Saamelaisten perinnetieto, tapaoikeudet ja biologinen monimuotoisuus Elina Helander-Renvall

Transkriptio

1 Saamelaisten perinnetieto, tapaoikeudet ja biologinen monimuotoisuus Elina Helander-Renvall Sisällysluettelo 1. Tapaoikeus käsitteenä 2. Tapaoikeustutkimus Norjassa 2.1 Saamelaisten tapoja ja oikeuskäsityksiä 2.2 Musta metsä, tapaoikeus ja tutkimus 3. Tapaoikeuksien sisältö ja kontekstit Tanan kunnassa Norjassa 3.1 Alueet ovat jaettu kylä- tai siida-alueisiin 3.2 Sääntöjä voi rikkoa 3.3 Jonkin paikan tai resurssin pitkäaikainen käyttö johtaa pysyvään käyttöoikeuteen 3.4 Tapaoikeuksia vahvistavat kota ja kammi 3.5 Tapaoikeudet siirtyvät käytännön kautta seuraaville sukupolville 3.6 Saamelaisten tapaoikeudet ja virallinen lainsäädäntö 3.7 Saamelaisten tapaoikeudet ja matkailu 4. Muita tutkimuksia saamelaisista tapaoikeuksista 5. Saamelaisen perinnetiedon tutkimisesta 5.1 Perinnetiedon lakisääteisestä sääntelystä 5.2 Luontaiselinkeinojen ja perinnetiedon yhteys 5.3 Perinnetiedon käyttäjien oma kieli ja kuvausjärjestelmä 5.4 Tutkimusyksikkö vauhdittamaan perinnetiedon keruuta ja elvyttämistä 5.5 Tiedot Saamelaisarkistoon 5.6 Toimenpidekokonaisuuden osiot 5.7 Keskeinen kysymysten asettelu perinnetiedon tukemiseksi ja elvyttämiseksi 6. Artikla 8(j), perinteet ja tapaoikeudet: hanke-ehdotuksia 6.1 Tenon kalastusperinteet tutuksi 6.2 Tapaoikeudet Tenojoen laaksossa 6.3 Poronhoito Pöyrisjärven erämaa-alueella 6.4 Sevettijärven kolttasaamelaisten perinteet ja tapaoikeudet tutkimus ja koordinointi 6.5 Tutkimusyksikköhanke Lähdeluettelo Kuvia, karttakuvio 1. Tapaoikeus käsitteenä Oikeuksista puhuttaessa ihmiset helposti mieltävät oikeuksiksi sellaisia normeja, jotka ovat kodifioitu valtion lainsäädäntöön. Tapaoikeus (árbevirolaš láhka, tavanomainen oikeus, customary law, sedvanerätt,) on kirjoitettujen säädösten rinnalla oleva oikeuslähde. Tapaoikeudet ovat perinteistä tietoa ja yksi tapa kerätä materiaalia perinteisestä tiedosta on tapaoikeustutkimus. Tietyn valtion lainsäädäntö tavallisesti horjuttaa tai kumoaa sen kanssa ristiriidassa olevia tapaoikeudellisia sääntöjä. Tapaoikeuksista puhuttaessa on tärkeää huomioida se, että kysymyksessä on normisto, jota jokin tietty ihmisryhmä hyväksyy yhteiskuntansa säännöstöksi. 1 Antropologit ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita eri ryhmien oikeuskäsityksistä. 1 Woodman 1999: 15. 1

2 Alfred Radcliffe-Brownin mielestä joka yhteisöllä on lakeja, jotka määrittelevät oikeuksia koskien kyseessä olevan yhteisön henkilöitä ja asioita. Yhteiskunnallinen oleminen ja toiminta edellyttävät eri henkilöiden välisten sosiaalisten suhteiden verkostoa. Tällaisiin ihmissuhteisiin liittyy tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia, joita määritellään siten, että yhteiskunnallinen rakenne säilyy ehjänä. 2 Norjalainen tuomari Erik Solem kirjoitti vuonna 1933 teoksessaan Lappiske rettsstudier, että jonkin tietyn kulttuurin eri vaiheisiin liittyy erilaisia tapoja ja tapaoikeuksiin liittyviä sääntöjä, jotka ovat riippuvaisia kulttuurin omista elinkeinoista. Laajemmassa merkityksessä hän yhdisti tapaoikeudet kulttuurin materiaalisiin ja immateriaalisiin aspekteihin. Hän piti myös tärkeänä tutkia sekä tapaoikeuksien historiallisia että tämän hetken aspekteja. Olennaista toisin sanoen on myös se, että aiheesta selvitetään tutkimuksissa sekä kirjallisia dokumentteja että elossa olevien saamelaisten suullisia kuvauksia. Tapaoikeuksia tutkittaessa onkin erityisen tärkeää huomioida yhteisön sisäpuolelta kumpuavia (emic) aspekteja. Otto Jebens on yksi niistä norjalaisista lakimiehistä, jotka nykyajassa ovat pyrkineet selventämään tapaoikeus-käsitettä saamelaiseen todellisuuteen liittyen. Jebensin 3 mukaan saamelaisilla oikeuskäsityksillä (samiske rettsoppfatninger) tarkoitetaan: 1. Yleisesti ja jokseenkin epätarkasti, minkä mukaan jonkin alueen väestö toimii kontaktissaan muiden ihmisten kanssa 2. Rajoitetummassa mielessä käsite viittaa käsitykseen jonka uskotaan saavan vahvistuksen maan tuomioistuimissa. 3. Laajemman merkityksen mukaan ja erityisesti vanhaan aikaan voidaan myös puhua käsityksistä liittyen sellaiseen ryhmään joka ei arvioi mikä on viranomaisten käsitys asiasta vaan käsitykset saavat alkunsa siitä mitä paikallinen yhteisö mieltää oikeaksi koskien oikeuksia ja velvollisuuksia. 4. Sitten voi myös tulla kysymykseen se, mitä jonkin alueen väestö pitää kohtuullisena ja oikeudenmukaisena, alueen todellisia olosuhteita huomioon ottaen, ja sen takia sopeutuu siihen. Oikeustieteissä tapaoikeuksien (customary law) yhtenä standardina voidaan pitää seuraavaa määritelmää: laki joka koostuu perinteistä, jotka ovat hyväksytty lainomaisiksi vaatimuksiksi tai pakollisiksi käyttäytymisen säännöiksi; käytännöistä ja uskomuksista, jotka sosiaalisen ja taloudellisen rakenteen olennaisena osana ovat niin tärkeitä, että niitä pidetään lakeina. 4 Uudessa saamelais- ja alkuperäiskansatutkimuksessa tulee usein esiin, että tapaoikeuksien määrittelyssä käytetään nimenomaan kansainvälisiä konsepteja. 5 Toisaalta alkuperäiskansat pyrkivät nykyään liittämään tapaoikeusdiskurssiin omia kulttuurillisia näkökohtiaan. 6 Luontevaa tässä yhteydessä on määritellä tapaoikeudet kirjallisessa muodossa. 2 Radcliffe-Brown NOU 1993:34; Black s Law Dictionary Kts. esim. Åhren WIPO

3 Tapaoikeus eli tavanomainen oikeus koostuu perinteistä (árbevierut, customs, sedvanor) ja oikeuskäsityksistä (vuoigatvuođa ipmárdus, legal conceptions, rättsuppfattningar), jotka pohjautuvat perinnetietoon ja perinteisiin käytäntöihin. 7 Perinteet ovatkin tärkeitä palasia kun oikeuskäsitykset hahmottuvat jossain tietyssä yhteisössä. 8 Tapaoikeuksiin liittyy kollektiivinen aspekti tarkoittaen sitä, että kollektiivi, esimerkiksi jokin kyläyhteisö, mieltää joitakin sääntöjä sellaisiksi säännöiksi, joita kyläyhteisön jäsenten on noudatettava. Tällä tarkoitetaan sitä, että suuri osa tietyn ryhmän jäsenistä hyväksyy ryhmänsä tapaoikeudet ja jossain määrin noudattaa niitä. 9 Sellaisiin tapaoikeuksiin tai oikeuskäsityksiin liittyy säännöllisyyttä niiden seuraamisessa. Tapaoikeudet siis saavat sisäisen voimansa tietyn yhteisön sosiaalisesta miljööstä ja sellaisessa miljöössä tapahtuvan hyväksymisen ja noudattamisen kautta. Ainakaan aikaisemmin tapaoikeudet eivät ole olleet kodifioituja kirjalliseen muotoon. Ne ovat suullisia ja kuuluvat paikalliseen perintöön. 10 Tapaoikeudet ovat integroitu suullisena perintönä paikallisen yhteisön arkielämän käytäntöihin. Niitä ei välttämättä edes mielletä säännöiksi ja niiden luonteen huomaa vasta kun jokin konflikti pakottaa yhteisön jäseniä hahmottamaan selkeällä tavalla omat sääntönsä tai kun niitä jostain syystä tutkitaan. Tapaoikeuksien suullinen luonne on johtanut siihen, että niitä ei välttämättä tai ei ollenkaan ole hyväksytty tasavertaiseksi normistoksi valtion kirjallisen lainsäädännön rinnalle. On kuitenkin niin, että tapaoikeuksiin liittyviä sääntöjä on voitu ottaa lainsäädännön pohjaksi tai osaksi lainsäädäntöä. Tästä mainittakoon esimerkki Norjasta, jossa vuoden 1888 porolaki perustui saamelaisten tapaoikeudellisiin käsityksiin. 11 Tapaoikeuksia voi myös käyttää oikeudenkäynneissä ja neuvotteluissa. 12 Yksi tunnetuimpia tapauksia koskee Kanadan Nisga a-kansaa. Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa Nassjoen varrella asuva Nisga a koostuu neljästä kansanryhmästä, jotka muodostivat yhteisön heimoneuvoston vuonna Nisga a on tullut tunnetuksi siitä, että he ovat saaneet Kanadan Korkeimman oikeuden ja viranomaiset hyväksymään omat tapaoikeudelliset sääntönsä neuvotteluissa maaoikeuksista. Tämän pitkäaikaisen prosessin aikana he suorittivat mittavia maankäyttö- ja tapaoikeustutkimuksia. 13 Kulttuurilliset tavat (customs) tuottavat oikeuskäsityksiä ja tällaisista tavoista voi tulla niin sitovia ja pysyviä, että voidaan puhua tapaoikeuksista. 14 Myös pitkäaikainen käyttö vaikuttaa tapaoikeuksien muodostumiseen: esimerkiksi jokin suku on voinut harjoittaa pyyntiä jollakin alueella parin sadan vuoden ajan, mikä viittaisi siihen, että kyseessä on paikalliseen tapaoikeuteen pohjautuva käytäntö. 15 Tapaoikeus ei ole kuitenkaan käytännön kannalta mikään staattinen ilmiö. Tapaoikeudet ovat 7 Svensson 2003: Graburn Woodman Woodman 1999: Solem 1970/1933: Kts. esim. Pedersen Svensson Ström Bull 2003: NOU 1993: 34, 33. 3

4 dynaamisia, ne tulevat perinteinä menneisyydestä ja sopeutetaan kulloinkin vallitsevaan aikaan ja tilaan sopiviksi. Yhtäältä ne ovat paikallisesti värittyneitä, mutta toisaalta jotkut tapaoikeusnormit ovat samankaltaisia eri (saamelais)alueilla. Tapaoikeuksia harjoitetaan tai noudatetaan monenlaisissa yhteyksissä. Esimerkiksi perinteisiin elinkeinoihin liittyy erilaisia luonnon ja luonnonvarojen käyttötapoja ja tietyissä tilanteissa ja paikoissa tapahtuvia käyttäytymis- ja menettelytapoja. On olemassa tapaoikeuksia, jotka liittyvät metsästykseen, kalastukseen ja marjastukseen. Maan ja resurssien käyttöön liittyvien normien lisäksi tietyllä yhteisöllä voi olla muitakin sääntöjä. Edellä mainittu Erik Solem, kirjoittaessaan saamelaisista oikeuksista, kuvailee elinkeinojen lisäksi myös sukuun, avioliittoon, perimiseen ja omistamiseen liittyviä tapaoikeuksia. Tapaoikeus käsitteenä onkin erittäin diverssi, joten se viittaa monenlaisiin yhteiskunnallisiin miellealueisiin. Poroja. Kuva Elina Helander-Renvall Tapaoikeusnormisto sisältää joitain kulttuurillisia prinsiippejä, jotka ohjaavat tapaoikeudellisten käsitysten sopeutumista yhteiskunnallisiin ja ympäristöllisiin muutoksiin. Perinteisesti saamelaisten tapaoikeuksien perusteisiin kuuluvat muun muassa käsitykset yhteisöllisyydestä ja kollektiivisuudesta, suvun tärkeä merkitys yhteiskunnallisessa toiminnassa, ja maailmankatsomuksellinen ajatus kestävästä ja kunnioittavasta luontosuhteesta Tapaoikeustutkimus Norjassa 2.1 Saamelaisia tapoja ja oikeuskäsityksiä Saamelaisten tapaoikeuksia on eniten tutkittu Norjassa. Sen takia tässä yhteydessä otetaankin Norjasta tutkimuksellisia esimerkkejä saamelaisten tapaoikeuksien ymmärtämiseksi. Saamelaisten oikeuskäsityksiä ja tapaoikeuksia tutkiessa kannattaa tarkastella niitä eri asiayhteyksissä. Selvitettäviä aiheita ovat esimerkiksi poronhoito, käsityö, kalastus ja metsästys. Näiden asioiden suhteen voi sitten tutkia paikallisia käytäntöjä, tapoja ja väitteitä niistä. Tavat, perinteet ja käytännöt rakentavat pohjan säännöille, joilla ohjaillaan maan ja resurssien käyttöä. Vanhoihin tapoihin perustuvista oikeuskäsityksistä voi tulla osa lainsäädäntöä tai niistä voi tulla lainsäädännön ohella rinnakkainen järjestelmä, jota käytetään hyväksi esimerkiksi maaoikeuksista keskustellessa tai oikeusistunnoissa. Norjan saamelaisoikeuksien komitea alkoi vuonna 1980 tutkia saamelaisia oikeuksia, mutta usean vuoden työskentelyn jälkeen se kuitenkin totesi, että ei pystynyt tekemään selvitystä saamelaisista tapaoikeuksista. Saamelaisoikeuksien alakomitea myönsi sitten, että sillä ei ollut aikaa eikä tarvittavaa tietämystä saamelaisten tapaoikeuksien tutkimiseen. 17 Norjan Saamelaiskäräjien ja Oikeusministeriön 16 Solem 1970/1933; Helander NOU 2001:34. 4

5 toimesta pantiin alulle erityinen tapaoikeusprojekti, jonka puitteissa tutkittiin Finnmarkenin alueen perinteitä ja tavanomaisia oikeuksia. Tämä projekti oli nimeltään Samiske sedvaner og rettsoppfatninger, Saamelaisten tapaoikeuksia ja oikeuskäsityksiä. Projektin vetäjänä toimi Oslon yliopiston antropologian professori Tom G. Svensson. Tällaista tutkimusta pidettiin saamelaisten kannalta tärkeänä, koska saamelaisten tapaoikeuksia koskevaa tutkimustietoa oli vähän. 18 Helander-Renvall oli yhtenä tutkijana tässä projektissa ja hän keräsi vuosina materiaalia Tanan kunnassa saamelaisten tapaoikeuksista. Tutkittuun alueeseen kuuluivat Sirma, Båteng, Horma ja Hillágurra Tenon laaksossa ja Vestertana Tenovuonossa. 19 Tanan kunnassa kerätty materiaali koostuu yli 90 henkilön haastatteluista. Pääosa haastatelluista oli luontaistalouden piirissä toimivia miespuolisia henkilöitä, jotka harjoittivat perinteisiä elinkeinoja, kuten poronhoitoa, maataloutta, metsästystä ja kalastusta. Tanan saamelaiset pystyivät osoittamaan sekä suullisen argumentaation että käytäntöjen kautta, että heillä oli silloin voimassa olevia perinteisiä oikeuskäsityksiä. Norjan tapaoikeusprojektissa tutkijoina olivat mukana myös Ingar Nikolaisen- Kuoljok, Kirsti Ström-Bull, Nils Oskal ja Mikkel Nils Sara, Steinar Pedersen, Peter Örebech, Bård A. Berg ja Stig Göran Hagen. 20 Projekti oli monitieteinen ja tutkijoiden joukossa oli historioitsijoita, oikeustieteilijöitä ja kulttuuritutkijoita. 2.2 Musta metsä, tapaoikeus ja tutkimus Svartskogen, Musta metsä on metsäistä takamaa-aluetta Kåfjordissa Manndalenissa Pohjois-Tromssassa. Paikallinen väestö, josta suurin osa saamelaisia, mieltää sen olevan ns. bygdeallmenning eli kylän yhteistä aluetta. Norjan valtio on aikaisemmin väittänyt omistavansa Mustan metsän. 21 Paikalliset asukkaat ovat kuitenkin käyttäneet aluetta pitkään tavanomaisen oikeuden pohjalta ( no. alder tids bruk; i god tro) 22 ja he ovat mieltäneet alueen omakseen. Mustan metsän omistuksesta olikin ollut pitkään riitaa kunnes sitten Norjan korkein oikeus vuonna 2001 langetti asiasta tuomion. Tämän tuomion ja ns. Selbu-tuomion myötä, saamelainen tapaoikeus on Norjassa saanut uuden merkityksen, eli perinteinen saamelainen oikeuskäsitys voi nykypäivänä toimia Norjassa yhtenä oikeuslähteenä. Tämä projekti on mielenkiintoinen tuoda esille myös sen takia, koska antropologinen tutkimus ja antropologien käyttäminen todistajina olivat osana asian käsittelyä korkeimmassa oikeudessa Tapaoikeuksien sisältö ja kontekstit Tanan kunnassa Norjassa 3.1 Alueet ovat jaettu kylä- tai siida-alueisiin 18 Svensson 19999; 2003: Olen julkaissut projektiraportin ruotsiksi Norjan valtion NOU-sarjassa 2001:34 ja Arktisen keskuksen Pohjoismaisen Ympäristöoikeuden osastolla vuonna Helander, Elina Samiska rättsuppfattningar. Juridica Lapponica 30. Rovaniemi: Oy Sevenprint Ltd. 20 Svensson 1999; NOU 2001: Bjerkli & Thuen Strøm Bull Bjerkli & Thuen

6 Saamelainen tapaoikeuskäsitys pohjautuu kollektiivisiin oikeuksiin, mutta hyväksyy individuaaleja tai perheoikeuksia. Tanan kunnan alueella tehdyissä tutkimuksissa 24 kävi ilmi, että eri kyläyhteisöihin kuuluvat maat ovat jaettu suku- ja perhealueisiin. Eräs venekenttäläinen pyytäjä kertoo: Saamelaiset käyvät tietyillä tunturialueilla. Me kävelemme tietyillä paikoilla. Minä en mene Hillágurran alueelle pyyntireissulle. Minun maani ovat täällä. Toinen väittää hillan poimimisesta: Meidän hillamaamme ovat Jeakkáš ja Fanasskáidi. Hillágurran kylässä asuvien alue on Máskevárri. Kyläalueet on jaettu sukujen/perheiden pyynti- ja keräilypaikoiksi. Esimerkiksi tietyllä perheellä on oma järvipaikkansa, missä pyytää kalaa, tai oma alueensa marjojen poimimista varten. Toisille perheille kuuluvien alueiden hyödyntämistä vältetään niin pitkälle kuin mahdollista. Eräs informatti kertoo hillanpoimimisesta: Tämä on meidän tapamme. Me olemme kulkeneet Njuorggánvaaran lähistöllä, Jovnnut-suku käy Erkkeláddot-alueella ja Gárcovaara kuuluu Ballovárri-suvulle. Me seuraamme näitä sääntöjä vielä tänä päivänäkin. 24 Helander 2001;

7 Karttakuvio. Saamelaisten perinteiset maankäyttötavat Tanan kunnassa. Kartta Elina Helander-Renvall 3.2 Sääntöjä voi rikkoa Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että luonnon käyttöön liittyviä paikallisia perinteisiä tapaoikeudellisia käytäntöjä ja sääntöjä voi rikkoa tietyissä olosuhteissa. Jos omalla jängällä ei ole tiettynä kesänä hilloja, voidaan käydä marjastamassa jonkun muun suvun alueella. Tenolla muiden perinteiselle pyyntialueille on aikaisemmin voinut mennä väliaikaisesti verkkopyyntiin, jos oman alueen vesi tai paikka ei sillä hetkellä ollut kalastuskelpoinen. Tätäkin tapaoikeudellista sääntöä seurataan vielä jossain määrin Helander 2001: 437:

8 3.3 Jonkin paikan tai resurssin pitkäaikainen käyttö johtaa pysyvään käyttöoikeuteen Tavallista on, että jonkin paikan pitkäaikainen ja säännöllinen käyttö johtaa pysyvään käyttöoikeuteen. Eräs informantti kuvailee: Se paikka kuuluu sinulle, koska olet sitä käyttänyt/korjannut siellä satoa. Kaikki se, mitä käytän, on ajatuksissani. Miellän ne omiksi maikseni. Paikat, jotka ovat käytetty ennen vanhaan, pitäisivät olla oikeuden pohjana. 3.4 Tapaoikeuksia vahvistavat kota ja kammi Kota tai kammi vahvistaa oikeuksia. Kota/kammi rakennetaan keskelle käyttöaluetta, esim. jonkin järven rannalle tai suon laitaan. Eräs sirmalainen kertoo Tenon lohenpyynnistä: Ruovdesuolu. Golgadatmiellevuolle, siinä oli aikaisemmin kota kulkutusta varten. Oli tapana, että kaikki paikkakuntalaiset kulkuttivat siellä kolmen kalastusalueen (no. zone) läpi Jeagelveinuorrin yläpäähän. Siellä oli aikaisemmin myös kota, jota käytettiin verkkopyynnin aikana. Kammi Paistunturin alueella. Kuva Elina Helander-Renvall 3.5 Tapaoikeudet siirtyvät käytännön kautta seuraaville sukupolville Eräs henkilö kertoo: Kun olet muilla alueilla ja muussa paikassa, se on erilaista, minä en mene muiden paikkoihin. Omalla alueella kaikki paikat ovat meidän paikkoja. Tunnet jokaisen paikan. On hyvin tärkeää, että kun kuljet metsässä, haet sieltä jotakin, ja siitä pitäisi olla jotain hyötyä, et ole vain käymässä siellä. Samoin on tärkeää, että siellä saa mahdollisuuksia selittää omille lapsilleen, että sitä aluetta ovat myös esivanhemmat asustaneet. Iltaisin keskustelemme siitä, miten ihmiset aikoinaan työskentelivät. Lasten täytyy ymmärtää, että he eivät ole vieraissa paikoissa. ja että siellä myös heidän esivanhempansa oleilivat, ja että ne ovat tuttuja paikkoja. 8

9 3.6 Saamelaisten tapaoikeudet ja virallinen lainsäädäntö Helanderin tutkimuksista tulee esille, että tutkitulla alueella saamelainen tapaoikeus on vielä voimassa saamelaisessa yhteiskunnassa. Perinteellisten oikeuskäsitysten käyttö törmää kuitenkin yhteen Norjan valtion lainsäädännön ja siihen perustuvien viranomaismääräysten kanssa. Tapaoikeudet ovat muodostuneet ja niitä harjoitetaan saamelaisessa kulttuurikontekstissa. Kylämaat jaetaan sukualueisiin, joiden kunnioittaminen on tärkeä saamelaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvä toimintamalli. Pitkäaikainen, perinteellisiin elinkeinoihin liittyvä, tietyn maa- ja vesialueen käyttö muodostaa kulttuurillisiin normeihin sidotun perinteisen käyttötavan ja ylimuistoisen tapaoikeusnormiston. Tanan saamelaisten perinteellisten oikeuskäsitysten noudattaminen törmää Norjan valtion lainsäädäntöön ja siihen perustuviin viranomaismääräyksiin. Norjan puolella on havaittavissa, että ristiriitoja syntyy viranomaisten kanssa, koska he valvovat (Norjan) maan ja vesien käyttöä säätelevien lakien ja sääntöjen noudattamista, eivätkä ota huomioon saamelaisen yhteisön tapaoikeuksia. 26 Helanderin tutkimuksesta käy ilmi, että Norjan valtion lainsäädäntö voi jossain tapauksissa suorastaan estää Tanan kunnan saamelaisia harjoittamasta perinteistä kulttuuriaan ja vanhoja elinkeinojaan omilla perinteisillä nautinta-alueillaan. 27 Myöskään muilla paikkakunnilla asuvat eivät välttämättä seuraa tai eivät edes tunne paikallisten perinteistä pyynti- ja satoamisnormistoa. 3.7 Saamelaisten tapaoikeudet ja matkailu Kannattaa myös huomata, että saamelaisten perinteiset nautinta-alueet ovat hyvin laajoja ja niihin sisältyvät Tenojoen ja sen sivujokien lisäksi myös muita alueita, kuten omasta asuinpaikasta kauempana olevia järviä, hillajänkiä, tunturialueita riekon metsästykseen, alueita jänkäheinän niittoon, puunottopaikkoja ja jäkälännostomaita. Resurssien käytöstä voi tulla erimielisyyksiä matkailijoiden kanssa, jos he marjastavat paikkakuntalaisten omikseen katsomilla alueilla. 28 Myös Tenojoella kalastamisessa voi esiintyä vastaavanlaisia epäselvyyksiä paikkakuntalaisten ja lohituristien välillä. 29 Saamelaiset ovat vanhastaan tarkkoja vanhoihin nautintaoikeuksiin perustuvista verkkopyyntipaikoistaan. Viehekalastuksessa heille on tärkeää seurata eri suvantoihin ja koskialueisiin liittyviä ottiaikoja. 4. Muita tutkimuksia ja aloitteita saamelaisista tapaoikeuksista Tutkimuksia saamelaisten tapaoikeuksista on suhteellisen vähän. Viime vuosina on tehty joitain aloitteita tapaoikeuksien tutkimukseksi. On myös tehty saamelaisten perinteisiin liittyviä tutkimuksia. Osa näistä projekteista on jossain määrin sivuttanut tapaoikeuksia. Yksi tällainen projekti on Sámi Allaskuvlan Árbediehtu-hanke. Árbediehtu on Norjan Saamelaiskäräjien ja Työministeriön (Arbeids- og 26 Pedersen 1988; Helander Helander 2001: ; Länsman Helander

10 Inkluderingsdepartement) rahoittama hanke, jonka tarkoituksena on luoda menetelmiä perinnetiedon keräämistä, suojelemista ja taltiointia varten. Norjan Finnmarkskommisjon on päättänyt tutkia kahdella alueella paikallisten asukkaiden maankäyttöä ja siihen liittyviä tapaoikeudellisia vaatimuksia. Alueet ovat Stjernöya/Seiland ja Nesseby. Norjan kulttuurimuisto instituutti (Norsk Institutt for kulturminneforskning, NIKU) on kommission pyynnöstä alkanut keräta materiaalia luonnon resurssien käytöstä. 30 Finnmarkin komission 31 tehtävänä on selvittää maankäyttö- ja omistusoikeuksia niiden alueiden osalta, joita Finnmarkseiendomen hallinnoi. Lapin yliopiston Arktinen keskus on vuodesta 2005 lähtien vetänyt useita tapaoikeusja perinnetietoprojekteja koskien Suomen saamelaisia ja muita arktisia alkuperäiskansoja. 32 Sitä ennen Arktisessa keskuksessa on tehty vastaavia tutkimuksia Norjan Tanan kunnassa ja Tenojoen alueella Suomessa ja Norjassa. 33 Nämä tutkimukset ovat johtaneet useisiin julkaisuihin. Pia Nuorgam on keväällä 2009 valmistanut Pro Gradu-tutkielman saamelaisen käsityön oikeudellisesta suojasta Lapin yliopiston oikeudellisessa tiedekunnassa. Tämä tutkielma sisältää viitteitä duodjiin liittyviin tapaoikeuksiin. Esimerkiksi saamen pukuun liittyy monenlaisia tapoja ja sääntöjä. Joillain henkilöillä voi olla oikeus käyttää tiettyjä kulttuurielementtejä, mutta pääsääntöisesti pukuun liittyvät oikeudet ovat yhteisöllisiä. Henkilökohtaisten duodjioikeuksien yläpuolella vaikuttaa kollektiivisten oikeuksien kirjo. 34 Syksyllä 2010 muodostettiin Levillä Saamen tutkimuksen työryhmä, jossa on mukana tutkijoita muun muassa Oulun Giellagas -instituutista ja Lapin yliopistosta. Tämän työryhmä valmistelee hankesuunnitelmia ja tapaoikeustutkimus voi tulla osaksi isommasta hankkeesta. Lapin yliopiston oikeustieteellinen laitos on kehittelemässä saamelaisten oikeuksiin liittyvää tutkimusta ja opetusta. On odotettavissa, että oikeustieteiden laitos tulee sisällyttämään tapaoikeusaspekteja omaan toimintaansa. Myös Oulun yliopistossa sijaitseva Giellagas-instituutti on ollut kiinnostunut tapaoikeuksien tutkimisesta ja tehnyt asiasta hanke-esityksen. 5. Saamelaisen perinnetiedon tutkimisesta 5.1 Perinnetiedon lakisääteisestä sääntelystä Perinteinen tieto on alkujaan suullista tietoa. Antropologit, etnobiologit ja kielitutkijat ovat kuitenkin jo kauan dokumentoineet perinnetietoa kirjalliseen muotoon. Tutkimuksissa perinnetietoa on alettu hyödyntää enemmän, ja paikallisten kanssa yhteistyössä toteutettavat tutkimusprojektit ovat yleistymässä Suomessa Ympäristöministeriö ja Maa- ja Metsätalousministeriö ovat tukeneet erityisesti perinnetietoon liittyviä projekteja. Kts. Helander-Renvall 2005; Saijets & Helander-Renvall 2009 ja Helander-Renvall & Markkula Kts. Helander 2001, 2003 ja Näitä tutkimuksia ovat rahallisesti tukeneet Norjan Oikeusministeriö ja EU:n Interreg-rahasto. 34 Nuorgam 2009; kts. myös Nuorgam & Karhu

11 Perinnetiedon ja tieteellisen tiedon yhdistämisen prosessin ei välttämättä siksi tarvitse olla kovin mutkikas, mitä enemmän tutkijat ja paikalliset tekevät yhteistyötä, sitä enemmän perinnetietoa todennäköisesti välittyy ja se integroituu osaksi suurempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta. Merkittäväksi tässä yhteydessä tulevat muodostumaan perinnetietoa koskevat lakisääteiset käyttöoikeudet, jotka mahdollisesti tulevaisuudessa tulevat sääntelemään perinnetiedon käyttöä eri yhteyksissä. Perinnetieto on sosiaalista tietoa, joka on sidoksissa tiettyyn kulttuurilliseen ryhmään ja sen arvomaailmaan, ryhmän hyväksymiin moraalisiin ja muihin arkipäivän käyttäytymisnormeihin ja ryhmän sisäiseen koheesioon. Perinnetiedon lakisääteisestä sääntelystä päätettäessä tulisikin kiinnittää huomiota perinnetiedon luonteeseen ja osaalueisiin ts. perinnetiedon tarkkaan määrittelemiseen, sekä siihen, ettei suojelu ja tiedon käytön sääntely rajoita saamelaisten omaa perinteen ja tiedon käyttöä ja uudentamista Luontaiselinkeinojen ja perinnetiedon yhteys Monissa yhteyksissä on todettu, että perinnetieto säilyy hyvin perinteisessä sosiaalisessa ja kulttuurillisessa miljöössä. Perinnetieto on käytännönläheistä ja se voi olla vaikeasti erotettavissa konkreettisesta toiminnasta esimerkiksi poronhoidon alalla. Perinnetieto on vahvasti sidoksissa eri elinkeinoihin ja muihin vastaaviin asiayhteyksiin. 36 Saamelaisen perinnetiedon kestävyydessä keskeisenä tekijänä toimii arkipäivän käytäntö ja siihen liittyvä kommunikointi. Perinteisesti asioiden oppiminen paikallisesti tapahtuu siellä missä työt tehdään ja missä niistä tarinoidaan ja keskustellaan. Voikin sanoa, että luontaiselinkeinojen edellytysten turvaaminen on keskeinen tapa suojata perinnetieto seuraaville sukupolville. Toisaalta runsas määrä saamelaisia asuu nykyään saamelaisalueen ulkopuolella ja ainakin osa toimenpiteistä perinteisen tiedon säilyttämiseksi täytyy kohdistaa ulko saamelaisiin tai liittää ex-situ ohjelmiin. 5.3 Perinnetiedon käyttäjien oma kieli ja kuvausjärjestelmä Edelleen on myös tärkeää, että tutkittaessa saamelaisten perinteistä tietoutta, tutkimustulokset suunnataan saamelaisen kohderyhmän käyttöön sen lisäksi, että tulokset jaetaan tiedoksi myös laajemmalle yleisölle. Kulttuurin kuvaaminen ja analysointi on osuvinta ja luontevinta sen omalla kuvausjärjestelmällä, omalla kielellä, kulttuurin sisäpuolelta katsottuna, koska tällainen menettely parhaiten vastaa kulttuurin omaa merkitysjärjestelmää. Oman kielen käytöstä on myös se keskeinen etu, että tutkimus palvelee sen kohteena olevaa väestöä. 37 Saamenkieleen kuuluu monta ryhmää, esimerkiksi Suomessa puhutaan pohjois-, inari- ja kolttasaamea. Tämä tuo mukanaan suuria haasteita perinnetiedon tallentamiseen ja hyödyntämiseen, erityisesti koska kaikilla saamelaisilla ei ole saamenkielen taitoa ja saamen kielen asiantuntijoita on muutenkin vähän. On tärkeää, että perinnetiedon omaavat ovat aktiivisesti mukana perinnetietoprojektien eri vaiheissa. 35 Helander-Renvall & Markkula Helander 2001; Saijets & Helander-Renvall Juntunen & Näkkäläjärvi

12 5.4 Tutkimusyksikkö vauhdittamaan perinnetiedon keruuta ja elvyttämistä Perinteisen tiedon tukemiseksi artiklan 8(j) mukaisesti tutkimusta ja elvytystä pitäisi tehdä eri saamelaisalueilla siten, että aluksi valitaan joitain toimenpidekohteita ja metodeja, joita toteutetaan aluksi muutamalla paikkakunnalla. Tällainen toimenpiteiden jäsentely edellyttää monentasoisia työtapoja. Yksi oivallinen tapa kerätä perinteistä tietoa ja hyödyntää tietämystä esim. maankäytön ohjauksessa tai laadittaessa biokulttuurisia ohjelmia, olisi erillisen tutkimusyksikön tai toimiston perustaminen esimerkiksi EU:n erityisrahoituksella ja Lapin yliopiston tukemana. Hanke vauhdittaisi perinnetiedon keruuta ja perinnetietokannan perustamiseen liittyvien kysymysten selvittämistä. Ruotsin valtiopäivät päätti vuonna 1994 Biologisen monimuotoisuuden keskuksen (CBM) 38 perustamisesta. Biologisen monimuotoisuuden keskus sijoitettiin Uppsalaan Uppsalan yliopiston ja Ruotsin maatalousyliopiston väliseksi yhteishankkeeksi. CBM:n tehtävänä on tehdä tutkimusaloitteita sekä tehdä ja koordinoida tutkimuksia koskien biologista monimuotoisuutta. CBM myös työskentelee opetuksen ja tiedonannon parissa. Lisäksi se työskentelee julkaisutoiminnan parissa. Vuonna 2005 Ruotsin valtio päätti perustaa ja käynnistää kansallisen ohjelman paikallista ja perinteellistä tietoa varten koskien biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä. 39 Tämä NAPTEK-ohjelma käynnistyi vuonna 2006 ja siihen liittyy saamelainen aloite (Samiska initiativet) eli osio, jonka tarkoituksena on luoda edellytyksiä saamelaisen kulttuurin ja tiedon täydelliseen kartoittamiseen pääasiallisesti saamelaisten tekemänä. 40 Saamelainen aloite on NAPTEK:n ja Saamelaiskäräjien välinen yhteistyöaie tai ohjelma. CBM ja Saamelaiskäräjät antoivat vuonna 2006 Per Mikael Utsille tehtäväksi kartoittaa miten saamelaiskulttuuri on dokumentoitu. Seuraavana vuonna Utsi julkaisi kirjan perinnetiedosta. 41 Kirja löytyy internetistä. CBM/NAPTEK ja Saamelaiskäräjät ovat myös pitäneen seminaareja luonnon monimuotoisuudesta ja tuottaneet projekteja aiheesta. 5.5 Tiedot Saamelaisarkistoon Perinnetiedon tallentamisella on kiire, koska vanhemman saamelaissukupolven edustajat, jotka ovat harjoittaneet saamelaiselinkeinoja ilman suomalaisen yhteiskunnan merkittävää vaikutusta, alkavat olla jo hyvin iäkkäitä liukuen pois tutkimuksen ulottumattomiin. Tiedot tulisi tallentaa saamelaisen kulttuurikeskuksen yhteyteen perustettavaan saamelaisarkistoon. 5.6 Toimenpidekokonaisuuden osiot Saamelaisen perinnetiedon tallentaminen, elvyttäminen ja hyödyntäminen muodostavat moniaineksisen toimenpidekokonaisuuden, johon nivoutuu eri tasoja. Tämä johtuu osittain siitä, että eri saamelaiset kulttuuri- ja kieliryhmät ovat eriasteikkoisessa tilanteessa perinnetiedon vitaliteettiin ja asemaan nähden. Saamenkielen ja/tai kulttuurin tuntemus on sisäänrakennettu edellytys monen 38 Centrum för biologisk mångfald, CBM. 39 Nationellt program för lokal och traditionell kunskap relaterat till bevarande och hållbart utnyttjande av biologisk mångfald, NAPTEK Utsi

13 toimenpiteen kohdalla. Ainakin seuraavia osioita voi laskea kuuluvan perinnetiedon toimenpidekokonaisuuteen: ympäristöoikeus, immateriaalioikeudet, tapaoikeus, eettinen koodisto, perinnetietomanuaali/protokolla tutkiminen, tiedottaminen ja toimeenpano rakenteelliset toimet (keskitetty tietokanta, kolttien kulttuuritalo, rakenteiden pystytys ja entisöinti) perinnetiedon tallentaminen, elvytys ja käyttäminen koulutus, kurssitus, tiedon jakaminen 5.7 Keskeinen kysymysten asettelu perinnetiedon tukemiseksi ja elvyttämiseksi - miten saamelaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvää elinkeinotoimintaa voisi vahvistaa ja tuoda näkyväksi niin, että se tukisi saamelaiskulttuurin olemassaoloa, kehittymistä ja siirtymistä seuraaville sukupolville. - miten muut toimijat olisivat paremmin tietoisia saamelaisesta kulttuuriperinteestä niin, että he kunnioittaisivat saamelaista kulttuuriperintöä toiminnassaan. - miten suojella ja tukea paikallisesti luonnon monimuotoisuutta ja luonnon kestävää käyttöä, niin että se tukisi perinnetiedon säilymistä - miten lisätä yhteiskunnassa saamelaisen tietämysjärjestelmän merkitystä ja virallista ja lainsäädännöllistä asemaa niin, että luonnon käyttöön liittyvästä perinnetiedosta tulisi luonteva yhteiskunnallisessa toiminnassa. - miten kehittää ohjelmia, toimintatapoja, ohjeita, ja tutkimus- ja elvyttämishankkeita, joiden avulla pystyy säilyttämään ja kehittämään artiklan 8(j) mukaista perinteistä luontotietoa. 6. Artikla 8(j), perinteet ja tapaoikeudet: hanke-ehdotuksia Tenon kalastusperinteet tutuksi Tämän hankkeen ensisijaisena tarkoituksena on kerätä Tenon kalastukseen liittyvää perinteistä tietoa ja tukea perinteisten kalastusmenetelmien säilymistä ja tiedonsiirtoa tuleville sukupolville. Projekti liittyy alempana esitettyyn (6.2) tapaoikeushankkeeseen siten, että tässä projektissa hankittavaa aineistoa käytetään osana tapaoikeushanketta. Taustalla olevana oletuksena on se, että tietyn kulttuurin oikeuskäsitykset ja kulttuurilliset tavat (luonnon käytön suhteen) liittyvät olennaisilta osiltaan tiiviisti toisiinsa. Toisin sanoen, tapaoikeudelliset normit nivoutuvat kiinteästi kulttuurin arvoihin. Yksi kysymyksen asetteluun kuuluva aspekti on se, mitä ovat Tenon kalastukseen liittyvät kulttuurilliset ja yhteiskunnalliset kestävyyden ehdot. Hankkeessa halutaan myös selvittää saamelaisen kulttuuriperinnön hyödyntämistä elinkeino- ja opetustoiminnassa. Tenon kalastusperinteistä on kerätty jonkin verran tietoa ja kuvamateriaalia muun muassa RKTL:n toimesta. RKTL:n Tenojoen kalastusaseman toiminnan pääpaino on kuitenkin lohikantojen tilan pitkäaikaisseurannassa. Saamelaismuseo SIIDA on tehnyt Tenon ja Utsjoen laaksoalueella kulttuuriympäristöä koskevia inventointeja. 42 Ongelmana onkin se, että eri projektit ja niissä kerätty materiaali eivät välttämättä ole tulleet julkaistuksi, eivätkä ne ole saaneet näkyvyyttä, eikä niitä myöskään ole saatettu 42 Jomppanen

14 paikallisen yhteisön tietoisuuteen tai käyttöön. Tällaista materiaalia ei myöskään ole koordinoitu. Tenon kalastusperineet tutuksi -projektissa hyödynnetään jo olemassa olevaa materiaalia ja kerätään myös uutta aineistoa Tenojoen perinteistä. Tämä projekti rakentuu laajaan yhteistyöhön Lapin yliopiston, Oulun yliopiston, Arktisen keskuksen, RKTL:n Tenon tutkimusaseman, SIIDA:n ja SAKK:n välillä. Yhteistyöpartnereita haetaan myös Norjasta. Projektissa varmennetaan, että kerätty materiaali tulee paikallisen väestön käyttöön. Projektin yhtenä haasteena onkin se, miten paikallisen yhteisön perinteistä tietoa voidaan hyödyntää nykyajassa paikallisesti ja myös laajemmassa merkityksessä. Toisena päähaasteena on paikallisten osallistuminen projektin eri vaiheisiin. Keskeinen kysymys on siis, miten saamelaista kulttuuri- ja tietämysperintöä hyödynnetään tällä hetkellä ja miten saamelaiset itse voisivat toteuttaa artiklan 8(j) tavoitteita. Osa saamelaisista saa vielä elantonsa peruselinkeinoista, joiksi lasketaan poronhoito, maatalous, kalastus, metsästys, marjastus ja muu luonnon resurssien käyttö. Saamelaisten perinteellisten elinkeinojen harjoittamisen taustalla on vankka ekologinen tieto. Saamelainen kulttuuri on luonnonläheinen. Saamelainen yhteiskunta on kuitenkin modernisoitunut ja luontaiselinkeinojen sija on viimeisten 25 vuoden aikana huomattavasti pienentynyt. Perinteisiin elinkeinoihin liittyvä tapaoikeudellinen normisto on muuttunut, tapaoikeussääntöjen seuraaminen löyhentynyt ja tiedon diversiteetti on kaventunut. Toisaalta on havaittavissa, että perinteinen tieto on monilta osin tallentunut ainakin passiivisena traditiona, josta tiedetään ja sitä jossain määrin myös seurataan. 43 Alakönkäällä kesäkuussa Kuva Elina Helander-Renvall 43 Kts. esim. Länsman

15 Tenon lohikalastus on Utsjoella yksi paikallisen saamelaisen kulttuurin perusteista ja elinkeinoista. Tenojoella on laajempiakin merkityksiä esimerkiksi sitä kautta, että se on Euroopan tärkeimpiin jokiin kuuluva Atlantin lohen säilyttäjä. Tenojoen kalastuksen perinteisiin 44 kuuluvat tärkeinä arkipäivän osaamis-alueiden osina muun muassa: - eri kalastusmenetelmien oppiminen - kalastaminen eri kalastusmenetelmillä - kalastusterminologian oppiminen - kalojen/luonnon/veden/sään tuntemus - kalastusvälineiden teko - paikannimet - kalan valmistus ruuaksi - perheiden ja sukujen kalastuspaikat Tenon kalastukseen liittyvä perinnetieto on edellytys perinteisen kalastuksen säilymiselle ja lohta hyödyntävien elinkeinojen kehittymiselle vastaamaan nykyajan tarpeita ja mahdollisuuksia. Esimerkiksi turismin kannalta Teno ja siihen liittyvä perinnetieto on erittäin merkityksellinen. Lohi on myös myötävaikuttanut asutuksen leviämiseen ja säilymiseen Tenon laaksossa. Tenoon liittyvä perinnetieto on kuitenkin häviämässä erityisesti koskien vanhoja kalastusmenetelmiä ja luonnonkäyttömenetelmiä laajemminkin. 6.2 Tapaoikeudet Tenojoen laaksossa Tämän projektin tavoitteena on tutkia Tenon laakson alueella Suomen puolella saamelaisten vanhoja tapaoikeuksia niiltä osin kuin ne ovat säilyneet meidän päiviimme asti. Projektin tavoitteena on myös pohtia, miten saamelaiset itse olisivat enemmän tietoisia tapaoikeuksista ja miten voisi kehittää kalastustraditioita ja ottaa huomioon perinteisiä oikeuskäsityksiä tiedotustoiminnassa, opetuksessa, näyttelyiden järjestämisessä ja muissa vastaavissa yhteyksissä. Tapaoikeusprojekti liittyy Tenon kalastusperinteet tutuksi -hankkeeseen. Norjan puolella tehdyistä tutkimuksista tulee esille, että saamelainen tapaoikeus on Tanan kunnassa vielä voimassa saamelaisessa yhteiskunnassa. Tapaoikeudet ovat muodostuneet ja niitä harjoitetaan saamelaisessa kulttuurikontekstissa. Kylämaat jaetaan sukualueisiin, joiden kunnioittaminen on tärkeä saamelaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvä toimintamalli. Pitkäaikainen, perinteellisiin elinkeinoihin liittyvä, tietyn maa- ja vesialueen käyttö, muodostaa kulttuurillisiin normeihin sidotun perinteisen käyttötavan ja tapaoikeusnormiston. Projekti olisi yhteistyöprojekti muun muassa Lapin yliopiston, Arktisen keskuksen, RKTL:n ja paikallisten kalastuskuntien välillä. 6.3 Poronhoito Pöyrisjärven erämaa-alueella Tämän hankkeen tarkoituksena on tehdä kokeellinen tutkimus- ja kehitystyö biodiversiteettiartiklan 8(j) toeteumisesta Suomen saamelaisalueella. Pöyrisjärven 44 Markkula & Helander-Renvall

16 alueella toteutettaisiin Poronhoito -projektin ensimmäisessä vaiheessa biokulttuurinen protokolla ja kattava selvitys perinteisestä tiedosta ja tutkittaisiin perinteisen tiedon suhdetta luonnon monimuotoisuuteen yhteistyössä poromiesten kanssa. Perinnetiedon kantajien rooli olisi keskeinen tässä projektissa. Projektin toisessa vaiheessa perinteistä tietoa elvytettäisiin tuomalla menneisyys näkyväksi, esimerkiksi entisöimällä jutaamisreittejä ja kotakenttiä, rakentamalla turvekotia ja perinteisiä saamelaisia rakennelmia. Pöyrisjärven erämaa-alue sijaitsee Enontekiön kunnassa. Pohjoisessa erämaa-alueen rajana on Suomen ja Norjan välinen raja. Alueelta on tehty laajat perusselvitykset Pöyrisjärven erämaasuunnittelun yhteydessä. 45 Lisäksi Metsähallitus on vuosina kerännyt tietoja alueen luonnosta. Pöyrisjärven erämaa-alue siihen rajoittuvine Pöyrisvuoman sekä Saaravuoman Kuoskisenvuoman soidensuojelualueineen kuuluvat kokonaisuudessaan saamelaisten kotiseutualueeseen. Pöyrisjärven erämaa-alue Enontekiöllä on alue, jossa vain saamelaiset harjoittavat poronhoitoa perinteisen laidunkiertojärjestelmän mukaisesti ilman porojen lisäruokintaa, laidunaitoja, loislääkintää tai vimpojen käyttöä. Porot tunnistetaan edelleen korvamerkkien avulla, suopungin heittotaito on voimissaan ja poroja paimennetaan aktiivisesti päivittäin tokkakunnittain. Laidunkiertojärjestelmä takaa laitumien kestävän käytön. Uhkia alueen poronhoidolle ovat kasvava suomalaisporonhoito, joka on hivuttautunut yhä ylemmäksi kaventaen saamelaisten laidunaluetta. Saamelaisten poronhoitoa ei voida harjoittaa kestävästi, ellei sille turvata maankäytöllisiä erityistarpeita riittävän hyvin. Erityistarpeista mainittakoon laidunrauha ja laidunmaiden riittävä laajuus. Pöyrisjärvi on ollut vuoden 1960-luvulle asti Itä-Enontekiön läntisen porokylän kesäasuinpaikka ja on sen nykyinen vasanmerkityspaikka Pöyrisjärven alueella on porosaamelaisten asuinkeskittymiä, joissa on tupia, aittoja ja muita rakenteita. Pöyrisjärveen rakennettiin ensimmäiset talot 1920-luvulla. 46 Tutkimukset osoittavat, että poronhoidon edellyttämät erämaiset alueet ovat huomattavasti vähentyneet viime vuosikymmeninä. Laidunalueiden pienenemisen ja pirstaloitumisen haittavaikutuksia tuo erityisen hyvin esille se seikka, että porot karttavat rakennettuja paikkoja tai kohteita. 47 Myös nuorten saaminen elinkeinon pariin on uhka alueen saamelaisporonhoidolle kuten myös yhdenmukaistava normipaine poronhoidon hallinnosta ja ohjauksesta. 6.4 Sevettijärven kolttasaamelaisten perinteet ja tapaoikeudet tutkimus ja koordinointi Tämän projektin tarkoituksena on lisätä ja koordinoida kolttasaamelaisen perinnemateriaalin keruuta. Kerätty materiaali tallennetaan ohjelmallisesti 45 Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja Sarja A: Juntunen & Näkkäläjärvi 2010; Metsähallitus 2001; Näkkäläjärvi Metsähallitus 2001; Prestbakmo & Skjenneberg

17 kolttaväestön ja tietyssä määrin myös laajemman yleisön käyttöön. Toisena tarkoituksena on keräta Sevettijärven alueella kolttaväestön tapaoikeudellisia käsityksiä maan ja resurssien käytöstä. Erityisesti tarkastellaan järvikalastusta, metsästystä, marjastusta ja duodjin raaka-aineiden keruuta luonnosta. Sevetin alueelta Kuva Elina Helander-Renvall Suomessa asuu noin kolttaa, joista vajaa 400 asuu Inarin kunnassa nk. kolttaalueella. Sevettijärvellä ja yleensä pohjoisessa asuvien kolttien lukumäärä vähenee, koska osa väestöstä muuttaa pois saamelaisalueelta. Poronhoito, kalastus, metsästys sekä luonnontuotteiden keräily ja käsityöt kuuluvat saamelaisten perinteisiin elinkeinoihin. Tänään perinteisiä elinkeinoja harjoitetaan myös yhdistelmäelinkeinona mm. matkailun ja muiden palveluelinkeinojen ohella. Poronhoito, käsityö, muu luontoistalous ja muutamat palvelutyöpaikat eivät kuitenkaan elätä kaikkia. Kolttaalueella on harvoja työpaikkoja ja koulutusmahdollisuudet ovat olemattomat. Koltan saamenkieli on uhanalainen. 48 Sevettijärveä voi pitää koltta-alueen keskuksena. Sevettijärven elinkeinojen kehittämiseksi ja kolttakulttuurin säilyttämiseksi suoritettiin vuosina kehittämishanke Veikko Feodoroffin johdolla, jonka avulla muun muassa rakennettiin Suonikylän kesäpaikan pirtti ja jalka-aitta Sevettijärvelle. Eri toimijat, muun muassa Saami Nue`tt (kolttasaam. yhdistys), Kotus, Saamenradio ja SIIDA ovat viime vuosina tehneet haastatteluita ja keränneet materiaalia perinteistä, mutta tällainen aineisto on hajallaan. Perinteistä saamelaista musiikkia inventoitiin Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa, jossa käytiin läpi eri arkistoissa oleva aineisto, joka sisälsi muun muassa kolttasaamelaista leuddia. 49 Vuodesta 2009 Sevettijärvellä on ollut SAKK:n vetämä kyläpajatoiminta. Kyläpajatoiminnan puitteissa on järjestetty erilaisia kolttaperinteisiin liittyviä kursseja ja tapahtumia. Vireillä on myös esimerkiksi koltta- 48 Linkola % Linkola Jomppanen

18 suomi sanakirjan laatiminen liittyen käsityösanastoon. Kolttakulttuuri yli rajojen on hanke ajalle , jonka kautta pyritään vahvistamaan kolttasaamelaisten identiteettiä ja tekemään heidän kulttuurinsa näkyväksi. Tämän hankkeen puitteissa järjestetään kursseja (esim. kolttien ruokaperinteestä), vedetään pienimuotoisia projekteja (esim. kieleen, elokuviin ja käsityöhön liittyen), tehdään elokuvien tallennusta ja harjoitetaan tiedotustoimintaa. Mainittu toiminta ulottuu myös perinteisen saamelaisalueen ulkopuolelle. Kolttasaamelaisilta puuttuu pysyvä rakenteellinen organisaatio kurssien ja muun kulttuuritoiminnan järjestämiseksi. Nykyiset toiminnat ovat monella tavalla irrallisia. On tärkeää, että kolttasaamelainen kulttuuritoiminta saadaan vakiinnutettua. Vireillä onkin projekti oman kulttuurikeskuksen aikaansaamiseksi. Tässä hankkeessa ovat mukana Kolttien kyläkokouksen lisäksi myös SIIDA ja SAKK. Tässä täytyy todeta, että olisi tärkeää saada aikaan kolttasaamelainen kulttuurikeskus. Myös olisi tärkeää, että rakennettaisiin kokonaisvaltainen monivuotinen opetus- ja kurssitusohjelma kolttakäsityöperinteiden siirtämiseksi uusille sukupolville ja henkilöille. Kolttapirtti. Kuva internetistä helmikuussa Suomessa saamen käsitöitä opetetaan Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa ja oppilaina on paljon valtaväestön edustajia. Tätä opetusta tarvitsee kehittää enemmän sopivaksi kolttasaamelaisten tarpeisiin nähden. Paikallisten saamelaisten tulee itse olla mukana kehittämässä duodjia ja sen kehittämistä ja koulutusta. Duodjilla on läheinen suhde luontoon ja saamelainen käsityöammatti edellyttää monenlaista luonnon tuntemista ja osaamista perinteistä. Duodjiin liittyy normitettuja työtapoja ja sääntöjä liittyen saamelaiseen tavanomaiseen oikeuteen. Duodjiosaaminen ja teemallinen sisältö vahvistavat saamelaista identiteettiä. Duodjia voi myös mieltää taloudelliseksi toiminnaksi. Turistituotteiden valmistus ja muu perinnekäsityö on tärkeä elinkeino kolttasaamelaisille. Perinnekäsityöhön kytkeytyy kuitenkin monia ongelmia, joiden käsittely yhtäältä vaatii ripeitä toimenpiteitä ja toisaalta myös pitkäaikaista toimenpidekokonaisuutta. Perinnekäsityön taitajia on erittäin vähän. Esimerkiksi vain kahdella Sevettijärven kolttanaisella on tarvittavat tiedot kolttakäsityön ammattimaiseen opetukseen. Duodjin tulisi olla mukana opetuksessa päiväkodeissa ja koulussa, jotta saamelaislapset näkisivät, että heidän kulttuuri ja siihen kuuluvat asiat ovat yhtä hyviä ja arvostettuja kuin valtakulttuuri. 50 Lapsille tulisi luoda yhteenkuuluvuutta duodjiin sekä kotona että koulussa. 50 Juntunen

19 Saamelaisen käsityöperinteen harjoittamiseen liittyy osaamisen ja koulutuksen lisäksi monia haasteita. Käsityö on sidottu paikkaan ja aikaan niin kuin muukin perinteinen tieto. Luonnon materiaalin keruu perustuu sellaiseen periaatteeseen, että otetaan vain sitä mitä kulloinkin tarvitaan. Myös sosiaaliset suhteet paikalliseen yhteisöön ovat tärkeitä, koska sitä kautta voi saada hyviä raaka-aineita käsityöhön. Käsityön tekijälle on eduksi olla itse olla paikalla poroerotuksissa ja valvoa, että saa hyviä nahkoja käsityön valmistamiseen. Nykyisin on rauhoitettu joitain eläimiä ja lintuja, ja näiden nahkoja ei voi käyttää enää käsitöissä. Kolttasaamelaiskäsityössä käytetään juuria raaka-aineena. Juurien hakeminen tehdään viranomaisluvalla. Monet duodjin raakaaineen keräämispaikat on hävitetty ihmisten toimesta rakennettujen laitosten tuloksena, kuten teiden, talojen ja kalanviljelylaitoksien rakentamisen tuloksena Tutkimusyksikköhanke Perinteisen tiedon tukemiseksi artiklan 8(j) mukaisesti tutkimusta ja elvytystä pitäisi tehdä eri saamelaisalueilla siten, että aluksi valitaan joitain toimenpidekohteita ja metodeja, joita toteutetaan aluksi muutamalla paikkakunnalla. Tällainen toimenpiteiden jäsentely edellyttää monentasoisia työtapoja. Yksi oivallinen tapa kerätä perinteistä tietoa ja hyödyntää tietämystä esim. maankäytön ohjauksessa tai laadittaessa biokulttuurisia ohjelmia, olisi erillisen tutkimusyksikön perustaminen esimerkiksi EU:n erityisrahoituksella Lapin yliopiston tuella. Tutkimusyksikölle voisi hakea rahoitusta muun muassa EU:lta, joka on sitoutunut bd-sopimuksen toimeenpanoon. 8(j)-tutkimusyksikkö voisi toimia esimerkiksi Lapin yliopiston alaisuudessa saamelaisten kotiseutualueella ja se keräisi, tallentaisi ja tutkisi saamelaisten perinteistä tietoa, luonnonkäyttöä ja paikannimiä ja kielen sisältämää kulttuurista tietoutta. Tällainen tutkimusyksikköhanke olisi erinomainen kansainvälinen esimerkki 8(j):n soveltamisesta tutkimukseen, ja hanke toimisi yhtenä esimerkkinä artikla 8(j):n toimeenpanosta. Hanke vauhdittaisi perinnetiedon keruuta ja perinnetietokannan perustamiseen liittyvien kysymysten selvittämistä. Ruotsissa on asetettu Luonnon monimuotoisuuden keskuksen (CBM) yhteyteen, ns. NAPTEKohjelman kautta, saamelainen toimintaosio, jonka tarkoituksena on luoda edellytyksiä saamelaisen kulttuurin ja tiedon täydelliseen kartoittamiseen pääasiallisesti saamelaisten tekemänä. 52 Lähdeluettelo Bjerkli, Björn & Trond Thuen Om bruken av Svartskogen i Manndalen. Rapport utarbeidet for Utmarkskommisjonen for Nordland og Troms. Tromsö. Black s Law Dictionary St. Paul, Minn: West Group. Elo, Tiina & Päivi Magga (toim.) Elettty, koettu maisema : näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Rovaniemi : Lapin ympäristökeskus. Graburn, Nelson What is tradition? Julk.: Museum Anthropology 24: Olen vuonna 2010 tehnyt haastatteluja koskien saamelaista käsityötä ja siihen liittyviä ongelmia, ideoita ja tavoitteita. Osa kohdan 6.4 tekstistä on kirjoitettu näiden keskusteluiden pohjalta. Haastattelin seuraavia henkilöitä: Pekka Feodoroff, Matleena Fofanoff, Eila Laiti, Kirsti Risten Laiti, Marja Suojoki-Gauriloff, Ilmari Tapiola, Rauna Triumf, Heini Wesslin. 52 Tarkemmin asiasta, edellä kohta

20 Helander, Elina Samiska rättsuppfattningar i Tana ja Rätt i Deanodat.. Julk.: NOU 2001:34. Norges offentlige utredninger. Samiske sedvaner og rettsoppfatninger. Bakgrunnsmateriale for Samerettsutvalget. Helander, Elina Sámelaččaid guolástan árbevierut (Saamelaisten kalastustperinteitä). Julkaisematon käsikirjoitus. Helander, Elina Samiska rättsuppfattningar. Juridica Lapponica 30. Rovaniemi: Oy Sevenprint Ltd. Helander-Renvall, Elina Biological Diversity in the Arctic. Composite report on status and trends regarding knowledge, innovations and practices of Indigenous and local communities. UNEP/CBD)WG8J/4/INF/3 Helander-Renvall, Elina & Inkeri Markkula Luonnon monimuotoisuus ja saamelaiset Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen artikla 8(j):n toimeenpanoa tukeva selvitys Suomen Saamelaisalueella. Ympäristöministeriö. Jebens, Otto Om bruk og rettsoppfatning i Finnmark under en historisk synsvinkel. Julk.: NOU 1993:34. Norges offentlige utredninger. Rett til og forvaltning av land og vann i Finnmark. Bakgrunnsmateriale for Samerettsutvalget. Jomppanen, Tarmo. Muistio Saamelaismuseo ja perinteinen tieto. Juntunen, Suvi Muistio Sami Duodjin johtokunnan jäsenien kuuleminen saamelaisten perinteisestä tiedosta ja Sámi Duodjista. Juntunen, Suvi & Klemetti Näkkäläjärvi Perinteisen tiedon toimeenpano Suomen saamelaisten kotiseutualueella. Muistio Linkola, Anni & Martti Linkola Kolttasaamelaiset. The Skolt Saami. SIIDA. Saamelaismuseon julkaisuja 2. Länsman, Anni-Siiri Väärtisuhteet Lapin matkailussa. Kulttuurianalyysi suomalaisten ja saamelaisten kohtaamisesta. Kustannus Puntsi. Metsähallitus Pöyrisjärven erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. Sarja B No 59. Moshnikoff, Jouni & Satu Moshnikoff Selvitys koltansaamen nykytilasta ja tarpeellisista toimenpiteistä. NOU 1993:34. Norges offentlige utredninger. Rett til og forvaltning av land og vann i Finnmark. Bakgrunnsmateriale for Samerettsutvalget. NOU 2001:34. Norges offentlige utredninger. Samiske sedvaner og rettsoppfatninger. Bakgrunnsmateriale for Samerettsutvalget. Nuorgam, Piia Duodjin eli saamelaisen käsityön oikeudellinen suoja perinteisenä kulttuuri-ilmaisuna. Pro Gradu-tutkielma. Lapin yliopisto. Oikeustieteiden tiedekunta. Nuorgam, Piia & Juha Karhu Saamelaiskäsityön (duodjin) oikeudellinen suoja osana saamelaiskulttuuria. Julk.: Kai T. Kokko (toim.). Kysymyksiä saamelaisten oikeusasemasta. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja Sarja B no