SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013"

Transkriptio

1 SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013

2 1. Toimintakertomus Yhteenveto Johdon katsaus Vaikuttavuus Tutkimuksen laatu vahvistuu Tutkijanura kehittyy Tieteen asema ja näkyvyys vahvistuvat Strategiset kumppanuudet vahvistuvat Toiminnallinen tehokkuus Toiminnan taloudellisuus Toiminnan tuottavuus Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma Tuotokset ja laadunhallinta Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen hallintovirastossa Henkilöstö Työhyvinvointi Koulutus ja kehittäminen Sairauspoissaolot Vaihtuvuus Työvoimakustannukset Tilinpäätösanalyysi Rahoituksen rakenne Talousarvion toteutuminen Talousarvion toteumalaskelman tiedot valtuuksista ja niiden käytöstä Tuotto- ja kululaskelma Tase Valtiosopimuksiin perustuvat rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma Arviointien tulokset Yhteenveto havaituista väärinkäytöksistä Talousarvion toteutumalaskelma Tuotto- ja kululaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset 65 1

3 Yhteenveto Suomen Akatemian vuodesta 2013 Tavoite 1. Suomen Akatemia edistää kansainvälisesti korkeatasoista ja eettisesti kestävää tutkimusta, tutkimuksen uusiutumista, uusia monitieteisiä ja tieteidenvälisiä tutkimusaiheita sekä lähestymistapoja etsivää tutkimusta, vahvistaa tutkimusalojen laajaa osaamista yhteiskunnassa sekä tieteellisten läpimurtojen syntymistä. Akatemialla on keskeinen, selkeä ja arvostettu rooli suomalaisen tieteellisen tutkimuksen korkean laadun ja kansainvälisen tunnettuuden edistäjänä sekä tutkimuksen yhteiskunnallisen arvostuksen vahvistajana. Akatemia rahoitti tutkimusta 335 miljoonalla eurolla (vuonna miljoonaa euroa). Akatemiahankehakijoista 17 prosenttia sai myönteisen päätöksen, haetusta rahoituksesta voitiin myöntää 15 prosenttia (Vuonna 2012 vastaavat prosenttiosuudet olivat 17 ja 16). Suurimmissa rahoitusmuodoissa käsiteltiin hakemuksia seuraavasti: akatemiahankkeet 994, akatemiatutkijat 508, tutkijatohtorit 851. Hakemuksia käsiteltiin yhteensä kappaletta, edellisenä vuonna vastaava määrä oli Rahoitettujen hakemusten lukumäärä laski verrattuna edelliseen vuoteen (1 317 vuonna 2012 ja vuonna 2013). Akatemia rahoitti yhteensä 33 huippuyksikköä: 18 yksikköä vuosien ohjelmassa ja 15 yksikköä vuosien ohjelmassa. Akatemian kuudenteen huippuyksikköohjelmaan vuosille valittiin 14 uutta huippuyksikköä. Ensimmäiselle kolmelle vuodelle myönnettiin rahoitusta 48,7 miljoonaa euroa. Akatemialla oli käynnissä yhteensä kaksitoista tutkimusohjelmaa. Akatemia teki tutkimusohjelmien uusia rahoituspäätöksiä yhteensä 25,4 miljoonalla eurolla. Uusia ohjelmia ovat Synteettinen biologia (FinSynBio), Tulevaisuuden oppiminen ja osaaminen (TULOS), Ihmisen mieli (MIELI), Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta (AKVA), sekä Kestävä energia (SusEn). Akatemia rahoitti 6,3 miljoonalla eurolla Integrated Carbon Observing System (ICOS) hanketta, jonka isännyydestä Suomi tulee vastaamaan (ICOS-ERIC). Akatemia rahoitti FIRI-2013 haussa tutkimusinfrastruktuureja 17,4 miljoonalla eurolla. Akatemian nimeämä kansallisen tutkimusinfrastruktuurien asiantuntijaryhmä (FIRI-asiantuntijaryhmä) päivitti tutkimusinfrastruktuurien tiekarttaa. Tiekartta valmisuu ja julkaistaan vuonna Akatemian rahoittama tutkimus on monimuotoista. Akatemian tutkimusrahoitus jakautui useimmille tutkimusaloille yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Akatemian myöntämästä tutkimusrahoituksesta 84 prosenttia kohdentui yliopistoille. Suomalaisten tutkijoiden kansainvälisten julkaisujen lukumäärä jatkoi tasaista kasvua ollen toimintakertomusvuonna julkaisua ( vuonna 2012). Tavoite 2. Suomen Akatemia tukee kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkijakunnan kehittymistä, uusiutumista ja monipuolistumista sekä lisää tutkijanuran houkuttelevuutta. Akatemialla oli 298 akatemiatutkijan ja 44 akatemiaprofessorin tehtävää ( yhteensä 342 tehtävää). Akatemiatutkijan tehtävää hakeneista 13 prosenttia sai rahoituksen (15 prosenttia vuonna 2012). Toimintakertomusvuonna aloitti 129 kolmivuotista tutkijatohtoria ( yhteensä 574). Tutkijatohtorin tehtävää hakeneista 15 prosenttia sai rahoituksen (19 prosenttia vuonna 2012). 2

4 Akatemia tuki tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta ja kansainvälistä yhteistyötä kaikissa rahoitusmuodoissa, jotta tutkijat pystyivät toteuttamaan hakemuksissa esitettyjä liikkuvuussuunnitelmiaan. Lisäksi Akatemia myönsi rahoittajaorganisaatioiden kahdenvälisiin sopimuksiin perustuvia apurahoja. Akatemia rahoitti suomalaisia tutkijoita pitkäjänteisen tutkimusyhteistyön lisäämiseksi Suomen ja valittujen yhteistyömaiden välillä. Akatemia toteutti kahdeksan yhteisrahoitteista tutkimushankehakua keskeisten yhteistyömaiden Brasilian, Chilen, Intian, Japanin (kaksi hakua), Kiinan (kaksi hakua) sekä Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi Unkarin kanssa toteutettiin yksi haku. Venäjän kanssa on valmisteltu rahoitusyhteistyötä arktisen tutkimuksen alueella. Tavoite 3. Suomen Akatemia edistää tieteen ja tutkimuksen asemaa sekä rahoittamansa tutkimuksen tulosten ja asiantuntemuksen hyväksikäyttöä julkisessa päätöksenteossa ja elinkeinoelämässä hyvinvoinnin, sivistyksen ja kulttuurin edistämiseksi sekä yhteiskunnan kilpailukyvyn parantamiseksi. Akatemian henkilöstö oli laajasti edustettuna merkittävissä kansallisissa ja kansainvälisissä neuvottelukunnissa, komiteoissa ja työryhmissä. Akatemialla oli käynnissä 12 kansainvälisesti verkostoitunutta tutkimusohjelmaa, joissa oli mukana 21 ulkomaista rahoittajaa 15 maasta. Yhdeksän kansallista rahoittajaa oli mukana rahoittamassa Akatemian tutkimusohjelmia. Rahoittajana oli myös yrityksiä. Akatemia ja Tekes tekivät yhteistyötä muun muassa tutkimusohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa. Akatemia oli vuonna 2013 aktiivisesti mukana 19 ERA-NET-verkoston ja 6 yhteisen ohjelmasuunnittelualoitteen (JPI) toiminnassa. Osa ERA-NETeistä oli ERA-NET Plus -hankkeita, joissa Euroopan komissio toimii tutkimushankkeiden osarahoittajana. Akatemia osallistui Afrikka-ERA-NETin (ERAfrica) Interfacing Challenges -yhteishankehaun toteuttamiseen ja rahoittamiseen yhteistyössä ulkoasiainministeriön, Suomen Kulttuurirahaston ja UniPidin kanssa. Akatemia käynnisti yhdessä Tekesin kanssa kymmenenvuotisen yhteisohjelman ICT2023, joka suuntaa rahoitusta strategisesti valituille ICT-alan aihealueille. Akatemia osallistui aktiivisesti Science Europe -organisaation toimintaan ja Euroopan tiedesäätiön (ESF) toimintaan. Yhteistyötä tehtiin tiedepolitiikkaa, rahoittajayhteistyötä ja tutkimusrahoitusta koskevissa kysymyksissä. Akatemia edistää tieteellisen tutkimuksen vaikuttavuutta rahoittamalla strategisen huippuosaamisen keskittymien aihealueisiin kuuluvaa tutkimusta kaikilla rahoitusmuodoillaan. Akatemian rahoitti SHO- Keilta puoltavan lausunnon saanutta tutkimusta 40,4 miljoonalla eurolla. Tavoite 4. Strategiset kumppanuudet ovat Suomen Akatemian tärkeä keino tutkimuksen laadun vahvistamiseksi, tutkijanuran kehittämiseksi sekä tieteen aseman ja näkyvyyden vahvistamiseksi. Akatemian toimintaa ja rahoittamaa tutkimusta tehtiin tunnetuksi tiedottamalla, toimittajatapaamisissa, tiedeaamiaisissa, tiedotustilaisuuksissa, esittein, verkkosivuilla, sosiaalisen median kautta, verkkolehdellä, uutiskirjeillä ja yleisötapahtumissa. Kansainvälistä viestintää hoidettiin tiedottein ja uutiskirjein. 3

5 Akatemian vuoropuhelu yliopistojen ja tutkimuslaitosten välillä vahvistui Tieteen tila hankkeen ja kansallisen ennakoinnin toimintatapa -työn yhteydessä. Tavoitteena on vahvistaa ja tukea organisaatioiden yhteistä strategista suunnittelua. Akatemian suurelle yleisölle tarkoitetulla verkkosivustolla kerrotaan yleistajuisesti tieteestä, tutkijoista ja tutkijanurasta. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Vuoden lopussa Akatemian hallintovirastossa työskenteli 137 henkilöä (140 henkilöä vuonna 2012). 10 henkilöä oli virkavapaalla. Henkilöstön lukumäärä väheni 2,1 prosenttia vuoteen 2012 verrattuna. Akatemian henkilötyövuosien määrä oli 135,3 henkilötyövuotta, mikä on 5,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012 (142,5 htv vuonna 2012). Vuonna 2013 toimintamenomomentilta oli palkattu 122,3 henkilötyövuotta, tutkimusmäärärahoista tutkimusohjelmien koordinointitehtäviin 9,8 henkilötyövuotta ja ulkopuolisilla varoilla (esimerkiksi ERA- Netit) 3,2 henkilötyövuotta. Hallintoviraston voimavarat Hallintoviraston kokonaiskustannukset olivat 14,8 miljoonaa euroa. Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 0,8 miljoonaa euroa. Henkilöstökustannukset (mukaan luettuna palkkiot ja ylityöt) kattoivat 66,6 prosenttia kokonaiskustannuksista. Ostopalvelujen osuus oli 15,6 prosenttia ja toimitilakustannukset oli 9,9 prosenttia kokonaiskustannuksista. Muut kustannukset, kuten aineet ja tarvikkeet, matkakulut ja painotuotteet, olivat yhteensä 8,0 prosenttia kokonaiskustannuksista. 4

6 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1 Johdon katsaus Vuosi 2013 oli Suomen Akatemian toimintaa ja koko tutkimusrahoituskenttää ajatellen poikkeuksellisen merkittävä. Osana Suomen innovaatiojärjestelmän toiminnan arviointia toteutettiin Akatemian kansainvälinen arviointi, jonka loppuraportti julkistettiin Vain kaksi päivää myöhemmin valtioneuvosto teki periaatepäätöksen valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta. Näillä kummallakin on syvällinen vaikutus Suomen Akatemian asemaan ja toimintaan. Akatemian kansainvälisen arvioinnin suorittanut ryhmä totesi, että Akatemia toteuttaa perustehtävänsä, tutkimuksen rahoittamisen, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Arviointiraportti suosittaa muun muassa Akatemian laajentavan toimintaansa strategiseen tutkimusrahoitukseen sekä ottamaan aktiivisemman roolin tiedepoliittisessa keskustelussa. Tutkimuslaitosuudistuksen myötä Akatemian yhteyteen perustetaan uusi strategisen tutkimuksen rahoitustoiminto, joka kohdentaa rahoitusta laaja-alaisesti muun muassa tutkimukseen, joka palvelee elinkeinoelämän uudistamista ja kilpailukykyä, työelämän kehittämistä ja julkisen sektorin kehittämistä. Tavoitteena on yhteiskuntapolitiikkaa palveleva ja yhteiskunnan toimintojen kehittämistä tukeva ongelma- ja ratkaisukeskeinen, pitkäjänteinen ja ohjelmamuotoinen tutkimus. Akatemian arviointiraportin suositusten toimeenpano on jo käynnistynyt opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla, kuin myös valmistelut uuden strategisen tutkimuksen rahoitusinstrumentin käynnistämiseksi. Vireillä on Akatemiaa koskevan lain muutos, joka sisältää mm. muutoksia Akatemian hallituksen kokoonpanoon sekä strategisen tutkimuksen neuvoston perustamisen ja tutkimusinfrastruktuurien rahoitustoimintojen vaatimat lisäykset Akatemian hallintoelimiin. Kuluneen vuoden taloudelliset näkymät synkkenivät entisestään, eikä alkanut vuosi näytä sen positiivisemmalta. Akatemian myöntämä tutkimusrahoitus vuonna 2013 nousi kuitenkin edellisvuodesta 335 miljoonaan euroon, kiitos kolmannen lisätalousarvion. Siinä Akatemialle osoitettiin 20 miljoonaa euroa osaamisperusteisen kasvun tukemiseen. Rahoitus kohdennettiin huippututkimuksen edellytysten tukemiseen sekä uusien tutkimusohjelmien käynnistämiseen, erityisesti Mineraalivarojen ja korvaavien materiaalien sekä arktisen alan tutkimusohjelmiin. Lisätalousarvio on selkeä osoitus siitä, että tieteellistä tutkimusta halutaan tukea erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina. Suomen Akatemian toiminnassa keskeinen osa on kilpaillun tutkimusrahoituksen hakemusten arviointi ja rahoituspäätökset. Suurimmissa rahoitusmuodoissa käsiteltiin hakemuksia seuraavasti: akatemiahankkeet 994, akatemiatutkijat 508, tutkijatohtorit 851. Kaikkiaan käsiteltiin yhteensä hakemusta. Akatemiahankehakemusten lukumäärästä laskettu myöntöprosentti jäi 17:ään, akatemiatutkijahakemuksissa 13:een ja tutkijatohtoreissa 15:een. Tutkimusrahoituksen kysynnän ja tarjonnan välinen epäsuhta voimistuu edelleen. Erinomaisia hakemuksia ja tutkijoita on enemmän kuin rahoitusmahdollisuuksia. Tämä on epätoivottava tilanne rahoituksen hakijalle ja siitä päättävälle. Huolimatta kasvavista hakemusmääristä Akatemia on kyennyt säilyttämään korkean tason hakemusten arvioinnissa. Hakemusten kansainvälinen vertaisarviointi on välttämätöntä laadun varmistamiseksi. 5

7 Tutkimusinfrastruktuurien rahoitus on vakiintumassa säännölliseksi toiminnaksi ja sille käytettävissä oleva rahoitus on hiljalleen noussut. Kuluneen vuoden aikana saatiin päätökseen kansallinen tutkimusinfrastruktuurien tiekartta, jota täydentää valmisteilla oleva Tieteen tila hankkeeseen liittyvä selvitys olemassa olevista tutkimusinfrastruktuureista. Nämä raportit julkistetaan keväällä 2014 ja ne antavat vankan pohjan tutkimusinfrastruktuurihakujen suunnitteluun. Päättyneen vuoden aikana Akatemian yhteistyö sidosryhmien kanssa on voimistunut. Tekesin kanssa käynnistettiin yhteinen ICT-alan kymmenenvuotinen rahoitusohjelma ICT2023. Tekesin ja Sitran kanssa Akatemia on osallistunut Valtioneuvoston kanslian johtamaan kansallisen ennakoinnin toimintatavan suunnitteluhankkeeseen. Sen ja Tieteen tila hankkeen myötä keskusteluyhteys myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa on vahvistunut. Strategista yhteistyötä tutkimus- ja innovaatiotoimijoiden kesken tarvitaan nyt entistä enemmän. Euroopan tiedepolitiikassa avautuu merkittävä uusi mahdollisuus, kun kaikkien aikojen suurin tutkimuksen puiteohjelma, Horisontti 2020 käynnistyy. Menestyminen kansainvälisessä hakukentässä edellyttää suomalaisilta tutkijoilta oikeaa verkottumista ja yhteistyötä sekä Suomessa että ulkomailla. Akatemia on osaltaan edesauttamassa tämän tavoitteen saavuttamista. Heikki Mannila Pääjohtaja 1.2 Vaikuttavuus Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtävä tutkimus vaikuttaa yhteiskuntaan ainakin kolmea eri reittiä: suorina tutkimustuloksina, vuorovaikutuksena yhteiskunnan kanssa ja koulutettavien osaavien ihmisten kautta. Näitä komponentteja on vaikea erottaa toisistaan, eikä siihen oikeastaan ole välttämättä tarvettakaan: suomalainen yliopistorahoitus perustuu tutkimuksen ja opetuksen yhteyteen, ja tämä yhteys on hyvin tärkeä. Tieteellisen tutkimuksen vaikutukset ilmenevät pitkän ajan kuluessa eikä tieteen vaikuttavuutta ole yksinkertaista mitata ja arvioida. Sama koskee tieteen rahoittajien toimia. Suomen Akatemia selvittää sekä tieteen että toimintansa vaikuttavuutta. Taloudellisen tilanteen kiristyessä tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus on entistä tärkeämpää. Vuonna 2013 Akatemia käynnisti seuraavan Tieteen tila -selvityksen. Tieteen tila 2014 koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa tarkastelee tutkimustoiminnan edellytyksiä ja tuloksia organisaatioittain ja tieteenaloittain tilastoaineistojen valossa. Tilastollisessa tarkastelussa hyödynnetään opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain toteuttaman yliopistotiedonkeruun aineistoja sekä ministeriön hallinnonalan tietopalvelusopimukseen perustuvia Tilastokeskuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilastoja (Suomen virallinen tilasto). EU-rahoituksen tarkastelussa hyödynnetään lisäksi komission 7. puiteohjelman sopimustietokantaa. Bibliometriset analyysit toteutetaan CSC:n, OKM:n ja Akatemian yhteistyönä ja ne perustuvat Thomson Reutersin aineistoon ja osin mahdollisesti Elsevierin Scopus-aineistoon. Kaksi muuta osaa ovat kyselyjen avulla tehtäviä erityisselvityksiä professorien rekrytoinnista ja tutkimusinfrastruktuureista. 6

8 Tieteenala-arviointien aiheuttamat jatkotoimenpiteet Suomen kasvibiologian tutkimus arvioitiin vuonna Arvioinnin kohteena oli kaksitoista suomalaista kasvibiologian tutkimusyksikköä, ja se kattoi vuodet Arviointipaneeli piti tutkimusta kokonaisuudessaan korkeatasoisena, mutta tutkimuksen laatu ja tulokset vaihtelivat eri yksiköiden kesken. Arviointipaneeli esitti lukuisia tutkimusyksikkökohtaisia ja tutkimusjärjestelmätasoisia suosituksia. Vuonna 2012 biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti järjestää uusintatapaamisen kansainvälisen arviointipaneelin ja tutkimusorganisaatioiden kesken selvittääkseen, millä tavalla arviointipaneelin suositukset oli otettu huomioon ja miten tieteenala-arviointiraporttia oli hyödynnetty organisaatioissa. Kolmantena tavoitteena oli vauhdittaa tieteenala-arvioinnin tulosten toimeenpanoa sekä edistää keskustelua kasvibiologian tutkimuksen terävöittämiseksi. Kaikki vuonna 2011 arvioidut tutkimusorganisaatiot osallistuivat jatkokeskusteluun. Mukana oli neljä yliopistoa ja kolme tutkimuslaitosta. Kaikista organisaatioista oli edustettuna sekä tutkimusryhmien jäseniä että organisaation ylintä johtoa. Arviointipaneelin seitsemästä jäsenestä läsnä oli puheenjohtajan lisäksi neljä jäsentä. Keskusteluissa käsiteltiin vuonna 2011 tieteenala-arviointiraportissa annettuja suosituksia ja niiden toimeenpanoa, mahdollisia suositusten toimeenpanoon vaikuttaneita organisatorisia muutoksia, muita mahdollisia haasteita sekä tutkimusryhmien tulevaisuuden suunnitelmia. Paneeli antaa raportissaan edelleen organisaatioja tutkimusryhmäkohtaisia suosituksia jatkotoimenpiteiksi. Paneelin raportti on julkaistu 2/2014. Kasvibiologia on Suomessa vahva tieteenala. Esimerkiksi vuonna 2013 kasvibiologiaa käsittelevien hakemusten läpimenoprosentti oli 45 prosenttia, kun keskiarvoprosentti oli 21. Tutkimusryhmät, jotka arvioitiin vuonna 2011 erinomaisiksi, olivat jatkaneet hyvää työtä ja olivat keskimäärin erinomaisesti ottaneet huomioon paneelin suositukset. Paneeli piti erinomaisena, että uusintatapaamisessa läsnä olivat sekä tutkimusryhmän edustajat että organisaation strategisen tason edustajat (rehtori, tutkimusjohtaja, dekaani), mikä mahdollisti myös organisaatioiden sisäisen yhteistyön tarkastelun. Suomessa yksi haaste on kasvibiologian tutkimuksen fragmentoituminen myös organisaatioiden sisällä. Tämän tyyppinen toimintamalli tieteenala-arviointien tulosten hyödyntämisen vahvistamiseksi vahvistaa myös organisaatioiden välistä yhteistyötä ja lisää organisaation sisäisen keskustelun sujuvuutta. Muita erityisteemoja Terveyden tutkimuksen tulosten vaikutukset esimerkiksi terveyskäyttäytymiseen ovat selvästi osoitettavissa. Syksyllä 2013 myönnettiin akatemiapalkinto yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta terveyden tutkimuksen toimikunnan valitsemalle akatemiatutkijalle Kari Kalliokoskelle. Kalliokoski työskentelee Turun yliopiston verenkierto- ja aineenvaihduntasairauksien molekyylikuvantamisen huippuyksikössä. Hän keskittyy liikuntaan, liikuntafysiologiaan sekä liikunnan terveysvaikutuksiin. Kalliokoski selvittää, voiko aineenvaihdunta- ja verenkiertoelimistön sairauksia hoitaa korkeatehoisella intervalliharjoittelulla. Ajanpuute on tärkeimpiä syitä riittämättömään liikuntaan. Uusien tutkimustulosten mukaan vain vähän aikaa vievä, mutta hyvin korkeatehoinen intervalliharjoittelu voi saada aikaan samoja terveysvaikutuksia kuin perinteinen aikaa vievä aerobinen harjoittelu. Korkeatehoiseen intervalliharjoitteluun liittyy kuitenkin riskejä, esimerkiksi kestävätkö myös potilaat tällaista liikkumista ja onko se turvallista. Kalliokoski selvittää näitä riskejä terveillä keski-ikäisillä miehillä, tyypin 2 diabeetikoilla ja sydänpotilailla. Hän kehittää liikuntasuosituksia ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia ehkäistä ja hoitaa sairauksia. 7

9 Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan rahoittamassa tutkimuksessa on keskeisellä sijalla suomalaisen yhteiskunnan arjen ilmiöihin kohdistuvat tutkimusteemat. Vuonna 2013 toimikunnan tutkijatohtorin tehtäviin valittiin muun muassa Tuomas Ylä-Anttila (Helsingin yliopisto), Eeva Luhtakallio (Helsingin yliopisto) ja Elina Kilpi-Jakonen (Turun yliopisto), joiden hankkeissa tutkitaan viime vuosina Suomessa ja Euroopassa ilmeneviä demokratian ja kansalaisyhteiskunnan muutoksia. Hankkeet ovat esimerkki myös siitä, kuinka kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimus on usein itsessään yhteiskunnallinen interventio. Tuomas Ylä-Anttilan projektin Yhteiskunnalliset liikkeet, oikeudenmukaisuus ja media tavoitteena on ymmärtää, miten globaalien kansalaisliikkeiden kannattajat ja vastustajat toimivat julkisuudessa ja millaiselle oikeudenmukaisuuskäsityksille he perustavat argumenttinsa. Eeva Luhtakallio pohtii tutkimuksessaan Politiikka, populismi ja kansalaisyhteiskunta Suomessa sitä, millaista on osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan populistisen politiikan piirissä. Elina Kilpi-Jakonen vertaa maahanmuuttajien lasten koulutukseen ja työelämään siirtymistä kantaväestöön hankkeessaan Maahanmuuttajien lasten koulutus- ja työelämään siirtymisen polut. Tieteelliset toimikunnat tukevat tutkimusinfrastruktuurien hyödyntämistä myös rahoittamiensa tutkimushankkeiden kautta. Vuonna 2013 luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta rahoitti 3,5 miljoonalla eurolla akatemiahankkeita, akatemiatutkijoita ja tutkijatohtoreita, jotka hyödyntävät suuria kansainvälisiä tutkimusinfrastruktuureja, kuten CERN, EMBL, ESA, ESO, ESRF, IODP ja ICDP. Kansainvälisiin infrastruktuureihin kytkeytyneille hankkeille kanavoituu usein rahoitusta myös kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kautta, mikä lisää niiden vaikuttavuutta huomattavasti. Indikaattorityö ym. tiedepoliittinen työskentely. Valtioneuvoston kanslia julkisti helmikuussa ennakointiraportin sekä syyskuussa tulevaisuusselonteon, joiden valmisteluun osallistuivat myös Suomen Akatemia, Tekes ja Sitra. Tämän jälkeen valtioneuvoston kanslia käynnisti kansallisen ennakoinnin toimintatavan suunnittelun, johon kaikki kolme organisaatiota myös osallistuivat. Ennakointi nähdään tulevaisuuden tekemisenä, johon halutaan saada osallistumaan hyvin laajat viiteryhmät tutkijoista ja elinkeinoelämästä aina kansalaisjärjestöihin. Ennakoinnin tavoitteena on, että päättäjillä olisi käytettävissään paras mahdollinen tieto päätöksiensä tueksi. Uudet tiedepoliittiset avaukset. Vuoden aikana jatkettiin yhteistyön parantamista yliopistojen ja tutkimuslaitosten suuntaan. Luontevan alustansa tälle tarjosivat kansallisen ennakoinnin toimintatavan laatiminen sekä Tieteen tila Näihin liittyvissä tilaisuuksissa kuultiin yliopistojen ja tutkimuslaitosten johtoa tavoitteena hyödyntää heidän näkemyksiään ja käynnistää uudenlaista yhteistyötä strategisessa suunnittelussa. Tärkeä tiedepoliittinen avaus oli myös Akatemian ja Tekesin yhdessä käynnistämä ICT2023-ohjelma, joka seuraavan kymmenen vuoden aikana rahoittaa strategisesti merkittävää ICT-alojen tutkimusta ja tuotekehitystä. 8

10 1.2.1 Tutkimuksen laatu vahvistuu Tavoite 1. Suomen Akatemia edistää kansainvälisesti korkeatasoista ja eettisesti kestävää tutkimusta, tutkimuksen uusiutumista, uusia monitieteisiä ja tieteidenvälisiä tutkimusaiheita ja lähestymistapoja etsivää tutkimusta, tutkimusalojen laajan osaamispohjan vahvistamista yhteiskunnassa sekä tieteellisten läpimurtojen syntymistä. Kova kilpailu rahoituksesta Akatemian rahoituksessa kilpailu on kovaa. Akatemiahankehaussa 17 prosenttia sai myönteisen päätöksen; haetusta rahoituksesta voitiin myöntää 15 prosenttia. Vuonna 2012 vastaavat prosenttiosuudet olivat 17 prosenttia ja 16 prosenttia (kuvio 1). Akatemiahankehaussa ulkomaisten asiantuntijoiden osuus kaikista asiantuntijoista oli 99 prosenttia vuonna % Hakemusten määrästä 10 Haetusta rahoituksesta Kuvio 1. Myöntöjen osuus hakemusten määrästä ja haetusta rahoituksesta akatemiahankehaussa (aikaisemmin yleisessä tutkimusmäärärahahaussa) vuosina (%) Tutkimuksen huippuyksiköt: Suomalaisen tieteen kärjet Vuonna 2013 arvioitiin Akatemian kuudennen huippuyksikköohjelman hakemukset. Akatemian hallitus oli päättänyt jatkoon menevistä 34 hakemuksesta, jotka arvioitiin seitsemässä temaattisessa arviointipaneelissa. Tieteellinen arviointi perustui kirjallisiin hakemuksiin ja arviointipaneelien haastatteluihin, joihin huippuyksikköhakijat osallistuivat. Arviointien perusteella Akatemian hallitus nimesi 14 uutta huippuyksikköä vuosille Uusien huippuyksiköiden kanssa käytiin rahoitusneuvottelut, ja Akatemia myönsi valituille yksiköille yhteensä 48,7 miljoonaa euroa ensimmäiselle kolmivuotiskaudelle. Myönnetty rahoitus sisälsi Akatemialle annettua lisätalousarviorahoitusta, jota kohdistettiin osaamisperusteisen kasvun tukemiseen. Käynnissä olevissa huippuyksikköohjelmissa rahoitettiin vuonna 2013 yhteensä 33 huippuyksikköä: 18 yksikköä vuosien ohjelmassa ja 15 yksikköä vuosien ohjelmassa. Huippuyksikköohjelmien rahoitukset ovat vuosien ohjelmassa 56,3 miljoonaa euroa kuudelle vuodelle ja vuosien ohjelmassa 45 miljoonaa euroa ensimmäiselle kolmelle vuodelle. 9

11 Tutkimusohjelmat Toimintakertomusvuonna oli käynnissä kaksitoista tutkimusohjelmaa: - Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta AKVA ( ) - Asumisen tulevaisuus ASU ( ) - Fotoniikka ja modernit kuvantamismenetelmät ( ) - Ihmisen mieli MIND ( ) - llmastonmuutos vaikutukset ja hallinta FICCA ( ) - Kestävä energia SusEn ( )* - Kestävä tuotanto ja tuotteet -tutkimusohjelma KETJU ( ) - Laskennalliset tieteet LASTU ( ) - Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys SKIDI-KIDS ( ; jatko 2016) - Ohjelmoitavat materiaalit OMA ( ) - Ravitsemus, elintarvikkeet ja terveys ELVIRA ( )* - Synteettinen biologia FinSynBio ( ) *) Kansainvälinen rahoitusyhteistyö jatkuu Rahoitus tutkimusaloittain ja suorituspaikoittain Suomen Akatemia rahoittaa useimpien tieteenalojen tutkimusta (taulukko 1). Tutkimusalataulukko perustuu hakijan hakemuksessa määrittelemään ensisijaiseen tutkimusalaan. Tutkimusalat summataan tutkimusalaryhmiin. Akatemian myöntämästä rahoituksesta 84 prosenttia kohdentui yliopistoille (taulukko 2). 10

12 Taulukko 1. Tutkimusrahoituspäätökset tutkimusaloittain vuonna ( / %)* Rahoituspäätökset tutkimusaloittain % % % Arkkitehtuuri ,1 % 0 0,0 % ,1 % Elintarviketekniikka ,0 % ,1 % ,1 % Energiatekniikka ,8 % ,3 % ,4 % Fysiikka (ml. CERN:n jäsenmaksu euroa) ,7 % ,3 % ,2 % Geotieteet ,5 % ,5 % ,0 % Kemia ,2 % ,5 % ,8 % Kone- ja valmistustekniikka ,6 % ,4 % ,8 % Laskennallinen tiede ,8 % ,7 % ,7 % Lääketieteellinen tekniikka ,8 % ,1 % ,6 % Matematiikka ,1 % ,0 % ,7 % Materiaalitiede ja tekniikka ,5 % ,1 % ,3 % Nanotiede- ja tekniikka ,4 % ,9 % ,4 % Prosessitekniikka ,4 % ,8 % ,8 % Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka ,6 % ,2 % ,2 % Sähkötekniikka ja elektroniikka ,8 % ,0 % ,9 % Teollinen biotekniikka ,9 % ,4 % ,7 % Tietojenkäsittelytieteet ,8 % ,5 % ,3 % Tilastotiede ,5 % ,1 % ,2 % Tuotantotalous ,4 % ,3 % 0 0,0 % Tähtitiede (ml. ESO:n jäsenmaksu euroa) ,0 % ,5 % ,3 % Ympäristötekniikka ,4 % ,7 % ,8 % Biokemia, biofysiikka ,5 % ,3 % ,3 % Ekologia, evoluutiobiologia ja ekofysiologia ,1 % ,0 % ,4 % Kasvibiologia ,6 % ,8 % ,4 % Kehitysbiologia ja fysiologia ,2 % ,5 % ,5 % Mikrobiologia ,7 % ,5 % ,3 % Perinnöllisyystiede ,3 % ,9 % ,0 % Solu- ja molekyylibiologia ,9 % ,4 % ,9 % Systeemibiologia, bioinformatiikka ,5 % ,9 % ,6 % Ympäristötiede ,8 % ,2 % ,0 % Elintarviketieteet ,7 % ,5 % ,1 % Maataloustiede ,4 % ,1 % ,4 % Metsätieteet ,7 % ,5 % ,4 % Biolääketieteet ,5 % ,2 % ,1 % Eläinlääketieteet ,1 % 0 0,0 % ,1 % Farmasia ,6 % ,2 % ,1 % Hammaslääketiede 0 0,0 % ,1 % ,1 % Hoitotiede ,0 % ,0 % ,0 % Kansanterveystiede ,3 % ,8 % ,9 % Kliiniset lääketieteet ,9 % ,1 % ,6 % Liikuntatiede ,4 % ,1 % ,0 % Ravitsemustiede ,1 % ,2 % ,0 % Ympäristöterveyden tutkimus ,4 % ,1 % ,1 % Neurotiede ,4 % ,9 % ,2 % Ihmismaantiede ,2 % ,7 % ,8 % Kansantaloustiede ,9 % ,7 % ,2 % Kasvatustieteet ,0 % ,3 % ,3 % Kehitystutkimus ,1 % ,8 % ,4 % Liiketaloustiede ,3 % ,2 % ,9 % Nais- ja sukupuolentutkimus ,1 % ,5 % ,4 % Oikeustiede ,3 % ,9 % ,8 % Psykologia ,1 % ,5 % ,4 % Sosiaalitieteet ,1 % ,2 % ,0 % Tieteentutkimus ,1 % 0 0,0 % 0 0,0 % Valtiotieteet ,7 % ,2 % ,1 % Viestintätieteet ,5 % ,8 % ,4 % Yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus ,8 % ,7 % 0 0,0 % Filosofia ,3 % ,6 % ,0 % Historia ja arkeologia ,3 % ,9 % ,2 % Kielitieteet ,2 % ,5 % ,3 % Kirjallisuudentutkimus ,6 % ,5 % ,5 % Muotoilun tutkimus 0 0,0 % ,3 % 0 0,0 % Taiteiden tutkimus ,0 % ,6 % ,3 % Teologia ,8 % ,3 % ,4 % Yhteensä ,0 % ,0 % ,0 % *) tämän lisäksi osoitettiin vuonna 2013 yhteensä euroa: Tieteellisten seurain valtuuskunnalle tieteellisten seurojen valtionavustuksiin ( ), kansainvälisten tieteellisten konferenssien sekä kansallisten tieteellisten seminaarien tukemiseen ( ), IIASA-jäsenmaksu ( ), tutkimusohjelmien koordinointiin liittyviin kustannuksiin ( ) ja tutkimusrahoituksen tietojärjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon ( ) sekä tutkimushankkeiden arviointikustannuksiin ( ). Vastaaviin kohteisiin myönnettiin vuonna 2012 yhteensä euroa. 11

13 Taulukko 2. Tutkimusrahoituspäätökset suorituspaikoittain vuosina ( ) Suorituspaikka Yliopistot Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Jyväskylän yliopisto Kuvataideakatemia* Lapin yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Oulun yliopisto Sibelius-Akatemia* Svenska handelshögskolan Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Teatterikorkeakoulu* Turun yliopisto Vaasan yliopisto Åbo Akademi Yliopistosairaalat Tutkimuslaitokset Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Fysiikan tutkimuslaitos Geodeettinen laitos Geologian tutkimuskeskus Ilmatieteen laitos Kuluttajatutkimuskeskus Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Metsäntutkimuslaitos Mittatekniikan keskus Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Pellervon taloustutkimus PTT ry Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Suomen ympäristökeskus Teknologian tutkimuskeskus VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Työterveyslaitos Ulkopoliittinen instituutti Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Wihurin tutkimuslaitos Ulkomaiset organisaatiot Rekisteröidyt yhdistykset/tieteelliset seurat Ammattikorkeakoulut Yritykset Muut organisaatiot Yhteensä *) Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät vuoden 2013 alussa Taideyliopistoksi. 12

14 Tutkimusedellytykset Tutkimusinfrastruktuurit Suomen Akatemian asettama tutkimusinfrastruktuurien asiantuntijaryhmä päivitti kansallisen tutkimusinfrastruktuuri-tiekartan vuonna 2013 sekä arvioi kansallisen tiekartan hankkeiden kiireellisyyden sekä tärkeysjärjestyksen. Valinta tiekartalle on osoitus tutkimusinfrastruktuurin merkittävyydestä Suomelle. Tämä valinta ei ole suoraan yhteydessä myönteiseen rahoituspäätökseen, vaan tutkimusinfrastruktuurien määrärahoista päätetään erikseen. Tiekarttaraportti julkaistaan maaliskuussa Asiantuntijaryhmä (FIRI) toteutti myös yhteistyössä Akatemian Tieteen tila hankkeen kanssa kokonaiskuvan täydentämiseksi kyselyn yliopistoille, valtion tutkimuslaitoksille, ammattikorkeakouluille, Arkistolaitokselle ja CSC:lle. Organisaatioita pyydettiin ilmoittamaan keskeisimmät ja strategisesti merkittävimmät tutkimusinfrastruktuurit, jotka ovat mahdollistaneet korkealaatuisen tutkimustyön ja edistäneet kansainvälistä tutkimusyhteistyötä. Kyselylomakkeet ja ohjeistus toimitettiin 61 organisaatiolle ja vastausten palauttamisen määräaika oli Akatemia rahoitti 6,3 miljoonalla eurolla Integrated Carbon Observing System (ICOS) -hanketta, jonka päämajasta (ICOS -ERIC) ja koordinaatiotoimistosta (ICOS-Suomi) Suomi vastaa vuodesta 2014 lukien. Vuonna 2013 toteutettiin FIRI-2013-tutkimusinfrastruktuurihaku, jossa rahoitettiin vuonna 2013 yhteensä 17,4 miljoonaa euroa kansallisen tiekartan mukaisia tutkimusinfrastruktuurihankkeita. Hakuun jätettiin 126 hakemusta konsortiot huomioiden 72 eri tutkimusinfrastruktuurihanketta. Rahoitusta haettiin yhteensä 62,9 miljoonaa euroa. Lähes kaikilla 23 rahoitusta saaneilla hankkeilla on kytkennät tutkimusinfrastruktuurien vuoden 2014 tiekarttaan Tutkijanura kehittyy Tavoite 2. Suomen Akatemia tukee kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkijakunnan kehittymistä, uusiutumista ja monipuolistumista sekä lisää tutkijanuran houkuttelevuutta. Ammattimaisen tutkijanuran tukeminen Akatemia tukee opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2008 lanseeraamaa neliportaista tutkijanuramallia. Rahoitus kohdistuu erityisesti tohtorintutkinnon jälkeiseen tutkijanuraan. Vuoden 2013 lopussa oli 298 akatemiatutkijan tehtävää ja 44 akatemiaprofessorin tehtävää. 129 henkilöä aloitti kolmivuotisena tutkijatohtorina ( yhteensä 574 tutkijatohtoria). Akatemiatutkijan tehtävää hakeneista 13 prosenttia sai rahoituksen (15 prosenttia vuonna 2012). Tutkijatohtorin tehtävä -määrärahaa hakeneista 15 prosenttia sai rahoituksen (19 prosenttia vuonna 2012) (Kuvio 2). 13

15 Kuvio 2. Akatemiatutkijan tehtävään nimitettyjen osuus hakijoista sekä tutkijatohtorin rahoituksen saaneiden osuus hakijoista vuosina (%) Naisten tutkijanuran ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen Suomessa neliportaisen tutkijanurajärjestelmän kolmen ensimmäisen portaan osalta naisten osuus on kasvanut huomattavasti, vaikka alakohtaiset erot ovat suuria. Neljännen portaan eli professoritason osalta naisten osuus on kasvanut hyvin hitaasti ja on nyt 25,5 prosenttia. Akatemian tutkijantehtävissä ja tutkimusrahoituksessa naisten osuus oli 37 prosenttia vuonna 2013 (38 prosenttia vuonna 2012). Toimintakertomusvuonna naisten osuus akatemiahankkeiden vastuullisista johtajista oli 28 prosenttia ja huippuyksiköiden johtajista 23 prosenttia. Tutkijantehtävissä naisten osuudet olivat seuraavat: akatemiaprofessorit 22 prosenttia, akatemiatutkijat 44 prosenttia ja tutkijatohtorit 52 prosenttia. Tutkimuksen verkottaminen ja kansainvälisyys Akatemia tukee tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta kaikissa rahoitusmuodoissa rahoittamalla hakemuksissa esitettyjä liikkuvuussuunnitelmia sekä myöntämällä rahoittajaorganisaatioiden kahdenvälisiin sopimuksiin perustuvia apurahoja (11 organisaatiota kuudesta maasta). Vuonna 2013 Suomen Akatemia järjesti yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) -aiheisen seminaarin, joka pidettiin Tiedefoorumin yhteydessä. Seminaarin tarkoituksena oli nostaa tietoisuutta ERC:n tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista ja antaa vinkkejä yliopistoille, miten ne voivat tukea tutkijoitaan rahoituksen hakemisessa. Akatemia järjesti yhdessä CIMOn, Fulbright Centerin ja OKM:n kanssa Tutkijanliikkuvuus avain kansainvälisyyteen -seminaarin. Työpajoissa pohdittiin konkreettia toimenpiteitä, miten tutkijanliikkuvuutta voidaan edistää ja helpottaa. Tilaisuuteen osallistui yliopistojen ja tutkimuslaitosten hallinnon sekä ministeriöiden ja virastojen edustajia. Akatemia osallistui aktiivisesti ERC-hauista tiedottamiseen ja hakijoiden menestyksen tukemiseen. ERC Starting- ja Consolidator Grants -hauissa toiselle arviointikierrokselle päässeille tutkijoille järjestettiin erilliset haastattelukoulutukset Akatemiassa. 68 suomalaistutkijaa on tähän mennessä saanut ERC -tutkimusrahoitusta 7. puiteohjelmasta. 14

16 Akatemia toteutti kahdeksan yhteisrahoitteista tutkimushankehakua keskeisten yhteistyömaiden Brasilian, Chilen, Intian, Japanin (kaksi hakua), Kiinan (kaksi hakua) sekä Yhdysvaltojen kanssa. Unkarin kanssa toteutettiin myös yksi haku. Vuonna 2013 järjestettiin Akatemian viides Finland Distinguished Professor Programme -rahoitusohjelman aiehaku. Määräaikaan mennessä jätettiin 58 aiehakemusta, joista Akatemian hallitus valitsi varsinaiseen hakuun 32 hanketta. Päätös FiDiPro-rahoitusohjelmaan valittavista hankkeista tehdään kesäkuussa Pohjoismainen yhteisaloite ilmasto-, energia- ja ympäristöalan tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan alalta (TFI) jatkui vuonna Akatemialla on edustajat TFI:n johtokunnassa ja kolmen ohjelman ohjelmakomiteassa. Ulkomaisten tutkijatohtorihakijoiden määrä on ollut kasvussa esimerkiksi luonnontieteiden ja tekniikan aloilla viimeisen kolmen vuoden aikana. Ulkomaisia hakijoita oli 57 vuonna 2011 ja 109 vuonna Samalla heidän osuutensa kaikista tutkijatohtorihakijoista on kasvanut: ulkomaisten hakijoiden osuus oli 24 prosenttia vuonna 2011 ja 36 prosenttia vuonna Myös ulkomaisten akatemiatutkijahakijoiden määrä ja osuus ovat kasvaneet. Ulkomaisten akatemiatutkijahakijoiden määrä kasvoi vuoden hakijasta 63 hakijaan vuonna 2013 ollen 34 prosenttia hakijoista Tieteen asema ja näkyvyys vahvistuvat Tavoite 3. Suomen Akatemia edistää tieteen ja tutkimuksen asemaa sekä rahoittamansa tutkimuksen tulosten ja asiantuntemuksen hyväksikäyttöä julkisessa päätöksenteossa ja elinkeinoelämässä hyvinvoinnin, sivistyksen ja kulttuurin edistämiseksi sekä yhteiskunnan kilpailukyvyn parantamiseksi. Akatemian toiminta tieteen tunnettuuden lisäämiseksi Vuonna 2013 julkaistun Tiedebarometrin mukaan 47 prosenttia suomalaisista tuntee hyvin suurta tai suurta luottamusta Suomen Akatemiaa kohtaan. Tätä Akatemian viestintäyksikkö edisti työllään tieteen tunnettuuden lisäämiseksi. Käytössä oli useita välineitä: perinteinen lehdistötiedottaminen, verkkosivustot, erilaiset yleisötapahtumat ja toimittajille suunnattu Etsi Xpertti -palvelu. Lisäksi Akatemia oli aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa. Lehdistötiedottaminen ja lehdistösuhteet Akatemia näkyi mediassa edellisvuotta enemmän. Akatemiaan liittyviä erilaisia juttuja julkaistiin eri tiedotusvälineissä yhteensä 2 703, kun vuonna 2012 niitä oli Suurin osa jutuista käsitteli Akatemiaa neutraalisti. Eniten julkisuutta saatiin maakunnallisessa ja paikallismediassa. Enemmistö jutuista liittyi Akatemian tutkimusrahoitukseen. Viidenneksessä haastateltu henkilö oli akatemiaprofessori. Tieteenaloittain eniten julkisuutta olivat saaneet kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen liittyvät aiheet. Myös tiedotteista tähän aihepiiriin liittyvät pääsivät parhaiten esille mediassa. Akatemia järjesti toimittajille tiedeaamiaisia, joilla esiteltiin Akatemian rahoittamien tutkijoiden tutkimustuloksia. Energia oli erityisaiheena vuonna Kolme tutkimusohjelmaa Ilmastonmuutos vaikutukset ja hallinta (FICCA), Kestävä energia (SusEn) sekä Fotoniikka ja modernit kuvantamismenetelmät järjestivät yhdessä 15

17 kaksi tiedeaamiaista. Aiheet nousivat näkyvästi päämedioiden uutispalstoille. Aiheiden pohdiskelu jatkui uutisoinnin jälkeen vielä pääkirjoituksissa sekä sosiaalisessa mediassa. Akatemia osallistui maailman tiedetoimittajien konferenssiin, joka pidettiin kesäkuussa Helsingissä. Joka toinen vuosi toteutettava kansainvälinen konferenssi kokosi Suomeen yli 800 tiedetoimittajaa ja -viestijää kaikkialta maailmasta. Akatemia osallistui tapahtuman järjestelytoimikunnan työskentelyyn ja toteutti Akatemian rahoittamien tutkijoiden kanssa useita ohjelmasessioita muun muassa Venäjä-tutkimuksesta, arktisesta tutkimuksesta ja henkilökohtaisen lääketieteen edistysaskeleista. Lehdistösuhteita hoidettiin myös Etsi Xpertti -palvelun kautta. Siellä Akatemia ja jäsenorganisaatioina olevat yliopistot ja tutkimuslaitokset välittivät toimittajille tutkijoiden yhteystietoja mediajuttujen tekemistä varten. Vuoden lopussa Xpertissä oli toimittajajäsentä. Asiantuntijoita tarjottiin 1 803, kun edellisenä vuonna niitä annettiin Lisäksi jäsenorganisaatiot aktivoituivat huomattavasti edellisiin vuosiin verrattuna. Vuosittain järjestettävään Xpertti-päivään osallistui 78 toimittajaa ja 33 tiedottajaa. Toinen suuri toimittajatapaaminen vuonna 2013 oli yli 40 tiedetoimittajien vierailu Akatemiaan marraskuussa. Lisäksi Yleisradion asianohjelmien toimittajat ja Tekniikka ja talous -lehden toimitus vierailivat Akatemiassa. Akatemian verkkosivustot ja sosiaalinen media Suomen Akatemialla on kolme erilaista verkkosivustoa: eli Akatemian pääverkkosivusto, verkkolehti A propos ja suurelle yleisölle tarkoitettu Tietysti.fi-sivusto. Kaikilla sivustoilla kävijämäärät nousivat, niin että aka.fi:n sivuilla oli kävijää ja kasvua 16 prosenttia, Tietysti.fi-sivustolla kävijää, kun vuonna 2012 kävijöitä oli , ja A proposilla kävijää. Akatemia aktivoitui vuoden mittaan lisää sosiaalisessa mediassa. Tietysti.fi:n Facebook-sivulla oli vuoden lopussa yli tykkääjää. Akatemian tykkääjien määrä oli 530. Twitterissä Akatemiaa seurasi ja Tietysti.fi:tä 138. Vuoden lopussa Tietysti.fillä oli 291 twiittiä, Akatemialla 750. Twiiteissä julkaistaan muun muassa kaikki tiedotteet ja uutiset. Lisäksi twiittien kautta informoidaan erilaisista Akatemian tilaisuuksista. Tieteen yleisötapahtumat Suomen Akatemia järjesti tieteen yleisötapahtumia Tieteen päivillä Helsingissä ja Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella, Ihminen ja Kosmos -tapahtumassa Kuhmossa, SciFest -tapahtumassa Joensuussa, sekä Art goes Kapakka -tapahtumassa Helsingissä. Lisäksi toteutettiin Academia populi Tiedettä kaikille - yleisötilaisuus Akatemian tiloissa. Akatemia osallistui Helsingin kirjamessuille, joilla ensimmäistä kertaa järjestettiin Tiedetori. Tapahtuma koostui tieteen esittelyistä kuulijoille. Akatemia esitteli siellä Tutkitusti -kirjasarjansa kolmatta kirjaa Kansan terveys yksilön hyvinvointi. Toisessa Akatemian sessiossa tutkimuksen ylijohtaja Marja Makarow haastatteli kahta huippututkijaa. Akatemia järjesti kouluissa eri puolilla Suomea seitsemän nuorten Tietobreikkiä. Tietobreikkeihin osallistui yhteensä opiskelijaa. Tietobreikit ovat saaneet kiittävää palautetta niitä tilanneilta kouluilta. Akatemia edisti tiedekasvatusta myös tukemalla sekä Euroopan nuorten parlamentin (EYP) kansallisen istunnon että kansainvälisen Millennium Youth Camp -tiedeleirin järjestämistä. 16

18 Akatemia tavoitti vuoden 2013 yleisötilaisuuksilla yli kävijää. Ask & Apply -kiertue kertoi rahoituksesta Akatemia järjesti syksyllä Ask & Apply -kiertueen 16 yliopistokampuksella. Lisäksi tutkimuslaitoksille järjestettiin oma tilaisuus Helsingissä. Tilaisuuksiin osallistui yli tuhat kuulijaa. Kiertueella kerrottiin syyskuun hausta, budjetin laadinnasta ja hyvän hakemuksen piirteistä. Lisäksi tiedeasiantuntijat antoivat hakuneuvontaa pienryhmissä. Syyshaun ajaksi Facebookiin ja Twitteriin avattiin Ask & Apply -keskustelufoorumit. Kansainvälisesti arvostettu asiantuntijaorganisaatio Kansainvälisessä tiedepolitiikassa Akatemia osallistui intensiivisesti EU:n Horisontti ohjelman valmisteluun. Ohjelman kansallisista tiedottamisvastuista sovittiin Tekesin kanssa. Lisäksi Akatemia toimi neljän eri osa-alueen kansallisena edustajana epävirallisessa H2020-ohjelmakomiteassa. Akatemia oli kansallisesti vastuussa EU:n 7. puiteohjelman kahdeksasta osa-alueesta. Akatemian virkamiehet toimivat alueiden komiteoissa varsinaisina komiteajäseninä ja asiantuntijoina sekä näiden osien kansallisina vastuuhenkilöinä. Akatemia toimi myös yhteisen ohjelmasuunnittelun (Joint Programming) korkean tason GPC-ryhmässä. Lisäksi Akatemia edusti Suomea kuuden Joint Programming -aloitteen eurooppalaisessa ohjausryhmässä ja osallistui aktiivisesti kansallisen tukiryhmän jäsenenä kolmeen muuhun aloitteeseen. Akatemian henkilöstöä toimi keskeisissä rooleissa EU:n tutkimuspolitiikassa ja -hallinnossa: puheenjohtajana EU:n jäsenmaiden ja komission yhteisessä foorumissa (Strategic Forum of International Science and Technology Cooperation), jonka tehtävänä on edistää EU:n ja sen ulkopuolisten maiden välistä tutkimus- ja teknologiayhteistyötä, ja hallintoneuvoston jäsenenä Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutissa (EIT). Akatemian virkamiehet osallistuivat ERA-NET-, INCO-NET- ja NORIA-NET-toimintaan, Euroopan tutkimusinfrastruktuurifoorumin (ESFRIn) ja European Research Infrastructures (ERIC) -komitean sekä tutkijaliikkuvuusverkosto EURAXESSin toimintaan. Akatemia edusti suomalaista tutkimusta NordForskin hallituksessa sekä useissa kansainvälisissä tutkimusorganisaatioissa ja verkostoissa kuten Science Europessa, Euroopan tiedesäätiössä (ESF), COSTissa, Yliopistollisessa Eurooppa-instituutissa (EUI), Euroopan eteläisessä observatoriossa (ESO), Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa (CERN), Ydinfysiikan kansainvälisessä kiihdytinlaboratoriossa (FAIR), Euroopan molekyylibiologian laboratoriossa (EMBL) ja -konferenssissa (EMBC), OECD:n komiteoissa ja työryhmissä, UNESCOn tiedeohjelmissa ja Brysselissä sijaitsevien kansallisten T&K -toimistojen epävirallisessa verkostossa (IGLO). Akatemia osallistui Euroopan ja Intian väliseen tutkimusyhteistyökonferenssiin Pariisissa. Tilaisuuteen osallistui noin 150 tutkijaa, tutkimustulosten hyödyntäjää tai tutkimuksen rahoittajaa 17 eurooppalaisesta maasta ja Intiasta. Konferenssissa käsiteltiin Affordable health aihetta Euroopan ja Intian tutkimuksen näkökulmista ja kuultiin onnistuneista Euroopan ja Intian bi- tai multilateraaliyhteistyöhankkeista ja yhteistyön toimintatavoista. Akatemiassa vieraili 19 ulkomaista delegaatiota 15 maasta. 17

19 Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma SKIDI-KIDS Suomen Akatemian Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys -tutkimusohjelman tutkijat kokosivat ohjelman päätteeksi tutkimustuloksensa kirjaksi. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiin sekä syrjäytymisen syihin ja sen ehkäisemisen mahdollisuuksiin paneutuva kirja Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen avaa kattavasti ja monen tieteenalan voimin taustoja ajankohtaiseen syrjäytymiskeskusteluun. Kirja jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään syrjäytymiskehityksen riskejä ja syitä sekä avataan keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kirjan toisessa osassa tarkastellaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja suotuisan kehityksen edellytyksiä nostamalla esiin lasten oma näkökulma. Kirja julkistettiin ohjelman loppuseminaarissa joulukuussa Kirja on osa Suomen Akatemian populaaria Tutkitusti-kirjasarjaa, jonka tavoitteena on tehdä tutkimustuloksia suurelle yleisölle tunnetuksi. Sarja on Gaudeamuksen kustantama. Ketä kiinnostaa? -kirja on sarjan kolmas. Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinnointi (AKVA) tutkimusohjelma järjesti kaksipäiväisen tutkijalähtöisen vuosiseminaarin lokakuussa Lammin biologisella asemalla. Tilaisuuden päätavoite oli eri hankkeiden ja konsortioiden keskinäisen tutustumisen edistäminen. Seminaariin osallistui tutkijoita kaikista AKVAkonsortioista. Hankkeet esittivät lyhyesti tutkimustaan, jonka jälkeen verkottumisaivoriihessä identifioitiin aiheita ja intressejä, jotka voisivat johtaa käytännön yhteistyöhön. Tutkijat pitivät tilaisuutta erittäin onnistuneena. Asumisen tulevaisuus (ASU-LIVE) tutkimusohjelma lähestyi elinkaarensa puoliväliä. Ohjelman vuosiseminaari järjestettiin Tampereella joulukuussa Ilmastonmuutos - vaikutukset ja hallinta (FICCA) -ohjelma kokoontui puoliväliseminaariin huhtikuussa Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa esiteltiin laajasti FICCAssa rahoitettua tutkimusta 11 suullisessa esityksessä ja kymmenin posterein. Tilaisuuden johtopäätöksissä korostui, että tämä tutkimusohjelma on erinomainen kokonaisuus tieteellistä tutkimusta, jolla on käytännön yhteyksiä politiikan tekijöihin ja muuhun käytäntöön. Sisällöllisesti ilmastonmuutokseen liittyvien erilaisten epävarmuuksien ymmärtäminen ja toisaalta kokonaisvaltaiset, monitieteelliset lähestymiset ovat hankkeiden keskeisiä vahvuuksia. FICCAn hankkeet ovat ohjelman puoliväliin mennessä tutkimuksellisesti jo saavuttaneet paljon. Ilmastoviestinnänkoulutustyöpaja FICCA-tutkimusohjelma koordinoi myös ohjelmatoimia laajempia ilmastonmuutoksen temaattisen tutkimusverkoston tilaisuuksia. Tähän liittyen Akatemia järjesti yhdessä Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön kanssa viestintäkoulutustyöpajan Pois ilmastokeskustelun epämukavuusalueelta. Työpajan peruslähtökohtia oli, että julkinen ilmastokeskustelu tarvitsee asiantuntijoiden näkemyksiä, koska tutkimustieto kuuluu kaikille. Työpajan tuloksena syntyi ilmastoviestijän huoneentaulu, johon on koottu vinkkejä helpottamaan julkiseen keskusteluun osallistumista. Ihmisen mieli -tutkimusohjelman aloitusseminaari pidettiin toukokuussa Helsingissä. Ensimmäisen päivän ohjelma oli suunnattu ohjelman tutkijoille ja toinen päivä oli avoin kaikille. Ohjelmassa oli filosofin, kirjailijan ja tutkijoiden puheita sekä paneelikeskustelu. Ohjelman hankkeet esittäytyivät posterein molempina päivinä. Laskennalliset tieteet LASTU -tutkimusohjelman vuosiseminaari pidettiin joulukuussa Helsingissä. Ohjelmassa oli tutkijoiden esityksien lisäksi kaksi yhdysvaltalaista keynote-puhujaa. Pääpuhujat käsittelivät ilmastotutkimusta ja siihen liittyvää kemiallista molekyylimallinnusta sekä biometrisen tunnistuksen haasteita ja edistysaskelia. 18

20 Ohjelmoitavat materiaalit OMA -tutkimusohjelma järjesti vuosiseminaarin joulukuussa Kyseessä oli yhteisseminaari Tekesin toiminnallisten materiaalien ohjelman kanssa. Ohjelman projektit esittäytyivät suullisin esitelmin ja posterein. Seminaarissa myös esitettiin OMA- ja Fotoniikka ja modernit kuvantamismenetelmät - ohjelmien yhteisen fotoniikan materiaalien ennakointityön tulokset. Tämän lisäksi OMA-ohjelmassa järjestettiin nuorten seminaari yhdessä LASTU-ohjelman kanssa syyskuussa Kestävä energia (SusEn) -tutkimusohjelma Syyskuussa 2013 järjestetyssä energiaseminaarissa keskusteltiin energiantuotannon, -siirron ja -varastoinnin haasteista, eri energiatuotantotapojen optimaalisesta yhdistämisestä sekä hiilineutraalin asumisen energiaratkaisuista. Energiatutkimuksen temaattisen verkoston käyttöön rakennettiin jossa energiatutkijat voivat työskennellä, keskustella ja tuoda saavutuksiaan esille. Kansallisen tutkimusinfrastruktuuripolitiikan seminaari Lokakuussa järjestetyssä seminaarissa Tutkimusinfrastruktuurien nykytila ja tulevaisuus keskityttiin Suomen tutkimusinfrastruktuuripolitiikkaan ja tutkimusinfrastruktuurien merkitykseen korkeakouluissa, tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä. Puheenvuoroissa tuotiin esille näkökulmia tutkimusinfrastruktuurien perustamisesta, toimijoiden yhteistyöstä ja koordinaatiosta, tulosten hyödyntämisestä sekä investointikokemuksista. Tavoitteena oli luoda kokonaiskuva Suomen tutkimusinfrastruktuurien ekosysteemistä. CSA-hanke WatEUr käynnistyi vuoden 2013 alussa. Suomen Akatemialla on hankkeessa vastuu ensimmäisen pilottihaun valmistelusta ja toteutuksesta. Emerging water contaminants -hakuun osallistuu kymmenen maata (11 rahoittajaorganisaatiota) yhdeksän miljoonan euron budjetilla. Hakudokumentit ja yhteiset hakukriteerit sekä haun toteutustapa toteutetaan Akatemian johdolla. Suomen Akatemian verkkoasiointiin jätettiin 106 konsortiohakemusta, joissa on yhteensä 595 partneria Kyprokselta, Tanskasta, Suomesta, Ranskasta, Saksasta, Irlannista, Italiasta, Norjasta, Portugalista ja Espanjasta. Arviointiprosessi on käynnistynyt yleisellä kelpoisuustarkastuksella, jonka jälkeen rahoittajamaat/organisaatiot tekevät vielä maakohtaisen kelpoisuustarkastuksen. Tieteellis-teknologinen arviointi toteutetaan yhteisessä paneelissa, johon osallistujamaat ehdottavat asiantuntijajäseniä. Akatemia kutsuu asiantuntijat ja huolehtii arviointipaneelin toiminnasta. Arvioinnissa otetaan tieteellisen laadun lisäksi huomioon myös tutkimuksen relevanssi (yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sidosryhmien ja loppukäyttäjien osallistuminen, tulosten hyödyntäminen ja poliittinen relevanssi). Akatemialla on pitkä kokemus hakujen järjestämisestä ja tässä haussa uusia elementtejä ovat erityisesti monikansallisten hakemusten vastaanottaminen sähköisessä järjestelmässä, asiantuntijoiden valinta ottaen huomioon relevanssiosaaminen ja tieteidenvälinen tausta sekä arvioinnissa relevanssin huomioiminen keskeisenä arviointikriteerinä. Akatemia on edistänyt tieteellisten julkaisujen ja aineistojen avointa saatavuutta Suomen Akatemia kehottaa rahoittamiaan tutkimushankkeita julkaisemaan tutkimuksensa tulokset avoimissa tiedejulkaisuissa silloin, kun alalla on valittavissa perinteisiin tilausmaksullisiin lehtiin verrattuna vähintään samantasoisia sähköisessä muodossa olevia tieteellisiä julkaisuja. Ellei artikkelia ole julkaistu avoimessa verkkojulkaisussa, Akatemia kehottaa tallentamaan sen sähköiseen arkistoon, joka on avoimesti saatavilla. 19

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Ask & Apply -kiertue 2013

Ask & Apply -kiertue 2013 Ohjelma: Ask & Apply -kiertue 2013 Syyshaku 2013 (30 min.) Hyvän hakemuksen ainekset (20 min.) Budjetin laadinta, Akatemia ja yliopisto yhdessä (30 min.) Kysy tiedeasiantuntijalta -tunti (60 min.) 1 SYYSHAKU

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus 2000 2018 Milj. euroa 500 450 2018 yhteensä 429,3 milj 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,

Lisätiedot

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tiedonhallintasuunnitelma. Mitä, miksi ja miten? Jarmo Laine 27.11.2009 1 1.12.2009 Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tieteellisten toimikuntien järjestelmä ja maamme tärkein tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Tutkimusohjelmat: Mitä Akatemia toivoo tutkimusohjelmilta? Arja Kallio SUOMEN AKATEMIA

Tutkimusohjelmat: Mitä Akatemia toivoo tutkimusohjelmilta? Arja Kallio SUOMEN AKATEMIA Tutkimusohjelmat: Mitä Akatemia toivoo tutkimusohjelmilta? Arja Kallio 1 Tutkimusohjelmien strateginen suunnittelu - Akatemian strategia 2012 - laatu, kansainvälisyys, vaikuttavuus -Tutkimusohjelmastrategiat

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa,

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot:, maantiede, sekä maatalous- ja metsätieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan seuraavia aloja: biotieteet, maantiede ja, maa- ja metsätaloustieteet,

Lisätiedot

Tieteen tila hankkeen valmistelu

Tieteen tila hankkeen valmistelu Tieteen tila 2014 -hankkeen valmistelu KOTA-päivät 20.8.2013 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 1 www.aka.fi/tieteentila2012 Tieteenaloittainen materiaali sisältää myös tilastoaineistoa sekä bibliometrisiä

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Heikki Mannila 10.1.2014 1 Sisällys Tutkimuksen ja korkeimman opetuksen rahoitus Missä ollaan? Temaattiset valinnat Miten alojen koot muodostuvat?

Lisätiedot

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Tässä dokumentissa tarkastellaan Suomen t&k-toimintaa kokonaisuutena (kaikki tieteenalat yhteensä)

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan lääketieteiden aloista peruslääketieteitä; kliinisiä lääketieteitä; hammaslääketieteitä; lääketieteen

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT 15.6.2011 Pauli Niemelä TUTKIJAN URAN IDEA TOHTORIKOULUTUS (Tohtori-/tutkijakoulut), ei ilmeisesti laajene jatkossa, mutta

Lisätiedot

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia Pääjohtaja Markku Mattila 1 Hallituksen strategia-asiakirja 2007 Kansainvälistymistavoitteet: kansainvälisen huippuosaamisen lisääminen korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla 1 Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti kokouksissaan 20.3., 10.4. ja 14.5.2014 rahoittaa

Lisätiedot

Huippuyksikköohjelmien viestintä

Huippuyksikköohjelmien viestintä Huippuyksikköohjelmien viestintä 14.12.2011 Riitta Tirronen 1 1 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Opetusministeriö 7.1.2009 50/210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Suomen Akatemia edistää

Lisätiedot

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma Juha Latikka Johtava tiedeasiantuntija 1 ACADEMY OF FINLAND ICT2023-ohjelma ICT 2015 työryhmä: 21 polkua Kitkattomaan Suomeen http://www.tem.fi/files/35440/temjul_4_2013_web.pdf

Lisätiedot

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Heikki Mannila 14.1.2015 1 Tutkimuksen ja korkeakoulutuksen rahoitus Valtiollinen (ym.) rahoitus vuonna 2013, miljoonia euroja Yliopistot 1850 Yliopistot,

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2010

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2010 18.12.2009 1 53/210/2008 OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2010 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia edistää

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

Viestinnän mahdollisuudet

Viestinnän mahdollisuudet Viestinnän mahdollisuudet 06.02.2014 Riitta Tirronen 2 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Kansallinen asiantuntijaryhmä

Kansallinen asiantuntijaryhmä Kansallinen asiantuntijaryhmä 20.9.2012 Riitta Mustonen 2 FIRI asiantuntijaryhmä Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut 2.12.2011 Suomen Akatemiasta annetun lain (922/2009) 2 :n 5 kohdan nojalla Suomen

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 1. TOIMINTAKERTOMUS 2 1.1 Johdon katsaus 2 1.2 Vaikuttavuus 4 1.2.1 Tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus vahvistuvat 6 1.2.2 Tieteen asema ja näkyvyys vahvistuvat

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiassa

Ajankohtaista Suomen Akatemiassa Ajankohtaista Suomen Akatemiassa Tutkimuspalvelupäivät, Vaasa 22.8.2013 Pentti Pulkkinen 2 Sisällys Akatemian tutkimusrahoitus nyt Ajankohtaista: arviointi vaikuttavuus yhteistyömuodot Akatemiassa juuri

Lisätiedot

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013 Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013 Tieteen ja teknologian iloa kaikille! Valtakunnallisen LUMA-keskuksen tavoitteena on yhteistyössä

Lisätiedot

Akatemian suurelle yleisölle tarkoitetulla Tietysti.fi -verkkosivustolla kävi yli 70 000 kävijää.

Akatemian suurelle yleisölle tarkoitetulla Tietysti.fi -verkkosivustolla kävi yli 70 000 kävijää. 1. TULOKSELLISUUS JA TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Suomen Akatemia on tukenut tehtävänsä mukaisesti korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja aktiivisesti kehittänyt kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä.

Lisätiedot

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät SYYSHAKU 2012 1. Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät 1 Hankerahoitus Akatemiahanke Suunnatut akatemiahankkeet Temaattiset haut Kehitystutkimus Kansainväliset yhteishankkeet Tutkimusohjelmat

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila 27.11.2018 1 Miksi kansainvälinen vertailu on tärkeää? Tiede on kansainvälistä Tiede perustuu arvioinnille Suomalainen tiede on jatkuvasti

Lisätiedot

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen

Lisätiedot

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti osa Raketti-hanketta perustamispäätös 10.6.2009 kaksi kokonaisuutta 1) kansallisen julkaisurekisterin rakentaminen

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

Viestinnän mahdollisuudet

Viestinnän mahdollisuudet Viestinnän mahdollisuudet 12.11.2013 Riitta Tirronen 2 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Marja Nykänen Suomen EU-T&K-sihteeristö 23.8.2010 Perustietoa 7PO:sta: Suomen EU-T&K- sihteeristö ELY-keskusten Eurooppa- yhteyshenkilöt + EEN-verkosto

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011 SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011 1. Toimintakertomus Yhteenveto 1 1.1 Johdon katsaus 4 1.2 Vaikuttavuus 5 1.2.1 Tutkimuksen laatu vahvistuu 7 1.2.2 Tutkijanura kehittyy 12 1.2.3 Tieteen asema

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018 Tilaisuuden avaus -Hakuinfo Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja 07.02.2019 Helsinki 1 ACADEMY OF FINLAND 2018 Infrastruktuurien strateginen suunnittelu ja kehittäminen on entistäkin

Lisätiedot

http://www.aka.fi/fi/a/ohjelmat-ja-yhteistyo/akatemiaohjelmat/ohjelmien-uutiskirjeet...

http://www.aka.fi/fi/a/ohjelmat-ja-yhteistyo/akatemiaohjelmat/ohjelmien-uutiskirjeet... Sivu 1/5 Akatemian etusivu > Ohjelmat ja yhteistyö > Akatemiaohjelmat > Ohjelmien uutiskirjeet > Uutiskirje 1/2013 Tässä uutiskirjeessä Pääkirjoitus Vertaileva tutkimus huippuyksiköistä Pohjoismaissa ERA-NETit

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiede

Asiakirjayhdistelmä Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE OPETUSMINISTERIÖ 15.1.2003 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2001 2003 TARKISTUS VUODELLE 2003 I SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS Suomen

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Suomen Akatemian toimikuntarakenne

Suomen Akatemian toimikuntarakenne Suomen Akatemian toimikuntarakenne 1. Sukupuoli Nainen Mies En halua kertoa 2. Vastaajan taustaorganisaatio Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tutkimuslaitos Muu julkinen sektori Elinkeinoelämä Työmarkkinajärjestö

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom maija.aksela@helsinki.fi 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa

Lisätiedot

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Puheenjohtajana: yksikön johtaja Arja Kallio 10.00 10.10 Tervetuloa, Yksikön johtaja Arja Kallio 10.10 10.50 Käytännön asioita aloittaville huippuyksiköille, Tiedeasiantuntija

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Lausunto 1 (9) 12.10.2015 AKA/15/00.03.20/2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019 Julkisen talouden suunnitelman eräitä

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 TULA VNP*): Korkeakoulujen

Lisätiedot

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt 10.12.2018 Tieteen tila 2018 -katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt Tieteen tila 2018 -katsauksen 1 alaluvussa 4.1 Tavoitteena 4 prosentin t&k-intensiteetti

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto, vuosi 2013-2016 08.06.2015 Suomen Akatemia Sivu 1(7)

Tilinpäätöskannanotto, vuosi 2013-2016 08.06.2015 Suomen Akatemia Sivu 1(7) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖSKANNANOTTO SUOMEN AKATEMIAN VUODEN 2014 TOIMINNASTA 1. TULOKSELLISUUS JA TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Suomen Akatemia on tukenut tehtävänsä mukaisesti korkeatasoista

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10.

Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10. Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10. 2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tieteenalaluokitus Lausunnot ehdotuksesta

Lisätiedot

Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta -tutkimusohjelman valmistelu. Mari Walls Valmisteluryhmän pj.

Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta -tutkimusohjelman valmistelu. Mari Walls Valmisteluryhmän pj. Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta -tutkimusohjelman valmistelu Mari Walls Valmisteluryhmän pj. 1 6.5.2011 Akatemian tutkimusohjelmastrategia (2008) Suomen Akatemian tutkimusohjelma on määräaikainen

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 ( )

Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 ( ) Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 (21.5.2019) Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Riitta Maijala 1 Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet Suomen Akatemia 24.1.214 Tieteen tila 214: Bio- ja ympäristötieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta

Lisätiedot

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010 Riitta Mustonen 1 12.5.2010 FIRI 2010 -haun tutkimus- ja innovaatiopoliittiset perusteet Osa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa; tutkijat

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2015 ja 2016 STN-ohjelmahauista

Tilastokatsaus 2015 ja 2016 STN-ohjelmahauista Tilastokatsaus 2015 ja 2016 STN-ohjelmahauista 20.6.2016 1 Mitä yleiskuvaus kartoittaa Strategisen tutkimuksen neuvostolla on tiettyjä yhteisesti jaettuja tiedepoliittisia tavoitteita, jotka raamittavat

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5)

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 22.11.2017 Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 2 3 Publication profile of Finland and 12 comparison countries

Lisätiedot

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa Tilanne 19.6.2012 Suomen avainluvut 7. puiteohjelmassa Varmistunut rahoitus 558 M Suomalaisille osallistujille varmistunut rahoitus. Osallistumiset 1 687 Suomalaisten osallistumisten

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012

SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 SUOMEN AKATEMIAN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 1. Toimintakertomus Yhteenveto 2 1.1 Johdon katsaus 5 1.2 Vaikuttavuus 6 1.2.1 Tutkimuksen laatu vahvistuu 9 1.2.2 Tutkijanura kehittyy 13 1.2.3 Tieteen asema

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010 Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Heikki Mannila 24.10.2014 1 Sisältö Tavoitteet Aineistot ja huomautuksia niihin Havaintoja Suositukset 2 Tavoitteet Materiaalia, joka tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013

Lisätiedot

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy IDA-tallennuspalvelun esittely CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä hanke Hankkeessa rakennetaan Tutkimuksen tietoaineistojen tallennusratkaisu IDA Yhteinen

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot