Sivistysosaston osavuosiraportti 1-8/2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistysosaston osavuosiraportti 1-8/2014"

Transkriptio

1 Sivistysosaston osavuosiraportti 1-8/2014

2 Sivistysosasto Tasaisen kulutuksen mukaan sivistysosaston sitovuustasoilla on pysytty talousarvion asettamissa rajoissa. Koululaiset ovat osallistuneet kunnan strategiatyöhön kirjoitelmin ja piirroksin. Lapset puheeksi kouluttajat on koulutettu ja henkilökunnan koulutus on aloitettu. Hallintorajat ylittävää yhteistyötä on kehitetty edelleen mm. oppilashuollossa, vammaispalveluissa sekä nuorisotyössä. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt alustavan hankesuunnitelman sekä hankintamenettelyn aloittamisen.

3 Varhaiskasvatus Avoimet varhaiskasvatusryhmät alkoivat Yhteistyö koulun ja SoTen kanssa sujuvaa, yhteistyötä tehdään myös seurakunnan kanssa. Päivähoitopaikat ovat täynnä. Hakijoita on jonossa, mutta koska myös päivähoidossa olevien perheiden tilanteet muuttuvat, olemme saaneet järjestettyä päivähoitopaikat niitä tarvitseville. Perhepäivähoitajien määrä on laskussa. Yksityisiin päiväkoteihin ja yksityiseen perhepäivähoitoon on sijoittunut uusia päivähoitoa tarvitsevia lapsia. Tukea tarvitsevien lasten määrä on kasvussa. Varhaiskasvatuksen yksiköt ovat pysyneet järjestämään toiminnan Ta2014 määrärahojen puitteissa. Yksityisen hoidon tuen kuntalisä määrärahat ovat ylittyneet ajalla Päivähoidon maksutuotot pääosin perhepäivähoidossa ovat jääneet arvioitua alhaisemmiksi.

4 Opetus 1/2 Oph:n järjestelmän mukaan jäi 4 ilman opiskelupaikaa, mutta näistä yksi menee opistoon ja jätti menemättä pääsykokeisiin. Toinen pääsi jo toukokuussa luoville, eikä odotettukaan pääsevän normihaussa. Eli 2/125 on ilman paikkaa tällä hetkellä. Tilanne on hyvä. Uskon, että nämäkin sijoittuvat varasijoilta tai kymppiluokalle. Seurailen tilannetta. ( ) Lapset puheeksi kouluttajat on koulutettu. Henkilöstön koulutus on aloitettu JOPO-luokka aloittanut oimintansa Toinen koulukuraattori on valittu kuntaan.

5 Opetus 2/2 Osaavat opet hanke Osaava-hankkeessa on tarjottu koulutuksia sekä erityisesti tänä keväänä mahdollisuuksia vertaisryhmätoimintaan. Kirkkomännikön koululla on osallistuttu opetuksen kehittämistä tukevaan kouilutuskokonaisuuteen, Kuulammen koululla on osallistuttu vertaisryhmätoimintaan. Hankekuntien kesken on myös viritelty yhteistyötä opetusuunnitelmatyön osalta. Syksyllä on tarkoitus järjestää hankkeessa kuntakohtaisia koulutuspäiviä, Tyrnävällä aiheena koulun toimintakulttuurin kehittäminen (tukee myös ops-työskentelyä). Syksyllä tulee myös todennäköisesti harkintaan yhteistyökuntien uusi Osaava-hankehaku. Lakeuden kansalaisopiston ja Kempeleen kansalaisopiston yhdistymisneuvottelut aloitettu

6 Kirjasto- ja kulttuuritoimi Kirjahankintoja toteutettu entiseen malliin ennakkotietojen perusteella sekä ottaen huomioon kuntalaisten koulutus- yms. tarpeet. E-booking-varausohjelma tietokoneille on rauhoittanut Kivipirtin. Kirjastoauto käy edelleen Murrossa ja Markkuulla. Lainamääriä tarkkaillaan. Tyrnävän kirjastolla on omat facebook-sivut, joilla lähes 500 tykkääjää. Näkyminen sosiaalisessa mediassa hyvä. Lukudiplomitoimintaa ja kirjastonkäytön opetusta jatkettu ja jonkun verran myös kirjavinkkausta annettu. Satutunteja pidetty ja päiväkotilaisille myös kutsumalla erikseen. Seutulainamahdollisuus uudessa OUTIssa lisännyt oman kunnan ulkopuolelle lähtevää sekä myös saapuvaa lainausta.

7 Kirjasto- ja kulttuuritoimi Alkuvuoden aikana Myllykirjastossa on ollut jo 9 erilaista näyttelyä, sekä lasten että aikuisten töitä. Kevään aikana kaksi teatteriretkeä Ouluun sekä retki kesäteatteriin Toppilan Möljälle. Lapsille taikuriesitys ja perinteinen ystävänpäiväkonsertti sekä poniteatteri. Kesällä torilla konsertteja sekä aikuisille (3) että lapsille (1). Myös yhteislaulutilaisuuksia (2). Perinnepäivää toteutettiin jälleen yhteistyössä kotiseutuyhdistyksen, seurakunnan, MLL:n ja Suutarinkylän-Ylipään diakoniakylätoimikunnan kanssa. Kulttuuritoimikunta esittänyt kunnanhallitukselle prosenttitaiteeseen sitoutumista. Kivipirtin kokouskäyttö vilkasta edelleen. Kirjasto- ja kulttuurijohtaja Arja Pullinen on ollut vuorotteluvapaalla Sijaisena toiminut Helena Rinnekangas.

8 Vapaa-aikatoimi 1/2 Säännöllisesti pyöriviä kunnossa kaikenikää ryhmiä 14. Yksittäisiä tapahtumia, kunnanmestaruus hiihto-/yleisurheilu-/salibandy kisat ja Rantalakeus sähly turnaukset sekä yhteistyössä järjestetty talvitapahtuma MLL:n kanssa. viikoittain pyörii erilaisia juniori ja aikuisten harraste- ja kilpa ryhmiä sekä yksityisiä vuoroja, jotka lasketaan 2014 toimintakertomukseen. Vapaa-aikapalveluiden normaali kerhotoiminta pyörii, osallistuneet lasketaan vuoden lopussa. Senioriliikuntaryhmiä 4. seniorikortti yli 65 v Zimmariin. Etsivä toiminta tavoittanut nuoria ja etsintää jatketaan aktiivisesti. Aloitekanava ja seutunappi palvelee.

9 Vapaa-aikatoimi 2/2 Paja on mukana valtakunnallisessa startti parempaan elämään -hankeessa. Etsivä on mukana JoPo toiminnassa Kunnossapito seurantajärjestelmä ja tapahtumakalenteri sekä nuorten tieto- ja neuvontapalvelu on tavoittanut kuntalaiset ja järjestöt. Pajalla on mennessä ollut asiakkaita yhteensä 16, joista neljä on ollut 9.luokan tettiläisiä. Alle 29- vuotiaita pajalaisia on ollut 9 (joista kaksi on pajalla vielä), yli 29- vuotiaita 3hlö:ä. Pajajakson jälkeiset sijoittumiset ovat olleet loistavia. Koulutukseen on lähtenyt 9:stä nuoresta suoraan pajalta kuusi ja yksi hetken työttömyysjakson jälkeen sijoittui myös koulutukseen.

Osavuosiraportti 1-4 SIVISTYSOSASTO

Osavuosiraportti 1-4 SIVISTYSOSASTO Osavuosiraportti 1-4 SIVISTYSOSASTO Toiminta-ajatus Sivistysosasto antaa hyvät lähtökohdat yksilön kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä valmiudet menestyä erilaisissa toimintaympäristöissä. Sivistysosasto

Lisätiedot

SIVISTYSOSASTO. Päämäärä 2014 VARHAISKASVATUSPALVELUT 2014

SIVISTYSOSASTO. Päämäärä 2014 VARHAISKASVATUSPALVELUT 2014 Sivistysosaston SIVISTYSOSASTO Sivistysosasto antaa hyvät lähtökohdat yksilön kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä valmiudet menestyä erilaisissa toimintaympäristöissä. Sivistysosasto luo edellytyksiä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2014

Osavuosikatsaus 1-8/2014 Osavuosikatsaus 1-8/2014 Väestökehitys 2014 / Oulu ja ympäristökunnat Elokuu Kasvu Kasvu% Hailuoto 1005 4 0,40 % Ii 9690 81 0,84 % Kempele 16838 232 1,40 % Liminka 9715 138 1,44 % Lumijoki 2070-16 -0,77

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatusta lukujen valossa Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatuksen hallinto kunnissa 2016: 2014: 2012:» opetustoimi 228 kunnassa (89 %), sosiaalitoimi 10 (4 %) ja muu tapa 18 (7 %)» opetustoimi

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Yleistä: Varajäsenet: Puheenjohtaja: Kimmo Kupi Pirjo Laine Varapuheenjohtaja: Leena Aarikka Erja Salminen Jäsenet: Jarmo Anttila Jari Laurila Johanna Heikkilä Pihla Laakso Hans Julla

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Vasite -tiimi on Utajärven kunnan vapaan sivistystyön ja vapaa-aikapalveluiden henkilöstön tiimi.

Vasite -tiimi on Utajärven kunnan vapaan sivistystyön ja vapaa-aikapalveluiden henkilöstön tiimi. Sivistyspalvelut Liite 1/28.10.2014 Utajärven kunnan sivistyspalvelut tarjoaa osaavan organisaationsa ja verkostoituneen palvelurakenteensa avulla kuntalaisille kehittyneet, asiakaslähtöiset palvelut,

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5)

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5) Tulosalue: **HALLINTO Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Toteuma Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä (kouluarvosanalla > 8.5) Toteuma 8,3. Tavoite ei Avoimuus, julkisuus Todentaminen

Lisätiedot

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta voidaan todeta, että asetetut toiminnalliset tavoitteet on pääosin saavutettu.

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta voidaan todeta, että asetetut toiminnalliset tavoitteet on pääosin saavutettu. SIVISTYSOSASTO SIVISTYSLAUTAKUNTA Toiminta Sivistyslautakunta on johtanut kunnan koulutointa ja vastannut kuntalaisten koulutuspalvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen esiopetuksen,

Lisätiedot

6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 7$00,±(/2.88

6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 7$00,±(/2.88 6,3221.817$ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 26$9826,.$76$86 7$00,±(/2.88 72,0,$/$ VASTUUALUE: 6,9,67

Lisätiedot

Osavuosiraportti 1-8 2015 Sivistysosasto

Osavuosiraportti 1-8 2015 Sivistysosasto Osavuosiraportti 1-8 2015 Sivistysosasto Laatumukuloita pelloilla ja pirteissä Sivistysosaston visio Sivistysosasto antaa hyvät lähtökohdat yksilön kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä valmiudet menestyä

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa kerrotaan

Lisätiedot

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken HYVINVOINTIPALVELUT - johtaminen Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta 1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken 2. valmistelee kunnanhallitukselle hyvinvointikertomuksen.

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Sivistysosasto

Talousarvio 2016 Sivistysosasto Talousarvio 2016 Sivistysosasto Laatumukuloita pelloilla ja pirteissä Sivistysosaston visio Sivistysosasto antaa hyvät lähtökohdat yksilön kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä valmiudet menestyä erilaisissa

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa. 29 Koululautakunnan tehtävät ja toimivalta Koululautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palveluiden tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.5.2017 43 Kulttuurilautakunta 17.5.2017 36 Liikuntalautakunta 10.5.2017 22 Nuorisolautakunta

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. / SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE

PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE TYRNÄVÄN KUNTA KIRKKORISTEYKSEN TAIDEHANKINNAN HANKESUUNNITELMA 4.8.2014 Sivu 1/7 PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE Kirkkoristeyksen kiertoliittymän taidehankinnan hankesuunnitelma Sivu

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2015

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2015 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2015 Aika 31.8.2015 klo 19.10 20.07 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2015 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto,

Lisätiedot

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Kokousaika 23.9.2015 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, pj Isotalo Päivi vpj Lehtonen Jukka vj Lindström Asko Leppämäki Mauri Mikkola

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Kerava, Pieni suuri kaupunki

Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava ihmisen mittainen viherkaupunki pinta-alaltaan n. 30 km 2, asukkaita 34 549 työpaikat ja palvelut ovat lähellä ja nopeasti saavutettavissa etäisyys Helsinkiin on 27

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Markkuun oppilaat / koulu. Markkuun koululla 16.3.2015

Markkuun oppilaat / koulu. Markkuun koululla 16.3.2015 Markkuun oppilaat / koulu Markkuun koululla 16.3.2015 EVA 17.10.2013 Kunnassa on eri yhteyksissä keskusteltu Markkuun koulun edellytyksistä jatkaa kyläkouluna. Vaikutusten ennakkoarviointitilaisuudessa

Lisätiedot

Tykköön toimipisteellä HUOMIOI PAIKKA!!!

Tykköön toimipisteellä HUOMIOI PAIKKA!!! Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.11.2014 klo 18.30 Paikka Tykköön toimipisteellä HUOMIOI PAIKKA!!! Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Osavuosiraportti 1-4 2015 Sivistysosasto

Osavuosiraportti 1-4 2015 Sivistysosasto Osavuosiraportti 1-4 2015 Sivistysosasto Laatumukuloita pelloilla ja pisteissä Sivistysosaston visio Sivistysosasto antaa hyvät lähtökohdat yksilön kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä valmiudet menestyä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli 13.11.2012 13.11.2012 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja 13.11.2012

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Keskiviikko 13.10.2010 klo 17.00 18.50

Keskiviikko 13.10.2010 klo 17.00 18.50 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro7 / 2010 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 13.10.2010 klo 17.00 18.50 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Iisalmen Nuorison Tuki ry ja nuorten asuntotoiminnan uudet tuulet maailman myrskyissä. 2.9.2014 Helsinki

Iisalmen Nuorison Tuki ry ja nuorten asuntotoiminnan uudet tuulet maailman myrskyissä. 2.9.2014 Helsinki Iisalmen Nuorison Tuki ry ja nuorten asuntotoiminnan uudet tuulet maailman myrskyissä 2.9.2014 Helsinki Nuorten asialla jo vuodesta 1974, siis jo 40 vuotta! Yhdistys on uskonnollisesti ja poliittisesti

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI PALVELUALUE: SIVISTYSPALVELUT TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit I) 30.4. II) 30.8.

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä.

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Päävastuualueen johtajan katsaus

Päävastuualueen johtajan katsaus Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto, nuoriso- ja liikuntapalvelut. Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys

Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Varhaiskasvatus ja perusopetus Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi /

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 5/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

Talousarvio 2015 Sivistysosasto

Talousarvio 2015 Sivistysosasto Talousarvio 2015 Sivistysosasto Laatumukuloita pelloilla ja pisteissä Sivistysosaston visio Sivistysosasto antaa hyvät lähtökohdat yksilön kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä valmiudet menestyä erilaisissa

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään hyvällä tasolla (kouluarvosanalla

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään hyvällä tasolla (kouluarvosanalla Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Päivähoidon aloittaminen Päivähoidon aloittamisvaihe on tarkoitus suunnitella yksilökohtaisesti lapsen ja vanhempien tarpeet huomioiden. Tutustumiskäynnillä

Lisätiedot

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012 KÄYTTÖTALOUS 31.12.2012 2012 Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOITO, KOTIHOIDON TUKI JA ESIOPETUS Talous Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Vyörytyserät, tulot Vyörytyserät, menot Suunnitelmapoistot Alkuperäinen

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2014 Hyvän kasvun strategian arviointi 2014 Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2014 aikana Vastauksia:

Lisätiedot

Keskiviikko klo

Keskiviikko klo RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2016 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2016 klo 16.00-17.30 Rautalammin lukio Anu Hotti Helena Hänninen

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Päävastuualueen johtajan katsaus

Päävastuualueen johtajan katsaus Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto, nuoriso- ja liikuntapalvelut. Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista HYVINVOINTIFOORUMI 21.08.2014 Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kuntien osaprojekti Tuula Löf 1 Hyvinvointiryhmät Perustettu ryhmiä Olemassa olleiden

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan talousarvio/palvelusopimus

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Päivi Peltoniemi ja Paula Santapakka Raudaskylän Kristillinen Opisto 2013 Aikuisten perusopetus Raudaskylän

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg Toiminta Toiminta koostuu ruotsinkielisestä esiopetuksesta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, 1. 9. vuosiluokan

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 Kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan sopimusseminaari Eerola, Längelmäki 27.4.2006 Leena Viitasaari, päivähoidon

Lisätiedot

Mitä perhepäivähoidossa todella tapahtuu?

Mitä perhepäivähoidossa todella tapahtuu? Mitä perhepäivähoidossa todella tapahtuu? Jyrki Reunamo Helsingin yliopisto Orientaatioprojektin kotisivut: http://blogs.helsinki.fi/reunamo/ Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot