Suomen Eläinlääkärilehti 2003, 109, 7 8 ELÄINLÄÄKÄRI S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 7 8/2003 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT

Transkriptio

1 ELÄINLÄÄKÄRI Suomen Eläinlääkärilehti 2003, 109, 7 8 S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 7 8/2003 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT 381

2 382

3 Ministeriöllä ohjat höllänä eläintautien vastustamisessa Ole valmis -partiolaisen tunnuslause on ollut myös kunnaneläinlääkärin henkisenä ohjeena, kun on valmistauduttu helposti leviävien eläintautien vastustamiseen. Läänineläinlääkärit pyysivät ja anelivat kokeneita kunnaneläinlääkäreitä suostumaan valmiuseläinlääkäreiksi pian EU: hun liittymisen jälkeen. Kaikki perustui kahden virkamiehen väliseen suulliseen tai vapaamuotoiseen kirjalliseen lupaukseen, joka tehtiin puhtaasti velvollisuudentunnosta. Vasta sikaruttoasetuksessa vuonna 2002 mainittiin ensimmäisen kerran valmiuseläinlääkäri -nimitys. Huteralle ja epäviralliselle pohjalle rakennettu järjestelmä on kuitenkin testattu ja osoittautunut toimivaksi TSE-tautien ilmestyttyä maahamme pari vuotta sitten. Talkootyön hengessä ei näitä asioita kuitenkaan enää voida tehdä, vaan valmistautuminen helposti leviävien tarttuvien eläintautien hävittämiseen on saatava hyvin organisoidun, suunnitelmallisen viranomaistyön piiriin. Tässä suhteessa ensimmäinen askel on jo otettu maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti vastikään tiedotteessaan, että valtakunnallisille valmiuspäiville osallistuvat virkaeläinlääkärit voivat laskuttaa päivästä 18,50 euroa tunnilta, enintään kymmenestä tunnista. Kunnallinen eläinlääkärijärjestelmä antaa erinomaisen pohjan eläintau tien epidemiologiseen selvittelyyn ja vastustukseen: kunnaneläinlääkärit tuntevat alueensa ja tilansa, läänineläinlääkärit tuntevat kunnaneläinlääkärinsä ja yhteydet kentällä toimivat. Paljon on kuitenkin vielä kehitettävää. Tautivalmiusasiat sisällytettiin lääninhallituksen tulostavoitteisiin muutamia vuosia sitten ja siellä ne on mainittu siitä lähtien joka ikinen vuosi. Se onkin sitten ollut lähes ainoa ohjenuora lääninhallituksille alueellisen valmiuskoulutuksen järjestämiseen. Koska yhteisiä ohjeita ei ole ollut, läänineläinlääkärit ovat kehitelleet omia valmiusharjoituksiaan oman harkintansa mukaan, mistä syystä harjoitusten määrä ja sisältö ovat olleet kovasti vaihtelevia. Toisaalta harjoitusten on oltavakin erilaisia, koska läänien eläinmäärät ja eläinlajivalikoima vaihtelevat melkoisesti. EU:n komission tarkastajat selvittivät keskushallinnon, lääninhallitusten ja valmiuseläinlääkäreiden kykyä selviytyä mahdollisista taudinpurkauksista tämän vuoden kesäkuun alussa. Tässäkin tarkastuksessa syyttävä sormi kohdistui läänineläinlääkäreihin: suunnitelmat ontuvat, harjoitukset eivät ole riittävän laajoja ja resursseja ei ole riittävästi. Nyt viimeistään on ministeriön aika ottaa ohjat tukevasti käsiinsä ja asettaa yksityiskohtaiset eläintautivalmiusvaatimukset alue- ja paikallistasolle. Tarvitsemme myös selkeät ohjeet yhdenmukaisten suunnitelmien laadintaan ja harjoitusten pitämiseen. Riitta Aho Läänineläinlääkäri 383

4 384

5 ELÄINLÄÄKÄRI S U O M E N E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I L E H T I F I N S K V E T E R I N Ä R T I D S K R I F T SISÄLTÖ CONTENTS 383 Pääkirjoitus Riitta Aho 387 Puheenjohtajan palsta 389 Automaattilypsyn vaikutus utareterveyteen kahdella suomalaisella lypsykarjatilalla The effect of automatic milking on udder health in two Finnish dairy herds Iiris Kasanen ja Mari Hovinen 395 Urheiluhevosen maitohappoaineenvaihdunta, osa II Lactate metabolism in equine athletes, part II Leena Väihkönen ja Reeta Pösö 403 Katsaus hevosten kesäihottumatutkimukseen Suomessa vuosina Raija Hallamaa, Thomas Tallberg ja Ritva Nyman 405 Sydämen ultraäänitutkimus auttaa diagnoosin tekemistä Leena Rekola 407 Utareterveyden hallinta lypsyn automatisoituessa Mari Hovinen 412 Ympäristöterveydenhuolto kuntien seudullisiin yksiköihin Marjut Hämäläinen 413 Henkilöuutiset 417 Mielenterveys tärkeä osa hyvinvointia Marjut Hämäläinen 418 Eelasta 420 Väitös 422 Microglossus 423 Suomen pankki avaa rahamuseon 424 Eläinlääkäriyrittäjät 425 Uusia julkaisuja 427 Pystykorvakasvattajalle valkoisen ruusun ansioristi 428 Liiton kanta eläinlääkintähuollon kehitystarpeisiin moniosainen Lumia Ojajärvi 430 Osittainen hoitovapaa laajenee 431 Viikin virastohankkeen valmistelutyöryhmät asetettu 432 In memoriam 434 Kurssit kotimaassa 435 Kurssit ulkomailla 438 Avoimet työpaikat 439 Apurahat 440 Ilmoituksia 442 Suomen Eläinlääkärilehden kirjoitusohjeet 443 Avoimet työpaikat Tieteellisesti tarkistettu Genomgått ve tens kap lig granskning Kansikuva: Ankat. Kuva: Leena Kahisaari. Pärmbild: Ankor. Bild: Leena Kahisaari. INNEHÅLL Nämä löydät kotisivuilta Sisältö Työpaikat Pääkirjoitus Kirjoitusohjeet Articles Kurssit 7 8/ Ledare Riitta Aho 387 Ordförandes kolumn 389 Den automatiska mjölkningens inverkan på juverhälsan i två finska mjölkbesättningar Iiris Kasanen och Mari Hovinen 395 Mjölksyreämnesomsättningen hos sporthästar del II Leena Väihkönen och Reeta Pösö 403 Sommarexzemundersökningen i Finland åren , en översikt Raija Hallamaa, Thomas Tallberg och Ritva Nyman 405 En ultraljudsundersökning av hjärtat hjälper till vid att ställa dignos Leena Rekola 407 Hur man sköter om juverhälsan då mjölkningen automatiseras. Mari Hovinen 412 Miljöhälsovården överförs på kommunernas regionala enheter Marjut Hämäläinen 413 Personnytt 417 Den mentala hälsan är en viktig del av välfärden Marjut Hämäläinen 418 Från Eela 420 Disputation 422 Microglossus 423 Finlands bank öppnar ett penningmuseum 424 Veterinärföretagarna 425 Nya publikationer 427 En uppfödare av finska spetsar belönades med Vita Rosens tjänstekors 428 Veterinärförbundets ståndpunkt till veterinärvårdens utvecklingsbehov är klar Lumia Ojajärvi 430 Den partiellaa vårdledigheten utökas 431 Arbetsgruppen för att utreda komplexet av verk och institutioner i Vik har tillsatts 432 In memoriam 434 Kurser i hemlandet 435 Kurser i utomlands 438 Lediga arbetsplatser 439 Stipendier 440 Annonser 442 Instruktioner till skribenter 443 Lediga arbetsplatser Uutuudet Erikoisyhdistykset ja paikallisseurat 385

6 Ministeriet motarbetar smittosamma djursjukdomar med lösa tyglar Var redo scoutens motto har också varit kommunalveterinärens andliga ledstjärna då man berett sig att bekämpa djursjukdomar, som med lätthet sprider sig. Strax efter att vi anslutit oss till EU bad och bönade länsveterinärerna erfarna kommunalveterinärer att bli beredskapsveterinärer. Allt grundade sig på en muntligt eller fritt formulerat skriftligt löfte mellan två erfarna tjänstemän, som gjordes av ren pliktkänsla. Först i förordningen om svinpest år 2002 används benämningen beredskapsveterinär för första gången. Ett system som har byggts på vinglig och inofficiell grund har trots allt testats och visat sig vara fungerande i samband med att TSE-sjukdomarna uppenbarade sig i vårt land för ett par år sedan. Med talkoanda kan man inte längre sköta dessa angelägenheter, utan förberedelserna för att utrota sjukdomar som med lätthet sprida sig måste omfattas av ett väl organiserat, planerat myndighetsarbete. I detta hänseende har man redan tagit det första steget jord- och skogsbruksministeriet meddelade nyss i sitt cirkulär att tjänsteveterinärer som deltar i nationella beredskapsdagar kan för dagen fakturera 18,50 /timme för maximalt tio timmar. Det kommunala veterinärsystemet utgör en utomordentlig bas för den epidemiologiska utredningen och bekämpningen av djursjukdomar: kommunalveterinärerna känner till sitt område och sina gårdar, länsveterinärerna känner sina kommunalveterinärer och på fältet fungerar kommunikationen. Mycket återstår dock att utveckla. För några år sedan lades sjukdomsberedskapen till länsstyrelsernas resultatmål och där omnämns de sedan dess varje år. Detta har dock varit så gott som den enda riktlinjen för länsstyrelsen gällande organiseringen av lokal beredskapsundervisning. Då det inte har funnits gemensamma direktiv har länsveterinärerna utvecklat egna beredskapsövningar enligt eget gottfinnande, varför mängden övningar och deras innehåll har varit mycket varierande. Övningarna bör å andra sidan också vara olika, emedan länens djurantal och djursammansättning varierar avsevärt. I början av juni detta år utredde EU-kommissionens inspektörer centralförvaltningens, länsstyrelsernas och beredskapsveterinärernas förmåga att klara av möjliga sjukdomsutbrott. Även i denna granskningssituation riktades kritiken mot länsveterinärerna: planerna haltar, övningarna är inte tillräckligt omfattande, resurserna är inte tillräckliga. Nu är det hög tid för ministeriet att fatta ett stadigt tag i tyglarna och ge detaljerade beredskapskrav för djursjukdomar på regional- och lokalplanet. Vi behöver även klara direktiv för att utarbeta likriktade planer och övningar Riitta Aho Länsveterinär 386

7 PUHEENJOHTAJAN PALSTA MILLE HIEKKALAATIKOLLE KUULUMME SEUTUKUNNISSA? Ympäristöterveydenhuollon alueelliset yhteistyökokeiluhankkeet on valittu ja käytännön työ on alkanut. Kutsuimme kesäkuussa kollegan kultakin alueelta iltapäivän mittaiseen seminaariin, jossa kaikki pääsivät esittelemään hankkeensa ja vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa. Tavoitteena oli paitsi saada tietoa liittoon myös luoda kontakteja eri alueiden välille, jotta suunnittelu- ja kokeilutyössa voitaisiin käyttää hyväksi myös muiden ideat ja ottaa opiksi turhista virheistä. Etukäteen saimme tiedon, että kokeiluun valitaan eri tyyppisiä hankkeita ympäri maata, joista olisi mahdollista jatkossa poimia parhaat ja toimivimmat yhteistyömallit koko maan kattavaksi verkoksi. Seminaarin selvityksistä kävi ilmi, että monella tavalla tämä kattavuus hyvin toteutuukin. Eräässä asiassa koin kuitenkin suuren yllätyksen: yhtä lukuunottamatta kaikissa hankkeissa ollaan suunnittelemassa ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon yhteisorganisaatioita. Organisatorinen yhteys muuhun kansanterveyteen oli jokikisessä katkaistu. Onko tämä etukäteen valittu suunta varmasti se johon haluamme? Eläinlääkäriliitossa olemme monessa yhteydessä katsoneet, että luontevin paikkamme olisi osana muuta kansanterveystyötä. Ympäristönsuojelun kanssa tulisi pysyä vain hyvässä yhteistyössä. On totta, että osana muuta terveydenhuoltoa ympäristöterveys on usein jäänyt jalkoihin. Pienissä kunnallisissa yksiköissä yhteistyö ympäristönsuojelun kanssa on sujunut usein kitkattomammin. Ympäristö- ja terveystarkastajat ovat saaneet tukea toisiltaan ja siirtyminen terveyslautakuntien alta ympäristölautakuntiin on lisännyt ympäristöterveydenhuollon näkyvyyttä ja painoarvoa. Liitossa olemme kuitenkin jo nyt nähneet myös mitalin toisen puolen. Isommissa yksiköissä, joihin on nimitetty ympäristöjohtajat ympäristönsuojelupuolelta on kasaantunut ammattikuntamme kannalta huolestuttavan paljon hankaluuksia. Eläinlääkintähuollon toimivuuden, päivystyksen ja eläinlääkäreiden palkkauksen ongelmia ei aina tunnuta ymmärtävän. Ympäristönsuojelu syö terveystarkastuksen resursseja Erilaisesta arvomaailmasta johtuen elintarvike- ja asumisturvallisuutta ei priorisoidakaan siten, kuin toivoisimme. Kaiken lisäksi tämä arvottaminen tapahtuu organisaation sisällä, eikä poliittisten päättäjien toimesta, kuten pitäisi. Mikäli ympäristöterveydenhuolto ja samalla siis kunnalliset virkaeläinlääkärit siirretään irti kansanterveystyöstä, tullaan todennäköisesti myös palkkauksemme irrottamaan lääkärisopimuksesta. Miksi palkoistamme pitäisi sopia lääkärien ehdoilla erillisessä lääkäriliitteessä, jos olemme osa teknistä tointa? Tämä tietäisi oman neuvotteluoikeutemme loppumista ja näin väitän, myös palkkakehityksemme pysähtymistä pitkäksi aikaa. Itsestään selvää tuntuu olevan, että samassa organisaatiossa pomolla on aina oltava isompi palkka kuin alaisella. Ylilääkärin alaisena on tässä valossa helpompi elää kuin teknisen- tai ympäristöjohtajan! Tällä hetkellä näyttää siltä, että seudullinen yhteistyö nyt kaavaillulta pohjalta kaatuu ilman eläinlääkäreiden vastustustakin. Ympäristönsuojelu on kuntien poliittisille päättäjille arka alue, jonka he haluavat pitää tiukasti omissa käsissään, eivätkä ole valmiit siirtämään valtaansa kasvottomille seutupäättäjille. Lähinnä kai ongelmana on toimialaan liittyvät kaavoitus- ja maankäyttöasiat. Myös ympäristöministeriö on asettunut vastustamaan ympäristönsuojelun seutukuntaistamista. Olemme siis liitossa edelleen vahvasti seutuyhteistyön kannalla, mutta omista lähtökohdistamme käsin ja katsomme, että yhteyttä muuhun kansanterveyteen tulee rikkomisen sijaan mahdollisuuksien mukaan kehittää. Olisiko aika jo kypsä terveydenhuollon laajemminkin huomata lähiympäristömme ja ravintomme merkitys terveytemme säilyttämisessä? Ari-Matti Pyyhtiä Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenlehti Medlemsblad för Finlands Veterinärförbund r.f Päätoimittaja Huvudredaktör: Marjut Hämäläinen, puh. tel. (09) telefax (09) Toimitussihteeri Redaktionssek re te ra re: Lumia Ojajärvi puh. tel. (09) Ilmoitusasiat Pirkko Nousiainen puh. tel. (09) Tieteellinen toimituskunta Vetenskapligt re dak tions råd: dosentti Marja-Liisa Hänninen professori Anna-Kaisa Jär vi nen ELT Liisa Kaar ti nen professori Terttu Katila professori Hannu Kor kea la do sent ti Sven Ni kan der pro fes so ri Satu Pyörälä ELT Mirja Ruohoniemi professori Hannu Sa lo nie mi ELT Timo Soveri ELT Veikko Tuovinen Toimitusneuvosto Redaktionsråd: puheenjohtaja Olli Peltoniemi jäsenet Tuomas Herva Miia Lindström, Mirja Ruo ho nie mi, Leena Saijonmaa- Koulumies, Raisa Iivonen asian tun ti ja ja Marjut Hämäläinen sihteeri Toimitus Re dak tion: Suomen Eläin lää kä ri liit to Mäkelänkatu 2 C, 4. krs Hel sin ki puh. tel. (09) Telefax (09) Pääkirjoituksen ruotsinnos/ Översättning av ledaren Leif Wikman Painos Upplaga: 2100 Tilaushinnat 2003 Prenumerationspriser 2003: 80, eläin lää ke tie teen opis ke li joil le, jot ka ei vät vielä ole lii ton jäseniä ja liiton eläk keel lä oleville jä se nil le 25, poh jois mais ten eläin lää kä ri - liit to jen jä se nil le , för vet.med. stu de ran de och pen sio ne ra de 25, för med lem nordis ka ve te ri när för bund 35. ISSN Painopaikka Kirjapaino Kaleva Oulu Aikakauslehtien liiton jäsen 387

8 388

9 7-8 Iiris Kasanen ja Mari Hovinen Automaattilypsyn vaikutus utareterveyteen kahdella suomalaisella lypsykarjatilalla The effect of automatic milking on udder health in two Finnish dairy herds YHTEENVETO Yhä useampi suomalainen lypsykarjatila on siirtynyt käyttämään automaattista lypsyjärjestelmää. Automaattisessa lypsyssä on tavalliseen lypsyyn verrattuna monia eroja, jotka voivat vaikuttaa utareterveyteen. Tällaisia ovat esimerkiksi keskimäärin vajaa kolme kertaa vuorokaudessa lypsäminen, epäsäännölliset lypsyvälit, koneellinen esikäsittely sekä mahdollisuus maidon laadun havainnointiin koneen tekemistä mittauksista. Tutkimustulokset automaattilypsyn vaikutuksesta utareterveyteen ovat ristiriitaisia. Tässä tutkimuksessa seurattiin kahden suomalaisen yksityistilan siirtymistä parsinavetasta pihattoon ja automaattiseen lypsyjärjestelmään. Viidellä tilakäynnillä seurattiin neljännes- ja lehmäkohtaisesti vedinten kuntoa sekä tulehdusten ja infektioiden määrää. Seuranta-aika oli noin 14 kuukautta. Tulehdusten ja infektioiden määrä kasvoi, ja vedinten kunto huononi. Utareterveys pysyi kuitenkin hyvänä koko seuranta-ajan. Infektoituneista neljänneksistä eristettyjen bakteerien jakauma oli erilainen kuin suomalaisilla tiloilla yleensä; ympäristöstä peräisin olevien bakteerien osuus oli suurempi. On vaikea eritellä, mitkä tekijät vaikuttivat utareterveyden huononemiseen. Vedinten kuntoa saattaa rasittaa useasti toistuva lypsy. Tulehdusten ja infektioiden määrään vaikuttavat todennäköisesti myös muut lehmien kokemat muutokset, esimerkiksi siirtyminen parsinavetasta pihattoon. Seuranta-aika oli liian lyhyt, jotta olisi nähty, miten utareterveys kehittyy ajan myötä. Tutkimuksen aineisto oli pieni, joten tuloksia voidaan pitää korkeintaan suuntaa-antavina. Automaattisen lypsyn ei ainakaan voida olettaa parantavan utareterveyttä ilman muuta. Automaattilypsyyn siirryttäessä on utareterveyteen kiinnitettävä erityistä huomiota ja opeteltava uudet tavat sen tarkkailuun. Lisätutkimuksia tarvitaan isommalla aineistolla ja pidemmällä seuranta-ajalla. SUMMARY A growing number of Finnish dairy farms have installed an automatic milking system (AMS). Differences between AMS and traditional milking systems may affect udder health. In AMS, cows are milked nearly three times a day at irregular intervals. Preparation of the udder and control of milk quality are done by the automatic milking unit. Results from research on udder health in AMS are contradictory. In this study, we observed two Finnish dairy farms that started milking automatically after having a tie-stall barn. Teat condition, number of inflammations and infections per cow and quarter were followed-up during five visits during 14 months. Condition of teat-ends deteriorated, and the number of inflammations and infections grew. Udder health remained at a good level during the follow-up period. The distribution of bacteria isolated from infected quarters differed from the usual distribution in Finnish dairy farms. In this study, the proportion of environmental bacteria was higher. The factors that affected udder health in this study are difficult to specify. Frequent milking may affect teat-ends negatively. Changes in environment, for example the change from tie-stall barn to loose housing, may cause stress, which contribute to the increased frequency of inflammations and infections. The follow-up period was too short to determine the level udder health would have stabilized at. The number of studied farms was also very small, so results must be interpreted only as suggestive. We conclude that AMS cannot be expected to automatically improve udder health. Much attention should be paid on udder health, and new means of monitoring udder health should be found in AMS farms. More research is needed with a longer follow-up period and more data. 389

10 JOHDANTO Automaattiset lypsyjärjestelmät tulivat markkinoille 90-luvun alkupuolella. Suomessa ensimmäinen aloitti toimintansa vuonna Keski-Euroopassa on nykyisin käytössä yli tuhat automaattista lypsyjärjestelmää, Suomessa muutama kymmenen. Automaattinen lypsäminen eroaa perinteisestä lypsystä monella tavalla. Lehmät käyvät yksitellen, koko vuorokauden, lypsyllä ilman ihmistä. Utareterveyteen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä ovat koneellinen esikäsittely, vajaa kolme kertaa vuorokaudessa epäsäännöllisin välein lypsäminen, neljänneskohtaisesti virtauksen perusteella ohjautuva lypsinten irrotus sekä lypsyjärjestyksen puuttuminen. Ihmisen poissaolo lypsytapahtumasta muuttaa utareterveyden seurantaa: esimerkiksi utaretulehdusmaitoa ei havaita alkusuihkeista, vaan automaattisen lypsy-yksikön ohjausjärjestelmän tietoja seuraamalla. Perinteisesti lypsettäessä lypsykertojen lisäämisen kahdesta kolmeen kertaan päivässä on havaittu lisäävän tuotosta (Hogeveen ym. 2000, Waterman ym. 1983) ja vähentävän tulehdusten määrää ja tankkimaidon solupitoisuutta (Hogeveen ym. 2000). Automaattilypsyllä oletettiin olevan samantapaisia vaikutuksia, mutta näin ei aina käynyt. Tankkimaidon solupitoisuuden muuttumisesta on runsaasti samansuuntaisia tuloksia. Tankkimaidon solupitoisuus nousee automaattisen lypsyjärjestelmän käyttöönoton myötä (van der Vorst ja Hogeveen 2000, Justesen ja Rasmussen 2000, Kelton ym. 2001, van der Vorst ja de Koning 2002, Everitt ym. 2002, Wirtz ym. 2002). Osassa tutkimuksista havaittiin solupitoisuuden palaavan alkuperäiselle tasolle muutamien kuukausien kuluessa (van der Vorst ja de Koning 2002, Wirtz ym. 2002). Tankkimaidon solupitoisuus ei kuitenkaan ole yksiselitteinen utareterveyden mittari. Osa tankkimaidon solupitoisuuden noususta voi selittyä sillä, että soluttavien lehmien maitoa ei ole eroteltu automaattilypsyssä yhtä tehokkaasti kuin ennen. Utareterveydestä saadaan tarkempaa tietoa tutkimalla lehmä- tai neljänneskohtaisesti maidon solupitoisuutta ja bakteerieristyksiä sekä vedinten kuntoa. Automaattilypsyn on raportoitu sekä parantavan, pitävän ennallaan että huonontavan utareterveyttä. Lehmäkohtaisen maidon solupitoisuuden on havaittu sekä pysyvän ennallaan (Billon ja Tournaire 2002) että nousevan (Rasmussen ym. 2001) automaattilypsyn myötä. Uusien soluttajien (yli solua/ml maidossa) määrä lisääntyi automaattilypsyyn siirtymisen jälkeen Tanskassa (Rasmussen ym. 2001). Neljänneskohtaisen maidon solupitoisuuden on raportoitu pysyvän ennallaan (Shoshani ja Chaffer 2002, Casirani ym. 2002). Vedinten kuntoa mitataan monin eri tavoin, ja yleisimmin arvioidaan silmämääräisesti muutoksia vedinkanavan aukon tienoilla. Lypsettäessä perinteisesti on havaittu vedinten kunnon huononemisen olevan yhteydessä utaretulehduksen esiintyvyyden lisääntymiseen (Neijenhuis ym. 2001). Siirryttäessä perinteisestä lypsystä automaattilypsyyn vedinten kunnon on raportoitu parantuneen (Casirani ym. 2002), jääneen ennalleen (Shoshani ja Chaffer 2002) ja kerran poikineiden osalta huonontuneen (De Vliegher ym. 2001). Tarkasteltaessa bakteerieristyksiä automaattisissa lypsyjärjestelmissä Saksassa on ympäristöperäisten streptokokkien ja koagulaasinegatiivisten stafylokokkien (KNS) havaittu muodostavan suurimman osan eristyksistä (Petermann ym. 2002). Toisessa tutkimuksessa suurin osa eristyksistä koostui Staphylococcus aureus -bakteereista (Hamann ja Reinecke 2002). Eri tutkimusten tulokset ovat ristiriitaisia. Utareterveys on monen tekijän summa ja yksittäisten tutkimusten tuloksia on vaikea yleistää eri olosuhteisiin. Tässä tutkimuksessa oli tarkoitus seurata, miten automaattinen lypsyjärjestelmä vaikuttaa utareterveyteen Suomen oloissa. Osa tutkimuksesta tehtiin Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan syventävien opintojen projektina, joka on esitetty tässä artikkelissa. AINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimukseen osallistui kaksi lypsykarjatilaa, jotka vuosina 2000 ja 2001 siirtyivät parsinavettakasvatuksesta pihatossa kasvatukseen ja automaattiseen lypsyjärjestelmään (DeLavalin VMS ). Tutkimuksessa seurattiin, mitä tapahtuu utareinfektioiden ja -tulehdusten määrälle, utarepatogeenisten bakteerien esiintyvyydelle ja vedinten kunnolle siirryttäessä automaattilypsyyn. Seuranta-aika oli kummallakin tilalla noin 14 kuukautta. Tilakäyntejä oli viisi, joista ensimmäinen vuorokautta ennen automaattisen lypsyjärjestelmän käyttöönottoa ja seuraavat käynnit 2 5 kuukauden välein. Tilakäynneillä kaikilta lypsyssä olevilta lehmiltä otettiin neljänneskohtaiset maitonäytteet sekä arvioitiin vedinten kunto automaattisen lypsykoneen suorittaman esipesun ja lypsyn välissä. Maitonäytteet tutkittiin neljänneskohtaisesti CMT-testin avulla (California Mastitis Test ). Niistä neljänneksistä, joissa CMT-testin tulos oli yli 1, otettiin maitonäyte bakteriologista viljelyä varten. Nämä tutkittiin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksessa (EELA) Helsingissä rutiinimenetelmin (Honkanen-Buzalski ja Seuna 1995). Lisäksi otettiin neljännes- 390

11 kohtaiset maitonäytteet solupitoisuuden analysoimista varten. Maidon solupitoisuus analysoitiin Fossomatic-menetelmällä Valion laboratorioissa Kouvolassa ja Seinäjoella. Jos solupitoisuus oli solua/ml tai yli, neljännes tulkittiin tulehtuneeksi. Jos neljänneksestä saatiin lisäksi mikrobieristys, siinä katsottiin olevan tartunnallinen utaretulehdus eli infektio. Umpeutetut neljännekset tulkittiin sekä tulehtuneiksi että infektoituneiksi, jos muuta umpeuttamisen syytä ei ollut osoitettavissa. Vedinten päiden kunto arvioitiin silmämääräisesti asteikolla 1 5 seuraavasti: 1 ei muutoksia, 2 vedinkanavan aukon ympärillä lievää hyperkeratoosia, 3 vedinkanavan aukon ympärillä voimakasta hyperkeratoosia, 4 hyperkeratoosia ja rikkonaista ihoa, 5 hyperkeratoosia ja voimakasta ihon rikkonaisuutta. Arviointitapa on modifioitu Neijenhuisin esittämästä arviointiasteikosta (1998). 1. ja 2. luokkaan arvioidut vetimet tulkittiin terveiksi. Tulosten analysoimista varten aineisto ryhmiteltiin jälkikäteen uudelleen sen mukaan, kuinka kauan lehmä oli ollut automaattilypsyssä näytteenottohetkellä. Tarkoituksena oli tarkastella, kuinka lehmä- ja neljänneskohtainen utareterveys muuttuu automaattilypsyssä ajan myötä. Ryhmittely oli välttämätöntä, koska lehmien vaihtuvuus oli hyvin suuri. Jokaisella tilakäynnillä oli runsaasti uusia, yleensä terveitä ensikoita, joiden tiedot olisivat vääristäneet erityisesti seuranta-ajan loppupään tuloksia. Näytteet järjestettiin ryhmiin seuraavasti: parsinavetassa vuorokautta ennen automaattilypsyn käyttöönottoa otetut näytteet sekä näytteet lehmistä, jotka olivat näytteenottohetkellä olleet automaattilypsyssä 1 2 kuukautta, 3 5 kuukautta, 7 9 kuukautta ja kuukautta. Poikkeuksena edellä mainitusta ryhmittelystä on bakteriologisten tulosten käsittely. Automaattilypsyssä olon ajalta kerättiin tiedot bakteerieristyksistä sekä tilakäyntikerroilla että tilakäyntikertojen ulkopuolella kliinisten ja subkliinisten utaretulehdusten yhteydessä otetuista näytteistä. Vain tulehtuneista ( solua/ml) neljänneksistä saadut bakteerieristykset otettiin huomioon. Mikäli samasta neljänneksestä eristettiin useasti sama bakteeri, otettiin huomioon vain ensimmäinen eristys. Tiedot yhdistettiin bakteerijakaumaa koko automaattilypsyn aikana kuvaaviksi luvuiksi. Tilojen tiedot käsiteltiin yhdessä. Seuranta-aikana tiloilla oli yhteensä 148 lehmää, joista viisi poistettiin aineistosta, koska ne olivat olleet toisella tilalla harjoittelemassa automaattilypsyssä oloa ennen kuin niiden omalla tilalla otettiin automaattilypsy käyttöön. Lehmistä 143 käytettiin bakteriologisen tilanteen kartoittamiseen. Vedinten kunnon ja tulehtuneiden ja infektoituneiden lehmien ja neljännesten osuuden kartoittamiseen käytettiin 88 lehmää. Aineistosta poistetuista lehmistä 34 oli ollut karjassa vain yhden seurantakäynnin aikana eikä muutosta näin ollen voitu arvioida ja 21 lehmää ei sopinut muodostettuihin ryhmiin, koska ne olivat tulleet automaattilypsyyn mukaan eri aikoihin kuin muut lehmät. Mittausparametrien prevalensseissa tapahtuvien muutosten tilastollista merkitsevyyttä eri näyteryhmien välillä testattiin McNemarin χ²-testillä. Tilastolliseen analyysiin tuli mukaan huomattavasti vähemmän (23 49 %) näytetuloksia kuin mitä prevalensseihin oli laskettu, koska siihen vaadittiin tietyn lehmän mukanaolo vähintään kahdella perättäisellä mittauskerralla. TULOKSET Tulehtuneiden neljännesten osuus kasvoi seuranta-aikana lähtötasostaan 10 prosentista noin kuusi prosenttiyksikköä (kuva 1). Kasvu oli tilastollisesti merkitsevä verrattaessa lähtötilannetta 3 5 kuukauden ja 7 9 kuukauden tilanteeseen (p < 0,05), sekä 3 5 kuukauden ja 7 9 kuukauden välillä (p < 0,01). Niiden lehmien osuus, joilla oli yksi tai useampi tulehtunut neljännes, kasvoi seuranta-aikana lähes 20 prosenttiyksikköä (kuva 2). Kasvu oli tilastollisesti merkitsevä vertailtaessa lähtötilannetta 7 9 kuukauden tilanteeseen (p < 0,05) sekä 3 5 kuukauden ja 7 9 kuukauden välillä (p < 0,01). Infektoituneiden neljännesten osuus kasvoi seuranta-aikana noin viisi prosenttiyksikköä (kuva 1). Kasvu oli tilastollisesti merkitsevä vertailtaessa lähtötilannetta 3 5 kuukauden tilanteeseen sekä kuukauden tilanteeseen (p < 0,05). Infektoituneiden lehmien osuus kasvoi noin 20 prosenttiyksikköä (kuva 2). Kasvu oli tilastollisesti merkitsevää vertailtaessa lähtötilannetta kuukauden tilanteeseen sekä 7 9 kuukauden ja kuukauden välillä (p < 0,05). Epäselviä tapauksia (sekakasvua tai bakteerinäyte puuttui, koska CMT = 1, vaikka maidon solupitoisuus solua/ml) ei otettu mukaan laskettaessa infektioprosentteja. Näitä oli noin 1 3 prosenttia näytteistä riippuen määrityskerrasta. Terveiden vetimien osuus pieneni 76:sta 66 prosenttiin. Muutos oli tilastollisesti merkitsevä verrattaessa lähtötilannetta kaikkiin muihin mittauskertoihin. Terveiden vetimien osuus näytti olevan suurempi 7 9 kuukautta automaattilypsyn käyttöönoton jälkeen kuin muina ajankohtina automaattilypsyn aikana. Parantuminen ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää. Vedinten kunnon ja utaretulehdusten välillä ei havaittu yhteyttä. Tulehtuneiden ja infektoitunei- 391

12 den lehmien ja neljännesten osuus oli ensikoilla pienempi kuin vanhemmilla lehmillä. Vedinten kunnossa vastaavaa eroa ei huomattu. Näitä tuloksia ei kuitenkaan tarkasteltu tilastollisesti. Tulehtuneiden neljännesten KUVA 1 FIGURE Tulehtuneiden (- -) ja infektoituneiden (- -) neljännesten osuus ennen automaattisen lypsyyn siirtymistä ja sen jälkeen seuranta-ajan kuluessa. Proportion of inflamed (- -) and infected (- -) quarters before automatic milking and during the follow-up period. KUVA 2 FIGURE Lehmien, joilla yksi tai useampi neljännes on tulehtunut (- -) tai infektoitunut (- -), osuus ennen automaattiseen lypsyyn siirtymistä ja sen jälkeen seuranta-ajan kuluessa. Proportion of cows with inflammation (- -) or infection (- -) before automatic milking and during the follow-up period. bakteerieristykset (n = 92, joista 23 käyntikertojen ulkopuolella) jaettiin ryhmiin seuraavasti: S. aureus, koryneformit, KNS, ympäristöperäiset (Enterococcus sp., Streptococcus uberis, Streptococcus dysgalactiae, Klebsiella pneumoniae ja Escherichia coli) ja muut bakteerit. KNS:n osuus eristyksistä oli 36, S. aureuksen osuus 20 ja koryneformien osuus 13 prosenttia. Ympäristöstä peräisin olevia bakteereita oli 25 prosenttia. Muita bakteereita oli hyvin vähän. 28 prosenttia infektioista tapahtui ensimmäisenä kuukautena poikimisen jälkeen ja 30 prosenttia loppulypsykaudella (yli viisi kuukautta poikimisen jälkeen). Infektioiden esiintyvyys jakaantui tasaisesti pitkin AMS:n käyttöönoton jälkeistä vuotta. POHDINTA Tässä tutkimuksessa utareterveys huononi. Tulehdusten, infektioiden ja huonokuntoisten vedinten osuus alkoi kasvaa automaattilypsyyn siirtymisen jälkeen. Eläinlääkärin terveydenhuollon käsikirja lypsykarjalle (Ylihynnilä 2002) -kirjan suositusten mukaan alle 15 prosenttia neljänneksistä saisi olla tulehtunut (CMT 3 tai neljännes umpeutettu). CMT-tulos 3 vastaa noin solua/ml (Ylihynnilä 2002). Tässä tutkimuksessa solupitoisuuden rajaarvo tulehdukselle oli alempi. Suosituksiin verrattuna utareterveys oli tiloilla erittäin hyvä ennen automaattilypsyyn siirtymistä ja pysyi hyväksyttävänä koko tutkimuksen ajan. Tankkimaidon ja lehmäkohtaisen maidon solupitoisuuden on monissa tutkimuksissa havaittu palautuvan lähtötasolle alun nousun jälkeen. Tässä tutkimuksessa ei vastaavaa ilmiötä neljännes- tai lehmäkohtaisesti tarkasteltuna huomattu. Seuranta-aika ei ollut riittävän pitkä, jotta palautumista olisi voitu arvioida. Syitä utareterveyden huononemiseen on vaikea eritellä. Kolme kertaa päivässä lypsämisen on perinteisessä lypsyssä havaittu vähentävän utaretulehduksia (Hogeveen ym. 2000). Automaattilypsyyn siirryttäessä muuttuu kuiten- 392

13 kin lypsykertojen määrän lisäksi moni muu asia. Vaihdos parsinavetasta pihattoon on eläimille jo sinällään suuri muutos. Lisäksi automaattilypsyyn siirryttäessä lypsyvälit muuttuvat epäsäännöllisiksi, utareen esikäsittely koneellistuu ja utareterveyden seuranta muuttaa muotoaan. Vajaa kolme kertaa vuorokaudessa lypsyllä käyminen on vain keskiarvo, ja lehmien välillä on runsaasti yksilöllistä vaihtelua (jopa 1 5 kertaa vuorokaudessa muun muassa lehmän ja karjanhoitajan aktiivisuuden ja säädetyn minimilypsyvälin mukaan). Alussa muutos ja uusien asioiden opettelu voivat lisätä lehmien kokemaa stressiä ja siten vähentää vastustuskykyä ja lisätä soluja. Saattaa olla, että osaa utareterveysongelmista ei havaita yhtä nopeasti kuin ennen. Pihatossa utareelle patogeeniset bakteerit saattavat levitä makuuparsien välityksellä helpommin kuin parsinavetassa. On mahdotonta erottaa lypsyrobotin osuutta kaikista muista utareterveyteen vaikuttavista tekijöistä. Siihen, miten utareterveys kehittyy automaattilypsyyn siirryttäessä, vaikuttaa todennäköisesti myös karjan utareterveyden lähtötaso, tilan yksilölliset hoitotottumukset ja muut tilakohtaiset muuttujat. Vedinten kunnon huononeminen saattaa johtua rasituksesta, jonka aiheuttaa lisääntynyt lypsykertojen määrä (Ipema ja Benders, 1992). Vedinten kunto kuitenkin vaihteli näytteenottokerrasta toiseen paljon, eikä ole varmaa, kuinka hyvin yksittäisen näytteenottokerran tulos edustaa tilannetta ennen automaattilypsyä. Automaattisen lypsykoneen asetusten vaikutuksesta vedinten kuntoon tarvitaan lisää tutkimustietoa. Vedinten kunnon ei tässä tutkimuksessa havaittu olleen yhteydessä tulehdusten esiintymiseen. Syynä saattaa olla, että suurin osa muutoksista vedinten kunnossa tapahtui luokista 1 ja 2 luokkiin 2 ja 3; todella huonokuntoisia vetimiä oli vähän. Automaattilypsyn vaikutusta utaretulehdusbakteerien jakaumaan on tutkittu hyvin vähän. Saksassa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu S. aureus -bakteerin osuuden lisääntyneen ja streptokokkien ja KNS-bakteerien osuuden vähentyneen automaattilypsyyn siirtymisen jälkeen (Hamann ym. 2002). Tämän tutkimuksen tilojen utaretulehdusbakteerien jakaumasta ennen automaattilypsyn käyttöönottoa ei ole yhden tilakäynnin perusteella luotettavaa tietoa. Tuloksia voidaan verrata Suomessa tehdyn utaretulehdusta aiheuttavien bakteerien kartoituksen aineistoon (Pitkälä 2002). Siihen verrattuna koryneformien ja koagulaasinegatiivisten stafylokokkien osuus oli pienempi ja ympäristöperäisten bakteerien osuus yli kolminkertainen. S. aureuksia oli saman verran molemmissa tutkimuksissa. Ympäristöperäisten bakteerien suuri osuus saattaa selittyä pihatto-olosuhteilla ja mahdollisella lypsyhygienian puutteellisuudella sekä sillä, että aineistossa oli todennäköisesti enemmän kliinisiä utaretulehduksia, joista osan aiheuttivat ympäristöperäiset bakteerit. Tutkimuksen tärkein tulos on, että automaattiseen lypsyjärjestelmään siirtymisen ei voida olettaa automaattisesti parantavan utareterveyttä. Automaattilypsyyn siirryttäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota utareterveyteen ja opeteltava uudet tavat sen tarkkailuun. Useimmat automaattilypsyä koskevista tutkimuksista ovat lähinnä yhden tai kahden tilan seurantaan rajoittuneita. Myös tämän tutkimuksen aineisto oli hyvin pieni ja tulokset suuntaa-antavia. Laajempaa ja pitkäaikaisempaa tutkimusta suomalaisilla tiloilla kaivataan ottaen huomioon myös muut markkinoilla olevat automaattiset lypsyjärjestelmät. KIITOKSET Erityisesti kiittämme yksityistiloja, jotka mahdollistivat tutkimuksen tekemisen sekä Walter Ehrströmin säätiötä ja Valiota, jotka tukivat tätä tutkimusta. Iiris Kasasen syventävät opinnot KIRJALLISUUS Billon, P. & Tournaire, F. Impact of automatic milking systems on milk quality and farm management: the French experience. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: V- 59 V-63. Casirani, G., Piccinini, R., Migliorati, L., Pirlo, G. & Zecconi A. The effects of voluntary milking system on teat tissues, intramammary infections and somatic cell counts. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: IV-49 IV-54. De Vliegher, S., Laevens, H., Opsomer, G., Fischer, K., Christiaens, J., Laquiere, I., Hemling, T., McKinzie, M. & de Kruif, A. Effect of transition from conventional milking to robotic milking on teat skin and teat end condition. 11th Int. Conf. On Prod. DCS, August 12 16, Everitt, B., Ekman, T. & Gyllenswärd, M. Monitoring milk quality and udder health in Swedish AMS herds. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: V-72 V-75. Hamann, J. & Reinecke, F. Machine milking effects on udder health comparison of a conventional with a robotic milking system. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: IV-17 IV-27. Hogeveen, H., Miltenburg, J.D., den Hollander, S. & Frankena, K. A longitudinal study on the influence of milking three times a day on udder health and milk production. Robotic Milking, Proceedings of international symposium, Lelystad, August, 2000: Honkanen-Buzalski, T. & Seuna, E. Isolation and identification of pathogens from milk. Teoksessa: Sandholm, M., Honkanen-Buzalski, T., Kaartinen, L. & Pyörälä, S. (toim.) The bovine udder and mastitis. Gummerus, Jyväskylä 1995: s Ipema, A. & Benders, E. Production, duration of machine-milking and teat quality of dairy cows milked 2, 3 or 4 times daily with variable intervals. Teoksessa: Ipema, A.H., 393

14 Lippus, A.C., Metz, J.H.M. & Rossing, W. (eds). Prospects for automatic milking. Proc. of the Int. Symp. on Prosp. for Autom. Milking, Wageningen, Netherlands. Pudoc Scientific Publishers, Wageningen 1992: Justesen, P. & Rasmussen, M.D. Improvement of milk quality by the Danish AMS self-monitoring programme. Robotic Milking, proceedings of international symposium, Lelystad, August, 2000: Kelton, D.F., Rodenburg, J. & Hand, K. Udder health and milk quality on Ontario dairy farms utilizing voluntary milking systems. Proceedings of the 2nd International Symposium on Mastitis and Milk Quality, 2001: Neijenhuis, F., Barkema, H.W., Hogeveen, H. & Noordhuizen, J.P.T.M. Relationship between teat-end callosity and occurance of clinical mastitis. J. Dairy Sci. 84, 2001: Neijenhuis, F. Teat end callosity classification system. Proc. 4th Intl. Dairy Housing Conference, Am. Soc. Of Agric. Engineers. 1998: Wirtz, N., Oechtering, K., Tholen, E. & Trappmann, W. Comparison of an automatic milking system to a conventional milking parlour. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: III-50 III-55. Ylihynnilä, M. Terveydenhuollon lomakkeet. Eläinlääkäreiden terveydenhuollon käsikirja lypsykarjatilalle, KIRJOITTAJIEN OSOITTEET Iiris Kasanen, ELK Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kylänevantie 16 a Hki S-posti: iiris.kasanen@helsinki.fi Mari Hovinen, ELL, tutkija Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen eläinlääketieteen laitos PL Helsingin Yliopisto S-postil: mari.hovinen@helsinki.fi Petermann, M., Rittershaus, C., Kloppert, B., Seufert, H. & Zschöck, M. Automatic milking systems: udder health and milk flow profiles. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: IV-75 IV-77. Pitkälä, A. Utaretulehdus on vähentynyt. Maito ja Me, 11, 2002: Rasmussen, M.D., Blom, J.Y., Nielsen, L.A.H. & Justesen, P. Udder health of cows milked automatically. Livestock Production Science, 72, 2001: Shoshani, E. & Chaffer, M. Robotic milking: a report of a field trial in Israel. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: III-56 III-63. van der Vorst, Y. & Hogeveen, H. Automatic milking systems and milk quality in the Netherlands. Robotic Milking, proceedings of international symposium, Lelystad, August, 2000: van der Vorst, Y. & de Koning, K. Automatic milking systems and milk quality in three European countries. The First North American Conference on Robotic Milking, March 20 22, 2002: V-1 V-11. Waterman, D.F., Harmon, R.J., Hemken, R.W. & Langlois, B.E. Milking frequency as related to udder health and milk production. J. Dairy Sci. 66, 1983:

15 Leena Väihkönen ja Reeta Pösö Urheiluhevosen maitohappoaineenvaihdunta OSA II Kokoveren vai plasman maitohappo? Lactate metabolism in equine athletes PART II Whole blood or plasma lactate? JOHDANTO Äärimmäisessä rasituksessa, kun lihakset tuottavat paljon maitohappoa ja lihasten puskurikapasiteetti ylittyy, maitohapon kuljetus pois lihaksista verenkiertoon mahdollistaa lihasten anaerobisen toiminnan jatkumisen. Plasmasta maitohappo kuljetetaan metaboloitavaksi muihin kudoksiin tai varastoitavaksi veren punasoluihin. Tärkein solukalvoilla toimiva maitohappokuljettaja on monokarboksylaattikuljettaja (MCT), joka kuljettaa samanaikaisesti laktaatti-anionin ja H + -ionin. Maitohappokirjoitussarjan osassa I on todettu, että hevosella veren punasolut muodostavat merkittävän maitohappovaraston rasituksen yhteydessä ja että hevosilla esiintyy suuria yksilöllisiä vaihteluita maitohapon kuljetuksessa veren punasoluihin. Osassa II esitellään maitohapon mittaamista hevosen plasmasta ja kokoverestä sekä miten kuljetusaktiivisuus, näytteen säilytyslämpötila, veren ph ja hevosen valmennustaso vaikuttavat mittaustuloksiin. SUMMARY During intense exercise, when lactate production in muscles is high and buffer capacity is exceeded, the transport of lactate from muscles into blood enables the muscles to continue anaerobic activity. Lactate is transported from plasma to other tissues to be metabolized or for storage in the red blood cells. The most important lactate transporter in cell membranes is the MCT transporter, which cotransports a lactate-anion and a proton. During exercise, red blood cells in horses act as a lactate sink and the horses show wide interindividual variation in lactate transport activity into red blood cells. We discuss differences occurring in plasma and whole blood lactate concentrations and further show how lactate transport activity, storage temperature of the blood sample, blood ph, and the training state of the horse influence the measured values. MAITOHAPON KULJETUS PLASMASTA PUNA- SOLUIHIN Aktiivisuus, jolla maitohappoa kuljetetaan punasoluihin, vaihtelee suuresti eläinlajeittain. Esimerkiksi koirien ja ihmisten punasoluista mitatut aktiivisuudet ovat yli kymmenkertaisia märehtijöihin (nauta, vuohi, poro) verrattuna (Skelton ym. 1995, Väihkönen ym. 2001). Hevosten punasolujen maitohappokuljetus poikkeaa kaikista tähän asti tutkituista lajeista. Hevoset voidaan jakaa kahteen ryhmään punasolujen maitohappokuljetuksen perusteella niin, että 1/3:lla hevosista kuljetusaktiivisuus on vähäistä ja 2/3:lla suurta (Väihkönen ja Pösö 1998). Jakautuminen kahteen ryhmään on samankaltaista kaikissa ikäryhmissä (varsat, 1-, 2-, 3- ja 4-vuotiaat ja vanhemmat). Jatkossa tässä artikkelissa käytetään vähäisen kuljetusaktiivisuuden (VKA) omaavista hevosista nimitystä VKA-hevonen ja vastaavasti suuren kuljetusaktiivisuuden (SKA) omaavista hevosista SKA-hevonen. MCT-proteiini vastaa pääosin maitohappokuljetuksesta punasoluihin (60 70 %) SKA-hevosilla, mutta VKA-hevosilla MCT on inaktiivinen, ja maitohapon kuljetuksesta vastaa anionivaihtaja ja diffuusio (Väihkönen ja 395

16 Pösö 2003). Samanlaista kaksihuippuista aktiivisuusjakaumaa ei ole todettu muissa tähän asti tutkituissa lajeissa. LÄMPÖTILAN VAIKUTUS MAITOHAPON KULJETUS- AKTIIVISUUTEEN Verinäytteiden säilytyslämpötilalla on suuri vaikutus maitohapon kuljetusaktiivisuuteen ja sen myötä mittaustuloksiin. Inkuboitaessa punasoluja korkeissa lämpötiloissa (37 C ja 20 C), maitohapon kuljetus on erittäin nopeaa, niin että esimerkiksi 37 C:ssa kolmen ensimmäisen minuutin aikana maitohaposta yli puolet on kuljetettu punasoluihin (kuva 1). Matalissa lämpötiloissa (4 C, 0 C) sitä vastoin kuljetus on hyvin hidasta. Kolmen ensimmäisen minuutin aikana ei tapahdu mitattavaa kuljetusta punasoluihin, ja 0 C:ssa puolet maitohaposta on kuljetettu punasoluihin vasta 24 tunnissa (Väihkönen ym. 1999). Rasitustestin ja kilpailun yhteydessä (in vivo) tilanne on erilainen, sillä elimistössä maitohapon kuljetus punasoluihin alkaa jo suorituksen aikana. Vaikka verinäyte otettaisiin heti rasituksen jälkeen, suuri osa veren maitohaposta voi jo olla punasoluissa. Tähän vaikuttaa puolestaan MCT-aktiivisuus, jossa on suuria yksilöllisiä eroja hevosten välillä. Verinäyteputkessa maitohapon kuljetus punasoluihin jatkuu edelleen myös aktiivisena, varsinkin jos näytettä säilytetään lämpimässä. Verinäytteen käsittely vaikuttaa erityisesti plasman maitohappopitoisuuksiin. Jos halutaan mitata plasman maitohappopitoisuuksia, tutkittava veri tulisi välittömästi näytteenoton jälkeen laittaa esimerkiksi jäähauteeseen, jotta maitohapon kuljetus plasmasta punasoluihin pysähtyisi. Tuloksia tulkittaessa on kuitenkin muistettava, että plasmamittauksissa punasoluissa oleva maitohappo jää tulostamatta. Sen sijaan mitattaessa maitohappopitoisuuksia kokoverestä näytteen säilytyslämpötilalla ja kuljetusaktiivisuuseroilla ei ole vaikutusta tuloksiin. Näin ollen kokoverestä mitatut laktaattipitoisuudet kertovat luotettavammin lihaksista vereen kuljetetun maitohapon kokonaismäärän kuin plasmasta mitatut pitoisuudet. Kokoverinäytteet otetaan joko fluoridioksalaatti- tai fluoridi- EDTA-putkiin, samoin kuin plasmamäärityksiäkin varten. Putkia ei kuitenkaan sentrifugoida, vaan näyte hemolysoidaan maitohappoanalysaattorin lisäämän reagenssin avulla, jolloin punasolujen maitohappo vapautuu plasmaan. Ainakin fluoridioksalaattiputkissa veren maitohappo säilyy muuttumattomana noin 96 tuntia (King ym. 1994). PH:N VAIKUTUS MAITO- HAPON KULJETUS- AKTIIVISUUTEEN Maitohappoa punasoluissa, mmol/l KUVA 1 FIGURE ph:n vaikutus maitohapon kuljetusaktiivisuuteen on erilainen SKA- ja VKA-hevosilla (kuva 2). Fysiologisessa ph:ssa (7,4 ja 7,0) SKA-hevosilla ja osalla VKA-hevosista kuljetusaktiivisuudessa ei tapahdu muutoksia. Joillakin VKAhevosilla veren ph:n muutos 7,4:stä 7,0:aan lisää maitohapon kuljetusta punasoluihin. Nämä yksilölliset erot lisäävät plasman maitohappopitoisuuksien hajontaa entisestään ja puoltavat maitohapon mittaamista kokoverestä. IÄN JA HARJOITTELUN VAIKUTUS MAITOHAPON KULJETUS- AKTIIVISUUTEEN Kun maitohapon kuljetusaktiivisuutta seurattiin samoissa yksilöissä varsasta yli 4-vuotiaiksi, havaittiin, että hevoset pysyivät omissa ryhmissään koko seuranta-ajan (Väihkönen ym. 2002). Kuvassa kolme on esitetty yhden SKA- ja yhden VKA-hevosen kuljetusaktiivisuustulokset eri ikäkausina. VKA-hevosilla kuljetusaktiivisuus Aika, min. Maitohapon kuljetus punasoluihin eri lämpötiloissa säilytetyissä verinäytteissä. ( = 37 C, = 20 C, o = 4 C, = 0 C). Effect of temperature on lactate transport into red blood cells ( = 37 C, = 20 C, o = 4 C, = 0 C). 396

17 Kuljetusaktiivisuus (nmol/mg x min) KUVA 2 FIGURE ph:n vaikutus maitohapon kuljetusaktiivisuuteen viidellä hevosella. Effect of ph on lactate transport activity in 5 horses KUVA 3 FIGURE Iän vaikutus maitohapon kuljetusaktiivisuuteen suuren ja vähäisen kuljetusaktiivisuuden omaavalla hevosella. Effect of age on lactate transport activity in 2 horses, one with low and the other with high lactate transport activity. ph Ikä, vuosia on niin vähäistä, että iän ja harjoittelun mahdollista vaikutusta ei pystytä havaitsemaan, kun taas SKA-hevosilla ikä vaikuttaa jonkin verran kuljetusaktiivisuuteen. Pikkuvarsoilla (ikä noin yksi kuukautta) maitohapon kuljetusaktiivisuus on suurinta, laskee sitten hiukan 1 2 vuoden iässä, jonka jälkeen aktiivisuus alkaa jälleen nousta. Aktiivisuuden nousu on 3 4-vuotiailla mahdollisesti harjoittelun vaikutusta, samoin kuin esimerkiksi rekikoirilla ja kilpaporoilla (Väihkönen ym. 2001). Kilpirauhashormoni saattaa osittain selittää pikkuvarsojen ja myöhemmin vanhempien hevosten korkeampaa kuljetusaktiivisuutta, koska tämän hormonin on osoitettu lisäävän maitohapon kuljetusta membraanien läpi (Juel 1996). Vastasyntyneillä varsoilla kilpirauhashormonin määrä on korkeampi kuin aikuisilla hevosilla, ja myös valmennus lisää kilpirauhashormonin tuotantoa (Irvine ja Evans 1975, Chen ja Riley 1981, Sojka 1993). PERINNÖLLISYYDEN VAIKUTUS MAITOHAPON KULJETUSAKTIIVI- SUUTEEN Väihkösen ym. (2002) seurantatutkimus antaa aiheen olettaa, että kuljetusaktiivisuus on perinnöllinen ominaisuus. VKA-yksilöillä ainakin toisen vanhemman maitohapon kuljetusaktiivisuus on vähäinen. Havainnot sopivat perinnöllisyysmalliin, jossa vähäisen kuljetusaktiivisuuden aiheuttaa resessiivinen geeni yhdessä autosomaalisessa lokuksessa, jolloin näiden hevosten genotyyppi on aa. Suuren kuljetusaktiivisuuden aiheuttaa tällöin dominoiva geeni, ja hevoset ovat tyyppiä AA tai Aa. Tämä perinnöllisyysmalli on saatu tutkimalla 15 tamman ja 4 oriin 63 jälkeläistä (Väihkönen ym. 2002). 397

18 MAITOHAPON KULJETUS- AKTIIVISUUS JA HEVO- SEN SUORITUSKYKY Ravikilpailujen jälkeen SKA-hevosilla on enemmän maitohappoa punasoluissa kuin VKA-hevosilla (Väihkönen ym. 1999). Aikaisemmissa tutkimuksissa on lisäksi todettu, että parhaan suorituskyvyn omaavilla hevosilla on ravikilpailun jälkeen enemmän maitohappoa punasoluissaan kuin heikomman suorituskyvyn omaavilla hevosilla (Räsänen ym. 1995). Parhaan suorituskyvyn omaavilla hevosilla ei kuitenkaan välttämättä ole suuri maitohapon kuljetuskapasiteetti punasoluihin, sillä suuresta joukosta löytyy myös suorituskyvyltään erinomaisia hevosia, joilla maitohapon kuljetusaktiivisuus punasoluihin on vähäistä (Väihkönen ym. 1999). Hevosen suorituskyky koostuu hyvin monista eri tekijöistä, jolloin jonkin fysiologisen poikkeavuuden voi kompensoida hevosen sen hetkinen terveys ja kilpailukunto, juoksun kulku ravikilpailuissa, hevosen ergonomisesti edullinen tapa juosta, unohtamatta myöskään tiettyjen yksilöiden äärettömän suurta voitontahtoa. MAITOHAPON KULJETUS- AKTIIVISUUDEN MERKITYS KÄYTÄNNÖN TYÖSSÄ Hevosten yksilölliset erot maitohapon kuljetuksessa punasoluihin on otettava huomioon maitohappotulosten tulkinnassa. Tätä havainnollistavat taulukossa 1 esitetyt kahden hevosen mittaustulokset. Ravikilpailujen jälkeen molemmilla hevosilla oli samansuuruinen kokoveren maitohappopitoisuus, kun taas plasman maitohappopitoisuudet poikkesivat huomattavasti toisistaan johtuen erilaisesta maitohapon kuljetuksesta punasoluihin. Jos näille kahdelle hevoselle määritettäisiin maitohappokynnys, 4 mmol/l, TAULUKKO 1 TABLE Kokoveren, plasman ja punasolujen maitohappopitoisuudet suuren (SKA) ja vähäisen (VKA) maitohappokuljetusaktiivisuuden omaavalla hevosella ravikilpailujen jälkeen. Molemmissa näytteissä hematokriitti oli 0,60. Lactate concentrations in whole blood, plasma and red blood cells in two horses, one with low (VKA) and the other with high (SKA) lactate transport activity. The samples were taken after a trotting race. The packed cell volume in both samples was Maitohappopitoisuus (mmol/l) Lactate concentration (mmol/l) SKA-hevonen VKA-hevonen Kokoveri 18,7 18,8 Whole blood Plasma 21,4 29,6 Plasma Punasolut 16,9 11,5 Red blood cells olisi se molemmille hevosille sama, mikäli määritykset tehtäisiin kokoverestä. Jos taas maitohappokynnys laskettaisiin plasman maitohappopitoisuuksista, tulokset poikkeaisivat huomattavasti toisistaan. Kilometriajassa tämä ero olisi yli 15 sekuntia. Maitohappokynnyksen määritystapa on merkityksellinen, kun kynnysarvon perusteella halutaan antaa valmennuksellisia ohjeita suositeltavasta treenausnopeudesta. Nykyään markkinoilla on helppokäyttöisiä maitohappomittareita, jotka soveltuvat hyvin praktiikkaolosuhteisiin. Nämä humaanikäyttöön kalibroidut laitteet mittaavat plasman maitohappopitoisuuden ja muuntavat sen sitten vakiokertoimella kokoveren maitohappoarvoksi. Vakiokerroin perustuu ihmisen hematokriittiarvoon rasituksessa (0,45). Käytettäessä näitä mittareita hevosilla tulee ottaa huomioon, että hevosilla rasitushematokriitti on huomattavasti korkeampi (0,60) kuin ihmisellä, mikä aiheuttaa systemaattisen virheen. Lisäksi hevosten yksilölliset erot maitohapon kuljetuksessa punasoluihin lisäävät virhemahdollisuutta edelleen. Käytettäessä samalla hevosella toistuvasti samaa maitohappomittaria virhe pysyy vakiona. Mittari soveltuukin suuntaa-antavana toistuviin tutkimuksiin samalla hevosella, mutta ei useamman hevosen keskinäiseen vertailuun. KIRJALLISUUS Chen, C. L. & Riley, A. M. Serum thyroxine and triiodothyronine concentrations in neonatal foals and mature horses. Am. J. vet. Res. 42, 1981: Irvine, C. H. G. & Evans, M. J. Postnatal changes in total and free thyroxine and triiodothyronine on foal serum. J. Reprod. Fert. Suppl. 23, 1975: Juel, C. Lactate/proton co-transport in skeletal muscle: regulation and importance for ph homeostasis. Acta physiol. Scand. 156, 1996: King, C. M., Rose, R. J. & Evans, D. L. The influence of anticoagulant, storage temperature and time on equine plasma lactate 398

19 7-8 concentration. Austr. vet. J. 71, 1994: Pösö, A. R. Monocarboxylate transporters and lactate metabolism in equine athletes. Acta vet. Scand. 43, 2002: Räsänen, L. A., Lampinen, K. J. & Pösö, R. A. Responses of blood and plasma lactate and plasma purine concentrations to maximal exercise and their relation to performance in Standardbred trotters. Am. J. vet. Res. 56, 1995: lactate transport activity in red blood cells. Equine vet. J. Suppl. 34, 2002: Väihkönen, L. K. & Pösö, A. R. Interindividual variation in total and carrier mediated lactate influx into red blood cells. Am. J. Physiol. regul. integr. comp. Physiol. 274, 1998: R1025 R1030. Väihkönen, L. K. & Pösö, A. R. Urheiluhevosen maitohappoaineenvaihdunta. Osa I. Suomen Eläinlääkäril. 109, 2003: Skelton, M. S., Kremer, D. E., Smith, E. W. & Gladden, L. B. Lactate influx into red blood cells of athletic and nonathletic species. Am. J. Physiol. reg. integr. comp. Physiol. 268, 1995: R1121 R1128. Sojka, J. Factors which affect serum T3 and T4 levels in the horse. Equine Pract. 15, 1993: Väihkönen, L. K., Heinonen, O. J., Hyyppä, S., Nieminen, M. & Pösö, A. R. Lactatetransport activity in RBCs of trained and untrained individuals from four racing species. Am. J. Physiol. regul. integr. comp. Physiol. 281, 2001: R19 R24. Väihkönen, L. K., Hyyppä, S. & Pösö, A. R. Factors affecting accumulation of lactate in red blood cells. Equine vet. J. Suppl. 30, 1999: Väihkönen, L. K., Ojala, M. & Pösö, A. R. Age-related changes and inheritance of KIRJOITTAJIEN OSOITTEET Leena Väihkönen, ELL Kaivolankatu 2 B Lahti leena.vaihkonen@pp.phnet.fi Reeta Pösö, professori HY/ELTDK Peruseläinlääketieteen laitos PL Helsinki reeta.poso@helsinki.fi www. Kuntoremontti kunnon loma A-lomien syksyn 2003 ja alkutalven 2004 Kuntoremontit ovat nyt haettavana. Tarjolla on useita kuntoremontti- a-lomat. jaksoja maan parhaissa kohteissa. fi Tilaa Kuntoremontin esite ja lomatuen hakulomake Kuntoremonttiin liittyy kahden vuorokauden Terveystreffit, joilla tarkistetaan onnistuiko kuntoremontti. Viiden vuorokauden Kuntoremontin lomatuettu hinta euroa. A-lomat ry Ratamestarinkatu Helsinki puh (arkisin klo 9 12) faksi (09) toimisto@a-lomat.fi 399

20 ASIAA ELÄIN LÄÄ KÄ RIL LE G. C. Coles, M. H. Hillyer, F. G. Taylor, I. Villard Effi cacy of an ivermectin praziquantel combination in equids against bots and tapeworms The Veterinary Record (2003) 152, IVERMEKTIINI-PRATSIKVANTELIYHDISTELMÄN TEHO HEVOSEN KÄPY- JA HEISIMATOIHIN Käpymatotartunta on hyvin yleinen hevosilla Iso-Britanniassa (1, 2). Aikuiset Gasterophilus -lajien kärpäset asettavat munansa hevosten iholle kesällä ja syksyllä ja alkutalvesta kolmannen kehitysasteen toukat ovat saavuttaneet hevosten mahalaukun, jonne ne kiinnittyvät aiheuttaen vaurioita limakalvoon (1). Tartunta voidaan hoitaa ivermektiiniä sisältävällä oraalipastalla, annoksella 200 mikrog/kg se on erittäin tehokasta käpymatoja vastaan (3, 4). Samalla kun laiduntavat hevoset saavat sukkulamatotartunnan, ne nielevät ruohon mukana myös varastopunkkeja, yleisen heisimadon Anoplocephala perfoliatan väli-isäntiä. A. perfoliatan on osoitettu olevan riskitekijä hevosten spasmodisessa ähkyssä ja ileumin tukkeumissa (5) ja loista tavataan edelleen 69 %:lla teurashevosista Iso-Britanniassa (6). Kuten käpymadot, aikuiset heisimadot saattavat pysytellä hevosen ruoansulatuskanavassa jopa puolen vuoden ajan (7). Molemmat tartunnat tulisi hoitaa myöhään syksyllä, jotta estetään laidunten kontaminaatio seuraavana keväänä. Pratsikvanteli on osoitettu tehokkaaksi heisimatolääkkeeksi, mukaan lukien A. perfoliata (8). Siksi ivermektiinin ja pratsikvantelin yhdistelmää hevosten matolääkkeessä voisi pitää hyvänä keinona kontrolloida näitä kahta yleistä loistartuntaa, kuten myös sukkulamatoja. Tämä lyhyt raportti kuvaa kontrolloitua kenttäkoetta, jossa pyrittiin osoittamaan ivermektiiniä (200 mikrog/kg) ja pratsikvantelia (1,5 mg/kg) sisältävän yhdistelmävalmisteen teho. Tutkimuksessa käytettiin villejä Dartmoorin poneja, koska niillä on paljon erilaisia suolistoparasiitteja (9) eikä niitä ole aikaisemmin matolääkitty. 15 ponia iältään 1,5 2,5 vuotta jaettiin kahteen samanlaiseen ryhmään niiden ulosteen sisältämien suolinkaismunien perusteella. Toinen ryhmä (7 eläintä) lääkittiin ivermektiiniä ja pratsikvantelia sisältävällä oraalipastalla (Equimax; Virbac Laboratories) ja toista (8 eläintä) ei. Ponien paino arvioitiin ennen lääkitystä käyttämällä siihen tarkoitettua erikoismittanauhaa (Spillers). Ponit pidettiin kokeen ajan tallissa, jossa ne saivat syödä vapaasti heinää. Ulostenäytteet tutkittiin madonmunien varalta 10 päivää ennen ja 14 päivää matolääkityksen jälkeen modifi oidulla McMaster-tekniikalla ja mikäli munia löytyi vähemmän kuin 50/g, käytettiin flotaatiotekniikkaa herkkyydeltään 1 muna/g ulostetta (10). Jokainen eläin tutkittiin päivittäin ennen lääkitystä ja koko kokeen ajan, eikä mitään haitallisia reaktioita ivermektiini-pratsikvanteliyhdistelmävalmisteesta havaittu. Kahden viikon kuluttua lääkityksestä ponit lopetettiin ja niiden ruuansulatuselimistöt avattiin. Mahalaukusta ja suolistosta löytyneet Gasterophilus-toukat ja heisimadot laskettiin. Lääkityistä poneista löytyneiden loisten määriä verrattiin ilman hoitoa jääneen kontrolliryhmän loismääriin käyttäen Mann-Whitneyn eiparametristä testiä (Instat; Graphpad Software). Gasterophilus nasalis -toukkia ei löytynyt lääkitsemättömistä poneista, mutta niistä jokaisella oli Gasterophilus intestinalis -tartunta (2 164 toukkaa/yksilö). Kuudella kahdeksasta kontrolliryhmän ponista (75 %) oli aikuisia heisimatoja (2 55 matoa, keskimäärin 25/ yksilö) mikä osoitti että 75 %:lla lääkitsemättömistä poneista oli molempien lajien sekatartunta. Sukkulamatomunien määrissä hoidetussa ja kontrolliryhmässä ennen lääkitystä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa (geometriset keskiarvot 947 epg ja 806 epg). Matojen määrät ja ivermektiini-pratsikvanteliyhdistelmävalmisteen teho käpymatoja ja heisimatoja vastaan sekä vaikutus sukkulamatomunien esiintymiseen 14 päivää hoidon jälkeen on esitetty taulukossa 1. Lopetuksen jälkeisessä ponien ruuansulatuskanavan tarkastuksessa ei havaittu lääkityksestä johtuneita haitallisia muutoksia. On mahdollista, että pelkän ivermektiinin käyttö loislääkkeenä suosii heisimatoja, kun sukkulamadot häädetään tehokkaasti (6, 11). Siksi ivermektiinin yhdistämisen pratsikvanteliin pitäisi parantaa hevosen terveyttä, ja tämä tutkimus vahvistaa, että molempien aineiden aktiivisuus säilyy, kun ne yhdistetään samaan valmisteeseen. Teho G. intestinalista kohtaan oli 400