Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
|
|
- Elina Salminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päätös UUDELY/10660/ Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen hyväksynnästä. Algol Oy Sijainti Espoon kaupunki, Karamalmi Karapellontie 6 Kiinteistötunnus Omistaja Suomen valtio/senaatti-kiinteistöt Asian vireilletulo Kunnostettavan alueen kuvaus Toimintahistoria UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Puhelin Teollisuuslaitoksen alueella tehdään vähäinen rakenteiden purkutyö, jonka yhteydessä kaivetaan mahdollisesti pilaantuneita maa-aineksia. Purku- ja kaivutöiden toteutusalueella on tehty aiemmin maaperä-, orsivesija pohjavesitutkimuksia ja alueella on käynnissä orsi- ja pohjaveden kunnostus. Kunnostusta tehdään Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (myöhemmin Uudenmaan ELY-keskus) antaman päätöksen mukaisesti (UUDELY/3446/2014). Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta toimitettiin Uudenmaan ELY-keskukselle Ilmoitusta täydennettiin muuttuneilla kiinteistötiedoilla ja kiinteistön omistajan suostumuksella. Keran juna-aseman pohjoispuolella on Algol Oy:n kemikaalien varastointialue. Kemikaalien kuljetuksia hoidettiin aiemmin junilla rautateitse. Rautatiekuljetusten purku- ja lastaus tehtiin kemikaalien varastointialueen eteläpuolella sijainneella säiliöalueella. Säiliöalueen maaperän ja pohjaveden pilaantuneisuutta tutkittiin vuonna Tutkimuksissa todettiin, että alueen maaperässä ja pohjavedessä esiintyy korkeita kloorattujen alifaattisten hiilivetyjen pitoisuuksia. Kloorattuja liuottimia on kulkeutunut pohjavedessä myös naapurikiinteistöjen alueelle. PL HELSINKI
2 UUDELY/10660/2017 2/16 Päästön on arvioitu tapahtuneen luvulla. Pilaantuneisuuden aiheuttaneesta tapahtumasta ei ole varmuutta, mutta todennäköisesti saapuvaa tavaraa purettaessa maahan on kaatunut kloorattuja liuottimia sisältänyt tynnyri. Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Kohteena oleva alue sijaitsee Espoon Kerassa. Kunnostettavat alueet sijaitsevat junaradan ja Algol Oy:n varastointialueen välisellä alueella. Kohteen sijainti on esitetty liitteessä 1 ja kunnostettavien alueiden rajaukset liitteessä 2. Lähinnä olevat rakennukset ovat junaradan eteläpuolella sijaitseva logistiikkakeskuksen varastorakennus sekä kohteen pohjoispuolella sijaitsevat Algol Oy:n varastointi- ja toimistorakennukset. Lähimmät asuinrakennukset ovat noin 500 metriä kohteesta itään, etelään ja länteen. Kunnostettavat alueet on merkitty asemakaavassa rautatiealueeksi (LR). Keran juna-aseman ympäristöön on suunnitteilla kaavamuutos. Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet Maanpinta on kohteessa tasolla m mpy. Maan pintakerros on täyttöhiekkaa. Täyttökerroksen alla on hienojakoista siltti- tai hiekkamoreenia. Savi-/silttikerroksen pinta on noin tasolla m mpy ja sen paksuus on noin 2 6 metriä. Savi-/silttikerroksen alla esiintyy paremmin vettä johtavaa kivistä hiekkaa tai moreenia. Kohteessa esiintyvä savi-/silttimoreeni pidättää yläpuolelleen orsivettä. Alueella, jossa kloorattuja alifaattisia hiilivetyjä on todettu orsivedessä, orsiveden pinta on noin tasolla + 24,3 + 24,9 m mpy eli noin 1 2 metrin syvyydellä maanpinnasta. Heikommin vettä johtavan kerroksen alapuolella on paremmin vettä johtava moreenikerros. Pohjavesi on paineellista ja painetaso on tehtyjen tutkimusten aikana ollut noin tasolla + 23,8 + 24,4 m mpy eli hieman orsiveden pintaa alempana. Pohjaveden virtaus alueella on hidasta (aiemman arvion mukaan 2 3 metriä vuodessa). Arvioitu virtaussuunta on kohteelta radan ali etelään/kaakkoon. Alueen pintavedet imeytyvät maastoon tai kulkeutuvat pintavaluntana tai sadevesiviemärissä radan pohjoispuolella olevaan avo-ojaan, jossa vesi virtaa kohti itää. Kohteen lähiympäristössä ei ole muita pintavesistöjä. Tutkimus- ja suunnitelma-asiakirjat Raportti, Algol Espoo Karapellontie 6, Purkutyö ja haitta-ainepitoisen maan kaivu. Golder Associates Oy,
3 UUDELY/10660/2017 3/16 Kunnostettavilla alueilla tehdyt tutkimukset Toimenpiteiden tarkoitus Alueella tehtiin maaperän pilaantuneisuustutkimus tammikuussa Kunnostettavilta alueilta on otettu näissä tutkimuksissa maanäytteitä yhteensä neljästä tutkimuspisteestä (S4, S4, S7 ja S10). Näytepisteiden sijainnit ja kunnostettavien alueiden rajaukset on esitetty liitteessä 2. Näytteessä S4/0 0,5 m todettiin laboratorioanalyyseissä raskaita öljyjakeita (>C 21 C 40 ) valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen ylemmän ohjearvo ylittävä pitoisuus (3 360 mg/kg) ja öljyhiilivetyjen keskitisleitä (>C 10 C 21 ) alemman ohjearvon ylittävä pitoisuus (492 mg/kg). Näytteissä S5/3 4 m ja S7/2 3 m todettiin laboratorioanalyyseissä kynnysarvot ylittävät pitoisuudet tetrakloorieteeniä (0,12 mg/kg ja 0,05 mg/kg) ja trikloorieteeniä (0,26 mg/kg ja 0,09 mg/kg). Näytteessä S10/2 3 m todettiin laboratorioanalyyseissä ylemmät ohjearvot ylittävät pitoisuudet tetrakloorieteeniä (4 000 mg/kg), trikloorieteeniä (25 mg/kg), dikloorieteeniä (84 mg/kg) ja vinyylikloridia (0,56 mg/kg). Näytteessä S10/4 5 m todettiin laboratorioanalyyseissä ylemmät ohjearvot ylittävät pitoisuudet tetrakloorieteeniä (470 mg/kg), dikloorieteeniä (49 mg/kg) ja vinyylikloridia (0,77 mg/kg) sekä alemman ohjearvon ylittävä pitoisuus trikloorieteeniä (4,1 mg/kg). Maaperän pilaantuneisuustutkimuksissa koko alueella on todettu merkittäviä haitta-ainepitoisuuksia vain tutkimuspisteessä S10, joka sijoittuu nyt toteutettavien purku- ja kaivutöiden alueelle. Alueelta puretaan tarpeettomina kaksi betonirakennetta, jotka ovat toimineet kemikaalisäiliöiden varastopaikkoina sekä yksi varasto-/huoltorakennus. Purkutyö käsittää sekä rakenteiden maanpäällisten että maanalaisten osien purkamisen. Maanalaisten osien arvioidaan ulottuvan 1 2 metrin syvyyteen maanpinnasta. Purkualueilla olevat putket ja kaivot poistetaan ja purkualueilta lähtevät putket tulpataan. Purkutyön yhteydessä tarkistetaan maa-ainesten laatu purkualueella. Orsiveden biologinen kunnostus on vähentänyt tetra- ja trikloorieteenien pitoisuuksia orsivedessä. Orsivedessä on kuitenkin jäljellä korkeita pitoisuuksia dikloorieteeniä tarkkailuputkien GA2 ja GA42 kohdilla sekä trikloorietaania ja dikloorietaania putken GA42 kohdalla (Liite 2.). Tämän arvioidaan johtuvan näiden aineiden hitaasta hajoamisesta orsiveden olosuhteissa. Ei myöskään voida täysin poissulkea mahdollisuutta, että kloorattuja eteenejä tai etaaneja esiintyisi joissain määrin em. putkien läheisyydessä jäännösfaasina. Purkutyön yhteydessä tehdään toimenpiteitä, joiden avulla pyritään vähentämän em. aineiden korkeampia pitoisuuksia siten, että orsiveden kunnostus voidaan saattaa loppuun. Toimenpiteet käsittävät kahden orsiveden pumppauskaivon asentamisen ja asentamisen yhteydessä tehtävän kaivutyön.
4 UUDELY/10660/2017 4/16 Esitetty kunnostussuunnitelma Suunnitellut kaivot ovat halkaisijaltaan noin 0,3 metriä ja niiden siiviläosuus ulottuu 0,5 1 metrin syvyyteen orsiveden pinnantason alapuolelle. Putken pohja tulpataan ja siiviläosan ympärille asennetaan kaivantoon vähintään 0,5 metrin kerros salaojamursketta. Kaivon asennussyvyys määritetään kaivutyön aikana tehtävien havaintojen perusteella. Kaivusyvyys on arviolta 2 3 metriä ja kaivuala noin 6x6 metriä. Työn jälkeen kaivojen kannet suljetaan tiiviillä ruuvattavilla kansilla. Purkualueilla arvioidaan poistettavan maa-aineksia m 3 ktr ja orsiveden pumppauskaivojen alueilla noin 130 m 3 ktr. Kunnostuksen toteuttaminen Kaivu tehdään purkutöiden ja kaivojen rakennustöiden vaatimassa laajuudessa. Lähtökohtaisesti kaivua ei uloteta syvemmälle, kuin mitä em. toimenpiteet edellyttävät eli enimmillään 0,5 1 metriä orsiveden pinnantason alapuolelle. Mikäli kaivannoista otettavien näytteiden perusteella maaperässä arvioidaan esiintyvän kloorattujen alifaattisten hiilivetyjen jäännösfaasia, arvioidaan mahdollisuudet laajentaa kaivua jäännösfaasin poistamiseksi. Kaivua ei uloteta merkittävästi edellä esitettyä syvemmälle, ettei paineellista pohjavettä ala purkautua kaivantoihin. Tämä lisäisi merkittävästi veden käsittelytarvetta ja vaikeuttaisi kaivutyötä. Vuonna 2011 tehdyn maaperätutkimuksen mukaan purkualueilla voi esiintyä kohonneita pitoisuuksia kloorattuja alifaattisia hiilivetyjä tai öljyhiilivetyjä. Alueella vuodesta 2015 lähtien käynnissä ollut orsiveden kunnostus on oletettavasti alentanut korkeita kloorattujen alifaattisten hiilivetyjen pitoisuuksia maaperässä orsiveden pinnantasolla. Mikäli kaivutasojen alapuolelle tai kaivantojen ympärille jää maa-ainesta, jossa esiintyy valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset ylemmät ohjearvot ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia, erotetaan täyttömaat ympäröivästä maaperästä huomioverkolla tai muulla vastaavalla rakenteella. Näin kaivualueen raja on havaittavissa tulevaisuudessa, jos kiinteistöllä tehdään kaivutöitä. Ympäristötekninen valvoja valvoo huomiorakenteiden asennusta. Erottavien rakenteiden sijainnit ja materiaalit kuvataan loppuraportissa ja merkitään raporttiin liitettävään asemapiirrokseen. Kohteen aluetta käytetään varasto- ja liikennealueena. Mikäli kaivetun maa-aineksen haitta-ainepitoisuudet alittavat alemmat ohjearvot, maaainekset palautetaan kaivantoon, josta ne on kaivettu. Koska lähtökohtaisesti kaivetut maa-ainekset palautetaan kaivantoihin (tehtyjen tutkimusten perusteella haitta-ainepitoisuudet alittavat alemmat ohjearvotasot), maa-aineksia välivarastoidaan kohteessa toimenpiteiden ajan. Maa-ainekset välivarastoidaan Algol Oy:n käytössä olevalla, asfaltoidulla alueella kaivualueen läheisyydessä. Asfaltoidulta alueelta hule-
5 UUDELY/10660/2017 5/16 vedet kulkeutuvat joko sadevesiviemäriin tai radan vierellä kulkevaan eteläpuoleiseen ojaan. Tarvittaessa välivarastoidut maat peitetään. Maaainekset sijoitetaan välivarastokasoihin esim. aumoina siten, että mahdollisesti pilaantuneet maa-ainekset voidaan laboratorioanalyysien valmistuttua erotella ja toimittaa pois kohteesta. Lisäksi kustakin eri kaivannosta kaivetut maat pidetään erillään. Ympäristötekninen valvoja ohjaa massoja välivarastoon sekä välivarastosta takaisin kaivantoihin tai poiskuljetettavaksi. Työssä varaudutaan orsiveden pinnan alapuolelta tehtävään, märkien massojen kaivamiseen. Märkinä kaivettavat massamäärät ovat kuitenkin vähäisiä. Märät massat voidaan kuivata kaivannon reunalla tai muulla alueella siten, että haitta-aineiden leviämistä pilaantumattomalle alueelle ei pääse tapahtumaan. Ennen kaivutyön aloittamista tehdään pilaantuneen maan kaivun aloitusilmoitus. Kaivutyön päättymisestä ilmoitetaan valvovalle ympäristöviranomaiselle. Työn aikainen näytteenotto Ympäristötekninen valvoja on paikalla koko kaivutyön ajan ja kun haittaainepitoisia materiaaleja käsitellään. Ympäristötekninen valvoja vastaa haitta-ainepitoisten materiaalien laadunvalvontanäytteiden ottamisesta. Välivarastoon ohjatuista massoista otetaan yksi näyte jokaista kaivettua noin 100 m 3 :n maa-aineserää kohden. Purkualueilla otetaan jäännöspitoisuusnäytteet pohjasta ja seinämistä kokoomanäytteinä siten, että yksi näyte edustaa noin 100 m 2 :n kaivualuetta (2 3 pohjanäytettä/kaivanto). Kultakin kaivannon seinämältä otetaan vähintään yksi kokoomanäyte kutakin silmämääräisesti havaittavaa maakerrosta (täyttömaa sekä mahdollisesti siltti-/moreenikerros) kohden. Orsiveden pumppauskaivojen asennuskaivannoista otetaan kustakin vähintään yksi pohjanäyte ja vähintään kaksi täyttömaata edustavaa seinämänäytettä. Lisäksi pyritään ottamaan kutakin seinämää edustava näyte silttikerroksesta. Kloorattujen alifaattisten hiilivetyjen pitoisuudet määritetään lähtökohtaisesti laboratorioanalyysein. Niiden esiintymistä voidaan työn aikana seurata 11 ev lampulla varustetulla PID-kenttämittalaitteella. Öljyhiilivetyjen pitoisuuksia tarkkaillaan PID-kenttämittalaitteella sekä PetroFlag-kenttätesteillä. Mikäli PetroFlag-kentätesteillä todetaan ylemmän ohjearvon ylittäviä öljypitoisuuksia, tulokset varmistetaan laboratorioanalyysillä. Laboratoriossa analysoidaan öljyhiilivedyt C 5 C 10 sekä BTEX-yhdisteet.
6 UUDELY/10660/2017 6/16 Metallien pitoisuutta tarkkaillaan XRF-kenttämittarin avulla. Mikäli kenttämittauksella todetaan ylemmän ohjearvon ylittäviä pitoisuuksia, tulokset varmistetaan laboratorioanalyysillä. Pilaantuneen maan ja jätteiden käsittely Kaikki purku- ja maa-ainesjätteet toimitetaan ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppusijoitettavaksi luvalliseen vastaanottopaikkaan. Jäte-erät luovutetaan kuljetettavaksi vain alueellisen ELY-keskuksen ylläpitämään jätehuoltorekisteriin merkityille kuljettajille. Ympäristötekninen valvoja määrittelee näytteiden tulosten perusteella massojen laadun ja sijoituspaikan. Kaikkien kuormien mukana toimitetaan siirtoasiakirja, johon ympäristötekninenvalvoja merkitsee tiedot kussakin jäte-erässä todetuista haitta-aineista. Kaivamisessa pyritään seuraamaan maaperän kerrosrakenteita siten, että erilaiset maamassat (täyttö ja sen alapuolinen hienojakoinen maa-aines) pystytään tarvittaessa toimittamaan vastaanottopaikkoiin yksilöidysti massoja sekoittamatta. Kaivun yhteydessä erotellaan kivet, louhe sekä muut mahdolliset kappaleet lajittelevana kaivuna. Maa-aineksia ei seulota kohteessa. Pilaantuneen veden käsittely Kaivutöitä tehdään mahdollisesti orsiveden pinnan alapuolella. Lisäksi kaivantoihin voi kertyä sadevettä. Kaivun aikana varaudutaan kaivantoihin kertyvän veden pumppaukseen ja käsittelyyn. Orsiveden suojapumppausta pumppauskaivoista ja/tai kaivannosta tehdään jatkuvasti silloin, kun kaivutöitä tehdään orsiveden pinnan alapuolella. Pumppauksen alkaessa otetaan ensimmäinen vesinäyte. Aluksi näytteitä otetaan 1 2 kertaa viikossa kaivutyön edistymisen mukaan. Näytteenottotiheys määritetään muodostuvan veden määrän, saatujen analyysitulosten sekä kaivettavan maa-aineksen pitoisuuksien perusteella. Näytteenoton yhteydessä kirjataan ylös mm. koko kaivannon laajuus sekä sen kaivannon laajuus, joka ulottuu orsiveden pinnantason alapuolelle. Pumpatun veden määrä mitataan tai arvioidaan. Jos kaivantoihin kertyvän veden määrä on vähäinen, vesi voidaan pumpata kohteelle tuotavaan m 3 :n säiliöön tai imuautoon ja toimittaa luvanvaraiseen vastaanottopaikkaan. Tällöin vedestä tutkitaan vastaanottopaikan edellyttämät parametrit. Vaihtoehtoisesti vesi voidaan käsitellä kohteessa esim. aktiivihiilisuodatuksella ja käsitelty vesi johtaa toimenpidealueen ja radan väliseen ojaan tai viemäriin. Koska käsiteltävän veden määrää ja laatua ei voida ennalta varmuudella tietää, vesi johdetaan lähtökohtaisesti aina ensin varastosäiliöön.
7 UUDELY/10660/2017 7/16 Pumpattavan veden haitta-ainepitoisuudet tarkistetaan näytteenotolla ennen viemäriin tai ojaan johtamista. Veden johtamisessa viemäriin noudatetaan HSY:n työmaaohjetta sekä Suomenojan jätevedenpuhdistamolle johdettavien jätevesien raja-arvoja. Mikäli vettä johdetaan läheiseen ojaan, esitetään sille laatuvaatimuksiksi pintaveden ympäristölaatunormeja. Kun aineelle ei ole määritetty ympäristölaatunormia, käytetään viitearvona pohjaveden ympäristölaatunormia tai talousveden laatuvaatimusta, jolloin laatuvaatimuksiksi esitetään tetrakloorieteenille 10 µg/l, trikloorieteenille 10 µg/l, dikloorieteeneille 25 µg/l, vinyylikloridille 0,5 µg/l, dikloorietaaneille 1,5 µg/l ja kiintoaineelle 20 mg/l. Muiden kohteessa todettujen haitta-aineiden osalta ei ole annettu em. viitearvoja. Mikäli esitetyt viitearvot toteutuvat, myös muiden haitta-aineiden pitoisuuksien arvioidaan olevan enintään vastaavalla tasolla. Puhdistetusta vedestä otetaan lähtökohtaisesti näytteitä samaan aikaan kuin kaivannostakin. Näytteenottotiheys määritetään puhdistetun veden määrän ja saatujen analyysitulosten perusteella. Terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy Kaivu toteutetaan niin, ettei se aiheuta maaperän pilaantumista tai roskaantumista eikä pölyämistä. Kaivu ja mahdollinen kivien, louheen, betonin, jne. erottelu pilaantuneen maa-aineksen seasta tehdään niin, ettei pilaantuneen maa-aineksen leviämistä toimenpidealueen ulkopuolelle tapahdu. Pölyäminen estetään tarvittaessa kastelemalla. Kastelussa ei käytetä niin paljon vettä, että suotautuu kasoista läpi tai aiheuttaa muuten kasteluveden käsittelytarvetta. Pilaantuneiden maiden kuormat peitetään. Vaarallisia jätteitä kuljetettaessa ajoneuvot merkitään tarvittavin vaaramerkein. Mikäli on tarvetta kuljettaa märkiä massoja, näiden kuljettamiseen käytetään tiivislavaisia autoja, joiden lavalta liete ja vesi eivät pääse valumaan pois. Työmaa-alueella olevat ajoväylät pidetään puhtaina ja pölyämättöminä. Ajoväyliä ja ajokaluston renkaita varaudutaan puhdistamaan pilaantuneen maan ympäristöön leviämisen ehkäisemiseksi. Mikäli varotoimenpiteistä huolimatta kunnostusalueen ulkopuolisille katu- ja piha-alueille kulkeutuu maa-aineksia tai jätteitä, ne poistetaan tarpeen mukaan. Varautuminen poikkeuksellisiin tilanteisiin Mikäli kaivutyön aikana maaperästä löytyy merkittäviä määriä tunnistamatonta jätejaetta tai on syytä olettaa maaperän pilaantuneen muilla kuin tutkimuksissa todetuilla haitta-aineilla, kaivu keskeytetään kyseisellä kaivualueella. Maa-aineksen tai jätteen laatu sekä sen sisältämät haitta-aineet ja niiden pitoisuudet selvitetään luotettavin menetelmin ennen kaivutyön jatkamista.
8 UUDELY/10660/2017 8/16 Viranomaisen ratkaisu Kunnostustavoitteet Mikäli selvitysten perusteella ilmenee tarvetta poiketa suunnitelmista, ympäristötekninen valvoja ilmoittaa Uudenmaan ELY-keskukselle ja sopii tarvittavista toimenpiteistä valvovan ympäristöviranomaisen kanssa. Uudenmaan ELY-keskus on tarkastanut Algol Oy:n ilmoituksen, joka koskee pilaantuneen maan puhdistamista Espoossa osoitteessa Karapellontie 6 sijaitsevalla kiinteistöllä, jonka kiinteistötunnus on , ja hyväksyy sen seuraavin määräyksin: 1.1. Kiinteistöltä on poistettava rakennusten/rakenteiden purkutöiden ja uusien pumppauskaivojen asennustöiden vaatimilta kaivualueilta maa-ainekset, joiden öljyhiilivetyjen ja/tai kloorattujen alifaattisten hiilivetyjen pitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvot Jos maaperässä todetaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset kynnysarvot tai alueen taustapitoisuudet ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Jos kyseiset maa-ainekset kuitenkin poistetaan alueelta jo esim. määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi, ei arviointia tarvitse tehdä. Arviointi on toimitettava tarkastettavaksi Uudenmaan ELY-keskukselle ja tiedoksi Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle Jos pilaantuneisuuden todetaan jatkuvan naapurikiinteistölle, on asiasta viipymättä ilmoitettava Uudenmaan ELY-keskukselle, Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja kyseisen alueen maanomistajalle jatkotoimenpiteiden sopimiseksi. Kaivutyön aikaiset maaperätutkimukset 2. Kaivutöiden aikana on otettava näytteitä kaivettavasta maa-aineksesta sen haitta-ainepitoisuuksien tarkastamiseksi. Näytteet on otettava siten, että kaivettujen maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet on edustavasti selvitetty. Jos näytteiden tutkimisessa käytetään kenttämittauslaitetta, on kenttämittaustuloksista vähintään joka kymmenennen näytteen, kuitenkin vähintään kahden näytteen tulos jokaiselta kaivualueelta, tarkastettava laboratoriomittauksilla. Laboratorionäytteistä on analysoitava vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet.
9 UUDELY/10660/2017 9/16 Alueen yleinen hoito ja järjestys 3.1. Pilaantuneen maan kaivualueet on erotettava muista alueista kohteen mukaisesti aidalla, puomeilla tai lippusiimalla. Haitta-ainepitoisen maa-aineksen kaivu, lastaus ja muut kunnostukseen liittyvät työvaiheet on suunniteltava ja toteutettava siten, että haitta-ainepitoista maa-ainesta ei leviä ympäristöön. Kaivutyön aikana on huolehdittava, ettei haitta-aineita sisältävistä maa-aineksista aiheudu haittaa tai vaaraa kaivualueella tai sen lähistöllä oleskeleville eikä muuta terveys- tai ympäristöriskiä Kaivetut pilaantumattomat maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat haitta-ainepitoiset maa-ainekset on pidettävä erillään kaivun, lastaamisen ja kuljetuksen aikana. Välivarastointi 4. Kaivettuja haitta-ainepitoisia maa-aineksia voidaan tarvittaessa välivarastoida kaivualueiden läheisyydessä esim. laboratorioanalyysien vaatiman ajan. Välivarastoinnin on oltava mahdollisimman lyhytaikaista ja se on toteutettava siten, ettei siitä aiheudu maaperän pilaantumista, pilaantumattoman ja haitta-ainepitoisen maa-aineksen sekoittumista, haitta-ainepitoisen maa-aineksen pölyämistä, haitta-ainepitoisten suoto-/valumavesien muodostumista tai muuta terveys- tai ympäristöhaittaa. Haihtuvia yhdisteitä sisältävät välivarastokasat on peitettävä koko välivarastoinnin ajaksi. Kaivualueiden jäännöspitoisuudet 5. Kun haitta-ainepitoiset maa-ainekset on poistettu kaivutöiden vaatimassa laajuudessa, on kaivantojen seinämistä ja pohjista otettava edustavia maanäytteitä. Näytteenottotiheys on valittava siten, että kaivannon seinämien ja pohjien haitta-aineiden jäännöspitoisuudet tulevat tarkasti ja luotettavasti selvitetyksi. Jokaiselta haitta-aineita sisältäneen maan kaivualueelta on otettava kuitenkin vähintään kaksi edustavaa näytettä. Näytteistä on analysoitava laboratoriossa vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Pilaantuneiden maa-ainesten kuljettaminen 6. Pilaantuneet maa-ainekset on peitettävä kuljetuksen ajaksi. Kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja, joka on oltava mukana kuljetuksen aikana ja luovutettava jätteen vastaanottajalle. Jätteen saa antaa kuljetettavaksi vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle toiminnanharjoittajalle.
10 UUDELY/10660/ /16 Haitta-ainepitoisten maa-ainesten käsittely 7.1. Kiinteistöltä poistettavat pilaantuneet maa-ainekset on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely Rakennusten/rakenteiden purkutöiden ja uusien pumppauskaivojen asennustöiden yhteydessä kaivettuja maa-aineksia, joiden haittaainepitoisuudet alittavat valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 säädetyt alemmat arvot, voidaan hyödyntää kaivantojen täytöissä. Hyötykäytettäviä maa-aineksia saa sijoittaa vain orsi-/pohjaveden pinnantason yläpuolisiin kerroksiin. Hyötykäytetyistä maa-aineksista ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle. Erottava rakenne Hyötykäytettyjen maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet ja sijoituspaikat on dokumentoitava. Selvitys maa-ainesten hyötykäytöstä on liitettävä määräyksessä edellytettyyn loppuraporttiin. 8. Mikäli kaivualueiden reunoille tai pohjiin jää valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvot ylittävää maa-ainesta, on ko. maa-ainekset erotettava täyttömaa-aineksista tarkoitukseen soveltuvalla maarakentamisessa yleisesti käytettävästä materiaalista poikkeavalla huomiorakenteella. Tiedot toteutetuista erottavista rakenteista on esitettävä määräyksessä edellytetyssä loppuraportissa kartta- ja poikkileikkauskuvineen. Pilaantuneen veden käsittely 9. Kaivantoihin mahdollisesti kertyvästä vedestä on otettava edustavia vesinäytteitä. Näytteistä on tutkittava vähintään kloorattujen alifaattisten hiilivetyjen pitoisuudet sekä ko. kaivualueen maaperässä mahdollisesti todettujen muiden haitta-aineiden pitoisuudet. Pilaantunut vesi on poistettava esimerkiksi imuautolla tai vesi on puhdistettava paikan päällä tarkoitukseen soveltuvalla laitteistolla esim. aktiivihiilisuodatuksella. Jos kaivantoihin kertyvä vesi viemäröidään, on veden viemäröintiin pyydettävä lupa alueen vesihuollosta vastaavalta laitokselta ja noudatettava sen antamia ohjeita ja määräyksiä. Mikäli vesi johdetaan puhdistuksen jälkeen ojaan ei sen tetrakloorieteenipitoisuus saa ylittää 10 µg/l, trikloorieteenipitoisuus 10 µg/l, dikloorieteenipitoisuus 25 µg/l, vinyylikloridipitoisuus 0,5 µg/l, dikloorietaaneiden pitoisuus 1,5 µg/l ja kiintoainepitoisuus 20 mg/l.
11 UUDELY/10660/ /16 Veden käsittelyssä talteenotettu, haitta-aineita sisältävä jäte on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely. Vaarallisen jätteen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteiden siirron aikana ja se on luovutettava jätteiden vastaanottajalle. Tiedottaminen, valvonta, kirjanpito ja raportointi Kaivutyöhön on nimettävä henkilö, joka vastaa päätöksen määräyksien noudattamisesta ja puhdistustyön valvonnasta. Valvonnasta vastaavan nimi ja yhteystiedot sekä työn aloittamisajankohta on ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ELY-keskukselle ja Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä kiinteistön omistajalle ennen toimenpiteiden aloittamista. Edellä mainituille tahoille on ilmoitettava myös työn lopettamisajankohta Työn aikana on pidettävä kirjaa maaperä- ja vesinäytteenotosta, eri käsittelypaikkoihin toimitettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksista, pilaantuneen maa-aineksen määristä ja sijoituskohteista sekä pilaantuneen veden käsittelystä Kunnostuksesta on tehtävä raportti, jossa on esitettävä kunnostustyön toteuttaminen ja karttapiirustus toteutuneista kunnostusalueista ja kaivusyvyyksistä, kuvaus työn aikaisista näytteenottomenetelmistä ja yhteenveto kaivutyön aikaisesta näytteenotosta, kirjanpitotiedot poistetuista haitta-ainepitoisista maa-aineksista, haittaainepitoisten maa-ainesten hyödyntäminen, analyysitulokset puhdistetun maaperän haitta-aineiden jäännöspitoisuuksista ja näytteenottopaikkojen sijainnit karttapiirustuksessa esitettyinä sekä yhteenveto mahdollisten vesinäytteiden analyysituloksista ja pilaantuneen veden poistamisesta ja käsittelystä. Raporttiin on liitettävä yhteenveto pilaantuneiden maa-ainesten siirtoasiakirjoista. Päätöksen perustelut Raportti on toimitettava Uudenmaan ELY-keskukselle ja Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä kiinteistön omistajalle kahden kuukauden kuluessa kaivutyön loppuunsaattamisesta. Toiminnan ilmoitusvelvollisuus ja viranomaisen toimivalta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä maa-aineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus valtion valvontaviranomaiselle (ELY-keskus), jos puhdistaminen ei luvun 4 nojalla edellytä ympäristölupaa. Valtion valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on
12 UUDELY/10660/ /16 annettava tarvittavat määräykset alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä ja tarkkailusta. Perustelut kunnostusta koskeville määräyksille Valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) on säädetty maaperässä yleisimmin esiintyvien haitallisten aineiden kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot, joita käytetään apuna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Mikäli yhden tai useamman haitta-aineen pitoisuus maaperässä ylittää kynnysarvon, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava. Maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jollei arvioinnista muuta johdu: 1) alueella, jota käytetään teollisuus-, varasto- tai liikennealueena, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn ylemmän ohjearvon; 2) muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla alueella, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn alemman ohjearvon. Kiinteistöllä tehdyissä maaperätutkimuksissa on todettu kohonneita pitoisuuksia alifaattisia kloorattuja liuottimia sekä öljyhiilivetyjä. Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 liitteessä on säädetty em. haitta-aineille kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot seuraavasti: Haitta-aine Kynnysarvo Alempi ohjearvo mg/kg Ylempi ohjearvo mg/kg mg/kg Bensiinijakeet (>C 5 C 10 ) Keskitisleet (>C 10 C 21 ) Raskaat öljyjakeet (>C 21 C 40 ) Öljyjakeet (>C 10 C 40 ) 300 Dikloorimetaani 0, Vinyylikloridi 0,01 0,01 0,01 Dikloorieteenit 0,01 0,05 0,2 Trikloorieteeni 0, Tetrakloorieteeni 0,01 0,5 2 Alueella on käynnissä klooratuilla alifaattisilla yhdisteillä pilaantuneen orsi- ja pohjaveden puhdistus. Puhdistusalueen läheisyydestä puretaan kolme rakennusta/rakennetta ja rakennetaan kaksi uutta pumppauskaivoa. Päätöksessä on hyväksytty alemmat ohjearvot ylittävien maa-ainesten poisto em. toimenpiteiden kaivualueilta. Kiinteistön orsi-/pohjaveden ja maaperän tilaa ja jatkopuhdistustarvetta tullaan arvioimaan tarkemmin viimeistään siinä vaiheessa, kun alueelle suunnitteilla oleva uusi kaava valmistuu. (Määräys 1.1.) Mikäli alueella todetaan kynnysarvon tai alueen taustapitoisuuden ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve edellytetty arvioitavaksi
13 UUDELY/10660/ /16 näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Arvioinnin avulla asetetaan uusien todettujen haitta-aineiden kunnostustavoitteet. Uudenmaan ELY-keskus hyväksyy arvioinnin. Arviointia ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos kyseiset maa-ainekset joka tapauksessa poistetaan alueelta jo esim. määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai muusta syystä. (Määräys 1.2.) Pilaantuneen alueen jatkumisesta naapurikiinteistöille on edellytetty ilmoitettavaksi, jotta voidaan sopia tarvittavista jatkotoimenpiteistä. (Määräys 1.3.) Kaivutyön aikaisella näytteenotolla selvitetään kaivettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet. Maa-ainesten tutkiminen on edellytetty toteutettavaksi siten, että kenttämittaustulokset varmennetaan laboratoriossa maaaineseräkohtaisesti ja että tulosten perusteella voidaan erotella toisistaan vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset, tavanomaiseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset sekä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat maa-ainekset. (Määräys 2.) Kaivualueet on edellytetty erotettaviksi sekä merkittäväksi kylteillä, jotta haitta-ainepitoisten maiden kaivusta ja muista työvaiheista ei aiheudu haittaa tai vaaraa työmaan ulkopuolisille tahoille ja jotta estetään asiattomien pääsy kunnostusalueelle. Poistettavat pilaantunutta maa-ainesta sisältävät kuormat on edellytetty peitettäviksi ja haitta-ainepitoiset kaivetut maa-ainekset on edellytetty pidettäviksi erillään pilaantumattomista maa-aineksista, jotta haitta-ainepitoisista maa-aineksista ei aiheudu haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräykset 3.1., 3.2. ja 6.) Päätöksessä on hyväksytty maa-ainesten välivarastointi kiinteistöllä siten, ettei siitä aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa. (Määräys 4.) Jäännöspitoisuusnäytteenotolla varmistetaan kaivutyön jälkeen maaperään mahdollisesti jäävien haitta-aineiden pitoisuudet. (Määräys 5.) Jätelain (646/2011) 121 :n mukaan jätteen haltijan on laadittava siirtoasiakirja pilaantuneesta maa-aineksesta. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on annettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjat on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan. (Määräys 6.) Jätelain (646/2011) 29 :n mukaan jätteen saa luovuttaa vain jätelain 11 luvun mukaiseen jätehuoltorekisteriin hyväksytylle kuljettajalle. (Määräys 6.) Jätelain (646/2011) 8 edellyttää, että kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava jätelain etusijajärjestystä. Etusijajärjestyksen mukaan vain sellaiset jätteet, joita ei ole mahdollista uudelleen-käyttää, kierrättää tai hyödyntää, loppukäsitellään. (Määräykset 7.1. ja 7.2.)
14 UUDELY/10660/ /16 Sovelletut oikeusohjeet Kiinteistöltä poistettavat kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset toimitetaan käsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jolla on voimassa oleva ympäristölupa käsitellä kyseisiä maa-aineksia. Kaatopaikalle toimitettavien pilaantuneiden maa-ainesten kaatopaikkakelpoisuus arvioidaan kaatopaikoista annetun asetuksen 331/2013 mukaisesti. (Määräys 7.1.) Päätöksessä on hyväksytty rakennusten/rakenteiden purkutöiden ja uusien pumppauskaivojen asennustöiden yhteydessä kaivettujen valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvot alittavien maaainesten hyötykäyttö kaivantojen täytöissä. Hyötykäytettäviä maa-aineksia ei saa sijoittaa orsi-/pohjavedenpinnantason alapuolisiin kerroksiin eikä hyötökäytetyistä maa-aineksista saa aiheutua maaperän pilaantumista eikä muuta ympäristö- tai terveyshaittaa tai -vaaraa. Päätöksessä on edellytetty täytöissä hyötykäytettävien maa-ainesten haitta-ainepitoisuuksien ja sijoituskohteiden dokumentointia, jotta maa-ainekset voidaan huomioida asianmukaisesti tulevien kaivutöiden yhteydessä. (Määräys 7.2.) Mikäli kaivantojen reunoille ja/tai pohjiin jää maa-ainesta, jonka haittaainepitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvotasot, on maa-ainekset edellytetty erotettaviksi muista täyttömaa-aineksista soveltuvalla maarakentamisesta yleisesti käytettävästä materiaalista poikkeavalla huomiorakenteella. Erottamisella varmistetaan, että ko. haitta-ainepitoisuudet havaitaan alueella myöhemmin tehtävien kaivutöiden yhteydessä ja että em. maa-ainekset ja täyttömaaainekset eivät sekoitu keskenään. Haitta-ainepitoisuuksiltaan alemmat ohjearvot ylittävät maa-ainekset on edellytetty erotettaviksi, jotta ko. maaainekset voidaan käsitellä asianmukaisesti mahdollisten tulevien kaivutöiden yhteydessä. (Määräys 8.) Pilaantuneen veden poistamisella ja/tai puhdistamisella varmistetaan, etteivät vedessä olevat haitta-aineet pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle eivätkä aiheuta enempää maaperän ja/tai orsi-/pohjaveden pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräys 9.) Aloitusilmoitus ja vastuuhenkilön nimeäminen ovat tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräys 10.1.) Kirjanpidolla ja loppuraportilla dokumentoidaan tehdyt näytteenotto-, kaivu- ja muut kunnostustoimenpiteet. Dokumentointi on tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräykset ja 10.3.) Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 84, 85, 133, 136, 190, 191 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 24, 25, 26 Jätelaki (646/2011) 6, 8, 13, 15, 29, 121, 122 Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 3, 4, 11, 24
15 UUDELY/10660/ /16 Käsittelymaksu ja sen määräytyminen Päätöksestä tiedottaminen Päätös Tiedoksi Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (1066/2017) Tämän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 880. Maksun suuruus perustuu valtioneuvoston asetukseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämisja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (1066/2017) ja sen liitteenä olevaan maksutaulukkoon. Pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 55 kultakin asian käsittelyyn kuluvalta tunnilta. Tämän päätöksen käsittelyyn kului 16 tuntia. Algol Oy Johannes Bargum (sähköisesti) Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Tietojärjestelmään merkitseminen Muutoksenhaku Senaatti-kiinteistöt, Jenna Kiukkonen (sähköisesti) Golder Associates Oy, Hannu Hautakangas/Pirjo Tuomi (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen (sähköisesti) Uudenmaan ELY-keskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Espoon kaupungin ilmoitustaululla ympäristönsuojelulain (527/2014) 85 :n mukaisesti. Alueen maaperää koskevat tiedot päivitetään valtakunnalliseen Maaperän tilan tietojärjestelmään. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on ilmoituksen tekijällä ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Valitusosoitus on liitteenä 3.
16 UUDELY/10660/ /16 Hyväksyntä Tämä päätös on hyväksytty sähköisesti. Päätöksen on esitellyt ylitarkastaja Hanna Valkeapää ja ratkaissut ylitarkastaja Vesa Suominen. Liitteet Liite 1. Kunnostettavan alueen sijainti Liite 2. Kaivualueiden, maaperänäytepisteiden ja orsi-/pohjaveden havaintopisteiden sijainnit Liite 3. Valitusosoitus
17 Tämä asiakirja UUDELY/10660/2017 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument UUDELY/10660/2017 har godkänts elektroniskt Ratkaisija Suominen Vesa :35 Esittelijä Valkeapää Hanna :14
18 Ympäristökarttapalvelu Karpalo 17-joulu-2018 Lähde: Maanmittauslaitos 1: ,7 0 0,35 0,7 km ETRS-TM35FIN
19
20 VALITUSOSOITUS LIITE 3. Valitusviranomainen Valitusaika Valituksen sisältö Valituksen liitteet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitus on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen antamispäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Valituskirjelmään on liitettävä - ELY-keskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - asiamiehen valtakirja Valituksen toimittaminen perille Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuulla lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä viraston aukioloaikana. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 250. Tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL Vaasa Puhelin Telekopio Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Kirjaamo on auki maanantaista perjantaihin kello
Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet
Päätös UUDELY/6735/2019 18.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6750/2018 6.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/5781/2019 29.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/8826/2019 8.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/3731/2018 27.4.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro
Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/7344/2018 23.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus
Päätös UUDELY/8978/2017 18.9.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettavan alueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/8779/2018 29.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/13109/2018 16.1.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/517/07.00/2010 Uusimaa 18.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus
PÄÄTÖS UUDELY/3029/2017 7.4.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6025/2018 26.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/1490/07.00/2010 20.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/432/07.00/2011 7.4.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
PÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Vanha Nurmijärventie 137. RN:ot 92-23-39-1, 92-23-38-1 ja 92-406-3-25: As Oy Vantaan Leivonsiipi
PÄÄTÖS UUDELY/1386/07.00/2010 3.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kunnostusalueella. Asian vireilletulo.
PÄÄTÖS UUDELY/1109/07.00/2010 20.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kunnostusalueella Asian vireilletulo Päätös
Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/1123/07.00/2010 6.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/189/2018 30.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/2638/2019 2.4.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminta kunnostusalueella
PÄÄTÖS UUDELY/1129/07.00/2010 13.9.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistaja Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistajat. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/13/07.00/2010 Uusimaa 24.2.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-93 puh. 020 490 112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/8979/2018 25.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/6109/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/9383/2018 19.12.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/8609/2018 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on korjannut hallintolain 51 :n mukaisesti päätöksen päivämäärävirheen. 28.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen 31.8.2018 Teija Tohmo
PÄÄTÖS. RN:ot M601 ja M602. RN:o M601: Timo ja Riikka Tuominen
PÄÄTÖS UUDELY/1419/07.00/2010 21.10.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
PÄÄTÖS. Suomen laskuvarjokerho ry Topeliuksenkatu 19 A Helsinki. Hangon kaupunki, Täktom Hangon lentokenttä, Malmåsintie
PÄÄTÖS UUDELY/18/07.00/2010 Uusimaa 25.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Kiinteistön haltija Toiminnan kuvaus Maksu 1 008
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ Tapani Koro KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI KIINTEISTÖN
Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2009 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh. 020 6100112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/4463/2019 6.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/10559/2017 31.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).
Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran
Kaarlo Sarkian katu 6, Espoo. Kiinteistötunnus: Kiinteistölle tullaan rakentamaan asuinkerrostaloja.
Päätös UUDELY/2198/2017 5.5.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6460/2018 4.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3274/2018 15.5.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kunnostettavan alueen omistaja. Toiminta kiinteistöillä
PÄÄTÖS UUDELY/659/07.00/2010 Uusimaa 31.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen pilaantuneen
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS. Lohjan kaupunki Rajamäenkatu (lähin osoite Rajamäenkatu 23) RN:o (osa kiinteistöstä)
PÄÄTÖS UUDELY/1399/07.00/2010 30.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/9698/2017 28.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/12676/2017 15.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/2354/2018 29.03.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
Päätös UUDELY/6791/2017 23.8.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa
PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Kiinteistön haltija. Toiminnan kuvaus.
Päätös UUDELY/7514/2017 24.8.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta.
PÄÄTÖS UUDELY/882/07.00/2010 4.6.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000)
PÄÄTÖS. Sauli Saarenheimo ja Annette Kokkola Poste restante Porvoo. Porvoon kaupunki, Peippola Äyskäri 10, Porvoo
PÄÄTÖS UUDELY/152/07.00/2010 Uusimaa 10.2.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/979/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/4333/2017 29.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/11779/2016 6.3.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
PÄÄTÖS. Mäntsälän kunta, Ohkola Saharintie 100. Kiinteistöllä on kiviainesten ottoalue. Ympäristönsuojelulaki 78 2 ja 3 momentti
PÄÄTÖS UUDELY/674/07.00/2010 Uusimaa 14.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
Häme Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Ympäristöyksikkö PÄÄTÖS PILAANTUNEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/1301/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2018 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/559/07.00/2011 17.5.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000)
PÄÄTÖS. Tuusulan kunta/ tekninen toimi Hyryläntie Tuusula. RN:ot ja Rn:o , omistaja Coolmatic Oy
PÄÄTÖS UUDELY/66/07.00/2010 Uusimaa 19.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)
HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta
Päätös PIRELY/1175/2019 13.3.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 19.2.2008 Dnro PPO 2008 Y 24 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöillä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/897/07.00/2010 Uusimaa 17.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain
melua koskevasta ilmoituksesta
Päätös 1 (5) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014 melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Porvoon Seudun Urheiluautoilijat ry Yrittäjäntie 13 06450 Porvoo Yhteyshenkilö: Minna Blomqvist
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta alueella
Päätös UUDELY/384/2019 30.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta ja tuleva käyttö kiinteistöllä
Päätös UUDELY/7039/2019 26.9.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/9046/2017 13.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI
HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Technopolis Kiinteistöt Tampere Oy Hermiankatu
Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2007 Dnro PPO 2007 Y 71 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA
PÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Leinikkitie/Talvikkitie/Tornimäki/Malmipolku. Rn:ot , , ja
PÄÄTÖS UUDELY/1487/07.00/2010 22.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Maksu 960 Päätös
Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 1 (5) Lupatunnus Mineral Exploration Network (Suomi) Oy Koskenniskantie 5 82750 JOENSUU VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut
Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE
HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/5558/2018 14.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä
PÄÄTÖS UUDELY/575/07.00/2011 25.5.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/243/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 27.4.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2017 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 27.4.2017 kaivoslain (621/2011)
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/12095/2017 12.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Tampereen kaupunki PL 487 KUNNOSTETTAVAN
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Asian vireilletulo. Toiminta kunnostettavalla alueella
Päätös UUDELY/6587/2017 27.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettavan alueen sijainti Kiinteistön omistaja Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014)
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-131 puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 5.6.2009 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-131 puh. 020 6100112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
PÄÄTÖS KASELY/631/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 11.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN