Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta"

Transkriptio

1 Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry

2 OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU <3 HYVÄ ELÄMÄ Kaikki valta ja vastuu amiksilla Amisten perustama, amisten omistama

3 OSKUssa olennaista opiskelijoiden perustama organisaatio ja toiminta nojaa vapaaehtoiseen toimintaan sitoutumattomuus yhteisöllisyys amis-stereotypioiden murtaminen ammatillisen identiteetin rakentaminen amiksilta amiksille, itse tehtyä toimintaa yrittäjähenkisyys ja positiivinen asenne

4 Amikset TIETÄVÄT itse parhaiten omista asioistaan. Amikset OSAAVAT itse päättää asioistaan.

5

6

7 Mikä on AMIS-tutkimus? KOHDERYHMÄ: kaikki Suomen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat SEURANTATIETOA: tutkimus toteutettu vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2016 AMIS-tutkimus on ollut ensimmäisiä Suomessa, jossa tutkitaan systemaattisesti ja valtakunnallisesti ammatillisten opiskelijoiden kokemuksia, asenteita ja arvoja AMIS-tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa laaja-alaista tietoa ammatillisten opiskelijoiden opinnoista ja elämästä TOTEUTUS: Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry yhteistyössä vuosina 2009 ja /30 Research Oy vuosina 2013 ja 2016 M3 Research RAHOITUS: opetus- ja kulttuuriministeriö

8 Kuulemiskiertue oppilaitoksissa keväällä 2016

9 Amisten parhaimpia ja huonoimpia kokemuksia ammatillisiin opintoihin liittyen

10 Mies 18 v, liiketalouden perustutkinto Parhaimmat kokemukset ovat tulleet työssäopista ja monista projekteista mitä koulussa on tehty. Huonoja kokemuksia ei ole oikeastaan ollenkaan.

11 Nainen 17 v, maatalousalan perustutkinto Rento ja vapaa ilmapiiri luokassa tekee opiskelusta hauskaa. Huonona puolena pidän koulun informaation kulkua viestinnässä sekä ryhmäkoon suureneminen ja opettajien vähentäminen.

12 Nainen 22 v, hiusalan perustutkinto Huonoimmat on luokkakaverien tekemä kiusaaminen ja häiriköinti joka vaikeutti opintojani pahasti. Parhaimmat on se kun pääsee työssäoppimaan ja etenee!

13 Nainen 16 v, maatalousalan perustutkinto Parhaimmat liittyvät uuden oppimiseen ja onnistumiseen, huonoimmat epäselvään tai laaduttomaan opetukseen.

14 Nainen 20 v, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Parhaimmat kokemukset ovat työssäoppimisesta, huonoimmat siitä kun luokassa on ollut niin levotonta että oppiminen on ollut lähes mahdotonta.

15 Nainen 17 v, maatalousalan perustutkinto Huonoimmat ovat ilkeät opettajat ja parhaimpia ovat mukavat opettajat ja oppiaineet.

16 Nainen 17 v, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Parhaimmat kokemukseni ammatillisiin opintoihin liittyen ovat ehdottomasti motivoivat opettajat, jotka tekevät kaikkensa oppimiseni eteen. Myöskin samalla alalla opiskelevat samanhenkiset opiskelijat vaikuttavat opintojen suorittamiseen. Huonoimmista kokemuksista ammatillisiin opintoihin liittyen ensimmäisenä tuli mieleen eri alojen välillä huomattava vaihtelu opetuksen laadussa.

17 Nainen 19 v, liiketalouden perustutkinto Parhaita kokemuksia ovat kun voi yksilöllistää ja mennä omaa polkua ja omaa tahtia. Huonoja kokemuksia ei ole tullut vastaan ainakaan vielä.

18 Nainen 25 v, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Huonoja kokemuksia on se kun aikataulut ovat välillä epäselviä, tuntien paikkoja voidaan vaihdella. Opettajia saa välillä huonosti kiinnni. Opetus on kumminkin mielestäni laadukasta ja hyvää.

19 Nainen 24 v, liiketalouden perustutkinto Parhaimpia kokemuksia ovat varmasti käytännön opiskelut. Työssäoppimisjaksolla tunsi todella olevansa juuri oikealla alalla. Minulla ei ole oikeastaan huonoja kokemuksia, ehkä huonoin on ollut kun on joutunut tekemään jotain mikä ei oikeasti liity opiskelemaani alaan.

20 Kokemus opiskelualan valinnasta vuonna 2016 (% vastaajista) Merkittävin syy opiskelualan valintaani oli henkilökohtainen kiinnostukseni alaa kohtaan 78% 15% 4% 3% Koen, että olen tällä hetkellä oikealla alalla 75% 16% 5% 4% Opiskelualan valinta oli kohdallani helppoa 63% 21% 9% 8% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Täysin samaa mieltä Melko samaa mieltä Melko eri mieltä Täysin eri mieltä

21 Opinnoissa suoriutuminen vuosina (% vastaajista, jotka ovat täysin tai melko samaa mieltä väittämän kanssa) Nykyisissä opinnoissani menestyminen vaatii paljon työtä 74% 71% 82% 81% Haluan päästä opinnoissani helpolla 57% 61% 54% 68% Olen harkinnut nykyisten opintojeni lopettamista 11% 21% 22% 28% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90%

22 Opinnoissa menestyminen ja opiskelumotivaatio vuosina (% vastaajista, jotka ovat täysin tai melko samaa mieltä väittämän kanssa) Olen motivoitunut opinnoistani Saan onnistumisen kokemuksia opinnoissani 89% 86% 80% 81% 90% 89% 87% 88% % 20% 40% 60% 80% 100%

23 Opetukseen tyytyväisyys vuosina (% vastaajista, jotka ovat täysin tai melko samaa mieltä väittämän kanssa) 88% Olen tyytyväinen opetukseen koulussani 74% 74% 85% % 20% 40% 60% 80% 100%

24 Haluaisin opiskella enimmäkseen työpaikalla, koulussa vai molemmissa yhtä paljon?

25 Minulla on mahdollisuus edetä opinnoissani nopeammin, jos haluan.

26 Opettajien tiedot ja taidot työelämästä ovat ajan tasalla.

27 Amisten askelmerkkejä kohti laadukkaampaa ohjausta ja henkilökohtaistamista

28 Opiskelijalla oikeus saada OPETUSTA ja OHJAUSTA Opiskelijalla on oikeus saada eri oppimisympäristöissä sellaista opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen sekä tukee opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Opiskelijalla on oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta. (Laki ammatillisesta koulutuksesta, 61 )

29 Peruskoulun opinto-ohjausta kehitettävä Amis on tänä päivänä aivan todellinen vaihtoehto Peruskoulun opinto-ohjauksen parantaminen ammatillisiin opintoihin ohjaamisen osalta Peruskoulun oppilaan ohjaajilla pitää olla ajantasaisempi tieto opiskelumahdollisuuksista ja -poluista Reformin yhteydessä peruskoulun opinto-ohjaajien riittävä tietotaso on keskeistä Edellyttää aktiivisuutta ja alueellista yhteistyötä myös II-asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjiltä

30 Ammatillinen koulutus on pääosin laadukasta Ammatillinen koulutus on pääsääntöisesti laadukasta, mutta paljon on parannettavaa varsinkin toimintatavoissa. Amikset kaipaavat työssäoppimisiin parempaa ohjausta. Amikset haluavat nykyistä enemmän työpaikoille oppimaan. Amikset kaipaavat nykyistä enemmän ohjausta erityisesti työssäoppimiseen, näyttöihin ja jatko-opintoihin liittyvissä asioissa.

31 Osaamisperusteisuudessa vielä petrattavaa Osaamisperusteisuudessa ja joustavissa on vielä paljon parannettavaa. Amikset kokevat opettajien roolin varsinkin perustutkintoopiskelijoiden opiskelussa suureksi, mutta kokevat, että opettajat kaipaavat päivitystä tietoteknisiin ja työelämätaitoihin. Amikset suhtautuvat tutkinnon suorittamiseen pelkillä näytöillä varovaisen myönteisesti.

32 Asiakaslähtöisyys reformissa: opiskelijanäkökulma opiskelijoiden kuuleminen, opiskelijavaikutukset arjen teot ratkaisevat - hyvien käytäntöjen levittäminen ja yhteistyö lisää joustavuutta, yksilöllisyyttä ja selkeyttä eri oppimisen muodot opiskelijat mukaan, myös koulutusvientiin HOKS vaatii aidosti uutta ajattelua ja selkokielisyyttä tutkinnon perusteisiin arvosteluasteikko 1-5 toivottu ja odotettu palautus yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin opintopolkuihin, yhteisöllisyyden rakentaminen vaatii uudenlaisia toimintatapoja

33 5 avainsanaa Onnistuminen Innostuminen Rohkeus Ylpeys Yhteistyö

34 Lisätietoa AMIS 2016 tutkimuksen loppuraportti AMIS tutkimuksen loppuraporttiin on koottu laaja-alaista ja ajankohtaista tietoa Suomen ammattiin opiskelevien nuorten arjesta, elämäntilanteesta, opinnoista ja tulevaisuuden näkymistä. Järjestyksessään neljäs AMIS-tutkimus sisältää myös seurantatietoa vuodesta 2009 lähtien. Unelmien amis loppuraportti OSKU ry:n Unelmien amis -kuulemiskiertueen loppuraportti. Opiskelijoiden mielipiteitä ammatillisesta koulutuksesta ja sen tulevaisuudesta. OSKUlla on sanottavaa 2016 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry:n edunvalvonta-asiakirja. Hyväksytty OSKUn liittokokouksessa

35 KIITOS!

Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta

Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta 22.11.2017 Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Ohjaus ja osaamisidentiteetti 1.11.2018 Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Kohderyhmät: 2. asteella opiskelevat nuoret,

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tilastotietoja (OKM / AVI) Materiaalia vaikuttamistyöhön Synergiaseminaari 10. 11.10.2017 Reetta Pietikäinen tieto- ja laatupäällikkö www.tpy.fi

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN OSAAMISMATKA POLKU OSAAMISEN YTIMEEN MIKSI OSATA? Ohjauksen ja opetuksen roolin tulee muuttua siten, että se tukee oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja antaa valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Erityinen tuki-webinaari

Erityinen tuki-webinaari Erityinen tuki-webinaari 4.9.2018 14.00-14.30 Erityinen tuki osana henkilökohtaistamista ja HOKS-prosessia. Lehtori, EO Annikki Torikka, TAMK. 14.30-14.55 Opiskelija toimijana- miten toimijuutta vahvistetaan?

Lisätiedot

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty. OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja

Lisätiedot

Joustavasti verkossa RIVERIA.FI

Joustavasti verkossa RIVERIA.FI Joustavasti verkossa Kuva Miksi kannattaa ostaa verkko-opintoja? 1. Vaivattoman tavan järjestää Yhteiset opinnot. > Avaimet käteen -palvelu! > Lähiohjauksen järjestämisessä olemme mukana. 2. Kustannustehokkaan

Lisätiedot

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA.

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. Aloituspalaveri x.8.xxxx Käydään läpi opettajille muokatut tehtävä- ja tulostoimenkuvat. Keskustelu työelämälähtöisistä oppimisympäristöistä

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala Monimuotoinen ohjaus Opinto-ohjaaja, kouluttaja Mitä oppilaitoksissa suunnitellaan? Opiskeluprosessi Hakeutumisvaiheen ohjaus ja osaamisperusteisuus Erityisen tuen tarve Ohjauksesta sopiminen Soveltuva

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi

Lisätiedot

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisen koulutuksen reformi Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen reformi Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija ammatillisessa koulutuksessa Ydinkohdat Erityinen tuki reformilaissa Henkilökohtaistaminen Erityinen tuki osana

Lisätiedot

Työpajojen ja verkko-osallistujien havainnot ja muutosehdotukset reformin teemoista kesäkuussa 2016

Työpajojen ja verkko-osallistujien havainnot ja muutosehdotukset reformin teemoista kesäkuussa 2016 Työpajojen ja verkko-osallistujien havainnot ja muutosehdotukset reformin teemoista kesäkuussa 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetushallitus Raportti 30.6.2016 Janne Jauhiainen ja Anu Valtari / Fountain

Lisätiedot

Työpajapäivät Rokualla

Työpajapäivät Rokualla Työpajapäivät Rokualla 14.-15.11.2017 Kohti uutta ammatillista koulutusta Kati Pääkkönen Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 Miten tähän on tultu? Mitä amisreformi tarkoittaa? Miten se näkyy meidän kaikkien

Lisätiedot

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus PROJECT NUMBER 574310-EPP-1-2016-1-FI-EPPKA3-EQAVET NRP Henkilö- kohtaista-

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa

Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti syksyllä 2017 Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Ammatillinen erityisopettaja mukana muutoksessa Ammatilliset erityisopettajapäivät 3-4.11.2017 opetusneuvos Anne Mårtensson OSAAMISPERUSTEISUUS ASIAKASLÄHTÖISYYS HENKILÖKOHTAISET

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia koulutussuunnittelija Kaija Mattila, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto, Nurmes OPH 3.2.2014 2 Tekemällä

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI Pirjo Hotti Opettaja Kainuun ammattiopisto Seppälän luonnonvara-alan yksikkö Olipa kerran Golfkentänhoitaja Anna Hän on ollut golfkentänhoitajatiimin

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Pirjo Sillman, reformilähettiläs, kouluttaja, koulutussuunnittelija TAKK, Rakentaminen

Pirjo Sillman, reformilähettiläs, kouluttaja, koulutussuunnittelija TAKK, Rakentaminen Opinto-ohjaajien ja erityisopettajien yhteistapaaminen 14.12.2018 Keskustelupaja Ammatillisen koulutuksen uudistuksen jalkautuminen oppilaitoksiin 1. hankkeen esittely pikaisesti 2. missä nyt mennään kehittymisprosessissa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Aloituskysely 2016 tulokset

Aloituskysely 2016 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016

Lisätiedot

OPIN POLUT JA PIENTAREET

OPIN POLUT JA PIENTAREET 1 NUORISOBAROMETRI : OPIN POLUT JA PIENTAREET Koulu on tärkeä opintojen paikka, mutta muiden oppimisympäristöjen merkitys kasvaa. Etenkin vaikuttamisen keinoja ja talousosaamista omaksutaan heikosti sekä

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa

Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa Kirkkopalvelut ry Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti syksyllä 2017 Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta

Lisätiedot

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI:

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI: MIKÄ AMISBAROMETRI? Laajin ammattiin opiskelevista tehty toistettava tiedonkeruu Koko Suomen ja kaikki alat kattava verkkokysely Tulokset kaikkien nähtävillä verkossa amisbarometri.fi #amisbarometri #aitoamis

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Page 1 of 11 26.1. Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01. 15:11 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä.

Lisätiedot

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Page 1 of 11 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:08 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA 2018 VASTAAJIEN T YÖLLISYYSTILANNE 60 50 40 30 20 10 0 2014 2015 2017 2018 Palkkatöissä Työtön 55% Palkkatöissä 19% Työttömänä PIENRYHMÄSSÄ (sekä koko-aikaisesti että osa-aikaisesti) OPISKELLEIDEN TYÖLLISYYSTILANNE

Lisätiedot

Reformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen

Reformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen Reformin alakohtaiset infot Katriina Huttunen 12.9.2017 Osa 1: Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Anne Mähönen 15.9.2016 SISÄLTÖ OPISKELIJAPALVELUT... 1 1. Tiedätkö, kuinka saat tarvittaessa

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yhdessä hankkeen tavoitteet Porvoon Ammattiopistossa Läpäisyn tehostaminen

Lisätiedot

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen

Lisätiedot