Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen SIVIS 90 Sivistystoimen toimialan johtosäännön 4.6. kohdan mu kaan sivistyslautakunta päättää koulupiirijaosta sekä oppilaaksi otta misen perusteista. Tällä hetkellä käytössä olevat lähikoulun osoitta misen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet on hyväksytty sivistyslauta kunnan kokouksessa :ssä 107. Näiden periaatteiden mukaan alakoulujen oppilaaksi ottaminen perustuu ns. lukittuihin ja harmaisiin oppilaaksiottoalueisiin. Kullekin alakoululle on määritelty ns. lukittu oppilaaksiottoalue, jolla asuville koulutulokkaille osoitetaan lähikouluksi kyseinen koulu. Harmailla alueilla asuvien koulutulokkaiden lähikoulun osoittamisen valmistelevat aluerehtorit ja päätöksen oppilaaksi ottamisesta tekee sivistyslautakunnan toimintasäännössä määrätty viranhaltija tai toimielin. Yläkoulujen oppilaaksi ottaminen perustuu pääsääntöisesti ns. syöttäviin alakouluihin. Suurimmalle osalle alakouluista on määritelty yläkoulu, johon alakoulun oppilaat menevät siirtyessään yläkouluun. Tämä yläkoulu on kyseistä alakoulua käyvien oppilaiden lähikoulu vuosiluokkien 7-9 osalta. Ne alakoulut, joiden oppilaille ei ole määritelty yläkoulua, johon oppilaat siirtyvät, muodostavat ns. harmaan alueen liittyen yläkoulun (vuosiluokkien 7-9) oppilaaksiottoon. Näitä alakouluja ovat Nummenpään, Uotilan ja Valkjärven koulut. Siirryttäessä 6. luokalta 7. luokalle näiden koulujen oppilaiden lähikoulun osoittamisen yläkoulun osalta valmistelevat aluerehtorit yhteistyössä yläkoulujen rehtoreiden kanssa. Päätöksen oppilaaksi ottamisesta tekee sivistyslautakunnan toimintasäännössä määrätty viranhaltija tai toimielin. Harmailla alueilla asuvien oppilaiden lähikoulun osoittamista ohjaavat seuraavat, tärkeysjärjestyksessä olevat periaatteet, joiden mukaan aluerehtorit valmistelevat ala- ja yläkoulujen oppilaaksi ottamisen: koulussa. Perustetta ei sovelleta, jos sisarus on sijoitettu kyseiseen kouluun erityisopetuspäätöksen perusteella tai sisarus on hakemuksesta toissijaisesti ko. koulussa 2. Oppilaalla on terveydentilaan liittyvä tai muu oppilashuollollinen syy, jonka perusteella koulu määritellään

2 Tähän perusteeseen vedotessa huoltajien tulee toimittaa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä koululle lääkärinlausunto, jos hakemuksen perusteena on terveydentilaan liittyvä syy tai asiantuntijalausunto, jos kyseessä on muu oppilashuollollinen syy. Syyn täytyy vaikuttaa suoranaisesti siihen, mikä koulu lapselle soveltuu. Terveydentilaan liittyvä syy voi olla esimerkiksi sellainen, että oppilas liikkumisesteen johdosta ei pärjää hissittömässä koulussa. Muu oppilashuollollinen syy on sellainen lapseen kiinteästi liittyvä seikka, joka estää tiettyyn kouluun menemisen. 3. Oppilaan koulumatka on mahdollisimman turvallinen ja lyhyt Edellä mainittujen kriteereiden (kohdat 1. ja 2.) mukaan tehdyn sijoittelun jälkeen lähikoulu osoitetaan siten, että oppilaiden koulumatkat muodostuvat olosuhteet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisiksi ja lyhyiksi, ottaen huomioon koulukuljetusjärjestelyt. Koulumatka mitataan lyhintä käyttökelpoista reittiä pitkin kotitontin portilta koulutontin portille. Poikkeuksena ovat ruotsinkieliseen perusopetukseen tulevat ensiluokkalaiset, jotka sijoitetaan kaikki Vendlaskolaniin asuinpaikasta riippumatta. Edellä esiteltyjen periaatteiden perusteella on määritelty harmailla alueilla asuvien oppilaiden lähikoulu kahden eri lukuvuoden aikana. Periaatteet ovat osoittautuneet toimiviksi, mutta saatujen kokemusten perusteella 1. kohdassa mainittua sisarusperustetta tulee tarkentaa seuraavasti (tarkennettava kohta kursivoitu). Lisäksi termi erityisopetuspäätös muutetaan termiksi erityisen tuen päätös muut tu neen pe rusopetuslain mukaisesti: koulussa vuosiluokalla 1 5 tai 7-8. Perustetta ei sovelleta, jos sisa rus on sijoitettu kyseiseen kouluun erityisen tuen päätöksen pe rusteella tai sisarus on hakemuksesta toissijaisesti ko. koulussa. Tällöin sisarusperuste ei ohjaa niiden oppilaiden lähikoulun osoittamista, joiden sisarus on keväällä päätöksentekohetkellä jonkin koulun oppilas, mutta on syksyllä koulun alkaessa siirtynyt toiseen kouluun tai oppilaitokseen. Tarkennetut lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet ovat kokonaisuudessaan liitteenä (liite 1). Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset

3 ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen:- Esitys: Sivistyslautakunta hyväksyy liitteen mukaiset tarkennetut lä hi kou lun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen pe ri aatteet. Tar ken netut pe riaatteet otetaan käyttöön valmisteltaes sa lu ku vuonna ja 7. vuosiluokalla aloittavien oppilai den lähi koulun osoitta minen. Lisätietoja: opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh Päätös: SIVIS 64 Esitys hyväksyttiin. Sivistystoimen toimialan johtosäännön 4.6. kohdan mukaan sivistyslautakunta päättää koulupiirijaosta sekä oppilaaksi ottamisen perusteista. Tällä hetkellä käytössä olevat lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet on hyväksytty sivistyslautakunnan kokouksessa :ssä 107 ja niitä on tarkennettu ns. sisarusperusteen osalta ssä 90. Lisäksi sivistyslautakunta muutti ns. harmaiden oppilaaksiottoalueiden nimen avoimiksi oppilaaksiottoalueiksi kokouksessaan ( 92). Voimassa olevien lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden mukaan alakoulujen oppilaaksi ottaminen perustuu ns. lukittuihin ja avoimiin oppilaaksiottoalueisiin. Kullekin alakoululle on määritelty ns. lukittu oppilaaksiottoalue, jolla asuville koulutulokkaille osoitetaan lähikouluksi kyseinen koulu. Avoimilla alueilla asuvien koulutulokkaiden lähikoulun osoittamisen valmistelevat aluerehtorit ja päätöksen oppilaaksi ottamisesta tekee sivistyslautakunnan toimintasäännössä määrätty viranhaltija tai toimielin. Yläkoulujen oppilaaksi ottaminen perustuu pääsääntöisesti ns. syöttäviin alakouluihin. Suurimmalle osalle alakouluista on määritelty yläkoulu, johon alakoulun oppilaat menevät siirtyessään yläkouluun. Tämä yläkoulu on kyseistä alakoulua käyvien oppilaiden lähikoulu vuosiluokkien 7-9 osalta. Ne alakoulut, joiden oppilaille ei ole määritelty yläkoulua, johon oppilaat siirtyvät, muodostavat ns. avoimen alueen liittyen yläkoulun (vuosiluokkien 7-9) oppilaaksiottoon. Näitä alakouluja ovat Nummenpään ja Uotilan koulut. Siirryttäessä 6. luokalta 7. luokalle näiden koulujen oppilaiden lähikoulun osoittamisen yläkoulun osalta valmistelevat aluerehtorit yhteistyössä yläkoulujen rehtoreiden kanssa. Päätöksen oppilaaksi ottamisesta tekee sivistyslautakunnan toimintasäännössä määrätty viranhaltija tai toimielin. Avoimilla alueilla asuvien oppilaiden lähikoulun osoittamista

4 ohjaavat seuraavat, tärkeysjärjestyksessä olevat periaatteet, joiden mukaan aluerehtorit valmistelevat ala- ja yläkoulujen oppilaaksi ottamisen: koulussa vuosiluokalla 1 5 tai 7-8. Perustetta ei sovelleta, jos sisarus on sijoitettu kyseiseen kouluun erityisen tuen päätöksen perusteella tai sisarus on hakemuksesta toissijaisesti ko. koulussa. 2. Oppilaalla on terveydentilaan liittyvä tai muu oppilashuollollinen syy, jonka perusteella koulu määritellään Tähän perusteeseen vedotessa huoltajien tulee toimittaa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä koululle lääkärinlausunto, jos hakemuksen perusteena on terveydentilaan liittyvä syy tai asiantuntijalausunto, jos kyseessä on muu oppilashuollollinen syy. Syyn täytyy vaikuttaa suoranaisesti siihen, mikä koulu lapselle soveltuu. Terveydentilaan liittyvä syy voi olla esimerkiksi sellainen, että oppilas liikkumisesteen johdosta ei pärjää hissittömässä koulussa. Muu oppilashuollollinen syy on sellainen lapseen kiinteästi liittyvä seikka, joka estää tiettyyn kouluun menemisen. 3. Oppilaan koulumatka on mahdollisimman turvallinen ja lyhyt Edellä mainittujen kriteereiden (kohdat 1. ja 2.) mukaan tehdyn sijoittelun jälkeen lähikoulu osoitetaan siten, että oppilaiden koulumatkat muodostuvat olosuhteet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisiksi ja lyhyiksi, ottaen huomioon koulukuljetusjärjestelyt. Koulumatka mitataan lyhintä käyttökelpoista reittiä pitkin kotitontin portilta koulutontin portille. Poikkeuksena ovat ruotsinkieliseen perusopetukseen tulevat oppilaat, jotka sijoitetaan kaikki Vendlaskolaniin asuinpaikasta riippumatta. Edellä esitellyt periaatteet ovat osoittautuneet toimiviksi, mutta saatujen kokemusten perusteella 1. kohdassa mainittua sisarusperustetta tulee edelleen tarkentaa seuraavasti (tarkennettava kohta kursivoitu): koulussa vuosiluokalla 1 5 tai 7-8. Poikkeuksena tästä ovat ne oppilaat, joiden lähikouluksi osoitetaan yhtenäiskoulu. Tällöin sisaruksen tulee olla päätöksentekohetkellä oppilaana kyseisessä

5 koulussa vuosiluokalla 1-8. Perustetta ei sovelleta, jos sisarus on sijoitettu kyseiseen kouluun erityisen tuen päätöksen perusteella tai sisarus onhakemuksesta toissijaisesti ko. koulussa. Sisarusperuste koskee myös samassa osoitteessa vakituisesti asuvia uusperheen lapsia. Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet ovat kokonaisuudessaan liitteenä 10. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: - Yritysvaikutusten arviointi: - Esitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä sisarusperusteen osalta tarkennetut lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Tarkennetut periaatteet otetaan käyttöön valmisteltaessa lukuvuonna ja 7. vuosiluokalla aloittavien oppilaiden lähikoulun osoittaminen. Lisätietoja: opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite 10.

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta MUUTOKSEN TAUSTA 1. Miksi uudistus tehdään? 2. Millä perusteella koulupaikka 3. Mitkä ovat lähikoulun osoittamisen

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

Yläkouluun ilmoittautuminen

Yläkouluun ilmoittautuminen Yläkouluun ilmoittautuminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Oppilaan ilmoittaminen yläkouluun Keravalla on kolme yläkouluopetusta antavaa yhtenäiskoulua: Keravanjoen koulun Jaakkolan toimipiste,

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Suomenkielinen opetuslautakunta 22.9.2005. Muutettu 25.9.2007 ja 22.10.2009. Oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta eri osasta, jotka

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta. Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 25.11.2015/81 Perusteet voimassa 1.1.2016 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen periaatteita:

Lähikoulun osoittamisen periaatteita: Kasvun ja oppimisen lautakunta 71 17.12.2015 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2016-2017 KASVOPPI 71 Perusopetuslain 28 :n 2 momentin mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin lähi kouluun.

Lisätiedot

Syyslukukaudesta 2007 koulutuksen järjestäjä on osoittanut op pi velvol li sil le koulupaikan. Forssan kaupunki on yksi oppilaaksiottoalue.

Syyslukukaudesta 2007 koulutuksen järjestäjä on osoittanut op pi velvol li sil le koulupaikan. Forssan kaupunki on yksi oppilaaksiottoalue. Sivistyslautakunta 122 16.12.2013 Oppilaaksi ottaminen perusopetukseen lv. 2014-2015 685/12.01.01/2013 SILA 122 Syyslukukaudesta 2007 koulutuksen järjestäjä on osoittanut op pi velvol li sil le koulupaikan.

Lisätiedot

Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12.

Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12. Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12.2012 Jyväskylän kaupunki ottaa järjestämäänsä perusopetukseen oppilaiksi

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 89 30.11.2016 opetuslautakunta Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.2017

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2015 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Painotusluokat Koulu Painotus Vuosiluokat Keravanjoen koulu Kansainvälisyys Liikunta Luonnontiede-matematiikka Kurkelan

Lisätiedot

Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen

Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen 1 Ruotsin kielikylpyopetus Ruotsin kielikylpyopetus on tarkoitettu Espoossa asuville suomenkielisille oppilaille. Opetukseen voi

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 9/ (11)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 9/ (11) EURAN KUNTA Pöytäkirja 9/2015 1 (11) Kasvatus- ja opetuslautakunta Aika 18.11.2015 klo 16:00-16:17 Paikka Euran kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet et Reunanen Ari Anttila Tarja Lammila Kaija Salminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio. 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio. 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen Koulutulokasinfo 4.2.2014 Lukion auditorio 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen Järvenpään perusopetuksessa opitaan elämässä tarvittavia perustietoja ja - taitoja yhdessä työskennellen ja kasvaen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2017-006468 T 00 01 00 Päätös päätti siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 15 luvun 6 :n 1 kohdan

Lisätiedot

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti.

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti. Sivistyslautakunta 24 24.03.2015 Sivistyslautakunta 36 28.04.2015 Sivistyslautakunta 50 02.06.2015 Sivistyslautakunta 20 01.03.2016 Sivistyslautakunta 32 19.04.2016 Koulukuljetussäännön päivittäminen /

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 30.05.2011 Sivistyslautakunta 31 22.06.2011 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Sivltk 21 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Opetushallitus on

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 1 Sivistyslautakunta 24.11.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 94 Sivistystoimialan valmiussuunnitelman hyväksyminen 4 95 Sivistyslautakunnan toimintamallin tarkastelu 6 96

Lisätiedot

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö Suunnittelu- ja hallintopalvelut Ruotsin kielikylpyopetus Ruotsin kielikylpyopetus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lukuvuosi 2015 2016. Tervetuloa kouluun. www.nurmijarvi.fi

Lukuvuosi 2015 2016. Tervetuloa kouluun. www.nurmijarvi.fi Lukuvuosi 2015 2016 Tervetuloa kouluun www.nurmijarvi.fi Sisällys 1. Koulutulokkaan huoltajille... 3 2. Koulun aloittaminen... 4 3. Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet... 4 4. Opetuksen

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 25.09.2013 Sivu 1 / 1 3801/12.01.02/2013 195 Englanninkielisen perusopetuksen valintamenettelyn tarkentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. (09) 816 52051 Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

Tervetuloa yläkouluun

Tervetuloa yläkouluun Lukuvuosi 2012 2013 Tervetuloa yläkouluun www.nurmijarvi.fi 1 Sisällys 1. Tulevalle seitsemäsluokkalaiselle ja hänen huoltajilleen...3 2. Oppilaaksi ottamisen periaatteet...4 3. Opiskelu yläkoulussa...6

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

Erikoisluokkatoiminta

Erikoisluokkatoiminta Erikoisluokkatoiminta Yleistä erikoisluokkatoiminnasta erikoisluokkatoiminta on tavoitteellista, erikoisluokan opetussuunnitelman mukaista opetusta oppilas voi opiskella yleisopetukseen kuuluvaa oppiainetta,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2017 1 Sivistyslautakunta 14.12.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 105 Sivistyslautakunnan kokoukset 2018 ja pöytäkirjojen nähtävilläpito 106 Seitsemänsien vuosiluokkien yleisopetuksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Johtokunnan kokous Pöytäkirja Paikka: Isonnevantien toimipisteen kokoushuone Aika: 18.03.2008 klo 18.00 Läsnä Kimmo Kuisma, puheenjohtaja Henry Koskinen, varapuheenjohtaja Maria Niva Anneli Väisänen Kari

Lisätiedot

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut 14.2.2013 KAJAANIN KAUPUNGIN PERUSKOULUJEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET JA OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN 1.8.2013 ALKAEN Hyväksytty Kajaanin sivistyslautakunnan kokouksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Lukuvuosi Tervetuloa kouluun. 1

Lukuvuosi Tervetuloa kouluun.  1 Lukuvuosi 2014 2015 Tervetuloa kouluun www.nurmijarvi.fi 1 Sisällys 1. Koulutulokkaan huoltajille...3 2. Koulun aloittaminen...4 3. Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet...4 4. Opetuksen

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.5.2017 43 Kulttuurilautakunta 17.5.2017 36 Liikuntalautakunta 10.5.2017 22 Nuorisolautakunta

Lisätiedot

Itäisen Leppävaaran oppilasalueen yläkouluihin hakeutuminen. Huoltajakyselyn tulokset 1.6.2015

Itäisen Leppävaaran oppilasalueen yläkouluihin hakeutuminen. Huoltajakyselyn tulokset 1.6.2015 Itäisen Leppävaaran oppilasalueen yläkouluihin hakeutuminen Huoltajakyselyn tulokset 1.6.215 Kohderyhmä ja vastaajien lukumäärä Perkkaanpuiston koulu 1.-6.-luokkalaisten huoltajat lukuvuonna 214-215 Tulevien

Lisätiedot

Koulun lakkauttamista koskevat selvitykset

Koulun lakkauttamista koskevat selvitykset Sivistyslautakunta 81 29.09.2016 Nummenpään koulun lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 198/12.00.00.01/2014 SIVIS 81 Tietoja koulusta Nummenpään koulu sijaitsee Nurmijärven länsiosassa, n. 13 kilometrin päässä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 25 08.03.2016 Koulutuslautakunta 31 12.04.2016 Koulukuljetusohjeet 160/12.02.03/2016 Koulutuslautakunta 08.03.2016 25 Talouspäällikkö Timo Saario Perusopetuslaki määrittelee kriteerit,

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

Tervetuloa yläkouluun

Tervetuloa yläkouluun Lukuvuosi 2014 2015 Tervetuloa yläkouluun www.nurmijarvi.fi 1 Sisällys 1. Tulevalle seitsemäsluokkalaiselle ja hänen huoltajilleen...3 2. Oppilaaksi ottamisen periaatteet...4 3. Opiskelu yläkoulussa...6

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Lasten ja nuorten palveluiden valiokunta 20.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Lasten ja nuorten palveluiden valiokunnan toimintasäännön soveltaminen...

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

1. Lapsi on 1. tai 2. vuosiluokan oppilas tai hänellä on päätös erityi-

1. Lapsi on 1. tai 2. vuosiluokan oppilas tai hänellä on päätös erityi- Sivistyslautakunta 22 28.02.2012 Sivistys- ja kulttuuripalvelujen harmonisointi, Nuorisopalvelut, Perusopetuslain mukaiseen aamuja iltapäivätoimintaan hakeminen, valintakriteerit ja maksut Sivistys- ja

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

1.4. Hoidon erityispiirteistä vastaaminen: diabeteksen pistoshoito 25

1.4. Hoidon erityispiirteistä vastaaminen: diabeteksen pistoshoito 25 Henkilöstöjaosto 3 21.03.2016 Henkilöstöjaosto 8 14.09.2016 OVTES:n TVA-kriteerit perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Hej 21.03.2016 3 Opetus- ja varhaiskasvatuspäällikkö sekä Iin OAJ ry ovat neuvotelleet

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 Sivistyslautakunta 08.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 63 Uudenmaan kuntien yhteinen kirjastojärjestelmä ja asiakasliittymä 64 Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 23.10.2013 Sivu 1 / 1 4472/12.01.02/2013 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Hyvät koulutulokkaiden huoltajat

Hyvät koulutulokkaiden huoltajat Keravan kaupunki Hyvät koulutulokkaiden huoltajat Koulupaikkojen osoittaminen koulutulokkaille on osoittautunut erityisen haasteelliseksi tänä keväänä. Opetuksenjärjestäjän osoittamat lähikoulupaikat ovat

Lisätiedot

Pennalan kyläjohtokunnan kokous

Pennalan kyläjohtokunnan kokous ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3 / 2007 s.1 Pennalan kyläjohtokunnan kokous AIKA To 26.4.2007 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ KÄSITELLYT ASIAT Pennalan koulu Kettunen, Ritva Jokinen, Olli Ståhl, Kalevi Niemonen,

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja kaksikieliseen opetukseen (suomi-englanti) hakeminen

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja kaksikieliseen opetukseen (suomi-englanti) hakeminen Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja kaksikieliseen opetukseen (suomi-englanti) hakeminen Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö Suunnittelu- ja hallintopalvelut Kaksikielinen opetus (suomi-englanti)

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö www.nurmijarvi.fi SIVISTYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sivistyslautakunnan hyväksymä 25.2.2009 7, voimaantulo 1.3.2009. Muutettu 10.12.2009 136, 25.2.2010

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4224/12.01.02/2015 200 Englanninkielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Anne-Marie Rapo, puh. 050 343

Lisätiedot

Koulun lakkauttamista koskevat selvitykset

Koulun lakkauttamista koskevat selvitykset Sivistyslautakunta 82 29.09.2016 Suomiehen koulun lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 197/12.00.00.01/2014 SIVIS 82 Tietoja koulusta Suomiehen koulu sijaitsee Nurmijärven pohjoisosassa, n. 13 kilometrin päässä

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta

Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta Tampere 10.2.2014 Jyväskylä 11.2.2014 Seinäjoki 12.2.2014 17.2.2014 1 Oikeus opetukseen POL 4.1 : Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö www.nurmijarvi.fi SIVISTYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sivistyslautakunnan hyväksymä 25.2.2009 7, voimaantulo 1.3.2009. Muutettu 10.12.2009 136, 25.2.2010

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 30.1.2017 Lukion auditorio Elina Taipalus / Järvenpään kaupunki 2017 Illan ohjelma: klo 18.00 tilaisuus alkaa, avaus Elina Taipalus, perusopetuksen johtava asiantuntija Perusopetuksesta

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 25 06.03.2012 Kunnanhallitus 75 19.03.2012 Koulutuslautakunta 42 12.04.2012 Määräaikaisen luokanopettajan palkkaaminen 41/31/311/2012 KOULTK 25 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan johtosääntö

Sivistyslautakunnan johtosääntö 1 Sivistyslautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston 21.3.2016 hyväksymä Voimaantulo 1.5.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. Toiminta-ajatus 1 Sivistyslautakunta huolehtii kunnan varhaiskasvatus-,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman yleinen osa

54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman yleinen osa Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Sivistyslautakunta, 40, 22.09.2015 Sivistyslautakunta, 50, 13.10.2015 Sivistyslautakunta, 54, 03.11.2015 54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot