TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE"

Transkriptio

1 TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

2 Hyvä lukija Kasvistanoliesteri alentaa tehokkaasti kolesterolia ja pienentää estimoitua sydän- ja verisuonitautiriskiä Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonneet veren kolesteroliarvot, ja sepelvaltimotauti on edelleen suomalaisten yleisin kuolemansyy. Kolesterolin alentaminen on yksi tärkeimmistä keinoista pienentää riskiä sairastua sepelvaltimotautiin ja muihin valtimotauteihin. Elämäntapamuutokset ovat hyperkolesterolemian hoidon kulmakivi, ja niitä suositellaan kaikilla riskitasoilla. Sydänystävällinen ruokavalio sisältää vain vähän tyydyttynyttä, kovaa rasvaa ja kolesterolia, mutta runsaasti ravintokuitua. Kasvistanoliesterillä täydennettyjä elintarvikkeita suositellaan osaksi kolesterolia alentavaa ruokavaliota erityisesti silloin, kun tavanomaisilla ruokavaliomuutoksilla ei saavuteta tavoitearvoja. Benecol -tuotteet voivat myös olla ensimmäinen, motivoiva askel kohti terveellisempiä elintapoja. Kasvistanoliesterille myönnettiin vuonna 29 ensimmäisten joukossa oikeus käyttää uuden eurooppalaisen terveysväitelainsäädännön mukaista sairauden riskin vähentämiseen liittyvää terveysväitettä: Kasvistanoliesterin on osoitettu alentavan veren kolesterolitasoa. Korkea kolesterolitaso on sepelvaltimotaudin riskitekijä. Tämä esite sisältää perustiedot kasvistanoliesteristä, sen kolesterolia alentavasta vaikutuksesta sekä Benecol-tuotteista terveydenhuollon asiantuntijoille. Benecol-tuotteet ovat maailmanlaajuisesti ensimmäiset vahvaan tieteelliseen näyttöön perustuvat, kolesterolia alentavat funktionaaliset elintarvikkeet. Nämä ainutlaatuiseen suomalaiseen innovaatioon pohjautuvat tuotteet tuotiin Suomessa markkinoille jo vuonna Tällä hetkellä miljoonat ihmiset yli 3 maassa alentavat päivittäin kolesteroliaan Benecol-tuotteiden avulla. Kansanterveyslaitos: FINRISKI 27 -tutkimus Tilastokeskus: Kuolemansyytilasto 28 Suomen Diabetesliitto: Diabeetikon ruokavaliosuositus 28 Dyslipidemiat: Käypä hoito -suositus, 29 EU:n virallinen lehti L 277/3-12, 29 Kasvistanoliesterin tehokkuus kolesterolin alentajana on osoitettu yli 6 korkeatasoisessa vertaisarvioidussa kliinisessä tutkimuksessa. Tutkimukset osoittavat, että päivittäinen kasvistanolin nauttiminen (noin 2 g kasvistanolia kasvistanoliesterinä) alentaa seerumin kokonaiskolesterolia keskimäärin noin 1 % ja LDL-kolesterolia keskimäärin noin 1-15 %. Kokonais- ja LDL-kolesterolia alentava vaikutus on osoitettu vakuuttavasti: terveillä normo- ja hyperkolesterolemisilla henkilöillä eri ikäisillä naisilla, miehillä ja lapsilla sepelvaltimotautia sairastavilla henkilöillä tyypin 1 diabeetikoilla tyypin 2 diabeetikoilla metabolista oireyhtymää sairastavilla munuaisensiirtopotilailla osana tavallista länsimaista ruokavaliota osana tiukkaa kolesterolia alentavaa ruokavaliota kolesterolia alentavan statiinilääkityksen yhteydessä HDL-kolesteroli- ja triglyseridipitoisuudet pysyvät yleensä ennallaan, mutta tuore tutkimusnäyttö viittaa vahvasti siihen, että kasvistanoliesterin säännöllinen käyttö osana ruokavaliota alentaa myös kohonneita triglyseridipitoisuuksia. Tehokas kolesterolin aleneminen ennustaa merkittävää valtimotautiriskin pienenemistä: uuden tutkimuksen mukaan estimoitu valtimotautiriski pienenee Benecol -tuotteita käyttämällä 26-3 % eli yhtä paljon kuin ns. Välimeren ruokavalion noudattaminen. TEHOKAS ESTIMOIDUN SEPELVALTIMOTAUTIRISKIN PIENENEMINEN Muutos estimoidussa sepelvaltimotautiriskissä seuraavien 1 vuoden aikana (Framingham-riskilaskuri) % Kuukaudet Gylling ja Miettinen 1994 Miettinen ym Gylling ym Andersson ym Hallikainen ja Uusitupa 1999 Blair ym. 2 Hallikainen ym. 2 Miettinen ym. 2 Tammi ym. 2 Vuorio ym. 2 Mensink ym. 22 Hallikainen ym. 28 Naumann ym. 28 Plat ym. 29 Sutton ym. 29 Theuwissen ym. 29 Gylling ym. 21 Mensink ym. 21 Athyros ym. In press Kuva 1. Kasvistanoliesterin käyttö (2 g kasvistanolia / päivä) pienensi estimoitua valtimotautiriskiä yhtä paljon kuin Välimeren ruokavalio, mutta nopeammin (*p<,1 vertailuruokavalioon verrattuna) (Athyros ym. In Press). Vertailulevite Välimeren ruokavalio Kasvistanoliesterilevite (2 g kasvistanolia / päivä) 2 3

3 Tehokas ja helppo keino alentaa kolesterolia ruokavaliolla 2 grammaa päivässä osana aterioita Tutkimusten mukaan jo kaksi grammaa kasvistanolia päivässä (kasvistanoliesterinä) saa aikaan kliinisesti merkittävän kolesterolia alentavan vaikutuksen. Epäsäännöllisestä tai liian vähäisestä käytöstä ei saa parasta mahdollista hyötyä kolesterolin alentamiseen. Useimmissa tutkimuksissa päivittäinen kasvistanoliannos on nautittu kahden tai useamman aterian Kasvistanolilla lineaarinen annos-vaste yhteydessä. Vaikutus LDL-kolesteroliin on kuitenkin yhtä tehokas myös silloin, kun päivän koko kasvistanoliannos nautitaan yhdellä kertaa osana ateriaa. Kasvistanoliesteri toimii osana erilaisia elintarvikkeita, ja Suomessa Benecol -tuotteiden valikoima on laaja. Riittävän määrän kasvistanolia saa helposti, kun käyttää Benecol-tuotteita päivittäin ohjeiden mukaan. Plat ym. 2 Tuote Kasvistanolia g/vrk LDL muutos (%) Viite Margariini 2-13 Hallikainen ym. 2 Vähärasvainen levite TEHOKAS OSANA ERILAISIA ELINTARVIKKEITA (2 G KASVISTANOLIA PÄIVÄSSÄ) 2-14 Hallikainen ja Uusitupa 1999 Jogurttijuoma 2-13* Plat ym. 29 Jogurtti 2-1 Huyn ym. 25 Tähän asti on yleisesti ajateltu, ettei kasvistanolin tai -sterolin saannin lisääminen yli 2 grammaan päivässä tehosta kolesterolia alentavaa vaikutusta merkittävästi. Tämä käsitys on kuitenkin muuttumassa kasvistanolin osalta. Uusimpien tutkimusten mukaan kolesterolin aleneminen tehostuu edelleen nykysuositusta suuremmilla kasvistanolin käyttömäärillä: päivittäinen 9 g kasvistanolin saanti alensi kahden tutkimuksen mukaan LDL-kolesterolia yli 17 % ilman haittavaikutuksia. Kasvisteroleista ei ole vastaavaa tutkimusnäyttöä, joten uusi tutkimustieto lineaarisesta annos-vasteesta koskee vain kasvistanolia ja Benecol -tuotteita. Muutos LDL-kolesterolissa (mmol/l) verrattuna lähtötasoon, -,1 -,2 -,3 -,4 -,5 -,6 -,7 -,8 g 3 g 6 g 9 g Naumann ym. 28 Gylling ym. 21 Mensink ym. 21 Pasta 2-11 Salo ja Wester 25 * non-hdl-kolesteroli Kuva 2. LDL-kolesterolia alentava vaikutus tehostuu kasvistanoliesterin päivittäisen saannin lisääntyessä (Mensink ym. 21). -,9 Kasvistanolin saanti (g/päivä) 4 5

4 Tehokas kaikenlaisissa ruokavalioissa Täydentää statiinilääkityksen vaikutusta Miettinen ym Andersson ym Hallikainen ja Uusitupa 1999 Kasvistanoliesteri on tehokasta osana kaikenlaisia ruokavalioita; se toimii sekä tyypillisessä länsimaisessa ruokavaliossa että suositusten mukaisessa ruokavaliossa. Benecol -tuotteet voivat siis olla joko ensimmäinen askel kolesterolia alentavaan ruokavalioon tai jo valmiiksi terveellisen ruokavalion tehokas täydentäjä. Ruokavalio ja muut elämäntapamuutokset ovat kotimaisten ja kansainvälisten hoitosuositusten mukaan aina dyslipidemian hoidon perusta. Tietyissä tilanteissa tarvitaan kuitenkin myös kolesterolilääkitystä. Statiinit ovat laajimmin käytettyjä kolesterolia alentavia lääkkeitä. Statiinit estävät kolesterolin tuotantoa maksassa, ja kasvistanoliesteri estää kolesterolin imeytymistä ruuansulatuskanavasta. Erilaisten vaikutusmekanismien takia statiinien ja kasvistanoliesterin kolesterolia alentavat vaikutukset ovat additiivisia. Kun kasvistanoliesteri sisällytetään statiinilääkityksellä olevien henkilöiden ruokavalioon, LDL-kolesteroli alenee edelleen tutkimusten mukaan keskimäärin vähintään 1 %. Blair ym. 2 Castro Cabezas ym. 26 de Jong ym. 28 Plat ym. 29 Kuva 3. Kasvistanoliesteri alensi seerumin kokonais- ja LDL-kolesterolia edelleen, kun se sisällytettiin tiukkaan kolesterolia alentavaan ruokavalioon (Hallikainen ja Uusitupa 1999). Kolesterolia alentava ruokavalio Kolesterolia alentava ruokavalio + kasvistanoliesteri Muutos (%) kotiruokavalioon verrattuna TEHOKAS OSANA VÄHÄRASVAISTA JA VÄHÄKOLESTEROLISTA, RUNSASKUITUISTA RUOKAVALIOTA Kokonaiskolesteroli Kolesterolia alentava ruokavalio + kasvistanoliesteri 11 %* LDL kolesteroli 14 %* * Kasvistanoliesterin spesifinen vaikutus LDL-kolesterolin muutos (%) KASVISTANOLIESTERILLÄ LISÄTEHOA LDL-KOLESTEROLIN ALENTAMISEEN p<.1, koeryhmä vs. vertailuryhmä Viikot Kuva 4. Kasvistanoliesteriä sisältävän kasvirasvalevitteen sisällyttäminen statiinilääkitystä käyttävien henkilöiden ruokavalioon alensi LDL-kolesterolia edelleen 17 % ja vertailulevitteeseen verrattuna 1 %. Vertailulevite Kasvistanoliesterilevite 6 7

5 Nopea ja pysyvä kolesterolin aleneminen Neljä viidestä lievästi hyperkolesterolemisesta saavutti kolesterolitavoitteen Miettinen ym Hallikainen ja Uusitupa 1999 Blair ym. 2 Hallikainen ym. 22 Mensink ym. 22 Fransen ym. 27 de Jong 27 de Jong ym. 28 Kuva 5. Kasvistanoliesteri alensi LDL-kolesterolia tehokkaasti ja pysyvästi (mukaeltu, Miettinen ym. 1995). Vertailumargariini Kasvistanoliesteriä sisältävä margariini, 2,6 g kasvistanolia / vrk Kasvistanoliesteriä sisältävä margariini, 1,8 g kasvistanolia / vrk Kasvistanoliesterin vaikutus näkyy kolesteroliarvoissa jo noin 1-2 viikon päivittäisen käytön jälkeen. Tärkeintä on kuitenkin se, että vaikutus on pysyvä, kun kasvistanoliesteriä käytetään päivittäin riittävästi. Kasvistanoliesterin kolesterolia alentavan vaikutuksen pysyvyys on osoitettu kahdessa pitkäkestoisessa kontrolloidussa kaksoissokkotutkimuksessa. Näissä tutkimuksissa interventiojaksojen kestot olivat 12 ja 18 kuukautta. Pysyvä vaikutus on osoitettu myös 5 vuoden mittaisessa seurannassa, jossa kuluttajat käyttivät Benecol -tuotteita osana normaalia elämäänsä. % muutos LDL-kolesterolissa RIITTÄVÄLLÄ JA JATKUVALLA KÄYTÖLLÄ PYSYVÄ KOLESTEROLIA ALENTAVA VAIKUTUS kk p<,1 vertailuryhmään verrattuna 6 kk 12 kk Kun kolesteroliarvot ovat vain lievästi koholla, hoidoksi riittävät useimmiten ruokavaliomuutokset. Tuoreen tutkimuksen mukaan 8 % lievästi hyperkolesterolemisista koehenkilöistä saavutti kokonaiskolesterolin tavoitearvon (NCEP-suositus: <2 mg/dl, <5,2 mmol/l) sisällyttämällä kasvistanoliesterilevitteen (2 g kasvistanolia/päivä) osaksi päivittäistä ruokavaliotaan. Välimeren ruokavaliota noudattavista tämän kolesterolitavoitteen saavutti alle 5 % koehenkilöistä ja vertailulevitteen käyttäjistä alle 15 %. Dyslipidemiat: Käypä hoito -suositus, 29 Athyros ym. In press NCEP-suositus: US National Cholesterol Education Program NCEP,

6 Diabetes Valtimotautipotilaat Gylling ja Miettinen 1994 Gylling ja Miettinen 1995 Gylling ja Miettinen 1996 de Jong 27 Hallikainen ym. 28 Suomen Diabetesliitto: Diabeetikon ruokavaliosuositus 28 Erityisesti tyypin 2 diabetes yleistyy nopeasti koko maailmassa, kun väestö ikääntyy ja elämäntavat muuttuvat epäterveellisemmiksi. Diabeetikoilla on terveisiin verrattuna moninkertainen vaara sairastua valtimotauteihin, minkä vuoksi heidän riskitekijänsä tulee hoitaa erityisen tehokkaasti. Kasvistanoliesteri alentaa seerumin kolesterolia tehokkaasti myös tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikoilla, ja sitä suositellaan osaksi hyperkolesterolemisten diabeetikoiden ruokavaliota. Riskitekijöiden vähentäminen ja uusien sydäntapahtumien ehkäisy on erityisen tärkeää potilailla, joilla on jo todettu valtimotauti. Kasvistanoliesteri on tehokas keino alentaa kokonais- ja LDL-kolesterolia myös näillä henkilöillä. Gylling ym Gylling ym. 26 TEHOKAS KOLESTEROLIN ALENEMINEN MYÖS DIABEETIKOILLA MERKITTÄVÄ KOLESTEROLIN ALENEMINEN MYÖS VALTIMOTAUTIPOTILAILLA Muutos (%) vertailuryhmään verrattuna Kokonaiskolesteroli LDL-kolesteroli Muutos (%) verrattuna kotiruokavalioon Kokonaiskolesteroli 8 %* LDL-kolesteroli 15 %* * Kasvistanoliesterin spesifinen vaikutus Kuva 6. Kasvistanoliesteri alensi tehokkaasti seerumin kokonais- ja LDL-kolesterolia tyypin 2 diabetesta sairastavilla miehillä (p<,5) (Gylling ja Miettinen 1994). Kuva 7. Kasvistanoliesteriä sisältävä margariini alensi tehokkaasti seerumin kokonais- ja LDL-kolesterolia valtimotautipotilailla (p<,5 tai pienempi) (Gylling ym. 1997). Vertailumargariini Kasvistanoliesterimargariini 1 11

7 Familiaalinen hyperkolesterolemia (FH) Kansainvälisten ja suomalaisten asiantuntijajärjestöjen suosittelema Kasvistanoliesterillä täydennettyjen elintarvikkeiden käytön tehokkuus on osoitettu sekä FH-lapsilla että aikuisilla. Kokonaiskolesteroliarvot ovat tutkimuksissa laskeneet 1-2 %, ja kasvistanoliesteri on nykykäsityksen mukaan tehokas ja turvallinen osa FH-potilaiden kolesterolia alentavaa hoitoa. Lapset Gylling ym Vuorio ym. 2 Ketomäki ym. 25 Jakulj ym. 26 Moruisi ym. 26 Ateroskleroosin kehittyminen alkaa jo varhain, ja sydänystävällisen ruokavalion noudattaminen jo varhaislapsuudesta alkaen on tärkeää. Tavallinen terveellinen ruokavalio riittää useimmille lapsille eikä kasvistanoliesteriä suositella yleisesti terveille alle 5-vuotiaille lapsille. Suositusten mukaan kasvistanoliesteri sisältyy kuitenkin tarvittaessa myös pienten lasten dyslipidemian ruokavaliohoitoon. Williams ym Tammi ym. 2 Dyslipidemiat: Käypä hoito -suositus 29 Kaikkien kansainvälisten hoito- ja ravitsemussuositusten mukaan ruokavaliohoito on dyslipidemian hoidon kulmakivi. Ruokavalio on tärkeä myös silloin, kun kolesterolilääkitys on jo aloitettu, sillä ruokavaliolla on muitakin hyödyllisiä vaikutuksia kuin sen vaikutukset veren rasva-arvoihin. Ruokavaliolla voidaan vaikuttaa edullisesti muun muassa veren hyytymiseen ja sekä vähentää sydämen rytmihäiriöitä. Useat kansainväliset ja kotimaiset järjestöt suosittelevat kasvistanoliesteriä sisältävien elintarvikkeiden sisällyttämistä kolesterolia alentavaan ruokavalioon. Esimerkkejä näistä ovat: US National Cholesterol Education Program NCEP (22) European Union Scientific Committee on Foods (22) International Atherosclerosis Society (23) International Lipid Information Bureau (23) WHO/FAO (23) American Heart Association & American College of Cardiology (26) Fourth joint task force of European and Other Societies on Cardiovascular Disease (27) American Diabetes Association (28) American Diabetes Association & American College of Cardiology Foundation (28) American Academy of Pediatrics (28) Diabetesliitto: Diabeetikon ruokavaliosuositus (28) Dyslipidemiat: Käypä hoito -suositus (29) Australian Heart Foundation (29) Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Ravitsemushoitosuositus (21) Suomen Sydänliitto: Ravinto sydänterveyden edistämisessä (21) 12 13

8 Kasvistanolit ja kasvisterolit ravitsemuksessa Kasvistanoliesterin vaikutusmekanismi Gylling ym Piironen ym. 2 Ostlund 22 Katan ym. 23 Kolesteroli Kasvisteroli: sitosteroli Kasvistanoli: sitostanoli Kasvistanolit ja kasvisterolit ovat rakenteeltaan kolesterolin kaltaisia yhdisteitä, ja niiden molekyylirakenteissa on vain pieniä eroja. Kasvistanoleja ja kasvisteroleja on luonnossa eniten viljatuotteissa ja kasviöljyissä. Länsimainen ruokavalio sisältää päivittäin tyypillisesti 3-5 mg kasvistanoleja ja 15-4 mg kasvisteroleja. Kolesterolin saanti on yleisesti noin 3-5 mg/vrk. Kasvistanolien ja kasvisterolien on osoitettu vähentävän kolesterolin imeytymistä ruoansulatuskanavasta. Tämä koskee sekä ravinnon sisältämää dietaarista kolesterolia että sapen mukana ruuansulatuskanavaan kulkeutuvaa biliaarista kolesterolia. Tavallisesta ruokavaliosta saatavat kasvistanolija kasvisterolimäärät eivät riitä alentamaan veren kolesterolia tehokkaasti, ja sen vuoksi niitä lisätään elintarvikkeisiin. Benecol -tuotteisiin kasvistanoli lisätään kasvistanoliesterinä, jossa kasvistanoliin on liitetty kasviöljyn rasvahappo. Kasvistanoliesteriä käyttämällä voidaan varmistaa sekä Benecoltuotteiden hyvä aistittava laatu että niiden tehokas kolesterolia alentava vaikutus. Kasvistanoliesteri estää kolesterolin imeytymistä ruuansulatuskanavasta, mutta vaikutusmekanismin kaikkia yksityiskohtia ei vielä tunneta tarkkaan. Ruuansulatuskanavassa kasvistanoliesteri pilkotaan kasvistanoleiksi ja rasvahapoiksi. Kasvistanolien ja kolesterolin rakenteellisen samankaltaisuuden takia kasvistanolit voivat syrjäyttää kolesterolia ns. seosmiselleistä, joihin pääsy on välttämätöntä kolesterolin imeytymiselle. Lisäksi kasvistanolit todennäköisesti aktivoivat suolen seinämän pintasoluissa eli enterosyyteissä tiettyjä kuljettajaproteiineja, jotka siirtävät enterosyyttiin siirtynyttä kolesterolia takaisin suolen onteloon ja sitä kautta ulos kehosta. Kasvistanoliesterin rasva- ILMAN KASVISTANOLIESTERIÄ 25-8 % kolesterolista imeytyy happo-osa imeytyy elimistöön samalla tavalla kuin ruokavalion muut rasvahapot. Kasvistanoliesteri vähentää sekä ravinnon sisältämän dietaarisen kolesterolin että sapen mukana ruoansulatuskanavaan kulkeutuvan biliaarisen kolesterolin imeytymistä. Benecol -ruokavaliota noudatettaesssa elimistöstä poistuu päivittäin noin 25 mg tavallista enemmän kolesterolia. Kolesterolin imeytymisen vähenemisestä seuraa veren kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuuksien merkittävä pieneneminen. LDL-partikkelien koostumuksessa ei kuitenkaan tapahdu muutoksia kasvistanoliesteriä käytettäessä. KASVISTANOLIESTERIN VAIKUTUKSESTA kolesterolin imeytyminen vähenee 5-8 % OHUTSUOLI IIkeda ym Miettinen ja Kesäniemi 1989 Heinemann ym Blomqvist ym Gylling ym Plat ja Mensink 22 Plat ja Mensink 29 Kasvistanoliesteri Pienet rakenne-erot vaikuttavat merkittävästi eri sterolien käyttäytymiseen elimistössä. Kolesterolista keskimäärin 5 % imeytyy, mutta kasvisterolit ja erityisesti kasvistanolit imeytyvät huomattavasti vähemmän. Kun ruokavalio sisältää kasvisteroleilla tai kasvistanoleilla täydennettyjä elintarvikkeita, noin,5-2 % kasvisteroleista ja vain,4-,2 % kasvistanoleista imeytyy. Lisäksi kasvistanolit vähentävät paitsi kolesterolin, myös kasvisterolien imeytymistä ja poistuvat itse elimistöstä nopeasti ja tehokkaasti. OHUTSUOLEN SEINÄMÄ VERENKIERTO Kolesteroli Kasvistanoli 14 15

9 Turvallisuus Kirjallisuus Miettinen ym. 2 Noakes ym. 22 de Jong 27 Yli 6 julkaistua kliinistä tutkimusta, laajat turvallisuustutkimukset, useiden eri maiden elintarvikeja lääkeviranomaisten suorittamat arvioinnit sekä pitkä kokemus Benecol -tuotteista markkinoilla ovat osoittaneet, että kasvistanoliesterin käyttö on turvallista ja hyvin siedettyä eikä sillä ole haitallisia vaikutuksia. Kasvistanolit ovat käytännöllisesti katsoen imeytymättömiä, ja ne poistuvat kehosta tehokkaasti. Veren kasvistanolipitoisuudet pysyvät hyvin alhaisina myös Benecol-tuotteiden jatkuvan pitkäaikaisen käytön aikana ja myös silloin, kun kasvistanolin päiväsaanti on nykyistä 2 gramman päivittäistä suositusta suurempi (jopa 9 g päivässä). Kasvistanoliesterin käyttö ei muuta veren A-, D-, E- tai K-vitamiinipitoisuuksia. ß-karoteenipitoisuus voi pienentyä hieman, mutta pysyy edelleen viitearvoissa. ß-karoteenipitoisuuden pienentymisen voi myös estää syömällä kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä ravitsemussuositusten mukaisesti. American Academy of Pediatrics. Pediatrics 28; 122: American Diabetes Association & American College of Cardiology Foundation. J Am Coll Cardiol 28; 51: American Diabetes Association. Diabetes Care 28 31: S61-S78. American Heart Association / American College of Cardiology. Circulation 26; 113: Andersson A, Karlström B, Mohsen R, Vessby B. Eur Heart J Suppl 1999; 1: S8-S9. Athyros VG, Kakafika AI, Papageorgiou AA, Tziomalos K, Peletidou A, Vosikis C, Karagiannis A, Mikhailidis DP. Nutr Metab Cardiovasc Dis 29 doi:1.116/j. numecd Blair SN, Capuzzi DM, Gottlieb SO, Nguyen T, Morgan JM, Cater NB. Am J Cardiol 2; 86: Blomqvist SM, Jauhiainen M, van Tol A, Hyvönen M, Torstila I, Vanhanen HT, Miettinen TA, Ehnholm C. Nutr Metab Cardiovasc Dis 1993; 3: Castro Cabezas M, de Vries JH, van Oostrom AJ, Iestra J, van Staveren WA. J Am Diet Assoc 26; 16: European Union Scientific Committee on Foods 22. General view of the Scientific Committee on Food on the long-term effects of the intake of elevated levels of phytosterols from multiple dietary sources, with particular attention to the effects on β-carotene. Euroopan yhteisöjen komission asetus N:o 983/29, EU:n virallinen lehti 29; L 277: Fourth joint task force of European and Other Societies on Cardiovascular Disease. European Journal of Cardiovascular Prevention & Rehabilitation 27: 14 (suppl 2):S1-S113 Fransen HP, de Jong N, Wolfs M, Verhagen H, Verschuren WM, Lütjohann D, von Bergmann K, Plat J, Mensink RP. J Nutr 27; 137: Gylling H, Hallikainen M, Nissinen MJ, Miettinen TA. Clinical Nutrition 21; 29: Gylling H, Miettinen T. Diabetologia. 1994; 37: Gylling H, Miettinen TA. Atherosclerosis 1995; 117: Gylling H, Miettinen TA. J Lipid Res 1996; 37: Gylling H, Radhakrishnan R, Miettinen TA. Circulation 1997; 96: Gylling H, Rajaratnam RA, Vartiainen E, Puska P, Miettinen TA. Menopause 26; 13: Gylling H, Siimes M, Miettinen TA. J Lipid Res 1995; 36: Hallikainen M, Lyyra-Laitinen T, Laitinen T, Moilanen L, Miettinen TA, Gylling H. Atherosclerosis 28; 199: Hallikainen MA, Sarkkinen ES, Gylling H, Erkkilä AT, Uusitupa MI. Eur J Clin Nutr 2; 54: Hallikainen MA, Sarkkinen E, Wester I, Uusitupa M. BMC Cardiovascular Disorders 22; 2: 14. Hallikainen MA, Uusitupa MI. Am J Clin Nutr 1999; 69: Heinemann T, Kullak-Ublick GA, Pietruck B, von Bergmann K. Eur J Clin Pharmacol 1991; 4 Suppl 1: S59-S63. Hyun JY, Oh YK, Joo BK, Lee JH, Jang Y, Liponkoski L, Salo P. Nutrition Research 25; 25: Ikeda I, Tanabe Y, Sugano M. J Nutr Sci Vitaminol 1989; 35: International Atherosclerosis Society 23. Harmonized Guidelines on Prevention of Atherosclerotic Cardiovascular Diseases. International Lipid Information Bureau 23. Gotto AM ym. (toim). Dyslipidemia and Coronary Heart Disease, 3. painos. Jakulj L, Vissers MN, Rodenburg J, Wiegman A, Trip MD, Kastelein JJ. J Pediatr 26; 148: de Jong A. Doctoral Dissertation, Maastricht University 27. de Jong A, Plat J, Bast A, Godschalk RW, Basu S, Mensink RP. Eur J Clin Nutr 28; 62: de Jong A, Plat J, Lütjohann D, Mensink RP. Br J Nutr. 28;1: Kansallinen FINRISKI 27 -terveystutkimus. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 34/28. Katan MB, Grundy SM, Jones P ym. Mayo Clinic Proc 23; 78: Ketomäki A, Gylling H, Miettinen TA. Clin Chim Acta 25; 353: Kuolemansyytilasto 28, Tilastokeskus. Mensink RP, Ebbing S, Lindhout M, Plat J, van Heugten MMA. Atherosclerosis 22; 16: Mensink RP, de Jong A, Lütjohann D, Haenen GRMM, Plat J. Am J Clin Nutr 21; 92: Miettinen TA, Kesäniemi YA. Am J Clin Nutr 1989; 49: Miettinen TA, Puska P, Gylling H, Vanhanen H, Vartiainen T. N Engl J Med 1995; 333: Miettinen TA, Vuoristo M, Nissinen M, Järvinen HJ, Gylling H. Am J Clin Nutr 2; 71: Moruisi KG, Oosthuizen W, Opperman AM. J Am Coll Nutr 26; 25: Naumann E, Plat J, Kester AD, Mensink RP. J Am Coll Nutr 28; 27: Noakes M, Clifton P, Ntanios F, Shrapnel W, Record I, McInerney J. Am J Clin Nutr 22; 75: Ostlund RE Jr. Annu Rev Nutr 22; 22: Piironen V, Toivo J, Lampi A-M. J Food Compos Anal 2; 13: Plat J, Brufau G, Dallinga-Thie GM, Dasselaar M, Mensink RP. J Nutr 29; 139: Plat J, van Onselen ENM, van Heugten MMA, Mensink RP. Eur J Clin Nutr 2; 54: Plat J, Mensink RP. FASEB J 22; 16: Plat J, MensinkRP. Lipids 29; 44(12): Salo P, Wester P. Am J Cardiol 25; 96: Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Sisätautilääkärien Yhdistys ry:n asettama työryhmä. Dyslipidemiat: Käypä hoito -suositus 29. Suomen Diabetesliitto ry. Diabeetikon ruokavaliosuositus 28. Suomen Sydänliitto ry. Ravinto sydänterveyden edistämisessä 21. Sutton D, Davey T, Venkatraman G, Hart K. J Ren Care 29; 35: Tammi A, Rönnemaa R, Gylling H, Rask-Nissilä L, Viikari J, Tuominen J, Pulkki K, Simell O. J Pediatr 2; 136: Theuwissen E, Plat J, van der Kallen CJ, van Greevenbroek MM, Mensink RP. Lipids 29; 44(12): US National Cholesterol Education Program NCEP. NIH Publication No Syyskuu 22, päivitetty 24. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Nuutinen O, Mikkonen R, Peltola T, Silaste M-L, Siljamäki-Ojansuu U, Uotila H, Sarlio-Lähteenkorva S. Ravitsemushoitosuositus. Edita, 21. Vuorio AF, Gylling H, Turtola H, Kontula K, Ketonen P, Miettinen TA. Arterioscler Thromb Vasc Biol 2; 2: WHO/FAO Expert Consultation. WHO Technical Report Series 23, No TRS 797. Williams CL, Bollella MC, Strobino BA, Boccia L, Campanaro L. J Am Coll Nutr 1999; 18:

10 Yhteenveto Riittävän määrän kasvistanolia (2 g) saa käyttämällä päivittäin yhtä näistä Kasvistanoliesteri, Benecol -tuotteiden kolesterolia alentava ainesosa, alentaa seerumin kokonaiskolesterolia keskimäärin 1 % ja LDLkolesterolia 1-15 %. Nykykäsityksen mukaan riittävä määrä kasvistanolia (kasvistanoliesterinä) on 2 grammaa päivässä. Uusimpien tutkimustulosten mukaan kolesterolin aleneminen tehostuu edelleen tätä suuremmilla käyttömäärillä aina 9 g/vrk saakka. Benecol-tuotteet suositellaan nautittavan osana aterioita ja terveellistä ruokavaliota. VERTAILE ENERGIASISÄLTÖJÄ! Kolesterolia alentava vaikutus on pysyvä, kun Benecol-tuotteita nautitaan ohjeiden mukaan päivittäin. Kasvistanoliesteri on tehokas ja turvallinen ruokavalion keino kolesterolin alentamiseen. Useat kotimaiset ja kansainväliset suositukset suosittelevat kasvistanoliesteriä sisältävien elintarvikkeiden käyttöä osana kohonneen kolesterolin ruokavaliohoitoa. Benecol-tuotteet ovat hyvän makuisia ja ne sopivat erinomaisesti sydänystävälliseen ruokavalioon. 5 tl (25 g) levitettä Benecol Laktoositon margariini 6 % tai Benecol Kasvirasvalevite 32 % tai Benecol Oliivi kasvirasvalevite 32 % tai Benecol Margariini 4 % 1 pullon (65 ml) tehojuomaa Benecol tehojuoma, Mansikka tai Hedelmämix 1 purkin (15 g) välipalaa Benecol lusikoitava välipala, Mustikka tai Omena-vanilja kcal kcal 78 kcal 75 kcal 1 purkin välipalajuomaa Benecol Puolukkainen välipalajuoma 1 pussin (35 g) pikapuuroa Rasvaton maito 2 dl Keskikokoinen Päiväannos omena Benecol 32 % 2 g Kasvirasvalevitettä (25 g, sis. 2 g kasvistanolia) Benecol Mustikka pikapuuro 18 19

11 Tutkittu, tehokas, suomalainen Lisätietoja: Ravintoraisio Oy, PL 11, 2121 Raisio IDBBN EURAPRINT Rekisteröidy osoitteessa Saat jatkossakin tietoa kasvistanoliesterin terveysvaikutuksista ja uusista tutkimustuloksista.

KASVISTANOLIESTERI. näyttöön perustuva keino alentaa kolesterolia ruokavaliolla ESITE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

KASVISTANOLIESTERI. näyttöön perustuva keino alentaa kolesterolia ruokavaliolla ESITE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE KASVISTANOLIESTERI näyttöön perustuva keino alentaa kolesterolia ruokavaliolla ESITE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE HYVÄ TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAINEN KASVISTANOLIESTERI TUTKITTUA TEHOA KOLESTEROLIN

Lisätiedot

Sydäntä keventävää asiaa

Sydäntä keventävää asiaa Sydäntä keventävää asiaa Kolesterolia kannattaa alentaa aktiivisesti Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa

Lisätiedot

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen SYDÄNTÄ keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen Kolesterolia kannattaa ALENTAA AKTIIVISESTI Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus

Lisätiedot

Sydäntä. keventävää. asiaa

Sydäntä. keventävää. asiaa Sydäntä keventävää asiaa Kolesterolia kannattaa alentaa aktiivisesti Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonneet veren kolesteroliarvot 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa kertyä

Lisätiedot

ALENTAA TEHOKKAASTI KOLESTEROLIA. Sydäntä keventävää asiaa

ALENTAA TEHOKKAASTI KOLESTEROLIA. Sydäntä keventävää asiaa ALENTAA TEHOKKAASTI KOLESTEROLIA Sydäntä keventävää asiaa Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolestero- lipitoisuus 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa kertyä

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. 07/2015

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Levite henkilöille, jotka haluavat alentaa veren kolesterolitasoaan 03/2014 Hyvä

Lisätiedot

Kansidia, dia 0. Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Kansidia, dia 0. Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä 1 (6) Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä diaesitys on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisten työn tueksi potilasohjaukseen. Esitys on ladattavissa internetistä osoitteesta www.benecol.fi/ammattilaiset

Lisätiedot

Menestyksen eväät. Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Menestyksen eväät. Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Menestyksen eväät Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 25.5.2016 Raisio loi kolesterolia alentavien tuotteiden kategorian Benecol -tuotteiden kolesterolia tehokkaasti alentava ainesosa, kasvistanoliesteri,

Lisätiedot

Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml

Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml Soijapohjainen juoma saa pirteän makunsa hedelmämehuista Maidoton Laktoositon Täysin kasviperäinen Päivän kasvistanoliannos (2 g) yhdestä pullosta Suositellaan nautittavaksi

Lisätiedot

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Eläinperäiset elintarvikkeet Maksa Elimistön oma kolesterolin tuotanto Kolesteroli D-vitamiinin tuotantoon

Lisätiedot

Diabeetikon ruokailu sairaalassa

Diabeetikon ruokailu sairaalassa Diabeetikon ruokailu sairaalassa { Ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä Satks Ruokavaliosuositus Diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokaa kuin koko väestölle Ravitsemushoito on oleellinen osa diabeteksen

Lisätiedot

Funktionaaliset elintarvikkeet

Funktionaaliset elintarvikkeet Funktionaaliset elintarvikkeet Laaduntarkkailupäivät, Hki 12.2.2004 Antti Aro LKT, professori Helsinki 2/27/2004 Funktionaaliset (terveysvaikutteiset) elintarvikkeet lisätty hyödyllisen ravintotekijän

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät

Lisätiedot

Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g)

Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g) Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Runsasrasvainen vaihtoehto pienessä rasiassa Sopii leivälle ja ruoanlaittoon Erinomainen rasvakoostumus: 80 % rasvasta pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa Päivän kasvistanoliannos

Lisätiedot

Benecol Voi & rypsiöljy Rasvaseos 60 % 225 g Ainesosat: voi maito RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (25 g)

Benecol Voi & rypsiöljy Rasvaseos 60 % 225 g Ainesosat: voi maito RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (25 g) Benecol Voi & rypsiöljy Rasvaseos 60 % 225 g Ainoa voita sisältävä levite, jolla on Sydänmerkki Erinomainen rasvan laatu: 72 % rasvasta pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa Ei sisällä kovia kasvirasvoja, kuten

Lisätiedot

Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g)

Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g) Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Laktoositon ja maidoton margariini sopii moneen ruokavalioon Sekä leivälle että ruoanlaittoon Erinomainen rasvakoostumus: 75 % rasvasta pehmeää, tyydyttymätöntä

Lisätiedot

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Liite II Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Tämä valmisteyhteenveto ja pakkausseloste on laadittu viitemaamenettelyssä. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS terveystuote vai haitallinen herkku? Jaakko Mursu, TtM,, ravitsemusterapeutti Ravitsemusepidemiologian jatko opiskelija opiskelija Kansanterveyden tutkimuslaitos, Kuopion yliopisto

Lisätiedot

VALIO VALSA MAITOSUOLA AINUTLAATUINEN INNOVAATIO

VALIO VALSA MAITOSUOLA AINUTLAATUINEN INNOVAATIO VALIO VALSA MAITOSUOLA AINUTLAATUINEN INNOVAATIO SUOLA ON PITKÄN LINJAN PAHIS Suola on merkittävin kohonneen verenpaineen riskitekijä, ja se on suurin terveitä elinvuosia vähentävä tekijä maailmassa. Kohonnut

Lisätiedot

Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Repatha (evolokumabi)

Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Repatha (evolokumabi) EMA/577184/2015 Riskienhallintasuunnitelman julkinen yhteenveto Repatha (evolokumabi) Tämä on Repatha-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden avulla

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 -hankkeen tavoite -keskeiset tulokset, kliininen ja kineettiset kokeet -johtopäätökset Hankkeen tavoite Tuottaa tietoa antioksidatiivisesti vaikuttavien, terveysvaikutteisten

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D034099/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D034099/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. heinäkuuta 2014 (OR. en) 12284/14 DENLEG 138 AGRI 520 SAN 304 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 24. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D034099/02

Lisätiedot

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiinia muodostuu iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ja lisäksi sitä saadaan ravinnosta. Käytännössä D-vitamiinia muodostuu riittävästi

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI 96/8/EY, annettu 26 päivänä helmikuuta 1996, laihdutukseen tarkoitetuista vähäenergiaisista elintarvikkeista

KOMISSION DIREKTIIVI 96/8/EY, annettu 26 päivänä helmikuuta 1996, laihdutukseen tarkoitetuista vähäenergiaisista elintarvikkeista N:o L 55/22 \ FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 6. 3. 96 KOMISSION DIREKTIIVI 96/8/EY, annettu 26 päivänä helmikuuta 1996, laihdutukseen tarkoitetuista vähäenergiaisista elintarvikkeista (ETA:n kannalta

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Ylipainoinen sydänpotilas. Eeva Nykänen, ravitsemussuunnittelija KSSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Sydänfysioterapeutit Jyväskylässä

Ylipainoinen sydänpotilas. Eeva Nykänen, ravitsemussuunnittelija KSSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Sydänfysioterapeutit Jyväskylässä Ylipainoinen sydänpotilas Eeva Nykänen, ravitsemussuunnittelija KSSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Sydänfysioterapeutit Jyväskylässä 27.10.2016 Miksi nimenomaan sydänpotilas hyötyy ylipainon hoidosta

Lisätiedot

VALITSE PEHMEÄÄ RASVAA!

VALITSE PEHMEÄÄ RASVAA! Maaliskuu 2015 Valitse hyvää itsellesi ja läheisillesi VALITSE PEHMEÄÄ RASVAA! Katso herkulliset reseptit! PEHMEÄT JA KOVAT RASVAT LAATU RATKAISEE Rasva voi olla laadultaan pehmeää tai kovaa. Kova rasva

Lisätiedot

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet 2.1. Koripallovalmennuksen tukitoimet Kehittymisen pyhä kolmiyhteys HARJOITTELU KEHITYS Kuormitus-kolmion pinta-alan kasvua eli harjoittelun lisääntymistä

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

Funktionaalinen eli terveysvaikutteinen elintarvike

Funktionaalinen eli terveysvaikutteinen elintarvike Ruoka Millaiset elintarvikkeet ovat funktionaalisia? Seppo Salminen ja Antti Aro Funktionaalisilla elintarvikkeilla on tavanomaisen ravitsemuksellisen merkityksen ohella tutkimuksin todennettuja myönteisiä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en) 8540/16 ADD 1 REV 1 DENLEG 34 AGRI 222 SAN 162 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 10. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g

Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Runsasrasvainen vaihtoehto pienessä rasiassa Sopii leivälle ja ruoanlaittoon Erinomainen rasvakoostumus: 80 % rasvasta pehmeää, Rasiassa noin 8 päiväannosta Rypsiöljy,

Lisätiedot

Painonhallinnan perusteet. Valio Oy

Painonhallinnan perusteet. Valio Oy Painonhallinnan perusteet. Painonhallinta onnistuu Painonhallinnan periaate on yksinkertainen: paino tippuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Käytännössä onnistuminen vaatii suunnittelua ja sitoutumista

Lisätiedot

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa:

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Päiväkotilapset, koululaiset, ikäihmisten kokopäivähoito ja kotipalvelulounas ikäihmisille. Noora Rajamäki Laillistettu

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja työ kuinka jaksaa paremmin arjessa?

Ravitsemus, terveys ja työ kuinka jaksaa paremmin arjessa? Ravitsemus, terveys ja työ kuinka jaksaa paremmin arjessa? Liikettä Lahden alueen yrittäjille 26.5.2016 Laura Manner, ETM Ravitsemusasiantuntija Terveurheilija.fi 1 Luennon sisältö Ravitsemus osana terveyttä

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 5.9.2016 Palveluesimies Päivi Ylönen Mikkelin Ruoka- ja puhtauspalvelu tunnuslukuina v. 2016 Liikevaihto 12,5 milj., henkilöstöä 200 Asiakkaina päiväkodit,

Lisätiedot

HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA. voit saada diabeteksesi hallintaan

HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA. voit saada diabeteksesi hallintaan OLE AKTIIVINEN HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA voit saada diabeteksesi hallintaan Omat arvoni Päivämäärä / / / / / / / / / / / / HbA 1c (mmol/mol, %) LDL-kolesteroli (mmol/l) Verenpaine (mmhg) Paino (kg)

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE Liite 3

OMAHOITOLOMAKE Liite 3 OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Diabetes. Diabetespäiväkirja

Diabetes. Diabetespäiväkirja Diabetes Diabetespäiväkirja Diabetespäiväkirja Jos sairastat tyypin 2 diabetesta, sinun on tärkeä löytää oikea tasapaino asianmukaisen hoidon, säännöllisen liikunnan ja terveellisen ruokavalion välillä.

Lisätiedot

Ravitsemus- ja terveysväitteet

Ravitsemus- ja terveysväitteet Ravitsemus- ja terveysväitteet Ylitarkastaja Kaisa Kukkonen Tuoteturvallisuusyksikkö Lastenruoat ja niiden valvonta koulutus 30.10.2012 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1924/2006 elintarvikkeita

Lisätiedot

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT VAIKUTTAVAA TERVEYSPALVELUA Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Coronary Event Risk Test eli CERT on uusi tutkimus, jonka avulla voidaan arvioida henkilön sydäninfarktiriskiä.

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 9 TOUKOKUU 2016 1982 2012 Päälöydökset Miesten tupakointi väheni eniten ylimmässä koulutusryhmässä. Naisten tupakointi lisääntyi alimmassa koulutusryhmässä ja väheni ylimmässä.

Lisätiedot

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Jyrki Kettunen Dosentti, ft Arcada Nykytila Liikunta on jäänyt riittämättömäksi keinoksi vaikuttaa terveyden ylläpitämiseen ja monien sairauksien

Lisätiedot

Villikasvit ja tuoteturvallisuus Pakkausmerkinnät, Ravitsemus- ja terveysväitteet

Villikasvit ja tuoteturvallisuus Pakkausmerkinnät, Ravitsemus- ja terveysväitteet Villikasvit ja tuoteturvallisuus Pakkausmerkinnät, Ravitsemus- ja terveysväitteet Ylitarkastaja Marjo Misikangas Tuoteturvallisuusyksikkö 22.1.2013 Esityksen sisältö: Elintarvikkeiden pakolliset pakkausmerkinnät

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat

URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 45 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Sokeri Sokerit sisältävät vain tyhjää

Lisätiedot

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008 1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu

Lisätiedot

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat Ruokafaktat - 0 10 % 20 % 30 % 40 % ilmastopäästöt Sähkönkäyttö Liikenne Fossiilisten polttoaineiden käyttö Teollisuustuotanto hiilidioksidi Metsäkato Maatalous Jätteet METAANI Ruoan ILMASTOPÄÄSTÖT Kauppa

Lisätiedot

Paremman elämän puolesta

Paremman elämän puolesta Paremman elämän puolesta MSD toimii paremman elämän puolesta, suomalaisen potilaan parhaaksi. Meille on tärkeää, että jokainen lääkehoitoa tarvitseva saa juuri hänelle parhaiten sopivan hoidon. Me MSD:llä

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle?

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Timo Strandberg Geriatrian professori, LKT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri, Helsingin ja Oulun yliopistot, Hyks Tyypin 2 diabetes ja riskit

Lisätiedot

VALITSE PEHMEÄÄ RASVAA!

VALITSE PEHMEÄÄ RASVAA! Tammikuu 2016 Valitse hyvää itsellesi ja läheisillesi VALITSE PEHMEÄÄ RASVAA! Katso herkulliset reseptit! Onko mediassa käyty rasvakeskustelu saanut sinut ymmälleen? Millaista rasvaa me tarvitsemme ja

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016 Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito Mikä on verenpaine? Ellei painetta, ei virtausta Sydän supistuu sykkivä paineaalto Paineaallon kohdalla systolinen (yläpaine) Lepovaiheen aikana diastolinen (alapaine)

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

Proteiini ravitsemuksessa

Proteiini ravitsemuksessa Proteiini ravitsemuksessa Proteiinit ovat tarpeellisia kaikille Proteiinien hyödyt näkyvät ja tuntuvat arjen monissa tilanteissa ja elämän eri vaiheissa: kasvun rakennusaineena energian lähteenä kehon

Lisätiedot

Ruokaa Sydänystävälle!

Ruokaa Sydänystävälle! Ruokaa Sydänystävälle! Hyvän olon ruoka? Hyvää oloa tukee ruokavalio, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti: kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöön, täysjyväviljavalmisteiden käyttöön, rasvan ja hiilihydraattien

Lisätiedot

Helpoin tapa syödä hyvin

Helpoin tapa syödä hyvin Helpoin tapa syödä hyvin Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus HYVÄ SYÖMINEN TERVEYS NAUTITTAVUUS/HAUSKUUS SOSIAALISUUS MIELIALA VIREYSTILA PAINO KUNTO STRESSITTÖMYYS HYVÄ FIILIS

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarvikkeiden ja eläinlääkinnän valvontaosasto Tuoteturvallisuuden ja tuotemarkkinoinnin yksikkö ALTISTUMINEN KUMARIINILLE Kysely elintarviketeollisuudelle Kartottaakseen

Lisätiedot

Ravinto jalkapallossa

Ravinto jalkapallossa Ravinto jalkapallossa Patrik Borg Helsingin Urheilulääkäriasema, Syömishäiriökeskus Painopisteet liikkujan ravinnossa Syö tarpeeksi Riittävästi ravintoaineita Riittävästi nestettä Aterioiden ajoitukset

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Tehoja ravinnosta ravitsemus voiman kehittämisen tukena. Terve Urheilija -iltaseminaari Varalan urheiluopisto 24.4.2014 ETM, Anna Ojala

Tehoja ravinnosta ravitsemus voiman kehittämisen tukena. Terve Urheilija -iltaseminaari Varalan urheiluopisto 24.4.2014 ETM, Anna Ojala Tehoja ravinnosta ravitsemus voiman kehittämisen tukena Terve Urheilija -iltaseminaari Varalan urheiluopisto 24.4.2014 ETM, Anna Ojala Anna Ojala 25/4/14 1 Palautuminen ja superkompensaatio Ravinto, neste,

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten.

Päätös: Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten. Valtuusto 55 15.06.2016 Kunnanhallitus 294 11.07.2016 Tekninen lautakunta 111 08.09.2016 Kunnanhallitus 370 03.10.2016 Valtuusto 89 09.11.2016 Valtuutettujen aloitteet / Jaakko Jukkolan valtuustoaloite

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 29 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 4.8.29 Raisio-konserni Q2/29 Jatkuvat toiminnot: Liikevaihto 97,8 milj. euroa (111,6 milj. e) Liiketulos ilman kertaeriä

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin?

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? 10 yleistä kysymystä leivästä Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? Onko leipä terveellistä? Kyllä Leipä sisältää paljon hyvää kuitua, hiilihydraattia,

Lisätiedot

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes 1 Käypä hoito -indikaattorit, diabetes Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat useaan suositukseen: Diabetes (2013), Diabeettinen nefropatia (2007), Diabeettinen retinopatia (2014), Diabeetikon

Lisätiedot

OLEMASSA OPTIMI Kemiallinen reaktio tapahtuu sitä nopeammin, mitä enemmän reagoivia ai-

OLEMASSA OPTIMI Kemiallinen reaktio tapahtuu sitä nopeammin, mitä enemmän reagoivia ai- 28 P erinnäisesti on ajateltu, että vitamiinien tehtävä on estää puutostauteja. Tälle pohjalle rakentuvat myös nykyiset viralliset ravitsemussuositukset. Ne lähtevät oletuksesta, että elimistö tarvitsee

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2015 (OR. en) 14805/15 DENLEG 156 AGRI 626 SAN 413 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 27. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D042070/01

Lisätiedot

Kehittymisen kulmakiviä. Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja

Kehittymisen kulmakiviä. Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja Kehittymisen kulmakiviä Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja Kehittymisen perusideaa! l HARJOITUKSEN AIKANA KUKAAN EI KEHITY! l SUORITUSKYKY HEIKKENEE HARJOITUKSEN AIKANA JA KEHITYS TAPAHTUU HARJOITUSTA

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Täydellisen parenteraalisen ravitsemuksen täydennyksenä vesiliukoisten vitamiinien päivittäisen tarpeen tyydyttämiseksi.

VALMISTEYHTEENVETO. Täydellisen parenteraalisen ravitsemuksen täydennyksenä vesiliukoisten vitamiinien päivittäisen tarpeen tyydyttämiseksi. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Soluvit infuusiokuiva-aine, liuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi Soluvit-injektiopullo sisältää: Yksi pullo sisältää vaikuttavia aineita:

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun

EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun Mieltä keventäviä ajatuksia ruoasta Syömisellä voi vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen Säännöllinen ateriarytmi on terveyden kannalta parasta

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO JVi Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä on JVi? 2. Miksi joka päivä tulisi nauttia 120 ml JVi -juomaa? 3. Voinko käyttää JVi:tä muiden Nu Skin -tuotteiden kanssa? 4. Onko JVi SCS- (Skin Carotenoid

Lisätiedot

Miten ravitsemustieto vaikuttaa, vai vaikuttaako?

Miten ravitsemustieto vaikuttaa, vai vaikuttaako? Miten ravitsemustieto vaikuttaa, vai vaikuttaako? Hyvinvointi ja pahoinvointi, kansanterveyden kokonaisnäkökulma EPIDEMIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN tulokset ovat yksiselitteisiä. Hyvät ihmissuhteet, aktiivisuus,

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lihavuus. Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016

Lasten ja nuorten lihavuus. Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016 Lasten ja nuorten lihavuus Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016 Määritelmät Neuvolaikäisillä lapsilla ylipaino = pituuspaino +10% - +20% lihavuus = pituuspaino

Lisätiedot

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Kauran tuotteistaminen Tuula Laukkanen 1 18/3/16 Fazer. All rights reserved Fazer Mylly osa Fazer konsernia Fazerin tarina alkoi vuonna 1891 Karl Fazerin avattua ensimmäisen

Lisätiedot

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Liikunta ja oppiminen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Helsinki Eero Haapala, FT Childhood Health & Active Living Reserach Group Biolääketieteen

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

URHEILIJAN ravitsemusopas

URHEILIJAN ravitsemusopas URHEILIJAN ravitsemusopas Olympiajoukkueen ravitsemuskumppani Hyvällä ruoalla hyviin tuloksiin Laadukas, järkevästi koostettu ruokavalio Järkevästi koostetun ruokavalion avulla urheilijat voivat: Urheilijan

Lisätiedot

Mikrobilääkeprofylaksin ajoitus ja kirjaaminen VILLE LEHTINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI PHSOTEY, LAHTI

Mikrobilääkeprofylaksin ajoitus ja kirjaaminen VILLE LEHTINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI PHSOTEY, LAHTI Mikrobilääkeprofylaksin ajoitus ja kirjaaminen VILLE LEHTINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI PHSOTEY, LAHTI Mikrobilääkeprofylaksia Mikrobilääkeprofylaksilla eli ehkäisevällä antibioottihoidolla tarkoitetaan leikkauksen

Lisätiedot

Kaija Seppä Riskikäytön repaleiset rajat

Kaija Seppä Riskikäytön repaleiset rajat Kaija Seppä Riskikäytön repaleiset rajat Riskikäytön repaleiset rajat Päihdelääketieteen professori Kaija Seppä TaY ja TAYS 3.9.2011 27. Päihdetiedotusseminaari, Göteborg Luennon sisältö Miksi riskirajoja

Lisätiedot