Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet"

Transkriptio

1 Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet 1. Terveelliset ja turvalliset tilat kaikille Yhtenäiset ja tiiviit nkäyntialueet sekä peruspolut lähit turvataan ja vaihdot minimoidaan Lukioverkon optimointi ja siirto toisen asteen tusjärjestelmän yhteyteen kiireellisimmät peruskorjaus/uudishankkeet, suunnittelu ja toteutus heti käyntiin lukiotus siirretään Jyväskylän tuskuntayhtymälle (Järj. sopimus ) Investointikustannukset sopeutetaan Uuden Jyväskylän resursseihin Lainakannan kasvu pysäytetään vuosikatetta nostamalla sekä investointeja siirtämällä ja uudelleen arvioimalla, eurot seinistä toimintaan

2 Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakolain 9 :n mukainen hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus Palvelutuotannon infrastruktuurin rakentamisessa painopiste on sisäilmaongelmien ratkaisemisessa ja lähipalveluissa. Oppilaille järjestetään perusopetuslain 29 mukaiset ja henkilöstölle työturvallisuuslain 8 mukaiset oppimis- ja työskentelytilat. Tämä tarkoittaa mm. Palokan ja Vaajakosken alueen investointien toteuttamista. Tavoitteena tulee olla yhtenäinen, koko ikäluokan tukselliset tarpeet huomioon ottava toisen asteen tusjärjestelmä, jossa lukiotus siirretään Jyväskylän tuskuntayhtymälle. Lukiotuksen järjestämiseen haetaan uudenlaista, voimavarat yhteen kokoavaa seudullista ratkaisua, joka optimoi lukioverkon viimeistään vuoteen 2012 mennessä ja ottaa huomioon koko toisen asteen tuskokonaisuuden.

3 Työvaliokunnan päätös Asia 14 Uuden Jyväskylän verkko- ja toimitilaselvitystyön käynnistäminen Päätös Työvaliokunta päätti muutetun päätösesityksen mukaan nimetä selvitystyöstä vastuullisiksi henkilöiksi opetuspalveluista Uudessa Jyväskylässä vastaavan apulaiskaupunginjohtajan, Jyväskylän kaupungin kiinteistöjohtajan sekä Jyväskylän maalaiskunnan kiinteistöpäällikön.

4 Uuden Jyväskylän verkkoselvitystyön organisointi ( ) Ohjausryhmä: Jyväskylän mlk: Arto Lepistö, pj., kunnanjohtaja Pirkko Rissanen, sivistysjohtaja Harri Rönnholm, opetuksen kehittämisp. Pentti Arjotie, kiinteistöpäällikkö Marjut Koivisto, hankesuunnittelija Jyväskylän kaupunki: Laila Landén, sivistystoimen johtaja Eino Leisimo, opetusjohtaja Esko Eriksson, kiinteistöjohtaja Ulla Rannanheimo-Gylling, suunnittelup. Leena Rossi, yleiskaava-arkkitehti Mikko Lepo, siht., kiinteistökehityspäällikkö Ohjausryhmän kokousajat: ja sekä tarvittaessa Työryhmä: Eino Leisimo, opetusjohtaja Ulla Rannanheimo-Gylling, suunnittelupäällikkö Mikko Lepo, kiinteistökehityspäällikkö Marjut Koivisto, siht., hankesuunnittelija Harri Rönnholm, opetuksen kehittämispäällikkö Orvokki Riekkinen, kaavoitustutkija Hannu Salminen, Jkl:n tuskuntayhtymä Työryhmän kokousajat:

5 Kouluverkkosuunnitelman aikataulu Ohjausryhmä asetti työryhmälle tavoitteeksi, että selvitystyön tulee valmistua mennessä. Selvitystyön pääpainopiste on alkuvaiheessa lukioverkossa, mutta selvitystyö etenee koko verkon osalta samanaikaisesti. Ennen lukioverkon perusratkaisua ei voi käynnistää peruskiinteistöjen korjauksia, esim. Palokan ja Vaajakosken jen suunnittelua ja toteutusta.

6 Talonrakennusinvestoinnit Taloussuunnitelma euroa Jyväskylä Jyväskylän maalaiskunta Korpilahti Yht. = 154 M Kiireelliset tarpeet euroa 2009 Jyväskylä Jyväskylän maalaiskunta Korpilahti Yht = 189 M

7 Uuden Jyväskylän hankeinvestoinnit v Jyväskylä Keltinmäen n peruskorjaus 7,9 M Lohikosken n IVS-peruskorjaus ja julkisivujen kunnostus 4,9 M Säynätsalon ja päiväkoti 3,8 M Jyväskylän Lyseon uudisrakennus ja peruskorjaus 11,6 M Huhtasuon n ja päiväkodin uudisrakennus (+ Huhtarinteen erityispäiväkoti) 12,0 M Jyväskylän mlk Pohjalammen n viipaleen korvaaminen uudisrakennuksella 2,0 M Puiston peruskorjaus 3,0 M Voionmaan lukion peruskorjaus Päiväharjun opetus- ja työkeskuksen peruskorjaus 9,7 M 2,0 M Janakan ja päiväkoti 7,7 M Vaajakosken yläaste ja lukio 9,6 M Keski-Palokan 6,3 M Kanavuoren 6,5 M Liinalammin 4,0 M Palokan lukio, kansalaisopisto ja kirjasto Korpilahti 11,4 M Palokan keskuksen peruskorjaus 8,8 M Tyyppälän 4,3 M Tikkalan ja päiväkoti 4,5 M Kouluinvestoinnit yht. 120,0 M

8 Investoinnit suunnitteluohjeen mukaan 2007 Maa- ja vesialueet Yhdyskuntarakentaminen Talonrakennus "Valon rahojen" käyttö Yht =20 n Talonrakennus Irtain omaisuus YHTEENSÄ Muutokset: - maalaiskunnan vesihuolto - investointien karsinta Yhteensä Osakkeet ja osuudet YHTEENSÄ Muut investointimenot Altek K-S pelastuslaitos

9 UUDEN JYVÄSKYLÄN LUKIOVERKKO Esittelijät Dosentti Ari Pennanen, Haahtela-kehitys Oy Projektipäällikkö Minna Moisio, Infonia Oy

10 Työn eteneminen Lähtötiedot Jkl:n ja mlk:n peruslähtötiedot Väestörekisterikeskus Stakes Sotkanet L-S Lääninhallituksen yhteishakutilastot Lukioiden oppilasmäärät Tilastojen analysointi Lähtötietojen vahvistaminen / mahdolliset lisäselvitykset Tavoitteiden asettaminen Uuden verkon ja toimipisteiden kuvaus, esitys Investointitarpeiden kartoitus Johtopäätökset

11 Väestöennuste vuotiaat Jyväskylä Jyväskylän mlk - Jyväskylä lk Korpilahti Lukioikäiset (16-18v) yhtensä 16v yhtensä 16vuotiaat lukioon valitut, lkm 16vuotaat lukioon valitut, % 16vuotiaat lukioon valitut uusi JKL, lkm Stakes Sotkanet % % % Sukupuolet yhtensä Väestörekistrikeskus % vuotiaat lukioon valitut uusi JKL, % lukio-opiskelijoiden lkm 16-18v vertailuluku lukio-opisk määrästä 53 % 2538,075 1, * ** *** 2515, , , , , , , , , ,7 1 1, , , , , , , , , * mukana ulkopaikkakuntalaiset n. 120 opisk. ** vähennetty ulkopaikkakuntalaiset, lisätty 100 Uuden Jkl:n opiskelijaa, jotka suorittavat kaksoistutkinnon *** Opetusministeriö: tuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma KESU tavoite vuoteen 2020 ikäluokasta 53% suorittaa yo-tutkinnon

12 16-18 vuotiaat uudessa Jyväskylässä

13 Lukioverkon lähtötiedot Uuden Jyväskylän lukioikäisten vuotiaiden määränä käytetään 4700 nuorta Lukioikäisistä nuorista 50% oletetaan menevän lukioon 4700*50%=2350 lukiolaista Lukiopaikkojen määrää on korotettu ulkopaikkakuntalaisten 250 opiskelijaa määrällä. Lukiopaikkoja yhteensä Lukioiden tavoitekoko opiskelijaa Kaksoistutkintoa ammattiopistossa suorittaa n vuotiaista Opetusministeriön tuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman KESU tavoite vuonna 2020, 53% ikäluokasta suorittaa yo-tutkinnon, toteutuu.

14 Opiskelijoiden valinnat / lukioiden vetovoimaisuus 2008 KAIKKIYHTEENSÄ Stinern lukio (puuteel. Jkl:n Normaalik. lukio (puuteel. Voionmaan lukio Cygnaeus-lukio Valitut arvio 2008 Jyväskylän lyseon lukio 1- sij. hakijat Jyväskylän kaupunki yhtensä: Vaajakosken lukio Opiskelijapaikkojen kokonaismäärä 2008 Tikkakosken lukio Palokan lukio Korpilahden lukio Jkl mlk ja Korpilahti yhteensä

15 Tavoitteet lukioverkon suunnittelulle Korkeatasoinen opetus o Järkevät koot mahdollistavat monipuoliset erikoisopetustilat (riittävät tuntimäärät) sekä monipuolisen kurssitarjonnan Koko toisen asteen tusjärjestelmän huomioiminen ja opetusresurssien yhtenäistäminen o lukiotus kuntayhtymälle Kouluverkon ja lukioinvestointien optimointi o Kohtuulliset investoinnit antavat mahdollisuuden resursoida perusopetuksen inhimillisiin polkuihin (hallinnon ja palveluiden järjestämissopimus: perusopetuksessa otettava huomioon lähi- ja kyläjen asema ) Opiskelijoiden valinnat ja lukioiden vetovoimaisuus, vrt. edellä

16 Lukioverkko, esitys Esitys opisk. määrästä Nykyinen (ryhmäkoko 30 / 33) L u ki o Cygnaeus-lukio Jyväskylän Lyseon lukio Voionmaan lukio "Keskustan kolmas lukio" Vaajakosken lukio (nyt Harjulla) Tikkakosken lukio Palokan lukio Korpilahden lukio Normaalin lukio Rudolf Steiner -n lukiovaihe Uuden Jyväskylän lukiolaiset yhteensä Kaksoistutkinto Kaikki (nyt Harjulla) yo-tutkinnon suorittajat yhteensä opisk min max sarjainen 7 sarjainen+ IB 75 oppilasta 7 sarjainen 2 sarjainen, ryhmäkoko 20 / 32 1 sarjainen 65 % lukioikäisistä

17 Lukioverkko, esitys Uuden Jyväskylän keskustassa on lukiopaikkoja yhteensä n Keskustan ulkopuolella on n. 230 lukiopaikkaa Keskustan kolmannen lukion sijoitus Viitaniemen alue: Sijoittamalla ammattiopiston toimintoja uudelleen voidaan uudelle lukiolle osoittaa tilat Viitaniemen alueelta erittäin pienin tilamuutoksin.

18 Keskustan kolmas lukio Viitaniemessä Etuja: V peruskorjatut, nykyaikaiset lukiokäyttöön soveltuvat ja varustetut tilat Toisen asteen synergia ja resurssit Synergia vieressä olevan Cygnaeus-lukion kanssa yhdistettävissä Hyvät liikuntapaikat Viitaniemen kampuksella ja lähiympäristössä vrt. Voionmaan liikuntalukio ja Vaajakoski (jalkapallo) Mahdollisuus laajennukseen esim. keittiö-ruokalatiloissa (rakennusoikeutta jäljellä n kem2) Käyttöönotettavissa v. 2010

19 10 6 Keskustan kolmas lukio Esitetyt lukiot 1 Cygnaeus-lukio 2 Lyseo 3 Normaalin lukio 4 Steiner-lukio 5 Korpilahden lukio 6 Tikkakosken lukio Siirtyvät lukiot 7 Palokan lukio 8 Vaajakosken lukio 9 Voionmaan lukio Ympäristökuntien lukiot 10 Laukaan lukio 11 Muuramen lukio

20

21

22 Ammatillinen 2.asteen tus Harjun kenttä Viitaniemen urheilupuisto Liikuntasali Tanssisali Kuntosali Keskustan kolmas lukio Tanssisali/ monitoimitila -tilat remontoitu Aikuistus Liikuntasali Cygnaeus -lukio Hippos 1km Vehkalammen pallokenttä

23 Kustannusvertailu, esitys Investintohjelma Jyväskylä Keltnmäen n peruskorjaus Lohikosken n IVS-peruskorjaus ja julkisivujen kunnostus Säynätsalon ja päiväkot Jyväskylän Lyseon uudisrakennus ja peruskorjaus Huhtasuon n ja päiväkodin uudisrakennus (+ Huhtarinten erityispäiväkot) Pohjalammen n viipaleen korvaaminen uudisrakennuksela Puistn peruskorjaus Voionmaan lukion peruskorjaus Päiväharjun opetus- ja tökeskuksen peruskorjaus Keskustan kolmas lukio Jyväskylän mlk Janakan ja päiväkot Vaajakosken yläast ja lukio Keski-Palokan Kanavuoren Liinalammin Palokan lukio, kansalaisopist ja kirjast Palokan keskuksen peruskorjaus Tyyppälän Korpilaht M 7,9 4,9 3,8 11,6 12,0 2,0 3,0 9,7 2,0 7,7 9,6 6,3 6,5 4,0 11,4 8,8 4,3 Tikkalan ja päiväkot LukioLukioiden verkkkoesitys osuus M M 11,6 12 9, ,5 Investoinnit yhteensä ,3 13 Säästö 17,3 M

24

25

26

27 PALOKKA Keski-Palokan Jokelan Palokan Vt4 Tyyppälän Mankolan Lohikosken

28 VT 4 Saarenmaan luokka Oppilaita 47+eo Keski-Palokan Tilanne nyt Koulut ja opinpolut Oppilasmäärissä ei ole mukana esioppilaita (eo) luokka Oppilaita 450+eo Vesangan päiväkoti- Jokelan 1.-6.luokka Oppilaita ryhmäinen päiväkoti luokka Oppilaita oe Palokan Kuohun luokka Oppilaita 570 Lukio 205 oppilasta luokka Oppilaita 33 + ryhmäperhepäivähoitokoti Tyyppälän luokka Oppilaita 106 Mankolan

29 VT 4 Saarenmaan luokka Oppilaita 40+eo Keski-Palokan luokka Oppilaita 750+eo Vesangan päiväkoti luokka Oppilaita 40 + ryhmäperhepäivähoitokoti Koulut ja opinpolut Oppilasmäärissä ei ole mukana esioppilaita (eo) Jokelan 1.-6.luokka Oppilaita ryhmäinen päiväkoti Kuohun Visio luokka Oppilaita 400+eo Kilpisen Palokan luokka Oppilaita 650 Mannisenmäen päiväkoti- Alkuopetus luokka Oppilaita 100 Päiväkoti 6-8 ryhmää Mankolan luokka / 1.-9.luokka Oppilaita 400 Tyyppälän päiväkoti luokka Oppilaita 150+eo Päiväkoti 3-4- ryhmää

30 Janakan VAAJAKOSKI Vaajakosken Tammirinteen Päiväkoti- Jyskän Vaajakummun Haapaniemi Päiväkoti- Väinölän Päiväkoti(-) Kanavuoren

31 Tilanne nyt Janakan Koulut ja opinpolut luokka Oppilaita 82, evakossa Vaajakosken Oppilasmäärissä ei ole mukana esioppilaita (eo) 7.-9.luokka Oppilaita 553 evakossa Lukio, oppilaita 225 evakossa Harjulla Tammirinteen päiväkoti luokka Oppilaita 42 Päiväkodissa 4 ryhmää+eo Vaajakummun Jyskän 1.-6., erityisopetus Oppilaita 425+eo 1.-6.luokka Oppilaita 352 Haapaniemi päiväkoti luokka Oppilaita 29 Päiväkodissa 2 ryhmää+eo Väinölän päiväkoti(-) Koulun tiloissa toimii toistaiseksi Päiväkoti, arviolta 2010 asti Kanavuoren 1.-6.luokka Oppilaita 110, evakossa Oravasaaren 1.-4.luokka, oppilaita 25

32 Visio 2020 Janakan päiväkoti- Koulut ja opinpolut Oppilasmäärissä ei ole mukana esioppilaita (eo) ~150 oppilasta Halssilan 1.-6.luokka luokka Oppilaita ryhmäinen päiväkoti+eo Vaajakosken 5.-9.luokka Oppilaita 700 Lukio, oppilaita 225 evakossa Harjulla Tammirinteen päiväkoti luokka Oppilaita 46 Päiväkodissa 4 ryhmää+eo Jyskän Vaajakummun 1.-9.luokka Oppilaita 600+eo 1.-6.luokka Oppilaita 350 Väinölän päiväkoti luokka Oppilaita 40 4-ryhmäinen päiväkoti+eo Kanavuoren päiväkoti- Haapaniemi päiväkoti luokka Oppilaita 44 Päiväkodissa 2 ryhmää+eo 1.-4.luokka Oppilaita ryhmäinen päiväkoti+eo Oravasaaren Kuokkalan 1.-4.luokka, oppilaita 28

Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet

Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet 1. Terveelliset ja turvalliset koulutilat kaikille kiireellisimmät peruskorjaus/uudishankkeet, suunnittelu ja toteutus heti käyntiin 2. Yhtenäiset ja tiiviit

Lisätiedot

Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet

Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet Kouluverkkoselvityksen ja ratkaisun päätavoitteet 1. Terveelliset ja turvalliset koulutilat kaikille kiireellisimmät peruskorjaus/uudishankkeet, suunnittelu ja toteutus heti käyntiin 2. Yhtenäiset ja tiiviit

Lisätiedot

Varhainen kasvu ja perusopetus Toimintakate Toimintatulot Perusopetuksen hallinto Toimintakate Toimintamenot

Varhainen kasvu ja perusopetus Toimintakate Toimintatulot Perusopetuksen hallinto Toimintakate Toimintamenot KÄYTTÖSUUNNITELMAT V 2011 KS 2011 Varhainen kasvu ja perusopetus Toimintakate -97 241 200 Toimintatulot 2 950 400 Myyntitulot 1 039 900 Maksutulot 250 000 Tuet ja avustukset 1 540 500 Muut toimintatulot

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI 29.8.2008

LOPPURAPORTTI 29.8.2008 29.8.2008 Sivu 1 Hanke: Uuden Jyväskylän peruskoulu- ja lukioverkko LOPPURAPORTTI 29.8.2008 Haahtela kehitys Oy Tinasepäntie 45, 00620 Helsinki, puhelin 09-777 1820, telefax 09-777 18250, sähköposti haahtela@haahtela.fi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ. Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit Flamenco, sevilannas Opisto to Flamenco, soleá Opisto to

JYVÄSKYLÄ. Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit Flamenco, sevilannas Opisto to Flamenco, soleá Opisto to Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit 11. 17.2.2019 JYVÄSKYLÄ Flamenco, sevilannas to 17.00-18.15 Flamenco, soleá to 18.15-19.30 Itämainen tanssi Valorinne Itämainen tanssi ma 19.00-20.15 jatkokurssi

Lisätiedot

Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa

Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 26.3.2019/14 Perusteet voimassa 27.3.2019 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12.

Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12. Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12.2012 Jyväskylän kaupunki ottaa järjestämäänsä perusopetukseen oppilaiksi

Lisätiedot

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Lisätiedot

Päiväkoti-kouluverkkoselvitys 2014. Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasraati 24.3.2014

Päiväkoti-kouluverkkoselvitys 2014. Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasraati 24.3.2014 Päiväkoti-kouluverkkoselvitys 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasraati 24.3.2014 25.3.2014 TAVOITE Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen 2014 tavoitteena on päivittää edellisen selvityksen pohjalta päiväkotien

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2014-2025 KYMPPI R -PALVELUVERKKOTYÖRYHMÄ LUONNOS 20.2.2014

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2014-2025 KYMPPI R -PALVELUVERKKOTYÖRYHMÄ LUONNOS 20.2.2014 PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2014-2025 KYMPPI R -PALVELUVERKKOTYÖRYHMÄ LUONNOS 20.2.2014 SISÄLTÖ DIA Työryhmä 3 Johdanto 4 Selvityksen tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi 5 Palvelulinjaukset

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

Terveydenhuollon tilaverkosta ja vuoden 2012 taloudesta JYVÄSKYLÄ. JJ Koski

Terveydenhuollon tilaverkosta ja vuoden 2012 taloudesta JYVÄSKYLÄ. JJ Koski Terveydenhuollon tilaverkosta ja vuoden 2012 taloudesta JYVÄSKYLÄ JJ Koski SEUTUTERVEYSKESKUS JA JYVÄSKYLÄN YHTEISTOIMINTA-ALUE KONNEVESI MULTIA UURAINEN KEURUU LAUKAA HANKASALMI PETÄJÄVESI JYVÄSKYLÄ MUURAME

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Voimassa 1.1.2014 alkaen UUDEN AALLON KAUPUNKI Sisällysluettelo... 1 LIIKUNTAPAIKKOJEN HINNOITTELU JA PERIAATTEET... 3 LIIKUNTAHALLIT... 4 LIIKUNTASALIT... 6 KUNTOSALIT...

Lisätiedot

Jyväskylän seudun kuntajakoselvitys, varhaiskasvatus/ opetus/kulttuuri/liikunta- ryhmä

Jyväskylän seudun kuntajakoselvitys, varhaiskasvatus/ opetus/kulttuuri/liikunta- ryhmä Jyväskylän seudun kuntajakoselvitys, varhaiskasvatus/ opetus/kulttuuri/liikunta- ryhmä Perusopetuksen ja nuorisopalvelujen kehittämis- ja tehostamistoimenpiteet JYVÄSKYLÄ 23.10.2013 EL 28.10.2013 Kasvun

Lisätiedot

LAPSET VAIKUTTAMASSA,

LAPSET VAIKUTTAMASSA, JYVÄSKYLÄN LASTENPARLAMENTIN SUURISTUNTO TORSTAINA 20.2 klo12.00 VETURITALLEILLA LAPSET VAIKUTTAMASSA, NUORET JA AIKUISET TUKIJOINA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Miika Aarnio avaa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Voimassa 1.1.2015 alkaen UUDEN AALLON KAUPUNKI Sisällysluettelo... 1 LIIKUNTAPAIKKOJEN HINNOITTELU JA PERIAATTEET... 3 LIIKUNTAHALLIT... 4 LIIKUNTASALIT... 6 KUNTOSALIT...

Lisätiedot

Jyväskylän Tilapalvelu

Jyväskylän Tilapalvelu Jyväskylän Tilapalvelu Kuvien kertomana Toteuttanut: Keski-Suomen museo Kuvassa: oikealla Jarno Hacklin YIT Kiinteistötekniikka Oy:n toimitusjohtaja, Jyväskylän Tilapalvelusta kiinteistöjohtaja Esko Eriksson

Lisätiedot

Dynamo-hanke: Jyväskylän LastenParlamenttitoiminta LAPSET MUKANA VAIKUTTAMASSA, NUORET JA AIKUISET TUKIJOINA

Dynamo-hanke: Jyväskylän LastenParlamenttitoiminta LAPSET MUKANA VAIKUTTAMASSA, NUORET JA AIKUISET TUKIJOINA Dynamohanke: Jyväskylän LastenParlamenttitoiminta LAPSET MUKANA VAIKUTTAMASSA, NUORET JA AIKUISET TUKIJOINA DYNAMO Jyväskylän paikallishanke: LastenParlamenttitoiminta Kesto: 01/201008/2012 Toteuttaja:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN MAALAISKUNNAN ARKISTON YLEISLUETTELO v Arkiston nimi Hyllymetrit Vuodet

JYVÄSKYLÄN MAALAISKUNNAN ARKISTON YLEISLUETTELO v Arkiston nimi Hyllymetrit Vuodet A 2.9.2011 Ammattientarkastaja (0,1 hm) 1919 1948 Asuntolautakunta (11,3 hm) 1981 1992 Ks. kiinteistölautakunta. 1974 1980 Asunto Oy Jyväskylän mlk:n Jokileinikki (0,04 hm) 2002 Asutuslautakunta (0,5 hm)

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden painopisteet ja haasteet 2013

Sivistyspalveluiden painopisteet ja haasteet 2013 Sivistyspalveluiden painopisteet ja haasteet 2013 KV:n seminaari 6.2.2013 Apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto 1.2.2013 Tiejaosto n kaupunki Apulaiskaupunginjohtaja Timo Koiviston tehtäväalue Ympäristöterveysjaosto

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta. Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 25.11.2015/81 Perusteet voimassa 1.1.2016 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 06/2011 Aika: Tiistaina 5.4.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo 16.02. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 13/2011 Aika: Tiistaina 25.10.2011, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.05. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa.

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa. 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 9.00 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous on laillinen

Lisätiedot

Asukastilaisuus läntisen Palokan opetus-, varhaiskasvatus- ja nuorisopalvelujen suunnitelmista. Eino Leisimo Toimialajohtaja 7.9.

Asukastilaisuus läntisen Palokan opetus-, varhaiskasvatus- ja nuorisopalvelujen suunnitelmista. Eino Leisimo Toimialajohtaja 7.9. Asukastilaisuus läntisen Palokan opetus-, varhaiskasvatus- ja nuorisopalvelujen suunnitelmista Eino Leisimo Toimialajohtaja 7.9.2017 7.9.2017 Lähtökohdat (1) Palveluverkkoja kehitetään sekä alueiden että

Lisätiedot

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Agneetta Moisio

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Agneetta Moisio Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2016-2017 Puheenjohtaja Agneetta Moisio 3.10.2017 3.10.2017 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava 20-45

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 14/2011 Aika: Tiistaina 15.11.2011, klo 15 17 Paikka: Hipposhalli, Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 15. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kymppi R -palveluverkkoyhteistyö Jyväskylässä: päiväkotiverkkoselvitykset Kymppi-Moni työpaja Anna Isopoussu

Kymppi R -palveluverkkoyhteistyö Jyväskylässä: päiväkotiverkkoselvitykset Kymppi-Moni työpaja Anna Isopoussu Kymppi R -palveluverkkoyhteistyö Jyväskylässä: päiväkotiverkkoselvitykset Kymppi-Moni työpaja 31.5.2012 Anna Isopoussu Taustaa Kuntien yhdistyminen vuonna 2009 (Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän maalaiskunta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 11/08 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 11/08 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 11/08 Työvaliokunta 9.5.2008 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät maanantai 12.5.2008, kello 10.30 12.30 Jyväskylän kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO LIIKUNTAPALVELUT Versio 9.12.2010 UUDEN AALLON KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTAPAIKKOJEN HINNOITTELU JA PERIAATTEET...3 LIIKUNTAHALLIT...4 LIIKUNTASALIT...6 KUNTOSALIT...7 MUUT SISÄLIIKUNTATILAT...8

Lisätiedot

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015 Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia 3.2.2015 Jyväskylä pähkinänkuoressa Jyväskylä on saanut kaupunkioikeudet 22.3.1837, Jyväskylän kaupunki, maalaiskunta

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Agneetta Moisio avasi kokouksen klo 12.00. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,,

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, XXVII, Kaupunginjohtajan,, Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, Talouden)tasapainotus)etenee)oikeassa)suunnassa!) ) TA2015)toiminnallinen)mo6o:))

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HINNASTO JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Voimassa 1.1.2013 alkaen UUDEN AALLON KAUPUNKI Sisällysluettelo... 1 LIIKUNTAPAIKKOJEN HINNOITTELU JA PERIAATTEET... 3 LIIKUNTAHALLIT... 4 LIIKUNTASALIT... 6 KUNTOSALIT...

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous

Lisätiedot

Jyväskylän tilinpäätös 2011

Jyväskylän tilinpäätös 2011 Jyväskylän tilinpäätös 2011 TP 2010 TP 2011 Muutos Veroprosentti 19,00 % 19,00 % 0,00 % Asukasluku 130 816 132 062 1 246 Verotulot, milj. euroa 421,6 427,5 5,9 Verotulot, euroa/as 3 223 3 237 14 Vuosikate,

Lisätiedot

TAKAUS- JA LAINOITUSVASTUUT SEKÄ RISKIT

TAKAUS- JA LAINOITUSVASTUUT SEKÄ RISKIT Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakolain 9 :n mukainen hallinnon ja palvelujen järjestämissopimusluonnos 14.12.2007 LIITE 2 TAKAUS- JA LAINOITUSVASTUUT SEKÄ RISKIT 2 Riskit ja riskien

Lisätiedot

INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2009

INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2009 185 INVESTOINTIOSA 186 INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2009 1 000 euroa TP TA + M TA Taloussuunnitelma MENOT 2003 2004 Maa- ja vesialueet 6 819 1 297 797,0 797 797 797 797 Talonrakennus 6 510 50 50,0 50 50

Lisätiedot

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010 1 UusiKunta - kuntajakoselvitystyö Sivistyspalveluiden toimikunta PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, Kooste 4.3.2010 ASIKKALA 2009-2010 Kalkkisten koulu 31

Lisätiedot

Aika: Tiistai kello Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, Jyväskylä

Aika: Tiistai kello Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, Jyväskylä 8/2012 Aika: Tiistai 14.8.2012 kello 16-18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Talous lyhyesti. Asukasluku 1.1 82 409 83 400 84 200 Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 18,50 %

Talous lyhyesti. Asukasluku 1.1 82 409 83 400 84 200 Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 18,50 % LIITE 1: TALOUS LYHYESTI Talous lyhyesti TP 2003 Arvio 2004 TAE 2005 Asukasluku 1.1 82 409 83 400 84 200 Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 18,50 % Verotulot, milj. 218,4 218,9 228,4 Vuosikate, milj. 5,7 1,5

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2012 Aika: Tiistaina 15.5.2012, klo 16 18 Paikka: Matarakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen ja kulttuurin ja liikunnan sopeutustoimet vuoden 2014 talousarviossa. Timo Koivisto

Kasvun ja oppimisen ja kulttuurin ja liikunnan sopeutustoimet vuoden 2014 talousarviossa. Timo Koivisto Kasvun ja oppimisen ja kulttuurin ja liikunnan sopeutustoimet vuoden 2014 talousarviossa Timo Koivisto 21.10.2013 Johdon tukipalvelut Sopeutusvelvoite 14 950 (ltk) Eläköityvien vakansseja ei täytetä 19

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 3/2016 Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 9.02 2. Kaupungin tervehdys

Lisätiedot

Alueellinen pääakseli (5 kpl) TIKKAKOSKI PUUPPOLA JYLHÄNPERÄ

Alueellinen pääakseli (5 kpl) TIKKAKOSKI PUUPPOLA JYLHÄNPERÄ POHJOINEN TIKKAKOSKI PUUPPOLA JYLHÄNPERÄ PÄIVÄKOTIPALVELUJEN KÄYTTÖ 2013 PAIKKOJEN 1 032 1 118 1 200 1 122 723 874 962 975 318 332 434 469 Kunnallisessa päiväkodissa 31 % MITOITUS: 41 % 423 458 492 460

Lisätiedot

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013)

Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) 1.3 Strategiset kehittämishankkeet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma 2014-2016 (tarkistettu, 18.11.2013) Valtuustokauden tavoitteena on tehtyjen linjausten mukaisesti talouden tasapainon saavuttaminen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE 1 Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI 1. PALVELUIDEN NYKYTILAN KUVAUS Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen hallinnollinen järjestämistapa vaihtelee kunnittain.

Lisätiedot

INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2010

INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2010 203 INVESTOINTIOSA 204 INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2010 1 000 euroa TP TA + M TA Taloussuunnitelma MENOT 2004 2005 Maa- ja vesialueet 861 797 700,0 700 700 700 700 Talonrakennus 0 50 0,0 0 0 0 0 Yhdyskuntarakentaminen

Lisätiedot

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 SOPIMUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRROSTA JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Sopimuksen osapuolet Jyväskylän kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0 INVESTOINTISUUNNITELMA 2015-2018 6.11.2014 sisältää kaikki esitykset - kunnanjohtaja värikoodeill a merkinnyt ne, mihin esittää muutoksia Investointiraja 8.000 euroa (arvonlisäveroton). Sitovuustaso valtuustoon

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS NETTO

KÄYTTÖTALOUS NETTO Jyväskylän kaupungin tilinpäätös 2004 TP 2003 TP 2004 Muutos Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 0,00 % Asukasluku 82 409 83 582 1173 Verotulot, milj. euroa 218,4 220,3 1,9 Vuosikate, milj. euroa 5,7 5,1-0,6

Lisätiedot

JATKOVALMISTELURAPORTTI

JATKOVALMISTELURAPORTTI 1 Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN LUKIOKOULUTUKSEN SIIRTÄMINEN JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄÄN JATKOVALMISTELURAPORTTI Rehtori Jorma Lempinen asiantuntija-valmistelija

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIITE 1 Sivistyspalveluiden palvelualueen toimintayksiköt ja -paikat

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIITE 1 Sivistyspalveluiden palvelualueen toimintayksiköt ja -paikat JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIITE 1 Sivistyspalveluiden palvelualueen toimintayksiköt ja -paikat Sivistyspalvelukeskus, Kilpisenkatu 1, 40100 Jyväskylä OPETUSPALVELUT: * Perusopetusta antavat koulut: Halssilan

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 02/2011 Aika: Tiistaina 1.2.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.01. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

KESKUSTELUA TULEVAISUUDEN KOULUVERKOSTA - foorumi

KESKUSTELUA TULEVAISUUDEN KOULUVERKOSTA - foorumi KESKUSTELUA TULEVAISUUDEN KOULUVERKOSTA - foorumi 11.12.2017 OHJELMA Tervetuloa suunnittelija Tanja Räty Puheenvuorot Jyväskylän kaupungin yleiskaava - Miten Jyväskylän kaupunkirakenne kehittyy tulevina

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Jyväskylän päiväkotiverkko. Tavoitteena alueellinen päiväkotiverkko

Jyväskylän päiväkotiverkko. Tavoitteena alueellinen päiväkotiverkko Jyväskylän päiväkotiverkko Tavoitteena alueellinen päiväkotiverkko Tilojen nykytilan analysointi ja tilankäytön tehostaminen vanhojen kohteiden korjaustarve uusien tilavaihtoehtojen hankinta/rakentaminen

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Omistajakunnat Valtuusto Puheenjohtaja Jari Blom Hallitus Puheenjohtaja Pauli Partanen Tarkastuslautakunta Johtaja Vesa Saarikoski aikuisopisto ammattiopisto

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus LUONNOS Strategia ja opetussuunnitelma

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI

LOPPURAPORTTI 04.02.2010 Sivu 1/11 Tilaaja: Jyväskylän tilapalvelu Hanke: Kuokkalan - Vaajakosken alueiden kouluverkon päivitys LOPPURAPORTTI 04.02.2010 Haahtela kehitys Oy Tinasepäntie 45, 00620 Helsinki, puhelin 09-777

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 04/2011 Aika: Tiistaina 22.2.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.02. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on rajat ylittävä taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö. Se kehittää oppimisyhteisöjä kumppanuuden kautta. Kaksitoista

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 10.1.2012, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

LUKIOVERKON TOIMIPISTEVAIHTOEHTOJEN ESITTELY

LUKIOVERKON TOIMIPISTEVAIHTOEHTOJEN ESITTELY 05.01.2012 Sivu 1/15 Tilaaja: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Hanke: Jyväskylän koulutuskuntayhtymän lukioverkko vuonna 2020 LUKIOVERKON TOIMIPISTEVAIHTOEHTOJEN ESITTELY 05.01.2012 Haahtela kehitys Oy Bulevardi

Lisätiedot

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kouluverkkoselvityksen julkistus Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015/kh 15.2.2016) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi

Lisätiedot

Motto: Yhdessä toimien - terveyttä tukien

Motto: Yhdessä toimien - terveyttä tukien Motto: Yhdessä toimien - terveyttä tukien Jyväskylän yhteistoiminta-alue 4 Kuntaa 12 Terveysasemaa 150 000 asukkaan perusterveydenhuolto Henkilökuntaa 1400 115 aluelääkäriä ja muita lääkäreitä 12 terveysasemaa

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello 12.00. Kokous: Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Carita Järvi avasi kokouksen ajassa 12.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 05/2011 Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 16 19 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.04. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 3.4.2012, klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

Pohjaesitys: Kuullaan kaupunginjohtaja Timo Koiviston tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Pohjaesitys: Kuullaan kaupunginjohtaja Timo Koiviston tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 2/2012 Aika: Torstaina 9.2.2011, klo 9-15 Paikka: Nikolainsali Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Emilia Haapanen avaa kokouksen klo 9.00 2. Kaupungin tervehdys Pohjaesitys:

Lisätiedot

Pientä Suuressa hanke näkökulmia ja havaintoja

Pientä Suuressa hanke näkökulmia ja havaintoja Pientä Suuressa hanke näkökulmia ja havaintoja Virtuaaliopetuksen päivät 8.-9.12.2014 Jari Kinnula, kehittämispäällikkö ja Antero Hietamäki, rehtori Jyväskylän lukiokoulutus Jyväskylän lukiokoulutus: 1.1.2015!

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 2/2013 Aika: Tiistai 29.10.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen klo 16.04 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa 3/2013 Aika: Tiistai 19.11.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa 16.02. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Jyväskylän vuorohoito

Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupungin vuorohoito Myllytuvan päiväkoti Tikkakosken päiväkoti ma - la 5.00-22.30 Kuokkalan päiväkoti Tapiolan päiväkoti Keskusta Yö- ja viikonloppuhoito Luhtisen päiväkoti

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 10/2011 Aika: Tiistaina 13.9.2011, klo 16 18 Paikka: Kauppakeskus Jyväskeskus Kauppakatu 29 31 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.02 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Julkisen ja rakennetun kiinteistöomaisuuden hallinta Jyväskylässä Kunnallisvaaliehdokkaiden yhteinen tilaisuus 11.10.2012

Julkisen ja rakennetun kiinteistöomaisuuden hallinta Jyväskylässä Kunnallisvaaliehdokkaiden yhteinen tilaisuus 11.10.2012 Julkisen ja rakennetun kiinteistöomaisuuden hallinta Jyväskylässä Kunnallisvaaliehdokkaiden yhteinen tilaisuus 11.10.2012 Esko Eriksson Kiinteistöjohtaja, Kjs Jyväskylän Tilapalvelu Jyväskylällä on vahvan

Lisätiedot

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Carita Järvi

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Carita Järvi Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2017-2018 Puheenjohtaja Carita Järvi 25.09.2018 25.09.2018 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava. 20-45

Lisätiedot

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä Viherseminaari 1.11.2012 Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Liikkuminen on luonnollista Leikki-ikäinen lapsi liikkuu luonnostaan, kuitenkin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN LUKIOKOULUTUS JA KESKI-SUOMI

JYVÄSKYLÄN LUKIOKOULUTUS JA KESKI-SUOMI JYVÄSKYLÄN LUKIOKOULUTUS JA KESKI-SUOMI OSAAVA FORUM Jyväskylä 12. 13.11.2015 Antti Rastela Jyväskylän koulutuskuntayhtymä/ lukikoulutus EduCluster Finland Ltd - kv. koulutusmyynti ao-koulutus Oy - markkinaehtoisen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013 Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 15:24:02 090000 Maa-ja vesialueet OMA RAKENTAMINEN -3.500,00 3.500,00-100,0 MUUT -1.642,80-3.500,00 3.500,00-100,0-1.642,80 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00-374,00-100,0

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA (17)

KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA (17) KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA 2011 1(17) Määräraha Liikuntapalvelut TP2010 TA2010 TA2011 +/- % Toimintatulot 4 123 073 2 945 100 2 814 000-131 100-4,5 Toimintamenot 16 255 739 15 380 700 15 401 000 20 300 0,1

Lisätiedot

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö Avosairaanhoito Sakari Ritala Mari Muhonen Anu Mutka Keskitetyt palvelut Mauri Paajanen Riitta-Maija

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKIKONSERNI TA 2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKIKONSERNI TA 2013 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKIKONSERNI TA 2013 JYVÄSKYLÄN PERUSKUNTA Kaupungin määräysvaltaan kuuluvat säätiöt 6 kpl Kuntayhtymät omistusosuus yli 50 %, 2 kpl Tytäryhtiöt 17 kpl Alakonsernit 6 kpl Tytäryhtiöt 29

Lisätiedot

Uuden kunnan talousarvion suunnitteluohjeet. Työvaliokunta

Uuden kunnan talousarvion suunnitteluohjeet. Työvaliokunta Uuden kunnan talousarvion suunnitteluohjeet Työvaliokunta 26.5.2008 1 Vuoden 2009 talousarvion lähtökohdat 1/2 Järjestämissopimus: Kunnallisveroprosentti on vuonna 2009 18,5 % ja seuraavina vuosina veroprosentit

Lisätiedot

BIG DATA KIRJASTOJEN KOKOELMATYÖSSÄ JA PROFILOINNISSA. Viljami Marjomäki Jyväskylän kaupunginkirjasto

BIG DATA KIRJASTOJEN KOKOELMATYÖSSÄ JA PROFILOINNISSA. Viljami Marjomäki Jyväskylän kaupunginkirjasto BIG DATA KIRJASTOJEN KOKOELMATYÖSSÄ JA PROFILOINNISSA Viljami Marjomäki Jyväskylän kaupunginkirjasto Jyväskylän ja Turun kaupunginkirjastot Projekti käynnistyi 15.1.2018 Projekti päättyi 31.10.2018 Projektityöntekijä

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Keski-Suomen vaalipiiri. 179 Jyväskylä. Harju. s. 1/2. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta.

Keski-Suomen vaalipiiri. 179 Jyväskylä. Harju. s. 1/2. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 6 Vaalipäivän äänet, tarkastuslaskenta. 001 Kirkkopuisto s. 1/2 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän konsernirakenne 1.1.2009. Työvaliokunta 26.5.2008

Uuden Jyväskylän konsernirakenne 1.1.2009. Työvaliokunta 26.5.2008 Uuden Jyväskylän konsernirakenne 1.1.2009 Työvaliokunta 26.5.2008 UUDEN JYVÄSKYLÄN KUNTAKONSERNI Yhteensä 56 tytäryhteisöä ja 43 osakkuusyhtiötä. Tytärsäätiöt 7 kpl Tytäryhtiöt 15 kpl Alakonsernit 7 kpl

Lisätiedot