Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen?"

Transkriptio

1 Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen? Timo Lindholm Sitra

2 Työelämän ja markkinoiden muutoksia ICT:n laajeneva hyödyntäminen ja osin tehtävätasolle ulottuva kansainvälinen kilpailu hävittävät töitä ja luovat myös uusia. Työmarkkinoiden kahtiajako uhkaa kärjistyä: huippuosaajien asema parantua ja muiden heikentyä. Suomessa on paljon työvoiman ulkopuolisia ja vähän osa-aikatyötä tekeviä moniin muihin länsimaihin verrattuna. Epätyypillinen työsuhde, yrittäjyys ja erilainen keikkatyö ovat yhä yleisempiä työn tekemisen malleja. Työn kysyntää ja tarjontaa on heikoissakin talouden oloissa, mutta ne eivät kohtaa parhaalla tavalla. Työelämä on jo muuttunut vaikka toisinkin väitetään! 2

3 Työsuhteiden lukumäärät (1000 henkeä) ja niiden muutokset, prosenttia Työikäinen väestö Kokoaikatyö Osa-aikatyö Määräaikainen työ Palkansaajat yhteensä Yksinyrittäjät Muutos, %

4 Digitalisaatio ja työ: perusteita ja seurauksia ICT on ns. yleiskäyttöinen teknologia, jonka hyödyntäminen laajenee erittäin nopeasti ICT-investointien hyödyt tulevat prosessien ja työn organisoinnin muutosten kautta Digitalisaatio tuottaa kolmenlaista vastakkainasettelua: (1) osaavat työntekijät vs. ilman ammattitaitoa olevat (2) huippuosaajat vs. kaikki muut (3) pääoma vs. työvoima Työnvälityksen tekniset ratkaisut ovat olemassa, mutta pelisäännöt ja instituutiot eivät pysy perässä Seuraus palkkajakaumassa: mediaanipalkka jää jälkeen keskipalkasta ja digitalisaatio vie keskipalkkaisia töitä, mutta luo myös uusia joita on vaikeampi hahmottaa 4

5 Digitalisaation ja globaalin kilpailun mahdollisia vaikutuksia työpaikkojen määrään Fyysinen palvelutyö Tutkimus, johtaminen, elämykset Työn rutiinimaisuus Teollinen kokoonpanotyö Perinteiset toimistotyöt Työn manuaalisuus/kognitiivisuus

6 Kokopäivätyötä ja osa-aikatyötä tekevien kokema tyytyväisyys on samaa tasoa Elämä Elämän merkityksellisyys Tyytyväisyysmittarien keskiarvot Oma taloudellinen tilanne Lähde: Tilastokeskus, 2013 Ihmissuhteet Oikeusjärjestelmä Ajankäyttö Poliittinen järjestelmä Luottamus muihin Kokopäivätyö Osa-aikatyö Työttömyys

7 Työllistämisen työkalut ja niiden teho? Työnantaja palkkaa työntekijöitä ensisijaisesti tarpeen mukaan Liika työnhakijoiden ryhmittely voi heikentää heidän asemaa Perustulon kaltainen malli lisäisi työn kannattavuutta ja tarjontaa Työkokeilujen tulisi antaa näytön paikkoja, ei säilöä syrjään Työelämässä on aina sekä pykäläpuoli että asennepuoli Onko työkyvyttömyysriskien kustannukset jaettu oikein? Työllistämistä jarruttaa työn suhteellisen hinnan huima nousu

8 Tavaroiden ja palvelujen hintasuhteet ovat muuttuneet rankasti Keskimääräisen nettopalkan ostovoima kolmessa hyödykkeessä Suomi vuonna 1975 Suomi vuonna 2015 Muutokset > miesten tukanleikkuuta 0,06 Toyota Corolla henkilöautoa 1,00 Pioneer viritinvahvistinta 8

9 Tavaroiden ja palvelujen hintasuhteet ovat muuttuneet rankasti Keskimääräisen nettopalkan ostovoima kolmessa hyödykkeessä Suomi vuonna 1975 Suomi vuonna 2015 Muutokset > miesten tukanleikkuuta 65 miesten tukanleikkuuta 60 % vähemmän tukanleikkuuta 0,06 Toyota Corolla henkilöautoa 1,00 Pioneer viritinvahvistinta 0,10 Toyota Corolla henkilöautoa 8,20 Pioneer viritinvahvistinta 67 % enemmän Corollaa 720 % enemmän viritinvahvistinta 9

10 Kilpailukyky mistä viipaleista se muodostuu 1. YKSIKKÖTYÖKUSTANNUKSET Palkkakulut Tuottavuus Valuuttakurssi 2. REAALINEN KILPAILUKYKY Laatu Maine ja mielikuva Myyntitaito 3. MUITA MITTAREITA Muut kuin työvoimaan liittyvät kustannukset Lopputuotteiden hinnat viennissä ja kotimarkkinoilla Verotuksen ja muiden pelisääntöjen kannustavuus

11 Mitä suomalainen työelämä tarvitsisi? Enemmän ennakkoluulottomuutta ja muutosvalmiutta Positiivista asennetta ja varasuunnitelmia yksilötasolla Valmiutta uudistaa pelisääntöjä ja toimintamalleja Luopumista töiden ja niiden tekijöiden liiasta jaottelusta Helppoutta toimia eri rooleissa palkansaajana ja yrittäjänä Osaamisen ja motivaation korostamista tutkintojen sijasta Enemmän näytön paikkoja ja käytännön valmiuksia nuorille Rohkeutta suosia verotuksessa työn tekemistä ja teettämistä

12 Suomen väestön ja työvoiman rakenne vuonna 2014 Yritykset 1,75 milj. Työlliset 2,40 milj. Työvoima 2,70 milj. Julkinen sektori 0,65 milj. Työikäiset 3,60 milj. Työttömät 0,30 milj. KOKO VÄESTÖ 5,50 milj. Ei työvoimassa 0,90 milj. Muu väestö 1,90 milj.

Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa?

Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa? Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa? Timo Lindholm 5.5.2015 Talouden tuotannontekijöiden kolmijako Väinö Linnan mukaan (1) suo (2) kuokka ja (3)

Lisätiedot

Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA

Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA 7.9.2016 Kansan, maan ja työn vuotuisen tuoton arvoa ei voida lisätä millään muulla keinolla kuin lisäämällä joko sen tuottavien työläisten

Lisätiedot

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen

Lisätiedot

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara

Lisätiedot

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Konsultit 2HPO 1 Osa-aikaista ja määräaikaista työtä tekevien osuus palkansaajista Lähde: Tilastokeskus ja Findikaattori 2 Työsuhteiden muodot 2000-2012 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio Kaupan päivä 2014 KESKO Puheenjohtaja Ann Selin 20.1.2014 PAM lukuina Jäseniä 230 000 Ammattiosastoja 182 Luottamushenkilöitä noin 5 000 42 työehtosopimusta ja

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Budjetti 2017 45 milj. Asiantuntijat 6 paikkakuntaa 220

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö. Markku Kivinen

Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö. Markku Kivinen Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö Markku Kivinen 12.10.2017 Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 397 20 64 Jäsenyrityksiä 105 000 Luottamushenkilöt

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Työllisyysaste Pohjoismaissa

Työllisyysaste Pohjoismaissa BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-

Lisätiedot

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus

Lisätiedot

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla Kaupan työmarkkinoiden kehitys 2000-luvulla Työllisyyskehitys on kääntynyt laskuun vähittäiskaupassa Työllisten ja palkansaajien määrä vähittäiskaupassa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%)

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihto päätoimialoittain

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Liite 1. Suomen kilpailukyky. Lauri Lyly Talousneuvosto

Liite 1. Suomen kilpailukyky. Lauri Lyly Talousneuvosto Liite 1 Suomen kilpailukyky Lauri Lyly Talousneuvosto 21.8.2012 21.8.2012 1 Palkat ovat nousseet Suomessa keskimääräistä nopeammin Lähde: Euroopan komissio 21.8.2012 2 Myös tuottavuus on noussut Suomessa

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8

Lisätiedot

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Suomi palkkatyön yhteiskuntana Harri Melin Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Nopea muutos Tekninen muutos Globalisaatio Työmarkkinoiden joustot Globalisaatio ja demografinen muutos Jälkiteollisesta

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Silta yli synkän virran SUOMI TYÖLINJALLE

Silta yli synkän virran SUOMI TYÖLINJALLE Silta yli synkän virran SUOMI TYÖLINJALLE SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016 TÄSSÄ OLLAAN NYT 1. Kasvu takertelee, Euroopan elpyminen hidasta 2. Hallitus pakastaa Suomen talouden vuodelle 2016 3. Luottamus

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Mikko Kesä, TYÖN MUODOT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄSSÄ

Mikko Kesä, TYÖN MUODOT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄSSÄ Mikko Kesä, 20.09.2017 TYÖN MUODOT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄSSÄ ESITYKSEN RAKENNE Työn muutoksen narratiivi 2017. Muuttuvan työelämän osa-alueita: Osaaminen Työpaikat ja työnsaanti Suhde työhön Globaali kilpailu

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Työelämä toimintaympäristön seuranta

Työelämä toimintaympäristön seuranta Työelämä 2020 toimintaympäristön seuranta 2012 2015 Maija Lyly-Yrjänäinen & Päivi Järviniemi TE2020 valmisteluryhmä 15.4.2016 Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Näyttötutkinnot 20 vuotta, , klo

Näyttötutkinnot 20 vuotta, , klo Näyttötutkinnot 20 vuotta, 21.10.2014, klo 10.45 15.30 NÄYTTÖTUTKINTOJEN VAIKUTTAVUUDEN KYSYMYS? Mitä rekisteriaineistot ja vertailuasetelmat kertovat? Asko Suikkanen, emeritusprofessori (YTT), Lapin yliopisto

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro Tuottavuus ja työhyvinvointi Toimihenkilöiden työsuhdepäivät 0.2.20 M/S Silja Symphony Johtaja Jukka Ahtela EK 2 3 Suomi on palvelutalous

Lisätiedot

Digitalisaatio ja työn murros VM:n näkökulmasta valtiosihteeri Martti Hetemäki Keväthumaus

Digitalisaatio ja työn murros VM:n näkökulmasta valtiosihteeri Martti Hetemäki Keväthumaus Digitalisaatio ja työn murros VM:n näkökulmasta 28.3.2017 valtiosihteeri Martti Hetemäki Keväthumaus Digitalisaatio on muuttanut ja muuttaa: 1. Globaalia työnjakoa 2. Hyödyke- ja työmarkkinoita 3. Yrityksen

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategia

Työelämän kehittämisstrategia Työelämän kehittämisstrategia Työministeri Lauri Ihalainen Työelämän kehittämisen verkostopäivä 10.12.2013 Hallituksen työpolitiikka Hallituksen työpolitiikan iso kuva Aktiivinen ja laadukas työvoimapolitiikka

Lisätiedot

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät

Lisätiedot

Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta

Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta Foresight Friday 3.3.2017 Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta #FSightFriday #ennakointi #tulevaisuudentyö @Tyontulevaisuus @VTTFinland @Ennakointi @SitraFund Ohjelma Tulevaisuusselonteko

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015 Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle Simo Pinomaa 18.5.2015 Aiheita Mikä on lähtöpiste? Muutos vai taso? Reaaliset vai nimelliset yksikkötyökustannukset? Miten Suomen

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset vastauspolut työmarkkina-aseman mukaan (palkkatyössä olevat,

Lisätiedot

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Selvityksen tausta Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen toimeksiantajina ovat

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen

Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen Aki Keskinen 16.11.2015 Esityksen sisältö 1. Yleistä rakennemuutoksesta ja työllisyydestä Kaakkois-Suomessa 2. Työllisyyden kehittämisen nykytilanne 3. Lyhyesti

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen

Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen Hämeenlinna Hattula Janakkala MML, 2012 Toimintaympäristön muutokset ja pendelöinti Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY 27.9.2018 Liisa Hakala Johtaja TTO /TY MITEN TYÖN MUUTOS HAASTAA VALTION TYÖNTEKIJÄT SISÄLTÖ Työn muutoksen elementtejä Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko Millaisia työelämävalmiuksia muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Miksi Saksa menestyy?

Miksi Saksa menestyy? Miksi Saksa menestyy? Talous- ja työmarkkinauudistusten rooli Saksan taloudellisessa menestyksessä 2000-luvulla Antti Kauhanen, ETLA Seppo Saukkonen, EK Tausta Saksan lähtökohdat 2000-luvun taitteessa

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen

Lisätiedot

Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten?

Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten? Palkansaajat jakamistaloudessa seminaari Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten? Anne Kovalainen, professori, Turun yliopisto SWiPE tutkimushankkeen johtaja Suomen Akatemia Jakamistalous? Keikkatalous?

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

Digitaalinen Suomi. Risto Siilasmaa. Materiaali koottu EVAn Tietoyhteiskunta-hankkeseen

Digitaalinen Suomi. Risto Siilasmaa. Materiaali koottu EVAn Tietoyhteiskunta-hankkeseen Digitaalinen Suomi Risto Siilasmaa Materiaali koottu EVAn Tietoyhteiskunta-hankkeseen Mikä tietoyhteiskunnan kriisi? Suomalaisen tietoyhteiskunnan kehitys on pysähtynyt ongelmia etenkin julkisella puolella

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA Suomen talouden ja työllisyyden parantaminen edellyttää viennin vetoa ja monipuolistamista, investointeja sekä tuottavuuden kasvua kaikilla sektoreilla. Seuraavan

Lisätiedot

Päihdepäivät 16.9.2008

Päihdepäivät 16.9.2008 Päihdepäivät 16.9.2008 Päihdehuollon tulevaisuuden näkymiä Laitospalvelut muutosvoimien pyörteissä Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö Projektipäällikkö Kimmo Mäkelä Kehittäjä-päihdetyöntekijä Aki Heiskanen

Lisätiedot

Liitekuvia kaupan palkansaajista

Liitekuvia kaupan palkansaajista Liitekuvia kaupan palkansaajista Lähteet: Paraniko palvelu, kiristyikö kilpailu? Kaupan liiton aukioloselvitys, 11.10.2016. Kaupan näkymät 2017-2018. Kaupan liiton myynti- ja työllisyysennusteet,. Selvitysten,

Lisätiedot

Kiitos, kultakello, raha, vai lisää töitä? - Tutkittua tietoa palkitsemisesta

Kiitos, kultakello, raha, vai lisää töitä? - Tutkittua tietoa palkitsemisesta Kiitos, kultakello, raha, vai lisää töitä? - Tutkittua tietoa palkitsemisesta Timo Wallenius Toimitusjohtaja Henkilöstörahastopalvelut Oy Tarja Nuutinen Osastopäällikkö Keskuskauppakamari, Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2012

Palvelualojen taskutilasto 2012 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 600 Jäsenten työsuhdeasiat 030 100 620 Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211 Vaihde 020 774 002 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto

Lisätiedot

Miltä näyttää? - ielipide-tasta-syysta-yrittaja-ei-palkkaatyontekijaa

Miltä näyttää? -   ielipide-tasta-syysta-yrittaja-ei-palkkaatyontekijaa MISTÄ ON KYSE? Työn muutos ja julkisen talouden paineet ravistelevat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteita. Haemme näihin ilmiöihin positiivisia ratkaisuja. Miltä näyttää? - https://www.aamulehti.fi/mielipiteet/m

Lisätiedot

EK:n työelämälinjaukset: talouskasvua ja tuottavaa työtä

EK:n työelämälinjaukset: talouskasvua ja tuottavaa työtä EK:n työelämälinjaukset: talouskasvua ja tuottavaa työtä Hyvä työ Vasemmistoliiton työelämäseminaari Helsinki 24.2.2011 Työmarkkinajärjestöjen esitykset tulevalle eduskunnalle Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyvyn tasosta

Kustannuskilpailukyvyn tasosta Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn

Lisätiedot

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät ja haasteet

Suomen talouden näkymät ja haasteet Suomen talouden näkymät ja haasteet Vesa Vihriälä 11.1.2013 Sisältö Kasvu jäänyt heikoksi, tuottavuus notkahtanut Suomella lyhyen ajan kilpailukykyongelma, vaikka rakenteellinen kilpailukyky hyvä Julkinen

Lisätiedot

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin

Lisätiedot

Metsäkoneen ja puutavara-auton kuljettajien työolosuhteiden kehittäminen. Metsätoimialan yhteinen uhka: Alan houkuttelevuus ei ole riittävä

Metsäkoneen ja puutavara-auton kuljettajien työolosuhteiden kehittäminen. Metsätoimialan yhteinen uhka: Alan houkuttelevuus ei ole riittävä Metsäkoneen ja puutavara-auton kuljettajien työolosuhteiden kehittäminen Metsätoimialan yhteinen uhka: Alan houkuttelevuus ei ole riittävä Työvoimapulapeikko uhkaa Suomea Peikko: www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot