lakikirjat uudistuvat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "lakikirjat uudistuvat"

Transkriptio

1 lakikirjat uudistuvat

2

3 SUOMEN LAKI 3 Suomen Laki nielaisee euroopan unionin lain Ensimmäinen nykymuotoinen, oikeusaloittain systematisoitu Suomen Laki -teos ilmestyi viisi vuosikymmentä sitten. Se sai osakseen kovaakin arvostelua radikaaliudestaan. Euroopan unionin laki -teoksen ensimmäinen painos näki päivänvalon kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2006 Suomen Laki nielaisee Euroopan unionin lain. Uusissa Suomen Laki I, II ja III -teoksissa EU-lainsäädäntö on yhdistetty samoihin kansiin kansallisten säädösten kanssa. Uudistuksen taustalla ovat lakikirjojen käyttäjien muuttuneet tarpeet. Kansallinen sääntely-ympäristö on murroksessa: suoraan sovellettavat EU-asetukset korvaavat direktiivejä ja yleissopimuksia. Direktiivien pohjalta säädettiin kansallisia lakeja, mutta EU-asetukset ovat suoraan sovellettavia ja menevät kansallisen lainsäädännön yli. Esimerkiksi vanhempainvastuuta koskevassa laissa annetaan vain EU-asetusta täydentäviä säännöksiä. Varsinainen asiasisältö on vanhempainvastuuta koskevassa EUasetuksessa. Säädösten laajuus on kuvaava: laissa on kahdeksan pykälää, kun taas EU-asetuksessa on 72 artiklaa. Lakikirjan käyttäjä löytää jatkossakin lain tutusta, vanhasta paikasta. Suomen Lain osastot säilyvät samassa järjestyksessä ja osastojen sisällä säädösten järjestys pysyy ennallaan. Uutta on EU-säädösten käytön vaivattomuus. EU-säädökset tuodaan aihepiireittäin kansallisten lakien yhteyteen ja niiden tunnukset viilataan vastaamaan tuttua Suomen Lain systematiikkaa. Suomen Laki on edelleen suunnannäyttäjä. Minna Näsänen päätoimittaja, Suomen Laki Kuva: Antti Mannermaa

4 4 SUOMEN LAKI

5 SUOMEN LAKI 5 Suomen Laki I, II, iii Tuttu systematiikka säilyy... Uusissa Suomen Laki I, II ja III -teoksissa EU-lainsäädäntö on yhdistetty samoihin kansiin kansallisten säädösten kanssa. Lakikirjan käyttäjä löytää jatkossakin kansallisen lain tutusta, vanhasta paikasta. Suomen Lain osastot säilyvät samassa järjestyksessä ja osastojen sisällä säädösten järjestys pysyy ennallaan.... ja vahvistuu EU-säädökset tuodaan aihepiireittäin kansallisten lakien yhteyteen ja niiden tunnukset viilataan vastaamaan tuttua Suomen Lain systematiikkaa. Kun saman aihepiirin kansalliset ja EU-säädökset ovat samassa kirjassa, ne ovat helposti löydettävissä ja käytettävissä. Lisätietoa osoitteesta

6 6 SUOMEN LAKI

7 SUOMEN LAKI 7 Suomen Laki I Suomen Laki I sisältää seuraavat osastot: Pe = Perus- ja ihmisoikeudet PeEU = Perus- ja ihmisoikeudet Si = Siviilioikeus SiEU = Siviilioikeus Yr =Yritystoiminta YrEU = Yritystoiminta Ra = Rahoitus ja vakuutus RaEU = Rahoitus ja vakuutus

8 8 SUOMEN LAKI

9 SUOMEN LAKI 9 Suomen Laki II Suomen Laki II sisältää seuraavat osastot: Vi = Viestintä, liikenne ja kuljetukset ViEU = Viestintä, liikenne ja kuljetukset Ri = Rikosoikeus RiEU = Rikosoikeus Pr = Prosessioikeus PrEU = Prosessioikeus Va = Valtio-oikeus VaEU = Valtio-oikeus Yh = Yleishallinto-oikeus YhEU = Yleishallinto-oikeus Ha = Hallintoalueet ja itsehallinto Kv = Kansainväliset suhteet ja ulkomaalaiset KvEU = Kolmansien maiden kansalaiset ja työvoiman vapaa liikkuvuus Tu = Turvallisuus ja yleinen järjestys TuEU = Turvallisuus ja maahantulo Op = Opetus- ja sivistystoimi

10 10 SUOMEN LAKI

11 SUOMEN LAKI 11 Suomen Laki III Suomen Laki III sisältää seuraavat osastot: Ym = Ympäristö ja asuminen YmEU = Ympäristöoikeus Ma = Maaseutuelinkeinot So = Sosiaali- ja terveydenhuolto SoEU = Sosiaaliturva El = Eläkkeet ja tapaturmavakuutus ElEU = Eläkkeet Ty = Työ- ja virkasuhde TyEU = Työoikeus

12 12 SUOMEN LAKI

13 SUOMEN LAKI 13 SuomenLaki.com Lakikirjat... Suomenlaki.comissa on ajantasaisena koko painettujen lakikirjojen sisältö ja lisäksi parituhatta säädöstä, jotka ovat lakikirjoissa viitteinä. Palvelua on uudistettu yhdistämällä EU-lainsäädäntö kansallisen lainsäädännön lomaan. Säädökset on ryhmitelty aihealueittain lakikirjoista tutulla systematiikalla. Kansallisissa säädöksissä systematiikka on ennallaan, EU-säädösten tunnukset on viilattu vastaamaan Suomen Lain tunnuksia.... ja enemmän Samassa paketissa ovat myös Verolait, Verosopimukset ja ruotsinkielisten lakikirjojen aineisto (Finlands Lag). Säädösaineiston lisäksi palvelussa on lainsäädäntöä täydentävää oikeuskirjallisuutta linkitettynä relevantteihin lainkohtiin. Palvelussa on myös liki asiasanaa sisältävä asiahakemisto.

14 14 SUOMEN LAKI

15 SUOMEN LAKI 15 SuomenLaki.com Ylivertaiset hakuominaisuudet Suomenlaki.comin haku on nopea ja kattava. Hakea voi yksittäisestä osiosta tai koko aineistosta. Hakutulokset listautuvat valinnan mukaan joko sisällysluetteloon tai listaan, jossa olennaisin hakutulos näkyy ensimmäisenä. Yli dokumenttien välistä linkkiä nopeuttavat haluamasi aineiston löytämistä. Lisäksi kattavasta asiahakemistosta liki hakusanaa on helppo hakea asiasanojen avulla. Käytössäsi on monta tapaa päästä perille. Ajansäästäjä Suomenlaki.comin käyttö on helppoa ja nopeaa. Seuraavat toiminnot tehostavat entisestään Suomenlaki.comin käyttöä: Avaa säädös apuikkunaan ja kohdista haku vain tähän säädökseen. Voit myös kopioida tekstiä omiin asiakirjoihisi. Avaa säädös pdf-tiedostona ja tulosta se kaksipalstaisena, lakikirjan näköisenä. På svenska -linkin kautta vaihdat suomenkielisen säädöksen ruotsinkieliseen. Lainsäädäntöä täydentää oikeuskirjallisuus linkitettynä relevantteihin lainkohtiin. Suosikkilistalle voit koota usein tarvitsemasi aineiston. Tilaa Suomenlaki.com: Veli-Pekka Matilainen, puhelin tai

16 16 SUOMEN LAKI

17 SUOMEN LAKI 17 Suomen Laki mobile Perinnettä, nopeutta, liikkuvuutta Suomen Laki mobile tarjoaa perinteikkään lakitiedon nopeasti muistikortilta. Mobile toimii Nokian älypuhelimessa ja Nokia 9500 Communicatorissa. Lakikirjat taskukoossa Suomen Laki mobilessa on painettujen Suomen Laki -teosten kansallinen lainsäädäntö sekä Verolait. Suomen Laki mobilessa on monta vaihtoehtoista tapaa hakea aineistoa. Säädöksiä voi hakea mm. asiasanoilla, nimikkeellä ja antotiedoilla tai sisällysluetteloa selaamalla linkkejä on yli Tilaa Suomen Laki mobile: tai soita Veli-Pekka Matilainen, puh

18 18 SUOMEN LAKI HINNASTO 2006 Suomen Laki kirjat Suomen Laki I, II ja III 2006 pakettihinta 420, pakettihinta kestotilaajille 383,25 Suomen Laki I, II ja III 2006 tarjous à 140, norm. à 175, kestotilaajan hinta à 131,25 Hinnat sisältävät alv:n 8 %. Tarjoushinnat voimassa saakka. Suomenlaki.com yksi käyttäjä käyttäjää 240 /käyttäjä yli 5 käyttäjää 215 /käyttäjä hintoihin lisätään alv. 22 % Talentum Media Oy Annankatu B, Helsinki Asiakaspalvelu Puhelin Faksi Myynti ja markkinointi Jarmo Pohjolainen, myyntijohtaja puhelin Hilkka Vainio, markkinointipäällikkö puhelin Jukka Kostet, jälleenmyyjät puhelin Veli-Pekka Matilainen, yritykset puhelin Antti-Jussi Suominen, oppilaitokset puhelin Suomen Laki Minna Näsänen, päätoimittaja Juha Karvonen, toimituspäällikkö Virpi Korolainen, toimituspäällikkö Carina Kåla, toimituspäällikkö Stina Salminen, toimituspäällikkö Anne Vilppula, toimituspäällikkö Sähköpostit kirjakauppa.talentum.com Suomen Laki mobile 226, hinta sisältää alv:n 22 %, Suomen Lakimiesliitto ry:n jäsenille 180. Julkaisija: Talentum Media Oy, Annankatu B, Helsinki Osoitelähteet: Talentum Media Oy, asiakasrekisteri, Annankatu B, Helsinki, puh TDC-hakemistot Oy, Blue Book, puh. (09) Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry, puh. (09) Painopaikka: Erikoispaino Oy, Teerisuonkuja 3, Helsinki Suunnittelu ja toteutus: Riikka Rajapuro, Talentum Media Oy

19

20 M Suomen Posti Oyj Talentum Media Oy, Annankatu B, Helsinki Tilaukset: puhelin faksi kirjakauppa.talentum.com

Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Suomi.fi / VM

Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Suomi.fi / VM Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Kansalaisen käsikirjasta Suomi.fi:hin Kansalaisen käsikirja kirjana v. 1992 Kansalaisen käsikirja verkkopalveluna v. 1997 Julkishallinnon

Lisätiedot

TAPATURVA LAKI LAKIPYKÄLISTÖ turvallisuuden laaja lainsäädäntö soveltamisohjeineen. Tapaturva Oy

TAPATURVA LAKI LAKIPYKÄLISTÖ turvallisuuden laaja lainsäädäntö soveltamisohjeineen. Tapaturva Oy TAPATURVA LAKI LAKIPYKÄLISTÖ turvallisuuden laaja lainsäädäntö soveltamisohjeineen Turvakäräjät Uusia oikeustapauksia (ym.) säännöllisesti, n. 1 /kk TAPATURVA LAKI Aina ajantasainen nettipalvelu Laki Posti

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ 2014 TOIMITTAJA HENNA TOLVANEN TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2014 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 361/2014 (julkaisupäivä 5.5.2014) saakka. Julkaisija ja kustantaja:

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2016 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 173/2016 (julkaisupäivä 17.3.2016) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot

Finlex ja muut säädöslähteet. Kaisa Kipinoinen Eduskunnan kirjasto

Finlex ja muut säädöslähteet. Kaisa Kipinoinen Eduskunnan kirjasto Finlex ja muut säädöslähteet Kaisa Kipinoinen Eduskunnan kirjasto 14.11.2016 Koulutuksen runko Yleistä säädöksistä ja säädöslähteistä Finlex Kaupalliset oikeudelliset palvelut Edilex Alma Talent Pro: Suomenlaki.com,

Lisätiedot

Suomenlaki.com Tee juridinen tiedonhaku helposti uudistuneen Suomenlaki.comin avulla 23.5.2011 TIETOmessut 2011 Miguel Rosenström Talentum Media Oy

Suomenlaki.com Tee juridinen tiedonhaku helposti uudistuneen Suomenlaki.comin avulla 23.5.2011 TIETOmessut 2011 Miguel Rosenström Talentum Media Oy Suomenlaki.com Tee juridinen tiedonhaku helposti uudistuneen Suomenlaki.comin avulla 23.5.2011 TIETOmessut 2011 Miguel Rosenström Talentum Media Oy 1 23.03.2011 Talentum / Suomenlaki.com / Miguel Rosenström

Lisätiedot

Verkkokirjaston hakuohjeet

Verkkokirjaston hakuohjeet 1 Verkkokirjaston hakuohjeet Pikahaku Hakulaatikon löydät kaikkien sivujen yläosasta. Voit valita kohdistuuko haku kirjaston aineistotietokantaan, verkkokirjastosivustoon vai avainsanoihin. Voit hakea

Lisätiedot

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

TIETOSUOJA- LAINSÄÄDÄNTÖ

TIETOSUOJA- LAINSÄÄDÄNTÖ TIETOSUOJA- LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2016 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 663/2016 (julkaisupäivä 25.8.2016) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy ISBN:

Lisätiedot

Julkinen käyttöoikeusurakka

Julkinen käyttöoikeusurakka I kohta: Hankintaviranomainen I.1) Nimi, osoite ja yhteyspiste(et) Euroopan unioni Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosan julkaisu 2, rue Mercier, 2985 Luxembourg, Luxemburg +352 29 29 42 670

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja ISBN 978-952-14-2155-6 ISBN 978-952-14-2156-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad Kansi: Lauri

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Rajat ylittävä sosiaaliturva Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2015 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2016 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2015:52 (antopäivä 3.7.2015) numeroon 2015:105 (antopäivä 29.12.2015) saakka.

Lisätiedot

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 VUOSILOMALAKI VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Monihaku ja sähköiset aineistot tutuksi. Jyväskylän kaupunginkirjaston tiedonhaun koulutus

Monihaku ja sähköiset aineistot tutuksi. Jyväskylän kaupunginkirjaston tiedonhaun koulutus Monihaku ja sähköiset aineistot tutuksi Jyväskylän kaupunginkirjaston tiedonhaun koulutus Miksi monihaku? Sähköistä aineistoa valtavat määrät Laadukasta ja ei-niin-laadukasta Ilmaista ja maksullista Monihakuun

Lisätiedot

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto Vuosilomalaki käytännössä TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2102-2

Lisätiedot

keskus Euro TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO Yliopistonkatu 38 PL Tampere

keskus Euro TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO Yliopistonkatu 38 PL Tampere TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO Euro keskus Yliopistonkatu 38 PL 617 33101 Tampere www.uta.fi/laitokset/kirjasto/eu EU-informaatikko puh. (03) 215 7867 fax (03) 215 7493 e-mail: kileto@uta.fi 1 Tampereen

Lisätiedot

Toimittaneet Harri Hietala Keijo Kaivanto TYÖPAIKALLA NÄHTÄVÄNÄ OLTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ 2016

Toimittaneet Harri Hietala Keijo Kaivanto TYÖPAIKALLA NÄHTÄVÄNÄ OLTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 Toimittaneet Harri Hietala Keijo Kaivanto TYÖPAIKALLA NÄHTÄVÄNÄ OLTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 TALENTUM PRO Helsinki 2015 1 Talentum Media Oy sekä Harri Hietala ja Keijo Kaivanto ISBN 978-952-14-2501-1 ISSN

Lisätiedot

TIELIIKENNELAIT KRISTIINA KAHRI MATTI REINI TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2014 TOIMITTAJAT

TIELIIKENNELAIT KRISTIINA KAHRI MATTI REINI TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2014 TOIMITTAJAT TIELIIKENNELAIT 2014 TOIMITTAJAT KRISTIINA KAHRI MATTI REINI TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2014 KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS PAINOS Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 21/2014 (julkaisupäivä 21.1.2014)

Lisätiedot

Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa!

Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa! Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa! Nelli elektroniset aineistot yhdessä paikassa Nellissä voit silmäillä mitä elektronisia

Lisätiedot

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso KIINTEISTÖNvälitys ja -arviointi TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-2159-4 ISBN 978-952-14-2160-0 (sähkökirja) Print Best 2014

Lisätiedot

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS TALENTUM Helsinki 2015 10., uudistettu painos 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2508-0

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2013 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2014 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2013:55 (antopäivä 1.7.2013) numeroon 2013:102 (antopäivä 31.12.2013) saakka.

Lisätiedot

Ajankohtaisen lakitiedon lähteitä

Ajankohtaisen lakitiedon lähteitä Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Tavoitteet Tutustutaan internetin avoimesti käytettäviin oikeudellisiin tiedonlähteisiin, tiedon tuottajiin ja

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Hakusanan tarkkuus ja tähtikäsky tähtikäskyä tähtikäskyä

Hakusanan tarkkuus ja tähtikäsky tähtikäskyä tähtikäskyä Lantmännen Unibake Kuvapankin käyttöohje Lantmännenin kuvapankki on yhteinen alusta kaikille Unibaken alle kuuluville maille, joten sieltä löytyy kuvia sekä Unibake Suomelta että muilta mailta. Muiden

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräykset ja ohjeet X/2013 Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO- LAINSÄÄDÄNTÖ 2016

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO- LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO- LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2016 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 245/2016 (julkaisupäivä 13.4.2016) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum

Lisätiedot

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS TALENTUM Helsinki 2013 9., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1980-5 Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2157-0 ISBN 978-952-14-2158-7

Lisätiedot

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2 Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosa Tietoja ja sähköiset lomakkeet: http://simap.ted.europa.eu Hankintailmoitus Direktiivi 2014/24/EU I kohta: Hankintaviranomainen I.1) Nimi ja osoitteet 1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Tiedonlähteille NELLIn kautta -

Tiedonlähteille NELLIn kautta - 28.8.2009 1 Tiedonlähteille NELLIn kautta - www.nelliportaali.fi/jy NELLI-portaali on tiedonhakujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn Jyväskylän yliopistossa käytettävissä oleviin sähköisiin aineistoihin kuten

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:65056-2015:text:fi:html Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Työpaikan lait ja työsuhdeopas

Työpaikan lait ja työsuhdeopas Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2015 Ty ö p a i k a n l a i t ja työsuhdeopas 2015 Talentum Media Oy Helsinki 13., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Toimitus: Saara Palmberg

Lisätiedot

Hyperlinkin tekeminen artikkeliin

Hyperlinkin tekeminen artikkeliin Hyperlinkin tekeminen artikkeliin 1 Hyperlinkit artikkelissa Ovat yleensä linkkejä PIKIn hakutuloksiin (yksittäinen teos tai hakutuloslista) tai PIKin muihin sivuihin Muihin tietolähteisiin: Wikipedia,

Lisätiedot

Vastaustekniikka. Tekninen osio

Vastaustekniikka. Tekninen osio Vastaustekniikka Tekninen osio 4 Lakien nimet kirjoitetaan pienellä. Säädöksen ja säännöksen ero: Säädös = yleisnimi kaikille säädöskokoelmassa julkaistaville normeille (lait, asetukset, valtioneuvoston

Lisätiedot

LAKIUUDISTUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON NÄKÖKULMASTA. Heljä-Tuulia Pihamaa Toimistopäällikkö

LAKIUUDISTUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON NÄKÖKULMASTA. Heljä-Tuulia Pihamaa Toimistopäällikkö LAKIUUDISTUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON NÄKÖKULMASTA Heljä-Tuulia Pihamaa Toimistopäällikkö 2.6.2016 1 25.5.2018 Onko tietosuojaviranomainen valmiina? 2 TSV:N SIIRTYMÄAJAN PROJEKTI 2016-2017 TSAU

Lisätiedot

CINAHL(EBSCO) käyttöohjeita (10/2010)

CINAHL(EBSCO) käyttöohjeita (10/2010) CINAHL(EBSCO) käyttöohjeita (10/2010) Sisältö 1. Katkaisumerkki, sanojen yhdistely, fraasihaku... - 1-2. Advanced Search haku vapailla hakusanoilla... - 1-3. Haku asiasanoilla (CINAHL Headings)... - 2-4.

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

EUROOPPA - OIKEUS JA SISÄMARKKINAT. Juha Raitio

EUROOPPA - OIKEUS JA SISÄMARKKINAT. Juha Raitio EUROOPPA - OIKEUS JA SISÄMARKKINAT Juha Raitio TALENTUM Helsinki 2010 Joelille 2., uudistettu painos Copyright 2010 Juha Raitio ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kannen suunnittelu: Mika

Lisätiedot

Käyttöoikeussopimusta koskeva jälki-ilmoitus Hankintamenettelyn tulokset

Käyttöoikeussopimusta koskeva jälki-ilmoitus Hankintamenettelyn tulokset Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosa Tietoja ja sähköiset lomakkeet: http://simap.ted.europa.eu I kohta: Hankintaviranomainen/-yksikkö I.1) Nimi ja osoitteet Käyttöoikeussopimusta koskeva jälki-ilmoitus

Lisätiedot

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat 1 / 5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:232468-2016:text:fi:html -Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S 130-232468 Hankintailmoitus Rakennusurakat Direktiivi 2014/24/EU

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta

Lisätiedot

Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI

Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI TALENTUM Helsinki 2009 3., uudistettu painos Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1371-1 Kansi: Outi Pallari Sivun valmistus: NotePad Ay Kariston

Lisätiedot

Julkisen vallan oikeudelliset perusteet

Julkisen vallan oikeudelliset perusteet Jaakko Husa Teuvo Pohjolainen Julkisen vallan oikeudelliset perusteet Johdatus julkisoikeuteen Talentum Helsinki 2014 Neljäs, uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Nokia autoluuri Asennusohje Käyttöopas

Nokia autoluuri Asennusohje Käyttöopas Nokia autoluuri Asennusohje Käyttöopas HSU-4 CUW-3 9232831 2. painos 2004-2006 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän asiakirjan sisällön jäljentäminen, jakeleminen tai tallentaminen kokonaan tai osittain

Lisätiedot

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä Kuntalaki Tausta ja tulkinnat Heikki Harjula Kari Prättälä TALENTUM Helsinki 2012 8., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1473-2 Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Avoimet lakitietopalvelut muuttuva Finlex. Aki Hietanen, oikeusministeriö Säätytalo

Avoimet lakitietopalvelut muuttuva Finlex. Aki Hietanen, oikeusministeriö Säätytalo Avoimet lakitietopalvelut muuttuva Finlex Aki Hietanen, oikeusministeriö Säätytalo 10.3.2016 Finlexin vaiheista vaihe 0 paperilaki Finlexin vaiheista vaihe 1 reikäkorttilaki - Finlexin taustalla Oikeushallinnon

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Heka Vuosaari Rastilansivu kokonaisurakka sis. rakennus- ja LVISA-työt.

Heka Vuosaari Rastilansivu kokonaisurakka sis. rakennus- ja LVISA-työt. Heka Vuosaari Rastilansivu kokonaisurakka sis. rakennus- ja LVISA-työt. Tieto Versio 2 URL http://dk.mercell.com/permalink/40040890.aspx Ulkoinen hankinta ID 21975-2014 Hankinnan tyyppi Jälki-ilmoitus

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Matti Kasso Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1455-8 Kariston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 16. joulukuuta 2002 PE 316.394/10-24 TARKISTUKSET 10-24 Lausuntoluonnos (PE 316.394) Luciana Sbarbati Ehdotus neuvoston direktiiviksi kolmansien

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi!

Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi! Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi! HK Shop on HKSCAN FINLANDin reaaliaikainen tilausjärjestelmä, missä voit mm. tutkia tuotetietoja ja -valikoimaa, tehdä tilauksia, saada tilaushetken tuotesaatavuustiedon

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö Muistio Liite Hallitussihteeri Sami Teräväinen

Työ- ja elinkeinoministeriö Muistio Liite Hallitussihteeri Sami Teräväinen Työ- ja elinkeinoministeriö Muistio Liite Hallitussihteeri 29.12.2016 Sami Teräväinen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YKSINKERTAISISTA PAINESÄILI- ÖISTÄ 1 Asetusehdotuksen tarkoitus Ehdotuksessa esitetään

Lisätiedot

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Talentum Pro Helsinki 2015 Juridica-kirjasarjan 30. teos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

rakennusalan LAINSÄÄDÄNTÖ

rakennusalan LAINSÄÄDÄNTÖ rakennusalan LAINSÄÄDÄNTÖ 2014 TOIMITTAJA TUOMAS KOKKONEN TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2014 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 461/2014 (julkaisupäivä 19.6.2014) saakka. Julkaisija ja kustantaja:

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2 Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosa Tietoja ja sähköiset lomakkeet: http://simap.ted.europa.eu I kohta: Hankintaviranomainen/-yksikkö I.1) Nimi ja osoitteet Sosiaalipalvelut ja muut erityispalvelut

Lisätiedot

HENKILÖTIETOJEN SUOJAA KOSKEVAN KANSALLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN TARKISTAMINEN

HENKILÖTIETOJEN SUOJAA KOSKEVAN KANSALLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN TARKISTAMINEN Luonnos 18.1.2015 OM1/41/2016 HENKILÖTIETOJEN SUOJAA KOSKEVAN KANSALLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN TARKISTAMINEN Asettaminen Oikeusministeriö on päättänyt asettaa työryhmän selvittämään Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen

Lisätiedot

ONKO SOSIAALITURVAN YHTEENSOVITTAMINEN TOSIAAN TARPEEN EUROOPASSA?

ONKO SOSIAALITURVAN YHTEENSOVITTAMINEN TOSIAAN TARPEEN EUROOPASSA? ONKO SOSIAALITURVAN YHTEENSOVITTAMINEN TOSIAAN TARPEEN EUROOPASSA? Miltä näyttää työeläkkeidemme tulevaisuus EU:ssa? TELA:n asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Essi Rentola 12.2.2016 EU:n vaikutus sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöjen sisäinen tarkastus.

Senaatti-kiinteistöjen sisäinen tarkastus. Senaatti-kiinteistöjen sisäinen tarkastus. Tieto Versio 2 URL http://dk.mercell.com/permalink/35210745.aspx Ulkoinen hankinta ID 3859-2013 Hankinnan tyyppi Jälki-ilmoitus Asiakirjan tyyppi Contract award

Lisätiedot

EU-Rikosoikeus. Sakari Melander

EU-Rikosoikeus. Sakari Melander EU-Rikosoikeus Sakari Melander TALENTUM Helsinki 2015 2., uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sakari Melander Yhteistyössä Lakimiesliiton kustannus ISBN 978-952-14-2408-3 ISBN 978-952-14-2409-0

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

EUROOPPALAINEN HALLINTO- OIKEUS. Olli Mäenpää

EUROOPPALAINEN HALLINTO- OIKEUS. Olli Mäenpää EUROOPPALAINEN HALLINTO- OIKEUS Olli Mäenpää TALENTUM Helsinki 2011 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

VEROLAIT 1/2016 TALENTUM MEDIA OY

VEROLAIT 1/2016 TALENTUM MEDIA OY VEROLAIT 1/2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2016 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 119/2016 (julkaisupäivä 15.2.2016) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy ISBN 978-952-14-2830-2

Lisätiedot

VEROLAIT 1/2015 TALENTUM MEDIA OY

VEROLAIT 1/2015 TALENTUM MEDIA OY VEROLAIT 1/2015 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2015 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 105/2015 (julkaisupäivä 11.2.2015) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy ISBN 978-952-14-2529-5

Lisätiedot

Tietoturvan ja tietosuojan oppimisympäristö

Tietoturvan ja tietosuojan oppimisympäristö Projektikoodi A30387 31.7.2009 Tietoturvan ja tietosuojan oppimisympäristö Käyttöohjeet Lapin sairaanhoitopiirin ky PL 8041 96101 Rovaniemi Katuosoite Porokatu 39 D 96100 Rovaniemi Y-tunnus 0819616-7 Puhelinvaihde

Lisätiedot

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus 11.10.2016 Ehdotukset Marrakeshin sopimuksen voimaansaattamiseksi Komissio ehdottaa sekä direktiiviä

Lisätiedot

HA huolto 2014 Länsi. Tieto. Hankintayksikkö. Version muutos Contract award. Kuvaus. Päättäminen. Versio 3. Julkaisu pm 12.7.

HA huolto 2014 Länsi. Tieto. Hankintayksikkö. Version muutos Contract award. Kuvaus. Päättäminen. Versio 3. Julkaisu pm 12.7. HA huolto 2014 Länsi Tieto Versio 3 URL http://dk.mercell.com/permalink/42921566.aspx Ulkoinen hankinta ID 237265-2014 Hankinnan tyyppi Jälki-ilmoitus Asiakirjan tyyppi Contract award Hankintamenettely

Lisätiedot

Suomi-Varkaus: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Varkaus: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S Hankintailmoitus. Palvelut 1/8 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:24938-2015:text:fi:html Suomi-Varkaus: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 016-024938 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Nokia Display Headset (HS-6) -laitteen käyttöohje. 9232425 1. painos

Nokia Display Headset (HS-6) -laitteen käyttöohje. 9232425 1. painos Nokia Display Headset (HS-6) -laitteen käyttöohje 9232425 1. painos VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuote HS-6 noudattaa Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 4/2014

Määräykset ja ohjeet 4/2014 Määräykset ja ohjeet 4/2014 Vaihtoehtorahastojen hoitajat Dnro FIVA 6/01.00/2014 Antopäivä 1.7.2014 Voimaantulopäivä 22.7.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon

Lisätiedot

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Muokatut teräkset Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Kelan kuntoutuksena toteutettavat näkövammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2014 2017.

Kelan kuntoutuksena toteutettavat näkövammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2014 2017. Kelan kuntoutuksena toteutettavat näkövammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2014 2017. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/42003344.aspx Ulkoinen hankinta ID 390317-2013

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien

Lisätiedot

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 Yhteistoimintalaki Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 3., uudistettu painos 2015 Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen ja Talentum Media Oy Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

Semanttinen Finlex Visio ja sen toteutus

Semanttinen Finlex Visio ja sen toteutus http://www.seco.tkk.fi/ Semanttinen Finlex Visio ja sen toteutus Prof. Eero Hyvönen Semantic Computing Research Group (SeCo) Aalto University, Dept. of Computer Science http://seco.cs.aalto.fi/ Sisältö

Lisätiedot

kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat

kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat 2012 TOIMITTAJA TUOMAS KOKKONEN TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2011 II Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 1150/2011 (julkaisupäivä 22.11.2011) sekä Euroopan

Lisätiedot

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela HOVIOIKEUS- MENETTELY TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Näin lainaat PIKI-kirjastojen e-kirjoja

Näin lainaat PIKI-kirjastojen e-kirjoja 1 Näin lainaat PIKI-kirjastojen e-kirjoja Pääset tutustumaan PIKI-kirjastojen e-kirjakokoelmaan ja lainaamaan kahdella eri tavalla. Joko suoraan kirjautumalla osoitteeseen: https://ellibs.verkkokirjasto.fi:8001/piki/default.aspx

Lisätiedot

Hinnasto 13.5.2013 (päivitetty 2.5.2013)

Hinnasto 13.5.2013 (päivitetty 2.5.2013) UUSI MUUTOS Hinnasto 13.5.2013 (päivitetty 2.5.2013) Merkki NOKIAN HA KESÄ K T428470 205 50 16 205/50-16 91 W XL E A 2 72 Nokian Hakka Black 235,00 291,40 6419440284705 NOKIAN HA KESÄ K T428471 225 50

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TEKIJÄNOIKEUS Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot