Riistakameroiden käytön tuomat edut pienpetojen loukkupyynnissä Helsingin lintuvesillä

Transkriptio

1 Riistakameroiden käytön tuomat edut pienpetojen loukkupyynnissä Helsingin lintuvesillä Tapani Kylmä Maisterintutkielma Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Metsäekologia 03/2018

2 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta Fakultet Faculty Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Tekijä Författare Author Tapani Kylmä Laitos Institution Department Metsätieteiden laitos Työn nimi Arbetets titel Title Riistakameroiden käytön tuomat edut pienpetojen loukkupyynnissä Helsingin lintuvesillä Oppiaine Läroämne Subject Metsäekologia Työn ohjaaja(t) Arbetets handledare Supervisor Veli-Matti Väänänen Vuosi År Year 2018 Tiivistelmä Abstrakt Abstract Helsingissä on kaksi linnustollisesti merkittävää kosteikkoaluetta; Vanhankaupunginlahden- ja Östersundomin lintuvedet. Molemmilla alueilla on sekä luonnonsuojelualueita, että Natura suojelualueita ja runsaslajisen pesimälinnuston lisäksi niillä tavataan säännöllisesti myös harvinaisempia lintu- sekä muita selkärankaislajeja. Lintujen parimäärät sekä kantojen tiheydet ovat etenkin Vanhankaupunginlahdella Suomen mittakaavalla huippuluokkaa. Rehevät merenrantalahdet runsaine selkärankaislajistoineen houkuttelevat paikalle myös pieniä nisäkäspetoja. Linnustollisesti arvokkailla alueilla eniten huolta aiheuttaa pienpetojen pesivään linnustoon kohdistama saalistuspaine. Kettu (Vulpes vulpes), mäyrä (Meles meles), näätä (Martes martes) sekä vieraspeto supikoira (Nyctereutes procyonoides) saalistavat kaikki lintuja sekä niiden munia. Linnuston ja muun lajiston elinvoimaisuuden takaamiseksi on pienpetopyynti kyseisillä alueilla perusteltua. Helsingin kaupungin alueella pienpetopyynnistä vastaa pääasiallisesti rakentamispalvelu STARA:n ympäristönhoidon yksikkö. Perinteinen STARA:n harjoittama pienpetojen loukkupyynti, jossa elävänä pyytävän loukun tilanne on käytävä tarkastamassa paikan päällä kerran vuorokaudessa, vie suurilla loukkumäärillä paljon aikaa ja resursseja. Nykyaikaisilla riistakameroilla, joissa on etäohjausmahdollisuus ja reaaliaikainen kuvanlähetys, on siten hyvät edellytykset säästää pyyntityöhön käytettävää aikaa. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, paljonko työaikaa säästyy STARA:n organisoimassa pienpetojen loukkupyynnissä, kun käyttöön otetaan reaaliaikaisesti kuvat lähettävät ja etäohjattavat riistakamerat. Tavoitteen selvittämiseksi keräsin aineistoa loukkukäynneillä ja loukkujen välisillä siirtymillä kuluneista ajoista (min), sekä eri loukkutapahtumien frekvensseistä. Näitä tietoja käyttämällä vertailin laskennallisten työpäivien eroja pyyntimuotojen kesken eri loukkumäärillä. Tutkimuksessa havaittiin, että loukkumäärän kasvaessa kasvaa myös ajansäästön suhde kamerallisen pyynnin eduksi. Suurin ero muodostuu loukkujen välisistä siirtymisistä, koska riistakameroiden antaman tiedon avulla voidaan turhat loukkukäynnit jättää tekemättä. Siten samoilla pyyntiresursseilla on mahdollista pitää enemmän loukkuja vireessä, jolloin pienpetopyynnin tehostuessa linnusto ja muu eläimistö hyötynee tilanteesta. Tutkimuksen toinen tavoite oli riistakameroiden avulla hankittua kuva-aineistoa hyödyntäen selvittää pienpetojen lajikohtaiset loukkuunmenotodennäköisyydet, sekä tarkastella mahdollisia eroja eri pienpetolajien kesken. Tutkimuksessa havaittiin selviä lajikohtaisia eroja loukkuunmenotodennäköisyyksissä; supikoiralla ja mäyrällä oli selkeästi korkeimmat todennäköisyydet (55 % ja 57 %), näädällä todennäköisyys oli 38 % ja ketulla vain 12 %. Lajien väliset erot testattiin χ 2 testillä ja ne olivat supikoira/mäyrä -paria lukuun ottamatta tilastollisesti merkitseviä. Avainsanat Nyckelord Keywords Pienpedot, vieraspedot, riistakamerat, loukkupyynti, loukkuunmenotodennäköisyys, lintuvedet, kosteikot Säilytyspaikka Förvaringsställe Where deposited E-thesis (opinnäytteet) ethesis.helsinki.fi

3 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta Fakultet Faculty Laitos Institution Department Faculty of Agriculture and Forestry Forest Sciences Tekijä Författare Author Tapani Kylmä Työn nimi Arbetets titel Title The benefits of trail camera use in small predator hunt around Helsinki City wetlands Oppiaine Läroämne Subject Forest Ecology Työn ohjaaja(t) Arbetets handledare Supervisor Veli-Matti Väänänen Vuosi År Year 2018 Tiivistelmä Abstrakt Abstract When concerning birdlife, Helsinki has two major wetland areas; the shores of Vanhankaupunginlahti and Östersundom. These areas include both natural wildlife conservation areas, and Natura protected areas. In addition to an abundant nesting waterbird population, sightings of rarer birds and other vertebrates also occur regularly. The number of pairs of birds and their population density are on top of Finland s rates. The eutrophic sea gulfs with their plentiful array of vertebrate species lure in small carnivorous mammals. In the valuable birdlife areas, the main concern is the predation pressure imposed by these mammals onto nesting birds. The fox (Vulpes vulpes), badger (Meles meles), pine marten (Martes martes) and the invasive alien species, raccoon dog (Nyctereutes procyonoides), all prey on birds and their eggs. To ensure the vitality of the bird population and other species, it is justified to hunt for the small preying mammals on the wetlands in question. On the lands of the city of Helsinki, Helsinki City Construction Services unit of nature preservation is primarily responsible for the hunting. The traditional hunting method uses traps that catch the targets alive. Since these traps have to be checked in person once a day, this method is extremely time and resource consuming with a large number of traps. Utilising modern trail cameras with remote control option and realtime photo transmission is a way to save the time used for hunting considerably. The first objective of this study was to find out just how much time could be saved in the trap hunting of preying mammals when using trail cameras that send realtime photos and could be remotely controlled. To achieve this objective, I collected data of how long trap visits and moving between them took. Furthermore, I obtained information about the frequency of different occurrences around the traps. Using this data, I compared workdays with varying number of traps and the aforementioned two hunting methods. The study shows that as the number of traps increases, the time save does so also when using trail cameras. The biggest difference is in the time used moving between traps, since the trail cameras eliminate unnecessary visits. This enables resources to be used towards keeping more traps active, which increases the efficiency of the hunt and thus may benefit the wellfare of waterbirds and other animals. The second objective was to utilise the photographic material of small carnivorous mammals and to determine their trap catching rate, and study the possible differences between different predator species. Clear divergences were found between these probabilities: the raccoon dog and the badger had the highest catching rate (55 % ja 57 %, respectively), while a pine marten would be trapped with 38 % probability, and a fox with only 12 %. The divergences were tested with an χ2 test, and exluding the raccoon dog-badger pairing were statistically significant. Avainsanat Nyckelord Keywords Small preying mammals, invasive alien species, trail cameras, trap hunting, trap cathing rate, wetlands Säilytyspaikka Förvaringsställe Where deposited E-thesis (opinnäytteet) ethesis.helsinki.fi

4 Käsitteitä: Loukkupäivä: yksi kalenteripäivä, jolloin vähintään yksi loukku on pyyntivireessä. Pyyntipäivä: yhden kalenteripäivän yhden pyyntivireessä olevan loukun yksikkö. Yksi loukkupäivä voi sisältää esimerkiksi kaksikymmentä pyyntivireessä olevaa loukkua, jolloin ko. loukkupäivältä kertyy kaksikymmentä pyyntipäivää. Käyttökelpoisempi yksikkö työaika-aineiston laskentaan, koska pyyntivireessä olevien loukkujen määrä vaihtelee. Loukkuunmenotodennäköisyys: todennäköisyys, jolla loukun välittömässä läheisyydessä liikkuva pienpeto menee loukkuun ja laukaisee sen. Lasketaan jakamalla saatu saalis (myös karanneet yksilöt) pelkkien riistakamerahavaintojen määrällä (=saalis/(havainnot+saalis)).

5 Sisältö 1. Johdanto Helsingissä pyydettävät pienpedot Supikoira (Nyctereutes procyonoides) Kettu (Vulpes vulpes) Näätä (Martes martes) Tutkimuksen tavoitteet Aineisto ja menetelmät Pienpetopyynti Helsingin kaupungin alueella Aineiston keruu Riistakamera-avusteinen pienpetopyynti Pienpetojen loukkuunmenotodennäköisyydet Tulokset Riistakamera-avusteinen pienpetopyynti Pienpetojen loukkuunmenotodennäköisyydet Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset Riistakamera-avusteinen pyynti verrattuna kamerattomaan pyyntiin Pienpetojen loukkuunmenotodennäköisyydet Riistakameroiden muu hyödyntäminen pienpetopyynnissä Muut loukkuvahdit Kiitokset Kirjallisuus... 40

6 1. Johdanto Helsingissä on kaksi linnustollisesti merkittävää kosteikkoaluetta; Vanhankaupunginlahden- ja Östersundomin lintuvedet. Molemmilla alueilla on sekä luonnonsuojelualueita, että Natura suojelualueita, jotka menevät suurelta osalta päällekkäin. Sekä Vanhankaupunginlahdella, että Östersundomissa pesii runsaslajinen linnusto ja niillä tavataan säännöllisesti myös harvinaisempia lajeja, kuten kaulushaikaraa (Botaurus stellaris), ruisrääkkää (Crex crex) ja ruskosuohaukkaa (Circus aeruginosus) (Suikkari 2007, Anon 2016; Vanhankaupunginlahden ). Etenkin Vanhankaupunginlahti on lintuharrastajien suosiossa ja alueelle on rakennettu useita tähystystorneja lintujen havainnointia helpottamaan. Myös lintujen parimäärät sekä kantojen tiheydet ovat Vanhankaupunginlahdella Suomen mittakaavalla huippuluokkaa ja lisäksi siellä elää useita harvinaisia ja uhanalaisia eläin- ja sienilajeja (Anon 2006, 2016; Vanhankaupunginlahden ). Sekä Vanhankaupunginlahden, että Östersundomin ruovikkoisia alueita hoidetaan karjan laidunnuksella, ruoppauksilla ja niitoilla (Suikkari 2007, Anon 2016; Vanhankaupunginlahden ). Kyseisten hoitotoimenpiteiden tavoitteena on mm. estää liian ruovikoitumisen aiheuttamaa biodiversiteetin laskua, vaikka tiheällä kasvustolla onkin merkitystä useiden lintulajien suojaisina pesimäpaikkoina. Östersundomin pohjoispuoliset Kapellvikenin ja Karlvikenin alueet ovat kuuluneet pilottihankkeeseen, jossa on tutkittu järviruo on hyödyntämistä mm. biopolttoaineeksi (Suikkari 2007). Vanhankaupunginlahden suojelualueiden pinta-ala ulkoreunoiltaan on yhteensä noin 360 ha ja Östersundomin suojelualueiden noin 385 ha (Helsingin karttapalvelu 2018). Alueet ovat osana Helsingin rajojen sisäpuolella kulkevia ns. viheryhteyksiä (viherkäytäviä). Viheryhteyksistä puhuttaessa käsitteellä tarkoitetaan yleensä ekologista yhteyttä, koska viheryhteys mahdollistaa kasvi- ja eläinlajien siirtymisen alueelta toiselle. Siten toimiva ekologinen yhteys edesauttaa lajiston geeniperimän monimuotoisuutta. Suomen mittakaavassa ekologiset yhteydet ovat vaihtelevan levyisiä metsistä ja pelloista muodostuneita ketjuja ja jokilaaksoja, jotka yhdistävät luonnon ydinalueita toisiinsa (Väre ym. 2003). Kaupunkiympäristössä metsät, pellot, puistot ym. viheralueet, sekä vesistöjen varret toimivat ekologisina yhteyksinä (Väre & Krisp 2005). 6

7 Vanhankaupunginlahti on kahden kapean viheryhteyden, Vantaanjokivarren ja Myllypuron-Kivikon, mereen rajoittuva osa (kuva 1). Östersundomista on vapaampi yhteys Sipoonkorven kansallispuistoon, tosin alueen halkaisee itä-länsisuunnassa kulkeva Porvoonväylä (vt. 7). Kuva 1. Helsingin kaupungin rajojen sisäpuolella sijaitsevat viheryhteydet (karttapohja: Helsingin karttapalvelu). Kaupunkiympäristössä mm. rakentaminen pirstoo viheralueita pienempiin eristyneisiin osiin, mikä puolestaan köyhdyttää niiden biodiversiteettiä. Sekä Vanhankaupunginlahdella että Östersundomilla on merkittävä osa vielä aukinaisten viheryhteyksien kenties lajirikkaimpina ja monimuotoisimpina osina. Siten voisi ajatella, että kyseisten alueiden monimuotoisuutta edistävät hoitotoimenpiteet vaikuttavat koko niiden viheryhteyksien alueella, eikä pelkästään paikallisella tasolla. Rehevät merenrantalahdet runsaine selkärankaislajistoineen houkuttelevat paikalle myös pieniä nisäkäspetoja. Linnustollisesti arvokkailla alueilla, kuten Vanhankaupunginlahdella ja Östersundomissa, eniten huolta aiheuttaa pienpetojen pesivään linnustoon kohdistama saalistuspaine (predaatiopaine). Kettu (Vulpes vulpes), mäyrä (Meles meles), näätä (Martes martes) sekä vieraspeto supikoira (Nyctereutes procyonoides) saalis- 7

8 tavat kaikki lintuja sekä niiden munia, mutta suhteet lintujen ja muun ravinnon osalta vaihtelevat siten, että petomaisimpana ketun ravinnossa on eniten lintuja ja mäyrällä taas vähiten (Kauhala ym. 1999). Myös myyrät ja jänikset näyttelevät isoa osaa ketun ravinnonkäytössä (Kauhala ym. 1999). Supikoiran ja mäyrän ruokavaliossa on paljon sammakoita ja sisiliskoja, sekä hyönteisiä ja kasveja, kun taas ketulla näitä oli vain satunnaisesti (Kauhala ym. 1999). Näin ollen supikoiran ja mäyrän sammakkoeläimiin, sekä matelijoihin kohdistama saalistus voi vaikuttaa haitallisesti mm. Vanhankaupunginlahdella esiintyvän rauhoitetun viitasammakon (Rana arvalis) ja rantakäärmeen (Natrix natrix) populaatioihin (Anon 2016; Vanhankaupunginlahden ). Toisaalta kaupunkiympäristö tarjoaa paljon muutakin ravintoa etenkin opportunistilajeille, kuten vieraspeto supikoiralle, mikä puolestaan voi ylläpitää pienpetokantoja tavallista suurempina ja siten entisestään lisätä predaatiopainetta alueella pesivään linnustoon ja muuhun eläimistöön. Vanhankaupunginlahdella ketut hyötyvät mitä todennäköisimmin Arabianrannalla jo vuosia esiintyneestä kanikannasta (Leikas & Rautiainen 2010). Vanhankaupunginlahdella ja Östersundomissa ei tavata säännöllisesti huippupetoja, eli ravintoketjun huipulla olevia suuria petoja, kuten maakotkaa (Aquila chrysaetos), merikotkaa (Haliaeetus albicilla), ilvestä (Lynx lynx) tai sutta (Canis lupus), jotka käyttäisivät ravintonaan pienpetoja. Huippupetojen ja pienpetojen välillä on toki kilpailua samastakin ravinnosta, mutta huippupedot hillitsisivät pienpetokantojen kasvua luonnollisin keinoin ja siten niiden vaikutus muuhun lajistoon olisi saalistuksesta huolimatta mitä todennäköisimmin positiivinen (Palomares ym. 1995, Korpimäki & Nordström 2004). Vieras- ja pienpetojen metsästyksellä on perinteisesti yritetty hillitä niiden aiheuttamia tuhoja mm. metsä- ja vesilinnustolle. Suomessa pienpetojen vaikutuksia on tutkittu petopoistokokein (Kauhala ym. 1997, Kauhala ym. 2000, Kauhala 2004, Nordström & Korpimäki 2004, Banks ym. 2008) ja yksi petopoistokokeista on myös tehty osittain tutkimusalueella (Väänänen ym. 2007). Kyseisessä Vanhankaupunginlahdella ja Espoon Laajalahdella tehdyssä petopoistokokeessa havaittiin vieraspetojen tehopyynnin alentavan supikoiran jälki-indeksiä, jolla puolestaan oli suotuisa vaikutus sinisorsan (Anas platyrhynchos) poikastuottoon (Väänänen ym. 2007). Myös töyhtöhyypän (Vanellus vanellus) pesintä Vanhankaupunginlahdella onnistui vasta kun supikoiran tiheysindeksi oli laskenut tehopyynnin seurauksena (Väänänen ym. 2007). Lisäksi tutkimuksessa havaittiin selvä yhteys supikoiratiheyden ja keinopesien tuhoutumisasteen välillä, vaikka 8

9 esimerkiksi ketun tai varislintujen aiheuttama pesätuhoja ei pystytty erittelemään. Kaikesta huolimatta tutkimus antaa selviä viitteitä vieraspeto supikoiran negatiivisesta vaikutuksesta Vanhankaupunginlahden linnuston pesimismenestykseen (Väänänen ym. 2007). Pohjois-Suomessa 100 km 2 laajuisella alueella tehdyssä petopoistokokeessa havaittiin sekä ketun että näädän kantojen alenemisen johtavan parempaan pesimismenestykseen etenkin kokosukeltajasorsilla (Kauhala 2004). Toisaalta saman tutkimuksen Etelä- Suomessa 55 km 2 laajuisella alueella tehdyssä poistossa ei onnistuttu riittävästi vähentämään pienpetojen (supikoira, kettu, näätä) määrää, eikä pyynti siten johtanut pesimismenestyksen kasvuun vesilinnuilla. Tämä siitäkin huolimatta, että Etelä-Suomen poistoalueelta saatiin viiden vuoden pyyntijakson aikana saaliiksi 280 supikoiraa. Toisaalta petotäydennystä saattoi tulla lähialueilta, mutta osansa voi olla pienpetojen lajienvälisillä suhteilla, jossa yhden lajin tehopyynti voi lisätä toisen lajin, kyseisen tutkimuksen tapauksessa ketun määrää (Kauhala 2004). Itse asiassa tutkimuksen Etelä-Suomen tulokset viittaavat siihen, että ketut ja näädät olisivat olleet supikoiraa merkittävämpiä sorsanpesien ja poikueiden hävittäjiä. Eräät muutkin tutkimukset tukevat käsitystä, että yhteen lajiin keskittyvällä petopoistolla ei välttämättä ole selvää linnuston pesimismenestystä parantavaa vaikutusta johtuen toisten petolajien läsnäolosta ja lajien välisistä vuorovaikutuksista (Bolton ym. 2007, Greenwood 1986). Toisaalta laajankaan petopoiston seuraukset eivät välttämättä näy välittömästi, vaan saattavat vaatia vuosien säännöllisen pyynnin ja silti vaikutukset voivat näkyä eri tavoin riippuen tarkasteltavasta trofiatasosta (Kauhala ym. 1997, Dion ym. 1999, Kauhala ym. 2000, Väänänen ym. 2007, Banks ym. 2008). Toisessa Sisä-Suomessa tehdyssä petopoistokokeessa havaittiin parin vuoden tehopyynnin alentaneen kettukannan kokoa ja vastaavasti vahvistaneen metsäkanalintupopulaatioita kontrolli- eli rauhoitusalueisiin verrattuna (Kauhala ym. 1997). Vanhankaupunginlahdella tai Östersundomissa ei metsäkanlintuja pyytä (Tetrastes bonasia) lukuun ottamatta ole, mutta ketun ravinnonkäytön perusteella osa saalistuspaineesta varmasti kohdistuu siellä pesivään muuhun linnustoon (Kauhala ym. 1999). Näädän tekemistä tuhoista saatiin Vanhankaupunginlahdella osviittaa keväällä 2013, kun pöntöissä pesineet telkät ja uuttukyyhkyt joutuivat näädän saalistuksen kohteiksi (Haapanen, sähköp. 9

10 tied.anto 2013). Pöntöissä esiintyi sekä munatuhoja että tapettuja emolintuja (ks. kohta Näätä (Martes martes)). Salon ym. (2007) laajan meta-analyysin tulokset viittaavat vahvasti siihen, että vieraspedoilla on vakavampia vaikutuksia saaliseläimistöön kuin pelkästään kotoperäisillä pedoilla. Kyseisen tutkimuksen mukaan vieraspedot lisäisivät predaatiopaineen kokonaismäärää ja siten pitäisivät saalispopulaatiot huomattavasti alhaisempina kuin ne olisivat petovapailla alueilla, tehden saalispopulaatioista haavoittuvaisempia satunnaisille kuolleisuutta lisääville tekijöille. Tämä johtaisi biodiversiteetin laskuihin alueellisilla tasoilla (Salo ym. 2007). Kaikki tutkimukset eivät anna yhtä voimakasta näyttöä vieraspetojen haitoista laajassa mittakaavassa, koska taustalla voi olla monenlaisia tekijöitä aina pienpetolajien välisestä kilpailusta saaliseläinten sopeutumiseen ja ympäristötekijöiden kuten sääolojen vaikutuksista saalispopulaatioihin (Bartoszewicz & Zalewski 2003, Kauhala 2004, Nordström & Korpimäki 2004, Salo ym. 2007, Banks ym. 2008). Tässä tutkimuksessa käsiteltävistä lajeista 3/4 on kotoperäisiä pienpetoja (kettu, mäyrä ja näätä) ja vain supikoira edustaa Suomen alkuperäiseen lajistoon kuulumattomia vieraspetoja. Supikoiran lisäksi toinen merkittävä vieraspeto Suomen luonnossa on minkki (Neovison vison), jonka vaikutukset etenkin saaristolinnustolle voivat olla hyvinkin tuhoisat (Kauhala 1998, Hario 2002). Toisaalta myös saaristolinnusto on pidemmällä aikavälillä osoittanut sopeutumista minkin saalistusta kohtaan siirtymällä pesimään syrjäisemmille saarille (Banks ym. 2008). Minkki kuuluu pyydettäviin lajeihin myös tutkimusalueella, mutta sen pääasiallinen pyyntimuoto on hetitappavilla raudoilla pyynti, eikä se näin ollen kuulu tutkimuksen kohdelajeihin, joita pyydetään elävänä pyytävillä loukuilla. Kaikista edellä mainituista seikoista johtuen Vanhankaupunginlahden ja Östersundomin suojelualueiden linnuston ja muunkin lajiston elinvoimaisuuden takaamiseksi on vieras- ja pienpetopyynti kyseisillä alueilla erittäin perusteltua. Alueiden biodiversiteettiä ylläpidetään jo muutenkin monin eri keinoin, joten pienpetojen pyytämättä jättäminen veisi pohjaa myös kaikelta muulta monimuotoisuuteen tähtäävältä toiminnalta. Alueilla elää monia harvinaisia lintu- ja selkärankaislajeja, joiden pieniin paikallisiin populaatioihin voi pedoilla olla arvaamaton vaikutus. Vaikka verrattain pienet pyyntialueet saattavat helpommin saada petotäydennystä ympäröiviltä alueilta (Kauhala 2004, Väänänen ym. 2007), toimii alueiden eristäytyneisyys (kuva 1) toisaalta puskurina petoja 10

11 vastaan. Siten etenkin Vanhankaupunginlahden kaltaisilla vahvasti eristäytyneillä alueilla on huolellisesti organisoidulla ja tehokkaalla pienpetopyynnillä hyvät mahdollisuudet linnuston pesimismenestyksen parantamiseen (Väänänen ym. 2007) Helsingissä pyydettävät pienpedot Supikoira (Nyctereutes procyonoides) Supikoira on kotoisin Itä-Aasiasta. Sitä on siirtoistutettu entisen Neuvostoliiton länsiosiin, mistä se on vaeltanut Suomeen Karjalankannasta ja Laatokan pohjoispuolta pitkin (Siivonen 1972). Suomessa pohjoisimmat supikoirahavainnot ovat Utsjoelta, mutta säännöllisesti sitä tavataan Kolari-Kittilä-Kemijärvi-Salla -linjan eteläpuolella (Kauhala & Kowalczyk 2011, Mikkola 2011). Supikoira on kaikkiruokainen saalistaja (ns. opportunisti), jonka ravinto koostuu mm. pikkunisäkkäistä, sammakoista, hyönteisistä, marjoista, hedelmistä ja raadoista (Kauhala 2009). Kaikkiruokaisuutensa vuoksi supikoira löytää reheviltä kosteikoilta monipuolisesti ravintoa (Väänänen ym. 2007). Vaikka supikoira ei aktiivisesti etsikään vesilintujen pesiä, kohoaa tiheän supikoirakannan alueella pesänkohtaamistodennäköisyys suureksi ja siten vesilintujen poikastuotto laskee (Väänänen ym. 2007). Supikoira on tehokas lisääntyjä; keskimääräinen pentuekoko vaihtelee olosuhteista riippuen 5 10 pennun välillä (Carr 2004, Kauhala & Kowalczyk 2011), mutta jopa yhdeksäntoista pennun pesueita tiedetään (Carr 2004), tosin Suomen olosuhteissa maksimipentuekoko lienee hieman tätä pienempi (Kauhala & Kowalczyk 2011). Naaras tulee kiimaan talviunesta herättyään ja kantoaika vaihtelee päivään (Carr 2004). Poikaset syntyvät huhti-toukokuussa. Pareittain elävillä supikoirilla myös koiras osallistuu pentujen hoitoon vahtimalla niitä naaraan saalistusretkien ajan. Supikoira saavuttaa sukukypsyyden 9 11 kuukauden iässä (Carr 2004). Supikoiran tyypillinen elinympäristö sijaitsee lehti- tai sekametsässä lähellä vesistöjä (Holmala & Kauhala 2009). Sitä tavataan myös peltojen ja ihmisasutuksen tuntumassa. Helsingissä hyviä esimerkkejä supikoiran suosimista ympäristöistä ovat Van- 11

12 hankaupunginlahden ja Östersundomin rehevien ja ruovikkoisten lintuvesien rannat ja niitä ympäröivät metsät. Helsingissä supikoirat ovat pesineet myös kantakaupungin alueella, mm. uimastadionilla ja lisäksi pesiä on ollut ainakin Harakan saarella ja siirtolapuutarhoissa. Vanhankaupunginlahdella tehdyn tutkimuksen perusteella supikoirien määrän kasvu lisäsi sinisorsien pesiin kohdistunutta saalistusta sekä alensi poikueiden suhteellista määrää (Väänänen ym. 2007). Siten supikoiralla vaikuttaisi olevan merkitystä kosteikkolintujen pesimismenestykseen. Vanhankaupunginlahdella vesilintujen poikastuoton on havaittu parantuneen vieraspetojen pyynnin seurauksena (Vanhankaupunginlahden lintuvesi 2006). Huomionarvoista on, että pelkästään yhden petolajin vähentäminen voi antaa sijaa toiselle, esimerkiksi ketulle, joten pienpetopyynnissä on keskityttävä alueen koko petoyhteisön vähentämiseen (Kauhala 2009). Supikoira ja kettu ovat mahdollisia raivotaudin, trikiinin ja myyräekinokokin kantajia. Raivotautia esiintyy Suomen lähialueilla Venäjällä ja Baltian maissa ja Suomessakin sitä on tavattu kotoperäisenä viimeksi vuonna 1989 (Evira 2016a). Vuodesta 1991 lähtien Suomi on kuitenkin ollut virallisesti raivotautivapaa maa (Evira 2016a). Kaakkoisrajalla maastoon levitetään lentokoneista vuosittain syöttirokotteita estämään raivotaudin pääsy Suomeen. Ihmiselle vaarallista myyräekinokokkia ei toistaiseksi ole tavattu Suomessa, mutta esimerkiksi Virossa, Tanskassa, Huippuvuorilla ja Keski-Euroopassa sitä esiintyy (Evira 2016b). Myös Länsi-Ruotsissa on tehty ensimmäiset havainnot myyräekonokokista (Evira 2016b). Loukkupyynti on yleisimmin käytetty supikoiran pyyntimenetelmä (Mikkola 2011). Pyynti vaatii riittävän määrän loukkuja sekä aikaa niiden kokemiseen, sillä metsästysasetuksen (666/1993) mukaan pyyntilaitteen käyttäminen on järjestettävä siten, että ainakin kerran vuorokaudessa voidaan todeta, onko eläin mennyt pyyntilaitteeseen. Syötteinä voidaan käyttää lähes kaikkea eläinperäistä jätettä erilaisilla hajusteaineilla tehostettuna. Aktiiviset pyyntimenetelmät, kuten luolakoirien käyttö, ovat suositeltavia loukkupyynnin ohella, sillä vanhat supikoirat eivät helposti erehdy loukkuihin (Mikkola 2011). Otollisinta aikaa loukkupyynnille on kevät, loppukesä ja alkusyksy, jolloin etenkin syksyllä saalis koostuu pääosin nuorista yksilöistä (Mikkola 2011). Keskitalvella loukkupyynti on tehotonta supikoirien vähäisen liikkumisen vuoksi. 12

13 Supikoira muutettiin vastikään haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Samalla se muuttuu rauhoittamattomaksi eläimeksi, mikä tietää muutamia laajennuksia sen pyyntitapoihin. Maanomistajalla ja metsästysoikeuden vuokranneella on edelleen oikeus supikoiran pyyntiin, mutta enää siihen ei tarvitse metsästäjätutkinnon eikä riistanhoitomaksun suorittamista. Myös keinovalon käyttö supikoiran pyynnissä sallitaan. Muutokset astuvat voimaan kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen (Vieraslajit.fi 2017). Supikoiran saalismäärät koko maassa ovat kasvaneet 90-luvun puolivälin :sta nykyiseen yli :een (Luke 2017). Myös STARA:n pienpetopyynnissä ovat vuosittaiset supikoirasaaliit kasvaneet (Kylmä & Niskala, julkaisematon) Kettu (Vulpes vulpes) Kettu on koiraeläimistä kaikkein laajimmalle levinnyt; sitä esiintyy kautta koko pohjoisen pallonpuoliskon (Fox 2007). Suomessakin kettua tavataan koko maassa, kannan ollessa tihein Etelä-Suomessa (Kauhala 1996b). Se viihtyy hyvin monenlaisessa ympäristössä aina metsien ja peltojen mosaiikista urbaaniin ympäristöön (Kauhala 1996b). Kettu on ravinnonkäytöltään hyvin samankaltainen kuin supikoira. Molemmat ovat kaikkiruokaisia, mutta kettu on enemmän riippuvainen myyristä, kun taas supikoiran ruokavaliossa suurempaa osaa näyttelevät päästäiset, selkärangattomat, raadot ja kasvit (Kauhala 1996a). Ketun riippuvuus myyristä on suurempi pohjoisessa, missä vaihtoehtoissaalista on talviaikaan vähemmän tarjolla (Weber ym. 1999). Keski-Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan myyräpopulaatioiden koko vaikuttaa ketun lisääntymiseen yhden vuoden viiveellä siten, että huonojen myyrävuosien jälkeen kettupoikueet ovat pienempiä (Lindström 1988). Myös lintujen osuus ravinnosta on ketulla suurempi kuin supikoiralla tai mäyrällä (Kauhala ym. 1999). Supikoiraa ja mäyrää petomaisempana kettu on näistä kolmesta ainoa, joka voi saalistaa terveen aikuisen jäniksen (Kauhala ym. 1999). Kettu on myös merkittävä metsäkauriin vasojen saalistaja. Ruotsissa tehdyn 14-vuotisen tutkimusten mukaan kettukannan runsaudella ja kauriinvasojen selviytymisellä oli selvä yhteys; kettujen saalistus vei korkeimmillaan yli 85 % vastasyntyneistä kauriinvasoista (Jarnemo & Liberg 2005). 13

14 Ketun lisääntymistavat vaihtelevat; usein ne ovat yksiavioisia, mutta joillain uroksilla tiedetään myös olevan useita naaraita (Fox 2007). Lisäksi kettupariskunnalla voi olla pentujen kasvatuksessa apureina lisääntymättömiä naaraita (Fox 2007). Ketun pesäluola voi olla itse kaivettu tai vanha mäyränpesä (Kauhala 1996b). Kantoaika vaihtelee päivän välillä (Fox 2007). Poikaset syntyvät huhti toukokuussa. Poikuekoko vaihtelee yhden ja kolmentoista pennun välillä, keskimääräisen poikuekoon ollessa viisi pentua (Fox 2007). Pennut jättävät pesän 4 5 viikon ikäisinä ja täysin vieroittuneita ne ovat 8 10 viikkoisina (Fox 2007). Ketun, supikoiran ja mäyrän selviytymistrategiat eroavat myös talviajan suhteen. Siinä missä supikoira ja mäyrä nukkuvat ankarina talvina talviunta, on kettu aktiivinen koko ajan ja talven ravintotilanne vaikuttaa siten enemmän sen lisääntymispanokseen keväällä (Kauhala 1996a, Kauhala ym. 1999). Toisaalta myös ravintokilpailu näiden kolmen keskikokoisen nisäkäspedon välillä vähenee talvella, mikä voi edesauttaa niiden rinnakkaiseloa samalla alueella (Kauhala ym. 1999) Näätä (Martes martes) Näätä esiintyy koko Suomessa siten, että tiheimmät kannat ovat Lapissa, Etelä-Savossa, Kaakkois-Suomessa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Suomessa (Riistakannat 2017). Näätä liikkuu pääasiassa hämärän aikaan nukkuen päivänsä puunkolossa, vanhassa oravanpesässä, kaatuneen puun alla tai louhikossa (Pulliainen & Heikkinen 1980, Krott & Lampio 1983). Näätä on hyvä kiipeilijä, vaikka valtaosan ajastaan se viettääkin maassa (Nyholm 1970, Pulliainen & Heikkinen 1980). Näätää on perinteisesti pidetty vanhojen aarnimetsien lajina, mutta se osaa käyttää ravinnonhakuunsa myös heinittyneitä hakkuualoja, joissa on korkeat myyrätiheydet (Helle 1996). Näädän ravintoon kuuluvat oravat, jänikset, myyrät, hiiret, linnut sekä niiden munat ja poikaset, haaskat ja marjat (Nyholm 1970, Krott & Lampio 1983, Helle 1996). Näätä pystyy myös kuljettamaan ja kätkemään linnunmunia päiväpiiloonsa (Nyholm 1970). Näätä voi liikkua yhden yön aikana pitkiäkin matkoja riippuen mm. lumen määrästä, ravinnon saatavuudesta ja siitä saalistavatko ne vain tietyllä elinalueella vai ovatko 14

15 ne enemmän vaeltavaa tyyppiä (Nyholm 1970). Nyholmin (1970) tutkimuksen 155 havaintoon perustuvan aineiston mukaan näädän öisin kulkeman matkan vaihteluväli oli 0 54 km/yö, missä keskiarvo oli paikallisella näädällä 8,6 km/yö ja vaeltavalla näädällä 30,7 km/yö. Näädät parittelevat heinä elokuussa, mutta viivästyneen sikiönkehityksen takia poikaset syntyvät vasta seuraavan vuoden huhtikuussa (Schwanz 2000). Poikasia on keskimäärin neljä (Schwanz 2000). Koloissa ja pöntöissä pesivät linnut altistuvat helposti näädän saalistukselle. Vanhankaupunginlahden luontovalvojana toiminut Eero Haapanen havaitsi keväällä 2013 näädän tekemiä pesätuhoja sekä uuttukyyhkyn- että telkänpöntöissä. Kuudesta uuttukyyhkyn pöntöstä oli munat tuhottu ja viidestä löytyi kuollut emo, joista kolme oli selvästi tapettuja. Telkänpöntöissä munatappioita havaittiin viidessä pöntössä (Haapanen, sähköp. tied.anto 2013). Pönttötuhojen vuoksi STARA otti näädän pyydettäväksi lajiksi syksyllä

16 2. Tutkimuksen tavoitteet Helsingin kaupungin alueella pienpetopyynnin toteutuksesta vastaa pääasiallisesti rakentamispalvelu STARA:n ympäristönhoidon yksikkö. Perinteinen STARA:n harjoittama pienpetojen loukkupyynti, jossa elävä pyytävän loukun tilanne on käytävä tarkastamassa paikan päällä vähintään kerran vuorokaudessa, vie suurilla loukkumäärillä paljon aikaa ja resursseja. Nykyaikaisilla riistakameroilla, joissa on etäohjausmahdollisuus ja reaaliaikainen kuvanlähetys, on hyvät edellytykset säästää pyyntityöhön käytettävää aikaa. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli selvittää, paljonko työaikaa säästyy Helsingin kaupungin (STARA) organisoimassa pienpetojen häkkiloukkupyynnissä, kun käyttöön otetaan reaaliaikaisesti kuvat lähettävät ja etäohjattavat riistakamerat. Riistakameroiden lähettämän tiedon avulla pyyntiresurssit voidaan kohdentaa vain toimenpiteitä vaativiin loukkuihin, eikä esimerkiksi tyhjillä loukuilla tarvitse käydä. Tämä on jo lähtökohtaisesti merkittävä etu perinteiseen riistakamerattomaan loukkupyyntiin verrattuna. Tutkimuksen toinen tavoite oli riistakameroiden avulla hankittua kuva-aineistoa hyödyntäen selvittää pienpetojen lajikohtaiset loukkuunmenotodennäköisyydet, sekä tarkastella onko niissä eroja eri pienpetolajien kesken. 3. Aineisto ja menetelmät 3.1. Pienpetopyynti Helsingin kaupungin alueella Helsingin kaupungin rakentamispalvelu STARA:n organisoima vakituinen pienpetopyynti tapahtuu kahdella linnustollisesti merkittävällä alueella; Vanhankaupunginlahdella ja Östersundomin lintuvesien alueella (ks. johdanto). Muualla kuin edellä mainituilla alueilla satunnaisesti häiriötä aiheuttavien pienpetojen eli lähinnä sairaiden yksilöiden pyynti hoidetaan pienillä kuljetettavilla häkkiloukuilla. 16

17 Pyydettäviä lajeja ovat supikoira, minkki, kettu ja näätä. Myös mäyrä on yleinen pienpeto Helsingin alueella, mutta se ei kuulu pyydettäviin lajeihin, joten loukkuun menneet mäyrät vapautetaan. Minkin pyynnissä käytetään hetitappavia rautoja. Kaikkien pyydettävien lajien osalta huomioidaan niiden metsästysajat. STARA on harjoittanut säännöllistä ammattimaista pienpetopyyntiä elävänä pyytävin häkkiloukuin Vanhankaupunginlahdella vuodesta 2010 ja Östersundomissa vuodesta Helsingin kaupungin vakituisessa pienpetopyynnissä isompien petojen (supikoira, kettu ja näätä) osalta käytössä ovat elävänä pyytävät Kanu-loukut (kuva 2). Kyseinen verkkohäkkiloukku on havaittu kaupungin käytössä pyytävimmäksi malliksi. Edelleen käytössä olevan loukkumallin mitat ovat 180 x 120 x 60 cm ja sitä on kahdella silmäkoolla 2,5 x 2,5 cm ja 5 x 5 cm. STARA:lla on otettu käyttöön myös uusi pienempi Kanu-loukkumalli (kuva 3), jonka mitat ovat vastaavasti 150 x 100 x 57 cm ja silmäkoko 2,5 x 2,5 cm. Vanhan ja uuden loukkumallin välisistä pyytävyyseroista ei voida vielä sanoa mitään varmaa, koska uudenmallisia loukkuja oli tutkimuksen ajan käytössä vain yhdessä paikassa ja se vaihdettiin vanhan huonokuntoisen Kanun tilalle kesken tutkimusjakson kesällä Syöttinä käytetään kirjolohen päitä ja myös virittämättömiä loukkuja syötitetään pienpetojen totuttamiseksi ja mahdollisten eläinten riistakamerahavainnointia varten. Vireettömän loukun syötitys on yleisintä noin viikkoa ennen pyyntikauden alkua. Myös loukkujen hajustusta harmaaketun ja minkin hajurauhasista valmistetuilla hajuaineilla on kokeiltu, mutta hajustuksen vaikutuksesta pyyntitehokkuuteen ei ole näyttöä. Sen sijaan hajusteiden huomattiin kyllä houkuttelevan pienpetoja ja myös lemmikkikoiria vuonna 2014 tehdyn saaristominkkikartoituksen perusteella. Ihmishajujen välttämiseksi loukuilla työskenneltäessä käytetään kumihanskoja. Loukut ovat perustettu kiinteille paikoille maastoon Vanhankaupunginlahden ja Östersundomin luonnonsuojelualueille ja näiden ympäristöön. Loukut sijaitsevat tyypillisesti rannan läheisyydessä, mutta muutamia loukkuja on selvästi kauempana kuivalla maalla. Pisimmillään loukun etäisyys rantaviivasta on noin 1,5 km. Maasto on pääosin reheväpohjaista sekametsää tai luhtaista rantapajukkoa. Merenpinnan korkeuden vaihtelut nostavat toisinaan vettä joidenkin loukkujen pohjalle, jolloin kyseiset loukut otetaan pois pyyntivireestä. Pyynnissä olevien loukkujen määrä vaihtelee pyyntikausittain, mutta yleensä vireessä on samanaikaisesti vähintään parikymmentä loukkua. Loukkujen 17

18 pohjat on kaivettu ja tasoitettu maahan siten, etteivät loukut ole kallellaan mihinkään suuntaan, eikä häkin verkko tunnu eläimen jalkojen alla. Loukut ovat myös varustettu stopparilla, joka lukitsee lauenneen loukun häkin etureunasta, jottei loukussa oleva eläin pysty sitä kuonollaan nostamaan ja karkaamaan reunan alta. Loukkujen sivuilla on laudoista tai maastosta kerätyistä puupölkyistä tehdyt sivuesteet, jotka ohjaavat eläimet kulkemaan loukkuun vain etupäädyn kautta. Näin pystytään estämään sivukautta loukkuun yrittävän eläimen jääminen laukeavan loukun väliin. Samasta syystä itse syötti laukaisulankoineen on sijoitettu loukun takaosaan. Syötin pitää kuitenkin olla hieman irti takaseinästä, koska muuten eläimet saattavat repiä syöttiä verkon läpi tai yrittävät kaivaa alakautta tietään syötin luo. Kaivamista on joissain tapauksissa yritetty hillitä loukun taakse asetetuilla pölkyillä tms. esteillä. Kanuissa on joka tapauksessa pohjaverkko, joten eläimet eivät pääse kaivautumaan loukkuun tai loukusta pois. Kuva 2. Lauennut Kanu-loukku, jossa sisällä kaksi varista (kuva: Tapani Kylmä). 18

19 Kuva 3. Uudenmallinen vireessä oleva Kanu (kuva: Tapani Kylmä). Loukkujen kokemiseen osallistui pääsääntöisesti kaksi henkilöä, tutkimuksen tekijä, sekä tutkimukseen liittymätön STARA:n pienpetopyytäjä. Koska yksi tutkimuksen tavoitteista oli selvittää kamerallisen pyynnin ajallinen säästö kamerattomaan verrattuna, työaika-aineisto kerättiin vain tutkimuksen tekijän osalta. Pyyntitehokkuuden kannalta kahden pyytäjän menetelmä oli loistava; loukkuja ei tarvinnut sulkea viikonloppuja varten, vaan pyynti toimi tauotta läpi koko pyyntikauden keväisin ja syksyisin, lukuun ottamatta parin viikon taukoa pyyntikausien keskellä. Loukkuunmenotodennäköisyys -aineisto saatiin pääosin tutkimuksen tekijän loukkupäivistä, mutta aineiston luotettavuuden kasvattamiseksi sitä täydennettiin toisen pyytäjän loukkupäivien kuvia tulkitsemalla ( loukkupäivää). 19

20 3.2. Tutkimuksen valmistelu Tutkimuksen mahdollistamiseksi maastossa oleville Kanu-loukuille asennettiin kuvat lähettävät riistakamerat, joiden optimaalisen toiminnan löytäminen oli STARA:n kannalta ykkösprioriteetti, kun samalla tutkimuksen tekijä sai kattavan aineiston tutkimuskysymysten selvittämiseksi. Tutkimuksen tekijä vastasi riistakameroiden toimintakuntoon laittamisesta oikeine asetuksineen, niiden asennuksesta maastoon, sekä suunta-antennien ja niiden tolppien asennuksesta. Kyseisen riistakameramallin toiminnasta oli kertynyt kokemusta vuonna 2014 tehdystä Helsingin edustan saarien ja luotojen minkkikartoituksesta (kuva 4), jolloin jo pääosin löydettiin toimivimmat ja kuvanlähetyksen kannalta varmimmat asetukset (Kylmä, julkaisematon). Kuva 4. Helsingin edustan saariston minkkikartoitusta varten saarille ja luodoille vietiin mäntyparrusta sahattu, kahdesta suunnasta läpi porattu hajuposti, johon hajusteaine sijoitettiin säältä suojaan. Riistakamera kiinnitettiin vedellä täytettyyn aurinkovarjon jalkaan (kuva: Tapani Kylmä). 20

21 Riistakamerana toimi UOVision UM565-SMS (GPRS) etäohjattava ja kuvat lähettävä kamera inframustalla salamalla. Inframusta salama on yökuvauksessa huomaamaton, eikä näin ollen säikytä kuvattavia eläimiä. Pienenä huomiona kamerasta kuuluu vaimea sulkimen naksahdus kuvanottohetkelle, mutta kyseinen ominaisuus ei näyttänyt karkottavan eläimiä. Kameralla pystyy ottamaan tarvittaessa myös videokuvaa, mutta kyseistä toimintoa ei tässä tutkimuksessa käytetty. Tutkimuksen ja pienpetopyynnin kannalta kameroiden tärkein ominaisuus oli kuvien lähetys GPRS-datayhteyden kautta sähköpostiin tai vaihtoehtoisesti MMS-viestinä puhelimeen. Datayhteyden kautta saatiin resoluutioltaan parempi kuva, vaikkakin täyden resoluution kuvat tallentuvat ainoastaan kameran SD-kortille. Toinen tärkeä ominaisuus oli kameroiden etäohjaus ennalta määritetyillä matkapuhelimilla. Tällöin kameroilta voitiin pyytää kuvaa ja paikkatietoa, kytkeä liiketunnistin päälle/pois ja niin edelleen. Kamerat asetettiin lähettämään kuvat välittömästi liiketunnistimen aktivoituessa siten, että seuraavan kuvanoton välillä oli vähintään kolmen minuutin viive. Näin voitiin välttää tilanne, jossa kameran lähetys menisi tukkoon, mikäli kameran edessä olisi jatkuvaa liikettä. Lisäksi kamerat asetettiin lähettämään kuva aina kahdeksan tunnin välein, jolloin voitiin varmistaa mahdollisen liiketunnistimen toimintahäiriön sattuessa loukun tilanne. Ensimmäinen näistä kuvista tuli aamulla klo 7.00 jälkeen ja se oli loukkupyynnin kannalta tärkein kuva, sillä kyseiset kuvat läpikäymällä voitiin todeta sen päivän toimenpiteitä vaativat loukkutapahtumat (eläimet, loukku lauennut, ei kuvaa jne.). Mikäli kuvaa ei seitsemältä tullut, käytettiin kameran etäohjausta ja lähetettiin matkapuhelimella kyseiselle riistakameralle kuvapyyntö. Jos kuvaa ei saatu pyynnöistä huolimatta (pyyntikirjanpidon kohta E, ks. taulukko 3), oli riistakameran luona käytävä selvittämässä toimintahäiriön syy ja samalla tarkistettava loukun tilanne. Muina asetuksina käytettiin 8 megapikselin kuvatarkkuutta, kolmen kuvan sarjaa, 6 metrin salamaa (30 lediä toiminnassa yökuvauksen aikana), normaalia liiketunnistimen herkkyyttä (valittavissa matala, normaali tai herkkä) ja lähetettävän kuvan maksimikokona 60 kilotavua. Kamerat suojattiin salasanalla. Sisäisenä tallennustilana toimi 8 gigatavun SD-muistikortti. Kamerat asennettiin 0,5 5 metrin päähän loukuista joko puuhun tai sopivan puun puuttuessa varta vasten pystytettyyn tolppaan ja lukittiin vaijerilukolla (kuva 5). Lukituksesta huolimatta aineiston keruun aikana (kesä 2015 kevät 2017) kolme kameraa varastettiin. Varastettujen kameroiden määrä on vähäinen siihen nähden, miten vilkasta ihmisten liikkuminen oli varsinkin tiettyjen loukkujen läheisyydessä. 21

22 Kuva 5. Riistakamera kiinnitettynä maahan juntattuun puiseen tolppaan. Myös suunta-antennin terästolppa näkyy kuvassa (kuva: Tapani Kylmä). Kuvien pyytämisessä oli toisinaan satunnaisia ongelmia, jotka saattoivat johtua matkapuhelinverkon peittävyydestä. Esimerkiksi tietyltä kameralta saattoi joutua pyytämään kuvaa useaan kertaan, ennen kuin kamera suostui lähettämään kuvan. Toisinaan myös pyydetty paikkatieto antoi odottaa itseään useita tunteja, kunnes esimerkiksi pyydettäessä uutta kuvaa tuli myös tämä paikkatieto. Kyseinen ominaisuus saattaa viitata myös siihen, että kamera ei aina syystä tai toisesta pysty lähettämään myöskään liiketunnistimen aktivoimaa kuvaa. Myöhemmät kokeilut osoittivat, että tehoantennin ja erillisen maston käyttö lisäsi kameroiden toimintavarmuutta heikon kuuluvuuden ja epävarman toimivuuden alueilla. Tehoantennin avulla kuvapyyntö saatiin toimimaan myös sellaisten paikkojen osalta, missä kamerat eivät aiemmin suostuneet lähettämään pyydettyä kuvaa. 22

23 3.3. Aineiston keruu Aineiston keruu aloitettiin Kyseisen kesän 2015 aineiston viimeinen merkintä kirjattiin 10. heinäkuuta. Tämän jälkeen aineistoa kerättiin aina kevät- ja syyspyyntikausien aikana. Aineiston keruu päättyi Aineisto kerättiin niiltä päiviltä, joina vähintään yksi loukku oli pyyntivireessä ja kamera kuvaamassa kyseistä loukkua. Näitä loukkupäiviä kertyi koko jakson aikana 133. Pyyntipäiviä kertyi vastaavasti Jos loukkuja piti sulkea kesken pyyntikauden, jätettiin kamerat kuitenkin kuvaamaan suljettuja loukkuja mahdollisten eläinhavaintojen vuoksi Riistakamera-avusteinen pienpetopyynti Ensimmäinen tutkimuskysymys oli, miten paljon työaikaa säästyy riistakameraavusteisessa pienpetopyynnissä elävän pyytävin loukuin verrattuna perinteiseen pyyntiin ilman kameroita. Tätä varten keräsin työaika-aineistoa loukkukäyntien osalta (taulukko 1) sekä loukkujen välisiltä siirtymiltä (taulukko 2). Aikojen mittaamiseen käytin älypuhelimen sekuntikelloa ja pyöristin ajat lähimpään minuuttiin. Mitatut ajat ovat nk. tehokasta työaikaa, eli ne eivät sisällä kahvitaukoja, ulkoilijoiden kysymyksiin vastaamisia, eivätkä muitakaan varsinaiseen pyyntityöhön liittymättömiä asioita. Siirtymien osalta kello lähti käyntiin edelliseltä loukulta lähtiessä ja pysähtyi seuraavalle loukulle saapuessa. Siirtymien välissä ei ollut tarkoitus kellottaa mahdollisimman nopeita aikoja, vaan liikkua loukkujen välit normaaliin työtahtiin. Esimerkiksi työpuheluun vastaamisen ajaksi sekuntikello laitettiin tauolle ja puhelun jälkeen siirtymistä jatkettiin. Vastaavasti loukkutapahtumien osalta aika alkoi loukulle saapumisesta ja päättyi, kun loukkutapahtuma oli ohi, eli kun esimerkiksi mahdollinen pienpeto oli lopetettu ja säkitetty, sekä loukku uudelleen syötitetty ja vireessä. Muita mahdollisia loukkutapahtumia olivat loukun rakenteen korjaus, kameran toiminnan tarkastaminen mahdollisessa häiriötilanteessa, syötin vaihto, kameran paristojen vaihto, sekä muut loukun ja/tai riistakameran pyyntikunnon varmistamiseen liittyvät toimenpiteet. Siirtymiä tai loukuilla kuluneita aikoja ei mitattu jokaiselta loukkupäivältä, koska loukkupäiviä koko aineiston keruun aikana (kesä 2015 kevät 2017) oli 133, eikä olisi 23

24 ollut mielekästä kuluttaa näin monen päivän työaikaa samojen satunnaistettujen arvojen mittaamiseen. Aineistoa kerättiin kuitenkin koko tutkimusjaksolta, eikä vain esimerkiksi 2015 kesältä. Jotta edellä mainittua työaika-aineistoa pystyisi hyödyntämään, tarvittiin vielä eri loukkutapahtumien esiintymistodennäköisyydet (frekvenssit). Toisin kuin työaikaaineistoa kerättäessä, loukkutapahtumia ei poimittu satunnaisesti, vaan ne olivat pyyntikirjanpidon olennainen osa ja siten koko jakson (kesä 2015 kevät 2017) kaikki loukkutapahtumat ja niistä lasketut pyyntipäiväkohtaiset frekvenssit ovat tiedossa (taulukko 3). Näitä frekvenssejä hyödyntämällä pystyttiin laskemaan eri kuvitteellisten työpäivien työajat riistakameroita apuna käyttäen ja ilman, jolloin saatiin vertailukelpoinen aineisto kyseisten pyyntimuotojen välille Pienpetojen loukkuunmenotodennäköisyydet Tutkimuksen toinen tavoite oli selvittää, mitkä ovat eri pienpetolajien loukkuunmenotodennäköisyydet ja onko eri lajien loukkuunmenotodennäköisyyksissä eroja. Kameraaineiston laajuuden ansiosta tutkimuskysymystä oli helppo lähestyä; aineisto sisälsi kaikki tutkimuksen tekijän loukkupäivät (133 päivää) koko aineiston keruun ajalta ja lisäksi täydennyksenä vielä toisen STARA:n pienpetopyyjän 34 satunnaisesti poimittua loukkupäivää. Aineiston heterogeenisyyttä lisää sen ajallinen laajuus koko kolmen vuoden tutkimusjaksolta, sekä eri vuodenaikojen esiintyminen aineistossa. Näin ollen esimerkiksi syyskauden nuoret ja reviiriään etsivät yksilöt eivät yksinään anna vinoutunutta kuvaa eri pienpetolajien loukkuunmenotodennäköisyyksistä. Kolmen vuoden jaksolla myös lajien väliset tiheyssuhteet vaihtelevat, joten tietyn lajin dominointi tiettynä aikana ei myöskään aiheuta niin paljon vinoumaa aineistoon. Aineiston pienpetohavainnot (ks. taulukko 5. kohta havainnot) on tehty vain pyytävistä loukuista. Havainto-osio sisältää vain pelkät loukkua laukaisemattomat pienpetohavainnot ja mikäli pienpeto on laukaissut loukun, on se silloin kirjattu aineistossa kohtaan saalis. Havaintoja pienpedoista saatiin tietysti myös suljetuista (ei pyyntivireessä) loukuista, mutta näitä ei huomioitu aineistossa. Jos loukku on jo pienpedon vuoksi lau- 24

25 ennut (saalis), ei loukulle tullutta toista eläintä ole enää tällöin kirjattu havainnoksi, vaan loukku on kuin mikä tahansa suljettu loukku (kuva 6). Kuva 6. Mäyrä on jäänyt saaliiksi supikoiran tutkiessa tilannetta loukun ulkopuolella. Kuvassa näkyy myös kameran tiedot kuten kameran numero, päivämäärä ja kellonaika, lämpötila ja paristojen varaus. Aineiston kohta saalis sisältää kaikki loukun laukaisseet pienpedot huolimatta siitä, onko eläin päässyt esimerkiksi karkaamaan loukusta myöhemmin. Karanneiden osuus on kuitenkin pieni ja johtuu yleensä siitä, ettei loukun etustoppari ole lukkiutunut kunnolla (lumi tms. este) ja eläin on päässyt kaivautumaan loukun etunurkasta. Huomionarvoista on, että näädät karkaavat aina isosilmäisestä (5 x 5 cm) Kanusta, joita STA- RA:llakin on käytössä muutamia. Suurin osa STARA:n loukuista on kuitenkin pienisilmäisiä Kanuja. Riistakamera-aineistosta selvisi myös, että peto saattaa käydä loukun sisällä ja oleilla siellä pitkäänkin loukkua laukaisematta. Varsinkin näädillä oli taipumusta syödä syöttiä paikallaan yrittämättä repiä sitä ulos, jolloin loukku ei päässyt laukeamaan. Tällaisessa tapauksessa eläin on kirjattu havainnoksi. 25

26 Aineistoa voidaan pitää riippumattomana; loukkuun pyyntiaikana menneet pienpedot ovat mäyrää lukuun ottamatta lopetettu niiden metsästysasetuksessa (2017) säädetyn pyyntiajan mukaan, joten kyseiset yksilöt eivät luonnollisestikaan mene loukkuun enää toista kertaa. Pyyntiajoista johtuen syyspyyntikauden alkupuolella (31.10 asti) loukkuun menneet näädät on vapautettu, kuten myös 1.4. jälkeen saadut näädät. Ketun osalta kevätkauden loppupuolella (15.4 jälkeen) pyydetyt yksilöt on vapautettu. Kaikki vapautetut mäyrät ja näädät on merkattu karjanmerkkausväreillä (spray), jotta uudelleen loukkuun menevät yksilöt voidaan tunnistaa. Värimerkkauksessa käytössä ollut kolmen värin merkintätapa antaa olettaa, että varsinkin mäyrät menevät kovin helposti uudelleen loukkuun; jo kaikilla kolmella värillä värjätyt yksilöt eivät ole harvinaisia. Väri myös näyttää pysyvän mäyrien turkissa varsin hyvin, sillä kevätkaudella on tavattu edellisenä syksynä värjättyjä yksilöitä. Uudelleen loukkuun menevät yksilöt saattavat lisätä saalis havaintojen riippuvuutta mäyrillä, mikäli taustalla on mäyrien oppiminen toimintamalliin, jossa loukuilta saa helppoa ravintoa ja pääsee lopulta aina vapauteen. 26

27 4. Tulokset 4.1. Riistakamera-avusteinen pienpetopyynti Riistakamera-aineistoa kerättäessä tapahtumat loukuilla vaihtelivat satunnaisesti, eivätkä esimerkiksi siirtymäreitit siten noudattaneet mitään vakiokaavaa tai tiettyä kulkujärjestystä loukulta toiselle. Näin ollen sekä Vanhankaupunginlahden (Viikki), että Östersundomin sisäisten siirtymien keskiarvot ovat riittävästi satunnaistetut (n -Viikki: 47, n - Öst 62) (tauluko 1). Taulukko 1. Loukkukäynneillä kuluneet ajat, otoskoot, keskiarvot, keskihajonnat, moodit, luottamusvälit (95 %), sekä minimi- ja maksimiajat. Seuraavassa osassa on selitettynä, mitä kukin taulukossa 1 mainittu loukkutapahtuma käytännössä tarkoittaa ja mistä seikoista kyseisen tapahtuman ajallinen keskihajonta (s) muodostuu: Eläin loukussa: loukussa olevan pienpedon lopettaminen tai värjäys ja vapaaksi päästäminen. Syötti on vaihdettu tarvittaessa, mutta kyseistä toimenpidettä ei ole tällöin merkitty kohtaan Syötitys, vaan se on laskettu mukaan koko Eläin loukussa -tapahtumaan kuluneeseen aikaan. Kyseinen tapahtuma sisältää jonkin verran hajontaa, sillä esimerkiksi lopetustilanteessa eläimen pitää antaa rauhoittua hyvän osuman mahdollistamiseksi ja toisaalta peto on voinut syöttiä riuhtoessaan katkaista laukaisulangan, joka täytyy tällöin uusia. Syötitys tarkoittaa loukun uudelleensyötitystä tilanteessa, kun loukussa ei ole saalista. Syötti on voinut mennä vanhaksi tai sitten kuvista selviää, että pienpeto on käynyt ruokailemassa loukun sisällä repimättä itse syöttiä, jol- 27

28 loin loukku ei ole lauennut. Syötitys on rutiinitoimenpide ja siten sen keskihajonta on pieni. Rakenteen korjaus: loukun toimintaan liittyvän rakenteen, esimerkiksi sivuohjureiden, laukaisulaitteen tai häkin vaurioiden korjaus. Eläin on myös voinut yrittää kaivautua loukun pohjan läpi ja siten siirtänyt maa-aineista pohjaverkon päältä pois, jolloin pohjaverkko täytyy peittää uudelleen. Loukun rakenteen korjaukseen liittyvät toimenpiteet sisältävät ajallisesti eniten hajontaa, sillä vaurioiden laatu vaihtelee, eikä yksiselitteistä korjaustoimenpidettä siten ole. Kameran säätö: kameran toimintahäiriöstä johtuva tapahtuma. Kameran toimintakuntoon laitto vaatii lähes aina kameran kannen avaamista ja asetusten tarkistamista, mahdollisesti myös sim-kortin irrottamista. Toimenpide voi olla yksinkertainen ja nopea tai enemmän työtä vaativa ja siksi sen keskihajonta on melko suuri. Paristojen vaihto: pelkkä kameran paristojen (12 x AA) vaihto ilman muita säätötoimenpiteitä. Paristojen vaihdon yhteydessä täytyy aina odottaa, että kamera toimittaa uusimman kuvan sähköpostiin, ja lähinnä tästä syystä toimenpiteeseen kuluva aika vaihteli välillä 3 7 min. Keskihajonta kyseisessä toimenpiteessä on silti melko pieni. Taulukko 2. Loukkujen välisiin siirtymiin kuluneet ajat, otoskoot, keskiarvot, keskihajonnat, moodit, luottamusvälit (95 %), sekä siirtymien minimi- ja maksimiajat eriteltyinä Viikin sisäisiin, Östersundomin sisäisiin, sekä näiden kahden alueen välisiin ja tukikohdan välisiin siirtymiin. Koko pyyntijakson kaikki loukkutapahtumat ja niistä lasketut pyyntipäiväkohtaiset frekvenssit on esitetty taulukossa 3. Näistä frekvensseistä lasketut loukkutapahtumiin ja loukkujen välisiin siirtymiin kuluvat ajat (työpäivän kokonaispituus) eri loukkumäärillä sekä riistakamera-avusteiselle että kamerattomalle loukkupyynnille on esitetty kuvissa 7 ja 8 sekä taulukossa 4. 28

29 Taulukko 3. Kooste koko pyyntijakson (kesä 2015 kevät 2017) kaikista loukkutapahtumista ja niistä lasketuista pyyntipäiväkohtaisista frekvensseistä. Kohta Muut sisältää mm. karanneista eläimistä johtuvat loukkukäynnit. Tapahtumafrekvenssi on laskennallinen todennäköisyys mille tahansa loukkutapahtumalle riistakamera-avusteisessa pyynnissä. Tapahtumafrekvenssissä ei ole huomioitu pyyntikirjanpidon kohtaa E, joka tarkoittaa tilannetta, jossa kamera ei ole lähettänyt kuvaa aamuseitsemän jälkeen, eikä myöskään vastaa kuvapyyntöön. Tällainen tilanne vaatii joka tapauksessa kameralla käyntiä ja toimintakuntoon laittoa, eli kyseinen tapahtuma on tällöin merkattu pyyntikirjanpitoon myös kohtaan Kameran säätö (K), josta laskettu frekvenssi on mukana kaikkien tapahtumien frekvenssissä. 29

30 Kuva 7. Tehokkaiden työminuuttien määrä kuudella eri laskennallisella työpäivällä. Työpäivät A1 ja A2 sisältävät kymmenen pyytävää Kanu-loukkua Viikissä ja kymmenen loukkua Östersundomissa siten, että A1:ssa on käytössä riistakamerat ja A2:ssa pyynti tapahtuu ilman kameroita. Vastaavasti työpäivien B1 ja B2 loukkumäärät ovat 12 loukkua Viikissä ja 12 loukkua Östersundomissa ja työpäivien C1 ja C2 15 loukkua Viikissä ja 15 loukkua Östersundomissa. Huomionarvoista on etenkin siirtymiin kuluva aika riistakamerattomassa pyynnissä, joka on huomattavasti kamera-avusteista pyyntiä suurempi, koska jokaisella pyyntivireessä olevalla loukulla täytyy käydä varmistamassa tilanne. Kamera-avusteisessa pyynnissä reagoidaan vain kunkin loukun reaaliaikaisen tilanteen mukaan (eläin, mahdollinen uudelleensyötitys jne.), eikä turhia loukkukäyntejä tule. Riistakamera-avusteisessa pyynnissä loukkumäärän kasvaessa kasvaa myös ajansäästön suhde näiden kahden pyyntimuodon kesken (kuva 8). Perinteisessä riistakamerattomassa pyynnissä kolmellakymmenellä loukulla työaikaa kuluu lähes kolminkertainen määrä kameralliseen pyyntiin verrattuna. 30

31 Taulukko 4. Laskennallisia loukkutapahtumiin ja siirtymiin kuluvia aikoja eri loukkuasetuksin (ajat minuutteina). Loukkutilanne kuvaa Vanhankaupunginlahdella ja Östersundomissa pyyntivireessä olevien loukkujen määrää. Ei kameroita / kamerat -suhde 3,50 3,00 y = 0,2403x + 1,2263 R² = 0,9936 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0, Loukkujen määrä, kpl Kuva 8. Riistakamera-avusteisen ja kamerattoman pienpetopyynnin pyyntiaikojen suhde eri loukkumäärillä. 31

32 4.2. Pienpetojen loukkuunmenotodennäköisyydet Eri pienpetojen loukkuunmenotodennäköisyydet tässä tutkimuksessa olivat seuraavat: supikoira 55 %, mäyrä 57 %, kettu 12 %, näätä 38 % ja kaikki lajit yhteensä 42 % (taulukko 5). Kuten aineistossa ja menetelmissä mainittiin, saattavat aiemmin loukusta vapautetut mäyrät mennä uudestaan loukkuun, mikä nostanee hieman loukkuunmenotodennäisyyttä mäyrän kohdalla. Tästä huolimatta mäyrän loukkuunmenotodennäköisyys ei ole kuin kaksi prosenttiyksikköä supikoiraa korkeampi. Taulukko 5. Koko pyyntijakson (kesä 2015 kevät 2017) loukkuunmenotodennäköisyydet lajeittain täydennettynä toisen pienpetopyytäjän satunnaisesti valituilla 34 loukkupäivällä. Tiettyinä pyyntikausina esimerkiksi ketulla ja näädällä esiintyvät nollatodennäköisyydet ja vastaavasti näädällä kesän % -todennäköisyys johtuvat kyseisten eläinten vähäisistä havainnoista kyseisinä pyyntikausina, jolloin sattumalla on suuri vaikutus tuloksiin. Koko pyyntijakson aikana saaliiksi saatiin myös yksi minkki, mutta kyseisestä yksilöstä ei ollut järkevää laskea loukkuunmenotodennäköisyyttä minkille, eikä Kanu-loukku muutoinkaan ole ensisijainen pyydys minkille. 32

33 Lajienväliset loukkuunmenotodennäköisyydet testattiin χ 2 testillä (taulukko 6). Ensin testattiin eroavuudet kaikkien lajien kesken, josta saatiin erittäin merkitsevä ero (p < 0,001). Lajipareja vertailtaessa supikoiran (55 %, n = 96) ja mäyrän välillä ei havaittu merkitsevää eroa (p = 0,805). Erittäin merkitsevät erot (p < 0,001) löytyivät lajiparien supikoira/kettu, mäyrä/kettu ja kettu/näätä väliltä. Vertailtaessa näätää (38 %, n = 53) supikoiraan ja mäyrään, olivat erot vähäisempiä (supikoira/näätä, p = 0,041) (mäyrä/näätä, p = 0,021), mutta tulokset viittaisivat silti eroihin näiden lajiparien kesken. Taulukko 6. χ 2 -testin testisuureen (χ 2 ) arvot, vapausasteet (df) ja p-arvot kaikkien lajien välillä sekä lajipareittain. 5. Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset 5.1. Riistakamera-avusteinen pyynti verrattuna kamerattomaan pyyntiin Loukuilla kuluvat ajat ovat riistakamera-avusteisessa ja riistakamerattomassa pienpetopyynnissä lähes samat, mutta kamerallisessa pyynnissä lisäminuutteja kertyy itse riistakameroiden toiminnasta huolehtimisesta. Suurin ero näiden kahden pyyntimuodon kesken muodostuu kuitenkin loukkujen välisistä siirtymisistä, koska riistakamerattomassa pyynnissä täytyy jokaisella pyyntivireessä olevalla loukulla käydä tarkistamassa loukun tilanne kerran päivässä, kun taas riistakameroiden avulla voidaan turhat loukkukäynnit jättää tekemättä. Riistakameroilla saavutettava pyyntityön ajallinen säästö kasvaa loukkumäärän kasvaessa ja esimerkiksi kuudella vireessä olevalla loukulla kuluu perinteisellä menetelmällä 1,5-kertaa enemmän aikaa verrattuna riistakamera-avusteiseen pyyntiin. Siten samoilla pyyntiresursseilla on riistakameroita apuna käyttäen mahdollista saavuttaa suurempi pyyntiteho, eli käytännössä pitää enemmän loukkuja vireessä. 33