Pääkirjoitus: Emme ole koskaan olleet totuudenjälkeisiä
|
|
- Miina Mäki
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pääkirjoitus: Emme ole koskaan olleet totuudenjälkeisiä Ville-Pekka, päätoimittaja Oxfordin maineikkaat sanakirjat valitsivat vuonna 2016 vuoden sanaksi totuuden jälkeisyyden (post-truth). Sanakirjamääritelmän mukaan totuudenjälkeisyys viittaa tai liittyy olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat ovat vähemmän vaikutusvaltaisia julkisen mielipiteen määrittelyssä kuin vetoaminen tunteisiin tai omakohtaisiin uskomuksiin. Vuoden sanaksi valintaa motivoi termin esiintymistaajuuden nopea kasvaminen vuoden aikana sekä yleinen huolestuneisuus demokratian tilasta. Jälkimmäistä motivoivat erityisesti Ison Britannian kansanäänestys Euroopan unionin jäsenyydestä, jonka voittaneen Leave-kampanjan ohjelma paljastui olemattomaksi. Totuudenjälkeisyys on monella tapaa ongelmallinen termi. Ensinnäkin on vaikea kuvitella, että koskaan olisi eletty totuudenjälkeisyyttä edeltävää eli totuuden aikaa. Totuutta voidaan toki pitää tärkeimpänä valistusajan ja sitä seuranneen modernisaatioprojektin ideaalina. Olisi silti naiivia olettaa, että objektiiviset faktat olisivat koskaan tosiasiallisesti vaikuttaneet julkiseen mielipiteeseen enemmän kuin ihmisten tunteet tai uskomukset. Yhteiskunta ei ole insinöörin rakentama kone, jonka julkinen mielipide -funktiossa vallitseva kognitiivinen tai emotionaalinen informaatio olisi ratkaiseva ohjaava voima. Yhteiskunta on perustaltaan kontingentti valtakamppailujen ja organisoidun toiminnan tuote. Objektiiviset faktat ovat julkisesti vaikutusvaltaisia vain, jos ne yhdistyvät organisoituun vallankäyttöön. Sama kuitenkin pätee myös emootioihin, omakohtaisiin uskomuksiin ja julkiseen mielipiteeseen. Vallankäytössä on vedottava emootioihin ja tietoon, niin julkiseen kuin yksityiseenkin, kuten kaikkiin mahdollisiin ihmisten mielenmaisemaan ja toimintaan vaikuttaviin tekijöihin, jotta minkäänlaisiin valta-asemiin koskaan päästäisiin. Puhe totuudenjälkeisyydestä voidaan tulkita jonkinlaiseksi yritykseksi nostaa tieteen asemaa nyky-yhteiskunnassa. Tiedettä voidaan toki ymmärtää 7
2 organisoituna totuuden tavoitteluna. Totuuden tavoitteluun ei kuitenkaan kuulu pyrkimys tuottaa lopullisia tai kiistattomia faktoja julkiseen keskusteluun, vaan loputon kritiikki ja keskustelu maailman luonteesta ja sitä ohjaavista voimista eri aikoina ja eri olosuhteissa. Suurin osa tieteellisestä keskustelusta tapahtuu tieteen instituutioiden, kuten yliopistojen, vertaisarvioitujen julkaisujen ja konferenssien puitteissa. Julkisuudessa toimiessaan tieteentekijät eivät ole näiden instituutioiden määrittämässä asemassa, vaan pitkälti samassa tilanteessa kuin muutkin. Tiede on luultavasti aina operoinut totuudenjälkeisessä tai pikemminkin ei totuudellisessa yhteiskunnassa. Tieteentekijät eivät ole koskaan olleet julkisen mielipiteen määrittelyssä sellaisessa asemassa, josta käsin he olisivat voineet esittää objektiivisia faktoja jollain tavalla suojatusti ja automaattista arvovaltaa nauttien. Myös tiede itsessään on ollut aina jossain määrin totuudenjälkeistä. Tiedettä eivät ensisijaisesti ohjaa objektiiviset faktat, vaan niiden tuotanto ja tulkinta. Faktat ovat aina riippuvaisia niiden havaitsemisen tavoista, minkä vuoksi materiaaliset ja sosiaaliset teknologiat määrittävät pitkälti sitä, millaisia faktoja kulloinkin on havaittavissa. Esimerkiksi työntekijöiden hyvinvointia koskevat faktat ovat mahdollisia vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa esiintyy jonkinlaista työksi ja työntekijyydeksi hahmotettavaa asiaa, ja jossa voidaan ylipäätään havainnoida kaikkien työntekijöiden toimintaa jollain validilla ja luotettavalla tavalla. Mitkään asiantilat eivät ole objektiivisia faktoja ilman teoriaa, jotka kertovat, mitä asiaa eri faktat koskevat, mistä näkökulmasta katsottuna asiantiloja voidaan pitää relevantteina sekä millaiset määreet ja rajaukset tekevät niistä objektiivisia faktoja. Objektiiviset faktat sellaisenaan eivät vie tiedettä eteenpäin tai välttämättä edes määrää tieteellistä mielipidettä. Objektiivisten faktojen antama empiirinen evidenssi auttaa lähinnä vahvistamaan tai falsifioimaan teorioita sekä sitä kautta fokusoimaan lupaaviin ja vähemmän lupaaviin teoreettisiin pohdintoihin. Tiede edistyy teoreettisten innovaatioiden eli tulkintojen monipuolistumisen, relevanttien ilmiöiden hahmottamisen ja oman näkökulman rajallisuuden tiedostamisen edistymisen avulla. Tämän vuoksi filosofia on yhtä tärkeä tieteen edistäjä kuin empiirinen tutkimus. Tieteen erikoistumisen aika kaudella teoreetikkojen merkitys on luultavasti kasvanut entisestään tieteen edistymisen suhteen. Tiede instituutiona ei kuitenkaan etene näin suoraviivaisesti. Tästä kertoo vanha viisaus, jonka mukaan tiede etenee hautakivi kerrallaan. 8
3 Tieteen portinvartijoilla on omat käsityksensä relevanteista ilmiöistä, teoreettisista lähestymistavoista ja sopivista tieteellisen toiminnan muodoista. Vain uusien portinvartijoiden valtaanpääsy nostaa uudet teoreettiset näkökulmat ja sitä kautta mahdollisesti eri faktat merkittävään asemaan. Yhteiskuntatieteissä totuudenjälkeisyys on tätäkin monimutkaisempi kysymys. Kuten tämänkin lehden sivulla on moneen kertaan todettu, yhteiskuntatieteet sisältävät aina normatiivisia sitoumuksia, eikä niiden tutkimuskohde ole riippumaton tutkimuksesta. Kuten jo Adam Smith pääteoksessaan Moraalituntojen teoria aikoinaan esitti, ihmistieteiden tutkimuskohteena ovat ihmiset, jotka ovat omaksuneet jonkin teoreettisen ajattelutavan, jotka puolestaan voivat aina saada vaikutteita tieteellisistä teorioista. Yhteiskuntaa koskevia faktoja ei voida tuottaa ilman, että joidenkin ihmisten omakohtaiset uskomukset eroaisivat niistä. Yhteiskunnalliseksi ymmärrettyjä faktoja ei voida myöskään tulkita teoreettisesti ilman, että tultaisiin ottaneeksi tavalla tai toisella kantaa ihmisten omiin tulkintoihin. Eikä tutkimuksessa voida koskaan välttää sitä mahdollisuutta, että tutkimus vaikuttaisi ihmisten käsitykseen yhteis kunnasta. Yhteiskuntatieteellisissä tulkinnoissa on aina jonkinasteisia poliittisia ulottuvuuksia, minkä vuoksi niitä on helppo myös politisoida niin faktojen, emootioiden kuin omakohtaisten kokemuksienkin pohjalta. * * * Politiikan tutkijan näkökulmasta totuudenjälkeisyys on ongelmallinen käsite, koska se yksinkertaistaa liiaksi käsitystä politiikasta. Demokraattiseen politiikkaan kuuluu aina loputon kiista yhteiskunnan sopivasta ideologisesta, sosiaalisesta, normatiivisesta ja tiedollisesta perustasta. Ajatus totuudenjälkeisyydestä nostaa helposti sellaisen mielikuvan, että yhteiskuntaa joko pyöritetään faktojen varassa tai ei. Käsitys on tietysti liiallisen naiivi. Kukaan ei voi saada aikaiseksi mitään ilman joidenkin välittömien tosiasioiden tunnustamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki faktat olisivat yhtä relevantteja tai että niistä vedettäisiin vain yhdenlaisia tulkintoja. Politiikan ymmärtämisen kannalta on oleellisempaa ymmärtää, miten faktoja tuotetaan, minkä faktojen varassa yhteiskuntaa ohjataan, millaisille faktojen tulkinnoille annetaan yhteiskunnassa tilaa sekä miten faktat ja niiden tulkinnat yhdistetään muihin poliittisiin kysymyksiin. Demokratian kannalta on tärkeintä antaa 9
4 tilaa moninaisuudelle jokaisen piirteen osalta, mutta huolehtia samalla siitä, että kansalaiset ovat kykeneviä arvioimaan näkemyksiä. Otetaan esimerkki. Kuten tämän lehden edellisvuoden numeron sivuilla todettiin (ks. 2015), julkistalouden kestävyysvaje esitetään usein faktana. Kyseessä on kuitenkin lukemattomien oletusten varaan rakentuvan alkeellisen laskentamallin tuotos, jota tulkitaan talous- ja sosiaalipolitiikassa hyvin yksisuuntaisesti valtionhallinnon omaksuman ideologian varassa. Se on myös pakko tunnustaa faktana, mikäli kotimainen poliittinen toimija haluaa nyt tai tulevaisuudessa toimia valtionvarainministeriön ja sitä kautta koko virallisen julkishallinnon kanssa. Lisäksi tämän faktan tuotanto on istutettu niin syvälle eurooppalaiseen oikeusjärjestykseen, että sen avulla voidaan käyttää teknokraattista valtaa yli eurooppalaisen tai valtiollisten demokratioiden. Kestävyysvajeen tapauksessa haasteena demokratialle ei vaikuttaisi olevan piittaamattomuus faktoista. Päinvastoin, ongelmana on se, että yhdenlaiselle faktantuotannolle ja sen yksisilmäiselle tulkinnalle on onnistuttu haalimaan demokraattisen päätöksenteon ylittävää valtaa. Rikkaiden maiden demokraattisuuden suhteen on syytä olla huolissaan totuudenjälkeisyyttä enemmän tiedontuotannon resurssien heikentämisestä ja poliittisesta ohjauksesta sekä niin kutsutun episteemisen hallinnan muuttumisesta aggressiivisemmaksi. Jälkimmäisellä tarkoitan yhtäältä tiedon tulkinnan vahvempaa diskursiivista ja institutionaalista kontrollia ja toisaalta tiedon käytön sosiaalisten kontrollikeinojen muuttumista tiukemmiksi, esimerkiksi sosiaalisen median kautta tapahtuvin hyökkäyksin julkiseen keskusteluun osallistuvia henkilöitä kohtaan muodossa. Nämä ovat omiaan tukahduttamaan tiedontuotannon moninaisuutta ja tyhmentämään päätöksentekoa joka tasolla. Demokraattisen moninaisuuden ja vertaisarvioinnin ylläpito ei ole helppoa. Sekä demokraattinen keskustelu että siinä edistetyn toiminnan toteutus vaatii aina organisoitua toimintaa. Tällä hetkellä demokraattinen keskustelu näyttää antautuvan usein sosiaalisen median lynkkausjoukoille, Donald Trumpin kaltaisille massa-identiteettipolitiikan mestareille sekä talouselämän eliittien intresseille. Pelkkä faktojen toistelu julkisessa keskustelussa ei riitä näille poliittiseksi vastavoimaksi, koska edellä kuvattujen tahojen politiikan lähtökohta on faktojen relevanssin ja tulkintojen kontrolli. Totuudenjälkeisyyden toitottaminen ei taas riitä mobilisointiin demokraattisen eli 10
5 moninaisen ja vertaiskunnioitukseen perustuvan keskustelun ja päätöksenteon edistämiseksi. Totuudellisuuden edistäminen voi johtaa yhtä lailla yhden totuuden eli äärimmäisen episteemisen hallinnan edistämiseen. * * * Poliittinen talous -lehden yksi tarkoitus on tuoda esiin politiikan tutkimuksen ja taloustieteen tulkinnallis-teoreettisten viitekehysten moninaisuutta. Tämän numeron kantava teema onkin poliittisen talouden tulkintaerot ja niiden näkyväksi tekeminen. Jussi Ahokas tarkastelee alkuperäisartikkelissaan John Maynard Keynesin ajamaa talouspolitiikkaa. Ahokkaan mukaan suomalaisen tieteellisen keskustelun käsitys keynesiläisestä talouspolitiikasta ei vastaa Keynesin itsensä ajamaa talouspolitiikkaa. Artikkeli osoittaa, että Keynes itse asiassa vastusti vastasyklistä budjettipolitiikkaa, jota on pidetty kotimaisessa keskustelussa keynesiläisen talouspolitiikan kantavana lähtökohtana. Keynesin ajama talouspoliittinen ohjelma perustui investointien hallintaan täystyöllisyyden saavuttamiseksi historiallisesti spesifeissä sotienjälkeisissä olosuhteissa. Ahokas tiivistää Keynesin talouspoliittisen ohjelma-ajattelun artikkelissaan kymmeneen kantavaan periaatteeseen. Ahokkaan artikkeli on hyvä esimerkki menneisyyden tulkinnan merkityksestä. Aiempien tutkimusten mukaan Suomessa ei ole koskaan harjoitettu keynesiläistä talouspolitiikkaa vastasyklisten budjettien mielessä, minkä vuoksi Keynesin vaikutus kotimaiseen talouspolitiikkaan ja keynesiläisen talouspolitiikan suosio on oletettu vähäiseksi. Suomen sodanjälkeinen talouspolitiikka kuitenkin muistuttaa suurilta osin Keynesin oman talouspoliittisen ohjelman ohjenuoria. Onko kotimainen talouspolitiikka ollut sittenkin keynesiläistä? Mikäli näin on, niin vaikuttiko Keynesin oma talouspoliittinen ohjelma jollakin tavalla myös suomalaiseen talouspolitiikkaan? Ahokas nostaa artikkelissaan kiinnostavan haasteen kotimaisen taloushistorian tutkijoille. Samalla hän huomauttaa, että keynesiläisen politiikan vähäinen suosio ei välttämättä ole johtunut suosion vähäisyydestä, vaan siitä, että tutkimuksessa on tarkasteltu virheellisen talouspoliittisen käsityksen suosiota. 11
6 Lehdessä julkaistaan myös neljän keskustelunavauksen muodostama symposium, toimittanut dosentti Teppo Eskelinen. Symposium rakentuu Wolfgang Streeckin teoksen Ostettua aikaa: Demokraattisen kapitalismin lykätty kriisi (Vastapaino 2015) ja kirjoittajan Suomen vierailun yhteydessä järjestetyn seminaarin ympärille. Wolfgang Streeck on yksi maailman tunnetuimpia ja viitatuimpia vertailevan poliittisen talouden tutkijoita ja talous sosiologeja. Hän toimi Kölnin Yhteiskuntatutkimuksen Max Planck-instituutin johtajana ja Kölnin yliopiston sosiologian professorina vuosina Hän on tutkinut erityisesti edistyneiden kapitalististen talouksien institutionaalista muutosta ja teollisuusmaiden työmarkkinasuhteiden kehitystä. Emeritusprofessori Streeck piti vierailuluennot Tampereella ja Helsingissä Tampereen luennon yhteydessä pidettiin myös kotimaisten tutkijoiden symposium. Symposiumin muodostavissa keskustelunavauksissa tehdään uudelleentulkintoja Streeckin (2015) keskeisistä teeseistä. Väitöskirjatutkija Jaakko Belt (2016) tiivistää kirjoituksessaan Streeckin teoksen keskeisin annin symposiumin johdannoksi. Kaksi seuraavaa tutkijapuheenvuoroa kritisoivat Streeckin teoreettisia taustaoletuksia ja tulkinnan lähtökohtia. Dosentti Teppo Eskelinen (2016) tarkastelee kriittisesti Streeckin käsityksiä vakauttajavaltion historiasta sekä kapitalismin normaali- ja poikkeustiloista. Väitöskirjatutkija Lauri Holappa (2016) puolestaan kritisoi Streeckin käsitystä talouspolitiikan pakoista ja rajoista erityisesti rahapoliittisen suvereniteetin näkökulmasta. Toimittaja Eetu Viren (2016) pohtii symposiumin lopuksi, miksi finansoimisen poliittinen projekti ja Streeckin kuvaama velkavaltio hyväksyttiin, sekä esittelee rahan luomisen ja julkisen toimivallan välisen suhteen poliittisia tulkintoja. Kirsikkana kakun päällä numerosta löytyy Pekka Kuuselan kirja-arvio Ulrich Bröcklingin yrittäjyyssubjektin luontia ja hallintaa tarkastelevasta teoksesta The Entrepreneurial Self. Fabricating a New Type of Subject (Lontoo: Sage, 2016). Kuuselan mukaan Bröcklingin teos syventää ja monipuolistaa erityisesti tulkintoja yrittäjyydestä uusliberaalina valtiollisena projektina. 12
7 Lähteet Belt, Jaakko Teknokraattinen kulissidemokratia vai kadun vastarinta? Wolfgang Streeckin demokratiapessimismi. Poliittinen talous, 4:1. poliittinentalous.fi/ojs/index.php/poltal/article/view/52/45 [Luettu ] Eskelinen, Teppo Makroselityksistä, vakauttajavaltioista ja kapitalismista. Poliittinen talous, 4:1. article/view/53/51 [Luettu ] Holappa, Lauri Wolfgang Streeck ja talouspolitiikan pakot. Poliittinen talous, 4:1. view/54/49 [Luettu ], Ville-Pekka Johdatus symposiumiin: kestävän talouden ja vahvan kestävyyden jäljillä. Poliittinen talous, 3: fi/ojs/index.php/poltal/article/view/40/35 [Luettu ] Streeck, Wolfgang Ostettua aikaa: Demokraattisen kapitalismin lykätty kriisi. Tampere: Vastapaino. Viren, Eetu Kaksi provokatiivista kysymystä rahasta ja politiikasta. Poliittinen talous, 4:1. article/view/55/50 [Luettu ] 13
EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA
EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten
YHTEISKUNTAOPPI. Opetuksen tavoitteet: Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan suomalaisen
Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY
Yhteiskuntafilosofia - alueet ja päämäärät Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY 1 Yhteiskunnan tutkimuksen ja ajattelun alueet (A) yhteiskuntatiede (political science') (B) yhteiskuntafilosofia
Kurssien itsenäinen suorittaminen ja suoritusjärjestys
5.15 Yhteiskuntaoppi Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan
Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen
Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen
SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu
SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä
YHTEISKUNTAOPPI Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Lukiodiplomi Arviointi Valtakunnalliset pakolliset kurssit YH1 Yhteiskuntatieto Tavoitteet
YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan suomalaisen
VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP
1 (5) VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP Oletko kiinnostunut politiikan ja vallan tutkimuksesta, poliittisista järjestelmistä ja poliittisen ajattelun kehityksestä? Valtio-opin opinnot tarjoavat perustietoja
Miksi olette tällä kurssilla?
Miksi olette tällä kurssilla? Tämän vuoden peruskurssit Ideat ja aatevirtaukset (I & II & III periodi) Politiikka ja diplomatia (II periodi) Kulttuuri ja yhteiskunta (II periodi) Talous ja talouspolitiikka
PJ 4 POLITIIKAN TUOTOS
PJ 4 POLITIIKAN TUOTOS 12.12.2014 (Wiberg) Peters: Mitkä ovat historiallisen, empiirisen ja sosiologisen institutionalismin oleellisimmat erot ja yhtenevyydet? Knill & Tosum: Mitkä ovat julkispolitiikan
yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto
Suomi palkkatyön yhteiskuntana Harri Melin Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Nopea muutos Tekninen muutos Globalisaatio Työmarkkinoiden joustot Globalisaatio ja demografinen muutos Jälkiteollisesta
-mitä historia on, mihin sitä tarvitaan. -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita
Juhani Koponen 5/3/04 -mitä historia on, mihin sitä tarvitaan -historia, kehitysmaat ja kehitysmaatutkimus -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita - akateeminen historiankirjoitus
5.15 Yhteiskuntaoppi. Opetuksen tavoitteet
5.15 Yhteiskuntaoppi Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan
Demokratian edistäminen: uusliberaali vs. sosiaalidemokraattinen telos
Demokratian edistäminen: uusliberaali vs. sosiaalidemokraattinen telos Heikki Patomäki Maailmanpolitiikan professori Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, HY Mikä on demokratian edistämisen päämäärä
Taloudellinen päätöksenteko julkishallinnossa ongelmat ja rajoitteet
Taloudellinen päätöksenteko julkishallinnossa ongelmat ja rajoitteet JULMA-työpaja Tampereen yliopisto, 21.5.2015 Professori Jarmo Vakkuri, Tampereen yliopisto, JKK JULMA-projektin osahanke: Yhdyskuntarakenteen
KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5
KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia
EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO
EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO 28/09/2017 1 EU JA DEMOKRATIA Kysymys demokraattisesta oikeutuksesta
-mitä historia on, mihin sitä tarvitaan ja käytetään. -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita
Juhani Koponen 1/11/04 -mitä historia on, mihin sitä tarvitaan ja käytetään -historia, kehitysmaat ja kehitysmaatutkimus -Tansanian kehityshistoria hanke: päälinjoja ja metodologisia haasteita - akateeminen
TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN
TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös
Tutkimustiedosta päätöksentekoon
Tutkimustiedosta päätöksentekoon Nina Tynkkynen Tutkijatohtori Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto nina.tynkkynen@uta.fi Näkökulma tutkimustietoon/tieteelliseen tietoon: Tieto tuotetaan sosio-materiaalisissa
Mikä on tieteenfilosofinen positioni ja miten se vaikuttaa tutkimukseeni?
Mikä on tieteenfilosofinen positioni ja miten se vaikuttaa tutkimukseeni? Jyväskylä 31.5.2017 Petteri Niemi Relativismi ja Sosiaalinen konstruktivismi Relativismi (Swoyer 2010) Relativismi on näkemysten
Politiikka ja viestintä, perusopinnot 25 op (PVK-100)
Politiikka ja viestintä, perusopinnot 25 op (PVK-100) Opintokokonaisuuden osaamistavoitteet Politiikan ja viestinnän perusopintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija ymmärtää niin politiikan, organisaatioiden,
Korvaavuustaulukot Valtio-oppi
Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin
Opetuksen tavoitteet
5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja
YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA
YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA Katsaus 16.12 2009 OPH Tom Gullberg, akademilektor i historiens och samhällslärans didaktik (Åbo Akademi i Vasa) 16.12.2009 Åbo Akademi - Strandgatan 2-65101 Vasa 1 Yhteiskuntaoppi
Historian ja etnologian laitos
Historian ja etnologian laitos JYU. Since 1863. 15.11.2018 1 Historia JYU. Since 1863. 15.11.2018 2 Historian oppiaineen sisältöjä Historiassa ei opiskella vain tosiasioita tai faktoja, vaan opetellaan
POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto
POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten
5.15 YHTEISKUNTAOPPI TAVOITTEET
5.15 YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan
RAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA. Ari Salminen, Vaasan yliopisto
RAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA Ari Salminen, Vaasan yliopisto 09.12.2015 Korruptio ja uhka Korruptio: vallan ja vaikutusvallan väärinkäyttö. Pyrkimys tavoitella etuja, jotka saavutetaan laittomin
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen
Mitä sisältöjä yhteiskuntatieteellisellä metsätutkimuksella?
Mitä sisältöjä yhteiskuntatieteellisellä metsätutkimuksella? Rauno Sairinen Professori MYY osaamiskeskittymä (Metsä, yhteiskunta ja ympäristö) rauno.sairinen@joensuu.fi Yhteiskuntatieteellisen metsätutkimuksen
Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt
Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt 2017-20 Poliittinen historia & talous- ja sosiaalihistoria Ohjeet siitä, miten aiemmin aloittaneet opiskelijat suorittavat tutkintoaan, jos
Ilmastovaalit ja populismi
Kaasuyhdistyksen kevätseminaari 10.4.2019, Helsinki Ilmastovaalit ja populismi Antto Vihma Vanhempi tutkija, dosentti Ulkopoliittinen instituutti antto.vihma@fiia.fi Ilmastonmuutos on vihdoin vaalikeskustelun
Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi
Paneelin 20 näkökulma Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Tutkijakollegium/ Sami Pihlström/ JUFO-seminaari 3.2.2015 1 Taustaa Paneeli 20: Filosofia
JOHTAJUUS ORGANISAATIOISSA A21C00200 Susan Meriläinen. Susan Meriläinen - 5/28/2016 1
JOHTAJUUS ORGANISAATIOISSA A21C00200 Susan Meriläinen Susan Meriläinen - 5/28/2016 1 Fleming & Spicer 2006 Valta pakottamisena perinteinen näkemys vallasta valta on kuin hyödyke, jonka joku omistaa ja
KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI
KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,
Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia
Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.
KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto
KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto Tutkimuksellisia lähestymistapoja 15.2.2016 Timo Laine 1. Miksi kasvatusta tutkitaan ja miksi me opiskelemme sen tutkimista eikä vain tuloksia? 2. Tutkimisen filosofiset
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi
Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa
Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu
Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme
Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa
Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa TAITO2017 Osaamisen ydintä etsimässä. Taitokeskus, Tampere 25.- 26.4.2017 Piia Silvennoinen & Outi Ahonen
Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot
Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Totuudesta väitellään Perinteinen käsitys Tutkimuksella tavoitellaan a. On kuitenkin erilaisia käsityksiä. Klassinen tiedon määritelmä esitetään Platonin
Näkökulmia koulutuksen sisältöihin ja koulutuksen arviointiin Vesa Suominen Kirjastoseuran vuosikokousseminaari pe 26.10.2012
Näkökulmia koulutuksen sisältöihin ja koulutuksen arviointiin Vesa Suominen Kirjastoseuran vuosikokousseminaari pe 26.10.2012 1) Taustaa 2) Itse arvioinnista Kehitystarpeita Kaikilla sidosryhmillä (opetuksen
TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12
TIEDONINTRESSI Hanna Vilkka JÜRGEN HABERMASIN TEORIA TIEDONINTRESSEISTÄ Kokemukset organisoituvat yhteiskunnalliseksi tiedoksi pysyvien ja luonnollisten maailmaa kohdistuvien tiedon intressien avulla.
Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono?
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Olli Tammilehto 1990 Olli Tammilehto Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? 1990 Megafoni fi.theanarchistlibrary.org
Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Olli Tammilehto
Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Olli Tammilehto 1990 Sisältö Politiikkaa 4 Etiikkaa 6 Epistemologiikka 8 2 Kritisoin tässä artikkelissa hierarkioita kolmessa suhteessa: poliittisessa,
Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro
Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro 30.1.09 Kari Laitinen Poliisiammattikorkeakoulu kari.m.laitinen@poliisi.fi 5.2.2009 sisällys Turvallisuuden luonne Strategian luonne Tutkimustyön
Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma
Vastaavuuksia uusiin koulutusohjelmiin siirtyville (polhis & talsoshist) [luonnos] Uusi maisteriohjelma Kandiksi valmistuneen tai juuri maisteriopinnot aloittaneen kannattaa siirtyä Gradu 30 op Työharjoittelusta
Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo
Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo 31.10.2008 Ääntä etsimässä Mikä ääni? Käytetty usein poliittisessa mielessä, nuorten ääni politiikassa, kirkossa, kulttuurien välisessä vuoropuhelussa.
Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017
Johdatus maantieteeseen tieteenalana Juha Ridanpää 2017 Aluemaantiede Taustalla 1800-luvulle (ja kauemmaksi) asti ulottuva tarve paloitella maailma toisistaan irrallisiksi osiksi. Alexander von Humboldt
Demokratian merkityksen kokonaisuus
Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän
Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto
Kuvattu ja tulkittu kokemus Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu 15.4.2011 VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Esityksen taustaa Tekeillä oleva sosiaalipsykologian väitöskirja nuorten naisten ruumiinkokemuksista,
Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto,
Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä 8.5.2017 Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto, Helsingin kaupunki Nuorisobarometri 2016 Katse tulevaisuudessa
OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.
Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
5.14 Yhteiskuntaoppi. Opetuksen tavoitteet
5.14 Yhteiskuntaoppi Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijan käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta ja antaa hänelle valmiuksia kasvaa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneeksi aktiiviseksi ja osallistuvaksi
Lataa Tieteen lyhyt historia - vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen - Tuomo Suntola. Lataa
Lataa Tieteen lyhyt historia - vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen - Tuomo Suntola Lataa Kirjailija: Tuomo Suntola ISBN: 9789526723686 Sivumäärä: 290 Formaatti: PDF Tiedoston koko:
Luento 4: Perusteet. Mitä perusteet ovat? perusteista (reasons). avulla.
Luento 4: Perusteet I Intentionaaliset teot ymmärretään usein teoiksi, jotka tehdään perusteista (reasons). I Joskus intentionaaliset teot yritetään myös määritellä perusteiden avulla. I Riippumatta siitä
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
Reserviläisjohtajana sodassa
Reserviläisjohtajana sodassa 1939-1944 Vaikeiden johtamistilanteiden kokemukselliset kategoriat KTT Jukka I. Mattila 2018 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu 1 1.1 Tutkimuksen aihe Teemana reserviläisten
Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?
!" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A
Vantaa ja sen tulevaisuus
Vantaa ja sen tulevaisuus K-E Michelsen 12.1.2017 30.1.2017 1 Tulevaisuudesta ja sen ennustamisesta Markku Wilenius (2014): Tulevaisuus on salattu maailma ja sen täsmällinen tietäminen on harhaa. Sattuma
Mitä kaikkea voit tutkia kun haluat tutkia yhteiskuntavastuuta 2000-luvun alussa?
Mitä kaikkea voit tutkia kun haluat tutkia yhteiskuntavastuuta 2000-luvun alussa? Yritysten yhteiskuntavastuu: onko sitä ja missä se näkyy? -seminaari Suomen Akatemia 12.6.2007 Ville-Pekka Sorsa assistentti
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,
Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita
Osuustoiminnan neuvottelukunta LUT Toukokuu 2013 Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita LUT School of Business Päätoimittaja, JCOM iiro.jussila@lut.fi + 358 50 465 9899 LUT-tiimin konteksti
Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena. Pirkko Anttila 2006
Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena Pirkko Anttila 2006 Tutkimus vs. tutkiva toiminta? Research = careful search Sana recercher (ransk.) jaettuna osiinsa on: re = intensiivisesti,
SP 11: METODOLOGIAN TYÖPAJA Kevät Yliopistonlehtori, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti
SP 11: METODOLOGIAN TYÖPAJA Kevät 2010 Yliopistonlehtori, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti Työpajan tavoitteet 1. Johdattaa sosiaalipsykologian metodologisiin peruskysymyksiin, niiden pohtimiseen ja niistä
Biopankit ja oletettu suostumus JOHANNA AHOLA-LAUNONEN HELSINGIN YLIOPISTO / AALTO-YLIOPISTO
Biopankit ja oletettu suostumus JOHANNA AHOLA-LAUNONEN HELSINGIN YLIOPISTO / AALTO-YLIOPISTO Käyttö Hankinta Säilytys ja saatavuus Sairauksien ehkäisy Sairauksien hoito Parantelu Voitontavoittelu Medikalisaatio
Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet
Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen
Syyslukukauden 2012 opintotarjonta
Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä
Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen
Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen Kuntatutkijoiden seminaari 25.5.2011, Lapin yliopisto, Rovaniemi Pasi-Heikki Rannisto, HT Tampereen yliopisto Haasteita johtamiselle ja johtamisteorioille Miksi ennustaminen
SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA
SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ Säätiölakiuudistuksen tarkoituksena oli VAHVISTAA
Vapaaehtoinen sääntely, laki ja moraali
Vapaaehtoinen sääntely, laki ja moraali Maarit Laihonen Organisaatiot & johtaminen 32E28100 Markkinoiden juridinen toimintaympäristö Yritysjuridiikka 10.1.2018 1 Session rakenne Yritysten ongelmallinen
Aluekehitys ja -politiikka: Pohjoinen Eurooppa A, 5 op
Aluekehitys ja -politiikka: Pohjoinen Eurooppa 792319A, 5 op Joni Vainikka, Heikki Sirviö, Fredriika Jakola, Katharina Koch Kurssin rakenne Seitsemän kahden tunnin lukupiiriä 2500 tai 3600 sanan essee
10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10416/19 SOC 496 EMPL 384 ECON 649 EDUC 328 SAN 310 GENDER 30 ANTIDISCRIM 20 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö
SOSIAALIPUMMIT? - Suomalaiset oleskeluyhteiskunnassa
Juho Saari, UEF, KWRC SOSIAALIPUMMIT? - Suomalaiset oleskeluyhteiskunnassa SUOMALAINEN TILANNEKUVA : Tuloerot ovat kansainvälisesti katsoen pienet. Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Lasten hyvinvointi
Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija
Socca Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa Petteri Paasio FL, tutkija 1 Mitä mittaaminen on? RIITTÄVÄN TARKAT HAVAINNOT KÄSITTEET, JOILLA ON RIITTÄVÄN
Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma
Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella
Poliittinen analyysi. Kevät 2010
Poliittinen analyysi Kevät 2010 Mitä vaaditaan? 1. Oma kirjallinen työ Pituus n. 10 sivua Lähteitä n. 10 2. Opponointi 3. Osallistuminen metodiluennoille ja aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin
Taiteen ja sosiaalityön rajalla. Arja Honkakoski
Taiteen ja sosiaalityön rajalla Aikuissosiaalityön i i päivät ä 18.-19.1.201119 1 Työryhmä 19.1.2011: Taiteen avaamat mahdollisuudet d sosiaalityössä Arja Honkakoski Mahdollisuus enemmän kuin todellisuus?
Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.
Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.2017 Esitelmän sisältö Mitä ovat hyvinvointi-investoinnit?
Etiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto
Etiikan mahdollisuudesta tieteenä Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikka tieteenä? Filosofit ja ei-filosofit eivät pidä etiikkaa tieteenä Tiede tutkii sitä, miten asiat ovat, ei miten asioiden tulisi
Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )
Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 27.10.2015) 1. Ikäsi Yhteensä 31 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue
TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä
TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä Lionspiirin viestintäkoulutus Erkki Hujanen, Oulu 8.10.2015 WWW.KALEVA.FI KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni, joka tarjoaa asiakkailleen tuoreita
PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi
PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon
Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?
Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ
Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa
Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa Mitä sosiaalinen maksaa? 6. sosiaalialan ajankohtaisfoorumi Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys
Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa
Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori Lataa Kirjailija: Ilkka Vuori ISBN: 9789522912794 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.15 Mb Ikä tuo ja vie edellytyksiä laadukkaaseen elämään.
Vastaajan nimi: 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Funktionalistien politiikkakäsitys (1 piste.) b) CNN-vaikutus (1 piste.
1 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Funktionalistien politiikkakäsitys (1 piste.) b) CNN-vaikutus (1 piste.) c) Ad hominem -argumentti (1 piste.) d) Kehon metafora turvallisuuspolitiikassa
Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti
Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista
Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla
1 Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla Markus Pöllänen Lehtori, Tampereen teknillinen yliopisto Pirkanmaan ennakointiammattilaisten kokoontumisajot 28.5.2012 Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana historian
I: Mitä ovat ja miten ilmentyvät johtamiskompetenssit organisaatiossa? (max. 20 pistettä)
1 YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA, LAPIN YLIOPISTO Hallintotieteen valintakoe 9.6.2010 klo 10-14 Hallintotieteen valintakokeeseen sisältyy yhteensä neljä erillistä tehtävää. Kolmeen tehtävään (tehtävät
SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN
SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 2016 11.11.2016 Elina Nivala YTT, yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto
Tutka ja julkaisufoorumien murros Mitä tapahtui historialle?
Tutka ja julkaisufoorumien murros Mitä tapahtui historialle? TUTKA 15.5.2014 Jari Ojala Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos jari.ojala@jyu.fi Suomen yliopistojen julkaisut 2011-2012 Kaikki
Kuvataide. Vuosiluokat 7-9
Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa