PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Kokkola Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr LSU 2007 Y 742 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. Mikko Koivukoski ja Satu Ukskoski Jyväskyläntie PERHO ELÄINSUOJIEN SIJAINTI JA TOIMINTA Hakemus koskee eläinsuojien toimintaa Perhon kunnan Perhon kylässä tiloilla Koivukoski RN:o 19:93, Salo RN:o 19:101 ja Niemi RN:o 19:18. Hakijalla on nykyisin parsinavetta, jossa pidetään 62 lypsylehmää, 30 hiehoa, 50 lihanautaa ja 70 alle kahdeksan kuukauden ikäistä nuorta karjaa. Parsinavetta sijaitsee kiinteistöllä Koivukoski RN:o 19:93. Toimintaa laajennetaan rakentamalla lihanautakasvattamo, jossa tullaan pitämään enintään 160 lihanautaa. Lisäksi lihanautakasvattamon yhteyteen rakennetaan m³:n kokoinen lietesäiliö. Kasvattamo ja lietesäiliö sijoittuvat kiinteistöille Salo RN:o 19:101 ja Niemi RN:o 19:18 noin kilometrin etäisyydelle nykyisestä talouskeskuksesta kaakkoon. Hakijalla on myös m³:n kokoinen etälietesäiliö kiinteistöllä Koivukoski RN:o 19:93. Etälietesäiliö sijaitsee noin 500 metrin etäisyydellä talouskeskuksesta koilliseen. Parsinavetan toiminnassa ei tapahdu muutoksia lihanautakasvattamon toiminnan myötä. Eläinsuojissa pidetään laajennuksen jälkeen enintään 62 lypsylehmää, 30 hiehoa, 210 lihanautaa ja 70 alle kahdeksan kuukauden ikäistä nuorta karjaa. ASIAN VIREILLETULO Ympäristölupahakemus on tullut vireille Länsi Suomen ympäristökeskukseen Hakemusta on täydennetty ja LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Toiminta on ympäristölupavelvollinen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohdan 11 a mukaan, koska kyseessä on vähintään 30 lypsylehmälle tarkoitettu eläinsuoja ja vähintään 30 lihanaudalle tarkoitettu eläinsuoja. Alueellinen ympäristökeskus on toimivaltainen viranomainen käsittelemään eläinsuojien ympäristölupahakemuksen ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin kohdan 10 a mukaan, koska kyseessä on koko eläinmäärä huomioiden vähintään 75 lypsylehmää käsittävä toiminta. Eläinsuojille on haettu lupaa samanaikaisesti yhdellä lupahakemuksella, koska niillä on katsottu olevan sellainen tekninen ja toiminnallinen yhteys, että niiden ympäristövaikutuksia tai jätehuoltoa on ollut tarpeen tarkastella yhdessä. Ympäristötalo (Kirjaamo) Kokkolan toimipaikka Seinäjoen toimipaikka Miljöhuset (Registratorskontoret) Kontoret i Karleby Kontoret i Seinäjoki Asiakaspalvelu/Kundservice kirjaamo.lsu@ymparisto.fi PL/PB 77, KOKKOLA/KARLEBY PL/PB 156, SEINÄJOKI PL/PB 262, VAASA/VASA Torikatu/Torggatan 40 Torikatu 16 Koulukatu/Skolhusgatan 19

2 2 AIKAISEMMAT LUVAT Nykyisellä eläinsuojalla, parsinavetalla, on Länsi Suomen ympäristökeskuksen antama ympäristölupa. Lupa on myönnetty enintään 62 lypsylehmän, 30 hiehon, 50 yli 8 kuukauden ikäisen lihanaudan ja 70 alle kahdeksan kuukauden ikäisen nuoren karjan pitämiselle sekä etälietesäiliön toiminnalle. SIJAINTIPAIKKA JA YMPÄRISTÖ Nykyinen parsinavetta sijaitsee valtatie 13 varrella Möttösen ja Oksakosken kylien välillä Perhon kunnan keskustasta noin kilometri Kyyjärven suuntaan. Parsinavetan ympäristö on pääosin peltoa ja rakennettua ympäristöä. Toiminnanharjoittajalla on etälietesäiliö, joka sijaitsee talouskeskuksesta noin 500 metrin etäisyydellä koilliseen. Etälietesäiliön ympäristö on peltoa ja metsää. Uusi eläinsuoja, lihanautakasvattamo, tulee sijoittumaan Perhon kunnan keskustasta noin kaksi kilometriä kuntakeskuksesta Kyyjärven suuntaan valtatie 13 varrelle noin kilometrin etäisyydelle talouskeskuksesta. Koko toiminta sijoittuu oikeusvaikutteiselle Perhon osayleiskaavaalueelle. Kaavassa nykyisen eläinsuojan sijaintipaikka on merkitty kotieläintilojen talouskeskusten alueeksi (AM) ja lihanautakasvattamon sijaintipaikka on merkitty maa ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Lihanautakasvattamon sijaintipaikan ympäristö on metsätalousvaltaista ja alueen maaperä on moreenia. Asiakirjojen ja tehdyn tarkastuksen mukaan parsinavetan vaikutusalueella sijaitsee neljä asuinrakennusta. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 70 metrin etäisyydellä parsinavetasta itään. Seuraavaksi lähin, eläinsuojatoimintaa harjoittava maatila, sijaitsee noin 80 metrin etäisyydellä parsinavetasta kaakkoon. Seuraavaksi lähimmät sijaitsevat noin 135 metrin etäisyydellä itään ja noin 180 metrin etäisyydellä luoteeseen. Perhonjokeen on etäisyyttä lähimmillään noin 70 metriä. Tulevan lihanautakasvattamon välittömässä läheisyydessä ei sijaitse asuinrakennuksia tai vapaa ajanasuntoja. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 600 metrin etäisyydellä lounaassa ja lähin vapaa ajanrakennus noin 630 metrin etäisyydellä lounaassa. Tulevasta lihanautakasvattamosta on länsisuunnalla sijaitsevaan Limakonojaan etäisyyttä noin 300 metriä ja lounaassa sijaitsevaan Perhonjokeen noin 650 metriä. Etälietesäiliöstä on etäisyyttä lähimpään asuinrakennukseen noin 200 metriä ja Limakonojaan noin 200 metriä. Toiminta ei sijoitu pohjavesialueelle. ELÄINSUOJIEN TOIMINTA Eläintilat ja tuotanto Lihanautakasvattamossa tullaan pitämään enintään 160 lihanautaa. Eläinsuojan pituus tulee olemaan noin 63,6 metriä ja leveys noin 13,9 metriä. Hyötyalaa tulee olemaan noin 880 m 2. Eläinsuojassa tulee olemaan kahdeksan karsinaa kahdessa rivissä, yhteensä 16 karsinaa. Yhteen karsinaan sijoitetaan 10 eläintä. Karsinan pohja toteutetaan ritiläpalkilla ja aidat teräsbetonista. Karsinoiden alle sijoitetaan lantaraapat, jotka kuljettavat lannan kokoojakuiluun, josta lanta valutetaan tai pumpataan lietesäiliöön. Eläintilojen lisäksi eläinsuojaan sijoitetaan rehuvarasto ja toimisto. Parsinavetassa tullaan pitämään nykyinen eläinmäärä eli 62 lypsylehmää, 30 yli hiehoa, 50 yli 8 kuukauden ikäisen lihanautaa ja 70 alle kahdeksan kuukauden ikäistä nuorta karjaa. Parsinavetan toiminta ei muutu, mutta sen nuorkarja kuljetetaan kasvatettavaksi lihanautakasvattamoon. Lisäksi ostetaan eläinainesta myös muualta. Laajennuksen jälkeen tilalla tuotetaan noin litraa maitoa ja kiloa lihaa vuodessa. Tilalla tehdään esikuivattua säilörehua noin tonnia vuodessa, josta tonnia varastoidaan laakasiiloissa ja 100 tonnia pyöröpaalataan.

3 3 Lannan ja jätevesien varastointi Molempien eläinsuojien lanta käsitellään ja varastoidaan lietelantana. Vanhan parsinavetan välittömässä yhteydessä sijaitsee kaksi lietesäiliötä, kooltaan 85 ja 420 m³. Pienempi on katettu betonikannella. Liete johdetaan parsinavetasta kuilua pitkin pienempään säiliöön ja lieteputkessa edelleen suurempaan säiliöön. Toiminnanharjoittajalla on myös kolmas lietesäiliö, kooltaan m³. Talouskeskuksen yhteydessä oleva säiliö täytetään kuljettamalla lanta siihen lietelantavaunulla. Hakijalla on lisäksi m³:n kokoinen kattamaton etälietesäiliö. Nykyisen parsinavetan lietekuiluissa on lannan varastointitilaa hakemuksen mukaan noin 140 m³. Laajennuksen yhteydessä uuden eläinsuojan, lihanautakasvattamon yhteyteen, rakennetaan noin m³:n kokoinen lietesäiliö. Lanta poistetaan raapalla, joten lietekuiluja ei ole. Yhteensä lietelannan varastointitilaa tulee lietesäiliöissä olemaan m³. Lietelanta käytetään lannoitteena pellolla. Hakijalla on käytettävissä 133,33 hehtaaria peltoa, josta omaa on 80,07 hehtaaria ja vuokrapeltoa 53,26 hehtaaria. Lanta levitetään hajalevityslaitteistolla. Lypsylehmiä (62) ja hiehoja (30) laidunnetaan noin kaksi kuukautta vuodessa noin 40 hehtaarin laidunalalla. Laidun rajoittuu osittain Perhonjokeen. Eläinten juotto on järjestetty parsinavetan yhteyteen. Laitumella ei ole pysyvää taikka kiertävää ruokintapaikkaa. Esikuivatun säilörehun puristenesteet johdetaan erilliseen kaivoon ja levitetään pellolle lannoitteeksi. Maitohuoneen pesuvedet ja eläinsuojan pesuvedet johdetaan lietesäiliöihin. Hakemuksessa esitetty jätevesimäärä on 200 m 3 vuodessa. Eläinsuojissa ei ole sosiaalitiloja. Jätteet ja liikenne Toiminnassa syntyviä jätteitä ovat muun muassa muovit ja ongelmajätteet, kuten jäteöljyt ja akut. Muita tilalla syntyviä jätteitä ovat metalliromu, kuolleet eläimet ja rehujäte. Jätehuolto hoidetaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti ja jätteet viedään niille osoitettuihin keräyspaikkoihin. Kuolleet eläimet toimitetaan Honkajoki Oy:lle. Tilalla sijaitsee litran polttoainesäiliö, joka on varustettu lapon estävällä laitteella. Tilan korjaamohallissa varastoidaan muita öljytuotteita tiiviissä tynnyreissä noin 200 litran verran. Tilan liikenne muodostuu pääosin eläinten, rehujen ja lannan kuljetuksista. Muu liikenne on normaalia traktori ja työkoneliikennettä. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Hakemuksen mukaan uusi eläinsuoja ja lietesäiliö on suunniteltu rakennettavaksi riittävän etäälle lähimmistä asuin ja vapaa ajanrakennuksista. Sijoituspaikan valinnassa on otettu huomioon myös mahdollinen laajennustarve. Eläinsuojan pohjarakenteet ja lietesäiliö rakennetaan vesitiiviiksi. Lannan levitykseen on käytettävissä riittävästi peltoa ja levityksessä huomioidaan nitraattiasetuksen vaatimukset. Tila on liittynyt ympäristötukijärjestelmään. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksen tiedottaminen Lupahakemus on kuulutettu ajalla Kuulutukset ovat olleet nähtävillä Länsi Suomen ympäristökeskuksen Kokkolan toimipaikan virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Torikatu 40 B sekä Perhon kunnan virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Keskustie 2, Perho. Hakemusasiakirjat ovat kuulutuksen ajan olleet nähtävillä Perhon kunnantoimistolla. Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Perhon kunnanhallitukselta, ympäristölautakunnalta, Tunkkarin tervey

4 4 denhuollon kuntayhtymän valvontaosastolta sekä Tiehallinnon Vaasan tiepiiriltä. Lisäksi hakemuksesta on lähetetty erikseen tieto niille, joita asian on erityisesti katsottu koskevan. Tarkastus Lupahakemuksen johdosta on tehty tarkastus Tarkastuksesta on laadittu muistio ympäristöhallinnon Vahti tietojärjestelmään. Lausunnot Perhon kunnan kunnanhallitus on ympäristökeskukseen saapuneessa lausunnossa todennut, että uusi rakennuspaikka sijoittuu keskustan asemakaava alueen ulkopuolelle (etäisyys yli 1 km), mutta valtuuston vahvistaman keskustan osayleiskaava alueen itäreunalle. Alue on kaavassa merkitty M eli maa ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolle maaja metsätalouteen liittyvä täydennysrakentaminen on sallittua. Hakijoiden nykyisen tilakeskuksen (Koivukoski 19:93) ahtaus valtatien 13:n ja Perhonjoen välissä estää toiminnan laajentamiseen nykyisellä paikalla. Hakemuksessa esitetyn rakennuspaikan ja nykyisen valtatie 13:n väliin on osayleiskaavassa merkitty ohjeellisena keskustan eteläpuolisen ohitustien linjaus. Sijoittumisesta tulisi siten pyytää myös tielaitoksen lausunto. Rakennuspaikan läheisyydessä ei ole asutusta tai muita kunnan tiedossa olevia häiriintyviä kohteita. Kunnanhallitus lausuntonaan katsoo, että kunnan maankäytön järjestämisen kannalta ympäristöluvan myöntämiselle ei ole estettä. Esitetyn rakennuspaikan ja nykyisen valtatie 13:n väliin on osayleiskaavassa merkitty ohjeellisena keskustan eteläpuolisen ohitustien linjaus. Sijoittumisesta tulisi siten pyytää myös tielaitoksen lausunto. Perhon kunnan ympäristöterveydenhuolto on ympäristökeskukseen saapuneessa lausunnossa todennut, että ympäristöterveydenhuollon osalta on tarkasteltu hankkeen ympäristöterveysvaikutuksia terveydensuojelulain (762/1994) sekä eläinten hyvinvointia eläinsuojelulain (247/1996) ja asetuksen (396/1996) kannalta. Ympäristöterveydenhuollon näkemyksen mukaan hakemuksen mukaisesta toiminnasta ei aiheudu huomattavia terveyshaittoja. Lietelannan varastoinnissa ja levityksessä tulee ottaa huomioon nitraattiasetuksen (VNA maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittaminen 931/2000) mukaiset määräykset. Eläinten hoidossa ja eläinsuojan rakenteissa tulee huomioida mitä eläinsuojelulaissa ja asetuksessa asiasta määrätään. Lisäksi on huomioitava maa ja metsätalousministeriön päätös (14/EEO/1997) nautojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista. Tilan haittaeläintorjunnasta tulee huolehtia asianmukaisesti. Muilta osin ympäristöterveydenhuollolla ei ole huomautettavaa ympäristölupahakemuksesta. Tiehallinto Vaasan tiepiiri on ympäristökeskukseen saapuneessa lausunnossa todennut, että Perhon kunnan osayleiskaavassa on varaus valtatielle 13 Perhon keskustan eteläpuolisen ohikulkutien linjaukselle. Ohikulkutien rakentaminen ei ole Vaasan tiepiirin lähitulevaisuuden suunnitelmissa. Suunniteltu uusi mullinavetta näyttäisi sijoittuvan aivan ohikulkutien varauksen viereen. Valtatien 13 ohikulkuvaraus osayleiskaavassa ei ole vielä kovin tarkka vaan tarkentuu vasta tiesuunnitelmavaiheessa, joten Vaasan tiepiiri ehdottaa mullinavetan sijoittamista hieman kauemmaksi valtatien 13 ohikulkutien varauksesta. Mikäli valtatien 13 uusi ohikulkutie toteutetaan, niin liittymiä ei tulla sallimaan valtatielle, joten kulkuyhteys tulee suunnitella myös mahdolliseksi toteuttaa toisaalta. Uusi liittymä tarvitsee liittymäluvan Vaasan tiepiiriltä. Liittymäluvan myöntämisen yhteydessä tullaan arvioimaan liittymäpaikan sopivuus.

5 5 Muistutukset ja mielipiteet Muistuttaja A on jättänyt muistutuksen, joka saapunut ympäristökeskukseen. Allekirjoittanut A edustaa valtakirjalla. Muistutuksessa todetaan muun muassa seuraavaa: Koska en ole aikaisemmin ollut tekemisissä ympäristölupa asioiden kanssa, katson seuraavien asioiden olevan tärkeitä tekijöitä lupa asiaa käsiteltäessä. Vesistöjä kunnostetaan ja hoidetaan mm. vesi ja rantaluonnon, virkistysmahdollisuuksien ja arvokkaiden maisemien palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhtenä keskeisenä päämääränä on vesistöjen luontainen tila, johon pyritään mm. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanossa. Jokien ja purojen kunnostuksessa tavoitteena on useimmiten palauttaa kaloille suotuisat olosuhteet perattuihin virtapaikkoihin. Samoin pyritään ennallistamaan perattuja ja järjesteltyjä pienvesistöjä vesioloiltaan luonnollisiksi. Käytetyimpiä järvien kunnostusmenetelmiä ovat vedenkorkeuden nosto, hapetus, kasvillisuuden poisto, hoitokalastus ja ruoppaus. Kunnostustoimet voivat elvyttää järvien ja jokien veden laatua ja elinympäristöjä pysyvästi vain, jos samalla huolehditaan ongelmia aiheuttavan kuormituksen riittävästä vähentämisestä. Maaperänsuojelussa käytettäviä ohjauskeinoja ovat lainsäädäntö, kaavoitus, YVA lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi, lupakäsittely ja valvonta sekä eräät maksut ja verot. Muistutuksessa todetaan, että tiedoksiannosta saadut tiedot ovat puutteellisia ja pyydetään vastauksia seuraaviin kohtiin: 1. Miten ko. uusi "navetta" voidaan sijoittaa kolmetoistatien ja uuden varatun ohitustiepohjan sekä vesistöinä Limakonoja ja Perhonjoki alueelle, siten, ettei se vahingoita maapohjaa ja vesistöä tai aiheuta hajuhaittaa jo ohikulkevalle liikenteelle puhumattakaan pysyvästä ja kesäasutuksesta. Limakonkallio jatkuu hyvin pinnassa nykyisen 13 tien pohjassa. Tilanne oli nähtävissä vuosina , kun tietä rakennettiin. Silloin Salon tilalta Limakonkalliolle jouduttiin tiepohja rakentamaan useaan kertaan, koska irtomaa kalliopohjalla routi ja tuhosi tienpinnan. Pienellä alueella on siis toisella puolella kallio vastassa, ja toisella puolella vesistö. Mihin siis esim. pintavedet johdetaan pilaamatta vesistöjä ja maapohjaa? 2. Miten ja mihin lietesäiliöt sijoitetaan ja miten niitä voisi rakentaa tällaiselle alueelle kattamattomina? 3. Miten ja mihin ja milloin ne tyhjennetään? Nykyisin on päätilalta jo ajettu lietelantaa ympäri kesän. Eikä sitä ole kynnetty ajon jälkeen, vaan liete on jopa sateella valunut pelloilta ojiin ja hajuhaitat ovat olleet päiväkausia. Tietääkseni vesistöjen ja naapurien rajoille pitäisi jättää selkeä raja, johon ei ruiskuteta lietelantaa. Tämä siis koskisi myös Limakonojaa Perhonjoen lisäksi. Ja onko se sumuruiskutus enää sallittua? 4. Mikä on nykyisten lietesäiliöiden kunto ja missä ne sijaitsevat? 5. Miten paljon karjaa laidunnetaan ulkona ja missä? 6. Miten meluhaitat voidaan välttää moninaisten rehu ja teuraskuljetusten yhteydessä? 7. Mistä liittymät tilojen pelloille koneineen. Yksityisteiden käyttö tähän tarkoitukseen tulisi määritellä. Ja jos sitä käytetään, niin vauriot tulisi korjata välittömästi. Huonona esimerkkinä kuluneelta vuodelta on Salorannantie, joka on pilattu isoilla koneilla ajettaessa. Pyynnöistä huolimatta ei tietä ole korjattu.

6 6 8. Kokonaisuudessaan ilmassa on paljon asioita, jotka tulee kirjata luvanmyönnön yhteydessä, mikäli sellainen lupa voidaan yleensä tähän paikkaan myöntää, jossa 13 tien toisella puolella on samassa kohdassa matkailijoiden levähdyspaikka. 9. Ja kaikkein tärkeimpänä on kirjattava kohta, jossa määritellään se kuka valvoo mahdollisen luvanmyönnön yhteyteen asetettuja ehtoja. Valtakunnan tasolla löytyy jopa ennakkopäätöksiä. Näiden moninaisten kysymysten auki ollessa muistuttaja ei näe luvalle mitään myöntöperustetta. Paikka sijaitsee metrin päässä pysyvästä asutuksesta sekä kesäasutuksesta. Perhon kirkonkylän keskustaan on vain vähän yli kilometri. Hakemuksessa ei ole selvitetty vesistöjen, Limakonojan ja Perhonjoen suojelua. Ei lietesäiliöiden sijaintia, eikä lietteen käsittelyä jne. Hakijan kuuleminen ja vastine Hakijaa on kuultu annettujen lausuntojen ja muistutuksen johdosta. Hakija on jättänyt seuraavan vastineen annettuun muistutukseen: Toteamme seuraavaa: 1. Ylitarkastaja Anne Polso on suunnitellulla rakennuspaikalla käyden todennut rakennuspaikan hyväksi lihakarjanavetan sijoituspaikaksi. 2. Lietesäiliöiden sijoituspaikat ja uudet rakennuspaikat on piirretty hakemuksen liitteenä olevaan asemakaavaan. 3. Lietteen ajamisessa ja levittämisessä noudatetaan voimassa olevaa ns. nitraattiasetusta, täydentäviä ehtoja ja ympäristötuen sitoutumisehtoja. 4. Nykyisten lietesäiliöiden paikat on merkitty hakemuksen liitteenä olevaan asemakaavaan. Lietesäiliöt täyttävät ympäristöluvan myöntämiselle asetetut vaatimukset. 5. Lypsylehmien ja hiehojen laiduntamisessa noudatetaan voimassa olevia säädöksiä. 6. Teuraseläinten kuljetus aiheuttaa melua tuotantorakennuksissa ja niiden läheisyydessä, mielestämme ei n. 500 m:n etäisyydelle, missä muistutuksen jättäjän kesäasunto sijaitsee. Samoin rehun tekeminen ja kuljetus aiheuttavat melua eniten talouskeskuksen läheisyydessä, mistä on n. 500 m:n matka muistutuksen jättäjän kesäasunnolle. Lähimmät viljelyksessä olevat peltomme sijaitsevat n. 150 m:n etäisyydellä kesäasunnosta. Mielestämme melu ym. haitta on siedettävä. 7. Peltoliittymät eivät muutu rakentamisen yhteydessä. Uudelle rakennuspaikalle kulku selviää asemakaavasta. Yksityisteistä annetut lait ja asetukset säätelevät yksityisteiden käyttöä ja käytöstä aiheutuneiden vaurioiden hoitamista. 8. Ympäristöluvan myöntävä viranomainen ottaa huomioon päätöksessään kaikki luvan myöntämiseen vaikuttavat seikat, mm. Limakonkallion levähdyspaikan. 9. Ympäristöluvan myöntävä viranomainen valvoo antamansa päätöksen noudattamista. Hakijalle on annettu myös tilaisuus antaa vastine Tiehallinnon antamasta lausunnosta, josta hakija jätti seuraavan vastineen: Ympäristölupahakemuksen mukainen rakennuspaikka sijaitsee Perhon kunnan keskustan yleiskaava alueella. Yleiskaava on oikeusvaikutteinen ja kaavan mukainen maankäyttö on siinä määritelty merkinnällä (M) maa ja metsätalousvaltainen alue, jolle maa ja metsätalouteen liittyvä rakentaminen on sallittu. Rakennushankkeeseemme ryhtyessämme olemme selvittäneet maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvät velvoitteet ja olemme hyväksyttäneet rakennuspaikan ja sen sopivuuden käyttötarkoitukseemme Perhon kunnan rakennusvalvonnalta.

7 7 Valtatie 13 ohikulkuvaraus on huomioitu yleiskaavassa ja me olemme huomioineet sen myös omassa suunnitelmassamme. Yleiskaavassa on kyseiselle alueelle osoitettu rakennusoikeus ja näin myös liikenne ja liittymäjärjestelyt on rakennuspaikalle maankäytön osalta selvitetty. Huomioiden hakemuksen mukaisen rakennuspaikan ja vahvistetun yleiskaavan mukaisen maankäytön ei tielaitoksella ole mielestämme perusteita esittää mitään vaateita rakennushankettamme kohtaan. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Länsi Suomen ympäristökeskus myöntää Mikko Koivukoskelle ja Satu Ukskoskelle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan eläinsuojien toiminnalle Perhon kunnan Perhon kylään tiloille Koivukoski RN:o 19:93, Salo RN:o 19:101 ja Niemi RN:o 19:18. Ympäristölupa myönnetään enintään 62 lypsylehmän, 30 hiehon, 210 lihanaudan ja 70 alle kahdeksan kuukauden ikäisen nuoren karjan pitämiselle siten, että uuteen lihanautakasvattamoon sijoitetaan enintään 160 lihanautaa muiden eläinten sijoittuessa nykyiseen parsinavettaan. Uusi lihanautakasvattamotoiminta tulee sijoittaa tämän päätöksen liitteenä olevan asemapiirroksen ( ) mukaisesti. Vastaus yksilöityihin vaatimuksiin ja lausuntoihin Ympäristökeskus on ratkaisussaan ottanut huomioon annetut lausunnot ja annetun muistutuksen. Ympäristökeskus katsoo, että lihanautakasvattamon sijoituspaikka täyttää ympäristönsuojelulain 6 :n mukaiset vaatimukset. Etäisyydet lähimpiin asuinrakennuksiin, vapaaajanrakennuksiin ja vesistöihin toiminnan laajuus huomioiden ovat riittävät. Sijoituspaikan valinnassa on otettu huomioon myös valtatie 13 ohikulkuvaraus. Toiminnanharjoittaja on myös selvittänyt vaihtoehtoiset liikenne ja liittymäjärjestelyt tien mahdollisesti toteutuessa. Lannan varastointitilaa on vaadittu 12 kuukauden vaatima tilavuus ja toiminnanharjoittaja on hakemuksessaan esittänyt riittävästi lannan levitykseen soveltuvaa peltoa. Lietesäiliöt on määrätty tiiviiksi ja ne on määrätty katettavaksi vähintään kelluvalla katteella hajuhaittojen vähentämiseksi. Ympäristökeskus on antanut myös lannan levityksestä tarpeellisia määräyksiä. Lanta on mullattava vuorokauden kuluessa levityksestä ja vesistöihin rajoittuville pelloille on annettu lannan levitystä koskevia rajoituksia. Muut, kuten vesistöjen kunnostusta ja yksityisteiden kunnossapitoa koskevat vaatimukset eivät ole tässä ympäristöluvassa ratkaistavia asioita. Muilta osin ympäristökeskus toteaa, että hakija on ympäristölupahakemuksessaan esittänyt riittävät tiedot lupaharkinnan tekemiseksi ja lupa asian ratkaisemiseksi. Asiakirjat ovat kuulutusajan olleet nähtävillä Perhon kunnantoimistossa ja muistutuksen jättäneelle on erillispyynnöstä lähetetty tiedoksiantoa täsmentäviä asiakirjoja muun muassa toiminnan sijoituspaikasta ja muista mahdollisista hänen oikeuksiin tai etuihin vaikuttavista seikoista. LUPAMÄÄRÄYKSET 1. Eläinsuojan ja lantaloiden rakenteet sekä lannan varastointi Lihanautakasvattamon pohjarakenteet, lietekuilut ja muut lietelannan johtamiseen tarkoitetut rakenteet sekä lietesäiliö tulee rakentaa vesitiiviistä betonimateriaalista (vähintään K30 2 luokkaa) maa ja metsätalousministeriön kyseisiä rakenteita koskevien rakentamisohjeiden mukaisesti. Myös olemassa olevan parsinavetan ja lietesäiliöiden tulee täyttää kyseiset tiiveysvaatimukset. Uusi lietesäiliö tulee olla toimintavalmis ennen kuin toiminta lihanautakasvattamossa voidaan aloittaa.

8 8 Lietelanta tulee varastoida vesitiiviistä materiaalista rakennetuissa lietesäiliöissä (5). Lietesäiliöiden käyttö tulee suunnitella niin, että lietelannan käsittely ja kuljetus aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa naapureille. Lietelannan ja jätevesien 12 kuukauden varastotilaa tulee olla käytettävissä vähintään m³. Lietesäiliöt tulee tyhjentää perusteellisesti kerran vuodessa. Eläinsuojien ja maitohuoneen jätevedet tulee johtaa lietesäiliöihin. Mikäli eläinsuojiin myöhemmin sijoitetaan sosiaalitiloja, tulee niiden jätevedet käsitellä valtioneuvoston asetuksen (542/2003) mukaisesti. Rehun varastoinnista syntyvä puristeneste tulee johtaa tiiviiseen puristenestekaivoon tai lietesäiliöön. 2. Lietelannan hyödyntäminen Lietelanta tulee hyödyntää pellolla lannoitteena. Lietelantaa ja eläinsuojien sekä maitohuoneen jätevesiä voidaan toimittaa myös ympäristöluvan omaavaan laitokseen, jos ennen lannan luovutusta esitetään valvontaviranomaiselle voimassa oleva luovutussopimus. Lannan levitykseen soveltuvaa peltoa tulee jatkuvasti olla käytettävissä ympäristölupahakemuksen mukaiseen toimintaan vähintään 110 hehtaaria. Lannan levityksessä tulee noudattaa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) määräyksiä. Levityksessä tulee huomioida myös viljeltävän kasvin ravinnetarve sekä lannan typpi ja fosforipitoisuus. Laidunalueelle jäävä lanta tulee huomioida lannoitussuunnitelmassa. Lietesäiliöiden täyttö ja tyhjennysalueet ja kulku sekä pihatiet tulee olla riittävän kovapohjaisia ja koneita kantavia. Rakenteiden ja laitteiden on lisäksi oltava sellaisia, ettei tyhjennysten, siirtojen ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja. Lannan kuormaus ja kuljetus pelloille sekä etälietesäiliöön tulee järjestää siten, että lantaa ei joudu ympäristöön, teille, ojiin, vesistöön tai pohjaveteen ja, ettei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa naapureille, tien varrella asuville asukkaille tai muille tien käyttäjille. Lannanlevitys on kielletty lumipeitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan. Lannanlevitys on kielletty välisenä aikana. Lantaa ei saa levittää nurmikasvuston pintaan 15.9 jälkeen. Lannan käyttö toistuvasti kevättulvien alle jäävillä peltoalueilla on kielletty perustettavaa kasvustoa lukuun ottamatta välisenä aikana. Lannan käyttö on kielletty viisi metriä lähempänä vesistöä. Seuraavan viiden metrin leveydellä lannan pintalevitys on kiellettyä, jos pellon kaltevuus ylittää kaksi prosenttia. Pohjavesialueilla sijaitseville pelloille ei tule levittää lietelantaa, virtsaa, jätevesiä, sakokaivolietettä, puristenestettä tai muutakaan nestemäistä orgaanista lannoitetta. Talousvesikaivojen ympärille tulee jättää vähintään 100 metriä leveä lannalla käsittelemätön vyöhyke. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä tulee varmistaa, että tuotteet soveltuvat pohjavesialueen viljelyyn. 3. Hajuhaittojen vähentäminen Lihanautakasvattamon poistoilma tulee johtaa ulos katon harjalta. Uusi lietesäiliö, sekä parsinavetan pienemmät lietesäiliöt, tulee täyttää altapäin. Mahdollinen pumppusäiliö tulee kattaa kiinteällä katteella, esimerkiksi betonikannella. Kaikki lietesäiliöt tulee kattaa vähintään kelluvalla katteella, kuten esimerkiksi 10 senttimetrin paksuisella turvekerroksella tai muulla vastaavalla materiaalilla. Olemassa olevan 85 m 3 :n kokoisen lietesäiliön betonikantta tulee ylläpitää. Lannan levitys tulee hoitaa siten, että lannan levitysalojen välittömässä läheisyydessä asuville asukkaille ei aiheuteta kohtuutonta hajuhaittaa. Erityisesti tämä tulee ottaa huomioon nurmikas

9 9 vustoja lannoitettaessa asuin ja vapaa ajanrakennusten läheisyydessä. Lanta tulee levittää tyynellä säällä tai siten, että tuuliolosuhteet ovat naapureihin nähden suotuisat. Lannan levitystä juhlapyhinä tulee välttää. Muualle kuin kasvustoon levitettävä lietelanta tulee mullata tai pelto tulee kyntää mahdollisimman pian, viimeistään vuorokauden kuluttua levityksestä. Lannan kuljetus etälietesäiliöön tulee tehdä niin, että hajuhaitat ovat mahdollisimman vähäiset. Laakasiiloissa varastoitava rehu tulee peittää varastoinnin ajaksi niin, että hajuhaitat voidaan estää. Lantaloiden käytössä tulee olla erittäin huolellinen. Eläinsuojien, rehusiilojen ja lantaloiden ympäristö tulee pitää siistissä kunnossa. 4. Laidunnus Parsinavetasta laitumelle johtava kulkuaukko tulee varustaa kulkuaukkoa leveämmällä ja siitä vähintään 10 metriä ulottuvalla betoniluiskalla. Betoniluiskan edusta tulee tarvittaessa salaojittaa ja edusta tulee pitää kuivana. Eläinten pysyvä juottopaikka tulee varustaa tiiviillä alustalla. Niille kertyvä lanta tulee poistaa säännöllisesti viikoittain. Eläinten laidunnuksessa tulee huomioida vesistöön rajoittuvat laidunalueet. Mikäli ranta liettyy, tulee laidunalueet aidata etäämmälle vesirajasta. Laidunalueita tulee hoitaa niin, että niille ei muodostu nurmesta paljaita eroosioherkkiä alueita. 5. Jätteet Jätteiden, rehujen ja kemikaalien varastointi on järjestettävä siten, ettei varastoinnista aiheudu epäsiisteyttä, haju tai terveyshaittaa tai maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muuta haittaa tai vaaraa ympäristölle. Ylijäämärehu tulee kompostoida tiiviillä riittävän kokoisella betonilaatalla ja käyttää pellolla lannoitteena. Jäteöljyt, öljynsuodattimet, akut, loisteputket ja muut ongelmajätteet tulee toimittaa luvan omaavaan ongelmajätteiden vastaanottopaikkaan. Paperit, pahvit, metallit, muovit, lasit ja muut hyötyjätteet tulee lajitella ja toimittaa ensisijaisesti kierrätykseen tai muuhun keräyspaikkaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Tuotantoon kelpaamaton maito tulee johtaa lietesäiliöön tai erilliseen umpisäiliöön ja edelleen luvan omaavaan laitokseen. 6. Kemikaalien ja polttonesteiden varastointi Kemikaalien säilytykseen käytettävien säiliöiden tai astioiden tulee olla kannellisia ja niiden päällä tulee lukea mitä kemikaalia säiliö tai astia sisältää. Öljysäiliö tulee varustaa tiiviillä suoja altaalla. Säiliö tulee kattaa ja se tulee varustaa ylitäytön estävällä järjestelmällä ja lapon estimellä. Toimenpiteet tulee olla tehtynä mennessä. Koneiden ja laitteiden säilytyspaikkojen tulee olla tiiviitä. 7. Eläinten ruhot ja muu eläinjäte Eläinten ruhot ja muu toiminnassa syntyvä eläinjäte tulee toimittaa Honkajoki Oy:lle tai muuhun luvan omaavaan laitokseen käsiteltäväksi. Ruhojen ja muun eläinjätteen pitkäaikaista varastointia tulee välttää ja lyhytaikainenkin varastointi tulee järjestää siten, että se ei aiheuta terveyshaittaa, hajuhaittaa taikka epäsiisteyttä. Mikäli ruhoja tai muuta eläinjätettä varastoidaan pakkasjaksolla yli kolme vuorokautta ja muuna aikana yli vuorokausi tulee varastointi tapahtua tiiviissä, jäähdytettävissä olevassa raatokontissa tai muussa vastaavassa ruhojen kylmäsäilytykseen tarkoitettu paikassa. Kontin desinfiointi ja pesuvedet tulee toimittaa laitokseen, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä kyseistä jätettä.

10 10 8. Toiminnan tarkkailu ja raportointi Lietesäiliöiden, öljysäiliön ja jätehuoltotilojen kuntoa tulee tarkkailla riittävän usein. Mikäli rakenteissa tai laitteissa havaitaan vaurioita tai toimintaongelmia, jotka voivat johtaa päästöjen tai haittojen syntymiseen, on ne välittömästi korjattava. Lietelannasta tulee tehdä lanta analyysi kokonaistypen, liukoisen typen ja liukoisen fosforin määrittämiseksi vähintään viiden vuoden välein. Toiminnanharjoittajan tulee raportoida toiminnastaan seuraavat vuositiedot: eläinten määrä toiminnassa muodostuva lannan määrä lannan toimituspaikat ja ajankohdat kuolleiden eläinten määrä, toimituspaikat ja ajankohdat lanta analyysin tulokset tiedot poikkeuksellisista tilanteista uudet tai muuttuneet lannan levitykseen käytettävät peltokartat uudet lannan levitykseen peltojen vuokrasopimukset Toimintaa koskevat tiedot tulee vuosittain helmikuun loppuun mennessä lähettää ympäristökeskukseen, ellei valvontaviranomainen toisin määrää. 9. Muut määräykset ja toiminnan muutokset Toiminnanharjoittajan tulee olla riittävästi selvillä toimialansa erityisesti ympäristön kannalta parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja varauduttava sen käyttöönottoon. Toiminnanharjoittajan tulee eläinsuojan toiminnassa tapahtuvista muutoksista, joilla on vaikutuksia ympäristöön, ilmoittaa valvontaviranomaiselle. Muutos voi olla esimerkiksi eläinmäärän ja lajin muutos, tuotannon tai ympäristön pilaantumisriskin muutos. Mikäli toiminta muuttuu tai olennaisesti laajenee, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa. 10. Käyttöönottoilmoitus Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle lihanautakasvattamon käyttöönotto hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista. RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Ympäristönsuojelulain 41 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 42 :n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, 3) ympäristönsuojelulain 7 9 :ssä kiellettyä seurausta, 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, tai 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2

11 11 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisesta on lisäksi noudatettava, mitä 6 :ssä säädetään. Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentin mukaan muun muassa kiinteistöä tai rakennusta ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, kuten esimerkiksi pölystä, hajusta tai melusta. Saman lainkohdan toisen momentin mukaan on rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen ajankohta sekä muut vastaavat seikat. Ympäristönsuojelulain 43 :n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi muun muassa päästöistä, niiden ehkäisemisestä ja muusta rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista, jätteistä sekä niiden synnyn ja haitallisuuden vähentämisestä. Ympäristönsuojelulain 46 :n 1 momentin mukaan luvassa on muun muassa annettava tarpeelliset määräykset toiminnan käyttötarkkailusta, päästöjen ja jätehuollon sekä toiminnan vaikutusten tarkkailusta. Lupaharkinta ja ratkaisun perustelut Toiminta sijoittuu maatalousvaltaiseen Perhon kunnan Perhon kylään. Kylä on harvaanasuttua, pelto ja metsätalousvaltaista aluetta. Nykyinen parsinavetta sijaitsee lähempänä asutusta kuin suunniteltu laajennus. Toiminnan vaikutusalueella sijaitsee neljä asuinrakennusta. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 70 metrin etäisyydellä nykyisestä parsinavetasta itään. Seuraavaksi lähin, maatila, sijaitsee noin 80 metrin etäisyydellä kaakkoon. Kyseisen maatilan eläinsuoja sijaitsee noin 40 metrin etäisyydellä hakijan asuinrakennuksesta. Seuraavaksi lähimmät sijaitsevat noin 135 metrin ja noin 180 metrin etäisyyksillä itä ja luoteissuunnilla. Etälietesäiliötä lähin oleva asuinrakennus sijaitsee noin 200 metrin etäisyydellä länteen. Parsinavetan tai etälietesäiliön toiminta ei muutu lihanautakasvattamon rakentamisen jälkeen. Uuden lihanautakasvattamon vaikutusalueella ei sijaitse asuin tai vapaa ajanrakennuksia. Toimintaa lähimmät asuin ja vapaa ajanrakennukset sijaitsevat noin 600 ja 630 metrien etäisyyksillä lounaassa. Eläinsuojat tai lannan levityspellot eivät sijoitu pohjavesialueelle. Lähimpään vesistöön, Perhonjokeen, on parsinavetasta etäisyyttä noin 90 metriä ja lähimmästä lietesäiliöstä noin 70 metriä. Lihanautakasvattamosta on Limakonojaan etäisyyttä noin 300 metriä ja nykyisestä etälietesäiliöstä samaan ojaan noin 200 metriä. Ympäristöministeriö on ehdotuksessaan esittänyt eläinsuojien ympäristölupamenettelyn selkeyttämiseksi eläinyksikkökertoimet, joista on koottu taulukko vähimmäisetäisyyssuosituksiksi lähimmästä häiriintyvästä kohteesta uutta kotieläinsuojaa rakennettaessa. Vanhojen eläinsuojien laajennuksissa suositeltavan vähimmäisetäisyyden lähimpään kohteeseen tulisi olla vähintään 100 metriä ja laajentamisen tulisi tapahtua siitä poispäin, mikäli se on kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa. Nykyisen parsinavetan sijoituspaikka on katsottu toiminnalle sopivaksi annetussa ympäristölupapäätöksessä. Olosuhteet eivät ole olennaisesti muuttuneet luvan myöntämisen jälkeen. Toiminnassa ei myöskään tule tapahtumaan muutoksia lihanautakasvattamon toiminnan myötä. Uusi lihanautakasvattamo tulisi etäisyyssuositusten mukaisesti sijoittaa vähintään noin 190 metrin etäisyydelle lähimmästä asuinrakennuksesta. Lähin asuinrakennus sijoittuisi nyt noin 600 metrin etäisyydelle ja lähin vapaa ajanrakennus noin 630 metrin etäisyydelle rakennettavasta eläinsuojasta ja lietesäiliöstä. Väliin jää pääosin metsää ja jonkin verran peltoa. Länsi Suomen ympäristökeskus katsoo, että eläinsuojien, erityisesti lihanautakasvattamon sijoituspaikka on toiminnalle sopiva. Etäisyyttä lähimpiin häiriintyviin kohteisiin ja vesistöihin on riittävästi. Kaikki lietesäiliöt on määrätty katettavaksi vähintään kelluvalla katteella hajuhaitto

12 12 jen vähentämiseksi. Myös laakasiilojen rehu on määrätty katettavaksi varastoinnin ajaksi samasta syystä. Ympäristökeskus on katsonut tarpeelliseksi antaa määräyksiä myös lannan levityksestä ja eläinten laidunnuksesta hajuhaitan ja rantojen liettymisen vähentämiseksi ja estämiseksi. Edellä olevan perusteella Länsi Suomen ympäristökeskus katsoo, että hakemuksen mukainen toiminta täyttää laissa säädetyt ympäristöluvan myöntämisen edellytykset. Mikäli toimintaa harjoitetaan annettujen lupamääräysten mukaisesti, ei toiminnasta voida ennalta arvioiden katsoa etäisyyksien tai alueen aikaisemman käytön perusteella aiheutuvan naapurustolle lain tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta, terveyshaittaa tai muutakaan ympäristönsuojelulain 42 :n 1 momentissa tarkoitettua ympäristön pilaantumista, eikä hakemuksen mukaiseen sijoittamiseen ole myöskään ympäristönsuojelulain 42 :n 2 momentissa tarkoitettua estettä. Lupamääräysten perustelut Eläinsuojien pohjarakenteet, lantalat ja lannan siirtämiseen tarkoitetut rakenteet tulee olla vesitiiviistä materiaalia (MMM RMO C4) ympäristön, erityisesti maaperän pilaantumisen ehkäisemiksi. Lannan varastointitilavuuden tulee vastata 12 kuukauden laskennallista varastotilavuutta valtioneuvoston asetuksen (931/2000) mukaisesti. Ympäristöluvan mukainen eläinmäärä tuottaa lietelantaa yhteensä noin m³ vuodessa. Lisäksi tulee huomioida jätevedet, joita syntyy noin 200 m³ vuodessa. Toiminnanharjoittaja on esittänyt riittävästi lannan varastointitilaa. Lantaloiden vuosittaisella tyhjentämisellä varmistetaan varastotilavuuden säilyminen ja tyhjentämisen yhteydessä voidaan tarkistaa rakenteiden kunto ja suorittaa tarvittavat huoltotoimenpiteet. (määräys 1) Vaatimus lannan levitykseen tarvittavasta peltopinta alasta perustuu ympäristöministeriön ohjeeseen kotieläintalouden ympäristönsuojelusta ( ). Peltopinta alatarve on 1,5 hehtaaria yhtä lypsylehmää kohden, yksi hehtaari neljää hiehoa/lihanautaa, yksi hehtaari kahdeksaa alle kuuden kuukauden ikäistä nuorta karjaa kohden. Toiminnanharjoittaja on esittänyt riittävästi peltoa lannan levitystä varten ylilannoituksen ja ravinteiden huuhtoutumisriskin ehkäisemiseksi. (määräys 2) Vaikka toiminnanharjoittajalla ei ole hakemushetkellä pohjavesialueella peltoa, on ympäristökeskus katsonut tarpeelliseksi antaa kyseiset määräykset mikäli levitysaloissa myöhemmin tapahtuu muutoksia. Lietelantaa tai muita nestemäisiä orgaanisia lannoitteita ei saa käyttää lannoitteena luokitelluilla pohjavesialueilla pohjavesien pilaantumisriskin ehkäisemiseksi. Lannan levityksessä tulee lisäksi ottaa huomioon valtioneuvoston asetuksen (931/2000) kasvilajikohtaiset enimmäislannoitusmäärät. Viljavuusanalyysiin, lannan ravinnesisältöön ja kasvin todelliseen ravinnetarpeeseen perustuvat levitysmäärät vähentävät ylilannoitusriskiä ja sen myötä ylimääräisten huuhtoutumiselle alttiiden ravinteiden määrää maassa. (määräys 2) Kattamalla lietesäiliöt vähintään kelluvalla katteella ja mahdollinen pumppusäiliö betonikannella sekä ylläpitämällä olemassa olevan lietesäiliön betonikantta vähennetään niistä ilmaan kohdistuvaa typpikuormitusta sekä lähialueelle kohdistuvaa hajuhaittaa. Lannan tehokkaalla multauksella ja lannan levitysajan oikealla valinnalla vähennetään toiminnasta aiheutuvaa hajuhaittaa. Hajuhaittaa vähennetään myös täyttämällä uusi lietesäiliö altapäin, peittämällä rehu varastoinnin ajaksi esimerkiksi muovipeitteellä ja pitämällä lantaloiden sekä eläinsuojien ympäristö hyvässä ja siistissä kunnossa. (määräys 3) Varustamalla laitumelle johtava kulkuaukko tiiviillä luiskalla ja perustamalla juottopaikka tiiviiksi estetään niiden maaperän liettyminen. Alueet pysyvät kuivina ja lannan poisto helpottuu. Aitaamalla laidunalueet tarvittaessa vesirajasta ja rannasta estetään ranta alueiden liettyminen ja veden mahdollinen hygieniahaitta. (määräys 4)

13 13 Jätehuoltoa koskevat määräykset on annettu, koska toiminnanharjoittaja on velvollinen huolehtimaan ongelmajätteiden ja muiden jätteiden ja kemikaalien asianmukaisesta varastoinnista sekä maaperän ja pinta tai pohjavesien pilaantumisen estämisestä. Toiminnanharjoittajan on myös huolehdittava jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä, kuten ongelmajätteiden toimittamisesta asianmukaiseen käsittelyyn sekä hyötyjätteiden ja hyötykäyttöön kelpaamattomien jätteiden pitämisestä erillään muista jätteistä ja niiden toimittamisesta asianmukaiseen käsittelyyn. (määräys 5) Kemikaalien ja polttoöljyn varastointia koskeva määräys on annettu maaperän ja pohjaveden pilaantumisriskin ehkäisemiseksi. (määräys 6) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (1774/2002) mukaan eläinten ruhot ja muu eläinjäte on käsiteltävä eläinjätteen poltto tai käsittelylaitoksessa. Eläinruhojen ja muun eläinjätteen varastointia koskeva määräys on annettu terveys, ympäristö ja hajuhaittojen ehkäisemiseksi. (määräys 7) Tarkkailemalla säännöllisesti lietteen johtamiseksi tarkoitettuja rakenteita, erityisesti lietesäiliörakenteita ja muita varastotiloja voidaan varmistua niiden tiiveydestä ja ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin mahdollisten vuotojen ilmaannuttua. Toiminnasta on edellytetty pidettävän vuosittaista kirjanpitoa valvonnallisista syistä. (määräys 8) Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi tietoinen toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Ilmoituksella varmistetaan tiedonkulku ympäristöviranomaiselle toiminnassa tapahtuvista muutoksista kuten laajentamisesta tai tuotantosuunnan muuttamisesta. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava myös muista valvonnan kannalta olennaisista muutoksista. Ilmoituksen perusteella viranomainen tarkastelee muutoksen vaikutuksia nykyisessä luvassa annettuihin määräyksiin ja arvioi onko lupaa tarpeen muuttaa. (määräys 9) Lihanautakasvattamon ja lietesäiliön toimintaa koskeva käyttöönottoilmoitus on määrätty valvonnallisista syistä. Ilmoitus voidaan tehdä joko kirjallisesti tai suullisesti. (määräys 10) LUPAMÄÄRÄYKSIÄ ANKARAMMAN ASETUKSEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän lupapäätöksen määräyksiä ankarampia tai lupapäätöksestä poikkeavia säännöksiä päätöksen voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta tämän päätöksen estämättä noudatettava. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Päätöksen voimassaolo Tämä lupapäätös on voimassa toistaiseksi. Mikäli toiminnassa tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu ympäristön kannalta olennainen muutos, on toiminnalle haettava uutta ympäristölupaa. Tämä päätös on voimassa, kunnes uudesta lupahakemuksesta tehty päätös on lainvoimainen. Lainvoimaiseksi tultuaan tämä päätös korvaa aikaisemman Länsi Suomen ympäristökeskuksen myöntämän ympäristöluvan (Dnro 0899Y ).

14 14 Lupamääräysten tarkistaminen Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä mennessä. Hakemuksessa on esitettävä voimassa olevien säädösten edellyttämien selvitysten lisäksi toiminnan vuotta 2015 koskeva kirjanpito. Hakemukseen tulee lisäksi liittää viimeisin lanta analyysi ja uudet sekä muuttuneet lannan levitysalat. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Toimintaa ei saa aloittaa nykyistä laajempana ennen kuin tämä päätös on lainvoimainen. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 6 8, 28, 31, 35 38, 41 43, 45 46, 52 56, 58, 96 97, 100 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 15 19, ja 30 Jätelaki (1072/93) 6, 15, 17, 19, 51 Jäteasetus (1390/1993) 3, 5 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) Valtion maksuperustelaki (150/1992) Ympäristöministeriön päätös alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/2006) LISÄKSI ON OTETTU HUOMIOON Maa ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja ohjeet (MMM RMO C4) Ympäristöministeriön ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa (Suomen ympäristö 564) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (1774/2002) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu euroa. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) perusteella annetussa ympäristöministeriön asetuksessa (1387/2006) alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista perittävistä maksuista esitetyn maksutaulukon mukaan. Käsittelymaksu on taulukon perusmaksun suuruinen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakijalle Jäljennös päätöksestä Perhon kunnanhallitus Perhon kunnan ympäristöterveydenhuolto Perhon kunnan perusturvalautakunta Suomen ympäristökeskus

15 15 Ilmoitus päätöksestä Tieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tieto hakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdosta muistutuksia ja vaatimuksia. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Länsi Suomen ympäristökeskuksen ilmoitustaululla Kokkolassa ja Perhon kunnan virallisella ilmoitustaululla. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto oikeuteen. Muutosta saavat hakea kirjallisella valituksella: luvan hakija; ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea; rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristö, terveyden tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; laitoksen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; alueellinen ympäristökeskus sekä laitoksen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen; muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus on liitteenä. Lupayksikön päällikkö Ylitarkastaja Heikki Pajala Ylitarkastaja Anne Polso Liitteet Valitusosoitus Asemapiirros Huomautus: Verkkopalveluun vietäviin ympäristölupapäätöksiin sovelletaan ympäristöministeriön päivättyä ohjetta. Sen mukaan päätöksiä verkkopalvelussa julkaistaessa otetaan henkilötietolain (523/1999) tavoitteet yksityisyyden suojasta huomioon siten, että verkkopalveluun vietävistä päätöksistä poistetaan muistuttajana, mielipiteen ilmaisijana tai korvauksen saajana olevien yksityisten henkilöiden nimet. Korvausluettelon voi nimien muokkaamisen sijaan kokonaan jättää julkaistavasta päätöksestä pois. Tässä päätöksessä yllä tarkoitetut yksityisten henkilöiden nimet on korvattu kirjaimilla A, B, C jne. ja päätöksen lopussa olevan otsikon Ilmoitus päätöksestä alla oleva luettelo poistettu.

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 5.11.2008 LSU 2008 Y 591(113) ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen muutoshakemus,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Kokkola Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 27.5.2008 LSU 2008 Y 58 (123) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 23.11.2009 LSU-2009-Y-393 (133) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 335 (131) ASIA

Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 335 (131) ASIA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 109, faksi/fax 020 490 5251 kirjaamo.lsu@ymparisto.fi YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Kokkola/Karleby Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 18.3.2008 LSU 2008 Y 15 ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro/Dnr 25.11.2008 LSU 2008 Y 240 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 10.12.2009 LSU-2008-Y-675 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 15.4.2009 LSU-2009-Y-63 (113) ASIA HAKIJA Ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 5.5.2009 LSU-2008-Y-665 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa ja laajennusta koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 1186 (131) ASIA

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 1186 (131) ASIA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 26.11.2008 LSU 2007 Y 756 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 2.7.2009 LSU-2008-Y-655 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 838 (131) ASIA

Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 838 (131) ASIA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 109, faksi/fax 020 490 5251 kirjaamo.lsu@ymparisto.fi www.ymparisto.fi/lsu

Lisätiedot

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA TOIMI VALTAINEN VIRANOMAINEN

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA TOIMI VALTAINEN VIRANOMAINEN Ympäristölupayksikkö/Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 109, faksi/fax 020 490 5610 kirjaamo.lsu@ymparisto.fi www.ymparisto.fi/lsu

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 1.6.2009 LSU-2009-Y-28 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

Nykyiselle toiminnalle on annettu rakennusluvat ja

Nykyiselle toiminnalle on annettu rakennusluvat ja Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1/2018 Lupajaosto 27.02.2018 Loimijoentie 74 Lupajaosto Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 23.2.2018 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus nautakasvattamon

Lisätiedot

Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Rakennus- ja ympäristölautakunta 319 17.10.2012 Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 575/11/01/00/2010 RYL 319 Asiakirjat Asiakirjat ovat

Lisätiedot

Päätös Nro 47/2010/1 Dnro LSSAVI/98/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 47/2010/1 Dnro LSSAVI/98/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 47/2010/1 Dnro LSSAVI/98/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2010 ASIA Lihasikalan nykyistä toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 1121 (113) ASIA

Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 1121 (113) ASIA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 109, faksi/fax 020 490 5251 kirjaamo.lsu@ymparisto.fi YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 115 (131) ASIA

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 115 (131) ASIA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 5211, faksi/fax 020 490 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Kokkola/Karleby Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 27.6.2007 LSU 2006 Y 976 (113) ASIA HAKIJA Lihasikalan toimintaa koskeva

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012 ASIA Eläinsuojan toiminnan olennaista muuttamista koskeva ympäristölupa, Ii LUVAN HAKIJA Koillis-Vasikka Oy Ristipalontie

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 27.10.2009 LSU-2009-Y-267 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Lisätiedot

Ympäristöinsinööri tekee asiassa seuraavan päätöksen: LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ. Yhteyshenkilö Pekka Puputti

Ympäristöinsinööri tekee asiassa seuraavan päätöksen: LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ. Yhteyshenkilö Pekka Puputti Ympäristölupahakemus / Pekka Puputti Ympäristöinsinööri tekee asiassa seuraavan päätöksen: ASIA Pekka Puputti hakee ympäristönsuojelulain 27 :n mukaista ympäristölupaa. LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ Pekka

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 109, faksi/fax 020 490 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös Nro 4/2010/1 Dnro LSSAVI/34/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 4/2010/1 Dnro LSSAVI/34/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 4/2010/1 Dnro LSSAVI/34/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2010 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 16.9.2008 LSU 2008 Y 234 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös

Lisätiedot

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-

Lisätiedot

Päätös Nro 81/2010/1 Dnro LSSAVI/277/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 81/2010/1 Dnro LSSAVI/277/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 81/2010/1 Dnro LSSAVI/277/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.7.2010 ASIA Eläinsuojan laajentamista koskeva ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus.

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 5211, faksi/fax 020 490 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen

Lisätiedot

Päätös Nro 10/2011/1 Dnro LSSAVI/341/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 10/2011/1 Dnro LSSAVI/341/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 10/2011/1 Dnro LSSAVI/341/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2011 ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus.

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121) POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

Koivunen Piia ja Haapakoski Sami Rantalanmaantie Jalasto

Koivunen Piia ja Haapakoski Sami Rantalanmaantie Jalasto Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 69/2010/1 Dnro LSSAVI/238/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2010 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.

Lisätiedot

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44

YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44 Ympäristölautakunta 3 27.01.2015 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44 Ymp 3 Valmistelija rakennustarkastaja Jyri Harju, puh 040 848 8243 Markus Kivelä Oy hakee ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L 1 1 Ympäristölupayksikkö PL 77, Torikatu 40, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40, 67101 KARLEBY

Lisätiedot

Päätös Nro 10/2010/1 Dnro LSSAVI/35/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 10/2010/1 Dnro LSSAVI/35/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 10/2010/1 Dnro LSSAVI/35/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2010 ASIA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.

Lisätiedot

ASIAN VIREILLETULO Ympäristölupahakemus on tullut vireille Länsi Suomen ympäristökeskukseen

ASIAN VIREILLETULO Ympäristölupahakemus on tullut vireille Länsi Suomen ympäristökeskukseen Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh/Tfn: 020 490 109, faksi/fax 020 490 5251 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella.

Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2008 Dnro PPO 2007 Y 351 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristölupahakemuksen peruuttamisesta. LUVAN HAKIJA Timo Autio Sydänmaantie 47 86710

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Päätös Nro 40/2010/1 Dnro LSSAVI/237/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 40/2010/1 Dnro LSSAVI/237/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 40/2010/1 Dnro LSSAVI/237/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2010 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla 29.04.2015 42 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 4.5.2015 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 14.1.2009 LSU 2008 Y 384 (113) ASIA HAKIJA Lihanautojen kasvatustoimintaa koskeva

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ. Yhteyshenkilö Tuomo Hautala, LAITOKSEN TOIMINTA JA SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE

LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ. Yhteyshenkilö Tuomo Hautala, LAITOKSEN TOIMINTA JA SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristölupahakemus / Tuomo Hautala Ympäristöinsinööri tekee asiassa seuraavan päätöksen: ASIA Tuomo Hautala hakee ympäristönsuojelulain 27 :n mukaista ympäristölupaa. LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ Tuomo

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra 1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maija Wikström Johdanto Imatran YH Rakennuttaja

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015

Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 HAKIJA Haaja-Maito Oy Niemeläntie 338 69100 Kannus KIINTEISTÖ Alavainio 217-403-3-25

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka Kokkola Ympäristölupayksikkö Päiväys Dnro 28.5.2009 LSU-2009-Y-40 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500

Lisätiedot

Päätös Nro 19/2010/1 LSSAVI/89/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 19/2010/1 LSSAVI/89/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 19/2010/1 LSSAVI/89/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.3.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maidontuotantotoimintaa ja

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus.

ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus. L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L 1 1 Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös Nro 57/2010/1 Dnro LSSAVI/225/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 57/2010/1 Dnro LSSAVI/225/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 57/2010/1 Dnro LSSAVI/225/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2010 ASIA Eläinsuojan laajentamista koskeva ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus.

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 27.10.2009 LSU-2009-Y-434 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 2.6.2009 LSU-2009-Y-51 (113) ASIA HAKIJA Lypsykarjatoiminnan laajennusta koskeva

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Anne Polso / Elina Venetjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 7.5.2014 Kokkola

Lisätiedot

ASIA Lihasikalan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.

ASIA Lihasikalan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. 1 1 L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 77, Torikatu 40, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40, 67101 KARLEBY

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 101 :ssä tarkoitettu hakemus 17.3.2010 annetun ympäristölupapäätöksen nro 7/2010/3

Lisätiedot

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset Ympäristölupa lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset suuret yksiköt: AVI:lta luvat, ELY valvoo pienet yksiköt: kunta antaa luvan ja valvoo Ympäristönsuojelulaki uudistuu

Lisätiedot