Puhekilpailu ohjeet ja vinkit
|
|
- Jarmo Halttunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Puhekilpailu ohjeet ja vinkit
2 2 Esipuhe Puhekilpailu on osa Suomen Nuorkauppakamareiden Vaikutus- ja esiintymistaitojen koulutusta. Tässä tiedostossa on yleiskuvaus puhekilpailusta sekä ohjeita ja vinkkejä osallistujille. Onnea matkaan! JCI Mission: To provide development opportunities that empower young people to create positive change. SNKK missio: Vauhditamme jäsentemme menestystä työelämässä. HNKK missio: Olemme kohtaamispaikka ja ponnahduslauta jäsentemme jatkuvalle kehittymiselle. Versiohistoria Versio Sisältö Tekijä Pvm 1.0 Dokumentin luonti Krista Viita-aho Päivitys uudelle pohjalle Krista Viita-aho Sisällysluettelo 1. Yleistä Ohjeet Vinkkejä JCI Public Speaking Championships
3 3 1. Yleistä Esiintymistaito tuo menestystä, sillä sitä tarvitsevat kaikki johtajat, vaikuttajat, työkseen esiintyvät, markkinointialalla työskentelevät ja jopa asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt. Puhekilpailun tarkoitus on kehittää yksilön esiintymistaitoja ja antaa itseluottamusta yleisön edessä toimimiseen. Kilpailijoiden kehittymisen lisäksi tavoitteena on opettaa tuomaristoa analysoimaan esiintymisiä ja kasvattamaan oikeudenmukaista arviointikykyä. Nämä tavoitteet saavutetaan pyrkimällä kannustamaan ja opastamaan kilpailijoita rehdisti. Kehittymistavoitteen toteutumiseksi suositellaan, että kilpailun jälkeen järjestetään kilpailijoille tilaisuus, jossa tuomariston puheenjohtaja vastaa asiallisen ja rakentavan palautteen jakamisesta. Puhekilpailu järjestetään kevään aluekonferenssien yhteydessä sekä kansallisessa vuosikokouksessa. Paras puhuja edustaa järjestöä JCI:n Eurooppakokouksessa ja tämän kilpailun voittaja taas JCI:n Maailmankokouksessa. 2. Ohjeet Puhekilpailun_saannot_2017.docx (M-Files 10. SNKK materiaalipakit Koulutuspakki Dokumentit Puhekilpailu) Osallistujat - Puhekilpailuun voivat osallistua kaikki Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jäsenyhdistyksen jäsenet ja koejäsenet. - Kansallisen puhekilpailun Sanan Säilän voitettuaan kilpailija ei voi enää osallistua kamaritai aluetason puhekilpailuun, muuten osallistumiskertoja ei ole rajoitettu säännöillä. - Kilpailuun ilmoittautuminen tulee suorittaa hyvissä ajoin, järjestäjän antamien ohjeiden mukaisesti. Alueen ja kansallisen tason kilpailuun ilmoittautumisen vahvistaminen suositellaan tehtäväksi kilpailupaikkakunnalla kilpailua edeltävänä iltana klo mennessä. Puheen kesto - Kamari- ja aluetasolla puheen kesto on 3 minuuttia. - Kansallisella tasolla puheen kesto on vähintään 5 ja enintään 7 minuuttia. Ajan alittaminen tai ylittäminen johtaa suoraan diskaamiseen. - Kansainvälisellä tasolla puheen kesto on vähintään 5 ja enintään 7 minuuttia. Ajan alittaminen tai ylittäminen johtaa suoraan diskaamiseen. - Kansallisella ja kansainvälisellä tasolla näytetään 5 minuutin merkkiä, kun 5 minuuttia kulunut ja 6 minuutin merkkiä, kun 6 minuuttia kulunut. - Kun puheaikaa on jäljellä 30 sekuntia kellokalle näyttää puhujalle merkin. - Kun aika täyttyy kellokalle ilmoittaa Aika ja puhe loppuu. - Puhuja saa kuitenkin päättää keskenjääneen viimeisen lauseen. - Puhujan ei tarvitse käyttää koko aikaa ja kaikkien puhujien käyttämä aika ilmoitetaan. - Päätettyään puheensa puhuja voi jäädä kuuntelemaan jäljellä olevat puheet 3
4 4 Aihe - Puhekilpailun aihe tukee strategiaa. - Kansainvälisellä tasolla aihe tukee JCI- pääteemaa. Kilpailun kulku - Tuomaristo (kolme kokenutta jäsentä/senaattoria) päättää kilpailun aiheen hyvissä ajoin ennen kilpailua. - Kansallisella tasolla puhekilpailun aihe annetaan hyvissä ajoin ennen kilpailua, mahdollisuuksien mukaan heti kun kaikki aluevoittajat ovat selvillä, kuitenkin viimeistään 2 viikkoa ennen kilpailua. - Kamari- ja aluetasolla aihe annetaan kilpailijoille ½ tuntia ennen kilpailun alkua. - Valmistautumisaikaa määriteltäessä on huomioitava, että kilpailun, kilpailijoiden, tuomariston ym. esittelyt eivät saa sisältyä valmistautumisaikaan. - Puhejärjestyksen arpomisen jälkeen annetaan aihe kaikille kilpailijoille yhtä aikaa. - Puhuja voi valmistautuessaan käyttää ulkopuolista apua. - Kilpailun aikana puhujaa ei saa kukaan auttaa tai avustaa. Kilpailun voittaja - Kamarin puhekilpailun voittaja edustaa kamaria aluetason kilpailussa. - Mikäli hän on estynyt, kamari valitsee uuden edustajan tai kamarin puheenjohtaja edustaa kamariaan. - Kansallisessa vuosikokouksessa kilpailevat aluetason voittajat. - Kansallisen puhekilpailun Sanan Säilä voittaja edustaa Suomen Nuorkauppakamarit ry:tä Eurooppakokouksen kilpailussa. - Kansallisessa puhekilpailussa jaetaan kunniamaininta, jonka saaja on voittajan varaedustaja, kunniamaininnan jakoa suositellaan käytettäväksi myös kamari- ja aluetasolla, jolloin voittajalla on varaedustaja mahdollisia jatkokilpailuja varten. - Keskusliiton hallitus päättää kilpailun voittajan tukemisesta Eurooppakokoukseen. - Mikäli SNKK:n edustaja pääsee Maailmankokouksen puhekilpailuun, päättää Keskusliiton hallitus hänen tukemisestaan. 3. Vinkkejä Lähde: Nuorkauppakamarin puheen puhekilpailun säännöissä keskeisin osa on puheen pituus. Kamaritasolla puheen pituus on kolme (3) minuuttia, ja puheen pitää mahtua annettuun aikarajaan. Äkkiä ajateltuna aikaraja voi tuntua teennäiseltä, mutta työelämässä useimmiten vaikuttamispuheen pituus on rajoitettu, joten nuorkauppakamarissa harjoiteltu puhe tuo taitoja esittää oma näkökanta vakuuttavasti ja tehokkaasti lyhyessä ajassa. Puheen tärkein osuus on sen lopetus ja ajan loppuessa kesken, jää puhe väistämättä vajavaiseksi. Puhekilpailussa annetaan kilpailijoille puheen aiheet valmiiksi. Aihe voi olla esimerkiksi Esiintyminen osana yhteiskunnallista vaikuttamista. Puheen sisältöä kannattaa lähteä rikkomaan yksinkertaisempiin palasiin, mutta liian perusteelliseen analyysiin ei kannata sortua rajoitetun ajan vuoksi. Sisällön rajaus tehdään valitsemalla sopiva näkökulma, mutta näkökulman valinta voi olla vaikeaa ollako puolesta vai vastaan. Vai ottaako aivan erilainen näkökulma, millä voi 4
5 5 erottautua kanssakilpailijoista? Paikallisen tason kilpailuissa saa olla humoristinen, mutta korkeammalla kilpailutasolla näkökulman tulisi olla vakavampi. Puheen sisällön pitää olla aina hyvän maun rajoissa myös huumoriakin käytettäessä. Puheen suunnitteluun on kannattavaa käyttää yksinkertaisesti mindmappia tai ranskalaisia viivoja. Jos on kova kiire valmistella puhetta, nii on suositeltavampaa käyttää mindmappia. Jos puheen kirjoittaa valmiiksi tai tekee liian monimutkaisia piirustuksia, tulee helposti luettua paperia sen sijaan, että ottaisi katsekontaktia yleisöön ja kertoisi asiansa. Puheen suunnittelussa voikin miettiä tiedottamista, tunteisiin vaikuttamista ja yleisön saamista tekemään jotain. Lyhyissä puheissa ja nopealla valmistautumisajalla ei kannata kuitenkaan kikkailla vetoavien tunteiden rakentamisessa, koska puhe ei muuten pysy kasassa. Pidemmällä valmistautumisajalla näitäkin aspekteja on syytä miettiä. Puheen suunnittelussa tulee ottaa huomioon yleisön arvot ja yleisön jakamat hiljaiset totuudet. Nuorkauppakamaritoiminnassa mukana olevat jakavat yleensä positiivisen asenteen esim. yrittäjyyttä, ammatillista kehittymistä ja yhteiskunnallista aktiivisuutta kohtaan, ja puhe ei saisikaan olla ristiriidassa tämän arvopohjan kanssa. Jos puhe on arvopohjaa vastaan, voi tuomaristo ja yleisö suhtautua lähtökohtaisen negatiivisesti puheen argumentaatioon, vaikka se olisi kuinka vahva tahansa. Lisäksi tulee osata arvioida oikein kuulijoiden tieto- ja osaamistaso. Ammattilaisille ei kannata puhua perusasioista, mutta asiaa vähemmän tunteville ei kannata pitää liian yksityiskohtiin menevää puhetta. Puheen rakenteesta käytetään yleensä jompaakumpaa kahdesta mallista: Perinteistä mallia tai Ciceron mallia. Perinteisessä mallissa puhe aloitetaan aiheen esittelyllä ja kerrotaan, mitä tullaan puhumaan. Sen jälkeen käydään pääkohdat läpi yksitellen. Yleensä pääkohtia on hyvä olla kaksi tai kolme, mutta ei tätä enempää, sillä pidemmät puheet eivät mahtuisi annettuun aikarajaan, ja toisaalta yleisö ei muistaisi kerrottuja asioita. Pääkohtien läpikäymisen jälkeen kerrataan, mitä on kerrottu, ja puhe päätetään jollain mieleenpainuvalla argumentilla. Ciceron käyttämää puheen rakennetta on puolestaan pidetty mestarillisten puhujien suosimana rakenteena, mutta sen hallinta on vaikeaa lyhyissä puheissa. Ciceron rakenteessa pyritään samaistamaan puhuja ensin yleisöön. Tämän jälkeen kerrotaan joku tarina tai faktoja, jotka eivät yllätä kuulijoita. Seuraavaksi kerrottu tarina käsitellään tai määritellään teoreettisemmalla tasolla. Argumentointi esitellään teorian näkökulmasta ja esitetään torjunta mahdollisille vastaargumenteille. Loppuun kerrataan, mitä on puhuttu ja pyritään käyttämään tunteellista ilmaisua. Esityksen kannalta on tärkeää muistaa myös perusasiat, kuten hyvä ryhti ja äänenkäyttö. Nämä ovat varsinkin istumistyötä tekeville henkilöille kompastuskiviä, joihin ei tule usein kiinnittäneeksi huomiota. Käsien käytön osalta on hyvä pitää kädet vyön korkeudella. Esiintymisessä on mahdollista käyttää myös tehosteita, kuten puheen rytmin, äänenvoimakkuuden ja tunnevoimakkuuden muutosta. Ennen kaikkea ole energinen, hymyile ja nauti! 5
6 6 4. JCI Public Speaking Championships Lähde: Public speaking is a critical skill for leaders to motivate others toward positive impact. The JCI World Public Speaking Championship offers members a unique opportunity to exercise and showcase their abilities and to share ideas on important local, national or global issues. Each year, members face the challenge of expressing creative ideas in a clear and captivating manner. This annual competition gives every participant a way to express his or her thoughts to others in an exciting and challenging way. Every well-prepared speech should have an introduction that captures the attention of the audience, a body featuring the speaker s message and a powerful conclusion summarizing the speaker s arguments. Local and national competition organizers choose the speaking topics. Topics will be locally, nationally or regionally relevant, dependent on what level of competition is taking place. Then, National Public Speaking contest winners compete at the JCI Area Conferences in May and June. The winner from each JCI Area Conference Public Speaking Competition is then expected to represent his or her Area in the final round of the JCI World Public Speaking Championship at the JCI World Congress every November. 6
Debatti ohjeet ja vinkit
Debatti ohjeet ja vinkit 2 Esipuhe Debatointi on osa Suomen Nuorkauppakamareiden Vaikutus- ja esiintymistaitojen koulutusta. Tässä tiedostossa on yleiskuvaus debatoinnista, pikaohjeet ja vinkkejä osallistujille.
M-Files jäsenrekisterin käyttöohje
M-Files jäsenrekisterin käyttöohje 2 Esipuhe Tässä tiedostossa on ohjeistettu Suomen Nuorkauppakamarin jäsenrekisteri M-Filesin käyttöä. Yhdistyslain 11 mukaan Yhdistyksen jäsenistä on hallituksen pidettävä
Helsingin Nuorkauppakamari ry STRATEGIA 2020
Helsingin Nuorkauppakamari ry STRATEGIA 2020 Strategiakirjaus koostuu tyypillisesti viidestä osasta: Missio, arvot, visio, strategia ja mittarit M ISSIO A RVOT V ISIO S T RAT E GIA M ITTARIT Miksi olemme
AYYE 9/ HOUSING POLICY
AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we
Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu
Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.
o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta
KARAOKEN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUJEN LYHYT ESITTELY Karaoken MM-kilpailut on järjestetty yhtenätoista vuotena, vuodesta 2003 alkaen. Karaoke World Championships tapahtuman ja sen oikeudet omistaa suomalainen
M-FILES JÄSENREKISTERIN KÄYTTÖOHJE
M-FILES JÄSENREKISTERIN KÄYTTÖOHJE Tässä tiedostossa on ohjeistettu Suomen Nuorkauppakamarin jäsenrekisteri M-Filesin käyttöä. Yhdistyslain 11 mukaan Yhdistyksen jäsenistä on hallituksen pidettävä luetteloa.
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi
Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta
Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE
Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University
Voimaa arkeen, esiintymistaito, osa 1. c/o Katja Kujala
Voimaa arkeen, esiintymistaito, osa 1 Katja Kujala Ensivaikutelma Luodaan täysin vieraasta henkilöstä sadasosasekunneissa Pukeutuminen Kehon kieli Äänenkäyttö, puheilmaisu, puhetapa (esim. murre) Ystävä
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences
Toimintaohjeet Helsingin Nuorkauppakamari ry
1 Toimintaohjeet Helsingin Nuorkauppakamari ry 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Helsingin Nuorkauppakamari ry. Tarvittaessa voidaan käyttää ruotsiksi nimeä Helsingfors Juniorhandelskammare ja englanniksi nimeä
Cover letter and responses to reviewers
Cover letter and responses to reviewers David E. Laaksonen, MD, PhD, MPH Department of Medicine Kuopio University Hospital Kuopio, Finland Luennon sisältö Peer review Vinkit vastineiden kirjoittamista
Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010
Esiintyminen N-piirin JOVA-koulutus 2010 Klubikokous Esiinnyt klubisi kokouksessa Kuulijoita 10-50 Sinulla on aikaa 3-5 minuuttia Ei videotykkiä Esityksesi kokouksen lopulla Innostat klubiasi uuteen tapahtumaan
koiran omistajille ja kasvattajille 2013 for dog owners and breeders in 2013
Irlanninsusikoiran luonnekysely A survey of the temperament of Irish wolfhounds koiran omistajille ja kasvattajille 213 for dog owners and breeders in 213 Teksti / author: Jalostustoimikunta / breeding
Mikä ihmeen brändi? Mitä brändäämisellä tarkoitetaan? Miten erottautua? Entä kannattaako brändäys yksin?
KTT, dosentti Saila Saraniemi, Oulun yliopisto, markkinoinnin laitos Rokua 24.8.2013 Mikä ihmeen brändi Mitä brändäämisellä tarkoitetaan Miten erottautua Entä kannattaako brändäys yksin 1 2 Jokainen tuo
SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...
SÄÄNNÖT Sujuva! Säännöt Sivu 2 (6) SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 INFOTYÖPAJAT... 4 4 SARJAT JA OSALLISTUJAT... 4 5
RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA
RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMISPROSESSI RYHMÄYTYMINEN ON TÄRKEÄÄ, KOSKA tunne ryhmään kuulumisesta on tärkeä kokemus ja onnistuneet kokemukset luokkaryhmässä luovat pohjan hyväksynnän
SÄÄNNÖT. Mikkelin Nuorkauppakamari ry
SÄÄNNÖT Mikkelin Nuorkauppakamari ry SISÄLTÖ 1 1 NIMI JA KOTIPAIKKA... 2 2 TARKOITUS... 2 3 TOIMINTA... 2 4 JÄSENET... 3 5 JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN... 4 6 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 4 6.1 Vuosikokous...
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Strategiset kumppanuushankkeet
Strategiset kumppanuushankkeet Tavoitteet, toiminnot & tuotokset KA2 työpaja 13.1.2016 E. Description of the Project Pyri konkretiaan Jäsentele tekstiä Kerro oma tarinasi älä anna hakulomakkeen viedä 1
VOIMAA ARKEEN, ESIINTYMISTAITO, OSA 1
VOIMAA ARKEEN, ESIINTYMISTAITO, OSA 1 Seinäjoki, syksy 2019 ERILAISET ESIINTYMISTILANTEET Asiantuntijaluento Raportointi Alustus Kokouspuheenvuoro Asiantuntijapuheenvuoro Haastattelu Opastus Juhlapuhe
Kilpailija-analyysi - markkinatilanne
Kilpailija-analyysi - markkinatilanne Tässä modulissa kyse on siitä, että kirkastetaan ja haetaan faktoja markkinatilanteesta, jotta tiedämme, missä olemme suhteessa muihin sekä miten voisimme sitten erottua
Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut
Facebook-sivu tehokäyttöön Osa 2 Facebook-sivun julkaisut 2013-3-8 1 Mitä opit tänään Mitä laaja tutkimus kertoo erilaisten julkaisujen saamasta palautteesta Miten luot sisältöstrategian Facebook-sivullesi
Information on preparing Presentation
Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals
1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä
OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 81122P (4 ov.) 30.5.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan
Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa
Tiistai 23.8.2016 Balentor Oy - Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen
Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name
- Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,
Puheviestintä 1 TIK, kandidaatinseminaari Opettajana Inkeri Roos-Cabrera
Puheviestintä 1 TIK, kandidaatinseminaari 15.3.2016 Opettajana Inkeri Roos-Cabrera Mitä on puheviestintä? 18.3.2016 2 Puheviestintä tutkii ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta 18.3.2016 3 Puheviestintätaitoja
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene
Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.
Purot.net Wiki. Tutkielma. Paavo Räisänen. Centria Ammattikorkeakoulu 24.10.2012
Purot.net Wiki Tutkielma Paavo Räisänen Centria Ammattikorkeakoulu 24.10.2012 Sisällysluettelo 1: Esittely 2: Perustaminen 3: Uuden sivun luonti 4: Kuvien lisääminen 5: Linkin lisääminen 6: Lopuksi 1:
Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ
KOULU TURVAPAIKKANA? oppilaan psyykkistä hyvinvointia edistämässä Jyväskylä 5.11.2015 Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ Tanja Äärelä KT, yliopistonlehtori, Lapin yliopisto erityisluokanopettaja,
Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020
Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi
1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.
START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The
Yhdistyspäivä
Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä
TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä
TU-C2030 Operations Management Project Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä Welcome to the course! Today s agenda Introduction to cases and schedule/ Timo Seppälä
Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)
Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen
Lataa SETI Revisited - Risto Isomäki. Lataa
Lataa SETI Revisited - Risto Isomäki Lataa Kirjailija: Risto Isomäki ISBN: 9789522648457 Sivumäärä: 100 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.51 Mb In his newest book Risto Isomäki argues that instead of only
SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018
1 SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018 Nämä säännöt on käännetty suomeksi alkuperäisistä ruotsinkielisistä säännöistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sääntöjen alkuperäinen
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?
Vuoden Nuori Menestyjä PROJEKTIKÄSIKIRJA 2015
Vuoden Nuori Menestyjä PROJEKTIKÄSIKIRJA 2015 1. Vuoden Nuori Menestyjä palkinto Vuoden Nuori Menestyjä (TOYP = Ten Outstanding Young Persons) on maailmalla korkealuokkaiseksi arvostettu tunnustus, joka
SNKK:n M-Files jäsenrekisteri
SNKK:n M-Files jäsenrekisteri Tässä tiedostossa on ohjeistettu Nuorkauppakamarin jäsenrekisterin käyttö. Yhdistyslain 11 mukaan Yhdistyksen jäsenistä on hallituksen pidettävä luetteloa. Luetteloon on merkittävä
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014
Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio
ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto
ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:
Other approaches to restrict multipliers
Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of
VOIMAA ARKEEN, ESIINTYMISTAITO, OSA 1
VOIMAA ARKEEN, ESIINTYMISTAITO, OSA 1 Seinäjoki, kevät 2018 ERILAISET ESIINTYMISTILANTEET Asiantuntijaluento Raportointi Alustus Kokouspuheenvuoro Asiantuntijapuheenvuoro Haastattelu Opastus Juhlapuhe
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt
Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,
3.4.2012Suomen Rotary 1
3.4.2012Suomen Rotary 1 Virpi Honkala, ARRFCE ROTARYSÄÄTIÖN TAVOITE on mahdollistaa rotareille kansojen välisen ymmärryksen, hyvän tahdon ja rauhan edistäminen parantamalla terveyttä, tukemalla koulutusta
Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement
Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every
Co-Design Yhteissuunnittelu
Co-Design Yhteissuunnittelu Tuuli Mattelmäki DA, associate professor Aalto University School of Arts, Design and Architecture School of Arts, Design and Architecture design with and for people Codesign
KILPAILIJAN OPAS 2014
KILPAILIJAN OPAS 2014 KILPAILIJAN OPAS 2014 Vuoden 2014 Angostura Aromatic Bitters Global Cocktail challenge Finaali Finalistimaat: USA Kanada Iso-Brintannia Eurooppa Australia Uusi-Seelanti Etelä-Afrikka
Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar
Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar 23.5.2017 Krista Taipale Head of Internaltional Affairs Helsinki-Uusimaa Regional Council Internationalisation
Helsinki Region Infoshare 2013
Helsinki Region Infoshare 2013 Apps4Finland 2012 Ville Meloni & Petri Kola Forum Virium Helsinki 1 Suomalainen tietoyhteiskunta 2012? Tietoyhteiskunnan kehittäminen Kansalaiset vaativat avoimuutta Rohkeita
Perheet, joissa vanhemmalla on tuentarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä
Perheet, joissa vanhemmalla on tuentarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Mitä tiedämme perheistä Perheistä ei ole olemassa paljon tietoa. Perheiden lukumäärää Suomessa ei tiedetä. Ruotsissa tehtyyn
HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS
HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS 2015 Palkitsetteko kustannustehokkaasti, johdonmukaisesti ja kannustavasti? Ota selvää Hay Groupin palkkatutkimuksen avulla! Varmista palkitsemisenne kustannustehokkuus, sisäinen
SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors
KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN
KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN Miksi kampanjoida? Nuokauppakamarivirkojen hakemiseen kuuluu oleellisena osana kampanjointi. Vaalilautakunta ja -toimikunnat suosittelevat jokaiselle ehdokkaalle kampanjointia,
NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015)
NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015) Naisten ja tyttöjen SM-4-ottelu ja telinekohtainen SM-kilpailu Naisten ja tyttöjen JunnuGym ja joukkue-sm-kilpailut NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-4-OTTELU JA TELINEKOHTAINEN
Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 2/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 59 :n mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole
ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.
KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika
Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia?
Käyttöliittymät II Sari A. Laakso Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta Keskeisin kälikurssilla opittu asia? 1 Käyttöliittymät II Kurssin sisältö Käli I Käyttötilanteita Käli II Käyttötilanteet selvitetään
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela
Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja
Puheviestintä 2 TIK, kandidaatinseminaari Opettajana Inkeri Roos-Cabrera
Puheviestintä 2 TIK, kandidaatinseminaari 22.3.2016 Opettajana Inkeri Roos-Cabrera Esiintyminen ja vuorovaikutus kandidaatinseminaarissa Puheviestintä 2 Luennon aiheina 1. Opponointi ja palautetaidot 2.
Sitoutumista ja yhteistyötä
FT, puheterapeutti Katja Koski Sitoutumista ja yhteistyötä 7 KOHDAN OHJELMALLA - TYÖKIRJA - (c) 2016 KatjaVox Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä työkirjaa tai sen osia ei saa kopioida ilman lupaa KatjaVox
Akateemiset fraasit Tekstiosa
- Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen
UUSIA TAPOJA OPPIMISEN ARVIOINTIIN
VOPE-seminaari 31.1.2014 UUSIA TAPOJA OPPIMISEN ARVIOINTIIN Mitä workshopissa tapahtuu? Osallistujat esittäytyvät Lämmittelykeskustelu: Mitä arviointi on? Erilaisia tapoja arvioida verkossa tapahtuvaa
EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Dear Family, Home and the family are the most important growth environment and community for the child. Alongside with home,
Kuvankäsi/ely. Vieraana Jorma Laaksonen Tietotekniikan laitos. Viikko Luento Ope-ajat Harjoitus 7: Tietoliikenteen signaalinkäsi/ely
Kuvankäsi/ely Vieraana Jorma Laaksonen Tietotekniikan laitos Aikataulu Viikko Luento Ope-ajat Harjoitus 7: 26.10- Tietoliikenteen Prof. Risto Wichman Tietoliikenteen 8:2.11- Kuvankäsi/ely Jorma Laaksonen
Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto
Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come
Grand Prix kilpailuma a ra ykset
Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...
Curriculum. Gym card
A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK
Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen
Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun
WORKING COMMUNITY SKILLS
WORKING COMMUNITY SKILLS 8.10.2011 Päivi Huotari Paivi.huotari@hamk.fi DIFFERENT ROLES OF SUPERVISORS AND SUBORDINATES MANAGEMENT AND LEADERSHIP SKILLS ORGANIZATIONAL CITIZENSHIP BEHAVIOUR SELF MANAGEMENT
VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto
VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,
Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Maarit Rossi
Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät 13.9.2017 Maarit Rossi Maarit Rossi, maarit.rossi@pathstomath.com Osa 1: Voiko tulevaisuuteen mennä vanhoilla
Miten yhteiskuntatutimusta tehdään? YKPS100 Johdatus yhteiskuntapolitiikan maisteriopintoihin MARJA JÄRVELÄ
Miten yhteiskuntatutimusta tehdään? YKPS100 Johdatus yhteiskuntapolitiikan maisteriopintoihin 18.10. MARJA JÄRVELÄ Luentomateriaali http://www.jyu.fi/ytk/laitokset/yfi/oppiaineet/ ykp/opiskelu/kurssimateriaalit
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella
IHMISTEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS
Lions Clubs International MD 107 Finland IHMISTEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS KOODIT, SIGNAALIT, JOTKA KUVAAVAT AIVOJEN SYNAPSIEN VÄLISET KYTKENNÄT 1 Lions Clubs International MD 107 Finland TUOTTEESI/PALVELUSI,
Vinkkejä käsihygieniahavainnointitulosten hyödyntämisestä (OYS posterit, abstraktit) Helena Ojanperä Hygieniahoitaja, KHA Hygieniahoitajien
Vinkkejä käsihygieniahavainnointitulosten hyödyntämisestä (OYS posterit, abstraktit) Helena Ojanperä Hygieniahoitaja, KHA 18.5.2018 Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Oulu, Hotelli Scandic
Finnish ONL attainment descriptors
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2016-09-D-19-fi-3 Orig.: EN Finnish ONL attainment descriptors APPROVED BY THE JOINT TEACHING COMMITTEE AT ITS MEETING
1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä
OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 811122P (5 op.) 12.12.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan
Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2012
Esiintyminen N-piirin JOVA-koulutus 2012 Klubikokous Esiinnyt klubisi kokouksessa Kuulijoita 10-50 Sinulla on aikaa 3-5 minuuttia Ei videotykkiä Esityksesi kokouksen lopulla Innostat klubiasi uuteen tapahtumaan
Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto
Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto EETTINEN LÄHTÖKOHTA HELSINGIN JULISTUS (Artikla 8): Vaikka lääketieteellisen tutkimuksen
Digital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket
Digital Admap Native Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko Supermarket Mainosmuoto: Natiivi Media: IS.fi Campaign period: 25 September Date of measurement: 26 September Unique:
minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio
minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme
Tapahtuma: H-Vene SM Päivämäärä:
Tapahtuma: H-Vene SM 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) Päivämäärä: 9 12.6.2016 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsun numerointi noudattaa Purjehduksen Kilpailusääntöjen (PKS) liitteen K numerointia. Osa
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien
Erasmus Charter for Higher Education Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO
Erasmus Charter for Higher Education 2014-2020 Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO 2/2009 Mikä on Erasmus-peruskirja? Erasmus-peruskirja (Erasmus Charter for Higher Education, ECHE) säilyy korkeakoulun
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala 31.8.2014 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Aluemestaruuskilpailu 2014 nimiseen
FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL
FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni
Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit