Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus. Jan Klavus, Leena Forma Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus. Jan Klavus, Leena Forma Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto"

Transkriptio

1 Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus Jan Klavus, Leena Forma Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto

2 Tausta Haavoittuvassa asemassa olevien väestöryhmien muuta väestöä heikompi elämänlaatu/hyvinvointi Nuoret; Ikäihmiset; Pitkäaikaistyöttömät; Maahanmuuttajat Interventioilla pyritään parantamaan kohderyhmien hyvinvointia Mitkä ovat interventioiden kustannukset ja mitä niillä saadaan aikaan? Interventioiden kustannusvaikuttavuus Kannattaako tämänkaltaisiin interventioihin kohdentaa yhteiskunnan voimavaroja?

3 Tutkimuskysymys Onko interventio kustannusvaikuttava verrattuna tavanomaisiin palveluihin? Interventio Internetpohjainen vertaisryhmätoiminta Ryhmämuotoinen palveluohjaus TYP-interventio Tutkimusjoukko Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret Yksin kotona asuvat 65 vuotta täyttäneet, joilla jokin hyvinvointia uhkaava tekijä, ja useiden palvelujen käyttöä Pitkäaikaistyöttömät

4 Aineisto Koe-kontrolliasetelma Ennen jälkeen kyselyt tutkittaville Kustannukset Sosiaali- ja terveyspalvelujen käytön kustannukset Työvoimapalvelujen käytön kustannukset Intervention kustannukset Vaikuttavuus Elämänlaadun ulottuvuudet (WHOQOL BREF) Yksinäisyys (UCLA Loneliness Scale) Pystyvyys (Capabilities)

5 Analyysit Inkrementaalinen kustannusvaikuttavuussuhde (ICER): Mitataan vaikuttavuuden ja kustannusten erotus koe- ja kontrolliryhmien välillä Jaetaan kustannusten erotus vaikuttavuuden erotuksella (ICER) Epävarmuuden hallinta: Koe-kontrollitutkimuksesta syntyy vain yksi piste-estimaatti kustannusvaikuttavuudelle (ICER) ICERin vaihteluväliä simuloidaan bootstrap-simuloinnilla (muodostetaan 5,000 uutta simuloitua aineistoa, joista lasketaan ICER) Kustannusvaikuttavuustaso näyttää simuloinnin tuloksen Hyväksyttävyyskäyrä kertoo, miten todennäköisesti uusi toimintamalli olisi taloudellisesti järkevä

6 Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret internetpohjainen vertaisryhmätoiminta (lähtötilanne n=107) Interventioryhmä n=39 Kontrolliryhmä n=68 Ikä (ka) Naiset (%) WHOQOL-BREF ulottuvuudet Fyysinen Psyykkinen Sosiaalinen Ympäristö Yksinäisyys (UCLA) Pystyvyys (CAPABILITIES)

7 Nuoret: Vaikuttavuus ja inkrementaalinen kustannusvaikuttavuus WHOQOL Psyykkinen WHOQOL Sosiaalinen UCLA Yksinäisyys CAPABILITIES Pystyvyys Interventioryhmä (muutos) Kontrolliryhmä (muutos) p-arvo aika*ryhmä Lisävaikuttavuus Lisäkustannukset ICER

8 Nuoret: Kustannusvaikuttavuustasot

9 Nuoret: Hyväksyttävyyskäyrät

10 Ikäihmiset - ryhmämuotoinen palveluohjaus (lähtötilanne n=388) Interventioryhmä n=183 Kontrolliryhmä n=205 Ikä (ka) Naiset (%) WHOQOL-BREF ulottuvuudet Fyysinen Psyykkinen Sosiaalinen Ympäristö Yksinäisyys (UCLA) Pystyvyys (CAPABILITIES)

11 Ikäihmiset: Vaikuttavuus ja inkrementaalinen kustannusvaikuttavuus WHOQOL Sosiaalinen Interventioryhmä (muutos) Kontrolliryhmä (muutos) p-arvo aika*ryhmä Lisävaikuttavuus Lisäkustannukset ICER UCLA Yksinäisyys

12 Kustannusvaikuttavuustasot

13 Hyväksyttävyyskäyrät

14 Pitkäaikaistyöttömät - TYP-interventio (lähtötilanne n=162) Interventioryhmä n=85 Kontrolliryhmä n=77 Ikä Naiset (%) WHOQOL-BREF ulottuvuudet Fyysinen Psyykkinen Sosiaalinen Ympäristö Yksinäisyys (UCLA) Pystyvyys (CAPABILITIES)

15 Vaikuttavuus ja inkrementaalinen kustannusvaikuttavuus (*ikä-, sukupuoli-ja koulutusvakioitu*) WHOQOL fyysinen *vakioitu* WHOQOL Psyykkinen *vakioitu* CAPABILITIES Pystyvyys *vakioitu* Interventioryhmä (muutos) Kontrolliryhmä (muutos) p-arvo aika*ryhmä Lisävaikuttavuus Lisäkustannukset ICER

16 Kustannusvaikuttavuustasot (vakioitu)

17 Hyväksyttävyyskäyrät (vakioitu)

18 Päätelmät Nuorille kohdistettu interventio osoitti myönteistä kehitystä vain pystyvyysulottuvuudella. Toimintatapa ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi millään maksuhalukkuuden tasolla (erehtymisriski > 40 %) Ikäihmisten interventiolla oli vaikuttavuutta sosiaalisen kanssakäynnin mittarilla, ja tämän indikaattorin suhteen toimintatapa oli kustannusvaikuttavaa n. 20 %:n erehtymisriskillä, jos maksuhalukkuus yhden lisävaikuttavuusyksikön saavuttamisesta olisi yli 600 Pitkäaikaistyöttömille tarkoitetun intervention osoitti vaikuttavuutta kaikilla käytetyillä indikaattoreilla. Se oli myös hyvin todennäköisesti (erehtymisriski < 10 %) kustannusvaikuttava fyysisen ja psyykkisen elämänlaadun suhteen, jos maksuhalukkuus olisi noin 200 ja 400 per yhden yksikön koheneminen ao. mittarin arvossa

19 Kiitos! Equity matters!

Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus Leena Forma, Jan Klavus, Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto

Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus Leena Forma, Jan Klavus, Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus Leena Forma, Jan Klavus, Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto Tausta Haavoittuvien ryhmien muuta väestöä heikompi elämänlaatu/hyvinvointi.

Lisätiedot

HAAVOITTUVASSA ASEMASSA OLEVIEN VÄESTÖRYHMIEN HYVIN- VOINNIN KOHENTAMISEEN ON KUSTANNUS-VAIKUTTAVIA KEINOJA

HAAVOITTUVASSA ASEMASSA OLEVIEN VÄESTÖRYHMIEN HYVIN- VOINNIN KOHENTAMISEEN ON KUSTANNUS-VAIKUTTAVIA KEINOJA HAAVOITTUVASSA ASEMASSA OLEVIEN VÄESTÖRYHMIEN HYVIN- VOINNIN KOHENTAMISEEN ON KUSTANNUS-VAIKUTTAVIA KEINOJA Yhteystiedot: Pekka Rissanen, pekka.rissanen@thl.fi Jan Klavus, jan.klavus@tuni.fi Leena Forma,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon interventioiden kustannus-vaikuttavuus. Pekka Rissanen

Sosiaalihuollon interventioiden kustannus-vaikuttavuus. Pekka Rissanen Sosiaalihuollon interventioiden kustannus-vaikuttavuus Pekka Rissanen 27.3.2017 1. Esimerkkejä aiemmista tutkimuksista Suomessa on toteutettu vain muutamia sosiaalipalvelujen kustannusvaikuttavuustutkimuksia

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen hoidon kustannusvaikuttavuus

Tyypin 2 diabeteksen hoidon kustannusvaikuttavuus Tyypin 2 diabeteksen hoidon kustannusvaikuttavuus Terveystaloustieteen ja kustannusvaikuttavuuden perusteita Jyväskylä 6.5.2015 TtM Simo Jääskeläinen FI-DM-15-04-05 1 Sisältö Terveystaloustiede Mitä se

Lisätiedot

Lääketeollisuus ry kevätseminaari VIISAITA PÄÄTÖKSIÄ KUSTANNUSVAIKUTTAVUUDELLA. Teija Kotomäki. Yhteiskuntasuhdejohtaja

Lääketeollisuus ry kevätseminaari VIISAITA PÄÄTÖKSIÄ KUSTANNUSVAIKUTTAVUUDELLA. Teija Kotomäki. Yhteiskuntasuhdejohtaja Lääketeollisuus ry kevätseminaari VIISAITA PÄÄTÖKSIÄ KUSTANNUSVAIKUTTAVUUDELLA Vaikuttavuustieto ja mittaaminen. Miten ja millaista tietoa tulisi kerätä? Miten saadaan tietoa kustannusvaikuttavista ja

Lisätiedot

Vaikuttavuuden tutkimus sosiaalityössä

Vaikuttavuuden tutkimus sosiaalityössä Vaikuttavuuden tutkimus sosiaalityössä 22/V/2019 Timo Toikko Professori UEF // University of Eastern Finland Vaikuttavuuden talo Tutkimusjohtaja Tomi Mäki-Opas, UEF 2 VEDUNG PAWSON & TILLEY GUBA & LINCOLN

Lisätiedot

Osallistava ryhmämuotoinen palveluohjaus toimintamalli ja sen vaikutukset ikäihmisten hyvinvointiin

Osallistava ryhmämuotoinen palveluohjaus toimintamalli ja sen vaikutukset ikäihmisten hyvinvointiin Osallistava ryhmämuotoinen palveluohjaus toimintamalli ja sen vaikutukset ikäihmisten hyvinvointiin PROMEQ-hankkeen alueellinen seminaari, Joensuu 5.2.2019 Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen & Sari Rissanen,

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Elämäntaitokurssi. OPISKELIJOIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI: MITÄ VOIMME TEHDÄ YHDESSÄ - koulutus- ja tapaamispäivä 5.6.2013 Biomedicum, Helsinki

Elämäntaitokurssi. OPISKELIJOIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI: MITÄ VOIMME TEHDÄ YHDESSÄ - koulutus- ja tapaamispäivä 5.6.2013 Biomedicum, Helsinki Elämäntaitokurssi OPISKELIJOIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI: MITÄ VOIMME TEHDÄ YHDESSÄ - koulutus- ja tapaamispäivä 5.6.2013 Biomedicum, Helsinki Helena Partinen toiminnanjohtaja Nyytin perustehtävä ja palvelut

Lisätiedot

Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari:

Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari: Kuntoutuksen vaikuttavuus, näytön paikka Mika Pekkonen johtava ylilääkäri Kuntoutus Peurunka Tämä esitys perustuu tarkastettuun väitöstutkimukseeni Kiipulankuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari: 40-vuotisjuhlaseminaari:

Lisätiedot

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen ( ) keskeiset tulokset

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen ( ) keskeiset tulokset Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen (2016 2018) keskeiset tulokset PROMEQ-osahankkeessa on tutkittu nuorten aikuisten (16

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

Elämänlaatu ja sen mittaaminen

Elämänlaatu ja sen mittaaminen 04.02.2013 Elämänlaatu ja sen mittaaminen Luoma Minna-Liisa, Korpilahti Ulla, Saarni Samuli, Aalto Anna-Mari, Malmivaara Antti, Koskinen Seppo, Sukula Seija, Valkeinen Heli, Sainio Päivi 04.02.2013 elämä

Lisätiedot

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Elämänlaatu ja yhteiskunnan sosiaalinen laatu miten PROMEQ-hanke tutkii ja edistää hyvinvoinnin ja terveyden tasaarvoa?

Elämänlaatu ja yhteiskunnan sosiaalinen laatu miten PROMEQ-hanke tutkii ja edistää hyvinvoinnin ja terveyden tasaarvoa? Elämänlaatu ja yhteiskunnan sosiaalinen laatu miten PROMEQ-hanke tutkii ja edistää hyvinvoinnin ja terveyden tasaarvoa? Professori Marja Vaarama, PROMEQ-hankkeen johtaja, Itä-Suomen yliopisto PROMEQ-hankkeen

Lisätiedot

Monialainen perhekeskus tuottaa kustannusvaikuttavia palveluja lapsiperhepalvelujen taloudellinen arviointi

Monialainen perhekeskus tuottaa kustannusvaikuttavia palveluja lapsiperhepalvelujen taloudellinen arviointi TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 17 TOUKOKUU 2019 Päälöydökset Monialaisen perhekeskuksen tarjoama lähipalvelujen kokonaisuus vähensi korjaavien lapsiperhepalvelujen tarvetta. Ehkäisevän perhetyön interventio oli

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista

Lisätiedot

Miten voidaan arvioida (palvelujärjestelmän) vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta?

Miten voidaan arvioida (palvelujärjestelmän) vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta? Miten voidaan arvioida (palvelujärjestelmän) vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta? Miika Linna, tutkimuspäällikkö (THL, Aalto yliopisto) Kuntamarkkinat 10.9. 2014 Palvelujärjestelmän kustannusvaikuttavuuden

Lisätiedot

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off 21.3.2017 22.3.2017 1 THL:n uudet sote-laissa suoraan määritellyt tehtävät 30 Palvelujen saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET Päivitetty 05/2016 OMAHOITOON JA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN SITOUTUMINEN 1 TERVEYSVALMENNUS JA TERVEELLISET ELINTAVAT 2 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TUKEVA ASUIN- JA HOITOYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Terveystaloustiede 2019

Terveystaloustiede 2019 Työpaperi 1/2019 Piia Pekola (toim.) Terveystaloustiede 2019 Terveystaloustieteen päivä 1.2.2019 Terveystaloustieteen päivä on jokavuotinen seminaari, joka kokoaa yhteen terveydenhuollon asiantuntijoita,

Lisätiedot

Tavoitteet ja johdon sitoutuminen. Moniammatillinen yhteistyö Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Vaikuttava työhyvinvointihanke

Tavoitteet ja johdon sitoutuminen. Moniammatillinen yhteistyö Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Vaikuttava työhyvinvointihanke Moniammatillinen yhteistyö Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Kuntotestauspäivät 2019 Ari Mänttäri, liikuntafysiologi, LitM, UKK Terveyspalvelut Oy Jussi Kirjavainen, toimitusjohtaja, TtM, Gymstick

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö - Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten?

Moniammatillinen yhteistyö - Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Moniammatillinen yhteistyö - Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Kuntotestauspäivät 2019 Ari Mänttäri, liikuntafysiologi, LitM, UKK Terveyspalvelut Oy Jussi Kirjavainen, toimitusjohtaja, TtM, Gymstick

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Ikäihmisten keskuudessa toteutetun ryhmämuotoisen intervention hyvinvointi- ja terveysvaikutukset

Ikäihmisten keskuudessa toteutetun ryhmämuotoisen intervention hyvinvointi- ja terveysvaikutukset Ikäihmisten keskuudessa toteutetun ryhmämuotoisen intervention hyvinvointi- ja terveysvaikutukset Sirpa Kannasoja, Mari Kivitalo & Kati Närhi, Jyväskylän yliopisto Hanna Ristolainen, Tuula Joro, Elisa

Lisätiedot

Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset. 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala

Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset. 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala Alipainoiset ( 75 % ihannepainosta): 40 % pitempään osastolla

Lisätiedot

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden

Lisätiedot

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella Niina Lehtinen Tavoite Vastaus kysymykseen Mitkä kuntien toimenpiteet vaikuttavat niin, että ihmiset kykenevät vahvistamaan elämänhallintataitojansa?

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot

Sote-tuloksellisuusmittarointia

Sote-tuloksellisuusmittarointia Sote-tuloksellisuusmittarointia Vaikuttavuus- ja kustannustieto-alaryhmän kuulumisia Etäesitys Seinäjoelle 8.4.2016 EPSOTE-taustatietotyöryhmän kokous Sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluorganisaatio

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Omahoitointerventioiden vaikuttavuuden arviointi

Omahoitointerventioiden vaikuttavuuden arviointi Omahoitointerventioiden vaikuttavuuden arviointi Yleislääkäripäivät, 24.11.2016 TkT, KTM Iiris Hörhammer (os. Riippa) HEMA-instituutti Aalto-yliopisto Sidonnaisuudet Työnantaja: Aalto-yliopisto Viimeisen

Lisätiedot

Onko erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Esimerkkinä sydäninfarktin hoito Unto Häkkinen 8.2.

Onko erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Esimerkkinä sydäninfarktin hoito Unto Häkkinen 8.2. Onko erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Esimerkkinä sydäninfarktin hoito Unto Häkkinen 8.2.2013 1 Terveyspalvelujärjestelmän tavoitteet Päätavoitteet: Terveyden

Lisätiedot

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi I&O Seminaari: Parasta elämää kotona II ja näin se tehdään! Pekka Rissanen, THL Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen mistä on kyse?

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen mistä on kyse? Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen mistä on kyse? Sosiaalilääketieteen päivät 3.10.2018 THL, Helsinki Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Esityksen sisältö Miksi tarvitsemme

Lisätiedot

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Ikääntyneiden ravitsemusfoorumi 10. 11.11.2011 Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Geriatrisen hoidon tutkimuskeskus Gerho http://www.uef.fi/gerho/etusivu

Lisätiedot

Teesit vaikuttavuusinvestoimisesta

Teesit vaikuttavuusinvestoimisesta Teesit vaikuttavuusinvestoimisesta 1 Ennakoivat ja pitkäjänteiset investoinnit luovat hyvinvointia ja kutistavat kestävyysvajetta. 2 Vaikuttavuuden perusta on kirkas tulostavoite. 3 Huolellinen mallinnus

Lisätiedot

Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012. www.likes.fi

Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012. www.likes.fi Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012 Sisältö Johdanto Motivointi muutokseen arvotyöskentelyn ja itselle tärkeiden asioiden avulla

Lisätiedot

Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ)

Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ) Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ) Tomi Mäki-Opas & Marja Vaarama Itä-Suomen yliopisto 13.11..2018 KSSOTE-seminaari / Mäki-Opas & Vaarama 1 Esityksen sisältö PROMEQ lyhyesti Tavoitteet

Lisätiedot

MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen

MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen 13.6.2018 Taustaa TSEMPPAA HYVÄ FIILIS- HANKKEEN PÄÄTAVOITTEENA ON KEHITTÄÄ UUSI INNOVATIIVINEN TOIMINTAMALLI NEET-NUORTEN AKTIVOIMISEKSI

Lisätiedot

CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi

CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi CP-vammaisten lasten elämänlaatu Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi Elämänlaatu WHO ja elämänlaatu WHO:n määritelmän mukaan elämänlaatuun liittyvät fyysinen terveys

Lisätiedot

Asiakashyötyjen arviointi

Asiakashyötyjen arviointi Asiakashyötyjen arviointi esimerkkinä lastensuojelun systeemisen toimintamallin arviointitutkimus 2017-2018 Elina Aaltio Tutkija Lapset, nuoret ja perheet THL Systeemisen mallin pilotointi 2017-2018 Pilotoidaan

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua

Lisätiedot

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Mitä on näyttö vaikuttavuudesta Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sidonnaisuudet Päätoimi Suomalaisessa Lääkäriseurassa Duodecimissa Suomen ASH ry hallitus Tieteellinen näyttö Perustana

Lisätiedot

Dosentti Tomi Mäki-Opas, Professori emeritus Richard Pieper & Professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopisto (UEF)

Dosentti Tomi Mäki-Opas, Professori emeritus Richard Pieper & Professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopisto (UEF) Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ) Sosiaalisen markkinoinnin lähestymistapa interventioiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin Dosentti Tomi Mäki-Opas, Professori emeritus

Lisätiedot

Hoitohenkilökunnan koulutus vanhuksille haitallisten lääkkeiden käytön vähentämiseksi, vaikutus kaatumisiin ja kognitioon

Hoitohenkilökunnan koulutus vanhuksille haitallisten lääkkeiden käytön vähentämiseksi, vaikutus kaatumisiin ja kognitioon Hoitohenkilökunnan koulutus vanhuksille haitallisten lääkkeiden käytön vähentämiseksi, vaikutus kaatumisiin ja kognitioon! Anna-Liisa Juola, geriatrin ja yleislääketieteen erikoislääkäri, Helsingin Yliopisto

Lisätiedot

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan

Lisätiedot

231 hyöty eivät välttämättä kohtaa kyseisellä sektorilla optimaalisesti. Mittaamismenetelmän täytyy olla siis helppo täyttää, käyttää ja ennen kaikkea tulkita. Stakes:ssa on runsaasti projekteja, joissa

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Yleislääkäripäivät 23.11. 2017 LT Päivi Hämäläinen, hankejohtaja STM Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri 1 23.11.2017 Päivi Hämäläinen

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilu ja tulokset 6.2.2015 Päätösseminaari Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos Tuloksekas työllistämien -hanke Tarve Tarve

Lisätiedot

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Päivi Hämäläinen Hankejohtaja, STM 1 27.2.2019 Hankejohtaja LT Päivi Hämäläinen, STM TAUSTA

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

THL:n sote-arviointi

THL:n sote-arviointi THL:n sote-arviointi Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset tehostuminen (STM) Yksikanavainen rahoitus (?), valtion rahoitus Myös kuntaperusteista sote-järjestämistä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa TIIVISTELMÄ SUUNNITELMAN TAVOITE Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa SUUNNITELMAN TAUSTA Lasten ja

Lisätiedot

Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä

Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä Kehittämisjohtaja Anu Niemi, Siun sote Työkokous kuntien hyvinvoinnin edistämisen toimijoille Joensuu 19.10.2016 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 on hyvinvointiraportointityönryhmän yhdessä eri toimialojen edustajien kanssa laatima katsaus hyvinvoinnin ja toimintaympäristön kehityksestä

Lisätiedot

Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät

Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät Puheenjohtajan keskeisin tehtävä Pitää huolta aikataulusta huolehtia siitä, että kaikki saavat mahdollisuuden osallistua keskusteluun Tauot pidetään sovitusti

Lisätiedot

Movendos on 2012 perustettu yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä valmennus- ja teknologiayhtiö

Movendos on 2012 perustettu yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä valmennus- ja teknologiayhtiö Movendos on 2012 perustettu yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä valmennus- ja teknologiayhtiö Spin-off terveyskäyttäytymisen tutkimuksesta Asiakkaina yritykset, työterveyshuolto,

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen Vamos palvelut Vesa Sarmia Suomessa noin 60 000 nuorta koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, joista Vamos kohderyhmää arviolta

Lisätiedot

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi 16.11.2011 Jäsentely Ikääntyminen Suomessa Kotona asuminen Iäkkäiden kokemuksia

Lisätiedot

Toimintakyvyn arviointi asiakkaan parhaaksi. Työhönkuntoutuksen yhteydessä

Toimintakyvyn arviointi asiakkaan parhaaksi. Työhönkuntoutuksen yhteydessä asiakkaan parhaaksi Työhönkuntoutuksen yhteydessä Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry on Kajaanin seutukunnan kuntien ylläpitämä yhdistys, joka tarjoaa valmennus- ja kuntoutuspalveluja työttömille työnhakijoille.

Lisätiedot

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä Mittarityöpaja Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita 26.1.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sote-uudistuksessa sosiaalityöhön tarvitaan toimivat vaikuttavuuden arvioinnin

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Kykyviisari muutoksen jäljillä

Kykyviisari muutoksen jäljillä Kykyviisari muutoksen jäljillä Kirsi Unkila/ Kalle Lautala Solmu- (sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke 2014-2017) Työterveyslaitos Lahti 25.1.2017 Koettu työkyky tällä

Lisätiedot

2. Kuntoutusjärjestelmä ennakoivaksi, keskeiseksi osaksi uudistuksia

2. Kuntoutusjärjestelmä ennakoivaksi, keskeiseksi osaksi uudistuksia Kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 14.10.2015 Kuntoutussäätiö Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 1. Työhön kuntoutuminen on strateginen valinta Työhön kuntoutuminen on strateginen valinta

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 4: Ikäihmiset Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut ja väestöennusteet eri ikäryhmittelyillä 65 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Sotelan toiminta-avustukset

Sotelan toiminta-avustukset Sotelan toiminta-avustukset Pisteytys- ja laskutavoista 1 Kirsi Nurmio Kriteerit hyväksytty lautakunnassa 9.11.2017 Määrällinen arviointi Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUS- KETJU 1

VAIKUTTAVUUS- KETJU 1 VAIKUTTAVUUS- KETJU 1 Sisältö Vaikuttavuusketju....... 3 Tarve 4 Visio. 4 Tavoite..... 4 Resurssit...5 Toimenpiteet....5 Tulokset.....5 Vaikuttavuus.....5 Hyvän mitat Tietojen keräämisen suunnitelma 6

Lisätiedot

Terveystaloustiede. Petra Falkenbach TtM

Terveystaloustiede. Petra Falkenbach TtM Terveystaloustiede Petra Falkenbach TtM 18.4.2018 19.4.2018 Terveystaloustiede Terveystaloustiede tarkastelee terveydenhuoltoa taloustieteen näkökulmasta ja sen menetelmiä käyttäen Tarkastelu koskee kaikkea

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö Seksuaalisuus on Erottamaton

Lisätiedot

VAIKUTUKSET, VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUS-VAIKUTTAVUUS

VAIKUTUKSET, VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUS-VAIKUTTAVUUS SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN VAIKUTUKSET, VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUS-VAIKUTTAVUUS Aija Kettunen Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus Hämeenlinna 26.11.2018 Sosiaalisen kuntoutuksen Vaikutukset Tapahtuuko

Lisätiedot

Aktiivisena eläkkeellä

Aktiivisena eläkkeellä Aktiivisena eläkkeellä Kaisa Kirves, erikoistutkija Labquality Days 2016 12.2.2016 12.2.2016 Työterveyslaitos Kaisa Kirves www.ttl.fi 1 Syntyvyys laskenut Ikääntyneiden osuus kasvanut 12.2.2016 Työterveyslaitos

Lisätiedot

Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys

Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys Vaikuttavuus haasteena Vaikuttavuudesta puhutaan paljon, mutta se ymmärretään huonosti se on stiiknafuula, jonka kukin saa määritellä omalla tavallaan; Vaikuttavuuden

Lisätiedot

Ystäväpiiri-toiminta Tutkimuksesta käytäntöön

Ystäväpiiri-toiminta Tutkimuksesta käytäntöön Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Ystäväpiiri-toiminta Tutkimuksesta käytäntöön Heidi Rytky, projektityöntekijä, Vanhustyön keskusliitto Centralförbundet för de gamlas väl ry Yksinäisyys

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI KVPS-KONSERNIN LYHYTAIKAISHOIDON PALVELUIDEN VAIKUTUSTEN JA VAIKUTTAVUUDEN ANALYSOINNIN TUKI

LOPPURAPORTTI KVPS-KONSERNIN LYHYTAIKAISHOIDON PALVELUIDEN VAIKUTUSTEN JA VAIKUTTAVUUDEN ANALYSOINNIN TUKI LOPPURAPORTTI KVPS-KONSERNIN LYHYTAIKAISHOIDON PALVELUIDEN VAIKUTUSTEN JA VAIKUTTAVUUDEN ANALYSOINNIN TUKI SISÄLTÖ 1. Hankkeen tausta ja tavoitteet 2. Seurantajärjestelmän sisältö ja mittarit 1. HANKKEEN

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn

Lisätiedot

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa

Lisätiedot

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDESTA TOIPUMISEN VAIHEET 1. ESIHARKINTA -> ONGELMAN KIELTÄMINEN,

Lisätiedot

RAND-36-mittari työikäisten kuntoutuksessa

RAND-36-mittari työikäisten kuntoutuksessa RAND-36-mittari työikäisten kuntoutuksessa Mika Pekkonen lääketieteen tohtori liikuntalääketieteen erikoislääkäri kuntoutuksen erityispätevyys johtava ylilääkäri varatoimitusjohtaja Peurunka Hyviin toimintakäytäntöihin

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot

Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot Equity matters! Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot Tomi Mäki-Opas & Marja Vaarama Itä-Suomen yliopisto 1 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET 1. Lähestyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä

Lisätiedot

Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet

Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet Eero Eskolan rahasto Avustuksia parantamaan hyvinkääläisten vanhusten elinoloja 1. yleisavustukset vanhustenhuollon hankkeisiin 2. avustukset yksittäisiin vanhustenhuollon

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö

Lisätiedot

Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea

Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea Lääkevalmisteiden arviointi Onko lääke tehokas ja turvallinen; täyttääkö se laatuvaatimukset? Lääkehoitojen arviointi

Lisätiedot