Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta"

Transkriptio

1 TOIMINNAN KUVAUS: KPEDUN UUSI ORGANISAATIO LUONNOS Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta Keski-Pohjanmaan ammattiopisto/nuorten koulutuksen tulosalue Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus/aikuiskoulutuksen tulosalue Konsernipalvelut Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Keski-Pohjanmaan ammattiopisto vastaa ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien koulutusten tuottamisesta Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän saaman ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvan mukaisesti, (paitsi näyttötutkintoina suoritettavista ammatillisista perustutkinnoista, joista vastaa K-P:n aikuiskoulutus). Nuorten koulutuksen tulosalueen päämääränä on tukea ja kehittää opetusta ja oppimista nuorten koulutuksessa opiskelijoiden tarpeiden, tavoitteiden ja edellytysten mukaisesti yhdessä heidän kanssaan. Tulosalue toteuttaa koulutusta ammatillisena peruskoulutuksena (26 perustutkintoa) työelämän kanssa yhteistyössä. Valmentavia ja valmistavia opintoja (Ammattistartti, Aikalisä ja Mamu) tarjotaan perusopetuksen jälkeiseen nivelvaiheeseen. Oppisopimustoimiston kanssa tehdään yhteistyötä nuorten oppisopimuksen kehittämiseksi. Opiskelijoiden hyvinvointia tuetaan ja edistetään opinto-ohjauksen ja opiskelijahuollon puitteissa. Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon kuuluu neljä tulosyksikköä, joiden toiminta jakautuu useaan toimipaikkaan: Teollisuus ja rakentaminen (Kokkola Torkinmäki) Liiketalous, palvelut ja kulttuuri (Kokkola Torkinmäki, Kälviä, Toholampi) Hyvinvointiala (Kokkola Terveystie) Luonnonvara-ala (Kannus, Kaustinen, Perho) Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa työskentelee xxx henkilöä (HTV-arvio 2014= 289), opiskelijoita on noin Vuotuiset toimintatuotot/toiminnan volyymi euroina on noin 28, 7 milj. (sis./ulk.) Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus Aikuiskoulutuksen tulosalueen päämääränä on aikuiskoulutuksen sekä yritysten ja toimialojen liiketoiminnan kehittäminen koulutuksen ja hanketoiminnan avulla. Tavoitteena on tarjota kysyntälähtöisiä koulutus- ja kehittämispalveluja yrityksille ja julkisyhteisöille sekä

2 kehittää koulutusyhtymän muuta palveluliiketoimintaa. Aikuiskoulutuksen toteuttamisen työkaluja ja toimintamuotoja ovat ammatillinen lisäkoulutus, oppisopimuskoulutus, vapaan sivistystyön koulutus, työvoimakoulutus ja muu maksullinen palvelutoiminta, kehittämishankkeet ja niihin sisältyvät koulutukset ja muu kehittämistoiminta. Koulutusta järjestetään näyttötutkintoihin valmistavina tai muina pitkäkestoisina koulutuksina, lyhytkestoisina koulutuksina ja yhdessä työelämän kanssa suunniteltuina kehittämishankkeina. Koulutusyhtymällä on järjestämissopimukset yli 50 näyttötutkintoon. Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutukseen kuuluu kolme tulosyksikköä: Teollisuus ja rakentaminen, Palvelualat ja Luonnonvara-ala Hyvinvointialat ja Kansanopisto Oppisopimuspalvelut Aikuiskoulutusta toteutetaan kaikissa KPEDUn omissa toimipaikoissa ja lisäksi Pietarsaaressa ja Kaustisella on pitkäaikaiset vuokratilat aikuiskoulutuksen toimintaan. Aikuiskoulutuspalveluja voidaan toteuttaa myös muualla Suomessa (ja ulkomaillakin?) Aikuiskoulutuksen tulosalueella työskentelee xxx henkilöä (154 htv v.2014), opiskelijoita vuosiopiskelijoiksi laskettuna on noin Toiminnan talouden volyymi vuositasolla on noin 14, 57 milj. (sis/ulk). Konsernipalvelut Konsernipalvelujen tehtävänä on johtaa yhtymäkokonaisuuden tuloksellista toimintaa ja tuottaa sisäisille ja ulkoisille asiakkaille ajantasaisia, laadukkaita ja kustannuksiltaan edullisia palveluja. Luottamushenkilö- ja hallintopalvelut muodostavat koulutuksen järjestäjätason tehtäväkokonaisuuden, joka vastaa perussopimuksen, koulutuksen järjestämisluvan ja lainsäädännön mukaisesti koulutusyhtymälle annettujen tavoitteiden saavuttamisesta ja resurssien kohdentamisesta tulosyksiköiden käyttöön. Yhteisiä palveluja kehitetään ulkoisten ja sisäisten asiakkuuksien näkökulmasta. Konsernipalveluiden tulosalue muodostuu seuraavista päätoiminnoista: Hallintopalvelut Johtamispalvelut (luottamushenkilöhallinto ja sisäinen johtaminen) Hallintopalvelut (yhtymän toimisto, laatu, tilastointi, opiskelijahallinto, markkinointi ja viestintä) Hanke- ja aluevaikutuspalvelut IT-palvelut Talous- ja henkilöstöpalvelut Talouspalvelut (taloushallinto, kirjanpito, maksuliikenne, ostolaskut, laskutus, hankinnat) Henkilöstöpalvelut (henkilöstöhallinto, palkanlaskenta, työsuhdeasiat) Kiinteistö- ja ruokapalvelut Tilapalvelut (kiinteistöjen kunnossapito ja rakentaminen) Käyttöomaisuuden hallinta (omaisuuden rahoitus ja hallinta) Työsuojelu

3 Ruokapalvelut Konsernipalveluissa työskentelee noin xx henkilöä ( 97 htv v 2014). Käyttötalouden toimintatuotot (sis./ulk.) vuonna 2014 ovat noin 18,2 milj.. TOIMINNAN KUVAUS TOIMIPAIKOITTAIN Kokkolan ammattikampus (ilman konsernipalveluja) Opiskelijoita (N/A): nuoret 1.435/aikuiset 560 K-P:n ammattiopiston rehtori Toimialapäälliköt, 2: Teollisuus ja rakentaminen, Liiketalous ja palvelut, kulttuuri, Koulutuspäälliköt: 3 oto + 1 (yhteiset opinnot) Aikuiskoulutusjohtaja Toimistopäällikkö Oppisopimuspäällikkö Yrityspalvelupäällikkö Aikuiskoulutuspäälliköt: Teollisuus ja rakentaminen Palvelualat Tekniikka ja liikenne (N/A): nuoret 867/aikuiset 280 Liiketalous (N/A): nuoret 290/aikuiset 116 Tietotekniikka (N/A): nuoret 61/aikuiset 70 HotRaCa (N/A): nuoret 166/aikuiset 15 Kulttuuri (N/A): aikuiset 79 Valmistavat koulutukset (N): 51 Oppisopimuspalvelut (PT/LK): 104/324 Kokkolan hyvinvointikampus Opiskelijoita (N/A): nuoret 357/aikuiset 228 Sos. terv. ala (N/A): nuoret 357/aikuiset 228 Toimialapäällikkö Koulutuspäällikkö/oto Kälviä Opiskelijoita (N/A): nuoret 109/aikuiset 32 Kansanopisto: 1100 vapaan sivistystyön opiskelijaa, 43 kansaopistolinjalaista, (63 ammattitutkinto-opiskelijaa) 8000 opiskelijaviikkoa (arvio 2013),

4 Hum. ja kasv. (N/A) nuoret 58/aikuiset 18 Kulttuuri (N/A) nuoret 51/aikuiset 10 Sos.terv.ala? aikuiset 4 Kannus Opiskelijoita (N/A): nuoret 205/aikuiset 135 Luonnonvara-ala (N/A): nuoret 205/aikuiset 135 Toimialapäällikkö, luonnonvara-ala Kaustinen Opiskelijoita (N/A): nuoret 33/aikuiset 47 Luonnonvara-ala (N/A): nuoret 33/aikuiset 47 Kaustinen Opiskelijoita (N/A): nuoret -/aikuiset 15 K-P:n aikuiskoulutus, johdetaan Kokkolasta Sos. terv. ala (N/A): nuoret -/aikuiset 15 Perho Opiskelijoita (N/A): nuoret 123/aikuiset 28 Luonnonvara-ala (N/A): nuoret 123/aikuiset 28

5 Toholampi Opiskelijoita (N/A): nuoret 52/aikuiset 29 Kulttuuriala (N/A): nuoret 52/aikuiset 29 yhteinen (kulttuurialan) koulutuspäällikkö, oto, Torkinmäen ja Kälviän kanssa Pietarsaari Opiskelijoita (N/A): nuoret -/aikuiset 15 Sos. terv. ala (N/A): nuoret -/aikuiset 15 K-P:n aikuiskoulutus, johdetaan Kokkolasta

lukuvuosi : 2asteen tarjotin Wilma kurssit joita valittu ilmoittautuneet lukiosta, muut energia ja ympäristö 2 osp 57 englanti 2 osp 3 etiikka

lukuvuosi : 2asteen tarjotin Wilma kurssit joita valittu ilmoittautuneet lukiosta, muut energia ja ympäristö 2 osp 57 englanti 2 osp 3 etiikka lukuvuosi 2016-17: 2asteen tarjotin Wilma kurssit joita valittu ilmoittautuneet lukiosta, muut energia ja ympäristö 2 osp 57 englanti 2 osp 3 etiikka 1 osp 76 1 kaustisen ev. op. fysiikka ja kemia 2 osp

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE Yhteishaun valinnan Yhteishaun valinnan tulokset julki aik. 12.6.2014 tulokset julki aik. 12.6.2014 KESÄ-HEINÄKUU Yhteishaun valinnan tulokset

Lisätiedot

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Hakukirje Yksi kirje, jolla haetaan lukiokoulutuksen järjestämislupaa ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupaa

Lisätiedot

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Hakukirje Yksi kirje, jolla haetaan lukiokoulutuksen järjestämislupaa ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupaa

Lisätiedot

2012 Osavuosikatsaus 1-9

2012 Osavuosikatsaus 1-9 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto 212 Osavuosikatsaus 1-9 Mikkeli Pieksämäki Juva www.esedu.fi Sisältö OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 3.9.212... 3 1 Perustutkinto-opiskelijoiden määrän kehittyminen...

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä MAAHANMUUTTAJARAPORTTI LUKUVUOSI 2014-2015 TOIMINNAN TAVOITE Maahanmuuttajatoiminnan strategia valmistui joulukuussa 2010. Strategian mukaan Keski- Pohjanmaan koulutusyhtymässä

Lisätiedot

s.2005 s.2006 s.2007 s.2008 s.2009 k.2010 s.2010 k.2011 s.2011 k.2012 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % 15,9 % 14,5 % 11,4 % 11,0 % 10,6 % 9,3 % 9,9 %

s.2005 s.2006 s.2007 s.2008 s.2009 k.2010 s.2010 k.2011 s.2011 k.2012 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % 15,9 % 14,5 % 11,4 % 11,0 % 10,6 % 9,3 % 9,9 % KPEDU:n ammatillisista perustutkinnoista valmistuneiden työttömyysaste v. 2005 12 ("Reimari tilastot") esim. k. 2011 tarkoittaa 1.1. 30.6.2009 valmistuneiden työttömyysastetta maaliskuussa 2011 18,0 %

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2014. Hallitus 20.2.2014 15/Liite 2

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2014. Hallitus 20.2.2014 15/Liite 2 KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2014 Hallitus 20.2.2014 15/Liite 2 Sisällys YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1. Toimintasäännön soveltaminen 1 2. Organisaatio 1 2.1 Johtosuhteet 1

Lisätiedot

Koulutusjohtajan käytännön työn ja henkilöstöjohtamisen ajankohtaisia haasteita

Koulutusjohtajan käytännön työn ja henkilöstöjohtamisen ajankohtaisia haasteita Koulutusjohtajan käytännön työn ja henkilöstöjohtamisen ajankohtaisia haasteita Rehtorien ja koulutusjohtajien ajankohtaispäivät 28.-29.1.2015 Tampere Rehtori, KT etunimi.sukunimi@vantaa.fi Vantaan ammattiopisto

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

#loistavatulevaisuus YHTEISHAKU 2016. 23.2. 15.3.2016 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI

#loistavatulevaisuus YHTEISHAKU 2016. 23.2. 15.3.2016 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI #loistavatulevaisuus 23.2. 15.3.2016 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Keski-Pohjanmaan ammattiopisto järjestää koulutusta nuorille seuraavissa toimipisteissä: Kokkolan ammattikampus,

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

Metsäalan perustutkinnon järjestäminen onnistuneena koulutustapana

Metsäalan perustutkinnon järjestäminen onnistuneena koulutustapana Metsäalan perustutkinnon järjestäminen onnistuneena koulutustapana Metsänomistajan metsäkoulu 27.11.2014 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 11 jäsenkuntaa 3 sopimuskuntaa Keski-Pohjanmaa on vahvan kulttuurija

Lisätiedot

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

LOMAKE 4. Ennakkotieto, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnettävän järjestämisluvan ja koulutustehtävän hakeminen

LOMAKE 4. Ennakkotieto, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnettävän järjestämisluvan ja koulutustehtävän hakeminen LOMAKE 4. Ennakkotieto, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnettävän järjestämisluvan ja koulutustehtävän hakeminen Taulukko 1. Hakijan perustiedot. Nimi Y-tunnus Lähiosoite Postinumero

Lisätiedot

ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ TAMPEREEN KAUPUNKI TRE:52/00.01.01/2017 ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty 19.1.2017, palvelualueen johtaja Teppo Rantanen 6 Voimaan 19.1.2017 Palvelualueen tehtävät, organisaatio

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 TULOSYKSIKKÖ 1 -TASOLLA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 TULOSYKSIKKÖ 1 -TASOLLA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 TULOSYKSIKKÖ 1 -TASOLLA Sivu 1 (7) Sitovuustaso: nettositova (toimintakate/-jäämä) KUNTAYHTYMÄN JOHTO PÄÄTÖKSENTEKOELIMET JA TILINTARKASTUS Toimintakulut -96 075,00 Toimintakate/-jäämä

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Markku Kainuun Suonpää, ammattiopisto, opettaja, aikuiskoulutus NTM, tutkintovastaava Ohjelma

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 9.12.2013 OPPIJAN VERKKOPALVELUT SEMINAARI Sari Ellonen Palvelulupaus Oppijan palvelukokonaisuudessa rakennetaan Koulutuksen sähköistä sivistyskeskusta (), josta löytyvät

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Yksikköhintojen kehitys vuosina 2006-2014

Yksikköhintojen kehitys vuosina 2006-2014 1 Yksikköhintakehitys 2006-2014 29.11.2014 / vs. Talouspäällikkö Yksikköhintojen kehitys vuosina 2006-2014 Ammatillisen perustutkinnon yksikköhintojen muutos vuodelle 2014 tuloksellisuusraha huomioiden

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Nro Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Kenttä Paikkakunta Vastuujoukkue 25.09.2016 11:00 M5D-40 PM Niilot TU II Hollihaka Kokkola Kokkola Niilot 25.09.2016 12:00 M5D-40 PM RePi KäTa Hollihaka

Lisätiedot

24.2. 17.3.2015 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI

24.2. 17.3.2015 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI 24.2. 17.3.2015 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Keski-Pohjanmaan ammattiopisto järjestää koulutusta nuorille seuraavissa toimipisteissä: Kalajoki Kokkolan ammattikampus, Närvilänkatu

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 1 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun aikana.

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO Ammatillinen peruskoulutus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO 2008 10 I VASTAAJAN TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi - valitkaa

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Opiskelijapalvelupäällikkö WinNova Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Porin ja Rauman ammattiopistot, Porin

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 21.5.2014 Sanna Penttinen Ammattikoulutuksen tutkintorakenne 52 perustutkintoa 190 ammattitutkintoa 132 erikoisammattitutkintoa Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa

Lisätiedot

Laadunhallinta osana johtamista Katri Luukka Apulaisrehtori Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelut Koulutuskeskus Salpaus

Laadunhallinta osana johtamista Katri Luukka Apulaisrehtori Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelut Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallinta osana johtamista Katri Luukka Apulaisrehtori Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelut Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 16.3.2012, Lahti YHTEISET

Lisätiedot

Hyria koulutus Oy:n ORGANISAATIO 1.1.2015

Hyria koulutus Oy:n ORGANISAATIO 1.1.2015 Hyria koulutus Oy:n ORGANISAATIO 1.1.2015 1 HYRIA KOULUTUS 19.12.2014 Hyria koulutus Oy ORGANISAATIO 1.1.2015 Hyria koulutus Oy Hallitus/Johtokunta Hyria aikuiskoulutus Oy Hallitus Kehittämis- ja hankepalvelut

Lisätiedot

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

Ohjeistusta perustietokyselyn täyttämiseen. Tilastointipäivän mukaiset opiskelijatiedot

Ohjeistusta perustietokyselyn täyttämiseen. Tilastointipäivän mukaiset opiskelijatiedot Lea Juhola erityisasiantuntija Ohjeistusta perustietokyselyn täyttämiseen Tilastointipäivän 20.9.2013 mukaiset opiskelijatiedot Ammatillinen peruskoulutus ja oppisopimuskoulutus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Perustietokyselyn täyttäminen -ammatillinen peruskoulutus

Perustietokyselyn täyttäminen -ammatillinen peruskoulutus Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät 4.9. Oulu, 6.9. Tampere, 11.9. Helsinki Perustietokyselyn täyttäminen -ammatillinen peruskoulutus Emmi Ranta, erityisasiantuntija, OPH Ammatillinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivä 9.9.2014. Kommenttipuheenvuoro Hannu Laurila, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Keuda

Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivä 9.9.2014. Kommenttipuheenvuoro Hannu Laurila, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Keuda Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivä 9.9.2014 Kommenttipuheenvuoro Hannu Laurila, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Keuda 8.9.2014 Perustietoja Keudasta www.keuda.fi 8.9.2014 Kuntayhtymä,

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Lisätiedot

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa 31.10.2014 Esa Oikarinen Koulutuspäällikkö Kainuun ammattiopisto Kainuun ammattiopisto (KAO) Osa Kajaanin kaupungin

Lisätiedot

Toimintajärjestelmä Mitä se on? Case Varia. Kansallinen laatuverkostotapaaminen 23.3. 2010 Laila Bröcker

Toimintajärjestelmä Mitä se on? Case Varia. Kansallinen laatuverkostotapaaminen 23.3. 2010 Laila Bröcker Toimintajärjestelmä Mitä se on? Case Varia Kansallinen laatuverkostotapaaminen 23.3. 2010 Laila Bröcker Toimintajärjestelmä.. Mikä se on? Toimintajärjestelmä sisältää toimintaprosessit, toiminnan mittaamisen

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (myöhemmin Kuntayhtymä ) järjestää ammatillisesta koulutuksesta, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ja vapaasta sivistystyöstä annettujen lakien

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. 24.2. 17.3.2015 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI

YHTEISHAKU 2015. 24.2. 17.3.2015 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI 24.2. 17.3.2015 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Keski-Pohjanmaan ammattiopisto järjestää koulutusta nuorille seuraavissa toimipisteissä: Kalajoki Kokkolan ammattikampus, Närvilänkatu

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus

Koulutuskeskus Salpaus Koulutuskeskus Salpaus Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä on maakunnallinen koulutuksen järjestäjä, kehittäjä ja ylläpitäjä. Koulutuskeskus Salpauksen,

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä maakunnan ammattitaidon ja osaamisen kehittäjänä 28.3.2017 Esa Karvinen Kuntayhtymän johtaja PKKY 13 pohjoiskarjalaista omistajakuntaa

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi Koulutuskuntayhtymä Tavastia 17.10.2017 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Vanaja Koulutus

Lisätiedot

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillisen koulutuksen merkitys kunnille ja elinkeinoelämälle -seminaari 11.5.2011 Sanna Halttunen-Välimaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Turun toimisto

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 21.06.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 57/531/2012 Närvilänkatu 8 67100 KOKKOLA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus- ja kulttuuriministeriö on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 9

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Omistajakunnat Valtuusto Puheenjohtaja Jari Blom Hallitus Puheenjohtaja Pauli Partanen Tarkastuslautakunta Johtaja Vesa Saarikoski aikuisopisto ammattiopisto

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2014. 24.2. 14.3.2014 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI

YHTEISHAKU 2014. 24.2. 14.3.2014 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI 24.2. 14.3.2014 HAE NETISSÄ WWW.opintopolku.FI Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan ammattiopisto järjestää koulutusta nuorille seuraavissa toimipisteissä: Kokkolan ammattikampus, Närvilänkatu

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTO- TOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

NÄYTTÖTUTKINTO- TOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos NÄYTTÖTUTKINTO- TOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Opiskelijat näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa v. 2012 oppilaitos

Lisätiedot

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Hallitus 21.9.2012 LIITE 1 VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1-2 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen, RAMK, LAO, LAMO ja Urheiluopisto mittarit 3-4 Yhteenveto tulosalueiden tuloksista /31.8.2011-10,

Lisätiedot

Maahanmuuttajaopiskelijoiden ohjaus- ja tukipalvelujen kehittäminen Jyväskylän aikuisopistossa

Maahanmuuttajaopiskelijoiden ohjaus- ja tukipalvelujen kehittäminen Jyväskylän aikuisopistossa Maahanmuuttajaopiskelijoiden ohjaus- ja tukipalvelujen kehittäminen Jyväskylän aikuisopistossa Minna Sillanpää, koulutuspäällikkö Jyväskylän aikuisopisto, yhteiset opinnot ja ohjauspalvelut Sisältö Jyväskylän

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5

Otsikko Sivu. 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5 PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Ammattiosaamisen toimikunta Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5 PÖYTÄKIRJA 6/2015 2 Ammattiosaamisen toimikunta

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Hyria koulutus Oy:n ORGANISAATIO 1.8.2015

Hyria koulutus Oy:n ORGANISAATIO 1.8.2015 Hyria koulutus Oy:n ORGANISAATIO 1.8.2015 Hyria koulutus Oy ORGANISAATIO 1.8.2015 Hyria koulutus Oy Hyria aikuiskoulutus Oy Hallitus/Johtokunta Kehittämis- ja hankepalvelut Kehitysjohtaja Ari Orelma Koulutuksen

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

Oma ala, oma paikka, oma tulevaisuus! www.kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ. Yhteishaku 2009 13.9.2012

Oma ala, oma paikka, oma tulevaisuus! www.kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ. Yhteishaku 2009 13.9.2012 Oma ala, oma paikka, oma tulevaisuus! Yhteishaku 2009 1 K-P:n opojen ja rehtoreiden tapaaminen Kannus 7.9.2012. Filosofiaa.. Asiantuntijan on tiedettävä asioita, mutta myös hallittava teorioita ja menetelmiä.

Lisätiedot

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Taustalla maailmantalouden ja euroalueen ongelmat, Suomen talouden rakennemuutos ja heikko kilpailukyky Korkea työttömyys sekä valtion ja kuntien alijäämät johtuvat

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (AMKESU)

KESKI-POHJANMAAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (AMKESU) KESKI-POHJANMAAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (AMKESU) 1. Taustaa Opetushallitus käynnisti ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma-prosessin (AMKESU) elokuussa 2013 järjestetyssä

Lisätiedot

Paikka Kaikille, eli yhteistyö opiskelijoiden valintavaiheessa

Paikka Kaikille, eli yhteistyö opiskelijoiden valintavaiheessa KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ Paikka Kaikille, eli yhteistyö opiskelijoiden valintavaiheessa Yhteishaussa ilman paikkaa jääneille, 10-luokalle, Ammattistarttiin ja Aikalisään hakeneille löytyisi jokaista

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

PALAVA-projektin vertaisarviointi

PALAVA-projektin vertaisarviointi PALAVA-projektin vertaisarviointi 1. Hanketoiminnan strategiset tavoitteet ja periaatteet Esimerkkejä tietolähteistä:- Strategiat - Hanketoiminnan suunnitelma/strategia - Toimintaohjeet - Pöytäkirjat ja

Lisätiedot

Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa. Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola

Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa. Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa (vrt. Ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus) Salpauksessa laadunhallinnalla

Lisätiedot

ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ TAMPEREEN KAUPUNKI TRE:52/00.01.01/2017 ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty 31.8.2017, palvelualueen johtaja Teppo Rantanen Voimaan 31.8.2017 Palvelualueen tehtävät, organisaatio

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen ja sen ohjaaminen - koulutuksen järjestäjän näkökulma. Arja-Leena Saastamoinen 13.12.2011

Elinikäinen oppiminen ja sen ohjaaminen - koulutuksen järjestäjän näkökulma. Arja-Leena Saastamoinen 13.12.2011 Elinikäinen oppiminen ja sen ohjaaminen - koulutuksen järjestäjän näkökulma Arja-Leena Saastamoinen 13.12.2011 Etelä-Savon Koulutus Oy Perustettu 1.1.2009, koulutustehtävä ja järjestämisluvat siirtretty

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana 1 Taustatietoja Laaja-alainen kuntayhtymä toiminut 12 vuotta Omistuspohja: 14 jäsenkuntaa ja 3 sopimusperusteista kuntaa 2007 budjetti 37 m Yksikköhintaopiskelijoita

Lisätiedot

Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden

Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 6.4.2017 Ohjaus- ja opiskelijahuoltopalvelut, palveluesimies Erja Kärnä,

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TULOSYKSIKKÖ 1 -TASOLLA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TULOSYKSIKKÖ 1 -TASOLLA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TULOSYKSIKKÖ 1 -TASOLLA Sivu 1 (6) Sitovuustaso: nettositova (toimintakate/-jäämä) KUNTAYHTYMÄN JOHTO PÄÄTÖKSENTEKOELIMET JA TILINTARKASTUS Toimintakulut -138 750,00 Toimintakate/-jäämä

Lisätiedot

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan!

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Syysseminaari 3. 4.10.2017 Joensuu Esa Karvinen, kuntayhtymän johtaja Väkiluku 164 085 ihmistä (Tilastokeskus 31.12.2016).

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014 SOPIMUSLUONNOS 1 Kannuksen kaupungin, Toholammin, Kaustisen, Perhon, Vetelin ja Halsuan kuntien, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kaustisen evankelisen opiston keskeinen sopimus kuraattoripalvelujen

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke 2012 16.5.2013 Kai Ollila Mitä on TYKE-toiminta? Toiminnalla tarkoitetaan yrityksille ja julkisyhteisöille, erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2013 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI

YHTEISHAKU 2013 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä TOINEN ASTE Ammattiopisto Nuoria 1050 Aikuisia 20 Kauppaopisto Nuoria 390 Aikuisia 90 Sosiaali- ja terveysalan opisto Nuoria 320

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Soveltuvuus- ja kielikokeet yhteishaussa 2014 3 11 Alustava suunnitelma lukuvuodelle 2014-15 4 12 9. -luokkalaisten vierailujen palautteet

Lisätiedot

VALMA ja TELMA seminaari

VALMA ja TELMA seminaari Syksy 2014 VALMA ja TELMA seminaari 22.9.2015 4/5/13 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen koulutusten aseman ja sisällön selkiyttämisen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Mitä must tulee isona? Opiskeluvaihtoehtoja peruskoulun päättäneille tai keskeyttäneille. Esite nuorille, vanhemmille ja opinto-ohjaajille

Mitä must tulee isona? Opiskeluvaihtoehtoja peruskoulun päättäneille tai keskeyttäneille. Esite nuorille, vanhemmille ja opinto-ohjaajille Mitä must tulee isona? Opiskeluvaihtoehtoja peruskoulun päättäneille tai keskeyttäneille Esite nuorille, vanhemmille ja opinto-ohjaajille Keski-Pohjanmaan toisen asteen oppilaitosverkosto / Johanna Kattilakoski

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot