Morsiussaaren tonttien hinnoittelu- ja luovutusperiaatteet
|
|
- Annemari Hiltunen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Morsiussaaren tonttien hinnoittelu- ja luovutusperiaatteet 338/ /2018 KONKAUKE 91 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh Morsiussaaren asemakaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Asemakaava on tullut lainvoimaiseksi Alueen loma-asuntotonttien vuokrasopimukset ovat päättyneet ja niitä jatkettiin kaupunginhallituksen pää tök sel lä entisin ehdoin saakka, koska asemakaava ei vielä tuolloin ollut lainvoimainen. Uuden kaavan myötä nykyisin loma-asuntokäytössä olevan alueen käyt tö tar koi tus on muuttumassa erillispientalojen alueeksi, jossa pysy vä asuminen on mahdollista. Asemakaavan mukaan pää käyt tö tarkoi tuk sen estämättä nykyisiä lomarakennuksia saa ylläpitää ja kor jata. Alueelle ollaan laatimassa tonttijakoa, jonka perusteella vuokra-alu eet muutetaan tonteiksi ja niille määritetään tarkka ase ma kaavan mukainen pinta-ala Nykyisen vuokralaisen asema Morsiussaaren alue on ollut loma-asuntokäytössä pitkään. Nykyisiä vuok ra-aluei ta määrittävät vuokra-aluesuunnitelmat on laadittu 40- ja 50-lu vuil la. Nykyiset vuokrasopimukset on allekirjoitettu pääosin vuosi na ja silloinkin sopimukset allekirjoitettiin entisen vuokra lai sen kanssa. Kaupunginhallitus on vuonna 2006 päättänyt, että alue kaavoitetaan oma ko ti tar koi tuk seen. Voimassa olevan vuokrasopimuksen 3 :n mu kaan "vuokramiehellä on etuoikeus vuokrakauden päättyessä saa da tontti uudelleen vuokralle, sikäli kun se uudestaan luo vu te taan vuokralle samanlaiseen asuntotarkoitukseen". Morsiussaaren käyttötarkoitus on nyt muuttumassa ja muutoksesta on tiedotettu vuokralaisia hyvissä ajoin, joten vuokralaisilla ei siten vuok ra so pi muk sen 3 :n perusteella ole automaattista etuoikeutta vuok ra so pi muk sen jatkoon. Tässä tapauksessa on kuitenkin koh tuul-
2 lis ta, että nykyisille vuokralaisille annetaan etuoikeus entisen vuok raton tin vuokraukseen tai ostoon. Luovutusmuoto Omakotirakentamiseen tarkoitettujen tonttien saajat voivat pää sääntöi ses ti valita, haluavatko he ostaa vai vuokrata kaupungilta saa mansa tontin. Ainoastaan silloin, kun tontti luovutetaan myyntiin tai jos tontinsaaja on aiemmin saanut tontin kaupungilta, tontti on os tet ta va. Kaupunki on vuonna 2012 päättänyt, että loma-asuntotarkoitukseen vuok rat tu ja alueita ei myydä. Morsiussaaren asemakaavassa sallitaan omakotirakentamisen li säksi nykyisten lomarakennusten ylläpito ja korjaaminen. Kaikki ton tit tulevat kuitenkin olemaan asemakaavan mukaisia AO-tontteja, jo ten kaupungin yleisen linjauksen mukaan sekä myynti- että vuok rausvaih to eh to voidaan ottaa käyttöön. Luovutushinta ja vuokraprosentti Morsiussaaren hinnoittelua varten on pyydetty kahdelta puo lu eet tomal ta konsultilta arviot alueen tonttien arvoista. Konsulttien arviot keskimääräiseksi neliöhinnaksi ovat suhteellisen lä hel lä toisiaan, joten niiden antamaa hintatasoa voidaan pitää kaupun gin käyttämän hinnoittelun perusteena. Vertailun vuoksi todettakoon, että tällä hetkellä kaupunki myy tont teja Vikån alueelta 26,50 euroa/m 2 hinnalla. Asuntomessualueen ei-ran taan rajoittuvien tonttien hinta on 34,67 euroa/m 2, mutta sen nos ta mi ses ta vuoden 2020 alusta 44 euroon/m 2 on tehty päätös kau pun gin val tuus tos sa Omakotitonttien vuokraprosenttina on kaupungin luovuttamilla tonteil la käytetty 5 %. Tästä ei ole syytä poiketa Morsiussaarenkaan koh dal la. Vuokra-aika omakotirakentamiseen tulee olla vuot ta, jolloin vuokrasopimuksen voidaan kirjata päättymään vuonna Vuokrasopimuksena käytetään kaupungilla tällä hetkellä käy tös sä olevaa omakotitontin vuokrasopimusta, joka on hyväksytty kau pungin hal li tuk ses sa Omakotirakentamista var ten tehtävissä vuokrasopimuksissa on kiinnitystarvetta varten aina va paa siirto-oikeus. Tontin myyntihinnalle tai vuokran suuruudelle ei ole merkitystä sillä, käy te tään kö tonttia vakituiseen asumiseen vai loma-asuntona. Maan ar von alueella määrittää asemakaavan mukainen käyttötarkoitus, eikä tontilla olevien rakennusten arvo. Muutoin alueella vallitsisi kak sihin ta jär jes tel mä, joka ei ole mahdollinen.
3 Morsiussaaren huvilayhdistys on ilmoittanut halukkuutensa olla muka na tonttien hinnoittelussa. Kaupungin uudessa strategiassa kun talais ak tii vi suus on nostettu yhdeksi pääteemaksi, joten Mor sius saa ren asukkaiden osallistaminen heitä koskevissa asioissa on stra te gian linjausten mukaista. Periaatteena yhteistyössä tulee olla, että kaupunki päättää tonteista saa ta vien tulojen kokonaismäärän, mutta huvilayhdistykselle an netaan mahdollisuus vaikuttaa tonttien keskinäiseen arvojärjestykseen. Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päätti jatkaa asian käsittelyä. Morsiussaaren vuokralaisille järjestettiin kes kus te lu ti laisuus. Tilaisuuden jatkotoimenpiteeksi sovittiin, että mökkiläisillä on mah dol li suus heinäkuun loppuun mennessä toimittaa näkemyksiään hin noit te lus sa huomioitavaksi, jonka jälkeen valmistellaan esitys hinnoit te lus ta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto merkitsi ti lanne kat sauk sen tiedoksi. Uusi asia Heinäkuun loppuun mennessä saapui saarelaisten yhteinen mie li pide, jonka on allekirjoittanut 53 vuokratontin omistajaa. Lisäksi kaupun gil le toimitettiin neljän yksityisen vuokralaisen kannanotto hin noitte lu pe ri aat tei siin. Alla esitetty kannanotot tiivistetysti, al ku pe räi set oheismateriaalina. Kannanotto 1: - halutaan kaupungilta kannanotto hin noit te lu pe ri aat teisiin, jotta niihin voisi vastata - halutaan kustannusarvio siitä, paljonko saaren ra ken tami nen asemakaavan mukaiseksi tulee maksamaan - selkeät perustelut, jos poiketaan yleisestä oma ko ti tonttien hinnoitteluperiaatteesta tai loma-asuntojen vuok rata sos ta (yhdenvertaisuus) - rannalliset tontit koosta ja sijainnista riippumatta ovat li kimain samanarvoisia - saarelaiset tyytyvät kevyeen infrarakentamiseen, jonka kus tan nuk set kaupungille ovat noin eu roa - saarelaiset pitäneet yllä saaren infraa omalla työllä vuokran an ta jan hyväksi - tontin nostaminen ja rantapenkereen rakentaminen nosta vat rakentamisen kustannuksia
4 - paineviemärin rakentaminen aiheuttaa merkittäviä kustan nuk sia asukkaille - kauppahinta ei määräydy normaalin kysynnän ja tar jonnan mukaan, koska kaupungilla on määräävä mark kina-ase ma - toivotaan tonttihinnoittelun mahdollistavan kaavan ta voittee na olevan omakotirakentamisen toteutumisen - kohtuutonta, jos taloudellisista syistä joutuu luopumaan pit kä ai kai ses ta mökistä. Kannanotto 2: - poiketen kannanotosta 1 esitetään, että rannallisten tont tien hinnat riippuvat niiden koosta ja sijainnista - vuokralaisten nykyiseen infraan sijoittamat kustannukset on huomioitava - rannan vaatimat raivaus- ja ruoppauskustannukset otetta va hinnoittelussa huomioon - vuokraoikeuden ostajat ovat kertaalleen lunastaneet tontin. Kannanotto 3: - tonttien hintoja ei voi verrata asuntomessualueeseen, kos ka siellä kunnallistekniikka oli ostotilanteessa valmis ja ostajilla oli valinnanvapaus - konsulttien arviot alueen historiaa tuntemattomien te kemiä, perustuvat vanhoihin opinnäytetöihin eivätkä ole oikein laskettuja - vuokralaisten alueeseen ja tontteihin jo sijoittamat kustan nuk set on huomioitava - tontin koko on liian suuri - vesijätön hinnaksi esitetään 1 euroa/m2 - kaksihintajärjestelmä, jossa kesämökkikäytössä oleville % vuokra omakotitalohin verrattuna. Kannanotto 4: - tulvaniityn hinnaksi 1 euro/m2 - tulvariskin poistamisen ja rantarakentamisen kus tan nukset on huomioitava - rannan ruoppauskustannukset on huomioitava, koska asun to mes su alu een tonttien edustan ruoppauksen maksoi kaupunki - asukkaat ovat itse huolehtineet alueen ylläpidosta lähes sa dan vuoden ajan - asukkaat ovat omilla ruoppauksillaan mahdollistaneet mui den kaupunkilaisten mm. melojien nauttia merestä
5 - kaupungin ei ole tarvinnut antaa vastinetta ke rää mäl leen kiinteistöverolle - tonttien myynnin motiivina ei tule olla Kokkolan kau pungin taloustilanteen parantaminen - myös tonttien arvoa alentavat seikat tulee huomioida - vuokrausvaihtoehdossa on noudatettava muilla kau pungin huvila-alueilla noudatettavaa hintatasoa. Kannanotto 5: - annettava mahdollisuus joko ostaa tai vuokrata - tontit on hinnoiteltava nykyisen vuokra-alueen pinta-alan mu kaan (ilman vesijättöä), jolloin hinta on euroa. Edellä olevien lisäksi samaan aikaan vireillä olevan ton tin muo dostus pro ses sin yhteydessä on tullut useita kielteisiä kommentteja ton tin kokoon liittyen.vesijättöä ei haluta liitettäväksi tonttiin. Tämä on kuiten kin päätetty jo asemakaavavaiheessa, eikä siihen voi tont ti jaol la enää vaikuttaa. Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto merkitsi vuok ra lais ten kan nan otot tiedoksi. Uusi asia Lähtöhinta Tonttihinnoittelu perustuu tietyin rajoituksin puolueettomien kon sulttien esittämiin arvioihin. Konsulttien arviot perustuvat osittain mes sualu een vuoden 2010 hinnoitteluun ja lisäksi alueella toteutuneisiin ran taan rajoittumattomien kiinteistökauppojen hintoihin Molemmat kon sul tit ovat arvioissaan päätyneet käyttämään laskennan läh tö arvo na noin 70 euroa/m2. Oheisaineisto Arviolausunto 1 Oheisaineisto Arviolausunto 2 Maanmittauslaitoksen kahden eri tutkimuksen mukaan rantatontit ovat Pohjanmaalla keskimäärin 2-2,33 kertaa mannertonttia kal liimmat. Kaupungin hinta Vikån alueella on tällä hetkellä (lokakuu 2018) 26,50 euroa/m2. Verrattaessa Morsiussaaren aluetta messualueeseen, voidaan suurim pa na erona todeta rantojen rakennettavuus. Messualueella kaupun ki toteutti laajoja täyttö- ja tiivistystoimenpiteitä, joilla alue saatiin ra ken ta mis kel poi sek si. Nämä toimenpiteet jäävät Morsiussaaressa
6 ton tin omistajan vastuulle. Tämä tulee huomioida lähtöarvoa mää ritet täes sä ja valmistelija ehdottaa käytettäväksi lähtöarvona 65 euroa/m2. Rantaan rajoittumattomien tonttien hinnaksi ulkopuoliset konsultit esit ti vät % rantaan rajoittuvan tontin hinnasta. Hintaa voi daan lähestyä myös alueen kaavoitukseen tähän mennessä käy te tyil lä kustannuksilla, jotka ovat noin euroa. Summa vastaa noin 2700 euroa/tontti ja tällä on tuotettu tonttia kohden ra ken nus oi keuden lisäys 160 k-m2:stä 300 k-m2:iin. Kulut ovat siten noin 20 euroa/li sään ty nyt kerrosala. Kun tähän lisätään ns. normaaliin hu vi lavuok ra ton tin hinta euroa (vuokra 5 %, 1200 euroa/vuosi) sekä Morsiussaareen rakennettava infra, joka muilta huvila-alueilta puut tuu, päästään noin 40 euroa/m2 hintaan. Valmistelija ehdottaa käy tet tä väk si 40 euroa/m2 rantaan rajoittumattomien tonttien ne liöhin nan lähtöarvona. Tontin koko Asemakaavan mukaan tontteihin kuuluu nykyisen vuokra-alueen lisäk si kaikki sen edustalla oleva ranta-alue, joka joidenkin tonttien koh dal la käsittää suurelta osin ajoittain veden alla olevaa aluetta. Ton teis ta muodostuu varsin suuria ja ns. ylimääräistä aluetta jää tonteil le paljon. Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi ollut jättää vuok ra-alu een ja meren väliin yhteiskäyttöinen rantavyöhyke, johon olisi ollut mah dollis ta rakentaa kävely-/pyöräilyreitti. Asemakaavalla on siten mah dollis tet tu vuokraoikeuden haltijoille oikeus täysin omarantaisiin tont teihin. Tästä johtuen myös tulva-alueesta tulee määrätä koh tuul li nen korvaus. Valmistelija ehdottaa, että hinnoittelussa käytetään tontin pin ta-ala na 1200 m2, joka vastaa tonttitehokkuudella e=0,25 asemakaavan mukais ta rakennusoikeutta 300 k-m2. Tontit hinnoitellaan 1200 m2:iin saakka 65 euroa/m2. Loppuosa tontista mahdollistaa ra ken ta jal le väljyyttä sekä varmuuden tulevaisuudessakin omasta rannasta. Täl le 1200 m2 ylittävälle tontinosalle ehdotetaan hinnaksi 2 euroa/m2. Korjaustekijät Tonttien lähtöarvoa voidaan korjata useilla korjaustekijöitä, joista mer kit tä vim mät ovat vesijätön laajuus, rannan laatu, avau tu mis ilman suun ta ja vapaa näkymä. Myös tuulisuuden, rantaviivan pi tuuden, naapureiden läheisyyden, luonnonkauneuden, ui ma kel poi suuden, rantautumismahdollisuuden ym. voidaan katsoa vaikuttavan tont tien hinnoitteluun. Jotkin tekijät korreloivat toisiaan, kuten il mansuun ta, tuulisuus ja rantamatalan laatu. Kaikkien korjaustekijöiden to del li sen merkityksen osuus tontin arvosta on erittäin vaikea todeta ti las tol li ses ti. Lisäksi moneen tekijään vaikuttaa henkilökohtainen miel ty mys. Sen vuoksi valmistelija ehdottaa käytettäväksi neljää kor-
7 jaus te ki jää, jotka ovat varsin helposti todettavissa ja joiden vai ku tukses ta tontin hintaan on tieteellistä tutkimustietoa: vesijättö, ran ta mata la, avautumisilmansuunta ja näkymän pituus. Vesijättö ja ran ta mata la ehdotetaan yhdistettäväksi. Vesijätön laajuus alentaa tontin arvoa erään tutkimuksen mukaan enim mil lään 24 %. Rantamatalan laatu vaikuttaa tutkimusten mukaan enimmillään +/- 15 %. Valmistelija ehdottaa saaren ete lä kär jelle vesijätön/rantamatalan osalta 20 % - 25 % alennusta lähtöarvoon. Län si ran nan tonteille ehdotetaan 20 % alennusta, koska vesijättöä on merkittävä määrä tontin edustalla. Avautumisilmansuunnan on tutkimusten mukaan vaikuttavan tontin hin taan 10 % %:n välillä. Tuulisuus kompensoi länsirannan il man suun nan vaikutusta. Länsirannan ja etelärannan katsotaan olevan ns. normaali ranta ilmansuunnan suhteen. Itärannalle eh do tetaan 10 % alennusta. Pohjoiskärjelle ehdotetaan + 10 % korotusta, kos ka alue avautuu useaan ilmansuuntaan. Pitkän vapaan vesistönäkymän arvoa korottava vaikutus on tut kimus ten mukaan %. Morsiussaaressa lyhin näkymä on niillä itä ran nan tonteilla, joissa vastaranta on vain muutaman kymmenen met rin päässä. Näille ehdotetaan 5 %:n alennusta lähtöhintaan. Näi den lisäksi etelärannan kahdelle tontille ehdotetaan näkemän lyhyy den vuoksi 5 %:n alennusta. Länsirannan tonteille ehdotetaan + 10 %:n korotusta. Pohjoiskärjen yhdelle tontille ehdotetaan + 15 %:n korotusta. Yhteenveto Tonttikohtaisten korjaustekijöiden vaikutus yksittäisen tontin arvoon vaih te lee 30 % ja + 25 %:n välillä ollen keskimäärin -9 %. Morsiussaaren tonttien keskimääräiseksi hinnaksi tulee ehdotetulla ta val la laskettuna euroa eli keskimäärin 34,9 euroa / m2. Koko nais sum mak si tulee 3,9 miljoonaa euroa. Oheisaineisto Oheisaineisto Oheisaineisto Oheisaineisto Luettelo tonttikohtaisista korjaustekijöistä ja hinnoista Ilmansuunnan vaikutuskartta Näkymän vaikutuskartta Rantamatalan vaikutuskartta Luovutusmuoto Kokkolan kaupungissa omakotitalon rakentajalla on normaalisti mahdol li suus joko vuokrata tai ostaa tontti kaupungilta. Tontin ostaja sitou tuu kauppakirjan allekirjoituksella rakentamaan tontille kahden vuo den kuluessa asemakaavan mukaisen omakotitalon. Morsiussaaren tonttien luovutus poikkeaa kaupungin normaalista
8 ton tin luo vu tuk ses ta merkittävästi, koska tontit eivät ole vapaasti haet ta vis sa. Kullakin tontilla on vain yksi ostaja. Kaikki vuokratontit on myös jo rakennettu. Nämä muista kaupungin luovuttamista tonteis ta poikkeavat seikat antavat aiheen poiketa normaaleista luo vutus ta vois ta ja siksi ainoaksi luovutustavaksi omakotirakentamiseen eh do te taan myyntiä. Kauppakirjan ehdot olisivat muutoin kaupungin nor maa lis ti käyttämiä. Päätös Morsiussaaren muuttamisesta omakotialueeksi tehtiin vuonna Alueen vuokralaisilla on siten ollut jo pitkään tiedossa alueen käyttötarkoituksen muutos. Asemakaavan mukaan kaavan pääkäyt tö tar koi tuk sen (AO) estämättä saa nykyisiä lomarakennuksia yllä pi tää ja korjata. Tämä antaa niille vuokralaisille, joilla ei ole suun nitel mia omakotitalon rakentamisesta alueelle eikä siten myöskään yleen sä ole tarvetta tontin tai vuokraoikeuden kiinnittämiseen, mahdol li suu den jatkaa alueella huvila-asumista. Valmistelija ehdottaa huvilakäytössä jatkaville vuokralaisille mah dol lisuut ta jatkaa viiden vuoden ajan vuokralla. Vuokralaisella olisi vuokra-ai ka na mahdollisuus ostaa tontti omakseen ostohetken hin nal la. Tonttien hinnat sidottaisiin elinkustannusindeksiin ja niitä tar kis tet taisiin vuosittain. Vuokran suuruus olisi 5 % tontin myyn ti hin nas ta. Vuokrasopimus ei olisi vapaasti siirrettävissä. Mikäli vuokralainen ei halua ostaa tonttia vuokrakauden aikana, kaupun ki korvaisi tontille jäävät rakennukset niiden teknisestä arvosta. Valmistelija ehdottaa, että konserni- ja kaupunkikehitysjaosto esittää kau pun gin hal li tuk sen päätettäväksi, että: 1 Morsiussaaren tonttien lähtöarvon hinnoittelussa käy tetään 65 euroa/m2, jolla tontti hinnoitellaan 1200 m2 asti. Tä män pinta-alan ylittävän lisäalueen hintana käytetään 2 euroa/m2. 2 Lähtöarvoa korjataan erillisen taulukon mukaan ve si jätön/ran ta ma ta lan laadun, ilmansuunnan ja vapaan nä kymän perusteella. 3 Omakotirakentamiseen luovutusmuoto on myynti. 4 Huvilakäytössä jatkavilla on mahdollisuus vuokrata tontti vii den vuoden ajaksi. 5 Vuokran suuruus on 5 % tontin myyntihinnasta. Vuokran suu ruut ta ja tontin myyntihintaa tarkistetaan vuosittain elin kus tan nus in dek sin muutoksen perusteella. 6 Vuokrasopimus ei ole vapaasti siirrettävissä.
9 7 Vuokralaisella on mahdollisuus vuokra-aikana ostaa tont ti omakseen ostohetkellä voimassa olevalla tont ti hinnal la. 8 Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki lunastaa vuokra lai sen rakennukset niiden teknisestä nykyarvosta. Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että: 1 Morsiussaaren tonttien lähtöarvon hinnoittelussa käy tetään 65 euroa/m2, jolla tontti hinnoitellaan 1200 m2 asti. Tä män pinta-alan ylittävän lisäalueen hintana käytetään 2 euroa/m2. 2 Lähtöarvoa korjataan erillisen taulukon mukaan ve si jätön/ran ta ma ta lan laadun, ilmansuunnan ja vapaan nä kymän perusteella. 3 Omakotirakentamiseen luovutusmuoto on myynti. 4 Huvilakäytössä jatkavilla on mahdollisuus vuokrata tontti vii den vuoden ajaksi. 5 Vuokran suuruus on 5 % tontin myyntihinnasta. Vuokran suu ruut ta ja tontin myyntihintaa tarkistetaan vuosittain elin kus tan nus in dek sin muutoksen perusteella. 6 Vuokrasopimus ei ole vapaasti siirrettävissä. 7 Vuokralaisella on mahdollisuus vuokra-aikana ostaa tont ti omakseen ostohetkellä voimassa olevalla tont ti hinnal la. 8 Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki lunastaa vuokra lai sen rakennukset niiden teknisestä nykyarvosta. Jäsen Jukkola esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Jäsen Häli kannatti esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheen joh ta ja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Jukkolan esitys sai 4 ääntä ja kau pungin joh ta jan päätösesitys sai 8 ääntä. Liite A 91
10 Jäsen Cygnel esitti, että tontin vuokra-aika pidennetään 10 vuoteen. Jä sen Hä li kannatti esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheen joh ta ja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Cygnelin esitys sai 5 ääntä ja kau pungin joh ta jan päätösesitys sai 7 ääntä. Liite B 91 Jäsen Hentelä esitti, että tonttien, joilla on tällä hetkellä kaavassa suojeltava hu vi la ra ken nus, hintaa korjataan -5 %:lla loppuhinnasta. Jäsen Pajunpää kan nat ti esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheen joh ta ja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Hentelän esitys sai 11 ääntä ja kau pungin joh ta jan päätösesitys sai 1 ääntä. Liite C 91 Jäsen Sillanpää esitti, että tontin luovutushinta (lähtöhinta) on 70 / m2. Esitys raukesi kannattamattomana. Jäsen Jukkola esitti, että kohdassa 3 luovutusmuoto voisi olla myös vuok raus. Esitys raukesi kannattamattomana. Jäsen Jukkola esitti, että kohta 4 poistetaan. Esitys rauksi kan nat tamat to ma na. Jäsen Jukkola esitti, että kohta 6 poistetaan. Esitys raukesi kan nat tamattomana. Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että: 1 Morsiussaaren tonttien lähtöarvon hinnoittelussa käy tetään 65 eu roa/m2, jolla tontti hinnoitellaan 1200 m2 asti. Tä män pinta-alan ylit tä vän lisäalueen hintana käytetään 2 euroa/m2. 2 Lähtöarvoa korjataan erillisen taulukon mukaan ve si jätön/ran ta ma ta lan laadun, ilmansuunnan ja vapaan nä kymän perusteella.
11 3 Omakotirakentamiseen luovutusmuoto on myynti. 4 Huvilakäytössä jatkavilla on mahdollisuus vuokrata tontti vii den vuo den ajaksi. 5 Vuokran suuruus on 5 % tontin myyntihinnasta. Vuokran suu ruut ta ja tontin myyntihintaa tarkistetaan vuosittain elin kus tan nus in dek sin muu tok sen perusteella. 6 Vuokrasopimus ei ole vapaasti siirrettävissä. 7 Vuokralaisella on mahdollisuus vuokra-aikana ostaa tontti omakseen ostohetkellä voimassa olevalla tonttihinnalla. 8 Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki lunastaa vuokra lai sen rakennukset niiden teknisestä nykyarvosta. 9 Tonttien, joilla on suojeltava huvilarakennus, hin taa korja taan -5 %:lla loppuhinnasta. KH Oheisaineisto: Arviolausunto 1, arviolausunto 2, kannanotot, luettelo tonttikohtaisista korjaustekijöistä ja hinnoista, ilmansuunnan vaikutuskartta, näkymän vaikutuskartta, rantamatalan vaikutuskartta Konserni- ja kaupunkikehitysjaoston tekstistä sekä pää tös eh do tukses ta on jäänyt pois maininta, että vuokra-alueen 3001 kohdalla 1200 m 2 ylittävän lisäalueen hintana käytetään 6 euroa/m 2, koska alu een rannat ovat jyrkät ja siten alueen laatu on parempi kuin muual la saaressa. Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että 1 Morsiussaaren tonttien lähtöarvon hinnoittelussa käy tetään 65 euroa/m 2, jolla tontti hinnoitellaan 1200 m 2 asti. Tä män pinta-alan ylittävän lisäalueen hintana käytetään 2 euroa/m 2. Vuokra-alueen 3001 kohdalla lisäalueen hin ta na käytetään 6 euroa/m 2. 2 Lähtöarvoa korjataan erillisen taulukon mukaan ve si jätön/ran ta ma ta lan laadun, ilmansuunnan ja vapaan nä kymän perusteella. 3 Omakotirakentamiseen luovutusmuoto on myynti. 4 Huvilakäytössä jatkavilla on mahdollisuus vuokrata tontti vii den vuoden ajaksi.
12 5 Vuokran suuruus on 5 % tontin myyntihinnasta. Vuokran suu ruut ta ja tontin myyntihintaa tarkistetaan vuosittain elin kus tan nus in dek sin muutoksen perusteella. 6 Vuokrasopimus ei ole vapaasti siirrettävissä. 7 Vuokralaisella on mahdollisuus vuokra-aikana ostaa tont ti omakseen ostohetkellä voimassa olevalla tonttihin nal la. 8 Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki lunastaa vuokra lai sen rakennukset niiden teknisestä nykyarvosta. 9 Tonttien, joilla on suojeltava huvilarakennus, hintaa korjataan -5 %:lla loppuhinnasta. Päätös KH 480 Keskustelun aikana kaupunginjohtaja muutti päätösesitystä seuraavasti: Kaupunginhallitus päättää kuulla kirjallisesti asianosaisia konserni- ja kaupunkikehitysjaoston esityksen johdosta. Asia käsitellään kaupunginhallituksessa Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösesityksen yksimieliseti. Kaupunginhallitus päättää kuulla kirjallisesti asianosaisia konserni- ja kaupunkikehitysjaoston esityksen johdosta. Asia käsitellään kaupunginhallituksessa Morsiussaaren vuokra-alueiden haltijoille ilmoitettiin kirjallisesti mahdollisuudesta kommentoida konserni- ja kaupunkikehitysjaoston päätöstä. Määräaikaa kommentoinnille annettiin saakka. Kommentteja oli mahdollista toimittaa kirjallisesti tai sähköisesti. Ilmoituksen yhteydessä toimitettiin myös tarkennuksia päätösehdotuksessa eniten epäselvyyttä herättäneisiin kohtiin. Kuulemiskirje oheismateriaalina Määräaikaan mennessä kommentteja tuli 36 kappaletta ja määräajan päätyttyä kahdeksan. Kaikki kommentit on otettu kuitenkin käsittelyssä huomioon. Yksi kommenteista on saarelaisten yhteisen pitämän kokouksen kannanotto, johon monet yksittäiset kannanotot viittaavat. Kaikki kommentit ovat oheisaineistona. Oheismateriaalina kommentit, arviolausunnot, ilmansuuntaprosentit, rantamatalaprosentit, näkymäprosentit, tonttien korjauskertoimet ja
13 hinnat Ohessa lyhyt yhteenveto yleisimmistä kommenteista: - esitettyä hintaa pidetään liian korkeana - vuokrausmahdollisuutta halutaan myös ok-tonteille - esitettyä viiden vuoden siirtymäaikaa pidetään liian lyhyenä - vuokrasopimuksiin vapaa siirto-oikeus - hinnoittelun tulisi olla suhteessa Morsiussaareen toteutettavan infran kustannuksiin - vuokra-alueiden rakentamiskelpoiseksi saattamisen kustannukset tulisi ottaa paremmin huomioon - tonttien luovutusta vain myymällä pidetään kaupungin maapoliittisten periaatteiden vastaisena - rakennusten teknisestä arvosta halutaan tietoa jo tässä vaiheessa - kiinteistöveron vastineeksi ei ole saatu vastinetta - vuokra-alueille vuokra-aikana tehdyt parannukset tulisi huomioida hinnoittelussa - tontit, joilla on suojeltu rakennus, alennus tulisi olla -10 % tai enemmän - viemärin ja vesijohdon rakentamiskustannukset halutaa vähentää hinnoittelussa. Joissakin kommenteissa kritisoidaan kaupungin halua hankkia voittoa myymällä Morsiussaaren tontteja. Lisäksi useassa kommentissa ihmetellään poikkeamista kaupungin yleisestä maapoliittisesta linjasta ja viitataan kaupunginvaltuuston kokouksen päätökseen, joka koski Kokkolan muiden pientalotonttien hinnoittelua (Pientalo- ja teollisuustonttien sekä eräiden liiketonttien luovutushintojen tarkistaminen Kanta-Kokkolassa). Kaupungin maapoliittinen linja Kaupunginvaltuuston hyväksymässä Kokkolan maankäyttö- ja asuntopoliittisessa toteuttamisohjelmassa vuosille (MASTO ) todetaan mm. "että kaupungin tulee varmistaa kaupungin maaomaisuuden kohtuullinen tuotto". Tähän tavoitteeseen päästään kyseisen ohjelman kohdan 2.2 mukaan mm. "kaupungille kuuluvan kaavoitusoikeuden tehokkaalla hyväksikäytöllä". Saman toteuttamisohjelman kohdassa 2.3 luovutusmuotoa koskevassa kohdassa todetaan "Kaupunginhallitus voi kuitenkin päättää, että tietyllä alueella tai tietyissä tapauksissa tontti luovutetaan vain joko vuokraamalla tai myymällä". Lisäksi ohjelmassa todetaan, että "Erityistapauksissa voidaan tonttien hinnat määrätä myös tapauskohtaisesti (esim. keskusta- ja ranta-alueet sekä muut erityiskohteet)". Konserni- ja kaupunkikehitysjaoston esitys on tältä osin
14 kaupunginvaltuuston hyväksymän toteuttamisohjelman mukainen. Tekninen nykyarvo Useassa kommentissa toivotaan kaupungin esittävän rakennukselle määritettävän teknisen arvon jo tässä vaiheessa. Tekninen arvo on eräs rakennusarvioinnissa käytettävistä arvolajeista, jossa rakennuksen jälleenhankinta-arvosta vähennetään rakennuksen teknisen kulumisen aiheuttama poisto sekä lisätään peruskorjausten sille tuottama arvon lisäys. Teknisen nykyarvon määritys vaatii asiantuntija-arviota. Arviointi suoritetaan mahdollisen lunastuksen tullessa ajankohtaiseksi. Viemäröinti Viemäröinnin kustannuksiksi on kommenteissa arvioitu tulevan euroa jokaista tonttia kohden ja tämä haluttaisiin otettavan huomioon hinnoittelussa. Morsiussaaren viemäröinti tullaan kuitenkin toteuttamaan kaupungin kustannuksella, jolloin tontinomistajien velvollisuudeksi tulee maksaa ainoastaan liittymiskustannukset kuten muillakin asuntoalueilla. Lisäys päätöksen valmistelutekstiin Päätösesityksen 1. kohdassa mainitun vuokra-alueen 3001 muista vuokra-alueista poikkeavan hinnoittelun perustelut olivat jääneet valmistelutekstistä pois. Poikkeaminen johtuu alueen korkeammasta sijainnista ja siten muuta aluetta paremmasta yli 1200 m 2 ylittävän maa-alueen käyttökelpoisuudesta. Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että 1 Morsiussaaren tonttien lähtöarvon hinnoittelussa käytetään 65 euroa/m 2, jolla tontti hinnoitellaan 1200 m 2 asti. Tämän pinta-alan ylittävän lisäalueen hintana käytetään 2 euroa/m 2. Vuokra-alueen 3001 kohdalla lisäalueen hintana käytetään 6 euroa/m 2. 2 Lähtöarvoa korjataan erillisen taulukon mukaan vesijätön/rantamatalan laadun, ilmansuunnan ja vapaan näkymän perusteella. 3 Omakotirakentamiseen luovutusmuoto on myynti. 4 Huvilakäytössä jatkavilla on mahdollisuus vuokrata tontti viiden vuoden ajaksi. 5 Vuokran suuruus on 5 % tontin myyntihinnasta. Vuokran suuruutta ja tontin myyntihintaa tarkistetaan vuosittain
15 elinkustannusindeksin muutoksen perusteella. 6 Vuokrasopimus ei ole vapaasti siirrettävissä. 7 Vuokralaisella on mahdollisuus vuokra-aikana ostaa tontti omakseen ostohetkellä voimassa olevalla tonttihinnalla. 8 Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki lunastaa vuokralaisen rakennukset niiden teknisestä nykyarvosta. 9 Tonttien, joilla on suojeltava huvilarakennus, hintaa korjataan -5 %:lla loppuhinnasta. I varapuheenjohtaja Hentelä esitti, että tonttien luovutusmuoto on vuokraus. Jäsen Orjala kannatti esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Hentelän esitys sai 3 ääntä ja kaupunginjohtajan päätösesitys sai 9 ääntä. Liite A 480 lista I varapuheenjohtaja Hentelä esitti, että suojeltavien kohteiden alennusprosentti on 10 %. Jäsenet Cygnel, Häli ja Orjala kannattivat esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Hentelän esitys sai 5 ääntä ja kaupunginjohtajan päätösesitys sai 7 ääntä. Liite B 480 lista Jäsen Sillanpää esitti, että päätösesityksen kohta 9 poistetaan kokonaan. Esitys raukesi kannattamattomana. Jäsen Cygnel esitti, että siirtymäaika on 10 vuotta. Esitys raukesi kannattamattomana. Jäsen Cygnel esitti, että hinta on 60 e/m 2. Esitys raukesi kannattamattomana. Jäsen Sillanpää esitti, että hinta on 70 e/m 2. Esitys raukesi
16 kannattamattomana. Jäsen Häli esitti, että kaikilta peritään 2 e/m m 2 ylittävältä osalta. Jäsenet Jukkola ja Orjala kannattivat esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Hälin esitys sai 3 ääntä ja kaupunginjohtajan päätösesitys sai 9 ääntä. Liite C 480 lista Jäsen Jukkola esitti, että hintana on 45 e/m 2. Esitys raukesi kannattomana. Jäsen Jukkola esitti, että tonttien luovutusmuoto on myynti- ja vuokraus. Esitys raukesi kannattamattomana. Jäsen Jukkola esitti, että päätösesityksen kohta 6 poistetaan. Esitys raukesi kannattamattomana. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen. VSTO 111 Oheisaineisto: Arviolausunto 1, arviolausunto 2, kannanotot, luettelo tonttikohtaisista korjaustekijöistä ja hinnoista, ilmansuunnan vaikutuskartta, näkymän vaikutuskartta, rantamatalan vaikutuskartta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto päättää, että 1 Morsiussaaren tonttien lähtöarvon hinnoittelussa käy tetään 65 euroa/m2, jolla tontti hinnoitellaan 1200 m2 asti. Tä män pinta-alan ylittävän lisäalueen hintana käytetään 2 euroa/m2. Vuokra-alueen 3001 kohdalla lisäalueen hin ta na käytetään 6 euroa/m2. 2 Lähtöarvoa korjataan erillisen taulukon mukaan ve si jätön/ran ta ma ta lan laadun, ilmansuunnan ja vapaan nä kymän perusteella. 3 Omakotirakentamiseen luovutusmuoto on myynti. 4 Huvilakäytössä jatkavilla on mahdollisuus vuokrata tontti vii den vuoden ajaksi.
17 5 Vuokran suuruus on 5 % tontin myyntihinnasta. Vuokran suu ruut ta ja tontin myyntihintaa tarkistetaan vuosittain elin kus tan nus in dek sin muutoksen perusteella. 6 Vuokrasopimus ei ole vapaasti siirrettävissä. 7 Vuokralaisella on mahdollisuus vuokra-aikana ostaa tont ti omakseen ostohetkellä voimassa olevalla tonttihin nal la. 8 Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki lunastaa vuokra lai sen rakennukset niiden teknisestä nykyarvosta. 9 Tonttien, joilla on suojeltava huvilarakennus, hintaa korja taan -5 %:lla loppuhinnasta. Valtuutettu Haimakainen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Valtuutetut Leppälä, Puurula, Ruisaho, Jukkola, Innanen, Lahti ja Nokso-Koivisto kannattivat esitystä. Koska oli tehty palautusta koskeva esitys, puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Haimakaisen esitys sai 22 ääntä ja asian käsittelyn jatkaminen sai 21 ääntä. Liite A 111 lista Päätös Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun.
Morsiussaaren hinnoittelu- ja luovutusperiaatteet
Kaupunginhallitus 242 13.05.2019 Kaupunginvaltuusto 38 27.05.2019 Morsiussaaren hinnoittelu- ja luovutusperiaatteet 338/10.00.02/2018 KH 242 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780
Morsiussaaren hinnoittelu- ja luovutusperiaatteet
Kaupunginhallitus 242 13.05.2019 Morsiussaaren hinnoittelu- ja luovutusperiaatteet 338/10.00.02/2018 KH 242 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780 9343. Morsiussaaren asemakaavan
Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016
Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.
RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen
Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella
Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan
6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 KAUPUNGINHALLITUS 6 23.01.2017 6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 27.05.2019 klo 18:00-20:05 PAIKKA Centria-ammattikorkeakoulu, Talonpojankatu 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 36 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 37
OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN
Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Hulevesimaksun käyttöönotto
Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044
Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3
Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016
Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet
Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on
Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen
Tekninen lautakunta 119 24.03.2015 Tekninen lautakunta 344 27.10.2015 Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen 202/62.621/2014 TL 119 Selostus: Savonlinnan kaupunki
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
ARVIOLAUSUNTO. Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta
ARVIOLAUSUNTO Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta 1 Tehtävän tarkoitus Kohteen kuvaus Tehtävän tarkoituksena on määritellä otsikossa mainitun ja jäljempänä kuvattujen kohteiden kansainvälisen
Pientalo- ja teollisuustonttien sekä eräiden liiketonttien luovutushintojen tarkistaminen Kanta-Kokkolassa
Konserni- ja 22 13.03.2017 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 149 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 28 03.04.2017 Pientalo- ja teollisuustonttien sekä eräiden liiketonttien luovutushintojen tarkistaminen
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Kylmälahdenrannan asemakaava-alueen tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 26 19.02.2015 Kylmälahdenrannan asemakaava-alueen tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 131/10.1000.100002/2015 TELA 26 Tonttien hinnoittelu Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt
Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 519 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 111 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 519 Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää jatkaa talousarvion
Pientalo- ja teollisuustonttien sekä eräiden liiketonttien luovutushintojen tarkistaminen Kanta-Kokkolassa
Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 22 13.03.2017 Pientalo- ja teollisuustonttien sekä eräiden liiketonttien luovutushintojen tarkistaminen Kanta-Kokkolassa 79/02.05.00.00/2016 KONKAUKE 22 Valmistelija:
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ PAIKKA Centria Amamttikorkeakoulu, Hallituksen kokoushuone 211
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto AIKA 27.05.2019 klo 15:30-17:45 PAIKKA Centria Amamttikorkeakoulu, Hallituksen kokoushuone 211 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 30 Laillisuus
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Kaupunkirakennelautakunta 254 22.10.2013. Tonttien myynti- ja vuokrausperusteiden uusiminen 1449/10.00.00/2013
Kaupunkirakennelautakunta 254 22.10.2013 Tonttien myynti- ja vuokrausperusteiden uusiminen 1449/10.00.00/2013 KRAKLK 254 Joensuun kaupunginvaltuusto on päättänyt 16.2.2009 46 tonttien yleiset luovu tus
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto 21 17.03.2016 27 27.04.2016 Yritystonttien luovutusperiaatteiden tarkistaminen 11919/02.04.00/2016 Khej 17.03.2016 21 Tekniikka-
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016
Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.
Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion
Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale
Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun
Kaupunginhallitus 503 20.10.2014 Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun 580/10/00/02/2014 KH 503 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö,
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,
Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 26.08.2019 klo 16:50-17:26 PAIKKA Centria-ammattikorkeakoulu, Talonpojankatu 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 368 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 369
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 11 22.01.2018 Kaupunginhallitus 19 23.04.2018 Tonttien 408-8-843-2, 408-8-843-3 ja 408-8-843-4 myynti / Lujatalo Oy perustettavien asunto-osakeyhtiöiden lukuun / tontti nro 3 (408-8-843-3)
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon
Kaupunginhallitus 343 02.09.2013 Kaupunginhallitus 310 25.08.2014
Kaupunginhallitus 343 02.09.2013 Kaupunginhallitus 310 25.08.2014 Kirkonseudun Haaviston alueelta ja Siivikkalan Vasamankaaren alueelta luovutettavat rivitalotontit sekä Kirkonseudun Ojapuiston alueelta
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.
TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus
Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022
Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.
TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT
1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA
Syksyllä 2015 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta
Kaupunginhallitus 296 28.09.2015 Syksyllä 2015 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta 418/52.522/2015 KAUPHALL 28.09.2015 296 Kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Kokkolan Matkailu Oy:n yhtiökokouksen päätökset ja niiden jatkotoimenpiteet
Konserni- ja 60 22.08.2016 Konserni- ja 88 14.11.2016 Kaupunginhallitus 506 21.11.2016 Konserni- ja 14 20.02.2017 Kaupunginhallitus 124 06.03.2017 Kokkolan Matkailu Oy:n yhtiökokouksen päätökset ja niiden
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
Mustikkahaan Huolto Oy:n oikaisuvaatimus: Kh Mustikkahaan kerrostalotonttien ja rivitalotontin hinnoittelu
Kaupunginhallitus 101 18.04.2017 Kaupunginhallitus 145 22.05.2017 Mustikkahaan Huolto Oy:n oikaisuvaatimus: Kh 18.4.2017 101 Mustikkahaan kerrostalotonttien ja rivitalotontin hinnoittelu 97/02.07.01/2017
YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA
YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari
Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus
Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.
Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen
matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS
matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?
Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tilusvaihto Orimattilan kaupungin ja Petri Greijulan välillä
Tekninen lautakunta 25 07.02.2017 Kaupunginhallitus 7 13.02.2017 7 Tilusvaihto Orimattilan kaupungin ja Petri Greijulan välillä TEKLTK 07.02.2017 25 Tekninen palvelukeskus on neuvotellut Petri Greijulan
Vuoden 2015 veroprosentit
Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 115 29.03.2016 Kaupunginvaltuuston kokouksen 8.2.2016 päätösten täytäntöönpano 1657/00.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 115 Kuntalain (365/1995) 23 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.
Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen
ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha
Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen
Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta
Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)
Kaupunginhallitus 36 20.01.2014 Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) 372/10/00/02/2013 KH 36 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780 9343 Kaupunginhallitus
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta
Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
426/61.612/2013 TL 355
Tekninen lautakunta 355 10.11.2015 Kaupunginhallitus 543 23.11.2015 Tekninen lautakunta 374 25.11.2015 Kaupunginhallitus 581 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 134 14.12.2015 Tekninen lautakunta 62 15.03.2016
Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto
Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.
Naantalin kaupungin äänestysaluejako
Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin