Vuoden Nuori Menestyjä PROJEKTIKÄSIKIRJA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden Nuori Menestyjä PROJEKTIKÄSIKIRJA 2015"

Transkriptio

1 Vuoden Nuori Menestyjä PROJEKTIKÄSIKIRJA 2015

2 1. Vuoden Nuori Menestyjä palkinto Vuoden Nuori Menestyjä (TOYP = Ten Outstanding Young Persons) on maailmalla korkealuokkaiseksi arvostettu tunnustus, joka jaetaan omalla alallaan menestyneille vuotiaille henkilöille. Suomessa tunnustuksen saaminen edellyttää Suomen kansalaisuutta. Palkinto tuo mainetta ja kunniaa sekä mahdollistaa suomalaisten tekojen ja osaamisen tunnetuksi tekemisen myös ulkomailla. Kilpailu on toteutettu Suomessa vuodesta 1990 asti eli vuosi 2015 on kilpailun 26. vuosi eli jo yli neljännesvuosisata! Viisitoista kertaa suomalaiset kansallisen tason voittajat ovat saaneet menestyneet myös kansainvälisesti. Vuosittain palkitaan kolme Suomen nuorta menestyjää Vuoden Nuori Menestyjä palkintotilaisuudessa. Voittajahakemukset lähtevät edelleen kansainväliseen TOYP kilpailuun, jossa 10 palkittavalle jaetaan tunnustukset loka-marraskuussa Junior Chamber Internationalin (JCI) Maailmankokouksessa. 2. Historia Durwood Howes kehitti Yhdysvalloissa 1930 projektin, jonka tavoitteena oli palkita esimerkillisesti toimineita nuoria miehiä nimikkeellä America s Young Men. Tämä palkinto oli ensimmäinen askel kohti kansainvälistä projektia. Vuonna 1952 projekti sai nimen Ten Outstanding Young Persons (TOYP). Vuonna 1981 TOYP-projekti kehittyi JCI:n viralliseksi ohjelmaksi ja siten kaikki JC-maat saivat mahdollisuuden osallistua siihen. Vuonna 1987 projekti kasvoi ja muuttui avoimeksi kaikille maille. Suomessa TOYP-ohjelmaa on toteutettu vuodesta 1990 lähtien nimellä Vuoden Nuori Menestyjä. Kilpailusarjoja on kymmenen, mutta Suomessa palkitaan vuosittain kolme parasta kilpailijaa. Suomen voittajat osallistuvat JCI:n TOYP of the World -kilpailuun. Ensimmäisen kansainvälisen JCI TOYP -palkinnon Suomeen ja samalla Pohjoismaihin toi vuonna 1990 Oulun Teknologiakylän toimitusjohtaja Dl Pertti Huuskonen kilpailusarjassa Tiede ja teknologia. Seuraavana vuonna professori Pekka Hietala voitti JCI TOYP -palkinnon sarjassa Akateeminen maailma. Vuonna 1992 tehtiin hattutemppu, kun Suomi sai kolme JCI TOYP -palkintoa; tekniikan tohtori Seppo Korpela sarjassa Tiede ja teknologia, professori Jukka T. Salonen sarjassa Lääketiede sekä pääministeri Esko Aho sarjassa Politiikka, lainsäädäntö ja hallinto. Suomi oli kolmannella sijalla saavutettujen palkintojen listalla jo kolmannen osallistumisvuotensa jälkeen. Vuonna 1995 JCI TOYP -palkinnon sai tohtori Anu Wartiovaara sarjassa Tiede ja teknologia, vuonna 1997 professori Jukka Salo sarjassa Akateeminen maailma ja FM Linus Torvalds, joka palkittiin sarjassa Tiede ja teknologia vuonna Palkintosade sai jatkoa 2006, kun TOYP of the World -palkinnon pokkasivat Akseli Hemminki (Lääketiede) ja Jyrki Linnankivi (Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta). JCI TOYP palkittuja nuoria menestyjiä ovat myös Johanna Ivaska (Lääketiede) 2007 ja Marko Signmark Vuoriheimo (Kulttuuri) Vuonna 2010 palkittiin Osakassa Mikko Wirén sarjassa Liike-elämä ja talous sekä Antti Pentikäinen sarjassa Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta. Vuonna 2011, Brysselin maailmankokouksessa, palkittuja suomalaisia oli kaksi. Miia Kivipelto palkittiin sarjassa Lääketiede ja Riku Virtanen sarjassa Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta.

3 3. Kriteerit Vuoden Nuori Menestyjä / TOYP-palkinnon saamisen kriteerit ovat Suomessa samat kuin JCI:n kilpailussa. Palkitun henkilön tulee toiminnassaan toteuttaa JC-henkeä niin kuin se on ilmaistu JCI Creedissä: "Ihmiskunnan palveleminen on elämän parasta työtä". Tavoitteena on löytää henkilöitä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat saavuttaneet omalla sarallaan jotakin ainutlaatuista; sellaista, joka hyödyttää yhteiskuntaa, kansakuntaa tai maailmaa. Kilpailuun etsitään henkilöitä, jotka omalla esimerkillään ja henkisellä kasvullaan innostavat muita ihmisiä ja vaikuttavat tätä kautta positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan. 4. Kilpailuluokat Suomessa jaetaan kolme palkintoa mutta kilpailuluokkia on kymmenen. Luokat ovat seuraavat (samat kuin JCI:lla) 1. Liike-elämä ja talous 2. Politiikka, lainsäädäntö ja hallinto 3. Akateeminen maailma 4. Kulttuuri 5. Eettinen ja ympäristöjohtaminen 6. Maailmanrauhan edistäminen 7. Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta 8. Tiede ja teknologia 9. Henkilökohtainen kasvu 10. Lääketiede 5. Projektitoteutus kamareissa Kokemus on osoittanut, että parhaiten menestyy kamari, joka on valinnut jäsenistönsä keskuudesta Vuoden Nuori Menestyjä -vastaavan. Hän kokoaa aktiivisen ja valppaan ryhmän, joka pitää silmänsä ja korvansa auki. Mahdollisia VNM -ehdokkaita on kaikilla paikkakunnilla. Heidän löytämisensä edellyttää yhteiskunnan tapahtumien seuraamista. Vihjeen voi saada missä tahansa - kaupan jonossa, televisiota katsellessa, seurakunnalta, paikallislehdestä, Punaiselta Ristiltä, työpaikalta jne. Ehdokkaita voi myös aktiivisesti kysellä eri tahoilta (mm yhteistyökumppaneilta), onko heillä tiedossa sopivia ehdokkaita. On hyvä muistaa, että koko Suomi on kamarien metsästysaluetta, unohtamatta kuitenkaan ulkomaita, kunhan ehdokas on Suomen kansalainen. Mikäli omassa kamarissasi ei ole projektipäällikköä tai hallitusvastaavaa, toimii hakemuksen täyttäjän lähimpänä tukena aluekilpailupäällikkö. Aluepäällikkö ohjeistaa hakemuksen laatimisessa ja on tukena prosessin aikana. Tarvittaessa lisätukea saa kansalliselta Vuoden Nuori Menestyjä - kilpailupäälliköltä. 6. Hakemuksen laatiminen Ehdokkaan kontaktointi ja kirjaaminen Selvitä, täyttääkö ehdokas kilpailun muodolliset vaatimukset: vuotias (ehdokas saa täyttää 40 vuotta kilpailuvuonna) Suomen kansalainen (ehdokas saa asua ulkomailla) Ennen ehdokkaan kontaktoimista, ota yhteyttä kamarisi projektipäällikköön tai tämän puuttuessa aluepäällikköön ja varmista, onko joku muu jo tekemässä henkilöstä hakemusta tai onko tiedossa, että henkilö on kieltäytynyt aiemmin. Saatuasi kamari- tai aluepäälliköltä luvan, voit ottaa yhteyttä ehdokkaaseen ja pyytää lupaa tehdä hakemus. Ota yhteyttä viipymättä, sillä ensimmäisenä ehdokkaalta luvan saanut on poikkeuksetta se, joka hakemuksen myös laatii.

4 Kun otat yhteyttä ehdokkaaseen, käy läpi ainakin seuraavat asiat Mistä projektissa on kyse Ketkä ovat voittaneet aiemmin Mihin kilpailuluokkaan aiot ehdokasta esittää Varmista, että ehdokas pääsee paikalle mikäli hänet palkitaan. Suomen Nuorkauppakamarit maksaa ehdokkaiden osallistumisesta syntyvät kulut. Ketkä muut voivat auttaa hakemuksen täyttämisessä (esimies, ystävät, kriitikot, yhteistyökumppanit) Kun ehdokas on antanut vastauksensa, ota yhteyttä kamari- tai aluepäällikköön ja päivitä ehdokkaan tilanne (suostuu, miettii, kieltäytyy). Ehdokkaan vastaus kirjataan ehdokasrekisteriin. Täytä hakemus ja anna hakemus mielellään oikoluettavaksi ulkopuoliselle henkilölle Hyväksytä hakemus ehdokkaalla. Toimita hakemus ja ehdokkaan kuva määräaikaan mennessä kansalliselle projektipäällikölle sekä sähköisesti että kirjallisena ehdokkaan allekirjoituksella varustettuna. Käytännön vinkkejä Voittajahakemusta ei tehdä yhdessä illassa. Voittajahakemus laaditaan rauhassa ajan kanssa ehdokasta ja häntä tuntevia haastatellen sekä hankkimalla tietoa mm. mediasta. Hakemuksen kirjoittamiseen kannattaa varata aikaa reilusti. Hakemusta laatiessasi pidä mielessä, että tuomaristo joutuu lukemaan kymmeniä hakemuksia. Kiinnitä huomiota kielen selkeyteen ja olennaisiin asioihin. Älä jaarittele, vaan rakenna hallittu kokonaisuus. Mieluummin lyhyt ja selkeä. Aina ei ole eduksi käyttää jokaista sallittua merkkiä. Luetuta hakemus useammalla henkilöllä. Huono kieliasu ei auta hakemuksen arvioinnissa, tarkista sujuva suomenkieli Valitse kilpailuluokka huolella. Hakemuksen laatimisessa on tärkeintä kuvailla vetoavasti ehdokkaan menestystarina. Tuomaristo kiinnittää erityisesti huomiota siihen, kuinka ehdokkaan toiminta sopii JCI Creedin kohtaan, Ihmiskunnan palveleminen on elämän parasta työtä. Ajattele ehdokkaan uraa tarinana, jossa maalataan vetoava ja tunteita herättävä kuva ehdokkaan haasteista, esteiden voittamisesta ja menestyksestä. Pysy totuudessa, älä suurentele, varo liiallista hehkutusta, pysy asiassa. Avaa ehdokkaan persoonallisuutta, painota inhimillisiä tekijöitä. Konkreettisia esimerkkejä, ei tilastoja. Älä luetteloi yksityiskohtaisia palkintoja, julkaisuja tai muita huomionosoituksia vaan keskity tärkeimpiin ja niiden arvoon. Kiinnitä erityisesti huomiota yhteenvetoon. Käytännössä koko hakemus luetaan läpi kerran, yhteenveto useammin. Kysymykset Tee yhteenveto ehdokkaan elämästä sisällyttäen siihen joitain taustatietoja hänen työstään ja/tai aktiviteeteistaan. Kerro asioista, jotka auttavat tuomareita ymmärtämään ehdokkaan toimiin ja aktiviteetteihin liittyvät haasteet, ongelmat ja mahdollisuudet.

5 Kuvaile ehdokkaan poikkeukselliset (Outstanding) saavutukset, jotka liittyvät valittuun aiheeseen Luetteloi referaatit, julkaisut, lausunnot, ehdokkaan saamat kunnianosoitukset tai palkinnot sekä muut seikat, jotka lisäävät ehdokkaan saavutusten tai uhrausten arvoa. 7. Hakemusten käsittely ja palkitseminen Sähköiset hakemukset toimitetaan mennessä kansalliselle kilpailupäällikölle. Allekirjoitetut paperihakemukset ja kuva tulee palauttaa tätä seuraavan viikon torstaihin mennessä. Kaikki tulleet hakemukset käydään läpi esiraadin kanssa. Esiraati valitsee kaikista tulleista hakemuksista 10 hakemusta, jotka esitellään lopulliselle päätuomaristolle. Vuosittain koottavassa tuomaristossa Suomen Nuorkauppakamarit ry:tä edustaa kuluvan vuoden Kansallinen puheenjohtaja. Tuomaristossa on mukana myös yksi aiemmista palkituista. Tuomaristo työskentelee etätoiminnan periaatteella, joten sen jäsenet toimivat täysin itsenäisesti. Jokainen tuomari asettaa ehdokkaat oman harkintansa mukaan paremmuusjärjestykseen. Kolme parhainta voittaa Vuoden Nuori Menestyjä -palkinnon. Valintakriteerit ovat: 1) Miten ehdokas toteuttaa JCI Creedin kohtaa "Ihmiskunnan palveleminen on elämän parasta työtä"? 2) Miten ehdokkaan saavutukset hyödyttävät yhteiskuntaa, kansakuntaa ja maailmaa? 3) Miten ehdokkaan persoonallisuus ja toiminta innostavat muita? Voittajien palkitseminen Suomen Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun voittajat palkitaan ja palkituista tehdään tiedote, joka jaetaan sekä lehdistölle että jäsenistölle. Projekti vastaa niistä kuluista, joita voittajille aiheutuu palkintojenjakotilaisuudesta (matkat). Ehdolle asettajan palkitseminen Vuoden Nuori Menestyjä -palkitun ehdolle asettaja huomioidaan myös palkitsemisen yhteydessä. Ehdolle asettajalle tiedotetaan hakuprosessin eri vaiheissa, miten hänen ehdokkaansa on pärjännyt kilpailussa. TOYP-kilpailuun osallistuminen Palkittujen osalta projekti jatkuu, ja heidän hakemuksensa käännetään englanniksi ja toimitetaan JCI:lle online-lomakkeella internetin kautta toukokuussa Näin he osallistuvat JCI TOYP of the World -kilpailuun. Tiukan aikataulun vuoksi JCI:n mahdollisesti toivoma lisämateriaali (esim. valokuvat) on syytä toimittaa välittömästi. Huomioi, että vain ne kansallisen kilpailun voittajat, jotka ovat samana vuonna täyttäneet 39 vuotta voivat osallistua kansainväliseen kilpailuun. Tämä johtuu uudesta syksyyn sijoittuvasta kansallisen kilpailun aikataulusta. JCI TOYP of the World -kilpailun voittajat julkistetaan JCI World Congressin yhteydessä. Kansainvälisellä tasolla voittavat saavat palkinnon nimeltään "The Hands of All Mankind" ja heistä tehdään vastaavanlainen esite kuin kansallisessakin kilpailussa. TOYP of the World-kilpailussa palkittavan matkan palkintojenjakotilaisuuteen maksaa JCI.

VUODEN NUORI JOHTAJA PROJEKTIKÄSIKIRJA 2012

VUODEN NUORI JOHTAJA PROJEKTIKÄSIKIRJA 2012 VUODEN NUORI JOHTAJA PROJEKTIKÄSIKIRJA 2012 Julkaisupäivä 7.8.2012 1 Projektin tavoite Suomen Nuorkauppakamarit ry on järjestänyt valtakunnallisen Vuoden Nuori Johtaja - kilpailun vuodesta 2007 alkaen.

Lisätiedot

VUODEN NUORI JOHTAJA PROJEKTIKÄSIKIRJA 2013

VUODEN NUORI JOHTAJA PROJEKTIKÄSIKIRJA 2013 VUODEN NUORI JOHTAJA PROJEKTIKÄSIKIRJA 2013 Julkaisupäivä 10.3.2013 1 Projektin tavoite Suomen Nuorkauppakamarit ry on järjestänyt valtakunnallisen Vuoden Nuori Johtaja - kilpailun vuodesta 2007 alkaen.

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan

Lisätiedot

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat 28.02.2009 Sastamala F-CUP 2009 toinen osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat KILPAILUN SÄÄNNÖT VOLKSWAGEN RALLI 28.02.2009 F_CUP:n osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat Sastamala I OHJELMA 22.12.08

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN URHEILUPALKINTOTOIMIKUNNAN ASETTAMAN TYÖRYHMÄN ESITYS 8.9.2011 A. HELSINKI-PÄIVÄN PALKITSEMISET VUODEN HELSINKILÄISURHEILIJA - palkitaan aina paras

Lisätiedot

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun Vuoden Viinit kilpailu ry:llä on kunnia kutsua Suomen viiniedustajat maamme ainoaan, jo 19. kertaa järjestettävään Vuoden Viinit -kilpailuun. Edelliseen kilpailuun osallistui

Lisätiedot

Kirjoituskilpailu. "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia."

Kirjoituskilpailu. Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia. Kirjoituskilpailu "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia." Tiesitkö, että Euroopan unioni (EU) on peräkkäisten laajentumisten ansiosta maailman suurin talousalue, jossa on yli 500 miljoonaa

Lisätiedot

Vuoden Ragdoll 2013 kilpailusäännöt

Vuoden Ragdoll 2013 kilpailusäännöt Vuoden Ragdoll 2013 kilpailusäännöt Vuoden Ragdoll 2013 -kilpailuun on jokaisen ilmoittauduttava aktiivisesti samaan tapaan kuin SRK:n Vuoden Kissa -kilpailuun. Kilpailuluokat: - Vuoden bicolour naaras,

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu Avoin hallinto Open Government Partnership Suomen toimintaohjelman valmistelu Mikä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

KANSALLINEN RAPORTTI SUOMI. Standard Eurobarometri 78 KANSALAISMIELIPIDE EUROOPAN UNIONISSA SYKSY 2012

KANSALLINEN RAPORTTI SUOMI. Standard Eurobarometri 78 KANSALAISMIELIPIDE EUROOPAN UNIONISSA SYKSY 2012 KANSALLINEN RAPORTTI Standard Eurobarometri 78 KANSALAISMIELIPIDE EUROOPAN UNIONISSA SYKSY 2012 SUOMI Euroopan komission Suomen-edustustolle Standard Eurobarometri 78 / Syksy 2012 TNS Opinion & Social

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

Stipendit. Terttu Vartiainen

Stipendit. Terttu Vartiainen Stipendit Terttu Vartiainen ROTARYSÄÄTIÖN KAKSIVUOTINEN STIPENDI LUKUVUOSIA 2014-2015 VARTEN Rauhan ja konfliktin stipendi Stipendi on 2-vuotinen apurahaohjelma opiskeluun yhdessä rotarisäätiön yhteistyöyliopistoista

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP neljäs osakilpailu Järjestäjä:. AKK:n Lupa: 38/R/04 I OHJELMA 1.7.2004 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ennakkotutustumiskielto ja ilmoittautuminen alkaa. 3.08.2004 klo

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

NUORI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ 2014 -KILPAILU

NUORI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ 2014 -KILPAILU NUORI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ 2014 -KILPAILU Miksi kannattaa osallistua? Pääkumppani yhteistyökumppanit Voita 1 200 stipendi projektialan tapahtumaan Pääset suorittamaan Peili TM -johtajuusarvion Voita osallistumislippu

Lisätiedot

Avoimenluokan Pokaali

Avoimenluokan Pokaali Avoimenluokan Pokaali 1. Avoimenluokan Pokaali on OEK:n kanakoirajaoston kiertopalkinto, josta kilpailevat vuosittain kerhon jäsenten omistamat koirat. 2. Palkinnosta kilpaillaan vain OEK:n järjestämissä

Lisätiedot

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija 2014 Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija Palkinto jaetaan PK-yritykselle, joka on ollut menestyksekäs

Lisätiedot

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu KILPAILUKUTSU KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXIV IKH-SAMBACROSS 18.7.2015 Rallicrossin SM-sarjan 3. osakilpailu Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Urheiluautoilijat ry Sotkan moottoristadion, Kauhajoki I OHJELMA 25.05.2015

Lisätiedot

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 Kilpailun säännöt Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu, NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry Seinäjoki I OHJELMA 26.6.2015

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2015 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 24.10.2015 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2015 Kuopion Taekwondo

Lisätiedot

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Työssäoppimisesta Kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin sisaltyy vähintaan 20 opintoviikkoa työssaoppimista. Työpaikoilla, aidossa työympäristössa tapahtuva

Lisätiedot

SINUN UNELMASI SINUN MIKSI

SINUN UNELMASI SINUN MIKSI SINUN UNELMASI SINUN MIKSI Sinun miksi on kaiken perusta unelmillesi. Olemme kaikki itsenäisiä bisnesnaisia. Jos tiedämme unelmamme, tunnemme varmasti kaikki välillä olevamme jumissa. Sinun miksi tai elämäsi

Lisätiedot

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio

Lisätiedot

HAKEMUS MINI-DTS:ään 3.-30.7.2016 Luentojakso 3.-10.7. & aktio 18.-30.7.2016

HAKEMUS MINI-DTS:ään 3.-30.7.2016 Luentojakso 3.-10.7. & aktio 18.-30.7.2016 Toimisto täyttää: Hakemus vastaanotettu: 20 Hakija 18 v Ilmoittautumismaksu maksettu: 20 Suosituskirje1 vastaanotettu: 20 Suosituskirje2 vastaanotettu: 20 Hakemus valmis: 20 HAKEMUS MINI-DTS:ään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Erityisteema: Yrittäjyys Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Laatupalkinnon tavoitteena on kannustaa ammatillisen

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

Kesätöitä 18 28-vuotiaille. Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa

Kesätöitä 18 28-vuotiaille. Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa Kesätöitä 18 28-vuotiaille Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa Mikä on Nordjobb? Välittää kesätöitä, asunnon ja kulttuuriohjelmaa Pohjoismaissa Välittänyt yli 21 000 työpaikkaa vuodesta 1985

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. XXIV OULUJÄRVI-RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT XXIV Oulujärvi-ralli 28.9.2013 Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ja Naisten SM-sarjan osakilpailu Alue 1:n ja Alue 3:n aluemestaruusosakilpailu Kajaanin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi AK Service ralli Päivämäärä 06.02.2010 Kilpailun arvo Pienoisralli Kilpailun järjestäjä Team-Sonkajärvi ry. Paikkakunta Sonkajärvi AKK:N lupanumero 9/ R/10 I OHJELMA 01.12.2009

Lisätiedot

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT Kilpailuiden säännöt All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Kilpa- ja huippu-urheiluvaliokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä Suomen ITF

Lisätiedot

SM-kilpailut ja SuomiCUP

SM-kilpailut ja SuomiCUP SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping

Lisätiedot

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi). 1 OLOSUHDETALKOOT 2011 SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Kilpailun järjestäjä Schneider Electric Buildings Finland Oy Kellokukantie 2 PL 250 01300 Vantaa 2. Kilpailu ja sen tausta Schneider Electric

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake 1 Lokakuu 2010 Pohjoismainen energiakunta -tunnustusta koskeva hakemus

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Taitaja 2016 SEINÄJOKI. Ti 10. to 12.5.2016

Taitaja 2016 SEINÄJOKI. Ti 10. to 12.5.2016 Taitaja 2016 SEINÄJOKI Ti 10. to 12.5.2016 Sisältöä Kuka on Samppa Juryn toiminta Päätuomarin rooli Vastalauseen käsittely Esimerkkejä ongelmatilanteista Muistettavaa Taitaja 2016 Seinäjoki / Samppa 18.4.2016

Lisätiedot

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi

Lisätiedot

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN

SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN 2.10.2012 14.2.2013 Rekrytointi REKRYTOINTI Työnantajakuva? Työn sisällöt? Osaava työvoima? Työn kannustearvo (palkkaus/palkitseminen)? Työvoiman liikkuvuus/pysyvyys? Mitä

Lisätiedot

FF Dressage Team 2014

FF Dressage Team 2014 FF Dressage Team 2014 Kouluratsastus joukkuelajina Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius Opettajan tilastotietolähteet Tilastojen luku- ja käyttötaito: mitä ja miksi? 2 Statistical literacy is the ability to read and interpret summary statistics in the everyday media: in graphs, tables, statements,

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil.

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil. BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 6.2.2014 kello 13:00 15:15 Paikka Kokoushuone LIOIA, Kontinkangas (Aapistie 7) Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP + OLE_PH2 1 *1309901* OLESKELULUPAHAKEMUS PUOLISO SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jos olet hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Puolisosi on Suomen

Lisätiedot

HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus.

HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus. 2015 2016 2.Vuosikurssi HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus. Hakijalle Iloitsemme halustasi antaa kokonainen vuosi Herralle

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT TENGTOOLS-ralli 22.8.2015 Kansallinen / F-cup ja Itä-Suomen alueen 3 aluemestaruus-osakilpailu Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry Kitee 1. OHJELMA 9.7.2015 11.8.2015 klo 21.00 16.8.2015

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

7Brothers Karate Cup

7Brothers Karate Cup 7Brothers Karate Cup Kilpailupaikka: Liikuntakeskus Rajakaari Osoite: keskusraitti 1 Rajamäki, Nurmijärvi Punnitus ja ilmoittautuminen: Lauantai kello 7:30 9:00 Aloitus: Kello 9:30 Kilpailunjärjestäjä

Lisätiedot

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,

Lisätiedot

KILPAILIJATIEDOTE TUOMARISTO. Puheenjohtaja George Kettunen Oulu Tuomari Heikki Ihamäki Oulu Tuomari Sanna-Kaisa Patjas Rovaniemi PÄÄTOIMIHENKILÖT

KILPAILIJATIEDOTE TUOMARISTO. Puheenjohtaja George Kettunen Oulu Tuomari Heikki Ihamäki Oulu Tuomari Sanna-Kaisa Patjas Rovaniemi PÄÄTOIMIHENKILÖT KILPAILIJATIEDOTE TUOMARISTO Puheenjohtaja George Kettunen Oulu Tuomari Heikki Ihamäki Oulu Tuomari Sanna-Kaisa Patjas Rovaniemi PÄÄTOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja Henna Rinne 0400-900 551 Kilpailun sihteeri

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Väestö 2016 Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä väheni vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2015 aikana 7 921 Suomessa vakinaisesti

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

27.9.2003 KILPAILUN SÄÄNNÖT NAANTALI RANTARALLI

27.9.2003 KILPAILUN SÄÄNNÖT NAANTALI RANTARALLI XXVII -RANTARALLI 27.9.2003 NAANTALI RANTARALLI XXVII dna-rantaralli 27.9.2003 XXVII dna-rantaralli 27.9.2003 Järjestäjä: Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry AKK:n lupa: 52/R/2003 I. OHJELMA PERJANTAI

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Sisältö RACING KENTTÄ-TROPHY 2015... 2 KENTTÄRATSASTUKSEN HELPPO KENTTÄCUP 2015... 3 KENTTÄRATSASTUKSEN PONICUP 2015... 4 KENTTÄRATSASTUKSEN ALUEJOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

stressi hallinnassa! Ehdokkaiden nimeäminen Terveellinen työ Euroopan hyvän käytännön palkinnot Stressin ja psykososiaalisten riskien hallinta työssä

stressi hallinnassa! Ehdokkaiden nimeäminen Terveellinen työ Euroopan hyvän käytännön palkinnot Stressin ja psykososiaalisten riskien hallinta työssä Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ #EUManageStress stressi hallinnassa! www.healthy-workplaces.eu Ehdokkaiden nimeäminen Euroopan hyvän

Lisätiedot

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT 24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT www.markowa.com/had KILPAILUN SÄÄNNÖT HONG KONG -HANKIRALLI 24.-25.02.2007 Kansallinen ralli / NEAFP/ AKK:n lupa n:o 15/R/07 Historic Rally Trophyn 3. osakilpailu

Lisätiedot

UEF Cross-Border Network

UEF Cross-Border Network FIRST-koordinaattorikokous CIMO 21.11.2011 FIRST-verkoston kokemuksia yhteistyöstä: UEF Cross-Border Network Merja Kuokkanen/Itä-Suomen yliopisto Verkoston toimijat Koordinaattori 1.1.2010 alkaen Itä-Suomen

Lisätiedot

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA OLE_JATKO_A 1 *1269901* JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jolle on myönnetty jatkuva määräaikainen oleskelulupa

Lisätiedot

Nuorisovaltuustovaalit 2012

Nuorisovaltuustovaalit 2012 Nuorisovaltuustovaalit 2012 Aikataulu Viikko 47, 22.11. klo 16.00 mennessä ehdokkaiden nimet Anne Luirolle. Nuorisovaltuuston esittely luokissa ja ehdokkaiden asettuminen ehdolle Viikko 48 Vaalimainosten

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry Paikkakunta: Alastaro Cirkuit Loimaa I OHJELMA 6.9.2010 Kilpailun säännöt julkaistaan

Lisätiedot

ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013

ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013 ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013 Tervettä elämää eläkkeellä Miten saadaan eläkeläiset pitämään säännöllisesti huolta terveydestään? Terveystalo järjestää yhdessä Mainostajien Liiton kanssa

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

23.5.2014, Naantali. Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen

23.5.2014, Naantali. Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen 23.5.2014, Naantali Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen Mikko Wirén Toimitusjohtaja, Pihlajalinna Oy Antti Lahti Kuntayhtymäjohtaja, SASKY Toivon että nyt kehitettäisiin vaihtoehtoja, tutkittaisiin ja vertailtaisiin

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot