Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus
|
|
- Mika Karjalainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus
2 Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden kuin kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat ovat ensisijaisesti itse velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä sekä järjestämään lastensa kuljetukset parhaaksi katsomallaan tavalla. Koulut omalla toiminnallaan tukevat kotien liikennekasvatusta. Koulukuljetusohjeistuksessa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään kunnan järjestämä koulukuljetus. Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kaupunki järjestää oppilaille koulukuljetuksen (perusopetuslaki 628/ ). Kuljetus järjestetään kaupungin osoittamaan lähikouluun tai esiopetuspaikkaan (perusopetuslaki 628/ ) PERUSKOULUN OPPILAAN KOULUMATKAT (Perusopetuslaki N:o 628/1998) 32 Koulumatkat 1 mom. Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. ( /1139). 2 mom. Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta, tai jos oppilas saa 17 :n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. 3 mom. Jos oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun, tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista ( /1139). 4 mom. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
3 Oppilaan koulupaikan määräytyminen Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita. Kunta osoittaa oppivelvolliselle ja muulle tässä laissa tarkoitettua opetusta saavalle 1 momentin mukaisen lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa tämän lain 4 :n 1 ja 2 momentin mukaisesti annetaan opetusta sellaisella oppilaan omalla kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Esiopetusta saavalle oppilaalle voidaan opetuksen järjestämispaikaksi osoittaa myös vastaavat edellytykset täyttävä 4 :n 1 momentissa tarkoitettu päivähoitopaikka tai muu soveltuva esiopetuksen järjestämispaikka. Kunta voi perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä opetuskieltä muuttamatta vaihtaa opetuksen järjestämispaikkaa. Lasta ei ilman huoltajan suostumusta saa osoittaa opetukseen, jossa 31 :n 3 momentin nojalla peritään oppilaalta maksuja, eikä opetukseen, jossa kunnan päätöksen tai opetuksen järjestämisluvan perusteella noudatetaan erityistä maailmankatsomuksellista tai kasvatusopillista järjestelmää.
4 Koulukuljetusten järjestämisen yleiset periaatteet ja perusteet : 1. Koulumatkan pituus lähikouluun luokan oppilaat Uudessakaupungissa on tehty päätös 1-2 luokkalaisten kuljettamisesta, jos koulumatka on yli 3 km. Kuljetus on myös aamuhoidosta kouluun / koulusta iltapäivähoitoon/iltapäiväkerhoon, jos matka on yli 3 km luokan oppilaat Jos koulumatka on yli 5 km, kuljetus voidaan käytännössä järjestää siten, että oppilas kävelee osan matkaa ja osan matkasta kulkee autossa ja voi vielä joutua odottamaankin koulutyön alkua, mutta edellä laissa esitettyä aikarajaa ei voida ylittää. Ensisijainen kuljetustapa on linjaliikenne. Linjaliikenteen puuttuessa tai aikataulujen ollessa soveltumattomia käytetään tilausliikennettä. Mikäli tilausliikennettä käytetään kunta määrää kuljetusreitin ja aikataulun. Taksilla korvataan puuttuva linja-autovuoro eli taksi kulkee linja-auton tavoin ja oppilaat kulkevat reitin varteen samalla tavoin kuin linja-autopysäkille. Kodin ja pysäkin välille ei järjestetä kuljetusta, jos matka on lyhyempi kuin koulukuljetuksen järjestämisraja eli yli 3 km (1-2lk) tai yli 5 km.
5 Yleistä koulumatkan pituuden perusteella anottavasta koulukuljetuksesta Koulumatka mitataan lyhintä jalankulkukelpoista reittiä pitkin yleisesti kotitontin portilta koulutontin portille koulutoimen käytettävissä olevalla Reitti- GIS ohjelmalla. Kaupungin velvollisuutena ei ole järjestää oppilaalle kuljetusta koko koulumatkalle, vaan kuljetus voidaan järjestää vain osalle matkasta. Pisin mahdollinen omavastuumatka, jonka oppilaan tulee varautua kulkemaan omin neuvoin, on 3 km tai 5 km oppilaan luokkatasosta riippuen. 2. Koulumatkan vaikeus, rasittavuus tai vaarallisuus Kaupunki voi järjestää oppilaalle kuljetuksen tai korvata oppilaan huoltajalle koulumatkakustannuksia, jos koulumatka on oppilaalle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Jos koulukuljetusta tai kuljetusavustusta haetaan koulumatkan vaikeuden tai rasittavuuden perusteella alle 5 km (tai 1-2 lk. alle 3 km) matkalle, on asiasta hankittava asiantuntijan (lääkärin tai psykologin) lausunto. Lausunnosta on selvästi käytävä ilmi kuljetustarpeen syiden ja perustelujen lisäksi se, millä kuljetusmuodolla asiantuntija suosittelee kuljetuksen tapahtuvan. Lausunnosta on myös ilmettävä selkeästi, mille ajanjaksolle asiantuntija suosittelee koulukuljetuksen järjestämistä. Mikäli koulukuljetus myönnetään koulumatkan vaarallisuuden perusteella, tarvitaan koulumatkan vaarallisuudesta myös viranomaisen lausunto. Lausunnon antaa viranomaisen pyynnöstä poliisi. Asiantuntijan (poliisi, lääkäri tai psykologi) lausuntoon perustuvat kuljetukset Lausunnon tulee sisältää kuljetustarpeen syiden ja perustelujen lisäksi, mille ajanjaksolle kuljetuksia edellytetään järjestettäväksi, sekä millä kulkumuodolla kuljetuksia suositellaan tapahtuvaksi Asiantuntijalausunto on toimitettava joka lukuvuosi koulukuljetusanomuksen mukana uudelleen, ellei se ole luonteeltaan pysyväislaatuinen. Sairauden takia voidaan kuljetus myöntää lääkärintodistuksen mukaisesti myös lyhyemmäksi ajaksi. Päätöksen kuljetusten myöntämisestä tekee koulun rehtori. Terapiakuljetukset Kaupunki ei järjestä terapiakuljetuksia.
6 Urheiluvälineet Koulujen liikuntatunneilla tarvittavat välineet voidaan kuljettaa koulukuljetuksen yhteydessä. Kuljetukset yhteishuoltajuustapauksessa Yhteishuoltajuustapauksessa kaupunki järjestää koulukuljetuksen ainoastaan toisen huoltajan luota, jonka luona lapsi asuu väestörekisterin mukaan. Huoltaja vastuu koulukuljetuskustannuksista Huoltaja vastaa koulukuljetuskustannuksista jos oppilas opiskelee A2 kieltä tai opiskelee musiikkiluokalla muualla kuin oman oppilaaksi ottoalueensa koulussa. Oppilaan käydessä omaehtoisesti muuta kuin hänelle osoitettua lähikoulua tai vieraassa kunnassa huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Jos oppilas muuttaa kesken lukuvuoden toiselle oppilaaksi ottoalueelle tai vieraaseen kuntaan, ja haluaa kuitenkin jatkaa koulunkäyntiä entisessä koulussaan, koulukuljetus järjestetään lukukauden loppuun entiseen kouluun. Huoltaja vastaa tämän jälkeen kuljetuskustannuksista ja tekee anomuksen koulunkäyntioikeudesta vieraan oppilaaksi ottoalueen kouluun / vieraaseen kuntaan. Onnettomuus Jos oppilaalle sattuu onnettomuus koulumatkan aikana on Uudenkaupungin kaupunki vakuuttanut oppilaat koulumatkan ajaksi. Vakuutus korvaa tapaturman hoitokulut. Esinevahinkoja ei korvata. Myöhästyminen Oppilaalla ei ole oikeutta myöhästyä sovituista noutoajoista. Mikäli oppilas myöhästyy koulukyydistä on vanhemmilla velvollisuus kuljettaa oppilas kouluun. Kuljetuksen laatuvirheet Mahdolliset kuljetuksen laatuvirheet tulee ilmoittaa koululle sivistystoimeen ja ne pyritään ratkaisemaan neuvotteluin liikennöitsijän kanssa. Liikenneturvallisuus Koulut tekevät jatkuvaa työtä liikenneturvallisen kasvattamisen puolesta, mutta ensisijaisesti oppilaiden huoltajilla on velvollisuus opettaa ja tarvittaessa
7 kerrata vuosittain miten liikenteessä kuljetaan ja miten kouluun on turvallisinta kulkea. Mikäli oppilas käyttää koululaiskuljetusta, hänet tulee opettaa käyttämään sitä ja käyttäytymään siinä. Heijastimen ja heijastinliivien käyttö on suositeltavaa pimeään vuodenaikaan.
MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ
1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen
SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA
Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,
KOULUKULJETUS- OPAS 2011
KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki
KOULUKULJETUSOPAS 2015
KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET
Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka
PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty
LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas
LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65, 28.2.2012 5 (päivitys), 29.9.2015 127 (päivitys) 11.10.2016
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.3.2011 27 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki
TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ
TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 26 YLEISTÄ 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN
KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 28 YLEISTÄ... 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN
TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS
TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 21.2.2018 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki
Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE
1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
OPPILASKULJETUSPERUSTEET
ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 28.7.2015 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki
Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien
Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista
HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Esiopetus- ja koulukuljetuksia koskevat periaatteet 2015 (Hattulan sivistyslautakunta 28.4.2011 45, 10.11.2011 96) 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan
ESIOPETUSKULJETUKSET
31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulutuslautakunta 17.4.2012 43 Lisätietoa kuljetuksista antavat koulujen rehtorit ja kuljetussuunnittelija Timo Ikonen, puh. 040-830 2794. 2 1. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN
Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET
Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö Esi- ja perusopetuksen koulumatkoista on säädetty perusopetuslaissa. Perusopetuslaki
Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen
OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011
OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011 LAITILAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Hyväksytty koulutuslautakunnassa 26.10.2006 Lasten
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,
ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,
Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet
Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan
Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien
Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki
Koulukuljetuksia koskevat periaatteet
Sivistyslautakunta 74 27.08.2015 Sivistyslautakunta 138 14.12.2015 Sivistyslautakunta 123 27.09.2017 Täydennys koulukuljetusperusteisiin 3820/33.334/2015 SIVLK 74 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4
ESIOPETUSKULJETUKSET
1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen
Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet
Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35
Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 TUUSULAN KOULUKULJETUSOPAS 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet... 3 2. Koulukuljetusten järjestämisen
KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA
LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli
Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset
Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Vahvistettu: Lasten ja nuorten lautakunta 4.6.2014 27 1. Koulumatkat... 3 2. Maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisen perusteet:... 4 Koulumatkan pituus... 4
Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien
Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki 32... 4 Yleistä. 4 1.
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa
Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista
KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS
Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun
Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan
Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki
Koulukuljetusperiaatteet Kouvolan kaupunki SISÄLLYS Sisällys... 1 1 Kuljetusoikeuden muodostuminen... 2 2 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet Kouvolan kaupungissa... 2 2.1 Koulumatkan pituuteen perustuva
KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen
7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta
KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET
1 KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 ja sivistyslautakunnan hyväksymät ohjeet määrittelevät ne ehdot, joiden täyttyessä kunta
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Perusopetus Esiopetus Erityispäivähoito Sivistystoimi Opetuslautakunta 5.4.2011 ( 34) HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Tässä oppaassa käsitellään perusja esiopetuksen sekä
33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1
Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015
1 Koulukuljetusohjeet Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 2 Sisällysluettelo KOULUKULJETUSPERIAATTEET... 3 Muut perusteet... 4 Pääperiaatteet kuljetuksissa... 4 Kuljetettavien luettelo...
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
KARVIAN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2012 (sääntöä päivitetään tarpeen mukaan) 1. YLEISTÄ Tämä sääntö sisältää ne periaatteet, joiden mukaan oppilaille ja esioppilaille - myönnetään Karvian kunnan kustantama
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS. Perusopetus Esiopetus Varhaiserityiskasvatus
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Perusopetus Esiopetus Varhaiserityiskasvatus Sivistystoimi Opetuslautakunta 22.1.2019 HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Tässä oppaassa käsitellään perusja esiopetuksen sekä
Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
1. YLEISET PERIAATTEET
Kalajoen kaupunki KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KALAJOEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään
KARVIAN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ YLEISTÄ
KARVIAN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2017 1. YLEISTÄ Tämä sääntö sisältää ne periaatteet, joiden mukaan esioppilaille sekä perusopetuksen oppilaille - myönnetään Karvian kunnan kustantama koulukuljetus -
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet lukuvuodelle 2014-2015 1. YLEISET PERIAATTEET
Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16
1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.
PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET
PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet)
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet) Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen- ja oppilaaksioton periaatteet
KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille
Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.
INKOON KUNNAN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan
Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 24.3.2015 2 Sisällysluettelo Sivu 1. Yleistä
RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET
RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys
Koulukuljetuksia koskevat periaatteet
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan
KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016
KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut ESI- JA PERUSOPETUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet...
Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet
Askolan kunta Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2016 Sivistyslautakunta 5.4.2016 21 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 2 1.1. Lainsäädäntö... 2 2. KOULUKULJETUKSEN MYÖNTÄMISEN
KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016
1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville
Sivistyslautakunta Porvoon kaupunki 54, 29.5.2007 Sivistystoimisto PORVOON KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Sivistyslautakunta Porvoon kaupunki 54, 29.5.2007 Sivistystoimisto PORVOON KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 2. 1. Yleiset periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne
LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LIITTEET Koululiitu-ohjelman Luvian kartat YLEISTÄ Koulumatkoihin liittyy aina riskejä. Yhteiskunnalla ei ole käytännön mahdollisuuksia eikä resurssejakaan tehdä lasten
KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen
NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta
MÄNTTÄ-VILPPULAN KOULUKULJETUSOPAS
1/12 MÄNTTÄ-VILPPULAN KOULUKULJETUSOPAS Sivistyslautakunta hyväksytty 27.5.2009 Päivitetty 11.06.2014 41 Päivitetty 09.06.2015 33 2/12 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2009 lukien 2. KULJETUSTEN
Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a
Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu
OPPILASKULJETUSPERUSTEET
ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 14.4.2016 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää
KERAVAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
1 KERAVAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Voimassa 1.1.2016 alkaen 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Yleistä 3 Perusopetuslaki 32 4 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...
KULJETUSSÄÄNTÖ. Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet. 1. Yleiset periaatteet 2
1 KULJETUSSÄÄNTÖ Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Hyväksytty sivistyslautakunnassa 7.6.2011 Sisällysluettelo: 1. Yleiset periaatteet 2 1.1. Koulumatkan pituus
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 Yhteystiedot: (päivitetty 10.8.2016) Sivistystoimisto Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä 040 4886 140 Toimistosihteeri Sari Mäkinen 040 4886 141
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,
KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys )
KONTIOLAHDEN KUNTA Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.3.2013 (päivitys 22.6.2016) Kontiolahden oppilaskuljetukset järjestetään 1.8.2016 alkaen seuraavien säännösten
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA 1.8.2018 Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 19.6.2018 67 Sisällysluettelo Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 3 1. KULJETUKSET 4 1.1 Koulukuljetusoikeus 4
MÄNTSÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
MÄNTSÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Sivistyspalvelut 1.1.2012 1 Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaille koulukuljetuksen (perusopetuslaki 628/1998 32 ). Koulukuljetus
HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Liite siv.ltk 17.3.2009 17 Liite kh 30.3.2009 81 Liite kv 11.5.2009 34 Hankasalmen kunta HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulunjohtajien kommentit lisätty
Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 -
Euran kunta Koulutoimi Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Hyväksytty/koulutusltk 4.4.2006 44 Päivitetty/kasvatus- ja opetusltk 21.3.2012 2 Koulukuljetusopas Tässä koulukuljetusoppaassa määritellään
NASTOLAN KUNNAN KOULULAISKULJETUS- OPAS. ( sivla 13.4.2011/ päivitetty 21.11.2012/16.1.2014 /17.6.2014/16.9.2014/24.11.2014/ 02.02.
NASTOLAN KUNNAN KOULULAISKULJETUS- OPAS ( sivla 13.4.2011/ päivitetty 21.11.2012/16.1.2014 /17.6.2014/16.9.2014/24.11.2014/ 02.02.2015) Perusopetuslaki (628/1998) 32 Jos perusopetusta, esiopetusta tai
Keuruun kaupunki 26.8.2007 SIVISTYSPALVELUKESKUS Pl 65 42701 KEURUU. Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET
Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään koulukuljetus Keuruun kaupungin toimesta.
KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Sivistyslautakunta 23.11.2011 Sisältö 1 Yleiset periaatteet 3 Tien vaarallisuus 4 Koulumatkan pituus 4 2 Lainsäädäntö 5 3 Liikenneturvallisuus
SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ
1 SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ Perusopetuslaki 32 Koulumatkat. Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus
Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2012 alkaen
Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2012 alkaen 2 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 25.10.2007 Muutettu: Koulutuslautakunta 13.4.2011 33 Perusopetuslain 32 :ssä (tämän oppaan
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Perusopetus Esiopetus Erityispäivähoito Sivistystoimi Opetuslautakunta 5.4.2011 ( 34) HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Tässä oppaassa käsitellään perusja esiopetuksen sekä