Lappeenrannan läntisen asuinalueen kehittämisohjelman yleiskuvaus: Sammonlahden palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lappeenrannan läntisen asuinalueen kehittämisohjelman yleiskuvaus: Sammonlahden palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot"

Transkriptio

1 1 (5) Lappeenrannan läntisen asuinalueen kehittämisohjelman yleiskuvaus: Sammonlahden palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot 1. Sammonlahden aluekuvaus Sammonlahden alueella asuu yhteensä n asukasta. Alueelle on sijoittunut runsaasti vuokra- ja opiskelija-asumista. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:llä on Sammonlahdessa vuokra-asuntoa. Lappeenrannassa asuu kaikkiaan n vieraskielistä henkilöä. Maahanmuuttajista puolet asuu Sammonlahdessa. Työttömyys on kaupunginosia vertailtaessa korkeinta Skinnarilan asuinalueella. Äänestysprosentti Skinnarilassa oli Lappeenrannan alhaisin, 44,7 %. Länsialueelle on sijoittunut myös yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen kampusalue, jossa käy päivittäin yli opiskelijaa ja työntekijää. Lappeenrannan strategiassa todetaan, että kaupungin eri aluekeskuksia (Sammonlahti, Lauritsala ja Joutseno) kehitetään tasapuolisesti. Lappeenrannan kaupunki on valmistelemassa esitystä kasvusopimukseksi. Sopimuksen taustalla on kaupunkiseudun asukasluvun ja kaupungissa asioivien matkailijamäärän voimakas kasvu, joka aiheuttaa myös läntisellä alueella laajennuspaineita sekä palvelujen ja infrastuktuurin rakentamista. Länsialueelle valmistellaan parhaillaan osana kaupungin keskusta-alueen yleiskaavatyötä osayleiskaavaa, joka tulee kattamaan sekä asumisen että palvelujen tulevan toiminnan maankäytöllisen suunnittelun. 2. Sammonlahden asuinalueen kehittämisohjelma 2.1. Osallisuus ja moninaisuus Lappeenranta 2012-ohjelman myötä on toimeenpantu valtakunnallisenakin esimerkkinä toimiva asukasosallisuuden malli. Kaupunginjohtajan asettama työryhmä on valmistellut asukkaiden aloitteesta käynnistetyn Sammonlahden alueen kehittämisraportin. Raportin kehittämisehdotuksia työstetään uudessa ohjelmassa konkreettisiksi toimenpiteiksi. Tärkeä yhteistyökumppani kaupungille on asukastoiminnan Läntinen alueraati. Kehittämisohjelmalla turvataan resurssit Lappeenrannan ja Sammonlahden asukasyhteyshenkilön työlle, asukastilaisuuksien järjestämiselle sekä asukastilojen Kaupunginkanslia PL 11, Lappeenranta Villimiehenkatu 1 puh. (05) 6161 faksi (05) kkansl.kirjaamo@lappeenranta.fi

2 2 (5) ylläpitämiselle. Etelä-Karjalan työ- ja asukastupa EKTA ry vastaa Sammonlahden asukastilojen ylläpidosta. EKTA ry sekä alueen asukasyhdistykset järjestävät aktiviteetteja sekä ikäihmisille, nuorille että maahanmuuttajille sekä huolehtivat alueen viihtyvyyttä parantavista toimista. Työvoimahallinnon osarahoituksen turvin työttömille kohdennetaan alueen siistimiseen ja viihtyvyyden edistämiseen liittyviä työtehtäviä, korjaus-, ompelimoja kirpputoritoimintaa ym. Edelleen työttömiä hyödynnetään ikäihmisten yksinäisyyden torjunnassa sekä kaupassa asiointi- ja kotityöapuna. Hankkeessa tullaan ideoimaan uusia matalan kynnyksen osallistumismalleja hyödyntäen teknologisia ratkaisuja. Alueen ulkoiseen siistimiseen osallistuvat paitsi asukkaat ja työttömät, myös yliopiston Green campus-hanke yhdessä Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja Saimaan ammattikorkeakoulun (Saimian) opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa Viihtyisä, turvallinen ja kiinnostava ympäristö Kaupungin tarkoituksena on edelleen välittää taloyhtiöille ja ikäihmisille valtion korjaus- ja energia-avustuksia sekä hissiavustuksia. Kaupunki pyrkii tällä tavoin myötävaikuttamaan siihen, että ikääntyvät selviytyvät mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan. Sammonlahdessa, kuten muillakin kaupungin asuinalueilla edistetään ikäihmisten asumiseen liittyviä toimenpiteitä. Vanhainkotitoimintaa uudistetaan vastamaan monipuolisesti vanhusten laajempia palvelutarpeita. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:llä on Sammonlahden asukkaita palvelevaa asumisneuvontaa. Lappeenrannan kasvusopimuksen sekä Innovatiiviset Kaupungit - ohjelmahakemuksen osaamisen kärkiteema tulee painottumaan uusiutuvan energiankäytön sekä energiatehokkuuden edistämiseen. Inka-ohjelmassa painotetaan käyttäjälähtöisiä innovaatioita. Inka-ohjelman tavoitteena on muodostaa Lappeenranta-Imatra-kaupunkiseudusta energia- ja ympäristöosaamisen testausalusta ja näyteikkuna. Green Campus ajattelua on siirrettävissä laajemmin koko Sammonlahden alueella osaksi asukkaiden jokapäiväistä elämää. Yhtenä esimerkkinä on hybridibussin suunnittelu osaksi Sammonlahden joukkoliikennettä Tilojen uudenlaiset käytöt, palvelutarjonnan vahvistaminen ja sosiaaliset innovaatiot

3 3 (5) Sammontorin liikekeskuksen alueelta ovat asiointivirrat siirtyneet uudehkoon päivittäistavarakauppojen kortteliin. Liikekeskuksen alueelle haetaan uusia liiketoimintoja ja valmistaudutaan liikenne-, risteys- ja pysäköintijärjestelyjen uudistamiseen. Sammonlahdessa esitetään käynnistettäväksi julkisten palvelujen ja investointien uudelleen tarkastelu aluekeskuksen palvelujen optimaaliseksi jäsentämiseksi. Se toteutetaan erillisenä tutkimushankkeena, jonka vetäjänä on Lappeenrannan teknillinen yliopisto Nuorten kasvun ja sosiaalisen eheyden vahvistaminen Sammonlahdessa asuu runsaasti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria sekä työttömiä ja maahanmuuttajia. Työttömille tarvitaan myös alueellisesti kohdennettuja työllistämistoimia. Useimmiten perheissä työttömyys periytyy nuoremmille sukupolville. Tavoitteena on edistää kaupungin ja 3. sektorin yhteistyötä. EKTA ry ylläpitää länsialueen asukastiloja sekä aktivoi työttömiä erilaisiin työtoimintoihin. Puolet Sammonlahden asukastilassa työllistetyistä ovat olleet maahanmuuttajia. Kaupunki tavoittelee vuonna 2013 mahdollisimman suuren osan vuonna 1996 syntyneiden nuorten kesäaikaista työllistämistä. Näin myös niille nuorille Sammonlahdessa, jossa perheen vanhemmat kärsivät työttömyydestä, pyritään järjestämään tilaisuuksia päästä osalliseksi työelämään. Lappeenrannan työllisyyspoliittisessa kuntakokeilussa haetaan niin ikään keinoja työttömyyden periytymisen katkaisemiseen. OKM on myöntänyt Lappeenrannan kaupungille avustusta koulutuksellisen tasaarvon edistämiseen. Länsialueen kouluissa on runsaasti oppilaita, joiden koulunkäynnin pulmat johtuvat pitkälti kodin tuen puutteesta koulunkäynnille tai perheen elämänhallintaan liittyvistä pulmista. Oppilaiden koulumotivaatio on heikko ja kotitehtävien suorittaminen ja aktiivinen opiskelu kouluaikana on puutteellista. Joidenkin oppilaiden pulmat johtuvat neurologisista syistä, jotka saattavat olla myös vanhempien elämänhallintaan liittyvien pulmien taustalla, koska tiettyjen neurologisten oireyhtymien periytyvyys on yleistä. Lappeenrannan kaupungin perusopetuksessa on koulutettu henkilöitä ratkaisukeskeisiksi valmentajiksi. Tavoitteenamme on kouluttaa kattavasti koulujen henkilöstö, sekä ulottaa valmennuksen käsittämään myös oppilaan muita elämänhallinnan osa-alueita. Otamme valmennukseen mukaan lapsen perheen, koska juuri perheen elämänhallinnan pulmista oppilaan koulunkäynnin vaikeudet johtuvat tavoitteena olevan koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Kun koulutuksella voidaan vaikuttaa useiden perheiden elämään, tulee se näkymään

4 4 (5) myös alueen aikuisten toimintakyvyn paranemisena sekä elämänhallinnan paranemisena. 3. Kehittämishankkeiden integrointi Lappeenrannassa hanketta ohjaa kaupunginhallituksen tulevaisuusjaosto sekä kaupunginhallituksen asettama lähiötoimikunta. Toimikunta on poikkihallinnollisesti nimetty, eri toimialojen edustajista, asukastoiminnan asiantuntijoista, ja luottamushenkilöistä koostuva lähidemokratiaelin. Toiminnan tavoitteena on toimialarajoista vapaan asukaslähtöisen työskentelyn kehittäminen, eri kehittämishankkeiden koordinointi, asukasviihtyvyyden edistäminen sekä esitysten valmistelu kaupunginhallitukselle tai sen tulevaisuusjaostolle. Hankkeet integroidaan kaupungin strategia- ja talousyksikön valmistelun johdolla. Osahankkeet toimivat säännöllisessä vuorovaikutuksessa toisiinsa ja palvelevat myös kaupungin työllisyyspoliittista kuntakokeilua. 4. Hankekokonaisuus ja ohjelman tavoitteet Sammonlahden asuinaluehankkeen tavoitteena on parantaa asukkaiden kokemaa viihtyvyyttä alueella, hakea uudenlaisia kestävän kehityksen mukaisia tilojen käytön ratkaisuja alueen palvelutarjonnan turvaamiseksi sekä ehkäistä työttömyydestä aiheutuvia sosiaalisia ongelmia. Asuinalueen kehittämistyö edellyttää luopumista siiloittaisesta työskentelystä ja kehittämistyötä monella rintamalla samanaikaisesti. Läntisen Lappeenrannan kehittäminen muodostuu seuraavista kehittämisen elementeistä: - asukasosallisuuden edistäminen ja asuinalueen viihtyvyyden ja saavutettavuuden parantaminen, maankäytön ja toimintojen suunnittelu 2030, asumisneuvonta (ARA-rahoitus) - Sammonlahden koulu- ja muiden lähipalvelujen innovatiivisten ja energiatehokkaiden tilaratkaisujen suunnittelu ja käyttäjien osallistaminen osana Inka-ohjelmassa asetettua vihreän kasvun ja puhtaan energian tavoitetta (LUT-tutkimushanke) - EKTAn työllistämistoimet, työllisyyden kuntakokeilu, maahanmuuttajien ja nuorten työllistäminen ja heille suunnatut muut palvelut (EKTA ry, kaupunki, TE-toimisto ja ELY) - Tasa-arvoisen opetuksen kehittäminen - OKM:n tuki kaupungin kasvatus- ja opetustoimelle Läntisen Lappeenrannan uudenlaisten palvelumallien visiointi ja syrjäytymisen ehkäiseminen edellyttää laaja-alaisen kokonaisnäkemyksen rakentamista ja asukaslähtöistä kehittämistarkastelua.

5 5 (5) 5. Hankekokonaisuuden kumppanuudet ja poikkihallinnollisuus Sammonlahden asuinalueen kehittämisohjelman keskeisenä tavoitteena on toimijaverkoston keskinäisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Keskeisiä toimijatahoja ovat mm. kaupungin strategia- ja talousyksikkö, kaavoitus, asuntotoimi, Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy, kasvatus- ja opetustoimi ja alueen koulut, nuoriso- ja liikuntapalvelut, alueen asukkaat ja asukasyhdistykset, Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä Etelä-Karjalan asukas- ja työtupa ry yhdessä valtionhallinnon eri edustajien kanssa. 6. Hanketta tukeva tutkimus Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) on Suomen johtava energia-alan kouluttaja ja asiantuntija. Inka-ohjelmassa puhdas energia ja energiatehokkuuden edistäminen ja alan liiketoiminnan kasvattaminen luomalla testiympäristöjä on painopistealueena. Luontevaa on, että yliopiston sijaintialuetta kehitetään puhtaan energian käytön edelläkävijäalueena ja arvioidaan julkisten palvelujen tulevaa järjestämistä kestävän kehityksen näkökulmasta. Länsialueella käynnistetään koulu- ja päiväkotiverkon sekä tilojen suunnittelu. Sisäilmaongelmista kärsivien rakennusten peruskorjaamisen rinnalla on perusteltua suunnitella vaihtoehto, jossa haettaisiin kokonaan uutta, käyttäjälähtöistä ja energiatehokasta tilaratkaisua. Uuden tilan suunnittelussa voitaisiin huomioida myös muiden palvelujen ja toimintojen tarpeita sekä kouluajan ulkopuolista moninaiskäyttöä (koulun ja asukkaiden yhteiset kirjastoratkaisut, nuorison ja asukkaiden tarpeet ym.) Lappeenrannan teknillinen yliopisto on kiinnostunut osallistumaan länsialueen koulu- ja muiden palvelujen innovatiivisten ratkaisujen suunnitteluun. Samalla yliopisto luo investoinnille kestävän kehityksen kriteeristön sekä elinkaaren tarkastelumallin. Paitsi itse rakennuksen, malli huomioi myös tulevien käyttäjien liikenteestä aiheutuvat energian käytön vaikutukset. Investointisuunnitelma valmistellaan vuorovaikutuksessa länsialueen asukkaiden, koululaisten vanhempien sekä muiden palvelujen käyttäjien kanssa. Kasvatus- ja opetustoimen palveluilla ja yhteistyöllä nuorisotoimen ja eri yhdistysten kanssa on tärkeä merkityksensä alueen nuorten tulevan elämän ohjautumisessa ja syrjäytymisen estämisessä. Lappeenrannan teknillinen yliopisto tulee hakemaan tarkoitusta varten asuinalueiden tutkimushankkeisiin osoitettavaa määrärahaa. Markku Heinonen kehitysjohtaja Lappeenrannan kaupunki

Sammonahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovatiot

Sammonahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovatiot Sammonahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovatiot LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Asukasyhteyshenkilö Pia Mantere 3.6.2013 Hakija & yhteistyöosapuolet Hakijana Lappeenrannan kaupunki ja sen

Lisätiedot

Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot

Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot Länsialue omaksi -hankkeen tavoitteena oli saada asukkaat mukaan

Lisätiedot

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa Ikäystävällinen asuinalue -seminaari 12.5.2014 Hanna Dhalmann 12.10.2007 Tekijän nimi Projektipäällikkö, FT 13 kasvukeskuskaupunkia: Helsinki, Vantaa,

Lisätiedot

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN KAUPUNKI : KOKO LIIPOLA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Koulutuksellinen tasa-arvo hanke (rahoitus OKM) HELSINGIN YLIOPISTO / PALMENIA : ASUINALUE LAPSIPERHEIDEN KOKEMANA HYVINVOINTI

Lisätiedot

EKTA ry:n avustushakemus Eksoten lausunto EKTA ry:n avustushakemukseen

EKTA ry:n avustushakemus Eksoten lausunto EKTA ry:n avustushakemukseen Kaupunginhallitus 20 16.01.2017 Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry:n avustushakemus 1252/00.04.00/2016, 1246/02.05.01.03.00/2016 KH 20 Valmistelija/lisätiedot: Hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö

Lisätiedot

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty SOKU Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen 2015-2018 Perustiedot Toteuttajat: Lapin AMK Oy, Hyvinvointiala; Osatoteuttajina Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö, Sodankylän

Lisätiedot

Mediakoulutuksen ja -yritysten keskittymä Tesomaan. Yhteistyössä kohti omavoimaista yhteisöä

Mediakoulutuksen ja -yritysten keskittymä Tesomaan. Yhteistyössä kohti omavoimaista yhteisöä Oma Tesoma Oma Tesoma -hanke on useista projekteista koostuva laaja-alainen kehityshanke, jolla tavoitellaan Tesoman asuin- ja palvelualueelle uudenlaista hyvinvointia sekä houkuttelevuutta kehittämällä

Lisätiedot

Kaikkien Pori -hanke

Kaikkien Pori -hanke Kaikkien Pori -hanke Poikkihallinnollinen yhteistyö ja strateginen suunnittelu lähiökehittämisessä Hanketapaaminen 25.9.2014 Mikko Kyrönviita projektisuunnittelija Porin kaupunkisuunnittelu Hankeorganisaatio

Lisätiedot

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Asuinalueohjelma 2013 2015 Hanketapaaminen 28.5.2013. Espoon keskuksen kehittämisprojekti visioista tekoihin Projektipäällikkö Kai Fogelholm

Asuinalueohjelma 2013 2015 Hanketapaaminen 28.5.2013. Espoon keskuksen kehittämisprojekti visioista tekoihin Projektipäällikkö Kai Fogelholm Hanketapaaminen 28.5.2013 visioista tekoihin Projektipäällikkö taustaa ja tavoitteita Suvelan kehittämishanke vuodesta 2007. Lähiöohjelma 2008 2011 Silta elävään lähiöön, Espoon kohdealueet Suvela, Soukka

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -kehittämishanke 2013-2015 Koulutuksellinen

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 8/2013 Virpi Mikkonen Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Miksi ohjelma? Kaupungistuminen jatkuu globaalisti Kaupungit kasvavat, kutistuvat ja muuttuvat Älykkäiden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

ASUINALUEILLE ELINVOIMAA JA EHEYTTÄ

ASUINALUEILLE ELINVOIMAA JA EHEYTTÄ ASUINALUEILLE ELINVOIMAA JA EHEYTTÄ OHJELMAN ESITTELY Hanketapaaminen 28.5.2013 ARAsta paikalla tänään: Johtaja Kari Salmi Toimialasihteeri Tuula Ritaranta Toimistosihteeri Jaana Heikkinen Projektipäällikkö

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / 2019 1 AIKA 8.5.2019 klo 17:30 18:30 PAIKKA Sammonlahden asukastila Sammontori 2, 53850 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Kunnan ja asukkaiden välinen yhteistyö Asukkaiden Lappeenranta toiminta

Kunnan ja asukkaiden välinen yhteistyö Asukkaiden Lappeenranta toiminta Kunnan ja asukkaiden välinen yhteistyö Asukkaiden Lappeenranta toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana 8.10.2014 IHMISTEN LAPPEENRANTA Järvi on järvi ja metsä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / 2017 1 AIKA Ti klo 17:30 - PAIKKA rannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 ranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1-1 Kokouksen

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku Asuinalueiden kehittämishanke 2013-2015 Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku 3.6.2013 Katariina Hilke 1 Turun hanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toimeenpano perusopetuksen vastuualueella

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toimeenpano perusopetuksen vastuualueella Kasvatus- ja opetuslautakunta 56 15.08.2016 Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toimeenpano perusopetuksen vastuualueella 2015-2016 773/12.00.00.02.00/2016 KOLA 56 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta

Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta Rakli Elinvoimaa lähiöihin klinikkatyöskentelyn tulostyöseminaari 7.6.2016 Tuomas Heikkinen, johtaja, konsernihallinto Minna Sartes, toimialajohtaja, vapaa-aikatoimiala

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla. Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti

Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla. Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti 11.10.2017 11.10.2017 Jonna Hohti 2 Resurssiviisas maankäyttö ja suunnittelu

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari 10,02,2015 Hki Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖ - STRATEGIA - YHTEISTYÖ Lahden kaupungin strategia

Lisätiedot

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari, 2.5.2017, Tampere-talo 1 Osana kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaaria

Lisätiedot

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Ajankohtaista kuntademokratiasta Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Kommenttipuheenvuoro kuntakentältä 9.9.2015 klo 10:00 10:45 L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät

Lisätiedot

Tulevaisuuden Kaukovainio. Asuinalueiden kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Kaukovainio. Asuinalueiden kehittämisohjelma Tulevaisuuden Kaukovainio Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013-15 Mervi Uusimäki 28.5.2013 KAUKOVAINIO 3 km keskustasta Rakennettu v. 1965-1975 4700 asukasta Kaukovainio kehittämisalueena Kaukovainion

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Lähiöiden kehittäminen

Lähiöiden kehittäminen Lähiöiden kehittäminen Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen Asuntoministerin Pyöreän Pöydän tilaisuus 26.11.2013 Viitasen lähiöviitoset 1. Kehittyvä lähiö 2. Elävä lähiö 3. Kaikkien lähiö 4. Turvallinen

Lisätiedot

- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit bes.tkk.fi

- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit bes.tkk.fi - ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit Tieteiden talo 18.5.2010 Arto Huuskonen, DI TUTKIMUKSEN TAUSTATEKIJÄT Väestö ikääntyy ja palvelutarpeet muuttuvat Ikääntyvä väestö viettää enemmän

Lisätiedot

Green Energy Showroom (GES) - verkostotilaisuus IVH Kampuksella

Green Energy Showroom (GES) - verkostotilaisuus IVH Kampuksella Green Energy Showroom (GES) - verkostotilaisuus IVH Kampuksella 15.11.2017 Rakennuttamisprosessin pullonkaulat energiatehokkuuden ja ilmastotavoitteiden näkökulmasta Case LUT:n 1-rakennusvaiheen peruskorjaus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma 14.3.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Innovaatiokeskittymien neuvottelumenettely Merkittävimmät uudet avaukset (4-6 kaupunkiseutua)

Lisätiedot

Rantakylä-Utra alueen kehittäminen

Rantakylä-Utra alueen kehittäminen Joensuun kaupunki: Hanke-ehdotus asuinalueiden kehittämisohjelmaan Rantakylä-Utra alueen kehittäminen 1. Hankekokonaisuus ja ohjelman tavoitteet Rantakylä-Utran alueen kehittämishankkeella tavoitellaan

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Maahanmuuttoasioiden päällikkö Teemu Haapalehto How Fair Is Finland -seminaari 29.11.2011 Työllisyyspolitiikan uudistaminen Espoon

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna 2014 2015

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna 2014 2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 56 17.08.2015 Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna 2014 2015 873/00.01.01.01.01/2015 KOLA 56 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian Avoin osallisuus -kärkihankeen hakemukseen HEL 2015-004216 T 02 05 02 Päätös

Lisätiedot

Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönotto Lappeenrannassa

Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönotto Lappeenrannassa Kaupunginhallitus 372 15.09.2014 Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönotto Lappeenrannassa 777/00.04.02.02/2014 KH 372 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040

Lisätiedot

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Hyvinvointia Huhtasuolle. Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori

Hyvinvointia Huhtasuolle. Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori Hyvinvointia Huhtasuolle Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori 25.9.2014 26.9.2014 Lähtökohtana Hyvinvointikertomus (2011) antoi tavoitteet kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset 4.2.2016 Johtaja Kirsi Kangaspunta Vuonna 2015 Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden ikäjakauma 0-5 vuotiaat (7%) 6-15 vuotiaat (10 %) 16-18 vuotiaat

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Selvityksessä kartoitettiin energiatehokkuuden

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta toiminta sekä Kansalaisraati ensimmäisen kerran Lappeenrannassa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I

Asukkaiden Lappeenranta toiminta sekä Kansalaisraati ensimmäisen kerran Lappeenrannassa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukkaiden Lappeenranta toiminta sekä Kansalaisraati ensimmäisen kerran Lappeenrannassa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana 28.8.2013 IHMISTEN LAPPEENRANTA Järvi on

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Mikä on EVIVA? EVIVA on vuosille 2011-2015 Turun kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys Elinkaarijohtaminen ja resurssiviisaus Osaamisen kokoaminen ja synergioiden

Lisätiedot

KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 86 29.02.2016 Kuntalaisaloite uimahallin rakentamisesta Sammonlahteen 1279/00.04.02.06/2015 KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 Aloite 11.11.2015:

Lisätiedot

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma 1 Elämänote peruslähtökohdat Elämänote-avustusohjelman tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja lisätä heidän osallisuuttaan

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Hupi tiimi Ville Saloranta, hankekoordinaattori Heini Lehtonen, sosiaaliohjaaja (Peltosaari) Kaisa Näsman, sosiaaliohjaaja (Lasitehdas)

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Pertunmaan kunnan strategia

Pertunmaan kunnan strategia Pertunmaan kunnan strategia 2019 2023 2019 PERTUNMAAN KUNTASTRATEGIA 2019 2023 KUNNAN VISIO 2023 Koko perheen Pertunmaa - yhteisöllinen ja yritysystävällinen PISTE! KEHITYKSEN POLKU Lapset ja nuoret Hyvinvointi

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot