Salon kaupunki Kuukausiraportti Helmikuu 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salon kaupunki Kuukausiraportti Helmikuu 2019"

Transkriptio

1 1 1324/ /9 Salon kaupunki Kuukausiraportti Helmikuu 9

2 2 Sisällysluettelo Kaupunki /konserni 3 Hyvinvointipalvelut Terveydenhuollon, vanhus- ja sosiaalityönpalvelut Lasten ja nuortenpalvelut ja vapaa-ajanpalvelut 14 Kaupunkikehityspalvelut, rakennus- ja ympäristövalvonta 16 Liikelaitos Salon Vesi 18

3 3 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Salon kaupungin merkittävät panokset elinkeinotoimeen luovat pohjaa kehityssuunnan muutokselle. Työttömyysluvuissa on tapahtunut käänne parempaan. Työttömyysaste oli vuoden 9 helmikuussa 1,8 % eli työttömiä oli henkilöä, kun se vuodenvaihteessa oli,7 %. Työllisyyden hoitoa on resursoitu ja toimenpiteet on kohdennettu erityisesti pitkäaikaistyöttömyyteen. Työmarkkinatuen kuntaosuutta maksettiin kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta euroa, joka on euroa edellistä vuotta vähemmän. Alkuvuoden positiiviset uutiset työpaikkojen lisääntymisestä akkutehtaan perustamisen myötä tulevat myötävaikuttamaan positiivisen kehityksen jatkumiseksi. Asukasluku on laskenut vuodesta 2 alkaen ja laski vuonna 8 odotettua voimakkaammin. Negatiivinen väestökehitys on jatkunut alkuvuonna ja asukasluku on laskenut vuoden 9 kahden ensimmäisen kuukauden aikana henkilöllä. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan helmikuun lopussa asukasluku oli , kun asukasluku vuodenvaihteessa oli Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu on päättynyt.

4 4 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI

5 5 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Vuoden 9 osalta on vasta kaksi kokonaista kuukautta talouden toteumaa takana, jonka pohjalta ei vielä kannata tehdä koko vuoden kattavaa ennustetta. Luvut tarkentuvat, kun saadaan ensimmäiset verotuloennusteet huhtikuun loppupuolella. Vuoden 9 talousarvio on laadittu -3,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kaikki palvelualueet ovat vielä tällä hetkellä menojen osalta talousarviossa, mutta useat palvelualueet pitävät vuoden 9 talousarviossa pysymistä haastavana. Verotulot Kunnallisveron tilitysrytmi muuttuu tänä vuonna, kun siirrytään verovelvolliskohtaiseen verotuksen valmistumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jäännösverojen ja ennakonpalautusten vaikutukset tilityskertymiin ajoittuvat ajanjaksolle elokuu-marraskuu. Suurimmalle osalle henkilöasiakkaista verotus päättyy jo kesäkuussa ja näin ollen ennakonpalautusten suurin maksuerä olisi jo elokuussa. Suurimmat jäännösverojen maksatukset näkyisivät siten elo- ja lokakuun tilitysten yhteydessä. VAKAVARAINEN TALOUS Ulk.tuotot (milj.euroa) TA 9 1-2/9 Tot-% 1-2/8 Toimintatuotot 51,1 6,7 13,2 6,7 Kunnallisvero, 32,4 19, 34,1 Kiinteistövero 14,6,1,4, Yhteisövero 12,8 3,1 24,2 3,2 Valtionosuudet,1 18, 16,8,7 Rahoitustuotot 7,1,,, Yhteensä 19,7 6,2 5,5 61,8 Ulk.kulut (milj.euroa) TA 9 1-2/9 Tot-% 1-2/8 Toimintakulut 3,,5 15,5 51, * Henkilöstökulut 157,9 24,7 15,6 23,3 * Palvelujen ostot 143,3 22,6 15,7,5 * Aineet, tarvikkeet ja tavarat 18,8 3,1 16,5 3, * Avustukset 18,4 2,2 12,2 2,2 * Muut toimintakulut 5,5,9 15,9,9 Investoinnit (netto),9 1, 4,5,9 Rahoituskulut 1,7,,9, Yhteensä 367,5 54,5 14,8 51,8 Lainojen muutos 7,5 9,6 127,9 -,7 Nettokassavirta 73,7 15,4 2,1 9,3 Kuntaliitto on päivittänyt helmikuussa valtakunnallista kuntien veroennustekehikkoa. Koko vuoden tilitysarvion kasvu viime vuoteen verrattuna on tällä hetkellä 5,2 %. Kunnallisverotilitykset kasvaisivat 5,1 %, yhteisöverojen kasvu 9,3 % ja kiinteistöverojen kasvu 2, %. Salon kaupungin vuoden 9 talousarvio on laadittu siten, että verotilitysten kasvu olisi 1, %. Kansallisen tulorekisterin käyttöönotosta johtuen verotuloennusteet koko vuotta 9 koskien ovat vielä hyvin epävarmoja, eikä niiden perustella voida tässä vaiheessa vuotta tehdä luotettavia päätelmiä koko vuoden tilityksistä. Tammi-helmikuun tilitykset ovat olleet negatiivisia 1,8 miljoonaa euroa verrattuna edelliseen vuoteen. Alkuvuoden kasvun ollessa negatiivista, on vaikea ennustaa verotulokehitystä kuluvalle vuodelle. Kuntakohtaisia veroennustekehikoita Kuntaliitto ei ole vielä päivittänyt. Ensimmäiset ennusteet saadaan huhtikuun lopussa. Valtionosuudet Vuoden 9 päätöksen mukaan valtionosuudet tulevat toteutumaan noin,7 miljoonan euron suuruisena eli,6 miljoonaa euroa suurempina kuin talousarviossa. Koko kaupunki tulot ja menot Laskennallinen toteuma helmikuun lopussa on 16,67 %. Toimintatuloista on toteutunut 6,7 miljoonaa euroa ja ovat lähes viime vuoden tasolla. Huomioon tulee ottaa, että kaupungin toimintatuotoista vesimaksut kertyvät ainoastaan neljä kertaa vuodessa. Laskutusrytmi näkyy alhaisena toteutumisprosenttina (13,2 %) helmikuun lopussa. Toimintakulut ovat -,5 miljoonaa euroa (kasvua viime vuoteen 4,9 %) ja ovat talousarviosta 15,5 %. Toimintakulut ovat kasvaneet viime vuoteen samaan ajankohtaan verrattuna 2,5 miljoonaa euroa. Erikoissairaanhoito Toimintakuluista merkittävin yksittäinen erä on erikoissairaanhoidon kustannukset. Erikoissairaanhoidon palvelujen ostoihin on kuluvan vuoden talousarviossa varattu määrärahaa,8 miljoonaa euroa. Vuoden 8 tilinpäätös erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen osalta oli 68,3 miljoonaa euroa. Salon kohdalla sairaanhoitopiirin ennakkolaskutus perustuu 72,1 miljoonan euron ennakoituun menoon, joten eroa budjetoituun omaan määrärahaamme on 2,3 miljoonaa euroa. Salon kaupungin talousarvioseurannassa erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen kulut perustuvat sairaanhoitopiirin toimittamaan ennakkolaskutukseen. Alkuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden käytön perusteella Salon kaupungin todellinen erikoissairaanhoidon palvelujen käyttö on 1,2 % ennakkolaskutusta enemmän. Tilanne on huolestuttava ja kehitystä seurataan koko ajan.

6 6 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Toimintakate ja tilikauden tulos Toimintakate on -46,7 miljoonaa euroa (vähennystä viime vuoteen 5,6 %), toteumaprosentti on 16,. Toimintakate on 2,5 miljoonaa euroa heikompi viime vuoteen verrattuna. Heikentynyttä toimintakatetta selittää menojen kasvu samaan aikaan kun toimintatuotot eivät kasvaneet. Vuosikate on 6,8 miljoonaa euroa (viime vuonna 1,8 miljoonaa euroa) ja tilikauden tulos 4,2 miljoonaa euroa (viime vuonna 8,4 miljoonaa euroa). Rahoituskulut ovat edelleen matalalla tasolla. Maksuvalmius turvataan tarvittaessa lyhytaikaisella lainalla. Rahoitus on edullisempaa kuin pitkäaikainen ja antaa liikkumavaraa tulevia rahoitustarpeita suunniteltaessa. Vuoden 9 talousarvio on laadittu 3,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi ja talousarviossa pysyminen tulee jo lähtökohtaisesti olemaan haasteellista. Talousarvio 9 on laadittu 197,4 miljoonan euron verotulopohjaan. Vuonna 8 verotulot toteutuivat vain 181,1 miljoonan euron suuruisena, joten talousarvion mukainen toteuma edellyttää huomattavaa verotulokasvua yhdessä vuodessa. Tästä johtuen on lähdetty valmistelemaan talouden säästöohjelmaa, jota käsitellään kevään aikana. Investoinnit Investoinneista on toteutunut 4,5 % eli 1, miljoonaa euroa. Velka / asukas Pitkäaikaista lainaa ei nostettu tammi-helmikuussa. Lainakanta helmikuun lopussa oli n.,8 miljoonaa euroa eli noin 2.62 euroa/asukas (98,2 miljoonaa euroa tilinpäätös 8). Lainoja on rahoituslaskelman mukaan lyhennetty,4 miljoonaa euroa. Lyhytaikaista kuntatodistuslainaa oli käytössä helmikuun lopussa 3, miljoonaa euroa. Henkilöstökulut Henkilöstökuluja on tammi-helmikuun aikana kirjattu 24,7 milj. euroa eli 1,4 milj. euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Henkilöstökustannukset tulevat nousemaan palkkaratkaisujen myötä. Vuonna 8 tuli 1.5 maksuun yleiskorotus. Tammikuussa 9 maksuun tuli järjestelyerä ja 1.4 alkaen yleiskorotus. Koko 9 vuoden keskimääräiseksi kustannusvaikutukseksi on laskettu 2,2 %. Vuoden 9 henkilöstökustannuksiin tulevat lisäksi ainakin vaikuttamaan kesäkuussa maksettavat lomarahat ja tilinpäätösvaiheessa kirjattava kilpailukykysopimuksen päättymiseen liittyvä lomarahojen korotuksen vaikutus. Henkilöstökulujen osalta näyttää jo alkuvuodesta haastavalta pysyä talousarviossa. Henkilöstökulut ovat sitovia valtuuston nähden. HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA Tot 1-2/

7 7 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Henkilöstöraportointia

8 8 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Sairauspoissaolopäivät kuukausittain ja palvelualueittain vuonna 8 Sairauspoissaolopäivät kuukausittain ja palvelualueittain vuonna 9 Tilastoinnin mukaan näyttää sitä, että sairauspoissaolopäivät tammi-helmikuussa 9 ovat vähentyneet verrattuna samaan ajankohtaan vuonna 8. Sairauspoissaoloja kirjataan järjestelmään jälkikäteen, joten taulukon luvut ovat suuntaa antavia.

9 9 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI -helmikuun laskenn.tot%=16,67 % TULOSLASKELMA 1 TA9 HELMIKUU 9 muutos% ed. vuoteen käyttö% vrt. TAM9 HELMIKUU 8 MUUTOS 2/9 vrt. 2/8 KONSERNIHALLINTO toimintatuotot ,2,8 7 5 toimintakulut ,8 13, toimintakate ,7 13, SOSIAALI- JA TERVEYSLTK toimintatuotot ,8 16, toimintakulut ,8 15, toimintakate ,5 15, OPETUSLTK toimintatuotot ,5 34, toimintakulut ,7 15, toimintakate ,1 14, VAPAA-AIKALTK toimintatuotot ,7 19, toimintakulut ,5 15,4-1 2 toimintakate ,1 14, KAUPUNKIKEHITYSLTK toimintatuotot ,5 8, toimintakulut ,2 15, toimintakate ,,6-6 1 RAKENNUS- JA YMP.LTK toimintatuotot ,7 8, toimintakulut ,1 15, toimintakate , 18, VESIHUOLTOLAITOS toimintatuotot 14-72,5, toimintakulut ,9 15, toimintakate ,4-9, KÄYTTÖTALOUS YHT. toimintatuotot ,4 13, toimintakulut ,9 15, toimintakate ,6 16, VEROTULOT kunnallisvero ,1 19, kiinteistövero ,6, yhteisövero ,9 24, verotulot ,9 18, VALTIONOSUUDET kunnan peruspalvelujen v.o ,2 16, verotuloihin perustuva v.o ,5 16, järjestelmämuut. tasaus 581-1, 1-1 opetus- ja kulttuuritoimen muut ,8 16, valtionosuudet ,3 16, RAH.TUOTOT JA -KULUT korkotuotot , 3, muut rahoitustuotot ,1 3,1-12 korkokulut ,9,9-1 muut rahoituskulut -13-1, -1 1 rahoitustuotot ja -kulut , -,7 4 3 Vuosikate ,7 63, sumu-poistot ,7, TILIKAUDEN TULOS ,4-19, poistoeron lisäys/vähennys 462 TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ ,4-124, INVESTOINNIT investointimenot ,3 4, investointitulot (luovutushinta) 5 investoinnit, netto ,3 4,

10 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI VEROTUOTOT; ENNUSTE 9 KUNNALLISVERO Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko 18 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu YHTEISÖVERO Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi Helmi Maalis 1 22 Huhti Touko 6 32 Kesä 7 75 Heinä 1 27 Elo 9 3 Syys Loka 93 9 Marras Joulu KIINTEISTÖVERO Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä 31 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROT YHTEENSÄ Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä 63 9 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Tammi Helmi Maalis VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot Tammi Helmi Maalis VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 Tot Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1

11 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / TERVEYDENHUOLLON, VANHUS- JA SOSIAALITYÖN PALVELUT TOIMINTATUOTOT; ta tot.% TA Tot 1-2/ TOIMINTAKULUT; ta tot.% TA Tot 1-2/ Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Sos. ja terv. 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA Tot 1-2/ Sosiaali- ja terveyspalveluiden vuoden 9 palveluiden tuottaminen talousarvion sitovuustasolla tulee olemaan haastavaa. Lautakunnan toimintakate tilinpäätöksessä 8 oli 6,2 milj. euroa ja vuoden 9 talousarviossa määrärahaa on 7,7 milj. euroa. Kasvua määrärahassa,8 %. Vuoden 8 tilinpäätöksessä kasvua edelliseen vuoteen oli 1,3 %. Haasteellisinta tulee olemaan henkilöstökulujen kohdalla. Talousarvion sitovuustaso on kuluvan vuoden talousarviossa määritelty henkilöstökulujen osalta lautakuntatasolle siten, että henkilöstökuluja ei saa käyttää muiden menojen katteena eikä muita menoja voi käyttää henkilöstökulujen katteena. Henkilöstökulujen talousarviovaraus 67,7 milj. euroa on n. 6 euroa vähemmän kuin vuoden 8 tilinpäätös. Lisäksi kuluvan vuoden talousarviota rasittaa henkilöstökulujen osalta 1,2 % yleiskorotus sekä uudet maksuun tulleet järjestelyvaraerät. Näiden lisäksi vuoden 9 talousarvion henkilöstösuunnitelmassa hyväksyttiin sosiaali- ja terveyspalveluihin uusia vakansseja, joiden palkkakuluja lisäävä vaikutus on n. 6 euroa. Talousseurantaohjelman ennusteen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluille varatut määrärahat eivät tule riittämään ja sitovuustasolla joudumme anomaan lisämäärärahaa.

12 12 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / TERVEYDENHUOLLON, VANHUS- JA SOSIAALITYÖN PALVELUT Terveyspalvelut 9/1-2 8/1-2 Muutos % Tyks (alue) hoitojaksot ,8 Tyks (alue) pkl-käynnit ,4 EPLL pkl-käynnit ,7 Psykiatria hoitojaksot ,6 Psykiatria pkl-käynnit ,7 Avohoitokäynnit ,5 Tk sairaalan hoitopäivät ,7 Päivystys ,5 Suun terv.huollon käynnit ,4 Siirtoviivepäivät Vanhuspalvelut 9/1-2 8/1-2 Muutos % Kotihoidon käynnit ,9 Tehostettu palveluasuminen ,1 Tehostettu ostopalvelut 8 8, Hoivakotien hoitopäivät ,2 Sosiaalityön palvelut 9/1-2 8/1-2 Muutos % Soshuollon asiakkuudet ,8 Lastensuojelu huost/avoh.si 1/12 1/7 62,5 Lastensuojelun asiakkaat ,5 Vamm.palveluasuminen ,3 Erikoissairaanhoito 9/1-2 8/1-2 muutos -% Tyks alue ,5 Psykiatria ,7 EPLL ,6 Turunmaa ,7 yhteensä ,4 Erikoissairaanhoidon palvelujen ostoihin on kuluvan vuoden talousarviossa varattu määrärahaa,8 milj. euroa. Vuoden 8 tilinpäätös erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen osalta oli 68,3 milj. euroa, kasvua määrärahavarauksessa 2,3 %. Sairaanhoitopiiri on varautunut talousarviossaan 2,5 % kulukasvuun koko piirin tasolla. Salon kohdalla sairaanhoitopiirin ennakkolaskutus perustuu 72,1 milj. euron ennakoituun menoon, joten eroa budjetoituun omaan määrärahaamme on 2,3 milj. euroa. Salon kaupungin talousarvioseurannassa erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen kulut perustuvat sairaanhoitopiirin toimittamaan ennakkolaskutukseen. Alkuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden käytön perusteella Salon kaupungin todellinen erikoissairaanhoidon palvelujen käyttö on 1,2 % ennakkolaskutusta enemmän. Tilanne on huolestuttava ja kehitystä on seurattava tarkasti. Todelliset kulut ovat kasvaneet 1,4 % ja euroissa suhteessa edellisen vuoden vastaavaan aikaan n. 1 milj. euroa. Tarkastelujakso on lyhyt eikä tilanteesta ole syytä vetää liian synkkiä johtopäätöksiä. Sairaanhoitopiirin erikoisalaraportin mukaan, on salolaisille potilaille alkuvuoden aikana tehty muutamia kalliita hoitotoimenpiteitä, joten on todennäköistä, ettei kulukasvu etene samaa tahtia koko vuotta. Perusterveydenhuolto 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Perusterveydenhuollon kustannukset ovat selkeästi viime vuoden vastaavaa aikaa suuremmat. Toimintakatteessa kasvua on yli 1,3 milj. euroa. Henkilöstökuluissa on kasvua n. 45 euroa ja palvelujen ostoissa euroa. Henkilöstökulujen kasvun taustalla on valtakunnalliset yleiskorotukset (lääk. sop 2,55% ja KVTES 1,25%) sekä talousarviovuodelle myönnetyt lisävakanssit. Palvelujen ostojen kohdalla vertailuvuosien ero selittyy pitkälle yhden suurehkon laskun (n. 4 euroa) kirjauksesta vuodenvaihteessa 8 vuodelle 2. Kyseessä palvelusopimuksen (A-klinikka) mukainen säännöllinen lasku, joka on kirjattu väärään vuoteen. Käytännössä toimintaan ei ole tullut merkittäviä muutoksia ja kulut palvelujen ostojen osalta edellisvuoden tasolla. Terveysasemien avohoito- ja päivystyskäynneissä on -9,5 %:n lasku suhteessa viime vuoteen. Yhtenä selittävänä tekijä on viime vuoden alun raju influenssaepidemia, joka osaltaan nosti vuoden 8 alkuvuoden käyntimääriä. Tänä vuonna vastaavaa epidemiaa ei ole ollut. Terveyskeskuksen vuodeosastojen suoritemäärä on viime vuoden tasolla. Terveyskeskussairaalan toiminta on tehtyjen palvelurakennemuutosten myötä entisestään tehostunut ja vuodeosastopotilaiden siirtyminen jatkohoitoon joustavoitunut. Hoitoketjujen tehostuminen on näkynyt myös erikoissairaanhoidon siirtoviivemaksuissa. Terveyspalvelujen toiminnalliset muutokset: Salon terveyskeskussairaala on käynnistänyt palliatiivisen hoidon poliklinikan. Alkuvaiheen kokemukset ovat positiivisia. Poliklinikka tekee tiivistä yhteistyötä kotisairaalan kanssa. Salon sairaala 223 toiminnallinen suunnittelu etenee aikataulun mukaisesti.

13 13 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / TERVEYDENHUOLLON, VANHUS- JA SOSIAALITYÖN PALVELUT Vanhuspalvelut 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Vanhuspalveluiden toimintakate tulee ennusteen mukaan ylittymään. Toimintakuluja on alkuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana kertynyt huomattavasti viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän. Varsinkin henkilöstökulujen kohdalla kasvu on merkittävä ( / ), kasvua peräti euroa. Vakinaisten palkoissa kasvua 158 euroa, erilliskorvauksissa 9 euroa ja sijaisten palkoissa 12 euroa. Erilliskorvausten kasvu perustuu kirjaamistavan muutokseen. Tammikuussa maksuun tullut järjestelyerä noin 1,2 % ja edellisvuonna maksuun tulleet yleiskorotukset KVTES (1,25%) vaikuttavat osaltaan kasvuun. Kotihoidon varahenkilöstö (2 työntekijää) nettovaikutusta seurataan, nyt kun kaikki työntekijät on rekrytoitu. Kotihoidon käyntejä on ollut edellisvuotta vähemmän, mutta vastaavasti tuntimäärät ovat nousseet. Ympärivuorokautisen hoidon oman toiminnan kohdalla suoritemäärissä on pieni lasku, hoitopaikkoja on sama määrä kuin vuonna 8. Ostopalvelupaikkoja on ostettu talousarvioon varattu maksimimäärä 8. Vanhuspalveluiden alkuvuoden toiminnalliset muutokset: Salon kaupungin ikäihmisten palveluohjauksessa on siirrytty Varsinais- Suomen yhteiseen asiakasohjausnumeroon alkaen. Palvelun taustalla on KomPassi- Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke (6-8), jonka tavoitteena oli kehittää koko maakunnassa toimiva iäkkäiden henkilöiden asiakas- ja palveluohjausmalli. Kotihoidon varahenkilöstön loput 1 työntekijää aloittivat työnsä tammikuun alussa. Sos.työn palv. 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Sosiaalityön palveluissa talousarvioon varatut määrärahat eivät tule riittämään. Palvelualueen osalta etenkin palvelujen ostojen kohdalla alkuvuoden käyttö on kasvanut edellisvuodesta n. 5 euroa. Suurimmat palvelujen ostojen lisäykset kohdistuvat vammaispalveluiden ja lastensuojelun tulosyksiköihin. Vammaispalvelujen palvelujen ostoissa on kasvua n. 24 euroa ja lastensuojelun n. 2 euroa. Sosiaalityön palvelualueen osalta on mainittava, että palvelualueen talousarviossa palvelujen ostoihin varattu määräraha on alimitoitettu. Palvelualueen palvelujen ostoihin on varattu määrärahaa vuoden 9 talousarviossa 1,5 milj. euroa vähemmän kuin TP 8 ja n. 6 euroa vähemmän kuin TA 8. Palvelualueen asiakasmäärät ovat kuitenkin ennallaan tai pienessä kasvussa. Perhesosiaalityön palveluiden osalta talousarviota laadittaessa tilanne on näyttänyt tasaiselta, eikä varsinaista palveluiden tarpeen lisäystä ole ollut näkyvissä. Päinvastoin arvioitiin, että sosiaalihuollon asiakkuuksiin ehkäisevästi panostamalla, voitaisiin vaikuttaa kustannuksiin hillitsevästi. Loppusyksyn ja kuluvan alkuvuoden aikana on ehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta lastensuojelun palveluiden piiriin tullut yhä enemmän asiakkaita ja samalla mm. ostopalveluja on jouduttu käyttämään ennakoitua enemmän. Lisäksi nopeasti valmisteltu lastensuojelulain muutos jälkihuollon ikärajan nostamisesta, joka astuu voimaan 1.4.9, lisää kustannusvelvoitteita jälkihuollon osalta.

14 14 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / LASTEN JA NUORTEN PALVELUT JA VAPAA-AJAN PALVELUT Lasten ja nuorten palvelut / Opetuslautakunta TOIMINTATUOTOT; ta tot.% TA Tot 1-2/ TOIMINTAKULUT; ta tot.% TA Tot 1-2/ HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA 9 Tot 1-2/ Vapaa-ajan palvelut / Vapaa-ajan lautakunta TOIMINTATUOTOT; ta tot.% TA Tot 1-2/ TOIMINTAKULUT; ta tot.% TA Tot 1-2/ HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA Tot 1-2/

15 15 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / LASTEN JA NUORTEN PALVELUT JA VAPAA-AJAN PALVELUT Opetusltk 2/8 2/9 Muutos Päivähoitopaik. täyttöaste% 88,51 9,91 2,7 % Päivähoitopaik. käyttöaste %,67 71,76 3, % Lapset varh. kasv. piirissä ,8 % Perhepäivähoitajien määrä 5-12, % Lapsia/päivähoitaja 3,86 3,77 syksy/ syksy/18 Erityisopetuksen oppilaat/kaikki oppilaat 655 / / 5 3 Oppilasmäärä/luokkien määrä 5 46 / / 297 per.op.oppilaat./henkilöstö 5 46 / / 557 Lukio: opiskelijat / opetushlöstö 882 / 914 / 54 Lukio: opisk./opisk. paikat 882 / / 6 Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Lasten ja nuorten palvelut Oppimisympäristöuudistuksen osalta toteutettiin päiväkodinjohtajien, rehtorien ja nuorisopalvelujen edustajien yhteinen tulevaisuustyöpaja, jossa suunniteltiin yhdessä tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja yhteistyön toimintamalleja. Valtuustoseminaarissa käsiteltiin oppimisympäristöjä eri näkökulmista. OPPIVA SALO ohjelma eteni tavoitteiden mukaisesti. Perniön Kirkonkylän koulun hankesuunnitelman laatiminen käynnistettiin. Uskelan koulun Kavilankadun yksikön mahdollisia väistötilojen ratkaisuja valmisteltiin työryhmän kokouksissa. Salo sai jatkoa vuonna 8 alkaneeseen Opetushallituksen koordinoimaan maksuttomaan 5-vuotiaiden varhaiskasvatuskokeiluun ensi toimintakaudelle Nuorisopalveluissa otettiin käyttöön moniammatillinen ryhmä- ja yksilötoiminnan tila DeeKasi. Musiikkiopiston opetuksen laajuus on pysynyt samana edellisiin vuosiin verrattuna. 3/8 2/9 Muutos Nuorisotilojen kävijämäärä ,1 % Vapaa-ajan ltk 3/8 2/9 Muutos Veturitallin kävijämäärä , % Kirjaston lainojen määrä ,6 % Uimahallin kävijämäärä ,1 % Muutos Kansalaisopiston opiskelijat ,7 % Vapaa-ajan palvelut Hiihtolatujen ja luistelualueiden osalta talvi on ollut hyvä ja kausi pitkä, käyttäjät ovat olleet pääosin tyytyväisiä olosuhteisiin ja tiedottamiseen. Luonto-ja retkeilyreittien kehittämis- ja investointisuunnitelmat ovat valmistuneet hanketyönä. Neljä lähikirjastoa (Kisko, Kuusjoki, Suomusjärvi ja Särkisalo) aloittivat omatoimikirjastoina helmikuussa. Veturitallin sisäkattoremontti sekä iv-kanavien nuohous aloitetiin tammikuun loppupuolella ja remontti jatkuu edelleen huhtikuuhun. Remontin aikana Veturitallin henkilökunta on edistänyt kokoelmatyötä. Kansalaisopiston pitkäaikainen rehtori jäi eläkkeelle. Luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien kurssilla osallistujamäärä on tuplaantunut, eli tämä uusi koulutusmuoto on löydetty. Henkilöstökulut Vuoden 9 talousarvio on nettositova lautakuntatasolla eli lautakuntien toimintakate on valtuuston nähden sitova kuitenkin niin, että henkilöstömenoja ei saa käyttää muiden menojen katteena ja muita menoja ei voi käyttää henkilöstömenojen katteena. Henkilöstömenot ovat sitovia seuraavan erittelyn mukaan: - Opetuslautakunta: - varhaiskasvatus; - perusopetus, 2. aste, musiikkiopisto ja nuorisotoimi - Vapaa-ajan lautakunta Opetuslautakunnan osalta varhaiskasvatuksen henkilöstömenoja ei saa kattaa muiden opetuslautakunnan vastuualueiden palkkamenoista ja toisinpäin. Muiden kulujen osalta vastaavaa jaottelua ei ole.

16 16 HELMIKUU 9 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT, RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖVALVONTA Kaupunkikehityslautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta

17 HELMIKUU 9 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT, RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖVALVONTA Tekninen toimi Muutos-% Ravitsemispalvelut/suoritteet ,5 % Lupa- ja valvonta Muutos-% Rak.valvonta: 66-12, % Myönnetyt luvat 75 Uudet lupahakemukset ,8 % Muutos-% Ympäristönsuojelu: jätevesi- yms. lausunnot ,3 % Muut päätökset ja luvat yms ,6 % Terv.valvonta sekä eläinlääkintä Valvontasuunnitelman mukaiset tarkastukset ,9 % INVESTOINNIT TULOT TA 9 TOT 9 Tot % Uusinvestoinnit Maa- ja vesialueet 1, % Kiinteät rakenteet ja laitteet 4, % YHTEENSÄ 5, % MENOT TA 9 TOT 9 Tot % Korvausinvestoinnit Rakennukset/Hallintopalv.hankkeet -1 5, % Rakennukset/Lasten ja nuortenpalv.hankk ,61 % Rakennukset/Kaupunkikeh.palv.hankkeet ,13 % Kiinteät rakenteet ja laitteet ,12 % Koneet ja kalusto ,73 % Laajennusinvestoinnit Rakennukset/Sos.ja terv.palv.hankkeet -2, % Rakennukset/Lasten ja nuortenpalv.hankk -1 5, % Rakennukset/Vapaa-ajan palv.hankkeet -2, % Kiinteät rakenteet ja laitteet -28, % Koneet ja kalusto ,39 % Uusinvestoinnit Maa- ja vesialueet ,91 % Rakennukset/Lasten ja nuortenpalv.hankk -3 5, % Kiinteät rakenteet ja laitteet -2 1, % Koneet ja kalusto ,15 % Osakkeet ja osuudet , % YHTEENSÄ ,72 % TASAPAINOINEN TALOUS Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Alkuvuoden työttömyysprosentti oli 1,8 %, jossa on laskua edelleen. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä on 487 vähemmän. Avoimia työpaikkoja maakunnassa on myös 7 % enemmän verrattuna viime vuoteen. Alkuvuodesta runsasluminen talvi aiheutti arvioitua enemmän kustannuksia ja työtä teiden kunnossapitoon. Suomi1-tonttikampajan päätös tuli lainvoimaiseksi. Siihen liittyviä tontteja on myyty yksi ja tonttivarauksia on muutettu tontinvuokrasopimuksiksi. Kaavoituskatsaus vuodelle 9 käsiteltiin lautakunnassa tammikuussa. Kärkihankkeet (mm. Tunnin juna sekä KT 52:n loppuosan hankkeet) etenevät. KT 52:n osalta päätettiin käynnistää asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimisen KT 52:n pohjoisosan alueella. Lounavoima aloitti ekovoimalan rakentamistyöt alkuvuodesta. Ostoliikenteen hankinta kilpailutettiin alkuvuodesta ja hankintapäätös tehtiin kaupunkikehityslautakunnassa helmikuun lopulla. Rakennuslupia on myönnetty vähemmän verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Lautakuntien käyttösuunnitelmat hyväksyttiin tammikuun kokouksissa ja tilinpäätökset käsiteltiin helmikuun kokouksissa. Kaupunkikehityslautakunnan talous on toteutunut arvioidusti, mutta menojen osalta varaudutaan ylityksiin palvelujen ostoissa johtuen runsaslumisesta alkutalvesta. Rakennus- ja ympäristölautakunnan talous on toteutunut arvioidun mukaisesti. Päivittäisjohtamisen taulu on säännöllisessä käytössä kaupunkikehityspalvelujen johtoryhmässä. Kehittäminen jatkuu kaupungin strategian ja yhteisten hankkeiden mukaisesti. Henkilöstömäärässä ei ole tapahtunut erityisiä muutoksia. Täyttölupia on haettu 8 kpl alkuvuodesta. Kaupunkikehityspalvelut esittivät talousarviossa kolme uutta tehtävää täytettäväksi, joista avoinna olivat alkuvuodesta puistomestari ja liikennepalvelujen kuljetuskoordinaattori. Investoinnit Rakennus- ja vuosikorjaustöiden sekä yleisten alueiden ylläpidon ja kehittämisen työohjelmat hyväksyttiin kaupunkikehityslautakunnassa tammikuussa. Investointien osalta oppimisympäristöön liittyvä hankkeet ovat työllistäneet tilapalveluja. Ylhäistentien ja Torikadun saneeraukset ovat alkaneet. Yleisten alueiden investointien osalta Maiturinkujan kunnallistekniikan rakentaminen on aloitettu. Samoin jäänpidätysrakenteiden rakentaminen on aloitettu Haukkalankoskelta. Lisäksi on hankittu uusi pyöräkuormaaja.

18 18 HELMIKUU 9, LIIKELAITOS SALON VESI TOIMINTAKATE TA9 Tot 1-2/9 Käyttö-% Vesilaitos ,66 % TA9 Tot 1-2/9 Käyttö-% Viemärilaitos ,33 % INVESTOINNIT TULOT TA 9 TOT 9 Tot % Investointiavustukset ja osuudet, % YHTEENSÄ, % MENOT TA 8 TOT 8 Tot % Korvausinvestoinnit Kiinteät rakenteet ja laitteet ,41 % Koneet ja kalusto , % Laajennusinvestoinnit Kiinteät rakenteet ja laitteet -37, % Uusinvestoinnit Kiinteät rakenteet ja laitteet ,6 % YHTEENSÄ ,83 % Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Matildedalin varavesi ja Kärkän vedenottamon saneeraus valmistuivat aikataulussa ja varatun määrärahan puitteissa vuoden 9 alussa. Vuotta 9 koskeva vedenlaadun tutkimusohjelma on hyväksytty. Kiikalan vedenottolupahakemus odottaa Hallinto-oikeuden päätöstä. Someron ja Salon vesiyhteistyöhanke etenee sovitussa aikataulussa. Viemäriverkoston saneeraustyö on voimakkaasti käynnissä hulevesien poistamiseksi rasittamasta puhdistamoa. Perniö puhdistamon automaation saneeraus on käynnistynyt. Keskuspuhdistamon toimintaa on haitannut vedenlaadun ja määrän vaihtelut. Liikelaitos Salon Veden taloudessa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia, koska asukasluku on pysynyt samana. Liikelaitoksen talous näyttää toteutuvan arvioidun mukaisesti. Omistajavaihdoksia tapahtuu runsaasti vaikuttamatta taloudelliseen kehitykseen. Henkilöitä on saatu palkattua riittävä määrä. Huomioon tulee ottaa, että liikelaitoksen laskutus tapahtuu ainoastaan neljä kertaa vuodessa. Alkuvuoden osalta ensimmäinen laskutus tapahtuu maaliskuussa. SUORITTEET Liikelaitokset 1-2/9 1-2/8 Muutos-% Veden myynti 1m3,, % Salon Vesi / liittymät ,32 %

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 218 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon kaupungin merkittävät

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon kaupungin merkittävät panokset

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 270 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Asianro 62/02.02.02/2019 Talousasiantuntija Ari Mäkinen: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain kesäkuun

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI LOKAKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI LOKAKUU 215 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-lokakuussa 215 on kirjattu henkilöstökuluja n. 1,5 milj. euroa (1,2 %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT Verotulot 2014-2017 Vuoden alusta Tuloslaskelma 3/2017 VUODEN ALUSTA VUOSI 2016 VUOSI 2017 1 000 2016 % ero 16/17 2017 Toteuma Toteuma Budjetti Toteuma TP Budjetti Myyntituotot 6 723-0,1

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 2.1.2017 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta Verotulot yhteensä Kunnallisverot Yhteisöverot Kiinteistöverot tilityskuukausi milj. 2013 milj. 2014 milj. 2015 milj.

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talouden seuranta. Toukokuu 2014

Talouden seuranta. Toukokuu 2014 Talouden seuranta Toukokuu 2014 Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma - lisäksi %-vertailu edelliseen vuoteen Rullaava 12 kk - sisältää 12 kuukauden toteutuneet eurot Koko kunta:

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.9.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.215 Väestömäärä kesäkuussa 74 941 Joensuun väestömäärä oli kesäkuussa väestötietojärjestelmän mukaan 74 941. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 691 henkilöllä.

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.216 Väestömäärä kesäkuussa 75 422 Joensuun väestömäärä oli kesäkuun lopussa 75 422. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 481 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-joulukuu

Väestömuutokset, tammi-joulukuu Iitin kunta 21/2.1.2/217 Talouskatsaus, osavuosikatsaus 26.1.217 Tammi-Syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 217 Luonnollinen väestön lisäys Syntyne Kuolleet et Väestönlisäys Kuntien välinen muuttoliike

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2015 Väestömäärä syyskuussa 75 489 Joensuun väestömäärä oli syyskuussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 489. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden syyskuuhun nähden 465 henkilöllä.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 30.8.2016 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta 2 Tuloslaskelma 7/2016 VUODEN ALUSTA VUOSI 2015 VUOSI 2016 1 000 2015 % ero 15/16 2016 % ero Toteuma Toteuma Budjetti

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016 Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016 Talousarvioon nähden Toimintatulot ylittynevät Toimintamenot ylittynevät Verotulot alittunevat Valtionosuudet ylittynevät Vuosikate toteutunee Tulos heikkenee

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja

Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja Tilinpäätös 2013, ennakkotietoja Talousarvio Muutokset Talousarvio Toteutuma** Poikkeama ja muutokset Toimintatuotot 9 879 218 10 097 10 960 863 Toimintakulut -81 672-1

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 2014 Väestömäärä syyskuussa 75 024 Joensuun väestömäärä oli syyskuun lopussa 75 024. Vuodenvaihteen 2013-2014 tilanteeseen nähden väestömäärä kasvoi 553 henkilöllä ja edellisen vuoden

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS TAMMIKUU 2016

TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS TAMMIKUU 2016 LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS TAMMIKUU 2016 Asukasluku tammikuussa 16466 (laskeva) Muuttotase kotimaassa 201 oli -72 henkeä Syntyvyystase 201 oli - 8 henkeä Nettomaahanmuutto 201 oli + 16

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Talousraportti 6/ Väestö

Talousraportti 6/ Väestö 1 (6) Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 591 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 510, Nurmeksessa 7 828 ja Valtimolla 2 253 asukasta. Juuassa asui 4 911 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot