Suometsien puunkorjuun ratkaisu koostuu useista osista
|
|
- Leena Rantanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suometsien puunkorjuun ratkaisu koostuu useista osista Matti Sirén/Luonnonvarakeskus Metsätieteen päivä, metsäteknologiaklubi Lähde: Antti Ihalainen/Luke
2 Merkittävä osuus tutkimus- ja kehitystoiminnasta tähtää korjuun kausivaihtelun vähentämiseen Suometsissä monia asia vaikuttaa ajouraston suunnitteluun Lähde: Vanhatalo ym Metsänhoidon suositukset suometsien hoitoon, työopas
3 Pitkä kehityspolku on kuljettu ja 1990-luvuilla paljon konevertailuja raiteenmuodostuksesta. Koneiden raiteenmuodostuksessa ja toimintakyvyssä oli suuria eroja (telamaasturit = 1, pyörätraktorit = 2) Pintapaineesta on haettu kantavuuden mittaria Yksinkertaisimmillaan laskenta perustuu mitattuun kosketuspinnan alaan ja sille kohdistuvaan kuormaan Paine= voima jaettuna pinta-alalla Renkaalle osa kohdistuva metsäkoneen painosta jaettuna renkaan ja maanpinnan kosketusalalla Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen Lähde: Jari Ala-Ilomäki/Luke
4 Pienistä telakoneista on etsitty ratkaisua pieni kone, pieni kuorma ja vähänkin pidempi kuljetusmatka ovat vaikea yhtälö Samoin pienistä kuormatraktoreista ja leveistä teloista jo luvun puolivälissä. Teloihin on myös haettu lisää kantopintaa erilaisin ratkaisuin
5 Kumiteloja ja mokkasiineja on kokeiltu moneen otteeseen mutta törmätty kestävyyteen kannokoissa ja kivikoissa. Näin kävi myös Lars Bruunin Bruun Twoo Kompaktille
6 Lisää kantopintaa voidaan hakea erilaisin tavoin Lähde: Tore Högnäs/Metsähallitus Apupyöräratkaisu ideasta toteutukseen (idea Tore Högnäs - toteutus Ponsse Oyj)
7 Konekalusto järeytynyt mutta samalla koneet ja varustelu kehittyneet Reilut parikymmentä vuotta sitten tavoitteena koneiden keveys. Tavoitetila 10 m ulottuvuus, 10 tonnin omapaino ja 10 tonnin kantavuus Metsäkoneissa järeytymiskehitys, jolle on olemassa selkeitä syitä (Rieppo 2001): kestävyysvaatimukset ylikuormitukseen varautuminen metsäkuljetuksessa haetaan taloudellista kannattavuutta suurilla kuormilla Onko metsäkuljetuskalusto kehittynyt turvemaiden korjuuta ajatellen huonoon suuntaan? Varustelu vaikuttaa raiteenmuodostukseen ja selviytymiskykyyn. Koneet ovat myös kehittyneet
8 Myös hakkuukoneen varustelu on tärkeää hakkuukoneen painumat antavat huonon lähtökohdan metsäkuljetukselle Viime vuosina kaivukonetelojen käyttö lisääntynyt voimakkaasti Kuva: Koneosapalvelu Kuva: Jari Ala-Ilomäki
9 Kumitelojen hyvät ominaisuudet kiinnostavat ja materiaalit kehittyvät miten käy tällä kertaa? 1 föraren i den banddrivna skotaren utsätts för cirka 17 procent mindre av de skadliga helkroppsvibrationerna och kan köra dubbelt så fort på Skogforsks vibrationsbana än en konventionell hjulskotare. 2 spårdjupen minskar med 90 procent jämfört med en hjulgående skotare och procent jämfört med en skotare försedd med bärande band på hjulen. 3 Bränsleförbrukningen minskade vid jämförande studier. 4 Bättre framkomlighet, bättre backtagningsförmåga och ökad körhastighet i snö, både spårad och ospårad. Lähde: Skogforsk Vision OnTrack-projekti; Ponsse/Prinoth Kuva: Ponsse Oyj
10 Kriittisiin kohtiin löytyy ratkaisuja soveltuvuus operatiiviseen toimintaan? Kalvo: Tore Högnäs/Metsähallitus Korjuun laatua seurataan ja verrataan Hyvän metsänhoidon suosituksiin ja lakirajoihin Ajourapainuma: kivennäismaat 10 cm, turvemaat 20 cm
11 Teoreettinen malli puunkorjuun vaikutuksista puuston kasvuun Kasvu ideaalikasvun taso harvennusten ajankohdan ja voimakkuuden vaikutus Puut, joiden kohdalla ei ole urapainumaa Puut, joiden kohdalla lievä urapainuma puuvalinnan ja hakkuu- tähteiden vaikutus Puut, joiden kohdalla syvä painuma, juuret poikki Ajouran vuoksi menetetyn puuston kasvu, 4m ura: 6-10 % Tuhojen vuoksi menetetty puusto l Ajoura l Etäisyys ajouran keskeltä 10 m Kalvo: Pentti Niemistö Laskelma: Urapainuman aiheuttama kasvutappio puustotasolla, tutkimusmetsiköt 1-9 Ajourapainuman vaikutus puuston pohjapinta-alan suhteelliseen kasvuun 5-vuotisjaksolla harvennuksen jälkeen Referenssinä 5 cm syvyinen painuma (aineiston minimi) 5 cm 10 cm 20 cm 30 cm 40 cm 50 cm Urapainuman syvyys koko metsikössä 20 m uravälein ka Kalvo: Pentti Niemistö/Luke
12 Korjuujäljen taloudellisten vaikutusten ohella keskiössä on toiminnan yleinen hyväksyttävyys Kalvo: Suomen metsäkeskus
13 SpatHy kosteuden kehitys ja sääennusteen vaikutus Ilman lämpötila Sademäärä Maan kyllästyneisyys Kuiva ennuste Keskiarvoennuste Sateinen ennuste Lähde: Launiainen, Salmivaara ja Laurén 2017 Ajouraverkon suunnittelun tukivälineitä - BestWay (Skogforsk), Suomessa Ajourakone Linkki Skogforskin videoon:
14 Kantavuusennustekartta Laskennallinen ennuste maksimaalisesta ajokertojen määrästä kohteella Kohtalainen tai suuri merkitys (ka 3,7) Hakkuun lisäksi tieto tarpeellinen metsäkuljetukseen Kesäkorjuuseen hyvä tieto, tietää minne mennä, peruskartta kertoo että on suota, muttei kerro millaista suota 63 % kuljettajista piti vähintään merkittävänä tietona ennen hakkuuta kesäkorjuun turvamaakohteilla Kalvo: Harri Lindeman/Luke Lindeman ym Uran leventäminen voi olla toimiva ratkaisu raskaasti kuormitetuille urille Kalvo: Harri Lindeman/Luke
15 Kalvo: Laiho & Sarkkola/Luke Kalvo: Laiho & Sarkkola/Luke
16 Kalvo: Laiho & Sarkkola/Luke Poimintahakkuissa jäävällä puustolla suuri vaurioitumisriski. Tuloksia Timonrannan kokeesta 2013 (Luke & MetsäGroup) Kasvatuskelpoisia taimia (0,5 2,5 m) ennen hakkuuta 1415 kpl/ha, joista korjuussa tuhoutui 42,4 % ja vaurioitui lievemmin 4,7 %. Kehityskelpoisia taimia jäi 763 kpl/ha.
Monilähdetietoa hyödyntävien karttaopasteiden tarve puunkorjuussa haastattelututkimus hakkuukoneenkuljettajille
Monilähdetietoa hyödyntävien karttaopasteiden tarve puunkorjuussa haastattelututkimus hakkuukoneenkuljettajille Jarkko Kauppinen, Kari Väätäinen, Simo Tauriainen, Kalle Einola ja Matti Sirén Forest Big
Ratkaisut suometsien puunkorjuuseen
Ratkaisut suometsien puunkorjuuseen Metsätieteen päivät 26.11.2018 Tieteiden talo, Helsinki Jori Uusitalo Suometsien puunkorjuu Puunkorjuu suometsissä on ympäristötekijöiden kannalta sekä korjuuteknisesti
Turvemaaharvennusten kantavuusluokitus. Tore Högnäs, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Harri Lindeman & Teijo Palander, Joensuun yliopisto
Turvemaaharvennusten kantavuusluokitus Tore Högnäs, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Harri Lindeman & Teijo Palander, Joensuun yliopisto 17/2009 Tausta I Turvemaasavotat on perinteisesti suunniteltu
Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus. Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy
Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy 3/2011 Tausta I Turvemaasavotat on perinteisesti suunniteltu maaston heikon kantavuuden
Integroitu aines- ja energiapuun korjuu turv la korjuujälki ja ravinnetalous
Integroitu aines- ja energiapuun korjuu turvemailla korjuujälki ja ravinnetalous Matti Sirén, Jyrki Hytönen, Jari Ala-Ilomäki, Tero Takalo, Tuomo Neuvonen, Hannu Aaltio, Erkki Salo ja Mika Lehtonen Metsäntutkimuslaitos
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.
Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot
Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kehittyvä metsäenergia -seminaari 18.11.2009, Seinäjoen Teknologiakeskus Frami, Seinäjoki Harvennusmetsien
Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu
Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Pohjois-Pohjanmaan metsävarat Metsätalousmaata yhteensä 3 100 000 hehtaaria Metsämaata* 2 400 000 ha Yksityisessä
Suometsien puunkorjuu tänään
Suometsien puunkorjuu tänään, Stora Enso Oyj Metsä Suomen metsäkeskuksen Suometsien puunkorjuu -tilaisuus 26.11.2014, Juustoportti, Jalasjärvi 1 Stora Enso Metsä lyhyesti Stora Enso Metsä toimittaa puuta
Vaihtoehtoisia alustarakenteita turvemaiden puunkorjuuseen
Vaihtoehtoisia alustarakenteita turvemaiden puunkorjuuseen Asko Poikela 26.11.2018 1 Taustaa, kustannusrakenne 2 Taustaa, tehostamiskeinot 3 Taustaa, meku-kaluston kehitys Lähde: Trafi / avoin data 4 Millä
Metsänhoidon muutokset ja ilmasto haastavat puunkorjuun
Metsänhoidon muutokset ja ilmasto haastavat puunkorjuun Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut (PUU) -tutkimus ja kehittämisohjelman loppuseminaari Matti Sirén, Jari Ala-Ilomäki, Kari Väätäinen
Suometsien puunkorjuu
Suometsien puunkorjuu Suomen metsäkeskus 2014 1. Taustaa Etelä-Pohjanmaan metsätalouden maan ala, joka käsittää metsä- kitu- ja joutomaan on noin miljoona hehtaaria. Tästä määrästä noin kaksi viidesosaa
Puunkorjuun laatu poimintahakkuissa. Metsälakiseminaari, Lahti Matti Sirén, Metsäntutkimuslaitos
Puunkorjuun laatu poimintahakkuissa Metsälakiseminaari, Lahti 22.10.2014 Matti Sirén, Metsäntutkimuslaitos Poimintahakkuiden korjuujäljestä niukasti tietoa Kooste puunkorjuun tuottavuus ja korjuujälki
Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014
Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen. 2 23.5.2014 3 Korjuujäljen
Sami Lamminen PUU tutkimus ja kehittämisohjelman väliseminaari Hämeenlinna 6.9.2012
Tarkka kulkukelpoisuustieto k l t kuljettajan j apuna puunkorjuussa Sami Lamminen PUU tutkimus ja kehittämisohjelman väliseminaari Hämeenlinna 6.9.2012 Ajouraverkon suunnittelun haasteet Hakkuukoneen kuljettajan
Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut
Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut 211 2 Sisällys 1. YLEISTÄ KORJUUJÄLJEN TARKASTUKSISTA 3 2. TULOKSET HARVENNUSHAKKUIDEN KORJUUJÄLJESTÄ 3 2.1 Tarkastetut kohteet 3 2.2 Puustovauriot
Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén
Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén Kuva: Juhani Korhonen Poimintahakkuiden puunkorjuun tuottavuudesta vähän tietoa - tuottavuutta koskevat lainalaisuudet kuitenkin voimassa Hakkuun tuottavuustekijät:
Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet.
1 Korjuujäljen valtakunnalliset tarkastustulokset 2012 Harvennushakkuut ja energiapuuharvennukset 1 Yleistä korjuujäljen tarkastuksista Maa- ja metsätalouseministeriön ja metsäkeskusten välisissä tulossopimuksissa
Poimintahakkuiden puunkorjuu
Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén, Luonnonvarakeskus matti.siren@luke.fi Metsäekonomistiklubin tilaisuus Tieteiden talo 04.12.2017 1 Metsäekonomistiklubi 04.12.2017/Sirén Korjuuolot ratkaisevat
Puunkorjuun tulevaisuus. Aluejohtaja Jori Uusitalo 21.5.2014
Aluejohtaja 21.5.2014 Puunkorjuun kehittämisen painopisteet Puunkorjuun kausivaihtelun vähentäminen Puun jalostamisen ja katkonnan optimointi 1000 m3 Kausivaihtelun vähentäminen 6000 Puunkorjuun kausivaihtelu
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela 16/211 Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin vuonna 29 tavoitetila 1. Visio
Heikosti kantavan maan puunkorjuu sulan maan aikana
Heikosti kantavan maan puunkorjuu sulan maan aikana Toimintamallit Metsäkoneen varustaminen heikosti kantavalle maalle Konetyön sopeuttaminen heikosti kantavalle maalle Asiantuntija arviointi Asiantuntijaryhmä:
Korjuujäljellä tarkoitetaan metsikön puuston ja
Kaarlo Rieppo Konekehityksellä yhä parempaan korjuujälkeen Korjuujäljen käsitteet Korjuujäljellä tarkoitetaan metsikön puuston ja maaperän tilaa puunkorjuun jälkeen. Metsikön puuston ja maaston tilaan
Suometsien hoidon haasteet koneyrittäjien näkökulmasta. Koneyrittäjien liitto Timo Makkonen Helsinki
Suometsien hoidon haasteet koneyrittäjien näkökulmasta Koneyrittäjien liitto Timo Makkonen Helsinki 26.4.2017 Kausivaihtelu 8 Puunkorjuun kausivaihtelu (m 3 /kk) 1981-2016 7 6 Resurssimitoitus 5 4 3 2
Poimintahakkuiden puunkorjuu haasteita ja kehitysmahdollisuuksia
Kuva: Juhani Korhonen Poimintahakkuiden puunkorjuu haasteita ja kehitysmahdollisuuksia Matti Sirén, Erkki Salo, Esko Oksa, Mikko Kukkola ja Ville Laamanen Tieto poimintahakkuiden puunkorjuun tuottavuudesta
Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus
Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä, Jouko Örn Rahoittajat Metsähallitus, Metsäteollisuus ry, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj,
Turvemaiden merkitys puuhuollossa on voimakkaasti
Matti Sirén Turvemaiden puunkorjuun kehittäminen e e m t a Turvemaiden merkitys puuhuollossa on voimakkaasti kasvamassa turvemaille tehtyjen investointien alkaessa tuottaa tulosta. Vuonna 2025 korjattavasta
Energiapuun korjuun laatu vaihtelee liian paljon
Tiedote 1 (6) Energiapuun korjuun laatu vaihtelee liian paljon Reilulla neljänneksellä vuoden 2013 tarkastuskohteista energiapuun korjuussa oli nollatoleranssi ei lainkaan puustovauriota. Toisessa ääripäässä
Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen
Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen Kari Väätäinen, Sami Lamminen, Matti Sirén, Jari Ala Ilomäki and Antti Asikainen PUU ohjelman väliseminaari Hämeenlinna 6.9.2012 Kuljettajaa
Korjuuvaurioiden vähentäminen harvennushakkuissa
Korjuuvaurioiden vähentäminen harvennushakkuissa Metsäverkko-hanke Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi 2013 Materiaalin kokoaminen: 11.11.2013 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Hyvän korjuujäljen tavoitteet
Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen
Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen Sisältö Turpeen ja puuston ravinnemäärät Kalium Kenttäkokeet Koejärjestelyt
SUOMETSÄT KERRALLA KUNTOON
SUOMETSÄT KERRALLA KUNTOON Lapua 12.11.2013 kehittämispäällikkö Timo Makkonen Sisältö Yhteishankeen edut / haasteet Suunnittelu ja toteutus Kulkuyhteydet Hakkuut/hoitotyöt Kunnostusojitustarve Kunnostusojituskelpoisuus
Suometsien kasvatushakkuiden vesiensuojelu
Suometsien kasvatushakkuiden vesiensuojelu Suomen metsäkeskus 2014 Suometsien kasvatushakkuiden vesiensuojelu Etelä-Pohjanmaan maakunnan metsätalousmaan ala on hieman yli miljoona hehtaaria, tästä noin
Eri-ikäisrakenteisten metsien korjuu ja korjuujälki
Eri-ikäisrakenteisten metsien korjuu ja korjuujälki Yrittäjätreffit III -koulutus Koulutusaineisto 23.10.2014 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Vanhatalo Kalle 1 Koulutuksen aiheet 1. Korjuun laadun
Laatuloikka vesiensuojelussa, toimenpiteitä metsätalouden kuormituksen vähentämiseen. Marjo Ahola
Laatuloikka vesiensuojelussa, toimenpiteitä metsätalouden kuormituksen vähentämiseen Marjo Ahola 3.6.2019 Vesiensuojelun laatuloikka -hankepari Hankkeet: Vesiensuojelun laatuloikka - menetelmäkehitys Etelä-Savossa
Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne
Ryhmähanke Metsäkone- ja puutavaraautokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne Metsätehon raportti 102 31.1.2001 Metsäkone- ja puutavara-autokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne
ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus
ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ Metka-koulutus 1 Kokeet Janakkalassa 2008 ja 2009 koivikon nmh-kohteilla Kokeissa käytetty korjuri Timberjack 810C. Hakkuulaitteena Nisula 280 2 Kokeet
Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla
Konsortiohanke Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun korjuujälki ensiharvennuksilla Risto Lilleberg Pasi Korteniemi Metsätehon raportti 41 28.1.1998 kor- Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun
Energiapuun korjuun laatu 2014
Tiedote 1 (5) Energiapuun korjuun laatu 2014 Vuonna 2014 tehtiin 313 energiapuun korjuujäljen laatutarkastusta. Tarkastettua pinta-alaa kertyi 1 005 hehtaaria. Tarkastukset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään. Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos
Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos Metsätehon tuloskalvosarja 14/2010 Tausta Metsäkoneiden kuljettajilla on tärinän aiheuttamia vaivoja
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Metsätehon tuloskalvosarja 5/2018 Kalle Kärhä, Ville Koivusalo & Matti Ronkanen, Stora Enso Oyj Metsä Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Asko Poikela,
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus
Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö
Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Tehtävä A: Koneellinen puutavaran valmistus (uudistushakkuu) (John Deere E-sarjan käyttösimulaattori) Tavoitteet Tehtävässä tavoitellaan ammattimaista koneenkäsittelyä
ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA. Alustavia kokeita
ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA Alustavia kokeita 1 Risutec L3A hakkuulaite Risutec L3A:n tekniset tiedot Paino 560 kg Öljyvirtaus 120 l/min Maksimipaine 240 bar Katkaisukapasiteetti
Kuormatraktorin pintapainetta jakavan lisäpyörän tutkimus. Metsätehon tuloskalvosarja 2/2018 Heikki Ovaskainen Asko Poikela Metsäteho Oy
Kuormatraktorin pintapainetta jakavan lisäpyörän tutkimus Heikki Ovaskainen Asko Poikela Metsäteho Oy Tiivistelmä Tutkimuksissa selvitettiin AT Wheels Oy:n kehittämän kuormatraktorin lisäpyörän tekninen
Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)
Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power
Maaston ja tiestön kantavuuden ennustaminen. Jori Uusitalo Jari Ala-ilomäki Harri Lindeman Tomi Kaakkurivaara Nuutti Vuorimies Pauli Kolisoja
Maaston ja tiestön kantavuuden ennustaminen Jori Uusitalo Jari Ala-ilomäki Harri Lindeman Tomi Kaakkurivaara Nuutti Vuorimies Pauli Kolisoja Metsätien kantavuuden mittaus Pudotuspainolaitteet Loadman ja
Suometsien hoito ja kesäkorjuu
Suometsien hoito ja kesäkorjuu esityksen alleviivatusta tekstistä avautuu linkit Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Haapavesi 18.6.2018, Ranua 19.6.2018, Pudasjärvi 20.6.2018 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus
Prosilvan tela-alustaisilla metsäkoneilla suoritettava puunkorjuu
Tomi Ketola Prosilvan tela-alustaisilla metsäkoneilla suoritettava puunkorjuu Opinnäytetyö Kevät 2017 SeAMK Elintarvike ja luonnonvara Metsätalousinsinööri (AMK) 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä
Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky
Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström Metsäteho Oy Energiapuun laadukas korjuu ja koneellinen taimikonhoito -seminaari, 24.8.2012 Tausta Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin
Korjuri ainespuun korjuussa
Korjuri ainespuun korjuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kaarlo Rieppo, TTS tutkimus Asko Poikela, Metsäteho Oy Valokuvat: Ponsse Oyj, Komatsu Forest Oy Kalle Kärhä, Kaarlo Rieppo & Asko Poikela 1 Mikä ihmeen
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Forest Big Data -tulosseminaari
FOREST BIG DATA Forest Big Data -tulosseminaari 8.3.216 Metsäkoneen urapainumat laserilla Jarmo Hämäläinen jarmo.hamalainen@metsateho.fi Jari Ala-Ilomäki jari.ala-ilomaki@luke.fi Mikko Miettinen mikko.miettinen@argone.fi
Kehittämishanke : Käytäväharvennus Menetelmä nuorten metsien ensimmäiseen koneelliseen harvennukseen
Kehittämishanke 2017-2019: Käytäväharvennus Menetelmä nuorten metsien ensimmäiseen koneelliseen harvennukseen Hankkeen tausta & toteutus & tämänhetkinen tilanne Yrjö Nuutinen Tutkija, MMT, Dosentti Luonnonvarakeskus
AJOSILTAMATTOJEN KÄYTTÖ TURVEMAIDEN PUUNKORJUUSSA
Olli Suorsa AJOSILTAMATTOJEN KÄYTTÖ TURVEMAIDEN PUUNKORJUUSSA Opinnäytetyö Metsätalouden koulutusohjelma Maaliskuu 2011 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 9.3.2011 Tekijä Olli Suorsa Koulutusohjelma
Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät
Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät 2.-3.2.2017 Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 2.2.2017 Sisältö Terminaalit ja kuljetus Korjuu- ja työmallit Kannot 2 Energiapuun kuljetuskalusto ja menopaluukuljetukset
Suometsien puunkorjuun kehittämistavoitteet
Suometsien puunkorjuun kehittämistavoitteet, Stora Enso Wood Supply Finland Tapio Oy:n Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä -seminaari 26.4.2017, Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 1
ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS
Suomen Metsätieteellinen Seura Eri-ikäisrakenteiset metsät metsätaloudessa -seminaari Säätytalo, 8.4.2010 ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS Kari Hyytiäinen Sisältö 1. Johdanto 2. Metsän nykyarvo
PUUNKORJUUN NÄKÖKULMA. Asko Poikela
PUUNKORJUUN NÄKÖKULMA Asko Poikela Isoja ja pienempiä kysymyksiä Korjuukustannukset Tuottavuus (konetunti maksaa olosuhteista riippumatta x eur) Käsittely-yksikön koko tai hakkuukertymä / konesiirto Kausivaihtelu
Toimenpiteet kuvioittain
Toimenpiteet kuvioittain Alaharvennus 24.0 (1 ha, mänty, ppa 26m 2 ) Toimenpide: Männikön alaharvennus - Minimi pohjapinta-ala 10m 2 - Poistetaan pienempiä puita alaharvennuksella, monimuotoisuuden kannalta
Kannattaako kunnostusojitusalue hoitaa kerralla kuntoon?
Kannattaako kunnostusojitusalue hoitaa kerralla kuntoon? Soili Kojola ja Timo Penttilä Uutta tietoa suometsätalouteen seminaari, Vantaa 12.4.211 Kannattaako kunnostusojitusalue hoitaa kerralla kuntoon?
Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa
Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa Suomen metsäkeskus 2014 Työryhmä Hyväksytty 1.7.2014 Koistinen Risto Vähätalo Heikki pj Vuorenmaa Jyrki Sirén Matti Metla Ari Eini, johtaja Hostikka Aki [1] Korjuun
Hiljainen tieto lähikuljetuksen ajourasuunnittelussa. Metsätehon tuloskalvosarja 10/2018 Janne Turunen, Lapin AMK Heikki Ovaskainen, Metsäteho Oy
Hiljainen tieto lähikuljetuksen ajourasuunnittelussa Metsätehon tuloskalvosarja 10/2018 Janne Turunen, Lapin AMK Heikki Ovaskainen, Metsäteho Oy Tiivistelmä Tutkimuksessa kerättiin kokeneiden hakkuukoneen
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Pienaukkohakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus
HARVENNUSTYÖMAIDEN KORJUUJÄLKI STORA ENSO METSÄN POHJANMAAN TIIMIN ALUEELLA 2011
OPINNÄYTETYÖ MIKA MORKO HARVENNUSTYÖMAIDEN KORJUUJÄLKI STORA ENSO METSÄN POHJANMAAN TIIMIN ALUEELLA 2011 METSÄTALOUDEN KOULUTUSOHJELMA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Metsätalouden
Puustovaurioiden määrittäminen ajouralle näkyvien vaurioiden perusteella
Puustovaurioiden määrittäminen ajouralle näkyvien vaurioiden perusteella Metsätehon tuloskalvosarja 3/2019 Niklas Peltoniemi, Jyry Eronen, Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Heikki Ovaskainen, Metsäteho
Kuljettajaa opastavat järjestelmät
Kuljettajaa opastavat järjestelmät Kari Väätäinen, Sami Lamminen, Jari Ala-Ilomäki, Matti Sirén ja Antti Asikainen 18.3.2014 Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut (PUU) -tutkimus ja kehittämisohjelman
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Kannot ovat juurikäävälle sopiva ekologinen lokero Itiöt leviävät ilmassa tuoreisiin kantoihin ja juurten vaurioihin
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta
Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin viime vuonna tavoitetila 1. Visio vuoteen 2015 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas
Hakkuumahdollisuusarviot
Hakkuumahdollisuusarviot 25 234 Tietolähde: Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 26. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 1. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/26: 223 237. VM1
TALVIHARVENNUSKOHTEIDEN KORJUU KESÄAIKANA
Hannu Kekkonen TALVIHARVENNUSKOHTEIDEN KORJUU KESÄAIKANA Opinnäytetyö Metsätalouden koulutusohjelma Toukokuu 2009 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 18.5.2009 Tekijä Hannu Kekkonen Koulutusohjelma ja
Suometsien käytön ja vesienhoidon hankkeet Lukessa
Suometsien käytön ja vesienhoidon hankkeet Lukessa Hannu Hökkä & Mika Nieminen Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Oulussa 8.5.2018 Suometsien käytön tutkimus Tällä hetkellä lähes kaikessa läpikäyvänä
Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut
Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut Tehokas metsäenergian korjuu Haketus tienvarressa tai myöhemmin Risut ja energiapuu tienvarteen ilman turhia työvaiheita Ponssen ratkaisut:
Puuhuollon digitalisaatio ja metsäkonetiedon mahdollisuudet
Puuhuollon digitalisaatio ja metsäkonetiedon mahdollisuudet Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Metsäkonetieto 2018 -seminaari Tiedekeskus Heureka, Vantaa Digitalisaatio mahdollistaa kehityshyppäyksen Tehokas
Pehmeiden maiden koneellisen puunkorjuun nykytila
Pehmeiden maiden koneellisen puunkorjuun nykytila Peetu Salo Opinnäytetyö Toukokuu 2017 Metsätalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Metsätalouden koulutus SALO PEETU Pehmeiden
Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon
Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon JANNE RÄMÖ janne.ramo@helsinki.fi Metsätieteiden laitos, Helsingin yliopisto Economic-Ecological Optimization group (EEOpt)
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa Juha Honkaniemi Metsätuhot Suomessa Metsikön laatua alentavia tuhoja 25 % ja tuhoja kaiken kaikkiaan 47 % puuntuotannon metsämaan pinta-alasta (VMI10)
Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista
Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Näkökulma Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan
Energiapuun korjuun ravinnekysymykset
Energiapuun korjuun ravinnekysymykset Energiapuun korjuun laatupäivä Evo 4.6.2013 5.6.2013 1 Energiapuun korjuun suositukset Sisältö Tiivistelmä suosituksista Energiapuun korjuun vaikutukset metsäekosysteemiin
KESÄAIKAISTEN TURVEMAAHARVENNUSTEN AJOURIEN RAITEISTUMINEN JA SITÄ SELITTÄVÄT TEKIJÄT
KESÄAIKAISTEN TURVEMAAHARVENNUSTEN AJOURIEN RAITEISTUMINEN JA SITÄ SELITTÄVÄT TEKIJÄT Kiiskilä Karri Opinnäytetyö Luonnonvara- ja ympäristöala Metsätalouden koulutusohjelma Metsätalousinsinööri AMK 2017
Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa
1 Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa Risto Lauhanen & Jussi Laurila Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja
METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS
METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS Projektiryhmä Antti Korpilahti, Kalle Kärhä, Janne Peltola, Olavi Pennanen, Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä Rahoittajat A. Ahlström Osakeyhtiö, Järvi-Suomen Uittoyhdistys, Koskitukki
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin
Turvemaan pintakerroksen lujuuden mittalaite piikkisiipikaira. Jari Ala Ilomäki
Turvemaan pintakerroksen lujuuden mittalaite piikkisiipikaira Jari Ala Ilomäki Luonnonvarakeskus, Tuotantojärjestelmät, Maarintie 6, 21 Espoo jari.ala ilomaki@luke.fi Metsätieteen päivä, 26.11.218 Turvemaat
INTIAANIT JOTKA EIVÄT JÄTTÄNEET JALANJÄLKIÄÄN METSÄÄN
ENTRACON keskittyy kehittämään, valmistamaan, myymään ja huoltamaan pieniä ja keskisuuria ekologisia metsäkoneita, jotka ovat helposti muunneltavissa nykymetsätalouden asettamiin haasteisiin. Pieni pintapaine,
Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E
BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN
METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 7.1.2019 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 3 Manuaalinen puutavaran valmistus, 5 osp... 3 metsänviljely,
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Arto Kariniemi Teppo Oijala Juha Rajamäki Metsätehon raportti 12 18.12.1996 Osakkaiden yhteishanke
OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN
OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,
Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi
Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014 Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turvemailla Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Taustaa Suomessa pitkät perinteet
METSÄNHOITOYHDISTYS OMA:N HANKINTA- JA KORJUUPALVELUN KORJUUJÄLKI
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Pohjoismainen puunhankinta Tutkintotyö Miika Murtomäki METSÄNHOITOYHDISTYS OMA:N HANKINTA- JA KORJUUPALVELUN KORJUUJÄLKI 2005 2006 Työn ohjaaja
Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014
Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Pienpuun korjuumenetelmät ja tekniset ratkaisut Arto Mutikainen, Työtehoseura Esityksen sisältö Pienpuun korjuumenetelmät
URN: NBN:fi-fe19991228
URN: NBN:fi-fe19991228 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62
Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta
Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset
Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen
TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon