Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä"

Transkriptio

1 Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä Tutkimusperustaisuus, vaikuttavuus, näytön asteet Mikko Mäntysaari Jyväskylän yliopisto 9. lokakuuta 2015 Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 1/ 24

2 Oma näkemys Sosiaalityön ja sosiaalialan työn tutkimusperustaisuudesta ja vaikuttavuudesta vallitsee sosiaalityön tutkijoiden keskuudessa sekä Suomessa että kansainvälisesti varsin erilaisia käsityksiä. Tässä esittelen omaa näkökulmaani. Olen ollut 1990-luvun alusta saakka kiinnostunut vaikuttavuustutkimuksesta. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 2/ 24

3 Vaikuttavuus Sosiaalityössä on tärkeää tarkastella työtä asiakkaan hyvinvoinnin edistymisen kautta. Millaisia (positiivisia tai negatiivisia) vaikutuksia työllä on? Olennaista myös muistaa kustannukset, mitä aikaansaadut muutokset maksavat? (Esimerkiksi seikkailupedagogiikka Karibialla katkeaako rikoskierre.) Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 3/ 24

4 Tutkimuksia Viime vuosina vaikuttavuustutkimus on saanut yhä enemmän kannatusta Suomessakin. Jyväskylän yliopiston sosiaalityön oppiaineessa vaikuttavuustutkimusta ilmestyy ja asiaa pidetään tärkeänä. Esimerkiksi Petteri Paasion ammatillinen lis.tutkimus 1 ja Johanna Hietamäen 2 väitöskirja. 1 Paasio, Petteri (2014) Näyttöön perustuva sosiaalityön käytäntö - järjestelmällinen katsaus vuosina julkaistuista tutkimuksista. Ammatillinen lisensiaatin tutkimus. Jyväskylän yliopisto. 2 Hietamäki, Johanna (2015) Lastensuojelun alkuarvioinnin vaikutukset vanhempien näkökulmasta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto JSEPS 529. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 4/ 24

5 Mitä tutkimusperustaisuus tarkoittaa Suomessa ei sosiaalityön tutkimuksessa juuri puhuta näyttöön perustuvasta sosiaalityöstä eli EBP:sta. Tämän kansainvälisessä käytössä vakiintuneen käsitteen sijasta puhutaan usein tutkimusperustaisesta sosiaalityöstä. Tällä voidaan tarkoittaa myös EBP:tä. Taustalla on todelliset ongelmat, jotka liittyvät yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen erityisluonteeseen. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 5/ 24

6 Epäilyt vaikuttavuudesta Sosiaalityössä esiintyy kantoja, jonka mukaan sosiaalityön vaikuttavuutta ei voisi lainkaan tutkia. Tähän voi syynä olla esimerkiksi nk. väliin tulevien muuttujien lukuisuus, mutta myös yleensä kausaalipäättelyn vaikeudet. Molemmat ovat painavia huomautuksia, mutta eivät tee vaikuttavuustutkimusta mahdottomaksi. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 6/ 24

7 Kausaalisuudesta Filosofi David Hume ( ) oli sitä mieltä, että kausaalisuus on vain havaittu suhde tapahtumien välillä. Itse kausaliteettia ei voida empiirisesti havaita. Kyse on päätelmästä, jonka teemme induktion perustalta. Kahden asian välillä oletetaan vallitsevan syy-seuraussuhde kun riittävän monasti A:sta seuraa B. Humen kausaalisuutta koskevat näkemys on sittemmin vakiintunut kaikkiin empiirisiin tieteisiin. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 7/ 24

8 Hillin kriteerit Tilastollisen lääketieteen professori Sir Austin Bradford Hill (1965) esitti kriteerit, joiden avulla voidaan arvioida voiko havaittu assosiaatio johtua kausaalisuudesta. Assosiaation voimakkuus - mitä voimakkaampi korrelaatio, sitä luultavimmin taustalla on kausaaliyhteys Konsistenssi - samanlaisia tuloksia muissa riippumattomissa tutkimuksissa Spesifisyys Ajallinen suhde - syyn tulee edeltää seurausta Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 8/ 24

9 Hillin kriteerit 2 Annos-vaste - altistusta kasvattamalla, vaste muuttuu Uskottavuus - kausaalisuus on biologisesti uskottava eli sen voi selittää biologisella periaatteella Johdonmukaisuus - epäilty kausaalisuhde ei ole ristiriidassa tunnetun tietämyksen kanssa Kokeellinen näyttö - joissakin tapauksissa on mahdollista saada kokeellista näyttöä kausaalisuuden puolesta Analogia - samantapaisia kausaaliyhteyksiä tunnetaan ennalta Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 9/ 24

10 Sosiaalityö ja Hillin kriteerit Sosiaalityön tutkimuksessa on käytetty Hillin kriteereitä kausaalisuuden osoittamiseen, mutta ei juuri Suomessa. Esimerkiksi tutkimus, jossa arvioitiin, vallitseeko alkoholinkäytön ja lähisuhdeväkivallan välillä kausaalista yhteyttä 3 : tutkimus osoitti Hillin kriteereitä käyttäen, että kausaalinen yhteys on olemassa, vaikka kaikki kriteerit eivät täyttyneet. 3 Fals-Stewart, William and Kennedy, Cheryl (2015) Addressing intimate partner violence in substance-abuse treatment. Journal of Substance Abuse Treatment. Volume 29,Number 1, 5 17 Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 10/ 24

11 Kriittinen realismi ja kausaalisuus Humen kausaalisuusnäkemukselle vaihtoehtoinen tapa lähestyä kausaalisuuden ongelmaa on kriittisen realismin seuraaminen. Roy Bhaskarin kehittämä filosofinen suuntaus puhuu humelaisen empiristisen kausaalisuuskäsityksen sijaan transfaktuaalisesta kausaalisuudesta. Kahden ilmiön kausaalisuuden ymmärtäminen edellyttää teoreettista ymmärrystä (transfaktuaalista päättelyä), ei välttämättä tilastollista yleistämistä korrelaatioineen. Kriittinen realismi väittää, että kausaalisuus voidaan osoittaa myös hyvin harvoilla, jopa yhdellä tapauksella. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 11/ 24

12 Kolme tietoperustaa Henrik Belfragen mukaan ammattilaisen työssään käyttämä tutkimustieto voi perustua (heikoimmasta vahvimpaan): Strukturoimaton tapa (ml. intuitio) Aktuaarinen (acturial) tapa: testaaminen. Asiakkaan tilanteen arviointi systemaattisesti testaamalla, Vaikuttavuutta koskevan tutkimuksen osoittama näyttö:ebp. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 12/ 24

13 Miksi intuitio ja akturaarinen mittaaminen eivät riitä? Ammattilaiselle kehittyy hiljaista tietoa (tai intuitiota), mutta vain sen varaan on vaikea rakentaa ammatillista työtä. Sosiaalityössä käytetään Corcoran ja Fisherin avulla. Sosiaalityössä tehdään ehkä jonkin verran suodatin tyyppistä systemaattista kyselyä asiakkaille, esimerkiksi päihteiden käyttöä koskien ja lähisuhdeväkivaltaan liittyen. Kriitikoiden mukaan testaamisen idea on pulmallinen. Kysymyksiä ei voida muuttaa ilman että testin validisuus kärsii. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 13/ 24

14 Evidence-based practice /näyttöön perustuvat hoitokäytännöt Riskin arvioinnissa EBP on aina parempi vaihtoehto kuin sattuma. Esim. Britanniassa poliisin on pakko tehdä strukturoitu riskinarviointi, jos nainen ilmoittaa poliisille lähisuhdeväkivallasta. Tästä asiasta ei keskustella, on pakko tehdä (The Structured Professional Judgement Approach). Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 14/ 24

15 Eileen Gambrill Amerikkalaisen sosiaalityön professorin Eileen Gambrillin mukaan sosiaalityö on lähinnä auktoriteetteihin nojaava ammatti 4. Tutkimustiedon sijasta työ perustuu liiaksi opituille työtavoille ja intuitiolle. Intuition merkitystä ei tietenkään sovi vähätellä. Se ei kuitenkaan voi olla ammattilaisen työn keskeisenä perustana. 4 Gambrel, Eileen (2001) Social work: An authority-based profession. Research on Social Work Practice, vol 11, no 2, Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 15/ 24

16 Oma kanta tähän Itse ajattelen kuitenkin niin, että sosiaalityö on ammattina tutkimusperustainen siinä kuin vaikkapa opettajan tai psykologin työ on sitä. Aste-eroja voi toki olla olemassa, mutta minusta ei ole perusteita ajatella että alan tutkimus ei tuottaisi näyttöä myös sosiaalityöntekijän työn tueksi. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 16/ 24

17 Suomalaisen sosiaalityön tutkimuksen tila Suomessa on ollut sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen valtakunnallinen tutkijakoulu vuodesta 1995 lähtien. Väitöskirjoja on ilmestynyt noin 200 kpl, pääasiassa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sosiaalityön tutkimus on Suomessa hyvin korkealaatuista, kansainvälisesti verraten hyvin painokasta perustutkimusta. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 17/ 24

18 Näyttöön johtavan tutkimuksen tila Sosiaalityön ja sosiaalialan työtä koskevan tutkimuksen suunta: tutkitaan paljon ilmiöiden syitä ja levinneisyyttä. Tutkimusote on ymmärtävä, eli ensi sijassa laadullinen. (Noin 75 % laadullisia tutkimuksia.) Kun vaikutuksiin kohdistuvaa tutkimusta on verraten vähän, näyttöä ei ole aina helppo löytää. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 18/ 24

19 Kenttä tarvitsee vaikuttavuutta koskevaa tietoa Tommy Lundström ja Emelie Shanks (2013) tekivät Ruotsissa tutkimuksen sosiaalijohdon suhtautumisesta EBP:n hyödyntämiseen. Suhtautuminen oli hyvin myönteistä: 80 % vastanneista sanoi pitävänsä tärkeänä, että heidän organisaatiossaan käytetään työmenetelmiä, joiden tueksi on tutkimusnäyttöä. Ongelmana oli, että tällaisia interventiomenetelmiä oli verraten vähän käytössä, erityisesti sellaisia, jotka tähtäsivät muutoksen aikaansaamiseen. Arvioinnin tekemiseen tähtääviä standardoituja työtapoja oli enemmän Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 19/ 24

20 Mitä pitäisi tehdä? Parantamisen varaa varmasti olisi. Vaikuttavuustutkimusta voidaan lisätä seuraavilla keinoilla: Rahoituksen avulla Koulutusta parantamalla Menetelmällisen kehittämisen keinoin Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 20/ 24

21 Rahoituksen ohjaava voima Suomessa on useaan otteeseen keskusteltu erityisen sosiaalihuollon tutkimusohjelman tarpeesta. Mielestäni tällaista tarvittaisiin, ja sosiaalityön tutkimuksen rahoitusta pitäisi ohjata tukemaan enemmän vaikuttavuustutkimusta. Kunnollinen vaikuttavuustutkimus edellyttää laajoja aineistoja ja tutkimusryhmiä. Olemassa olevia tutkimuksen vahvuusalueita ei tarvitse silti väheksyä. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 21/ 24

22 Koulutus Sosiaalityöntekijöiden ammatillisessa koulutuksessa pitää nykyistä paremmin antaa valmiudet ymmärtää näyttöön perustuvia hoitokäytäntöjä koskevaa ajattelua, ja myös itse toimia EBP:n periaatteita noudattaen. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 22/ 24

23 Menetelmällinen kehittäminen Tutkimusmenetelmät: Koeasetelmien kokeileminen; kvantitatiiviset vaikuttavuustutkimukset. Työmenetelmät: käytössä olevista työmenetelmistä pitäsi Suomessakin tehdä enemmän tutkimusta. Itse ajattelen, että tilanne on samankaltainen kuin Ruotsissa, ehkä niin, että tarkasti määriteltyjä työmenetelmiä on käytössä vähemmän kuin Ruotsissa. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 23/ 24

24 Kiitos Koske on tehnyt hyvää työtä pitämällä vaikuttavuuden teemaa esillä. Kun esimerkiksi THL:n ja STM:n resurssit sosiaalihuollon tutkimuksen edistämiseen näyttävät edelleen pysyvän aika vaatimattomalla tasolla, on osaamiskeskusjärjestelmän merkitys korostunut entisestään. Mikko Mäntysaari Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä 24/ 24

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä?

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Esimerkkinä realistinen arviointi Vaikuttavuuden määritelmä Vaikuttavuus on saanut merkillisen paljon sananvaltaa yhteiskunnassa ottaen

Lisätiedot

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille - Tervetuloa mukaan! MUISTIO

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille - Tervetuloa mukaan! MUISTIO MITÄ YMMÄRRÄMME VAIKUTTAVUUDELLA? Tieteidenvälinen keskustelutilaisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden tutkimusperustaisuudesta, vaikuttavuudesta ja näytöstä 9.10.2015 klo 13 16 Paikka Matarankatu 4, Kosken

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen sosiaalihuollossa

Tutkimus ja kehittäminen sosiaalihuollossa Tutkimus ja kehittäminen sosiaalihuollossa Mikko Mäntysaari Jyväskylän yliopisto 20. toukokuuta 2014 1 / 14 Tutkimus ja kehittäminen pitkä historia Tutkimus ja kehittäminen: Kun sosiaalihuollon linjaa

Lisätiedot

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun?

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Petteri Paasio FL, tutkija SoccaPetteri Paasio 1 Huhtikuussa 2015 voimaan tullut

Lisätiedot

Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa?

Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa? Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa? Mirja Satka Pääkaupunkiseudun sosiaalityön tutkimuksen päivä Helsingin yliopisto 28.9.2015 Mikä osoittaa kansainvälisen kiinnostuksen

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa. Nadja Nordling

Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa. Nadja Nordling Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa Nadja Nordling 9.4.2019 1 Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa Kampus sote Tavoite Tukea korkeakoulujen tutkimustiedon ja

Lisätiedot

Vaikuttavuustutkimusta tarvitaan sosiaalihuollossakin

Vaikuttavuustutkimusta tarvitaan sosiaalihuollossakin Vaikuttavuustutkimusta tarvitaan sosiaalihuollossakin 27. elokuuta 2019 Vaikuttavuustutkimusta tarvitaan sosiaalihuollossakin 27. elokuuta 2019 1 / 19 Sote epäonnistui Juha Sipilän hallituksen suurhankkeen,

Lisätiedot

Semanttisen tietämyksenhallinnan mahdollisuudet sosiaalityön tiedonmuodostuksessa

Semanttisen tietämyksenhallinnan mahdollisuudet sosiaalityön tiedonmuodostuksessa Semanttisen tietämyksenhallinnan mahdollisuudet sosiaalityön tiedonmuodostuksessa Sosiaalityön tutkimuksen päivät 15.2.2007 Antero Lehmuskoski erikoissuunnittelija, Stakes Tuloksellisuuden vaatimus Työn

Lisätiedot

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusverkosto Tutkittua tietoa lastensuojelusta -seminaari THL 20.11.2018 Lastensuojelututkimuksen vahvistamisen pitkä

Lisätiedot

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen 17.11.2016 15.11.2016 1 Tausta 1990-luku: arvioinnin esiintulo 2000 - vaikuttavuus,

Lisätiedot

Sosiaalityö ja muutospaineet

Sosiaalityö ja muutospaineet Sosiaalityö ja muutospaineet ISOn kevätseminaari, Siilinjärvi Päivi Malinen, erityisasiantuntija & Timo Hankosalo, erityisasiantuntija Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Yhteiskunnalliset suuret muutokset

Lisätiedot

Perimmäinen kysymys. Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista. Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? Kari Hämäläinen (VATT)

Perimmäinen kysymys. Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista. Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? Kari Hämäläinen (VATT) Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista Kari Hämäläinen (VATT) VATES päivät, 5.5.2015 Perimmäinen kysymys Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? 1 Kolme ehtoa kausaaliselle syy seuraussuhteelle

Lisätiedot

-vuoropuhelua sosiaalityön koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön välillä. Sisko Piippo

-vuoropuhelua sosiaalityön koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön välillä. Sisko Piippo -vuoropuhelua sosiaalityön koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön välillä Sisko Piippo Opetussosiaalikeskusten verkosto Tausta: Sosiaalityön teorian ja käytännön vuorovaikutuksen parantaminen Tarve kehittää

Lisätiedot

Kokeellinen asetelma. Klassinen koeasetelma

Kokeellinen asetelma. Klassinen koeasetelma Kokeellinen asetelma Salla Grommi, sh, verisuonihoitaja, TtM, TtT-opiskelija Hoitotyön tutkimuspäivä 31.10.2016 Klassinen koeasetelma Pidetään tieteellisen tutkimuksen ideaalimallina ns. kultaisena standardina.

Lisätiedot

Sosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011

Sosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö ammattina Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö tarkoittaa monia asioita: Sosiaalityö -käsitteellä viitataan ammattiin, oppialaan ja tutkimukseen. Eri maissa sosiaalityön koulutusratkaisut

Lisätiedot

Taloussosiaalityö ja toimintamahdollisuuksien näkökulma - Uusia ideoita sosiaalityön kehittämiseen? Katri Viitasalo VTL, yliopistonopettaja

Taloussosiaalityö ja toimintamahdollisuuksien näkökulma - Uusia ideoita sosiaalityön kehittämiseen? Katri Viitasalo VTL, yliopistonopettaja Taloussosiaalityö ja toimintamahdollisuuksien näkökulma - Uusia ideoita sosiaalityön kehittämiseen? Katri Viitasalo VTL, yliopistonopettaja 15.11.2017 Sosiaalityön klubi, Tampere Alustuksen tarkoitus -

Lisätiedot

Ammattitaito ja ammatillisen osaamisen kriteerit sosiaalityöntekijän näkökulmasta

Ammattitaito ja ammatillisen osaamisen kriteerit sosiaalityöntekijän näkökulmasta Ammattitaito ja ammatillisen osaamisen kriteerit sosiaalityöntekijän näkökulmasta Valvira & Sosnet: Seminaari Sosiaalityöntekijän ammattitaidon arviointi asiakasturvallisuuden näkökulmasta 15.3.2019 Anna

Lisätiedot

Hyvinvointi - tutkimusta ja tekoja Raisa Valve, FT, ravitsemusterapeutti Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/palmenia

Hyvinvointi - tutkimusta ja tekoja Raisa Valve, FT, ravitsemusterapeutti Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/palmenia Hyvinvointi - tutkimusta ja tekoja Raisa Valve, FT, ravitsemusterapeutti Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/palmenia www.helsinki.fi/yliopisto Ikihyvää rahoittaneet tahot Euroopan sosiaalirahasto (2002-2003,

Lisätiedot

Vaikuttavuuden arviointi

Vaikuttavuuden arviointi Vaikuttavuuden arviointi Kehittämispäivä Aki Heiskanen 30.11.2007 Arviointi on toimintakulttuuri Toimintakulttuuri lepää vahvasti tiedepohjaisten ammatillisten käytäntöjen ja ammatillisen etiikan varassa

Lisätiedot

MONIVAIHEINEN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI. Aija Kettunen Eriarvoistumisen pysäyttäminen Pieksämäki,

MONIVAIHEINEN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI. Aija Kettunen Eriarvoistumisen pysäyttäminen Pieksämäki, MONIVAIHEINEN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI Aija Kettunen Eriarvoistumisen pysäyttäminen Pieksämäki, 12.-13.6.2018 Miten monimutkaisia palveluja kehitetään? Esim. hyvinvoinnin lisäämistä ja huono-osaisuuden

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista

Lisätiedot

Asiakashyötyjen arviointi

Asiakashyötyjen arviointi Asiakashyötyjen arviointi esimerkkinä lastensuojelun systeemisen toimintamallin arviointitutkimus 2017-2018 Elina Aaltio Tutkija Lapset, nuoret ja perheet THL Systeemisen mallin pilotointi 2017-2018 Pilotoidaan

Lisätiedot

Mikä on sosiaalihuollon kehittämisen paikka tulevaisuudessa?

Mikä on sosiaalihuollon kehittämisen paikka tulevaisuudessa? Mikä on sosiaalihuollon kehittämisen paikka tulevaisuudessa? johtaja Pirjo Marjamäki Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus www.socca.fi 1 Esimerkkinä pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä

HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä 2011 HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä Laatua laivalla seminaari 30.8.2011 Lähtökohtia ja periaatteita käsitteet: hyvät vai parhaat käytännöt tavoitteena toisilta oppiminen hyvien käytäntöjen arvostaminen

Lisätiedot

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Päätöksentekoa tukevien tutkimusten tavoitteita kullakin oma

Lisätiedot

HAVAITUT JA ODOTETUT FREKVENSSIT

HAVAITUT JA ODOTETUT FREKVENSSIT HAVAITUT JA ODOTETUT FREKVENSSIT F: E: Usein Harvoin Ei tupakoi Yhteensä (1) (2) (3) Mies (1) 59 28 4 91 Nainen (2) 5 14 174 193 Yhteensä 64 42 178 284 Usein Harvoin Ei tupakoi Yhteensä (1) (2) (3) Mies

Lisätiedot

Osutaan yhdessä oppimisen ytimeen

Osutaan yhdessä oppimisen ytimeen Osutaan yhdessä oppimisen ytimeen Piia Björn, FT, dosentti Erityispedagogiikan professori (Itä-Suomen yliopisto), Kasvatustieteiden ja psykologian osaston johtaja piia.bjorn@uef.fi Piia Björn Mihin tarvitaan

Lisätiedot

Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite

Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite Päivi Petrelius, erikoistutkija THL/Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämishanke 2.10.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimukseen

Lisätiedot

Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija

Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija Socca Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa Petteri Paasio FL, tutkija 1 Mitä mittaaminen on? RIITTÄVÄN TARKAT HAVAINNOT KÄSITTEET, JOILLA ON RIITTÄVÄN

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija

Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija Vaikuttavuusketju toiminnan jäsentämisessä ja arvioinnin suunnittelussa - pohjaa maakunnallisten Järjestö 2.0 - hankkeiden vaikuttavuusketjun laadintaan Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä 13.11.2017 Antti Pelto-Huikko,

Lisätiedot

Vaikuttava Erasmus+ ajatuksia vaikuttavuuden mallintamisesta, tukemisesta ja arvioinnista

Vaikuttava Erasmus+ ajatuksia vaikuttavuuden mallintamisesta, tukemisesta ja arvioinnista Vaikuttava Erasmus+ ajatuksia vaikuttavuuden mallintamisesta, tukemisesta ja arvioinnista Julia Jousilahti, vanhempi asiantuntija, @juliajousilahti Lari Hokkanen, konsultti, @larihokkanen Mistä puhumme

Lisätiedot

Hyvän käytännön kuvaus 1

Hyvän käytännön kuvaus 1 Hyvän käytännön kuvauksen malli, Stakesin mallia mukaillen Lisää Sosiaaliportin yhteydessä olevilla Hyvä käytäntö - verkkosivuilla (www.hyvakaytanto.fi). Hyvän käytännön kuvaus 1 Hyvän käytännön kuvauksen

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Tulos- ja palautetilaisuus Lahdessa 24.3.2014 24.3.2014 1 THL toteutti Hankkeen toimikausi 17.4.2013 16.4.2014 Asiantuntijaverkosto THL,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

Vaikuttavuusarvioinnin tutkimusmenetelmät

Vaikuttavuusarvioinnin tutkimusmenetelmät Vaikuttavuusarvioinnin tutkimusmenetelmät Kari Hämäläinen (VATT) Mittaaminen vaikuttavuusinvestoimisen kova ydin, Sitra, 26.1.2015 Perimmäinen kysymys Mitkä ovat toimenpiteen X seuraukset Y:ssä? Kolme

Lisätiedot

Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017

Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017 Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017 Mirja Satka Käsitelty Soccan neuvottelukunnassa 1.2.2017 Avaintehtävät instituutissa vuonna 2017 Sosiaalityön käytäntöjen tiedontarpeita palveleva tutkimus

Lisätiedot

Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.

Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6. Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.2011 Osaamiskeskusjohtajien ja Sosnetin valmistelu Tutkimuksen, koulutuksen,

Lisätiedot

Johanna Ruusuvuori Sosiaalipsykologian professori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatutkimuksen tieteenalayksikön päällikkö

Johanna Ruusuvuori Sosiaalipsykologian professori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatutkimuksen tieteenalayksikön päällikkö Tutkimustieto SOTEkehityksen käyttöön Johanna Ruusuvuori Sosiaalipsykologian professori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatutkimuksen tieteenalayksikön päällikkö Tutkimusperustainen palvelu-

Lisätiedot

Eriävä mielipide sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttiin

Eriävä mielipide sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttiin Sosiaali ja terveysministeriölle 10.8.2012 Eriävä mielipide sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttiin Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä loi väliraportissaan keskeiset

Lisätiedot

Pekka Kettunen 12.12.2014

Pekka Kettunen 12.12.2014 Pekka Kettunen 12.12.2014 Vaikuttavuudesta keskustellaan ahkerasti sekä Suomessa että ulkomailla (evidencebased) Miksi esillä: toiminnan kehittäminen, priorisointi, voimavarojen kohdentaminen, arvioinnin

Lisätiedot

Tutkimus, koulutus ja kehittäminen - Kuntayhteistyön uudet mahdollisuudet. Anneli Pohjola Huoltajasäätiön työseminaari 11.4.2014

Tutkimus, koulutus ja kehittäminen - Kuntayhteistyön uudet mahdollisuudet. Anneli Pohjola Huoltajasäätiön työseminaari 11.4.2014 Tutkimus, koulutus ja kehittäminen - Kuntayhteistyön uudet mahdollisuudet Anneli Pohjola Huoltajasäätiön työseminaari 11.4.2014 So(te)-uudistus ja uusi sosiaalihuolto Tarvitaan sosiaalihuollon uudistamistalkoot

Lisätiedot

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi

Lisätiedot

Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa Kerttu Vesterinen, kehittäjäsosiaalityöntekijä

Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa Kerttu Vesterinen, kehittäjäsosiaalityöntekijä Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa 26.5.2008 Kerttu Vesterinen, kehittäjäsosiaalityöntekijä Verkkokonsultaatiokeksintö http://www.sosiaalikollega.fi/verkkokonsultaatio kokoaa yhteistoimintaan

Lisätiedot

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa Voimaa taiteesta -seminaari 27.9.2012 Anu Laukkanen projektitutkija ESITYKSEN RAKENNE I Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa II

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Johanna Tulonen Tapio, Eksote

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Johanna Tulonen Tapio, Eksote Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus Johanna Tulonen Tapio, Eksote Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 21.8.2018 Tausta ja sidonnaisuudet Terveydenhuollon sekä yleislääketieteen

Lisätiedot

Sosiaalityön asiantuntijuus uusissa sote-rakenteissa ja palveluissa

Sosiaalityön asiantuntijuus uusissa sote-rakenteissa ja palveluissa Sosiaalityön asiantuntijuus uusissa sote-rakenteissa ja palveluissa Vaatimukset koulutukselle Mikko Mäntysaari 30. syyskuuta 2016 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto Sisällys

Lisätiedot

Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta?

Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta? Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta? ISOn kevätseminaari 22.5.2019, Siilinjärvi Timo Hankosalo, erityisasiantuntija Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, projektipäällikkä ISO SOS -hanke

Lisätiedot

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona

Lisätiedot

Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää?

Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Riittävä tutkimuksen otoskoko ja tulos Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkimuksen

Lisätiedot

ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄT OSANA LASTENSUOJELUN ASIAKASTA KOSKEVAA TIEDONMUODOSTUSTA

ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄT OSANA LASTENSUOJELUN ASIAKASTA KOSKEVAA TIEDONMUODOSTUSTA ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄT OSANA LASTENSUOJELUN ASIAKASTA KOSKEVAA TIEDONMUODOSTUSTA SOSIAALITYÖN TUTKIMUKSEN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 2017 S. SALOVAARA ESOSIAALITYÖN MAISTERIOPISKELIJA, LAPIN YLIOPISTO SSALOVAA@ULAPLAND.FI

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Turvallisuusverkoston kokous 7.4.2014 17.4.2014 1 THL toteutti Hankkeen toimikausi 17.4.2013 16.4.2014 Asiantuntijaverkosto THL, STM, ESAVI,

Lisätiedot

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee

Lisätiedot

TIETO LISÄÄ TAITOA. ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi. Anu Räisänen

TIETO LISÄÄ TAITOA. ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi. Anu Räisänen TIETO LISÄÄ TAITOA ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi 24.9.2013 TULOSTEN, VAIKUTUSTEN & VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINNIN TARVE Miksi näppituntuma ei riitä? Kansalaisten oikeuksien turvaaminen

Lisätiedot

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS LAPSUUDEN KÄYTÖSHÄIRIÖILLÄ USEIN HUONO ENNUSTE YHTEYDESSÄ AIKUISIÄSSÄ: psykiatrisiin häiriöihin rikollisuuteen

Lisätiedot

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Mitä on näyttö vaikuttavuudesta Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sidonnaisuudet Päätoimi Suomalaisessa Lääkäriseurassa Duodecimissa Suomen ASH ry hallitus Tieteellinen näyttö Perustana

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

ARVIOINNIN SUDENKUOPAT

ARVIOINNIN SUDENKUOPAT Väli-Suomessa 1.4.2013 ARVIOINNIN SUDENKUOPAT Broadhurst Karen & Munro Eileen (toim.) (2010) Suora ote KATSE LAPSEEN Lastensuojelutarpeen kiireellinen arviointi Oulun kaupungin lastensuojelussa ja sosiaalipäivystyksessä-raportista

Lisätiedot

Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia

Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia Sosiaalityön tutkimuksen päivät 16-17.2.2017 Soili Vento www.laurea.fi Asiakkaan suostumus Tietoinen suostumus (informed consent) on keskeinen lääketieteen

Lisätiedot

Sosiaalityön koulutuksen näkymät suhteessa alan muutokseen ja koulutustarpeisiin. Anneli Pohjola Kevätseminaari Kangasala 20.5.

Sosiaalityön koulutuksen näkymät suhteessa alan muutokseen ja koulutustarpeisiin. Anneli Pohjola Kevätseminaari Kangasala 20.5. Sosiaalityön koulutuksen näkymät suhteessa alan muutokseen ja koulutustarpeisiin Anneli Pohjola Kevätseminaari Kangasala 20.5.2013 Paineita - Riittävä koulutuksen määrä ikuinen kysymys? - Aloituspaikkojen

Lisätiedot

Klaara-työpaja. Miten selkokieltä puhutaan? Sari Karjalainen

Klaara-työpaja. Miten selkokieltä puhutaan? Sari Karjalainen Klaara-työpaja Miten selkokieltä puhutaan? 5. 4. 2019 Sari Karjalainen Pilkahduksia puheen ja kielen häiriöiden tutkimuksen kentiltä Logopediassa liikutaan monilla selkokieleen liittyvillä alueilla, mutta

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen

Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen suodatin- ja kartoituslomakkeen avulla Neuvolapäivät 21.10.2015 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua väkivallasta Asia, josta ei puhuta, ei ole olemassa.

Lisätiedot

Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä (ESY) - menetelmä

Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä (ESY) - menetelmä Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä (ESY) - menetelmä Timo Hankosalo ESYn taustaa Kehittämiskontekstina Kasteohjelma, Virta 2 hanke, Kainuun Sote Menetelmä on kehitetty työ- ja koulutuksen ulkopuolella

Lisätiedot

Psykologiset verkko-ohjelmat perheiden tukena FT Toni Vanhala

Psykologiset verkko-ohjelmat perheiden tukena FT Toni Vanhala Psykologiset verkko-ohjelmat perheiden tukena FT Toni Vanhala 20.4.2018 Headsted on verkkohoito-ohjelmien asiantuntija. Toteutamme psykologista hyvinvointia lisääviä ohjelmia, teemme tutkimusta ja koulutamme

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkiminen. Anna-Liisa Salminen Tutkimusprofessori Kelan

Kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkiminen. Anna-Liisa Salminen Tutkimusprofessori Kelan Kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkiminen Anna-Liisa Salminen Tutkimusprofessori Kelan tutkimusryhmä @annaliisasal Systemaattiset katsaukset Systemaattiset katsaukset ja näyttöön perustuvat hoitosuositukset

Lisätiedot

Arvioinnin käsikirja

Arvioinnin käsikirja NÄYTESIVUT ja Arvioinnin käsikirja Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Esipuhe Tutustu kirjaan verkkokaupassamme Sisällys LUKIJALLE... 9 1 JOHDANTO: KOHTI LAADUKASTA ARVIOINTIA...

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018 - Koonti: Arjen rutiinit tiimi, 30.10.2018 Tiedoksi hyvinvointilautakunnalle marraskuussa 2018 Tämän tasa-arvosuunnitelman pohjana on vuoden

Lisätiedot

Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes

Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes Lastensuojelun erillisselvitys projektien esittelyä Käynnistyi 2006 useiden eri toimijoiden yhteistyönä

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.

Lisätiedot

Sosiaalityön tutkimus: ontologia. Sosiaalityön tutkimus: ontologia

Sosiaalityön tutkimus: ontologia. Sosiaalityön tutkimus: ontologia OSA I: Sosiaalityön tietoperusta Tietoperusta-keskustelu Väitöskirjani Responssi ja opetukset 30. tammikuuta 2003 Jyväskylän yliopisto Page 1 Eileen Gambrill (UCLA, USA): sosiaalityö on auktoriteettiperusteinen

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulosten yhteenveto

Kansalaiskyselyn tulosten yhteenveto Kansalaiskyselyn tulosten yhteenveto Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon tuki (SMUUTO) 5.6.2017 Valtteri Laasonen, Samuli Manu, Susanna Haanpää ja Tommi Ranta Aineiston hankinta Kansalaiskysely on

Lisätiedot

Mitä teemme vuonna 2015?

Mitä teemme vuonna 2015? Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Mitä teemme vuonna 2015? 1 2 Tärkeimmät tehtävämme 2015 1.) Vuonna 2015 voimaan tuleva uusi lainsäädäntö tuo suuret muutospaineet sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Opiskelijapalautejärjestelmä ja Vipunen webinaari työelämätoimikunnille opetusneuvos Riikka Vacker

Opiskelijapalautejärjestelmä ja Vipunen webinaari työelämätoimikunnille opetusneuvos Riikka Vacker Opiskelijapalautejärjestelmä ja Vipunen webinaari työelämätoimikunnille 18.3.2019 opetusneuvos Riikka Vacker riikka.vacker@oph.fi Ammatillisen koulutuksen valtakunnalliset, asiakaskokemuksia mittaavat

Lisätiedot

Kvantitatiivinen arviointi Pohjanmaahankkeessa

Kvantitatiivinen arviointi Pohjanmaahankkeessa Tiedosta hyvinvointia 1 Kvantitatiivinen arviointi Pohjanmaahankkeessa Kristian Wahlbeck 23.03.2006 Stakes mielenterveysryhmä ja Helsingin yliopisto Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Luento-osuusosuus. tilasto-ohjelmistoaohjelmistoa

Luento-osuusosuus. tilasto-ohjelmistoaohjelmistoa Kurssin suorittaminen Kvantitatiiviset menetelmät Sami Fredriksson/Hanna Wass Yleisen valtio-oppi oppi Kevät 2010 Luento-osuusosuus Tentti to 4.3. klo 10-12, 12, U40 P674 Uusintamahdollisuus laitoksen

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

Matemaatikot ja tilastotieteilijät

Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat

Lisätiedot

Mittaamisen maailmasta muutamia asioita. Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori

Mittaamisen maailmasta muutamia asioita. Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori Mittaamisen maailmasta muutamia asioita Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori SISÄLTÖ 1. Mittari vs. indikaattori vs. menetelmä - mittaaminen 2. Luotettavat mittarit 3. Arvioinnin

Lisätiedot

Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa

Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa Kehittämispäällikkö Laura Yliruka 6.11.2015 Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca 1 Ajassa liikkuvia teemoja (mukaillen

Lisätiedot

Sosiaalitoimistojen sosiaalityön vaikuttavuuden arviointi

Sosiaalitoimistojen sosiaalityön vaikuttavuuden arviointi Tutkimussuunnitelma Sosiaalitoimistojen sosiaalityön vaikuttavuuden arviointi Kaisa Kostamo-Pääkkö YTT, kehitysjohtaja Asta Niskala YTT, kehittämispäällikkö Pekka Ojaniemi YTM, kehittäjä-sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

Hyvinvoinnin sosiaalista kehittämässä

Hyvinvoinnin sosiaalista kehittämässä Hyvinvoinnin sosiaalista kehittämässä Tarja Kauppila johtaja, Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO Sosiaalinen sotessa Sote ja vaikuttavat sosiaalipalvelut 28.10.2016, Kuopion kaupungintalon juhlasali

Lisätiedot

Rakastan työtäni mutta miksi?

Rakastan työtäni mutta miksi? Rakastan työtäni mutta miksi? Elina Jokinen FT, Kirjoitusviestinnän opettaja JYU / Kielikeskus Esityksen kuvat, videot ja kommentit Gradu- ja väitöskirjaretriitti kevät 2016, Konnevesi Tieteen popularisointi

Lisätiedot

OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista

OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden 29.9.2011 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden YKY Vuoden 2011 alusta toimintansa aloittaneessa yksikössä oppiaineita vanhoista

Lisätiedot

Kausaalisuus ja kausaalipäättely. Pertti Töttö

Kausaalisuus ja kausaalipäättely. Pertti Töttö Kausaalisuus ja kausaalipäättely Pertti Töttö ???? Tilastollinen riippuvuus ei ole yhtä kuin kausaalisuus Ei korrelaatiota ilman kausaatiota Näennäiskorrelaatio Suunnattu korrelaatio Korrelaatio: symmetrinen

Lisätiedot

Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Määritelmiä Laadullinen tutkimus voidaan määritellä eri tavoin eri lähtökohdista Voidaan esimerkiksi korostaa sen juuria antropologiasta

Lisätiedot

Sosiaalityön tulevaisuuden visiot ja sen mukanaan. tuomat haasteet sosiaalityön neuvottelukunnalle

Sosiaalityön tulevaisuuden visiot ja sen mukanaan. tuomat haasteet sosiaalityön neuvottelukunnalle Sosiaalityön tulevaisuuden visiot ja sen mukanaan tuomat haasteet sosiaalityön neuvottelukunnalle Mikko Mäntysaari 14.5.2003 Äitienpäivänä Pirkkalan kirkossa saarnasi Aunuksessa lähettinä toimiva Jyri

Lisätiedot

Etiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto

Etiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikan mahdollisuudesta tieteenä Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikka tieteenä? Filosofit ja ei-filosofit eivät pidä etiikkaa tieteenä Tiede tutkii sitä, miten asiat ovat, ei miten asioiden tulisi

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö on hyvinvoinnin lisäämistä pahoinvoinnin lievittämistä heikommassa

Lisätiedot

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015 1 AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN Heli Koski, ETLA 15.1.2015 2 Taustaa esitutkimuksesta Julkisen datan avaamisen potentiaaliset hyödyt on arvioitu ennakollisissa arvioinneissa

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA VALINTAKOE

SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA VALINTAKOE SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA Valintakoe on yhteinen seuraaviin yliopistoihin sosiaalityön oppiaineeseen hakeville: Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Tampereen yliopisto Tampereen yliopisto, Porin yksikkö

Lisätiedot