Aluekehitys ja -politiikka: Pohjoinen Eurooppa A, 5 op

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aluekehitys ja -politiikka: Pohjoinen Eurooppa A, 5 op"

Transkriptio

1 Aluekehitys ja -politiikka: Pohjoinen Eurooppa A, 5 op Joni Vainikka, Heikki Sirviö, Fredriika Jakola, Katharina Koch Kurssin rakenne Seitsemän kahden tunnin lukupiiriä 2500 tai 3600 sanan essee valitusta teemasta Arvostelu (1 5) Keskusteluun osallistuminen 45 % Artikkelimuistiot 10 % Essee 45 % Lukupiiri Lukupiiri perustuu englanninkielisiin Pohjois-Euroopan aluepolitiikkaa ja aluekehitystä tarkasteleviin tieteellisiin artikkeleihin. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa alueellisen kehityksen ja aluepolitiikan haasteita ja osaa arvioida näitä erityisesti Pohjoisen Euroopan kontekstissa. Sujuvan keskustelun edistämiseksi on välttämätöntä lukea tekstit huolellisesti etukäteen. Keskustelunavausten helpottamiseksi ja tueksi jokaisen osallistujan tulee laatia lyhyt yhden-kahden sivun muistio, jokaisesta keskusteltavasta artikkelista ja toimittaa tämä myös keskustelun moderaattorille (opettajalle) ennen lukupiirin aloittamista. Tulosta siis tiivistelmäsi kahtena kappaleena. Muistiossa tulee kuvata artikkelin teoreettinen lähestymiskulma, keskeisimmät käsitteet, tutkimuskysymykset sekä minkälaisen argumentin artikkelin kirjoittaja muodostaa. Loogiset, kokonaiset ja omaa ajattelua kuvaavat lauseet ovat toivottavia. Artikkelin herättämät suunnitteluun ja kehitykseen liittyvät kysymykset on hyvä kirjata, jotta jokainen pystyy aidosti osallistumaan keskusteluun. Lukupiirissä käydään lukemistosta läpi seuraavia asioita: artikkelin tieteellinen konteksti, artikkelin rakenne ja tutkimuskysymykset, tärkeimmät teoriat ja käsitteet, menetelmät ja tulokset sekä tieteellinen argumentti. Keskusteluissa pyritään tunnistamaan artikkeleista aluepolitiikan ja aluekehityksen teorioita ja käsitteitä sekä miten niitä on sovellettu. Tarkoituksena ei ole ainoastaan oppia artikkelissa esitettyjä asioita vaan oppia suhteuttamaan lukemaansa ajankohtaisiin kysymyksiin ja kriittisesti arvioimaan aihepiirin keskustelua. Ryhmät 1 3 ovat suomenkielisiä ja Ryhmä 4 englanninkielinen. Jos joku haluaa suorittaa lukupiiriosuuden englanniksi, kannustamme vaihtamaan Ryhmään 4. Keskustelunalaiset artikkelithan ovat jo valmiiksi englanniksi. Lukupiirit (14 h) kokoontuvat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lukupiireissä on läsnäolopakko. Sairastumisen tai muun pakottavan syyn vuoksi menetetyt lukupiirit voi korvata vähintään kolmen sivun (noin 900 sanaa) esseellä kyseistä aihepiiristä. Poissaolokertoja ei voi kertyä kahta enempää. Korvaava essee lähetään menetetyn kerran opettajalle viikon sisällä.

2 Essee Lukupiirien pohjalta kirjoitetaan esseet yksin tai parin kanssa. Esseen tarkoituksena on pohtia aluekehityksen ja -politiikan haasteita ja erityispiirteitä Pohjois-Euroopassa, jonkin teeman/teemojen puitteissa. Esseen voi rakentaa artikkeleiden yhtymäkohtien ympärille, siinä voi pohtia aluekehityksen ja aluepolitiikan suhdetta toisiinsa, eri aluetasojen suhdetta ja yhteisvaikutusta tai eri maiden käytäntöjä tietyn teeman ympärillä. Pohjoiseurooppalaisen suunnittelutai kehityspolitiikan piirteiden hahmottaminen on myös hedelmällinen aihe. Tarkoituksena ei ole käsitellä lukupiireissä läpikäytyjä artikkeleita, vaan laajentaa ymmärrystä jostain teemasta/teemoista. Hyväksyttyyn esseeseen tarvitaan muutama muukin tarkoituksenmukainen artikkeli ja oman ajattelun työstämistä teeman ympärillä. Oppimaansa voi suhteuttaa myös muuhun materiaaliin; uutisartikkeleihin, kuviin, kolumneihin, pääkirjoituksiin yms. Tavoitteena on, että lukupiireissä opittuja asioita sovelletaan konkreettisiin yhteiskunnallisiin/ pohjoiseurooppalaisiin tapahtumiin, prosesseihin ja ilmiöihin. Esseen minimipituus on 2500 sanaa yksin tehdessä. Jos essee tehdään pareittain, sen tulee olla 3600 sanaa pitkä. Fontilla Times New Roman 12 pt ja asetuksilla riviväli 1,5, marginaalit 2,5 tämä tarkoittaa kahdeksan tai 12 sivun tekstejä. Esseet lähetetään kurssin vastuuhenkilölle sähköpostitse perjantaihin mennessä. Aikataulu, ryhmät, luettavat artikkelit Artikkelit ovat kopioitavissa alkaen Maantieteen Tutkimusryhmän käytävän eteläpäädyn kaapista (salin FY311 edessä). Artikkelit löytyvät myös yliopiston kirjaston tietokannoista tai yliopiston verkossa olevilla koneilla Google Scholarista, jos ette halua kopioida itsellenne paperiversioita. Ryhmien aikataulut tiivistettynä Opetushenkilöstö Ma7.11. Ke Pe R1 (C), R2 (A), R3 (B) R3 (C) R3 (A), R4 (B) R4 (A) R1 (A), R2 (B), R4 (C) R1 (B), R2 (C) Ma Ti Ke Pe R4 (E) R4 (D) R1 (E), R2 (F), R3 (D) R2 (D) R4 (F) R1 (D), R2 (E), R3 (F) R1 (F), R3 (E) Ma Ti R4 (G) R1 (G), R2 (G), R3 (G) Missä A=Liikenne, B=Innovaatiot, C=Paikallishallinto, D=Arktinen maantiede D=Arktinen maantiede, E=Valtiomuutos, F=Rajat ylittävä yhteistyö, G=Identiteettipolitiikka Joni Vainikka, FT (kurssin vastuuhenkilö), joni.vainikka(at)oulu.fi Heikki Sirviö, FT, heikki.sirvio(at)oulu.fi Fredriika Jakola, FM, fredriika.jakola(at)oulu.fi Katharina Koch, FM, katharina.koch(at)oulu.fi

3 Ryhmä 1. ma Liikennesuunnittelu ja -politiikka (Joni Vainikka GO224) A ke Innovaatio- ja teknologiapolitiikka (Heikki Sirviö GO224) B pe Paikallinen kehittäminen ja alueellinen muutos (Fredriika Jakola GO224) C ma Arktinen ja Barentsin maantiede (Joni Vainikka GO224) D ke Rajat ylittävä yhteistyö (Fredriika Jakola GO224) F pe Valtiomuutos ja suunnittelu Pohjoismaissa (Heikki Sirviö GO224) E ma Identiteettipolitiikka Pohjois-Euroopassa (Joni Vainikka GO224) G

4 Ryhmä 2. ma Innovaatio- ja teknologiapolitiikka (Heikki Sirviö GO227) B ke Paikallinen kehittäminen ja alueellinen muutos (Fredriika Jakola GO227) C pe Liikennesuunnittelu ja -politiikka (Joni Vainikka GO227) A ma Valtiomuutos ja suunnittelu Pohjoismaissa (Heikki Sirviö GO227) E ke Arktinen ja Barentsin maantiede (Joni Vainikka GO227) D pe Rajat ylittävä yhteistyö (Fredriika Jakola GO227) F ma Identiteettipolitiikka Pohjois-Euroopassa (Heikki Sirviö GO227) G

5 Ryhmä 3. ma Paikallinen kehittäminen ja alueellinen muutos (Fredriika Jakola GO223) C ke Liikennesuunnittelu ja -politiikka (Joni Vainikka GO227) A pe Innovaatio- ja teknologiapolitiikka (Heikki Sirviö GO223) B ma Rajat ylittävä yhteistyö (Fredriika Jakola GO223) F ke Valtiomuutos ja suunnittelu Pohjoismaissa (Heikki Sirviö GO223) E pe Arktinen ja Barentsin maantiede (Joni Vainikka GO223) D ma Identiteettipolitiikka Pohjois-Euroopassa (Fredriika Jakola GO223) G

6 Ryhmä 4/ Group 4. Mon Local Governance and regional change (Fredriika Jakola GO223) C Wed Innovation and technology policies (Heikki Sirviö GO224) B Fri Transport planning and policies (Joni Vainikka GO224) A Tue State change/planning in the Nordic countries (Katharina Koch GO224) F Wed Arctic and Barents Geographies (Katharina Koch GO224) D Fri Cross-border Co-operation (Katharina Koch GO224) F Tue Identity politics in Northern Europe (Katharina Koch GO224) G

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten

Lisätiedot

Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit

Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO Päivitys: 24. elokuuta 2015 Maantieteen koulutusohjelma Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksojen tarkat aika-, sali-

Lisätiedot

KVANTITATIIVISET TUTKIMUSMENETELMÄT MAANTIETEESSÄ

KVANTITATIIVISET TUTKIMUSMENETELMÄT MAANTIETEESSÄ KVANTITATIIVISET TUTKIMUSMENETELMÄT MAANTIETEESSÄ Syksy 2018 Kurssi-info 29.10.2018 OSAAMISTAVOITTEET Kurssin jälkeen opiskelija osaa tulkita ja arvioida numeeristen aineistojen tarjoamat mahdollisuudet

Lisätiedot

Lukuvuoden 2012 2013 opetusohjelma

Lukuvuoden 2012 2013 opetusohjelma OULUN YLIOPISTO Päivitys: 4. syyskuuta 2012 Maantieteen laitos Lukuvuoden 20122013 opetusohjelma Syksy 2012 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksoja

Lisätiedot

A YHTEISET OPINNOT. Sisältö OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA

A YHTEISET OPINNOT. Sisältö OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 1 OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2014-2015 Sisältö A YHTEISET OPINNOT... 1 ALOITUSOPINNOT... 1 METODIOPINNOT... 1 MAANTIETEIDEN JA YMPÄRISTÖPOLITIIKAN PERUSOPINNOT (5116090)... 2 MAANTIETEEN

Lisätiedot

Tietoturva. 0. Tietoa kurssista P 5 op. Oulun yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos Periodi / 2015

Tietoturva. 0. Tietoa kurssista P 5 op. Oulun yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos Periodi / 2015 811168P 5 op 0. Oulun yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos 811168P 5 op : 9.3. 8.5.2015 Luennot: Juha Kortelainen e-mail: juha.kortelainen@oulu.fi puh: 0294 487934 mobile: 040 744 1368 vast. otto:

Lisätiedot

Lukuvuoden opetusohjelma

Lukuvuoden opetusohjelma OULUN YLIOPISTO Päivitys: 31. lokakuuta 2012 Maantieteen laitos Lukuvuoden 20122013 opetusohjelma Syksy 2012 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksoja

Lisätiedot

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO 27. maaliskuuta 2013 Maantieteen laitos Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit HUOM: Kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksoja koskevat aika-, sali- ja

Lisätiedot

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO 19. joulukuuta 2012 Maantieteen laitos Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit HUOM: Kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksoja koskevat aika-, sali- ja

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu Porin tiedekirjaston aineiston haku Tutcattietokannasta (ja

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu Porin tiedekirjaston aineiston haku Tutcattietokannasta (ja

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit

Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! Päivitys: 18. joulukuuta 2013 HUOM: opintojaksoja koskevat aika-, sali- ja muut muutokset ilmoittaan vain WebOodissa!

Lisätiedot

Kandi/Gradu Tieteellinen (systemaattinen) kirjallisuuskatsaus. Perinteisen kirjallisuuskatsauksen sudenkuopat:

Kandi/Gradu Tieteellinen (systemaattinen) kirjallisuuskatsaus. Perinteisen kirjallisuuskatsauksen sudenkuopat: Kandi/Gradu 2016 Risto Hotulainen OKL/Helsingin yliopisto Risto.Hotulainen@Helsinki.fi 3.2.2016 1 Tieteellinen (systemaattinen) kirjallisuuskatsaus Perinteisen kirjallisuuskatsauksen sudenkuopat: 1. Lähteiden

Lisätiedot

Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto

Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi facebook.com/porintiedekirjasto 040 826 2780 Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto Kalvot myös netissä: Porin tiedekirjasto > Koulutus Porin tiedekirjaston

Lisätiedot

Syksy 2013 Opintojaksot ja tentit

Syksy 2013 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO Päivitys: 24. syyskuuta 2013 Maantieteen laitos Syksy 2013 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksojen tarkat aika-, sali- ja

Lisätiedot

to MP103. Tentit: pe 4.3, AU100, 1 uusinta pe 15.4, AU100, 2. uusinta pe 20.5, AU100, 3. uusintatentti elokuussa

to MP103. Tentit: pe 4.3, AU100, 1 uusinta pe 15.4, AU100, 2. uusinta pe 20.5, AU100, 3. uusintatentti elokuussa 1 OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2015 2016 A YHTEISET OPINNOT ALOITUSOPINNOT 5116001 Henkilökohtainen opintojen suunnittelu (1 op) 10.9 22.10.2015 Luennot10.9 22.9 ti 10 12 M103 ja to

Lisätiedot

Kokemuksia hakuprosessista - alku aina hankalaa...

Kokemuksia hakuprosessista - alku aina hankalaa... Kokemuksia hakuprosessista - alku aina hankalaa... Eeva-Liisa Kronqvist FT, koordinaattori IP- "Education for Democratic Citizenship dealing with the Challenges ofmulticultural Society Vertailevan kasvatustieteen

Lisätiedot

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

Syksy 2013 Opintojaksot ja tentit

Syksy 2013 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO Päivitys: 16. elokuuta 2013 Maantieteen laitos Syksy 2013 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksojen tarkat aika-, sali- ja muut

Lisätiedot

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO 4. joulukuuta 2012 Maantieteen laitos Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit HUOM: Kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksoja koskevat aika-, sali- ja

Lisätiedot

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA 1 MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA Lokakuu 2015 2 OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 3 000 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

(LÄNSIMAISEN) KAUPUNKISUUNNITTELUN HISTORIA ARK-C op KL 2018

(LÄNSIMAISEN) KAUPUNKISUUNNITTELUN HISTORIA ARK-C op KL 2018 (LÄNSIMAISEN) KAUPUNKISUUNNITTELUN HISTORIA ARK-C1003 4 op KL 2018 KURSSIN OHJELMA Seitsemän luentoa keskittyvät länsimaisiin kaupunkisuunnitelmiin ja kaupunkisuunnittelijoihin antiikista nykyaikaan. Kurssi

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.

Lisätiedot

ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään

ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään ALKUVAIHEEN MINEN MISALUEET Tasot ALAN TEORIOIDEN, KÄSITTEIDEN, ME- NETELMIEN JA PE- RIAATTEIDEN MINEN 5 - käyttää keskeisiä teorioita, käsitteitä ja menetelmiä johdonmukaisesti erilaisissa - kirjoittaa

Lisätiedot

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso

Lisätiedot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot A130A0760 Ekonomin viestintätaidot Johdanto ja ohjeita kurssille Opettajat: Päivi Maijanen-Kyläheiko Heidi Parkkinen Lauri Haiko Mirka Rahman Päivän ohjelma 9.15 10.00 Esittäytyminen 10.00 10.45 Kurssin

Lisätiedot

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 30.10.2017 klo 10-11 SÄ114 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit

Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! Päivitys: 22. huhtikuuta 2014 HUOM: opintojaksoja koskevat aika-, sali- ja muut muutokset ilmoittaan vain WebOodissa!

Lisätiedot

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe>

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe> 83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma TTKK 83450 Internetin verkkotekniikat Tekijät: Ryhmän nro:

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 29.10.2018 klo 10-12 PR101 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet 9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman

Lisätiedot

Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä

Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Harjoituskerta 5 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Agenda 1. Tiimitehtävät 2. Artikkelit 3. Ohjeistusta lopputyöhön 4. Ensi viikon luento Falkheimer & Heide (2015) Kolme keskeistä käsitettä

Lisätiedot

TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski

TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski TIEDEPOSTERI - Viestinnän välineenä Marisa Rakennuskoski POSTERILAJIT Mainosposteri(pääpaino kuvilla ja visuaalisuudella) Ammatillinenposteri(vapaamuotoinen, esim. jonkin projektin tapahtumia kuvaava,

Lisätiedot

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,

Lisätiedot

Kon Verkottuminen ja alihankinta, 4 op. Kevät 2016: fokusalue: Virtuaaliyritykset"

Kon Verkottuminen ja alihankinta, 4 op. Kevät 2016: fokusalue: Virtuaaliyritykset Kon-15.4193 Verkottuminen ja alihankinta, 4 op. Kevät 2016: fokusalue: Virtuaaliyritykset" - virtuaalinen projektitiimi - agile-tilaus/toimitusketju - virtuaaliyritykset - agile-valmistus Tieto ei ole

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

tätä aikataulua ei päivitetä lukuvuoden aikana. Tarkasta aikataulu aina WebOodista tai Lukarista.

tätä aikataulua ei päivitetä lukuvuoden aikana. Tarkasta aikataulu aina WebOodista tai Lukarista. HISTORIAN OPETUSOHJELMA 2017 2018 tätä aikataulua ei päivitetä lukuvuoden aikana. Tarkasta aikataulu aina WebOodista tai Lukarista. Aloitusopinnot 5111109 Hops 1 op Opettaja: amanuenssi Riikka Myllys 12.9.2017

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä

Lisätiedot

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto, Fysiikan laitos, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 17.3.2017 FYSA291&XYHM004 luentokalvosarja 6 1 Oppimistavoitteet

Lisätiedot

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus Hannu Koponen & Raija Partanen

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus Hannu Koponen & Raija Partanen Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 8.9.2016 Hannu Koponen & Raija Partanen 1 KESKI-SUOMEN KANNALTA TÄRKEIMMÄT RAHOITUSOHJELMAT Itämeri-ohjelma (Interreg Baltic Sea Programme) Pohjoinen periferia

Lisätiedot

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Lukuvuosi 2016-2017 Matemaattisluonnontieteelliset aineet Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5. JAKSOVINKIT 6 16-17 Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 Laura Lindstedtin videoitu haastattelu Kuva: Heini Lehväslaiho Finlandia-voittaja Laura Lindstedtiä haastateltiin Prosak-kirjallisuusklubilla tammikuussa. Hakunilan kirjasto esittää

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP

VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP Oletko kiinnostunut politiikan ja vallan tutkimuksesta, poliittisista järjestelmistä ja poliittisen ajattelun kehityksestä? Valtio-opin opinnot tarjoavat perustietoja

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Vinkkejä valmennukseen

Vinkkejä valmennukseen Vinkkejä valmennukseen Seuraaville sivuille on koottu erilaisia valmennuksen vinkkejä, joita voi hyödyntää havainnointilomakkeita käytettäessä. Vinkkilista ei ole täydellinen, mutta toivomme, että sen

Lisätiedot

Kandidaatin opinnäyteseminaari. Intro

Kandidaatin opinnäyteseminaari. Intro Kandidaatin opinnäyteseminaari Intro Seminaari? Seminaari on sarja kokoontumisia, joiden tarkoitus on tukea syksyllä alkavaa opinnäytteen suunnittelua ja keväällä toteutusta. Syksystä kevääseen kulkeva

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014) Tärkeimmät kotimaiset hakupalvelut Porin tiedekirjaston kotisivut (kerrataan pikaisesti) Porin tiedekirjaston painettu aineisto Tutcatista:

Lisätiedot

Poliittinen analyysi. Kevät 2010

Poliittinen analyysi. Kevät 2010 Poliittinen analyysi Kevät 2010 Mitä vaaditaan? 1. Oma kirjallinen työ Pituus n. 10 sivua Lähteitä n. 10 2. Opponointi 3. Osallistuminen metodiluennoille ja aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

POLITIIKAN JA VIESTINNÄN MAISTERIOHJELMA TERVETULOA!

POLITIIKAN JA VIESTINNÄN MAISTERIOHJELMA TERVETULOA! POLITIIKAN JA VIESTINNÄN MAISTERIOHJELMA TERVETULOA! 1.9.2017 05/09/2017 POLITIIKAN JA VIESTINNÄN MAISTERIOHJELMA INFOTILAISUUDEN OHJELMA: Ohjelman yleinen esittely (Mikko Mattila) Oppiainevastaavien puheenvuorot

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Kevät 2016 Aloitusluento 20.01.2016 TkT Eero Hiltunen 1 Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Aiheet ja ohjaajat

Lisätiedot

Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)

Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari 1. pajaan tiivistelmäversio Jos kirjoitat kandidaatintyösi muulla kuin koulusivistyskielelläsi,

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös

Lisätiedot

Aluekehittämisen tieteellinen perusta

Aluekehittämisen tieteellinen perusta Aluekehittämisen tieteellinen perusta Perusasetelma Perusasetelma Innovaatiotoiminta Aluekehittäminen Lähtökohta Aluekehittäminen on jonkin aluekokonaisuuden tulevaisuuden toimintaedellytysten parantamista

Lisätiedot

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207.

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207. Saamelainen kulttuuri 25.5.09 SYKSYN 2009 OHJELMA I periodi 24. 8. 16. 10. ja II periodi 26. 10. 18.12.2009 Viikolla 43 eli 19.- 23.10.2009 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683371P Johdatus saamelaiseen kulttuuriin

Lisätiedot

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN 811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN Harjoitus 1: Tutkimussuunnitelma 19.9.2017 Mari Karjalainen 1 Yleistä kurssin suorittamisesta Tutkimusaiheen päätät itse, voit laajentaa JTT-tutkielman pohjalta kandityön

Lisätiedot

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus Toivakka 29.8.2017 Illan ohjelma Rehtorin ajankohtaiskatsaus Uusia käytäntöjä/poimintoja Opettajan oppaasta (mm. kiky-tunnit) Hankeuutisia

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto

Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Kalvot www-sivuilla: Porin tiedekirjasto > Koulutus Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu www.tut.fi/kirjasto/pori

Lisätiedot

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta

Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta Tilastokeskus 19.4.2007 Paavo Okko Kansantaloustieteen professori paavo.okko@tse.fi Näkökulmia aluetietoon Tutkimus Aluekehittäminen/alueintressin

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen linja

Matemaattis-luonnontieteellinen linja Luku 1 Matemaattis-luonnontieteellinen linja Erikoislukiolinja on tarkoitettu lähinnä niille, joiden jatkosuunnitelmat edellyttävät matemaattis-luonnontieteellistä tietoa ja osaamista. Erikoislinjalla

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

DEE Aurinkosähkön perusteet (Foundations of Solar Power) Sali SE211 Keskiviikkoisin ja perjantaisin klo

DEE Aurinkosähkön perusteet (Foundations of Solar Power) Sali SE211 Keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 1 DEE-53010 Aurinkosähkön perusteet (Foundations of Solar Power) Sali SE211 Keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12.15 14.00 2 Luennot pidetään salissa SE211 keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12.15 14.00

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

DIPLOMITYÖN KIRJOITTAMISEN OHJEET. Prosessikirjoittaminen. Työn rakenne

DIPLOMITYÖN KIRJOITTAMISEN OHJEET. Prosessikirjoittaminen. Työn rakenne DIPLOMITYÖN KIRJOITTAMISEN OHJEET Prosessikirjoittaminen Tutkimusraportin kirjoittamisessa voidaan soveltaa iteratiivista kirjoittamistapaa, jossa kutakin jo kirjoitettua osaa käydään läpi kerta toisensa

Lisätiedot

Lukusiivet lukemissujuvuuteen tähtäävä sähköinen lukudiplomi ja kirjalista lapsille

Lukusiivet lukemissujuvuuteen tähtäävä sähköinen lukudiplomi ja kirjalista lapsille Lukusiivet lukemissujuvuuteen tähtäävä sähköinen lukudiplomi ja kirjalista lapsille Hanna Pöyliö, KM Niilo Mäki Instituutti Kuvat: Keski-Kirjastot, Brand United Oy 1 Lukemissujuvuus Suomessa lapset oppivat

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4 Liikenne-este, myöhästyminen s.2 Sairastuminen s.2 816 46560, 046-8771433, 046-8771398 ESPOONLAHDEN LUKIO

Lisätiedot

Kirjoitusohje Oped-Exo - ejulkaisulle

Kirjoitusohje Oped-Exo - ejulkaisulle No. Kirjoitusohje Oped-Exo - ejulkaisulle projektiassistentti Reima Kallinen Oped-Exo hanke Julkaistu 08.11.2004 (Muokattu 16.11.2004) Kallinen, R. Kirjoitusohje Oped-Exo-julkaisulle Julkaistu 08.11.2004

Lisätiedot

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.)

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.) TU-C3010 Projektien (5 op.) Kevät 2018 Kurssin tavoitteet ja sisältö Kurssin tavoitteena on opettaa opiskelijoille projektiliiketoiminnan, erityisesti projektinhallinnan käsitteet, toimintatavat ja menetelmät.

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot