Mentaalitarinoita hiihdosta:
|
|
- Sanna-Kaisa Jurkka
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Mentaalitarinoita hiihdosta: Charlotte Kalla Markku Gardin II/2018 Olen seurannut hiihtourheilua urheilupsykologian silmin ja korvin: mitä urheilijat, valmentajat tai tiedotusvälineet kertoivat urheilijoiden psyykkisestä valmentautumisesta ja toiminnasta itse kilpailujen aikana ja niiden jälkeen. Etsin esimerkkejä siitä, miten huippuhiihtäjät toteuttavat käytännössä mentaalista puolta urheilussaan. Suomalaiset tiedotusvälineet tai urheilijat kertoivat julkisesti hyvin vähän näistä asioista. Siksi aineistoni koostuu pääasiassa ruotsalaisista tarinoista. Ruotsalaiset käsittelevät laajasti ja avoimesti urheilijoiden mentaalista valmistautumista ja toimintaa. Useilla on oma urheilupsykologinsa, mentaalinen valmentajansa, neuvonantajansa. Olen seurannut kertomuksia ruotsalaisista hiihtäjistä sikäläisten tiedotusvälineiden kautta jo useiden arvokisojen ajalta. Olen koostanut keräämästäni aineistosta Stina Nilssonin ja Charlotte Kallan mentaalitarinat. Ne perustuvat Falunin ja Lahden MM-kisoihin sekä Pyeongchangin olympialaisiin liittyviin kirjoituksiin ja haastatteluihin. En erittele tässä käyttämiäni lähteitä. Suomennoksetkin ovat vapaalla kädellä. Tässä mentaalitarinaa Charlotte Kallan matkalta. CHARLOTTE KALLA (30 v.) on kotoisin Pajalan Tärändöstä, Ruotsin puoleltatornionjokilaaksosta. Charlotte kävi Jällivaaran hiihtolukion. Hän on ollut viime vuosien menestynein ruotsalaishiihtäjä. Hän on voittanut lukuisia arvokisamitaleja. KALLAN MENTAALINEN HARJOITTELU /-VALMENNUS Charlotte on panostanut mentaaliseen harjoitteluun jo pitkään. Se oli systemaattisesti mukana jo ennen Vancouverin (v. 2010) kisoja. Välillä Kalla luopui yhteistyöstä mentaalivalmentajan kanssa. Hän halusi pitää taukoa. Hän koki silloisen menettelyn liian raskaaksi. Tämä synnytti stressiä. Motivaatio hävisi. Hän jatkoi omatoimisesti aikaisemman kokemuksen perusteella. Charlotte palasi uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen suunnitelmalliseen mentaalivalmennukseen ja yhteistyöhön alan asiantuntijan, psykologi Thomas Nilssonin kanssa. Aluksi Charlotte halusi panostaa siihen, että pystyi keskittymään paremmin harjoittelun aikana.
2 2 Hän halusi olla aina vain tässä ja nyt. Mentaalipala oli tiiviisti mukana valmistautumisessa vuoden 2015 Falunin MM-kilpailuihin. FALUNIN MM-HIIHDOT 2015 Thomas Nilsson kuvaa yhteistyötään Charlotten kanssa ennen Falunin kisoja: - Charlotten on joskus ollut vaikea nauttia siitä, mitä hän tekee. Ja vaikea uskoa siihen, että hän tekee kullakin hetkellä asioita hyvin. Ja vaikea olla tekemiseensä tyytyväinen. - Hän ei ole voinut unohtaa jo tapahtunutta ja keskittyä vain seuraavaan. - Näiden asioiden parissa tehtiin paljon työtä. Tulokset alkoivat näkyä ja toiminta parantua. - Nyt Charlotte on pahuksen hyvin keskittynyt. Hän on tarkka kaikessa siinä, mitä hän tekee. Olipa tavallinen tiistai-iltapäivä tai kaatosade. - Hän ei jätä mitään sattuman varaan. Hän haluaa, että asiat ovat hallinnassa. - Hän keskittyy vain siihen, mitä pitää kullakin hetkellä tehdä. Hän on kuin omassa kuplassaan. Muu saa olla syrjässä: kaikki se, millä ei ole merkitys kilpailusuoritusten kanssa. Tiedotusvälineet, sponsorit, fanit, sosiaalinen media ovat Charlottelle tärkeitä. Mutta Falunissa kilpailuihin valmistauduttaessa ne olivat häiriötekijöitä. Ne kuluttavat liikaa energiaa. Kalla sanoi: Kukaan ei voita maailmanmestaruutta Facebookissa. - Ei hän kuitenkaan siirrä tunteitaan syrjään. Ilon, hallinnan ja kilpailusta nauttimisen tunteista hän saa voimaa ja energiaa. Charlotte Kalla Falunin MM-kilpailuistaan ja yhteistyöstään mentaalivalmentajan kanssa: - Ei ole mitään suurempaa tavoitetta, kuin maailmanmestaruus kotikisoissa. Se on urani huippukohta. - Ennen kisojen alkua paineet kasvoivat sekä sisältä että ulkopuolelta. Ajoittain koin kovaakin jännitystä. Ennen kilpailuja koin myös suurta odotusta. Nautin siitä, että saan olla mukana Falunissa ja tehdä viimeisiä valmisteluja. Tiedän, että jännitys kasvaa, kun tulen kisakaupunkiin. Yritin säilyttää tämän hyvän tunteen startteihin saakka. - Olihan minulla vaikeaakin. Valmistautuminen meni hyvin, mutta sitten epäonnistuin ennen kisoja tammikuussa. Minusta tuntui, että minulla ei ole mitään tekemistä Falunissa. Silloin keskustelin mentaalivalmentajani kanssa. Taisi olla virhe antaa haastatteluja tuossa tunnetilassa, kun olin äärimmäisen pettynyt. - Nykyisen mentaalivalmentajani kanssa yhteistyö on jatkunut parin hiihtokauden ajan. Jopa tällainen härkäpääkin tarvitsee mentaalista tukea voidakseen suoriutua maksimaalisesti. - Me keskustelemme useamman kerran viikossa, ajoittain päivittäinkin. Riippuu siitä, mitä minä koen tarvitsevani. - Minä itse teen työtä asian kanssa päivittäin, enemmän tai vähemmän. Saan joskus tekstiviestin siitä, mihin juuri tänään tulee keskittyä. Panostan jo harjoitukseen. Silloin keskityn harjoituksen aikana siihen, mitä minun tulee juuri silloin tehdä. - Vaikutan siihen, mitä teen ja olen aina tässä ja nyt. Kun teen intervalliharjoitusta, voi käydä niin, että arvioin tarkasti jokaista liikettä ja piirrettä. Yritän eri perusteiden mukaan arvioida, kuinka tyytyväinen tai väsynyt olen. Ja sitten lataudun taas seuraavaan asiaan. En ole enää siinä, mikä jo meni tai on tehty. - Tässä on paljon sellaista, mitä ei yleensä ajatella: valmistautuminen harjoitukseen, harjoituksen läpivieminen ja arviointi. Tässä on sellaista, joka sopii esimerkiksi
3 3 työelämäänkin. Monet voivat kutsua näitä sielläkin mentaaliksi taidoiksi. Palasia, joiden avulla pääsee huippusuorituksiin. - Olen huomannut, että minun on nyt helpompi kokeilla ja tehdä päätöksiä. Pystyn paremmin keskittymään siihen, mikä on tärkeää. - Harjoittelen mentaalipuolen asioita esimerkiksi harjoitusvetoja tehdessäni. Ja kun menen kilpailuihin, tiedän, mitä haasteita siellä kohtaan hiihdon aikana. Silloin ne harjoitukset, joita olemme tehneet ja ne työkalut, joita olemme luoneet, ovat avuksi. - Esimerkki vapaan 10 km hiihdosta. Kuulin parin kilometrin välein, että hiihdän kohti kultaa. Näiden ajatusten tulee antaa vain mennä ja keskittyä tekemään työtä ja työtä koko ajan. Vasta maalissa kysyin, miltä tilanne näyttää. Silloin aloin ymmärtää, miten suuri ero oli muihin. Voitin kultaa. Hanskatkin mukana kannustamassa Falunissa Vuosien mittaan Charlotte on etsinyt ja käyttänyt hänelle sopivia mentaalisia työkaluja pystyäkseen maksimaaliseen keskittymiseen. Nyt olivat mukana myös hiihtohanskat. Kalla suunnitteli yhdessä psykologinsa kanssa avainsanat, jotka on kirjoitettu hiihtohanskoihin. Nämä auttavat Charlottea löytämään täydellisen mentaalisen tilan: keskittymään ja motivoitumaan hyviin suorituksiin. Charlotte Kalla: - Aikaisemmin kirjoitin avainsanat paperilapuille. Nyt hiihtohanskoihin. - Näin nuo sanat ovat aina mukanani. Käytän avainsanoja päivittäin. Jo silloin, kun keskityn harjoituksiin, mutta varsinkin kilpailuissa. - Tahdon, Rohkea, Vahva, Kestä, Säästä energiaa, Tarkasti - Taskulamppu? En taida paljastaa, mitä se tarkoittaa Kerronpa kuitenkin: Se kuvaa osuvasti sitä, mihin pitää keskittyä hiihdon aikana. Keskityn vain siihen, mitä on valokiilassa. Ei siihen, mikä on kiilan ulkopuolella, edessä, takana, sivulla. Sana Taskulamppu muistuttaa minua siitä, että minun tulee keskittyä oikealla tavalla. Romahdus Falunin 30 km hiihdossa ja nousu pronssille Kalla kaatui hiihdon alkuvaiheessa kaksi kertaa. Nousi ja otti kärjen kiinni. Puolivälin jälkeen Mördarbackenissa hän näytti olevan valtavan väsynyt. Hiihto oli raskasta. Sijoitus putosi nopeasti. Charlotte taisteli ensin itseään vastaan. Löysi uusia voimia. Taisteli muita vastaan ja nousi lopulta pronssille. Mitä tapahtui? Mitä ajattelit? Kalla:
4 4 - Tuli mieleeni antaa periksi. Mutta sitten ajattelin, että kilpailu ei ole päättynyt ennen, kuin se on päättynyt. Ei saa koskaan lopettaa luottamasta itseensä. Vasta maalilinjan jälkeen vedetään johtopäätökset. - Ajattelin, puhuin itselleni, kannustin itseäni: kaikilla on myös heikkoja hetkiä. Tästä on selvittävä. - Yritin vain taistella eteenpäin niillä voimilla, mitä minulla oli. - Hetken ajattelin vain sitä, että pääsen seuraavalle juottopaikalle. - Ajattelin vain: ylös, ylös, ylös (Mördarbacken) - Keskityin vain hiihtämiseni oikeaan tekniikkaan. - Kun sain taas hiihdosta kiinni, tiesin, että olen vahva, kun jatkan samalla tavalla. - Osoitin, että pystyn parhaimpaani silloin, kun sitä tarvitaan. Selviän huonoinakin päivinä. Tämän tunteen haluan saada mukaani tuleviinkin kilpailuihin. Milloin tiedät onnistuneesi? Miten mittaat onnistumisen? Kalla: - Se on tunne. Tiedän, missä ajatukseni ovat olleet kilpailun aikana. - Silloin, kun olen keskittynyt oikeisiin asioihin. - Silloin, kun olen vaikuttanut vain siihen, mitä pitää tehdä tässä ja nyt. - Silloin tiedän, että suoritukseni on ollut sillä hetkellä paras mahdollinen. Thomas Nilssonin yhteenveto Falunin kisoista: "Charlotte onnistui lähes kaikessa, mitä hän asetti tavoitteikseen. Minun mielestäni hän onnistui kääntämään asioita. Aikaisemmin hän saattoi kokea, että asiat karkasivat käsistä. Nyt hän onnistui kääntämään tilanteet ja jatkamaan tekemistään. Hän on selvästi muuttanut suhtautumistaan harjoitteluun ja kilpailuun. Me olemme tehneet paljon työtä sen eteen, että suljemme pois muut hiihtäjät silloin, kun tuntuu raskaalta - keskitymme vain omaan tekemiseen. Olemme panostaneet siihen, että tämä tapahtuu nopeammin. Silloin, kun tuollaista tapahtuu, me vähät välitämme (skita) siitä, mitä muut tekevät. Keskittyminen on vain itsessä." LAHDEN MM-HIIHDOT 2017 Charlotte Kallan valmistautuminen Lahden MM-kilpailuihin oli täynnä uusia haasteita ja vaikeita hetkiä. Kalla teki edellisen kauden jälkeen rohkean päätöksen. Hän päätti panostaa ja harjoitella itsenäisesti ilman maajoukkuetta. Hän uskoi näin saavansa uutta iskua uralleen. Yliharjoittelu aiheutti loukkaantumisen. Maailmancupin avajaiskilpailussa Rukalla Kalla kärsi sydämen rytmiongelmista. Samoihin aikoihin hän myös ilmoitti, että kuusi vuotta kestänyt suhde poikaystävän kanssa oli päättynyt. Tämä kaikki aiheutti ylimääräistä painetta. Hän jopa harkitsi luopumista MM-toiveistaan. Thomas Nilsson oli edelleen Kallan mentaalinen valmentaja. Thomas Nilsson kehuu Kallan vahvaa psyykettä. Silloin, kun on hankaluuksia ja työlästä, silloin Kalla menee syvälle sisimpäänsä. Ja hän löytää sen motivaation, miksi olla kilpahiihtäjä. Nilssonin mukaan Charlotte osoitti, kuinka hän pystyi sopeutumaan ja hallitsemaan nämä vastoinkäymiset ja muutokset. Nilsson: Charlotte on rohkea ja päättäväinen kaikissa asioissa. Mitä se on? Hän ei anna periksi. Hän luottaa siihen, että se mitä hän tekee, johtaa asetettuihin tavoitteisiin. Hän uskaltaa irtautua ja unohtaa. Hän ei välitä häneen kohdistuneista odotuksista. Hän on omassa kuplassaan ja tekee sitä, mihin uskoo. Niinpä Nilsson ei ollut yllättynyt Kallan menestyksestä itse kilpailuissa.
5 5 Oli pitkään epävarmaa, voisiko Charlotte Kalla päästä mitalikuntoon ennen Lahden kilpailuja. Kisoissa hän kuitenkin näytti epäilijöille. 10 km perinteisellä Kalla voitti 10 hopeaa. Yhdistelmämatkalla ja viestissä hän sai pronssimitalin. Esimerkki yhteistyöstä: keskusteluja ja tekstiviestejä perinteisen 10 km. yhteydessä Kallalla ja Nilssonin oli tiheä vuoropuhelu Lahden MM-kisojen aikana. Aamupäivällä ennen hopeamitalihiihtoa he keskustelivat 7-8 minuuttia ja kävivät läpi viimeiset valmistautumiset. Thomas Nilsson: - Keskustelu perustuu siihen, mihin on valmistauduttu jo kauan sitten. Meillä on omat avainsanat, rutiinimme ja tapamme. Saattaa nousta jotain uuttakin riippuen siitä, onko tullut esille joitakin muutoksia. Me puhumme asioista, jotka ovat hyvin pitkälle itsestään selviä, mutta kuitenkin tärkeitä muistaa ja muistuttaa. - Viimeinen keskustelumme ennen kilpailua oli tavanomainen. Tunnelma oli vähän jännittynyt, niin kuin pitääkin. Se on luonnollista. Silloin saadaan keho valmistautumaan kilpailuun. Tästäkin puhumme ennen kilpailua. - Jos Charlotte on liiaksi jännittynyt ja hermostunut, mitä silloin? Keskustelemme siitä, miten hän kiinnittää huomiota ajatuksiinsa, mitä on hyvä ajatella verryttelyn ja itse kilpailun aikana. Ajatukset on usein pääteema yhteistyössämme. - Entä avainsanat, ovatko ne aina samat? Jotkut ovat pysyviä. Niiden lisäksi nousee matkan varrella uusia. Riippuu myös siitä, mitä aikaisemmin on tapahtunut, mitä mahdollisesti juuri nyt on meneillään. Meillä on melko kiinteä perusjuttu. Ja varsinkin juuri ennen kisapäiviä. En paljasta tämän päivän avainsanojamme. Se on Charlotten ja minun välinen asia. Jotain salaisuuksia on hyvä olla. - Lähetän aina kilpailun jälkeen tekstiviestin Charlottelle. Minä lähetän aina saman tekstiviestin yhdellä sanalla: Kerro. - Sitten me aina arvioimme sitä, mitä päivän aikana on tapahtunut. Mitä sellaista on tapahtunut, jota pitää työstää ennen seuraavaa kilpailua. Me emme muuta tätä toimintatapaamme, vaan pysymme siinä pikkutarkasti. - Charlotte tietää, mitä minä tarkoitan: mistä minä olen kiinnostunut, mikä on oleellista yhteistyömme kannalta. En ole kiinnostunut voitelusta tms. Hän tietää, mihin minä tähtään. - Mitali osoitti taas kerran, että Charlotte on mestaruuskilpailujen hiihtäjä. Hän pystyy parhaimpaansa silloin, kun pelissä on eniten. Hän on nainen, joka ottaa työnsä vakavasti, hyvässä mielessä. Ei sillä tavalla, että nyt kyseessä olisi elämä tai kuolema. Hän on tosissaan siitä alkaen, kun valmistaudutaan kilpailukauteen. Siihen kuuluu harjoittelu, ravinto, lepo ja muu elämä oikealla tavalla. Hän ei pelkää uusia haasteita. Kun tulee vaikeita hetkiä ja raskasta, hän kaivaa itsestään motiivin: miksi haluan hiihtää. Kohti Pyeongchangia Mentaalinen valmennus Kallan menestyksen takana: superjännittävää mutta myös työlästä
6 6 Kallalla on ollut unelma-alku olympiavuodelle. Hänen mukaansa suuri osa menestystä perustuu mentaaliselle vahvuudelle. Charlotte Kallan yhteistyö mentaalivalmentajansa Tomas Nilssonin kanssa on merkinnyt paljon. Kallan mielestä kaikilla pitäisi olla mentaalinen neuvonantaja. Se on superjännittävää, mutta ajoittain myös työlästä. Kun olet aloittanut, tulee tapahtumaan muutoksia. Huomaan jatkuvasti monia tärkeitä asioista itsessäni. Olen iloinen, että voin ottaa mukaani ne kokemukset ja harkita asioita uudella tavalla. Hyvä alku olympiakaudelle merkitsee mielen rauhaa. Minulla on paljon itseluottamusta repussani. Olen myös löytänyt levollisuuden. Ajattelen valtavan vähän menneitä kilpailuja minun on helppo rentoutua. Rauhallisuuden avain on mentaalinen neuvonantaja Thomas Nilsson. He ovat tehneet yhteistyötä Val di Fiemmen (2013) kisoista alkaen. Tarvitsen valmentajaa apua ennen muuta silloin, kun kilpailu on päättynyt. Saan tekstiviestin sen jälkeen, kun olen tullut maaliin. Kaksistaan me analysoimme kolme asiaa: suoritukset, tunteen ja tuloksen. Tekstiviestissä lukee vain Kerro. Tarvitsen tämän potkun takamukseeni voidakseni tehdä yhteenvedon kisasta ja arvioida sitä. Näiden kolmen asian osalta vedän yhteen kilpailun. Silloin minulla on tärkeitä asioita, joita ottaa mukaan seuraaviin kilpailuihin. Charlotte Kallalta ilmestyi viime vuoden lopulla kirja omasta hiihtourastaan: STYRKA,TEKNIK & PANNBEN. Siinä hän kertoo myös panostuksestaan mentaaliharjoiteluun.
Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin
Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit
Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa
Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Tempo-päivä 30.3.2014 Tampereella Markku Gardin Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja
Porin Uimaseura Markku Gardin
Kyllähän se harjoituksissa, mutta Kyllähän se kisoissa, kun harkoissakin Porin Uimaseura 16.1.2019 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016 Markku Gardin Syyskuu 2015 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki
Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015. Markku Gardin
Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015 Markku Gardin Yhteenveto, Stina Nilsson: Nuorena jännitin ennen kilpailua, jopa pelkäsin. Sain apua Rune G:ltä. Asia saatiin
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että
Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet
Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin
Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani. Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella Markku Gardin
Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella 13.4.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista.
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Keskittymisen valmiuksien tavoitteita Mitä keskittyminen tarkoittaa sekä omien keskittymisen tapojen ja taitojen tunnistaminen
Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin
Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,
Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin
Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä,
MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013
1 MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013 Keväällä 2013 sovittiin, että Satakunta Sports Academy (SSA) lähtee kehittämään mentaalista toimintaa osana muuta SSA-harjoittelua.
Kehon tasapaino avain menestymiseen Alustus viikonloppuun ja keskustelun herättelyksi. Antti Autio
Kehon tasapaino avain menestymiseen Alustus viikonloppuun ja keskustelun herättelyksi Antti Autio 31.9.2017 Taustaa.. Lapsuus ja nuoruus perheyrityksen arjessa Henkilökohtaisia valmennettavia hiihdossa
Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen
Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen 29.8.2017 26.11.2017 Laura Koivusalo Koulutuksen sisältö Virittäytyminen Kilpailemisen taito Harjoite: Kilpailunkulun suunnitelma Kilpailemisen osataidot Keskittymisen
Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta
Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen
Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012
Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen
Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016. Markku Gardin
Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016 Markku Gardin Mentaalitarinoita Urheilija tekee töitä lihaksillaan. Mutta mieli on se, joka liikuttaa lihaksia... Psyykkiset taidot
Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin X/2017
Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun 2017-2018 Markku Gardin X/2017 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien kokemuksia Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu perustuu
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa
Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016. Markku Gardin
Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016 Markku Gardin Yhteenveto: keskity onnistumaan Keskity harjoitteluun, keskity onnistuneisiin suorituksiin Luo mielikuvia tulevan pelin onnistuneista
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin syyskuussa 2016
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2016-2017 Markku Gardin syyskuussa 2016 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien omia näkemyksiä Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu
Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014
Valmentaminen Minun näkökulma Mikael Kotkaniemi 2014 Ura valmentajana 2006-2009: Ässät A-nuoret - apuvalmentaja 2009-2011: Ässät B-juniorit - päävalmentaja 2011-2013: Ässät SM-liiga - apuvalmentaja 2013-2014:
OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen
Tämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan
Moikka! Ihan ensiksi tämä blogiteksti on luonnollista tai pakollista aloittaa selittelyillä.. Vuosihan (tai nyt jo vähän reilu..) siinä vierähti ja en saanut tänne mitään aikaiseksi. Ajanpuute on aina
MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013
1 Markku Gardin IX-X/2013 Keskittyminen urheiluakatemian harjoituksissa MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013 Nuoren kehityksessä tapahtuu paljon ja samanaikaisesti. Tämä vaikuttaa myös urheiluun.
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin?
Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin? Suomen musiikinopettajien liitto Kevätliittokokous Porissa 23.3.2014 Markku Gardin Luennon lähtökohdat Urheilu, pätee myös opiskeluun, työelämään,
HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015. Markku Gardin
Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki Kertolaskun tulos? Mentaalinen
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 8: Kilpailija-analyysi Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteessa analysoidaan, missä kilpailemiseen liittyvissä taidoissa
Tie Olympiavoittajaksi - case Iivo
Tie Olympiavoittajaksi - case Iivo Olympiavalmentajaseminaari Helsinki, 16. 17.1. 2019 Olli Ohtonen Valmentaja, tutkija 0504077501 olli.ohtonen@gmail.com Sisältö Historiaa Valmennusyhteistyö Haasteet Onnistumiset
Mentaalivalmennus urheilussa. ET-PO 72 Ylitornio Markku Gardin
Mentaalivalmennus urheilussa ET-PO 72 Ylitornio 8.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä, mitä matkan varrella
Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoite
PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE.
PuMu D-TYTÖT 2013 Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. Onko 1-tilanne, 2-tilanne, 3-tilanne, 1-3-tilanne, 2-3-tilanne, ajolähtö
HUIPPUJEN KASVATTAJA
HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät
HARJOITTELE ITSESI VUOKSI, KEHITÄ ITSEÄSI URHEILIJANA. JOS FUSKAAAT, PETÄT ITSEÄSI
1 Markku Gardin X/2013 Porin Ässien valmennuspäällikkö Jouni Myllymaa pyysi minulta näkemyksiä siitä, miten lasten ja nuorten valmentamisessa voidaan synnyttää ns. sisäistä motivaatiota. Miten saadaan
Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi
Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Aikaa kuluu yksilöllisesti Voidaan tehdä osina Harjoituslomake ja kynä Tavoitteet Lajin ja urheilijan psyykkisten taitojen ja niiden kehittämistarpeen analyysi
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää
Valmennuslinja. Salon Uimarit
Valmennuslinja Salon Uimarit Harjoittelun osa-alueet Taso 4 Nopeuskestävyys Huippuvaihe Henkilökohtainen tavoite ÄLYKÄS URHEILIJA TIETÄÄ JA TUNTEE Psyykkinen kasvu Tunteiden hallinta Kilpailuun valmistautuminen
Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta
Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea
HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo
HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri
Harjoite 5: Stressin tunnistaminen
Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Erikseen varattuna hetkenä 20-60 minuuttia Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet Harjoitella kiinnittämään ajoissa huomiota mahdollisen negatiivisen stressin kertymiseen
Harjoitteluanalyysi. Marika Teini suunnistus
Harjoitteluanalyysi Marika Teini suunnistus 24.9.2018 Kuka? 29-vuotias suunnistaja Oikeustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa 1.1.2018 alkaen liikunta-aliupseeri Puolustusvoimien Urheilukoulussa
Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo
Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin
Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin UPV 29.11.2017 Markku Gardin Yhteenveto: keskity jo harjoittelussa onnistumaan suorituksissasi luo mielikuvia tulevan pelin hyvistä suorituksista keskity siihen,
NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ
NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ Miksi koulun toimintakulttuuria pitää liikunnallistaa? Koko koulun toimintakulttuurin kehittyminen liikunnallisemmaksi Oppilashuollollinen näkökulma nuoren urheilijan tukemiseen
Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa
Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014
Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot (mm. keskittyminen) X Hyvä joukkuehenki
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu
1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua
Vanhemmat ja lapsen urheileminen
Vanhemmat ja lapsen urheileminen Lähtökohdat Harrastamisen aloittaminen Miksi aloitetaan? Yleinen lähtökohta harrastukselle on hauskuus Tavoitteet ohjaavat toimintaa Yhteiset vai erilliset tavoitteet Kenen
Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti
Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa
Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon?
ELÄMÄN JANAT Tehtävän tarkoituksena on tunnistaa nuoren elämästä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Samalla sen avulla voidaan kartoittaa
tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:
Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi
Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman
Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet
KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO
Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista
St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015
St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo
II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET
II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET Yhteispelianalyysi Moni on varmasti ihmetellyt ja yrittänyt ymmärtää, miksi lapsi käyttäytyy määrätyllä tavalla. Käyttäytymiseen vaikuttaa sitä edeltävä tapahtuma
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori Markku Gardin
Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori 16.10. 2018 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind thinks - Mitä koppa ajattelee, sitä kroppa
Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa
Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan tehtävät: Ennen matkaa: -Palaverit järjestelyistä (liitto, mj-valmentaja, mahdolliset tukihenkilöt) -Maajoukkue leirillä esittäytyminen,
Koulu ja urheilu!?!? Jan-Erik Romar Åbo Akademi Koulu / opiskelu Urheilu ja tavoitteet Sosiaaliset suhteet Tytöt ja pojat Urheileminen Tyttö Poika Ikä Poissaolo koulusta Ruka-04 4 11 17,9 88 Ruka 2 9 16,8
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Tunteiden hallinnan valmiudet, perustaidot ja huipputaidot. Tunteiden hallinnan valmiuksien tavoitteita
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Tunteiden hallinnan valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Tunteiden hallinnan valmiuksien tavoitteita Huomion kiinnittäminen harjoituksissa ja kilpailuissa koettuihin tunteisiin
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite
Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.
Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,
Autismiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Autismiosamäärä AQ Nimi: ******************************************************************************** Lue jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai sen kanssa. 1. Teen mieluummin
Kunnon loikka Sapporoon!
Sykeanalyysi urheilijan ja valmentajan työkaluna: Kunnon loikka Sapporoon! Sprinttihiihtäjä Kalle Lassila & valmentaja Aki Pulkkinen Sapporo MM 2007, alkuerä...koko porukan ohi! Lähtökohdat Etävalmennusta
Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti
Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola Lyhytterapiainstituutti Myönnä, että alkoholi on sinulle ongelma. Myönnä, ettet selviä siitä itse vaan tarvitset hoitoa.
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Mitä lapselle kuuluu juuri tällä hetkellä? Mitä lapsi tuntee tässä hetkessä, juuri nyt? Tärkeitä kysymyksiä, joiden äärelle voi palata päivittäin, eri hetkissä ja tilanteissa.
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti
Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna
Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa. Markku Gardin Psyl 3.9.2013
Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa Markku Gardin Psyl 3.9.2013 Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme
Avain terveyteen ja hyvinvointiin. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen
Avain terveyteen ja hyvinvointiin Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen Minun omahoitoni- tehtävä Keskustele parin kanssa omahoidosta. Kerro parille, mikä omahoidossasi on hyvin ja toimii. Kerro myös, mikä
TASATYÖNNÖN TULEVAISUUS MITKÄ OVAT VAATIMUKSET JA MITEN NIIHIN PÄÄSTÄÄN?
TASATYÖNNÖN TULEVAISUUS MITKÄ OVAT VAATIMUKSET JA MITEN NIIHIN PÄÄSTÄÄN? Olli Ohtonen Sprinttivalmentaja olli.ohtonen@hiihtoliitto.fi 0504077501 RAKENNE Tasatyöntö - Muutos Tasatyöntö - Lyhyt historia
Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.
Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti
TIETOA HARJOITTELUSTA
TIETOA HARJOITTELUSTA Tämä harjoitusohjelma sopii henkilöille, joilla ei ole taustaa juoksuharjoittelusta. Henkilöt haluavat valmistautua turvallisesti Operaatio 21.1 juoksuun periaatteella juosten läpi.
Taktiikka. Taktikko Valmistautuminen Kilpailutaktiikka radalla
Taktiikka Taktikko Valmistautuminen Kilpailutaktiikka radalla Taktikko Henkilökohtainen FLOW, rentous, ilo, aktiivisuus, luovuus, usko omiin mahdollisuuksiin Rooli Johtaja; Innostaminen, kuuntelu, hyvän