Hankekuvaus Hankkeen osa-alueet ympärivuorokautista Koordinoivan toiminnan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankekuvaus Hankkeen osa-alueet ympärivuorokautista Koordinoivan toiminnan"

Transkriptio

1 Hankekuvaus Hanke Turvallisuus kotona vuorokauden ympäri alkoi elokuussa Kaksivuotinen hanke on Kristiinankaupungin oma ja sen osarahoittajana toimii Pohjanmaan liitto. Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä ovat kotona asuvat ikäihmiset ja tavoitteena on lisätä turvallisuutta kotona vuorokauden ympäri. Hankkeella on kolme päätavoitetta: ympärivuorokautisen hoidon kartoitus ja laajennus, koordinoiva toiminta ja geronteknologia. Hankkeen osa-alueet Hankkeen tavoite; turvallisuuden lisääminen kotona vuorokauden ympäri, pyritään toteuttamaan kolmella alueella: ympärivuorokautisen hoidon kartoitus ja laajennus, koordinoiva toiminta ja geronteknologia. Näillä kolmella alueella tehtävä työ toteutetaan rinnakkain. Hankkeen tärkeänä pyrkimyksenä on kehittää ikäihmisten mahdollisuuksia asua kotona. Tavoite pyritään toteuttamaan kartoittamalla ja laajentamalla ympärivuorokautista hoitoa ja tällä tavalla halutaan vahvistaa Kristiinankaupungin vanhustenhuoltoa. Ideoita ympärivuorokautisen hoidon järjestämiseksi Kristiinankaupungissa toivotaan saatavan avohoidon edelläkävijöiltä benchmarkingin avulla. Ympärivuorokautinen hoito toteutetaan ja testataan nykyisessä toiminnassa tavoitteena lisätä avohoidon asiakkaiden turvallisuuden tunnetta. Ympärivuorokautisen hoidon täytäntöön paneminen edellyttää tarpeen kartoittamista ja sen järjestämismahdollisuuksien selvittämistä. Työ toteutetaan yhteistyössä kaupungin muiden yhteistyöosapuolten kanssa ja toivomuksena on, että myös muita osapuolia, esim. kolmas sektori, saadaan mukaan hoidon ja hoivan tuottajiksi. Yhdessä nähdään mahdollisuudet ja löydetään kehityspotentiaali! Koordinoivan toiminnan tavoitteena on koko vanhustyön palvelujen koordinointimallin toteuttaminen ja arvioiminen. Tarkoituksena on, että avo- ja laitoshoidon prosessit

2 määriteltäisiin asiakkaiden tarpeiden pohjalta ja että hoitoa tarvitseva on oikealla paikalla hoitoketjussa. Tärkeimmät välineet tässä työssä ovat terveyttä edistävät kotikäynnit ja seniorineuvonta. Geronteknologialla tarkoitetaan ikäihmisten avuksi suunniteltuja teknologisia apuvälineitä. Hankkeen puitteissa kokeillaan ja arvioidaan geronteknologisia apuvälineitä meidän tarpeisiin parhaiten sopivien löytämiseksi. Näillä halutaan kehittää alueellista käyttäjäystävällistä hoitoa ja palvelua, jota voidaan hyödyntää ennaltaehkäisevästi ja ikäihmisten tukemiseksi ympäri vuorokauden. Tavoitteet Lisätä ikäihmisten elämänlaatua ja turvallisuutta kotona Luoda ympärivuorokautisen hoidon malli Saada etsivä, ennalta ehkäisevä ja kuntouttava toimintamalli, jota on arvioitu Kehittää ja tehostaa pidemmällä tähtäimellä avohoitoa, jolloin laitoshoidon tarve vähenee Tehostaa tiedonvälitystä, yhteistyötä sekä konsultaatiomahdollisuuksia Saada selkeämmät kriteerit asiakkaille, omaisille ja hoitohenkilöstölle siirrettäessä asiakas avohoidosta laitoshoitoon ja päinvastoin. Menetelmä/työtapa? Hankkeessa hyödynnetään benchmarkingia. Ideoiden saamiseksi ympärivuorokautisen hoidon järjestämisestä tehdään tutustumiskäyntejä avohoidon edelläkävijäpaikkakuntiin, joilla jo on toimiva järjestelmä. Tutustumiskäyntejä tehdään Suomessa ja Tanskaan.

3 Ympärivuorokautisen hoidon järjestämismahdollisuudet ja tarve kartoitetaan samalla kun suunnitellaan sen toteuttamista. Ympärivuorokautinen hoito toteutetaan nykyisessä toiminnassa avohoidon asiakkaiden turvallisuuden tunteen lisäämiseksi. Kaupungin yhteistyöosapuolten ja kolmannen sektorin mahdollisuudet tehdä yhteistyötä ja tuottaa palveluja halutaan selvittää. Koordinoivaan toimintaan liittyvän työn painopisteinä ovat keskustelu, suunnittelu ja organisointi yhdessä Kristiinankaupungin hoitohenkilökunnan kanssa. Yhdessä keskustellaan nykyisen yhteistyön puutteista ja ongelmista, tuleviin ratkaisuihin ja toteutumisvaihtoehtoihin liittyvistä toivomuksista, jotta saadaan laaja kokonaiskuva siitä, mikä on asiakkaan kannalta parasta. Myös tässä keskustellaan kolmannen sektorin kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jolloin toivomuksena on, että nämä voisivat tuottaa uusia palveluja ja tukimuotoja nykyisen tarjonnan täydennykseksi. Geronteknologian hankeosuus aloitetaan selvittämällä käytettävissä olevat geronteknologiset järjestelmät, jotka parhaiten sopivat hankkeessa käytettäviksi. Sen jälkeen aloitetaan järjestelmien hankinta, jotta ne saadaan mahdollisimman nopeasti testausympäristöiksi vapaaehtoisesti lupautuneen 10 talouden käyttöön. Teknologista varustusta testataan tietyn ajan ja henkilöstö tulkitsee sen antaman tiedon. Varustuksen tuloksia ja sen vaikutuksia yksilöön, hoitotyöhön sekä turvallisuudentunne arvioidaan, jolloin pyritään tarkastelemaan, miten varustus voisi tukea nykyistä hoitotarjontaa. Kun geronteknologiasta on saatu uutta tietoa ja osaamista se otetaan hoitohenkilöstön käyttöön esim. seminaarien ja luennoitsijoiden avulla. Hankkeen puitteissa pidetään seminaareja, jotka sivuavat hankkeen tarkoitusta ja tavoitteita. Marraskuussa 2010 hanke järjestää yhteistyössä Kristiinankaupungin kansalaisopiston kanssa luennon aiheesta Dementiaa sairastavan mahdollisuudet asua kotona". Innovatiivisuus Hankkeen uutta luovien tulosten painopisteenä on ensisijaisesti geronteknologia. Kun teknologisten apuvälineiden mahdollisuudet on testattu ja selvitetty, halutaan niiden avulla luoda yksinkertaisia malleja, joiden avulla ikäihmiset voisivat asua kotona mahdollisimman kauan ja edelleen tuntea olonsa turvalliseksi. Ikäihmisten tukimuotoihin tulee kiinnittää huomiota, niitä tulee selkiyttää ja niiden saatavuuden tulee olla jouhevaa. Tämän lisäksi

4 halutaan luoda hoitohenkilöstölle yhteistyömalli, joka yksinkertaistaa tiedonvaihtoa ja selkeyttää hoidon vaatimuksia. Tasa-arvoon liittyvät vaikutukset Hankkeen tavoitteena on, että ikäihmiset voisivat asua kotona ja tuntea olonsa turvalliseksi riippumatta siitä, missä kunnanosassa he asuvat. Hankkeella halutaan rakentaa verkostoja, yhteistyötä, tukitoimintoja ja palvelumuotoja. Näitä toimintoja pidetään erityisen hyvinä niissä kylissä, joissa ei enää ole aktiivista toimintaa tai erityisen suurta palvelutarjontaa. Toivomuksena on, että tällä hankkeella pystytään luomaan alueellisesti oikeudenmukaisempi palvelutarjonta. Aikataulu 2010 Kartoituksen aloittaminen hoitohenkilöstön keskuudessa. Benchmarking-tutustumiskäynti Suomessa Geronteknologian hankinta ja sen käytön aloittaminen Seminaari marraskuussa jne Kartoitus jatkuu iäkkäiden keskuudessa. Benchmarkin-tutustumiskäynti ulkomaille Geronteknologian käyttöön otto Innovatiiviset kehitysmahdollisuudet seminaarin muodossa Hankkeeseen liittyvää PR:ää jne.

5 2012 Koosteen laadinta Arviointi Analyysi Arviointisuunnitelma Talousarvioon on varattu varoja hankkeen arviointiraportin laadintaa varten.

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Gun Sirén Toiminta Toimintaa ohjaa vuosiksi 2011 2015 laadittu vanhuspoliittinen strategia, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.4.2011. Toiminta käsittää

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängöllä Projektin nimi lyhentyy toteutusalueesta ja päättymisvuodesta:

Lisätiedot

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella Kehitysvammahuolto/ Satu Seppelin-Kivelä Sisältö Sisältö 2 Lähtökohta 3 Projektin

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA OMAINEN PALVELUPROSESSISSA ESIMERKKEJÄ TAMPEREEN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSTA 1 KOTIHOITO TAMPEREELLA Alueet: Yksityiset: Mediverkko 2 lähipalvelualuetta Palvelutähti 1 lähipalvelualuetta Pihlajalinna 3 aluetta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

Arviointimalli Ikääntyneiden asumisen tarpeen ja toteutuksen kartoitukseen Iisalmessa

Arviointimalli Ikääntyneiden asumisen tarpeen ja toteutuksen kartoitukseen Iisalmessa Arviointimalli Ikääntyneiden asumisen tarpeen ja toteutuksen kartoitukseen Iisalmessa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Hoito- ja hoivajohtaja Anne Mikkonen 26.11.2015 Uuden toimintavan taustaa Kuntien vanhuspalvelukohteiden

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 KEVÄT- Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 Projektipäällikkö Hankeasiantuntija Hankearvioija janne.laitinen@jamk.fi taina.era@jamk.fi raija.laaperi@thl.fi

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen palveluiden kartoitus Keski-ja Länsi- Uudenmaan alueella Määrällisen kartoituksen tulokset Keski-Uudeltamaalta monipuolisemmin vastauksia

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Joutseno 1.11.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA 29.5.2009 29.5.2009

KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA 29.5.2009 29.5.2009 KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA OHJAUSRYHMÄ Käynnistyspalaverin 30.3. 2009 mukaisesti: Projektitiimi, esittely Tilattavan työn osat Työsuunnitelma, esittely ja täsmennys

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta LIITE 2. Ydinprosessityöryhmien palvelujaottelut IKÄIHMISTEN YDINPROSESSIT LÄHI ALUEELLISET ERITYIS Ennaltaehkäisevät palvelut Palvelutarpeen arviointi Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö

Lisätiedot

Määrämuotoisen kirjaamisen toteutus tietojärjestelmään - case Apotti

Määrämuotoisen kirjaamisen toteutus tietojärjestelmään - case Apotti Määrämuotoisen kirjaamisen toteutus tietojärjestelmään - case Apotti Sosiaalialan tiedonhallinnan Kansa-koulun koulutus Haartman-instituutin luentosali 2, Meilahti, Helsinki 22.1.2016 Veli-Pekka Lehtonen,

Lisätiedot

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Anjala 6.10.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut

Lisätiedot

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2

Lisätiedot

Erityishuoltopiirien palvelu- ja rakennemuutos -elämää murroksissa

Erityishuoltopiirien palvelu- ja rakennemuutos -elämää murroksissa Erityishuoltopiirien palvelu- ja rakennemuutos -elämää murroksissa Kymenlaakson erityishuollon kuntayhtymän jäsenkunnat ja toimipisteiden sijainti Kuusaan kuntoutuskeskus ja palvelukodit Hoitokodit Erityishuollon

Lisätiedot

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys 1.2.2011 Anne Korhonen Toteutus etsittiin viitteitä Green Care -malliin soveltuvista palvelutarpeista palvelustrategiat, palvelutarve- ja väestöselvitykset,

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi

Lisätiedot

Hyvää palvelua arjessa tieto Ja viestintäteknologiaa hyödyntäen hanke 1.11. 2009 31.1.2013. www.arjessa.fi

Hyvää palvelua arjessa tieto Ja viestintäteknologiaa hyödyntäen hanke 1.11. 2009 31.1.2013. www.arjessa.fi Hyvää palvelua arjessa tieto Ja viestintäteknologiaa hyödyntäen hanke 1.11. 2009 31.1.2013 www.arjessa.fi Hankkeen tavoitteet Kehittää hankkeen toiminta-alueilla käyttäjälähtöisesti sellaisia uutta teknologiaa

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat

Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat Johtavien lääkäreiden Pohtimolampiseminaari 8.6.2007 Jorma Posio 1 Hankkeet ja hankkeiden hierarkia ja toiminnan painopisteet Strategiat Koulutus

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Perusasiat pähkinänkuoressa Hanketta toteuttavat yhteistyössä Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ja Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto Hankkeen

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3. POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta

Lisätiedot

Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma

Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma Ikäystävällinen asuinalue -seminaari Ympäristöministeriö 12.5.2014 projektijohtaja Tanja Koivumäki 5/28/ 2014 2 Tällä hetkellä Härmälän alueella asuu noin 1 500 yli

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma Liikkumisen tuki Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Liikkumisen tuki pilotti, miksi? Asiakkaiden tarve joustavampaan ja yksilöllisempään liikkumisen tukeen Liikkumisen tuen /kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla

Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla Kiertävä pysäkki 2011-2014 paikallinen päätöksenteko käräjäkivillä kylänuotion ympärillä ilman teknologisia laitteita ja yhdessäolo ovat tärkeitä Kylätapahtumat, Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla

Lisätiedot

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA)

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) irene.roos@tts.fi Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Elinkeinojen

Lisätiedot

Marja-Leena Laiho-Lehto Toiminnanjohtaja 29.11.2012

Marja-Leena Laiho-Lehto Toiminnanjohtaja 29.11.2012 Marja-Leena Laiho-Lehto Toiminnanjohtaja 29.11.2012 27.11.2012 Syömishäiriöliitto-SYLI ry on valtakunnallinen syömishäiriöön sairastuneita ja heidän läheisiään edustava järjestö, jonka tehtävänä on lisätä

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Verkostomalli näkövammaisten vertaisryhmäverkoston kehittämisestä Koordinaattorin rooli organisoinnissa, koulutuksessa,.. Uusien vapaaehtoisryhmien

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke LIITE JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 JAKE JÄRJESTÖ- JA KANSALAISTOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE JAKE-hanke on Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen,

Lisätiedot

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Maahanmuuttajanuorten tilanne Pirkanmaalla selvityksen alustavia tuloksia Projektikoordinaattori Lilli Rasilainen Tampereen kaupungin ALMA Alueellisen maahanmuuton

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle PIENKUNTASEMINAARI Kannus 24.4.2014

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta

Lisätiedot

Interreg Pohjoinen 2014-2020

Interreg Pohjoinen 2014-2020 Interreg Pohjoinen 2014-2020 Osa-alue Nord ja osa-alue Sápmi Toimintalinjat Ohjelmabudjetti = n. 76 MEUR! 8,6% 29,1% EU-varat n. 39 MEUR IR-varat n. 8 MEUR Vastinrahoitus n. 29 MEUR 29,1% 33,3% Tutkimus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 322 9.11.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VANHUSTEN HOITOPAIKKOJEN SÄILYTTÄMISTÄ JA LISÄÄMISTÄ KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-2346 Esityslistan asia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä

Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Seminaari 27.8.2014 Johdanto Terveyskeskussairaaloiden rooli on muuttunut koko maassa. Tavoitteena

Lisätiedot

Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset

Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI 4.3.2011 Miksi työpaikoilla

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito. Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930

Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito. Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930 Kotona paras Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930 Kotihoidon organisaatio: Kotihoidon johtaja Marjatta Lahti kotihoidon ohjaaja Tuija

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 1 Nuorisokeskukset Nykylaissa 12 : valtionavustukset toiminta ja rakentaminen tulosperusteisuus: nuorisokäyttö ja toiminta-ajatus yleishyödyllisyys, ylijäämä

Lisätiedot

Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa. Heli Vesaranta Mia Vaelma

Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa. Heli Vesaranta Mia Vaelma Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa Heli Vesaranta Mia Vaelma 1 Aiheet 1. Kotona kuntoutumisen kehittämisprojekti 2. Kuvayhteys kuntoutujan tukena 3. Keskustelua, kysymyksiä,

Lisätiedot

Matkailun turvallisuus - katsaus yhteistyösopimuksen tavoitteisiin. MTI 10.4.2013 Eija Raasakka, projektipäällikkö

Matkailun turvallisuus - katsaus yhteistyösopimuksen tavoitteisiin. MTI 10.4.2013 Eija Raasakka, projektipäällikkö Matkailun turvallisuus - katsaus yhteistyösopimuksen tavoitteisiin MTI 10.4.2013 Eija Raasakka, projektipäällikkö Yhteistyösopimus Allekirjoitettiin 15.6.2010 Rovaniemellä MTI:n ja syksyllä 2010 Santasportin

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa.

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa. IKÄÄNTYVIEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT/ KEHITTÄMISTARPEET Sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa on lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelut, sekä suun terveydenhuollon vastaanottopalvelut. Kehittämiskohteet:

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää

Lisätiedot

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Helsingin kaupungin kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin pilotoinnista omaishoitajille ja jatkokehittäminen Sari Luostarinen, projektipäällikkö Käyttäjälähtöiset

Lisätiedot

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Turku, 09.05.2016 Mielenterveyspalvelut muutoksessa Psykiatrian sairaalahoidon

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018

Lisätiedot

Kotihoidon ratkaisujen kautta kansainvälisille markkinoille projekti INKA/Tulevaisuuden terveys

Kotihoidon ratkaisujen kautta kansainvälisille markkinoille projekti INKA/Tulevaisuuden terveys Kotihoidon ratkaisujen kautta kansainvälisille markkinoille projekti INKA/Tulevaisuuden terveys Anna-Liisa Niemelä Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Riikka Paasikivi Center for Health and Technology,

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Yksityinen varautuminen hoivamenoihin

Yksityinen varautuminen hoivamenoihin Yksityinen varautuminen hoivamenoihin Kuopio 10.2.2011 Minna Kohmo 10.2.2011 1 Sisältö Ikärakenteen muutos Esimerkkejä eläkeaikaan varautumisen vaihtoehdoista Asiakkaiden tarpeet Public/private partnership

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA

GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA 29.9.2016 1 Tavoite Edistää Green Care-toimintaa ja sen toimintaedellytyksiä Etelä-Pohjanmaalla: tukea palveluiden kehittymistä, edistää alan yrittäjyyttä tuoda

Lisätiedot

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki/ tilaajaryhmä/ ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I Kaupungin

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua

Lisätiedot

Mistä löytyvät uudet palveluinnovaatiot ikääntyville? Maija Käyhty, Villa Consulting Oy

Mistä löytyvät uudet palveluinnovaatiot ikääntyville? Maija Käyhty, Villa Consulting Oy Mistä löytyvät uudet palveluinnovaatiot ikääntyville? Maija Käyhty, Villa Consulting Oy Sieltä löytyvät innovaatiot, minne luova silmä ylettyy ja tutkittu tieto todeksi näyttää Tarina konseptin synnystä

Lisätiedot