Nybyn Olhavan tuulivoimapuistot

Transkriptio

1 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAALERITEHDAS OY, TUULIWATTI OY Nybyn Olhavan tuulivoimapuistot LINNUSTOSELVITYKSET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P18173

2 2 (34) Suorsa Ville Sisällysluettelo 1.1 Linnusto Lähtötiedot ja menetelmät Linnuston nykytila Hankkeen linnustovaikutukset Luontovaikutusten arvioinnin epävarmuustekijät Linnusto Haitallisten vaikutusten ehkäiseminen ja lieventäminen Linnusto YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA Linnusto Kirjallisuus Liitteet: LIITE 1. Pesimälinnustokartta LIITE 2. Metson soidinaluekartoituksen tulokset (vain viranomaiskäyttöön!) LIITE 3. Petolintuselvityksen tulokset (vain viranomaiskäyttöön!)

3 3 (34) Nybyn Olhavan tuulivoimapuistot 1.1 Linnusto Lähtötiedot ja menetelmät Yleistä Pesimälinnusto Nybyn Olhavan alueelle suunniteltujen tuulivoimapuistojen linnustoa selvitettiin maastoinventoinneilla vuonna Inventoinnit koostuivat kevätmuutontarkkailusta, pesimälinnustoinventoinneista, metson soidinaluekartoituksesta sekä alueella pesivien petolintujen reviirien kartoittamisesta. Linnustoselvitysten maastotöistä ovat vastanneet linnustoasiantuntijat Ville Suorsa ja Eino Mikkonen. Linnustovaikutusarvioinnin on laatinut FM biologi Ville Suorsa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n Oulun toimistolta. Linnustoselvitysten ensisijaisena tavoitteena oli selvittää hankealueen pesimälinnusto sekä suojelullisesti arvokkaiden lajien reviirien sijainti, ja luoda yleiskuva alueen kautta muuttavaan linnustoon. Linnustoselvitysten aikana kiinnitettiin erityistä huomiota kaikkiin suojelullisesti arvokkaisiin lajeihin, kuten Suomen Punaisen kirjan uhanalaisiin ja silmälläpidettäviin lajeihin (Rassi ym. 2010), EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeihin (79/409/ETY), Suomen luonnonsuojelulailla ( /1096) ja luonnonsuojeluasetuksella ( /160) uhanalaisiksi tai erityistä suojelua vaativiksi säädettyihin lajeihin. Maastohavainnointia täydentävää tietoa alueen linnustosta hankittiin lisäksi haastattelemalla alueen tuntevia lintu- ja luontoharrastajia sekä metsästysseurojen edustajia. Linnustoselvityksen pohjatiedoiksi hankittiin myös tiedot lähialueen erityisesti suojeltavien petolintujen mahdollisista pesäpaikoista Metsähallitukselta sekä tiedot mahdollisista sääksen pesistä Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseon sääksirekisteristä. Hankealueen pesimälinnustoa selvitettiin yleisesti käytössä olevien ja pesimälinnustoinventointeihin tarkoitettuja laskentamenetelmiä (kartoituslaskenta ja pistelaskenta) soveltaen (mm. Koskimies & Väisänen 1988). Tuulivoimapuistoalueen pesimälinnustoa selvitettiin suunniteltujen voimalapaikkojen alueella toteutettujen pistelaskentojen avulla sekä kiertelemällä kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella ennalta valittuja kohteita, joissa suojelullisesti arvokkaita lajeja arvioitiin esiintyvän. Jokaisella voimalapaikalla toteutetut pistelaskennat toistettiin kahteen kertaan, minkä lisäksi hankealue kierrettiin kattavasti läpi siten, että alueen jokaisessa kohdassa käytiin vähintään kerran pesimäkauden aikana. Hankealueiden pesimälinnustoinventoinnit toteutettiin välisenä aikana, jolloin pesimälinnuston inventointiin käytettiin aikaa yhteensä noin 30 tuntia. Runsaasti täydentävää pesimälinnustoaineistoa saatiin myös hankealueet kattavissa metson soidinaluekartoituksissa sekä petolintujen reviirien kartoituksen yhteydessä. Laskentojen aikana keskityttiin erityisesti selvittämään suojelullisesti arvokkaiden lajien esiintyminen alueella, mutta myös kaikkien muiden lajien esiintyminen kirjattiin ylös. Alueen laajuudesta ja kartoitusresurssien määrästä johtuen tulkinta tehtiin ns. minimiperiaatteella, jolloin yksikin sopivassa elinympäristössä tehty pesintään viittaava havainto riitti siihen, että laji tulkittiin alueella pesiväksi. Linnustoselvitysten yhteydessä kiinnitettiin huomiota myös mahdollisiin petolintujen pesäpaikkoihin, metson soidinalueisiin sekä muihin linnustollisesti arvokkaisiin kohteisiin. Laskennat suoritettiin hyvissä havainnointiolosuhteissa ja ne ajoitettiin pääasiassa aikaiseen aamuun, noin 4 6 tuntia auringon nousun jälkeiseen aikaan. Laskentojen aikana havaitut linnut kirjattiin ylös vihkoon

4 4 (34) ja maastokartoille, ja tulokset tulkittiin toimistotyönä ko. laskentamenetelmästä annettujen ohjeiden (mm. Koskimies & Väisänen 1988) mukaisesti. Metson soidinalueiden kartoitus Nybyn Olhavan tuulivoimapuistojen alueilla toteutettiin metson soidinalueiden kartoitus maastoselvityksenä, jolloin lajin potentiaalisia soidinpaikkoja inventointiin välisenä aikana. Inventointeihin käytettiin aikaa yhteensä noin 20 tuntia, minkä lisäksi täydentävää aineistoa saatiin mm. alueen pesimälinnustoinventointien yhteydessä. Maastokartoituksen lisäksi ja lähtötiedoiksi selvitettiin alueelta jo mahdollisesti tiedossa olevia soidinpaikkoja alueen metsästysseuroilta (Olhavan riistamiehet, Takaluoman hirviseura). Tarkistetut mahdolliset metson soidinpaikat arvotettiin seuraavalla luokituksella (luokitus: Tuomala, ): I: Todettu, toimiva soidinpaikka, joka sisältää maastossa selkeästi erottuvan soidinkeskuksen. Alueelta havaintoja useista yksilöistä ja/tai runsaasti hakomispuita, jätöksiä, siivenvetojälkiä ja/tai höyheniä. Alueella viitteitä tai näköhavaintoja koppeloista. II: Ympäristön perusteella mahdollinen soidinpaikka. Alue ilmoitettu aiempien havaintojen perusteella soidinpaikaksi tai alue löydetty maastoselvitysten aikana, mutta selkeää soidinkeskusta ei hahmoteta. Ympäristössä hakomispuita ja jätöksiä. Lähialueella havaittu yksittäisiä lintuja päiväreviireillä. III: Ympäristön perusteella tuhoutunut soidinpaikka. Aiemmin tiedossa ollut soidinkeskus, joka on nykyisin metsätalouden vahvasti muuttama. Lähimaastosta ei ole hahmotettavissa selkeää uutta soidinpaikkaa. Ei havaintoja metsoista tai yksittäisiä havaintoja kauempana päiväreviireillä. Metson soidinaluekartoituksen tulokset on esitetty liitekartalla 2, joka esitetään ainoastaan kaavoituksesta vastaaville viranomaisille sekä riista-alan sidosryhmille soidinpaikoille mahdollisesti koituvan häirinnän vuoksi. Petolintujen reviirien kartoitus Nybyn Olhavan tuulivoimapuistojen alueilla sekä niiden läheisyydessä pesivien petolintujen reviirejä kartoitettiin ja lintujen liikkeitä seurattiin sekä välisenä aikana, jolloin kartoitukseen käytettiin aikaa yhteensä noin 120 tuntia. Selvitys toteutettiin soveltamalla Helsingin yliopiston eläintieteen yksikön petolintuseurannasta antamia ohjeita (Helsingin yliopisto 2011). Selvitys toteutettiin tarkkailemalla alueella liikkuvien petolintujen liikkeitä hyvältä näköalapaikalta esim. lintutornista, sorakasalta tai hakkuuaukealta (Kuva 1). Lintujen liikkeet merkittiin kartoille ja vihkoon, ja ne tulkittiin myöhemmin toimistotyönä. Petolintujen reviirejä etsittiin aktiivisesti myös jalkautumalla hankealueille, ja etsimällä lintuja sekä niiden pesiä sopivilta metsäalueilta. Sopivan näköisissä metsiköissä soitettiin selvityksen kohteena olevien lajien ääntä ja yritettiin ääniatrapin avulla saada merkkejä alueella mahdollisesti pesivistä petolinnuista. Hankealueilla mahdollisesti sijaitsevat petolintujen risupesät pyrittiin löytämään, mutta alueen ulkopuolella sijaitsevia pesiä ei etsitty yhtä tarkoin, koska hankkeiden toteuttaminen ei uhkaa näiden pesäpaikkojen säilyvyyttä. Selvityksen maastotyöskentelyn aikana ja petolintujen reviirien tulkinnassa hankealueiden rajoja ei noudatettu orjallisesti, koska lintujen reviirit ovat lajista riippuen hyvinkin laajoja ja hankealueiden ulkopuolella pesivien petolintujen reviirit saattavat ulottua myös tuulivoimapuistojen alueelle. Havaittujen petolintujen reviirien laajuutta ja reviirien rajoja sekä reviirin käyttöä ei voida tulkita yksiselitteisesti näinkään laajan seurannan aikana. Seuranta on otos alueella pesivien petolintujen liikkeistä koko niiden pesimäkauden aikana, koska reviirin eri osien käyttö voi jossain määrin vaihdella pesimäkauden eri vaiheissa. Liitekartalle rajatut reviirit (liite 3) osoittavat lajin oletetun reviirin sijaintia, ja ne on rajattu alueelle, missä lintujen on yleisimmin havaittu liikkuvan. Petolintujen reviirikartta esitetään ainoastaan kaavoituksesta vastaaville viranomaisille petolintuihin mahdollisesti kohdistuvan häirinnän vuoksi.

5 5 (34) Kuva 1. Nybyn Olhavan tuulivoimapuistojen linnustoselvitysten muutontarkkailun sekä petolintujen reviirikartoituksen havainnointipaikat.

6 6 (34) Muuttolinnusto Hankealueiden kautta kulkevaa lintujen muuttovirtaa seurattiin kevätmuutontarkkailun avulla välisenä aikana, jolloin muuttoa seurattiin 13 päivänä yhteensä noin 100 tuntia. Muutontarkkailun tarkoituksena oli selvittää tuulivoiman törmäysvaikutuksille alttiiksi tiedettyjen lintulajien (mm. laulujoutsen, hanhet, kurki ja petolinnut) tai alueen kautta erityisen runsaana muuttavien lintulajien yksilömääriä, niiden käyttämiä lentoreittejä ja lentokorkeuksia hankealueilla sekä niiden välittömässä läheisyydessä, sekä luoda yleiskuva muuhun hankealueen kautta muuttavaan linnustoon. Muutontarkkailua suoritettiin yhden havainnoijan voimin useammasta havainnointipisteestä, mutta pääasiallisena havainnointipaikkana toimivat Myllykankaan kalliolouhosalue sekä Olhavan tuulivoimapuistoalueelle rakennettu lintutorni (Kuva 1). Arktisten vesilintujen muuttoa seurattiin lisäksi Laitakarin venesatamasta sekä Kaakkurinniemestä (Kuva 1). Muutontarkkailuajat valittiin vallitsevan lintutilanteen ja muuton etenemisen sekä säätilan mukaan siten, että muuttolinnustoselvityksen ja linnustovaikutustenarvioinnin kannalta merkittävimpien lintulajien päämuuttokausi sekä muuton yleinen luonne saatiin havainnoitua riittävän hyvin. Havaituista linnuista kirjattiin ylös niiden lentoreitit sekä lentokorkeudet. Nybyn Olhavan alueelle suunniteltujen tuulivoimaloiden törmäysriskikorkeus on m. Nybyn Olhavan suunniteltujen tuulivoimapuistojen alueilla ei suoritettu syysmuuton tarkkailua syksyllä 2012, vaan syysmuuttoa koskevat kuvaukset perustuvat pääosin Myllykankaan YVAmenettelyn aikana julkaistuihin tietoihin (Pöyry Finland Oy 2011). Törmäysmallinnus ja populaatiomallinnus Tuulivoimaloiden linnuille aiheuttamaa törmäysriskiä arvioitiin käyttämällä yleisesti käytössä olevaa törmäysmallinnusta (ks. Band ym. 2007). Bandin mallissa törmäysriskiä arvioidaan kaksiulotteisen tasoprojektion avulla, jonka koko perustuu suunnitellun tuulivoimapuiston leveyteen, voimalayksiköiden lukumäärään sekä niiden fyysisiin mittoihin. Malli suhteuttaa koko tuulivoimapuiston roottorien yhteispinta-alan (törmäysikkuna) tutkimusikkunan pinta-alaan (hankealueen leveys x tutkimusikkunan määritelty korkeus). Tämän tuloksena saadaan arvio niiden lintujen lukumäärästä, joilla on teoreettinen todennäköisyys törmätä roottorien lapoihin. Arvio tuulivoimapuistoon törmäävien lintujen lukumäärästä saadaan kertomalla törmäysikkunan läpi lentävien lintujen lukumäärä lajikohtaisella törmäystodennäköisyydellä. Mallissa käytetty laskennallinen törmäystodennäköisyys perustuu lintujen fyysisiin mittoihin sekä lentonopeuteen ja tuulivoimaloiden teknisiin ominaisuuksiin (Scottish Natural Heritage 2010). Alkuperäisen mallin perusolettamuksia korjattiin hieman sen realistisuuden parantamiseksi. Alkuperäinen malli ei lähtökohtaisesti huomioi esimerkiksi lintujen käytöksessä tapahtuvia muutoksia tai lintujen tekemiä väistöliikkeitä kun ne kohtaavat tuulivoimalat. Väistöliikkeet huomioidaan käyttämällä väistökertoimia, joiden avulla määritellään kuinka suuri osuus alueen kautta oletettavasti kulkevasta lintumuutosta väistää tuulivoimaloita (Scottish Natural Heritage 2010). Törmäyslaskelmissa väistökertoimena käytettiin lajikohtaisia väistökertoimia, jotka vaihtelivat välillä %. Tuoreimman tiedon perusteella vain 1 2 % linnuista ei muuttaisi käyttäytymistään tuulivoimapuiston rakentamisen jälkeen. Tuulivoimaloiden väistö voi tapahtua kahdessa vaiheessa: 1. Linnut lähtevät kiertämään tuulivoimaloita jo heti havaittuaan ne, koska hyvissä sääolosuhteissa kookkaat voimalat näkyvät varsin kauas ja linnuilla on siten hyvät mahdollisuudet ja runsaasti aikaa muuttaa lentorataansa jopa muutaman kilometrin etäisyydeltä siten, että ne eivät edes joudu voimaloiden lähietäisyydelle. 2. Linnut huomaavat tuulivoimalat ns. viime hetkellä, kun ne ovat ajautuneet voimaloiden läheisyyteen, mutta pystyvät vielä lentorataansa muuttamalla ylittämään tai kiertämään ne

7 7 (34) Arviointimenetelmät tai väistämään pyörivät lavat. Tässä tapauksessa väistön onnistuminen riippuu hyvin voimakkaasti linnun fyysisistä ominaisuuksista ja lajikohtaiset erot voivat olla suuria. Törmäysmallinnuksessa tutkimusikkunan leveydeksi määriteltiin 7000 m, joka on havaintojen perusteella tarkastelun kohteena olevien lajien oletetun muuttoväylän keskimääräinen leveys hankealueiden kohdalla. Tutkimusikkunan korkeudeksi määriteltiin 300 m. Mallissa oletetaan, että alueiden kautta muuttavat linnut ovat jakaantuneet tasaisesti tutkimusikkunan alueelle, mikä ei todellisuudessa pidä aivan paikkaansa, mutta vuosien välisen vaihtelun (mm. muuttoreitit, lentokorkeudet) vuoksi se kuvaa keskimääräistä tilannetta riittävän hyvin. Mallissa törmäysikkuna muodostuu suunniteltujen tuulivoimapuistojen voimaloiden lukumäärästä ja niiden fyysisistä mitoista. Mallissa Myllykankaalle on suunniteltu 22 voimalaa, Nybyn alueelle 8 voimalaa, Olhavan laajennusalueelle 3 voimalaa ja Olhavan tuulivoimapuiston alueelle 8 voimalaa (ks. Kuva 1). Törmäysmallinnus tehtiin samanaikaisesti kaikille alueen tuulivoimapuistoille, jotta niiden yhteisvaikutukset mantereen yllä muuttavaan linnustoon voitiin arvioida. Törmäysmallinnuksen jälkeen arvioitiin törmäyskuolleisuuden vaikutukset alueen läpimuuttaville populaatioille. Populaatiovaikutukset arvioitiin Koistisen (2004) esittämällä yksinkertaisella tavalla, joka ennustaa törmäyskuolleisuuden aiheuttamat vaikutukset populaatioon. Populaatiomallinnus huomioi vain tuulivoimapuiston aiheuttaman törmäyskuolleisuuden vaikutuksen populaatiotasolla, eikä ota huomioon populaatiossa tapahtuvia luontaisia muutoksia mm. syntyvyydessä ja kuolleisuudessa tai eri ikäluokkien säilyvyydessä. Nybyn tuulivoimapuiston kohdalla törmäysmallinnus tehtiin myös alueen läpi kulkevalle sääkselle, joka pesii hankealueen itäpuolella ja käy saalistamassa sen länsipuolisella rannikolla. Tässä törmäysmallissa sääksi lentää hankealueen läpi törmäyskorkeudella itä-länsi- suunnassa. Oletetaan, että sääksi käy rannikolla saalistamassa neljä kertaa päivän aikana, jolloin läpilentoja tulee yhteensä kahdeksan / päivä. Sääksen pesimäkauden pituudeksi arvioidaan enintään toukokuun toisen viikon ja elokuun lopun välinen aika, jolloin 110 päivän aika linnut lentävät hankealueen läpi yhteensä noin 880 kertaa. Suunniteltujen tuulivoimapuistojen vaikutuksia alueen linnustoon arvioitiin hyödyntämällä tuulivoiman linnustovaikutuksista julkaistua tuoreinta kirjallisuustietoa. Kotimaisia tutkimuksia tuulivoiman linnustovaikutuksista ei ole vielä juurikaan olemassa, joten perustuu pääosin muualta maailmasta saatavissa olevaan tietoon. Pesimälinnustoon kohdistuvina vaikutuksina arvioitiin sekä rakentamisen aikaisia vaikutuksia lintujen elinympäristöön ja linnuille aiheutuvaa häirintää sekä tuulipuiston toiminnan aikaisia mahdollisia häiriö-, este- ja törmäysvaikutuksia. Työn lopullinen vaikutusten on tehty sillä oletuksella, että muuttavat linnut väistävät tuulivoimaloita, kuten useimmat tulokset maailmalta osoittavat. Väistön yleisyyteen vaikuttavat kuitenkin monet paikalliset ja lajikohtaiset tekijät, ja sen yleisyydestä Suomen olosuhteissa ja laajojen tuulivoimapuistojen kohdalla ei ole olemassa varmaa tietoa Linnuston nykytila Pesimälinnusto Valtakunnallisessa Lintuatlashankkeessa selvitettiin koko Suomen pesimälinnuston levinneisyyttä 10 x 10 km suuruisilla atlasruuduilla vuosina (Valkama ym. 2011). Nybyn Olhavan hankealueet kuuluvat kokonaisuudessaan Iin Olhavan (726:342, selvitysaste tyydyttävä) ja Myllykankaan (727:342; selvitysaste hyvä) atlasruutuihin. Ruuduissa havaittiin atlaksen aikana yhteensä 111 lintulajia, joista 93 lajia tulkittiin alueella varmasti tai todennäköisesti pesiväksi (Valkama ym. 2011). Alueen pesivän maalinnuston keskitiheydeksi on arvioitu noin paria/km 2 (Väisänen ym. 1998). Hankealueiden elinympäristöt ovat enimmäkseen karuja havupuuvaltaisia kangasmaita ja kallioisia männiköitä sekä ojitettuja turvemaita. Tavanomaisen metsätalousvaltaisen alueen lomaan si-

8 8 (34) joittuu useita pienialaisia ojittamattomia suoalueita, muutamia pieniä suorantaisia lampia sekä kolme suurempaa puroa. Hankealueiden itäosassa ja itäpuolella sijaitsee laajempi, avonainen ja kapea-alainen Ulkusuo. Hankealue on kokonaisuudessaan metsätalouskäytössä ja sen metsät ovat suurelta osin käsiteltyjä, eikä luonnontilaista metsää ole kuin hyvin kapeina kaistaleina Säynäjäojan, Antinojan ja Mätäsojan varsilla sekä Sahajärven pohjois- ja koillispuolella. Kesän 2012 linnustoselvitysten aikaan hankealueilla havaittiin yhteensä 78 lintulajia, joista 59 lajia arvioitiin alueella varmasti tai todennäköisesti pesiväksi (Taulukko 1). Hankealueilla pesivien suojelullisesti arvokkaiden lajien reviirien sijainti on esitetty liitekartalla 1. Alueen pesimälinnusto koostuu pääasiassa alueellisesti yleisistä ja runsaslukuisista pesimälajeista. Alueen selkeästi yleisimmät pesimälajit ovat pajulintu ja peippo. Seuraavaksi yleisimpiä pesimälajeja ovat metsäkirvinen, punarinta, leppälintu, vihervarpunen ja laulurastas. Pienien lampien lajistoon kuuluvat mm. tavi, sinisorsa, haapana, jouhisorsa, tukkasotka ja telkkä. Alueen lammilla havaittiin useaan otteeseen myös kiertelevä laulujoutsenpari, mutta kyseessä on kihlapari, joka ei vielä tänä vuonna pesinyt alueella. Ulkusuolla havaittiin kerran myös kiertelevä merihanhi. Alueen soiden kuuluvin ja näkyvin laji on valkoviklo, joita pesii lähes jokaisella avoimemmalla suolla. Soiden kahlaajalajistoon kuuluvat myös liro, taivaanvuohi ja kuovi. Varpuslinnuista märimpien soiden alueella havaittiin niittykirvisiä ja keltavästäräkkejä. Soiden sekä suorantaisten lampien lajistoon kuuluu myös kurki, joita alueella pesinee 4 6 paria. Alueella havaittiin kuusi varmasti tai todennäköisesti pesivää petolintulajia, minkä lisäksi alueen itäpuolella pesii kalasääski. Alueen petolintuja on käsitelty tarkemmin myöhemmissä kappaleissa, petolintujen reviirikartoituksen yhteydessä. Metsähallituksen petolinturekisterin mukaan 15 km etäisyydellä hankealueista ei sijaitse tiedossa olevia meri- tai maakotkan pesäpaikkoja. Sen sijaan km etäisyydellä hankealueista sijaitsee yhteensä neljä tunnettua muuttohaukan reviiriä (Ollila 2011). Luonnontieteellisen keskusmuseon sääksirekisterin mukaan alueiden läheisyydessä ei sijaitse tiedossa olevia sääksen pesäpaikkoja (Honkala 2011). Alueella ei tehty havaintoja pöllöistä erittäin heikon ravintotilanteen vuoksi. Hankealueella havaittiin metsäkanalinnuista kaikkia neljää lajia, joista teeri ja metso olivat runsaimpia lajeja. Nybyn hankealueelta tunnistettiin kaksi merkittävää teeren soidinaluetta Ulkulammin ja Soidinrämeen alueelta. Havaintojen perusteella hankealueilla on varsin vanha teerikanta, vaikka loppukesällä poikuetilanne näyttikin varsin heikolta. Nybyn Olhavan alueilta paikannettiin useampia metson soidinalueita, joista yhden soidinkeskus pystyttiin paikantamaan. Metson soidinalueita on käsitelty tarkemmin, myöhemmin soidinpaikkakartoituksen yhteydessä. Pyitä havaittiin alueen muutamissa harvoissa kuusikoissa, lähinnä suurempien ojien varsilla. Hoikkalammin soistuneelta rannalta löydettiin riekon munapesä. Hankealueella ei juurikaan tavata vanhan metsän lajeja alueen metsien yleisestä rakenteesta johtuen. Alueen merkittävin vanhan ja varttuneen kuusimetsän alue sijoittuu Sahajärven pohjois- ja koillispuolelle. Metsikössä havaittiin mm. pesivä varpushaukka, pari vanhaa kanahaukan pesää, puukiipijöitä, pyy sekä pohjantikka. Lisäksi metsässä on jonkin verran kolopuita mm. tiaisten ja sieppojen pesäpaikoiksi. Hankealueen pohjoisosassa, Säynäjäojan varrella havaittiin huuteleva käenpiika. Alueen muutamilla laajemmilla hakkuilla pesii tervapääskyjä hakkuille jätettyjen suurempien puiden koloissa. Alueen lukuisat pienialaiset suot, lampien rantametsät ja purojen varret luovat hyviä elinympäristöjä pohjansirkulle, joita alueella havaittiin ainakin viisi paria. Taulukko 1. Nybyn-Olhavan tuulipuistoalueiden pesimälinnustoselvityksissä tavatut lajit. Varmasti ja todennäköisesti pesivät lajit on lihavoitu. Laulujoutsen Valkoviklo Lehtokerttu Merihanhi Metsäviklo Tiltaltti Haapana Liro Pajulintu Tavi Rantasipi Hippiäinen Jouhisorsa Sepelkyyhky Harmaasieppo

9 9 (34) Sinisorsa Käki Kirjosieppo Tukkasotka Tervapääsky Hömötiainen Telkkä Käenpiika Töyhtötiainen Tukkakoskelo Palokärki Sinitiainen Pyy Käpytikka Talitiainen Riekko Pohjantikka Puukiipijä Teeri Metsäkirvinen Isolepinkäinen Metso Niittykirvinen Närhi Mehiläishaukka Keltavästäräkki Varis Ruskosuohaukka Västäräkki Korppi Sinisuohaukka Tilhi Peippo Varpushaukka Rautiainen Järripeippo Hiirihaukka Punarinta Vihervarpunen Sääksi Leppälintu Urpiainen Tuulihaukka Pensastasku Pikkukäpylintu Nuolihaukka Kivitasku Isokäpylintu Kurki Räkättirastas Punatulkku Taivaanvuohi Laulurastas Keltasirkku Pikkukuovi Punakylkirastas Pohjansirkku Kuovi Kulorastas Pajusirkku Mustaviklo Hernekerttu Metson soidinaluekartoitus Nybyn-Olhavan tuulivoimapuistojen alueilla sijaitsee runsaasti metsolle soveltuvaa elinympäristöä, minkä vuoksi alueella elää melko vahva metsokanta. Nybyn-Olhavan alueen metsokannan vahvuus perustuu alueelle tyypillisen kallio- ja suoalueiden muodostaman mosaiikin luomaan sopivien elinympäristöjen määrään. Lajin tyypillistä elinympäristöä ovat varttuneet kuusimetsät, mäntykankaat, korvet ja rämeet. Laji suosii erityisesti iäkkäitä ja keski-ikäisiä metsiä, mutta tulee nykyisellään toimeen myös nuoremmissa metsissä ja talousmetsäalueilla. Metsolle sopivia hakomismäntyjä esiintyy erityisesti rämelaiteilla sekä kalliokkoalueilla, mutta myös talousmetsämänniköissä. Alueet, joilla esiintyy sopivasti puustoisia mustikkatyypin tuoreita kangasmaita, isovarpuisia rämeitä sekä kallioalueita, ovat metson päiväreviireinä potentiaalisia. Soidinalueen ympärille metso tarvitsee riittävän laajan ja yhtenäisen metsäalueen (Keski-Suomen Metsoparlamentti 2011a). Metson soidinkeskus sijaitsee yleensä soidinalueen muusta maastosta selvästi erottuvalla kumpareella. Metson soidinpaikka ja soidinkeskus saattavat aika ajoin vaihtaa paikkaa monistakin eri syistä johtuen. Nybyn-Olhavan tuulipuistoalueelta löydettiin yksi I-luokan soidinalue Jeltinkallion koillispuoliselta kalliokkoalueelta, missä laajalla alueella oli runsaasti metson ulosteita ja hakomispuita. Varsinainen soidinkeskus sijaitsee hyvin todennäköisesti pienellä kallioisella männikkökumpareella (liite 2), missä havaittiin hyvin runsaasti ukkometson ja koppelon ulosteita, useita hakomispuita sekä kuopimisjälkiä ja höyheniä. Lisäksi kumpareen kyljessä havaittiin yksi soiva ukkometso, mutta jäljistä päätellen alueella on ollut useampiakin lintuja. Metson soidinpaikkana alue on ilmeisen toimiva, mikä on merkittävää, koska alue sijaitsee vain noin 500 m etäisyydellä Olhavan tuulipuiston rakennustyömaasta, mistä kantautuu rakentamisaikana runsaasti melua soidinalueellekin saakka. Alueelta löydettiin myös useampia II-luokan soidinpaikkoja (liite 2), mutta niiden alueelta ei tunnistettu selkeää soidinkeskusta, vaikka osa alueista olikin muutoin I-luokan kohteita. Erityisesti Soidinrämeen pohjoispuolisella kohteella, Koiralammin eteläpuoleisella kohteella sekä Hoikkasuon koillispuoleisella kohteella havaittiin runsaasti molempien sukupuolten lintujen ulosteita ja useita hakomispuita. Elinympäristöiltään kohteet olivat tyypillisiä metson soidinalueita.

10 10 (34) Metson elinympäristöjen ja soidinpaikkojen inventoinneissa yhden tai kahden kukon laulupaikan löytäminen talousmetsistä on hyvin vaikeaa. Nämä vaimeat ja pienet soitimet ovat usein tilapäisiä ja niiden kattava paikantaminen on lähes mahdotonta. Voimakkaasti metsätalouskäytössä olevilla metsäalueilla saattaa selkeä suurempi soidinkeskus puuttua jopa kymmenen kilometrin säteeltä, jolloin soidinpaikat korvautuvat pienillä ja tilapäisillä parin kukon soitimilla, joiden säästämisen laajamittaisempi suunnittelu niiden tilapäisen luonteenkin vuoksi on perusteetonta. Petolintujen reviirien kartoitus Nybyn ja Olhavan tuulipuistoalueiden metsien rakenne on sellainen, että alueilla ei oletettavasti sijaitse suurten petolintujen risupesiä. Alueella on hyvin vähän suurten petolintujen risupesien alustaksi soveltuvia tarpeeksi vahvoja puita. Yleisemminkin alueen metsät ovat metsätalouskäytössä ja siten voimakkaasti muokattuja ja nuorten ikäluokkien metsät ovat vallitsevana, eikä alueella ole juurikaan laajempia yhtenäisiä varttuneemman metsän alueita. Lähes ainoa laajempi ja suurempaa puustoa kasvava metsäalue sijaitsee Sahajärven pohjois- ja koillisosan alueella Säynäjäojan, Antinojan ja rautatien rajaamalla alueella Nybyn alueen lounaisosassa. Metsäalue tutkittiin tarkoin kesän aikana, ja sieltä löydettiin mm. kaksi vanhaa ja asumatonta kanahaukan pesää sekä varpushaukan asutettu pesä. Selvityksen aikana havaitut lajit Seuraavassa on käsitelty tarkemmin petolintuselvityksen aikana havaitut lajit ja niiden reviirien sijainti (ks. liite 3) sekä liikkeet tuulipuistoalueilla. Mehiläishaukka Mehiläishaukka pesii usein rehevissä ja varttuneissa sekametsissä, mutta myös puhtaissa lehtimetsissä. Mehiläishaukan pesä sijaitsee usein jonkin aukean tai rannan läheisyydessä, ja myös asutuksen tuntumassa. Mehiläishaukka rakentaa suuren risuista kasatun pesän, mitä se koristelee tuoreilla lehvillä. Se voi pesiä myös kanahaukan tai hiirihaukan vanhaan pesään. Pesä on yleensä käytössä useita vuosia ja reviirillä on myös useampia vaihtopesiä. Nybyn Olhavan alueelle tai sen rajojen tuntumaan sijoittui kaksi mehiläishaukan reviiriä. Kummankaan reviirin pesää ei löytynyt, eivätkä ne todennäköisesti sijaitse hankealueilla. Toinen reviireistä sijoittui pieneltä osin alueen pohjoisosaan, missä havaittiin soidinta lentävä lintu kesäkuun alussa ja parin molemmat linnut heinäkuun lopussa. Toinen reviiri sijoittui Olhavan alueen itäpuolelle, missä havaittiin myös soidintava mehiläishaukkapari kesäkuun alussa ja toinen lintu vielä heinäkuun lopussa. Merikotka Merikotka pesii jo käytännössä koko Suomen rannikkoalueella, mutta Iin kohdalla mannerrannikolle ei ole vielä muodostunut lajin vakiintunutta reviiriä. Nybyn Olhavan aluetta lähin tunnettu pesäpaikka sijaitsee noin 17 km etäisyydellä hankealueesta (Ollila 2011). Merikotka pesii useita vuosia samassa tukevan petäjän latvaosaan rakennetussa risulinnassa. Petolintuseurannan aikana alueella havaittiin merikotkia yhteensä neljä kertaa, mutta havainnot koskevat rannikkoalueellamme kierteleviä nuoria ja esiaikuisia yksilöitä. Vanhoja merikotkia ei havaittu Nybyn Olhavan alueella kevään ja kesän seurantojen aikana lainkaan, eikä laji pesi alueella. Tuulipuistojen alueella ei myöskään sijaitse lajin pesäpuiksi soveltuvia tarpeeksi tukevarunkoisia ja -oksaisia mäntyjä. Lapin vesitutkimus selvitti vuonna 2010 merikotkan mahdollista pesimistä Nybyn alueen läheisyydessä ja tuli selvityksessään siihen tulokseen, että alueen läheisyydessä ei sijaitse merikotkan reviirejä (Lapin vesitutkimus Oy 2010). Sinisuohaukka Sinisuohaukka pesii monenlaisten avoimien alueiden läheisyydessä kuten suon, niityn, hakkuuaukean tai pellon tuntumassa. Sen pesä sijaitsee maassa tiheän kasvillisuuden suojassa. Sinisuohaukka saalistaa etupäässä pikkunisäkkäitä, ja sen pesimäkanta vaihtelee huomattavasti vuosien välillä kulloisenkin myyrätilanteen mukaan. Nybyn Olhavan tuulivoimapuistojen alueella havaittiin toukokuussa soidintava sinisuohaukkapari Olhavan rakennettavan tuulivoimapuistoalueen tuntumassa. Soidintavia sinisuohaukkoja havait-

11 11 (34) tiin myös Olhavan alueen itäpuolella sekä Nybyn alueen pohjoispuolella Myllykankaalla ja Säynäjäkankaalla. Myöhemmin kesällä sinisuohaukoista tehtiin vain muutamia hajanaisia havaintoja Olhavan alueen pohjoisosista, eikä lajin pesintää alueella varmistettu. Heinäkuun tarkkailun aikana lajia ei enää havaittu alueella. Tämä voi johtua siitä, että alkukesästä alueelle saapuneet linnut eivät jääneetkään sinne pesimään huonon ravintotilanteen vuoksi, ja poistuivat myös reviiriltään tämän jälkeen. Kanahaukka Kanahaukan pesä sijaitsee useimmiten varttuneessa tai vanhassa ja hyväkasvuisessa kuusikossa, missä on järeitä puita ja sekapuuna koivua. Useasti kanahaukka valitsee pesimäpaikakseen seudun komeimman yhtenäisen metsikön. Laajoilla talousmetsien vallitsemilla alueilla kanahaukkakin on joutunut sopeutumaan ja pesii paikoin myös muunlaisissa metsissä. Pesän lähettyvillä ei saa olla kovin runsaasti aluspuustoa, koska haukka ruokailee maassa ja ruokailupaikalta pitää olla hyvä näkyvyys ympäristöön. Kanahaukan pesä sijaitsee usein suonreunan, metsäaukion tai pellonreunan läheisyydessä, sekä tyypillisesti puronotkossa tai joen varrella. Kanahaukka rakentaa suuren risupesän, mikä voi olla käytössä vuosikymmeniä. Reviirillä on yleensä 2-3 vaihtopesää, joita pari saattaa myös käyttää pesinnässään. Nybyn Olhavan alueella ei havaittu lainkaan soidintavia kanahaukkoja kevään aikana, mutta seuranta alkoi vasta toukokuun puolivälissä, jolloin alueella mahdollisesti asuvat kanahaukat ovat todennäköisesti olleet jo pesimässä. Lajia ei kuitenkaan havaittu alueella koko kertaakaan selvitysten aikana, eikä laji siten pesinyt alueella kesällä Nybyn Olhavan alueella käytännössä ainoa kanahaukan pesäpaikaksi kelpaava laajempi yhtenäinen metsäalue sijoittuu Sahajärven pohjois- ja koillispuoliseen varttuneeseen metsään. Alueelta löydettiin kaksi kanahaukan vanhaa vaihtopesää Antinojan ja Säynäjäojan väliseltä alueelta, mutta niissä ei luultavasti ole pesitty viime vuosina. Nybyn alueen pohjoispuolelta löytyi myös yksi todennäköinen kanahaukan pesä, mutta sekin oli asumaton. Varpushaukka Varpushaukan tyypillisintä pesimäympäristöä ovat soistuneet, matalakasvuiset ja tiheät, koivua kasvavat kuusikkokorvet sekä puronotkot. Nykyisen metsien rakenteen vuoksi laji pesii myös taimikoissa ja hoitamattomissa metsissä, sekä paikoin myös asutuksen läheisyydessä. Varpushaukan hatara oksista rakennettu pesä sijaitsee usein puron tai ojan varrella. Varpushaukka rakentaa yleensä uuden pesän joka vuosi, jolloin reviiriltä saattaa löytyä yleensä useampiakin vanhoja pesiä. Varpushaukka on metsien yleispetolintu, joka voi nykypäivänä pesiä lähes millaisella alueella tahansa, jolloin sen pesien paikallistaminen on vaikeaa. Varpushaukkoja havaittiin Nybyn Olhavan alueella yhteensä kolmella reviirillä. Alueelta tehtiin kaksi pesälöytöä, lajityypillisesti kosteapohjaisista puronvarsikuusikoista Mätäsojan varrelta, Soidinrämeen luoteispuolelta sekä Sahajärven pohjoisreunasta. Kolmas todettu reviiri sijaitsee Nybyn alueen pohjoisosan itäpuolella. Sahajärven pohjoispuolella pesivien lintujen havaittiin kantavan saalista pesälle heinäkuussa sekä Säynäjäkankaan että Pohjankarin suunnasta. Hiirihaukka Hiirihaukka pesii pienipiirteisesti vaihettuvassa ympäristössä, missä on valoisia havu- ja sekametsiä, peltoja, hakkuuaukeita ja soita. Hiirihaukka ei ole kovinkaan valikoiva pesäpaikkansa metsätyypin tai metsän rakenteen suhteen, kunhan alueelta löytyy sopiva pesäpuu tai pesäalusta. Pesä sijaitsee tavallisesti jonkin aukean (pelto, suo, hakkuuaukko tms.) tuntumassa. Myös hiirihaukka saattaa käyttää samaa pesäpaikkaa vuosia. Hiirihaukan reviiri on pieni, ja kaksi asuttua pesää saattaa sijaita alle kilometrinkin etäisyydellä toisistaan. Nybyn Olhavan tuulivoimapuistojen alueella tai niiden rajojen tuntumassa havaittiin kaksi hiirihaukkareviiriä. Kummankaan reviirin pesää ei löytynyt, eivätkä ne todennäköisesti sijaitse hankealueella. Toinen reviiri sijoittui osittain alueen koillispuolelle, missä havaittiin soidinta lentävä pari toukokuun lopussa. Toinen reviiri sijoittui Olhavan alueen itäpuolelle, missä havaittiin myös soidintava hiirihaukkapari toukokuun lopussa. Nybyn koillispuolisen reviirin lintuja ei havaittu enää kesä- tai heinäkuussa, mutta Olhavan alueen itäpuolisen reviirin linnut olivat paikalla vielä heinäkuussakin.

12 12 (34) Kalasääski Sääksi pesii yleensä kalaisien vesien lähituntumassa suoalueilla, hakkuilla sekä rannoilla ja saarissa. Sen pesäpuu on suuri risulinna puun latvassa, missä pari pesii useita vuosia. Pesäpuu on luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Sääksi saattaa käydä saalistamassa useiden jopa kymmenien kilometrien etäisyydellä pesäpaikastaan. Luonnontieteellisen keskusmuseon sääksirekisterin mukaan Nybyn Olhavan alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse tiedossa olevia sääksen pesäpaikkoja (Honkala 2011). Petolintuseurannan aikana laji havaittiin kuitenkin useita kertoja sekä hankealueella että sen itäpuoleisella alueella. Olhavan alueen itäpuolella havaittiin useaan otteeseen saalista kantava lintu sekä soidintava pari, jotka pesivät todennäköisesti jossain Pihlajajärvien ja Iso Pilkkasuon alueella. Sääksen pesää käytiin etsimässä yhdellä maastokäynnillä alueelle, mutta sitä ei kuitenkaan paikallistettu, koska alueella on runsaasti potentiaalista pesimäpaikaksi kelpaavaa ympäristöä. Sääksien havaittiin aika ajoin kulkevan hankealueen poikki rannikolle saalistamaan ja palaamassa rannikolta kalan kanssa itään päin oletetun pesäpaikan suuntaan. Kerran sääksen havaittiin laskeutuvan myös Sahajärvelle. Myös Olhavan alueen eteläpuolella, Olhavanjoen alueella havaittiin kaksi kertaa rannikolle suuntaava lintu, joka saattoi tulla myös joltain toiselta reviiriltä kauempaa sisämaasta. Tuulihaukka Tuulihaukka pesii tyypillisimmin viljelysalueilla ja niiden tuntumassa, mutta kelpuuttaa pesäpaikakseen myös hakkuuaukkojen ja soiden pirstaloiman ympäristön. Tuulihaukka ei rakenna pesäänsä itse, joten se on riippuvainen mm. varislintujen ja muiden petolintujen pesistä. Se pesii mieluusti myös varta vasten sille asetettuun pönttöön. Tuulihaukan ravintoa ovat ensisijaisesti pikkunisäkkäät, mutta se tulee toimeen mm. sisiliskoillakin. Nybyn Olhavan tuulivoimapuistojen alueella havaittiin kaksi tuulihaukkareviiriä: toinen pari pesi todennäköisesti Olhavan tuulivoimapuistotyömaalla Sulajärvien ja Kärrymäen alueella ja toinen reviiri sijoittui Nybyn alueen eteläosiin Ulkulammin Soidinrämeen Käärmesuon alueelle. Nybyn alueelle sijoittuvalla reviirillä havaittiin useaan kertaan ainoastaan saalisteleva koiraslintu, joka oli todennäköisesti pariton, eikä pesinyt alueella. Hankealueiden keskiosissa ja Olhavan tuulivoimapuiston työmaalla havaittiin useampia kertoja saalisteleva koiratuulihaukka, joka suuntasi saaliin (usein sisilisko) kanssa kauas alueen lounaispuolelle. Nybyn alueen pohjoispuolella Jäkäläsuon reunassa tuulihaukka pesi menestyksekkäästi hakkuuaukolla sille asetetussa pöntössä. Yksi tuulihaukan reviiri sijoittui myös Nybyn alueen luoteispuolelle Taipaleen alueelle, mistä käsin linnut kävivät ajoittain saalistamassa Mustikan alueella. Nuolihaukka Nuolihaukka esiintyy erilaisten avointen alueiden kuten rantojen, niittyjen, hakkuiden ja monenlaisten kosteikoiden läheisyydessä. Nuolihaukka ei rakenna itse pesäänsä, vaan pesii tyypillisesti vanhoihin varislintujen pesiin. Nybyn alueelta löytyi kaksi nuolihaukan reviiriä. Toinen reviiri sijoittuu Nybyn alueen itäreunaan Ulkusuon pohjoispuolelle, minne linnun nähtiin kerran syöksyvän saaliin kanssa. Kesäkuussa Soidinrämeen alueella havaittiin varoitteleva nuolihaukka, mutta kyse lienee todennäköisesti ollut samoista Ulkusuon pohjoispuolisen reviirin linnuista. Toinen reviiri sijoittuu Nybyn alueen pohjoispuolelle Säynäjäkankaan alueelle. Muuttohaukka Metsähallituksen petolintuvastaavan Tuomo Ollilan tiedonannon (Ollila 2011) mukaan Nybyn Olhavan tuulipuistoalueilla ei pesi muuttohaukkoja. Lajin lähimmät tunnetut pesimäpaikat sijaitsevat noin km etäisyydellä alueen itäpuolella, mistä tunnetaan tällä hetkellä ainakin neljä reviiriä. Lajia ei havaittu petolintuseurannan aikana kertaakaan, joten on todennäköistä, että tuulipuistoalueet tai niiden länsipuolinen rannikkoalue ei kuulu lajin vakituisiin saalistusalueisiin. Muuttohaukka saalistaa ravintonsa todennäköisesti lähempänä pesimäpaikkaansa sijaitsevilta suoalueilta.

13 13 (34) Muuttolinnusto Muut lajit Muista lajeista alueella havaittiin kaksi kertaa selvityksen aikana ruskosuohaukka; ensimmäisellä kerralla naaraslintu ja toisella kerralla koiraslintu. Molemmat havainnot tehtiin Olhavan alueen länsiosissa, ja ne koskevat todennäköisesti jossain läheisellä merenlahdella pesivän parin yksilöitä. Ruskosuohaukka pesii tyypillisesti kosteikoiden rannalla olevassa ruovikossa, joita hankealueella ei ole. Perämeren rannikko muodostaa linnuille luonnollisen muuton johtolinjan, missä Iin kohdalla mantereen yllä muuttavat linnut matkaavat pääasiassa rannikon suuntaisesti pohjoiseen ja luoteeseen. Pääasiassa Oulunseudun kerääntymisalueen IBA-alueella (Siikajoki Hailuoto Liminka Tyrnävä) lepäilevät joutsenet, hanhet ja kurjet jatkavat muuttomatkaansa hajaantuen pohjoisen ja koillisen suuntiin, jolloin niiden muutto ei tiivisty Iin rannikolle yhtä voimakkaasti kuin etelämpänä Kalajoen Raahen alueella. Sen sijaan Iin rannikolla muuttaa huomattavia määriä luoteeseen ja pohjoiseen matkaavia petolintuja, joista osa on kiertänyt Hailuodon kautta Haukiputaalle ja Iin eteläosiin, osan muuttaessa huomattavasti itäisempää reittiä. Iin rannikkoalueella muuttaa myös runsaasti mm. kurkia ja sepelkyyhkyjä. Perämeren läpi koilliseen muuttavat kuikkalinnut ja arktisilla alueilla pesivät sorsalinnut kohtaavat mantereen Iin pohjoisosissa suunnaten edelleen sen yllä idän ja koillisen välisiin ilmansuuntiin. Syysmuuton osalta tilanne on periaatteessa päinvastainen. Perämeren pohjukka sekä luodekaakko -suuntainen rannikkolinja keräävät pohjoisesta saapuvia lintuja kapealle rantalinjaa seuraavalle vyöhykkeelle, missä pääosa kaakon suuntaan muuttavista linnuista jatkaa mantereen yllä kaakkoon rannikon kääntyessä etelään. Alueella on viime vuosina havaittu syksyisin pohjoispohjalaisittain hyvin vilkasta petolintumuuttoa. Lajikohtainen tarkastelu Seuraavissa kappaleissa käsitellään tarkemmin Iin rannikkoalueen kautta muuttavaa lintulajistoa, keskittyen tarkemmin vain tuulivoimapuistohankkeiden kannalta olennaisimpiin lajeihin. Laulujoutsen Iin rannikkoalueen kautta kulkeva laulujoutsenmuutto on enimmäkseen vähäistä ja muuttoreitit melko hajanaisia. Kevätmuuton aikaan alueella havaittiin yhteensä noin 170 muuttavaa laulujoutsenta. Enemmistö havaituista linnuista seurasi rantaviivaa pohjoiseen ja luoteeseen, mutta lintuja muutti pohjoisen ja koillisen suuntaan myös kauempana sisämaan puolella (Kuva 2). Joutsenen tyypillinen lentokorkeus on noin m, jolloin suuri osa linnuista lentää törmäyskorkeudella. Rannikkoalueen kautta kulkevaksi muuttokannaksi arvioidaan noin laulujoutsenta keväässä ja noin laulujoutsenta syksyssä. Hanhet Iin rannikkoalueen kautta kulkeva hanhimuutto on enimmäkseen vähäistä ja muuttoreitit melko hajanaisia, lintujen suunnatessa pääasiassa suoraan pesimäalueilleen Oulunseudun kerääntymisalueen jälkeen. Alueen kautta muuttavista hanhilajeista selvästi runsaslukuisin on metsähanhi, mutta alueen kautta muuttaa myös merihanhia sekä pieniä määriä muita hanhilajeja. Keväällä havaittiin yhteensä vajaa 200 metsähanhea, noin 40 merihanhea, yksi lyhytnokkahanhi ja kanadanhanhi sekä noin 140 määrittämätöntä harmaahanhea (todennäköisesti pääosin metsähanhia). Enemmistö havaituista linnuista seurasi rantaviivaa pohjoiseen ja luoteeseen, mutta lintuja muutti koilliseen myös kaukana sisämaan puolella (Kuva 2). Rannikkoalueen kautta kulkevaksi hanhien muuttokannaksi arvioidaan noin yksilöä keväässä, joista noin on metsähanhia. Syksyllä hanhet muuttavat huomattavasti kevättä hajanaisemmin, leveänä rintamana meren ja mantereen yllä. Syksyllä lintujen lukumäärä ja muuttoreitit riippuvat huomattavasti vallitsevista sää- ja tuuliolosuhteista. Keväällä hanhien tyypillinen lentokorkeus on noin m, jolloin suuri osa linnuista lentää törmäyskorkeudella. Syksyllä lintujen lentokorkeus vaihtelee enemmän, mutta tyypillisesti ne muuttavat hyvin korkealla törmäyskorkeuden yläpuolella.

14 14 (34) Kuva 2. Iissä keväällä 2012 havaitun hanhi- ja joutsenmuuton painopistealueet suhteessa Nybyn- Olhavan alueelle suunniteltuihin tuulivoimapuistoihin. Nuolen koko kuvaa muuton voimakkuutta. Arktiset vesilinnut ja muut sorsalinnut Perämeren kautta muuttaa keväisin merkittävä määrä arktisille alueille matkaavia vesilintuja, joista runsaslukuisimpia muuttajia ovat mustalintu, pilkkasiipi ja alli. Mustalinnun läpimuuttokannaksi on esitetty yksilöä, pilkkasiiven läpimuuttokannaksi yksilöä ja allin läpimuuttokannaksi 7000 yksilöä (Eskelin ym. 2009, Pöyry Finland Oy 2011). Arktisten vesilintujen kevätmuutto huipentuu toukokuun puolivälin tienoille, jolloin päiväkohtaiset muuttosummat saattavat kohota useisiin tuhansiin yksilöihin. Merkittävä osa muutosta suuntaa sisämaahan jo etelämpänä Oulun ja Haukiputaan alueella, mutta osa linnuista jatkaa rannikon suuntaisesti pohjoiseen ja osa Perämeren kautta muuttavista linnuista kohtaa rannikon vasta Iin ja Simon alueella (Suorsa 2012, Pöyry Finland Oy 2011). Keväällä 2012 arktisten vesilintujen muuttoa seurattiin kolmena päivänä Iin Laitakarissa ja Kaakkurinniemessä, jolloin havaittiin noin 3000 muuttavaa vesilintua. Havaituista linnuista yli 90 % oli mustalintuja, mutta joukossa oli pieniä määriä myös pilkkasiipiä, alleja, härkälintuja sekä lapasotkia. Keväällä 2009 Iin Vatunginnokalla laskettiin yhteensä yli arktista vesilintua, joista valtaosa oli mustalintuja (Pöyry Finland Oy 2011). Keväällä 2012 arktisten vesilintujen muuton kuva oli hyvin samankaltainen kuin aiempinakin vuosina (mm. Suorsa 2012, Eskelin ym. 2009, Pöyry Finland Oy 2011). Perämeren läpi saapuvat vesilinnut ja rannikkoa pohjoiseen muuttavat vesilinnut kerääntyvät Maakrunnin, Laitakarin ja Vatunginnokan väliselle merialueelle, minne ne jäävät kiertelemään ennen mantereen ylle suuntaamista (Kuva 3). Linnut kiertelevät laajalla alueella merellä, osan yrittäessä mantereelle ja palatessa takaisin, ja osan laskeutuessa hetkeksi lepäilemään merelle. Valtaosa mantereelle suuntaavista linnuista nousee mantereen ylle Kuivajokisuiston alueella Vatunginnokan itäpuolella, mutta lintuja suuntaa mantereelle koko rannikkoalueella Laitakarin pohjoispuolella ja osin vielä Vatunginnokan pohjoispuolella. Arktisten vesilintujen muuttokorkeus vaihtelee suuresti meren yllä,

15 15 (34) mutta mantereen ylle suunnatessaan linnut lentävät tyypillisesti erittäin korkealla, jopa m korkeudessa. Syksyllä arktisten vesilintujen muutto Perämerellä on hyvin vähäistä, eikä sen voida katsoa kulkevan merkittävissä määrin hankealueiden kautta. Muutontarkkailun aikana havaittiin hyvin vähän muita vesilintuja, koska alueen läheisyydessä ei sijaitse merkittäviä muutonaikaisia kerääntymisalueita, ja osa esimerkiksi puolisukeltajasorsista muuttaa yöllä. Selvästi runsain havaittu muuttava vesilintu oli isokoskelo, joita havaittiin yhteensä noin 100 yksilöä. Koskelot muuttivat pääasiassa rantalinjaa seuraten, mutta osa linnuista suuntasi laajalla alueella mantereen yllä koilliseen. Isokoskeloiden muuttokorkeus mantereen yläpuolella oli noin m. Kuva 3. Iin rannikkoalueella kulkevan arktisten vesilintujen kevätmuuton painopistealueet suhteessa Nybyn-Olhavan alueelle suunniteltuihin tuulivoimapuistoihin. Nuolen koko kuvaa muuton voimakkuutta. Kuikkalinnut Perämeren kautta kulkee keväisin merkittävää kuikkalintumuuttoa, joka saapuu Iin Krunnien länsipuolelta ja suuntautuu mantereen ylle Iin kunnan pohjoisosissa. Muuttoreitin kautta on arvioitu muuttavan noin kuikkaa (Eskelin ym. 2009). Valtaosa linnuista suuntaa mantereen ylle Kuivajoen suiston alueelta Vatunginnokan itäpuolelta (Kuva 4).

16 16 (34) Keväällä 2012 kuikkalintujen muuttoa havainnoitiin arktisten vesilintujen sekä muun muutontarkkailun yhteydessä, jolloin havaittiin yhteensä noin 900 muuttavaa kuikkalintua. Havaituista linnuista lähes kaikki olivat kuikkia, mutta joukossa muutti myös yksittäisiä kaakkureita. Kaakkurin muuttoreitti Perämerellä on kuikkaa itäisempi ja suuntautuu mantereen ylle jo pääosin hankealueiden eteläpuolella. Lähes 95 % havaituista kuikkalinnuista muutti koilliseen selvästi hankealueen pohjoispuolella. Merellä kuikkalintujen tyypillinen lentokorkeus on alle 100 m, mutta mantereen yllä ne lentävät yleensä selvästi törmäyskorkeuden yläpuolella. Sateisen ja sumuisen sään vallitessa lintujen lentokorkeus on huomattavasti alhaisempi myös mantereen yllä, jolloin ne voivat muuttaa törmäyskorkeudella (mm. Suorsa 2012, Pöyry Finland Oy 2011). Syksyllä kuikkalintujen muutto ei kulje merkittävissä määrin Perämeren kautta. Kuva 4. Iin rannikkoalueella kulkevan kuikkalintujen kevätmuuton painopistealueet suhteessa Nybyn-Olhavan alueelle suunniteltuihin tuulivoimapuistoihin. Nuolen koko kuvaa muuton voimakkuutta. Petolinnut Perämeren pohjoisrannikon kautta kulkee keväällä ja syksyllä runsas määrä muuttavia petolintuja, mutta syksyllä muuttajamäärät ovat suurempia ja muutto tiivistyy kevättä merkittävämmin Iin pohjoisosien rannikolle. Petolinnut käyttävät muuttaessaan hyödyksi nousevia ilmavirtauksia, jotka lisääntyvät rannikolta sisämaahan päin mentäessä. Tästä johtuen suuri osa petolinnuista

17 17 (34) muuttaa mielellään muutamia kilometrejä sisämaan puolella, mutta osa niistä muuttaa myös rannikkolinjan läheisyydessä. Nybyn Olhavan ja Myllykankaan kohdalla petolinnut muuttavat yleensä rannikon suuntaisesti luoteeseen. Petolinnut muuttavat yleensä aurinkoisella säällä, jolloin nousevia ilmavirtauksia esiintyy eniten, ja silloin ne lentävät tyypillisesti törmäyskorkeuden yläpuolella. Kuva 5. Iin rannikkoalueella keväällä 2012 havaitun petolintumuuton painopistealueet suhteessa Nybyn-Olhavan alueelle suunniteltuihin tuulivoimapuistoihin. Nuolen koko kuvaa muuton voimakkuutta. Syksyllä Perämeren kautta kulkeva petolintumuutto tiivistyy hyvin voimakkaasti Iin rannikkoalueelle (mm. Pöyry Finland Oy 2011, Kalle Simonen, suul. ilm.). Fennoskandian pohjoisosista saapuvat petolinnut kerääntyvät kapealle luoteis-kaakko- suuntaiselle rannikkovyöhykkeelle noin Tornion ja Olhavan välisellä rannikkoalueella, joka on sopivasti saman suuntainen niiden luontaisen muuttosuunnan kanssa (Kuva 6). Rannikkolinjan kääntyessä Olhavan alueella etelä-pohjoissuuntaiseksi petolintujen muutto hajaantuu enemmän osan linnuista jatkaessa kaakkoon ja osan kääntyessä etelään. Esimerkiksi syksyn 2011 aikana Iin Myllykankaan alueella havaittiin yhteensä jopa yli 2000 muuttavaa petolintua, joista yli puolet muutti Myllykankaalle suunnitellun tuulipuiston kautta (Pöyry Finland Oy 2011). Myllykankaan tuulipuisto sijoittuu samalle muuttolinjalle Nybyn Olhavan tuulipuistojen kanssa, joten on hyvin todennäköistä, että valtaosa linnuista on muuttanut myös niiden hankealueen kautta (Kuva 6).

18 18 (34) Kuva 6. Iin rannikkoalueella kulkevan päiväpetolintujen ja maakotkan (vihreä nuoli) syysmuuton havaitut reitit syksyllä 2011 suhteessa Myllykankaalle suunniteltuun tuulipuistoon (vasemmalla) sekä muuton tarkempi jakaantuminen (oikealla) (Pöyry Finland Oy 2011). Petolintumuuton tarkempi sijoittuminen rannikkoalueella riippuu vallitsevista tuuliolosuhteista. Esimerkiksi kevään 2012 muutontarkkailun aikana oli kaksi navakan itätuulista päivää, jolloin normaalisti kauempana sisämaassa kulkeva piekanamuutto ajautui aivan rantaviivan tuntumaan ja linnut muuttivat selvästi normaalia matalammalla. Myös syksyllä tuulen suunta ja voimakkuus vaikuttaa siihen, kuinka suuri osuus linnuista kulkee hankealueen kautta. Syksyllä aiemmin elosyyskuussa muuttavien petolintujen lentokorkeus on yleensä suurempi kuin myöhemmin lokakuussa muuttavien, koska nousevien ilmavirtausten vaikutus vähenee syksyn edetessä, jolloin suurempi osuus linnuista muuttaa törmäyskorkeudella. Kevään 2012 säätila oli muutenkin oikullinen, ja pohjoisessa petolintujen pesimäpaikoilla oli pitkään lumi maassa. Tämä aiheutti sen, että kevään aikana havaituista petolinnuista arviolta 5 10 % palasi takaisin eteläisiin ilmansuuntiin. Etelään ja lounaaseen palatessaan linnut seurasivat lähes poikkeuksetta rantaviivaa hankealueen länsipuolella, ja lensivät törmäyskorkeuden alapuolella. Sääksiä havaittiin kevään 2012 muutontarkkailun aikana yhteensä 20 muuttavaa yksilöä, minkä lisäksi Iin rannikkoalueella havaittiin noin 10 lintua lisää (Kalle Simonen, suul. ilm.). Havaittujen sääksien lentokorkeudet jakaantuivat tasaisesti törmäyskorkeuden alapuolelle, törmäyskorkeudelle ja sen yläpuolelle. Suurin osa havaituista linnuista muutti hankealueen itäpuolelta ohi, mutta lintuja muutti myös hankealueella ja sen länsipuolella. Iin rannikkoalueen kautta saattaa muuttaa keväisin arviolta sääkseä. Syksyn muuttajamäärää ei ole arvioitu, mutta myös syksyn aikana alueen kautta muuttaa todennäköisesti kymmeniä sääksiä. Merikotka on Perämeren rannikkoalueella yleinen kevätmuuttaja, jonka muuttoreitti kulkee leveällä vyöhykkeellä pitkin rannikkoaluetta. Muuttajien lisäksi alueella havaitaan vuosittain runsaasti eri-ikäisiä kierteleviä lintuja, ja lajin voikin nykyisin havaita kaikkialla Perämeren rannikkoalueella. Kevätmuutontarkkailun aikana havaittiin yhteensä 20 muuttavaa merikotkaa, joista noin kolmannes muutti hankealueen länsipuolelta rannikkoa seuraten luoteeseen ja noin kaksi kolmannesta hankealueen itäpuolelta pohjoiseen. Havaituista merikotkista noin puolet muutti törmäyskorkeudella ja puolet sen yläpuolella. Rannikkoalueen kautta saattaa muuttaa keväisin arviolta merikotkaa. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin 21 muuttavaa merikotkaa, joista valtaosa muutti Myllykankaan länsipuolelta lentäen törmäyskorkeuden yläpuolella (Pöyry Finland Oy 2011). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 30 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011).

19 19 (34) Piekana on runsain Iin rannikkoalueen kautta muuttavista petolinnuista, jonka muuttajavirta kulkee osin Siikajoen kautta Hailuotoon (mm. Eskelin ym. 2009). Hailuodossa osa linnuista jatkaa pohjoiseen, mutta osa suuntaa koilliseen, päätyen mantereelle Haukiputaan ja Iin eteläosien alueella. Nybyn Olhavan kohdalla muuttaa siis sekä Hailuodosta tulleita lintuja, Liminganlahden ja Kempeleenlahden itäpuolelta kiertäneitä lintuja että kauempaa idän suunnalta tulleita lintuja. Hailuodon läpimuuttajakannaksi on esitetty noin 700 yksilöä (Eskelin ym. 2009), ja Myllykankaan tuulipuistoalueen kautta kulkevaksi läpimuuttokannaksi on esitetty 450 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Kevään 2012 muutontarkkailun aikana havaittiin yli 220 määritettyä piekanaa ja 46 piekanaa/hiirihaukkaa, minkä lisäksi Iin rannikkoalueella havaittiin yli 300 piekanaa lisää (Kalle Simonen, suul. ilm.). Näin ollen Iin rannikkoalueen kautta on muuttanut keväällä 2012 reilusti yli 500 piekanaa, mikä voi olla seurausta edelliskesän hyvästä pesimätuloksesta pohjoisen sopulialueilla. Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin piekanaa. Piekanojen muutto kulki normaaliolosuhteissa hankealueen itäreunaa pitkin ja sen itäpuolella, mutta voimakkaiden itätuulten vuoksi osa linnuista ajautui hankealueen länsipuolelle rannikon tuntumaan. Hankealueen itäpuolella piekanat muuttivat törmäyskorkeuden yläosissa ja sen yläpuolella, mutta lännessä lentokorkeudet olivat alhaisempia. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin vajaa 700 muuttavaa piekanaa, joista valtaosa lensi törmäyskorkeudella (Pöyry Finland Oy 2011). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 1000 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Hiirihaukka on monin tavoin piekanan kaltainen muuttaja, mutta eteläisemmän levinneisyytensä vuoksi se ei ole pohjoisessa yhtä runsaslukuinen. Kevään 2012 muutontarkkailun aikana hiirihaukkoja havaittiin yhteensä yli 50 yksilöä, minkä lisäksi Iin rannikkoalueella havaittiin noin 60 hiirihaukkaa lisää (Kalle Simonen, suul. ilm.). Näin ollen Iin rannikkoalueen kautta on muuttanut keväällä 2012 yli 110 hiirihaukkaa. Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin hiirihaukkaa. Hiirihaukat muuttivat piekanan tavoin hankealueen itäreunaa pitkin, mutta tätä useammin myös lännessä rantaviivaa seuraten. Hankealueen itäpuolella hiirihaukat muuttivat törmäyskorkeuden yläosissa ja sen yläpuolella, mutta lännessä lentokorkeudet olivat alhaisempia. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin noin 400 muuttavaa hiirihaukkaa, ja aikaisempana muuttajana niiden lentokorkeudet olivat suurempia kuin piekanalla (Pöyry Finland Oy 2011). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 550 yksilöä. Mehiläishaukka on keväällä muita petolintuja myöhäisempi ja syksyllä niitä aikaisempi muuttaja. Kevään 2012 muutontarkkailun aikana muuttavia mehiläishaukkoja havaittiin yhteensä noin 15 yksilöä, mutta muutontarkkailu oli jo pääosin lopetettu lajin muuttokauden alkaessa. Mehiläishaukat muuttivat laajalla rintamalla koko alueen yli, painottuen kuitenkin hankealueen itäpuolelle. Mehiläishaukan lentokorkeudet olivat yleensä törmäyskorkeuden ylärajoilla tai sen yläpuolella. Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin mehiläishaukkaa. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin yli 200 mehiläishaukkaa, joista valtaosa muutti törmäyskorkeuden yläpuolella (Pöyry Finland Oy 2011). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 300 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Maakotkan keväinen muuttoreitti kulkee merkittävissä määrin Perämeren ja etenkin Hailuodon kautta. Hailuodosta osa linnuista jatkaa piekanan tavoin kohti koillista ja Haukiputaan sekä Iin rannikkoa, minkä lisäksi mantereen yllä muuttaa lisää lintuja luoteen ja pohjoisen suuntaan. Hailuodon kautta muuttavaksi yksilömääräksi on esitetty yksilöä (Eskelin ym. 2009). Kevään 2012 muutontarkkailun aikana havaittiin vain yksi maakotka, minkä lisäksi Iin rannikkoalueella havaittiin kaksi muuta maakotkaa (Kalle Simonen, suul. ilm.). Maakotkamuuton kannalta muutontarkkailu aloitettiin kuitenkin liian myöhään, koska sen päämuuttokausi ajoittuu jo maaliskuulle ja huhtikuun alkuun. Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin maakotkaa. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin 11 maakotkaa, jotka kaikki muuttivat Myllykankaan suunnitellun tuulipuistoalueen kautta törmäyskorkeudella (Pöyry Finland Oy 2011). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 15 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Sinisuohaukkoja havaittiin kevään 2012 muutontarkkailun aikana yhteensä parikymmentä yksilöä, minkä lisäksi niitä havaittiin Iin rannikkoalueella noin saman verran lisää (Kalle Simonen, suul. ilm.). Havaituista sinisuohaukoista noin puolet muutti törmäyskorkeuden alapuolella, loppujen jakaantuessa tasan törmäyskorkeudelle ja sen yläpuolelle. Sinisuohaukkojen muutto painottui hankealueen länsipuolelle, rannikon läheisyyteen, mutta niitä muutti myös hankealueen yli ja sen

20 20 (34) itäpuolelta. Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin sinisuohaukkaa. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin 61 sinisuohaukkaa, ja alueen arvioitu muuttajamäärä on noin 85 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Varpushaukka on piekanan jälkeen Perämeren alueen toiseksi runsaslukuisin muuttava petolintu. Kevään 2012 muutontarkkailun aikana havaittiin yhteensä yli 150 muuttavaa varpushaukkaa, minkä lisäksi Iin rannikkoalueella havaittiin noin 100 muuttavaa varpushaukkaa lisää (Kalle Simonen, suul. ilm.). Havaituista varpushaukoista noin puolet muutti törmäyskorkeudella ja vajaa puolet sen alapuolella. Varpushaukkojen muutto painottui hankealueen itäpuolelle, mutta lintuja muutti laajalla rintamalla koko alueen yli ja myös sen länsipuolella rannikon läheisyydessä. Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin varpushaukkaa. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin lähes 500 muuttavaa varpushaukkaa, joista noin puolet lensi törmäyskorkeudella (Pöyry Finland Oy 2011). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 670 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Muista petolinnuista kevään muutontarkkailun aikana havaittiin eniten tuulihaukkoja, joita laskettiin noin 30 yksilöä. Ampuhaukkoja havaittiin vajaa kymmenen, nuolihaukkoja viisi ja muuttohaukkoja kaksi. Havaituista jalohaukoista suurin osa lensi törmäyskorkeuden alapuolella, mutta niitä muutti myös törmäyskorkeudella. Suurikokoisista petolinnuista kevään muutontarkkailun aikana havaittiin yksi kiljukotka, joka muutti törmäyskorkeudella hankealueiden länsipuolelta ohi kohti luodetta. Kyseessä oli virolainen satelliittilähettimellä varustettu Tõnn- kiljukotka, joka on kierrellyt laajasti Fennoskandian pohjoisosissa jo useampana vuonna. Kiljukotka on luokiteltu maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi, ja Suomessa laji luokiteltiin aiemmin hävinneeksi (RE) (Rassi ym. 2001), mutta nykyisin se on arvioitu äärimmäinen uhanalaiseksi (CR) (Rassi ym. 2010). Kevään muutontarkkailun aikana havaittiin lisäksi muutamia kanahaukkoja ja ruskosuohaukkoja. Kurki Keväällä Perämeren kautta kulkeva kurkimuutto on runsasta, ja muuttoreitti osittain kaksiosainen osan linnuista matkatessa Hailuodon kautta meren yli kohti Kemi Torniota ja osan muuttaessa rannikkolinjaa seuraten mantereen yllä (mm. Suorsa 2012, Pöyry Finland Oy 2011). Kevään muutontarkkailun aikana havaittiin yhteensä yli 2000 muuttavaa kurkea, minkä lisäksi etelämpänä Iin rannikkoalueella havaittiin lähes 2000 kurkea lisää (Kalle Simonen, suul. ilm.). Havaituista kurjista noin 65 % lensi törmäyskorkeuden yläpuolella ja neljännes törmäyskorkeudella. Pääosa kurkimuutosta kulki kauempaa hankealueiden itäpuolelta kohti pohjoiskoillista, mutta runsaasti lintuja muutti myös lännessä rantaviivaa seuraten (Kuva 7). Kurkien muuttoa tapahtui kuitenkin laajalla rintamalla koko rannikkoalueen yläpuolella, ja osa linnuista saapui myös meren yli Hailuodosta Iin rannikolle. Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan keväisin muuttavan kurkea. Syksyllä kurkien muuttoreitti on kevään tavoin kaksiosainen, osan linnuista muuttaessa suoraan meren yli Kemin ja Tornion alueelta Hailuotoon ja osan muuttaessa mantereen yllä rantaviivaa seuraten (mm. Suorsa 2012, Pöyry Finland Oy 2011). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on kurkea (Pöyry Finland Oy 2011), mutta hankealueiden kautta muuttavien lintujen lukumäärä riippuu hyvin paljon vallitsevasta tuulen suunnasta.