Ti klo saleissa M100 (Joensuu), MET (Kuopio) ja Lahden kansanopiston

Transkriptio

1 Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Maantiede ja ympäristöpolitiikka, valintakoe Ti klo saleissa M100 (Joensuu), MET (Kuopio) ja Lahden kansanopiston auditoriossa (Lahti) Ohjeet Tehtävät alkavat tämän paperin kääntöpuolelta Valintakokeessa vastataan kaikkiin tehtäviin Jokainen vastaus kirjoitetaan omalle paperilleen Kirjoita nimesi ja henkilötunnuksesi jokaiseen paperiin; jos jätät vastaamatta johonkin kysymykseen, palauta silti nimelläsi varustettu vastauspaperi Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla ja siten, että jätät marginaalin myös oikeaan reunaan Kokeesta saa poistua aikaisintaan puolen tunnin kuluttua kokeen alkamisesta Kaikki paperit palautetaan kokeen valvojalle (tehtävien vastaukset erillisille papereille ja myös sutut/tyhjät) Palautuksen yhteydessä henkilöllisyytesi tarkistetaan; ota henkilötodistus/ajokortti valmiiksi esille; vältä ruuhkaa palautusvaiheessa: palautus jonossa yksi kerrallaan! Pois lähtiessäsi ilmoita, jos osoitteesi on muuttunut Tarvittaessa saat todistuksen kokeeseen osallistumisesta Kaikille valintakokeeseen osallistuneille lähetetään tieto valinnan tuloksesta ja ohjeet mahdollisen oikaisupyynnön tekemistä varten viimeistään mennessä. Avoin kysymys (ei pisteitä, eikä vaikutusta valintaan): kartoitamme hakijoiden pääainesuuntautuneisuutta. Rastita, mikä on todennäköisin pääaine, jota haluaisit opiskelupaikan saatuasi opiskella. A Maantiede B Yhteiskuntamaantiede C Ympäristöpolitiikka 1

2 TEHTÄVÄ 1. (maksimi 20 pistettä) Millaisia ongelmia ja ympäristöhaittoja kaupungistuminen pitää sisällään? Kuinka niitä voidaan pienentää? Vastauksen tulee olla essee ja pituuden maksimissaan kaksi sivua. Kiinnitä huomiota vastauksen loogisuuteen ja selkeyteen. TEHTÄVÄ 2. (maksimi 18 pistettä) Maantiedettä luonnehditaan usein näkökulmatieteeksi. Vastaa napakasti (maksimi 15 riviä/a, b, c kukin ja 20 riviä/d) seuraaviin neljään osatehtävään, jotka avaavat näkökulmia asumisen prosesseihin. a) Jäsennä maassamuuton ulottuvuuksia ja vaikutuksia (maksimi 4 pistettä) b) Miksi valtaosa suomalaisista asuu pikkukaupungeissa, taajamissa ja lähiöissä? (maksimi 4 pistettä) c) Asuinympäristön suunnittelussa tarvitaan karttoja. Mitä asioita hyvä kartta sisältää? (maksimi 4 pistettä) d) Erittele asuinympäristön maisemien kokemisen tasoja (maksimi 6 pistettä) 2

3 TEHTÄVÄ 3. (maksimi 18 pistettä) Lue seuraavat 2 lehtiartikkelia. Vastaa artikkeleihin ja lukiossa oppimaasi perustuen seuraaviin kysymyksiin. Vastaa lyhyillä (maksimi riviä/vastaus), esseenmuotoisilla vastauksilla. a) Mikä on Suuri šakkilauta (Grand Chessboard)? Kirjaa 3 esimerkkiä, jotka liittyvät Krimin kriisiin. (maksimi 4 pistettä) b) Millä syillä (min. 3) Venäjän Krimin interventiota voidaan selittää? Mikä on mielestäsi tärkein ja miksi? (maksimi 4 pistettä) c) Miten ja miksi Euroopan unioni reagoi Ukrainan kriisiin? Kirjaa 4 esimerkkiä perustellaksesi vastauksesi. (maksimi 5 pistettä) d) Pitäisikö Suomen pelätä Krimin tapahtumien tapahtuvan myös Itä-Suomessa? Mitä samankaltaisuuksia ja/tai eroavaisuuksia (min. 4) näet Krimin ja Itä-Suomen välillä? (maksimi 5 pistettä) 3

4 Artikkeli 1 Krim nollasummapelin jakojäännös Arto Huovinen Etupiiriajattelu elää ja voi hyvin, niin Moskovassa kuin Washingtonissakin. Yhdysvaltain edustajien suosikkiväitteitä on, että Venäjä elää geopoliittisesti mennyttä aikaa. Heidän mukaansa Venäjä näkee maailman nollasummapelinä: se, mitä joku saa, on toiselta pois. Sama asia hieman toisella tavalla sanottuna on, että Venäjällä elää yhä vanhanaikainen etupiiriajattelu. Saattaa olla, että nollasummapeli ja etupiiriajattelu ovat vanhanaikaisia. Mutta tässäkin tangossa tanssijoita on kaksi. Yhdysvaltain politiikkaa Itä-Euroopassa on Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien leimannut nimenomaan etupiiriajattelu, tarkemmin sanottuna pyrkimys kaventaa Venäjän etupiiriä. Strategia on aika nerokas. Samaan aikaan kuin syytetään vastapeluria etupiiriajattelusta, pyritään laajentamaan omaa etupiiriä. Kaikista kumppanuuspuheista huolimatta kysymys on myös nollasumma-ajattelusta. Valtioita menetetään Venäjälle tai voitetaan siltä. Riemuitaan, jos joku maa kääntää selkänsä Venäjälle. Suuri šakkilauta Ukrainalla on erityisasema sekä Venäjän että Yhdysvaltain etupiiriajattelussa. Pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja väkiluvultaan 46-miljoonainen maa on ylivoimaisesti suurin välivyöhykkeelle jääneistä valtioista. Ukrainalla on ollut yli tuhat vuotta Venäjälle erityinen historiallinen merkitys slaaviveljeyden läheisimpänä kumppanina. Toisin kuin useimmat muut välivyöhykkeen maat, Ukraina on jäänyt horjumaan kahden vaiheille, ehkä siksikin, että idän ja lännen kulttuurinen raja kulkee maan sisällä. Yhdysvaltain Ukraina-strategian suhteen usein siteerataan Zbigniew Brzezinskin vuonna 1997 kirjassaan The Grand Chessboard (Suuri šakkilauta) esittämää ajatusta, jonka mukaan ilman Ukrainaa Venäjästä ei enää koskaan voi tulla imperiumia. Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut Brzezinski on yhä aktiivinen ulkopoliittinen keskustelija. Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nuland sanoi viime joulukuussa, että Yhdysvallat on 22 vuoden aikana investoinut yli 5 miljardia dollaria Ukrainan demokratian, hyvän hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen. Summa on melkoinen, ja vaatii sinisilmäisyyttä uskoa, että raha on hyväntahtoisesti upotettu yleisluontoiseen demokratiakasvatukseen. Uuskonservatiiveihin luettu Nuland edustaa jatkuvuutta Yhdysvaltain Ukrainan-politiikassa. Ennen Barack Obaman hallintoa hän työskenteli entisen Neuvostoliiton asioihin liittyvissä tehtävissä myös George W. Bushin ja Bill Clintonin hallinnoissa. Yhdysvalloilla oli aktiivinen taustavaikuttajan rooli sekä vuoden 2004 Oranssikumouksessa että viime marraskuussa käynnistyneissä protesteissa. Huvittavimmillaan se näkyi siinä, kun Nuland kävi joulukuussa jakamassa keksejä Maidan-aukion mielenosoittajille. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Ukrainan kansannousut olisivat Yhdysvaltain järjestämiä. Kyllä lähtökohtana on molemmissa tapauksissa ollut kansan oikeutettu tyytymättömyys talouskurjuutta, korruptiota ja politiikan mädännäisyyttä vastaan. Mutta nollasummapelaaja käyttää eteen tulevat tilanteet hyödykseen. EU:n monta linjaa Euroopan unionin rooli ei ole yhtä selvä. Unionin yhteinen linja on ollut horjuva ja sen sijasta pitäisikin ehkä ennemmin puhua yksittäisten jäsenmaiden linjoista. Selvimmin Yhdysvaltain 4

5 kaltaista etupiiriajattelua ovat edustaneet itäisen Keski-Euroopan valtiot, George W. Bushin uudeksi Euroopaksi kehumat maat. Erityisen aktiivinen on ollut Puola, ehkä osin historiallisistakin syistä. Suurimmalla EU-maalla Saksalla on korostunut enemmän pragmaattinen talousajattelu sen määritellessä Ukrainan-politiikkaansa. Yksi nykyisen kriisin siemenistä kylvettiin viime syksynä, kun Ukrainaa pakotettiin valitsemaan etupiiri. EU ilmoitti, että assosiaatiosopimus unionin kanssa estää Ukrainan tulliliiton Venäjän kanssa. Samalla tavalla Venäjälle kelpasi kumppaniksi vain Ukraina ilman EU-sopimusta. Vähättelemättä mitenkään niitä teknisiä ongelmia, joita Ukrainan kuuluminen kahteen taloussopimukseen aiheuttaisi, ehkä ne olisi hyvällä tahdolla voitu voittaa ja maa harjoittaa toimivia taloussuhteita itään ja länteen. Ukrainassa ymmärretään varmasti, ettei Ukrainasta tule hetkessä EU:n jäsentä eikä sen taloudesta Saksaa. Sitä ei ehkä ymmärretä, miten kaukana on, että näin suuri ja näin rapakunnossa oleva maa pääsisi unionin jäseneksi. Nationalistinen äärioikeisto Kun suuri osa EU-maista on viime kuukausien aikana seurannut Ukrainaa passiivisesti, ovat Yhdysvallat ja uusi Eurooppa päässeet vetämään lännen linjaa siellä. Erilaiset satraapit ovat käyneet Kiovassa kuvauttamassa itseään oppositiojohtajien kanssa, myös radikaalin äärioikeiston parlamentaarisen siiven kanssa. Nationalistisen äärioikeiston roolia Ukrainan vallanvaihdossa on sekä liioiteltu että vähätelty. Venäjä on liioitellut sitä, väittäen että Kiovassa tehtiin fasistinen vallankaappaus. Lännessä taas on vähätelty äärioikeiston merkitystä ja väitetty heitä olleen kumouksessa vain kourallinen. Tosiasiassa radikaaleilla äärioikeistolaisilla oli merkittävä rooli Maidanin etulinjassa, oli kyse puolustuksesta tai hyökkäyksestä. Nyt he odottavat palkintoa tästä, kun taas länsi painaisi mielellään kiusallisiksi käyneet kumppanit taka-alalle, nyt kun Viktor Janukovitš on saatu syrjäytettyä. Ukrainan tuoreessa väliaikaishallituksessa äärioikeiston Svoboda-puolueella on neljä ministerinpaikkaa. Radikaaleimman Pravyi Sektor -järjestön johtaja Dmytro Jaruš on yksi uuden Ukrainan kansallisen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajista. Pravyi Sektor ei halua Ukrainan liittyvän EU:hun. Miksi Krimille? Miksi Venäjä vastasi Ukrainan vallanvaihdokseen miehittämällä Krimin niemimaan? Kaikki vastaukset ovat arvailuja, ja luultavasti kysymys oli monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Vahvimmaksi arvaukseksi jää vanhanaikainen geopoliittinen syy, Sevastopolin laivastotukikohta. Vladimir Putin ehkä katsoi paremmaksi turvata se ennalta ehkäisevästi eikä odottaa, että Ukrainan uusi hallitus vakiinnuttaa valtansa Krimillä ja mahdollisesti purkaa tukikohtasopimuksen. Myös etupiiriajattelu varmaan vaikutti, mutta ehkä enemmän puolustuksellisesti kuin hyökkäyksellisesti. Tuskin Putinkaan tosissaan kuvittelee luovansa Euraasiaan uutta Neuvostoliittoa. Ukraina on kuitenkin liian lähellä menetettäväksi kokonaan. Huoli Ukrainan venäläisten kohtelusta on propagandaa samassa määrin kuin lännen ihmisoikeusja demokratiapuheet. Propagandasta vain tulee helposti itsensä toteuttavaa: jos julistautuu venäläisten suojelijaksi, pitää sitten näyttää siltä, että suojelee venäläisiä. Venäjän toimet Krimillä ovat yksiselitteisesti vastoin kansainvälistä oikeutta ja Venäjän itsensä Ukrainan asemasta tekemiä sopimuksia. Jos kriisi koteloituu Krimille eikä laajene Ukrainan itäosiin, Putin saavutti yhden lyhyen aikavälin tavoitteen: Venäjä sai sananvallan Ukrainan tuleviin järjestelyihin. Pitemmällä aikavälillä Putin kärsinee vahinkoa uhkapelistään. Venäjälle koituu huomattavasti poliittista ja taloudellista haittaa. Erityisesti jälkimmäinen on Putinille ongel- 5

6 ma, koska kasvava talous on pitänyt hänet suosiossa. Isku Krimille ei vähennä vaan lisää Naton vetovoimaa etupiirien rajamaissa. Kun perustelua venäläisten suojelusta on kerran käytetty, rajanaapurit saavat pelätä, että sitä käytetään toisenkin kerran. Georgian vuoden 2008 sotaa ei voi verrata tähän, koska silloin Georgia aloitti. Kitkaa länsimaiden välillä Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Ukraina aiheuttaa jännitteitä myös länsimaiden välille. Se näkyy jo siinä, mitä vastatoimia Venäjälle suunnitellaan. EU-maiden kannalta kaikki vastatoimet tapahtuvat lähialueella toisin kuin Yhdysvaltain kannalta. Mahdolliset talouspakotteet aiheuttavat EU-maille haittaa aivan eri tavalla kuin Yhdysvalloille. Mutta takana voi nähdä syvemmälläkin olevia jännitteitä. Yhdysvallat ei ole suosinut Uutta Eurooppaa pelkästään Venäjää vastaan, vaan kyse on ollut myös vaikutusvallan lisäämisestä EU:n sisällä. Brzezinskin ja kumppanien kirjoituksissa Yhdysvaltain strategiaan kuuluu torjua Saksan ja Venäjän liitto. Vaikka ei puhuttaisi mistään varsinaisesta liitosta, Venäjän ja vanhan Euroopan eli Saksan-Ranskan-akselin liian sujuva yhteistyö on näissä teorioissa haitallista. Ukrainassa Yhdysvalloilla ja Saksalla on eri suosikit. Kuten Victoria Fuck the EU Nulandin puhelinkeskustelusta kävi ilmi, että Yhdysvaltain suosikki Ukrainan johtoon on Arseni Jatsenjuk. Angela Merkelin taas uskotaan asettaneen pelimerkkinsä Saksassa asuneeseen exnyrkkeilijä Vitali Klytškoon. Hänethän Nuland puhelinkeskustelussa torjui. Ukrainan väliaikaiseksi pääministeriksi tuli Jatsenjuk ja hallituksen jäsenistä valtaosa tämän Isänmaapuolueesta. Lisäksi mukana on Svodoban jäseniä ja Maidanilla mainetta hankkineita aktivisteja. Voittoisa oppositio ei päässyt hallituksesta yksimielisyyteen ja Klytškon Udar-puolue jäi siitä kokonaan pois. Toukokuun 25. päivän presidentinvaaleissa pääehdokkaita tullevat olemaan Klytško ja Isänmaan ehdokas, joko Jatsenjuk tai Julija Tymošenko. Kansan Uutiset Verkkolehti, nollasummapelin-jakojaannos ***** Artikkeli 2 Sodan pelko palasi Suomeen Krimin kriisin myötä Jarmo Huhtanen Pelkäsikö Suomen silloinen pääministeri Matti Vanhanen, kun Venäjä ryhtyi sotaan Georgiassa vuonna 2008? Ei Georgia sillä tavalla huolestuttanut. Oli hyvä syy uskoa, että se oli rajattu operaatio, jonka Venäjä oli miettinyt loppuun asti, vastaa Vanhanen. Georgian sota on viimeisin Venäjän käymä sota naapurimaata vastaan ennen Krimin kriisiä. Silloinkin oli olympiavuosi. Vanhanen kertoo istuneensa sodan aikana kisakatsomossa Pekingissä. Samassa penkkiosiossa istuivat myös Vladimir Putin ja George W. Bush. Venäjän operaatio oli käynnissä, eikä ratkaisua ollut vielä nähty. Koetin saada järjestymään tapaamisen Georgian tiimoilta, mutta se ei sitten onnistunut. Putinilla oli menoa. Ilmeisesti hyökkäyksen johto tapahtui etänä Pekingistä. Jälkeenpäin Georgian sota on näyttäytynyt niin, että Putin sai siitä tietyn kokemuksen, mihin asti hän voi mennä ja minkälaiset ovat muiden reaktiot. Niillä 6

7 kokemuksilla on varmasti ollut käyttöä hänen suunnitellessaan Krimin operaatiota. Krimin kriisissä ei ole ollut Vanhasen mukaan samanlaista varmuutta, onko Putinin tavoite rajattu. Nyt on ilmeisesti vielä Itä-Ukrainan osalta epävarmuutta. Kenraaliluutnantti, evp. Ermei Kannisen mukaan sotimista on viime vuosikymmeninä yhä enemmän pyritty välttämään maiden välisissä konflikteissa. Tässä on menossa aika mielenkiintoinen vaihe. Joukkoja marssitetaan ja alueita yritetään miehittää niin, ettei kukaan vain vahingossa ammu. Se on vähän samanlaista kuin Hitlerillä 1930-luvulla, kun Saksa miehitti alueita. Silloinkin politiikkaa tehtiin ensin olympialaisilla, Kanninen muistuttaa. Hänelle Venäjän ja Putinin toiminta Krimillä ei ole yllätys. Kirjoitin jo vuonna 1994, että heti kun Venäjältä löytyy voimakas ja voimia kokoava persoona, niin Venäjän tehtävä on koota vanhat satelliittivaltiot taas omiin hoiviinsa. Mainitsin esimerkkinä Ukrainan. Kanninen ehti toimia kylmän sodan ajan keskeisissä tehtävissä Puolustusvoimissa, viimeksi Pääesikunnan päällikkönä. Hänen mukaansa Suomea ei uhattu sotilaallisesti kertaakaan kylmän sodan aikana. Taustalla oli teoreettinen mahdollisuus sotilaallisesta uhasta, mutta ei koskaan käytännössä. Painostusta oli enemmän poliittisella puolella. Kanninen muistelee, kuinka kylmän sodan aikana viestimissä liikkui runsaasti väärää tietoa ja pelottelua Suomen tilanteesta. Tyypillinen tilanne oli Tšekkoslovakian miehitys Suomi oli juuri tuolloin siirtymässä uuteen aluepuolustusjärjestelmään. Me olimme suunnitelleet siksi kesäksi aika paljon sotaharjoituksia sekä meri- ja ilmavalvontaharjoituksia. Ne kaikki rullasivat normaalisti, mutta lehdistö ja suuri yleisö luulivat, että ne olivat Tšekkoslovakian tilanteen aiheuttamia. Jotkut suomalaiset muistavat yhä huhut siitä, kuinka Neuvostoliiton laivasto liikehti tuolloin lähellä Suomen merirajoja. Muistan sen hyvin. Meillä oli runsaasti tutkamaaleja ja havaintoja Suomenlahdella. Emme me ottaneet sitäkään vakavasti. Siinä ei ollut mitään järkeä, että se olisi kohdistunut Suomeen. Totta kai Neuvostoliitto nosti valmiuttaan muuallakin kuin Tšekkoslovakiassa. Sotilaan ajattelu kulkee niin. Kanninen sanoo, että kansa hermostuu sotilaita helpommin. Se, joka joutuu pohtimaan syntyjä syviä, huomaa helposti, ettei tässä ole mitään järkeä. Suomessa Krimin kriisin aiheuttamaan pelkoon ovat varautuneet myös lasten kanssa toimivat, kertoo Helsingin Suutarilan ala-asteen rehtori Kari Töyrylä. Hänestä lasten ei tarvitsisi kantaa huolta vaikeista asioista. Lasten on vaikeaa muutenkin elää maailmassa, jossa ei tiedä, mikä on satua ja mikä totta. Ei heidän tarvitse kantaa huolta, tuleeko tänne sotilaita. Töyrylä muistelee katselleensa opettajainhuoneen televisiosta, kun toinen matkustajakone iskeytyi World Trade Centerin torniin vuonna Heti aloimme pohtia, että tähän pitää reagoida oppilaan ikätason mukaisesti. Oli tärkeää jatkaa arkielämää mahdollisuuksien mukaan. Helsingin Sanomat Verkkolehti, A4/a