Aktivaattori. Aktivaattori

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aktivaattori. Aktivaattori"

Transkriptio

1 Aktivaattori Aktivaattori Aktivaattorilla hoidetaan purentasuhdetta, jossa alaleuka on liian takana yläleukaan nähden. Aktivaattorin avulla pakotetaan alaleukaa edemmäs normaaliin purentasuhteeseen. Tällä aktivoidaan alaleuan kasvua. Aktivaattorin valmistusta varten otetaan jäljennökset. Aktivaattoria sovitetaan ja tarvittaessa sitä hiotaan. Aktivaattori on akryylista valmistettu oikomiskoje. Sitä käytetään öisin. On tärkeää, että aktivaattori on suussa joka yö tuntia. Puhdista koje astianpesuaineella hampaiden harjausten yhteydessä. Kojeen puhdistusta varten kannattaa hankkia erillinen hammasharja. On tärkeää, että koje laitetaan aina puhtaana suuhun. Säilytä koje kosteassa, esimerkiksi kosteaan paperiin käärittynä suojarasiassa. Kojeen voi desinfioida kerran viikossa esimerkiksi puhdistustableteilla. Ota aktivaattori aina mukaan hammaslääkärin vastaanotolle. Ota yhteyttä hammashoitolaan, jos koje menee rikki tai se painaa niin, että käyttö ei onnistu.

2 Kasvomaski Kasvomaski ja Quad Helix -koje Kasvomaskin avulla siirretään eteenpäin ylähammaskaarta, joka sijaitsee liian takana alaleukaan nähden. Yleensä kasvomaskia edeltää ristipurennan hoito Quad Helix -kojeella. Ristipurennassa alahampaat purevat ylähampaiden ulkopuolelle osittain tai kokonaan. Quad Helix -koje passivoidaan. Kasvomaskia sovitetaan ja sen käyttö opastetaan. Kasvomaski tukeutuu otsaan ja leukakapan avulla leuankärkeen. Suun sisäpuolella on Quad Helix -koje, jonka sivuaisoista lähtevät kumivedot kiinnittyvät kasvomaskin kehikon nuppeihin. Kojetta käytetään öisin. Kiinnitä harjauksessa huomiota hampaisiin, joihin Quad Helix -koje on kiinnitetty. Sitkeät karkit, kuten toffee, ovat kiellettyjä hoidon aikana, ettei koje irtoa. Ota kasvomaski aina mukaan hammaslääkärin vastaanotolle. Renkaan irrotessa hampaan ympäriltä paina se sormilla paikoilleen ja varo puremasta rengasta. Ota välittömästi yhteyttä hammashoitolaan.

3 Kiinteät kojeet Kiinteät kojeet Kiinteiden kojeiden avulla voidaan siirtää ja kiertää hampaita monin tavoin. Tästä syystä ne sopivat monien purentavirheiden korjaamiseen. Kiinnikkeet liimataan hampaiden pinnoille ja kaarilanka asetetaan paikoilleen. Hoidon edetessä kaarilanka vaihdetaan haluttujen ominaisuuksien saavuttamiseksi paksumpaan ja jäykempään lankaan. Kiinnikkeisiin voidaan liittää myös tarvittavia lisälaitteita, kuten jousia tai kumilenkkejä. Hyvän kotihoidon toteuttaminen kiinteäkojehoidon aikana on erittäin tärkeää. Hampaisiin kiinnitetyt kojeen osat keräävät ympärilleen bakteeripeitteitä, jotka voivat aiheuttaa ientulehdusta ja hampaiden reikiintymistä. Harjaa hampaat huolellisesti aamuin illoin fluorihammastahnalla, erityisesti ienrajat huomioiden. Harjaa myös kiinnikkeiden ympäriltä sekä ylhäältä että alhaalta. Puhdista hammasvälit kaarilangan alta siltalangalla tai hammasväliharjoilla. Sitkeät karkit, kuten toffee, ovat kiellettyjä hoidon aikana, etteivät kiinnikkeet irtoa. Hoidon alussa puremalihakset ja hampaat saattavat tulla aroiksi, mutta tämä on ohimenevää ja vaaratonta. Myös kiinnikkeet voivat aluksi ärsyttää suun limakalvoja. Aseta tällöin kiinnikkeen päälle hammashoitolasta saamaasi vahaa tai ksylitolipurukumia suojaksi.

4 Niskaveto, päälakiveto ja kombi-veto Niskavedolla hoidetaan hampaiden ahtautta ja purentasuhdetta, kun alaleuka on liian takana yläleukaan nähden. Päälaenvedolla hillitään yläleuan kasvua eteen- ja alaspäin. Kombi-vedolla siirretään pientä tai takana sijaitsevaa yläleukaa eteenpäin. Niskavetolaite koostuu poskihampaisiin kiinnitettävistä renkaista, kasvokaaresta sekä niskatyynystä. Päälakivedossa on niskatyynyn sijasta päälaelle tukeutuva myssy. Kombi-vedossa yhdistyy niskavedon niskatyyny sekä päälaenvedon myssy. Separointikäynnillä poskihampaiden väliin laitetaan pieni kumilenkki, jonka avulla tehdään tilaa kiinnitettäville renkaille. Renkaat kiinnitetään ensimmäisiin poskihampaisiin. Niskavetokaari taivutetaan ja sen voima säädetään. Kojeen käyttö opastetaan. Työnnä kasvokaaren päät renkaiden putkiin niin, että kaaressa oleva merkki on ylöspäin kohti nenää. Tue toisella kädelläsi kaarta, kun laitat niskatyynyn paikalleen. Ota niskatyyny pois ennen kaaren irrottamista putkista. Vältä vääntäviä liikkeitä, etteivät hampaisiin kiinnitetyt renkaat irtoa. Niskatyynyn säätöä ei pidä muuttaa kotona, sillä hammaslääkäri säätää siihen sopivan vetovoiman vastaanotolla. Kojetta ei saa käyttää lapsen leikkiessä. Usein hoito aloitetaan pitämällä kojetta joka yö. Kun haluttu hoitotulos on saavutettu, käyttöä vähennetään hiljalleen hammaslääkärin ohjeiden mukaisesti. Kiinnitä harjauksessa erityisesti huomiota hampaisiin, joissa on renkaat. Harjaa kasvokaari, sillä myös siihen kertyy bakteeripeitteitä. Sitkeät karkit, kuten toffee, ovat kiellettyjä hoidon aikana, etteivät renkaat irtoa. Ota koje aina mukaan hammaslääkärin vastaanotolle. Renkaan irrotessa hampaan ympäriltä paina se sormilla paikoilleen ja varo puremasta rengasta. Ota välittömästi yhteyttä hammashoitolaan.

5 Palatinaali- ja linguaalikaaret Linguaalikaari Quad Helix ylähampaissa Bihelix alahampaissa Palatinaali- ja linguaalikaaria voidaan käyttää joko passiivisina tai aktiivisina. Passiivisina niitä käytetään aukonsäilyttäjinä tai ankkurilaitteina, jolloin ne estävät ensimmäisten poskihampaiden kiertymistä ja kallistumista sisäänpäin. Aktiivisina ne toimivat hammaskaarten levityksessä tai ensimmäisten poskihampaiden siirroissa. Ylähammaskaaren levitykseen käytetään usein Quad Helix -kojetta. Vastaava laite alahammaskaarelle on Bihelix. Lisäksi on olemassa useita erilaisia kaaria sekä ylä- että alahampaisiin. Separointikäynnillä poskihampaiden väliin laitetaan pieni kumilenkki, jonka avulla tehdään tilaa kiinnitettäville renkaille. Renkaat sovitetaan ja kojeen valmistusta varten otetaan jäljennökset. Tarvittaessa koje aktivoidaan ennen kiinnitystä poskihampaisiin. Kiinnitä harjauksessa huomiota erityisesti hampaisiin, joissa on renkaat. Sitkeät karkit, kuten toffee, ovat kiellettyjä hoidon aikana, etteivät renkaat irtoa. Jos rengas irtoaa, paina se sormella varovasti takaisin paikoilleen ja varo puremasta rengasta. Ota välittömästi yhteyttä hammashoitolaan.

6 Purennanohjain Purennanohjain Purennanohjaimella hoidetaan syväpurentaa ja ohjataan hampaiden puhkeamista oikeaan purentasuhteeseen. Sitä voidaan käyttää myös vinoon kasvaneiden hampaiden suoristamiseen tai ylläpitämään muilla kojeilla saavutettua hoitotulosta. Hammaslääkäri valitsee sopivan kokoisen purennanohjaimen vastaanotolla. Purennanohjain on joustavasta materiaalista tehty tehdasvalmisteinen oikomiskoje. Kojetta käytetään yleensä muutamia tunteja päivällä ja öisin useiden kuukausien ja vuosien ajan. Huuhtele koje aina suusta oton jälkeen sekä ennen suuhun laittoa. Säilytä koje valmistajan ohjeen mukaan sille tarkoitetussa rasiassa. Kojeen voi desinfioida kerran viikossa kiehuvassa vedessä tai puhdistustableteilla. Hoidon alussa puremalihakset ja hampaat saattavat tulla aroiksi, mutta tämä on ohimenevää ja vaaratonta. Ota purennanohjain aina mukaasi hammaslääkärin vastaanotolle. Ota yhteyttä hammashoitolaan, jos koje halkeilee tai menee rikki.

7 Retentiovaihe Retentio- eli ylläpitovaiheen merkitys Retentiota tarvitaan ylläpitämään saavutettua hoitotulosta siihen saakka, että hammasta ympäröivät kiinnityskudokset ovat järjestäytyneet uudelleen ja uusi luu on muodostunut. Jos retentiolaitetta ei käytetä, purentavirheellä on taipumus palautua. Erityisen herkkiä palautumaan ovat esimerkiksi hampaiden ahtaus sekä kiertymät. Retentiovaihe kestää yleensä pari vuotta. Joskus retentiolaitteen käyttöä on jatkettava kasvun loppuun saakka tai pysyvästi. Retentiolevy Retentiolanka alahampaissa Retentiolevy Retentiolevy on irrotettava akryylista valmistettu levy. Retentiolevyä käytetään retentiovaiheen alussa jatkuvasti, jonka jälkeen käyttöä harvennetaan asiakaskohtaisesti. Retentiolanka Retentiolanka on hampaiden sisäpinnalle muovin avulla kiinnitettävä ohut metallinen lanka. Sen tehtävä on pitää hampaat saavutetussa asennossa. Huuhtele retentiolevy vedellä aina suusta oton jälkeen sekä ennen suuhun laittoa. Pese levy hampaiden harjauksen yhteydessä astianpesuaineella. Kojeen puhdistusta varten kannattaa hankkia erillinen hammasharja. Levyn voi desinfioida kerran viikossa esimerkiksi puhdistustableteilla. Ota retentiolevy pois suusta ruokailun ajaksi. Puhdista hammasvälit päivittäin iltaharjauksen yhteydessä. Retentiolangan alle kertyy helposti bakteerimassaa, joka kovettuu nopeasti hammaskiveksi, jos hammasvälejä ei puhdisteta tarpeeksi usein. Retentiolangan kohdassa lankaaminen onnistuu parhaiten hammaslangalla, jonka pää on kovetettu, jolloin langan pään pujottaminen hammasväliin käy helpoiten. Vaihtoehtoisesti voi käyttää hammasväliharjoja tai silikonisia hammastikkuharjoja. Ota yhteyttä hammashoitolaan, jos retentiolevy menee rikki tai jos se ei pysy suussa. Ota yhteyttä hammashoitolaan, jos retentiolanka menee poikki tai irtoaa yhdestäkään hampaasta.

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO Esitteitä 2008:8 ISSN 1236-2123 ISBN 978-952-00-2602-8 (PDF) Tämä esite on saatavilla verkosivuiltamme useilla kielillä. Sitä voi kopioida ja jakaa vapaasti. SUUN JA HAMPAIDEN HOITO Voit itse pitää huolta

Lisätiedot

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus. Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442

Lisätiedot

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A.

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Copyright 2012 Sleeping Well, LLC. Kaikki oikeudet pidätetään. Zquiet on Sleeping Well, LLC -yhtiön rekisteröity tavaramerkki.

Lisätiedot

Oikominen. Tuoteluettelo

Oikominen. Tuoteluettelo Oikominen Tuoteluettelo 1 Uusimmat tuotteet oikomishoidon asiantuntijalta Varhaishoito on kasvava oikomishoidon ala, joten seuraamme aktiivisesti alan kehitystä ja täydennämme valikoimia asiakkaiden toiveita

Lisätiedot

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016 Raskauden aikainen suun terveys Raskaus ja suun terveys Odottavan äidin suun terveys Raskaus, perhe ja suut Sikiön suun terveys Tupakointi Ravinto Hampaiden puhdistus Suun hoitotoimenpiteet raskausaikana

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Hammaskesk us Oy. Hammalaboratorio Hyvä Hammas Oy

Hammaskesk us Oy. Hammalaboratorio Hyvä Hammas Oy HAMMASLABORATORIOPALVELUT H023-12-1 HEL 2011-009227 OSIO 3. OIKOMISHOIDON LABORATORIOTYÖT Hinnan painoarvo 40 % Laadun painoarvo 60% = valittu toimittaja Tarjoajat: OIKOMISHOIDON LABORATORIOTYÖT Tilaausarvio

Lisätiedot

Hankintaohjelma / Hintaliite

Hankintaohjelma / Hintaliite Liite 2. 1 (14) Hankintaohjelma / Hintaliite OSIO 1. TAVANOMAINEN PROTETIIKKA JA PURENTAFYSIOLOGIA Hinnat sisältävät kaikki seuraavat kulut: tuotteiden kuljetus, toimistomaksu, laskutuslisä, digitaaliseen

Lisätiedot

Opas Akryylisten Hammaskojeiden Käyttäjille

Opas Akryylisten Hammaskojeiden Käyttäjille Opas Akryylisten Hammaskojeiden Käyttäjille Ohjeita proteesien, oikomiskojeiden ja purentakiskojen hoitoon ja ylläpitoon Suomen Hammasteknikkoseura ry Tämä julkaisu on tehty osana Metropolia Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Skidplate, takapuskuri

Skidplate, takapuskuri Installation instructions, accessories Ohje nro 31265633 Versio 1.3 Osa nro 31265630, 30756290, 31316484, 31316485, 31316074, 31316075 Skidplate, takapuskuri IMG-340000 Volvo Car Corporation Skidplate,

Lisätiedot

Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus.

Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus. Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus. Vanhempien tulee valvoa lastensa hampaiden hoitoa aina yläkouluikään asti. Suomalaisten

Lisätiedot

- Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi?

- Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi? Tervettä elämää munuaissairauden kanssa - Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi? Suuhygienisti, sairaanhoitaja Heidi Hänninen Tays/Suu- ja leukasairauksien poliklinikka Suun terveys osana

Lisätiedot

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO SUUN JA HAMPAIDEN HOITO www.eksote.fi Voit itse pitää huolta suun ja hampaiden terveydestä syömällä terveellisesti, harjaamalla hampaasi kaksi kertaa päivässä fluorihammastahnalla ja käymällä säännöllisesti

Lisätiedot

Nokia Holder Easy Mount HH-12 & Nokia Mobile Holder CR-81 9254826/1

Nokia Holder Easy Mount HH-12 & Nokia Mobile Holder CR-81 9254826/1 Nokia Holder Easy Mount HH-12 & Nokia Mobile Holder CR-81 1 2 3 4 9254826/1 5 7 6 8 9 10 SUOMI 2006 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia ja Nokia Connecting People ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 8685942 1.0 Kattokiskot J8401014 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000161 J8401006 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

Opas Akryylisten Hammaskojeiden Käyttäjille

Opas Akryylisten Hammaskojeiden Käyttäjille Opas Akryylisten Hammaskojeiden Käyttäjille Ohjeita proteesien, oikomiskojeiden ja purentakiskojen hoitoon ja ylläpitoon Suomen Hammasteknikkoseura ry Tämä julkaisu on tarkoitettu akryylisten hammasproteesien,

Lisätiedot

PÖYTÄLASIKKO. Asennus- ja käyttöohjeet

PÖYTÄLASIKKO. Asennus- ja käyttöohjeet PÖYTÄLASIKKO KENTUCKY COLD Asennus- ja käyttöohjeet 4310302, 4310304, 4310322, 4310324 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 1 2. Laitteen käyttötarkoitus... 1 3. Laitteen käsittely... 1 4. Laitteen sijoitus...

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

CSEasyn toimintaperiaate

CSEasyn toimintaperiaate CSEasyn toimintaperiaate Pultti (6x) Rajoitinkappale Tavallinen vanne CSEasy-rengas CSEasy-sovitin Puristuslevy Sisäsovitin koostuu kolmesta esiasennetusta lohkosta ja yhdestä esiasennetusta kumisesta

Lisätiedot

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro!

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Su(u)n vuoro! Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Tupakkatuotteet vahingoittavat koko elimistöä. Tupakointi aiheuttaa useita sairauksia sekä vaikeuttaa monien sairauksien hoitoa ja heikentää

Lisätiedot

Katolle asennettu GSM-antenni

Katolle asennettu GSM-antenni Ohje nro Versio Osa nro 30660777 1.0 Katolle asennettu GSM-antenni Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0800872 A0000214 A0000177 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

Hampaat ja hammashoito. Oma nimi Työn päivämäärä

Hampaat ja hammashoito. Oma nimi Työn päivämäärä Hampaat ja hammashoito Oma nimi Työn päivämäärä Sisällys Sisällys... 1 1 Helli hampaitasi hetki päivässä... 2 Nuoret aikuiset välinpitämättömiä... 2 Hammaslanka ikenien ilo... 3 Suu vaahdossa valkoiset

Lisätiedot

Käyttöohje Asennusohje. CD-vaihtaja A08

Käyttöohje Asennusohje. CD-vaihtaja A08 Käyttöohje Asennusohje CD-vaihtaja A8 1 2 3 Vipu Levynpidin Valmistelu Makasiinin lataaminen Kuva 1 Aseta makasiini lataamista varten tähän asentoon (nuoli ylh.) Vedä levynpidin ulos. Älä koskaan poista

Lisätiedot

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Johdanto Tämän oppaan tarkoituksena on tukea perheen selviytymistä kotona astman kanssa. Oppaassa käsitellään lasten astmalääkkeiden

Lisätiedot

ROW. ROBUST Seinälaite

ROW. ROBUST Seinälaite ROBUST Seinälaite Lyhyesti Vankka rakenne LockZone rei'itys Helposti puhdistettava Helppo säätää Mitattava ja säädettävä ilmavirta Ei tukkeudu Käytetään yhdessä liitäntälaatikon ALV:n kanssa Eri värivaihtoehtoja

Lisätiedot

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy 1 Johdanto FX-pumppu on suunniteltu, valmistettu ja testattu FX Airguns AB:ssä Ruotsissa. Pumpuissa käytetyt kaksi eri järjestelmää

Lisätiedot

KOIRAN PURENTAVIKA: ALAKULMAHAMPAAT OSUVAT KITALAKEEN MITÄ TEHDÄ?

KOIRAN PURENTAVIKA: ALAKULMAHAMPAAT OSUVAT KITALAKEEN MITÄ TEHDÄ? Kirjoittaja: Helena Kuntsi-Vaattovaara, ELL, Dip AVDC, Dip EVDC Eläinlääkäriasema Anident, Lamminpääntie 43, 02880 Veikkola Puh. 09-2565430, sähköposti anident@kolumbus.fi KOIRAN PURENTAVIKA: ALAKULMAHAMPAAT

Lisätiedot

Puijon Diabetesyhdistys Ry

Puijon Diabetesyhdistys Ry Puijon Diabetesyhdistys Ry 1 Johdanto 2 Diabetes ja suun terveys 2.1 Näin voit ehkäistä suun sairauksia 3 Ientulehdus ja hampaiden kiinnityskudossairaus eli parodontiitti 4 Hampaiden reikiintyminen eli

Lisätiedot

Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia

Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia RAKENNUSOHJE Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia 251 Lehden nro 60 mukana sait 13 uutta radio-ohjattavan F2007-autosi osaa. Osat ovat vaihteistokotelo, jarruakseli,

Lisätiedot

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Hygienia ja puhtaus Hygienia on aikuisen ja lasten henkilökohtaista hygieniaa sekä työympäristön-, lelujen ja elintarvikkeiden puhtautta. Hygienian tehostaminen päivähoidossa

Lisätiedot

Työsylinteri. 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet. Työsylinteri, muutettu malli. Yleistä

Työsylinteri. 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet. Työsylinteri, muutettu malli. Yleistä 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet Työsylinteri Yleistä Työsylinteri on rengasmainen hydraulisylinteri, joka on sijoitettu kytkimen koteloon kytkinakselin ympärille. Työsylinteri muodostuu ulkopuolella olevasta

Lisätiedot

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto

Lisätiedot

Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen. Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon

Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen. Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon Mitä aftat ovat? Aftat ovat suun limakalvoilla esiintyviä haavaumia, joita voi olla yksi tai useita samalla kertaa.

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

Koristepaneeli, ulkopuoli

Koristepaneeli, ulkopuoli Ohje nro Versio Osa nro 31265210 1.2 31265211 Koristepaneeli, ulkopuoli IMG-275024 Sivu 1 / 13 Varuste A0000162 IMG-239446 IMG-239980 IMG-239663 A0000177 A0000214 M0000232 IMG-275023 Sivu 2 / 13 JOHDANTO

Lisätiedot

Käyttöohje Korvantauskojeet

Käyttöohje Korvantauskojeet Käyttöohje Korvantauskojeet Sisältö: Relaxx kuulokojeet sivu 2 Kuulokojeella kuuntelu sivu 3 Äänenvoimakkuuden säätö sivu 3 Näin valitset sopivan kuuntelun sivu 4 Pariston vaihto sivu 5 Kuulokojeen hoito

Lisätiedot

Sekoitinsarja Käyttöohje

Sekoitinsarja Käyttöohje Sekoitinsarja Käyttöohje Lue ohjekirja huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Käytä laitetta vain käyttöohjeen mukaisesti. Säilytä ohjekirja lukemiseksi tulevaisuudessa. TURVALLISUUS Laite ei ole

Lisätiedot

Opalescence -valkaisuaineet

Opalescence -valkaisuaineet Opalescence -valkaisuaineet Vaaleampi ja kirkkaampi hymy Opalescence OH! Valkaisuaineet vastaanotoille ja kotikäyttöön CE-merkityt Opalescence -valkaisuaineet on turvallinen ja hellävarainen tapa valkaista

Lisätiedot

ONNISTUNUT OIKOMISHOITO TIE TERVEESEEN PURENTAAN

ONNISTUNUT OIKOMISHOITO TIE TERVEESEEN PURENTAAN Jonna-Maija Harju, Laura Karhu & Maria Matalamäki ONNISTUNUT OIKOMISHOITO TIE TERVEESEEN PURENTAAN Potilasohjeet oikomishoidossa olevien lasten vanhemmille Limingan kunnan suun terveydenhuoltoon ONNISTUNUT

Lisätiedot

Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä. Tukevasti kotona

Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä. Tukevasti kotona Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä Tukevasti kotona Iäkkäiden suun terveydenhuollon palvelujen nivominen kiinteäksi osaksi muita iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluita sekä erityisasiantuntemuksen

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

VOC-näytteen ottaminen FLEC-laitteella

VOC-näytteen ottaminen FLEC-laitteella AO06 1/3 VOC-näytteen ottaminen FLEC-laitteella Valmistelut Tarkista, että sinulla on kaikki tarvittavat välineet näytteenottoa varten: FLEC-kupu 1 puhaltava pumppu (violetti väri) 2 imevää pumppua (sininen

Lisätiedot

Nokia polkupyörälaturi. 3.0. painos

Nokia polkupyörälaturi. 3.0. painos Nokia polkupyörälaturi 2 3 6 1 4 5 8 7 9 10 11 3.0. painos 12 13 15 14 16 17 18 20 19 21 22 SUOMI 2010 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto Nokia polkupyörälaturilla voit ladata yhteensopivan

Lisätiedot

Rengaspaineiden valvontajärjestelmä (TPMS)

Rengaspaineiden valvontajärjestelmä (TPMS) Ohje nro Versio Osa nro 31330604 1.7 31414189, 31201481 Rengaspaineiden valvontajärjestelmä (TPMS) Sivu 1 / 9 Erikoistyökalut T9513035 TPMS-TYÖKALU Työkalunumero: T9513035 Työkalun selostus: TPMS-TYÖKALU

Lisätiedot

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä.

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät Tarvitset hampaitasi joka päivä kun syöt, naurat ja puhut. Ehjät hampaat ja terve suu ovat tärkeitä hyvän elämän edellytyksiä. Mene

Lisätiedot

Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla

Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 26.10.2015 ls 6 Hygieniahoitaja Raija Järvinen p. 040

Lisätiedot

Kurssi sisältää. Geron intro nelosille. Kustaankartano esimerkki. Oppimiskysymykset/tavoitteet

Kurssi sisältää. Geron intro nelosille. Kustaankartano esimerkki. Oppimiskysymykset/tavoitteet Kurssi sisältää Geron intro nelosille Kaija Hiltunen Kustaankartanon käynti 4.kurssi Vallilan kotikäynti 5.kurssi Vallilan hammashoitola 5.kurssi Geron teoriaa 5.kurssi Oppimiskysymykset/tavoitteet miksi

Lisätiedot

Jabra BIZ 2400. Käyttöohje. www.jabra.com

Jabra BIZ 2400. Käyttöohje. www.jabra.com Jabra BIZ 2400 Käyttöohje 1 www.jabra.com 2012 GN Netcom A/S. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän käyttöohjeen julkaisija on GN Netcom A/S. Tämän käyttöohje on tarkoitettu vain käyttäjälle tiedoksi, ja tietoihin

Lisätiedot

Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa

Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa Ensimmäistä lastaan odottavalle perheelle kunnan on lakisääteisesti järjestettävä vähintään yksi suun terveydentilan ja hoidon tarpeen arvio, jonka tekee

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31338957 Versio 1.6 Osa nro 31359616 Vetokoukku, irrotettava Volvo Car Corporation Vetokoukku, irrotettava- 31338957 - V1.6 Sivu 1 / 50 Erikoistyökalut 999

Lisätiedot

Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas

Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas Lukijalle Suun terveyteen liittyvät terveystavat vakiintuvat jo varhaislapsuudessa. Suun terveydellä on merkitys ihmisen kokonaisterveydelle. Monet

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet

Asennus- ja käyttöohjeet SÄHKÖARILA OFTE 40B OFTE 40C OFTE 60B OFTE 60BR Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO ASENNUSOHJEET... 1 ASENNUS... 1 KÄYNNISTYS... 1 VIANETSINTÄ... 1 VIALLISTEN OSIEN VAIHTO... 1 KÄYTTÖ JA HOITO...

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

Kissaa on suuhun katsominen. Kissojen hampaidenhoito-opas

Kissaa on suuhun katsominen. Kissojen hampaidenhoito-opas Kissaa on suuhun katsominen Kissojen hampaidenhoito-opas Kissa ei osaa hoitaa hampaitaan Aikuisella kissalla on 30 hammasta. Hampaan näkyvää osaa kutsutaan kruunuksi ja ikenen alla olevaa osaa juureksi,

Lisätiedot

SUIHKUKAAPIN ASENNUS- JA HOITO-OHJE

SUIHKUKAAPIN ASENNUS- JA HOITO-OHJE SUIHKUKAAPIN ASENNUS- JA HOITO-OHJE 1 Yleisohjeita ennen asennusta: Mikäli kuljetusliike tuo laitteen työmaalle, tarkasta tuotteen pakkaus ja mikäli pakkauksissa on vaurioita, tee niistä merkintä rahtikirjaan.

Lisätiedot

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS TERVEYS 2000 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS T2250 SUUNTERVEYS (muuttujat lihavoituna) Tutkittavan numero 2) Päivämäärä..200 3) Tallentaja: SUUT_ANTIB 5) Antibioottisuojaus:

Lisätiedot

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään Z oom työtelineet ovat paljon enemmän kuin pelkkä työteline. Telineen kiinniytspaloja voidaan liikuttaa portaattomasti pöytäurissa ja pöydän

Lisätiedot

Document1 12/16/02 10:05 AM Page 1 KÄYTTÖOHJE TR-40. www.denver-electronics.com

Document1 12/16/02 10:05 AM Page 1 KÄYTTÖOHJE TR-40. www.denver-electronics.com Document1 12/16/02 10:05 AM Page 1 KÄYTTÖOHJE TR-40 www.denver-electronics.com Document1 12/16/02 10:05 AM Page 2 FINNISH KONTROLLI JA ELEMENTIT 1. Kasettiyksikkö 2. Asemavalikko 3. Teleskooppiantenni

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava, EU

Vetokoukku, irrotettava, EU Ohje nro Versio Osa nro 8682344 1.2 30763398 Vetokoukku, irrotettava, EU IMG-219257 Sivu 1 / 11 Varuste A0000162 A0000161 A0000165 J8903469 Sivu 2 / 11 IMG-219256 Sivu 3 / 11 IMG-213320 Sivu 4 / 11 JOHDANTO

Lisätiedot

Hammasproteesia käyttävän suunhoitoopas. hoitohenkilökunnalle. Kuva: Kirsi Kaipainen. Kirsi Kaipainen & Moona Korva

Hammasproteesia käyttävän suunhoitoopas. hoitohenkilökunnalle. Kuva: Kirsi Kaipainen. Kirsi Kaipainen & Moona Korva Hammasproteesia käyttävän suunhoitoopas hoitohenkilökunnalle Kuva: Kirsi Kaipainen Kirsi Kaipainen & Moona Korva Sisältö Oppaan käyttäjälle--------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

Ahtauden esiintyminen. Hammaskaarten ahtauden arviointi ja hoito. Ahtauden etiologiaa. Ahtaustiloihin liittyy usein epäsymmetriaa

Ahtauden esiintyminen. Hammaskaarten ahtauden arviointi ja hoito. Ahtauden etiologiaa. Ahtaustiloihin liittyy usein epäsymmetriaa Ahtauden esiintyminen Hammaskaarten ahtauden arviointi ja hoito Dos. Janna Waltimo-Siren Kiitos: HLT, EHL Eija Kleemola-Kujala AI-luokan ahtaus on tavallisin purentavirheistä Maitohampaistossa ahtaus on

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 Installation instructions, accessories Ohje nro 30664283 Versio 1.0 Osa nro Yhdennetty puhelin Volvo Car Corporation Yhdennetty puhelin- 30664283 - V1.0 Sivu 1 / 22 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0801178

Lisätiedot

Lehden nro 83 mukana sait

Lehden nro 83 mukana sait RAKENNUSOHJE Bensiinisäiliö, silikoniputki, kaksi O-rengasta ja kaksi ruuvia 357 Lehden nro 83 mukana sait kuusi uutta osaa radio-ohjattavaan pienoismalliisi. Osat kuuluvat pienoismallisi polttoainejärjestelmään.

Lisätiedot

ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688. Automaattinen lataus ja kaukosäätö

ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688. Automaattinen lataus ja kaukosäätö ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688 Automaattinen lataus ja kaukosäätö Kiitoksia että valitsitte meidän Robottipölynimurin! Robotti-imuri on meidän luoma ja valmistettu käyttämään meidän omaa elektronista teknologiaa.

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE VPI7A- LASIKANNUKEITIN

KÄYTTÖOHJE VPI7A- LASIKANNUKEITIN KÄYTTÖOHJE VPI7A- LASIKANNUKEITIN SISÄLLYS 1. Laitetoimituksen sisältö s.2 2. Turvaohjeet s.2 3. Varotoimenpiteet s.2 3.1 Toimenpiteet ennen laitteen liittämistä sähköverkkoon s.3 4. Merkkivalot s.4 5.

Lisätiedot

Adento Oy. Laatua suunhoitoon. www.adento.fi

Adento Oy. Laatua suunhoitoon. www.adento.fi Adento Oy Laatua suunhoitoon www.adento.fi 1 Adento Oy Adento Oy on v. 2000 perustettu apteekki- ja sairaalatuotteita maahantuova ja markkinoiva yritys, joka harjoittaa sekä tukkumyyntiä että vähittäiskauppaa.

Lisätiedot

SUUNHOITO-OPAS. yläkouluille. Teija Jormanainen, Sirpa Järvinen

SUUNHOITO-OPAS. yläkouluille. Teija Jormanainen, Sirpa Järvinen SUUNHOITO-OPAS yläkouluille Teija Jormanainen, Sirpa Järvinen Sisällys Esipuhe 6 Lukijalle 7 HAMPAISTO 9 Hammasstatus 13 Hampaan rakenne 15 Hampaan tutkiminen mikroskoopilla 16 Hampaan tutkiminen poikkileikatusta

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500

KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 Lue käyttöohje ennen lämmittimen käyttöönottoa Käytä lämmitintä ainoastaan käyttöohjeiden mukaisesti. Muu käyttö voi aiheuttaa tulipalon, sähköiskun

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto:

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Ennen vanhan puhelimesi käytöstä poistoa, pidäthän huolen, että olet synkronisoinut yhteystietosi Exchange palvelimelle! iphone 4 yhdellä silmäyksellä Purettuasi

Lisätiedot

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 B-2170 Merkkivalojen selitys Keltainen merkkivalo (1) Alilämpötilan näyttö Punainen merkkivalo (2) Tyhjän säiliön näyttö STOP MAHDOLLISET VIAT Jos laite ei toimi moitteettomasti,

Lisätiedot

Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte

Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte RAKENNUSOHJE Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte 311 Lehden nro 73 mukana sait kolme osaa, joita tarvitset mittakaavan 1:7 F2007-autosi neljännen pyörän kokoamiseen. Uudet osat ovat oikea takarengas

Lisätiedot

HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE

HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE Hornady Lock-N-Load Sonic/Magnum Sonic Cleaner poistaa ruutijäämät hylsyn sisä-ja ulkopuolelta ultraäänienergian ja erityisen

Lisätiedot

kuvaviittaukset tiedostoon SIG716_MiniManual_1800058REV01_LR.pdf

kuvaviittaukset tiedostoon SIG716_MiniManual_1800058REV01_LR.pdf SIG SAUER 716 KÄYTTÖOHJE Sovellettu käännös JPo 2014 kuvaviittaukset tiedostoon SIG716_MiniManual_1800058REV01_LR.pdf Yleiset turvallisuusohjeet Käsittele asetta aina niin kuin se olisi ladattu. Kun tartut

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1 Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä

Lisätiedot

JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE

JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE 1/8 KÄYTÖN ALOITUS Täyttö Kierrä tankin yläosa irti vastapäivään pitämällä toisella kädellä kiinni tankista ja tarttumalla toisella kädellä päädyn uritettuun osaan. Varo, ettei

Lisätiedot

AKTIVAATTORI DISTAALI- JA SYVÄPURENNAN HOIDOSSA

AKTIVAATTORI DISTAALI- JA SYVÄPURENNAN HOIDOSSA AKTIVAATTORI DISTAALI- JA SYVÄPURENNAN HOIDOSSA Hammaslääketieteen tutkinto-ohjelma Taipale Anna-Marja Syventävien opintojen tutkielma Suun terveyden tutkimusyksikkö/ Oikomishoidon oppiaine Oulun yliopisto

Lisätiedot

Käyttöohjeet. Sauvasekoitin Metos Dynamic SMX 600 E Dynamic SMX 800 E , Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta

Käyttöohjeet. Sauvasekoitin Metos Dynamic SMX 600 E Dynamic SMX 800 E , Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta Sauvasekoitin Metos Dynamic SMX 600 E Dynamic SMX 800 E 4248004, 4248006 Käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta 16.03.2010 Rev. 1.0 SISÄLLYSLUETTELO 1. Laitteen osat... 3 2. Käyttö...

Lisätiedot

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA 1 SISÄLLYSLUETTELO ASEPTIIKKA 3 VAROTOIMET 3 VALMISTAUTUMINEN DOULAUKSEEN 4 SAAPUMINEN SAIRAALAAN 4 KÄSIENPESU 5 SUOJAKÄSINEET 5 KÄSIENPESUOHJE 6 KÄSIDESINFEKTIO 7 SYNNYTYSSALISSA

Lisätiedot

NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS

NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS Muista minut aamuin illoin! NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS TERVEELLISET SUUNHOITOTOTTUMUKSET SISÄLLYS Vanhempien terveystottumukset heijastuvat lapseen 3 Maitohampaiden puhkeaminen 4 Hampaiden harjaus 6 Karies

Lisätiedot

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen AX950 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen Kenwood-lisälaitteen käyttämistä Lue nämä ohjeet huolella ja säilytä ne myöhempää tarvetta varten. Poista pakkauksen

Lisätiedot

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA:

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Sivu 1/19 Tulostusopas Tulostusmateriaalin lisääminen 250 tai 550 arkin lokeroon VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Voit vähentää laitteen epävakauden riskiä lisäämällä jokaisen alustan erikseen. Pidä kaikki muut

Lisätiedot

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n.

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n. KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjekirjaan huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 2300 imuria. Tämän ohjekirjan ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 2300 imuri:

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET KÄÄNTÖSUIHKUOVI

ASENNUSOHJEET KÄÄNTÖSUIHKUOVI ASENNUSOHJEET KÄÄNTÖSUIHKUOVI TÄRKEÄÄ - ENNEN KUIN ALOITAT! Tarkista tuote välittömästi saatuasi sen kuljetuksessa tapahtuneiden vahinkojen, puuttuvien osien ja tai valmistusvirheiden varalta. Vahingoista

Lisätiedot

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit ROSE TM K TM ROSE K2 ROSE K2 TM NC POTILASOHJE ROSE K2 IRREGULAR CORNEA IC TM ROSE K2 Post Graft TM ROSE K2 XL semiskleraaliset piilolinssit TM Semiskleraalisten Rose K2 XL piilolinssien silmiin laitto

Lisätiedot

Näin asennat. suihkukulman: SK-850

Näin asennat. suihkukulman: SK-850 Näin asennat suihkukulman: SK-850 Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana roskiin. tuotteen lasiosat on huolellisesti suojattava kokoamisen yhteydessä.

Lisätiedot

Ohjeita kämmenkalvon kurouma leikkauksesta kuntoutuvalle (Dupuytrenin kontraktuura)

Ohjeita kämmenkalvon kurouma leikkauksesta kuntoutuvalle (Dupuytrenin kontraktuura) Ohjeita kämmenkalvon kurouma leikkauksesta kuntoutuvalle (Dupuytrenin kontraktuura) Potilasohje / i / Toimintaterapia / VSSHP Kämmenkalvon kurouma syntyy, kun kämmenen alueen sidekudoksen liikakasvu aiheuttaa

Lisätiedot

Ikääntyneiden suun terveyden edistäminen

Ikääntyneiden suun terveyden edistäminen Ikääntyneiden suun terveyden edistäminen Kukka-Maaria Leivonen, osastonhoitaja, suuhygienisti, TtM Sari Kyytinen, terveyden edistämisen asiantuntijahammaslääkäri Palveluntarve ja mitoitukset suun terveydenhuollossa

Lisätiedot

1. Teurasporojen kuljetus...4. 2. Ante mortem tarkastus...4. 3. Eläinten nouto tainnutukseen...4. 4. Tainnuttaminen...4. 5. Verenlasku / pisto...

1. Teurasporojen kuljetus...4. 2. Ante mortem tarkastus...4. 3. Eläinten nouto tainnutukseen...4. 4. Tainnuttaminen...4. 5. Verenlasku / pisto... Porotietokansio Teurastusosio Karvonen Seppo, Pieski Kaarina 2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Teurasporojen kuljetus...4 2. Ante mortem tarkastus...4 3. Eläinten nouto tainnutukseen...4 4. Tainnuttaminen...4

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo!

Tutustu. Innostu. Luo! 1 Kristallirondelliriipukseen tarvitset: 14 kpl 6 mm pyöreää kristallia (mallikoruissa punaisia intialaisia kristalleja ja särmikkäitä tsekkiläisiä lasihelmiä) 1 kpl 7-8 mm pyöreä helmi 9 kpl 10/0 tsekkiläisiä

Lisätiedot

Radio-ohjattavan F2007:n runko

Radio-ohjattavan F2007:n runko ASENNUS Radio-ohjattavan F2007:n runko Lehden nro 7 liitteenä on ominaisuuksiltaan ja mitoiltaan tärkeä osa. Se on pienoismallisi pohjalevy eli runko. Runko on suorakaiteen muotoinen, kärjestään kapeneva

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2014 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2014 VilliHelmi Oy 1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Lajitelma erilaisia helmiä makusi mukaan 5 g 8/0 tai 6/0 siemenhelmiä lasihelmien väriin sopien 0,45 mm koruvaijeria haluttu pituus + 15 cm korupiikkejä kolmionmuotoisia,

Lisätiedot

Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250

Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250 Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250 HUOM! Lue tämän käyttö- ja turvallisuusohjeen sisältö huolellisesti ennen TL-radiaalipuhaltimen käyttöä turvallisen käytön varmistamiseksi.

Lisätiedot

JORDAN CLEAN OPTIMAALISTA HAMPAIDEN PUHDISTUSTA JA PALKITTUA MUOTOILUA

JORDAN CLEAN OPTIMAALISTA HAMPAIDEN PUHDISTUSTA JA PALKITTUA MUOTOILUA JORDAN CLEAN OPTIMAALISTA HAMPAIDEN PUHDISTUSTA JA PALKITTUA MUOTOILUA Jordan Powered by Wilfa -sähköhammasharjat on kehitetty yhteistyössä kokeneen suunhoitotuotteiden ja hammasharjojen valmistajan Jordanin

Lisätiedot

LMM KARTING TEAM. Rungon perussäädöt

LMM KARTING TEAM. Rungon perussäädöt Rungon perussäädöt 1. Aurauskulma 1. Auraus 2. Haritus Auraus ja haritus on kulma jolla etupyörien kulmat poikkeavat ajosuunnassa toisistaan. Auraus = pyörät on kääntynyt sisäänpäin. Haritus = pyörät sojottavat

Lisätiedot

Sauvasekoitin Metos Junior Standard 4248000. Käyttöohjeet. Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta

Sauvasekoitin Metos Junior Standard 4248000. Käyttöohjeet. Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta Sauvasekoitin Metos Junior Standard 4248000 Käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta SISÄLLYSLUETTELO 1. Laitteen osat... 3 2. Käyttö... 4 3. Puhdistus ja huolto... 5 4. Turvallisuusohjeita...

Lisätiedot

Suun terveydenhuollon toimenpideluokitus 2017 lyhennelmä

Suun terveydenhuollon toimenpideluokitus 2017 lyhennelmä Suun terveydenhuollon toimenpideluokitus 2017 lyhennelmä Ohjeistus terveyskeskusten käyttöön. Perustuu voimassaolevaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suun terveydenhuollon toimenpideluokitukseen 1.1.2017

Lisätiedot

Maskeeraa oikein. Muovituksen maskeeraus - reikä ohjaustapille ylöspäin

Maskeeraa oikein. Muovituksen maskeeraus - reikä ohjaustapille ylöspäin Maskeeraa oikein Helpottaakseen saumaustyötä (ei vuotoja) on tärkeätä että maskeeraus tehdään meidän ohjeistuksen mukaan. 1 1 2 3 2 Suosittelemme myös että saumat muovitetaan koska tämä antaa suojan kemikaaleja

Lisätiedot

***TÄRKEÄÄ***TÄRKEÄÄ***TÄRKEÄÄ***

***TÄRKEÄÄ***TÄRKEÄÄ***TÄRKEÄÄ*** ***TÄRKEÄÄ***TÄRKEÄÄ***TÄRKEÄÄ*** Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennenkuin käytät tuotetta ensimmäistä kertaa ja säilytä tämä käyttöohje mahdollista tulevaa tarvetta varten. Jos käyttöohjeita ei noudateta

Lisätiedot