UTAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSPALVELUIDEN DELEGOINTILUETELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UTAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSPALVELUIDEN DELEGOINTILUETELO"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta /22 Liite nro 6 UTAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSPALVELUIDEN DELEGOINTILUETELO päivitetty : yhtenäisen perusopetuksen muutokset sekä päivähoidon johtamisen muutokset Hallintosääntö: 4 Delegoinnit Toimielimet ovat oikeutettuja päätöksellään delegoimaan itselleen kuuluvia asioita edelleen alaisensa ratkaistavaksi. Ratkaisuvaltaa siirretään toimielinten erillisillä päätöksillä, jotka toimitetaan hallintosäännön arkistokappaleen liitteeksi. Toimielimen toimivallasta on lisäksi voimassa, mitä siitä on säädetty taikka määrätty. Siirrettyä päätösvaltaa käytettäessä on noudatettava toimielimen vahvistamia perusteita ja yleisiä ohjeita sekä pidettävä pöytäkirjaa päätöksistä. PÄÄTÖSVALLAN SIIRTO SIVISTYSPALVELUISSA Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta hoitaa ne tehtävät, jotka kunnan hallintosäännössä on sille määrätty, sekä: Päättää periaatteet ensisijaiseen opetukseen ja oppilaaksi ottamisesta. Päättää oppilaan opetuksen järjestämispaikan tai sen vaihtamisen, sekä oppilaaksi ottamisen perusteet/vahvistaa ns. toissijaisten hakijoiden oppilaaksi oton perusteet. Hyväksyy opetussuunnitelmat peruskoulun ja lukion osalta. Päättää sivistystoimen arviointiin liittyvistä periaatteista. Päättää koulutyön alkamispäivät ja loma-ajat. Päättää sivistystoimen vakinaisten viranhaltijoiden ja päätoimisten työnteki jöiden valinnasta. Päättää kuntakohtaisten viranhaltijoiden toimipaikasta. Antaa koulun rehtorin tehtävien hoitoa koskevan määräyksen / tai tehtävän poisottamisesta. Päättää apulais-/vararehtorin/vastuuopettajan/avustavan opettajan tehtävän poisottamisen opettajalta. Päättää oppilaan erottamisesta 1-3 kuukauden määräajaksi. Päättää periaatteet koulutuspalveluiden hankkimisesta ulkopuolelta. 1

2 Hyväksyy opetussuunnitelmaan perustuvan koulukohtaisen suunnitelman. Päättää sivistystoimen maksuista. Myöntää virkavapauden ja työloman ja ottaa sijaisen, silloin kun myöntämis oikeutta ei ole delegoitu muulle toimielimelle tai viranhaltijalle. Sivistystoimenjohtaja ( johtotiimin esittelystä ) Sivistystoimenjohtaja Päättää sellaisista sivistystoimen sisäisistä asioista, jotka eivät vaadi lauta kunnan käsittelyä ja joita ei ole delegoitu muun viranhaltijan tehtäväksi. Päättää kokeiluihin osallistumisesta/kokeiluluvan hakemisesta talousarvion puitteissa, muuten luvan hakemisesta päättää sivistyslautakunta tai valtuusto. Päättää sivistystoimen talousarvion sisäisistä muutoksista toimintasuunnitel mien puitteissa sekä ohjaa resurssien käyttöä. Päättää sivistystoimen henkilöstöasioista niiltä osin kuin niitä ei ole delegoitu muun viranhaltijan päätettäväksi (mm. koskien koulutusta, työnohjausta, hoi toonohjausta) Määrää alaisensa henkilökunnan osallistumaan viranhoidon edellyttämään pitkäkestoiseen (opintoviikkoja sisältävään) ylläpito- ja täydennyskoulutukseen Päättää poistettavasta irtaimistosta ja sen myynnistä. Vastaa johtotiimin työskentelystä lautakunnalle, kunnanhallitukselle ja val tuustolle sekä kunnan johtoryhmälle. Päättää sivistyslautakunnan vahvistamien periaatteiden mukaisesti koulumat kaedusta, majoitusedusta ja koulutapaturman korvaamisesta sekä aineellisten vahinkojen korvaamisesta. Ottaa virkojen tai toimien väliaikaiset hoitajat sekä sivutoimiset tuntiopettajat ellei tehtävää ole delegoitu jonkun toisen viranhaltijan tehtäväksi. ehdoton oikeus ellei myöntämistä ole delegoitu muulle viranhaltijalle. ja kunnanhallituksen vahvistamien perusteiden mukaan enintään vuodeksi kerrallaan ellei myöntämistä ole delegoitu muulle viran haltijalle. Myöntää stipendejä kunnanhallituksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti. 2

3 Vahvistaa ehdollisesti suoritetun virkavaalin, mikäli lääkärintodistus on va raukseton. Määrää alaisilleen viranhaltijoille ja työntekijöille vuosilomat ja päättää teh tävien hoitamisesta vuosiloman aikana. Päivähoitopalveluiden johtava viranhaltija (vastuualueeseen kuuluvat perhepäivähoito ja päiväkoti ). Rehtori Päättää lasten ottamisesta päivähoitoon. Päättää lakisääteisistä päivähoitomaksuista. Päättää hoito- ja palvelumaksuista sekä lasten kotihoitotuen maksamisesta harkinnanvaraisissa tapauksissa sekä korvaus- ja muiden hakemusten vireille panemisesta. Päättää yksittäisten asiakkaiden päivähoitopalvelujen ostamisesta ja myymisestä. Ottaa avustavan henkilökunnan, virkojen tai toimien väliaikaiset hoitajat sekä muun tilapäisen henkilöstön. Antaa alaiselleen viranhaltijalle ja työntekijälle työ- ja virkamatkamääräyksen. Määrää tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varallaoloon. Päättää terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä. Myöntää luvan päivähoidon kiinteistön ja kaluston käytöstä muuhun kuin päivähoito tarkoitukseen. Määrää alaisensa henkilökunnan osallistumaan viranhoidon edellyttämään lyhytkestoiseen (kertaluonteiseen) ylläpito- ja täydennyskoulutukseen. Myöntää alaisensa henkilöstön sivutoimiluvat. Vastaa opetuspalveluiden toimintamallin mukaisesta koulun ja kasvatuksen ja opetuksen kehittämisestä, koulun sisäisestä yhteistyöstä sekä kodin, koulun ja ympäröivän yhteiskunnan välisestä yhteistyöstä. 3

4 Päättää oppilaan opetuksen järjestämispaikan vaihtamisesta (lähikoulu). Päättää yleisen, tehostetun ja erityisen tuen järjestämisestä. Päättää oppilaan opiskelun järjestämisestä poikkeuksellisesti. Antaa luvan opetuksen aloittamiseen vuotta säädettyä aikaisemmin tai myöhemmin. Myöntää poissaololuvan, yli 3 päivää. Vastaa ns. kotiopetuksessa olevan oppivelvollisen edistymisen valvonnasta. Päättää sivistyslautakunnan vahvistamien periaatteiden mukaisesti ns. toissi jaisten hakijoiden oppilaaksi otosta. Päättää valitun aineen tai oppimäärän vaihtamisesta toiseksi. Myöntää poissaololuvan, alle 30 työpäivää. Ottaa avustavan henkilökunnan, virkojen tai toimien väliaikaiset hoitajat sekä muun tilapäisen henkilöstön. Myöntää luvan koulukiinteistön ja kaluston käytöstä muuhun kuin koulutar koitukseen. Antaa päättötodistuksen, erotodistuksen ja oppimäärän suorittamisesta annet tavan todistuksen. Päättää yhdessä opettajien kanssa vuosiluokalle jättämisestä. Yhdessä opettajien kanssa oppilaan päättöarviointi ja arviointi erityisessä tutkinnossa päättöarvioinnin osalta. Päättää yhdessä opettajien kanssa oppilaan arvioinnin uusimisesta. Päättää opetusharjoittelijan ottamisesta. Päättää yhdessä opettajien kanssa todistuksen antamisesta oppilaalle perus opetuksen suorittamisesta erityisessä tutkinnossa. Päättää opetuksen julkisuuden rajoittamisesta. 4

5 Päättää sivistyslautakunnan vahvistamien periaatteiden pohjalta koulutuspal veluiden hankkimisesta ulkopuolelta. Päättää oppilaalle annettavasta kirjallisesta varoituksesta ja määräaikaisesta erottamisesta. Myöntää luvan suorittaa opintoja opetukseen osallistumatta. Hyväksyy suunnitelmat peruskoulun oppilaiden tutustuttamisesta työelä mään. Määrää alaisensa henkilökunnan osallistumaan viranhoidon edellyttämään lyhytkestoiseen (kertaluonteiseen) ylläpito- ja täydennyskoulutukseen. Päättää tehtävämääritysten ja oman delegointialueensa puitteissa vastuun delegoimisesta. Myöntää alaisensa henkilöstön sivutoimiluvat. Vasite-tiimin vetäjä = vastuualueen lähiesimies Kulttuurisihteeri Määrää alaisensa henkilökunnan osallistumaan viranhoidon edellyttämään lyhytkestoiseen (kertaluonteiseen) ylläpito- ja täydennyskoulutukseen. Myöntää alaisensa henkilöstön sivutoimiluvat. Tekee ne viranhaltijapäätökset, jotka on delegoitu virkasuhteessa olevalle liikunnanohjaajalle tai nuorisosihteerille, mikäli kunnassa ei ole ko. viranhaltijoita virkasuhteessa. Päätökset tehdään toimialueiden henkilöstön esittelystä silloin kun ko. henkilöstö ei ole virkasuhteista tai on muuten esteellinen tekemään päätökset. Päättää tilapäisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden valinnasta. Myöntää stipendejä kunnanhallituksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Myöntää järjestöjen ja toimintaryhmien erityisavustukset. Päättää taidehankinnoista sivistyslautakunnan antamien ohjeiden perusteella. Määrää alaisensa henkilökunnan osallistumaan viranhoidon edellyttämään ylläpito- ja 5

6 täydennyskoulutukseen. Kirjastotoimenjohtaja tai kirjastotoimen vastuuhenkilö = kirjaston lähiesimies Päättää kirjaston käyttöä koskevista säännöistä. Päättää kirjaston aukioloajoista ja muiden välittömien palveluiden järjestämisestä. Ottaa kirjaston tilapäiset viranhaltijat ja työntekijät. Liikunnanohjaaja, kun virkasuhteessa Ottaa alaisensa tilapäiset viranhaltijat ja työntekijät. Päättää tai siirtää alaisensa henkilöstön päätettäväksi liikuntapaikkojen käyt tövuorot. Myöntää stipendejä urheilussa ansioituneille kunnanhallituksen vahvistamien perusteiden mukaan Myöntää urheiluseurojen kohdeavustukset. Nuorisosihteeri, kun virkasuhteessa Ottaa alaisensa tilapäiset viranhaltijat ja työntekijät. 6

7 Päättää nuorisojärjestöjen ja ryhmien erityisavustusten jakamisesta. Päättää tai siirtää alaisensa henkilöstön päätettäväksi nuorisotilojen käyttö vuorot. Opettaja Myöntää poissaololuvan, enintään 3 työpäivää. Opetusta häiritsevän oppilaan poistaminen luokasta, jälki-istuntoon määrää minen ja kotitehtävin suorittaminen valvonnanalaisena. Päättää yhdessä rehtorin kanssa vuosiluokalle jättämisestä. Opiskelijan arviointi oppiaineen/aineryhmän osalta sekä yhdessä rehtorin kanssa opiskelijan päättöarviointi ja arviointi erityisessä tutkinnossa oppiai neen osalta. Päättää yhdessä rehtorin kanssa oppilaan arvioinnin uusimisesta. Opettajakunta/opettajienkokouksen päätös Oppilasarvioinnin vahvistaminen. Vuosisuunnitelman vahvistaminen. 7

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 2016

PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 2016 UTAJÄRVEN KUNTA PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 2016 Valtuuston 26.6.2014 hyväksymän hallintosäännön 3 :n mukaan toimielimet ovat oikeutettuja päätöksellään siirtämään itselleen kuuluvia asioita edelleen alaisensa

Lisätiedot

PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 2016

PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 2016 UTAJÄRVEN KUNTA PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 2016 Valtuuston 26.6.2014 hyväksymän hallintosäännön 3 :n mukaan toimielimet ovat oikeutettuja päätöksellään siirtämään itselleen kuuluvia asioita edelleen alaisensa

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA Sivistystoimi

SOTKAMON KUNTA Sivistystoimi Sivistystoimen lautakunta 19.6.2018, liite 52 SOTKAMON KUNTA Sivistystoimi Delegoitu erityispäätäntävalta VIRANHALTIJAT Sivistysjohtaja kansalaisopiston rehtori Sivistystoimen taloussuunnittelu ja taloudenhoito,

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

OPETUS- JA SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

OPETUS- JA SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ KIURUVEDEN KAUPUNKI OPETUS- JA SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty opetuslautakunnan kokouksessa 9.11.2016 46 ja sivistyslautakunnan kokouksessa 9.11.2016 19. 1 SISÄLTÖ Palvelukeskuksella

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Lasten ja nuorten palveluiden valiokunta 20.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Lasten ja nuorten palveluiden valiokunnan toimintasäännön soveltaminen...

Lisätiedot

KASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ KASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus ja koulutus -valiokunta 16.1.2019 1 Sisällysluettelo 1 Kasvatus ja koulutus -valiokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Vahvana elämään -palveluprosessin

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan johtosääntö

Sivistyslautakunnan johtosääntö 1 (7) Sivistyslautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston 20.6.2011 hyväksymä Voimaantulo 1.7.2011 Toiminta-ajatus 1 Sivistyslautakunta huolehtii kunnan varhaiskasvatus-, koulutus- ja kirjastopalvelujen

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 11.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 2 SISÄLTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS... 3 2 PÄÄVASTUUALUEEN TOIMIELIMET,

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.5.2017 43 Kulttuurilautakunta 17.5.2017 36 Liikuntalautakunta 10.5.2017 22 Nuorisolautakunta

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 10.11.2008 2005 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti: JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNKI

KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNKI 13.6.2012 OPETUS- JA SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty opetuslautakunnan kokouksessa 13.6.2012 39 ja sivistyslautakunnan kokouksessa 9.2.2010 8. 1 SISÄLTÖ Palvelukeskuksella

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan johtosääntö

Sivistyslautakunnan johtosääntö 1 Sivistyslautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston 21.3.2016 hyväksymä Voimaantulo 1.5.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. Toiminta-ajatus 1 Sivistyslautakunta huolehtii kunnan varhaiskasvatus-,

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan hyväksymä ja täydentämä / 59 Hallintosäännön vaatimat muutokset, sivistyslautakunta / 81

Sivistyslautakunnan hyväksymä ja täydentämä / 59 Hallintosäännön vaatimat muutokset, sivistyslautakunta / 81 Sivistyslautakunnan toimivalta Sivistyslautakunnan hyväksymä ja täydentämä 16.9.2015/ 59 Hallintosäännön vaatimat muutokset, sivistyslautakunta 10.10.2017/ 81 Sisällys Sivistyslautakunnan tehtävät ja toimivalta

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 18.5.2009 1999/nro 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN KESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sivistystoimen lautakunnan alaisen sivistystoimen keskuksen toimintaan

Lisätiedot

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä 1 SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN TOIMINTA-/ DELEGOINTISÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2012 (Peruspalvelulautakunta 6.6.2012 38) Muutos 1.1.2014 (Peruspalvelulautakunta 3.12.2013 77) Muutos 1.4.2018 (Peruspalvelulautakunta

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ 1 ILMAJOEN KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 28.1.2013, 28 - Tulee voimaan 5.3.2013 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen päämääränä on tarjota kuntalaisille monipuolisia

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa. 29 Koululautakunnan tehtävät ja toimivalta Koululautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palveluiden tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta

Lisätiedot

19) Alle 3000 euron suuruisen vahingonkorvauksen maksaminen

19) Alle 3000 euron suuruisen vahingonkorvauksen maksaminen Hyvinvoinnin palvelualue / Avo- ja asumispalvelut Liite 1 Johtajan tai konsernihallinnon toimivaltaan kuuluvan asia siirtäminen viranhaltijan ratkaistavaksi HANKINNAT, KORVAUKSET JA VAPAUTUKSET 12) Muutoksen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ NASTOLAN KUNTA SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 6.2.2006 5 Voimaantulo 7.2.2006 Muutos Valtuusto 18.12.2006 53 Valtuusto 15.11.2010 42 Voimaantulo 1.1.2011 Valtuusto 5.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 77 12.11.2004 Toiminta-ajatus ja tulosalueet 1 Sivistyskeskus huolehtii

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksymä 26.11.2014, voimaan 1.1.2015. 1. TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi turvaa kuntalaisille mahdollisuudet henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kuntalain muuttamisesta

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ LIITE 3, Sivistyslautakunta 28.1.2015 8 SIVISTYSPALVELUJEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimi kehittää ja ylläpitää varhaiskasvatus-, koulutus- ja vapaa-aikapalveluita sekä tekee

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella Koulutuslautakunta 40 15.08.2017 Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella 2017-2021 50/00.02.01/2017 Koulutuslautakunta 15.08.2017 40 Iitin kunnan uusi hallintosääntö

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö VIRTAIN KAUPUNKI Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 Kaupunginkanslia VIRTAIN KAUPUNKI 1 Sisällysluettelo 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Johtosäännön soveltaminen...

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

päivähoito ja varhaiskasvatus Tulkkilan päiväkoti Peipohjan päiväkoti perhepäivähoito esiopetuksen päivähoito esiopetus ja perusopetus

päivähoito ja varhaiskasvatus Tulkkilan päiväkoti Peipohjan päiväkoti perhepäivähoito esiopetuksen päivähoito esiopetus ja perusopetus KOKEMÄEN KAUPUNKI Kasvatus- ja opetuslautakunta JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 17.12.2007 65 Voimaantulo 1.1.2008 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Toimiala Kokemäen kaupungin kasvatus- ja opetushallintoa varten kaupungissa

Lisätiedot

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken HYVINVOINTIPALVELUT - johtaminen Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta 1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken 2. valmistelee kunnanhallitukselle hyvinvointikertomuksen.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 26. Kotkan kaupungin. OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 26.9.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 26. Kotkan kaupungin. OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 26.9. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2017 Nro 26 OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 26.9.2017) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointipalveluita ohjataan ensisijaisesti

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TOHMAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TOHMAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Käsitelty Sivistyslautakunnassa 7.4.2011 Käsitelty Kunnanhallituksessa 2.5.2011 Hyväksytty Kunnanvaltuustossa 6.6.2011 Voimaantulo 1.6.2011 TOHMAJÄRVEN

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, 14.6.2016 tehtyine muutoksineen. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yliopistolain (558/2009) 14 : nojalla yliopiston hallitus

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja

Sivistystoimenjohtaja Sivistystoimenjohtaja - toimii toimialajohtajana tulosaluejohtajien ja hallintopalvelujen esimiehenä - sivistystoimialan laadukkaan, kustannustehokkaan ja uudistuvan palvelutuotannon ja palvelutoiminnan

Lisätiedot

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ NILSIÄN KAUPUNKI 1 (8) SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 11.3.1997, 41, muutos 27.4.1999, 29, muutos 14.11.2000, 68, muutos 11.6.2002, 36, muutos 14.1.2003, 5, muutos 9.11.2004, 84, muutos 25.4.2006,

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 20.12.2004 53 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: Valtuusto 27.8.2007 41 Voimaantulo: 1.1.2008 Muutos: Valtuusto 19.5.2008 32 Voimaantulo: 1.6.2008

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2010 alkaen Hyväksytty: Koulutuslautakunta 17.11.2009 Kaupunginhallitus Valtuusto 2 ULVILAN KAUPUNKI Opetus-ja kasvatuslautakunta JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen ja varhaiskasvatuksen päävastuualueen tehtävänä on kehittää, suunnitella ja järjestää

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

11 Koulutuslautakunta, toimiala, kokoonpano ja tehtävät

11 Koulutuslautakunta, toimiala, kokoonpano ja tehtävät 1 Koulutuslautakunnan toimialana on perusopetus ja lukiokoulutus, lasten päivähoito, vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus. Koulutuslautakunta on koulutuksen asiantuntijaelin kunnassa ja arvioi päättämällään

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.2.200 (muutos KV 24.4.2002 7 muutos KV 25.9.2002 34 muutos KV 5.6.2004 3) Voimaantulopäivä 0.0.2002 Sivistyspalvelujen toiminta-ajatus Sivistyspalvelujen

Lisätiedot

Delegointirekisteri (Hallintosäännön mukainen)

Delegointirekisteri (Hallintosäännön mukainen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Delegointirekisteri (Hallintosäännön mukainen) Luettelo tulosalueittain voimassa olevista toimivallan siirtämispäätöksistä, tilanne 2/2016 Hallintosääntö

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT Päätösvalta Ratkaisuvalta Ratkaisuvalta siirretty 41 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa 1. myöntävät vuosiloman

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja sivistyslautakunta

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja sivistyslautakunta KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2018 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 19.12.2017 66 Sisällysluettelo 1. Toimintasäännön soveltaminen...3 2. Toimielinorganisaatio... 3 2.1. Kasvatus- ja

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Soveltamisala... 2 2. luku KUNNAN SIVISTYSTOIMEN YKSIKÖT...

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö www.nurmijarvi.fi SIVISTYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sivistyslautakunnan hyväksymä 25.2.2009 7, voimaantulo 1.3.2009. Muutettu 10.12.2009 136, 25.2.2010

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 11.6.2014 Voimaan 1.8.2014 Muutettu 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2019 Nro 10 OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) 1 Soveltamisala Hyvinvointilautakunnan tehtävänä on päivähoidon,

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET...2 1 Soveltamisala...2 2. luku KUNNAN OPETUSTOIMEN YKSIKÖT...2 2 Perusopetuksen

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1042/00.01.01/12 1 LOHJA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 37 Voimassa 1.1.2013 12.6.2013 Kaupunginvaltuusto 12.6.2012 105, muutos :ään 9 Voimassa 13.6.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 4 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 10.12.2013) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus 3 Toimintatapa

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö. Hyväksytty 29.11.2010

Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö. Hyväksytty 29.11.2010 Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö Hyväksytty 29.11.2010 Voimaantulo 1.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO KASVATUS- JA OPETUSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ...5 1. Luku Toiminta-ajatus ja tehtäväalueet...5 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 1 Toiminta- ajatus 2 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen vastuualueen toiminta- ajatuksena on järjestää kunnan asukkaille palveluja tarpeen mukaan sekä ylläpitää

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset kasvatuksellisen vuorovaikutuksen, tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten hyvinvointiin,

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2017-006468 T 00 01 00 Päätös päätti siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 15 luvun 6 :n 1 kohdan

Lisätiedot

Porvoon ammattiopiston johtosääntö

Porvoon ammattiopiston johtosääntö 12.4.2002 Porvoon ammattiopiston johtosääntö Kyjory 12.4.02 Yh YK PORVOON AMMATTIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1.LUKU YLEISTÄ 1. Ylläpitäjä Porvoon ammattiopiston omistaja on Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä ja

Lisätiedot

Hallintosääntöön tehtävät muutokset - - - 2 LUKU ORGANISAATIO JA SEN TEHTÄVÄT. 2 Toimielimet

Hallintosääntöön tehtävät muutokset - - - 2 LUKU ORGANISAATIO JA SEN TEHTÄVÄT. 2 Toimielimet Hallintosääntöön tehtävät muutokset - 2 LUKU ORGANISAATIO JA SEN TEHTÄVÄT 2 Toimielimet Kaupungin hallinnossa ovat valtuuston, kaupunginhallituksen, keskusvaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan lisäksi

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla on jaosto.

Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla on jaosto. Oheismateriaali / sivltk 15.11.2016 98 Sivistyslautakunta 93 Sivistyslautakunta ja lautakunnan jaosto 94 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 8 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 10.6.2014) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus 3 Toimintatapa

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ SIVISTYSLAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Hyväksytty sivistyslautakunnassa 20.4.2010 39 Päivitetty: 17.5.2011 33 13.12.2011 106 17.1.2012 10 15.5.2012 47 22.11.2016 88 Keuruun kaupunki Sivistyslautakunnan toimiala

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Keskiviikko klo

Keskiviikko klo RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2017 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 18.1.2017 klo 16.00-17.45 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ SIVISTYSLAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Hyväksytty sivistyslautakunnassa 20.4.2010 39 Päivitetty: 17.5.2011 33 13.12.2011 106 17.1.2012 10 15.5.2012 47 22.11.2016 88 20.6.2017 54 Keuruun kaupunki Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot