Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Maaliskuu 2019
|
|
- Liisa Lahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Maaliskuu 2019
2 Yleistä lukijalle Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa kuukausittain. Htv-luvuissa (henkilötyövuosi) on huomioitu mahdollisuuksien mukaan tapahtuneet muutokset organisaatiossa, jotta luvut ovat vertailukelpoisia. Henkilötyövuosi on laskettu kaavalla = kalenteripäivät, joilla työsuhde voimassa / vuoden kalenteripäivät * osaaikaprosentti palkattomat poissaolot. Osavuosikatsauksiin (huhtikuu ja elokuu) tulee sisältymään laajemmat sanalliset osuudet.
3 Yleistä Huomaa lukujen osalta, että: Kolmen kuukauden toteuma sisältää vielä huomattavia epävarmuuksia arvioitaessa koko vuoden toteumaa. Toimintatuotot eivät ole vertailukelpoisia edelliseen vuoteen verrattuna johtuen vuoden 2018 laskutuksen viiveistä sekä liikelaitoksen purkautumisesta (sisäinen kauppa poistui tältä osin). Toimintakulut ovat vertailukelpoisia edelliseen vuoteen maaliskuun raportoinnissa lähtien. Huomaa kuitenkin, että tilikauden aikana yksittäiset laskutukset voivat jaksottua eri kuukausille ja alkuvuonna näiden merkitys voi olla huomattava. Tammi-maaliskuu 2019 sisältää muun muassa Fimlab Oy:lle myytävien hoitotarvikkeiden kustannuksia noin 0,5 miljoonaa euroa sekä jaksotuseroja palveluiden ostoissa vuoteen 2018 noin miljoona euroa. Jäsenkuntien maksuosuudet kirjataan yhtymän johtoon ennakkolaskutuksen mukaisesti. Toimialojen toimintatuotoissa näkyvät muut toimintatuotot, kuten asiakasmaksut, ulkokuntamyynnin tulot, avustukset, vuokratuotot jne. Toimialojen laskelmissa näkyvät sisäiset erät tarkoittavat muun muassa yhtymän johdon ja strategia- ja tukipalveluiden sisäisiä veloituksia toimialoilta ja muuta toimialojen sisäistä kauppaa. Nämä erät eliminoituvat yhtymätason luvuissa. Palveluseteliin siirtyminen siirtää kustannuksia palvelujen ostoista avustuksiin.
4 Yhtymän tuloslaskelma Toimintatuottojen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisina yhtymätasolla. Toimintakuluissa on 26,4 miljoonan euron ylityspaine talousarvioon nähden. Edellisen vuoden tilinpäätökseen verrattuna kasvuennuste on + 20,6 miljoonaa euroa, josta 2 miljoonaa on budjetoimatonta edelleen laskutettavaa hoitotarvikekustannusta. Ennuste toteutuessaan tarkoittaisi 2,6 % kustannuskasvua edelliseen vuoteen verrattuna (em. hoitotarvikekustannus huomioitu vähennyksenä). Kolmen kuukauden toteuman pohjalta tehty ennuste sisältää vielä huomattavia epävarmuuksia. Ennuste sisältää toimialojen lyhyen aikavälin sopeutustoimet siltä osin, kun ne ovat etenemässä. Ennuste ei sisällä mahdollisia satunnaisia tuloja. Kuntakohtaiset maksuosuusennusteet ja toimialojen ennusteet annetaan osavuosikatsauksen yhteydessä. Tuloslaskelma 1000 Tilinpäätös 2018 Tot Voimassa oleva talousarvio 2019 Tot Tot-% Edell. vuod. TP ennuste muutos % Toimintatuotot ,9 % 9,9 % Myyntituotot ,9 % 5,7 % Maksutuotot ,0 % 114,4 % Tuet ja avustukset ,1 % -48,4 % Vuokratuotot ,8 % 7,2 % Muut toimintatuotot ,8 % -91,4 % 80 Toimintakulut ,9 % 6,2 % Henkilöstökulut ,2 % 4,3 % Palvelujen ostot ,6 % 2,5 % josta asiakaspalveluiden ostot ,6 % 3,4 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,8 % 4,0 % Avustukset ,6 % 84,1 % Muut toimintakulut ,5 % 4,4 % Toimintakate ,2 % -127,7 % Rahoitustuotot ja -kulut ,8 % 685,2 % -699 Vuosikate ,8 % -125,3 % Poistot ja arvonalentumiset ,9 % 5,7 % Satunnaiset erät ,0 % 0,0 % 0 Tilikauden tulos ,2 % -73,4 % Poistoeron muutos ,0 % 0,0 % 170 Tilikauden ylijäämä/alijäämä ,7 % -73,4 %
5 Toimintatuottojen kehitys Toimintatuotot, TA Toimintatuotot, TOT maaliskuu 2019 Toimintatuotot, TA Toimintatuotot, kum. TOT Toteuma-% 24,9 %
6 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Toimintakulujen kehitys Toimintakulut rullaava 12 kk joulu tammi helmi maalis Rullaavat toimintakulut sisältävät edellisen 12 kuukauden toteutuneet toimintakulut. Seuranta kuvaa kustannusten kehitystrendiä. Tammi-maaliskuu 2018 ei ole toimintakulujen osalta vertailukelpoinen kuukausitasolla vuoteen 2019 johtuen ostolaskujen kirjausviiveistä 2018 alussa Toimintakulut TA-vertailu 0 Toimintakulut, TA Toimintakulut, TOT maaliskuu 2019 Toimintakulut, TA Toimintakulut, kum. TOT Toteuma-% 24,9 %
7 Palkat ja palkkiot Palkat ja palkkiot kumulatiivinen toteuma (M ) 300,0 250,0 200,0 150,0 100,0 50,0 0,0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kum.tot ,2 38,0 59,3 80,0 102,4 131,3 154,9 175,3 195,6 217,3 237,1 264,2 Kum.tot ,6 39,6 62, Muutos% 2,2 % 4,2 % 4,9 % 1000 TA /2019 Tot % Palkat ja palkkiot ,2 Työvoiman vuokraus ,2 Yhteensä ,4 * Työvoiman vuokraus ei sisälly henkilötyövuosiin
8 Henkilötyövuodet Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos ,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kum. 18,0 31,8 38, / /2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 6 389, , ,4 38,1 * Henkilötyövuosi: teoreettisestä htv:stä vähennetty palkattomat poissaolot. 12 kk rullaavat henkilötyövuodet 6 440, , , , , , , ,0
9 Terveys- ja sairaanhoitopalvelut 30,0 20,0 10,0 0,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos , , , , , ,0 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
10 Terveys- ja sairaanhoitopalvelut toimialajohtajan katsaus PHKS:n drg-tuotteet ja polikliiniset kuntatuotteet ovat kokonaisuudessaan toteutuneet TA19:n mukaisesti. Drg-tuotteet ovat nousseet 2,7% verrattuna vuoteen Valtaosa tästä johtuu lisääntyneestä leikkausten määrästä. Polikliiniset kuntatuotteet ovat edellisvuoden tasolla. Päivystyskeskuksen toiminta on TA19:n mukaista. Vuoden 2019 säästö- ja sopeuttamistoimet on aloitettu. Avosairaanhoidon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsy on toteutunut tammi-maaliskuussa hoitotakuulainsäädännön sallimissa rajoissa. Avosairaanhoidossa lääkäri- ja hoitajakäynnit ovat lisääntyneet lähes 10%, mikä näkyy parantuneena hoitoonpääsynä. Palveluverkon optimointi on aloitettu vastaamaan paremmin niukkeneviin resursseihin ja lisääntyneeseen väestön tarpeeseen. Kehittämisen ja terveyden edistämisen tulosalue on saanut valmiiksi Laadunhallinnan, asiakas- ja potilasturvallisuuden raportin 2018.
11 Terveys- ja sairaanhoitopalvelut oman tuotannon volyymit laskennallinen TA:n toteumaprosentti 25 % Terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toiminta TA2019 Kumulatiivinen toteuma 2019 toteuma- % Avovastaanottotoiminta Lääkäri- ja hammaslääkärikäynnit ,1 % Hoitajakäynnit ,4 % PHKS operatiivinen ja konservatiivinen DRG-tuotteet ,0 % Poliklinikoiden kuntatuotteet ,1 % Laskutusperusteiset hoitopäivät ja muut kuntatuotteet ,5 % PHKS päivystyskeskus Päivystyskäynnit ,7 % Hammaspäivystyskäynnit ,1 % Päivystysosaston hoitopäivät ,3 % Kotisairaalan käynnit ,3 %
12 Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA /2019 Tot % Toimintatuotot ,0 % Toimintakulut ,4 % Sisäiset erät ,8 % Toimintakate ,6 % Suunnitelman mukaiset poistot *** Tilikauden tulos ,4 % 2,0 0,0-2,0-4,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos Tot TA /2019 % Palkat ja palkkiot ,4 % Työvoiman vuokraus ,5 % Yhteensä ,6 % 1-3/ /2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 511,8 509,0-2,8 *2018 htv:sta poistettu vertaitailtavuuden vuoksi ulkoistetut yksiköt 2 150, , , , , , , ,0 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
13 Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus toimialajohtajan katsaus 75 vuotta täyttäneiden palvelurakenne on kehittynyt tavoitteiden mukaisesti. Kotona asuvien määrä on kasvanut (92,2% >92,4 %). Kotihoidon peittävyys on tavoitteiden mukaisella tasolla (10,1%). Tehostetun palveluasumisen peittävyys on laskenut (7,8 % > 7,5 %). Asumispalvelujen asiakkuudet ovat kääntyneet laskuun, mutta kotihoidon asiakasmäärä on kasvanut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä odotettua enemmän 60 asiakkaalla. Tämä johtuu väestön ikääntymisestä. Asumisyksiköiden arviointi- ja kuntoutusjaksojen määrä on laskenut ja tavoitteena on tuottaa palveluja enemmän kotona. Toimialan talousnäkymä sisältää ylityspaineita henkilöstökuluissa ja palvelujen ostoissa. Haasteina henkilöstökuluissa on TVA työ, ennakoitua suuremmat erilliskorvaukset, väestön palvelutarpeeseen nähden alimitoitettu henkilöstö sekä asumispalvelujen ulkoistuksen viivästyminen Hartolassa. Henkilöstöpulan vuoksi hoitohenkilöstöllä on jouduttu teettämään lisätyötä. Palvelujen ostojen osalta ylityspaine aiheutuu ikääntyneiden ennakoitua suuremmasta palvelutarpeesta sekä lääkäripalvelujen ostoista. Kaikilla tulosalueilla on toteutettu kehittämis- ja tehostamistoimenpiteitä. Toimialalla on arvioitu, miltä osin omaa asumispalvelujen tuotantoa on tarkoituksenmukaista siirtää yksityisen tuottamaksi. Tältä osin toimenpiteet tehdään yhdessä kuntien kanssa, jotka omistavat kiinteistöt. Toimenpiteiden konkreettinen toimeenpano on vienyt ennakoitua pidemmän ajan, johtuen kiinteistöjen myyntiin liittyvistä prosesseista.
14 Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus tuotannon volyymit laskennallinen TA:n toteumaprosentti 25 % Ikääntyneiden palveluiden ja kuntoutuksen toiminta Tuotannon volyymit TA2019 Asiakasohjauksen ja gerontologisen sosiaalityön käynnit ,2 % Kotihoidon käynnit yhtymän oma tuotanto ,8 % muut palveluntuottajat ,3 % Tehostetun palveluasumisen asumispäivät yhtymän oma tuotanto ,6 % muut palveluntuottajat ,7 % Asumisyksiköiden arviointi- ja kuntoutustoimintapäivät ,1 % Perusterveydenhuollon vuodeosastojen hoitopäivät ,7 % Geriatrisen osaamiskeskuksen kontaktit (esh ja pth) ,7 % Kuntoutuksen kontaktit (esh ja pth) ,5 % Muut tunnusluvut Kumulatiivinen toteuma 2019 Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden osuus 92,50 % 92,42 % Tehostetun palveluasumispaikan saaneiden odotusaika alle 40 vrk 29,0 Asumispalveluyksiköiden käyttöaste-% 98 % 96,5 % Vuodeosastojen keskimääräinen hoitoaika (päättyneet osastojaksot) alle 18 vrk 19,1 Vuodeosastojen kuormitus-% 97 % 92,7 % Kotihoidon käynnit / nettotyöpanos Geriatrisen keskuksen kontaktit / nettotyöpanos Kuntoutuksen kontaktit / nettotyöpanos toteuma- %
15 Perhe- ja sosiaalipalvelut Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA /2019 Tot % Toimintatuotot ,3 % Toimintakulut ,1 % Sisäiset erät ,0 % Toimintakate ,4 % Suunnitelman mukaiset poistot *** Tilikauden tulos ,4 % 1000 TA /2019 Tot % Palkat ja palkkiot ,9 % Työvoiman vuokraus ,6 % Yhteensä ,0 % 1-3/ /2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 365,7 375,8 10,1 *2018 htv:sta poistettu vertaitailtavuuden vuoksi ulkoistettu yksikkö 15,0 10,0 5,0 0, , , , , ,0 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
16 Perhe- ja sosiaalipalvelut toimialajohtajan katsaus Perhe- ja sosiaalipalvelujen kehittämis- ja säästöohjelman toimeenpano on aloitettu. Asiakasohjauksen kehittämistyö on jatkunut yhtymän asiakasohjaus-projektissa. Palvelutakuussa ei ole pysytty lapsiperhepalveluissa vireille tulleiden asioiden kasvusta (ls-ilmoitukset +22%) ja rekrytointihaasteista johtuen. Laitoshoidon osuus lastensuojelun hoitopäivistä oli lähes 40 %. Psykiatrian osastohoidon hoitopäivät ovat vähentyneet (-8%) viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kuntouttavan työtoiminnan asiakasmäärä on kasvanut n. 50% vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Aktivointityön tehostumisesta johtuen kuntouttavan työtoiminnan ostopalvelumäärärahojen arvioidaan ylittyvän. Perhekeskustoiminnan kehittäminen on jatkunut yhteistyössä kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja oppilaitosten kanssa. Lastensuojelun systeemisen toimintamallin (SyTy) pilotointi on käynnistetty. Lapsiperheiden kotipalvelu muuttui maksuttomaksi alkaen. Lahden kaupunginsairaalan toimitilat on otettu käyttöön. Rekrytointihaasteita on sosiaalityössä ja psykiatrialla (erikoislääkärit/erikoistuvat lääkärit).
17 Perhe- ja sosiaalipalvelut tuotannon volyymit laskennallinen toteumaprosentti 25 % Perhe- ja sosiaalipalvelut TA2019 Kumulatiivinen toteuma 2019 Toteuma- % Oman tuotannon volyymit Perhe- ja sosiaalipalveluiden käynnit ,9 % Perhe- ja sosiaalipalveluiden asumispäivät ,3 % Psykiatrian (esh) käynnit ,8 % Psykiatrian (esh) hoitopäivät ,6 % Oman- ja ostopalvelutuotannon volyymit* Mielenterveys- ja päihdepalveluiden ympärivuorokautisen asumisen asumispäivät Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten (0-20 v.) hoitopäivät lastensuojelussa Oman- ja ostopalvelutuotannon muut tunnusluvut ,7 % ,4 % Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat *ostopalvelutuotannon lukumäärissä laskutusperiodista johtuva raportointiviive
18 Strategia- ja tukipalvelut Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA /2019 Tot % Toimintatuotot ,4 % Toimintakulut ,5 % Sisäiset erät ,0 % Toimintakate ,0 % Suunnitelman mukaiset poistot *** Tilikauden tulos *** * Talous -tulosalueen TP2018 luvut on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategia- ja tukipalveluista Yhtymän johdon alle TA /2019 Tot % Palkat ja palkkiot ,7 % Työvoiman vuokraus *** Yhteensä ,6 % 1-3/ /2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 117,2 123,6 6,4 * Talous -tulosalueen 2018 htv:t on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategia- ja tukipalveluista Yhtymän johdon alle. 10,0 5,0 0,0 504,0 502,0 500,0 498,0 496,0 494,0 492,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos kk rullaavat henkilötyövuodet
19 Strategia- ja tukipalvelut toimialajohtajan katsaus Hankintayksikön Fimlabille välittämät tarvikkeet ovat nyt ulkoista kauppaa ja sen vaikutus sekä tuottoihin, että kuluihin n. 2 M vuositasolla, mutta tulosvaikutus Strategia- ja tukipalveluille ja kuntayhtymälle on nolla. Henkilöstö-tulosalueella eläkemenoperusteisia maksuja on budjetoitu liikaa 1,5M. Tämä korjataan muutostalousarviossa. Korjausten kohdentaminen toimialoille on ratkaisematta, mutta korjauksen tulosvaikutus on yhtymätasolla neutraali. ICT-palveluissa on Strategia- ja tukipalvelujen toimeksiannosta käynnistetty riippumattomien asiantuntijoiden selvitys ICT-teknologiaan ja ICT-talouteen liittyen sekä ICT-kumppaneiden kanssa selvitys ICT-kulujen säästömahdollisuuksista. Toimialan taloudellisista sopeuttamismahdollisuuksista on tehty suunnitelma, jonka sisältöä parhaillaan täsmennetään ja konkretisoidaan. Merkittävänä riskinä nähdään voimakas kulujen säästötarve ja paine tuottaa samanaikaisesti uusia digipalveluja tuottavuuden sekä säästöjen lisäämiseksi. Henkilöstön työpaine on kova ja työhyvinvoinnin ja sisäisen palvelukyvyn heikkenemiseen liittyy riskejä. ICT- ja digipalvelujen kehittämisessä on edetty hyvin, kun edellisen vuoden ICT-ongelmat on pääosin saatu ratkaistua. Toukokuulle 2019 on valmistelussa laaja sidosryhmä-info ICT-yhteistyökumppaneiden kanssa ICTpalvelujen nykytilasta ja niiden kehittämisen tiekartasta.
20 Yhtymän johto Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA /2019 Tot % Toimintatuotot ,0 % Toimintakulut ,4 % Sisäiset erät ,0 % Toimintakate ,9 % Rahoitustuotot ja -kulut ,6 % Vuosikate ,0 % Suunnitelman mukaiset poistot *** Satunnaiset erät *** Tilikauden tulos ,0 % * Talous -tulosalueen TP2018 luvut on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategiaja tukipalveluista Yhtymän johdon alle TA /2019 Tot % Palkat ja palkkiot ,1 % 1-3/ /2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 13,4 13,5 0,2 * Talous -tulosalueen 2018 htv:t on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategia- ja tukipalveluista Yhtymän johdon alle. 0,3 0,2 0,1 0,0 55,5 55,0 54,5 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos kk rullaavat henkilötyövuodet
21 Toimitusjohtajan katsaus Uuden toimitusjohtajan rekrytointi on käynnistetty. Yhtymän avointa toimitusjohtajan tehtävää hoitaa hallintojohtaja Veli Penttilä. Yhtymän johtoon on valittu muutosjohtajaksi Asko Saari, jonka määräaikainen tehtävä ajoittuu välille Yhtymän johtoon on siirretty alkaen talous- tulosalue. Kulujen ylitykset selittyvät toimitusjohtajan irtisanomisajan palkkakustannuksilla ja muutosjohtajan palkkaamisesta aiheutuvilla kustannuksilla sekä taloustulosalueen ostopalveluilla.
22 Ympäristöterveyskeskus Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA /2019 Tot % Toimintatuotot ,1 % Toimintakulut ,0 % Sisäiset erät ,0 % Toimintakate ,0 % Suunnitelman mukaiset poistot *** Tilikauden tulos ,0 % 1000 TA /2019 Tot % Palkat ja palkkiot ,2 % 1-3/ /2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 6,1 6,4 0,3 Ympäristöterveyskeskus toiminta TA2019 Kumulatiiv. toteuma 2019 Toteuma- % Tarkastukset ,8 % Päätökset ,0 % Konsultaatio ,5 % Näytteenotto ,6 % Tilakäynnit ,4 % Vastaanottokäynnit ,8 % 0,4 0,2 0,0 26,4 26,2 26,0 25,8 25,6 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos kk rullaavat henkilötyövuodet
23 Ympäristöterveydenhuolto toimialajohtajan katsaus Terveydensuojelun tulosalueella toimintaa on vaikeuttanut merkittävästi valtakunnallisen toiminnanohjaus ja tiedonhallintajärjestelmä VATI:n toimimattomuus. Ohjelman käyttöönotto oli suunniteltu tammikuulle, mutta siinä ilmenneitä vikoja ei saatu korjattua vielä helmikuun loppuun mennessä. Koska suoritteita ei ole pystytty raportoimaan, on tarkastuksia tehty selvästi vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona edellisinä vuosina. Tämän seurauksena myös asiakkailta perittäviä valvontamaksuja on kertynyt selvästi edellisvuosia vähemmän. Muilta osin ympäristöterveyskeskuksen toiminta ja talous on toteutunut varsin odotetusti.
24 Verso-liikelaitos Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA /2019 Tot % Toimintatuotot ,4 % Toimintakulut ,7 % Toimintakate ** Tilikauden tulos *** 1000 TA /2019 Tot % Palkat ja palkkiot ,5 % Työvoiman vuokraus 0 0 *** Yhteensä ,5 % 1-3/ /2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 4,2 2,9-1,2 0,0-0,5-1,0-1,5 18,0 17,5 17,0 16,5 16,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos kk rullaavat henkilötyövuodet
25 Verso liikelaitoksen johtajan katsaus Verso sai vuodenvaihteessa myönteisen rahoituspäätöksen kahdesta haetusta hankkeesta. Nuorten Huumeiden käytön ehkäisyyn tähtäävä HuuMa- hanke sai noin euron rahoituksen ajalle , josta siis euroa vuodelle Osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia ja osallisuutta kehittävä Pähee 2.0 sai Hämeen Ely keskukselta /ESR rahoituspäätöksen ajalle Vuoden 2019 rahoitus on noin euroa. Nämä hankkeet puuttuvat Verson v budjetista, koska budjettiin ei sisällytetty epävarmoja tuloja. Alkuvuoden tuloina näkyy valtionavustusta sekä johtajan ja ehkäisevä seutukoordinaattorin maakuntavalmistelusta laskutettavaa työpanosta tammikuun-maaliskuun osalta. Valmistelu päättyi maaliskuun lopussa, joten näitä tuloja ei enää tule. Alkuvuonna tuloina on valtionosuuden n euroa lisäksi myös v hanketuloja, jotka arvioimme varovaisuuden periaatteen mukaisesti alakanttiin. Näitä maakuntavalmistelun ja vuoden 2018 hankkeiden tuloja ei enää kerry. Asukasmäärän mukaiset kuntaosuudet perus (12 kk)- ja sosiaali- ja potilasasiamiestoiminnasta (potilasasiamiestoimintaa vain itäisellä Uudellamaalla) (6kk) sekä ehkäisevän työn seutukoordinaatiosta (vain Päijät- Häme), (12 kk) laskutettiin huhtikuussa. Vuoden 2019 tilinpäätösennuste on 0 euroa ( vuoden euroa siirretty ylijäämä/alijäämä tilille).
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Tammikuu 2019 Yleistä Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Helmikuu 2019
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Helmikuu 2019 Yleistä Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Toukokuu 2019
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Toukokuu 2019 Yleistä lukijalle Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Heinäkuu 2019
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Heinäkuu 2019 Toimitusjohtajan katsaus Yhtymän taloudellisessa tilanteessa ei ole tapahtunut käännettä parempaan. Tilikauden tulos uhkaa muodostua lähes
Tammi-huhtikuun tulos 2016
Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1
Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia
Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen
Tilinpäätösennuste 2018
Tilinpäätösennuste 2018 Työvaliokunta 13.2.2019 TPE vs MTA III (yhtymä ilman liikelaitoksia) (1000 ) MTA 2018 TPE 2018 TOT % Toimintatuotot yhteensä 735 095 732 525 99,7 % Toimintakulut yhteensä 721 803
Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia
Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen
Tammi-elokuun tulos 2017
Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus
Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR
Tammi-toukokuun tulos 2017
Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014
Tammi-maaliskuun tulos 2016
Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y
Tammikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 36,7 36,7 0,0 440,2 440,2 0,0
Tammi-elokuun tulos 2016
Tammi-elokuun tulos 2016 Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 300,8 300,6 0,2 451,1
Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia
Tammi-huhtikuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen
Tammi-helmikuun tulos 2016
Tammi-helmikuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-helmikuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015
Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma
Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen
Talousarvio 2019 Toimitusjohtaja Eetu Salunen 14.11.2018 Palveluiden saatavuus on turvattava myös 2019 Palvelurakenne uudistuu Etulinja: Sujuvampi neuvonta ja yhteydensaanti Palvelut uudistuvat alkuvuonna.
Tammi-helmikuun tulos 2017
Tammi-helmikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 73,4 73,4 0,0 440,2 440,2
Tammi-heinäkuun tulos 2017
Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Tammi-marraskuun tulos 2017
Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Tammi-helmikuun tulos 2018
Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2
Tammi-kesäkuun tulos 2018
Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7
Tammi-heinäkuun tulos 2018
Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Tammi-lokakuun tulos 2017
Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Tammi-joulukuun 2016 tulos. * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä
Tammi-joulukuun 2016 tulos * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä Eksote Tammi-joulukuun 2016 tulos EKSOTE 2016 Koko vuosi milj. EUR Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot
Tammi-elokuun tulos 2018
Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0
Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019
Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut
Tammi-syyskuun tulos 2016
Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot
Tammi-huhtikuun tulos 2017
Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
KUUKAUSIRAPORTIT Verotulot 2014-2017 Vuoden alusta Tuloslaskelma 3/2017 VUODEN ALUSTA VUOSI 2016 VUOSI 2017 1 000 2016 % ero 16/17 2017 Toteuma Toteuma Budjetti Toteuma TP Budjetti Myyntituotot 6 723-0,1
Marraskuun tulos ja ennuste 2017
Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot
Tammi-maaliskuun tulos 2017
Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2
Tammi-lokakuun tulos 2016
Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma
Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.
Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019
Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut
PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
TA19 Työvaliokunta 13.3.2019 11.3.2019 Paula Ryynänen TA19, talousjohtajan arvio TP18 TA19 TPE19 TA vaje Toimintatuotot 732,5 727,1 723,9-3,3 JK-tulot 623,7 621,5 621,5 Muut toimintatuotot 108,8 105,6
Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013
Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013
Talouden seuranta. Toukokuu 2014
Talouden seuranta Toukokuu 2014 Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma - lisäksi %-vertailu edelliseen vuoteen Rullaava 12 kk - sisältää 12 kuukauden toteutuneet eurot Koko kunta:
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.
Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 30.8.2016 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta 2 Tuloslaskelma 7/2016 VUODEN ALUSTA VUOSI 2015 VUOSI 2016 1 000 2015 % ero 15/16 2016 % ero Toteuma Toteuma Budjetti
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013
Tammi-heinäkuun tulos 2016
Tammi-heinäkuun tulos 2016 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 263,2 263,0 0,2
Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015
Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014
Tilinpäätösennuste 2018
Tilinpäätösennuste 2018 Työvaliokunta 27.4.2018 Salla Terho 2018 Tilinpäätösennuste Yhtymä ilman liikelaitoksia Toteuma TA MTA ENN M 2017 2018 2018 2018 Jäsenkuntien maksuosuudet 603,3 599,5 606,7 606,7
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma
Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I
Tammikuun tulos 2018 E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2018* IEKSOTE 2018 Tammikuu Koko vuosi I milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus
Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014
Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste
14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS
1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 2.1.2017 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta Verotulot yhteensä Kunnallisverot Yhteisöverot Kiinteistöverot tilityskuukausi milj. 2013 milj. 2014 milj. 2015 milj.
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2019 SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo... 2 Hyvinvointiyhtymän johtajan katsaus... 3 Henkilöstöä koskevat yleiset tiedot... 4 Talouskatsaus... 6 Yhtymän tuloslaskelma ja ennuste...
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...
Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017
Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/ (5) HUS-Logistiikka liikelaitos Jaakko Haapamäki. *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida.
KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-11/2016 TA 1-11/2016 *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. TOT 1-11/2015 Vantaan kaupungin
Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Harjavallan kaupunki
Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1
244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT
TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...
Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 31.8.2019 SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo... 2 Hyvinvointiyhtymän johtajan katsaus... 3 Henkilöstöä koskevat yleiset tiedot... 4 Talouskatsaus... 6 Yhtymän tuloslaskelma ja ennuste...
Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet
TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 26,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut
Tammi-huhtikuun tulos E ~r A KAR ALA'\i 50SIAALI JA TWEY,PW~I
Tammi-huhtikuun tulos 2018 E ~r A KAR ALA'\i 50SIAALI JA TWEY,PW~I Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2018 I IEKSOTE 2018 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti
Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Tammi-maaliskuun tulos E ~r A KAR ALA'\i 50SIAALI JA TWEY,PW~I
Tammi-maaliskuun tulos 2018 E ~r A KAR ALA'\i 50SIAALI JA TWEY,PW~I Eksote Tammi-maaliskuun tulos ja ennuste 2018 IEKSOTE 2018 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti
Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus
Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun
Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun
Eksote yhteensä 1000 EUR
EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä
Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet
TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 5 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-5 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 43,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP
1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 1
/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP
1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 12/217
Ed.vuosi Budjetti Käyttö Käyttö % Muutos % Muutos muutos
Mäntyharjun kunta Sivu 1 14.04.2016 T U L O S L A S K E L M A 10:22:41 EUR Ulkoinen 01.01.2016-31.03.2016 Ed.vuosi Budjetti Käyttö Käyttö % Muutos % Muutos 2015 01-03 + muutos 2016 01-03 2016 2016 TULOSLASKELMA
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511
00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén
HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu
OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018
Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen
Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013 Julkaistu 21.5.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
/2018 / MTA* 8/2017 / TP 2017 MTA 2018* 2018 / MTA* TA 2018** / TA** 2017 / TP
1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 8/218
x) sis. käyttöomaisuuden myyntivoitot
1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% TP 1 1/17 / MTA* 1/16 / TP 16 MTA 17* TA 17** 16 Toimintatuotot 15 381 98,4% 18 581
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen