SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi"

Transkriptio

1 SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen

2 Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät sekä kunnan eri toimialojen edustajilla (opetus-, liikunta-, nuoriso- ja sosiaalitoimi) vahvistettu terveyskasvatuksen yhteistyöryhmä aloittivat toimintansa luvun vaihteessa. Työryhmät määrittelivät terveydenedistämisen painopisteitä ja konkreettisia toimenpiteitä valtakunnallisen ohjeistuksen mukaisesti. Laadittiin käsikirjoja toiminnan yhdenmukaistamiseksi, 1. lastenneuvolakäsikirja valmistui Suunnittelu, koulutus ja yhteistyöneuvottelut olivat keskeiset yhteistyömuodot sekä erilaiset tempaukset, joilla haettiin ajankohtaiselle teemalle näkyvyyttä. Paikallisen lehden ja radion kanssa on tehty ajoittain hyvin tiivistäkin yhteistyötä Terveyttä on -palsta ja Terveyskeskus tiedottaa"

3 taustaa Vuodesta 2004 lähtien on toiminut laaja- alainen poikkihallinnollinen terveyden edistämisen työryhmä (TEJOtyöryhmä). Terveyden edistämisen työryhmän tavoitteena on ollut laatia hyvinvointikertomus ja yhteiset tavoitteet terveyden edistämiseksi kullekin hallinnonalueelle. Poikkihallinnollisen ajattelutavan kehittäminen, yhteistyön vahvistaminen sekä sitouttaa päätöksentekijöitä Salon terveyskeskus on ollut valtakunnallisesti terveyden edistämisen pioneereja omalla esimerkillisellä toiminnallaan. Väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on ollut lähtökohtana kaikessa toiminnan suunnittelussa.

4 Terveyden edistämisen rakenteet Salossa KAUPUNGIN JOHTORYHMÄ/ TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN VASTUUTAHO SOSIAALI- JA TERVEYSTOIM I Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut SIVISTYS TOIMI Kasvatus ja koulutus TEKNINEN TOIMI Kiinteistö- ja mittauspalvelut TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN TYÖRYHMÄ = POIKKIHALLINNOLLINEN TYÖRYHMÄ TERVEYDEN EDISTÄMISEN KOORDINAATTORI Vanhuspalvelut Varhaiskasvatus Nuorisotoimi Liikuntatoimi Kaavoitus ja rakentaminen Työryhmät Työryhmät Työryhmät Työryhmät Työryhmät OPPILAITOKSET

5 Liikuntaa hyvinvointia asukkaiden liikunnan lisääminen ikäryhmittäin yhteistyö liikuntatoimen kanssa päivähoidossa liikuntasuositukset jalkautettiin käytäntöön jokaisessa päiväkodissa terveyskeskuksen ja kaupungin liikuntatoimiston yhteistyönä toteutettu kohdistettu liikuntaohjaus terveyskeskuksen työntekijät motivoivat ja ohjaavat asiakkaan liikkumisreseptillä liikuntatoimiston työntekijöille, jotka antavat henkilökohtaista ohjausta työikäisille, erityisesti ylipainoisille on tarjolla erilaista ryhmätoimintaa

6 Mielenterveyden edistäminen palvelujärjestelmää on kehitetty avohoitopainotteiseksi ennaltaehkäiseviä toimia on tehostettu ottamalla tehokkaammin käyttöön hyviä toimintamalleja kehitetty case- toimintamalli, ratkaisukeskeinen ja voimavarasuuntautunut työtapa näyttöön perustuva, tutkittuun tietoon perustuva toiminta henkilökunnan osaamista on vahvistettu mielenterveyteen liittyvissä asioissa

7 Ehkäisevää päihdetyötä Salon terveyskeskuksen toiminta-alueelle on kehitetty laatusuosituksen mukaisesti paikallisen tason toimintamallit: päihdeongelmaisen raskaana olevan lapsiperheen päivystysasiakkaan tapaturmapotilaan sekä vanhuksen hoitoon

8 Maahanmuuttajille suunnattuja toimia maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllisyyden edistäminen sosiaalisen eheyden sekä yhteenkuuluvuuden vahvistaminen ja yhteisöllisyyden edistäminen oma infopiste, jossa asiakkaita voidaan palvella usealla eri kielellä kehitetty vertaistukitoimintaa ja tukihenkilötoimintaa

9 Muita konkreettisia toimia varhaisen perhetyön mallin soveltaminen lapsiperheille Salon seudun ammattiopisto ja terveyskeskus toteuttaa yhteistyössä nuorten terveyden edistämisen ohjelmaa, sisältäen teemat: päihteet, tupakointi, suun terveys, ruokailuvalio ja liikunta opiskelun keskeyttäneiden nuorten vähentämiseksi on suunnattu laajoja toimenpiteitä eri toimialueilla. Yhteistyössä työvoimahallinnon, ammattioppilaitosten, nuorisotoimen sekä erikoissairaanhoidon kanssa on pyritty löytämään keinoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi pitkäaikaistyöttömien terveysongelmien selvittelyä työllistymisen esteenä on toteutettu yhteistyössä työvoimanpalvelukeskuksen kanssa suunnatut terveystarkastukset ovat olleet yhtenä kehittämistyönkohteena ja yhteistyötä on toteutettu työvoimanpalvelukeskuksen kanssa aikuisväestölle suunnatut terveystarkastukset toteutetaan painopistealueina: valtimosairauksien ehkäisy, seksuaaliterveys, päihteet sekä osteoporoosin tunnistaminen kotihoidossa oleville vanhuksille on tarjottu suunterveydenhuollon palveluja pitkäaikaissairaille vanhuksille on kohdennettu ravitsemusterapiapalveluja

10 Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Suppea IVA - prosessi Tarkastelee suunnitteilla olevaa Tarkastelee vaikutuksia hyvinvointiin ja terveyteen Tuottaa aineistoa päätöksenteon tueksi Etsii ja kuvaa vaihtoehtoisia ratkaisuja Mahdollistaa ristiriitojen käsittelyn Lisää päätöksenteon avoimuutta

11 Tutkimustietoa IVA:n käyttöönotosta Salossa IVA on suhteellisen helppo toteuttaa Systematisoi päätöksentekoa, jää dokumentti Hallintokuntien välinen avoimuus ja tiedonkulku toteutuu jo ennen päätöksentekoa Vaatii johdon sitoutumisen ja yhtenäisen toimintaohjeen Vaatii aikaa ja perehdyttämistä Koulutuksen tärkeys ja asian sisäistäminen mentorointi, rohkeus ottaa menetelmä käyttöön Miten seurataan arviointien oikeaan osuvuutta

12 Terveydenhuollon näkökulma paikalliseen terveyden edistämiseen Terveydenhuollon asiantuntijoiden velvollisuus on tuoda esille terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Tarvitaan terveydenhuollon menetelmien tuntemusta ja vaikuttavuustiedon hyödyntämistä. Toimintatapoja pitää tarkastella kriittisesti ja uudistaa. Henkilöstön jatkuva kehittyminen ja kouluttautuminen takaa hyvät valmiudet onnistua terveydenedistämisessä. Terveydenedistämisen näkökulma ulotetaan kaikkeen potilas- ja asiakastyöhön. Asiakkaan ja hänen verkostojensa voimavarojen hyödyntäminen on haaste.

13 Paikallinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vahvuus piilee vuosia jatkuneessa hyvässä yhteistyössä kunnan eri hallintokuntien, erikoissairaanhoidon ja muiden toimijoiden kanssa sekä ammatilliseen kehittämiseen liittyvässä yhteistyössä kouluttavien tahojen kanssa. Voimavarana on henkilökunnan kehitysmyönteisyys ja työnantajan tuki kehittämistyölle.

IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA)

IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA) VeTe IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA) Hyvinvointijohtamisen monet ulottuvuudet Turku 29.3.2011 Projektisuunnittelija, VeTeTH- hanke Sijainti VeTe Salo- Turku 52 km Salo- Helsinki 120km

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntamarkkinat 10.9.2014 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Ehkäisevällä työllä voidaan vaikuttaa kustannuksiin Esimerkki: Kuinka

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Espoo Active City Liikuntapalvelut E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 9.9.2011 1 Suomen hallituksen talouspolitiikka (2011

Lisätiedot

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa Järjestämissuunnitelma PPSHP - mistä nyt sovittava? Päivi Hirsso 190402012 Perusterveydenhuollon vahvistaminen perusterveydenhuollon yksiköiden perustehtävänä Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta 25.10.2011 Kaarina Kursukangas-Hourula 28.10.2011 1 Nykyinen toimintamalli V. 2010 alusta Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet Karita Pesonen suunnittelija, ravitsemusterapeutti Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä D2D-hanke 2003: Miksi 2D-hanke?

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa?

Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa? Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa? Terveyden edistäminen tylsät hampaat vai sitkeä liha? Terve-Sos 14.5.2009 Riitta Simoila kehittämisjohtaja Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna

4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 1) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen, terveyserojen kaventaminen Terveyttä

Lisätiedot

HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi

HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi Arja Väänänen, Hyvinvointikoordinaattori, Mikkelin kaupunki, arja.vaananen(at)mikkeli.fi

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009

Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009 Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 31.12.2009 Työelämän kehittämisohjelma Tykes projektikoordinaattori Irmeli Leino, Turun amk osastonhoitaja/suunnittelija Pekka Makkonen, VSSHP, psykiatrian tulosalue

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita

Lisätiedot

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Tiedosta hyvinvointia Mielenterveysryhmä 1 Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Eija Stengård PsT, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Eija Stengård, 2005 Tiedosta

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

FSD2226 Terveyden edistämisen barometri 2005 : jäsenjärjestöt

FSD2226 Terveyden edistämisen barometri 2005 : jäsenjärjestöt KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2226 Terveyden edistämisen barometri 2005 : jäsenjärjestöt Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Yhteistyössä tasapainoon

Yhteistyössä tasapainoon Yhteistyössä tasapainoon Järvenpään mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2014-2016 08.05.2014 Sisältö mittarit, s.3 yhteistyössä tasapainoon, s.4 tavoitteet ja arvot prosessit laatu- ja kustannustehokkuus

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Helena Ewalds 10.3.2011 04.04.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää 1. tietoa väkivaltailmiöstä

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila

Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 30.4 2010 Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila ESITYKSEN SISÄLTÖ Mielenterveystyön edistämistä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen konkretiaa Lapissa

Terveyden edistämisen konkretiaa Lapissa Terveyden edistämisen konkretiaa Lapissa Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut Aloitusseminaari Yhdessä tehden Kaste kantaa 2.6.2009 Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa!

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa! Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Tervetuloa! Näyttö toimintana Parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä terveydenhuollon asiakkaan hoidossa

Lisätiedot

Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn?

Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn? Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn? - Johdanto: Alkoholin ja tupakan merkitys kansanterveydelle - Vireillä olevat lakiuudistukset ovat suuri mahdollisuus - Tavoitteena on, että

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja

Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja Hyvinvointi osana strategiaa päämäärät selville Viimeiset neljä vuotta olemme

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUT. Kuntaliitosseminaari 8.4.2008. Hallintojohtaja Päivi Mikkola

HYVINVOINTIPALVELUT. Kuntaliitosseminaari 8.4.2008. Hallintojohtaja Päivi Mikkola HYVINVOINTIPALVELUT Kuntaliitosseminaari 8.4.2008 Toimeksianto toimialojen suunnitteluryhmille Organisaatiosuunnitelman laadinta 30.4.2008 mennessä: Toimialan organisaatio vastuualue- ja yksikkötaso Esimiehet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella KESKI-SUOMEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET VUOSILLE 2015-2016 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi.

Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi. Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi. MISTÄ ON KYSYMYS EHKÄISEVÄSSÄ PÄIHDETYÖSSÄ? Ehkäisevä päihdetyö (Ept) on tärkeä osa kuntien

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen -ohjelma (NUORA) NUORA Nuorten aikuisten ohjelmassa

Lisätiedot

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Lapset ja nuoret Ikääntyvä väestö Perhevapaakustannukset ja tasa-arvo Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäisyn strategiset tavoitteet Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella vuoteen 2020

Päihdehaittojen ehkäisyn strategiset tavoitteet Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella vuoteen 2020 Päihdehaittojen ehkäisyn strategiset tavoitteet Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella vuoteen 2020 Mervi Ropponen Projektikoordinaattori Välittäjä 2013 -hanke Pohjanmaa-hanke Mauri Aalto Ylilääkäri

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma

Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma 2011 2015 Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä Saatteeksi Kanta-Hämeen alueella käynnistettiin syksyllä 2005 yhteistyö hoitotyön

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 ... ja asettaisi huonon tilamme niin elävästi eteen, että kaikki luultu rauha häviäisi...jouduttaisiin

Lisätiedot

MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön

MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Ratkaisujen löytäminen maahanmuuttajien työllistymiseen Maahanmuuttajien työllistymisen tehostuminen Projektilla pyritään

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Päätavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan!

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikunnan palveluketju vahvaksi suunnitelmista toiminnaksi 26.5.2015 Erja Toropainen THM, tutkija Liikuntaneuvontaan vaikuttavia seikkoja Yhteiskunta

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Menetelmä lapsiperheiden terveyden edistämiseen. Perhelähtöisesti Perheitä aktivoiden Voimavaroja tukien

Neuvokas perhe. Menetelmä lapsiperheiden terveyden edistämiseen. Perhelähtöisesti Perheitä aktivoiden Voimavaroja tukien Neuvokas perhe Menetelmä lapsiperheiden terveyden edistämiseen Perhelähtöisesti Perheitä aktivoiden Voimavaroja tukien Terhi Koivumäki Projektipäällikkö, TtM, th Suomen Sydänliitto ry Terhi.koivumaki@sydanliitto.fi

Lisätiedot

Uusi terveydenhuoltolaki - terveyden edistämisen pelastaja?

Uusi terveydenhuoltolaki - terveyden edistämisen pelastaja? Uusi terveydenhuoltolaki - terveyden edistämisen pelastaja? VII Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä 25.5.2011 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Terveydenhuoltolain painotukset Asiakaskeskeisyys Laatu ja

Lisätiedot

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Tukea työikäisten mielenterveydelle ja työkyvylle Työhyvinvoinnin edistämiseksi Masto-hanke tuo mielenterveysteemoja työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

Sosiaalibarometri 2014. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 23.4.2014, Säätytalo Anne Eronen

Sosiaalibarometri 2014. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 23.4.2014, Säätytalo Anne Eronen Sosiaalibarometri 2014 Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 23.4.2014, Säätytalo Anne Eronen Ajankohtaista tietoa paikallistason asiantuntijoilta Valtakunnallisesti kattava kokonaistutkimus Tehty vuosittain

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2013

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2013 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2013 I TAUSTA Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -kehittämishanke 2013-2015 Koulutuksellinen

Lisätiedot

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle - Päihteiden aiheuttamia haittoja tulee perustuslainkin mukaan ehkäistä - Olemme saaneet työkalupakkiin uusia lakeja - Pakkiin tulee lisää vielä työkaluja

Lisätiedot

Aikuisten vastuu ja välittäminen - kahdeksan tienviittaa terveyteen

Aikuisten vastuu ja välittäminen - kahdeksan tienviittaa terveyteen Aikuisten vastuu ja välittäminen - kahdeksan tienviittaa terveyteen Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku ohjelmajohtaja Maija Perho Hallitusohjelman kirjaukset Terveyden edistämisen (TEPO) ja Lasten,

Lisätiedot