Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2016"

Transkriptio

1 Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 06

2 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Skills Finlandin teettämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suhtautumista ja asenteita ammatilliseen koulutukseen. Tutkimus on seurantatutkimus vuosina ja 00 tehdyille vastaaville tutkimuksille. Tutkimuksen on tehnyt Feelback Oy helmi - toukokuussa 06. Kohderyhmät: peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset, ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa toista vuotta opiskelevat sekä yrityspäättäjät. Tutkimusmenetelminä tietokoneavusteinen puhelinhaastattelu (9 nuorta), Internet-kysely (0 yrityspäättäjää) ja kvalitatiivinen syvähaastattelu/parihaastattelu (5 kohderyhmiin kuuluvaa henkilöä).

3 Sisältö Kvantitatiivinen tutkimus: ammatillisessa koulutuksessa olevat, lukiolaiset ja peruskoulun 9.-luokkalaiset (sivut 5) Kvalitatiivinen tutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista ja viestinnästä: ammatillisessa koulutuksessa olevat, peruskoulun 9.-luokkalaiset, oppilaanohjaajat ja työnantajat/yrityspäättäjät (sivut 569) Kvantitatiivinen tutkimus: työnantajat/yrityspäättäjät (sivut 7089)

4 Kvantitatiivinen tutkimus Ammatillisessa koulutuksessa olevat, lukiolaiset ja peruskoulun 9.-luokkalaiset

5 Tutkimuksen toteutus TOTEUTTAJA TAVOITE TUTKIMUSMENETELMÄ JA AJANKOHTA KOHDERYHMÄ JA HAASTATTELUMÄÄRÄ KOHDERYHMÄPOIMINTA Feelback Group Opetus- ja kulttuuriministeriön / Skills Finland ry:n toimeksiannosta helmi-maaliskuussa 06. Tutkimus on seurantatutkimus vuosina 006, 00 ja 0 tehdyille vastaaville tutkimuksille. Selvittää suhtautumista ja asenteita ammatilliseen koulutukseen sekä ajatuksia ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Puhelinhaastattelu ) Peruskoulun 9. luokkalaiset (N=00) ) Ammatillisessa koulutuksessa toista vuotta opisk. (N=00), ) Lukiossa toista vuotta opiskelevat (N=0) ) Kahta tutkintoa yhtä aikaa opiskelevat nuoret (N=) Väestötietojärjestelmästä (VTJ) hankittiin kohderyhmistä riittävät otokset (998 ja 000 syntyneet nuoret), ja tutkimusotos kiintiöitiin sukupuolen ja asuinalueen mukaan valtakunnallisesti edustavaksi. 5

6 . Aineiston rakenne (VASTAAJIEN MÄÄRÄ) SUKUPUOLI ISÄN KOULUTUS Nainen Mies ASUINPAIKKA PK-Seutu Muu kaupunki Kunta/maaseutu ASUINALUE Peruskoulu Amm.-/ tekn.-/ kauppakoulu Ylioppilas Yo-pohj. amm. koulutus Yo- tai korkeakoulututkinto Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi ÄIDIN KOULUTUS Peruskoulu Amm.-/ tekn.-/ kauppakoulu Ylioppilas Yo-pohj. amm. koulutus Yo- tai korkeakoulututkinto Ammattioppilaitos (N=00) Lukio (N=0) 9. luokka (N=00) Kaksi tutkintoa (N=) ÄIDIN AMMATTIRYHMÄ Työntekijä / toimihlö Johtava asema / yrittäjä / mv Ei työelämässä ISÄN AMMATTIRYHMÄ Työntekijä / toimihlö Johtava asema / yrittäjä / mv Ei työelämässä Ammattioppilaitos (N=00) Lukio (N=0) 9. luokka (N=00) Kaksi tutkintoa (N=)

7 Keskeisimmät muutokset vuodesta 0 Asenteet opiskelua kohtaan ovat entistä positiivisempia. Opiskelun tärkeys tulevaisuuden kannalta tiedostetaan vahvasti ja opinnoissa menestymistä pidetään tärkeänä. Useimpien vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa opintomenestyksestä. Ammatillisessa koulutuksessa olevat pitävät opiskelua kiinnostavampana ja mukavampana kuin lukiolaiset ja 9. luokkalaiset. 9. luokkalaisten kiinnostus ammatillista koulutusta ja kaksoistutkintoa kohtaan on vähentynyt. Ammatillisessa koulutuksessa olevat ovat jonkin verran kiinnostuneempia lukiosta kuin vielä kolme vuotta sitten. Kymppiluokka kiinnostaa entistää harvempaa. Lukiolaiset ovat harkinneet lukion lisäksi muita koulutusvaihtoehtoja hieman useammin kuin vuonna 0 (%0%). Enemmistö tekee päätöksen lukion ja ammatillisen koulutuksen välillä. Lukiolaisten kiinnostuksen hiipuminen ammatillista koulutusta kohtaan on pysähtynyt. Kiinnostus kaksoistutkintoa kohtaan on hienoisessa kasvussa. Sosiaali- ja terveysala kasvattaa suosiotaan ammatillisessa koulutuksessa olevien keskuudessa (%%). Ammatilliseen koulutukseen hakeutuneiden kiinnostus lukiota kohtaan vaihtoehtoisena koulutuspaikkana on hivenen lisääntynyt viimeisen kuuden vuoden aikana, mutta ei ole vieläkään samalla tasolla kuin vuonna 006. Lukiolaisten ja ammatillisessa koulutuksessa olevien tyytyväisyys opiskelupaikkaansa on edelleen hienoisessa nousussa. Ammatillisessa koulutuksessa olevista aiempaa harvempi (5%5%) aikoo mennä suoraan töihin nykyisten opintojen jälkeen. Lukiolaisten keskuudessa korkeakoulu- ja yliopisto-opinnot houkuttelevat aiempaa enemmän, toisaalta myös välivuoden pitäminen. Tekniikan ja liikenteen alan opinnot ovat hieman menettäneet vetovoimaansa ammattikouluun aikovien 9. luokkalaisten keskuudessa. Liiketalous ja yhteiskuntatieteet ovat sen sijaan suositumpia kuin vuonna 0. 7

8 Opiskelupaikan valintakriteerit Ammatillisessa koulutuksessa toista vuotta opiskelevat TÄRKEIMMÄT/VÄHITEN TÄRKEÄT VALINTAKRITEERIT Ammatillisen koulutuksessa olevilla opiskelupaikan valinnassa painavat eniten: Alan kiinnostavuus Työllistyvyys Oma kunnianhimo/menestyshalu Halu saada hyväpalkkainen työ ja päästä nopeasti töihin. Vähiten merkitystä on: Kavereiden/opon/vanhempien mielipiteellä Koulutusajan pituudella. MUUTOKSET VUODESTA 0 Valintakriteerien tärkeydessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Vuoteen 0 verrattuna oma kunnianhimo ja menestyshalu vaikuttaa opiskelupaikan valintaan enemmän kun taas koulutusajan pituuden merkitys on vähentynyt. PROFIILI VERRATTUNA LUKIOLAISIIN Ammatillisessa koulutuksessa olevilla opiskelupaikan valinnassa painottuu lukiolaisia enemmän: Halu saada nopeasti hyvä ammatti ja päästä työelämään Nopea työllistyminen Alan kiinnostavuus Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla on selkeä suunnitelma työelämän suhteen. He tietävät jo varhain mihin ammattiin haluavat ja valitsevat opiskelupaikan ja opintolinjan sen mukaisesti. Toisin kuin lukiolaiset, ammatilliseen koulutukseen hakeutuneet tähtäävät työelämään nopeasti. 8

9 Opiskelupaikan valintakriteerit Lukiossa toista vuotta opiskelevat TÄRKEIMMÄT/VÄHITEN TÄRKEÄT VALINTAKRITEERIT Lukiolaisten opiskelupaikan valintaan vaikuttavat eniten: Alan kiinnostavuus Mahdollisuus saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus Oma kunnianhimo ja menestyshalu Halu päästä hyväpalkkaiseen työhön Mahdollisuus jatkaa opintoja luontevasti ammattikorkea- /korkeakoulussa. Vähiten merkitystä on: Muiden mielipiteellä Opiskeluajan pituudella Halu päästä nopeasti työelämään ja saada nopeasti ammatti. MUUTOKSET VUODESTA 0: Valintakriteereissä on tapahtunut jonkin verran muutoksia vuodesta 0. Aiempaa enemmän valinnassa painavat halu saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus, oma kunnianhimo/menestyshalu, alan kiinnostavuus, mahdollisuus räätälöidä koulutuksen sisältöä sekä opon ja vanhempien mielipide. Sen sijaan koulutusajan pituuden ja kavereiden mielipiteiden merkitys on vähentynyt viime vuosina. PROFIILI VERRATTUNA AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OLEVIIN: Lukiolaisten profiili valintakriteerien suhteen eroaa selvästi ammatillisessa koulutuksessa olevista. Lukiolaisilla valinnassa painottuu enemmän: Halu saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus Mahdollisuus räätälöidä koulutuksen sisältöä minulle sopivaksi Oma koulumenestys peruskoulussa Oppilaitoksen sijainti Vanhempien mielipide Hyvä menestys peruskoulussa ohjaa lukioon ja sieltä edelleen kohti korkeamman asteen opintoja. Työelämään ei ole kiire vaan ollaan valmiita panostamaan ajallisesti ja laadullisesti koulutukseen ja varmistamaan tällä tavalla hyvän työpaikan saaminen. 9

10 Opiskelupaikan valintakriteerit 9. luokkalaiset 9. luokkaisilla tärkeimmät opiskelupaikan valintakriteerit ovat pitkälle samat kuin lukiolaisilla eli: Alan kiinnostavuus Halu päästä hyväpalkkaiseen työhön Halu saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus Oma kunnianhimo ja menestyshalu. Myös vähiten merkitykselliset kriteerit ovat samoja kuin lukiossa olevilla: Muiden mielipiteet Koulutusajan pituus Halu päästä nopeasti työelämään ja saada nopeasti ammatti. MUUTOKSET VUODESTA 0: Kysytyt valintakriteerit koetaan yhtä tärkeiksi tai tärkeämmiksi kuin vuonna 0. Minkään kriteerin tärkeys ei ole laskenut vuodesta 0. Aiempaa tärkeämpiä valintakriteerejä ovat oma koulumenestys peruskoulussa, halu saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus, oma kunnianhimo ja menestyshalu, alan kiinnostavuus, mahdollisuudet jatko-opintoihin (ammattikorkeakoulu/ korkeakoulu) sekä opon ja vanhempien mielipide. PROFIILI VERRATTUNA AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OLEVIIN: 9. luokkalaisten profiili opiskelupaikan valintatekijöiden suhteen on melko samanlainen kuin lukiolaisilla, mutta eroaa selvästi ammatillisessa koulutuksessa olevista. Eniten eroa on alla listattujen valintakriteerien osalta, joita pidetään tärkeämpinä kuin ammatillisessa koulutuksessa olevien keskuudessa. Halu saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus Oma koulumenestys peruskoulussa Mahdollisuus räätälöidä koulutuksen sisältöä itselle sopivaksi Vanhempien mielipide Koulutusajan pituus 9. luokkalaisten opiskelupaikan valintaa ohjaavat voimakkaimmin samat tekijät kuin lukiolaistenkin. Hyvä menestys peruskoulussa ohjaa lukioon ja sieltä edelleen kohti korkeamman asteen opintoja. Työelämään ei ole kiire vaan ensin hankitaan mahdollisimman korkea koulutus, minkä uskotaan auttavan työllistymisessä ja hyväpalkkaisen työn saamisessa. 0

11 Opiskeluun/koulunkäyntiin liittyvät väittämät Opiskelu on tärkeää tulevaisuuden kannalta Vanhempiani kiinnostaa, kuinka pärjään opinnoissani Minulle on tärkeää menestyä opinnoissani hyvin Opiskelu on kiinnostavaa Opiskelu on mukavaa Työ on kiinnostavampaa kuin opiskelu Opiskelu on välttämätöntä, mutta ei kiinnostavaa Opiskelen, koska muuta mahdollisuutta ei ole Ammattikoulussa Lukiossa Kaksoistutkinto 9. luokkalaiset Asteikko -, jossa: = Täysin samaa mieltä =Osittain samaa mieltä =Osittain eri mieltä =Täysin eri mieltä

12 Opiskeluun/koulunkäyntiin liittyvät väittämät AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Opiskelu/koulunkäynti on tärkeää tulevaisuuden kannalta (% vastaajista) 06, N= , N= , N= , N= LUKIOLAISET 06, N= , N= , N= , N=6 8 7 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 00 0, N= , N= , N= LUOKKALAISET 06, N= , N= , N= , N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä

13 Opiskeluun/koulunkäyntiin liittyvät väittämät AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Opiskelu/koulunkäynti on kiinnostavaa (% vastaajista) 06, N= , N= , N= , N= LUKIOLAISET 06, N= , N= , N= , N= AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 58 0, N= , N= , N= LUOKKALAISET 06, N= , N= , N= , N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä

14 Opiskeluun/koulunkäyntiin liittyvät väittämät AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Opiskelu/koulunkäynti on mukavaa (% vastaajista) 06, N= , N= , N= , N=00 5 LUKIOLAISET 06, N= , N= , N= , N= AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 5 5 0, N= , N= , N= LUOKKALAISET 06, N= , N= , N= , N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä

15 Opiskeluun/koulunkäyntiin liittyvät väittämät Työ on kiinnostavampaa kuin opiskelu (% vastaajista) AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä 5

16 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys Minua kiinnostava ala Ammatti/ala, jolta saa helposti töitä eikä jää Oma kunnianhimo ja menestyshalu Halu päästä töihin, joista saa hyvää palkkaa Halu päästä nopeasti työelämään Koulutus/ala, jonka opiskelua voi luontevasti jatkaa Halu saada nopeasti hyvä ammatti Halu saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus Oppilaitoksen sijainti Mahdollisuus räätälöidä koulutuksen sisältöä minulle Oma koulumenestys peruskoulussa Vanhempien mielipide Koulutusajan pituus Oppilaanohjaajan (OPOn) mielipide Kavereiden mielipiteet ja/tai suositukset Ammattikoulussa Lukiossa Kaksoistutkinto 9. luokkalaiset Asteikko -, jossa: =Erittäin paljon =Melko paljon =Ei kovin paljon =Ei vaikuttanut lainkaan 6

17 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N=00 Halu saada nopeasti hyvä ammatti (% vastaajista) % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan 7

18 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys Halu päästä nopeasti työelämään (% vastaajista) AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan 8

19 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N=00 Halu päästä töihin, joista saa hyvää palkkaa (% vastaajista) % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan 9

20 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys Minua kiinnostava ala (% vastaajista) AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan 0

21 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N=00 Oma koulumenestys peruskoulussa (% vastaajista) % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan

22 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N=00 Halu saada mahdollisimman korkea ja hyvä koulutus (% vastaajista) % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan

23 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N=00 Ammatti/ala, jolta saa helposti töitä eikä jää työttömäksi opintojen jälkeen (% vastaajista) % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan

24 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N=00 Mahdollisuus räätälöidä koulutuksen sisältöä minulle sopivaksi (% vastaajista) % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan

25 Opiskelupaikan valintaan vaikuttaneiden/ vaikuttavien tekijöiden tärkeys Vanhempien mielipide (% vastaajista) AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET 06, N=00 0, N=00 00, N=00 006, N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin paljon Melko paljon Ei kovin paljon Ei lainkaan 5

26 Eri koulutusvaihtoehtojen kiinnostavuus Ammatillinen koulutus (% vastaajista) AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET , N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO , N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET , N=00 0, N=00 00, N=00 006, N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin kiinnostava Melko kiinnostava Ei kovin kiinnostava Ei lainkaan kiinnostava 6

27 Eri koulutusvaihtoehtojen kiinnostavuus Lukio (% vastaajista) AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET , N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO , N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET , N=00 0, N=00 00, N=00 006, N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin kiinnostava Melko kiinnostava Ei kovin kiinnostava Ei lainkaan kiinnostava 7

28 Eri koulutusvaihtoehtojen kiinnostavuus Ammatillinen koulutus ja ylioppilastutkinto yhtä aikaa, ns. kaksoistutkinto (% vastaajista) AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 LUKIOLAISET , N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO , N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.LUOKKALAISET , N=00 0, N=00 00, N=00 006, N= % 0 % 0 % 60 % 80 % 00 % Erittäin kiinnostava Melko kiinnostava Ei kovin kiinnostava Ei lainkaan kiinnostava 8

29 Yleisimmät kommentit avoimissa vastauksissa AMMATILLISEN OPPILAITOKSEN OPISKELIJAT JA 9. LUOKKALAISET 9. LUOKKALAISET Miksi pitää ammatillista koulutusta itselleen erittäin tai melko kiinnostavana? Miksi pitää ammatillista koulutusta itselleen ei kovin tai ei lainkaan kiinnostavana? Pääsee nopeammin töihin/työelämään Valmistuu suoraan ammattiin Lukeminen/lukio/pitemmälle opiskelu ei kiinnosta Haluaa tehdä käytännönläheistä työtä/enemmän tekijä kuin lukija Tietää jo selkeästi mitä haluaa/mihin ammattiin haluaa Haluaa miettimisaikaa / ei tiedä vielä mille alalle tai ammattiin haluaa Lukio parempi väylä yliopisto- /korkeakouluopintoihin/hyvään ammattiin Ammattikoulussa ei kiinnostavia aloja/linjoja Tykkää lukemisesta / opiskelusta / teoria kiinnostaa 9

30 Lukiolaisten muut koulutusvaihtoehdot Harkitsitko lukion lisäksi muita koulutusvaihtoehtoja? (% lukiolaisista) 06, N= , N= , N= , N= Kyllä Ei 0

31 Lukiolaisten muut koulutusvaihtoehdot Mitä koulutusvaihtoehtoja harkitsit lukion lisäksi? (% muita koulutuksia harkitsevista lukiolaisista) Ammatillinen koulutus Kaksoistutkinto 9 Kymppiluokka Jokin muu , N= 0, N=0 00, N=5 006, N=9

32 Lukiolaisten muut koulutusvaihtoehdot Miksi haki lukioon peruskoulun jälkeen? (Lukiolaisten yleisimmät kommentit avoimissa vastauksissa) Paremmat jatkokoulutusmahdollisuudet Lisää miettimisaikaa Lukiossa saa yleissivistävää koulutusta Sijainti Amiksessa ei kiinnostavaa alaa/vaihtoehtoa

33 Koulutusalat ammatillisessa koulutuksessa Pääsitkö opiskelemaan siihen ammattiin tai sitä tutkintoa, joka oli ensisijainen valintasi? (% ammatillisessa koulutuksessa olevista) 06, N= , N= , N= , N= Kyllä Ei

34 Koulutusalat ammatillisessa koulutuksessa Harkitsiko muita ammatteja tai tutkintoja ensisijaisen valintansa lisäksi? (% Ammatillisessa koulutuksessa/päässyt ensisijaiseen valintaansa) 06, N= , N= , N= , N= Kyllä Ei

35 Koulutusalat ammatillisessa koulutuksessa Mitä muita ammatteja tai tutkintoja harkitsit? (% Ammatillisessa koulutuksessa/harkitsi muita aloja) Muu ammatillinen koulutus Lukio Kaksoistutkinto 7 6 Muu ammatti tai koulutus 7 Kymppiluokka , N=89 0, N=7 00, N=8 006, N=9 5

36 Ammatillisessa koulutuksessa olevien kokemukset, käsitykset sekä kehitysehdotukset koskien ammatillista koulutusta (yleisimmät kommentit avoimissa vastauksissa) Millainen käsitys on ammatillisesta koulutuksesta omien kokemusten perusteella? Kenelle tai millaisille ihmisille ammatillinen koulutus sopii? Hyvät kokemukset/tyytyväinen Käytännönläheistä opiskelua/ammattiin opiskelua Vapaa/rento/helppo/mukava opiskelupaikka Tekeville ihmisille ja käytännön töistä pitäville Kaikenlaisille ihmisille Niille, joita lukeminen ei kiinnosta Sellaisille, jotka tietävät mitä haluavat Niille, jotka haluavat nopeasti ammatin/työelämään Avoimille/sosiaalisille/motivoituneille/energi sille ihmisille 6

37 Ammatillisessa koulutuksessa olevien kokemukset, käsitykset sekä kehitysehdotukset koskien ammatillista koulutusta (yleisimmät kommentit avoimissa vastauksissa) Mitä kehitettävää/parannettavaa ammatillisessa koulutuksessa on? Miten ammatillisesta koulutuksesta saisi nykyistä kiinnostavamman vaihtoehdon? Tyytyväinen/ei mitään kehitettävää Enemmän käytäntöä/työssä oppimista ja vähemmän teoriaa Opettajien aktiivisuus/ammattitaito Opetussuunnitelmien kehittäminen/selkeyttäminen Parempi tiedottaminen asioista Enemmän käytännön opintoja ja työssäoppimista Ei mitään/hyvä näin Paremmat tilat/välineet Lisää vapaavalintaisia aineita 7

38 Tieto eri opintomahdollisuuksista Ammatillisessa koulutuksessa olevat 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 Lukiolaiset 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 Ammattikoulu+yo-tutkinto 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.luokkalaiset 06, N=00 0, N=99 00, N=97 006, N=9 Tiesitkö, että nykyään on mahdollista suorittaa ammatillinen koulutus ja ylioppilastutkinto yhtä aikaa ns. kaksoistutkintona? (% vastaajista) Kyllä Ei 8

39 Tieto eri opintomahdollisuuksista Tiesitkö, että myös ammatillinen koulutus antaa yleisen jatkoopintokelpoisuuden aina korkeakouluihin ja yliopistoihin asti? (% vastaajista) Ammatillisessa koulutuksessa olevat 06, N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00 Lukiolaiset 06, N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6 Ammattikoulu+yo-tutkinto 06, N= 0, N=7 00, N= 006, N=7 9.luokkalaiset 06, N=00 0, N=99 00, N=97 006, N= Kyllä Ei 9

40 Tyytyväisyys omaan opiskelupaikkaan AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Kuinka tyytyväinen olet opiskelupaikkaasi tällä hetkellä? (% vastaajista) 06, N= , N= , N= , N= LUKIOLAISET 06, N= , N= , N= , N= AMMATTIKOULU+YO-TUTKINTO 06, N= , N= , N= , N= % 0% 0% 60% 80% 00% Erittäin tyytyväinen Melko tyytyväinen Ei tyytyväinen eikä tyytymätön Melko tyytymätön Erittäin tyytymätön 0

41 Mitä aikoo tehdä nykyisten opintojen jälkeen (% Ammatillisessa koulutuksessa olevista) Mennä töihin Mennä ammattikorkeakouluun Mennä ammatilliseen koulutukseen Pitää välivuoden Mennä korkeakouluun tai yliopistoon Johonkin muuhun opiskelupaikkaan Tehdä jotain muuta * * Suurin osa menee armeijaan , N=00 0, N=0 00, N=99 006, N=00

42 Mitä aikoo tehdä nykyisten opintojen jälkeen (% Lukiolaisista) Mennä korkeakouluun tai yliopistoon Mennä ammattikorkeakouluun Pitää välivuoden Mennä ammatilliseen koulutukseen Mennä töihin Johonkin muuhun opiskelupaikkaan Tehdä jotain muuta * * Suurin osa menee armeijaan , N=0 0, N=0 00, N=0 006, N=6

43 Mitä aikoo tehdä nykyisten opintojen jälkeen (% Kaksoistutkintoa suorittavista) Mennä töihin Mennä ammattikorkeakouluun Mennä korkeakouluun tai yliopistoon Pitää välivuoden 5 Mennä ammatilliseen koulutukseen 6 Johonkin muuhun opiskelupaikkaan 5 6 Tehdä jotain muuta * * Suurin osa menee armeijaan , N= 0, N=7 00, N= 006, N=7

44 9. luokalla olevien koulutusvalinnat peruskoulun jälkeen Mihin koulutusvaihtoehtoon aiot hakea/mennä peruskoulun jälkeen? (% vastaajista) Lukio Ammatillinen koulutus Kaksoistutkinto Kymppiluokka Muu , N=00 0, N=99 00, N=97 006, N=9

45 9. luokalla olevien koulutusvalinnat peruskoulun jälkeen (yleisimmät kommentit avoimissa vastauksissa) Perustelut mieluisimmalle koulutusvaihtoehdolle AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIO KAKSOISTUTKINTO Valmistuu nopeammin/suoraan ammattiin Opiskelu käytännönläheisempää/haluaa tehdä käsillä töitä Tietää jo mille Saa lisää miettimisaikaa Antaa paremmat mahdollisuudet jatkoopintoja ajatellen Yleissivistyksen vuoksi Saa ammatin ja yo-tutkinnon samalla kertaa alalle/ammattiin haluaa Ei pääse/halua lukioon Amis kiinnostaa/kiinnostavia aloja 5

46 9. luokalla olevien koulutusvalinnat peruskoulun jälkeen Tekniikan ja liikenteen ala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Liiketalouden, yhteiskuntatieteiden, hallinnon ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Luonnontieteiden ala, datanomi Luonnonvara- ja ympäristöala Kulttuuriala Humanistinen ja kasvatusala Muu ala Ei tiedä Mitä alaa aiot opiskella? (% vastaajista, 9.luokalla/ koulutusvaihtoehtona ammatillinen tai kaksoistutkinto) , N= 0, N=6 00, N=7 006, N=9 6

47 9. luokalla olevien koulutusvalinnat peruskoulun jälkeen Mitä aiot tehdä ammatillisen koulutuksen jälkeen? (% vastaajista, 9. luokalla/koulutusvaihtoehtona ammatillinen tai kaksoistutkinto ) Mennä töihin Jatkaa opiskelua 9 Tehdä jotain muuta 5 7 Ei osaa sanoa , N= 0, N=6 00, N=7 006, N=9 7

48 9. luokalla olevien koulutusvalinnat peruskoulun jälkeen Aiotko jatkaa opiskelua ammattikorkeakoulussa, korkeakoulussa, yliopistossa vai jossain muualla? (% vastaajista, 9.luokalla/aikoo jatkaa opiskelua ammatillisen koulutuksen jälkeen) Ammattikorkeakoulussa Korkeakoulussa tai yliopistossa 7 9 Jossain muualla 7 Ei osaa sanoa , N=9 0, N=9 00, N= 006, N=0 8

49 Ammatillisen koulutuksen tietolähteet 9-luokkalaisilla Mistä olet saanut tietoa ammatillisesta koulutuksesta? (% vastaajista) Opinto-ohjaajalta Koulusta yleensä Kavereilta Vanhemmilta Internetistä Sisaruksilta Opettajilta Muista lehdistä Ammattiosaaja-lehdestä Televisiosta/radiosta Jostain muualta * * Suurin osa: tutustumiset ja vierailut oppilaitoksiin , N=00 0, N=99 00, N=97 006, N=9 9

50 Ammatillisen koulutuksen tietolähteet 9-luokkalaisilla Oletko kaivannut ammatillisesta koulutuksesta lisää tietoa? (% vastaajista) 06, N= , N= , N= , N= Kyllä Ei 50

51 Avoimet vastaukset Millaista tietoa on kaivannut ammatillisesta koulutuksesta? (9. LUOKALLA / AIKOO JATKAA OPISKELUA) Alakohtaista tietoa. En osaa kuitenkaan määritellä. En tiedä yhtään missä olisi paikkoja minne mennä, enkä tiedä millaista se on, millainen on peruspäivä opiskelijalle, tai mihin kaikkiin aloihin voi kouluttautua Enemmän tietoa aloista ja jatkokoulutus mahdollisuuksista. Enemmän tietoa eri aloista ja sisällöstä. Eri vaihtoehdoista tietoa Koulutuspaikoista tietoa. Koulutuspaikoista, koulutusajoista Kuinka paljon harjoitusjaksoja koulun aikana. Kuinka työllistytään, paikkoja missä on töitä. Lisää tietoa eri aloista ja koulutuksen sisällöstä. Minkälaista koulussa on opiskella ja minkälaiset opiskelumenetelmät on Minkälaista yleensä opiskelu siellä on. Mitä ammattikoulun jälkeen? Mitä eri koulutusaloilla tehdään onhan lisätieto aina plussaa, vaikka olihan siitä minulla ainakin ihan hyvin tietoa Opiskelevien oppilaiden mielipiteitä linjasta jota opiskelee. Opiskelusta Periaatteessa kaikkea opetukseen liittyvää. Perustietoja opinnoista. Pitäisi kertoa enemmän ammatillisesta koulusta. Tarkempaa alakohtaista tietoa eri aloista. Tarkempaa tietoa ammateista ja opinnoista. Tietoa enemmän kaksoistutkinnoista. Tietoa eri kouluista enemmän. Voitaisiin kertoa laajemmin eri kursseista. Vähän tarkemmin olisi voinut kertoa.

52 9. luokalla olevien käsitykset ja kehitysehdotukset koskien ammatillista koulutusta (yleisimmät kommentit avoimissa vastauksissa) 9. luokalla / aikoo jatkaa opiskelua Millainen käsitys tai mielikuva ammatillisesta koulutuksesta? Kenelle ammatillinen koulutus sopii? Käytännönläheinen/käsillä tekemistä/vähemmän teoriaa EOS / ei mitään mielikuvaa Pääsee suoraan/nopeasti töihin/koulutetaan suoraan ammattiin Hyvä / ihan hyvä Helppoa / helpompaa kuin lukiossa Rentoa/rento paikka Niille, jotka tietävät jo, mitä alaa haluavat opiskella Niille, jotka haluavat oppia asioita käytännössä / ovat hyviä käsistään Niille, jotka eivät tykkää lukea / lukeminen ei kiinnosta Niille, jotka haluavat nopeasti töihin/ammatin Kaikille 5

53 9. luokalla olevien käsitykset ja kehitysehdotukset koskien ammatillista koulutusta (yleisimmät kommentit avoimissa vastauksissa) 9. luokalla / aikoo jatkaa opiskelua Mitä kehitettävää/parannettavaa ammatillisessa koulutuksessa on? Ei osaa sanoa Ei mitään Enemmän vaihtoehtoja Miten ammatillisesta koulutuksesta saisi nykyistä kiinnostavamman vaihtoehdon? Ei osaa sanoa Markkinoida ja kertoa ammattikoulusta enemmän Enemmän käytännön harjoittelua/työssä oppimista Enemmän käytännön harjoittelua/työssä oppimista Laaja-alaisempi opiskelu/yleissivistäviä aineita enemmän 5

54 Kvalitatiivinen tutkimus Ammatillisessa koulutuksessa olevat, peruskoulun 9.-luokkalaiset, oppilaanohjaajat ja työnantajat/yrityspäättäjät 5

55 Tutkimuksen tavoite ja toteuttaminen Tavoite Tutkimuksella selvitettiin valituissa kohderyhmissä suhtautumista ja asenteita liittyen toisen asteen ammatilliseen koulutukseen sekä sitä, miten ammatillisen koulutuksen kiinnostavuutta voitaisiin lisätä Toteuttaminen Tutkimuksen kvalitatiivinen osa toteutettiin henkilökohtaisten syvähaastattelujen ja parihaastattelujen avulla pääkaupunkiseudulla, Etelä-Karjalassa (Lappeenranta ja Imatra) sekä Porissa. Kohderyhmä Parihaastatteluihin kutsuttiin 9. luokalla opiskelevia tyttöjä ja poikia, joille ammatillinen koulutus on ainakin periaatteessa relevantti vaihtoehto peruskoulun jälkeen sekä ammatillisissa oppilaitoksissa toista vuotta opiskelevia nuoria. Henkilökohtaisesti haastateltiin yläasteiden opintojenohjaajia ja henkilöstöstä vastaavia työnantajia/yrityspäättäjiä sekä 0-9 työntekijän että yli työntekijän yrityksistä. Haastatteluja tehtiin eri kohderyhmissä ja paikkakunnittain seuraavasti: Pk-seutu Pori Lappeenranta/ Imatra YHTEENSÄ 9-luokkalaiset tyttöä/parihaastattelut 6 poikaa/parihaastattelut 6 Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat 8 tyttöä/parihaastattelut 8 poikaa/parihaastattelut Yläasteen opot Henkilökohtaiset syvähaastattelut 6 Työnantajat/yrityspäättäjät Henkilökohtaiset syvähaastattelut 6 Haastattelut tehtiin maalis-huhtikuussa 06. Yhteensä haastateltiin 5 henkilöä. Haastattelu kesti keskimäärin tunnin. YHTEENSÄ

56 Yhteenveto Valinta jatko-opiskelupaikasta on ollut useimmille haastatelluille 9.-luokkalaisille helppo. Lukio ei ole erityisen vakavasti harkittava vaihtoehto ammatilliseen koulutukseen pyrkiville eikä ammattikoulu lukioon tähtääville. Mielikuvat ammatillisesta koulutuksesta ovat myönteisiä ja imagon arvioidaan parantuneen viime vuosina/aikoina. Silti ammatillisen koulutuksen koetaan edelleen kärsivän ainakin jossain määrin arvostuksen puutteesta. Ammatillisen koulutuksen keskeisin vahvuus ja samalla heikkous, on valmistuminen suoraan ammattiin. Se tarjoaa lukiota selvästi nopeamman väylän päästä työelämään ja saada ammatti. Toisaalta ammatillinen koulutus saattaa raamittaa liikaa tiettyyn ammattiin ja lukita vaihtoehdot tietoisuus jatko-opintomahdollisuuksista tärkeää. Ammatillinen koulutus on entistä enemmän käsistään taitavien päämäärätietoisten valinta. Se sopii viime kädessä kaikille, myös hyville oppilaille. Vanhat ennakkoluulot ammatillisesta koulutuksesta murenemassa vähitellen yleinen arvostus lisääntymässä? 9. Luokkalaisten tietämys ammatillisesta koulutuksesta ja sen tarjonnasta vaihtelee paljon opoilla ja ammattioppilaitoksilla (esittelyt kouluilla ja vierailut oppilaitoksissa) keskeinen rooli tiedon levittämisessä. Työnantajat tuntevat ammatillista koulutusta heikonlaisesti, lähinnä harjoittelijoiden kautta tarve tehostaa tiedottamista ja parantaa suhteen hoitoa työnantajien suuntaan? Ammatillisen koulutuksen tutkintoranteiden ja tutkintojen sisältöjen tuntemisessa on selkeitä puutteita. Toisaalta, tietoa on tarvittaessa saatavilla riittävästi jos vain viitsii etsiä. 56

57 Yhteenveto Työnantajat suhtautuvat myönteisesti ammatilliseen koulutukseen ja kokevat sen vastaavan työelämätarpeita suhteellisen hyvin. Harjoittelijoiden taso kuitenkin vaihtelee - osalla haasteita työelämä- ja elämänhallintataidoissa huomioitava opetuksessa jollakin tavalla? Yrityksillä on tärkeä rooli ammatillisen koulutuksen markkinoinnissa ja kiinnostuksen lisäämisessä. Yritykset pitää ottaa markkinointiin mukaan ja yritysten vastuulla on toisaalta huolehtia, että nuorille tarjotaan harjoittelupaikkoja. Ammattien kiinnostavuus määräytyy pitkälti työllistymisnäkymien, työn sisällön ja palkkatason perusteella. Myös TV-sarjat sekä kaverit/vanhemmat muokkaavat käsityksiä. Sukupuolella ja jatko-opintosuunnitelmilla on vaikutusta ammattien kiinnostavuuteen. Ammatilliseen oppilaitokseen hakeneet/siellä jo opiskelevat pitävät kädentaitoja vaativia ammatteja kiinnostavina. Ei-kiinnostavista ammateista on melko yhtenäinen käsitys; yksitoikkoiset, fyysisesti raskaat, likaiset, vain vähän koulutusta vaativat, yksin tehtävät ja heikkoa arvostusta nauttivia työt eivät houkuttele. Tietoa ammatillisesta koulutuksesta haetaan (tarvittaessa) monipuolisesti useita kanavia hyödyntäen. Päätietolähteitä ovat opot, kaverit/vanhemmat ja netti (videoklipit). Tietoa haetaan eniten työllistymismahdollisuuksista, työn sisällöstä ja palkkatasosta. Ammatillisen koulutuksen mainonnan huomioarvo on hyvä. Lähes kaikki ovat huomanneet mainontaa ja useimmat kokevat sen lisääntyneen viime aikoina (huom. Haastattelut tehtiin heti yhteishaun päättymisen jälkeen). Parhaiten mieleen ovat jääneet TV-mainokset ja ulkomainonta. Mainosten sisältö muistetaan kuitenkin huonosti. 57

58 Yhteenveto Markkinointi on ammatillisten oppilaitosten vahvuus lukioihin verrattuna ja keino kilpailla opiskelijoista. Kukaan ei muista nähneensä lukioiden mainontaa. Ammatillista koulutusta kannattaa markkinoida monikanavaisesti. Painotus sähköiseen puoleen (netti, SOME, ei kuitenkaan Facebook), mutta myös perinteisellä printtimainonnalla on vielä merkitystä. Nuoret kertomaan nuorille toimii myös hyvin. Mainonnan on perustuttava faktoihin ei pelkkää mielikuvamainontaa. Sisällön on oltava laadukasta, kompaktia ja helposti luettavaa. Käytännön esimerkit kiinnostavat. Mainonta ei saa olla liian yleispiirteistä. Kohderyhmät on mietittävä tarkkaan pitäisikö ammatillista koulutusta markkinoida myös nuorten vanhemmille ja luokkalaisille? Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus nähdään suhteellisen positiivisena. Moni uskoo vetovoiman lisääntyvän ja mahdollisuuksia koetaan olevan enemmän kuin uhkia. On kyettävä kuitenkin jatkuvasti reagoimaan ja vastaamaan työelämän muutoksiin ja muuttuviin tarpeisiin (automaation lisääntyminen, kielitaidon merkitys ) Ammatillisen koulutuksen asemaa vahvistaa koulutustarjonnan monipuolistuminen, imagon parantuminen, näkyvyyden lisääntyminen, työelämäyhteydet ja korkeasti koulutettujen työttömyyden kasvu. Pakolaisaalto asettanee lähivuosina ammatilliselle koulutukselle haasteita väylä pakolaisille työllistyä? 58

59 Mielikuvat jatkovaihtoehdoista 9. luokan jälkeen AMMATTIKOULU Valmistaa suoraan työhön/ammattiin, käytännön opetusta. Kädentaitojen opiskelu tekijöille ja tekemällä oppiville, lukitsee vaihtoehdot Valmius aloittaa työt heti opintojen päätyttyä. Saa ammatin nopeammin kuin lukion kautta. Ei turhaa teoriaopetusta. Pääsee tekemään oikeita töitä opintojen ohessa. Kahdenlaista asennoitumista toisaalta kärsii heikosta arvostuksesta, toisaalta pidetään opiskelupaikkana, joka sopii kaikille (hyvillekin oppilaille). Niille, jotka tietävät jo varhain mitä haluavat tehdä tai vahva kutsumus tiettyyn ammattiin. Niille, joita lukeminen ei kiinnosta. Selviää helpommalla. Koulutustarjonta monipuolistunut, mahdollistaa myös jatkokoulutuksen. Valmistaa suoraan työhön, ei turhaa teorian opetusta. Täytyy olla varmempi mitä haluaa tulevaisuudessa. Valmistaa fyysiseen työhön. Amiksesta on joillakin negatiivinen mielikuva. Sinne menee ne, jotka eivät pääse muualle. Niille hyvä vaihtoehto, joilla vahva kutsumus tiettyyn ammattiin. Amiksessa voisi olla enemmän myös sivistävää puolta. (9. LUOKKA) Saa työvalmiutta. Antaa mahdollisuuden menestyä siinä työssä mitä opiskelee. Voi jatkokouluttua, ei sulje pois vaihtoehtoja. (9. LUOKKA) Sieltä saa ammatin ja on erilainen kuin peruskoulu. Ei opeteta turhaa. Enemmän tekemistä, vähemmän lukemista. (9. LUOKKA) Amiksen taso noussut varmaan viimeisen 5 vuoden aikana. Amis muuttunut epäonnistujien mörköluolasta monelle varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. (9. LUOKKA) Amis on: ) niille, jotka tietävät jo valmiiksi mihin haluaa suuntautua tai ) niille, jotka eivät jaksa lukea ja menevät siksi suoraan ammattiin valmistavaan kouluun. (TYÖNANTAJA) Tietävät jo tarkkaan mihin haluavat. Hyvillekin oppilaille. Niille, jotka kokevat, etteivät tarvitse kaikkia niitä aineita, joita lukiossa opetetaan. Hyvät kädentaidot. Ne, jotka oppivat tekemällä. Sopii viime kädessä kaikille. (OPO) Sieltä saa ammatin ja on erilainen kuin peruskoulu. Ei opeteta turhaa. Enemmän tekemistä, vähemmän lukemista. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Käydään töissä, ei pelkkää koulua. Pääsee lähelle työelämää. Vapaampaa kuin lukiossa. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) 59

60 Mielikuvat jatkovaihtoehdoista 9. luokan jälkeen LUKIO Yleissivistävä, laaja-alainen näkemys asioihin. Antaa valmiuden oppia uusia asioita. Mahdollisuus monipuoliseen opiskeluun. Kielten ja matematiikan opiskelusta hyötyä. Saa miettimisaikaa (aikaa kasvaa) mitä haluaa tehdä jatkossa. Pitää ovet auki. Pystyy hyödyntämään jatko-opintoihin paremmin kuin amista. Itsenäistä työskentelyä. Vaatii lukupäätä. Niille, jotka tykkäävät/jaksavat lukea Yliopistoon/akateemisiin ammatteihin tähtääville. Vastuunotto, kurinalaisuus, tavoitteellisuus. Pänttäämistä. Pitää olla motivaatiota ja aitoa halua opiskella. Joutuu tekemään paljon töitä. Ei valmista suoraan ammattiin, vaatii jatkokoulutusta. Siellä on vielä aikaa miettiä mitä haluaa opiskella jatkossa. Lukio avaa ovia jatkoa ajatellen. (9. LUOKKA) Sinne pyrkii kaikki. Sivistävä, saa miettimisaikaa mitä haluaa tehdä jatkossa. Pystyy hyödyntämään jatkoopintoihin paremmin kuin amista. (9. LUOKKA) Peruskoulun jatke. Liikaa turhaa informaatiota, jolla ei tee mitään. Paljon kokeita. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Yleispätevä, opiskellaan laajasti kaikkea. Ei valmenna tiettyyn ammattiin samalla tavalla kuin ammattikoulu. Vaikea päästä suoraan töihin yhtään mihinkään. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Lukio silloin, ellei ole vielä varma valinnoista. (9. LUOKKA) Lukioon menijä pitää oikeasti tykätä opiskelusta. (9. LUOKKA) Niille, jotka jaksavat lukea. Lukio on lukemista. Ahkerille, motivoituneille ja tavoitteellisille. Niille, joilla on visio lukion jälkeen. Toivottavasti sinne ei mentäisi pelkästään chillaamaan. Toivottavasti sinne menevät eivät ottaisi liian kevyttä ohjelmaa, ettei menetetä mahdollisuuksia. Pitää olla mm. kieliä, luonnontieteitä ja matikkaa. (OPO) Niille, jotka haluavat lukea ja saada laajan yleistietämyksen, joka antaa pohjan jatko-opintoihin (TYÖNANTAJA) Tykkää opiskella ja lukea ja jotka ovat hyviä. Moni menee lukioon siksi, että akateemiset vanhemmat haluavat. (OPO) 60

61 Mielikuvat jatkovaihtoehdoista 9. luokan jälkeen KAKSOISTUTKINTO Motivoituneille, itsenäisille, määrätietoisille, kunnianhimoisille, tavoitteellisille. Rankka, vaatii panostamista. Helpompi väylä suorittaa yo-tutkinto jos ei muuten pääse lukioon. Antaa mahdollisuuden tehdä muitakin kuin pelkkiä lukuhommia Hyvä vaihtoehto, saa molemmat tutkinnot. Antaa valmiudet työelämään ja saa amista laajemman yleissivistyksen. Haasteena kahden eri tyyppisen koulutuksen yhdistäminen. Ei sulje ovia. Antaa mahdollisuuden vaihtaa suuntautumista, helpottaa jatkokoulutukseen hakeutumista. Jonkin verran päällekkäisyyttä amiksen oppiaineiden kanssa. Hyvä vaihtoehto. Sillä tavalla saa molemmat tutkinnot. Vaatii paljon teoreettista työtä, koeviikot. Kaksoistutkinnossa yhdistyy lukion ja amiksen parhaat puolet. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Saa ammatin ja lisäksi yleissivistävän koulutuksen. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Aika rankka, jäänyt monella kesken. Motivaation oltava kunnossa. Tarjoaa helpomman väylän suorittaa yotutkinto jos keskiarvo on matala eikä pääsisi muuten lukioon. (9. LUOKKA) Ehkä vähän hankalampi. Jaksot hankalasti rytmitetty. Välillä paljon vapaata. Joutuu yhdistämään kahdenlaista koulutusta haastavaa ja raskasta. Kurssit miten sattuu, välillä pitää opiskella myös illalla. (9. LUOKKA) Monelle erittäin hyvä, pitää olla ahkera ja motivoitunut. Avaa mahtavia väyliä ammattikorkeakouluihin. (OPO) Kaksoistutkinto on kuulopuheiden mukaan melko työläs. (9. LUOKKA) Jos kaksoistutkinnon suorittaan hyvin, niin sen pohjalta on hyvä jatkaa myös eteenpäin. (OPO) Kaksoistutkinto on OK. (9. LUOKKA) Kaksoistutkinto kuulostaa rankalta. (9. LUOKKA) Ei ole niin kilpailuhenkinen. (OPO) 6

62 Parannuskohteet ja huolenaiheet AMMATTIKOULU Heikko arvostus lukioon nähden Vaikeaa työllistyä jos ei hae juuri siihen ammattiin mitä on opiskellut. Joutuu nuorena päättämään ammatin tuliko tehtyä oikea valinta? Sivistävä puoli puuttuu. Ei voi opiskella yhtä monipuolisesti kuin lukiossa. Liikaa tyhjäkäyntiä. Tietyt lukuaineet turhia Opettajien ammattitaito ja motivaatio. Raamittaa liiankin tiukasti tiettyyn ammattiin/vaihtoehtoon. Sysätäänkö koulutusvastuuta liikaa työnantajille? Enemmän yksilöllistä opetusta Maahanmuuttajat ja erityisryhmät otettava opetuksessa paremmin huomioon LUKIO Osa oppiaineista ei tarpeellisia jatkoa ajatellen. Liian teoreettinen Poissaolot saattavat hankaloittaa opiskelua. Liikaa valinnaisuutta (OPOT) Ei valmista suoraan mihinkään pelkällä yo-tutkinnolla vaikea työllistyä vaatii jatko-opintoja. Jos ei ole jatko selvillä, vaarana jäädä junnaamaan. Ei anna eväitä työelämään Raskas, paljon lukemista, jaksaako? Toistetaan liikaa samoja asioita mitä oli jo yläkoulussa. Heikko todistus vaarantaa jatkoopiskelumahdollisuudet Saako tarvittaessa tukea opintoihin? Rankka, varsinkin jos menty heikolla peruskoulupohjalla 6

63 Opiskelupaikan/ammatin valintaperusteet Työllistyminen on tärkeä opiskelupaikan valintaperuste. Palkka on tärkeä, mutta ei välttämättä kaikkein tärkein työn pitää olla myös sisällöllisesti kiinnostavaa. Kavereilla ja sukulaisilla on vaikutusta opiskelupaikan/ammatin valintaan, mutta ei niin paljoa kuin edellä mainituilla asioilla. Muita mainittuja opiskelupaikan valintakriteerejä ovat: Kutsumus (esim. lääkärin opinnot, hoitoala) Halu saada miettimisaikaa tulevaisuuden suhteen (lukio) Jatko-opintosuunnitelmien vuoksi lukioon (korkeakoulu- /yliopisto-opinnot tavoitteena) Halu saada nopeasti ammatti ja päästä työelämään (ammattikoulu) Lukioon. Siellä on vielä aikaa miettiä mitä haluaa opiskella jatkossa. Lukio avaa ovia jatkoa ajatellen (9. LUOKKA) Tavoitteena kaksoistutkinnon suorittaminen, koska se takaa paremmat mahdollisuudet jatko-opintojen suhteen. (9. LUOKKA) Lukioon (englanninkielinen lukio). Kansainväliset hommat ja kielet kiinnostavat. Mitä enemmän osaa kieliä sitä enemmän ovet ovat auki. (9. LUOKKA) Valintaan vaikuttanut vahvasti se, että isä on saman alan yrittäjä (LVI-alan yritys) ja siksi nähnyt koko elämänsä "näitä hommia". (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Lääkärin ammatti on kutsumus, jossa haluaa auttaa ihmisiä ja se on tärkeintä valinnan kannalta. (9. LUOKKA) Valintaan vaikuttaa eniten palkka ja työllisyys, mutta myös se, että tiettyihin ammatteihin tarvitaan lukion suorittaminen. (9. LUOKKA) Ei ole tiedossa, mille alalla on jatkossa hakeutumassa ja lukio antaa hyvät lähtökohdat jatkoon, oli se sitten mitä tahansa. Tulevan ammatin valinnassa palkka on tärkeää, mutta myös työn sisällöllä ja kiinnostavuudella on merkitystä. (9. LUOKKA) Työllistyminen, palkka, työn kiinnostavuus, etenemis- ja kehittymismahdollisuudet ovat jatkon kannalta tärkeitä asioita. Kaveripiiri vaikuttaa melko paljon valintoihin. (9. LUOKKA) 6

64 Ammatillisen koulutuksen tunteminen ja tietolähteet Ammatillista koulutusta ja sen tarjontaa tunnetaan hyvin eritasoisesti - osa tuntee hyvin, osa ei juuri lainkaan. Opot tuntevat hyvin ja tekevät tiivistä yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Työnantajat tuntevat heikonlaisesti, lähinnä harjoittelussa tai työhaastatteluissa käyneiden kautta. Jossain kouluissa lukiota on esitelty paljon aktiivisemmin kuin ammatillista koulutusta. TIETOLÄHTEET Opot Esittelyt koululla ja vierailut oppilaitoksissa Kaverit Tapahtumat Netti Videot Yhteistyötä amiksien kanssa ja sitä kautta kontakteja amiksiin. Stadin ammattiopisto. Tutustumiskäynnit Varian kanssa. Ammattikoulujen infotilaisuudet kouluilla. (OPO) Ammattiopistoilla on erittäin hyviä videoita. Road Show oli erittäin hyvä tapa esitellä toimintaa. (OPO) Lukioita esitelty paljon aktiivisemmin. Opiskelijat tulleet itse kertomaan lukiosta --> nuorilta nuorille - markkinointi toimii hyvin. Opo on kertonut amiksesta opettajan näkökulmasta. (9. LUOKKA) Viime syksynä oli Next step-tapahtuman yhteydessä Amislandia, joka oli tosi hyvä ja sieltä sai hyvin tietoa amiksesta. (9. LUOKKA) Ei tunneta kovin hyvin. Koulussa kerrotaan lukioista paljon enemmän. Jos haluaa amikseen pitää itse etsiä tietoa. Koulu voisi infota amiksesta enemmän. Tutustumiskäynnit amiksessa olleet hyviä. (9. LUOKKA) Koululla on käyty esittelemässä ammatillista koulutusta. Lisäksi on vierailuja Sampooppilaitokseen. Runsaasti kavereita, jotka ovat amiksessa. (9. LUOKKA) Ammatillisista oppilaitoksista, -mainonta, ammattijulkaisut (logistiikkayhdistyksen kuukausijulkaisut). (TYÖNANTAJA) En tunne juuri lainkaan. Tässä on runsaasti kehittämistä. (TYÖNANTAJA) 6

65 Työnantajien kokemukset ammatillisesta koulutuksesta (työelämävastaavuus) Työnantajilla on myönteinen suhtautuminen ammatilliseen koulutukseen. Koulutus vastaa melko hyvin työelämän tarpeisiin. Perusvalmiudet keskimäärin kunnossa, mutta työ opettaa viime kädessä ammattiin. Työnhakijoiden taso vaihtelee. Nuoren oma asenne ratkaisee ( oikea asenne ja halu tehdä ratkaisevat todella paljon ) MITÄ TAITOJA TULISI KEHITTÄÄ? Elämänhallinta- ja työelämätaidot Työelämän pelisääntöjen tunteminen Kielitaito Asiakaspalveluosaaminen Myyntitaito Oma-aloitteisuus Hyvä arvostus työnantajien keskuudessa. Viime kädessä kuitenkin henkilökysymys eli jos hyvä tyyppi niin saa myös arvostusta osakseen Yleissivistävää puolta pitäisi lisätä. Elämänhallintataitoja. Pelkkä tekninen taito ei riitä. Pitää myös ymmärtää miten maailma toimii. Kielten opetusta lisää. On tärkeää, että tajutaan työelämän tietyt pelisäännöt, kuten työhön tuleminen ajallaan jne. Näissäkin on runsaasti vaihtelua. Oma-aloitteisuutta ja reippautta tulisi olla enemmän, tosin ne ovat usein henkilökohtaisia ominaisuuksia. Pitää uskaltaa esim. pyytää apua muilta. Myyntitaitoja tarvitaan aina. Pitää olla rohkeutta suositteluun ja lisämyyntiin. Tulee ymmärtää peruslähtökohdat työelämässä, kuten työajat, loma-ajat, luotettavuus jne. Asiakaspalvelu on sellainen. Tällä hetkellä 0 % mekaanikoista palvelee suoraan asiakasta ja tämä tulee olemaan tulevaisuutta entistä enemmän. Tähän tarvitaan valmiuksia ja koulutusta. Osalla puutteellinen motivaatio. Osalla puutteita hahmottaa alan yleiset periaatteet/perustaidot/lainalaisuudet. Kielitaitoon pitäisi jatkossa ehkä panostaa, koska ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden osuus kasvaa koko ajan. 65

66 Millä perusteella ammattien/alan kiinnostavuutta arvioidaan? Työllistymisnäkymät, työn sisältö/kiinnostavuus ja palkka tärkeimmät kriteerit. TV-ohjelmilla ja -sarjoilla suuri merkitys. Myös kavereiden ja vanhempien mielipiteillä on vaikutusta. Alan esilläolo julkisuudessa. Työn sisältö/kiinnostavuus/monipuolisuus luovaa, pääsee tekemään käsillä, saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, monipuolisuus (ei liian yksitoikkoista). Yleinen arvostus, työllistymisnäkymät Omien vanhempien ja kaverien mielipiteet Halu saada valtaa, mahdollisuus vaikuttaa työhön. Työilmapiiri Kokonaisuus eli palkka ja työllistymismahdollisuudet, onko alalla tulevaisuutta. Alan esillä olo ja markkinointi ovat ratkaisevia. Työajat, työn raskaus. 66

67 Minkälaista ammatillisen koulutuksen markkinoinnin pitäisi olla? KANAVAT Markkinointi monikanavaisesti, sähköisiä kanavia painottaen, printtimainontaa unohtamatta. Nuoret kertomaan nuorille. SOME (Instagram), Facebook ei hyvä, koska nuoret eivät käytä. Nuoret kertomaan nuorille Netti (esim. iltasanomat.fi, oppilaitosten nettisivut) Koulun kautta (esittelyt kouluissa ja tutustumiskäynnit) Printtimainonta (esim. Metro-lehti) Radiomainokset Esittelyvideot/videoklipit Avoimet ovet TV-mainonta Netti, radio, Facebook, bussipysäkit, ei printtisanomalehti. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Nuoret kertomaan nuorille. Esittelyvideot. Avoimet ovet. (AMMATTIKOULU,. VUOSI) Niiden sähköisten kanavien kautta, joissa nuoret ovat. Sanomalehdet, mutta niitä nuoret eivät lue kovin paljoa. Radiomainonta. (9. LUOKKA) Kouluun voisi tulla esittelemään amista, jo ennen ysiluokkaa. Amiksesta voisi kertoa jopa jo alakoulussa tai seiskalla. (9. LUOKKA) Ehkä postin kautta kotiin joku lehti (printtimainonta). Netin kautta. Metro-lehti ehkä hyvä, koska bussissa on aikaa lukea, koska ei jaksa koko ajan katsoa kännykkää. Tietyt nettisivut ovat myös hyviä kanavia (esim. Iltasanomat.fi). TV on huono kanava, koska nuoret eivät katso televisiota. (9. LUOKKA) Some, koulun kautta, Instagram. Opiskelijat itse kertomaan kouluihin omista kokemuksistaan. (9. LUOKKA) Tarinoita videoklippien muodossa. (OPO) Tutustumiset amikseen, amisten pitäisi jalkautua myös peruskoulun puolelle. Niihin opiskelupaikkoihin haetaan, joita markkinoidaan hyvin. (OPO) Sähköisesti eri kanavien kautta, se ajaa lehdistä ohi mennen tullen, nuoret eivät lue lehtiä. (TYÖNANTAJA) 67

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2016

Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2016 Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2016 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Skills Finlandin teettämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suhtautumista

Lisätiedot

Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2013. Keskeisimmät tulokset

Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2013. Keskeisimmät tulokset Seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 203 Keskeisimmät tulokset Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Skills Finlandin teettämän tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 2018

Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 2018 Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 08 Kvantitatiivinen osa: peruskoulun.-luokkalaiset, ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa toista vuotta opiskelevat, ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat

Lisätiedot

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oletko? Nainen 431 58,09% Mies 311 41,91% 742 100% Ikäsi?

Lisätiedot

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 Koulutustarjonnan ja työmarkkinatilanteen toivotaan kohtaavan TUTKIMUKSESTA YLEISESTI Studentum.fi Studentum.fi-koulutussivustolla

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA Hyvä vastaaja! Kysely on osa kartoitustyötä, jolla keräämme tietoa työssäoppimisesta toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelijoilta.

Lisätiedot

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352. Q1 Olen Answered: 2,264 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 15.55% 352 84.45% 1,912 Total 2,264 1 / 47 Q2 Ikäni on Answered: 2,264 Skipped: 0 15 17 vuotta 18 20 vuotta 21 25 vuotta 26 30 vuotta yli 31 vuotta

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2016 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 23.2.-15.3.2016. Koulutukset alkavat syksyllä 2016. Sähköinen yhteishaku tehdään

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Osekk lyhyesti Perustettu 15.12.1994 (varsinainen toiminta alkoi 1.8.1995) Henkilökuntaa (TA 2014) 970 Toimintatuotot (TA

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan. Tiivistelmä 2011

Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan. Tiivistelmä 2011 Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan Tiivistelmä 2011 Tervetuloa tutustumaan lukiolaisten arvoihin ja asenteisiin jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan Lukiolaistutkimus

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta

Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta 22.11.2017 Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU

Lisätiedot

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 1.2.2019 AJANKOHTAISIA KEHITTÄMISTOIMIA EHOKS tietovaranto henkilökohtaistamisen tueksi Pedagogisen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 oppilaanohjaaja Aija Helander http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat 18:05 Ammatillisten perustutkintojen esittely, Espoon ammatillinen

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimuslaitoksen lupaa ja nimen mainitsemista.

Lisätiedot

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Koulutus Konsultit 2HPO 1 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2 Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi 2011 2010 2009 2008 2007 2006

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusraportti

Nuorten tulevaisuusraportti Nuorten tulevaisuusraportti Vuosittain toteutettava laaja kyselytutkimus luotaa yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuudensuunnitelmat Selvittää yliopistojen ja korkeakoulujen tunnettuuden ja suosituimmuuden

Lisätiedot

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa #kunkoululoppuu Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa 2018. Tutkimuksen toteutti Taloudellinen tiedotustoimisto TATin toimeksiannosta T- Media Oy. YLÄKOULULAISET

Lisätiedot

Liite 2: Opiskelijakysely

Liite 2: Opiskelijakysely Liite 2: Opiskelijakysely Sukupuoli ( ) Nainen ( ) Mies Ikä ( ) 18-24 ( ) 25-30 ( ) 31-44 ( ) 45-59 ( ) yli 60 Mistä maasta olet kotoisin? (pudotusvalikko, maat) Mikä on äidinkielesi? (pudotusvalikko,

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN ABI-INFO KEVÄT 2014 Suomen koulutusjärjestelmä Ylioppilas voi hakea 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen 1.- 2.

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET Lukion jälkeen vaihtoehtoina Ammatilliset perustutkinnot Ammattikorkeakoulut Yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut Opiskelu ulkomailla AMMATILLISET Tarjoavat

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla Ammattikymppi Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla varmistetaan hakijoiden motivaatio ja opiskeluasenne

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI:

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI: MIKÄ AMISBAROMETRI? Laajin ammattiin opiskelevista tehty toistettava tiedonkeruu Koko Suomen ja kaikki alat kattava verkkokysely Tulokset kaikkien nähtävillä verkossa amisbarometri.fi #amisbarometri #aitoamis

Lisätiedot

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

Nuorten yrittäjyysaikomukset ja -asenteet

Nuorten yrittäjyysaikomukset ja -asenteet Nuorten yrittäjyysaikomukset ja -asenteet Global Entrepreneurship Monitor (2003-2016) Osuus suomalaisista, joka arvioi perustavansa yrityksen kolmen vuoden kuluessa 20% 8% 5% 7% 6% 6% 7% 7% 9% 8% 8% 7%

Lisätiedot

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot Ohjelma 16.11. 18.00-18.20 Tervetulosanat ja yhteishaun käytänteet Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja Kevään yhteishaku 2016 Turun AMK:n ilastoja Viestintäpalvelut 19.5.2016 Taustatietoa Tiedot hakijoista perustuvat OPH:n vipunen.fi -palvelussa julkaistuihin tilastoihin. Kevään 2016 yhteishaun osalta tiedot

Lisätiedot

Tutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2007

Tutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2007 Tutkimus ammatillisen koulutuksen mielikuvista 2007 Diasarja perustuu IROResearch Oy:n Hannu Horttanan ja Marjukka Rantasen laatimiin koosteisiin ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimuksen keskeisistä

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

JAMK Viestinnän vaikuttavuuden tutkimus 2007

JAMK Viestinnän vaikuttavuuden tutkimus 2007 JAMK Viestinnän vaikuttavuuden tutkimus 2007 JAMK / VIESTINNÄN VAIKUTTAVUUDEN TUTKIMUS 2007 2 (25) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA... 3 2. TUTKIMUSAINEISTON KUVAUS... 4 3. NUORTEN AMMATINVALINTA...

Lisätiedot

Vanhempainilta 14.1.2014

Vanhempainilta 14.1.2014 Vanhempainilta 14.1.2014 yliopistot ja korkeakoulut: kandidaatti 3v maisteri 2v lisää ammatillinen perustutkinto (lukion käyneelle 2 v) ammattikorkeakoulu 3,5v Koulutusjärjestelmän ulkopuoliset Vaihtoehdot

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot Lukuvuosi 2019 2020 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus Perusopetuksen oppilaanohjaajat

Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus Perusopetuksen oppilaanohjaajat Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 28 Perusopetuksen oppilaanohjaajat Tutkimuksen tavoite ja toteutus SFS-ISO 2252:22 sertifioitu Tutkimus toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja Skills

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Yhteishaku Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja

Yhteishaku Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja Yhteishaku 2018 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen perustutkinnon,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta 14.11.2017 Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU

Lisätiedot

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala KYSELYN TAUSTATIEDOT Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola 25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Vaasan AMK henkilöstöä noin 240 ja opiskelijoita noin 3500 seuraavilla koulutusaloilla: Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 3.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen

Lisätiedot

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 19.2.- 12.3.2019 S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 2019 Yhteishaussa voit hakea Lukioihin Ammatillisiin oppilaitoksiin Voit hakea yhdellä kertaa enintään 5 opiskelupaikkaan

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilua kolme vuotta Tavoitteena tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Lupa kokeilla ja todeta, mikä

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen koulutus 2016 2017 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa koulutuksessa

Lisätiedot

Avoimen ammattikorkeakoulun sähköiset palvelut

Avoimen ammattikorkeakoulun sähköiset palvelut Avoimen ammattikorkeakoulun sähköiset palvelut Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät, Rovaniemi 30.9.2010 Marja Rautajoki www.amk.fi virtuaaliamk.fi www.avoinamk.fi oncapus.fi virtualyh.fi Copyright Marja

Lisätiedot

HUOLTAJAILTA TERVETULOA! Kouvolan Yhteislyseo Hannele Viljakainen

HUOLTAJAILTA TERVETULOA! Kouvolan Yhteislyseo Hannele Viljakainen HUOLTAJAILTA TERVETULOA! Mitä haluan omalta tulevaisuudeltani? Mikä minusta tulee isona? Mitkä ovat vahvuuteni? Missä olen hyvä? Kiinnostavatko minua enemmän teoreettiset vai käytännönläheiset ammatit

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Opopatio 13.10.2017 Ilmari Hyvönen Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke Jatkokoulutukseen hakeutuminen Paimion lukion vanhempainilta ke 31.10.2018 Ohjausta jatko-opintoihin Opotunneilla ja infoissa Henkilökohtaisessa ohjauksessa Erilaisissa tapahtumissa: Turun korkeakoulujen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

1. TULEVAISUUDENSUUNNITELMAT

1. TULEVAISUUDENSUUNNITELMAT 1. TULEVAISUUDENSUUNNITELMAT 2. 3. 4. 5. 6. OHJAUKSEN TARVE TIEDON HANKINTA MUU TUKI NUORTEN ASENTEET YRITTÄJYYDEN VETOVOIMA Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

Nuorisoyrittäjyys Euroopassa ja Suomessa. Tilastollinen tarkastelu

Nuorisoyrittäjyys Euroopassa ja Suomessa. Tilastollinen tarkastelu Nuorisoyrittäjyys Euroopassa ja Suomessa Tilastollinen tarkastelu 1 Eurofound: Youth Entrepreneurship in Europe (2015) 2 Yrittäjyyttä toivottavana ja mahdollisena uravaihtoehtona pitävät 15-34-vuotiaat

Lisätiedot