HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2009. Aika Tiistai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2009. Aika Tiistai 6.10.2009 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144"

Transkriptio

1 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2009 Aika Tiistai kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 9 Rehtorin valinta toimikaudelle A 10 Vararehtoreiden valinta A 11 Oulun yliopiston harjoittelukoulujen hallinnollisen aseman muutos A 12 Oulun yliopiston laatujärjestelmän eli Toiminnan kehittämisen malli Talousjohtaja B 1 Oulun yliopiston maksuliikennepankki (salainen JulkL k) B 2 Oulun yliopiston testamentti- ja lahjoitusrahastojen yhdistäminen B 3 Syksyn 2009 tulosneuvottelut B 4 Valtion perusrahoituksen kohdentamisperiaatteet vuodelle 2010 B 5 Toiminnanohjauksen kehittämisen tilanne

2 HALLITUS PÖYTÄKIRJA A 8/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Hannu Pietilä, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Hannu Pietilä, hallintojohtaja 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Oulun yliopiston johtosäännön mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, ellei hallitus ole toisin päättänyt. Hallitus päätti kokouksessaan , että kokouskutsu lähetetään sähköisesti. Kutsu kokoukseen on lähetetty Päätösesitys: Päätös: Hallitus toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Hallintojohtaja Hannu Pietilä

3 HALLITUS PÖYTÄKIRJA A 9/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Hannu Pietilä, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Hannu Pietilä, hallintojohtaja 2 Rehtorin valinta toimikaudelle Uuden yliopistolain tullessa voimaan rehtoreiden toimikaudet päättyvät. Yliopistolain 18 :ssä säädetään rehtorin valinnasta ja kelpoisuudesta seuraavaa: 18 Julkisoikeudellisen yliopiston rehtorin valinta Julkisoikeudellisen yliopiston hallitus valitsee rehtorin enintään viiden vuoden määräajaksi. Rehtoriksi valittavalta vaaditaan, että hän on suorittanut tohtorin tutkinnon ja että hänellä on rehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito. Oulun yliopiston johtosäännön 12 :ään sisältyy rehtorin valinnan ja tehtävien osalta mm seuraavat määräykset: 12 Rehtori, tutkimusrehtori ja koulutusrehtori Yliopistossa on rehtori ja enintään kolme vararehtoria, joista yhtä vararehtoria kutsutaan tutkimusrehtoriksi ja yhtä koulutusrehtoriksi.

4 Rehtorin ja vararehtoreiden toimikausi on viisi vuotta, josta voidaan erityisestä syystä poiketa. Heidät voidaan valita tehtäviinsä enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi. Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja päättää niistä yliopistoa koskevista asioista. joita ei ole säädetty tai määrätty muun toimielimen tehtäväksi. Rehtori vastaa yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Rehtorin tehtävistä on säädetty yliopistolain 17 :ssä. Hallitus päätti kokouksessaan ilmoittaa rehtorin tehtävän avoimeksi. Rehtorin valintaa valmistelemaan asetettiin samalla työryhmä, jonka muodostavat hallituksen puheenjohtaja Hans Söderlund, varapuheenjohtaja Leena Mörttinen sekä professori Markku Savolainen. Sanomalehdissä Kaleva ja Helsingin Sanomat julkaistiin liitteen mukainen kuulutus (liite 1, HA 9/2009). Hakukuulutus julkaistiin myös yliopiston www-sivulla. Tehtävään ilmoittautui määräaikaan mennessä seuraavat henkilöt: MMT Jalo Aminoff Dr.Eng., TkT Pekka Kess FT Lauri Lajunen LKT Heikki Ruskoaho FT Rauli Svento LT Osmo Tervonen TkT Anna-Maija Ylimaula. Tehtävän täyttöä valmistelemaan asetettu työryhmä päätti kutsua haastatteluun tehtävään ilmoittautuneista FT Lauri Lajusen, LKT Heikki Ruskoahon, FT Rauli Sventon sekä TkT Anna-Maija Ylimaulan. Haastattelut toteutettiin Työryhmän esitys rehtorin valinnaksi tullaan esittämään hallituksen kokouksessa. Liitteenä 2, HA 9/2009 hallintopalveluissa laadittu yhteenveto rehtorin tehtävään ilmoittautuneiden hakemusasiakirjoista, jossa ansiot on jaoteltu rehtorin tehtävän kannalta keskeisten kriteerien mukaan: - akateemisen asiantuntijayhteisön johtaminen ja perehtyneisyys yliopistohallintoon; - yliopistolaitoksen tuntemus, koulutus ja tutkimus; - yhteiskunnallinen vuorovaikutus sekä muut ansiot. Työryhmä on omassa haastattelussaan täydentänyt ansioiden selvittämistä siltä osin kuin ne eivät ole ilmenneet hakemusasiakirjoista.

5 Tehtävään ilmoittautuneiden hakemusasiakirjat on toimitettu hallituksen jäsenille jo aikaisemmin sähköpostitse. Liitteenä myös luonnos rehtorisopimukseksi (liite 3, HA 9/2009), joka on käsitelty SYTY:n (Suomen yliopistojen työnantajayhdistys ry. Finlands universitets arbetsgivarförening ry.) hallituksessa. Päätösesitys: Hallitus suorittaa rehtorin valinnan ja valtuuttaa puheenjohtajan käymään neuvottelut valitun henkilön kanssa rehtorisopimuksesta. Päätös: Hallitus päätti yksimielisesti valita rehtoriksi toimikaudeksi filosofian tohtori Lauri Lajusen. Hallituksen puheenjohtaja valtuutettiin käymään rehtorin kanssa neuvotteluja rehtorisopimuksesta. Rehtorisopimukseen otetaan erillinen liite, jossa määritellään rehtorille asetettavat tavoitteet. Rehtorisopimuksen allekirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja rehtori. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Hallintojohtaja Hannu Pietilä

6 HALLITUS PÖYTÄKIRJA A 10/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Hannu Pietilä, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Lauri Lajunen, rehtori Hannu Pietilä, hallintojohtaja Sami Klemola, talousjohtaja 3 Vararehtoreiden valinta Yliopistolain 17 :n 4 momentin mukaan yliopistolla voi olla vararehtoreita sen mukaan kuin johtosäännöllä määrätään. Vararehtoreita koskevat yleiset määräykset on sijoitettu yliopiston johtosäännön 12 :ään, jossa on määräyksiä myös rehtorista sekä rehtorin ja vararehtoreiden välisen toimivallan määräytymisestä. Oulun yliopiston johtosäännön 12 :ssä todetaan rehtorin sekä vararehtoreiden osalta: 12 Rehtori, tutkimusrehtori ja koulutusrehtori Yliopistossa on rehtori ja enintään kolme vararehtoria, joista yhtä vararehtoria kutsutaan tutkimusrehtoriksi ja yhtä koulutusrehtoriksi. Hallitus valitsee vararehtorit rehtorin esityksestä sekä päättää heidän tehtävistään. Hallitus voi vapauttaa vararehtorit tehtävistään, jos siihen on tehtävän luonne huomioon ottaen hyväksyttävä ja perusteltu syy. Rehtorin ja vararehtoreiden toimikausi on viisi vuotta, josta voidaan erityisestä syystä poiketa. Heidät voidaan valita tehtäviinsä enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.

7 Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja päättää niistä yliopistoa koskevista asioista. joita ei ole säädetty tai määrätty muun toimielimen tehtäväksi. Rehtori vastaa yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Rehtorin tehtävistä on säädetty yliopistolain 17 :ssä. Rehtori asettaa johtamisen tueksi yliopiston johtoryhmän. Johtoryhmän tehtävänä on tukea rehtoria yliopiston johtamisessa ja kehittämisessä sekä strategian toimeenpanossa. Rehtori voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian yliopiston muun toimielimen tai henkilön ratkaistavaksi. Rehtori on vapautettu vakinaiseen toimeensa kuuluvista tehtävistä. Vararehtorit voidaan vapauttaa vakinaiseen toimeensa kuuluvista tehtävistä. Rehtorin ollessa estynyt hänen tehtäviään hoitavat vararehtorit hallituksen päättämällä tavalla. Ennen kuin rehtori ryhtyy valmistelemaan hallitukselle esitystä vararehtoreiden valinnasta, asiasta on syytä käydä linjakeskustelu hallituksessa. Ratkaistavia asioita on mm. vararehtoreiden lukumäärä vararehtoreiden tehtävät vararehtoreiden vapauttaminen osittain tai kokonaan vakinaiseen toimeen kuuluvista tehtävistä rehtorin tehtävien hoitaminen rehtorin ollessa estynyt hoitamaan tehtäväänsä. Päätösesitys: Päätös: Hallitus käy linjakeskustelua vararehtoreiden valinnasta sekä heidän tehtävistään. Hallitus kävi keskustelua vararehtoreiden valinnasta. Rehtori tekee hallitukselle esityksen vararehtoreiksi ja heidän tehtävikseen. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Hallintojohtaja Hannu Pietilä

8 HALLITUS PÖYTÄKIRJA A 11/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Hannu Pietilä, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Lauri Lajunen, rehtori Rauli Svento, vararehtori Hannu Pietilä, hallintojohtaja Sami Klemola, talousjohtaja 4 Oulun yliopiston harjoittelukoulujen hallinnollisen aseman muutos Uuden yliopistolain 88 :ssä säädetään harjoittelukoulusta seuraavaa: 88 Harjoittelukoulu Yliopistoon, jossa järjestetään opettajankoulutusta, kuuluu opetusharjoittelua ja opettajankoulutuksen kehittämistä varten tarpeellinen määrä harjoittelukouluja, joissa voidaan järjestää perusopetusta ja esiopetusta sekä lukiokoulutusta. Harjoittelukoulun oppilaat eivät ole yliopistoon kuuluvia opiskelijoita. Edellä 1 momentissa tarkoitetun opetuksen järjestämisessä ja toiminnan lopettamisessa noudatetaan, mitä muualla säädetään perusopetuksesta, esiopetuksesta ja lukiokoulutuksesta valtion oppilaitoksessa. Samoja säännöksiä noudatetaan päätettäessä harjoittelukoulun laajentamisesta käsittämään entistä useammille ikäkausille tarkoitettua opetusta ja koulutusta sekä koulun toiminnan vastaavasta supistamisesta. Toimintaa voidaan supistaa tai se voidaan lopettaa, kun tarve koulutuksen järjestämiseen vähenee tai loppuu.

9 Harjoittelukoulussa on yliopiston asettama toimielin, jonka jäseninä voi olla myös yliopistoon kuulumattomia jäseniä. Harjoittelukoulussa on myös johtava rehtori, joka vastaa koulun toiminnasta. Harjoittelukoulun toiminnasta ja hallinnosta määrätään tarkemmin yliopiston johtosäännössä. Oulun yliopiston johtosäännön 2 :ssä todetaan: Sen lisäksi mitä harjoittelukouluista on säädetty yliopistolaissa ja -asetuksessa, harjoittelukoulun asemasta, hallinnosta ja toiminnasta määrätään harjoittelukouluja koskevassa johtosäännössä. 2 Harjoittelukoulua koskevan johtosäännön valmistelu on parhaillaan meneillään ja se on tarkoitus hyväksyä viimeistään hallituksen joulukuun kokouksessa. Johtosäännön valmistelussa on eräs keskeinen asia, toimivatko Oulun ja Kajaanin harjoittelukoulut yhtenä kokonaisuutena vai onko Oulun yliopistossa kaksi erillistä harjoittelukoulua kuten nykyisin. Harjoittelukoulujen rakenne linkittyy keskeisesti myös opettajankoulutuksen kokonaisorganisointiin. Kajaanin opettajankoulutus on muodostanut aikaisemmin oman tulosyksikön. Hallituksen hyväksymässä johtosäännössä tulosyksikköjako Oulun ja Kajaanin opettajankoulutuksen välillä on poistettu ja näin Oulun yliopiston opettajankoulutus muodostaa alkaen hallinnollisesti yhden kokonaisuuden. Hallinnollisen aseman muutos sisältyy myös Oulun yliopiston uuteen strategiaan vuosille Kasvatustieteiden tiedekunta on käsitellyt kokouksessaan harjoittelukoulujen asemaa huomioiden opettajankoulutuksen tuleva muutos ja tehnyt seuraavan päätöksen: Kasvatustieteiden tiedekunta esittää yliopiston uudelle hallitukselle, että Oulun normaalikoulu ja Kajaanin normaalikoulu yhdistetään ja niistä muodostetaan yksi hallinnollinen, kasvatustieteiden tiedekuntaan suoraan kuuluva yksikkö; Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Oulussa ja Kajaanissa toimivat harjoittelukoulun osat tulevat käyttämään nykyisiä nimiään: Oulun normaalikoulu ja Kajaanin normaalikoulu. Normaalikoulujen toiminta jatkuu käytössä olevien voimavarojen puitteissa nykyisessä laajuudessaan. Uudessa Oulun yliopiston harjoittelukoulussa on kaksi päätoimista rehtorin työsuhteista tehtävää (nykyiset viranhaltijat Seija Blomberg ja Timo Lappi), joista toinen nimetään yliopistolain 88 :n mukaisesti koko harjoittelukoulun johtavaksi rehtoriksi

10 Edellä esitetyt asiat sisällytetään hallitukselle myöhemmin esitettävään harjoittelukoulun johtosääntöön. Ennen yliopiston hallituksen käsittelyä tulee asiasta käydä yt-neuvottelu. Päätösesitys: Päätös: Hallitus päättää, että Oulun normaalikoulu ja Kajaanin normaalikoulu yhdistetään ja niistä muodostetaan yksi hallinnollinen, kasvatustieteiden tiedekuntaan suoraan kuuluva yksikkö; Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Päätös otetaan huomioon johtosääntövalmistelussa. Hallitus hyväksyi päätösesityksen. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Hallintojohtaja Hannu Pietilä

11 HALLITUS PÖYTÄKIRJA A 12/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Hannu Pietilä, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Lauri Lajunen, rehtori Rauli Svento, vararehtori Hannu Pietilä, hallintojohtaja Sami Klemola, talousjohtaja Suvi Eriksson, suunnittelija 5 Oulun yliopiston laatujärjestelmän eli Toiminnan kehittämisen malli Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien kehittämistä on ohjannut korkeakoulutuksen laadunvarmistusta pohtineen opetusministeriön työryhmän muistio. Muistiossa korostettiin, että päävastuu tieteellisen tutkimuksen, koulutuksen ja muun toiminnan laadusta on korkeakouluilla itsellään. Työryhmä esitti, että korkeakoulut päättävät itse kaikki toiminnot kattavan laadunvarmistusjärjestelmänsä tavoitteista, menetelmistä sekä järjestelmän kehittämisestä. Työryhmän esityksen mukaisesti Suomessa on otettu käyttöön korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien arviointi eli auditointi, jonka toteuttamisesta vastaa Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA). Auditointi on tarkoitus toteuttaa ensimmäisen kerran jokaisessa korkeakoulussa vuoden 2011 loppuun mennessä. Oulun yliopiston laatujärjestelmä auditoidaan marraskuussa KKA:n asettama auditointiryhmä vierailee yliopistolla Yliopiston hallitus hyväksyi kaikki toiminnot kattavan Toiminnan kehittämisen mallin yliopiston laatujärjestelmäksi kokouksessaan 4/2008. Laatujärjestelmän valmistelusta on vastannut laatutyön ohjausryhmä TOPQA vararehtori Rauli Sventon johdolla. Toiminnan kehittämisen malli muodostuu kaikkien toimintojen laadunvarmistuksen systemaattisista, riittävän yhdenmukaisista ja dokumentoiduista

12 rakenteista, vastuun määrittelyistä ja menettelytavoista. Toiminnan kehittämisen mallin laatukäsikirjassa ( määritellään laatutyön tavoitteet, periaatteet ja käsitteet sekä ydintoimintojen kriittiset tehtäväkokonaisuudet ja keskeiset vastuut. Vuonna 2009 TOPQA päätti toteuttaa laatujärjestelmää arvioivan kaksiosaisen sisäisen auditoinnin. KKA:n ulkoista auditointia mukaileva sisäinen auditointi sekä tutkimuksen kehittämistoiminnan arviointi tuottivat arvokasta tietoa yliopiston auditointivalmiudesta, laatujärjestelmän ominaispiirteistä sekä tarvittavista kehittämistoimenpiteistä. Auditointien keskeisiä tuloksia on käsitelty koko yliopistoyhteisölle avoimessa seminaarissa, TOPQAssa, tiedeneuvostossa, koulutusneuvosto KOTKAssa sekä yliopiston johtoryhmässä. Sisäisen auditointiryhmän esittämät laatujärjestelmän kehittämistoimenpiteet löytyvät kootusti osoitteesta an_havainnot Päätösesitys: Päätös: Hallitus keskustelee yliopiston valmistautumisesta Toiminnan kehittämisen mallin marraskuiseen ulkoiseen auditointiin sekä tarvittavista kehittämistoimenpiteistä sisäisen auditoinnin havaintojen perusteella. Hallitus kävi keskustelua Toiminnan kehittämisen mallista. Hallitus piti tärkeänä laatujärjestelmää ja yliopistoyhteisön sitoutumista sen edelleen kehittämiseen. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Hallintojohtaja Hannu Pietilä

13 HALLITUS PÖYTÄKIRJA B 2/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Sami Klemola, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Lauri Lajunen, rehtori Rauli Svento, vararehtori Hannu Pietilä, hallintojohtaja Sami Klemola, talousjohtaja 2 Oulun yliopiston testamentti- ja lahjoitusrahastojen yhdistäminen Oulun yliopisto hallinnoi seuraavia testamenttien tai lahjoitusten perusteella perustettuja rahastoja: Oulangan rahasto Ida ja J. A. Räisenin stipendirahasto Lehtori Anna Vuorion rahasto Raili Korkan rahasto FM Tyyni Tanin rahasto Anna Timolan rahasto Lehtori Anna Hoikkalan rahasto Yliopiston Apteekin rahasto Hallituksen vararahasto Professori Pentti Kaiteran rahasto Brita Granitin rahasto (uusi rahasto alkaen) Edellä mainittujen rahastojen taseen loppusumma oli yhteensä ,87 euroa Tässä selvityksessä on jätetty Professori Pentti Kaiteran rahasto tarkastelun ulkopuolelle. Myös hallituksen vararahasto jää nyt perustettavaksi esitetyn Oulun yliopiston apuraharahaston ulkopuolelle.

14 Kunkin rahaston kirjanpito pidetään erillään yliopiston tiliviraston kirjanpidosta. Jokaisesta rahastosta laaditaan oma tilinpäätös, jonka yliopiston hallitus hyväksyy. Uudessa yliopistolaissa ei ole erillisiä määräyksiä lahjoitettujen ja testamentattujen varojen käsittelystä. Rahastojen kirjanpidollisessa käsittelyssä noudatetaan lähtien kirjanpitolakia. Yliopiston kirjanpidossa nyt erillisinä käsiteltävien rahastojen testamenttien ja lahjoitusten ehdot eivät kiellä rahastojen yhdistämistä. Yhdessäkään testamentissa ei ole ehtoa varojen erillään pidosta. Nyt erillisinä käsiteltävien rahastot on tarkoituksenmukaista yhdistää. Yhdistetyn rahastojen varat mahdollistavat taloudellisesti tehokkaamman sijoitustoiminnan harjoittamisen ja sijoitusten riskit pystytään paremmin hallitsemaan, kun sijoitettavat varat ovat suurempina kokonaisuuksina. Yhdistetyn rahaston varat on kuitenkin tarkoituksenmukaista pitää erillään yliopiston varoista, jotta lahjoitettujen ja testamentattujen varojen erityismääräykset voidaan ottaa huomioon. Erilläänpito ei edellytä erillisen tilinpäätöksen laatimista rahastosta. Liitteenä HB 2/2009 on muistio Oulun yliopiston testamentti- ja lahjoitusrahastojen yhdistämisestä, laskelma rahastojen sijoitusosuuksista ja Oulun yliopiston apuraharahaston säännöt. Päätösesitys: Päätös: 1. Hallitus hyväksyy Oulun yliopiston testamentti- ja lahjoitusrahastojen yhdistämisen uudeksi rahastoksi, jonka nimi on Oulun yliopiston apuraharahasto. 2. Hallitus hyväksyy Oulun yliopiston apuraharahaston säännöt. 3. Hallitus hyväksyy Brita Granitin rahaston perustamisen ja sen liittämisen Oulun yliopiston apuraharahaston sisälle nimikkorahastoksi alkaen. Hyväksyttiin päätösesitys. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Talousjohtaja Sami Klemola

15 HALLITUS PÖYTÄKIRJA B 3/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Sami Klemola, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Lauri Lajunen, rehtori Rauli Svento, vararehtori Sami Klemola, talousjohtaja 3 Syksyn 2009 tulosneuvottelut Nykyiset ohjauskäytännöt Yliopiston rehtori käy vuosittain opetusministeriön kanssa tulosneuvottelut. Neuvottelut käydään etukäteen sovitun asialistan (agendan) pohjalta. Tulosneuvotteluja koskeva yliopiston ja opetusministeriön välinen valmisteleva vuoropuhelu tapahtuu KOTA-portaalin välityksellä. Yliopiston hallitus käsittelee keskeiseltä osin yliopiston tulosneuvotteluehdotukset. Yliopiston ja opetusministeriön yhdessä sopimat keskeiset tavoitteet, resurssit ja kehittämishankkeet kirjataan tulossopimukseen. Tulossopimuksen toteutumisesta raportoidaan vuosittain tilinpäätös- ja toimintakertomusraportoinnilla. Opetusministeriö antaa vuosittain kesäkuussa kirjallisen palautteen edellisen vuoden toiminnasta yliopistolle. Palaute käsitellään hallituksessa ja toimitetaan tulosyksiköille niiden valmistelussa ja päätöksenteossa huomioon otettavaksi. Yliopiston rehtori käy vuosittain tulosneuvottelut tulosyksiköiden kanssa. Tulosyksiköt valmistautuvat neuvotteluihin laatimalla tulossopimusehdotuksen liiteaineistoineen (mm. henkilöstösuunnitelmat). Ennen tulosneuvottelua rehtori tekee tulossopimustarjouksen, joka sisältää tulosyksikön voimavaraehdotuksen. Voimavaraehdotus perustuu hallituksen hyväksymän rahanjaon periaatteita koskevaan päätökseen suunnitelmakaudelle sekä opetusministeriön kanssa käytyihin neuvotteluihin seuraavan vuoden rahoituksesta. Neuvottelu tulosyksiköiden kanssa tapahtuu etukäteen

16 sovitun asialistan pohjalta. Neuvotteluiden ja hallituksen hyväksymän pohjalta rehtori tekee vuoden lopulla yliopiston rahanjakopäätöksen. Toiminnanohjauskäytännöt tulevat uudella kaudella muuttumaan mm. siten, että strategian merkitys ohjauksessa korostuu entisestään, rahanjakopäätöksistä siirrytään yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmiin ja budjetteihin, taloussuunnittelu monipuolistuu (mm. täydentävän rahoituksen osalta). Neuvottelukäytännöt säilyvät, mutta allekirjoitettavia sopimuksia ei laadita vaan neuvottelutulokset otetaan huomioon suoraan suunnitelmadokumenteissa ja budjeteissa. Suunnitelmakautta koskeva valmistelu Oulun yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelu uuden toimintakauden osalta perustuu opetusministeriön ohjeisiin ( ), kevään 2009 aikana yliopiston ja opetusministeriön kanssa käytyyn ohjeiden mukaiseen vuoropuheluun uuden sopimuskauden toiminnallisista ja määrällisistä tavoitteista, Oulun yliopiston alustavaan strategiaan (hallitus ) ja yliopiston sisäisiin valmisteluohjeisiin ( ; ks. ). Yliopisto käy neuvottelut opetusministeriön kanssa Yliopiston sisäiset tavoite- ja tulosneuvottelut käydään Päätösesitys: Päätös: Hallitus käy keskustelun tulosneuvotteluista ja linjaa niiden painotuksia. Hallitus keskusteli lokakuussa opetusministeriön kanssa pidettävistä tulosneuvotteluista. Päätettiin, että tulosneuvotteluihin osallistuvat hallituksen puheenjohtaja (etäyhteyden kautta), rehtori, 1. vararehtori, hallintojohtaja, talousjohtaja ja suunnittelupäällikkö. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Talousjohtaja Sami Klemola

17 HALLITUS PÖYTÄKIRJA B 4/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Sami Klemola, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Lauri Lajunen, rehtori Rauli Svento, vararehtori Sami Klemola, talousjohtaja 4 Valtion perusrahoituksen kohdentamisperiaatteet vuodelle 2010 Oulun yliopiston valtionrahoituksen sisäisessä kohdentamisessa mallin pohjalta määräytyvä valtionrahoitus jakautuu valtakunnallisen mallin mukaisesti 1) koulutus- ja tieteenalarakenneosioon, 2) strategiseen osioon ja 3) toiminnan laajuuden ja laadun perusteella laskennallisesti määräytyvään osioon. 1) Koulutus- ja tieteenalarakenne otetaan kalibrointitekijänä rahoituksen jakomalliin mukaan sen jälkeen kun alustava laskelma on tehty. Tavoitteena on huomioida karkealla tasolla koulutusalakohtaiset kustannuserot ottaen kuitenkin huomioon pyrkimys välttää merkittäviä rahoituksen painopisteen muutoksia tiedekuntien välillä. Aikaisemmin yhteiskunnallisen palvelutehtävän rahoituksella rahoitettuja luonnontieteen koulutusinfraan kuuluvia kasvi- ja eläinmuseoita, kenttäasemia, jne. rahoitetaan edelleen yhteisesti. 2) Strategisen osion kohdentamisen lähtökohtana ovat a) ne perusteet, joilla yliopisto on opetusministeriön päätöksessä saanut kyseistä rahoitusta. Näiden lisäksi tämän osion jaossa otetaan huomioon myös b) strategiaan sisältyvät toimenpideohjelmat: tutkimuksen kehittäminen (ml. tutkimusinfra, tutkijatohtorit, yhteisvirat, tutkimuksen sisäiset huippuyksiköt, tutkimusneuvoston rooli kohdentamisessa huomioiden);

18 koulutuksen kehittäminen (laatu, koulutuksen sisäiset laatuyksiköt, koulutusneuvoston rooli kohdentamisessa huomioiden); yhteistyörakenteiden kehittäminen (sektoritutkimusyhteistyö ja innovaatiokeskukset) c) tulosyksiköiden tekemät ehdotukset päätetään harkinnalla, uusiin avauksiin ja strategisiin kohteisiin, myös schoolien tukirahoitus tästä osiosta. 3) Laskennallisesti määräytyvässä osassa noudatetaan samoja perusteita kuin opetusministeriön uudessa yliopistojen välisessä rahoitusmallissa. Tilakustannukset käsitellään aiemman käytännön mukaisesti. Valtion perusrahoituksen kohdentamisperiaatteita ja laskennallisen mallin eri osioita on kuvattu laajemmin liitteessä 1, HB 4/2009 ja liitteessä 2, HB 4/2009. Valtion perusrahoituksen lopullinen määrä vuodelle 2010 selviää lokakuun lopussa käytävissä yliopiston ja opetusministeriön välisissä tulosneuvotteluissa. Päätösesitys: Päätös: Hallitus keskustelee valtion perusrahoituksen kohdentamisperiaatteista. Hallitus keskusteli valtion perusrahoituksen kohdentamisperiaatteista. Hallitus hyväksyi kohdentamisperiaatteet vuodelle Hallitus ohjeisti toimivaa johtoa varmistamaan sen, että strategisen rahan osuuden tulee jatkossa nousta vähintään opetusministeriön rahoitusmallin mukaiselle suhteelliselle tasolle kokonaisrahoituksesta. Hallitus kiinnitti huomiota myös siihen, että tilakustannukset tulee jatkossa kohdentaa täysimääräisesti yksiköille tilankäytön tehokkuuden parantamiseksi. Hallitus keskusteli yliopiston taloudellisesta tilasta ja näkymistä vuodelle Hallitus ohjeisti toimivaa johtoa ryhtymään toimenpiteisiin rakenteellisen kehittämisen ja profiloinnin aloittamiseksi sekä valtuutti toimivan johdon ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin yliopiston talouden tasapainottamiseksi. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Talousjohtaja Sami Klemola

19 HALLITUS PÖYTÄKIRJA B 5/2009 Kokous n:o 2, kello 9.15 Sami Klemola, Jäsenet Läsnä lisäksi Pekka Erkkilä, Executive Vice President Lea Kauppi, pääjohtaja Leena Mörttinen, johtaja Erkki Ormala, Vice President Hans Söderlund, Vice President Sanna Järvelä, professori Markku Mäkivuoti, lehtori Markku Savolainen, professori Milja Seppälä, fil. yo. Raija Ukkola, ylivirastomestari Lauri Lajunen, rehtori Rauli Svento, vararehtori Sami Klemola, talousjohtaja 5 Toiminnanohjauksen kehittämisen tilanne Oulun yliopistossa lähdettiin kehittämään/uudistamaan toiminnanohjauksen periaatteita ja prosesseja syksyllä Kehittämisen taustalla ovat useat yhtäaikaiset kehittämis- ja muutoshankkeet, jotka toivat esille yhtenäisten toimintatapojen tarpeellisuuden yliopiston toiminnan ohjaamisessa ja johtamisessa. Kehittämis- ja muutoshankkeista voi mainita esim.: valmistautuminen uuteen yliopistolakiin uuden talousjärjestelmän käyttöönotto valmistautuminen uuteen strategiakauteen toiminnan tehostaminen ja tuloksellisuuden parantaminen toiminnan ohjauksen ja johtamisen kehittäminen sisäisten hallintorakenteiden uudistaminen (palvelupisteet) talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävien laajamittainen ulkoistaminen Certiaan. Tavoitteeksi asetettiin kehittää ja ottaa käyttöön Oulun yliopiston koko organisaation kattava yhteinen toiminnanohjausmenettely ja sitä tukeva sähköinen välineistö. Yhteisellä toiminnanohjausmenettelyllä tarkoitetaan niitä yliopistolle yhteisiä periaatteita ja siihen liittyvää työn- ja vastuunjakoa, jotka ohjaavat yliopiston tapaa: asettaa toiminnalleen tavoitteita laatia tavoitteiden toteuttamiseksi suunnitelmia resursoida suunnitelmien toteuttamista

20 seurata ja raportoida suunnitelmien toteutumista arvioida toiminnan laatua ja tuloksellisuutta. Tavoitteen saavuttamisen keskeiset toimenpiteet: toiminnanohjauksen käsitteestä ja liittymäpinnoista sopiminen (tehty) yhteisten toiminnanohjausperiaatteiden kehittäminen ja hyväksyminen (tehty, käsitelty johtoryhmässä) toiminnanohjauksen prosessien harmonisointi organisaation kaikilla tasoilla (alussa, uusi johtosääntö tukee tätä) toiminnanohjauksessa käytettävien asiakirjojen ja niiden sisällön arviointi ja kehittäminen (osittain tehty ja otettu käyttöön) toiminnanohjausta tukevien järjestelmäratkaisujen kehittäminen (aloitettu, yliopiston oman johtamista tukevan tietovaraston rakentaminen tehtävä) keskeisten toimijoiden osaamisen ja asenteen kehittäminen uusien toimintatapojen suunnitelmallinen ja vaiheittainen käyttöönotto (aloitettu vuosisuunnittelulla). Toiminnanohjauksen periaatteet (liite HB 5/2009) on laadittu ja käsitelty johtoryhmässä keväällä Tämän pohjalta on prosesseja lähdetty viemään vaiheittain käytäntöön. Päätösesitys: Päätös: Hallitus keskustelee toiminnanohjauksen kehittämisen tilanteesta. Hallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Hallituksen puheenjohtaja Vice president Hans Söderlund Talousjohtaja Sami Klemola

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2010 Aika Tiistai 9.3.2010 kello 11.00 Paikka Asialistat - VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197 Hallintojohtaja

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2011 Perjantai 13.5.2011 kello 13.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Rehtori C 2 Alumnin

Lisätiedot

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2012 Aika Keskiviikko 23.5.2012 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Talousjohtaja B 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VTT, Digitalon neuvotteluhuone AP310, Vuorimiehentie 3, Otaniemi Kokouksesta videoyhteys Linnanmaalle V-Labin neuvottelutilaan YY 197

VTT, Digitalon neuvotteluhuone AP310, Vuorimiehentie 3, Otaniemi Kokouksesta videoyhteys Linnanmaalle V-Labin neuvottelutilaan YY 197 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2012 Aika Tiistai 17.4.2012 kello 9.15 Paikka Asialistat VTT, Digitalon neuvotteluhuone AP310, Vuorimiehentie 3, Otaniemi Kokouksesta videoyhteys Linnanmaalle V-Labin

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011. Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011. Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011 Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 10 Esitys tutkimusyksikön

Lisätiedot

A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2010 Aika Torstai 19.8.2010 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Talousjohtaja

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2009. Aika Maanantai 17.8.2009 kello 10.00. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2009. Aika Maanantai 17.8.2009 kello 10.00. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2009 Aika Maanantai 17.8.2009 kello 10.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 1 Yliopiston hallituksen järjestäytyminen A 2 Kokouksen

Lisätiedot

A 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 9 Yliopiston hallinto- ja toimintarakenteiden uudistaminen

A 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 9 Yliopiston hallinto- ja toimintarakenteiden uudistaminen HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2012 Aika Torstai 14.6.2012 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtaja A 8 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

ja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010

ja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010 Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 1/2011 Keskiviikko 4.5.2011 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Raportointi yliopiston toiminnasta

Lisätiedot

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2010 Aika Perjantai 17.12.2010 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. Talousjohtaja. valinta 2010

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. Talousjohtaja. valinta 2010 HALLITUS Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2011 Perjantai 18.2.2011 kello 9.00 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 2 Thule-instituutin

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys: Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2012 Perjantai 14.12.2012 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Yliopistokollegion kokouskäytäntöjä

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta UUSI HALLITUS Kokous 01/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta 3 Yliopiston rehtorin valinta 4 Muut asiat 3210 2211 1 Kokouksen

Lisätiedot

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus.

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2010 Aika Perjantai 18.6.2010 kello 8.15 Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtaja

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144 YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011 Aika Tiistai 13.12.2011 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Yliopistokollegion

Lisätiedot

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil.

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil. BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 6.2.2014 kello 13:00 15:15 Paikka Kokoushuone LIOIA, Kontinkangas (Aapistie 7) Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. muutokset. Talousjohtaja 2011

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. muutokset. Talousjohtaja 2011 HALLITUS Aihe Aika Paikka HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2011 Keskiviikko 15.6.2011 kello 9.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtajaa A 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 29.9.2015 Kokous 6/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Varainkeruun tilannekatsaus 3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas. ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 15.12.2015 Kokous 8/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Taiteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Katsaus sijoitusnäkymiin ja sijoitusstrategian

Lisätiedot

Tutkimus E 1 Tutkijakoulutuksen kehittäminen Oulun yliopistossa

Tutkimus E 1 Tutkijakoulutuksen kehittäminen Oulun yliopistossa HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 7/2010 Aika Tiistai 19.10.2010 kello 9.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 13 Esitys

Lisätiedot

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 3.11.2015 Kokous 7/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

A 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 11 Infrafrontier GmbH:n osakkuus A 12 Certia Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen

A 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 11 Infrafrontier GmbH:n osakkuus A 12 Certia Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2012 Aika Torstai 30.8.2012 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 11 Infrafrontier

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011 Aika Perjantai 14.10.2011 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 12 Internet-tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

A 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 2 Osakeyhtiöihin tai muihin yhteisöihin liittyminen

A 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 2 Osakeyhtiöihin tai muihin yhteisöihin liittyminen HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2010 Aika Perjantai 5.2.2010 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 2 Osakeyhtiöihin

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

VTT: Digitalon neuvotteluhuone AP310, Vuorimiehentie 3, Otaniemi. Ilmoittautuminen sisääntuloaulan infopisteessä. Linnanmaa: neuvotteluhuone YY197

VTT: Digitalon neuvotteluhuone AP310, Vuorimiehentie 3, Otaniemi. Ilmoittautuminen sisääntuloaulan infopisteessä. Linnanmaa: neuvotteluhuone YY197 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2010 Aika Tiistai 18.5.2010 kello 9.00 Paikat VTT: Digitalon neuvotteluhuone AP310, Vuorimiehentie 3, Otaniemi. Ilmoittautuminen sisääntuloaulan infopisteessä. Linnanmaa:

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan yliopistonlehtorin viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan yliopistonlehtorin viraksi HALLITUS 11.11.2008 Kokous 8/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kuntoutuksen dosentuuri 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(7) HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Harjoittelukoulujen hallinnollinen asema...

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin johtoryhmälle

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) Huom! Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2017 TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 18.10.2010 hyväksynyt

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten. LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2014 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston sijoitustoiminnan tilanne 3. Lapin yliopiston strategia vuoteen 2025 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.8.2012 Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 10A/2013 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 18.12.2013 klo 9.15 9.45 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2014 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA N:O SIVU 74 ERON MYÖNTÄMINEN TIMO VUORISALOLLE

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle ASIALISTA UUSI HALLITUS 24.8.2009 Kokous 02/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Rehtorin katsaus 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö 4 Rehtorisopimus 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2017 1 10.07.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 10.07.2017, 10:00-12:05 Paikka Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 25. päivänä syyskuuta 2009 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Aika Keskiviikko 28.5.2014 klo 9.15 10.27 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen sähköpostikokous 13.12.2018 Kokous: 11/2018 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Keskiviikko 13.12.2018 Paikka: Oulun yliopiston päärakennus, HR144 Pentti

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ Kokouskutsu ja asialista, Pöytäkirja Kokous 4/2009 Aika: Perjantai 16.10.2009 klo 10.20 12.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR 144 Läsnä: Rehtori Lauri Lajunen pj., rehtori Arto Karjalainen, johtaja

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 24.11.2014 Kokous 9 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. OKM:n palaute yliopistoille 3. Kandipalauteanalyysi 4. Katsaus yliopiston brändityöhön 5.

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

Valtioneuvoston yleisistunto. 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096

Valtioneuvoston yleisistunto. 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096 Valtioneuvoston yleisistunto 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096 Ministeri Vehviläinen Valtiovarainministeriö Neuvottelukunnan asettaminen Julkisen hallinnon tietohallinnon

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. Talousjohtaja

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. Talousjohtaja HALLITUS Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2011 Torstai 17.3.2011 kello 9.155 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 4 Kiinteistökauppa

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa.

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. Kokousaika on ilmoitettu

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

Hyväksytty käyttöön 7.10.2009 Anna-Maija Ylimaula, johtaja LAATUKÄSIKIRJA 7.10.2009. Versio 1.00. Koulutus- ja tutkimuspalvelut

Hyväksytty käyttöön 7.10.2009 Anna-Maija Ylimaula, johtaja LAATUKÄSIKIRJA 7.10.2009. Versio 1.00. Koulutus- ja tutkimuspalvelut Hyväksytty käyttöön 7.10.2009 Anna-Maija Ylimaula, johtaja 7.10.2009 Versio 1.00 Koulutus- ja tutkimuspalvelut 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMINEN... 3 1.1 KOULUTUS- JA TUTKIMUSPALVELUJEN PERUSTEHTÄVÄ...

Lisätiedot

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Liite 2 1 (7) Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Hyväksytty TTY-säätiön hallituksessa YLEISKUVAUS Tampereen teknillisen yliopiston johtosäännön perustana ovat yliopistolaki, säätiölaki, säädekirja,

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 26.9.2017 Kokous 6/2017 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vararehtoreiden valinnan valmistelu 3. Lapin yliopiston budjettikehys

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 11.12.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Korkeakoulukonsernin strategiatyön tilannekatsaus 3. Tilannekatsaus yliopiston strategista profiloitumista

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS ASIALISTA: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ESITTELYLISTA A 5/2012 Juha Kukkonen puh Varsinainen jäsen

PÖYTÄKIRJA ESITTELYLISTA A 5/2012 Juha Kukkonen puh Varsinainen jäsen ESITTELYLISTA A 5/2012 Kokous n:o 2 tiistaina 23.10.2012 klo 15.00-16.20 dekaani Peppi Karppinen akatemiatutk. Jouni Jaakkola I Raija Lähdesmäki tutkijatoht. Juha Risteli prof. Suvi Rahja 1. Kokouksen

Lisätiedot

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset.

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset. HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ 1 (14) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön, jota sovelletaan yliopiston toiminnassa sen lisäksi, mitä laissa tai asetuksessa

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1 ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2019 28.1.2018 ASIALISTA 1 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. LUC2020-kehittämisohjelman tilannekatsaus 3. Yliopistojen rahoitusmalli 20121 2024 4. Talouden

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kokoushuone Karvonen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Lisätiedot

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen 21.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen, rahoitusmallityöryhmän pj. Yliopistojen rahoitusmallin

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

Rehtori C 3 Yliopiston talouden tasapainottaminen ja siihen liittyvät toimenpiteet

Rehtori C 3 Yliopiston talouden tasapainottaminen ja siihen liittyvät toimenpiteet HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2010 Aika Keskiviikko 31.3.2010 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 5 Esitys

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika Paikka torstaina 11.10.2012 klo 14.15 alkaen Luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

PÄÄTÖS: Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 6/2013 Kokous: Keskiviikko 21.8.2013 klo 11.00 Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32 Läsnä: Professori Jorma Rantanen (läsnä asiat 1 9) Viestintäjohtaja Merja Haverinen (läsnä asiat 1

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain valtuuskunta

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain valtuuskunta Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 19.04.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 19.04.2017, 14:00-16:30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Yhdystie, Ulvila, auditorio

Satakunnan ammattiopisto, Yhdystie, Ulvila, auditorio KOKOUSKUTSU 5 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 7.6.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 19.6.2012 klo 15.30 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Yhdystie, Ulvila, auditorio

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1 LAPIN YLIOPISTO 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3. 91 Pöytäkirjan tarkastajien valinta...3. 92 Käsittelyjärjestys...3

90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3. 91 Pöytäkirjan tarkastajien valinta...3. 92 Käsittelyjärjestys...3 Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 9.9.2013 PÖYTÄKIRJA Nro 9/2013 KOKOUSAIKA Maanantaina 9.9.2013 kello 12.00 14.10 KOKOUSPAIKKA Eagle-talo 3. krs., Kyminlinnantie 6, Kotka 90 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, 14.6.2016 tehtyine muutoksineen. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yliopistolain (558/2009) 14 : nojalla yliopiston hallitus

Lisätiedot

Toimintasääntö. Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa 24.3.2010 (6 )

Toimintasääntö. Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa 24.3.2010 (6 ) Toimintasääntö Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa (6 ) Toimintasääntö 1 / 14 Sisällys 1 Toimintasäännön soveltaminen ja ammattikorkeakoulua koskevat muut säännöt... 2 2 Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot