SÁMI OAHPAHUSGUOVDDÁŠ SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS SÁMI EDUCATION INSTITUTE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SÁMI OAHPAHUSGUOVDDÁŠ SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS SÁMI EDUCATION INSTITUTE"

Transkriptio

1 SÁMI OAHPAHUSGUOVDDÁŠ SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS SÁMI EDUCATION INSTITUTE

2 Positiivista palautetta SAKK:n laatutyöstä. Tein opetusharjoittelusta raportin ja SAKK:n laatutyön maine on nyt kiirinyt kasvatustieteellisen tiedekunnan yliopisto-opettajien koulutusyksikköön (Marjatta Jomppanen, Oulun yliopisto ) Opetusharjoittelun vastuuhenkilö Tiina Salmijärvi kirjoittaa:."kuvaus harjoitteluoppilaitoksesta ja sen toimintaympäristöstä oli tehty huolellisesti ja sitä oli tosi mielenkiintoista lukea. Erityisen ilahtunut olin laatutyön kuvauksesta, joka oli tehty perusteellisesti ja selkeästi (usein tämä kohta on jäänyt valitettavan pintapuoliselle käsittelylle). Vaikuttaa siltä, että laadunvarmistustyötä on tehty tässä oppilaitoksessa pitkään ja systemaattisesti, esimerkiksi lukioihin laatutyö on vasta tulossa (joitakin yksittäisiä edelläkävijöitä on ollut)."

3 SOGSAKK 1978 perustettu laki (252/2010) valtion oppilaitos kotipaikka Inarin kunta opetuskielet suomi ja saame

4 Uusi laki saamelaiskulttuurin ja kielen säilyttäminen ja kehittäminen elinkeinojen kehittäminen väestön koulutustarpeeseen vastaaminen ammatillinen peruskoulutus ammatillinen lisäkoulutus saamen kielen ja kulttuuri opetus

5 Visio Maailma muuttuu, saamelaiskulttuuri elää ja voi hyvin. Saamelaisalueen koulutuskeskus on kansainvälisesti johtava innovatiivinen saamelaisperinteitä vaaliva kehittäjä.

6 SÁPMI - Suomi - Norja - Ruotsi - Venäjä saamelaista

7 Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddas

8 koulutustarjonta Ammatillinen perustutkintokoulutus Saamenkielen ja saamelaiskulttuurin koulutus Aikuiskoulutus

9 Perustutkinnot Käsi- ja taideteollisuusalan pt Matkailualan pt Luonto- ja ympäristöalan pt Hotelli-, ravintola- ja catering -alan pt Tieto- ja viestintätekniikan pt Liiketalouden perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

10 Saamen kielet 2012 Pohjoissaamen 40 ov Inarin saamen 40 ov Koltansaamen 40 ov Peruslinjoille 2 ov Virtuaaliopetus 30 ov (110 opiskelijaa) Media ov

11 Virtuaalikoulutus Taulukko 1 vuosi tuntimäärä opiskelijamäärä Yhteensä:

12 projektit ALA HANKE PÄÄTOTEUTTAJA RAHOITTAJA AIKA Media Interaktiivinen Sápmi SAKK Lapin ELY-keskus, ESR Matkailu Neda Ordym SAKK Kolarctic ENPI CBC, Suomen Ulkoministeriö Oppimisymp äristö Sápmi Miehttá SAKK Lapin ELY-keskus, ESR i Poro LAO Lapin ELY-keskus, maaseuturahasto 2012 Saamen kieli ja kulttuuri Kolttasaamelainen kulttuuri yli rajojen SAKK Lapin lääninhallitus, Interreg IV A NORD Kehittämise n infra Sápmi ihttin SAKK Lapin ELY-keskus > Sivutuotteet Sarvesta ytimeen SAKK Pohjoisimman Lapin Leader ry Koulutus DAVVI monitieteinen yliopistollinen koulutushanke Lapin yliopisto Lapin ELY-keskus, ESR Northern Cross-Border Cultural Experts Kalottikeskus Lapin liito, Kolarctic ENPI Työssäoppiminen ja näytöt käsikädessä SAKK OPH Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/op H Yrittäjyys Elinkeino Läpsy-hanke Laajennettu työssäoppiminen Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/op H Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/op H Lamppu-hanke Saamelaisalueen yritysneuvontapalvelu SAKK, ELY Lapin ELY-keskus, ESR Yrittäjyyskoulu LAO Lapin lääninhallitus, ESR Svenska Samers Interreg IV a Sápmi, lapin Riksförbund (SSR) liitto Indigee II Oarjehieibma -yhteisen saamelais. Porokoulun valm.hanke SAKK Interreg IV a Sápmi, Lapin liitto > Opiskelijahy vinvointi Ongelmakeskeisestä opiskelijahuollosta kohti osallistavaa hyvinvointia LAPPIA Lapin ELY-keskus, ESR

13 Bohccot

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28 ARKTINEN YHTEISTYÖ Arktinen porokoulutus tammikuussa 2 vkoa Nahkakoulutus Helmikuussa 2 viikkoa Messuosallistumiset Seminaarit Opettajakoulutus Oppilasvaihdot Tutkimustyö

29 Fairbanks White Horse Igaluit Kangaatsiak Kautokeino Kiiruna Inari Jokkmokk Rovaniemi Narjan-Mar Tana Lovozero Syktyvkar Salehard Tudjinka Yakutsk Oulu Pietari Moskova

30

31 Mihin laadulla tähdätään Saamelaiskulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen Osaamisprosessi Läpäisy Yrittäjyys Työllisyys, elinkeinot Saamelaiskulttuuriin vaikuttaminen? Yhteisöjen ja kylien hyvinvointi Kielen puhujat Poromäärät Puvut Perinteet, Innovaatiot

32

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS - SAKK Valtion oppilaitos Toimintaa ohjaa laki ja asetus saamelaisalueen

Lisätiedot

Sápmi. Liisa Holmberg, SAKK

Sápmi. Liisa Holmberg, SAKK Sápmi Liisa Holmberg, SAKK SÁPMI - Suomi - Norja - Ruotsi - Venäjä 100 000 saamelaista Poro muotiin 1.7.2009-31.11.2010 Porosta saatavien käsityömateriaalien korkeampi hyötykäyttö Budjetti 150 000 Tavoitteena

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja saamelaiset

Ammatillinen koulutus ja saamelaiset Ammatillinen koulutus ja saamelaiset Ellen Pautamo, lehtori, saamen kieli ja saamelaiskulttuuri Virtuaalikoulu Saamelaisalueen koulutuskeskus, Inari, SUOMI Teemaistunti 1: Suomalais-ugrilaisten ja samojedikansojen

Lisätiedot

SAKK:N MATKASSA ARKTISELLA ALUEELLA

SAKK:N MATKASSA ARKTISELLA ALUEELLA SAKK:N MATKASSA ARKTISELLA Marina Falevits Timo Halonen Maritta Mäenpää SAKK:n arktisen yhteistyön (=KV-toiminnan) ydintä Poroelinkeinon ja koulutuksen kehittäminen pohjoisten porokansojen alueella Alkuperäiskansojen

Lisätiedot

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ YLEISTÄ SOGSAKK perustettu säätämällä laki L545/93 ja asetus A649/93 valtion oppilaitos kotipaikka Inarin kunta opetuskielet suomi ja saame, myös muut kielet mahdollisia YLEISTÄ Saamelaisalueen koulutuskeskus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Yleistä - SAKK (Sámi oahpahusguovddáš) on opetusministeriön toimialaan kuuluva toisen asteen ammatillinen oppilaitos,

Lisätiedot

Saamelaisalueen etäopetuspäivät 9.9.2010 Eeva-Liisa Rasmus

Saamelaisalueen etäopetuspäivät 9.9.2010 Eeva-Liisa Rasmus Saamelaisalueen etäopetuspäivät 9.9.2010 Eeva-Liisa Rasmus Saamelaisalueen etäopetuspäivät 9.9.2010 Eeva-Liisa Rasmus Saame virtuaalikouluhanke 2004-2007(OPH) Mistä lähdettiin liikkeelle? Toimintamallin

Lisätiedot

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja Katsaus koulutustarjontaan Valtuuston seminaari 20.9.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 KOULUTUSMUODOT 2015 % 2016 % Ammatillinen peruskoulutus (33) 5 119 77 % 4 842 77,4 % Muut

Lisätiedot

Toiminta konkretisoituu seutukuntakohtaisesti räätälöityjen, yhteisten koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden

Toiminta konkretisoituu seutukuntakohtaisesti räätälöityjen, yhteisten koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden MAAKUNTAKORKEAKOULU / POHJOIS-LAPIN OSAAMISSTRATEGIA 2010-2015 1. Maakuntakorkeakoulun tavoitteet Lapin maakuntakorkeakoulu on Kemi-Tornion ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Lapin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 18.04.2016 10:40:57 1(5) Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 2016 Syksy Oppilaitos: 10053 Koulutuskeskus Salpaus Tiedot päivitetty Opintopolusta: 18.4.2016 08:07 Haku- Koodi Toimipiste

Lisätiedot

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma TAITO 2017 Osaamisen ydintä etsimässä Konferenssi Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017 4.5.2017 Tiina Ervelius, Eeva Mertaniemi, Elina Pekonen

Lisätiedot

Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan

Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan Lapin ELY-keskuksen kokemuksia Suunnittelija Eerika Tapio 9.4.2015 1 Terveisiä Napapiiriltä! Laaja Lapin maakunta ~99 000 km2 181 835 asukasta Peruskoululaisia

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä HAYO LUPI MSKK SASO YHTEENSÄ Opiskelijamäärä 30.9.2014 520 1083 585 823 3011 1.7.-30.9.2014 eronneet opiskelijat 14 32 25 19 90 1.7.-30.9.2014

Lisätiedot

ENNAKOINTI

ENNAKOINTI ENNAKOINTI 10.9.2013 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Aloitti nykymuodossaan 1.1.2005 1.1.2009 alkaen 12 koulutusyksikköä ja hallintoyksikkö Opiskelijoita yhteensä n. 11 300 Perusopetuksessa 6 000 Aikuiskoulutuksessa

Lisätiedot

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen SEURANTA Seurannan kehittäminen aloitettu syksyllä 2011 Ensimmäinen julkistus 2013 Hankkeita käynnissä v. 2014 24 kpl 55 koulutuksen

Lisätiedot

AITOJEN TAITOJEN JUURILLA

AITOJEN TAITOJEN JUURILLA AITOJEN TAITOJEN JUURILLA Ammattiosaajan työkykypassi Tiisu-Maria Näkkäläjärvi Sosiaali- ja terveysalan opettaja Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš, Saamelaisalueen koulutuskeskus on

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi Koulutuskuntayhtymä Tavastia 17.10.2017 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Vanaja Koulutus

Lisätiedot

Koltansaamen kielen ja kulttuurin konferenssi

Koltansaamen kielen ja kulttuurin konferenssi LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 30.5.2012 Koltansaamen kielen ja kulttuurin konferenssi 14. 15.6.2012 Inarissa järjestetään kesäkuussa Koltansaamen kielen ja kulttuurin konferenssi. Tapahtuma on Saamelaiskulttuurikeskus

Lisätiedot

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017 Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin . 13/03/2017 Opetushallitus 2 Vieraskielisten opiskelijoiden lukumäärä ja osuus (%) kaikista

Lisätiedot

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana Etäopetuksena Learnlinc järjestelmässä alkaen ma 10.8.2009 klo 17.30-20.00 Opintokokonaisuus sisältää 10 opintoviikkoa verkko-oppitunteja

Lisätiedot

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä maakunnan ammattitaidon ja osaamisen kehittäjänä 28.3.2017 Esa Karvinen Kuntayhtymän johtaja PKKY 13 pohjoiskarjalaista omistajakuntaa

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine Päätös OKM/63/531/2017 6.10.2017 Aitoon Emäntäkoulu Oy TULIKALLIONTIE 54 36720 AITOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine 1.8.2017

Lisätiedot

Virtuaalikoulu. Saamentutkimuksen seminaari 1.10.2010, Levi Outi Länsman Saamelaisalueen koulutuskeskus

Virtuaalikoulu. Saamentutkimuksen seminaari 1.10.2010, Levi Outi Länsman Saamelaisalueen koulutuskeskus Virtuaalikoulu Saamentutkimuksen seminaari 1.10.2010, Levi Outi Länsman Saamelaisalueen koulutuskeskus Opiskelu virtuaalikoulussa Virtuaalikoulussa opinnot suoritetaan etäopintoina verkkoympäristöissä.

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset Yhteishaun 2019 alustavat tulokset 18.3.2018 Jatta Herranen Opiskelijapalvelut/Hakutoimisto Toive 1 Kaikki Haun al. paikat Vetovoima Riveria, Joensuu 780 2668 915 0,85 Riveria, Kitee 74 240 123 0,60 Riveria,

Lisätiedot

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Oulun seudun koulutuskuntayhtymä PL 213 90101 Oulu Viite Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hakemus 20.2.2019 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.5.2019 lukien

Lisätiedot

Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu

Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu kevät 217 13.4.217 Lempäälän kunta, Vesilahden kunta 4.5.217 Pälkäneen kunta 5.5.217 1.5.217 Virtain kaupunki 3.5.217 Kangasalan kunta 2.6.217

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

Saamelaisten kansallispäivä 6.2. Ohjelmaa Inarin kirkonkylällä

Saamelaisten kansallispäivä 6.2. Ohjelmaa Inarin kirkonkylällä Saamelaisten kansallispäivä 6.2. Ohjelmaa Inarin kirkonkylällä klo. 07.10- Yle Sápmi - Lähettää yhteispohjoismaista radio-ohjelmaa kolmella saamen kielellä koko päivän klo 7.10 alkaen, mm. Sohkaršohkka

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan

Lisätiedot

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA 3.4.2008 SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA sisällysluettelo 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET TIEDOT 3. KILPAILUTEHTÄVÄ 4. EHDOTUSTEN LAADINTAOHJEET 1 2 1. KILPAILUKUTSU 1.1 KILPAILUN

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 7.11.2013 2 Miten vastataan työelämälähtöisyyteen?? 7.11.2013 3 7.11.2013

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi Koulutuskuntayhtymä Tavastia 28.4.2015 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Hämeenlinnan

Lisätiedot

Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus Hoiva-avustaja, Ivalo.

Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus Hoiva-avustaja, Ivalo. Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus Hoiva-avustaja, Ivalo. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/31963576.aspx Ulkoinen hankinta ID 49399-2012 Hankinnan tyyppi Jälki-ilmoitus Asiakirjan tyyppi

Lisätiedot

SAAMELAINEN NUORISO. Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011

SAAMELAINEN NUORISO. Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011 SAAMELAINEN NUORISO Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011 PROJEKTIN LÄHTÖKOHTIA Saamelaista kulttuuria tallentavat erikoismuseot Pohjoismaissa halusivat tallentaa nykysaamelaista kulttuuria kokoelmiinsa

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 17.03.15 15:22:21 1() Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 15 Syksy Haku: Yhteishaku ammatilliseen ja lukioon, kevät 15 Koulutuksen järjestäjä: 0973110-9 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO Ammatillinen peruskoulutus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO 2008 10 I VASTAAJAN TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi - valitkaa

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040 LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma 2014-20172017 Maakuntastrategia 2040 Hyväksytään Lapin liiton valtuustossa 20.5.2014 Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Mervi Nikander mervi.nikander(@)lapinliitto.fi www.lapinliitto.fi/lappi-sopimus

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös 14.12.2018 PL 213 90101 OULU Viite Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien Oulun seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

muutos GIELDA SKUVLA diimmut Sámegielat Eatnigiella Eaktodáht. Oktiibuot KUNTA KOULU tunnit oahpahus Äidinkieli Válljenávn.

muutos GIELDA SKUVLA diimmut Sámegielat Eatnigiella Eaktodáht. Oktiibuot KUNTA KOULU tunnit oahpahus Äidinkieli Válljenávn. SÁMEGIELA JA SÁMEGIELAT OAHPAHUS SUOMA SKUVLLAIN 2010-2011 SAAMEN KIELEN JA SAAMENKIELINEN OPETUS SUOMEN KOULUISSA Sámedikki skuvlen- ja oahppamateriáladoaimmahat, gielddaid, skuvllaid ja oahpaheaddjiid

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos Päätös Erkkiläntie 2 62600 LAPPAJÄRVI Viite n hakemus 2.2.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos on 2.2.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa 31.8.2016 Tiina Ervelius projektipäällikkö, lehtori, TtM, sh Kotihoidon

Lisätiedot

POHJOISKALOTIN JA VENÄJÄN VÄLISEN YHTEISTYÖN UUSIMMAT HANKKEET

POHJOISKALOTIN JA VENÄJÄN VÄLISEN YHTEISTYÖN UUSIMMAT HANKKEET LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA 29.8.2011 klo 12 POHJOISKALOTIN JA VENÄJÄN VÄLISEN YHTEISTYÖN UUSIMMAT HANKKEET EU:n Kolarctic ENPI CBC-ohjelman ensimmäiset hankkeet ovat käynnissä. Ohjelmasta rahoitetaan

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto, yo 13,00

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto PIRKANMAA 21.6.2017 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 5,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

Opettajan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta

Opettajan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta Opettajan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 1) nainen 1 ) mies. Ikäni vuosina Vastaajien määrä: 1 9 9 1 1 9 9 1 9 1 9 1 9 1. Työkokemus opettajana

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto & Aleksi Pirkkalaistie 1. 11.4.2014 Ari Holsti

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto & Aleksi Pirkkalaistie 1. 11.4.2014 Ari Holsti Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto & Aleksi Pirkkalaistie 1 20 18 16 14 12 10 8 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 11.4.2014 Ari Holsti Kaikki ammatillinen koulutus nyt samalla kartalla. Koulutusta

Lisätiedot

muutos GIELDA SKUVLA diimmut Sámegielat Eatnigiella Eaktodáht. Oktiibuot KUNTA KOULU tunnit oahpahus Äidinkieli Válljenávn.

muutos GIELDA SKUVLA diimmut Sámegielat Eatnigiella Eaktodáht. Oktiibuot KUNTA KOULU tunnit oahpahus Äidinkieli Válljenávn. SÁMEGIELA JA SÁMEGIELAT OAHPAHUS SUOMA SKUVLLAIN SAAMEN KIELEN JA SAAMENKIELINEN OPETUS SUOMEN KOULUISSA 2009-2010 Sámedikki skuvlen- ja oahppamateriáladoaimmahat, gielddaid, skuvllaid ja oahpaheaddjiid

Lisätiedot

Kuvallisen ilmaisun osaamisala, pk (Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto) 1,00

Kuvallisen ilmaisun osaamisala, pk (Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto) 1,00 Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Tulostettu 16.8.2018 Alin hyväksytty pistemäärä Maatalousalan perustutkinto, yo 11,00 Matkailualan perustutkinto, yo 8,00 Puutarha-alan

Lisätiedot

Opiskelemaan Venäjälle

Opiskelemaan Venäjälle Opiskelemaan Venäjälle infotilaisuus 20.10.2011 klo 15:00-17:00 Puhujina: Veronika Koltunova Pietarin valtionyliopiston kansainväliseltä osastolta kertoo opiskelusta lähinnä Pietarin valtionyliopistossa.

Lisätiedot

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä:

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky)

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) 16.2.2016 Ilkka Pirskanen Kuntayhtymän johtaja Lähtökohdat 2 Perustana on opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

EANODAT ENONTEKIÖ. GIELDA SKUVLA diimmut Sámegielat Eatnigiella Eaktodáht. Oktiibuot KUNTA KOULU tunnit oahpahus Äidinkieli Válljenávn.

EANODAT ENONTEKIÖ. GIELDA SKUVLA diimmut Sámegielat Eatnigiella Eaktodáht. Oktiibuot KUNTA KOULU tunnit oahpahus Äidinkieli Válljenávn. SÁMEGIELA JA SÁMEGIELAT OAHPAHUS SUOMA SKUVLLAIN 2011-2012 SAAMEN KIELEN JA SAAMENKIELINEN OPETUS SUOMEN KOULUISSA Sámedikki skuvlen- ja oahppamateriáladoaimmahat, gielddaid, skuvllaid ja oahpaheaddjiid

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia

Koulutuskuntayhtymä Tavastia Koulutuskuntayhtymä Tavastia 15.4.2019 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Vanaja Koulutus

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 Kaikki Hyväk Alin hyväksytty hakeneet sytyt pistemäärä Ahlmanin ammattiopisto 909 114 Eläintenhoidon ko, pk (maatalousalan pt) 308 26

Lisätiedot

SÁMEGIELA JA SÁMEGIELAT OAHPAHUS SUOMA SKUVLLAIN SAAMEN KIELEN JA SAAMENKIELINEN OPETUS SUOMEN KOULUISSA EANODAT ENONTEKIÖ

SÁMEGIELA JA SÁMEGIELAT OAHPAHUS SUOMA SKUVLLAIN SAAMEN KIELEN JA SAAMENKIELINEN OPETUS SUOMEN KOULUISSA EANODAT ENONTEKIÖ SÁMEGIELA JA SÁMEGIELAT OAHPAHUS SUOMA SKUVLLAIN 2008-2009 SAAMEN KIELEN JA SAAMENKIELINEN OPETUS SUOMEN KOULUISSA Sámedikki skuvlen- ja oahppamateriáladoaimmahat, gielddaid, skuvllaid ja oahpaheaddjiid

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2015

Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2015 Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2015 5.8.2015 Opiskelijoita 20.1.2015 526 1022 600 820 2968 Eronneet opiskelijat ajalta 1.4.-30.6.2015 AIKO HAYO H HAYO K HAYO IISAKKI IKATA IKOL OSARA LUPI MSKK KOSOL TKTO

Lisätiedot

LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN LAPIN AMMATTIOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2012

LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN LAPIN AMMATTIOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2012 Alkuperäinen malli - Maarit Kuosa, Salpaus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN LAPIN AMMATTIOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2012 Toimintasuunnitelmapohja on laadittu niin, että se sisältää väli- ja loppuraportissa

Lisätiedot

Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi

Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi Rovaniemi Erityisasiantuntija Maarit Kallio-Savela, Suomen Kuntaliitto Jatkumo esiopetuksesta perusopetuksen kautta toiselle asteelle nuoruus

Lisätiedot

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi SAAMELAISKULTTUURI Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti NIMI: KOULU ja LUOKKA: PÄIVÄMÄÄRÄ: Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi A. SAAMELAISET Saamelaisalue Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu

Lisätiedot

Opetusneuvos Pirjo Väyrynen Perehdytystilaisuus Helsinki, Oulu

Opetusneuvos Pirjo Väyrynen Perehdytystilaisuus Helsinki, Oulu OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI: TIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ Millaista tietoa arviointijärjestelmä tuottaa oppimistuloksia logistiikan, sosiaali- ja terveysalan, kone- ja metallialan sekä hotelli-

Lisätiedot

Opiskelijan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta

Opiskelijan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta Opiskelijan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta. Sukupuoli Vastaajien määrä: ) Nainen ) Mies. Ikä vuosina Vastaajien määrä: 5 5 5 5 5 5 5 5 5 v 5 . Meneillään oleva opiskeluvuosi

Lisätiedot

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 3 65101 VAASA Viite Vaasan kaupungin hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 11.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan!

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Syysseminaari 3. 4.10.2017 Joensuu Esa Karvinen, kuntayhtymän johtaja Väkiluku 164 085 ihmistä (Tilastokeskus 31.12.2016).

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn. tehostamisohjelma. Määrällisen seurannan tulokset. Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn. tehostamisohjelma. Määrällisen seurannan tulokset. Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Määrällisen seurannan tulokset 2013 2014 Sisällys Sisällys... 2 1. Määrällinen seuranta... 3 2. Tutkinnon suorittamisen lopettaminen... 4 2.1 Tulokset

Lisätiedot

KOULUTUSTOIMINNAN STRATEGIA 2013

KOULUTUSTOIMINNAN STRATEGIA 2013 Saamelaisalueen koulutuskeskuksen KOULUTUSTOIMINNAN STRATEGIA 2013 Hyväksytty johtokunnassa 3.3.2011 Päivitetty 24.6.2013 1 SAKK:en KOULUTUSTOIMINNAN STRATEGIA SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 5 I KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016 Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016 Opiskelijoita 20.1.2016 470 1062 638 849 3019 Eronneet opiskelijat ajalta 1.4. - 30.6.2016 Perustutkinto HAYO H HAYO K HAYO IISAKKI IKATA IKOL OSARA LUPI

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle 2014-2020

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle 2014-2020 EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle 2014-2020 19.12.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö ENI CBC yhteistyö 2014-2020 ENI CBC -yhteistyön strategiset päätavoitteet: A. Taloudellisen

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 21.5.2014 Sanna Penttinen Ammattikoulutuksen tutkintorakenne 52 perustutkintoa 190 ammattitutkintoa 132 erikoisammattitutkintoa Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa

Lisätiedot

Majoitus- ja ravitsemisalan koulutus pääkaupunkiseudulla

Majoitus- ja ravitsemisalan koulutus pääkaupunkiseudulla Majoitus- ja ravitsemisalan koulutus pääkaupunkiseudulla Mara-alan Ennakointikamari 4.5.2011 klo 12.00-16.30, Taitotalo Kongressikeskus, auditorio Fakta, Helsinki Dan Koskinen Koulutusalavastaava Helsingin

Lisätiedot

ALKUPERÄISKANSAT. KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala

ALKUPERÄISKANSAT. KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala ALKUPERÄISKANSAT KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala Kulttuurinen approriaatio / kulttuurinen väärinkäyttö?! https://www.theguardian.com/film/filmblog/2016/sep/26/moanapolynesia-disney-cultural-blunders

Lisätiedot

Sámiid sosiálabálvalusaid ovddidanovttadat

Sámiid sosiálabálvalusaid ovddidanovttadat Sámiid sosiálabálvalusaid ovddidanovttadat 2007-2009 Saamelaisten sosiaalipalvelujen kehittämisyksikkö 2007-2009 Saamenkielisen kehittämisverkoston koulutus 8.11.2008 Kehittämistyö / kehittäminen Mitä

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Ohjausryhmän palaveri 27.1.2014 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Katsaus hankkeen toimintaan 3. Ensimmäisen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien Päätös PL 765 33101 TAMPERE Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen 1.1.2019 lukien Opetus-

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Arctic Smart Rural Community. Lapin maaseudun tryffelit

Arctic Smart Rural Community. Lapin maaseudun tryffelit Arctic Smart Rural Community 4.4.2017 Lapin maaseudun tryffelit Mitä maaseudulla tapahtuu? 4.4.2017 Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin voimistuu Ihmiset seuraavat rahaa Elintarvikkeita, energiaa, työtä

Lisätiedot

Opintopolku-info vastuukäyttäjille ja Opintopolku.fi

Opintopolku-info vastuukäyttäjille ja Opintopolku.fi Opintopolku-info vastuukäyttäjille 20.10.2017 ja 27.10.2017 Sisältö Kuulumisia Opetushallituksesta Haku- ja valintaprosessin kehittämisretro Uudet opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

SPIRIT OF INARI LEADER MATKAILUYRITTÄJIEN ASIALLA

SPIRIT OF INARI LEADER MATKAILUYRITTÄJIEN ASIALLA SPIRIT OF INARI 1.11.2018 LEADER MATKAILUYRITTÄJIEN ASIALLA Johanna Liinamaa, toiminnanjohtaja Leader Pohjoisin Lappi ry LAPIN LEADER-RYHMÄT Lapin Leader-ryhmät Leader Peräpohjola (51) Simo, Keminmaa,

Lisätiedot

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Yliopisto hahmottuu 4 tiedekuntaa: kasvatustieteet oikeustieteet taiteet yhteiskuntatieteet ja tarkentuu Vajaa 5 000 opiskelijaa 625 työntekijää Budjetti n.

Lisätiedot

Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry

Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry 1 Valtakunnallinen yhdistys - tarkoituksena valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa ja oikeuksia alkuperäiskansana

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Oulu 12.11.2015 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Ohjauksen vastuutaho: koulutuksen järjestäjä Ohjauksen vastuutaho:

Lisätiedot

OPISKELIJAT Palvelut ja hyvinvointi -toimiala

OPISKELIJAT Palvelut ja hyvinvointi -toimiala OPISKELIJAT 17.9.2018 Palvelut ja hyvinvointi -toimiala tyyppi * OHEISMATERIAALI A Palvelut ja hyvinvointi -toimiala neuvottelukunta 24.10.2018 Tuntematon Ammattitutkinto 1 163 212 42 418 Ei tutkintotavoitetta

Lisätiedot

13.6.2013 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Oppilaitos:

13.6.2013 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Oppilaitos: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta:

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta: 1 TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli: Nainen Mies 2. Valitse ikäryhmä johon kuulut: 18 24 25 34 35 44 45 54 55 64 65 74 75 84 85 94 95 3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa

Lisätiedot

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd.

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. ETELÄ KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. syksy 2013 Pintakäsittelyn perustutkinto (rakennusmaalari) kevät ja syksy

Lisätiedot

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset UUSIEN AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA TUTKINNON PERUSTEIDEN KÄYTTÖÖNOTTO - AIKATAULU Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Soveltuvuus- / pääsykoe ajankohta Aloituspaikat 2016 Mahdollisuus opiskeluun pienemmässä ryhmässä Ammatino hjaaja Oppimisen tukipajat

Lisätiedot

1.1. Smiid ruovttuguovllu gielddat/ (-4) (+5) (+3) vs. 2011-2012 22. Yhteensä Muutos. Oktiibuot Rievdädus. EaktodåhtoIa.

1.1. Smiid ruovttuguovllu gielddat/ (-4) (+5) (+3) vs. 2011-2012 22. Yhteensä Muutos. Oktiibuot Rievdädus. EaktodåhtoIa. OAHPAHUS SÄMEGIELAS JA SÄMEGILLII SUOMA SKUVLLAIN 0-03 Oktiibuot Rievdädus Yhteensä Muutos vs. 0-0 4 7 7 9 (+) (+3) (-) 0 (+) (-4) (+) (+5) SAAMEN KIELEN JA SAAMENKIELINEN OPETUS SUOMEN KOULUISSA Sämedikki

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta työvalmennuksen erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta työvalmennuksen erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta työvalmennuksen erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja

Lisätiedot