Yle Pohjanmaa: Ei nostoja. Ilkka:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yle Pohjanmaa: Ei nostoja. Ilkka:"

Transkriptio

1 Yle Pohjanmaa: Ei nostoja. Ilkka: Pääkirjoitus: Laitoshoidon vähentämisen hyvä idea voi lisätä turvattomuutta Päätös vanhusten laitoshoidon vähentämisestä olisi ollut viisaampaa tehdä ilman hintalappua. Jos hallitus olisi kirjannut rakennepakettiin tavoitteekseen vain tukea nykyistä enemmän ikäihmisten itsenäistä kotona asumista, olisi päätös synnyttänyt hyvää mieltä eikä huolta Nyt laitoshoidon alasajon kylkeen on liimattu 300 miljoonan säästölappu. Valtiolle säästäminen onnistuu sillä, että se yksinkertaisesti leikkaa kuntien valtionapuja ja laitoshoitoon osoitetaan jatkossa vähemmän rahaa. Kuntien tuskaksi jää leikkauksista huolimatta palveluiden järjestäminen. Käytännössä hallituksen päätös velvoittaa kuntia lisäämään resursseja kotipalveluihin ja palveluasumiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusi pääjohtaja Juhani Eskola totesi, että säästöt eivät saa olla vanhustenhoidossa tärkein tavoite. Tärkeintä on ikääntyvän väestön arvokas elämä (Ylen Ykkösaamu 9.12.). Eskolan mukaan vanhustenhuoltoon ei ole panostettu riittävästi. Hän pitää Suomen tilannetta tässä suhteessa suorastaan katastrofina ja ihmisarvoisen elämän väheksymisenä. Maassamme ei ole ymmärretty, mihin laitoshoidon lisääminen ja voimavarojen leikkaaminen johtaa. THL:n pääjohtaja arvioi myös, että yleisissä asenteissa ja päättäjien valmiuksissa on vanhustenhuollon suhteen paljon parannettavaa. Arvokas elämä tarkoittaa turvallisuutta, ikääntymisen mukanaan tuomien vaivojen ennaltaehkäisyä, oikea aikaisia tukitoimia sekä tarvittaessa hyvää hoitoketjua. Näiden toteutuminen kunkin ikäihmisen kohdalla vaatii yksilöllisiä ratkaisuja, joiden kustannuksetkin vaihtelevat suuresti. Haja asutusalueen ja taajamien tai kaupunkien vanhusten elinolot ovat hyvin erilaisia. Maaseudun yksinasuja voi tarvita ruokahuollon lisäksi apua lumenluontiin ja postinhakuun. Omakotitalossa kaukana naapureista turvattomuus ei aina katoa pari kertaa päivässä käyvällä kotipalvelulla. Monen vanhuksen ensimmäinen askel kunnan palvelujen vastaanottajaksi on toimivan turvapuhelimen saaminen. Jo paljon sitä ennen tulisi huolehtia jokaisen vanhuksen kodin esteettömyydestä. Aktiivinen ja terve ikääntyminen voi edellyttää teknologisten ratkaisujen käyttöönottoa sekä toimintakyvyn ja fyysisen kunnon ylläpitoa. Se ei onnistu pelkästään pari kertaa viikossa tuotavalla lämpimällä ruualla, nopealla aamu ja iltalääkkeiden antamisella tai yöpukuun auttamisella. Laitoshoidon vähentäminen tulee merkitsemään uusia ja nykyistä monipuolisempia vaihtoehtoja palveluasumiseen. Ilmaiseksi niitäkään ei rakenneta, mutta toivottavasti kuitenkin ikäihmisten toiveita kuunnellen. Vanhukset ansaitsevat muutakin kuin laitoksen Vanhustenhoidon kehno tila on ollut jo pitkään suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku. Vuosien varrella on nähty monta julkisen keskustelun ryöpsähdystä, joissa on paheksuttu erityisesti vanhusten hoitolaitosten oloja. Ikäihmisiä sidotaan sänkyihin, lamautetaan lääkkeillä ja ravitaan riittämättömästi. Vaikka esimerkit ovat olleet usein äärimmäisiä, ne kertovat siitä, että jotain on ollut vialla ja pahasti. Tämä koskee niin vanhustenhoidon järjestämistä kuin asenteita, joilla yhteiskunta suhtautuu kaikkein heikoimmassa kunnossa oleviin ikäihmisiin.

2 Tilanteen muuttamiseksi Vasemmisto esitti jo vuonna 2006 erityistä vanhuspalvelulakia. Tämän hallituksen aikana laki vihdoin säädettiin. Sen ajatus on turvata ja nostaa vanhuspalveluiden tasoa, kartoittaa yksittäisen ihmisen tarvitsema apu ja auttaa ikäihmisten itsenäistä selviämistä entistä pidempään. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että kunnat velvoitetaan järjestämään nykyistä parempi vanhustenhoito ja panostamaan siihen myös rahaa. Vanhuspalvelulain hengessä hallitus toimi myös silloin, kun se päätti rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta marraskuun lopussa. Rakennepaperin mukaan kuntien menoista on tarkoitus löytää säästöjä 300 miljoonan euron edestä vähentämällä laitoshoitoa vanhustenhuollossa. Itsekin arvostelisin päätöstä, jos kyse olisi leikkauksista. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Tosiasiassa raha kasvaa tulevaisuudessa ja laitospaikat lisääntyvät, mutta jatkossa pyritään tekemään asiat paremmin. Silloin laitospaikkojen kasvu ei olisi niin suurta kuin on ennakoitu. Kyse on siis arviosta, kuinka paljon tulevina vuosina syntyy säästöä, jos vanhusten hoivassa ja hoidossa painopistettä siirretään pois laitoksista. Silloin tuetaan ennen muuta sitä, että vanhukset voivat asua mahdollisimman pitkään kotona tai kodinomaisissa oloissa. Yhteenkään olemassa olevaan hoitosuhteeseen muutokset eivät vaikuta. Vanhuspalvelulain mukaan pitkäaikainen hoito ja huolenpito toteutetaan laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. Tämän pitää tarkoittaa myös vaihtoehtojen kehittämistä laitoshoidolle. Yksi niistä on panostaminen omaishoitoon. Kelan tekemän tutkimuksen mukaan omaishoito säästää keskimäärin noin euroa vuodessa henkeä kohti verrattuna siihen, että hoivan tarpeessa oleva vanhus olisi kokonaan kunnan palveluiden varassa. Tämä on tärkeää ennen muuta inhimillisestä näkökulmasta. Jos samalla syntyy säästöä, hyvä niin. Vasemmistolle juuri inhimillinen puoli on tärkein. Laitoshoidon vähentämiseen liittyy riskejä. Ne onkin vältettävä riittävän kattavalla ja samalla sitovalla ohjelmalla siitä, miten laitospaikoille luodaan vaihtoehtoja. Pitkän päivätyön yhteiskunnan eteen tehneet vanhukset ansaitsevat parempaa kuin elämän viimeiset vuodet laitoksissa vuoteeseen sidottuna. Paavo Arhinmäki Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja sekä kulttuuri ja urheiluministeri. Vääntö pankkikriisien ratkomisesta tiivistyy Valtiovarainministeri Urpilaisen (sd.) mukaan Suomi pitää ongelmallisena ehdotusta, jonka mukaan EU komissio käyttäisi ongelmapankkien hoidossa ylintä päätösvaltaa. Pankkikriisien tulevasta ratkaisusta haetaan yhteistä näkemystä tänään alkaneissa valtiovarainministereiden kokouksissa Brysselissä. Euromaiden kokoontuessa omaan istuntoonsa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi Suomen suhtautuvan yhä kriittisesti ehdotukseen, jonka mukaan EU komissio käyttäisi ongelmapankkien hoidossa päätösvaltaa. Saksa on aiemmin ollut Suomen kanssa samoilla linjoilla, mutta se on tiettävästi pyörtänyt kantaansa. Ennen kaikkea olemme pitäneet tärkeänä sitä, että mikäli mittavista rahasummista päätetään ja myöskin veronmaksajan rahoja käytetään, niin olisi tärkeää että myöskin poliittiset päätöksentekijät olisivat päätöksenteossa mukana, ja sitä kautta myöskin kansallinen

3 budjettisuvereniteetti voitaisiin varmistaa, Urpilainen sanoi. Toinen suuri kiistakysymys on yhteisen rahaston perustaminen pankkikriisien hoitoon. Osa maista haluaisi edetä suoraan yhteiseen rahastoon. Saksa ajaa kuitenkin vaiheittaista etenemistä, jossa nojattaisiin aluksi kansallisiin rahastoihin. Kokoukset jatkuvat huomenna koko EU:n ministereiden kesken. STT Altiaa ei saa myydä, vai onko sillä merkitystä? Altian ympärillä vellova uhka yhtiön myynnistä huolestuttaa paljon meitä yhtiön henkilöstöä. Pelkäämme, että työpaikat tulevat Suomesta häviämään, jos yhtiö myydään. Vetoamme hallituksen omistajaohjauksesta vastaavaan ministeri Pekka Haavistoon ja Altian vielä nimittämättömään uuteen toimitusjohtajaan, että he sitoutuisivat kehittämään Altiaa sataprosenttisesti valtion omistamana yhtiönä ja säilyttämään työpaikat Suomessa. Uusia investointeja, työpaikkoja ja toimintoja pitää rakentaa nimenomaan Suomessa. Työpaikkojen säilyttäminen ja vastuun kantaminen varsinkin näin taloudellisesti epävarmoina aikoina tulee olla valtionyhtiön pääprioriteetteja. Kyse ei ole vain yhtiöstä suoraan palkkansa saavien työntekijöiden tulevaisuudesta, vaan koko kotimaisen alkoholiteollisuuden tuotantoketjun pelastamisesta. Koskenkorvan tehtaalla Etelä Pohjanmaalla on myös iso merkitys teollisuudelle, alueen maanviljelijöille (yli 2000), sikatiloille (noin 700), kuljetusyrittäjille ja monille muille tahoille. Altia on säilytettävä kokonaan valtion omistamana yhtiönä. Juha Tuomari pääluottamusmies Altia Koskenkorva Pohjalainen: Pääkirjoitus: Eläkeuudistus saatava satamaan Pian alkava uusi vuosi on ratkaisevaa aikaa, jos kauan puhuttu eläkeuudistus halutaan saada voimaan vuoden 2017 alusta. Onnistumisen painetta lisää ratkaisevasti se, että uudistus vanhuuseläkeiän nostoineen on keskeinen osa niin sanottua rakennepakettia. Paketilla hallituksen on määrä kuroa umpeen julkisen talouden kestävyysvajetta, joka on arvioitu noin yhdeksäksi miljardiksi. Eläkeuudistuksen osuus tuosta on karkeasti kolmannes. Kova urakka on siis edessä. Kuka sen vie satamaan? Hallitusta on jo ehditty moittia siitä, että se on jättänyt homman pelkästään työmarkkinaosapuolten ratkaistavaksi. Tulenarassa asiassa hallituksen linja on, että eläkeuudistus valmistellaan kolmikantaisesti eli työnantajien, ammattiyhdistysliikkeen sekä hallituksen yhteistyössä. Mikä on hallituksen painoarvo tuossa työssä, on jäänyt hieman epäselväksi. Eläköitynyt valtiosihteeri Raimo Sailaskin jo ehti epäillä, että kolmikanta on muuttunut "kaksikannaksi" eli työmarkkinaosapuolten väliseksi. Jos niin on käynyt, sekään ei ole mitään uutta. Niin on käynyt aiemminkin lukemattomat kerrat maineikkaaksi mainostetun suomalaisen kolmikannan pitkässä historiassa. Myös oppositiosta on kuulunut ääniä, että hallitus olisi ulkoistanut

4 ratkaisut työmarkkinoille ja sälyttänyt niille vastuun näin tärkeässä asiassa. Todellisuus paljastuu aika nopeasti. Rakennepaketti nojaa suurelta osin juuri siihen, että eläkeuudistus saadaan aikaan. Hallituksella on siksi velvollisuus paimentaa ja tarvittaessa patistaa, että uudistus pysyy aikataulussaan ja toteutuu. Hallituksen on myös pidettävä huoli siitä, ettei uudistuksessä käy kuten "kaksikannassa" usein: työmarkkinaosapuolet sopivat asiat, ja hallitus sekä eduskunta joutuvat kuittaamaan ainakin osan isosta laskusta. Ettei niin tapahdu, hallituksella pitäisi olla likeinen kosketus neuvottelupöytään, mieluiten oma edustus siellä. Sitä Sailaskin ajoi takaa omalla kommentillaan. Ammattiyhdistysliike on koko ajan korostanut, että työurien pidentämisessä työelämän kysymyksillä ja muilla pehmeillä keinoilla on suuri merkitys. Tuo on totta kuten sekin, että uudistus nielee paljon rahaa, jos sitä joudutaan avittamaan kovin isolla nipulla porkkanoita. Poliittinen päätöksenteko voi joutua pian huomaamaan, että se on kahden tulen välissä. Eläkeiän alaraja ei nouse, elleivät poliitikot suostu rakentamaan kalliita turvaverkkoja, esimerkiksi takaamaan ikääntyneiden työntekijöiden asemaa. Kuinka silloin käy kestävyysvajeiden? Hallituksen on pakko pitää varansa eläkeuudistuksen kanssa. Jos uudistus ei ala edetä, se olisi kohtalokas epäonnistuminen työmarkkinaosapuolille ja koko kolmikantaiselle yhteistyölle. Siinä tapauksessa hallituksen ja eduskunnan on pakko ottaa asiat itselleen ja ratkaista ne. Siihen niillä on täysi oikeus ja myös velvollisuus. Sampsa Kataja äärettömän pettynyt verovelkaesitykseen Muualta: Kauppalehti: WWF vetoaa Jutta Urpilaiseen ja Olli Rehniin: Äänestäkää kivihiilirahoitusta vastaan EBRD:ssä Maanantai :19 Cision Tiedotepalvelu Euroopan jälleenrakennus ja kehityspankki (EBRD) päättää huomenna Lontoossa uudesta viisivuotisesta energiastrategiastaan. Komissaari Olli Rehn edustaa Euroopan unionia ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Suomea EBRD:n hallintoneuvostossa, joka on pankin ylin päättävä elin. Ympäristöjärjestö WWF vaatii EBRD:tä lopettamaan rahoituksen kivihiilivoimalahankkeille ja siirtämään rahoituksen kohti uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuushankkeita. EBRD on merkittävä energiahankkeiden rahoittaja Itä Euroopassa, ja Suomi on yksi hankkeiden rahoittajamaista. Tällä hetkellä 48 prosenttia pankin energiarahoituksesta ohjautuu fossiilisille polttoaineille, ja vain 11 prosenttia uusiutuvaan energiaan ja 13 prosenttia energiatehokkuuden edistämiseen. "Olli Rehn ja Jutta Urpilainen ovat huomenna merkittävässä asemassa päättämässä Euroopan energiainvestointien tulevaisuudesta. Olisi tärkeää sekä ympäristön että itäeurooppalaisten työllisyyden ja terveyden

5 kannalta, että EBRD auttaisi rahoitusratkaisuillaan Eurooppaa siirtymään kohti puhdasta energiatulevaisuutta", sanoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna Liisa Kangas. Suuret rahoituslaitokset, muun muassa Maailmanpankki ja Euroopan investointipankki, ovat viime kuukausina alkaneet vetäytyä kivihiili investoinneista. Lisäksi valtioista Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Yhdysvallat ja Iso Britannia ovat sitoutuneet lopettamaan ulkomaiset kivihiili investoinnit. "Nyt on EBRD:n vuoro liittyä edelläkävijöiden joukkoon. Suomen kannan tulisi olla itsestään selvä EBRD:n huomisessa kokouksessa. Jutta Urpilaisen tulee äänestää kivihiili investointien rahoittamista vastaan, sillä Suomi on valtiona sitoutunut lopettamaan ulkomaiset kivihiili investoinnit, sanoo Kangas. Lisätiedot: Ilmastovastaava Hanna Liisa Kangas, WWF Suomi, puh , hanna Demari: Yli demariääntä jakoon Paasio ja Karhu jättävät eduskunnan Uutiset PÄIVITETTY Joulun jälkeen Heli Paasiolla (oik.) ja Saara Karhulla on edessä puolentoista vuoden työrupeama kansanedustajana. Vuoden 2015 vaaleissa varsinaissuomalaisilla ja pirkanmaalaisilla demareilla on tarjolla uudet ehdokaslistat ilman Paasiota ja Karhua. SDP:n kansanedustajat Heli Paasio Turusta ja Saara Karhu Tampereelta eivät pyri uudelleen eduskuntaan. He ilmoittavat pitkän mietintänsä tuloksista tänään Demokraatissa. Paasion ja Karhun ratkaisut tarkoittavat, että vuoden 2015 vaaleissa Varsinais Suomessa ja Pirkanmaalla on yli demariäänestäjällä edessään uuden ehdokkaan etsintä. Paasioiden kolmen sukupolven aika eduskunnassa päättyy kestettyään 67 vuotta. Heli Paasio ja Saara Karhu sanovat molemmat, että heidän ratkaisunsa ei ole suunnattu puheenjohtaja Jutta Urpilaista vastaan. Kumpikin vuonna 1999 eduskuntaan ensi kertaa valittu edustaja sanoo tehneensä ratkaisunsa itse tykönään henkilökohtaisista syistä elämäntilanteensa muututtua. Heli Paasion päätös tarkoittaa myös sitä, että Paasioiden kolmen sukupolven aika eduskunnassa päättyy kestettyään 67 vuotta. Aika alkoi, kun Rafael Paasio valittiin vuonna 1948 ja jatkui toiseen sukupolveen Pertti Paasion myötä.

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Millä eväillä valtiontalous ja kilpailukyky saadaan kuntoon? Suomen Perustan pikkujouluseminaari 10.12.2013 Ostrobotnia 1. Suomen

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Esteettömyys on asumisen kehittämistä Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus -seminaari, 4.11.2014, Lahti, Sibeliustalo Sari Hosionaho,FT,

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja?

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Sari Kehusmaa, tutkija, Kelan tutkimusosasto Esityksen sisältö 1. Kuinka yleistä omaisten apu on? 2. Mitä omaisten apu pitää sisällään? Vaikutuksia

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki Työllisyys ja julkinen talous 29.12.2016 Martti Hetemäki Miten paljon työllisyys vaikuttaa julkiseen talouteen? Miten työllisyys liittyy sukupolvien väliseen sopimukseen? Miten työllisyysaste on kehittynyt

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys merkitsee parhaimmillaan sitä, että meitä ympäröi ihmisten turvaverkko. Tarvittaessa se auttaa ja tukee

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan

Lisätiedot

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Työeläkepäivä 15.11.2011 Tulevaisuudessa... väestöllinen kehitys on epäsuotuisampi ja o huoltosuhde

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu:

Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu: Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu: Makrotalouden lupaukset eivät toteudu Teollisuuden rakennemuutos Eriarvoistuminen ja pahoinvointi lisääntyvät Muutos vaatii: Pidemmän aikaperspektiivin

Lisätiedot

Viestejä valvontakentältä

Viestejä valvontakentältä Viestejä valvontakentältä Kotiin annettavat palvelut lapsiperheiden osalta 12.12.2016 1 Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisen kotipalvelun saatavuus Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueella (säännöstöä

Lisätiedot

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen Sosiaalifoorumi 26.4.2014: Hyvinvointi ei synny tyhjästä investoinnit pohjoismaisessa mallissa Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen Karoliina Auvinen Tuontienergia vs. kestävyysvaje Suomi

Lisätiedot

Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä?

Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä? Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä? Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos HAKU HANKKEEN SEMINAARI Helsinki 26.5.2010 Ahtelan työelämäryhmän eväät Tausta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Miten Suomi hoitaa? Hoito keskittyy koteihin Laitoshoidon purkaminen edellyttää kaiken kotona annettavan

Lisätiedot

LEHDISTÖTILAISUUS 22.10.2010

LEHDISTÖTILAISUUS 22.10.2010 LEHDISTÖTILAISUUS 22.1.21 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN TULEVAISUUDESSA HANKKEEN VÄLIRAPORTTI SELVITYSHENKILÖ LEENA PENTTINEN TERVEYDENHUOLLON-

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen nykytila

Ikäihmisten palvelujen nykytila Ikäihmisten palvelujen nykytila Leena Forma Tutkijatohtori 28.9.2015 Vanhojen ihmisten palvelujen tutkimus Tampereen yliopistossa Terveystieteiden yksikkö: Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille EK:n vaalitavoitteet hallituskaudelle 2015 2019 Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Vauhtia vientiin Viennin arvo on yhä 20 % pienempi kuin vuonna 2008 Kilpailukyky

Lisätiedot

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Gun Sirén Toiminta Toimintaa ohjaa vuosiksi 2011 2015 laadittu vanhuspoliittinen strategia, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.4.2011. Toiminta käsittää

Lisätiedot

Ikääntyvät kaupunkilaiset. jaotteluja. Haasteita

Ikääntyvät kaupunkilaiset. jaotteluja. Haasteita Ikääntyvät kaupunkilaiset Hyvää ja turvallista ikääntymistä ei ole mahdollista saavuttaa hallinnollisin toimin ja ohjelmin Mutta Yhteiskuntapolitiikkaa ja lainsäädäntöä tarvitaan Haasteita ikäihmisten

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen

Lisätiedot

Yleiskatsaus politiikkaan ja vuosi 2015 lukuina. Hannes Tuohiniitty, Lämpöyrittäjäpäivät 2015 Oulu

Yleiskatsaus politiikkaan ja vuosi 2015 lukuina. Hannes Tuohiniitty, Lämpöyrittäjäpäivät 2015 Oulu Yleiskatsaus politiikkaan ja vuosi 2015 lukuina Politiikassa vuonna 2015 Uusi hallitus ottaa bioenergiaan positiivisen suhtautumisen mitkä ovat käytännön teot? o o o Lisätäänkö energiaomavaraisuutta johdonmukaisesti?

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Suomen MTK yhdistysten luottamushenkilöneuvoston koulutus- ja neuvottelupäivät Kylpylähotelli Peurunka

Keski- ja Itä-Suomen MTK yhdistysten luottamushenkilöneuvoston koulutus- ja neuvottelupäivät Kylpylähotelli Peurunka Katsaus maan ja maaseudun tilanteeseen ja tulevaisuuteen Keski- ja Itä-Suomen MTK yhdistysten luottamushenkilöneuvoston koulutus- ja neuvottelupäivät Kylpylähotelli Peurunka 31.1.2014 Lähtökohdat vuodelle

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0043/4. Tarkistus. Laura Agea, Rolandas Paksas, Tiziana Beghin EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0043/4. Tarkistus. Laura Agea, Rolandas Paksas, Tiziana Beghin EFDD-ryhmän puolesta 9.3.2015 A8-0043/4 4 78 kohta 78. suhtautuu myönteisesti komission puheenjohtajan EU:n jäsenvaltioille esittämään kehotukseen vähimmäistulon käyttöön ottamisesta, jotta voidaan pyrkiä vähentämään köyhyyttä

Lisätiedot

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Tieteiden talo, Helsinki 8.11.2014 Potilaan omavastuu KTM Vesa Ekroos VE 1 Esityksen sisältöä Järjestämisestä, tuotannosta ja rahoituksesta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuminen Järvenpäässä. Eläkeläisneuvoston kokous Torstai Suunnittelupäällikkö Kirsti Ruislehto

Ikääntyneiden asuminen Järvenpäässä. Eläkeläisneuvoston kokous Torstai Suunnittelupäällikkö Kirsti Ruislehto Ikääntyneiden asuminen Järvenpäässä Eläkeläisneuvoston kokous Torstai 28.2.2013 Suunnittelupäällikkö Kirsti Ruislehto 1 2 3 TERÄSMUMMOT JA -VAARIT Yli 90-vuotiaat ovat yllättäneet Lahden sosiaali- ja terveysviraston.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Ikäihmisten toimintakykyä tukevan työotteen kehittäminen Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidossa. Paula Hakala Yliopettaja Vaasan ammattikorkeakoulu

Ikäihmisten toimintakykyä tukevan työotteen kehittäminen Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidossa. Paula Hakala Yliopettaja Vaasan ammattikorkeakoulu Ikäihmisten toimintakykyä tukevan työotteen kehittäminen Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidossa Paula Hakala Yliopettaja Vaasan ammattikorkeakoulu Taustaa ja koulutuksen tarkoitus Vaasan eläkeikäisen

Lisätiedot

Marko Ekqvist Perussuomalaiset

Marko Ekqvist Perussuomalaiset 1 / 14 27.9.2012 9:45 Yle logo Hae Uutiset Areena TV Radio Svenska Yle Helsinki Vastausten esikatselu Marko Ekqvist Perussuomalaiset Tietoja minusta Nimi: Puolue: Ikä: Ammatti: Kaupunginosa/kylä: Marko

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

IKÄÄNTYVIEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta IKÄÄNTYVIEN PALVELUOHJELMA 2013-2016 Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola Ikääntyminen on mahdollisuus Ministeri Helena Pesola Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2000, 2020 ja 2050 2 Kela/Aktuaariryhmä 14.6.2013 Yli 80-vuotiaat ja yli 100-vuotiaat 3 Kela/Aktuaariryhmä14.6.2013

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON UUDISTAMISOHJELMA Päivitetty 13.9.2013 Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.10.2013 249 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 Työskentelyn vaiheet... 2 2 UUDISTAMISOHJELMAN PÄÄLINJAT...3 2.1

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Kumppanuussopimus Tahto-osa 1 /3 Organisaatiot Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sopimuskausi 2015-2017 Johtopäätökset toimintaympäristön kehityksestä Väestöennusteen mukaan yli

Lisätiedot

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön -seminaari 11.11.2010 Kauhava Pirjo Knif Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Ikääntyvä yhteiskunta Suomi on nopeimmin vanheneva EU-maa Suomalaisten

Lisätiedot

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Isyyslaki uudistuu 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Lapin 28.10.2015 aluehallintovirasto 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys

Lisätiedot

Uusiutuva energia kannattava investointi tulevaisuuteen

Uusiutuva energia kannattava investointi tulevaisuuteen Uusiutuva energia kannattava investointi tulevaisuuteen Ilmasto-ohjelman päällikkö Karoliina Auvinen, WWF Suomi TEM asiantuntijaseminaari: Uusiutuva energia pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI SOSIAALI- JA TERVEYS LAUTAKUNTA JA HELLI LIIKELAITOS

KESKI-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI SOSIAALI- JA TERVEYS LAUTAKUNTA JA HELLI LIIKELAITOS KESKI-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI SOSIAALI- JA TERVEYS LAUTAKUNTA JA HELLI LIIKELAITOS Johtokunta Johtaja Airi Turunen Hallintopäällikkö vs. Marja Havukainen Johtava lääkäri Vastaava hammaslääkäri

Lisätiedot

Oikeus arvokkaaseen elämään ja vanhenemiseen

Oikeus arvokkaaseen elämään ja vanhenemiseen Oikeus arvokkaaseen elämään ja vanhenemiseen Perusoikeudet/ ihmisoikeus Yhdenvertaisuus direktiivi (syrjimättömyys) STM vastaa toimivuudesta Ikäihmisten palvelujen laatusuositus Vanhuspalvelulaki (luonnoskierrosvaiheessa

Lisätiedot

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Seinäjoki, 12.11.2012 Sosiaali- ja terveysministeri Väestön nopea ikääntyminen lisää palveluiden tarvetta Yli 75 -vuotiaiden osuus koko väestöstä kasvaa

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011. Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta.

Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011. Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta. Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011 Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta Matti Uusi-Rauva 1 1. Kokemukset hankkeesta valmistelusta 2. Hankkeen tarpeellisuus a. veteraanijärjestön

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitus

Yrityskaupan rahoitus Yrityskaupan rahoitus Sami Heikkilä, Pohjois-Suomen Yritysalue 26/3/2015 Nordean rooli yrityskaupassa Rahoituspaketin kokoaminen Neuvonantajaverkoston kokoaminen Ostajan rahoittaminen Ostokohteen rahoittaminen

Lisätiedot

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VIITE: Kuulemistilaisuus ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut

Lisätiedot

Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen

Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA

IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA 5.11.2015 IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI 1.Taustaa 2.Väestön kehitys 3.Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali-

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014 Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene

Lisätiedot

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto -strategia Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto Helsinki 28.5.2013 30.5.2013 Strategian tavoite Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot