Ti klo saleissa M100 (Joensuu), MET (Kuopio) ja Lahden kansanopiston

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ti 3.6.2014 klo 14 18 saleissa M100 (Joensuu), MET (Kuopio) ja Lahden kansanopiston"

Transkriptio

1 Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Maantiede ja ympäristöpolitiikka, valintakoe Ti klo saleissa M100 (Joensuu), MET (Kuopio) ja Lahden kansanopiston auditoriossa (Lahti) Ohjeet Tehtävät alkavat tämän paperin kääntöpuolelta Valintakokeessa vastataan kaikkiin tehtäviin Jokainen vastaus kirjoitetaan omalle paperilleen Kirjoita nimesi ja henkilötunnuksesi jokaiseen paperiin; jos jätät vastaamatta johonkin kysymykseen, palauta silti nimelläsi varustettu vastauspaperi Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla ja siten, että jätät marginaalin myös oikeaan reunaan Kokeesta saa poistua aikaisintaan puolen tunnin kuluttua kokeen alkamisesta Kaikki paperit palautetaan kokeen valvojalle (tehtävien vastaukset erillisille papereille ja myös sutut/tyhjät) Palautuksen yhteydessä henkilöllisyytesi tarkistetaan; ota henkilötodistus/ajokortti valmiiksi esille; vältä ruuhkaa palautusvaiheessa: palautus jonossa yksi kerrallaan! Pois lähtiessäsi ilmoita, jos osoitteesi on muuttunut Tarvittaessa saat todistuksen kokeeseen osallistumisesta Kaikille valintakokeeseen osallistuneille lähetetään tieto valinnan tuloksesta ja ohjeet mahdollisen oikaisupyynnön tekemistä varten viimeistään mennessä. Avoin kysymys (ei pisteitä, eikä vaikutusta valintaan): kartoitamme hakijoiden pääainesuuntautuneisuutta. Rastita, mikä on todennäköisin pääaine, jota haluaisit opiskelupaikan saatuasi opiskella. A Maantiede B Yhteiskuntamaantiede C Ympäristöpolitiikka 1

2 TEHTÄVÄ 1. (maksimi 20 pistettä) Millaisia ongelmia ja ympäristöhaittoja kaupungistuminen pitää sisällään? Kuinka niitä voidaan pienentää? Vastauksen tulee olla essee ja pituuden maksimissaan kaksi sivua. Kiinnitä huomiota vastauksen loogisuuteen ja selkeyteen. TEHTÄVÄ 2. (maksimi 18 pistettä) Maantiedettä luonnehditaan usein näkökulmatieteeksi. Vastaa napakasti (maksimi 15 riviä/a, b, c kukin ja 20 riviä/d) seuraaviin neljään osatehtävään, jotka avaavat näkökulmia asumisen prosesseihin. a) Jäsennä maassamuuton ulottuvuuksia ja vaikutuksia (maksimi 4 pistettä) b) Miksi valtaosa suomalaisista asuu pikkukaupungeissa, taajamissa ja lähiöissä? (maksimi 4 pistettä) c) Asuinympäristön suunnittelussa tarvitaan karttoja. Mitä asioita hyvä kartta sisältää? (maksimi 4 pistettä) d) Erittele asuinympäristön maisemien kokemisen tasoja (maksimi 6 pistettä) 2

3 TEHTÄVÄ 3. (maksimi 18 pistettä) Lue seuraavat 2 lehtiartikkelia. Vastaa artikkeleihin ja lukiossa oppimaasi perustuen seuraaviin kysymyksiin. Vastaa lyhyillä (maksimi riviä/vastaus), esseenmuotoisilla vastauksilla. a) Mikä on Suuri šakkilauta (Grand Chessboard)? Kirjaa 3 esimerkkiä, jotka liittyvät Krimin kriisiin. (maksimi 4 pistettä) b) Millä syillä (min. 3) Venäjän Krimin interventiota voidaan selittää? Mikä on mielestäsi tärkein ja miksi? (maksimi 4 pistettä) c) Miten ja miksi Euroopan unioni reagoi Ukrainan kriisiin? Kirjaa 4 esimerkkiä perustellaksesi vastauksesi. (maksimi 5 pistettä) d) Pitäisikö Suomen pelätä Krimin tapahtumien tapahtuvan myös Itä-Suomessa? Mitä samankaltaisuuksia ja/tai eroavaisuuksia (min. 4) näet Krimin ja Itä-Suomen välillä? (maksimi 5 pistettä) 3

4 Artikkeli 1 Krim nollasummapelin jakojäännös Arto Huovinen Etupiiriajattelu elää ja voi hyvin, niin Moskovassa kuin Washingtonissakin. Yhdysvaltain edustajien suosikkiväitteitä on, että Venäjä elää geopoliittisesti mennyttä aikaa. Heidän mukaansa Venäjä näkee maailman nollasummapelinä: se, mitä joku saa, on toiselta pois. Sama asia hieman toisella tavalla sanottuna on, että Venäjällä elää yhä vanhanaikainen etupiiriajattelu. Saattaa olla, että nollasummapeli ja etupiiriajattelu ovat vanhanaikaisia. Mutta tässäkin tangossa tanssijoita on kaksi. Yhdysvaltain politiikkaa Itä-Euroopassa on Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien leimannut nimenomaan etupiiriajattelu, tarkemmin sanottuna pyrkimys kaventaa Venäjän etupiiriä. Strategia on aika nerokas. Samaan aikaan kuin syytetään vastapeluria etupiiriajattelusta, pyritään laajentamaan omaa etupiiriä. Kaikista kumppanuuspuheista huolimatta kysymys on myös nollasumma-ajattelusta. Valtioita menetetään Venäjälle tai voitetaan siltä. Riemuitaan, jos joku maa kääntää selkänsä Venäjälle. Suuri šakkilauta Ukrainalla on erityisasema sekä Venäjän että Yhdysvaltain etupiiriajattelussa. Pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja väkiluvultaan 46-miljoonainen maa on ylivoimaisesti suurin välivyöhykkeelle jääneistä valtioista. Ukrainalla on ollut yli tuhat vuotta Venäjälle erityinen historiallinen merkitys slaaviveljeyden läheisimpänä kumppanina. Toisin kuin useimmat muut välivyöhykkeen maat, Ukraina on jäänyt horjumaan kahden vaiheille, ehkä siksikin, että idän ja lännen kulttuurinen raja kulkee maan sisällä. Yhdysvaltain Ukraina-strategian suhteen usein siteerataan Zbigniew Brzezinskin vuonna 1997 kirjassaan The Grand Chessboard (Suuri šakkilauta) esittämää ajatusta, jonka mukaan ilman Ukrainaa Venäjästä ei enää koskaan voi tulla imperiumia. Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut Brzezinski on yhä aktiivinen ulkopoliittinen keskustelija. Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nuland sanoi viime joulukuussa, että Yhdysvallat on 22 vuoden aikana investoinut yli 5 miljardia dollaria Ukrainan demokratian, hyvän hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen. Summa on melkoinen, ja vaatii sinisilmäisyyttä uskoa, että raha on hyväntahtoisesti upotettu yleisluontoiseen demokratiakasvatukseen. Uuskonservatiiveihin luettu Nuland edustaa jatkuvuutta Yhdysvaltain Ukrainan-politiikassa. Ennen Barack Obaman hallintoa hän työskenteli entisen Neuvostoliiton asioihin liittyvissä tehtävissä myös George W. Bushin ja Bill Clintonin hallinnoissa. Yhdysvalloilla oli aktiivinen taustavaikuttajan rooli sekä vuoden 2004 Oranssikumouksessa että viime marraskuussa käynnistyneissä protesteissa. Huvittavimmillaan se näkyi siinä, kun Nuland kävi joulukuussa jakamassa keksejä Maidan-aukion mielenosoittajille. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Ukrainan kansannousut olisivat Yhdysvaltain järjestämiä. Kyllä lähtökohtana on molemmissa tapauksissa ollut kansan oikeutettu tyytymättömyys talouskurjuutta, korruptiota ja politiikan mädännäisyyttä vastaan. Mutta nollasummapelaaja käyttää eteen tulevat tilanteet hyödykseen. EU:n monta linjaa Euroopan unionin rooli ei ole yhtä selvä. Unionin yhteinen linja on ollut horjuva ja sen sijasta pitäisikin ehkä ennemmin puhua yksittäisten jäsenmaiden linjoista. Selvimmin Yhdysvaltain 4

5 kaltaista etupiiriajattelua ovat edustaneet itäisen Keski-Euroopan valtiot, George W. Bushin uudeksi Euroopaksi kehumat maat. Erityisen aktiivinen on ollut Puola, ehkä osin historiallisistakin syistä. Suurimmalla EU-maalla Saksalla on korostunut enemmän pragmaattinen talousajattelu sen määritellessä Ukrainan-politiikkaansa. Yksi nykyisen kriisin siemenistä kylvettiin viime syksynä, kun Ukrainaa pakotettiin valitsemaan etupiiri. EU ilmoitti, että assosiaatiosopimus unionin kanssa estää Ukrainan tulliliiton Venäjän kanssa. Samalla tavalla Venäjälle kelpasi kumppaniksi vain Ukraina ilman EU-sopimusta. Vähättelemättä mitenkään niitä teknisiä ongelmia, joita Ukrainan kuuluminen kahteen taloussopimukseen aiheuttaisi, ehkä ne olisi hyvällä tahdolla voitu voittaa ja maa harjoittaa toimivia taloussuhteita itään ja länteen. Ukrainassa ymmärretään varmasti, ettei Ukrainasta tule hetkessä EU:n jäsentä eikä sen taloudesta Saksaa. Sitä ei ehkä ymmärretä, miten kaukana on, että näin suuri ja näin rapakunnossa oleva maa pääsisi unionin jäseneksi. Nationalistinen äärioikeisto Kun suuri osa EU-maista on viime kuukausien aikana seurannut Ukrainaa passiivisesti, ovat Yhdysvallat ja uusi Eurooppa päässeet vetämään lännen linjaa siellä. Erilaiset satraapit ovat käyneet Kiovassa kuvauttamassa itseään oppositiojohtajien kanssa, myös radikaalin äärioikeiston parlamentaarisen siiven kanssa. Nationalistisen äärioikeiston roolia Ukrainan vallanvaihdossa on sekä liioiteltu että vähätelty. Venäjä on liioitellut sitä, väittäen että Kiovassa tehtiin fasistinen vallankaappaus. Lännessä taas on vähätelty äärioikeiston merkitystä ja väitetty heitä olleen kumouksessa vain kourallinen. Tosiasiassa radikaaleilla äärioikeistolaisilla oli merkittävä rooli Maidanin etulinjassa, oli kyse puolustuksesta tai hyökkäyksestä. Nyt he odottavat palkintoa tästä, kun taas länsi painaisi mielellään kiusallisiksi käyneet kumppanit taka-alalle, nyt kun Viktor Janukovitš on saatu syrjäytettyä. Ukrainan tuoreessa väliaikaishallituksessa äärioikeiston Svoboda-puolueella on neljä ministerinpaikkaa. Radikaaleimman Pravyi Sektor -järjestön johtaja Dmytro Jaruš on yksi uuden Ukrainan kansallisen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajista. Pravyi Sektor ei halua Ukrainan liittyvän EU:hun. Miksi Krimille? Miksi Venäjä vastasi Ukrainan vallanvaihdokseen miehittämällä Krimin niemimaan? Kaikki vastaukset ovat arvailuja, ja luultavasti kysymys oli monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Vahvimmaksi arvaukseksi jää vanhanaikainen geopoliittinen syy, Sevastopolin laivastotukikohta. Vladimir Putin ehkä katsoi paremmaksi turvata se ennalta ehkäisevästi eikä odottaa, että Ukrainan uusi hallitus vakiinnuttaa valtansa Krimillä ja mahdollisesti purkaa tukikohtasopimuksen. Myös etupiiriajattelu varmaan vaikutti, mutta ehkä enemmän puolustuksellisesti kuin hyökkäyksellisesti. Tuskin Putinkaan tosissaan kuvittelee luovansa Euraasiaan uutta Neuvostoliittoa. Ukraina on kuitenkin liian lähellä menetettäväksi kokonaan. Huoli Ukrainan venäläisten kohtelusta on propagandaa samassa määrin kuin lännen ihmisoikeusja demokratiapuheet. Propagandasta vain tulee helposti itsensä toteuttavaa: jos julistautuu venäläisten suojelijaksi, pitää sitten näyttää siltä, että suojelee venäläisiä. Venäjän toimet Krimillä ovat yksiselitteisesti vastoin kansainvälistä oikeutta ja Venäjän itsensä Ukrainan asemasta tekemiä sopimuksia. Jos kriisi koteloituu Krimille eikä laajene Ukrainan itäosiin, Putin saavutti yhden lyhyen aikavälin tavoitteen: Venäjä sai sananvallan Ukrainan tuleviin järjestelyihin. Pitemmällä aikavälillä Putin kärsinee vahinkoa uhkapelistään. Venäjälle koituu huomattavasti poliittista ja taloudellista haittaa. Erityisesti jälkimmäinen on Putinille ongel- 5

6 ma, koska kasvava talous on pitänyt hänet suosiossa. Isku Krimille ei vähennä vaan lisää Naton vetovoimaa etupiirien rajamaissa. Kun perustelua venäläisten suojelusta on kerran käytetty, rajanaapurit saavat pelätä, että sitä käytetään toisenkin kerran. Georgian vuoden 2008 sotaa ei voi verrata tähän, koska silloin Georgia aloitti. Kitkaa länsimaiden välillä Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Ukraina aiheuttaa jännitteitä myös länsimaiden välille. Se näkyy jo siinä, mitä vastatoimia Venäjälle suunnitellaan. EU-maiden kannalta kaikki vastatoimet tapahtuvat lähialueella toisin kuin Yhdysvaltain kannalta. Mahdolliset talouspakotteet aiheuttavat EU-maille haittaa aivan eri tavalla kuin Yhdysvalloille. Mutta takana voi nähdä syvemmälläkin olevia jännitteitä. Yhdysvallat ei ole suosinut Uutta Eurooppaa pelkästään Venäjää vastaan, vaan kyse on ollut myös vaikutusvallan lisäämisestä EU:n sisällä. Brzezinskin ja kumppanien kirjoituksissa Yhdysvaltain strategiaan kuuluu torjua Saksan ja Venäjän liitto. Vaikka ei puhuttaisi mistään varsinaisesta liitosta, Venäjän ja vanhan Euroopan eli Saksan-Ranskan-akselin liian sujuva yhteistyö on näissä teorioissa haitallista. Ukrainassa Yhdysvalloilla ja Saksalla on eri suosikit. Kuten Victoria Fuck the EU Nulandin puhelinkeskustelusta kävi ilmi, että Yhdysvaltain suosikki Ukrainan johtoon on Arseni Jatsenjuk. Angela Merkelin taas uskotaan asettaneen pelimerkkinsä Saksassa asuneeseen exnyrkkeilijä Vitali Klytškoon. Hänethän Nuland puhelinkeskustelussa torjui. Ukrainan väliaikaiseksi pääministeriksi tuli Jatsenjuk ja hallituksen jäsenistä valtaosa tämän Isänmaapuolueesta. Lisäksi mukana on Svodoban jäseniä ja Maidanilla mainetta hankkineita aktivisteja. Voittoisa oppositio ei päässyt hallituksesta yksimielisyyteen ja Klytškon Udar-puolue jäi siitä kokonaan pois. Toukokuun 25. päivän presidentinvaaleissa pääehdokkaita tullevat olemaan Klytško ja Isänmaan ehdokas, joko Jatsenjuk tai Julija Tymošenko. Kansan Uutiset Verkkolehti, nollasummapelin-jakojaannos ***** Artikkeli 2 Sodan pelko palasi Suomeen Krimin kriisin myötä Jarmo Huhtanen Pelkäsikö Suomen silloinen pääministeri Matti Vanhanen, kun Venäjä ryhtyi sotaan Georgiassa vuonna 2008? Ei Georgia sillä tavalla huolestuttanut. Oli hyvä syy uskoa, että se oli rajattu operaatio, jonka Venäjä oli miettinyt loppuun asti, vastaa Vanhanen. Georgian sota on viimeisin Venäjän käymä sota naapurimaata vastaan ennen Krimin kriisiä. Silloinkin oli olympiavuosi. Vanhanen kertoo istuneensa sodan aikana kisakatsomossa Pekingissä. Samassa penkkiosiossa istuivat myös Vladimir Putin ja George W. Bush. Venäjän operaatio oli käynnissä, eikä ratkaisua ollut vielä nähty. Koetin saada järjestymään tapaamisen Georgian tiimoilta, mutta se ei sitten onnistunut. Putinilla oli menoa. Ilmeisesti hyökkäyksen johto tapahtui etänä Pekingistä. Jälkeenpäin Georgian sota on näyttäytynyt niin, että Putin sai siitä tietyn kokemuksen, mihin asti hän voi mennä ja minkälaiset ovat muiden reaktiot. Niillä 6

7 kokemuksilla on varmasti ollut käyttöä hänen suunnitellessaan Krimin operaatiota. Krimin kriisissä ei ole ollut Vanhasen mukaan samanlaista varmuutta, onko Putinin tavoite rajattu. Nyt on ilmeisesti vielä Itä-Ukrainan osalta epävarmuutta. Kenraaliluutnantti, evp. Ermei Kannisen mukaan sotimista on viime vuosikymmeninä yhä enemmän pyritty välttämään maiden välisissä konflikteissa. Tässä on menossa aika mielenkiintoinen vaihe. Joukkoja marssitetaan ja alueita yritetään miehittää niin, ettei kukaan vain vahingossa ammu. Se on vähän samanlaista kuin Hitlerillä 1930-luvulla, kun Saksa miehitti alueita. Silloinkin politiikkaa tehtiin ensin olympialaisilla, Kanninen muistuttaa. Hänelle Venäjän ja Putinin toiminta Krimillä ei ole yllätys. Kirjoitin jo vuonna 1994, että heti kun Venäjältä löytyy voimakas ja voimia kokoava persoona, niin Venäjän tehtävä on koota vanhat satelliittivaltiot taas omiin hoiviinsa. Mainitsin esimerkkinä Ukrainan. Kanninen ehti toimia kylmän sodan ajan keskeisissä tehtävissä Puolustusvoimissa, viimeksi Pääesikunnan päällikkönä. Hänen mukaansa Suomea ei uhattu sotilaallisesti kertaakaan kylmän sodan aikana. Taustalla oli teoreettinen mahdollisuus sotilaallisesta uhasta, mutta ei koskaan käytännössä. Painostusta oli enemmän poliittisella puolella. Kanninen muistelee, kuinka kylmän sodan aikana viestimissä liikkui runsaasti väärää tietoa ja pelottelua Suomen tilanteesta. Tyypillinen tilanne oli Tšekkoslovakian miehitys Suomi oli juuri tuolloin siirtymässä uuteen aluepuolustusjärjestelmään. Me olimme suunnitelleet siksi kesäksi aika paljon sotaharjoituksia sekä meri- ja ilmavalvontaharjoituksia. Ne kaikki rullasivat normaalisti, mutta lehdistö ja suuri yleisö luulivat, että ne olivat Tšekkoslovakian tilanteen aiheuttamia. Jotkut suomalaiset muistavat yhä huhut siitä, kuinka Neuvostoliiton laivasto liikehti tuolloin lähellä Suomen merirajoja. Muistan sen hyvin. Meillä oli runsaasti tutkamaaleja ja havaintoja Suomenlahdella. Emme me ottaneet sitäkään vakavasti. Siinä ei ollut mitään järkeä, että se olisi kohdistunut Suomeen. Totta kai Neuvostoliitto nosti valmiuttaan muuallakin kuin Tšekkoslovakiassa. Sotilaan ajattelu kulkee niin. Kanninen sanoo, että kansa hermostuu sotilaita helpommin. Se, joka joutuu pohtimaan syntyjä syviä, huomaa helposti, ettei tässä ole mitään järkeä. Suomessa Krimin kriisin aiheuttamaan pelkoon ovat varautuneet myös lasten kanssa toimivat, kertoo Helsingin Suutarilan ala-asteen rehtori Kari Töyrylä. Hänestä lasten ei tarvitsisi kantaa huolta vaikeista asioista. Lasten on vaikeaa muutenkin elää maailmassa, jossa ei tiedä, mikä on satua ja mikä totta. Ei heidän tarvitse kantaa huolta, tuleeko tänne sotilaita. Töyrylä muistelee katselleensa opettajainhuoneen televisiosta, kun toinen matkustajakone iskeytyi World Trade Centerin torniin vuonna Heti aloimme pohtia, että tähän pitää reagoida oppilaan ikätason mukaisesti. Oli tärkeää jatkaa arkielämää mahdollisuuksien mukaan. Helsingin Sanomat Verkkolehti, A4/a

Rastita, mikä on todennäköisin pääaine, jota haluaisit opiskelupaikan saatuasi opiskella.

Rastita, mikä on todennäköisin pääaine, jota haluaisit opiskelupaikan saatuasi opiskella. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Maantiede ja ympäristöpolitiikka, valintakoe Ti 2.6.2015 klo 14 18 saleissa M100 (Joensuu), MD100 (Kuopio) ja Lahden kansanopiston auditoriossa (Lahti)

Lisätiedot

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen

Lisätiedot

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Mitä Venäjälle kuuluu?-

Mitä Venäjälle kuuluu?- Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO 5.6.2014 klo 12 15. (filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka)

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO 5.6.2014 klo 12 15. (filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka) Jyväskylän Yliopisto Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO 5.6.2014 klo 12 15. (filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka) OHJEET

Lisätiedot

ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010

ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010 Puhuttaessa muutokset mahdollisia ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010 Arvoisat kuulijat, viime viikolla tapasin

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

Venäjä, Venäjä, Venäjä Puolustusvaliokunta Hanna Smith Helsingin Yliopisto, Aleksanteri Instituutti,

Venäjä, Venäjä, Venäjä Puolustusvaliokunta Hanna Smith Helsingin Yliopisto, Aleksanteri Instituutti, Venäjä, Venäjä, Venäjä 28.09.2016 Puolustusvaliokunta Hanna Smith Helsingin Yliopisto, Aleksanteri Instituutti, Vedenjakaja vuosi 2014 Suomen toimintaympäristö ENNEN Itämeri nähtiin tärkeänä energiaviennin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Yksi mielikirjailijoistani on brittiläinen Jeannette Winterson, joka on kirjoittanut tarinoiden merkityksestä tähän tapaan:

Yksi mielikirjailijoistani on brittiläinen Jeannette Winterson, joka on kirjoittanut tarinoiden merkityksestä tähän tapaan: YTT, Katri Pynnöniemi Vanhempi Tutkija, Ulkopoliittinen instituutti I TARINAT JA KUUNTELEMISEN TAITO Yksi mielikirjailijoistani on brittiläinen Jeannette Winterson, joka on kirjoittanut tarinoiden merkityksestä

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Venäjän turvallisuuspolitiikka

Venäjän turvallisuuspolitiikka Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017

Lisätiedot

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009 Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7. Energiahankkeiden vaikutus Itämeren turvallisuustilanteeseen Dosentti, erikoistutkija Alpo Juntunen MpKK, strategian, Helsinki 0 Suomenlahti ja Itämeri ovat olleet

Lisätiedot

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO klo (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka)

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO klo (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka) Jyväskylän Yliopisto Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO 6.6.2013 klo 12 15. (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka) OHJEET

Lisätiedot

Hybridisota: uutta viiniä vanhoissa leileissä? Pekka Visuri

Hybridisota: uutta viiniä vanhoissa leileissä? Pekka Visuri Hybridisota: uutta viiniä vanhoissa leileissä? Pekka Visuri 18.11.2015 Raamatullinen vertaus: uutta viiniä vanhoissa leileissä Jeesus esitti heille vielä vertauksen: 'Ei kukaan leikkaa uudesta viitasta

Lisätiedot

Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta

Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta 1 Lähtökohtia: sotilaallinen globaalissa turvallisuudessa 2 Sodan luonne ja sen muutos 3 Sotilaallinen työkaluna 4 Seurauksia Itämerellä ja Pohjolassa

Lisätiedot

PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille

PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos Majuri Juha Mäkelä EHDOKKAAT 2.3.2008 PRESIDENTIN VAALISSA Gennadi Zjuganov

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Näytös 1: Eurooppa, 1945 1. Luen näytelmän ensimmäinen sivu. Korostetut sanat kuvaavat Euroopan tilaa toisen maailmansodan

Lisätiedot

Kysymys.1 Montako itsenäistä valtioita maailmassa on? (YK:n jäsenvaltioiden määrä vuonna 2015)

Kysymys.1 Montako itsenäistä valtioita maailmassa on? (YK:n jäsenvaltioiden määrä vuonna 2015) Rajat ovat vallan merkkejä TIEDÄ 1. Mitkä ovat itsenäisen valtion tunnusmerkit? 2. Miten Westfalian rauha muutti rajan käsitystä? 3. Mitä valtioiden täysivaltaisuus tarkoittaa? 4. Miten valtiot voidaan

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Onko Putinin onni kääntynyt? Rahoitussektorin kautta pakotteet purevat Talouskasvua ei ole Rupla kärsii nyt Venäjän heikkoudesta ja öljyn

Lisätiedot

Miksi Ukraina on Suomelle tärkeä?

Miksi Ukraina on Suomelle tärkeä? Miksi Ukraina on Suomelle tärkeä? Suomi ei ole Ukraina, mutta molemmat sijaitsevat Venäjän länsirajalla. Ukraina ei ole kaukana: etäisyys Kiova-Helsinki sama kuin Helsinki-Utsjoki. Mikäli Venäjä onnistuu

Lisätiedot

Energialähteet: ulkopolitiikka, talous ja ympäristö

Energialähteet: ulkopolitiikka, talous ja ympäristö Energialähteet: ulkopolitiikka, talous ja ympäristö Taustaa: Energia ulkosuhteissa Onnistuneen energiapolitiikan keskeisimmät kriteerit ovat saatavuus (ulkosuhteet), hinta (talous) ja ympäristö Talouden

Lisätiedot

Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva!

Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! 1 of 9 03.02.2015 14:47 JUDGES_EXPERTMEMBERS_FINLAND_3_12_2014 Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! Tämä tiedonkeruulomake on osa neljän maan verlututkimusta Legitimacy and Fallibility

Lisätiedot

Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä

Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä Kuopiossa järjestettiin turvallisuuspoliittinen seminaari 21.11.2015 Best Western Hotel Savonialla. Seminaarin järjestivät

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Vastaajan nimi: 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Checks and balances järjestelmä (1 piste)

Vastaajan nimi: 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Checks and balances järjestelmä (1 piste) 1 Vastaajan nimi: 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Checks and balances järjestelmä (1 piste) b) Semipresidentiaalinen järjestelmä (1 piste) c) Digitaalinen kuilu (1 piste) 2 d) Valtiojärki

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Suora lähetys Moskovasta: VENÄJÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA. Marja Manninen Yle Uutiset, Moskova

Suora lähetys Moskovasta: VENÄJÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA. Marja Manninen Yle Uutiset, Moskova Suora lähetys Moskovasta: VENÄJÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA Marja Manninen Yle Uutiset, Moskova Katsaus taaksepäin Neuvostoliiton romahdus 1991 Taloudellinen, poliittinen ja sosiaalinen kaaos Demokratian nousu

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta

Lisätiedot

Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailmanjärjestys. HYOL ry:n syyspäivät Helsinki, Kristi Raik

Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailmanjärjestys. HYOL ry:n syyspäivät Helsinki, Kristi Raik Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailmanjärjestys HYOL ry:n syyspäivät Helsinki, 18.11.2017 Kristi Raik Kylmän sodan viimeisiä henkäyksiä: Neuvostotankit matkalla Tallinnaan, 20.8.1991 Geopolitiikan paluu?

Lisätiedot

Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: klo

Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: klo Teknisiä merkintöjä: POLVI Sivu: 1 (42) Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 21.5.2018 klo 10.00 15.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015 Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015 taidehistoria ja taidekasvatus Muistitko sulkea puhelimesi? käännä koepaperi vasta kun siihen

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat. 1 (12) Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön 25-vuotisjuhla 20.10.2015 Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat. Kiitän kutsusta Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön

Lisätiedot

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0375/22 22 Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina Johdanto-osan 10 viite ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2017 päivätyn pohdinta-asiakirjan Euroopan puolustuksen

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 25.2.2014 B7-0221/2014 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan julkilausuman

Lisätiedot

Tämä koekokonaisuus pyrkii kehittämään oppilaan valmiutta suoriutua erilaisista tehtävistä.

Tämä koekokonaisuus pyrkii kehittämään oppilaan valmiutta suoriutua erilaisista tehtävistä. KOE 72 Opettajalle Kevään 2006 abiturientit osallistuvat ylioppilastutkinnon uudistettuun reaalikokeeseen, ainereaaliin. Historian aineryhmästä tulee kokeeseen kaikkiaan kymmenen tehtävää, joista kaksi

Lisätiedot

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Peruspalveluministeri Paula Risikko Peruspalveluministeri Paula Risikko Suomalaisen Yrittäjän Päivä Helsinki, Narinkkatori, 5.9.2009 Puhuttaessa muutokset mahdollisia Hyvät kuulijat, Tätä Suomalaisen Yrittäjän Päivää vietetään nyt huolestuneissa,

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry Valtakunnallinen kuudennen luokan matematiikan koe 2014

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry Valtakunnallinen kuudennen luokan matematiikan koe 2014 Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry Valtakunnallinen kuudennen luokan matematiikan koe 2014 MFKA-Kustannus Oy Rautatieläisenkatu 6, 0020 HELSINKI, puh. (09) 102 378 http://www.mfka.fi Peruskoulun

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Tieteen päivät 9.1. 2013 TALOUS KRIISIN VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Päärakennus, sali 13 Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Taloustieteen laitos, Helsingin

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo

Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo Teknisiä merkintöjä: MATEM Sivu: 1 (9) Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 7.5.2018 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4 Liikenne-este, myöhästyminen s.2 Sairastuminen s.2 816 46560, 046-8771433, 046-8771398 ESPOONLAHDEN LUKIO

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

Ansaitseeko EU Nobelinsa? Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto

Ansaitseeko EU Nobelinsa? Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Ansaitseeko EU Nobelinsa? Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Yhdysvallat (Marshall apu 1940 luvulla, tuki hiili

Lisätiedot

VENÄJÄ UKRAINA Olavi Urvas, Tampere, 'Ruutiukot' 25.04.2016

VENÄJÄ UKRAINA Olavi Urvas, Tampere, 'Ruutiukot' 25.04.2016 VENÄJÄ UKRAINA Olavi Urvas, Tampere, 'Ruutiukot' 25.04.2016 1. Ukraina kiistelty alue 2. Ukrainalainen nationalismi 3. Kehitys itsenäisenä valtiona 4. Ukrainan alueen geopolitiikkaa Kiovan Venäjä, Itä-Rooman

Lisätiedot

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto SUOMEKSI Tietoa Unionenista Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto Jäsenistöömme kuuluu muun muassa projektipäälliköitä, insinöörejä, toimihenkilöitä, ekonomisteja, IT-asiantuntijoita, teknisiä

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 21. elokuuta 2013 Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään.

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Ohjeita kotiopiskelun tueksi Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Isoniitun koulu 2009 Oppimistyylit Meillä kaikilla on oma tapamme oppia uusia asioita ja muistaa opittua.

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Hybridisota, uusi kylmä sota, moninapainen ydinasemaailma, uusi normaali Mitä aikakautta elämme?

Hybridisota, uusi kylmä sota, moninapainen ydinasemaailma, uusi normaali Mitä aikakautta elämme? Hybridisota, uusi kylmä sota, moninapainen ydinasemaailma, uusi normaali Mitä aikakautta elämme? 05.010.2016 Hallintovaliokunta Hanna Smith Helsingin Yliopisto, Aleksanteri Instituutti, Suomen turvallisuusympäristö

Lisätiedot

Venäjän paluu suurvallaksi

Venäjän paluu suurvallaksi Dosentti Alpo Juntunen Raja- ja merivartiokoulu 25.8. Venäjän paluu suurvallaksi 0 1 Alue ja luonnonolot Venäjän federaatio on laajuudeltaan maailman suurin valtio. Laajuus on 17 075 000 neliökilometriä.

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

3. Koko maassa alkutuotanto työllistää n. 7 % koko maan työvoimasta. 4. Vuonna 1999 maatalous työllisti 200 000 henkilöä.

3. Koko maassa alkutuotanto työllistää n. 7 % koko maan työvoimasta. 4. Vuonna 1999 maatalous työllisti 200 000 henkilöä. LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALTAKUNNALLINEN VALINTAKOE 8.6.2004 Viestinnän ja tiedonhankinnan osuus Nimi Henkilötunnus Etukäteismateriaalina on maa- ja metsätalousministeriön Luonnonvarastrategia, MMM:n

Lisätiedot

Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku

Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku YHTEISHAKU 15.3. 5.4.2017 KULTTUURITUOTTAJA (AMK), MONIMUOTOTOTEUTUS Valintakoeohje Etukäteistehtävä Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku

Lisätiedot

EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET

EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET Anna-Kaisa Hiltunen EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET Teoksen kirjoittamista ovat tukeneet: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta Aikakauslehdentoimittajain Säätiö Copyright 2019 Tekijä

Lisätiedot

ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015

ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015 ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015 Ida Fraser 2.11.2015 Kurssia aloitettiin pohtimalla annettua teema ryhmässä. Ryhmämme teemana oli identiteetti. Jouduimme aluksi määrittelemään itsellemme mitä identiteetti

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATTIOHJELMA (HTK/HTM) Valintakoe Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee)

HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATTIOHJELMA (HTK/HTM) Valintakoe Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATTIOHJELMA (HTK/HTM) Valintakoe 6.6.2016 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) VALINTAKOKEEN PISTEYTYS Valintakokeesta on mahdollisuus saada maksimissaan 60 pistettä. Tehtävät

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä.

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 55/2009 vp Tiistai 9.6.2009 kello 11.30-14.00 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. Pertti Salolainen /kok Markku Laukkanen /kesk Eero Akaan-Penttilä /kok Eero Heinäluoma /sd Liisa

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2011 sekä

Lisätiedot

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä Miksi Natosta keskustellaan nyt niin paljon? Ukrainan kriisi: Hyvin sekava Krimin valtaus myös

Lisätiedot

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980 Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Biologia (ruotsinkielinen valinta) to 21.5.2015 klo 9.00-13.00, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Turku Biologia (suomenkielinen valinta)

Lisätiedot

Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä. Tiivistelmä. Pertti Kiuru

Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä. Tiivistelmä. Pertti Kiuru Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä Tiivistelmä Pertti Kiuru Tausta Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten yritysten kokemuksia teollisoikeuksien

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 Kertausta 1.Kirjoita viivoille, mitä kyseisenä maailmansodan vuotena tapahtui (pyri keräämään viivoille vain tärkeimmät asiat 1939 Saksa ja NL hyökkäämättömyyssopimus Saksa

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008 Vastausohjeet Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro 1 3. Tilaa ylittävää vastausta tai sellaista vastausta, jossa on riviä kohden enemmän kuin yksi

Lisätiedot