Suomen Akatemian tutkimusohjelma VALTA Valta Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Akatemian tutkimusohjelma VALTA 2007 2010. Valta Suomessa"

Transkriptio

1 Suomen Akatemian tutkimuohjelma VALTA Valta Suomea

2 Valta Suomea VALTA lyhyeti Suomalaien yhteikunnan valtajärjetelmä on ollut muutopaineiden kohteena viime vuoikymmeninä. Suomi on liittynyt Euroopan Unioniin, uomalaiet yrityket ovat kanainvälityneet, talouelämä on integroitu globaaliin talouteen ja kulttuuri on kehittynyt moniarvoieen uuntaan. Tutkimuohjelmaa tutkitaan näiden muutoten vaikututa valtaan ja vallan käyttäjiin. Samalla tutkitaan itä, miten valta tuottaa toimeentuloon, työhön, maantieteeeen, ukontoon, ukupuoleen ja etniyyteen liittyviä eroja. Suomalaien vallan hitoria, nykytila ja tulevaiuu muodotavat tutkimuohjelman laajan kaaren. Tutkimuohjelman tavoitteet Teema-alueet Suuret hallinto- ja valtapoliittiet päätöket on Suomea uein tehty ilman laajaa julkita kekutelua. Näiden päätöten vaikutukita kanalaiten elämään, demokratiaan, vallan jakautumieen ja hallinnon toimintatapaan on tehty erillitutkimukia, mutta kokonaivaltainen tulkinta puuttuu. Tutkimuohjelman yhtenä tavoitteena on tukea laaja-alaita tutkimuta vallata ja en hitorialliita muutokita Suomea. Toiena kekeienä tavoitteena on tuottaa uutta empiiritä tietoa konkreettiita valtaproeeita, valta kun toteutuu lähe aina lähietäiyydellä. Tieteellien valtatutkimuken ohella tutkimuohjelma rohkaiee poikkitieteellieen ja vertailevaan näkökulmaan ekä vahvitaa tutkijoiden ja tutkimuhankkeiden kanallita ja kanainvälitä yhteityötä. Erityihuomio kohditetaan tiedonkulkuun ja tutkimutulokita tiedottamieen. Tutkimuohjelma haluaa aktiivieti oallitua yhteikunnallieen kekuteluun vallata Suomea. 1. Kanainvälinen järjetelmä, valta Suomea ja Suomen valta Suuri oa uomalaiten hyvinvointiin ja työlliyyteen liittyvitä päätökitä tehdään nykyiin poikkikanalliia kontekteia ylikanalliten äännöten rajoittamina. Miten uomalaiten elämään vaikuttavat aloitteet yntyvät, etenevät ja uodattuvat kanallielle taolle ja millaiia poliittiia yhteiöiä valtaa tuotetaan? Mitkä ovat Suomen toimintamahdolliuudet tiivityvää maailmaa? Kenellä on valtaa kontrolloida näitä proeeja? Tutkimuohjelma ei kekity ainoataan poliittiiin ja taloudelliiin kyymykiin, vaan ihmioikeudet, kulttuuri-ilmiöt ekä oikeu- ja moraalijärjetelmät ovat yhtälailla tärkeitä kanainväliiä politiikan ja vallan kenttiä. 2. Valta valtioa ja valtion valta Pohjoimaita hyvinvointivaltiota ja yhteiymmärryken tärkeyttä korotavaa konenupolitiikkaa

3 on pidetty uomalaien valtajärjetelmän tyypillienä piirteenä. Tutkimuohjelmaa tarkatellaan, miten kanainvälityminen ja integraatio ovat muokanneet tätä politiikkaa vallan rakenteiden ja valtiolliten mekanimien kautta. Miten kanainväliet opimuket ja Euroopan unionin lainäädäntö ovat vaikuttaneet valtarakenteiiin ja vallan mekanimeihin Suomea? Mitä muutokia on havaittavia julkiten intituutioiden väliiä valtauhteia? Miten eliitin tuottamien ja ylläpitämien rakenteet ovat muuttuneet? Miten globaali, eurooppalainen, kanallinen ja paikallinen tao kytkeytyvät toiiina ja mitkä ovat tämän kytkeytymien vaikutuket valtaan Suomea? 3. Talou ja valta Talouden avoimuuden kavu (globaliaatio) on luonut kollektiivien ukomuken, että talouden valta ulottuu tänä päivänä lähe kaikkialle. Varmaa on, että globaalin talouden, yhdentyvien markkinoiden, uuien markkina-alueiden ja kanainvälien kilpailukyvyn merkity on korotunut. Minkälaien murroken uomalainen taloujärjetelmä on kokenut tämän kehityken myötä? Onko talouden valta laajentumaa? Miten markkinoiden ja toiaalta julkiyhteiöjen toiminta on muuttunut liiketaloudelliten toimintalogiikkojen omakumien myötä? Miten taloupoliittinen tieto on muovautunut ja millaita julkita ja näkymätöntä vallankäyttöä taloupolitiikkaan liittyy? 4. Kanalaiet ja kanalaiyhteikunta Kanalaitoiminta, kanalaijärjetöt ja oiaaliet liikkeet ovat tärkeä oa yhteikunnallita ja kulttuurita valtarakennetta. Niiden tehtävänä voi toimijata riippuen olla joko vallitevan järjetelmän ylläpitäminen tai kritiikki ja vaihtoehtojen luominen. Suomea järjetöjen vahvalla aemalla on ollut vaikututa valtiollien järjetelmän toimintaan, mukaan lukien hyvinvointivaltion rakentuminen. Minkälainen rooli kanalaijärjetöillä on ollut uomalaiea valtajärjetelmää ja mitä merkittäviä muutokia on tää uhteea tapahtunut? Miten valta paikannetaan ja hahmotetaan kanalaitoiminnan näkökulmata käin? Onko valtajärjetelmää tekijöitä, jotka rajoittavat kanalaitoimintaa? Tutkimuohjelmaan iältyy niin pienten ruohonjuuri-

4 taon protetiliikkeiden kuin vakiintuneiden kolmannen ektorin järjetöjenkin tutkimu. 5. Media ja valta Tiedonvälityken alalla on tapahtunut erä uurimmita muutokita valtajärjetelmää. Suomalaien mediakentän uudelleen jäentyminen, en uhteet valtajärjetelmän muihin oiin ekä median toimintaperiaatteet ovat iten tärkeä valtatutkimuken kohde. Mitä merkitytä mediataloudella, omiturakenteiden muutokella, kekittymiellä, ketjuuntumiella ja konvergenilla on vallan kannalta? Heijataako media valtarakenteita paiivieti vai tuottaako e niitä aktiivieti? Valtamedioiden liäki on olemaa vata- tai vaihtoehtomedioita. Eimerkiki nuorille uunnattuun mediaan liittyy myö vatakulttuuria ja yhteikuntakritiikkiä. Miten julkiuu tukee kriittitä kanalaiuutta, mahdollitaa oallitumien ja mielipiteen muodotamien? Mitä median valta oikeataan tarkoittaa? 6. Sukupuoli ja valta Suomalaien yhteikunnan valtajärjetelmää kuvaa edelleen ukupuolten välinen eriarvoiuu. Tutkimuohjelma tarkatelee perinteiiä eroja julkien ja ykityien vallan käytöä naiten ja mieten välillä politiikaa, työelämää, talouelämää ja perheiä. Samalla tutkitaan itä, kuinka valtajärjetelmä rakentaa ukupuoliidentiteettejä ja en myötä ukupuolittunutta valtaa. Kekeiiä teemoja ovat yhteikunnaa vallitevan ukupuolijärjetelmän muutoket ja hyvinvointivaltion murroken ukupuolittuneet vaikutuket. Millaiia vaikutumahdolliuukia intitutionaalinen valtajärjetelmä tarjoaa naiille, erityieti politiikan ja talouden kanainvälitymien myötä? Kekeitä on myö tutkia empiirieti vallan verkotoja ja eliitin uuiutumita ukupuolinäkökulmata. Valokuvat: Via Vehmanen/ Amarantti, kuvakori.com, futureimagebank.com, Sole Lätti Taitto: Sole Lätti Yliopitopaino, Helinki 2007

5 VALTA -tutkimuohjelma Rahoitettavat hankkeet Kulttuurin valta ja hyväkynnän tuottaminen Mikko Lehtonen, Tampereen yliopito Johtajuu, valta ja pelko Marja Erikon, Tampereen yliopito Valtaeliitit ja vallan käitteet: Suomalaien markkinaregiimin hallinta Rito Heikala, Jyväkylän yliopito Monimuotoiuu ja valta ukupuolittuneia organiaatioia: Työpaikat ja ukupuolten välinen taa-arvo Tuula Heikanen, Tampereen yliopito Valta Suomen metä- ja luonnonuojelupolitiikaa kanalaiten mieltämänä: Poliittien pykologian ovellu Klau Helkama, Helingin yliopito Medborgarmakt i repreentativ demokrati Lauri Karvonen, Åbo Akademi Kilpailuyhteikunnan hallinta uomalainen markkinavalta vertailevata näkökulmata: Poliittiet intituutiot Niilo Kauppi, Helingin yliopito Medier, medborgarkap och makten kreter Ullamaija Kivikuru, Helingin yliopito Valtaa haatamaa: Etniten ja kanalliten vähemmitöjen taa-arvo, moninaiuu ja integraatio Suomea Peter A. Krau, Helingin yliopito Suomalaien ukupuolivallan paradokit. Tutkimu oikeudeta, politiikata ja monitaoieta hallinnata Kevät Nouiainen, Helingin yliopito Kilpailun voittokulku: Sääntelyn purkaminen ja intitutionaalinen muuto Suomen taloudea, Tapani Paavonen, Turun yliopito Valta, ylikanalliet hallintajärjetelmät ja yliopiton uui johtamitapa Suomea Rito Rinne, Turun yliopito Suomalaien energiapolitiikan hallinta: Julkieta kontrollita ja ääntelytä markkinaperuteieen valtaan? Ilkka Ruotetaari, Tampereen yliopito Strategiet käytänteet. Kätkeytyneet ukupuolihitoriat Suomea Laura Stark, Jyväkylän yliopito Euroopan Unioni kanainvälienä toimijana: EU:n ulkouhteet pienen jäenmaan näkökulmata Teija Tiilikainen, Helingin yliopito Julkinen talou, taloudellinen valta ja tulonjako Matti Tuomala, Tampereen yliopito Voimakentillä: Naiet vallan ja tiedon ammatilliia verkotoia 1900-luvun Suomea Jouko Vahtola, Oulun yliopito Tieto/valta kaupunkikehitykeä Kimmo Lapintie, Teknillinen Korkeakoulu, Helinki Oikeuden ja vallan muutoket Suomea Veli-Pekka Viljanen, Turun yliopito Eläkejärjetelmä ja valta Jukka Laila, Elinkeinoelämän tutkimulaito Valtarakenteiden pyyvyy Suomea Mika Widgrén, Elinkeinoelämän tutkimulaito

6 Liätietoja ohjelmata Suomen Akatemia Petteri Pietikäinen, FT, do. Ohjelmapäällikkö Tiina Tembe Projektiihteeri Suomen Akatemia Ohjelman verkkoivut: Vilhonvuorenkatu 6 PL 99, Helinki Puhelin (09) Faki (09)

Kestävä tuotanto ja tuotteet. Suomen Akatemian tutkimusohjelma kestävä tuotanto ja tuotteet KETJU 2006 2010

Kestävä tuotanto ja tuotteet. Suomen Akatemian tutkimusohjelma kestävä tuotanto ja tuotteet KETJU 2006 2010 Ketävä tuotanto ja tuotteet Suomen Akatemian tutkimuohjelma ketävä tuotanto ja tuotteet KETJU 2006 2010 Ketävä tuotanto ja tuotteet (KETJU) 2006 2010 KETJU lyhyeti Tuotanto ja tuotteet vaikuttavat ympäritöön

Lisätiedot

Kansainvälinen. Neurotieteen tutkimusohjelma

Kansainvälinen. Neurotieteen tutkimusohjelma Neurotieteen tutkimuohjelma Kanainvälinen Neurotieteen tutkimuohjelma 2006 2009 Neurotieteen tutkimuohjelma 2006-2009 NEURO lyhyeti Neurotieteen tutkimuohjelma (NEURO) on Suomen, Kanadan ja Kiinan välinen

Lisätiedot

Suomen Akatemian tutkimusohjelma SusEn 2008 2011. Kestävä energia

Suomen Akatemian tutkimusohjelma SusEn 2008 2011. Kestävä energia Suomen Akatemian tutkimuohjelma SuEn 2008 2011 Ketävä energia Ketävä energia (SuEn) 2008 2011 SuEn lyhyeti Energiatutkimuken haateita ovat erityieti energiantuotannon ympäritövaikututen ja taloudelliten

Lisätiedot

Suomen Akatemian tietotekniikan soveltamista tutkiva KITARA -ohjelma 2005-2009. Tietotekniikan soveltaminen kone-, rakennus- ja automaatiotekniikkaan

Suomen Akatemian tietotekniikan soveltamista tutkiva KITARA -ohjelma 2005-2009. Tietotekniikan soveltaminen kone-, rakennus- ja automaatiotekniikkaan Suomen Akatemian tietotekniikan oveltamita tutkiva KITARA -ohjelma 2005-2009 Tietotekniikan oveltaminen kone-, rakennu- ja automaatiotekniikkaan -tutkimuohjelma Tietotekniikan oveltaminen kone-, rakennuja

Lisätiedot

KITARA -tutkimusohjelma

KITARA -tutkimusohjelma KITARA -tutkimuohjelma RAHOITETTAVAT HANKKEET Liikenneympäritön 3D-mallinnu Ernvall Timo, Teknillinen korkeakoulu Chen Ruizhi, Geodeettinen laito Haggrén Henrik, Teknillinen korkeakoulu Hyyppä Juha, Geodeettinen

Lisätiedot

Suomen Akatemian tutkimusohjelma SALVE 2009 2012. Kansanterveyden haasteet

Suomen Akatemian tutkimusohjelma SALVE 2009 2012. Kansanterveyden haasteet Suomen Akatemian tutkimuohjelma SALVE 2009 2012 Kananterveyden haateet Kananterveyden haateet (SALVE) 2009 2012 SALVE lyhyeti Kananterveyden haateet tutkimuohjelma pyrkii tutkimukelliin keinoin löytämään

Lisätiedot

Nanotieteen. tutkimusohjelma. Suomen Akatemian. tutkimusohjelma. FinNano 2006 2010

Nanotieteen. tutkimusohjelma. Suomen Akatemian. tutkimusohjelma. FinNano 2006 2010 Suomen Akatemian tutkimuohjelma FinNano 2006 2010 Nanotieteen tutkimuohjelma Nanotieteen tutkimuohjelma 2006 2010 FinNano lyhyeti Nanomittakaavaiten ilmiöiden ja rakenteiden tutkimien tautalla on paiti

Lisätiedot

JÄÄMEREN RAUTATIE ROVANIEMI-KIRKKONIEMI WWW.ARCTICCORRIDOR.FI

JÄÄMEREN RAUTATIE ROVANIEMI-KIRKKONIEMI WWW.ARCTICCORRIDOR.FI JÄÄMEREN RAUTATIE ROVANIEMI-KIRKKONIEMI WWW.ARCTICCORRIDOR.FI KILPAILUKYKYÄ INVESTOIJILLE JA YRITYKSILLE Jäämeren rautatie parantaa yrityten ja invetoijien toimintamahdolliuukia arktiella alueella. Uuia

Lisätiedot

KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoski, professori. Lappeenrannan teknillinen yliopisto

KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoski, professori. Lappeenrannan teknillinen yliopisto KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoki, proeori Lappeenrannan teknillinen yliopito Näin uuden vuoden alkaea ueat meitä miettivät ijoitualkkuna kootumuta. Yki kekeiitä kyymykitä on päätö eri

Lisätiedot

Suomalaisen tutkimuksen kärjessä

Suomalaisen tutkimuksen kärjessä Kanallinen tutkimuken huippuykikköohjelma on kekeinen rahoitu muoto, jolla Suomen Akatemia editää luovien tutkimuympäritöjen yntymitä ja kehittymitä. Vuoille 2008 2013 ajoittuvaan neljänteen huippuykikköohjelmaan

Lisätiedot

SIUNTIO MARSEUDDENIN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 21.02.2011

SIUNTIO MARSEUDDENIN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 21.02.2011 SIUNTIO MARSEUDDENIN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 21.02.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSTIEDOT JA TVISTELMÄ...3 1.1. SUUNNITTELUALUE...3 1.2. KAAVAN TARKOITUS...3 1.3. KAAVAN PÄÄSISÄLTÖ...3

Lisätiedot

7. Pyörivät sähkökoneet

7. Pyörivät sähkökoneet Pyörivät ähkökoneet 7-1 7. Pyörivät ähkökoneet Mekaanien energian muuntamieen ähköenergiaki ekä ähköenergian muuntamieen takaiin mekaanieki energiaki käytetään ähkökoneita. Koneita, jotka muuntavat mekaanien

Lisätiedot

Suomen Rahapaja -konsernin vuosikertomus

Suomen Rahapaja -konsernin vuosikertomus Suomen Rahapaja -konernin vuoikertomu Siälly 1 Johdanto 2 Suomen Rahapaja - konerni lyhyeti 3 Konernin tunnulukuja 4 Uui toimintatapamme: One Mint of Finland 6 Kate eteenpäin 8 Valoa taantuman päää 12

Lisätiedot

PD-säädin PID PID-säädin

PD-säädin PID PID-säädin -äädin - äätö on ykinkertainen äätömuoto, jota voidaan kutua myö uhteuttavaki äädöki. Sinä lähtöignaali on uoraa uhteea tuloignaalin. -äätimen uhdealue kertoo kuinka paljon mittauuure aa muuttua ennen

Lisätiedot

5.15 Yhteiskuntaoppi. Opetuksen tavoitteet

5.15 Yhteiskuntaoppi. Opetuksen tavoitteet 5.15 Yhteiskuntaoppi Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan

Lisätiedot

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Rural Studies - johtoryhmän hyväksymä 14.2.2011 SISÄLTÖ: Strategian rakentuminen 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2. NYKYTILA 3. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Tämä sivu on jätetty tarkoituksella tyhjäksi kaksipuoleista tulostusta varten

Tämä sivu on jätetty tarkoituksella tyhjäksi kaksipuoleista tulostusta varten Tämä ivu on jätetty tarkoukella tyhjäki kakiuoleita tulotuta varten KUSTANNUSKPAUKK KASVUMENESTKSEN EHTONA Mtauta, oatekijöä ja tulkintaa Mika Maliranta Elinkeinoelämän tutkimulao ETA Kirjotaja kitää Antti

Lisätiedot

4.3 Liikemäärän säilyminen

4.3 Liikemäärän säilyminen Tämän kappaleen aihe liikemäärän äilyminen törmäykiä. Törmäy on uora ja kekeinen, jo törmäävät kappaleet liikkuvat maakekipiteitten kautta kulkevaa uoraa pitkin ja jo törmäykohta on tällä amalla uoralla.

Lisätiedot

Ajoketjusta seisontahaukkuun miten pysäyttävien koirien käytöstä tuli hirvenmetsästyksen valtavirtaa?

Ajoketjusta seisontahaukkuun miten pysäyttävien koirien käytöstä tuli hirvenmetsästyksen valtavirtaa? Suomen Riita : 79 (14) Ajoketjuta eiontahaukkuun miten pyäyttävien koirien käytötä tuli hirvenmetätyken valtavirtaa? Milla Niemi, Jani Pellikka ja Juha Hiedanpää Photo: Milla Niemi Vielä muutama vuoikymmen

Lisätiedot

Suomen Akatemian tutkimusohjelma Päihteet ja addiktio 2007 2010. Päihteet ja addiktio

Suomen Akatemian tutkimusohjelma Päihteet ja addiktio 2007 2010. Päihteet ja addiktio Suomen Akatemian tutkimusohjelma Päihteet ja addiktio 2007 2010 Päihteet ja addiktio Päihteet ja addiktio 2007 2010 Päihteet ja addiktio lyhyesti Päihteet ja addiktio on Suomen, Kanadan ja Venäjän välinen

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

5.15 YHTEISKUNTAOPPI TAVOITTEET

5.15 YHTEISKUNTAOPPI TAVOITTEET 5.15 YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan

Lisätiedot

Sosiologiaa Karjalan tutkimuslaitoksessa 1972-2002

Sosiologiaa Karjalan tutkimuslaitoksessa 1972-2002 Sosiologian opetus ja tutkimus 30 vuotta Joensuun yliopisto Sosiologiaa Karjalan tutkimuslaitoksessa 1972-2002 Jukka Oksa 13.12.2002 Karjalan tutkimuslaitos Joensuun yliopiston erillislaitos, perustettu

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

ARKTIKO lyhyesti. Arktisten alueiden merkitys ja kiinnostus arktisia alueita kohtaan on kasvanut voimakkaasti

ARKTIKO lyhyesti. Arktisten alueiden merkitys ja kiinnostus arktisia alueita kohtaan on kasvanut voimakkaasti ARKTINEN AKATEMIAOHJELMA (ARKTIKO) 2014 2018 Arktinen AKATEMIAohjelma (arktiko) 2014 2018 ARKTIKO lyhyesti Arktinen alue on voimakkaan muutoksen kohteena niin ilmastollisesti, ympäristöllisesti, geopoliittisesti,

Lisätiedot

Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena

Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Johtaja Hannu Sirén Yliopistojen IT-päivät 23.10.2008 TKK Dipoli 1 Eräitä meneillään olevia uudistuksia, joilla on vaikutusta tietohuoltoon 1. Korkeakoulujen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA?

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA? LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA? Tutkimushanke: Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Osahanke I: Osallistuminen,

Lisätiedot

SOTE-SOLMUJA JA PAKKOPAITAA Miten käy kunnallisen itsehallinnon ja lähidemokratian? Lahti 6.4.2014 Antti Holopainen

SOTE-SOLMUJA JA PAKKOPAITAA Miten käy kunnallisen itsehallinnon ja lähidemokratian? Lahti 6.4.2014 Antti Holopainen Voidaanko kansanvallan rapauttaminen pysäyttää? SOTE-SOLMUJA JA PAKKOPAITAA Miten käy kunnallisen itsehallinnon ja lähidemokratian? Lahti 6.4.2014 Antti Holopainen Kansanvallan rapauttaminen edennyt pitkälle

Lisätiedot

OAJ:n Pirkanmaan alueyhdistyksen järjestämä keskustelutilaisuuden toisen asteen koulutuksen yhteistyöselvityksestä.

OAJ:n Pirkanmaan alueyhdistyksen järjestämä keskustelutilaisuuden toisen asteen koulutuksen yhteistyöselvityksestä. OAJ:n Pirkanmaan alueyhdistyksen järjestämä keskustelutilaisuuden toisen asteen koulutuksen yhteistyöselvityksestä. kehittämispäällikkö Juha Karvonen 17.3.2011 Selvitystyöhön kohteena olevat asiat 1. Kuvataan

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin

Lisätiedot

Merentutkimusta tehdään

Merentutkimusta tehdään Helsingin yliopiston Itämeristrategia Luonnos strategiakaudelle 2009-2013 Jorma Kuparinen Merentutkimusta tehdään Yliopistoissa ja korkeakouluissa Valtion tutkimuslaitoksissa (Suomen ympäristökeskus, Geologian

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä:

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen erillispalkkiot Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto SUOMEKSI Tietoa Unionenista Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto Jäsenistöömme kuuluu muun muassa projektipäälliköitä, insinöörejä, toimihenkilöitä, ekonomisteja, IT-asiantuntijoita, teknisiä

Lisätiedot

Talous ja työllisyys

Talous ja työllisyys Talous ja työllisyys 1. Suomen ja euroalueen talouspolitiikka 2. Designilla kilpailukykyä 3. Valmistavan vientiteollisuuden tuotteiden ja palveluiden pelillistäminen 4. Globaalit yritykset pienillä työssäkäyntialueilla:

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA

Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kansallinen asiantuntijalaitos, joka tarjoaa luotettavaa tietoa terveys- ja hyvinvointialan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys. Suomen Akatemian tutkimusohjelma SKIDI-KIDS 2010 2013

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys. Suomen Akatemian tutkimusohjelma SKIDI-KIDS 2010 2013 Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys MJ Suomen Akatemian tutkimusohjelma SKIDI-KIDS 2010 2013 Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys (SKIDI-KIDS) 2010 2013 SKIDI-KIDS lyhyesti KR Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tikauden tuloksen osuus kokonaistuotoista Kuvio 1b: Tilikauden tuloksen osuus

Lisätiedot

Teknologiakehitystä ei voi pysäyttääj. Hankintaprosessi sähköistynyt laajalti. Oston teknologiakehityksen alkuvaiheita. Luento 11 e-hankinnat

Teknologiakehitystä ei voi pysäyttääj. Hankintaprosessi sähköistynyt laajalti. Oston teknologiakehityksen alkuvaiheita. Luento 11 e-hankinnat Tieto- ja palvelutalouden laito / logitiikka Teknologiakehitytä ei voi pyäyttääj Luento 11 e-hankinnat Tietotekniikka otamien apuvälineenä Erilaita teknologiaa Miten ähköitämieä tulii edetä Cae etapharm

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

Kertausosa. 2. Kuvaan merkityt kulmat ovat samankohtaisia kulmia. Koska suorat s ja t ovat yhdensuuntaisia, kulmat ovat yhtä suuria.

Kertausosa. 2. Kuvaan merkityt kulmat ovat samankohtaisia kulmia. Koska suorat s ja t ovat yhdensuuntaisia, kulmat ovat yhtä suuria. 5. Veitoken tilavuu on V,00 m 1,00 m,00 m 6,00 m. Pienoimallin tilavuu on 1 V malli 6,00 m 0,06m. 100 Mittakaava k aadaan tälötä. 0,06 1 k 6,00 100 1 k 0,1544... 100 Mitat ovat. 1,00m 0,408...m 100 0,41

Lisätiedot

LIITE 2: Kyselylomake

LIITE 2: Kyselylomake LIITE 2: Kyselylomake 1. Opistosi Alkio-opisto Paasikivi - opisto Työväen Akatemia 2. Kuinka kiinnostunut olet politiikasta? Erittäin kiinnostunut kiinnostunut Vain vähän kiinnostunut En lainkaan kiinnostunut

Lisätiedot

Maaseudun palvelujen erityiset haasteet

Maaseudun palvelujen erityiset haasteet Maaseudun erityiset haasteet Maaseudun palvelut politiikkadialogi 2013 Kuntatalo 5.3.2013 Ritva Pihlaja Näkökulma ratkaisee, mitä koemme haasteena Miten maaseudun palvelut pitäisi järjestää, maaseudun

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 TULA VNP*): Korkeakoulujen

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta. Eeva Rantala 26

Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta. Eeva Rantala 26 Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta Eeva Rantala 26.4.2014 Kehysriihi ja yliopistot Yliopistoindeksin puoliaaminen (- 16,5 milj euroa 2015, sis. amk:t) ValIo varautuu lisäpääomiaamaan yliopistoja

Lisätiedot

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Ennakointityö itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista Uuden sukupolven organisaatiot ja

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Infra-alan innovaatiojärjestelmän. kehittäminen

Infra-alan innovaatiojärjestelmän. kehittäminen Infra-alan innovaatiojärjestelmän kehittäminen Infra-alan innovaatiojärjestelmä Hankkeen organisointi ja aikataulu hankkeen avainhenkilöt DI Lauri Merikallio (Tieliikelaitos) KTM Mari-Anna Vallas (Tieliikelaitos)

Lisätiedot

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT Tiekartan taustaselvitykset Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT 2 Vähähiiliskenaarioita on laskettu jo pitkään Vähähiilitiekartat

Lisätiedot

FOR TYÖRYHMÄLLESI YOUR WORKGROUP. www.brother.eu. www.brother.fi

FOR TYÖRYHMÄLLESI YOUR WORKGROUP. www.brother.eu. www.brother.fi INTERGRATED INTEGROITUJA BUSINESS TULOSTUSRATKAISUJA PRINT SOLUTIONS FOR TYÖRYHMÄLLESI YOUR WORKGROUP www.brother.eu www.brother.fi UUSI BROTHER VÄRILASERMALLISTO AMMATTIKÄYTTÖÖN - INTEGROITUJA TULOSTUSRATKAISUJA

Lisätiedot

Pikaohje Verio 1.0 marrakuu 2002 www.behringer.com SUOMI TURVALLISUUSOHJEET VAROITUS: Älä poita kantta (tai takaoaa) ähkäikuvaaran vähentämieki. Siällä ei ole käyttäjän huollettavia oia; käänny huolloa

Lisätiedot

Organisaatioalbumi. Tuija Oikarinen ja Anne Pässilä Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation

Organisaatioalbumi. Tuija Oikarinen ja Anne Pässilä Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation Tarinoita työstä Organisaatioalbumi apuna dialogin rakentamisessa Tuija Oikarinen ja Anne Pässilä Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation LUT Lahti School of Innovation Lymyävän

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 2/2015 Valtteri Karhu 7.10.2015 Valtteri Karhu Selvitettävät kysymykset 1) Millä

Lisätiedot

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk Turun yliiston iskelijoiden muissa yliistoissa suorittamat JOO-innot (laskutetut innot) Vuosina 1999-2005 innot on laskutettu intoviikkoina. Tilastossa tdk- tai yo-kohtaiset kokonaissummat on muutettu

Lisätiedot

Kansa euromyllyssä. Journalismi, kampanjat ja kansalaisten mediamaisemat. Suomen EU-jäsenyysprosessissa ULLAMAIJA KIVIKURU LEIF ÄBERG MARJA ALASTALO

Kansa euromyllyssä. Journalismi, kampanjat ja kansalaisten mediamaisemat. Suomen EU-jäsenyysprosessissa ULLAMAIJA KIVIKURU LEIF ÄBERG MARJA ALASTALO Kansa euromyllyssä Journalismi, kampanjat ja kansalaisten mediamaisemat Suomen EU-jäsenyysprosessissa ^ * ULLAMAIJA KIVIKURU LEIF ÄBERG MARJA ALASTALO T Tr.T.AM ATT A KIVIKURU ^ ^ PEKKA AULA JAANA HAKKARAINEN

Lisätiedot

Suomen Akatemian tutkimusohjelma ASU LIVE 2011 2015. Asumisen tulevaisuus

Suomen Akatemian tutkimusohjelma ASU LIVE 2011 2015. Asumisen tulevaisuus Suomen Akatemian tutkimusohjelma ASU LIVE 2011 2015 Asumisen tulevaisuus Asumisen tulevaisuus (ASU-LIVE) 2011 2015 ASU-LIVE lyhyesti Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelma tarkastelee asumista kokonaisuutena,

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian Avoin osallisuus -kärkihankeen hakemukseen HEL 2015-004216 T 02 05 02 Päätös

Lisätiedot

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

Kivi leivässä vai manteli puurossa? Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS LAINSÄÄDÄNNÖN TARKASTELUA AVOIMUUDEN NÄKÖKULMASTA Minna Pappila OTT, tutkijatohtori Itä-Suomen yliopisto Turun yliopisto ESITYKSEN RAKENNE: Ympäristötiedon avoimuuden merkitys

Lisätiedot

(FinSynBio) 2013 2017 SUOMEN AKATEMIAN TUTKIMUSOHJELMA

(FinSynBio) 2013 2017 SUOMEN AKATEMIAN TUTKIMUSOHJELMA Synteettinen biologia (FinSynBio) 2013 2017 SUOMEN AKATEMIAN TUTKIMUSOHJELMA Synteettinen biologia (FinSynBio) 2013 2017 FinSynBio lyhyesti Synteettisen biologian tutkimusohjelma yhdistää eri tutkimusaloja

Lisätiedot

Valuma-aluetason kuormituksen hallintataulukon vaatimusmäärittely

Valuma-aluetason kuormituksen hallintataulukon vaatimusmäärittely Valuma-aluetaon kuormituken hallintataulukon vaatimumäärittely Verio 4.11.2011 1. Tavoitteet Veienhoidon äädöten toteutu edellyttää veitöihin kohdituvan kuormituken vähentämitä n, että veden laatu paranee

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri

Lisätiedot

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9. Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylässä Osallistujalista seminaarin työryhmien mukaan (12.9.2005) Nimi Organisaatio

Lisätiedot

Maailma- järjestelmäteoriat ja ideologiat. Petri Kylliäinen Rauli Mickelsson Tampereen yliopisto

Maailma- järjestelmäteoriat ja ideologiat. Petri Kylliäinen Rauli Mickelsson Tampereen yliopisto Maailma- järjestelmäteoriat ja ideologiat Petri Kylliäinen Rauli Mickelsson Tampereen yliopisto Maailmanjärjestys, ideologiat ja metsä Jäsentely 1. Johdanto 2. Tarkastelun teoreettiset lähtökohdat, systeemiteorian

Lisätiedot

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen

Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen MARJAANA SEPPÄNEN M A R J A A N A. S E P P Ä N E N @ U L A P L A N D. F I K I I T O K S E T : A N N E L I P O H J O L A J A M E

Lisätiedot

Kestävä kehitys museoissa. 25.3.2010 Tekniikan museo

Kestävä kehitys museoissa. 25.3.2010 Tekniikan museo Kestävä kehitys museoissa 25.3.2010 Tekniikan museo Suomen museoliiton ydinarvot Sivistyksen kunnioittaminen Historian, kulttuurin ja luonnon arvostaminen Kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttäminen tuleville

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Lahen aktiivien tapaaminen 26.11.2015 Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Maija Faehnle, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen

Lisätiedot

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy IDA-tallennuspalvelun esittely CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä hanke Hankkeessa rakennetaan Tutkimuksen tietoaineistojen tallennusratkaisu IDA Yhteinen

Lisätiedot

1. Viraston tehtävä ja toiminnan yleiset tavoitteet

1. Viraston tehtävä ja toiminnan yleiset tavoitteet ULKOPOLIITTISEN INSTITUUTIN TOIMINTA JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015 1. Viraston tehtävä ja toiminnan yleiset tavoitteet Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan yhteydessä toimiva riippumaton

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015 Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /1 Sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Strateginen tutkimus yhteiskunnallisen uudistamisen välineenä 3.6.2014 Riikka Heikinheimo 1 Miten instrumentin rakentamisessa on lähdetty liikkeelle? Avoin

Lisätiedot

Viestinnän ammattilaiset tutkimus 2011

Viestinnän ammattilaiset tutkimus 2011 Jäs enyys Toimiala Keskeiset toimialat Yritykset (pl. viest.toimistot) Yrityksen koko Viranomaiset Toimipaikan sijainti Vastuualue Nimike (pääluokat) KAIKKI 1 112 3 800 2 650 3 169 4 777 6 000 ProCom 672

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

Tutkimuksen huippulaatu menestystekijänä

Tutkimuksen huippulaatu menestystekijänä Tutkimuksen huippulaatu menestystekijänä Rehtori Aino Sallinen Elinkeinoelämän keskusliiton EK-päivä Mistä eväät uuteen nousuun Jyväskylä 31.3.2009 Perusteesit Globaalitalouden kehitys johtaa tiedon intressin

Lisätiedot

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus? Miten tieteen avoimuutta voi mitata? - artikkelit Open Access -lehdissä -

Lisätiedot

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1 Demokratiakehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki, 12.11.2014 Juhana Aunesluoma Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies / Juhana Aunesluoma

Lisätiedot

Kokemuksia hakuprosessista - alku aina hankalaa...

Kokemuksia hakuprosessista - alku aina hankalaa... Kokemuksia hakuprosessista - alku aina hankalaa... Eeva-Liisa Kronqvist FT, koordinaattori IP- "Education for Democratic Citizenship dealing with the Challenges ofmulticultural Society Vertailevan kasvatustieteen

Lisätiedot

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Sitran trendilista 1. Ennakoimattomien tapahtumien tiheys

Lisätiedot

NAANTALI KARJALUOTO - PIRTTILUOTO ASEMAKAAVALUONNOS 3.10.06

NAANTALI KARJALUOTO - PIRTTILUOTO ASEMAKAAVALUONNOS 3.10.06 NAANTALI KARJALUOTO - PIRTTILUOTO ASEMAKAAVALUONNOS 3.0.06 Siniellä värillä on eitetty rakennuala/rakennualan oa, joka ijaitee kahden metrin korkeukäyrän alapuolella. Silta Epoon Suviaaritoa. Yleitä Aemakaavaonnoken

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Helaakoski Leila Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo. Pihlajaniemi Taina Asiantuntijajäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Helaakoski Leila Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo. Pihlajaniemi Taina Asiantuntijajäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 10.11.2015 klo 10:00-11:55 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj

Lisätiedot

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy. Suomalaisista puolueista Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota

Lisätiedot

Hallitusohjelman maininnat

Hallitusohjelman maininnat Hallitusohjelman maininnat Esa Halme Mitä hallitusohjelma kertoo? Tulkintani mukaan 3 viestiä. Maailmalle: Suomi laittaa asiansa kuntoon Kotimaisille johtajille: Investoikaa parikymmentä ylimääräistä miljardia

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

suomalaisen valtaeliitin läpileikkaus

suomalaisen valtaeliitin läpileikkaus Kirja-arvio 097 suomalaisen valtaeliitin läpileikkaus jiri nieminen olitiikan uutisia seuraava suuri yleisö on saattanut törmätä vuosien varrella Ilkka Ruostetsaaren eliittitutkimuksiin. Viime vuonna julkaistu

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015 1 Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015 Työryhmä Finnish Council of University Rectors Matti Uusitupa, puheenjohtaja Ilkka Niemelä ja

Lisätiedot

Esityslista Kestävä kehitys

Esityslista Kestävä kehitys Esityslista Kestävä kehitys Tasa-arvo, Integraatio ja Moninaisuus Ympäristö Saamen kielen käyttö Yhteenveto Kestävä kehitys Kehitys, joka huolehtii meidän tarpeistamme vaarantamatta tulevien sukupolvien

Lisätiedot