NISKAVETO AII-PURENNAN JA AHTAUDEN HOIDOSSA
|
|
- Sanna-Kaisa Hämäläinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NISKAVETO AII-PURENNAN JA AHTAUDEN HOIDOSSA Väisänen, Joona Syventävien opintojen tutkielma Hammaslääketieteen tutkinto-ohjelma Lääketieteellinen tiedekunta Oulun yliopisto Huhtikuu 2018 Pertti Pirttiniemi
2 OULUN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Hammaslääketieteen tutkinto-ohjelma TIIVISTELMÄ Väisänen, Joona: Niskaveto AII-purennan ja ahtauden hoidossa Syventävien opintojen tutkielma: 20 sivua Tämä kirjallisuuskatsaus käsittelee niskavedon käyttöä ahtauden ja AII-purennan hoidossa. Niskavedolla on pitkä historia oikomislaitteena, ensimmäiset versiot ovat olleet käytössä jo 1940-luvulta lähtien. Niskavetoa käytetään nykyään ahtauden ja AII purennan hoidossa Suomessa melko usein. Niskavetokoje koostuu ensimmäisiin molaareihin kiinnitettävistä renkaista, kaaresta ja veto-osasta. Lapsille hoito soveltuu hyvin ja tottumisongelmia on suhteellisen vähän. Varhaishoidon tehosta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, ja hoidon aloitus on harkittava yksilöllisesti. Tutkimuksissa on saatu hyviä tuloksia niskavedon vaikutuksesta yläleuan kasvun rajoittamisessa ja purentasuhteen korjaamisessa. Myös hammaskaarien on todettu pitenevän ja levenevän, ja näin luoden lisätilaa. Täten niskavedolla voidaan hoitaa samalla ahtautta, joka esiintyy usein yhdessä AIIpurentavirheen kanssa. Avainsanat: niskaveto, AII, distaalipurenta, ahtaus
3 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO NISKAVETO Yleistä Rakenne Mekanismi Ajoitus Skeletaaliset muutokset AII-purenta Yleistä AII luokka AII luokka AHTAUS Määritys Hoito niskavedolla YHTEENVETO LÄHDELUETTELO... 19
4 4 1. JOHDANTO Erilaisia extraoraalisia oikomislaitteita on käytetty jo 1800-luvulta lähtien. Niskaveto esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1947 Silas Kloehnin toimesta. Hän käytti kojetta AIIpurentavirheen korjaamiseen vaihduntahampaistossa menestyksekkäästi. Kloehn esitti, että AII- purentavirheen hoidossa voitaisiin vaikuttaa alveoliluun kasvuun sekä hampaiden puhkeamiseen ja näin korjata epänormaali suhde ylä- ja alaleuan välillä. (Kloehn 1947) Niskavetoa käytetään tänäkin päivänä kyseisen purentavirheen hoitamisessa. Kuva 1. Extraoraalinen oikomislaite 1810-luvulta. (
5 5 2. NISKAVETO 2.1. Yleistä Niskaveto on yleisesti käytetty oikomiskoje AII-luokan purentavirheissä ja ahtaudessa. Lapsille hoito soveltuu hyvin ja tottumisongelmia on suhteellisen vähän. Yhdysvalloissa julkaistiin jo 40-luvulla hyviä tuloksia kyseisellä hoidolla saavutetuista tuloksista AII-luokan purentavirheissä. Perusideana on yläleuan sagittaalisen kasvun rajoittaminen ja leveyskasvun lisääminen. (Henriques ym. 2015, Kirjavainen 1997) Tutkimuksissa on raportoitu erilaisia dentoskeletaalisia vaikutuksia niskavetokojeella. Erityisesti sitä pidetään tehokkaana AII-1 luokan purentavirheissä, ylä- ja alaleuan sagittaalisen suhteen korjaamisessa yläleuan kasvua rajoittamalla (Tulloch ym. 1997, Papageorgiou ym. 2016, Nucera ym. 2017), yläleuan molaarien distalisoinnissa ja ekstrudoinnissa sekä yläleuan kaaren levityksessä. (Mäntysaari ym. 2004) Myös alakaaren on todettu levenevän ja pitenevän niskavetohoidon seurauksena. Tämän vuoksi se on todettu auttavan myös ahtauden hoidossa tuoden lisätilaa molemmille hammaskaarille. (Mäntysaari ym 2004) Niskavetohoidossa, kuten muussakin oikomishoidossa potilaiden hoitomyöntyvyys ja motivaatio ovat välttämättömiä hoitotulosten saavuttamiseksi. (Henriques ym. 2015) 2.1 Rakenne Niskaveto rakentuu ensimmäisiin ylämolaareihin kiinnitettävistä renkaista (Kuva 2), kasvokaaresta (Kuva 3), veto-osasta (Kuva 4) ja turvalukosta (Kuva 5). Ylämolaareihin sementoitavat renkaat toimivat kiinteinä ankkureina, jotka välittävät voiman hampaistoon. Renkaissa on bukkaalipuolella tuubit, joihin kasvokaari kiinnitetään. On olemassa erilaisia kasvokaaria. Sisäkaarta voidaan levittää ja näin aikaansaada hammaskaarta levittävää voimaa. Se ei osu hammaskaareen, ja kulkee muutaman millimetrin irti siitä. Ulkokaaren suhdetta sisäkaareen voidaan säätää. Yleensä ulkokaarta taivutetaan ylöspäin suhteessa sisäkaareen, jotta ylämolaarit eivät kallistuisi distaalisesti tai ylipuhkemista ei tapahtuisi. Veto-osa kiinnittyy ulkokaaressa oleviin koukkuihin ja voima välittyy niskan takana tyynyn sisällä olevasta jousesta.
6 6 Kuva 2. Molaarirengas ( Kuva 3. Kasvokaari (
7 7 Kuva 4. Niskatyyny ( Kuva 5. Turvalukko aukeaa, kun siihen kohdistuu suuri voima. (
8 Mekanismi Niskavedon tarkoitus on aikaansaada taaksepäin vetävä voima yläleuan ensimmäisiin molareihin yläleuan kasvun rajoittamiseksi (Nucera ym. 2017, Spyridon ym. 2016, Tulloch ym. 1997, Henriques 2005) Tavoitteena on myös levittää kapeaa yläkaarta ja samalla saadaan lisää tilaa ahtaaseen hampaistoon. Myös alaleuan kasvu normalisoituu epäsuoran vaikutuksen vuoksi. Sekä ylä- ja alakaari levenevät ja pitenevät. Saavutettava lisätila alakaarella on noin puolet yläkaarelle tulevasta tilasta. (Mäntysaari ym. 2004) On todettu, että tarvitaan n. 450g voima luustollisten vaikutusten aikaansaamiseksi, jotka ovat välttämättömiä AII-purennan hoitamisessa. (Mäntysaari ym. 2004, Kirjavainen 2010, Pirttiniemi ym. 2005) Voiman suunta ja voimakkuus vaihtelevat ja se on hoidon kannalta olennainen asia. Veto voidaan toteuttaa niskaan, päälaelle tai näiden yhdistelmänä (Kuva 6). Kevyillä g voimilla saadaan aikaan lähinnä hampaistollisia vaikutuksia. Isommilla voimilla voidaan vaikuttaa yläleuan luustolliseen kasvuun hillitsevästi. (Bowden 1978, Reitan 1975) Kuva 6. Eri vetotyypit. Päälaenveto (A), niskaveto (B) ja näiden yhdistelmä (C). (
9 Ajoitus Hoidon ajoitus on tärkeää. AII-purentavirhe havaitaan yleensä varhain vaihduntahampaistosta. Vaihtoehtoina on varhaishoito leukojen kasvua ohjaamalla, naamiointihoito myöhemmin tai vakavimmissa tapauksissa leukojen suhteen kirurginen korjaaminen. Kaikilla näillä lähestymistavoilla on sama päämäärä. Näyttäisi siltä, että paras ikä hoitaa potilaita niskavedolla on toisen vaihduntavaiheen alkuvaiheilla, sillä luustollinen kehitys on tällöin dynaamisimmillaan ja näin skeletaalista vaikutusta voidaan saada aikaan. Varhaishoidon paremmuudesta ei ole riittävästi todisteita. Kunkin potilaan kohdalla tulisi arvioida yksilöllisesti, hyötyykö kyseinen potilas varhaishoidosta. Tämä hoitomuoto kestää yleensä myös pitempään ja vaatii täten parempaa komplianssia. Toisaalta varhaishodolla saatetaan välttyä muun muassa vähemmillä poistoilla. (Tulloch ym. 1997, Tulloch ym. 2002, Pirttiniemi 2005) Kuva 7. Kasvukäyrää voidaan käyttää avuksi hoidon ajoittamisessa. ( Kasvun-ja-luustometabolian-hormonaalinen-saately)
10 10 Varhaishoidon onnistumiseen on esitetty vaikuttavan monta tekijää. Ensinnäkin purentavirheen vakavuus alkutilanteessa vaikuttaa. Lapsen ikä ja kehittyneisyys on myös yhteydessä lopputulokseen. Usein riittää pelkän kronologisen iän seuraaminen. Kasvojen luiden kasvumalli täytyy myös ottaa huomioon. Ko-operaation ja komplianssin tärkeyttä ei voi kyseenalaistaa ortodonttisessa hoidossa. (Tulloch ym. 1997) Niskavetohoidon haasteiksi on lueteltu kirjallisuudessa molaarien ekstrudoituminen, palatinaalitason kallistuminen edestä alas ja purentatason avautumista. Molaarisuhteiden palautumista on kuvattu myös tapahtuvan, mutta tätä voidaan ehkäistä retentiolla. (Hubbard ym. 1994) 2.5 Skeletaaliset muutokset Skeletaalisia muutoksia leukojen alueella voidaan mitata kefalometrisellä analyysillä lateraalikallokuvasta. Kuvasta tehtävällä analyysillä voidaan tarkastella mm. ylä- ja alaleuan asemaa suhteessa toisiinsa (ANB) ja kallonpohjaan (SNA, SNB). Nucera ym 2018 meta-analyysin mukaan niskaveto on tehokas yläleuan sagittaalisen kasvun hillitsemisessä. Tämä näkyi SNA-kulman pienenemisenä. Tutkimuksen mukaan alaleuan sagittaalista kasvua ei havaittu. Keeling ym 1998 raportoi alaleuan kasvua, samoin Pirttiniemi ym vuoden seurantatutkimuksessa. Kyseisessä seurantatutkimuksessa havaittiin myös SNA- kulman (yläleuan suhde kallonpohjaan) pienenemistä 1,7 asteella niskavetoryhmässä kahden vuoden seurantajakson jälkeen. Kahdeksan vuoden jälkeen SNA-kulman muutos oli nolla astetta ja kontrolleilla -0,6 astetta. Tämä ero ei ollut merkitsevä, joten edullinen muutos hävisi pitkän seuranta-ajan jälkeen. SNB-kulma (alaleuan suhde kallonpohjaan) kasvoi niskavetoryhmässä 2,6 astetta, mutta kontrolliryhmässä tämä kulma kasvoi myös ja ero ei täten ollut merkitsevä. Melsenin (1978) tutkimuksessa niskavedon skeletaalisia vaikutuksia tutkittiin implanttiankkureiden avulla. Näin leukojen kasvua ja aseman muutoksia voitiin verrata kallonpohjaan. Todettiin, että yläleuan kasvusuunta oli alas ja taaksepäin ja alaleuka kiertyi posteriorisesti. Tutkittavia lapsia tarkasteltiin 7-8 vuoden päästä uudelleen ja todettiin, että niskavedon aikaansaama vaikutus leukaluiden kasvuun oli palautuva suurimmalla osalla potilaista.
11 11 3. AII PURENTA 3.1. Yleistä Hampaiston sagittaalisuhteet luokitellaan yleisesti Anglen luokituksen mukaan. Tässä luokituksessa purennat on jaettu kolmeen päätyyppiin molaarisuhteiden mukaan (Kuva 8.). AI-molaripurennassa yläkaaren ensimmäiset molaarit purevat distaalisemmin kuin alakaaren vastaavat. AII-purennassa eli distaalipurennassa alamolaarit purevat taaemmaksi kuin ylämolaarit. AIII-purennassa eli mesiaalipurennassa alahammaskaari sijaitsee edessä ja alamolaarit purevat ylämolaareihin mesiaalisemmin kuin Angle I luokassa. (Mitchell 2013) Kuva 8. Anglen luokitus. Kasvojen profiili voi vaihdella purentaluokan mukaan. (
12 12 AII purennassa erotetaan AII-1 ja AII-2 alatyyypit (Kuva 9.) Ensimmäisessä yläinkisiivit ovat kallistuneet labiaalisesti ja horisontaalinen ylipurenta on suurentunut. Jälkimmäisessä yläinkisiivit ovat kallistuneet palatinaalisesti. (Mitchell 2013) AII purenta ei ole homogeeninen ryhmä vaan se voi johtua monesta eri syystä. Alaleuan retruusio on yleisin taustalta löydettävä yhteinen nimittäjä. Taustalla saattaa olla epänormaali lihasfunktio ja muuttunut purenta saattavat olla alaleuan kasvuun vaikuttavia tekijöitä. Yläleuan asento voi olla usein myös retrognaattinen. (McNamara 1981) Kuva 9. AII-1 ja AII-2. ( AII -purentavirhe on yleisimpiä syitä oikomishoidon aloitukseen Suomessa ahtauden lisäksi. Siihen on useita hoitovaihtoehtoja, mutta Suomessa yleisin hoitokeino on niskaveto. (Kirjavainen 2010) On arveltu, että kapea yläleuka maitohampaistossa ennustaisi AII purennan kehittymistä. Muita merkkejä on havaittu pitkäaikaistutkimuksissa (Antonini ym. 2005, Bishara ym 1988), kuten distaaliporras maitomolaareissa, distaalinen kulmahammassuhde maitohampaistossa sekä huomattavat horisontaalinen ja vertikaalinen ylipurenta. (Kirjavainen 2010) AII-purentavirheen hoitamatta jättäminen vaikuttaa etenkin kasvojen estetiikkaan, leukaniveleen ja trauma-alttiuteen. Eurooppalaisessa populaatiossa arviolta 15%:lla purentasuhde huononee, 50% pysyy samana ja 30%:lla hieman korjaantuu, mikäli AIIpurentavirhettä ei hoideta (Tulloch ym. 1997). Lapsia, joilla on purentavirhe saatetaan kiusata koulussa, myös vaikutus minäkuvaan ja itsetuntoon saattaa olla negatiivinen. Niskavetohoito parantaa kasvojen estetiikkaa, kun yläleuka on protrusiivinen. (Mann ym. 2014)
13 13 Täyttä yhteyttä A2-purentavirheen ja purentafysiologisten oireiden yhteydestä ei ole. On kuitenkin löydetty joitakin todisteita, että näillä potilailla olisi enemmän TMD-ongelmia kuin verrokeilla. (Henrikson ym. 2003) Myös yli 6-7mm horisontaalinen ylipurenta on yleisesti liitetty purentafysiologisiin oireisiin. (McNamara ym. 1995) Laajojen kohorttitutkimusten mukaan yli 4mm ylipurenta, lyhyen ylähuulen ja vajaan huulisulun on osoitettu olevan yhteydessä kohonneeseen hammastraumariskiin. Hammastraumariskiä voidaan vähentää huomattavasti hoitamalla AII-purentavirhe ajoissa. (Thiruventakhari ym. 2015) Vakavemmissa traumoissa, kuten dentiinimurtumassa ja juurimurtumassa vertikaalisen ylipurennan on todettu olevan keskimäärin jopa yli 5mm. (Forsberg ym. 1993) Ensimmäisiä AII-purentavirheen hoitokeinoja ovat olleet mm. poistot ja erilaisten ankkuroitavien kojeiden avulla tehtävä hoito. (Kloehn 1947) ja 1950-luvuilla Euroopassa käytettiin enimmäkseen funktionaalisia kojeita, ja Yhdysvalloissa taas ennemminkin kiinteitä ja ekstraoraalikojeita, kuten niskavetoa. Samoja oikomishoitomuotoja on edelleen käytössä AII-1 purentavirheeseen nykypäivänäkin. (Proffit 1993) Nykyään kaksi yleisintä lähestymistapaa AII- purentavirheen korjaamiseen ovat dentoalveolaaristen muutosten aikaansaaminen tai skeletaalisten muutosten aikaansaaminen. Ensimmäisessä tavassa yläleuan hampaistoa siirretään distaalisesti. Skeletaalisia muutoksia voidaan yrittää saada alaleukaan kasvua lisäämällä tai hillitsemällä yläleuan kasvua. (McNamara 1981) Näissä hoitokeinoissa käytetään hyödyksi kasvupyrähdystä, joka tapahtuu samanaikaisesti myös kasvojen luissa. Pääperiaatteena A2-hoidossa on estää yläleuan eteenpäin ja alaspäin suuntautuvaa kasvua ja lisätä alaleuan eteenpäin suuntautuvaa kasvua. (King ym. 1990)
14 Angle II-1 Tutkimuksissa on todettu, että AII-purennan merkkejä on jo maitohampaistossa. Kapea yläleuka on todettu olevan yksi tämän purentavirheen kehittymisen takana oleva syy. Muita maitohampaistossa nähtäviä merkkejä ovat toisten maitomolaarien distaaliporras, distaalinen kulmahammassuhde ja suurentunut horisontaalinen ja vertikaalinen purenta. Näyttää siltä, että distaaliporras maitohampaistossa yhdessä distaalisen kulmahammassuhteen kanssa ennustaa hyvin pysyvään hampaistoon siirtyvän AII-molaarisuhteen. (Kirjavainen 2010) AII-1 purentaan liittyy yleensä luokan 2 skeletaalinen purentavirhe, eli alaleuan retrognatia. Myös tavat tai tottumukset saattavat aiheuttaa ensimmäisten inkisiivien kallistumista, kun luustollista purentavirhettä ei ole. Imemistottumus voi myös aiheuttaa yläleuan protruusiota, ja tämä muuttaa luustollista suhdetta suosimaan AII-purentatyypin syntymistä. Matalampaa vertikaalista kasvokorkeutta on myös tavattu. (Mitchell 2013) Kuva 10. AII-1 (
15 15 Pehmytkudoksilla on vaikutusta purennan muotoutumiseen. AII-1-potilailla on usein puutteellinen huulisulku ja alahuuli saattaa jäädä inkisiivien väliin aiheuttaen alainkisiivien taaksepäin kallistumista ja yläinkisiivien proklinaatiota entisestään. Kieli saattaa toisaalta työntää alainkisiivejä eteenpäin ja näin voi tapahtua kompensaatiota. (Mitchell 2013) Hampaistolliset tekijät voivat myös toimia etiologisina tekijöinä. Hammaskaaren tilanpuute saattaa aiheuttaa yläinkisiivien kallistumista eteenpäin ja aiheuttaa näin horisontaalista ylipurentaa. (Mitchell 2013) 3.3. Angle II-2 Suurin osa AII-2 purentavirheistä johtuu useista luustollisista ja pehmytkudostekijöistä. Tähän purentavirheeseen on liittyneenä usein lievä AII skeletaalinen purentavirhe, mutta se voi esiintyä myös AI tai AIII skeletaalisissa purentavirheissä. Pehmytkudosvaikutukset liittyvät usein skeletaaliseen komponenttiin. Jos alakasvokorkeus on vähentynyt, huulilinja sijaitsee poikkeavasti suhteessa yläinkisiivien kruunuihin. Tämän vaikutuksesta yläinkisiivit voivat kallistua taaksepäin. AII-2 luokan inkisiivisuhde saattaa myös johtua pelkästään voimakkaasta huulipaineesta, ilman luustollisen komponentin läsnäoloa. (Mitchell 2013) Kuva 11. AII-2 (
16 16 Hammaskaarten ahtaus on usein liittyneenä tähänkin purentavirheeseen. Ahtaus pahentaa yläykkösten kallistumista taaksepäin, kun viereiset yläkakkoset ovat kallistuneet mesiolabiaalisesti. Myös alainkisiivit saattavat kallistua taaksepäin hammaskaaren ahtautuessa, kun ne jäävät yläinkisiivien taakse suurentuneessa vertikaalisessa ylipurennassa. Tämä voi aiheuttaa ylipurennan suurentumista mikäli alainkisiivejä ei estetä puhkeamasta lisää. (Mitchell 2013) Tavallisesti keskimmäiset yläinkisiivit ovat taaksepäin kallistuneet ja lateraaliset inkisiivit ovat normaalissa kulmassa tai hieman kallistuneet eteenpäin. Jos huulilinja sijaitsee erityisen poikkeavasti, myös lateraaliset inkisiivit saattavat olla kallistuneena taaksepäin. Mitä vakavampi purentavirhe on kyseessä, sitä enemmän skeletaalinen komponentti muistuttaa AII-luokkaa ja huuli on voimakkaampi lihasaktiivisuudeltaan. Lievemmissä tapauksissa alainkisiivit purevat yläinkisiiveihin, eikä pehmytkudokseen. Vakavemmissa tapauksissa voi alainkisiivit purra palatinumiin ja näin aiheuttaa pehmytkudosvaurioita. Harvoissa tapauksissa myös yläinkisiivit voivat purra ikeneen alainkisiivien labiaalipuolelle. Näissä tapauksissa puhutaan traumaattisesta ylipurennasta. (Mitchell 2013)
17 17 4. AHTAUS 4.1. Yleistä Ahtauden syynä voi olla hampaiden poikkeavan suuri koko tai hammaskaaren poikkeava koko. Se on epäsuhtaa hammaskaaren tarjoaman tilan ja siihen vaadittavan tilan välillä. Ahtaus aiheuttaa usein esteettistä haittaa. Ahtauden esiintymeselle on esitetty syitä kuten; evoluutio, genetiikka, ympäristövaikutukset, hampaiden koon ja muodon poikkeavuudet. (Fastlicht 1970) Ahtauden etiologia tulee selvittää ja sillä on vaikutusta hoitosuunnitelmaan. Ahtautta liittyy usein AII-purentavirheeseen ja näitä hoidetaankin usein yhdessä. (Singh 2017) 4.1. Ahtauden hoito niskavedolla Vakavaa ahtautta voidaan hoitaa vaihduntahampaistossa premolaaripoistoilla. Tämän tekniikan etuna on ollut etummaisten hampaiden hyvä asemoituminen, mikä on vähentänyt kiinteiden kojeiden tarvetta. Jos poistohoitoon ei päädytä, tulee laajentaa hammaskaaria lisätilan saamiseksi esimerkiksi niskavedolla. Tavoitteena tässä olisi päästä pysyvään lopputulokseen, jossa kaikki hampaat olisivat myös purennassa pitkänkin seuranta-ajan jälkeen. Hammaskaarten laajentamisessa tulee ottaa huomioon myös hoitotuloksen palautumisen mahdollisuus. Kaarten laajentamisen ajoitus ja hoidon tulosten ylläpito ovat tärkeitä seikkoja. (Pirttiniemi ym. 2005) Hammaskaarten lisääntynyttä pituutta ja leveyskasvua on havaittu niskavedolla tehtävässä varhaishoidossa. Osa hammaskaaren pituuden kasvusta saattaa johtua myös inkisiivien kallistumisesta. On huomioitavaa, että kaarten leveys kasvaa merkittävästi myös alhaalla. Leveyttä saavutettaan alakaaressa lisää keskimäärin puolet siitä mitä yläkaaressa leveys kasvoi. Niskavedolla voidaan hoitaa tehokkaasti lievää tai keskivaikeaa ahtautta. Niskavedolla hoidettaessa ahtautta voidaan välttyä pysyvien hampaiden poistoilta myöhemmässä vaiheessa. (Mäntysaari ym. 2004, Pirttiniemi ym. 2005)
18 18 5. YHTEENVETO Niskavedon käytöstä on pitkä kokemus ja se esiteltiin ensimmäisen kerran 1940-luvulla, jolloin sitä alettiin myös tutkia. Suomessa tämä oikomislaite on paljon käytetty sen kustanustehokkuuden ja komplianssin myötä. Lapsilla tottumisongelmia on suhteellisen vähän. Niskavetoa käytetään AII-purennan ja ahtauden hoidossa, usein nämä esiintyvätkin yhdessä. Varhaishoidon tehokkuudesta ei ole yksimielisyyttä, ja täten hoidon aloitus on mietittävä yksilöllisesti kunkin potilaan kohdalla. Vaikutukset voivat olla dentaalisia tai skeletaalisia. Hoidon myötä hammaskaarten on todettu levenevän ja pitenevän sekä yläleuassa, että alaleuassa. Tämä tuo lisätilaa ahtautuneeseen hampaistoon. Luustollisina muutoksina on havaittu yläleuan kasvun hillitsemistä ja alaleuan kasvun lisääntymistä. Täten ala- ja yläleuan välinen sagittaalinen epäsuhta korjaantuu. Niskavetohoidon haasteiksi on lueteltu kirjallisuudessa molaarien ekstrudoituminen, palatinaalitason kallistuminen edestä alas ja purentatason avautumista. Molaarisuhteiden palautumista on kuvattu myös tapahtuvan, mutta tätä voidaan ehkäistä retentiolla.
19 19 LÄHDELUETTELO Bowden DE. Theoretical considerations of headgear therapy: a literature review. 1. Mechanical principles Br J Orthod 1978; 5: Fastlicht J. Crowding of mandibular incisors. Am J Orthod. 1970; 58: Forsberg CM, Tedestam G. Etiological and predisposing factors related to traumatic injuries to permanent teeth. Swed Dent J 1993;17: Henriques FP, Janson G, Henriques JF, Pupulim DC. Effects of cervical headgear appliance: a systematic review. Dent J Orthod. 2015;20:76-81 Henrikson T, Nilner M, Kurol J. Temporomandibular disorders, occlusion and orthodontic treatment. Am J Orthod. 2003; 30: Hubbard GW, Nanda RS, Currier GF A cephalometric evaluation of nonextraction cervical headgear treatment in Class II malocclusions. Angle Orthod. 1994; 64: Keeling SD, Wheeler TT, King GJ, Garvan CW, Cohen DA, Cabassa S, McGorray SP, Taylor MG. Anteroposterior skeletal and dental changes after early Class II treatment with bionators and headgear. Am J Orthod 1998; 113: King GJ, Keeling SD, Hocevar RA and Wheeler TT. The timing of treatment for Class II malocclusions in children: a literature review. Angle Orthod. 1990; 60: Kirjavainen M, Kirjavainen T, Haavikko K. Changes in dental arch dimensions by use of an orthopedic cervical headgear in Class II correction. Am J Orthod Dentofacial Orthop. 1997; 111: Kirjavainen M. Cervical headgear in Class II division 1 correction in children : Academic Dissertation. Väitöskirja. Helsingin Yliopisto, Mann KR, Marshall SD, Qian F, Southard KA, Southard TE. Effect of maxillary anteroposterior position on profile esthetics in headgear-treated patients. Am J Orthod Dentofacial Orthop. 2011; 139: McNamara JA. Components of class II malocclusion in children 8-10 years of age. Angle Orthod. 1981; 51: McNamara JA, Seligman DA and Okeson JP. Occlusion, orthodontic treatment and temporomandibular disorders: a review. J Orofac Pain. 1995; 9:73-90 Mäntysaari R, Kantomaa T, Pirttiniemi P, Pykäläinen A. The effects of early headgear treatment on dental arches and craniofacial morphology: a report of a 2 year randomized study. Eur J Orthod. 2004; 26: Mitchell L, Littlewood SJ, Doubleday B,Nelson-Moon, ZL. An introduction to orthodontics. Oxford University Press cop th ed. Melsen B. Effects of cervical anchorage during and after treatment: an implant study. Am J Orthod. 1978; 73: Nucera R, Militi A, Lo Giudice A, Longo V1, Fastuca R, Caprioglio A, Cordasco G, Papadopoulos MA. Skeletal and Dental Effectiveness of Treatment of Class II Malocclusion With Headgear: A Systematic Review and Meta-analysis. J Evid Based Dent Pract. 2017; 18: Proffit WR, Tulloch JF (2002). Preadolescent Class II problems: treat now or wait? Am J Orthod Dentofacial Orthop. 2002; 121:
20 Pirttiniemi P, Kantomaa T, Mäntysaari R, Pykäläinen A, Krusinskiene V, Laitala T, Karikko J. The effects of early headgear treatment on dental arches and craniofacial morphology: an 8 year report of a randomized study. Eur J Orthod. 2005; 27: Reitan, K. Biomechanical principles and reactions Graber TM, Swain BF, eds. Current Orthodontic Concepts and Techniques. Vol 1. Philadelphia, Penn: WB Saunders. 1975; Singh S, Shivaprakash G. To Evaluate the Correlation Between Skeletal and Dental Parameters to the Amount of Crowding in Class II Div. 1 Malocclusions. J Clin Diagn Res. 2017; 11:ZC22-ZC27. Papageorgiou SN, Kutschera E, Memmert S, Gölz L, Jäger A, Bourauel C, Eliades T. Effectiveness of early orthopaedic treatment with headgear: a systematic review and meta-analysis. Eur J Orthod. 2017; 39: Thiruvenkatachari B, Harrison J, Worthington H, O'Brien K. Early orthodontic treatment for Class II malocclusion reduces the chance of incisal trauma: Results of a Cochrane systematic review. Am J Orthod Dentofacial Orthop. 2015; 148: Tulloch JF, Phillips C, Koch G, Proffit WR. The effect of early intervention on skeletal pattern in Class II malocclusion: a randomized clinical trial. Am J Orthod Dentofacial Orthop 1997; 111: Tulloch JF, Proffit WR, Phillips C. Influences on the outcome of early treatment for Class II malocclusion. Am J Orthod Dentofacial Orthop. 1997; 111: Kuva 1. Kuva 2. Kuva 3. Kuva 4. Kuva 5. Kuva 6. Kuva 7. Kuva 8. Kuva 9. Kuva Kuva
Distaalipurenta. Dos. EHL Tuula Ingman Ortodontia Suu- ja leukasairauksien klinikka, HUS Suun erikoishoitoyksikkö, Espoo
Distaalipurenta Dos. EHL Tuula Ingman Ortodontia Suu- ja leukasairauksien klinikka, HUS Suun erikoishoitoyksikkö, Espoo Distaalipurenta (K O7.20) Distaalipurennassa alaleuan hampaisto sijaitsee distaalisesti
Ahtauden esiintyminen. Hammaskaarten ahtauden arviointi ja hoito. Ahtauden etiologiaa. Ahtaustiloihin liittyy usein epäsymmetriaa
Ahtauden esiintyminen Hammaskaarten ahtauden arviointi ja hoito Dos. Janna Waltimo-Siren Kiitos: HLT, EHL Eija Kleemola-Kujala AI-luokan ahtaus on tavallisin purentavirheistä Maitohampaistossa ahtaus on
Seulonta ja hoitoon ohjaus. Rovaniemi Dos., EHL Virpi Harila Suunterveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto OYS
Seulonta ja hoitoon ohjaus Rovaniemi 24.8.2018 Dos., EHL Virpi Harila Suunterveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto OYS Eduskunnan apulaisoikeusasiamies 2003 Oikomishoito on osa perusterveydenhoitoa silloin,
Angle III -luokan purentavirhe. Diagnostiikka ja hoito
Heidi Kortesluoma Angle III -luokan purentavirhe. Diagnostiikka ja hoito Syventävien opintojen kirjallinen työ Turun yliopisto Hammaslääketieteen laitos Tutkielman oppiala: Hampaiston kehitys- ja oikomisoppi
Tämän kurssin tavoitteet
Tervetuloa aloittamaan ortodontian eli hampaiston oikomisopin luentosarjaa Purentavirheiden diagnosointi Prekliiniset opinnot :Yksilön ja kasvojen kasvusta ja hampaiston kehityksestä sekä näitä säätelevistä
AKTIVAATTORI DISTAALI- JA SYVÄPURENNAN HOIDOSSA
AKTIVAATTORI DISTAALI- JA SYVÄPURENNAN HOIDOSSA Hammaslääketieteen tutkinto-ohjelma Taipale Anna-Marja Syventävien opintojen tutkielma Suun terveyden tutkimusyksikkö/ Oikomishoidon oppiaine Oulun yliopisto
Aktivaattori. Aktivaattori
Aktivaattori Aktivaattori Aktivaattorilla hoidetaan purentasuhdetta, jossa alaleuka on liian takana yläleukaan nähden. Aktivaattorin avulla pakotetaan alaleukaa edemmäs normaaliin purentasuhteeseen. Tällä
PREMOLAARIPOISTOT AIKUISTEN OIKOMISHOIDOSSA, KIRJALLISUUSKATSAUS
PREMOLAARIPOISTOT AIKUISTEN OIKOMISHOIDOSSA, KIRJALLISUUSKATSAUS Tuomaala, Mikko Syventävien opintojen tutkielma Hammaslääketieteen laitos Oulun yliopisto 1/2017 Ohjaaja: Pertti Pirttiniemi LIITE 1 OULUN
Purentavirheet ja niiden esiintyvyys nuorilla (PANIC-tutkimus)
Purentavirheet ja niiden esiintyvyys nuorilla (PANIC-tutkimus) Syventävä opinnäytetyö Elisa Hassinen, elisahas@student.uef.fi, 0458956258 Hammaslääketieteen koulutusohjelma Terveystieteiden tiedekunta
Hampaiston, kasvojen ja leukojen poikkeavuuksien oikomishoito
Hampaiston, kasvojen ja leukojen poikkeavuuksien oikomishoito Vastaaja: - Vastaus: 28.09.2018, 07:28-28.09.2018, 07:50 1. Yhteystiedot Sukunimi Etunimi Sähköpostiosoite Organisaation nimi, jos vastaat
ESIMERKKINÄ QH KOJEEN KÄYTTÖ LAPSIPOTILAAN HOIDOSSA
PURENNAN KEHITYS JA OIKOMISHOITO LAPSILLA ESIMERKKINÄ QH KOJEEN KÄYTTÖ LAPSIPOTILAAN HOIDOSSA Hämäläinen Jari, FM, HLK Helsingin yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hammaslääketieteen laitos Syventävät
Työohjeet. Kefalometrisen analyysin pisteet ja Harvold-analyysin normit
Työohjeet Kefalometrisen analyysin pisteet ja Harvold-analyysin normit Janna Waltimo-Sirén aseta filmi valopöydälle nenä vasemmalle teippaa tracing-paperi filmin päälle vain yläreunastaan siten, että nenä
Avopurenta ja sen konservatiivinen hoito
Avopurenta ja sen konservatiivinen hoito Mari Vehviläinen HLK Opiskelijanumero: 013165194 Helsinki 27.2.2010 Tutkielma mari.vehvilainen@helsinki.fi Ohjaaja: Prof. David Rice HELSINGIN YLIOPIST O Lääketieteellinen
Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto
Päänsärky, purenta ja TMD 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Etiologia Epäselvä, monitekijäinen Useita etiologialtaan ja patologialtaan erilaisia
Koodistopalvelun vuosi Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö/ Mikko Härkönen 1
Koodistopalvelun vuosi 2014 29.7.2014 Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö/ Mikko Härkönen 1 Koodistopalvelimen vuosisuunnitelma 2014 Maaliskuu: Duodecim- FinMeSH THL- Suun terveydenhuollon tietosisältö
TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS
TERVEYS 2000 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS T2250 SUUNTERVEYS (muuttujat lihavoituna) Tutkittavan numero 2) Päivämäärä..200 3) Tallentaja: SUUT_ANTIB 5) Antibioottisuojaus:
UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO
UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO Laatija: Jarkko Vuoriluoto, TYKS/Suu- ja leukasairauksien klinikka Nämä ohjeet perustuvat ensisijaisesti Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla)- suositukseen ja sen
HUULI- JA SUULAKIHALKIOT
HUULI- JA SUULAKIHALKIOT halkiotyypit hammashoidon ja oikomishoidon erityispiirteet luunsiirtoleikkaus ortognaattinen kirurgia Dos Arja Heliövaara, HUSUKE HUULI- JA SUULAKIHALKIOT huuli-suulakihalkiot
NUORTEN PURENNAN SEULONTATUTKIMUS
NUORTEN PURENNAN SEULONTATUTKIMUS Tarja Salminen Opinnäytetyö Lokakuu 2012 Terveyden edistämisen koulutusohjelma, ylempi AMK Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 2 Tekijä(t) SALMINEN Tarja Julkaisun laji
RETENTIO OIKOMISHOIDOSSA
Mitä retentiolla tarkoitetaan? RETENTIO OIKOMISHOIDOSSA ylläpitovaihe hoitotuloksen säilyttämiseksi tarkoituksena stabiloida hampaat ja purenta uuteen tilanteeseen aktiivisen oikomishoidon jälkeen hoidon
KOIRAN PURENTAVIKA: ALAKULMAHAMPAAT OSUVAT KITALAKEEN MITÄ TEHDÄ?
Kirjoittaja: Helena Kuntsi-Vaattovaara, ELL, Dip AVDC, Dip EVDC Eläinlääkäriasema Anident, Lamminpääntie 43, 02880 Veikkola Puh. 09-2565430, sähköposti anident@kolumbus.fi KOIRAN PURENTAVIKA: ALAKULMAHAMPAAT
HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI
HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI TMD Purentaelimistön toimintahäiriöt (temporomandibular disorders, TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten,
Oikominen. Tuoteluettelo
Oikominen Tuoteluettelo 1 Uusimmat tuotteet oikomishoidon asiantuntijalta Varhaishoito on kasvava oikomishoidon ala, joten seuraamme aktiivisesti alan kehitystä ja täydennämme valikoimia asiakkaiden toiveita
Skeletaalinen ankkurointi
Sanna Mäkinen, Ritva Nyman ja Ulla Sundström-Lehto Skeletaalinen ankkurointi Kolme erilaista oikomiskojetta Metropolia Ammattikorkeakoulu Hammastekniikka 1.11.2014 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Oikomishoito
TAP -käyttöohje. SCHEU-DENTAL GmbH Am Burgberg 20
TAP -käyttöohje SCHEU-DENTAL GmbH Am Burgberg 20 www.scheu-dental.com 58642 Iserlohn, Germany Hei! Olet saanut uuden TAP-uniapneakojeen hammaslääkäriltäsi/oikojaltasi. Se auttaa unenaikaiseen kuorsaamiseen
ONNISTUNUT OIKOMISHOITO TIE TERVEESEEN PURENTAAN
Jonna-Maija Harju, Laura Karhu & Maria Matalamäki ONNISTUNUT OIKOMISHOITO TIE TERVEESEEN PURENTAAN Potilasohjeet oikomishoidossa olevien lasten vanhemmille Limingan kunnan suun terveydenhuoltoon ONNISTUNUT
RETENTION KESTOON JA HOITOTULOKSEN PYSYVYYTEEN VAIKUTTA- VAT TEKIJÄT: KIRJALLISUUSKATSAUS
RETENTION KESTOON JA HOITOTULOKSEN PYSYVYYTEEN VAIKUTTA- VAT TEKIJÄT: KIRJALLISUUSKATSAUS Tolonen, Kaisu-Leena Syventävien opintojen tutkielma Hammaslääketieteen tutkinto-ohjelma Lääketieteellinen tiedekunta
HAMPAISTON MORFOLOGIA
1 HAMPAISTON MORFOLOGIA YLÄLEUAN HAMPAAT YLÄ-1 -hampaiston näkyvimmät hampaat -kruunu suuri, lapiomainen, suorakaiteen muotoinen -nuoressa hampaassa inkisaalinystermät -linguaalisesti voimakkaat reunaharjut
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Päivi Jussila, HLL Suun terveyden tutkimusyksikkö Suun tutkimukseen kutsuttiin 3150 henkilöä, jotka asuivat 100 km säteellä Oulusta
Tuomas Aho AUTOTRANSPLANTAATIO OSANA PURENNAN HOITOA
Tuomas Aho AUTOTRANSPLANTAATIO OSANA PURENNAN HOITOA Syventävien opintojen kirjallinen työ Kevätlukukausi 2015 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu
Ulko- ja sisärenkaiden merkinnät ja sopivuudet
Ulko- ja sisärenkaiden merkinnät ja sopivuudet Renkaiden kokomerkinnät Yleisessä käytössä on kolme eri renkaiden koon merkintätapaa: tuumakoot, ranskalainen merkintätapa ja ISO-standardi (ETRTO). Kokomerkinnöille
bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58
10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet
PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon
PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;
Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?
Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan
Kaisa Viiki PREPROTEETTINEN OIKOMISHOITO. Syventävien opintojen kirjallinen tutkielma. Turun yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta
Kaisa Viiki PREPROTEETTINEN OIKOMISHOITO Syventävien opintojen kirjallinen tutkielma Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hammaslääketieteen laitos Tutkielman oppiala: Protetiikka ja purentafysiologia
Menetelmät ja tutkimusnäyttö
Menetelmät ja tutkimusnäyttö Päivi Santalahti Dosentti, Lastenpsykiatrian erikoislääkäri HUS ja THL Ihmeelliset vuodet juhlaseminaari 13.11.2018 12.12.2018 1 Lasten mielenterveyden kehitykseen voidaan
KULMAHAMPAAN AIHEUTTAMAN JUURIRESORPTION TARKASTELU KKTT-MENETELMÄLLÄ
KULMAHAMPAAN AIHEUTTAMAN JUURIRESORPTION TARKASTELU KKTT-MENETELMÄLLÄ Lahti Silja, Mäkelä Anniina Syventävien opintojen tutkielma Hammaslääketiede/ Ortodontia Oulun yliopisto 4/2017 Ohjaaja Raija Lähdesmäki
Leukanivel: Rakenne ja toiminta
Leukanivel: Rakenne ja toiminta Mauno Könönen, prof. Hammaslääketieteen laitos Leukanivel lateraali- ( A ) ja APsuunnasta ( B ) TMJ: Frontal view TMJ: Posterior view Leukanivelen anatomia Artikulaatiopinta
Kestääkö muovi? Kestävän ja kauniin muovipaikan tekeminen. Päivän pohdinnat:
Kestävän ja kauniin muovipaikan tekeminen Rovaniemi 23.08.2019 Kaj Karlsson, HLL Lääketieteellinen johtaja, PlusTerveys Hammaslääkärit Oy Päivän pohdinnat: Yhdistemämuovi materiaalina Kaviteetin preparointi
Täydennä itsesi. Miksi yhdenkin puuttuvan hampaan korvaaminen on tärkeää.
Täydennä itsesi. Miksi yhdenkin puuttuvan hampaan korvaaminen on tärkeää. Oletko menettänyt hampaan etkä tiedä, mitä asialle tekisit? Onko hammaslääkärisi poistanut takahampaasi, etkä näe syytä sen korvaamiselle?
LYHENTYNYT HAMMASKAARI HOIDETAANKO VAI EI
LYHENTYNYT HAMMASKAARI HOIDETAANKO VAI EI KAAMOSPÄIVÄT 2.-3.2.2012 Ari Salo, EHL LYHENTYNYT HAMMASKAARI HOIDETAANKO VAI EI SISÄLLYS: LYHENTYNYT HAMMASKAARI VAIKUTUKSET PURENTAAN HOITOMENETELMISTÄ HOIDETAANKO
Valtakunnallinen erikoishammaslääkärikuulustelu
Valtakunnallinen erikoishammaslääkärikuulustelu 20.10.2017 Hampaiston oikomishoito... 2 Kliininen hammashoito/parodontologia... 3 Kliininen hammashoito/protetiikka ja purentafysiologia... 4 Suu- ja leukakirurgia
Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen
Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;
Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden
Opetuksen tavoite. Toimenpidekoodit (THL) Hampaanpoiston pääinstrumentit. Poiston vaiheet
Opetuksen tavoite H3 Suu- ja leukakirurgian peruskurssi HAMPAANPOISTOHARJOITUKSET frasaco-leuoilla 12.3. ja 19.3.2013 Oppia tunnistamaan instrumentit Oppia oikeat otteet poistoinstrumenteista Oppia oikea
Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015
Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa
LASTENREUMA JA LEUKANIVEL
LASTENREUMA JA LEUKANIVEL Kantomaa, Nina Syventävien opintojen tutkielma Hammaslääketieteen laitos Ortodontia Oulun yliopisto 3/2015 Ohjaaja: Pertti Pirttiniemi OULUN YLIOPISTO LIITE 1 Lääketieteellinen
VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP
VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP WHO:n lihavuuden luoki1elu BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus² (m²) Alipaino < 18.50 Normaali 18.50-24.99
ESPE Teräskruunut. Käyttäjän opas. 3M ESPE Hammashoitotuotteet
3M ESPE Hammashoitotuotteet 3M ESPE Teräskruunut Käyttäjän opas Yksityiskohtainen opas, jonka avulla saadaan paras mahdollinen hoitotulos 3M ESPE teräskruunuilla. No Fear Sisällysluettelo 3M ESPE teräskruunut
PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS
PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS JAANA SUOKAS LT, DOSENTTI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI PSYKOTERAPEUTTI, NUORISOLÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OYL, HUS/HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ 1.4.2019 PERHEPOHJAISEN
WINHIT PARODONTOLOGINEN STATUS. Parodontologisen statuksen ohjekirja
WINHIT PARODONTOLOGINEN STATUS Parodontologisen statuksen ohjekirja 2017 2 / 8 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTATIETOA PARODONTOLOGISESTA STATUKSESTA... 3 1.1. PARODONTOLOGISEN JA KARIOLOGISEN STATUKSEN TOIMINTA
Lasten panoraamatutkimukset miten pienille?
Lasten panoraamatutkimukset miten pienille? HLT, EHL (hampaiston oikomishoito), dos., Janna Waltimo-Sirén, Hammaslääketieteen laitos, Helsingin yliopisto Leukojen panoraamatomografiatutkimus (PTG) antaa
PURENTARASITUKSEN VAIKUTUS RUSTOSOLUN MUOTOON Hammaslääketieteen koulutusohjelma
PURENTARASITUKSEN VAIKUTUS RUSTOSOLUN MUOTOON Hammaslääketieteen koulutusohjelma Kiiski Henri Syventävien opintojen tutkielma Hammaslääketieteen laitos Oulun yliopisto Marraskuu 2015 Professori Pertti
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,
Rajoitteiden käyttö asumispalveluissa
Rajoitteiden käyttö asumispalveluissa Perustieto Määritelmä Miksi rajoitteita käytetään Tutkimustietoa Rajoitteiden käyttö Milloin rajoitteita voidaan käyttää Rajoitus hoitopäätöksenä Arviointi Rajoite
Sidekudosoireyhtymät. Perinnölliset sidekudosoireyhtymät. Marfanin oireyhtymä (s. 284) Luusto. Silmät. Perinnölliset sidekudoksen sairaudet 24.8.
Sidekudosoireyhtymät Perinnölliset sidekudosoireyhtymät Sirpa Kivirikko Perinnöllisyyslääkäri, dos 24.08.2012 Marfanin oireyhtymä Ehlers-Danlos oireyhtymä Osteogenesis imperfekta Perinnölliset sidekudoksen
Hammas- ja suusairaudet: Ehkäisevä suun perusterveydenhuolto
156 Hammas- ja suusairaudet: Ehkäisevä suun perusterveydenhuolto Ei ICD-koodia Ehkäisevän hoidon ensisijaisena tavoitteena on estää hammas- ja suusairauksien kehittyminen sekä ylläpitää suun hyvää terveyttä
Täydennä itsesi. Uusi elämäsi ilman proteeseja.
Täydennä itsesi. Uusi elämäsi ilman proteeseja. Milloin olet viimeksi puraissut omenaa? Kammoatko julkista esiintymistä huonosti istuvien proteesien vuoksi? Aiheuttaako proteesisi sinulle vaivaa ja epämukavuutta,
Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?
Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Synnynnäiset hammaspuutokset ja yleisterveiden hammaspuutospotilaiden ortodonttinen hoito
Synnynnäiset hammaspuutokset ja yleisterveiden hammaspuutospotilaiden ortodonttinen hoito Johanna Vuorela Hammaslääketieteen kandidaatti Suu- ja leukasairauksien osasto Helsinki 6.11.2016 Tutkielma johanna.vuorela@helsinki.fi
Hammaskesk us Oy. Hammalaboratorio Hyvä Hammas Oy
HAMMASLABORATORIOPALVELUT H023-12-1 HEL 2011-009227 OSIO 3. OIKOMISHOIDON LABORATORIOTYÖT Hinnan painoarvo 40 % Laadun painoarvo 60% = valittu toimittaja Tarjoajat: OIKOMISHOIDON LABORATORIOTYÖT Tilaausarvio
Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus
Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Markku Vuorinen, Kaisa Huotari, Ville Remes Lääketieteellinen tiedekunta,
Luvun 5 laskuesimerkit
Luvun 5 laskuesimerkit Esimerkki 5.1 Moottori roikkuu oheisen kuvan mukaisessa ripustuksessa. a) Mitkä ovat kahleiden jännitykset? b) Mikä kahleista uhkaa katketa ensimmäisenä? Piirretäänpä parit vapaakappalekuvat.
Proteettisen hoidon suunnittelu ja perusteet. Kaija Hiltunen Hammaslääketieteen laitos
Proteettisen hoidon suunnittelu ja perusteet Kaija Hiltunen Hammaslääketieteen laitos Kurssin sisältöä: peruskäsitteistöä protetiikan mahdollisuudet labravaiheet proteesien jaottelu hoidon tarpeen arvio
19th January 2008 EHL Pertti Väisänen 19th January 2008 EHL Pertti Väisänen
When to do surgical treatment instead of conservative periodontal treatment? TALLINNA 19th, January 2008 Kroonisen aikuisparodontiitin etiologia Plakin kerääntyminen Subgingivaalisen plakin kypsyminen
Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski
+ Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen
CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)
Matematiikan ja tilastotieteen laitos Algebra I - Kesä 2009 Ratkaisuehdoituksia harjoituksiin 8 -Tehtävät 3-6 4 sivua Heikki Koivupalo ja Rami Luisto
Matematiikan ja tilastotieteen laitos Algebra I - Kesä 2009 Ratkaisuehdoituksia harjoituksiin 8 -Tehtävät 3-6 4 sivua Heikki Koivupalo ja Rami Luisto 3. Oletetaan, että kunnan K karakteristika on 3. Tutki,
Täydennä itsesi. Hampaidesi korjaaminen parantaa elämääsi.
Täydennä itsesi. Hampaidesi korjaaminen parantaa elämääsi. Vältteletkö hymyilemistä yhden tai useamman puuttuvan hampaan vuoksi? Milloin olet viimeksi puraissut huoletta omenaa? Oletko lakannut tapaamasta
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =
Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne
Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta
Hankintaohjelma / Hintaliite
Liite 2. 1 (14) Hankintaohjelma / Hintaliite OSIO 1. TAVANOMAINEN PROTETIIKKA JA PURENTAFYSIOLOGIA Hinnat sisältävät kaikki seuraavat kulut: tuotteiden kuljetus, toimistomaksu, laskutuslisä, digitaaliseen
TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17
TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneille: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 MITÄ IPF:N SAIRASTAMINEN TARKOITTAA Idiopaattinen keuhkofibroosi
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta Eksponenttifuntio Palautetaan mieliin, että Neperin luvulle e pätee: e ) n n n ) n n n n n ) n. Tästä määritelmästä seuraa, että eksponenttifunktio e x voidaan määrittää
Käypä hoito -suositus
TIEDE Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen ja Suomen Hammaslääkäriseura Unitutkimusseura Apollonia ry:n ry:n asettama työryhmä Unettomuuden hoito Lyhentyneen hammaskaaren
411 Kiireellistä ensiapua tarvitsevan potilaan hoitokäynti
1 HAMMASLÄÄKÄRIEN - JA SV-KOODIEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRIEN TOIMENPIDELUETTELOSSA MÄÄRÄTTYJEN JA SAIRAUSVAKUUTUKSEN PALAUTUSTAKSASSA MÄÄRÄTTYJEN TOIMENPITEIDEN 1.9.2001 LUKIEN Tutkimukset 201 Tutkimus,
Ohje: Kirjoita suunnitelmasi lyhyeksi ja konkreettiseksi. Hyvä suunnitelma vastaa kysymyksiin kuka, mitä, milloin ja miten tekee.
Ohje: Arvioi tähän lomakkeeseen toteutuvatko erilaiset työrauhaa tukevat toimintatavat luokassasi. Valitse yksi toimintatapa, jossa olet huomannut kehittämisen varaa, ja kirjoita viereiseen ruutuun suunnitelma
Geriatripäivät 2013 Turku
Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa
Luvun 5 laskuesimerkit
Luvun 5 laskuesimerkit Huom: luvun 4 kohdalla luennolla ei ollut laskuesimerkkejä, vaan koko luvun 5 voi nähdä kokoelmana sovellusesimerkkejä edellisen luvun asioihin! Esimerkki 5.1 Moottori roikkuu oheisen
OPETUSMATERIAALI KOKOPROTEESIEN VALMISTUKSESTA
Opinnäytetyö (AMK) Hammasteknikkokoulutus 2018 OPETUSMATERIAALI KOKOPROTEESIEN VALMISTUKSESTA Video ja kirjallinen ohje OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Hammasteknikkokoulutus Toukokuu
Poiston vaiheet. Opetuksen tavoite. Hampaanpoiston pääinstrumentit. Oikea ote vivusta
Hampaan poistoharjoitukset Frasaco-leuoilla fantom-salissa H3 Suu- ja leukakirurgian peruskurssi HAMPAAN POISTOHARJOITUKSET frasaco-leuoilla 16.3. ja 23.3.2015 Dosentti Irja Ventä Suukirurgian erikoishammaslääkäri
Valtakunnallinen erikoishammaslääkärikuulustelu
Valtakunnallinen erikoishammaslääkärikuulustelu Vanhat kysymykset 20.10.2017 alkaen Hammaslääketieteellinen diagnostiikka/suuradiologia... 2 Hampaiston oikomishoito... 3 Kliininen hammashoito/kariologia
(4). Dysfunktio-oireista kärsivistä potilaista noin 70 90 % saa helpotusta tai tulee täysin oireettomiksi purentakiskohoidon
Purentakiskot Suomen Hammaslääkärilehti 12/2007 Marjaana Kuttila Yrsa le Bell Purentaelimen toimintahäiriön (temporomandibular disorders, TMD) tavallisimpia oireita ovat leukaniveläänet, leukanivelten
Terveyskeskusten hammaslääkärien toimenpideluettelon soveltamisohjeet YLEISKIRJEEN 7/2005 LIITE 5
Terveyskeskusten hammaslääkärien toimenpideluettelon soveltamisohjeet YLEISKIRJEEN 7/2005 LIITE 5 KT YLEISKIRJEEN 7/2005 LIITE 5 1 (5) TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRIEN TOIMENPIDELUETTELON SOVELTAMISOHJEET
Pekka Kettunen 12.12.2014
Pekka Kettunen 12.12.2014 Vaikuttavuudesta keskustellaan ahkerasti sekä Suomessa että ulkomailla (evidencebased) Miksi esillä: toiminnan kehittäminen, priorisointi, voimavarojen kohdentaminen, arvioinnin
TIETOPAKETTI KOIRIEN JA KISSOJEN HAMMASHOIDOISTA JA SUUKIRURGIASTA. Anna Chrons ja Helena Kuntsi-Vaattovaara
TIETOPAKETTI KOIRIEN JA KISSOJEN HAMMASHOIDOISTA JA SUUKIRURGIASTA Anna Chrons ja Helena Kuntsi-Vaattovaara SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1 1. Anatomiaa 2 1.1 Hampaiden puhkeaminen 3 1.2 Purenta 4 1.3 Hampaan
Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi mindfulness-mittarin suomennos ja validointi
Mindfulness-taitojen Mindfulness-taitojen yhteys yhteys masennukseen, onnellisuuteen masennukseen, ja itsetuntoon. onnellisuuteen ja Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi
Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät
Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät 12.5.2015 ATK päivät Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 6.5.2015 Tietokoneavusteinen tieto -tulevaisuuden
RAPPLIANCE - PALAUTINKISKO Uudentyyppisen kuorsauksenestokojeen suunnittelu ja valmistus
RAPPLIANCE - PALAUTINKISKO Uudentyyppisen kuorsauksenestokojeen suunnittelu ja valmistus Hammastekniikan koulutusohjelma, hammasteknikko Opinnäytetyö 18.12.2008 Teemu Parikka Metropolia Ammattikorkeakoulu
Käyttö- ja huolto-ohjeet
Käyttö- ja huolto-ohjeet 2 Arvoisa OPTISLEEPIN käyttäjä, Hyvä OPTISLEEP-tuotteen käyttäjä, tiedät tunteen, kun väsymys ja uupumus määräävät päivän kulun. Lääkärin diagnoosi kuuluu: kärsit kuorsauksesta
Polven periproteettiset murtumat
Polven periproteettiset murtumat VTK 2017 Mika Junnila TYKS Esiintyvyys Polven periproteettisten murtumien esiintyvyys on n 2,5% Patellamurtumat harvinaisia Mayo Clinic Joint Registry 0,68% Tibiamurtumat
Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman?
Lonkka murtui tavoitteena takaisin kotiin Tunnetko Lonkkamurtuman päivitetyn Käypä hoito suosituksen? Heureka 8.2.2018 Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman? Saija Karinkanta FT, ft Erikoistutkija,
Vaihda suun huonot bakteerit hyviin.
Vaihda suun huonot bakteerit hyviin. Ien- ja hammasvaivojen taustalla epätasapainoinen mikrobisto kk Annika Mäyrä I annika.mayra@versofinland.fi I +358 40 549 7114 Maailmanlaajuisesti 2.43 miljardia ihmistä
Suoliston alueen interventioradiologiaa
Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston
Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.
Muistimoduulit Oppaan osanumero: 408724-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin
Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa
Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,
Noona osana potilaan syövän hoitoa
Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän
SVINGIN KIINNITYSKOHDAT
Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Hän on oppinut, että vain kyseenalaistamalla