Huomautuksia virkamiesraportista Dnro 1017/12.00/2015 (Ehdotus ruotsinkieliselle varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnalle 27.1.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huomautuksia virkamiesraportista Dnro 1017/12.00/2015 (Ehdotus ruotsinkieliselle varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnalle 27.1."

Transkriptio

1 Huomautuksia virkamiesraportista Dnro 1017/12.00/2015 (Ehdotus ruotsinkieliselle varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnalle ) Oppilasmäärä Kuulemisessa ilmeni, että esikouluun tulee yksi lapsi lisää ensi vuonna ja tällä viikolla uusi oppilas on aloittanut 3. luokan. Ennustettuihin oppilasmääriin Friggesby skolassa voi siis lisätä vähintään yksi oppilas. Nykyisten tietojen mukaan esikoululaisia tulee ensi vuonna olemaan 9-10, mikä nostaa Friggesbyn oppilaslukua lähemmäksi optimistisia kuin pessimistisiä ennusteita vuodesta 2017 eteenpäin. Joka tapauksessa 20 oppilasta ylittyy joka vuosi (vertaa SFUN:in ja kunnanvaltuuston aikaisempiin päätöksiin). Esitetyt ennusteet vihjaavat vahvasta ja pysyvästä oppilasmäärän laskusta Winellska skolanin oppilaaksiottoalueella verrattuna koulun nykyiseen oppilasmäärään. Syntyvyys on ollut huipussaan vuonna 2010, mutta ennuste povaa myös tälle ennätysvuodelle yli 10 oppilasta vähemmän kuin nykytilanteessa. Muille vuosille lasku on noin 20 oppilasta. Virkamiesraportti ei ota huomioon, että kohtuudella voisi ja tulisi vähentää sarjoja kahteen, jos oppilasmäärä ennusteen mukaan tosiasiassa laskisi noin 40 oppilaaseen vuosiluokkaa kohden. Silloin ei myöskään olisi perusteita uudelle koululle. Winellska skolanin oppilasmäärä ja ennuste On kuitenkin tunnettu, että viralliset ennusteet aliarvioivat ruotsinkielisten koulujen lapsimäärää, koska kaksikieliset lapset osittain tilastoidaan harhaanjohtavasti. Lisäksi on Winellskan oppilasmäärän ennusteissa tehty valinta jättää huomioimatta oppilaita muilta oppilaaksiottoalueilta, jotka esim. logistisista syistä tai erityistarpeen takia valitsevat Winellska skolanin. Winellska skolanin oppilaaksiottoalue on monella suunnalla aika tiukasti rajattu verrattuna matka-aikoihin i, eikä vähiten Oitbacka skolan sulkemisen jälkeen, jolloin on oletettavaa, että oppilaita hakeutuu raja-alueilta Winellska skolaniin myös tulevaisuudessa. Friggesby skolan osalta tätä on huomioitu koulun haittapuolena, mutta ei esitetyissä Winellska skolanin ennusteissa. Miksi? Oppilasmäärällä, joka on yli 60 vuosiluokkaa kohden, ylittyy jo Kirkkonummen ryhmäkoon tavoite vuosiluokissa 1 ja 2. Yli 80 oppilasta kolmessa sarjassa ei ole mahdollista, jos näistä yhdelläkin on päätös erityisestä tuesta. Yli 30 oppilaan ryhmäkoko luokkahuoneessa, josta tällä hetkellä puuttuu asianmukainen ilmanvaihto ja akustiikka, ei ole lasten, opettajien eikä pedagogiikan etu. Opettajavirkojen rahoitus Niin sanottujen pop-rahojen häviäminen on modifioitu totuus. Aikaisemmin yhteensä 30 milj. euron valtionavustuksesta ryhmäkokojen pienentämiseen jää yhteensä 20 milj. euron valtionavustus, jota voi käyttää mm. ryhmäkokojen pienentämiseen ii. Voi ihmetellä miksi oletettu tukien vähennys iskee 100 % Friggesbyhyn. Pop-rahojen osoittamista aikaisempina vuosina voi kyseenalaistaa. Esim. Karuby skola, jossa on normaali resurssien kohdentaminen opettajavirkaa kohden, ja joka myös ilman lisätukia kuuluu

2 kunnan kustannustehokkaimpien kouluihin, ei kohtuudella tarvitsisi rahoittaa pop-tuella. Oitbacka skola suljetaan, kun Sjökulla on valmis. Opetusministeriön ja valtioneuvoston ehdotuksesta suurituloisten päivähoitomaksuja korotetaan 22 % syksystä Tämän arvioidaan antavan 50 milj. lisää tuloja kunnalle, eli huomattavasti suuremmat tulot sivistystoimelle kuin pop-rahojen vähennys. Näiden lisämäärärahojen puitteissa voi rahoittaa tarvittava opettajavirka, ilman että pitää ottaa muilta kouluilta. Sivistystoimella on itsepäätäntävalta koskien määrärahojen ja tukien osoittamista talousarvion kokonaispuitteissa. Yksityisen palvelutuotannon säilyttäminen päivähoidossa tuo myös säästöjä kunnalla. Säästömahdollisuuteen liittyen voi todeta, että vuokra on sisäinen siirto kunnan talousarviossa. Kunnan tilahallinnolle jää edelleen kiinteistön kustannukset koulun lakkauttamisen jälkeen, ellei koulutaloa pureta tai myydä. Jos talo jää, ehkä muuhun käyttöön, siitä ei tule säästöä kunnalle kiinteistökustannuksissa tai korjauskustannuksissa. Koulukuljetukset Koulukuljetusten laskelmat ovat puutteelliset. Taksikustannuksille ratkaisevaa on kuinka monta taksia tarvitaan yhdellä alueella sekä niiden kokonaisajoaika, ei määrä lapsia taksissa iii. Tyhjät paikat taksissa, joka kuitenkin ajaa, ei tuo säästöjä. Nykytilanteessa kaksi taksia ajaa Friggesby skolaan, josta molemmat jatkavat suomenkielisten oppilaiden kanssa heidän kouluille. Syy siihen, että miltei kaikki lapset reitin varrella ajetaan taksilla, linja-auton sijasta on, että se on kustannusneutraali. Aivan Porkkalanniemen kärjessä asuvilla lapsilla lakisääteiset matka-ajat Winellska skolaniin ylittyvät linja-autolla, jolloin taksikuljetus Porkkalanniemen kärjeltä tulee järjestää. Myös joillakin lapsilla Hilan alueella matka-ajasta tai kävelymatkasta tulee linja-autolla liian pitkä. Enimmäismatka-aika myös rajoittaa kuinka monta mutkaa yksittäinen taksi voi tehdä. Porkkalantie ei lakkaa olemasta vaarallinen. Taksi, joka nyt hakee lapset Porkkalanniemeltä, lähtee jo klo 7.20, jotta ehtii Friggesbyn jälkeen hakea suomenkieliset oppilaat. Jos lapsia pitää viedä Winellska skolaniin kello yhdeksäksi, se ei voi lähteä niin aikaisin, joten tarvitaan erillinen taksi suomenkielisille lapsille. Silloin kunnan kustannukset eivät vähene. Ennen kuin HRT otti linja-autoliikenteen hoitaakseen, etelän lapset ovat tavallisesti kulkeneet linja-autolla kouluun ja linja-auto on pysähtynyt koulun liikenneympyrässä. Winellska skolanin oppilaat sekä kaikki suomenkieliset oppilaat, jotka kulkevat linja-autolla, turvautuvat linja-autoon 902 Porkkalasta. Porkkalantien yläpäässä linja-auto on jo täynnä. Talvella reitti liikennöidään teknisistä syistä ei-matalalattiabusseilla, joissa ei ole seisomapaikkoja. Friggesbyn oppilailla nykyinen kapasiteetti voi tulla riittämättömäksi ja voidaan tarvita vielä yksi linja-auto. Linja-autovuorot ovat kalliit. Talvikelillä linja-auto ei tavallisesti ehdi ajoissa Kirkkonummen terminaaliin, siinä tapahtuvaa linja-auton vaihtoa ajatellen. On kohtuutonta edellyttää, että 6-vuotias, joka ei osaa kelloa, lukea eikä puhua/ymmärrä suomea suoriutuisi tästä. Pienten lasten edellytykset suoriutua linja-auton vaihdosta tai kävellä tietyömaan läpi on kuitenkin raportissa jätetty huomioimatta viittaamalla siihen, että myös muut (vanhemmat) lapset vaihtavat linja-autoa. Mahdolliset liittyvät taksijärjestelyt ongelman korjaamiseksi, aiheuttaisi lisäkustannuksia. Ajatus siitä, että kuljetuskustannukset vähenisivät, jos koulua siirretään oleellisesti kauemmaksi, ei ole ankkuroitu todellisuuteen. Sitä vastoin voisi nykytilanteessa säästää lakkauttamalla Porkkalanniemen aamutaksi, sillä sitä ei käytä juuri kukaan, kun se lähtee niin aikaisin iv. Lukuun ottamatta joitakin lapsia Hilassa, lapset joiden voi olettaa osaavan kulkea linja-autolla Winellska skolaniin, voivat myös kulkea linja-autolla Friggesby skolaan v. Virkamiesraportissa luetellut matka-ajat sisältävät virheitä. Matka-ajat on mitattu Friggesby skolan ja Kirkkonummen keskustassa sijaitsevan Kirkkotallintien välillä, eli noin 15 minuutin kävely tai linja-auton vaihto Kirkkonummen keskustassa puuttuu. Matka-aika Friggesby skolasta Winellska skolaniin ei ole 4 minuuttia. Odotusajat puuttuvat. Matka-ajat linja-autolla Porkkalanniemellä (Kunuholmintien päässä) asuville lapsille reittisuunnittelijan mukaan Winellska skolaniin sekä Friggesby skolaan

3 sekä koulun oppituntien ajat havainnollistetaan alla vi. Lapsilla, jotka asuvat ylempänä Porkkalantien varrella, mutta joilla on vastaavan pituinen kävelymatka linja-autolle, tilanne on vastaavanlainen. Tuskin pääsee siitä tosiasiasta, että kaikkina vuosina kahdella eri suunnalla on oppilaita, joilla on tarvetta taksille ja silloin kustannukset ovat suurin piirtein samat, siitä huolimatta kuinka monta lasta samat taksit ottavat kyytiin matkalla kaikista syrjäisimpiin kolkkiin tai matkalta sieltä. Koulupäivä Kävely 70m/min. Bussimatka Odotusaika

4 1h 46min Koulupäivä Winellska, Yhteensä: 3h 35 min 1h 21min vuosiluokat 3-4? Koulupäivä Winellska, vuosiluokat 1-2 1h 19min 1h 30min 2h 40 min 2h 51 min Koulupäivä Winellska, vuosiluokat krt viikossa

5 Koulupäivä Friggesby, vuosiluokat 1-2 1h 2min 1h 38 min

6 36 min Koulupäivä Friggesby, vuosiluokat 3-4, keskiviikko, torstai 1h 4min 1h 40 min Koulupäivä Friggesby, vuosiluokat 3-4, tiistai 1h 19min 1h 55 min

7 6:00 7:00 8:00 9:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 Koulupäivä pitenee yli tunnilla per päivä, jos matka käy Winellska skolaniin ja tulee kohtuuttoman pitkäksi. Myös Friggesbyn oppilaille, jotka asuvat koulun pohjoispuolella, matka-ajat linja-autolla odotusaikoineen Winellska skolaniin pitenevät Friggesby skolaan verrattuna. Tulee huomioida, että myös taksimatkat kestävät kauan, kun taksivuorot on optimoitu kuljettamaan mahdollisimman monta lasta. Linja-auton 902 reitin muuttaminen siten, että se ajaa Winellska skolanin kautta, eli noin 1,1 kilometrin poikkeama nykyisestä reitistä nostetaan esiin mahdollisuutena. Kuulemisessa todettiin toisaalta, että tähän saakka ei ole edes saatu linja-autoa ajamaan Friggesby skolan bussiliikenneympyrään (poikkeama 30 m reitistä). Linja-autojen reittien muuttaminen suuremmassa määrin on isompi palapeli, sillä linja-autot palvelevat monta koulua ja myös mahdollisuudet linja-auton vaihtoon ja kapasiteetin osoittamiseen pitää saada toimimaan. Vastaavat merkittävät muutosehdotukset tulevat käytännössä liian myöhään, jotta niitä ehtii ottaa huomioon reittisuunnittelussa syksylle Winellska skolan ja oppilasmäärä Winellska skolanin kapasiteettia on virkamiesselvityksessä todettu ennustettujen oppilasmäärien perusteella riittävän. Jos oppilasmäärä ylittää nämä alhaiset ennusteet, tarvitaan nopeasti lisää rinnakkaisluokkia, varmuudella viimeistään jos myös Karuby skola lakkautetaan. Pedagogiikan, oppilashuollon ja rakennuksen tarkoituksenmukaisuuden tilanne on täysin verrattavissa Karubyssa ja Friggesbyssä. Kuulemisessa osoitettiin erilaisia mitoitusteknisiä näkökulmia, jotka rajoittavat mahdollisuudet kasvattaa oppilasmäärää Winellskassa (ilmanvaihto, WC:iden määrä, pihan koko y.m.). Koulun käyttösuunnitelman perusteella tilat on nyt jo käytetty suuressa määrin. Koulun kapasiteettia, esim. WC:iden määrää ei kuitenkaan ole analysoitu virkamiesraportissa. Winellskan B-rakennuksen saneerauksen aikaistaminen tuodaan esiin mahdollisuutena. Talousarviovaraukset töille kuitenkin puuttuvat ja suunnitelmana on aloittaa suunnittelu vuonna Vasta kun suunnittelu on tehty, tehdään investointipäätös. Investointipäätöksen venyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Myös parhaimmassa tapauksessa parannusten odotetaan olevan valmiit aikaisintaan vuonna 2019.

8 Friggesbyn koulurakennus ja talous Rakennuksesta todetaan sen olevan välttävässä kunnossa mutta että se oppimisympäristönä ei vastaa tämän päivän vaatimuksia. Mitkä ne konkreettiset puutteet ovat ei yksilöidä. Koululla on TVT-varustus luokkahuoneissa ja oppilaat ovat jopa saaneet tabletit lahjoituksena. TVT-varustus pidetään kohtuudella ajan tasalla nykyisin budjettivaroin (2593 /vuosi). Oppimisympäristö tuskin on vähemmän moderni kuin Karubyn ja ala-asteen tilat Winellska skolanissa ovat myös ne kaukana modernista ja tämän päivän vaatimusten mukaiset. Tarvittavien korjausten laajuus ja kustannukset mahdollistamaan koulurakennuksen pitäminen käyttökelpoisessa kunnossa johtuu aikanäkökulmasta. Koulun jatkamisen mahdollistamiseksi kunnes uusi on valmis (5-10 vuotta) ei tarvita laajoja modernisointeja tai miljoonia. Koulu vastaa kooltaan (noin 500 m2) kaksi omakotitaloa ja kohtuullinen kustannus käyttökelpoisuuden säilyttämiseksi lienee sen kanssa linjassa. Katolle + lisäeristykselle, jotka pidetään kaikista kiireellisimpinä, kiinteistölautakunta on arvioinut Tulevasta käyttötarkoituksesta huolimatta, tällaiset korjaukset ovat välttämättömät. Tontin toista taloa voisi myydä koulun korjausten rahoittamiseksi ja/tai sen vuokrakustannuksia käyttää koulun hyväksi vii. Kyläyhteisö lahjoitti tontin ja molemmat rakennukset aikoinaan kunnalle koulukäyttöön. Saaristostatuksen ja kulttuurimaisemastatuksen (valmistelussa) puitteissa voisi hakea korjauksille rahoitusta. Myös esim. Brita Maria Renlunds stiftelse on perustelluissa tapauksissa myöntänyt tukea kunnallisille investoinneille. Ihmetellään miksi Friggesbyn ja Karubyn kiinteistöjen korjauskustannukset aina nivotaan yhteen, kun muutoin on tarkasteltu vain Friggesbytä. Karubyn sulkemisessa pätee pitkälti sama problematiikka kuin Friggesbylle ja Winellska skolanin kapasiteettia koskevat kysymykset tulevat yhä ajankohtaisemmiksi. Suunnitelmat eri rahoitusmalleille mahdolliselle uudelle ruotsinkieliselle oppimiskeskukselle ovat nykytilanteessa kaukana konkreettisuudesta ja siis laajalti enemmän spekulatiivisia, kuin ne ilmeiset negatiiviset ja kohtalokkaat vaikutukset Friggesby skolan lakkauttamisella olisi kylän päiväkoti- ja esikoulutarjonnalle. Muuta Kuulemisessa vedottiin lapsivaikutusten arviointiin (minkä Kirkkonummen päätös Unicefin periaatteiden implementoinnista myös vaatii). Raportissa tätä kysymystä ei kuitenkaan ole käsitelty, poikkeuksena matka-ajat, joiden kohdalla raportoitiin virheellisiä ja vääristeltyjä numeroita. Lapset, joilla on jatkuva erityistarve, osoitetaan jo nyt Winellska skolaniin. Koulun lakkauttamisen vaikutukset todetaan tiivistäen olevan "pienet". Taloudellisia implikaatioita koskien voi yhtyä tähän arviointiin. Sitä vastoin sitä arvoa, että lapsille ja perheille syrjäisellä alueella, jolla on saaristostatus, annetaan mahdollisuus käydä koulua ja päiväkotia lähellä kotia on kokonaan jätetty huomiotta. Tämä rahassa mittaamaton arvo on kuitenkin kaikkea muuta kuin pieni, ja sitä lapsiystävällinen kunta ja sen virkamiehet tulisivat varjella, varsinkin kun taloudellinen hyöty sulkemisesta myös optimistisessa mielessä "ei ole kovin suuri". Tiivistäen voi todeta, että virkamiesselvitys on kaukana neutraalista, vaan systemaattisesti vääristelty lakkauttamisen eduksi. Lasten turvallisuus, terveys ja hyvinvointi on monessa jätetty huomiotta.

9 Viitteet i Esim. Oitbackan nykyisen oppilaaksiottoalueen rajalla matka-aika linja-autolla Winellska skolanin pysäkille on 11 minuuttia, kun vastaava matka-aika Sjökullaan on 30 minuuttia. Päivähoito- ja esikouluvaiheessa moni perhe valitsee todennäköisesti ennemmin lasten viemisen etelään kuin pitkän mutkan Veikkolaan. Joten on myös todennäköistä, että lapset aloittavat koulun keskustassa. ii Katso esim. entamiseen iii Koulukuljetusten hinnoittelu on noin 50 /h + alv kokonaisajoajasta siitä, kun taksi lähtee varikolta siihen kun se on palannut (lähde: Kajon Oy). Porkkalanniemen vuoroille lasketaan yhteensä noin 2 h ajoaikaa. iv Taksi lähtee melkein tunnin ennen koulun alkua, jotta ehtii sitten kuljettamaan suomenkielisiä lapsia. Nykytilanteessa vanhemmat ajavat kauimpana kärjessä asuvat lapset kouluun, koska se on matkalla töihin. Vanhemmat ovat myös todenneet, että he voisivat ottaa 1-2 oppilasta matkalla kyytiin ja siten säästää taksin kustannukset. Myös linja-auto kulkee sopivasti, jos se pysähtyisi koululla, ja matka linja-autoon on turvallinen. Iltapäivällä on myös mahdollista järkeistää toinen taksi pois. v Koululla on tarkoitusta varten rakennettu liikenneympyrä bussipysäkkeineen, jota koulukuljetukset ovat käyttäneet kaikkina vuosina siihen asti kun HRT otti ne hoitaakseen. Liikenneympyrästä ajaminen kestää vain noin 30 sekuntia. Pysähtyminen pysäkillä, jolla moni jää pois kestää tietenkin kauemmin, mutta tämähän on linja-auton tarkoitus, eikä sitä tulisi käyttää argumenttina jättää pysähtymättä tietyllä pysäkillä. Matkalla etelään riittäisi jos linja-auto pysähtyisi koulun tienhaarassa. Nykyisistä kolmesta merkitsemättömästä pysäkistä lyhyellä matkalla, kaksi voitaisiin poistaa ja jäljelle jäävä siirtää koulun tienhaaraan. vi Lähde: Reittiopas Linja-auton vaihto keskustasta on oletuksena, mutta se ei vaikuta kokonaismatka-aikaan, kun odotusaika koululla sisältyy siihen. Ilman vaihtoa se tarkoittaa 1,1 km kävelymatka keskustassa. Enimmäiskävelymatka kotopuolessa vähenee 1,9 kilometriin. Viimeisten viikkojen aikana linja-auto on väittämän mukaan yhdeksän kertaa kymmenestä tullut myöhässä keskustaan vaihtoa ajatellen, eli oppilaat, jotka tulevat linja-autolla ovat joutuneet kävelemään. vii Koulun vieressä olevassa talossa on kaksi asuntoa, jotka alun perin on rakennettu virka-asunnoiksi opettajille, mutta jotka nykyään vuokrataan. Talo mahdollistaisi periaatteessa koulun kapasiteetin lisäämistä ja/tai päiväkodin majoittamista samalla tontilla, synergian luomiseksi. Toki silloin käyttötarkoituksen muuttaminen ja siihen liittyvä problematiikka olisivat edessäpäin.

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Selvitys Friggesby skolan sulkemisen vaikutuksista Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Selvitys Friggesby skolan sulkemisen vaikutuksista Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta SFUN 6/27.01.2016 7 Dnro 1017/12.00.01/2016 Suomennos kunnanhallitukselle 29.2.2016 Selvitys Friggesby skolan sulkemisen vaikutuksista Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 27.1.2016 TAUSTAA

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien 1017/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien 1017/ /2015 Kunnanhallitus 54 29.02.2016 Kunnanvaltuusto 20 14.03.2016 Friggesby skolan lakkauttaminen 1.8.2016 lähtien 1017/12.00.01/2015 Kunnanhallitus 29.02.2016 54 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien (kv) 1017/ /2015. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien (kv) 1017/ /2015. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 54 29.02.2016 Friggesby skolan lakkauttaminen 1.8.2016 lähtien (kv) 1017/12.00.01/2015 Kunnanhallitus 29.02.2016 54 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 9.12.2015 54 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY Tammelan kunta, koulukuljetukset

Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY Tammelan kunta, koulukuljetukset Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY 13.11.2016 Tammelan kunta, koulukuljetukset Koulukuljetukset Tammelan kunta - 2(5) Koulukuljetukset Kouluverkkoselvityksessä on käsitelty vaihtoehtoisia

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 116 07.08.2012 Koulutuslautakunta 141 02.10.2012 Koulukuljetusten optimointi 193/04/046/2012 152/04/041/2012 KOULTK 116 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Vuoden 2012

Lisätiedot

Sivistystoimen palveluverkkosuunnitelma 2016 2025-2040

Sivistystoimen palveluverkkosuunnitelma 2016 2025-2040 SVOL Liite 5/3.2.2016, 6 Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan hyväksymä Dno 756/00.01.02/2013 Sivistystoimen palveluverkkosuunnitelma 2016 2025-2040 2 KIRKKONUMMEN KUNTA SIVISTYSTOIMI 3.2.2016

Lisätiedot

Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia

Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia Alueen vanhemmat ilmaisevat vakavan huolensa Kannelmäen ja Maununnevan koulutilojen riittämättömyydestä. Helsingin kaupungin antamien tietojen mukaan alueen

Lisätiedot

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015. Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.

Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015. Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8. Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015 Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 39/40/400/2015 SL 12 Selostus: Särkilahden koulussa

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja

Lisätiedot

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen.

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen. TARJOUSPYYNTÖ: LAIHIAN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät

Lisätiedot

Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio

Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio Luonnos 8.5.2009 Erkki Vähätörmä Itä-Uudenmaan liitto Palvelulinjan reititys Reititys on rakennettu siten, että linjalla on perusreitti,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkkojen rakennemuutokset

Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkkojen rakennemuutokset Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkkojen rakennemuutokset Käsittelen kuluja ja säästöjä ainoastaan Rödsön, Vittsarin ja Chydeniuksen koulujen osalta. Nämä voidaan erottaa muiden koulujen laskelmista,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 7/2014, liikenteenjakaja Masalantielle - Rusthollinkuja (kv)

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 7/2014, liikenteenjakaja Masalantielle - Rusthollinkuja (kv) Kunnanhallitus 136 13.04.2015 Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 7/2014, liikenteenjakaja Masalantielle - Rusthollinkuja (kv) 865/08.00.02/2014 Kunnanhallitus 136 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.01.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen

Lisätiedot

Dnro:1017/ /2015 Kh 4/ , Kunnanhallituksen päätös

Dnro:1017/ /2015 Kh 4/ , Kunnanhallituksen päätös Dnro:1017/12.00.01/2015 Kh 4/30.5.2016 159, Kunnanhallituksen päätös 30.5.2016 Kunnan lausunto valtuuston 14.3.2016 20 päätöksestä tehtyyn valitukseen, Friggesby skolan lakkauttaminen Kunnanhallitus Valitus

Lisätiedot

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH

Lisätiedot

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot Orimattilan kaupunginhallitus 14.8.2017 Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Sisältö Vaihtoehto 1: Liityntävuorot jokaiseen junavuoroon Vaihtoehto 2: Liityntävuorot

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 Helsinki helsinki.hao@oikeus.fi

Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 Helsinki helsinki.hao@oikeus.fi Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 Helsinki helsinki.hao@oikeus.fi Asia: Muutoksenhakija: Kunnallisvalitus Kirkkonummen kunnanvaltuuston päätöksestä 14.3.2016 20 "Friggesby skolan lakkauttaminen

Lisätiedot

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset 17.1.2013 Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset Kysymys 1: Oppilaiden koulunkäyntiajat tarvitaan tarjouslaskelman tekemiseen. Tarjouspyynnön liitteessä kohteet on mainittu ajoajat. Koulujen

Lisätiedot

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot:

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot: TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ KIRKKONUMMEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET 2012-2013 Kirkkonummen kunnan sivistyspalveluiden tarjouspyyntöä Tilausliikenteen tarjouspyyntö/ Kirkkonummen kunnan koulukuljetukset

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 Sivu 1/6 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Sivistyslautakunta tekee hankintapäätöksen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5 Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvitys 2011 TIIVISTELMÄ Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvityksen tavoitteena oli kartoittaa kunnan peruskoulujen lähiympäristöjen liikenneturvallisuuspuutteet

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Suomenkielinen varhaiskasvatusja 14 15.03.2017 opetuslautakunta Kunnanhallitus 127 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 24.04.2017 Heikkilän päiväkodin lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 90/10.03.02.04/2017 Suomenkielinen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset

TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset 22.10.2014 Liite 8. HINTALOMAKE TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset Tällä lomakkeella ilmoitamme tarjoushintamme henkilökuljetuksiin.

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Ruotsinkielistä kouluverkkoa koskeva lisäselvitys

Ruotsinkielistä kouluverkkoa koskeva lisäselvitys Ruotsinkielistä kouluverkkoa koskeva lisäselvitys Ruotsinkieliset koulutuspalvelut 30.4.2014 1 Sisä llysluettelo Johdanto 3 Lähtökohdat 3 Määritelmät 3 Työtä ohjanneet linjaukset 3 Alueen suomenkieliset

Lisätiedot

VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö

VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 liite 2 VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö - Valkon koulu siirretään Suomenkieliseen koulukeskukseen. -

Lisätiedot

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Turvalliset koulumatkat Kirkkonummella. Liikennöitsijäkyselyn tulokset 2018

Turvalliset koulumatkat Kirkkonummella. Liikennöitsijäkyselyn tulokset 2018 Turvalliset koulumatkat Kirkkonummella Liikennöitsijäkyselyn tulokset 2018 1. Minkä koulun oppilaita kuljetat? (voit valita useampia vaihtoehtoja) 100% 100,0% 90% 80% 75,0% 75,0% 75,0% 75,0% 75,0% 75,0%

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Asemalakkautusten vaikutus matka-aikaan 1 %

Asemalakkautusten vaikutus matka-aikaan 1 % Asemalakkautusten vaikutus matka-aikaan 1 % 17.4.2014 UUTINEN Haukivuoren ja Lievestuoreen pysähdysten lakkauttamiset vaikuttavat kokonaismatka-aikaan Helsingistä Kuopioon noin prosentin. VR:n aikataulujen

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 1/15 2/15 N Prosentti Hirvijärvi 41 100% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA RAPORTTI Kauniaisten kaupunki Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Nykytilojen kartoitus 3. Arviointi tilankäytöstä ja tilatarpeesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena

Lisätiedot

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6. Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE 1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö

Lisätiedot

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa. Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta

Lisätiedot

5. 9.-luokkalaisten vastaukset

5. 9.-luokkalaisten vastaukset 5. 9.-luokkalaisten vastaukset Juankoski Riistavesi Vehmersalmi 5-lk: 27 6-lk: 46 7-lk: 30 8-lk: 36 9-lk: 61 200 / 173 vastannutta = 86,5 % 5-lk: 29 6-lk: 29 7-lk: 35 8-lk: 25 9-lk: 32 150 / 129 vastannutta

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg Toiminta Toiminta koostuu ruotsinkielisestä esiopetuksesta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, 1. 9. vuosiluokan

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 12.10.2009 alkaen A KIRKKONUMMEN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: SIVISTYSTOIMEN TOIMIALA... 1 1. Toimialan toiminta-ajatus...1

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Risto Nikunlaakso 16.5.2016 1 Kuntalaiskysely palveluverkkotoimikunnan esityksestä Kuntalaisille varattiin mahdollisuus kommentoida palveluverkkotoimikunnan

Lisätiedot

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon Kaupunginhallitus antoi 1.6.2015 hallintokunnille vuoden 2016 talousarvion sekä taloussuunnitelman 2016 2018 laadintaohjeet.

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen Sivistyslautakunta 90 22.11.2012 Sivistyslautakunta 64 08.10.2015 Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen SIVIS 90 Sivistystoimen toimialan johtosäännön 4.6. kohdan

Lisätiedot

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen OPETUSLAUTAKUNTA 25.4.2017 Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen NYKYINEN RAHOITUSMALLI Opetuslautakunnan päättämät periaatteet: Opettajien ja koulunkäyntiavustajien

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

/",rfu?+/ Á),^rs 05.ii3.2015. /t=9

/,rfu?+/ Á),^rs 05.ii3.2015. /t=9 /t=9 /",rfu?+/ Á),^rs 05.ii3.2015 Ylöjärven kunnalle 4.l.20ts Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennettä ollaan yhdistämässä koko Tampereen kaupunkiseutua kattavaksi yksiköksi EU:n palvelusopimusasetuksen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin lausunto Itä-Lapin alueella päättyvistä ostoliikenteistä vuonna 2016

Kemijärven kaupungin lausunto Itä-Lapin alueella päättyvistä ostoliikenteistä vuonna 2016 Lapin ELY-keskus Viite:.Lapely/265/2016 Kemijärven kaupungin lausunto Itä-Lapin alueella päättyvistä ostoliikenteistä vuonna 2016 Kemijärven kaupunginhallitus korostaa sitä, että valtionrahoitusta ei saa

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10)

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) AIKATAULUT JA REITIT Tällä liitteellä määritellään kohteiden nro 1-10 aikataulut ja reitit. Huomioitava, että reitti saattaa muuttua oppilaiden

Lisätiedot

LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET

LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET LIITE 4 KASELY/268/2016 23.2.2016 LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET SISÄLTÖ 1. Laatukuvaus 2. Liikenteen laatuvaatimukset ja niihin sitoutuminen 2.1 Palvelun laatu 2.2 Liikennöinnin laatu 2.3 Tekninen laatu

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2010 KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Johdanto Nämä ovat Martikaisen mallin laskelmat vuoden 22 osalta. Tosin aivan lopussa kerrotaan vuoden 211 osalta päätulokset ja päivityksestä. (Laskelmien

Lisätiedot

Friggesbyn koulu lakkauttamisen edellytykset ja seuraukset

Friggesbyn koulu lakkauttamisen edellytykset ja seuraukset Friggesby Selvitys K.Å. 17.2.2016 Friggesbyn koulu lakkauttamisen edellytykset ja seuraukset 1 Johdanto Kirkkonummen kunnanvaltuuston hyväksymän vuoden 2016 talousarvion kirjauksen mukaan ryhdytään selvittämään

Lisätiedot

Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla

Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla Taksi Helsinki on mukana Hyvä Elämä -messutapahtumassa Wanhassa Satamassa lauantaina

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot