Tilastokeskus, Maahanmuuttovirasto TK Heinonen Anita(TK), Bärlund Rafael(Migri) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
|
|
- Auvo Laaksonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilastokeskus, Maahanmuuttovirasto Heinonen Anita(TK), Bärlund Rafael(Migri) PERUSMUISTIO TK Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi muuttoliikettä ja kansainvälistä suojelua koskevista yhteisön tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 862/2007 muuttamisesta Kokous Tilastotyöryhmä U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Komissio antoi ehdotuksen muuttoliikettä ja kansainvälistä suojelua koskevan tilastoasetuksen muuttamisesta (COM(2018) 307 final). Suomessa asetuksen mukaisten tietojen keruusta ja toimittamisesta EU:n tilastovirastoon, Eurostatiin, vastaavat Maahanmuuttovirasto ja Tilastokeskus. Muutosasetus koskee tietoja, joista vastaa Maahanmuuttovirasto. Euroopan tilastokomiteaa on kuultu kirjallisessa menettelyssä huhtikuussa Tavanomaista valmistelua maiden asiantuntijoiden kanssa Eurostatin työryhmissä ei Eurostatin antaman tiedon mukaan aikataulusyistä ollut mahdollista käydä. Käsittely neuvoston tilastotyöryhmässä (CWPS) on käynnistynyt jäsenmaiden kirjallisella kuulemisella määräaikana Asia on alustavasti CWPS-kokouksen asialistalla. Suomi kannattaa asetusehdotusta. Ehdotus on osa EU:n muuttoliikeagendan toteuttamisen - lainsäädäntöpakettia, ja sen tavoitteena on tukea Euroopan muuttoliikeagendan toimeenpanoa tarjoamalla EU:n politiikkaa ja päätöksentekoa varten entistä parempia ja oikea-aikaisempia tilastoja. Eurostat kerää säännöllisesti turvapaikka-asioita ja hallittua muuttoliikettä koskevia tilastoja EP:n ja neuvoston asetuksen n:o 862/2007 mukaisesti. Lisäksi Eurostat kerää tilastoja muuttoliikkeeseen liittyvistä hallinnollisista tapahtumista muiden säädösten pohjalta. Jäsenmaille tietojen keruu ja toimittaminen on pakollista.
2 2(6) Säädöspohjaisten tilastotietojen lisäksi Eurostatiin toimitetaan tietoja vapaaehtoisuuden pohjalta. Asetusmuutoksella lainsäädännön piiriin tulisi nykyisin vapaaehtoisuuden pohjalta toimitettavia tilastotietoja, jotta voidaan parantaa niiden kattavuutta, luotettavuutta ja toimitusvarmuutta. Suomi toimittaa jo vapaaehtoisesti enimmän osan lakisääteisiksi muuttuvista tiedoista. Komission antamassa Euroopan muuttoliikeagendaa koskevassa tilanneselvityksessä mainitaan, että asetusta tulisi parantaa erityisesti palautusten (tiheämmin tuotettavat tilastot), uudelleensijoittamisten, oleskelulupien ja maahantulijalasten osalta. Asetuksella n:o 223/2009 säädetään puitteet Euroopan tilastojärjestelmälle ja tilastoille. Asetus sisältää säännökset mm. tilastoviranomaisten ammatillisesta riippumattomuudesta ja tilastojen laatukriteereistä. Lisäksi tilastojen tuottamista ohjaavat Euroopan tilastoalan käytännesäännöt. Asetusmuutokset Kansainvälistä suojelua koskeviin tilastoihin lisätään erittely ilman huoltajaa olevan alaikäisen osalta, tieto ensimmäistä kertaa turvapaikkaa hakeneista sekä Dublin-järjestelmän mukaisista uudelleentarkastelupyynnöistä ja asuinmaan sekä turvapaikkapäätöksen lajin mukaiset erittelyt niiden osalta, joita koskee uudelleensijoittamisohjelma. Oleskelulupatilastoihin lisätään erittelyt iän sekä sukupuolen mukaan ja pitkään oleskelleiden osalta myös erittely ulkomaalaisen pitkäkestoisen oleskeluluvan kategorian mukaisesti. Paluuta koskevien tilastojen toimitustiheys muutetaan vuosittaisesta neljännesvuosittaiseksi, ja toimitusviive supistuu kahteen kuukauteen. Lisäksi maasta poistuneihin lisätään palauttamistavan, saadun avun lajin ja kohdemaan mukaiset erittelyt. Tilastojen jaksollisuudesta riippuen uusien tietojen toimitukset alkaisivat tammikuusta, ensimmäisestä neljänneksestä tai koko vuodesta Säädösvallan siirrot komissiolle Ehdotuksessa komissiolle siirretään säädösvaltaa täytäntöönpanotoimin täsmentää kansainvälistä suojelua, oleskelulupia ja paluuta koskevien tilastojen erittelyjä (ns. joustomekanismi) ja määritellä tietojen toimittamismuodot. Nykyisessä asetuksessa mahdolliset kyseeseen tulevat lisäerittelyt on kirjattu asetukseen, ja ko. artikla poistettaisiin. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 338(1) artikla, jonka nojalla EP ja neuvosto voivat päättää unionin toiminnan kannalta tarpeellisten tilastojen tuottamisen edellyttämistä toimenpiteistä. Artikla sisältää EP:n ja neuvoston päätösmenettelyn tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Määräenemmistöpäätös. Käsittely Euroopan parlamentissa
3 3(6) EP:n vastuuvaliokunta on LIBE (Kansalaisvapaudet sekä oikeus- ja sisäasiat). Esittelijää ei ole vielä nimetty. Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Asetusehdotusta on käsitelty kirjallisissa menettelyissä tilastoalan EUasioiden yhteistyöryhmässä sekä EU6-maahanmuutto-, turvapaikka- ja kotouttamisasioiden jaoston suppeassa kokoonpanossa Eduskuntaa informoidaan E-kirjeellä. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Asetuksella ei ole vaikutuksia kansalliseen lainsäädäntöön. Taloudelliset vaikutukset Ehdotetuilla muutoksilla on talousvaikutuksia, koska tiedonantorasite kasvaa. Täytäntöönpanoasetuksin myöhemmin mahdollisesti säädettävät uudet keruuvelvoitteet saattavat aiheuttaa hallinnollista rasitetta ja kustannuksia. Esimerkiksi joustomekanismi saattaa tuoda Maahanmuuttovirastolle lyhyessä ajassa henkilöstöön ja tietojärjestelmiin liittyviä lisäkustannuksia. Myös komission esitykseen sisältyvä tilastojen toimitustiheyden lisääminen luo todennäköisesti virastolle uusia resurssitarpeita. Maahanmuuttoviraston alustavan arvion mukaan esitetyt muutokset ja toimitusvarmuuden takaamisen kustannusvaikutukset nousevat nykyisestä 0,7 henkilötyövuodesta noin 1,5 henkilötyövuoteen vuodesta 2019 eteenpäin. Rahoituksesta päätetään julkisen talouden suunnitelman ja valtion talousarvion valmistelun yhteydessä. Toimenpiteiden edellyttämä valtion rahoitus toteutetaan valtiontalouden kehysten puitteissa tarvittaessa kohdentamalla määrärahoja uudelleen. Vaikutusten selvittämistä jatketaan. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Lisäerittelyjen lisääminen täytäntöönpanoasetuksin. Tämän ns. joustomekanismin käyttöönotto mahdollistaisi, että komissio voisi komitologiamenettelyllä muuttaa ja lisätä kansainvälistä suojelua, oleskelulupia ja paluuta koskevien tilastojen erittelyjä. Nykytilanteeseen verrattuna, jossa mahdolliset lisäerittelyt on kirjattu asetukseen, mahdollisesti uusien tulevien keruuvelvoitteiden ennakoitavuus heikkenee. Lisäksi Suomen kaltaisessa pienessä maassa, jossa muuttoliikemäärät ovat alhaisia, hyvin yksityiskohtaiset luokitukset voivat johtaa siihen, että tietosoluja joudutaan suojaamaan tietosuojan vuoksi. Sopeutus Lissabonin sopimuksen säädösinstrumentteihin. Ko. asetus n:o 862/2007 sisältyy myös kokooma-asetusehdotukseen (ns. Omnibus), jolla on tarkoitus mukauttaa eräät valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn sisältävät säädökset Lissabonin sopimuksen säädösinstrumentteihin. 1 Omnibusin käsittely on neuvostossa kesken. 1. Ehdotus EP:n ja neuvoston asetukseksi eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn käyttämisestä, mukauttamisesta Euroopan unionin toiminnasta
4 Asiakirjat 4(6) Lisäksi sopeutusta on tehty asetuskohtaisesti, kun asetuksia muutettu muista syistä. Asetuksen n:o 862/2007 artiklassa 10(2) säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn käyttämisestä. Tämä komission ehdotus ei kuitenkaan sisällä säännöstä kohdan muuttamiseksi. Mukautus Lissabonin sopimuksen säädösinstrumentteihin voidaan myös tehdä tässä samassa yhteydessä, kun asetusta muutenkin muutetaan. Alustavia tietoja muiden maiden kannoista. Eurostat konsultoi jäsenmaiden tilastovirastoja asetusehdotusluonnoksesta huhtikuussa 2018, ja seuraavat alustavat kannat perustuvat Eurostatilta konsultaatiosta saatuun yhteenvetoon. DE toivoo täsmennystä eräisiin käsitteisiin (myös SE ja SI). FR, IT ja PL kannattavat yleisellä tasolla, mutta PL ilmoitti, että toteutus riippuu lisäresurssein saannista. UK:lla ja EL:lla ei ollut varmuutta lisäkeruun toteutusmahdollisuudesta. Joidenkin maiden mielestä uusien vaatimusten soveltamisvuotta tulisi lykätä tai antaa yksittäisille maille poikkeusmahdollisuus (BE, CZ, PT ja CY). Eräät uudet tiedot (BG ja IE) tai lyhentyneet toimitusaikataulut (UK, ES ja MT) myös asettavat haasteita. Joidenkin maiden mielestä joustomekanismin sijasta mahdolliset uudet lisäerittelyt tulisi kirjata asetukseen (PL, NL, DK ja FI). SI:n mielestä oikeusperustan tulisi olla muu kuin SEUT:n tilastoartikla. Lisäksi komissiota kannustettiin tehostamaan ja välttämään päällekkäistä tiedonkeruuta niin, että maiden ei tarvitsisi toimittaa samoja tietoja komissioon ja EU:n eri virastoille (NL ja LV). Usealla maalla ei ollut mitään huomautettavaa (AT, RO, HU, SK, LT, EE ja HR). Komission ehdotus COM(2018) 307 final, ; Neuvoston asiakirja 9307/18, ; 2018/0154 (COD) Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Maahanmuuttovirasto, Rafael Bärlund, puh , Tilastokeskus, Anita Heinonen, puh , Sisäministeriö, Miikka Pajula, , Valtiovarainministeriö, Minna Sneck, puh , tehdyn sopimuksen 290 ja 291 artiklaan, COM(2016) 799 final,
5 EUTORI-tunnus EU/2018/1036 Liitteet Viite
6 6(6) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi Tilastoalan EU-asioiden yhteistyöryhmä, tilastot TK, VM EUE, LUKE, LVM, MMM, OKM, OM, SM, STM, TEM, TH, TULLI, UM, VNEUS, VNK, VTV, YM
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00573 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.07.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komitologiamenettely ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Kiviranta Mirja(MMM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00242 RO Kiviranta Mirja(MMM) 07.04.2017 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen.
Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600137 YVA Riihimäki Tarja(OKM) 19.09.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission ehdotus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop)
Pohjola Marika(TK)
Tilastokeskus PERUSMUISTIO TK2016-00009 Pohjola Marika(TK) 27.09.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisten puitteiden vahvistamisesta otannoilla kerättyihin yksilötason
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01229 KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) 27.08.2012 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi polkumyynnillä
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)
Puheenjohtajan tavoitteena on saavuttaa asetusehdotuksista neuvoston yhteinen kanta loka- marraskuun aikana.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00381 PO Taavila Hannele 19.10.2017 Asia EU; OSA; Ehdotukset (1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Schengenin tietojärjestelmän (SIS) perustamisesta, toiminnasta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen
Asia EU; OSA; Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetusehdotus
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201700091 MMO Räty Johanna(SM) 15.03.2017 Asia EU; OSA; Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetusehdotus Kokous U/E/UTPtunnus U 29/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta
Puheenjohtajavaltio Malta antoi uuden muutosehdotuksen (7558/17) koskien uudelleensijoitettavien henkilöiden rekisteröimistä Eurodaciin.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00138 MMO Kainulainen Tuuli(SM), Krüger Kukka(SM), Juslen Jenni (POHA), Taavila Hannele (SM), Jaatinen Tanja (OM), Makkonen TImo (OM), Rantalankila Leena (OM) 27.04.2017
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Pohjalainen Anna(OM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00315 LAVO Pohjalainen Anna(OM) 30.10.2017 Asia Komission ehdotus asetukseksi yksilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM VVC Tiala Toni(VM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2018-00403 VVC Tiala Toni(VM) 21.06.2018 Asia Komission ehdotus tietojenvaihtoa, avunantoa ja koulutusta koskevan toimintaohjelman perustamisesta euron suojaamiseksi
Asia Komission ehdotus neuvoston tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00165 MMO Räty Johanna(SM) 01.04.2016 Asia Komission ehdotus neuvoston 22.9.2015 tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi
LIITTEET. asiakirjaan
ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä
Suomi tukee komission asetusehdotusta, mutta edellyttää ettei asetus häiritse liikaa markkinaehtoista toimintaa.
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2016-00378 VEO Pullinen Pauli(LVM) 04.11.2016 Asia E-kirje; Euroopan komission 14.9.2016 julkaisema ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana
Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista.
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00026 ALUE Osenius Johanna(TEM) 15.01.2016 JULKINEN Asia Ehdotus rakenneuudistusten tukiohjelman perustamisesta vuosille 2017-2020 ja Euroopan rakenne-
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00164 YVA Polvinen Minna(OKM) 13.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus, Ehdotus neuvoston suositukseksi korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen tutkintojen
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00365 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.06.2017 Asia Komitologia ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn käyttämisestä,
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
2(2) GSP, kauppapolitiikka, Myanmar EUE, MMM, OKM, OM, TEM, TH, TPK, VM, VNEUS, YM
2(2) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi GSP, kauppapolitiikka, Myanmar UM EUE, MMM, OKM, OM, TEM, TH, TPK, VM, VNEUS, YM Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2012-01486 KPO-20 Ohls Sara(UM) 26.10.2012 Asia Ehdotus
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän
Liikenne- ja viestintäministeriö U-JATKOKIRJE LVM VTI Simola Kreetta(LVM) JULKINEN. Eduskunta.
Liikenne- ja viestintäministeriö U-JATKOKIRJE LVM2015-00087 VTI Simola Kreetta(LVM) 10.04.2015 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Asia U-jatkokirje eduskunnalle sähköisen tunnistusmenetelmän varmuustasoja
Turvapaikkatyöryhmässä varsinaista asetusehdotusta on käsitelty , , ja ja
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00553 MMO Johansson Elina(SM) 02.12.2016 Asia OSA; Eurodac-asetus Kokous U/E/UTP-tunnus U 30/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu OSA-neuvostossa 9.12.2016
Laiho-Kauranne Johanna(LUKE)
Luonnonvarakeskus, Tilastokeskus PERUSMUISTIO LUKE2017-00001 Laiho-Kauranne Johanna(LUKE) 18.01.2017 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS integroiduista maatilatilastoista sekä asetusten
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0399 (COD) 6932/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio INST
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01500 OIK-20 Lahti Johanna(UM) 15.12.2016 JULKINEN Asia Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00190 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 30.03.2017 Asia Komitologia-asetuksen (EU) N:o 182/2011 muuttaminen/muutoksenhakukomiteaa koskevat säännöt Kokous U/E/UTP-tunnus
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Kummoinen Katri Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00125 LAVO Kummoinen Katri 10.05.2017 Asia EU/OSA; direktiiviehdotus digitaalisesta sisällöstä Kokous Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus U 25/2015 vp Käsittelyvaihe
Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00346 TYO Porkka Pauliina(TEM) 25.09.2015 Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Kokous Työllisyys-,
Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
Tässä kirjelmässä keskitytään kahteen Suomelle tärkeään kysymykseen:
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00148 LAVO Kiriakos Sami(OM) 22.05.2017 Asia OSA / Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahanpesun torjunnasta rikosoikeuden keinoin Kokous U/E/UTP-tunnus
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97