YHDISTÄMISESTÄ YHDISTYMISEEN. Oy Porvoo International College Ab

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHDISTÄMISESTÄ YHDISTYMISEEN. Oy Porvoo International College Ab"

Transkriptio

1 YHDISTÄMISESTÄ YHDISTYMISEEN Oy Porvoo International College Ab Toimintakertomus

2 Yhdistämisestä yhdistymiseen Vuosi 2012 on ollut oppilaitokselle historiallinen. Päätökset vuodelta 2008 realisoituivat. Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos muutti Näsiin vanhan Porvoon kauppaoppilaitoksen tiloihin. Sitä ennen oli Yrityspalvelu jo siirtynyt kaupungista Näsiin. Oltiin yhdistämässä kolmea eri toimintoa, kolmea eri kulttuuria ja neljäntenä vielä hallintoa. Samaan aikaan ilmassa on jo vuosia ollut koko itäisen Uudenmaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen yhteyden hakeminen. Miten toimitaan yhdessä? Kuka ja kenen kanssa ja millä kielellä tai kielillä? Missä tiloissa ja ennen kaikkea koska? Vuoden alussa Pointia rakennettiin kuin talon kivijalkaa. Asetuttiin taloksi, rakennettiin strategiaa ja toimintamallia sekä johtamisjärjestelmää perustaksi. Tehtailtiin pelisääntöjä, ohjeita, sääntöjä ja malleja. Yhdessä toimien, 70 henkilöstön jäsentä ja noin opiskelijaa, oli saatava toiminnallisesti sovitettua yhteen. Hyvin nopeasti paljastui, että teoriatkin pitävät paikkansa. Uuden tekeminen yhdessä, ihan yhdistyminen, vie ainakin 3-4 vuotta aikaa. Hyvien käytäntöjen käyttöönotto sekä suostuminen uusiin tapoihin on ensin suunniteltava. Henkilöstö on saatava mukaan sekä ymmärtämään vitsi uuden tavan takana. On siis nähtävä vaivaa. Tilat ovat olleet päällimmäinen haaste. Niiden riittävyys ja se, että peruskorjausta on odotettu noin 10 vuotta, näkyy ja tuntuu. Tilojen kunto vaikuttaa suoraan oppimis- ja työviihtyvyyteen. Tätä strategista päämäärää on viety aktiivisesti eteenpäin. Opiskelijoiden viihtymisen ja tiedonkulun parantamiseen on avattu infopiste oppilaitoksen ala-aulaan. Keskustan POMO-talostakin on jo vuokrattu tiloja. Lisää vuokrataan, kunhan tilaa vapautuu. Muutoksen keskelläkään Point ei ole unohtanut kehittymistä ja kansainvälistymistä. Niihin panostettiin edelleen vahvasti ja nyt yli rajojen. Eri yksiköistä käytiin Kiinassa asti! Opiskelijat osaavat tehdä hyvässä ohjauksessa upeaa työtä, joka näkyy niin, että olemme tuloksellisuudessa aivan Suomen huippua. Myös lehdistö muistaa suitsuttaa hyvistä suorituksista. Kiitos siitä opettajille ja opiskelijoille! Henkilöstö on suoriutunut kiitettävästi muutoksesta. Pointissa on, arvojen mukaan, muutoskykyisiä ammattilaisia, jotka kantavat vastuuta erinomaisesti! Ja muutos jatkuu. Pidetään hyvä henki yllä! Sari Gustafsson toimitusjohtaja/rehtori 2

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johtaminen ja toimintaedellytysten luominen Point Collegessa 5 2. Nuorten ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus ja ammatillisen kasvun tukeminen, sosiaali- ja terveysala Nuorten ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus ja ammatillisen kasvun tukeminen, liiketalous Aikuiskoulutus, ammatilliset näyttötutkinnot ja ammattitaidon sekä kasvun tukeminen Projektit ja hanketoiminta (organisaatioiden kilpailukyvyn ja osaamisen kehittäminen kansallisesti ja kansainvälisesti) Talous ja hallinto Henkilöstöhallinto Kiinteistö Opintotoimisto Opiskelijahuolto ja opinto-ohjaus Viestintä ja markkinointi Oy Porvoo International Services Ab:n toimintakertomus 32 3

4 VISIO 2020: WINNING POINT! ARVOT Point College OLEMME ASIAKAS- LÄHTÖISIÄ ARVOSTAMME MUUTOSKYKYISTÄ AMMATTILAISTA TOIMIMME VASTUULLISESTI JA TULOKSEL- LISESTI TOIMINTA-AJATUS Tuotamme asiakkaillemme hyvinvointia ja kilpailukykyä tarjoamalla tasokkaita, vetovoimaisia ja työelämälähtöisiä koulutus- ja kehittämispalveluja. MISSIO Point on ammatillisen koulutuksen suunnannäyttäjä ja työllistymisen edistäjä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä. 4

5 1. Johtaminen ja toimintaedellytysten luominen Point Collegessa Johtamisen uudet toimintatavat ja mallit Vuoden 2012 alussa Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos fuusioitiin Porvoon kauppaoppilaitokseen ja uusi, yhdistynyt oppilaitos, Oy Porvoo International College Ab (Point College) sai alkunsa. Organisaation hallintomallia ja johtamisjärjestelmää uudistettiin selkiyttämään yhteistä eloa. Point Collegea lähdettiin viemään yhdistämisestä yhdistymiseen. Point College POINT collegen TOIMINTAMALLI Johtokunta ja hallitus 1. Strateginen johtaminen ja ohjaus sekä hyväksytyt toimintaperiaatteet TJ/REHTORI Asiakas- ja koulutustarpeiden ennakointi Strategia, arvot ja visio 1. Nuorten ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus ja ammatillisen kasvun tukeminen SOSIAALI- JA TERVEYS, APULAISREHTORI 2. Nuorten ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus ja ammatillisen kasvun tukeminen LIIKETALOUS, APULAISREHTORI 3. Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot ja ammattitaidon/kasvun tukeminen (sote ja liiketalous ja lisäkoulutus) AIKUISKOULUTUSJOHTAJA 4. Organisaatioiden kilpailukyvyn ja osaamisen kehittäminen kansallisesti ja kansainvälisesti KEHITYSJOHTAJA/PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Toiminnan seuranta ja arviointi ja laadunhallinta Tyytyväiset asiakkaat ja työelämä Talous, rahoitus, laki Opintotoimisto Opiskelijahuolto ja opinto-ohjaus Viestintä ja markkinointi Henkilöstöhallinto (HRM) ICT hallinto Tilat ja ravitsemus PALAUTTEESEEN JA TOIMINNAN ARVIOINTIIN LIITTYVÄ JATKUVA PARANTAMINEN 5

6 Point Collegen hallintomalli KV & Hankkeet PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ -raportoi rehtorille REHTORI/TJ Ammattiosaamisen toimikunta SORA Point College APULAISREHTORI LIIKETALOUS Koulutusohjelmavastaava Asiakaspalvelu ja myynti suomi, ruotsi, englanti Tiimivastaava englanti OPETTAJAT Oppisopimuspäällikkö Koulutusohjelmavastaava Talous- ja toimistopalvelut OPETTAJAT APULAISREHTORI SOTE Tiimivastaava KATULANU Tiimivastaava HOHU ja SAHOVAHO Tiimivastaava KUTU ja MIPÄ Koulutuspäällikkö SOTE + muut AIKUISKOULUTUSJOHTAJA Koulutuspäällikkö Liiketalous Tutkintovastaavat AT ja EAT Talouspäällikkö/Resurssipäällikkö, Raportoivat rehtorille HRM, ruokahuolto ja kiinteistö Talous, ICT ja alihankintakumppanuudet Opintotoimisto (sis. tuki apulaisrehtorit) TIIMIVASTAAVA YHTEISET AINEET OPETTAJAT TOIMIVAT RYHMINÄ OSANA JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ (9 KPL): Johtoryhmä Henkilöstöinfot Pedagoginen jory (esim. Opsit) Opettajankokoukset / Yksikköpalaveri / Suunnittelupalaverit / Tukipalvelujory Markkinointi- ja viestintäryhmä Tutkintovastaavien ryhmä Hankeryhmä Työhyvinvointi ja osaamisen ryhmä/virkistys Opiskelijahuoltotyöryhmä Point College 2012 Uuden organisaation toiminta käynnistyi menestyksekkäästi vuoden 2012 aikana. Lukuina Point College näytti tältä: Nuoriso-opiskelijat n Aikuisopiskelijat n Henkilöstö n. 70 Opettajat 55 Liikevaihto 6 miljoonaa Koulutusohjelmat 8-10 Yhteistyökumppanit 600 Oppisopimusten määrä 220 Nuorisokoulutuksen tuloksellisuus 2013 (Opetusministeriö) Uudenmaan paras, Suomen toiseksi paras 6

7 Johtokunta Oy Porvoo International College Ab:n johtokunnan keskeisimpiä päätöksiä vuoden 2012 aikana olivat oppilaitoksen periaatteet ja suunnitelmat. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Anders Rosengren. Point Collegen johtokunta vuonna : VARSINAINEN JÄSEN Anders Rosengren Leena Sorjonen Matti Nuutti Rikard Lindström VARAJÄSEN Inge-Maj Mattson Kaj Hollmén Jaakko Jalonen Jari Kettunen Ylänauha/sivutunniste: Point College Point college Åström Birgitta Jussi Isohanni Hallitus Oppilaitoksen hallituksen merkittävimmät päätökset toimintavuoden 2012 aikana koskivat uuden rehtorin/toimitusjohtajan valintaa, Point Collegen toimintamallia, Point-ohjelmaa sekä tilaratkaisuja. Hallituksen puheenjohtajana toimi Matti Nuutti ja varapuheenjohtajana Hilding Mattsson. Point Collegen hallitus vuonna 2012: VARSINAINEN JÄSEN HENKILÖKOHTAINEN VARAJÄSEN TAUSTAYHTIÖ Helske Marjut Brusas Eija muut kunnat Dalenius Veronica Palmqvist Pontus yritykset Sorjonen Leena Hellqvist Pertti yritykset Grönholm Thomas Karvonen Juha Loviisa Rosengren Anders Träskelin Gunilla Porvoo Liljeström Maria Sievä Sami Sipoo Mattsson Hilding Kettunen Jari Porvoo Nuutti Matti Jalonen Jaakko Porvoo Puisto Raili Vierikko Leena yksityiset henkilöt Tölkkö Raija Lahtela-Mällinen Riitta Porvoo Tilintarkastajat vuonna 2012: Oy Audiator Ab, JHTT-Yhteisö, Oy Audiator Yhtiötarkastus Ab, HTM-Yhteisö 7

8 Työryhmät Oppilaitokseen perustettiin vuoden 2012 aikana runsaasti uusia työryhmiä tukemaan johtamista ja uudistumista. Osa työryhmistä toimii jo erinomaisesti. Ne ovat tuottaneet paljon materiaalia ja periaatteita oppilaitoksen yhteisten pelisääntöjen perustaksi. Lisäksi niissä on syntynyt hyviä malleja ja ohjeita koko oppilaitoksen toimintaan. Kullekin työryhmälle tehtiin työryhmäsopimus ja vuosikello. Lisäksi varmistettiin henkilöstön laaja edustus kaikissa työryhmissä. Point Collegen johtamisjärjestelmän osana toimivat työryhmät vuonna 2012: 1. Johtoryhmä 2. Pedagoginen ryhmä 3. Opettajankokoukset/Yksikköpalaverit/Suunnittelupalaverit 4. Markkinointi- ja viestintäryhmä 5. Tutkintovastaavien ryhmä (aikuiset) 6. Hankeryhmä 7. Työhyvinvointi- ja osaamisryhmä/virkistys & HRD 8. Opiskelijahuoltotyöryhmä 9. Tukipalvelut Point College Point Collegen tarjoamat tutkinnot vuonna 2012: Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Myynnin ammattitutkinto Taloushallinnon ammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan ammattitutkinto Yrittäjän ammattitutkinto Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto Grundexamen inom företagsekonomi, merkonom Grundexamen i informations- och kommunikationsteknik, datanom Yrkesexamen i försäljning Yrkesexamen inom företagsekonomi Yrkesexamen för företagare Yrkesexamen för dokumentadministration och arkivväsen Yrkesexamen i informations- och bibliotekstjänst QBA - Vocational Qualification in Business and Administration Vanhustyön erikoisammattitutkinto Päihdetyön ammattitutkinto Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 8

9 Point Collegen toimintaperiaatteet ja strategiat Point Collegen strategiset päämäärät vuosille : 1. Luomme edellytykset hyvälle OPPIMIS- JA TYÖYMPÄRISTÖLLE. Point College 2. Edistämme opiskelukykyä, OPPIMISTA ja laadukasta OPETUSTA kolmikielisesti ja kansainvälisesti. Tuemme opiskelijoiden henkilökohtaista elämänhallintaa, tarjoamme tukipalveluja (opintojen ohjaus, ohjaus oppimisvaikeuksissa) hyvän oppimisen tueksi. 3. Rakennamme vetovoimaista AIKUISKOULUTUSTA ja työelämäpalveluja. Tarjoamme vetovoimaista aikuiskoulutusta ja työelämäpalveluja; kehitämme laadukasta tutkintojen suoritusjärjestelmää. 4. Edistämme HENKILÖSTÖMME työhyvinvointia, osaamista ja osaamisen hyödyntämistä. 5. Teemme toimivaa alueellista ja kansainvälistä YHTEISTYÖTÄ elinkeinoelämän, omistajien ja julkishallinnon sidosryhmien kanssa. Kehitämme opetuksen sisältöjä ja laatua yhteistyössä työelämän ja muiden oppilaitosten kanssa. 6. ORGANISAATIORAKENTEEMME ja JOHTAMISEMME tukee taloudellista ja tehokasta toimintaa sekä työhyvinvointia muutoksessa. Lisäämme avoimuutta ja läpinäkyvyyttä työyhteisössämme. 7. Toimimme KESTÄVÄN KEHITYKSEN mukaisesti ja hallitsemme toimintamme ympäristövaikutukset. Point Collegen kansainvälisyysstrategia uudistettiin ja hyväksyttiin syksyn 2012 aikana. Kansainvälistymisen tarkoitus on: Tukea oppilaitoksen brändin rakentamista monipuolisen, laadukkaan ja vaikuttavan kansainvälisyystoiminnan kautta. Tukea opiskelijoiden ja henkilökunnan motivaatiota sekä parantaa koulutuksen laatua. Tarjota opiskelijoille edellytyksiä työllistyä kansainvälisiin ja/tai monikulttuurisiin työpaikkoihin (kielitaito, sosiaaliset taidot, vieraiden kulttuurien ja muiden maiden työelämän tuntemus). Vastata alueelliseen työvoimatarpeeseen koulutuksen avulla. Lisätä alueen työelämän ja kansalaisyhteiskunnan kansainvälistä osaamista. Lähentää eri kieliryhmien ja kansallisuuksien edustajia sekä suomalaisia yhteisten oppimistapahtumien ja projektien avulla (kotikansainvälisyys). Toteuttaa strategisia painopisteitä tukevia projekteja ja toimintoja kansainvälisen yhteistyöverkoston avulla. 9

10 Point Collegen kansainvälistymismalli Point College HANKETOIMINTA: Uudet toimintamallit, kumppanit ja vertaisoppiminen OPISKELIJALIIKKUVUUS: Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen VERKOSTOYHTEISTYÖ: Opettajavaihdot, uudet ideat MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUS: QBA & MAVA VAKIINTUNEET TOIMINNAT: Ulkomaiset työssäoppimispaikat ja kumppanikoulut Opetussuunnitelmien sisällöt ja oppimismenetelmät Kolme opetuskieltä sekä yhteistyö ja valinnaisuus yli koulutusalarajojen Monikulttuurinenopiskelija-aines ja henkilöstö 10

11 Point Collegen toimintaympäristö - poliittinen ympäristö ja ilmapiiri MUUTOSKUVAUS VAIKUTUS UUDISTUMISTARVE Point College Kuntatalouden niukkuus investointeihin ja päätöksiin Ennakointi ja järjestämislupien uudistamisen paine Koulutustakuu ja yhteiskuntatakuun tulo, resurssien käyttö Välityömarkkinat jalkautuvat, sosiaalinen työ kasvaa Suuremmat yksiköt ja tilat sekä yhteistyö Raja-aidat häviävät Suhtautuminen koulutukseen paranee, nuorten eteen tehdään aktiivisia toimenpiteitä Ammatillisen puolen vetovoima kasvaa edelleen Varat saneeraukseen tai uudisrakennuksiin on löydettävä luovasti Yhteistyön paine kasvaa ja mahdollisuudet aloituspaikkoihin niukkenevat, koska ikäluokat pienenevät ja kilpailu kasvaa Koulutustakuun resurssien laaja käyttö, uudet tavat: koulutus ja työn tekeminen, harjoittelijat ja syrjäytymisen ehkäisyn keinot Ammatit ja työ kunniassa Opintojen yhdistäminen laajuus tai syvyys mietittävä huolella Oppilaitosten toimintamallin hiominen Nykyisen omistajapohjan aktivointi, laaja-alaisuus Entistä paremmat työelämäyhteydet ja työssä oppimiset Kovan rahan aidot koulutukset mukaan, markkinointi yrityselämälle ja julkisille yhteisöille Työllistymisen ja vaikuttavuuden jatkuva varmistaminen Onnistuneet tilaratkaisut ovat edellytys menestykselle ja uudistamiselle Pitää lähentää poliittista kenttää ja virkamiehiä paremmin Tiedotus ja viestintä ammattimaiseksi Hallitus ja johtokunta osallistuivat strategian valmisteluun tekemällä kokouksien työpajassa toimintaympäristöanalyysin. Työpajassa pohdittiin myös muutoksia liittyen asiakkuuksiin, poliittiseen ympäristöön ja ilmapiiriin sekä taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekologisia muutostekijöitä. Savuton Point Vuoden 2012 aikana tehtiin päätös Point Collegen pyrkimyksestä savuttomuuteen. Koko oppilaitoksen opiskelijoita ja henkilöstöä kannustetaan tupakoinnin lopettamiseen Savuton Point ohjelmalla, jonka lanseeraus aloitetaan keväällä Point Collegen omassa henkilöstössä, osaamisessa ja resursseissa tapahtuneet uudistukset Yhdistyneelle oppilaitokselle valittiin uusi toimitusjohtaja/rehtori eläkkeelle jääneen rehtori Jarl Bergströmin seuraajaksi. Hakukierroksia oli kaksi ja hakijoita yhteensä 26. Tehtävään valittiin KM Sari Gustafsson, joka on aiemmin työskennellyt Ramboll Management Consulting Oy:ssä liiketoiminta-alueen managerina. Point Collegen aikuiskoulutusjohtajaksi valittiin KTM Christian Mikander aikuispuolta vetäneen KTM Birgitta Wahlman-Tyrskyn jäädessä eläkkeelle. Syksyn 2012 aikana koko organisaation toimenkuvia ja tehtäviä täsmennettiin sekä määriteltiin uudelleen koko henkilöstön yhteisvoimin. Muutoksia toimenkuviin tehtiin erityisesti Point Collegen aikuiskoulutuksen puolella. Yhdistyneen organisaation henkilöstölle tehtiin syksyllä 2012 työyhteisökysely, jolla selvitettiin henkilöstön näkemyksiä muutosprosessista sekä tarpeista jatkokehittämisen osalta. 11

12 Kyselyn vastausprosentti oli 72. Vastaukset olivat hyvin tyypillisiä muutosorganisaation vastauksia. Vastaajista selvä enemmistö oli tyytyväisiä tilanteeseen. Kyselyssä kolme selkeimmin esille noussutta asiaa olivat tilat, lukujärjestys ja tilojen käyttö sekä muutosprosessi ja tiedon kulku siinä. Tyytymättömyyttä aiheuttaneisiin asioihin paneuduttiin erityisesti kehityskeskusteluissa. Tiedottamisen tehostamisen tarpeeseen muutosprosessin keskellä vastattiin kehittämällä organisaation sisäinen intranet syksyllä Yhteistyökumppanuudet ja toimitilat Point Collegessa Point Collegella on tiivis yhteistyö alueen oppilaitosten kanssa. Syksyllä 2012 lähdettiin mukaan Laatua ammatillisen koulutuksen arkeen hankkeeseen (LARK). Verkostoon kuuluu 16 oppilaitosta Etelä-Suomesta. Porvoosta mukana on Point Collegen lisäksi Amisto ja Inveon. Hanke on ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kehittämishanke. Point College Syksyllä 2012 Point Collegessa järjestettiin Itä-Uudenmaan Yrittäjämessut yhteistyössä Posintra-kehitysyhtiön sekä Porvoon Yrittäjien kanssa. Messuilla oli yli 50 itäuusmaalaista yritystä näytteilleasettajina. Päivän aikana järjestettiin tietoiskuja mm. yrityksen perustamisesta, rahoituksesta sekä pk-yritysten kansainvälistymisestä. Messut toteutettiin koko oppilaitoksen yhteistyönä. Tapahtumaa koordinoi Point Collegen aikuiskoulutus ja sekä liiketalouden että sosiaali- ja terveyspuolen opiskelijat olivat vahvasti mukana messujen toteutuksessa. Oppilaitoksen kansainvälisissä projekteissa yhteistyökumppanuusmaita vuoden 2012 aikana olivat mm. Saksa, Ranska, Espanja, Alankomaat, Slovenia, Turkki, Viro, Latvia, Liettua, Kiina, Ruotsi, Islanti ja Venäjä. Point Collegen tiloissa toimii Sodexon oppilaitosruokala. Ruokaan ollaan tyytyväisiä ja yhteistyötä Sodexon kanssa tehdään oppilasruokailun lisäksi myös erilaisten tapahtumien ja vierailujen tarjoilun järjestämisen osalta. Oppilasruokalan viihtyvyyttä parannettiin somistamalla tilaa syksyllä 2012 Itsenäisyyspäivän ja joulun aikaan. Somistuksen tekivät oppilastyönä Mava-opiskelijat (maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus) ryhmän vastaavan opettajan, Katja Kangasmäen, johdolla. Rakennuksen tilat ovat vanhat ja vuoden 2012 aikana on vaadittu erittäin paljon toimenpiteitä tilojen peruskorjauksen osalta. Oppilaitoksen talonmies Tage Rosqvist on kuluneen vuoden aikana tehnyt paljon töitä rakennuksen kunnossapidon sekä opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin eteen. Vuoden 2012 aikana rakennuksen sisäilmaa on tutkittu ja mitattu. Lisäksi on tehty korjaustoimenpiteitä sisäilman laadun parantamiseksi. Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän omistamasta POMO-talosta on vuokrattu tilat kolmelle sote-puolen opiskelijaryhmälle ja näin ollen turvattu toimivat työskentely- ja opiskeluolosuhteet kaikille. Henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi on jatkuvasti otettu huomioon ja pyritty reagoimaan nopeasti, jotta koulussa ja työpaikalla viihdytään ja työskentely sujuu häiriöittä. Porvoon kaupunki on kutsunut Point Collegen tilatyöryhmään pohtimaan koko toisen asteen ammatillisen koulutuksen tilaratkaisuja Porvoossa. Työryhmää vetää kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula. Vuoden 2012 aikana rakennettiin taloushallintoon uusi tilikartta selkiyttämään talouden seurantaa. Lisäksi valmisteltiin sähköistä laskujen hyväksymisjärjestelmää. Toiminta- ja palveluprosessit Point Collegessa Point Collegen toimintakäsikirja syntyy tehtyjen toimintaprosessikuvausten ympärille. Laatutyö on aloitettu. Sisäisen yhteistyön kannalta on tärkeää, että johtamisen prosessit avataan ja löydetään hyviä käytänteitä kaikilta sektoreilta (nuoret, aikuiset, liiketalous, sosiaali- ja terveyspuoli) ja pystytään löytämään koko oppilaitosta hyödyttävät, parhaat toimintamallit. 12

13 Ennakointi Suunnittelu Toteuttaminen Raportointi Arviointi Toisen asteen ammatillisen koulutuksen toimintaympäristön, tilaratkaisujen ja hallintomallin sekä työhyvinvoinnin edistäminen. Palvelutarpeiden sekä rahoitusmahdollisuuksien analysointi ja muutossuuntien ennakointi. Strategisen johtamisen prosessi (rehtorit/tj) Strategisten päämäärien ja toiminnallisten tavoitteiden määrittely hallituksen ja johtoryhmän kanssa. Resurssien täsmentäminen. Toteuttamisen seuranta ja tuloksellisuuden varmentaminen ja päätöksenteko. Ulkosuhteiden ja kumppanuuksien hoitaminen. Työhyvinvoinnin edistäminen ja osaamisen kehittämisen. Raportointi johtoryhmän kanssa hallitukselle sekä yhtiökokoukselle. Tilastointitietojen oikeellisuuden varmentaminen, esim. OPH:lle ja muille rahoitustahoille. Seuranta- ja arviointitiedon keräämisen varmistaminen. Oppilaitoksen laatuja arviointitoiminnan johtaminen. Kehittämisen suuntaaminen arviointitulosten pohjalta. Palautteen antaminen toiminnasta ja sen tuloksista. Strategian toteutumisen arviointi ja mahdollinen palkitseminen. Point College Fokus: Kokonaisuuden johtaminen ja strateginen suuntaaminen Point Collegen prosessihierarkia Johtamisen prosessit Strategisen johtamisen prosessi Operatiivisen johtamisen prosessi Koulutuksen ja opetuksen ydinprosessit 3 kpl (nuoret ja aikuiset sekä sote ja liiketalous) Opinnäyteprosessi Hakeutumisprosessi aikuiset/nuoret* Tutkinnon suorittamisen prosessi* (AOT, HOPS, HOJKS) Tutkinnonosan toteutussuunnitelman prosessi Työssäoppimisenprosessi Ammattiosaamisen näyttöjen ja toimielimen prosessi* Kilpailukyvyn kehittämisen ydinprosessi Projektisalkun hallintamalli Projektin elinkaarimalli Opetuksen tukiprosessit Lukujärjestysprosessi OPISKELIJAHUOLTOPROSESSI SORA- prosessi* Opintosuoritusten seurantaja tutkintotodistusprosessi* Viestintäprosessi* Info- piste HRM ja HRD- prosessit* Markkinointiprosessi ICT TALOUSARVIO- JA TILINPÄÄTÖSPROSESSI* Tilastointiprosessi* Hallinnon tukiprosessit Opiskelijan poissaolo- ja keskeyttämisprosessi* TILA- JA KIINTEISTÖHUOLLON PROSESSI* Kriisinhallintaprosessi* 13

14 Saavutetut tulokset Point Collegessa Opetusministeriön vuosittain tekemässä ammatillisten oppilaitosten valtakunnallisessa tulosrahoitusvertailussa koulumme pärjäsi hyvin. Olemme kokonaisindeksillä Uudenmaan kärjessä ja Suomen tasollakin huippuluokkaa. Tulosvertailussa otetaan huomioon opiskelijoiden työllistyminen tutkinnon jälkeen, opintojen suorittaminen määräajassa, jatko-opintojen aloittaminen, opintojen keskeyttäminen, opettajien pätevyys ja henkilöstön kehittämiseen käytetyt resurssit. Seurannassa mukana olleet opiskelijat aloittivat opintonsa vuonna 2007 ja valmistuivat vuonna Henkilöstön kehittämiseen käytetty rahamäärä ja opettajien pätevyyttä osoittava luku ovat vuodelta Point College college Vuonna 2012 Point Collegen liikevaihto oli noin kuusi miljoonaa euroa. Oppilaitos on myös saanut tuloksellisuusrahaa sekä rahaa fuusiotoimenpiteisiin. Molemmat ovat harkinnanvaraista, korotettua valtion osuutta, jotka ovat edesauttaneet oppilaitoksen kehittämistyötä ja uudistumista. Oppilaitoksen toisen asteen opiskelijamäärä on viimeisen tilastointipäivän ( ) mukaan 461. Lukuun sisältyy 16 opiskelijaa, jotka käyvät maahanmuuttajille järjestettävää valmistavaa koulutusta. Opiskelijat kotikunnittain (pääosin nuorisopuolen opiskelijoita): Askola 23 Orimattila 1 Hamina 1 Oulu 1 Helsinki 4 Petäjävesi 1 Kauniainen 1 Pornainen 10 Kerava 2 Porvoo 293 Kotka 1 Pukkila 12 Kouvola 4 Pyhtää 2 Lahti 1 Sipoo 16 Lapinjärvi 4 Turku 1 Loviisa 35 Tuusula 3 Miehikkälä 1 Valkeakoski 1 Myrskylä 4 Ilman kotikuntaa olevat 33 Mäntsälä 6 Yhteensä 461 (sisältää 16 opiskelijaa, jotka käyvät maahanmuuttajille järjestettävää ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta). Lisäksi oppilaitoksessa on aikuisopiskelijoita n , jotka toimivat pääosin monimuotoopetuksen piirissä. 14

15 2. Nuorten ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus ja ammatillisen kasvun tukeminen, sosiaali- ja terveysala Johtamisen uudet toimintatavat ja mallit Vuosi 2012 kului organisaation uudistamisessa ja laajentuneen oppilaitoksen yhteisten prosessien laatimisessa. Henkilöstö on osallistunut uudistustyöhön, työtehtävät ovat osittain muuttuneet ja jokainen on henkilökohtaisesti ollut laatimassa omaa toimenkuvaansa. Apulaisrehtori vastaa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavasta koulutuksesta yhteistyössä tiimien vastuuhenkilöiden, opettajien, opinto-ohjaajan ja erityisopettajan kanssa. Vuonna 2012 sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa oli myös opintoneuvoja opinto-ohjauksen tukena. Ylänauha/sivutunniste: Sosiaali- ja terveysala Point college Tärkeä rooli koulutuksen toteutuksessa on myös opintotoimistolla sekä taloushenkilöstöllä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa voi suorittaa näyttötutkintoperusteisena tai opetussuunnitelmaperusteisena koulutuksena. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet uudistettiin vuonna Ensimmäiset tutkinnon suorittajat (näyttötutkintona) valmistuivat lähihoitajiksi keväällä Toimintaperiaatteet ja strategiat Koko oppilaitosta koskevia prosesseja, joiden tarkoituksena on tukea opiskelijoiden opiskelua ja tehostaa opetushenkilöstön työtä, on laadittu arvoperustan ja strategisten painopistealueiden mukaisesti. Toiminnan yhteiset säännöt jalkautuvat vähitellen päivittäisen toiminnan käytännöiksi. Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen henkilöstö oli kehittämässä yhteistä opiskelijahuoltoprosessia, jonka tarkoitus on selkiyttää opiskelijan elämänhallinnan tukemisen mallia ja tukiverkostoja koulutuksen aikana. Tähän kytkeytyy myös ammatillinen erityisopetus. Syksyllä 2012 oppilaitokseen perustettiin pedagoginen työryhmä. Tähän ryhmään kuuluu edustajia kaikista oppilaitoksen yksiköistä. Sen tehtävänä on kehittää opetussuunnitelmia sekä käytännön pedagogisia ratkaisuja. Syksyllä 2012 käynnistettiin myös opetussuunnitelman yhteisen osan työstäminen. Yhteinen osa menee helmikuussa 2013 johtokuntaan ja hallitukseen. Henkilöstössä, osaamisessa ja resursseissa tapahtuneet uudistukset Koko henkilöstö on osallistunut muutoksesta selviämisen koulutukseen. On pyritty panostamaan opettajien substanssiosaamiseen ja sosiaali- ja terveysalan opettajat osallistuvatkin aktiivisesti oman substanssialueensa koulutukseen. Ensiavun ja terveystiedon kouluttajaksi valmistui syksyllä 2012 lehtori Tiina Kuismin. On panostettu opiskelijoiden tukemiseen opinto-ohjauksen ja erityisopetuksen avulla sekä järjestetty säännöllisesti tuki- ja erityisopetusta. Alakohtainen opiskelijahuoltotyöryhmä kokoontuu säännöllisesti. Sieltä asiat tuodaan tarvittaessa oppilaitoksen isoon opiskelijahuoltotyöryhmään. Oppilaitokseen kuraattori Maria Malmstenin on paikalla maanantaisin ja perjantaisin. Terveydenhoitaja Mervi Ravanne on paikalla tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Lääkäri tarkastaa opiskelijat lain edellyttämällä tavalla. Yhteistyökumppanuudet, tilat ja talous Yhteistyö suomenkielisen lukion kanssa on olennainen osa toimintaa. Yhdistelmätutkinto on oppilaitoksen tarjoama vaihtoehto. Opinnot ovat lukioiden tiloissa tiistai- ja torstai-iltapäiväisin suomenkielisessä koulutuksessa. Yhteistyö alueen ammattikorkeakoulun kanssa on ollut tiedottavaa yhteistyötä molempiin suuntiin. Korkeakouluyhteistyö konkretisoitunee toiselle asteelle suunnattuina kursseina lähitulevaisuudessa. Toiminta on aktiivista hyvien työelämäyhteyksien ylläpitämiseksi. Sosiaali- ja terveysala järjestää säännöllisesti työpaikkaohjaajien koulutusta. Tutkintosuoritusten arvioijakoulutusta järjestetään yhteistyössä myös Edupolin kanssa. 15

16 Sosiaali- ja terveysalan yksikkö tekee yhteistyötä myös järjestöjen kanssa. Perinteeksi on muodostunut vuotuisen Sydänpäivän järjestäminen valtakunnallisella sydänviikolla yhteistyössä Porvoon Sydänyhdistyksen kanssa. Vuoden 2012 keväällä päivä järjestettiin Point Collegen tiloissa. Toiminta on aktiivista toisen asteen oppilaanohjaajien kanssa vuosittain. Porvoon kaupungin nuorisotyön kanssa tehdään yhteistyötä Siipi-projektissa, jonka toiminnan tarkoituksena on ehkäistä nuorten opintojen keskeytymistä. Opiskelijat voivat halutessaan tavata nuorisotyöntekijää oppilaitoksella viikoittain. Oppilaitoksella on myös oma pastori, johon opiskelijat voivat halutessaan ottaa yhteyttä. Sosiaali- ja terveysalan opettajat ovat olleet mukana eri hankkeissa: KAMóon Kiina ja laajennettu työssäoppiminen. Lehtori Seija Ruotsalainen-Karjula oli syksyllä 2012 opettamassa Shanghaissa KAMóon Kiina hankkeen puitteissa. Laajennetun työssäoppimisen hanketta on sote-puolella käynnistänyt lehtori Anna Roo. Ylänauha/sivutunniste: Sosiaali- ja terveysala Point college Suosituin maa kansainvälisessä työssäoppimisessa on Espanja, jossa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat suorittavat säännöllisesti työssäoppimista. Syksystä 2012 asti sosiaali- ja terveysalan opetusta on järjestetty Point Collegen lisäksi POMO-talon tiloissa. Sinne on järjestetty tarkoituksenmukaiset opetustilat sekä työtilat opettajille. Uusiin tilaratkaisuihin päädyttiin sisäilman toimimattomuuden ja puutteiden takia. Toimitiloihin on tehty ratkaisuja sisäilman parantamiseksi kuitenkin runsaasti. Toiminta- ja palveluprosessit Yhdistyneen oppilaitoksen organisaatiota on uudistettu ja toimenkuvia on muokattu henkilöstön kanssa yhteistyössä. Oppilaitokselle on laadittu yhteisiä, koko oppilaitosta palvelevia prosesseja. Erityisesti on keskitytty erityisopetuksen prosesseihin ja niissä koko oppilaitoksen yhteisen mallin kehittämiseen. Myös opinto-ohjausta ja työssäoppimista on yhtenäistetty ja kehitetty koko oppilaitoksen yhteisiä prosesseja. Saavutetut tulokset Entinen Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos on saanut vuosittain tuloksellisuusrahoitusta, jossa otetaan huomioon opiskelijoiden työllistyminen, jatko-opinnot, keskeyttämiset, opettajien pätevyys ja henkilöstön kehittämiseen käytetyt resurssit. Tarkastelussa olleet opiskelijat valmistuivat vuonna Sosiaali- ja terveysala on pärjännyt tässä tuloksellisuudessa hyvin ja saavutetut tulokset ovat tuoneet oppilaitokseen lisärahoitusta korotettuna valtionosuutena. 16

17 3. Nuorten ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus ja ammatillisen kasvun tukeminen, liiketalous Johtamisen uudet toimintatavat ja mallit Apulaisrehtori vastaa nuorten liiketalouden koulutuksesta yhteistyössä koulutusohjelmavastaavien, tiimivastaavan, työssäoppimisvastaavan, opinto-ohjaajien ja opettajien kanssa. Uudistetun liiketalouden perustutkinnon (34/011/2009) mukaan opiskelleet ensimmäiset suomen- ja ruotsinkieliset opiskelijat valmistuivat keväällä Englanninkielisestä ohjelmasta opiskelijat valmistuivat vuotta aikaisemmin. Opiskelijoille on mahdollistettu yksilölliset opintopolkuvalinnat, jotta he voivat ottaa omaan polkuunsa tutkinnon osia myös yli kielirajojen. Ylänauha/sivutunniste: Liiketalous Point college Toimintaperiaatteet ja strategiat Koko oppilaitosta koskevia prosesseja, joiden tarkoituksena on tukea opiskelijoiden opiskelua ja tehostaa opetushenkilöstön työtä, on laadittu arvoperustan ja strategisten painopistealueiden mukaisesti. Toiminnan yhteiset säännöt jalkautuvat vähitellen päivittäisen toiminnan käytännöiksi. Monikulttuurisuus näkyy voimakkaana päivittäisessä toiminnassa. Oppilaitoksen kolmikielinen koulutustarjonta ammatillisessa peruskoulutuksessa on ainutlaatuista maassamme. Kolmikielisyys on tärkeä voimavara, kun muualta tullutta työvoimaa integroidaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen työmarkkinoille. Henkilöstössä, osaamisessa ja resursseissa tapahtuneet uudistukset Koko henkilöstö on osallistunut muutoksesta selviämisen koulutukseen. Kaksi opettajaa on hankkimassa opettajapätevyyttä sekä yksi opinto-ohjaajan pätevyyttä. Opettajat osallistuvat aktiivisesti opetushallituksen järjestämiin ja omaan alaansa liittyviin koulutuksiin. Opiskelijoiden tukemiseen opinto-ohjauksen ja erityisopetuksen avulla on panostettu. Tukiopetussessioita järjestetään tietyin aikavälein. Oppilaitos on saanut kuraattorin, Maria Malmsten on paikalla maanantaisin ja perjantaisin. Terveydenhoitaja Mervi Ravanne on puolestaan paikalla tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Lääkäri tarkastaa opiskelijat määrävälein. Oppilaitoksessa arvostetaan toiminnallisia opetusmenetelmiä. Vuosittain, yhteistyössä eri tahojen kanssa, saadaan aikaan mittavia tuotoksia. Paitsi opiskelijat niin myös opettajat hyötyvät yhteistyöprojekteista suuresti. Opiskelijoiden työstämästä Name That -lehdestä vastaa Sanna Laulumaa yhteistyössä Susanne Karlssonin kanssa. Lehden tekemisessä opiskelijat pääsevät näyttämään monipuolisesti taitojaan. Annette Nyholmin koordinoiman nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen liittyvän videokilpailun rahoittajina ovat olleet Svenska Kulturfonden ja Konstsamfundet. Opiskelijat ovat saanet asiantuntijaneuvoja teatteriammattilaisilta Mats Långbackalta, Taisto Oksaselta sekä Jaana Saariselta ja/tai Kirsi Ylijoelta. Annette Nyholmin lisäksi opiskelijaryhmistä ovat vastanneet Sanna Laulumaa, Bryan Roberts ja Susanne Karlsson. Voitto ratkesi tammikuussa Voittajaryhmä pääsee esittelemään työnsä Leonardo-rahoitteiseen Acting Against Drop-Outs in Vocational Education -seminaariin Hollantiin keväällä Taitaja-kilpailut on yksi tärkeimmistä oman osaamisen peilaamiseen liittyvistä tapahtumista. Somistus on perinteisin laji oppilaitoksessa. Yrittäjyys-kilpailuissa oppilaitoksen ryhmä oli toista kertaa mukana, pääsi loppukilpailuun ja sijoittui niukalla piste-erolla neljänneksi joukkueella, jonka jäseniä olivat Jenni Rif, Jussi Lindberg ja Joonathan Karlsson. Joukkueen johtajana toimi Sanna Laulumaa. Yhteistyökumppanuudet, tilat ja talous Yhteistyö suomen- ja ruotsinkielisten lukioiden kanssa on olennainen osa toimintaa. Yhdistelmätutkinto on oppilaitoksen tarjoama vaihtoehto, opinnot ovat lukioiden tiloissa tiistai- ja torstai-iltapäivisin suomenkielisessä koulutuksessa ja jakso per vuosi -periaatteella ruotsinkielisessä koulutusohjelmassa. 17

18 Yhteistyö alueen ammattikorkeakoulun kanssa on ollut tiedottavaa yhteistyötä molempiin suuntiin. Korkeakouluyhteistyö konkretisoitunee toiselle asteelle suunnattuina kursseina lähitulevaisuudessa. Toiminta on aktiivista sekä toisen asteen oppilaanohjaajien että alueen ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden opinto-ohjaajien kanssa. Yhteistyö kiteytyy vuosittain JO-päivään, jonka aikana esitellään peruskoulun ja lukion päättäville erilaisia jatko-opintomahdollisuuksia. Porvoon kaupungin nuorisotyön kanssa tehdään yhteistyötä Siipi-projektissa, jonka toiminnan tarkoituksena on ehkäistä nuorten opintojen keskeytymistä ja syrjäytymistä. Oppilaitos kuuluu Pääkaupunkiseudun näytöt -ryhmään, joka kokoontuu säännöllisesti pohtimaan liiketalouden perustutkinnon kehittämiseen liittyviä asioita. Mukana ovat Point Collegen lisäksi Helsinki Business College, Liiketalousopisto Helmi, Mercuria -Kauppiaitten kauppaoppilaitos ja Omnian ammattiopisto. Ylänauha/sivutunniste: Liiketalous Point college Opetushallituksen myöntämän rahoituksen avulla on kehitetty, yhteistyössä työelämän kanssa, ammattiosaamisen näyttöihin aineistoja multimedian avulla. Lisäksi parhaillaan koulutetaan työpaikkaohjaajia työpaikoilla. Projekteista vastaa Sanna Laulumaa. Oppilaitos osallistuu myös opetushallituksen rahoittamaan ja Koulutuskeskus Salpauksen koordinoimaan Laajennettu työssäoppiminen -hankkeeseen. Opiskelijat osallistuvat parhaat liikeideat -projekteihin kansainvälisten yhteistyökoulujemme kanssa. Enterprising Education -projektissa opiskelijat kehittävät liikeideoita prosessina. Tässä työssä ovat olleet mukana vuoden 2012 puolella Anita Eglite-Osmane, Liselott Berg Ahlroth (Karlstad) ja Annette Nyholm (Riika). Nordiska Ministerrådetin rahoittama projekti jatkuu keväällä 2013 Liettuassa, Virossa ja Islannissa, yhteensä 12 opiskelijaa on mukana hankkeessa. Oppilaitos on perinteisesti hyvin verkostoitunut sekä kotimaisten että kansainvälisten oppilaitosten kanssa. Oppilaitos on neljättä vuotta mukana Jokilaakson koulutuskuntayhtymän koordinoimassa ja opetushallituksen rahoittamassa KAM oon China verkostossa. Vuosittain 1-2 opettajaa ja opiskelijaa on päässyt työssäoppimaan Shanghaihin 2-6 viikoksi. Keväällä 2012 Shanghaissa kävi Bryan Roberts, keväällä 2013 matkalle lähtee yksi opettaja ja yksi opiskelija. Suosituin maa kansainvälisessä työssäoppimisessa on Espanja, myös Ranska on vakiinnuttanut paikkansa opiskelijavaihtomaana. Muut verkostomaat ovat Latvia, Liettua, Islanti, Ruotsi, Kiina, Venäjä ja Viro. Toiminta- ja palveluprosessit Koko vuosi kului organisaation uudistamisessa ja laajentuneen oppilaitoksen yhteisten prosessien laatimisessa. Henkilöstö on osallistunut uudistustyöhön, työtehtävät ovat osittain muuttuneet ja jokainen on henkilökohtaisesti ollut laatimassa omaa toimenkuvaansa. Syksyn aikana on avattu sosiaali- ja terveysalan kanssa yhdistäviä palveluprosesseja opinto-ohjaukseen, opiskelijahuoltoon ja työssäoppimiseen sekä aloitettu erityisopetuksen mallin hahmottaminen. Myös opetussuunnitelman yhteistä osaa on työstety. Se valmistuu kevään 2013 aikana. Saavutetut tulokset Opetusministeriön vuosittain tekemässä ammatillisten oppilaitosten valtakunnallisessa tulosrahoitusvertailussa koulu pärjäsi hyvin, ollen Uudenmaan paras ja valtakunnallisesti toiseksi paras pistemäärällä Tulosvertailussa otetaan huomioon opiskelijoiden työllistyminen tutkinnon jälkeen, opintojen suorittaminen määräajassa, jatko-opintojen aloittaminen, opintojen keskeyttäminen, opettajien pätevyys ja henkilöstön kehittämiseen käytetyt resurssit. Seurannassa mukana olleet opiskelijat aloittivat opintonsa vuonna 2007 ja valmistuivat vuonna Henkilöstön kehittämiseen käytetty rahamäärä ja opettajien pätevyyttä osoittava luku ovat vuodelta Kiitos opiskelijoille, opettajille ja koko henkilöstölle yhdessä tehdystä hienosta työstä. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat osaltaan auttaneet meitä pääsemään hyviin tuloksiin. 18

19 4. Aikuiskoulutus, ammatilliset näyttötutkinnot ja ammattitaidon sekä kasvun tukeminen Johtamisen uudet toimintatavat ja mallit Point Aikuiskoulutus kävi läpi suurta muutosta vuonna Porvoon kauppaoppilaitoksen ja Porvoon terveydenhuoltooppilaitoksen fuusiossa alkuvuodesta 2012 Yrityspalvelusta tuli Point Aikuiskoulutus. Toimintaperiaatteet ja strategiat Vuonna 2012 Point Aikuiskoulutuksen henkilöstömäärä oli 18 ja liikevaihto noin 1,8 miljoonaa euroa. Tutkintoa suorittavia aikuisopiskelijoita oli noin 220 ja yli 800 eri henkilöä osallistui lisäkoulutuksiin, seminaareihin ja kehittämistoimintaan. Ylänauha/sivutunniste: Aikuiskoulutus Point college Henkilöstössä, osaamisessa ja resursseissa tapahtuneet uudistukset Uudistuneessa aikuiskoulutuksessa organisaatiokaavio ja toimintamalli uudistettiin vuonna Birgitta Wahlman-Tyrskyn jäädessä eläkkeelle aikuiskoulutusjohtajaksi valittiin Christian Mikander. Hän on toiminut Point Collegessa kouluttajana ja eri kehittämistehtävissä viisi vuotta. Aikuiskoulutusjohtajan alaisuudessa toimii kaksi koulutuspäällikköä. Hannele Salonen luotsaa liiketalouden ja luonnontieteiden aikuiskoulutusta ja Tarja Riihiluoma-Tuure kasvatus- sekä sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutusta. Aikuiskoulutuksella on oma oppisopimustoimisto, josta vastaa oppisopimuspäällikkö Susan Helenius-Nieminen. Yhteistyökumppanuudet, tilat ja talous Kehityskeskustelussa ja henkilöstökyselyssä nousi 2012 esille erityisesti oman toimenkuvan selkeyttäminen, viestintä ja tilaratkaisut. Näihin on panostettu läpi vuoden työviihtyvyyden edistämiseksi. Koko aikuispuolen henkilökunnan työtehtäviä ja resursointia tarkennettiin ja luotiin ehyempiä työkuvia ja vastuualueita. Yhdessä todettiin, että yrittäjämäinen toimintatapa, asiakaslähtöisyys, muutoskykyisyys ja vahva ammatillinen osaaminen omasta erikoisalasta luovat vahvan perustan aikuiskoulutuksen organisaatiokulttuurille ja menestykselle. Toiminta- ja palveluprosessit Ammatillisiin perustutkintoihin opiskeli 160 henkilöä sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin noin 70 henkilöä oppisopimuksella. Uusien opiskelijoiden hakeutuminen jatkui vahvana läpi koko vuoden. Lisä- ja täydennyskoulutukseen aikuiskoulutuksella oli käytössä 46 opiskelijatyövuotta omaehtoiseen koulutukseen ja henkilöstökoulutuksiin. Aikuiskoulutuksella oli myös maksullista palvelutoimintaa. 19

20 Aikuiskoulutuksen tarjoamat perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot PERUSTUTKINNOT: Liiketalouden perustutkinto, merkonomi (myös ruotsiksi) Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi (myös ruotsiksi) AMMATTI- JA ERIKOIS-AMMATTITUTKINNOT: Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto Myynnin ammattitutkinto (myös ruotsiksi) Päihdetyön ammattitutkinto Taloushallinnon ammattitutkinto (myös ruotsiksi) Tieto- ja viestintätekniikan ammattitutkinto Vanhustyön erikoisammattitutkinto Yrittäjän ammattitutkinto (myös ruotsiksi) Ylänauha/sivutunniste: Aikuiskoulutus Point college Yrkesexamen för dokumentadministration och arkivväsen (vain ruotsiksi) Yrkesexamen i informations- och bibliotekstjänst (vain ruotsiksi) PIDEMPIKESTOISET LISÄ- JA TÄYDENNYSKOULUTUKSET 2012: Haavanasiantuntija Muistihoitajakoulutus Omistajanvaihdoskoulutus Vanhustyön kehittäjäkoulutus MESSUT, SEMINAARIT JA TAPAHTUMAT: Yleisölle avoimet yrittäjämessut jossa mukana yli 50 näytteilleasettajaa Diabeteksen, haavanhoidon ja jalkojenhoidon teemapäivät Työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen luennot, mm. Mark Levengood Saavutetut tulokset Point Aikuiskoulutus on alueellisesti vahva työelämän kehittäjä ja maanlaajuisesti vahva projektitoimija. Sähköinen kuukausikirje tavoittaa noin 800 henkilöä Itä-Uudenmaan seudulla ja alueellinen verkostoituminen on vahvaa. Työelämäyhteistyö oli kaikessa toiminnassa vahvasti läsnä. Vuonna 2012 aikuiskoulutukselle myönnettiin rahoitusta kuuteen projektiin joiden yhteenlaskettu budjetti on noin euroa. Projektit on lueteltu kohdassa 5 Projektit ja hanketoiminta. Aikuiskoulutuksen vuosi 2012 on sujunut muutosten merkeissä; nimenvaihdos, uusi johto, uudet työnkuvat koko henkilöstölle, liiketalouden ja luonnontieteiden sekä sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutuksen integrointi. Tehokkuuden ja prosessien kehittäminen ovat olleet keskiössä koko vuoden. Muutosten keskellä aikuispuolen henkilökunta voi kuitenkin iloita siitä, että asiakaslupaukset on lunastettu. Palautteen perusteella opiskelijat suosittelevat Point Aikuiskoulutusta ja tyytyväisyys toimintaan on kaikessa yli 4/5. Nimen ja brändivaihdoksen keskellä myös hakeutuminen oppisopimus- ja muihin koulutuksiin on ollut vahvaa vuonna Syksyllä 2012 rikkoontui 100 merkonomiopiskelijan raja ensimmäistä kertaa aikuiskoulutuksen historiassa. Vuonna 2012 suurin osa kehitystyöstä on tehty organisaation sisällä. On luotu toiminnan edellytyksiä, tehokkuutta ja prosesseja. Vuoteen 2013 Point Aikuiskoulutus lähtee vakaalla pohjalla ja entistä tuloskykyisempänä kehittämään työelämän ja asiakkaidensa osaamista ja toimintaa sekä luomaan täysin uusia koulutusratkaisuja ja palveluita. 20

21 5. Projektit ja hanketoiminta (Organisaatioiden kilpailukyvyn ja osaamisen kehittäminen kansallisesti ja kansainvälisesti) Johtamisen uudet toimintatavat ja mallit Projektit ja hankkeet ovat keskeinen toimintatapa organisaatioiden kilpailukyvyn ja osaamisen kehittämiseksi. Point College toteuttaa projekteja ja tekee yhteistyötä sekä kotimaisten että kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Projektipäällikkö koordinoi ja hallinnoi oppilaitoksen hankesalkkua, johon on koottu keskeiset Point Collegen ulkopuolisella rahoituksella ja yhtei styökumppaneiden kanssa toteuttamat projektit. Ylänauha/sivutunniste: Projektit ja hanketoiminta Point college Oppilaitoksen strateginen hankesalkku sisältää projektit, jotka toteutetaan ulkopuolisella rahoituksella tai ovat koko organisaation läpäiseviä kehittämistoimintoja. Osaksi oppilaitoksen johtamisjärjestelmää perustettiin elokuussa 2012 erillinen hankeryhmä. Siinä on edustettuna oppilaitoksen koulutusosastot ja projektien hallinnoinnista vastaavat tahot. Hankeryhmä valmistelee edelleen oppilaitoksen johtoryhmän päätettäväksi meneviä projektien valmisteluun, hakemiseen, toteutukseen, raportointiin ja arviointiin liittyviä asioita. Toimintaperiaatteet ja strategiat Syksyllä 2012 luotiin Point Collegelle oma PCM Project Cycle Management -malliin perustuva Projektitoiminnan Elinkaarimalli. Lisäksi laadittiin kuvaus Projektityön talous- ja henkilöstöhallinnon prosessista. Näiden toimintamallien tarkoitus on kaikissa tapauksissa varmistaa laadukas ja tuloksellinen projektien toteutus. Henkilöstössä, osaamisessa ja resursseissa tapahtuneet uudistukset Projekti- ja hanketoimintaa koordinoivana projektipäällikkönä toimi Jukka Hakala. Osa-aikaisena projektikoordinaattorina kansainvälisissä hankkeissa toimi Anita Eglite-Osmane. Yhteistyökumppanuudet, tilat ja talous Vuonna 2012 Point Collegen projektitoimintaa rahoittivat Opetushallitus, Leonardo da Vinci ohjelma, Svenska Kulturfonden, Pohjoismaiden Ministerineuvosto ja Euroopan Sosiaalirahasto. Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin vuonna 2012 seuraavien maiden kanssa: Ruotsi, Viro, Latvia, Liettua, Islanti, Saksa, Alankomaat, Ranska, Espanja, Slovenia, Turkki, Kiina ja Venäjä. Toiminta- ja palveluprosessit Point Collegen projektitoiminnan prosessi kuvattiin ja toimintapa avattiin Projektitoiminnan Elinkaarimallin ja Projektityön talous- ja henkilöstöhallinnon prosessimallin avulla. Projektitoiminta edellyttää tiivistä ja koordinoitua yhteistyötä projektia toteuttavien henkilöiden, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä oppilaitoksen johdon välillä. Luodut toimintamallit tukevat laadukkaan projektitoiminnan jatkuvuutta oppilaitoksessa. Saavutetut tulokset Syksyllä 2012 oppilaitoksessa käynnissä olevat projektit koottiin ns. hankesalkkuun. Hankesalkkuun sisältyvien projektien lista päivittyy sitä mukaan, kun uusia projekteja alkaa ja käynnissä olevat päättyvät. Vuonna 2012 oppilaitoksen hankesalkussa oli yhteensä 20 projektia. Aikuiskoulutuspuolella toteutettiin 8 projektia. Nuorisokoulutuksen puolella oli 12 projektia, joista kansainvälisiä viisi. 21

22 Projektit, aikuispuoli: PK-yritysten kehittäminen Itä-Uudellamaalla - Utveckling av SME-företag i Östra Nyland Yrittäjävaihdosten (sukupolvenvaihdokset) ja yrittäjyyskumppanuuksien kehittämishanke Kompetensutveckling i kundrelationer Yrittäjävaihdosten (sukupolvenvaihdokset) ja yrittäjyyskumppanuuksien kehittämishanke jatkohanke PK-yritysten kehittäminen Itä-Uudenmaan alueella - Utveckling av SME-företag i Östra Nylands region Kohti parempia ja pidempiä työuria vanhustyössä Palveluliiketoiminnan digitalisointi PK-yrityksissä Ylänauha/sivutunniste: Projektit ja hanketoiminta Point college Yritysten osaamisen kehittäminen maahanmuuttajien rekrytoinnissa ja perehdyttämisessä Projektit, nuorisopuoli: Kehittämiskumppanuus - Työelämäjaksot kehittämisen työkaluina Osaavat ohjaajat - toimivat näytöt Kam oon China - 5 (verkostohanke) Laajennettu työssäoppiminen (verkostohanke) Maahanmuuttajien tutkinnon suorittamisen tehostaminen VET-HE - Bridge Between Vocational Education And Higher Education ACT-VET Acting Against Drop Outs in Vocational Education Enterprising Education Mainosfilmiprojekti Oiva - 2 Luova Itä-Uusimaa Internship in Northern Lights 22

23 Opiskelijoiden KANSAINVÄLINEN liikkuvuus 2012 Suomesta ulkomaille lähteneet opiskelijat /alle 2 viikon liikkuvuudet: MAA HENKILÖÄ KESTO YHTEENSÄ Latvia päivää Ruotsi 3 15 päivää Suomesta ulkomaille lähteneet opiskelijat /vähintään 2 viikon liikkuvuudet *): Ylänauha/sivutunniste: Projektit ja hanketoiminta Point college MAA HENKILÖÄ KESTO YHTEENSÄ Espanja 4 30 viikkoa Ranska 2 8 viikkoa Ruotsi 1 10 viikkoa Kiina 1 9 viikkoa *) Listassa ei ole ulkomaalaisten opiskelijoiden omiin kotimaihinsa suuntautuneita liikkuvuuksia, heitä on 5. Opiskelijaliikkuvuus ulkomailta Suomeen: MAA HENKILÖÄ KESTO YHTEENSÄ Ranska viikkoa Saksa 2 8 Viikkoa henkilökunnan KANSAINVÄLINEN liikkuvuus 2012 Suomesta ulkomaille lähteneet opettajat ja muu henkilöstö: MAA HENKILÖÄ KESTO YHTEENSÄ Latvia 7 41 päivää Kiina 2 28 päivää Ruotsi 2 10 päivää Venäjä 2 10 päivää Saksa 2 8 päivää Ranska 1 7 päivää Opettaja- ja asiantuntijaliikkuvuus ulkomailta Suomeen: MAA HENKILÖÄ KESTO YHTEENSÄ Slovenia 9 38 päivää Viro 5 19 päivää Saksa 5 17 päivää Latvia 4 14 päivää Turkki 3 13 päivää Ranska 3 9 päivää Kiina 1 6 päivää Liettua 1 4 päivää Alankomaat 1 3 päivää 23

24 6. Talous ja hallinto Johtamisen uudet toimintatavat ja mallit Kun Porvoon kauppaoppilaitos ja Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos yhdistyivät vuoden 2012 alusta, siirtyi Porvoon kaupungilta Oy Porvoo International College Ab:lle 160 sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijapaikkaa. Lisäksi siirtyi 31 oppisopimusta sekä ammatillista lisäkoulutusta noin 20 opiskelijatyövuotta. Vuoden 2012 valtion rahoituksen yksikköhinta oli 9 312,23 euroa/opiskelija/410 opiskelijaa. Yksikköhintaa korotti molempien oppilaitosten aikaisemman toiminnan tuloksellisuus yhteensä euroa. Oppilaitosten yhdistymisen vuoksi haettua yksikköhinnan harkinnanvaraista korotusta järjestäjäverkon kokoamisesta saatiin yhteensä euroa. Lisäksi yksikköhintaan vaikuttaa alojen keskihinnat, jotka vuodelle 2012 olivat liiketalouden alalla 7 998,38 ja sosiaali- ja terveysalalla 9 267,18. Ylänauha/sivutunniste: Talous ja hallinto Point college Korkea yksikköhinta sekä se, että opiskelijapaikat olivat täynnä, on ollut hyvä lähtökohta uuden oppilaitoksen taloudelle. Hyvään tulokseen vaikutti myös se, että Porvoon kaupunki maksoi siirtyneen henkilöstön lomapalkat ja lomarahat, jotka olivat kertyneet mennessä: yhteensä ,44 euroa. Porvoon kaupungilta siirtyi yksi henkilö oppilaitoksen taloushallinnon tehtäviin. Taloushallinnossa työskentelee talouspäällikkö, resurssipäällikkö ja kirjanpitäjä. Syksyn aikana taloushallinnon henkilöstö osallistui valmennuksiin, joissa työstettiin taloushallinnon toimintatapoja, ohjeita, aikatauluja ja toimenkuvia sekä sisäistä tiedottamista. Toimintaperiaatteet ja strategiat Oppilaitosten yhdistyminen toi lisätarpeita talouden seurantaan ja raportointiin. Porvoo International Collegen tilikartaksi otettiin liikekirjanpidon mukainen tilikartta. Lisäksi otettiin käyttöön nelitasoinen seuranta, jonka avulla voidaan seurata talouden toteutumista koulutusalan, koulutusmuodon, toiminnon ja projektin mukaan. Uudesta nelitasoisesta seurannasta saadaan Opetushallitukselle vuosittain tarvittavat raportit käyttökustannusten toteutumisesta. Oppilaitosten yhdistyminen ei vähentänyt seurannan tarvetta, koska kyse on eri aloista ja opetushallitukselle raportoidaan koulutusaloittain ja koulutusmuodoittain. Lisäksi seurannasta saadaan talouden seurantatietoa oppilaitoksen uuden johtamisjärjestelmän mukaisesti. Henkilöstössä, osaamisessa ja resursseissa tapahtuneet uudistukset Vuosi 2012 on ollut työntäyteinen, koska uuteen tilikarttaan siirryttiin kesken tilivuoden. Lisäksi palkanlaskentaohjelma ei ole ollut yhteydessä uuteen kirjanpitoon vaan viennit sieltä kirjanpitoon on jouduttu tekemään manuaalisesti. Vuoden aikana otettiin käyttöön uusi sähköinen pankkiyhteys, jolla hoidetaan oppilaitoksen maksut, saadaan konekieliset tiliotteet ja reaaliaikasaldot. Yhteys mahdollistaa myös sähköisten laskujen lähettämisen ja vastaanottamisen. Laskujen sähköiseen kierrätykseen oppilaitoksessa tarkastajille ja hyväksyjille on valmius. Toiminto otetaan käyttöön keväällä Myös sähköisten laskujen lähettäminen ja vastaanottaminen otetaan vähitellen käyttöön. Yhteistyökumppanuudet, tilat ja talous Vuoden 2012 alusta oppilaitos siirtyi Kuntien eläkevakuutuksen asiakkaaksi. Porvoon kauppaoppilaitoksen aikaisempi eläkevakuutusyhtiö oli Tapiola. Valtion eläkkeisiin kuuluneille ei tullut muutosta. Taloushallinnossa käytetään Porvoon kauppaoppilaitoksessa aikaisemmin käytössä olleita talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmia. Porvoon terveydenhuolto-oppilaitoksen oppilashallinto-ohjelmasta on siirretty opiskelijoiden suoritustiedot samaan ohjelmaan, joka kauppaoppilaitoksella oli käytössä. Keväällä 2013 tehdään ICT-selvitys, jossa käydään läpi kaikki ohjelmiin ja laitteisiin liittyvät asiat sekä tehdään sen perusteella tarvittavat muutokset. Tarkoitus on, että voitaisiin vähentää käytössä olevien ohjelmien määrää, poistaa mahdolliset turhat ohjelmat sekä välttää päällekkäistä työtä ja säästää kustannuksia. 24

YHDISTÄMISESTÄ YHDISTYMISEEN. Oy Porvoo International College Ab

YHDISTÄMISESTÄ YHDISTYMISEEN. Oy Porvoo International College Ab YHDISTÄMISESTÄ YHDISTYMISEEN Oy Porvoo International College Ab Toimintakertomus 2012 1 Yhdistämisestä yhdistymiseen Vuosi 2012 on ollut oppilaitokselle historiallinen. Päätökset vuodelta 2008 realisoituivat.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2014 YHDISTYMISESTÄ UUDISTUMISEEN. Sari Gustasson 27.3.2014 Yhtiökokous

Toimitusjohtajan katsaus 2014 YHDISTYMISESTÄ UUDISTUMISEEN. Sari Gustasson 27.3.2014 Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus 2014 YHDISTYMISESTÄ UUDISTUMISEEN Sari Gustasson 27.3.2014 Yhtiökokous SISÄLLYSLUETTELO 1. Hallintomalli ja johtamisjärjestelmä 2. Talous ja toiminnan edellytykset 3. Hyvinvoiva

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden Henkilöstön osaamiskartoitukset Organisoidaan tarpeen Selvitetään 1 x / Vaihtelee Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla erikseen Sosiaalipalvelujen henkilöstölle

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015

OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015 OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015 EHDOTUS TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISMALLISTA ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA TIEKARTTA HYVÄÄN PÄÄTÖKSENTEKOON TOISEN ASTEEN TULEVAISUUDESTA

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Perustason ensihoidon kokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2016 Marja Veikkola,

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Ennakointikamari LVIS

Ennakointikamari LVIS Ennakointikamari LVIS LVIS-alojen ammatillisen koulutuksen tarjonta ja kysyntä pääkaupunkiseudulla Minkälaisiin tehtäviin oppilaitoksista valmistutaan? Sähkö-ja automaatiotekniikan perustutkinto Sähkö-

Lisätiedot

1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32

1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32 1(5) Strategia 2016-2019 Hyväksytty yv 25.11.2015 32 2(5) Toimintaympäristö Strategiakausi on ammatillisessa koulutuksessa suurten muutosten aikaa. Ammatillisen koulutuksen resursseja leikataan voimakkaasti.

Lisätiedot

MERCURIA paikkoja bisnesluokassa. 1 / 08 09

MERCURIA paikkoja bisnesluokassa. 1 / 08 09 MERCURIA paikkoja bisnesluokassa. 1 / 08 09 MERCURIAN TOIMINTA-AJATUS Mercuria tarjoaa korkeatasoisia koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalveluita yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten yritysten

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke 2012 16.5.2013 Kai Ollila Mitä on TYKE-toiminta? Toiminnalla tarkoitetaan yrityksille ja julkisyhteisöille, erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

OMISTAJAOHJAUKSEN VAIKUTUKSIA ITÄISEN UUDENMAAN MUUTOSTILANTEESSA POINT COLLEGE

OMISTAJAOHJAUKSEN VAIKUTUKSIA ITÄISEN UUDENMAAN MUUTOSTILANTEESSA POINT COLLEGE OMISTAJAOHJAUKSEN VAIKUTUKSIA ITÄISEN UUDENMAAN MUUTOSTILANTEESSA POINT COLLEGE TAUSTA: Asukasmäärät: Porvoo 50 000 / Itäinen Uusimaa 95 000 Itäisellä Uudellamaalla toimii neljä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta TOIMINNAN KUVAUS: KPEDUN UUSI ORGANISAATIO LUONNOS Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta Keski-Pohjanmaan ammattiopisto/nuorten koulutuksen tulosalue Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet 24.3.2010 Pasi Kankare Opetushallituksen valtionavustusten tavoitteet Koulutuspoliittiset tavoitteet Hallitusohjelma Kesu Keskeiset

Lisätiedot

OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012. Mikä muuttuu tai tulisi muuttua?

OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012. Mikä muuttuu tai tulisi muuttua? OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012 Mikä muuttuu tai tulisi muuttua? Jukka Söderdahl Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Nastataulusta kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Kansainvälisyys tutkinnon perusteista OPSiin ja OPSista HOPSiin Hanna Autere Kv-strategian virkistyspäivä ammatilliselle koulutukselle 5.2.2016, Helsinki

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Markku Kainuun Suonpää, ammattiopisto, opettaja, aikuiskoulutus NTM, tutkintovastaava Ohjelma

Lisätiedot

LAATUFESTARIT Vararehtori Heli Huotari

LAATUFESTARIT Vararehtori Heli Huotari LAATUFESTARIT 27.-28.11.2018 Vararehtori Heli Huotari 1 Oppilaitos pähkinänkuoressa Olemme yksityinen oppilaitos, omistajina Helsingin seudun kauppakamari ja Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö Kantaoppilaitokset

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen

Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari 26.10.2017 Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen Faktaa MERCURIAsta Perustettu vuonna 1908 Ylläpitäjänä Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy omistajina Vantaan

Lisätiedot

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä 29.05.13 Heidi Laurinen-Nokua Opinto-ohjaaja Omnia ammattiopisto Ammattioppilaitos ennen ja tänään Ei umpikujakoulutusta, vaan tutkinto takaa yhtäläiset jatkoopiskeluoikeudet

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja Omnian aoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustaia polkuja Marja Muukkonen ja Jaanamari Österman Aoin ammattiopisto Mahdollisuus suorittaa ammattiopiston ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelman

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot

Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot Opin ovi Pirkanmaa projektin alueellinen seminaari 11.11.2010 Opetusneuvos Aira Rajamäki Ammattikoulutus, Tutkinnot yksikkö Opetushallitus Toimintaympäristön

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Salpaus enemmän kuin koulu

Salpaus enemmän kuin koulu Salpaus enemmän kuin koulu Meillä opiskelee aikuista ja nuorta Opettajia ja muuta henkilöstöä 15 000 610 Kampuksia Lahdessa, Asikkalassa ja 6 Heinolassa 31 perustutkintoa 28 ammattitutkintoa 17 erikoisammattitutkintoa

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Laadunhallinta osana johtamista Katri Luukka Apulaisrehtori Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelut Koulutuskeskus Salpaus

Laadunhallinta osana johtamista Katri Luukka Apulaisrehtori Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelut Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallinta osana johtamista Katri Luukka Apulaisrehtori Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelut Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 16.3.2012, Lahti YHTEISET

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 DigiOpit - verraten hyvää Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 Ritva Ylitervo ritva.ylitervo@sakky.fi +358 44 785 8775

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetushallituksen (OKM) rahoittamien Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetusneuvos Leena Koski Selvitys tuloksista ja vaikuttavuudesta Selvitys liittyy Opetushallituksen

Lisätiedot

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100%

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100% OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) UUSIMAA_ LANU 28. Miten arvioit koulutuksen onnistuneen kokonaisuutena (u) 4,6 vastaus%=100% AIPAL/ HAKUVAIHE HAKEUTUMISVAIHEEN KYSELY

Lisätiedot

Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta

Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta Heidi Havumäki Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät OPH 14.3.2011 1 HELMI LIIKETALOUSOPISTO LYHYESTI Kaupallista koulutusta vuodesta

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja yritysyhteistyö

Ammatillinen koulutus ja yritysyhteistyö Ammatillinen koulutus ja yritysyhteistyö Teollisuus ja osaaminen -seminaari 30.3.2017, Taidekeskus Taarasti rehtori Päivi Saarelainen Valtakunnallinen toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi osana

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus

Koulutuskeskus Salpaus Koulutuskeskus Salpaus Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä on maakunnallinen koulutuksen järjestäjä, kehittäjä ja ylläpitäjä. Koulutuskeskus Salpauksen,

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila. DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.fi 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Laajennettu työssäoppiminen

Laajennettu työssäoppiminen Laajennettu työssäoppiminen Liiketalouden perustutkinto Esityksen nimi / Tekijä 13.11.2013 1 Nykyisin käytössä olevat mallit Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Koulukatu, liiketalouden perustutkinto Tieto-

Lisätiedot

#mercuria_kkol MERCURIA Business College

#mercuria_kkol MERCURIA Business College #mercuria_kkol MERCURIA Business College FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu vuonna 1908 omistajina Vantaan kaupunki ja Helsingin Kauppiaitten

Lisätiedot

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Syksy 2014 Sanna Penttinen Ammatillinen aikuiskoulutus Ohjauksen ja tukitoimien tarve Lähtökohtaisesti kaikki tutkinnon

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä maakunnan ammattitaidon ja osaamisen kehittäjänä 28.3.2017 Esa Karvinen Kuntayhtymän johtaja PKKY 13 pohjoiskarjalaista omistajakuntaa

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen hyvät käytännöt. Merja Rui lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

Pedagogisen johtamisen hyvät käytännöt. Merja Rui lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus Pedagogisen johtamisen hyvät käytännöt Merja Rui lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus SALPAUKSEN TUNNUSLUVUT Koulutuskeskus Salpaus on perustettu 1.1.2001 ja se muodostaa Päijät-Hämeen

Lisätiedot

OPPIMINEN SIIRTYY TYÖELÄMÄÄN Koulutussopimus. Maija Aaltola rehtori Omnia Koulutus selvityshenkilö OKM

OPPIMINEN SIIRTYY TYÖELÄMÄÄN Koulutussopimus. Maija Aaltola rehtori Omnia Koulutus selvityshenkilö OKM 2 OPPIMINEN SIIRTYY TYÖELÄMÄÄN Koulutussopimus SOTE-PEDA webinaari 3.2.2017 Maija Aaltola rehtori Omnia Koulutus selvityshenkilö OKM 3 KOULUTUS- SOPIMUKSEN TAVOITTEET Työpaikoilla toteutettavan ja käytännön

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot