MAAKUNTAKAAVAN ALUEVARAUKSEN NATURA-ARVIOINTI: KEMIHAARAN ALLAS

Transkriptio

1 Vastaanottaja Lapin liitto Päivämäärä Viite MAAKUNTAKAAVAN ALUEVARAUKSEN NATURA-ARVIOINTI: KEMIHAARAN ALLAS

2 Päivämäärä Laatijat Kuvaus Tarja Ojala, Jussi Mäkinen Luonnonsuojelulain 65 mukainen arviointi Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavassa esitetystä aluevarauksesta: Kemihaaran allas. Viite

3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. NATURA-ALUEIDEN SUOJELU JA ARVIOINNIN PERUSTEET Arviointivelvollisuuden määräytyminen Arvioitavan kohteen herkkyys Vaikutusten suuruus Vaikutuksen kesto Vaikutusten merkittävyys Vaikutukset arvioitavan kohteen eheyteen Lieventävien toimenpiteiden vaikutusten arviointi 5 3. NATURA-ARVIOINNIN TOTEUTUS JA KÄYTETTY AINEISTO Arvioinnissa käytetty aineisto Arviointityöryhmä Arvioinnin epävarmuustekijät 6 4. KEMIHAARAN SUOT (FI ) Natura-alueen nykytila ja suojeluarvot Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Luontodirektiivin liitteen II lajit Lintudirektiivin liitteen I lajit Säännöllisesti esiintyvät muuttolinnut Uhanalaiset ja muut huomionarvoiset lajit ARVIOITAVA MAAKUNTAKAAVAN ALUEVARAUS Maakuntakaavan aluevaraus Vaikutusalue NATURA-ALUEESEEEN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN MUODOSTUMINEN Vaikutusalueen direktiiviluontotyyppien suojelutason kokonaistilanne Vaikutusalueen direktiivilajien suojelutason kokonaistilanne Vaikutusmuodot VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutukset direktiiviluontotyyppeihin Vaikutukset luontodirektiivin liitteen II lajeihin Vaikutukset lintudirektiivin liitteen I lajeihin ja alueella säännöllisesti esiintyviin muuttolintuihin Vesilinnut Päiväpetolinnut Metsäkanalinnut Kurki Kahlaajat Lokkilinnut Pöllöt Tikat Varpuslinnut Yhteenveto linnustoon kohdistuvista vaikutuksista Vaikutukset uhanalaisiin ja muihin huomionarvoisiin lajeihin VAIKUTUKSET NATURA-ALUEEN EHEYTEEN YHTEISVAIKUTUKSET MUIDEN HANKKEIDEN KANSSA HAITALLISTEN VAIKUTUSTEN LIEVENTÄMINEN VAIKUTUKSET MUIHIN NATURA-ALUEISIIN VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU JOHTOPÄÄTÖKSET 38 KIRJALLISUUS 39 LIITE Kemihaaran soiden Natura-alueen tietolomake

4 1 1. JOHDANTO Rovaniemen ja Itä-lapin maakuntakaavassa on esitetty aluevaraus, joka mahdollistaa Kemihaaran altaan ja voimalaitoksen rakentamisen. Kemihaaran allas sijoittuu osittain Kemihaaran suot Natura-alueelle. Osana Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan lisäselvityksiä tästä aluevarauksesta on laadittu Natura-arviointi. Natura-arviointi on laadittu Rambollissa Lapin liiton toimeksiannosta. Maakuntakaavassa osoitetun Kemihaaran altaan sijoittuminen suhteessa Kemihaaran suot Natura-aluekokonaisuuteen on esitetty oheisessa kuvassa. Voimalaitos sijoittuu laskukanavaan Arvosjoen eteläpuolelle. Kuva 1-1 Aluevarauksen sijoittuminen suhteessa Kemihaaran suot Natura-alueeseen.

5 2 2. NATURA-ALUEIDEN SUOJELU JA ARVIOINNIN PE- RUSTEET Natura verkoston avulla suojellaan EU:n luontodirektiivin (892/43/ETY) ja lintudirektiivin (79/409/ETY) tarkoittamia luontotyyppejä, lajeja ja niiden elinympäristöjä, jotka esiintyvät jäsenvaltioiden Natura verkostoon ilmoittamilla tai ehdottamilla alueilla. Jäsenvaltioiden tehtävänä on huolehtia, että ns. Natura-arviointi toteutetaan hankkeiden ja suunnitelmien valmistelussa ja päätöksenteossa sen varmistamiseksi, että niitä luonnonarvoja, joiden vuoksi alue on sisällytetty tai ehdotettu sisällytettäväksi Natura verkostoon, ei merkittävästi heikennetä. Suojeluarvoja merkittävästi heikentävä toiminta on kiellettyä sekä alueella että sen rajojen ulkopuolella. Natura verkostoon kuuluvalla alueella on toteutettava suojelutavoitteita vastaava suojelu. Suomessa suojelua toteutetaan alueesta riippuen muun muassa luonnonsuojelulain, erämaalain, maa-aineslain, koskiensuojelulain ja metsälain mukaan. Toteutuskeino vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset toimet kullakin Natura-alueella ovat mahdollisia. Luonnonsuojelulailla on toteutettu niiden Natura-alueiden suojelu, joilla on voimakkaimmin rajoitettu tavanomaista maankäyttöä. Näillä alueilla suurin osa ympäristöä muokkaavista toimenpiteistä on kielletty. Vastaavasti metsä- tai maa-aineslakien kautta suojelluilla alueilla kiellot ovat yleensä lievempiä ja mm. pienimuotoiset metsätaloustoimet sekä maa-ainesten ottotoimenpiteet voivat alueen luontoarvot säilyttävällä tavalla olla sallittuja. 2.1 Arviointivelvollisuuden määräytyminen Luonnonsuojelulain 66 :n mukaan viranomainen ei saa myöntää lupaa tai hyväksyä suunnitelmaa, jonka voidaan arvioida merkittävällä tavalla heikentävän niitä luontoarvoja, joiden suojelemiseksi alue on liitetty Natura verkostoon. Lain 65 :ssä on hankkeiden ja suunnitelmien Natura-vaikutusten arvioinnista todettu: Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset (Luonnonsuojelulaki 65.1 ). Em. perusteella Natura-vaikutusten arviointivelvollisuus syntyy, mikäli hankkeen vaikutukset a) kohdistuvat Natura-alueen suojelun perusteena oleviin luontoarvoihin, b) ovat luonteeltaan heikentäviä, c) laadultaan merkittäviä, sekä d) ennalta arvioiden todennäköisiä. Arvioinnin perusteena tarkastellaan ensisijaisesti niitä luontoarvoja, joiden perusteella alue on liitetty Naturasuojelualueverkostoon. Näitä ovat aluekohtaisesti joko: luontodirektiivin liitteen I luontotyypit (SCI-alueet) ja luontodirektiivin liitteen II lajit (SCI-alueet), tai lintudirektiivin liitteen I lintulajit (SPA-alueet) ja lintudirektiivin 4.2 artiklassa tarkoitetut (SPA-alueet) muuttolintulajit Arvioinnin lähtökohtana ovat SCI-alueilla siten pääsääntöisesti luontodirektiivin mukaiset suojeluarvot (luontotyypit ja lajit), SPA-alueilla lintudirektiivin mukaiset lajit ja muuttolintulajit sekä SCI/SPA-alueilla molemmat. Yksittäisiin luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvien vaikutusten lisäksi on arvioitava hankkeen vaikutukset Natura-alueen eheyteen. Kemihaaran suot Natura-alue on sisällytetty osaksi Suomen Natura verkostoa sekä lintu- että luontodirektiivin (SPA ja SAC) perusteella. Arvioitaviksi tulevat siten hankkeen vaikutukset luontodirektiivin mukaisiin luontotyyppeihin, luontodirektiivin liitteen II lajeihin, lintudirektiivin liitteen I lajeihin ja alueella levähtäviin muuttolintulajeihin.

6 3 2.2 Arvioitavan kohteen herkkyys Natura verkostoon sisällytettyjen alueiden tavoitteena on ylläpitää luontotyyppien ja lajien suojelutason säilymistä suotuisana. Mikäli suojelutaso ei ole verkostoon liittämisen ajankohtana ole ollut suotuisa, sitä pyritään parantamaan lajistoon ja luontotyyppeihin kohdistuvin hoitotoimin. Näistä periaatteista ja Natura-alueiden kansainvälisestä suojelustatuksesta (Byron 2000) johtuen kaikkia Natura-alueiden sisällä olevia luontodirektiivissä mainittuja luontotyyppejä ja lajeja pidetään lähtökohtaisesti herkkyydeltään suurina. 2.3 Vaikutusten suuruus Natura-alueiden luontotyyppeihin ja lajistoon kohdistuvien vaikutusten suuruudelle on vaikea määrittää selkeitä rajoja, sillä lajin tai luontotyypin suojelutason säilyminen suotuisana riippuu luontotyypin/lajin yleisyydestä/harvinaisuudesta, Natura-alueen koosta ja sen luontotyyppi/lajijakaumasta sekä luontotyypin/lajin yleisyydestä/harvinaisuudesta koko verkostossa. Tämän vuoksi vaikutuksen suuruudelle ei esitetä erillistä kriteeristöä. 2.4 Vaikutuksen kesto Byron (2000) jaottelee vaikutukset pysyviksi, väliaikaisiksi, pitkäkestoisiksi ja lyhytaikaisiksi seuraavasti: Pysyvä vaikutukset, jotka jatkuvat yli yhden ihmissukupolven (>25 vuotta). Väliaikainen vaikutuksen kesto vähemmän kuin 25 vuotta. Pitkäaikainen - vaikutuksen kesto vuotta. Keskipitkä vaikutuksen kesto 5-15 vuotta. Lyhytaikainen vaikutuksen kesto alle 5 vuotta. 2.5 Vaikutusten merkittävyys Vaikutusten merkittävyyttä ei ole yksityiskohtaisesti määritelty luonto- tai lintudirektiiveissä. Yleisesti luontotyypin voidaan arvioida heikentyvän, jos sen pinta-ala supistuu tai ekosysteemin rakenne ja sen toimivuus heikentyvät muutosten seurauksena. Vastaavasti lajitasolla vaikutukset voidaan arvioida heikentäviksi, jos lajin elinympäristö supistuu eikä laji tästä tai jostain muusta syystä johtuen ole enää elinkykyinen tarkastellulla alueella. Vaikutusten merkittävyyteen vaikuttavat tässä yhteydessä erityisesti muutoksen laaja-alaisuus. Kokonaisuudessaan vaikutukset on kuitenkin aina suhteutettava alueen kokoon sekä kohteen luontoarvojen merkittävyyteen alueellisella ja valtakunnan tasolla. Joissakin tapauksissa pienikin muutos voi olla luonteeltaan merkittävä, jos se kohdistuu alueellisella tai valtakunnan tasolla poikkeuksellisen arvokkaalle alueelle tai vaikutuksen kohteena olevan luontotyypin tai lajin säilyminen Naturaalueella voidaan arvioida ominaispiirteiltään tavanomaista herkemmäksi jo pienille elinympäristömuutoksille. Luontoarvojen heikentyminen voi olla merkittävää jos joku seuraavista ehdoista toteutuu: 1) suojeltavan lajin tai luontotyypin suojelutaso ei hankkeen toteutuksen jälkeen ole suotuisa 2) olosuhteet alueella muuttuvat hankkeen tai suunnitelman johdosta niin, ettei suojeltavien lajien tai elinympäristöjen esiintyminen ja lisääntyminen alueella ole pitkällä aikavälillä mahdollista 3) hanke heikentää olennaisesti suojeltavan lajiston runsautta 4) luontotyypin ominaispiirteet turmeltuvat tai osittain häviävät hankkeen johdosta tai 5) ominaispiirteet turmeltuvat tai suojeltavat lajit häviävät alueelta kokonaan.

7 4 Byron (2000) on esittänyt merkittävyyden arvioimiseksi mm. seuraavanlaisen esimerkkikriteeristön: Taulukko 2-1 Byronin (2000) esimerkki merkittävyyden arvioimiseksi. Merkittävä vaikutus Kohtuullinen vaikutus Pieni vaikutus Elinympäristön kyky ylläpitää kansainvälisesti arvokasta luontotyyppiä ja sen lajistoa menetetään pysyvästi Kansallisesti merkittävän lajin pysyvä menetys elinympäristön, hävittämisen tai häirinnän myötä. Haitallinen vaikutus alueen eheyteen, missä alueen eheydellä tarkoitetaan sitä ekologista rakennetta ja toimintaa, joka ylläpitää alueen luontotyyppejä, luontotyyppien muodostamia kokonaisuuksia sekä lajien populaatioita Suojellun tai kansallisesti tärkeän harvinaisen lajin pysyvä menetys sen kasvupaikan menettämisen, hävittämisen tai häirinnän myötä Luonto- tai lintudirektiivissä mainitun luontotyypin tai lajin pysyvä menetys Kansallisesti merkittävän alueen niiden resurssien menetys, joiden perusteella alue on suojeltu. Kansainvälisesti tai kansallisesti tärkeän alueen haavoittuminen siten, että se vaarantaa alueen kyvyn ylläpitää niitä luontotyyppejä ja lajeja, joiden perusteella alue on suojeltu. Palautuu osittain tai kokonaan kun vaikutus lakkaa. Vaikutus kohdistuu ainoastaan pieneen osaan kansallisesti arvokkaasta alueesta ja sellaisella voimakkuudella, että ekosysteemien toiminnalle ominaiset avaintoiminnot säilyvät. Pysyvä luontoarvojen menetys muulla alueella, jolla on merkitystä luonnonsuojelun kannalta. Paikallisesti arvokkaan alueen luontotyyppien toiminnan heikkeneminen tai lajien menetys, palautuu nopeasti vaikutuksen päätyttyä Vaikutus kohdistuu ainoastaan pieneen osaan paikallisesti arvokkaasta alueesta ja sellaisella voimakkuudella, että ekosysteemien avaintoiminnot säilyvät. 2.6 Vaikutukset arvioitavan kohteen eheyteen Luontoarvojen heikentämistä arvioitaessa huomioidaan luontotyypin tai lajin suotuisaan suojelutasoon kohdistuvat muutokset sekä hankkeen vaikutus Natura -verkoston eheyteen ja koskemattomuuteen. Eheydellä ja koskemattomuudella tarkoitetaan tarkastelun alaisen kohteen ekologisen rakenteen ja toiminnan säilymistä elinkelpoisena ja niiden luontotyyppien ja lajien kantojen säilymistä elinvoimaisina, joiden vuoksi alue on valittu Natura -verkostoon. Alueen eheyden korostaminen voi tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että vaikka vaikutukset eivät olisi mihinkään luontotyyppiin tai lajiin yksinään merkittäviä, vähäiset tai kohtalaisen suuret vaikutukset moneen lajiin ja luontotyyppiin saattavat heikentää alueen ekologista rakennetta tai toimintaa merkittävästi. Niin ikään vaikutusten ei tarvitse kohdistua suoraan arvokkaisiin luontotyyppeihin tai lajeihin ollakseen merkittäviä, vaan ne voivat kohdistua esimerkiksi maaperään tai hydrologiaan, tavanomaiseen tai tyypilliseen lajistoon, mikä voi myöhemmin vaikuttaa luontotyyppeihin ja lajeihin. Tässä luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain sanamuotojen on tulkittu eroavan toisistaan. Luonnonsuojelulain mukaan Natura-arviointi tulee tehdä vain luontotyyppien ja lajien näkökulmasta, kun taas luontodirektiivi korostaa Natura-alueen merkitystä kokonaisuutena ja sen ekologisten ominaisuuksien merkitystä siellä oleville luontotyypeille ja lajeille (Söderman 2003). Oheisessa taulukossa on esitetty esimerkki vaikutusten arvioinnin kriteereistä eheyden kannalta.

8 5 Taulukko 2-2 Vaikutusten merkittävyyden arviointi alueen eheyden (integrity). kannalta, suomennos Söderman (2003) Byronin (2000) mukaan. Vaikutuksen merkittävyys Merkittävä kielteinen Kohtalaisen kielteinen Vähäinen kielteinen Myönteinen vaikutus Ei vaikutuksia Kriteerit Hanke tai suunnitelma (joko yksistään tai muiden kanssa) vaikuttaa haitallisesti alueen eheyteen, sen yhtenäiseen ekologiseen rakenteeseen ja toimintaan, joka ylläpitää luontotyyppejä/elinympäristöjä ja populaatioita, joita varten alue on luokiteltu. Hanke tai suunnitelma (joko yksistään tai muiden kanssa) ei vaikuta haitallisesti alueen eheyteen, mutta vaikutus on todennäköisesti merkittävä alueen yksittäisiin luontotyyppeihin/ elinympäristöihin/ lajeihin. Jos ei voida selvästi osoittaa, että hankkeella tai suunnitelmalla ei ole haitallista vaikutusta alueen eheyteen, vaikutukset on luokiteltava merkittävästi kielteisiksi. Kumpikaan yllä olevista tapauksista ei toteudu, mutta vähäiset kielteiset vaikutukset alueeseen ovat ilmeisiä. Hanke tai suunnitelma lisää luonnon monimuotoisuutta, esimerkiksi lieventävillä toimenpiteillä luodaan käytäviä eristyneiden alueiden välille, liikenne- tai virkistyskäyttöpainetta ohjataan pois alueelta tai alueita ennallistetaan. Vaikutuksia ei ole huomattavissa kielteiseen tai myönteiseen suuntaan. 2.7 Lieventävien toimenpiteiden vaikutusten arviointi Byron (2000) on tarkastellut lieventävien toimenpiteiden hyödyntämistä YVA-menettelyssä ja tähän tarpeeseen luotua kriteeristöä voidaan soveltaa myös Natura-arviointiin. Byronin käyttämä luokittelu lieventävien toimenpiteiden tehokkuuden määrittelemiseksi ja toimenpiteiden onnistumiseksi on seuraava: Huono vähäinen vaikutusten vähentäminen, ei suurta merkitystä kokonaisuuden kannalta. Rajoitettu lieventämistoimenpiteillä saadaan rajoitettua vaikutusta jonkin verran. Kohtuullinen lieventämistoimenpiteillä saadaan rajoitettua vaikutusta, mutta alkuperäinen vaikutus säilyy silti merkittävällä tasolla. Huomattava vaikutusten lähes täydellinen lieventäminen.

9 6 3. NATURA-ARVIOINNIN TOTEUTUS JA KÄYTETTY AI- NEISTO 3.1 Arvioinnissa käytetty aineisto Tärkeimpiä tässä arvioinnissa käytettyjä lähteitä ovat: Natura tietolomake (2003) Tiedot direktiivilajien esiintymisestä (Metsähallitus 2015) Kemijoki Oy:n teettämät selvitykset Vuotoksen alueen linnut (Pessa ym. 2003) Kemihaaran altaiden alueella pesivien suurten petolintujen reviiritiedot (Metsähallitus 2015) Lapin tärkeät lintualueet (Jokimäki & Kaisanlahti-Jokimäki 2015) 3.2 Arviointityöryhmä Natura-arvioinnin ovat laatineen FM biologi, metsätalousinsinööri Tarja Ojala ja FM ympäristöekologi Jussi Mäkinen. Arviointi on tehty olemassa olevaan aineistoon perustuen. 3.3 Arvioinnin epävarmuustekijät Vaikutukset direktiiviluontotyyppeihin on arvioitu tietolomaketietoihin perustuen, sillä Metsähallituksen kesän 2015 kartoitusten tulokset eivät ole olleet käytettävissä tätä selvitystä tehtäessä. Tämän vuoksi arvioinnissa on direktiiviluontotyyppien osalta yleispiirteisyyttä, joka voidaan korjata kun Metsähallituksen aineistot on saatu kokonaisuudessaan paikkatietomuotoon. Puutteellisia luontotyyppitietoja on lettojen osalta pystytty arvioimaan Kemijoki Oy:n 1990-luvulla teettämien selvitysten perusteella. Tiedot uhanalaisten lajien sijainneista luontodirektiivin liitteen II lajeja lukuun ottamatta ovat inventointitiedon tallennustilanteesta johtuen puutteellisia. Linnustoon kohdistuvat vaikutukset on arvioitu tietolomakkeen tietojen ja julkaistujen kirjallisuuslähteiden (Pessa ym. 2003, Jokimäki ja Kaisanlahti-Jokimäki 2015) perusteella. Monen suojeluperusteena olevan linnun, etenkin soiden kahlaajalajien (mm. suokukko, vesipääsky) kannat ovat taantuneet voimakkaasti 1990-luvun jälkeen. Koska voimassa olevan tietolomakkeen tiedot perustuvat 1990-luvun tietoihin, Kemihaaran soiden linnustoarvot ovat nykyään erilaiset. Nykytilanteesta koko Natura-alueen osalta ei ole kattavia tietoja, mutta linnustollisesti arvokkaimmista osista on käytettävissä tuoreita inventointitietoja vuosilta (Jokimäki ja Kaisanlahti- Jokimäki 2015). Esimerkiksi altaan alle jäävän Kokonaavan linnustosta on käytettävissä uudet inventointitiedot, mutta niiden perusteella ei voida suoraan päätellä altaan vaikutusta Naturaalueen linnustoon, koska altaan ulkopuolisen alueen nykytilan tiedot ovat puutteelliset.

10 7 4. KEMIHAARAN SUOT (FI ) 4.1 Natura-alueen nykytila ja suojeluarvot Kemihaaran soiden Natura-alue on sisällytetty osaksi verkostoa vuonna 2004 ja sen pinta-ala on hehtaaria. Alue on suojeltu sekä luonto- että lintudirektiivin mukaisena alueena (SAC & SPA). Palokankaan-Rytivaaran alue kuuluu harjujensuojeluohjelmaan (HSO120149) ja suojelun toteutuskeinona sen osalta on maa-aineslaki ja asetus. Vesialueiden osalta noudatetaan vesilain ja ympäristönsuojelulain säännöksiä ja muutoin toteutuskeinoina ovat maa-aineslaki ja luonnonsuojelulaki. EU:n luonnonmaantieteellisessä aluejaossa Kemihaaran soiden Natura-alue sijoittuu boreaaliselle vyöhykkeelle. Metsäkasvillisuuden aluejaossa alue kuuluu pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen ja suokasvillisuuden aluejaossa sekä eteläisen että Keski- ja Pohjois-Peräpohjolan aapasoiden alueeseen. Kuva 4-1 Kemihaaran soiden Natura-alueen sijoittuminen suokasvillisuuden aluejaossa. Kemihaaran alue on luonnoltaan erityisen monipuolinen ja rikas. Keskeisiä luonnonelementtejä alueella ovat Kemijoki, Vuotosjoki haaroineen, purot, aapasuot sekä tulvaniityt ja - metsät. Alueen laajat suot rajautuvat länsireunalla yhtenäiseen ja monimuotoiseen Palokankaan-Rytivaaran-Reikäinharjun-harjujaksoon, joka kohoaa paikoin metriä soiden yläpuolelle. Pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa harjujaksoa luonnehtivat runsaat suppalammet ja jyrkkärinteiset selänteet. Natura-alueella olevat vaarat ovat tavallisimmin pohjamoreenien peitossa. Niiden juurella tavataan paikoin lajittuneita hiekkamuodostumia. Kallioperä selittää monia piirteitä alueen kasvillisuudesta. Alue kuuluu Keski-Lapin poikki ulottuvaan liuskejaksoon, jota kutsutaan myös vihreäkivivyöhykkeeksi. Kemihaaran alueella vihreäki-

11 8 vijakso on muuta Lappia ravinteisempaa. Sille on tyypillistä kivilajien hyvin pienipiirteinen vaihtelu. Alueen kivilajit sisältävät helposti rapautuvia kalsiumpitoisia mineraaleja, jotka ovat kasvillisuuden kannalta edullisia. Kemihaaran suot ovat suureksi osaksi luonnontilassa. Suoluonto on alueella monipuolista laajoine aapasoineen, ravinteisine lettoineen ja korpineen. Alueen merkittävimpiä aapasoita ovat Kilpiaapa, Jänkäläisenaapa, Katosaapa, Hanhiaapa, Murtoaapa, Siulioaapa, Neulikkoaapa ja Tiermaskaarrot. Kilpiaavan ja Jänkäläisenaavan alueet sijaitsevat Kemijoen pohjois- ja länsipuolella ja muut Natura-alueeseen kuuluvat aapasuoalueet Kemijoen itä- ja eteläpuolella. Alueelle sijoittuvia jokia ovat Arvosjoki, Karjalaisenjoki, Jaurujoki, Vuotosjoki, Säynäjäjoki, Serrijoki ja Siuliohaara. Kemijoen itä- ja eteläpuolella sijaitsevalla Natura-alueen osalla vedet valuvat Kemijokeen Arvosjoen, Vuotosjoen, Serrijoen sekä useiden ojien kautta. Alueella on runsaasti luonnontilaisia lampia, pieniä järviä ja lähteitä. Lettotyyppien määrä alueella on suuri käsittäen mm. lettokorpia- ja -rämeitä sekä koivu- ja rimpilettoja. Arvokkaita lettoalueita löytyy mm. Murtoaavalta, Katosaavalta ja Kilpiaavalta sekä Säynäjäjärven-Neulikkoaavan ympäristöstä. Katosaavan rehevä koivuletto on ainutlaatuisen laaja. Soilla esiintyy runsaasti eteläisiä eliölajeja ja kämmekkälajisto on paikoin hyvin runsas. Murtoaavalla maa- ja kallioperän kalkkipitoisuus näkyy lettojen lisäksi myös eutrofisina lähteikköinä. Säynäjäjärven ympäristön suotyyppien joukossa erikoisuutena ovat luhtaletot. Vuotos-ja Jaurujokivarsille ovat tyypillisiä rehevät ruoho- ja lehtokorvet, tulvametsät ja -niityt. Kulpakkoniittyjen lähteet ja mm. Serrijoki ovat arvokkaita pienvesiä. Kemijoella ja sen sivujoilla on merkitystä itäisen eliölajiston leviämistienä. Suomen tulvaniittyjen parhaimmistoa edustavat Keminsaaret ovat niin geologisesti, eliöstöllisesti kuin maisemallisestikin merkittäviä. Etenkin Keminsaarten kuivat tulvaniityt ovat omaleimaisia ja Suomessa harvinaisia. Alueella kasvaa lisäksi valtakunnallisesti uhanalaista kasvilajistoa sekä useita perinnebiotooppien huomionarvoisia lajeja. Kemihaaran alueella on runsas pesimälinnusto ja alue on useille lajeille myös tärkeä muutonaikainen levähdysalue. Linnustollisesti edustavimpia aapasoita ovat Kilpiaapa, Kokonaapa, Jänkäläisenaapa ja Vasa-aapa, lintuvesistä Säynäjäjärvi. Alue on merkittävä metsähanhien, joutsenten ja kurkien sekä muiden kahlaajien pesimä- ja levähdysalue. Uivelon pesimäkanta alueella on yli 5 % maan kokonaiskannasta ja lisäksi alueella on uhanalaisen lajin maan suurin pesivä kanta. 4.2 Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Voimassa olevalla Natura-tietolomakkeella (2003) mainitut luontotyypit on esitetty taulukossa 4-1. Alueella on kesällä 2015 tehty direktiiviluontotyyppien inventointi, mutta sen tulokset eivät ole olleet käytettävissä tätä selvitystä tehtäessä. Natura-arviointia täydennetään direktiiviluontotyyppien osalta kun Metsähallituksen kartoitusten tulokset ovat valmistuneet.

12 9 Taulukko 4-1 Direktiiviluontotyypit Kemihaaran suot Natura-alueella tietolomakkeen (2003) tietojen mukaan. Priorisoidut eli ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit on merkitty tähdellä. Luontotyyppi Koodi Peittävyys, % Edustavuus Letot Erinomainen Vuoristojen niitetyt niityt Erinomainen Vaihettumissuot ja rantasuot Erinomainen Huurresammallähteet* Erinomainen Aapasuot* Erinomainen Puustoiset suot* 91D0 0 Erinomainen Lähteet ja lähdesuot Erinomainen Pikkujoet ja purot Hyvä Humuspitoiset lammet ja järvet Hyvä Luontaisesti runsasravinteiset järvet Hyvä Kalkkikalliot Merkittävä Tulvametsät* 91E0 0 Merkittävä Luonnonmetsät* Merkittävä Karut kirkasvetiset järvet Merkittävä Harjumetsät Merkittävä Silikaattikalliot Ei merkittävä Kosteat suurruohoniityt Ei merkittävä Kilpiaavan hoito- ja käyttösuunnitelma Kilpiaavalle on tehty hoito- ja käyttösuunnitelma Metsähallituksen toimesta vuonna Kilpiaavalla esiintyvät luontodirektiivin liitteen I luontotyypit on esitetty taulukossa 4-2. Luontotyyppien edustavuus Kilpiaavalla on pääasiassa erinomainen tai hyvä. Taulukko 4-2 Kilpiaavan direktiiviluontotyypit alueella tehdyn inventoinnin mukaan. Priorisoidut eli ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit on merkitty tähdellä. Luontotyyppi I Koodi Pinta-ala, ha Aapasuot* ,9 Puustoiset suot* 91D0 1,9 Boreaaliset luonnonmetsät* ,6 Humuspitoiset lammet ja järvet ,9 Pikkujoet ja purot ,4 Ei Natura-luontotyyppiä - 5,8 Yhteensä 2 347,5 Luontotyyppi II Puustoiset suot* 91D0 204,2 Letot Letot ovat turvetta tai kalkkisaostumia tuottavia piensara- ja ruskosammalyhdyskuntia, jotka ovat syntyneet pysyvästi märille maille. Vedenpinnan taso on letoilla pohjaveden pinnan korkeudella tai vähän sen ylä- tai alapuolella. Turpeen muodostus, mikäli sitä esiintyy, on vedenalaista. Letoilla kasvaa poikkeuksellisen paljon näyttäviä, erikoistuneita ja tiukasti kasvupaikkasidonnaisia lajeja. Kasvillisuudessa erityisesti aitosammalet ovat letoille tunnusomaisia. Pääasiassa Suomen lettojen ph vaihtelee välillä 5,5-6,5. Kemihaaran soiden alueella lettoja on arvioitu olevan alle 1 % pinta-alasta. Lettojen esiintymistä alueella on selvitetty vuonna 1994 (Kukko-oja ym. 1994). Tehdyissä inventoinneissa lettoja oli Katosaavalla, Murtoaavalla ja Säynäjäjärven ympäristössä yhteensä noin 430 hehtaaria. Letot ovat tyypiltään lettokorpia ja rämeitä, koivulettoja, rimpilettoja, luhtalettoja ja Scorpidium rimpilettoja. Kokonaavasta on todettu, että alueella on pienialaisia lettoja lähteisillä alueilla, mutta ne ovat kasvilajistoltaan vaatimattomia. Vuoristojen niitetyt niityt Luontotyyppiin kuuluvat metsäkurjenpolviniityt, jotka ovat laidunnettuja niittyjä tai niiden käytön loppumisesta on vasta vähän aikaa. Metsäkurjenpolviniityt ovat kosteusoloiltaan ja kasvillisuudeltaan tuoreiden pienruohoniittyjen ja kosteiden suurruohoniittyjen väliltä. Kasvillisuus on melko korkeakasvuista. Sekä suur- että pienruohot ovat runsaita. Valtalajeina ovat usein met-

13 10 säkurjenpolvi ja poimulehdet. Tuoreet suurruohoniityt esiintyvät useimmiten muiden niittytyyppien kanssa varsin pienialaisina. Tulvaniittyjen ylimpien vyöhykkeiden tuoreet suurruohoniityt luetaan tulvaniittyihin. Luontotyyppiä esiintyy mahdollisesti Kemijoessa Keminsaarten alueella. Luontotyyppiin kuuluvan alueen pinta-ala on enintään muutamia hehtaareita. Vaihettumissuot ja rantasuot Luontotyyppiin kuuluvat turvetta muodostavat, vähä- tai keskiravinteisten alustojen kasviyhdyskunnat, joille on tunnusomaista minerotrofisten ja ombrotrofisten tyyppien välimuotoiset piirteet. Tyyppiin sisältyy laaja ja monimuotoinen joukko kasviyhdyskuntia. Laajoilla suoalueilla näkyvimmät yhdyskunnat koostuvat keskikokoisista tai pienistä saraikoista, joissa kasvaa myös rahka- tai ruskosammalia. Minerotrofisista nevoista tähän tyyppiin luetaan kuuluviksi sellaiset suot, jotka eivät ole osana mitään yhdistymää. Näillä soilla on väli- ja rimpipintaista sara- tai lyhytkortiskasvillisuutta. Myös lettonevat sekä avo- ja pensasluhdat kuuluvat tähän luontotyyppiin. Vaihettumissoita ja rantasoita ovat Natura-alueella rantasuot, avo- ja pensaikkoluhdat sekä aapasoiden ulkopuoliset avosuot, joiden puuston latvuspeittävyys on enintään 5-10 %. Luontotyyppiin kuuluvia soita on runsaasti aapasoiden ulkopuolisilla avosoilla sekä lampien ja järvien rannoilla. Huurresammallähteet* Luontotyyppiin kuuluvat suokasvillisuusoppaan mukaiset eutrofiset lähteiköt ja lähdesuot, joissa kasvaa yleensä aina huurresammalia (Cratoneuron) ja/tai kalkkilähdesammalta. ph vaihtelee yleensä välillä Esiintymät ovat tavallisesti pienialaisia yksittäisiä avolähteitä tai tihkupintoja, mutta ne voivat myös olla useampien lähteiden, tihkupintojen sekä lähdenorojen ja - purojen yhdistelmiä. Luontotyyppi voi myös olla päällekkäinen muiden suoluontotyyppien kanssa. Huurresammallähteitä on ainakin Natura-alueen itäreunalla Laukkuvaaran ja Sadinvaaran tyvellä. Luontotyyppiin kuuluvat lähteet ovat pienialaisia, eikä niiden yhteenlaskettu pinta-ala on enintään muutamia hehtaareita. Aapasuot* Aapasuot on keski- ja pohjoisboreaalisten vyöhykkeiden suoyhdistymätyyppi, jota luonnehtii minerotrofinen nevakasvillisuus yhdistymän keskiosissa. Pääasiallisesti kasvillisuus koostuu oligotrofisista Sphagnum papillosum -nevoista keskiboreaalisella vyöhykkeellä ja oligo-mesotrofisesta rimpien ja jänteiden muodostamasta mosaiikista pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä. Aapasuot ovat yleensä laajoja soita, joiden vesistä keskeinen osa tulee lumensulamisvesistä, jotka keväisin seisovat suolla. Suoaltaan valuma-alue on yleensä huomattavasti suurempi kuin varsinainen suoallas. Aapasoita on naturatietolomakkeen mukaan 74 % Natura-alueen pinta-alasta, mikä on noin hehtaaria. Natura-alueen laajimmat aapasuoalueet sijaitsevat Kokkoaavalla, Säynäjäjärven ympäristössä, Neulikkoaavalla, Sulavanselän ympäristössä, Särkilamminaavalla, Jaurujoen itäpuolella, Kilpiaavalla ja Jänkäläisenaavalla. Puustoiset suot* Luontotyyppi käsittää havu-, havu-lehti- tai lehtipuustoisia suometsiä. Vesi on aina hyvin niukkaravinteista. Puustokerroksessa vallitsevat yleensä hieskoivu, paatsama, mänty ja kuusi; kenttäkerroksessa soille tai yleisemmin niukkaravinteisille paikoille luonteenomaisia lajeja, kuten varpuja, rahkasammalia ja saroja. Boreaalisella alueella myös kuusta kasvavat korvet, jotka ovat minerotrofisia soita suoyhdistymien reunoilla, erillisinä juotteina laaksoissa tai painaumissa ja purojen varsilla. Puustoisten soiden ohjeellinen minimilatvuspeittävyys on 5 10 %. Puustoisia soita esiintyy päällekkäisenä luontotyyppinä suoyhdistymien kanssa sekä omana luontotyyppinään aapasoiden sekä vaihettumissuot ja rantasuot luontotyypin reunoilla. Puustoisia soita on Natura-alueella runsaasti.

14 11 Lähteet ja lähdesuot Lähteisiin ja lähdesoihin sisältyvät lähteikköluontotyypit eli avolähteet, tihkupinnat, lähdenorot ja -purot, mukaan lukien niitä ympäröivä vallitsevasti lähteisyyttä ilmentävä kasvillisuus, sekä näiden muodostamat erilaiset yhdistelmät. Lähteitä ja lähdesoita luonnehtii jatkuva pohjaveden virtaus. Vesi on kylmää, tasalämpöistä ja virtauksen vuoksi hapekasta ja mineraalirikasta. Lähteissä voi olla purkautumisallas, mihin pohjavesi kerääntyy ja erityisen kasvillisuuden luonnehtima laskupuro. Lähdesoilla pohjavesi tihkuu pintaan maaperän tai turpeen läpi pitäen yllä erikoista kasvillisuutta. Lähteet ja lähdesuot saattavat pysyä avoimina tai jäätymättä myös talven läpi, vaikka ympäröivä alue olisikin jäätynyt tai lumen peitossa. Alueilla esiintyy usein luontotyyppiin erikoistuneita selkärangattomia ja kasvilajistossa on runsaasti pohjoisia lajeja. Luontotyyppiin kuuluvia lähteitä ja tihkupintoja on harjujen tyvillä, aapasoilla sekä muilla soilla. Luontotyyppiin kuuluvat lähteet ovat pienialaisia ja niiden pinta-ala on yhteensä enintään muutamia hehtaareja. Pikkujoet ja purot Luontotyyppiin kuuluvat pienet turve-, kangas- ja savimaiden joet, joiden valuma-alue on suurempi kuin l00 km 2. Lajiston, erityisesti sammalien monipuolisuus ja harvinaisten lajien esiintyminen vaikuttaa edustavuuteen. Edustavuutta lisää, jos rantavyöhykkeessä on sekä suo- että metsäkasvillisuutta. Natura-alueen luonnontilaiset virtaavat pienvedet kuuluvat luontotyyppiin ja niiden pinta-ala on muutamia kymmeniä hehtaareja. Humusjärvet Luontotyyppiin luettavat vesistöt ovat runsashumuksisia ja niukkaravinteisia järviä ja lampia, joiden vesi on humuspitoisten aineiden ruskeaksi värjäämää. Suurin osa Suomen järvistä on humuspitoisia, etenkin runsassoisilla seuduilla. Joskus näissä vesissä on lähdevaikutusta ja sen seurauksena kirkkaampaa ja ravinteikkaampaa vettä. Humuspitoiset vedet ovat happamia, niiden ph on 4,5-6. Kasvillisuus on harvaa ja kelluslehtisen kasvillisuuden määrä vaihtelee, mutta vesisammalet voivat olla runsaita. Rantavyöhyke on usein soistunut ja siinä on kelluvia rahkasammalkasvustoja. Ilmaversoisia kasveja kuten järviruokoa ja järvikortetta (Equisetum, Phragmites) on yleensä hyvin niukasti. Suoyhdistymillä ja muilla soilla sijaitsevat lammet ja järvet kuuluvat luontotyyppiin. Luontotyyppiin kuuluvien lampien pinta-ala on noin muutamia satoja hehtaareja. Luontaisesti runsasravinteiset järvet Luontotyyppiin kuuluvat järvet ja lammet, joiden vesi on yleensä likaisen siniharmaata, enemmän tai vähemmän sameaa, emäksistä (ph yleensä > 7) ja joissa on irtokellujakasvillisuutta tai syvemmällä suurten vitojen muodostamia yhdyskuntia. Luontotyypin sijainti ei ole tiedossa. Kalkkikalliot Luontotyyppi sisältää kalkkikivikalliot ja muut kalliot, joilla on siinä määrin kalkkikivivälikerroksia, että niillä tavataan kalkinvaatijalajeja. Jos kalliolta on varma havainto kalsiittisesta kalkkikivestä tai dolomiitista, sen voi suoraan lukea kalkkikallioksi. Vaikka kallion geologiaa ei tunneta, se voidaan määrittää kalkkikallioksi kasvillisuuden perusteella. Jos kalliolla kasvaa vähintään kohtalaisen runsaasti kalkinvaatijasammalia tai -jäkäliä ja ainakin osa niistä on suoraan kalliopintaan kiinnittyviä lajeja, on todennäköistä, että kiven karbonaattipitoisuus on suuri. Kivilajista riippumatta tämän voidaan katsoa riittävän määritysperusteeksi kalkkikalliolle. Alueella aikaisemmin tehdyissä selvityksissä on mainittu, että alueen kalliopaljastumat sijaitsevat pääosin vaarojen ja tuntureiden ylärinteillä. Alavilla alueilla ja vaarojen alarinteillä paljastumia esiintyy sellaisilla paikoilla, missä mannerjäätikön sulamisvesien eroosio tai jääkauden jälkeinen jokieroosio on kuluttanut maanpeitteen pois. Kalliopaljastumia esiintyy jokitörmillä ja mahdollisesti alueen jokien varsilla. Luontotyyppiin kuuluvien alueiden sijainti ei ole tiedossa.

15 12 Tulvametsät* Luontotyyppiin kuuluvat metsät, jotka ajoittain peittyvät tulvaveden alle joen tai puron vedenpinnan vuotuisen nousun vuoksi. Tulva-ajan ulkopuolella tulvametsät ovat kuivia ja ilmavia, eivätkä ne ole soistuneita. Boreaalisella vyöhykkeellä jokien ja purojen vedenpinta on korkeimmillaan keväällä lumen sulaessa ja toinen huippu sijoittuu loppusyksyyn. Loppusyksyn huippu on esiintymiseltään vaihteleva; se riippuu syksyn sademäärästä ja saattaa jopa puuttua. Lietettä sedimentoituu tulvametsiin niin paljon, että se rajoittaa sammalien, jäkälien ja normaalin metsäkasvillisuuden kehitystä ja estää kuusikoitumista. Tulvanvaikutus kasvillisuuteen vaihtelee sen mukaan mihin vuodenaikaan tulva sijoittuu, kuinka suuri vedenkorkeuden vaihtelu on ja mikä on tulvajakson pituus. Merkittävää on myös tulvaveden mukanaan kuljettaman aineksen laatu ja sedimentoituminen sekä joen valuma-alueen koko. Kasvillisuudeltaan tällaiset metsät muistuttavat yleensä lehtoja tai lehtomaisia metsiä, mutta tulvavaikutus on edellytys rehevän kasvillisuuden säilymiselle. Tulvametsiä on Keminsaarissa sekä Kemijoki- ja Jaurujokivarsissa. Luonnonmetsät* Luontotyyppiin kuuluvat vanhat luonnonmetsät sekä luonnontilaiset paloalat ja palon jälkeen luonnontilaisina kehittyneet nuoret metsät. Vanhat luonnonmetsät ovat metsien kliimaksi- tai myöhäisiä sukkessiovaiheita, joihin ihmistoiminta on vaikuttanut vain vähän tai ei lainkaan. Nykyiset vanhat luonnonmetsät ovat vain pieniä jäänteitä Fennoskandian alkuperäisistä luonnonmetsistä. Voimaperäinen metsätalous, jota toteutetaan käytännöllisesti katsoen kaikkialla Pohjoismaissa on suurelta osin hävittänyt vanhojen luonnonmetsien olennaiset piirteet, joita ovat mm. kuolleen pystypuuston ja maapuuston runsaus, elävän puuston ikä-, koko- ja puulajivaihtelu, aikaisemman puustosukupolven puut sekä talousmetsiä tasaisempi pienilmasto. Luonnonmetsät ovat monien uhanalaisten lajien, erityisesti sienten, jäkälien, sammalien ja hyönteisten elinympäristöjä. Boreaalisen luonnonmetsän pääkriteeri on puuston ikä (vallitseva puusto on vähintään metsätaloudellisen uudistusiän savuttanutta). Muita kriteereitä ovat puuston luonnontilaisuus ja eliölajistollinen monimuotoisuus. Boreaalisia luonnonmetsiä on Natura-alueella niukasti alueen kokoon nähden. Naturatietolomakkeella luonnonmetsiä on todettu olevan 2 % alueen pinta-ala, mikä on noin 280 hehtaaria. Karut kirkasvetiset järvet Luontotyyppiin kuuluvat niukkaravinteiset ja kirkasvetiset järvet, joita Suomessa on kutsuttu nuottaruohojärviksi (Lobelia-järvet). Niitä on Suomessa on lähinnä hiekkamailla jääkauden sulamisvesien synnyttämien harju- ja deltamuodostumien yhteydessä. Pohjaversoiset kasvit viihtyvät hyvin kirkkaassa vedessä ja ovat siksi tälle järvityypille erityisen luonteenomaisia. Tyypillisesti lähellä rantaa on erotettavissa nuottaruohovyöhyke ja syvemmällä lahnanruohovyöhyke. Rannoilla on usein järviruokoa tai järvikortetta, mutta niiden kasvustot ovat harvoja samoin kuin uposlehtisten vesikasvien kasvustot. Natura-alueen harjujensuojeluohjelmaan kuuluvalla alueella sijaitseva 6 hehtaarin suuruinen Kuikkalampi kuuluu luontotyyppiin. Harjumetsät Harjuihin luetaan glasifluviaalisen (jäätikön sulamisvesien kasaaman/lajittuneen) aineksen muodostamat rinteet ja niiden lakialueet. Harjumetsiä ovat tyypillisten pitkittäisharjujen alueet sekä harjujaksojen delta-, sanduri- ja päätemoreenialueet, jotka selkeästi kohoavat ympäristöstään niin, että alueella on jyrkkiä paiste- ja varjorinteitä sekä niiden väliin jääviä tasamaita. Tyypillisimmillään harjut ovat yli 20 metriä korkeita harjanteita, joiden ympäristöolosuhteet vaihtelevat voimakkaammin kuin ympäröivien tasamaiden kasvuolosuhteet. Erityisesti harjujen paiste- ja varjorinteiden väliset pienilmastolliset erot voivat olla hyvin merkittäviä. Siten rinteen ekspositio ja kaltevuus, joilla on vaikutusta rinteelle tulevan auringon säteilyn määrään sekä sitä kautta edelleen maaperän ja ilman lämpötiloihin, ovat harjuluonnon keskeisiä ekologisia tekijöitä. Poikkeuksellista olosuhteista johtuen harjumetsät ovat suhteellisen lajirikkaita, erityisesti hernekasveja ja levinneisyydeltään itäisiä arolajeja on runsaasti.

16 13 Luontotyyppiä esiintyy Natura-alueen harjumuodostumilla Kokkoaavan ja Neulikkoaavan länsipuoleisilla harjumuodostumilla. Naturatietolomakkeella harjumetsien pinta-alaksi on arvioitu 9 %, mikä on noin hehtaaria. Silikaattikalliot Luontotyyppiin kuuluu suurin osa Suomen kallioista eli kaikki sisämaan kalliot, joilla ei tavata kalkkikiveä. Silikaattikallioiden kasvillisuus on hyvin vaihtelevaa ja kullakin kallioalueella esiintyy yleensä monenlaisia kasvillisuustyyppejä. Kasvilajiston koostumus riippuu muun muassa kalliokohteen maantieteellisestä sijainnista, lähiympäristön luonteesta, rinteen jyrkkyydestä ja ilmansuunnasta, seinämien ylikaltevuudesta ja kivilajista. Silikaattikalliot voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: a) karut kalliot, b) keskiravinteiset eli mesotrofiset kalliot ja c) ultraemäksiset kalliot. Silikaattikalliopaljastumia esiintyy todennäköisesti samanlaisilla paikoilla kuin kalkkikallioita, eli alueen jokivarsien törmillä. Kosteat suurruohoniityt Luontotyyppiin kuuluvat Kosteat, typpipitoisten maiden suurruohoniityt jokien, purojen ja metsien reunamilla. Niitä tavataan etenkin purojen ja jokien varsilla. Kasvillisuus muistuttaa kosteiden lehtojen, ns. mesiangervolehtojen, kasvillisuutta. Boreaalisen vyöhykkeen tuntureilla vallitsevat suurruohojen lisäksi saniaiset ja pajupensastot. Kosteilla suurruohoniityillä ei yleensä ole erityisen merkittävää luonnonsuojelu arvoa. Luontotyyppiä esiintyy pienialaisesti Natura-alueen virtavesien rannoilla. 4.3 Luontodirektiivin liitteen II lajit Naturatietolomakkeella mainittuja luontodirektiivin liitteen II lajeja ovat kiiltosirppisammal, lettorikko ja laaksoarho. Tiedot alla esitettyjen luontodirektiivin liitteen II lajien esiintymistä on saatu Metsähallituksen kesällä 2015 tekemistä inventoinneista. Esiintymien laajuudesta ei tätä selvitystä tehtäessä ole ollut käytettävissä vielä tietoa. Kiiltosirppisammal (Hamatocaulis vernicosus) Kiiltosirppisammal on valtakunnallisesti vaarantunut (VU) sekä rauhoitettu laji. Suomen raportissa EU:n komissiolle luontodirektiivin toimeenpanosta kausilta ja lajin suojelutason on arvioitu olevan boreaalisella vyöhykkeellä epäsuotuisa riittämätön. Kiiltosirppisammal on lehtisammal, joka kasvaa ravinteisilla, lähteisillä ja luhtaisilla soilla etenkin ruosteisten suovesien piirissä koivuletoilla. Lajia esiintyy koko Suomessa, mutta yleisin se on Keski-Lapissa. Tunnettuja esiintymiä on noin 400 ja niistä kolme neljäsosaa sijaitsee suojelualueilla. Koska laji on heikko kilpailija, myös osa suojelualueilla sijaitsevista esiintymistä on vaarassa hävitä. Merkittävimpiä uhkatekijöitä lajille ovat ojitukset, kasvupaikkojen umpeenkasvu ja kaivostoiminta. Kemihaaran soiden Natura-alueella on tehty 303 havaintoa kiiltosirppisammalesta. Laaksoarho (Moehringia lateriflora) Laaksoarho on silmälläpidettävä (NT), rauhoitettu sekä luontodirektiivin liitteen IV laji. Se ei kuitenkaan ole Perä-Pohjolan alueella alueellisesti uhanalainen laji. Suomen raportissa EU:n komissiolle luontodirektiivin toimeenpanosta kausilta ja lajin suojelutason on arvioitu olevan boreaalisella vyöhykkeellä epäsuotuisa riittämätön. Laaksoarho on monivuotinen kohokkikasvi, joka kasvaa kuivahkoissa jokivarsien metsissä ja niityillä tulvan ylärajan tuntumassa. Lajin kasvupaikkoja on hävinnyt vesivoimalaitosten rakentamisen myötä kun säännöllinen tulviminen on vähentynyt ja kasvupaikat ovat alkaneet kasvaa umpeen. Kasvupaikkoja on myös kasvanut umpeen laidunnuksen ja niiton loputtua. Nykyisin kasvupaikkoja uhkaa ennen muuta rantarakentaminen. Kemihaaran soiden Natura-alueella on tehty 58 havaintoa laaksoarhosta. Lettorikko (Saxifraga hirculus) Lettorikko on vaarantunut (VU), rauhoitettu sekä luontodirektiivin liitteen IV laji. Suomen raportissa EU:n komissiolle luontodirektiivin toimeenpanosta kausilta ja lajin suojelutason on arvioitu olevan boreaalisella vyöhykkeellä epäsuotuisa riittämätön.

17 14 Lettorikko on monivuotinen ruoho, joka kasvaa lähteiköissä ja niiden äärellä sekä letoilla. Laji on herkkä vesitalouden muutoksille ja kärsii kasvupaikkojen kuivumisen aiheuttamasta muiden lajien kilpailu. Lajia uhkaavat edelleen etenkin ojitukset ja turpeenotto. Lajin tunnetuista kasvupaikoista yli puolet on suojeltu. Kemihaaran soiden Natura-alueella on tehty 163 havaintoa lettorikosta. Lapinlenikki (Ranunculus lapponicus) Lapinleinikki on elinvoimaiseksi (LC) arvioitu laji sekä rauhoitettu ja luontodirektiivin liitteen IV laji. Laji ei ole alueellisesti uhanalainen Perä-Pohjolan alueella. Suomen raportissa EU:n komissiolle luontodirektiivin toimeenpanosta kausilta ja lajin suojelutason on arvioitu olevan boreaalisella vyöhykkeellä suotuisa. Lapinleinikki on monivuotinen leinikkikasvi, joka kasvaa ruoho- ja heinäkorpien, kosteiden lehtojen ja viitojen lähteisillä paikoilla tai vesinoroissa sekä lähteissä. Lajin kasvupaikkojen oletetaan vähentyneen ojituksen seurauksena etenkin levinneisyysalueen eteläosissa, pohjoiset esiintymät ovat enimmäkseen elinvoimaisia ja uusia kasvupaikkoja löytyy edelleen. Muita lajia uhkaavia tekijöitä ovat hakkuut, ojitukset sekä pienvesien vesitalouden muuttaminen. Noin puolet lajin tunnetuista kasvupaikoista on suojelualueilla. Kemihaaran soiden Natura-alueella on tehty 19 havaintoa lapinleinikistä. Liitteen II mukaiset nisäkkäät Natura-alueella ei ole tehty selvitystä saukoista, mutta on todennäköistä, että alueen virtavedet ovat saukon elinympäristöä. On myös todennäköistä, että laji lisääntyy alueella. Muita alueella esiintyviä luontodirektiivin liitteessä II mainittuja nisäkäslajeja ovat karhu, susi, ilves ja ahma. Muut luontodirektiivin liitteen II lajit Natura-alueella ei ole tehty selvitystä viitasammakoista, mutta on todennäköistä, että alueen pienimmät suolammet ovat lajin lisääntymispaikkoja ja niitä ympäröivät aapasuot elinympäristöjä.

18 Lintudirektiivin liitteen I lajit Naturatietolomakkeella esitetyt lintudirektiivin liitteen I lajit on esitetty taulukossa 4-3. Taulukko 4-3 Kemihaaran soiden Natura-alueella esiintyvät lintudirektiivin liitteen I lajit tietolomakkeen tietojen mukaan. Kannan suuruutena käytetty yksikkö on parimäärä, ellei toisin ole mainittu. Laji Tieteellinen nimi Kannan koko Pesivänä Levähtävänä Kaakkuri Gavia arctica 1 Kuikka Gavia stellata 3 Mustakurkku-uikku Podiceps auritus Harvinainen Laulujoutsen Cygnus cygnus 25 Uivelo Mergus albellus 80 Sinisuohaukka Circus cyaneus 20 Maakotka Aquila chrysaetos 2-4 Sääksi Pandion haliaetus 1 Ampuhaukka Falco columbarius 10 Muuttohaukka Falco peregrinus 5-6 Pyy Bonasa bonasia Yleinen Teeri Tetrao tetrix Yleinen Metso Tetrao urogallus Yleinen Kurki Grus grus Yleinen Kapustarinta Pluvialis apricaria 50 Suokukko Philomachus pugnax 400 Liro Tringa glareola >1500 Vesipääsky Phalaropus lobatus 70 Pikkulokki Larus minutus 10 yksilöä Kalatiira Sterna hirundo Esiintyy alueella Lapintiira Sterna paradisea >100 Suopöllö Asio flammeus >10 Palokärki Dryocopus martius 8 Pohjantikka Picoides tridactylus 40 Sinirinta Luscinia svecica svecica >250 Hiiripöllö Surnia ulula >10

19 Säännöllisesti esiintyvät muuttolinnut Natura-tietolomakkeen tiedot Natura-alueella säännöllisesti esiintyvistä muuttolinnuista on esitetty taulukossa 4-4. Taulukko 4-4 Kemihaaran suot Natura-alueella säännöllisesti esiintyvät muuttolinnut. Kannan suuruutena käytetty yksikkö on parimäärä, ellei toisin ole mainittu. Laji Tieteellinen nimi Kannan koko Pesivänä Levähtävänä Metsähanhi Anser fabalis 60 Yleinen Haapana Anas penelope 30 Tavi Anas crecca 40 Jouhisorsa Anas acuta 15 Mustalintu Melanitta nigra yksilöä Pilkkasiipi Melanitta fusca 20 Suosirri Calidris alpina Esiintyy alueella Jänkäsirriäinen Limicola falcinellus >100 Jänkäkurppa Lymnocryptes minimus 90 Pikkukuovi Numenius phaeopus 25 Kuovi Numenius arquata 35 Mustaviklo Tringa erythropus 100 Yleinen Valkoviklo Tringa nebularia 75 Naurulokki Larus ridibundus 5 Kiuru Alauda arvensis 10 Pensastasku Saxicola rubetra 50 Pikkusirkku Emberiza pusilla Yleinen 4.6 Uhanalaiset ja muut huomionarvoiset lajit Muita naturatietolomakkeella mainittuja huomionarvoisia kasvi- ja eläinlajeja ovat isolepinkäinen, pikkunahkiainen, puolansukeltajasurviainen, ahma, ilves, karhu, susi, himmeävilla, isolaukku, kaarlenvaltikka, kaitakämmekkä, kalkkijalosammal, kissankäpälä, kissankello, korkkikierroskääpä, kullero, lapinkämmekkä, lettosara, liekokääpä, mustasatulamörsky, mäkikeltano, metsänemä, pohjanhuurresammal, pohjannoidanlukko, punakämmekkä, rautaukonnauris, riekonkääpä, röyhysara, silmuhiirensammal, siperianvehnä, soikkokaksikko, tataarikohokki, tulvasammal, tunturikurjenherne, tylppälehtivita, välkevita, velttosara, verikämmekkä, vilukko, vuoriloikko ja vuoripussisammal.

20 17 5. ARVIOITAVA MAAKUNTAKAAVAN ALUEVARAUS 5.1 Maakuntakaavan aluevaraus Natura-arvioinnissa on arvioitavana maakuntakaavaluonnoksessa esitetty Kemihaaran altaan aluevaraus. Kuva 5-1 Maakuntakaavaluonnoksen Kemihaaran altaan aluevaraus. Kemihaaran allas osoitetaan maakuntakaavassa vesialueena (W-1), tarvittaessa suunnittelua ohjaamaan kaavamääräyksiä (säännöstelytilavuudeksi tulisi 794 milj. m³ ja altaan pinta-alaksi 155 km²). Tekoallasvaihtoehdon myötä maakuntakaavassa osoitetaan Kemihaaran vesivoimalaitos voimajohtotarpeineen. Voimalaitoksen aluevaraus sijoittuu Arvosjoen eteläpuolelle. 5.2 Vaikutusalue Kemihaaran altaan vaikutusalue Kemihaaran soiden Natura-alueella on esitetty kuvassa 5-2. Vaikutusalueeseen kuuluvat allasalueen ulkopuolelle sijoittuvat Arvosjoki, Jokilampi ja Vuotosjokisuu. Keminsaarten osalta vaikutusalue on määritelty arvioidun keskimääräisen tulvan mukaan. Lisäksi vaikutusalueeseen kuuluvat reunavaikutuksen piiriin sisältyvät alueet sekä vettyvät alueet, jotka on tarkemmin käsitelty kappaleessa 6.2.

21 Kuva 5-2 Aluevarauksen vaikutusalue Kemihaaran soiden Natura-alueella. 18

22 19 6. NATURA-ALUEESEEEN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN MUODOSTUMINEN 6.1 Vaikutusalueen direktiiviluontotyyppien suojelutason kokonaistilanne Taulukossa 6-1 on esitetty arvio luontodirektiivin liitteen II luontotyyppien suojelutasosta. Taulukossa on esitetty arvio suojelutason kokonaisarvio, joka koostuu osatekijöistä seuraavasti: Lajin tai luontotyypin levinneisyysalue Esiintymisalue Populaatio (lajit), rakenne ja toiminta (luontotyypit) Tulevaisuuden ennuste Suojelun taso on suotuisa ainoastaan, mikäli kolme yllä mainituista tekijöistä on suotuisia ja viimeinenkin on ei tiedossa. Suojelun taso on epäsuotuisa riittämätön, kun jokin osatekijöistä on riittämätön eikä yksikään ole huono. Suojelun taso on epäsuotuisa huono, kun yksi tai useampi osatekijä on huono. Koska tarkastelu sisältää koko boreaalisen vyöhykkeen (etelä-, keskija pohjoisboreaalinen), yhdenkin osatekijän sijoittuminen luokkaan riittämätön tekee kokonaisarviosta epäsuotuisan riittämättömän. Tämän vuoksi arvioinnin lopputulos on joidenkin luontotyypin osalta yliarvio ja monen luontotyypin suojelutason kokonaisarvion pudottaa luokkaan epäsuotuisa riittämätön eteläboreaalisen vyöhykkeen direktiiviluontotyyppien suojelun huono tilanne. Kemihaaran soiden Natura-alueella esiintyvistä direktiiviluontotyypeistä koko Suomessa harvalukuisia ovat vuoristojen niitetyt niityt, huurresammallähteet, luontaisesti runsasravinteiset järvet, kalkkikalliot, tulvametsät, karut kirkasvetiset järvet, harjumetsät ja kosteat suurruohoniityt. Sen sijaan lettoja, vaihettumissoita ja rantasoita, aapasoita, puustoisia soita, lähteitä ja lähdesoita, pikkujokia ja puroja, humuspitoisia lampia ja järviä, luonnonmetsiä ja silikaattikallioita on pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä ja sen Natura-alueilla vielä runsaasti. Taulukko 6-1 Luontodirektiivin liitteen I luontotyyppien suojelutason kokonaisarvio raportointikausilla ja Priorisoidut eli ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit on merkitty tähdellä. Luontotyyppi Koodi Letot 7230 Epäsuotuisa riittämätön, heikkenevä Epäsuotuisa riittämätön, heikkenevä Vuoristojen niitetyt niityt 6520 Epäsuotuisa huono, heikkenevä Epäsuotuisa huono, heikkenevä Vaihettumissuot ja rantasuot 7140 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, heikkenevä Huurresammallähteet* 7220 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, vakaa Aapasuot* 7310 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, heikkenevä Puustoiset suot* 91D0 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, heikkenevä Lähteet ja lähdesuot 7160 Epäsuotuisa huono, paraneva Epäsuotuisa huono, paraneva Pikkujoet ja purot 3260 Epäsuotuisa huono, paraneva Epäsuotuisa huono, paraneva Humuspitoiset lammet ja järvet 3160 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, paraneva Luontaisesti runsasravinteiset järvet 3150 Epäsuotuisa huono Epäsuotuisa huono, paraneva Kalkkikalliot 8210 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, heikkenevä Tulvametsät* 91E0 Epäsuotuisa huono, heikkenevä Epäsuotuisa huono, heikkenevä Luonnonmetsät* 9010 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, vakaa Karut kirkasvetiset järvet 3110 Epäsuotuisa riittämätön Epäsuotuisa riittämätön, paraneva