Kuuden asemakaava-alueen luontoselvitykset 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuuden asemakaava-alueen luontoselvitykset 2013"

Transkriptio

1 Kuuden asemakaava-alueen luontoselvitykset 2013 Pekka Sundell

2 Siirin lehto Kohteet Kantolanniemi ja Luukkaanlahti Eteläranta Varikonniemi ja asemanseutu Aulangon siirtolapuutarha Suosaari

3 Mitä selvitettiin? Liito-orava (Siirin lehto & Aulangon siirtolapuutarha) Viitasammakko (kaikki alueet) Linnusto (kaikki alueet) Lepakot (ei Suosaari)

4

5 L ä h t ö k o h t i a : V i i t a s a m m a k k o s e l v i t y s Esiintymät (lisääntymis- ja levähdyspaikat) tulee säästää Viitasammakko tavallisen sammakon näköinen laji Elää osan vuotta vesiympäristössä ja osan maalla lisääntymislammikoiden ympärillä Luotettavimmin selvitettävissä soidinaikaan äänen perusteella Huom. Olosuhteet! Talvehtivat pääasiassa lampien ja lammikoiden pohjamudassa

6 L ä h t ö k o h t i a : V i i t a s a m m a k k o s e l v i t y s Ilmakuvatarkastelun pohjalta arvioitiin sopivia elinympäristöjä ja käyntikohteita Kaikki alueet tarkastettiin myös maastossa, jotta mahdolliset ilmakuvissa näkymättömät pienet lampareet ja ojat saatiin kartoitetuiksi Lajin soitin alku varmistettiin muualla Selvitys kävellen ja pysähtymällä välillä kuuntelemaan soidinääniä sekä etsimällä kutuklimppejä Menetelmän ongelmia

7

8 Tu l o k s e t : V i i t a s a m m a k k o s e l v i t y s

9 Tu l o k s e t : V i i t a s a m m a k k o s e l v i t y s

10

11 S u o s i t u k s e t : V i i t a s a m m a k o t Kantolanniemen Luukkaanlahden ja Varikonniemen luhtarannat tulee rajata rakennettavien alueiden ulkopuolelle (n. 150 m) Etelärannan länsiosan luhtaranta tulee säilyttää Suosaari: Kapea kulkuyhteys Vanajavedeltä itään Kutilanjokea pitkin Katumajärvelle tulee säilyttää Siirin ja Aulangon kulkuyhteyksien tärkeys riippuvainen ympäröivien alueiden viitasammakon esiintymisestä

12 Tulokset: Pohjoistenlahden viitasammakkoselvitys

13 Tulokset: Pohjoistenlahden viitasammakkoselvitys Pohjoistenlahden viitasammkkokanta on runsas Sopiva elinympäristö on laaja ja yhtenäinen Tärkeimmät soidinalueet ovat lahden itä- ja etelärannalla Länsiranta on karu ja ilmeisen syvä, eikä siellä havaittu viitasammakoita

14 Muutokset kunnostussuunnitelmassa ehdotettuihin toimiin Ruoppausmassoja ei läjitetä viitasammakon soidinalueelle Kulkuyhteyksien turvaaminen: käytävät lintuvesisaarekkeiden väliin sekä saarekkeiden ja rannan väliin Viitasammakon asuttamien kosteikkoalueiden maapohjaa ei tiivistetä eikä virtaamaa muuteta Rantametsiköitä ei hakata paljaaksi, vaan harvennetaan laikuittain

15 Tu l o k s e t : L e p a k k o s e l v i t y s

16 Tu l o k s e t : L e p a k k o s e l v i t y s

17 Tu l o k s e t : L e p a k k o s e l v i t y s

18

19 S u o s i t u k s e t : L e p a k o t Luokka I: Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilyttäminen Luokka II: Tärkeiden ruokailualueiden ja siirtymäreittien säilyttäminen Valaistuksen & hämäräsuojavyöhykkeiden suunnittelu, hajavalon välttäminen Elinympäristökuvioita yhdistävien puukujien, pensasaitarivien ja holvimaisten metsäpolkujen säilyttäminen & luominen

20 L ä h t ö k o h t i a : L i n n u s t o s e l v i t y s Linnustollisesti arvokkaat alueet, rauhoitettut, uhanalaisten, silmälläpidettävät, EU:n lintudirektiivin liitteen I ja muut huomionarvoiset lintulajit Kaikki huomionarvoiset lajit & pesintään viittaava käyttäytyminen merkittiin kartoille Kolme selvityskäyntiä eri aikaan saapuvien lajien tavoittamiseksi Alueet kuljettiin siten, ettei mikään kohta ei jäänyt yli 50 metrin päähän pysähdellen vähän väliä kuuntelemaan

21 L ä h t ö k o h t i a : L i n n u s t o s e l v i t y s Vesilinnut laskettiin tähystämällä Etelärannan ja Kantolanniemen Luukkaanlahden laskenta-alueisiin kuuluvat vesialueet kiikarilla hyviltä näköalapaikoilta Yöaktiivisia lajit kuunneltiin kesäkuun puolivälissä kahtena yönä autolla pysähtelemällä kuuntelemaan sekä kävelemällä lenkkejä alueilla, jotka jäivät liian kauas autolla ajettavista paikoista Painotettiin todennäköisiä yölaulajien elinympäristöjä

22 Tu l o k s e t : L i n n u s t o s e l v i t y s

23 Tu l o k s e t : L i n n u s t o s e l v i t y s

24 Tu l o k s e t : L i n n u s t o s e l v i t y s

25 Tu l o k s e t : L i n n u s t o s e l v i t y s

26

27

28 S u o s i t u k s e t : L i n n u t Siirin rakentaminen heikentää linnuston suojeluarvoa paikallisessa mittakaavassa, koska lähes kaikkien arvokkaimpien lajien (palokärki, pyy, punavarpunen, puukiipijä, tiltaltti) elinolojen ennakoidaan heikentyvän. Toisaalta näiden lajien kanta on kohtalaisen suuri ja elinvoimainen niin alueellisesti Hämeenlinnan seudulla kuin Etelä-Suomessa yleisestikin

29 S u o s i t u k s e t : L i n n u t Siirin vanhahko kuusimetsäalue & jokivarsi arvokkaimmat elinympäristöt; osia niitystä voisi vuosittain niittää Kantolanniemi Luukkaanlahden Virvelin edustan naurulokkiyhdyskunta suojeltava häirinnältä ja veneiden aallokolta maihinnousukieltokyltein & vesiliikenteen nopeusrajoituksin Etelärannan puiston laji- ja yksilömäärien kasvattaminen istuttamalla tiheitä pensaikkoja; Vikmaninlahden pohjukan ruoikkolaikku ja muu luonnonkasvillisuus tulisi säilyttää

30 S u o s i t u k s e t : L i n n u t Pääosa Varikonniemestä säilytetään lehtometsänä, lahopuustoa lisätään, ei uusia kulkuväyliä nykyistä lähemmäksi rantaa Aulangon vanhan metsän säilyttäminen, pönttöjä & tekopesiä petolinnuille, ei uusia polkuja, Vohtenoisten niitystä osa jätetään pikkulepinkäisen elinympäristöksi Suosaaren eteläpuolisko säilytetään nykyisellään, lahopuustoa lisätään

31 Kiitos mielenkiinnosta!

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.5.2015 P21428P006 Raportti 1 (10) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuuden asemakaava-alueen viitasammakkoselvitys vuonna 2013

Hämeenlinnan kuuden asemakaava-alueen viitasammakkoselvitys vuonna 2013 Hämeenlinnan kuuden asemakaava-alueen viitasammakkoselvitys vuonna 2013 Espoo 2013 Hämeenlinnan kuuden asemakaava-alueen viitasammakkoselvitys 2013 1 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO...1 TIIVISTELMÄ...2

Lisätiedot

Tampereen kantakaupungin viitasammakkoselvitys 2011 Iidesjärvi Tekolammikot

Tampereen kantakaupungin viitasammakkoselvitys 2011 Iidesjärvi Tekolammikot Tampereen kantakaupungin viitasammakkoselvitys 2011 Iidesjärvi Tekolammikot Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen/ Ympäristönsuojeluyksikkö Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pekka Rintamäki

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

Siirin II:n asemakaavoitettavan alueen luontovaikutusarviointi

Siirin II:n asemakaavoitettavan alueen luontovaikutusarviointi 1 (9) Siirin II:n asemakaavoitettavan alueen luontovaikutusarviointi Johdanto Siiri II on yksi kuudesta alueesta, joille Hämeenlinnan kaupunki on laatimassa asemakaavaa ja joilla Faunatica Oy toteutti

Lisätiedot

Storträsket-Furusbacken

Storträsket-Furusbacken Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 3 Topografia 3 Kallioperä 4 Maaperä 4 Maanpeite 5 Pohjavesialueet 5 Selvitysalueen luontokohteet Luontokohteet

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Metsälain mukaiset

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

Hämeenlinnan asemakaava-alueiden linnustoselvitys vuonna 2013

Hämeenlinnan asemakaava-alueiden linnustoselvitys vuonna 2013 Hämeenlinnan asemakaava-alueiden linnustoselvitys vuonna 2013 Espoo 2013 Hämeenlinnan asemakaava-alueiden linnustoselvitys vuonna 2013 1 Sisällysluettelo TIIVISTELMÄ... 2 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET JA

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Rääkkylän kunta ORIVEDEN RANTAYLEISKAAVA. Viitasammakkoselvitys 0611-P12044

FCG Finnish Consulting Group Oy. Rääkkylän kunta ORIVEDEN RANTAYLEISKAAVA. Viitasammakkoselvitys 0611-P12044 FCG Finnish Consulting Group Oy Rääkkylän kunta ORIVEDEN RANTAYLEISKAAVA Viitasammakkoselvitys 12.5.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Viitasammakkoselvitys I 12.5.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

Lepakkokartoitusohjeet

Lepakkokartoitusohjeet Lepakkokartoitusohjeet avuksi tilaajalle ja kartoittajalle Lepakkoseminaari 19.3.2011 Markku Lappalainen Lepakkokartoitusohjeet Miksi lepakot tulee kartoittaa? Tarve ohjeelle ja hyville käytännöille SLTY:n

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Tämä tiivistelmä perustuu yksityiskohtaiseen raporttiin Tuusulan Hyrylän varuskunta-alueella kesinä 2006 ja 2007 tehdyistä luontoselvityksistä.

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus

Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus 67050263SP 3.3.2008 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Lähtötietoraportin täydennys Sisällysluettelo 1 LINNUSTO...2 2 ARVOKKAAT KALLIOALUEET...2 3 RAKENNUSPAIKAT...4

Lisätiedot

Selite. Vuoreksen Isokuusen luontoselvitys Liite 1 Puuston ikärakenne. Muut. Lehto. Lehtomainen kangas tais sitä vastaava suo

Selite. Vuoreksen Isokuusen luontoselvitys Liite 1 Puuston ikärakenne. Muut. Lehto. Lehtomainen kangas tais sitä vastaava suo Vuoreksen Isokuusen luontoselvitys Liite 1 Puuston ikärakenne Selite Muut Lehto Lehtomainen kangas tais sitä vastaava suo Tuore kangas tai vastaava suo Kuivahko kangas tai vastaava suo Vuoden 2011 selvitysalue

Lisätiedot

KUIVASJÄRVI, PARKANO VIITASAMMAKKO- KARTOITUS

KUIVASJÄRVI, PARKANO VIITASAMMAKKO- KARTOITUS Vastaanottaja Pirkanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.6.2014 KUIVASJÄRVI, PARKANO VIITASAMMAKKO- KARTOITUS VIITASAMMAKKO-KARTOITUS Tarkastus 13.6.2014 Päivämäärä 13.6.14 Laatija Kaisa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 3 Topografia 3 Kallioperä 4 Maaperä 4 Maanpeite 5 Pohjavesialueet 5 Selvitysalueen luontokohteet Luontokohteet

Lisätiedot

Sudenkorentokartoitus kesällä 2012 Vantaalla Pitkäkoski, Kuusijärvi, Rekolan Ankkalammet ja Rekolanoja

Sudenkorentokartoitus kesällä 2012 Vantaalla Pitkäkoski, Kuusijärvi, Rekolan Ankkalammet ja Rekolanoja Sudenkorentokartoitus kesällä 2012 Vantaalla Pitkäkoski, Kuusijärvi, Rekolan nkkalammet ja Rekolanoja Timo Pettay (at) gmail.com ESITTELY Osana yleisempää Vantaan luonnonarvojen selvittelyä sopivat Vantaan

Lisätiedot

Ekologisten käytävien huomioiminen kuntatason kaavoituksessa FT, MBA Heli Jutila Ekologiset käytävät SYKE, Helsinki. 9.4.

Ekologisten käytävien huomioiminen kuntatason kaavoituksessa FT, MBA Heli Jutila Ekologiset käytävät SYKE, Helsinki. 9.4. Ekologisten käytävien huomioiminen kuntatason kaavoituksessa FT, MBA Heli Jutila Ekologiset käytävät 27.3.2013 SYKE, Helsinki Käsitteitä Ekologinen käytävä eli ekokäytävä: kapea elinympäristökaistale,

Lisätiedot

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.

Lisätiedot

Liite 4. Luonnonsuojelu

Liite 4. Luonnonsuojelu Liite 4. Luonnonsuojelu Luonnonsuojelualueet (SL) Kohteen nimi Kohdeluokka Arvo Inventointi 1 Koukkurahka Puuttomat suot Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu, alue kuuluu Natura Kangasalan kunta 2000

Lisätiedot

HEINOLAN SINITAIPALEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 2008

HEINOLAN SINITAIPALEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 2008 HEINOLAN SINITAIPALEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 2008 Marko Vauhkonen & Nina Hagner-Wahlsten 2.12.2008 HEINOLAN SINITAIPALEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 2008 SISÄLLYS

Lisätiedot

PESOLAN JA KORKEAMAAN VIITASAMMAKKOSELVITYS

PESOLAN JA KORKEAMAAN VIITASAMMAKKOSELVITYS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Saba Tuuli Oy Ab Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 24.6.2014 SUOMEN HYÖTYTUULI OY, SABA TUULI OY AB PESOLAN JA KORKEAMAAN VIITASAMMAKKOSELVITYS SABA TUULI OY

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Luontoselvitys

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asiakijatyyppi Ra portti Päivämäärä 24.1.2015 0 ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS c RAM B&L ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHANKE PETOLINTUJEN

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS SYYSKUU 2011 täydennetty Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Yleistä... 2 3.2 Kuittila...

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

9M VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi

9M VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi 10.5.2010 VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi 1 Vapo Oy: Lampien viitasammakkoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 3 3.1 Sammallampi 3 3.2 Ahvenlampi 4 3.3 Haukilampi

Lisätiedot

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen Turengin Hopealahti Luontokartoitus 2011 Christof Siivonen 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Selvitysalueen yleiskuvaus.. 4 3. Selvitysalueen alustava maankäyttötarkastelu 5 4. Luontokartoituksen

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä 1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla

Lisätiedot

Ramoninkadun luontoselvitys

Ramoninkadun luontoselvitys Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3

Lisätiedot

NATURA VERKOSTO

NATURA VERKOSTO NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki 26.11.2009

KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki 26.11.2009 KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA Veikko Syyrakki 26.11.2009 ALUE Linna ympäristöineen Koilliskulma Verkatehdas ja keskustan rannat Asema ja radanvarsialueet Aulanko Lähtökohdat Opastus Hoito ja käyttösuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

17769 NASTOLAN KUNTA TURPEENSALMEN ETELÄPUOLEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 12.8.2004. Sisällysluettelo

17769 NASTOLAN KUNTA TURPEENSALMEN ETELÄPUOLEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 12.8.2004. Sisällysluettelo 1 17769 NASTOLAN KUNTA TURPEENSALMEN ETELÄPUOLEN OSAYLEISKAAVA 12.8.2004 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2.1 Kallio- ja maaperä... 2 2.2 Vesistöt... 2 2.2.1 Pintavedet... 3 2.2.2

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet kaavaselvityksissä

Ekologiset yhteydet kaavaselvityksissä Ekologiset yhteydet kaavaselvityksissä FT, MBA Heli Jutila Ekologiset yhteydet 6 9.3.2011 Tieteiden talo, Helsinki Versio, josta kuvia poistettu Käsitteitä Ekologinen käytävä eli ekokäytävä: kapea elinympäristökaistale,

Lisätiedot

Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä

Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä Jarmo Saarikivi Biologi, FT Ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto jarmo.saarikivi@helsinki.fi Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 14.6.2017

Lisätiedot

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA Esa Lammi 10.12.2014 1 JOHDANTO Haukilahden Toppelundinpuiston länsiosaan on valmisteilla asuintalojen rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016. Lakeuden luontokartoitus

Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016. Lakeuden luontokartoitus Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Lakeuden luontokartoitus Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä

Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä Maatalouden ympäristöneuvojakoulutus 6.3.2013 Ahlman-instituutti 11.3.2013 http://www.mavi.fi/attachments/mavi/julkaisut/5ndber1sg/

Lisätiedot

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Luontoselvityksen tarkoitus. Tuulivoima-alueet. Tuulivoima-alueet ja kaava-alueen merkittävät luontokohteet

Sisällysluettelo. Luontoselvityksen tarkoitus. Tuulivoima-alueet. Tuulivoima-alueet ja kaava-alueen merkittävät luontokohteet Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Luontoselvityksen tarkoitus Tuulivoima-alueet Alueiden sijainti 4 Topografia 5 Kallioperä 6 Maaperä 7 Maanpeite 8 Pohjavesialueet 9 Tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta Malmin lentokenttä luontoharrastajan Ilkka Lyytikäinen 20.10.2007 Kentän luontoarvot 2 3 Siipiparatiisi Luonnonomainen niitty, joka niitetään säännöllisesti Niitty - pensaisto - metsä muodostavat kokonaisuuden,

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys Niiralan luonto- ja linnustoselvitys ympäristöalan asiantuntija Elokuu 2014 www.osuuskuntatoimi.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Luontoselvitys... 2 2.1 Menetelmät... 2 2.2 Selvitysalue... 3 2.3

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite Asemakaavan luontoselvitys Liite 2 Luontoselvitys Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava 7.7.2014 Terhi Ala-Risku Luontoselvityksen tavoite Luontoselvitys on tehty Äänekosken keskustan

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI. " '\ i YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII-

TURUN KAUPUNKI.  '\ i YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII- TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII- KUUSISTONLAHTI, RAUVOLANLAHTI JA FRISKALANLAHTI " '\ i JULKAISU 9/86 KUUSISTONLAHDEN,

Lisätiedot

4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö)

4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) Teerivaaran tuulivoimahanke 165 (269) 4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) 4.6.8.1 Arviointimenetelmät ja arvioinnin epävarmuudet Linnusto Hankkeen sähkönsiirtovaihtoehdot on kerrottu kappaleessa

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 72 16.09.2015 Ympäristölautakunta 80 21.10.2015

Ympäristölautakunta 72 16.09.2015 Ympäristölautakunta 80 21.10.2015 Ympäristölautakunta 72 16.09.2015 Ympäristölautakunta 80 21.10.2015 Lausunto aluehallintovirastolle Äänekosken Energia Oy:n hakemuksesta Ala-Keiteleeseen rakennettavan raakavesiputken Syvälahti - Häränvirta

Lisätiedot

Alueelliset erityispiirteet ja metsiensuojelun nykytilanne

Alueelliset erityispiirteet ja metsiensuojelun nykytilanne Alueelliset erityispiirteet ja metsiensuojelun nykytilanne Metso-seminaari Ke 11.3. 29 Seinäjoki ESA Koskenniemi Länsi-Suomen ympäristökeskus 1 Luonnonvaran uusarviointi Luonnonvaroja ei ole vaan niitä

Lisätiedot

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten Multisillan koulun alue kaava 8647 M U L T I S I L T A Perkkoonpuisto Kenkä Matin tontti kaava 8629 Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten 30.11.2016 Liittyy

Lisätiedot

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys Liite 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOUNI RIITAMO JA PIHTIPUTAAAN KUNTA kaavamuutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Tuulivoimahanke Soidinmäki

Tuulivoimahanke Soidinmäki Tuulivoimahanke Soidinmäki 2013-12-12 Natura 2000 arvioinnin tarveharkinta; Kulhanvuoren alue (FI0900112, SCI ja SPA) Kulhanvuoren Natura 2000-alueen Natura-arvioinnin tarvearviointi Tilaajaa: Konsultti:

Lisätiedot

Poikkitien yritys- ja palvelualueen lepakkoselvitys 2014

Poikkitien yritys- ja palvelualueen lepakkoselvitys 2014 Poikkitien yritys- ja palvelualueen lepakkoselvitys 2014 Lokakuu 2014 Terhi Wermundsen Wermundsen Consulting Oy 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 2 2. KARTOITUSALUE... 2 3. LEPAKOIDEN SUOJELU SUOMESSA... 3 4.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Siiri II alueen asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Siiri II alueen asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Siiri II alueen asemakaava HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Maankäytön suunnittelu 2.2.2009 / täydennetty 10.3.2009 / täydennetty 13.4.2011 / täydennetty 8.9.2011 Kohde Asemakaava

Lisätiedot

Luontoarvojen huomioimista koskeva soveltuvuus- ja sopeuttamislausunto Poikkitien yritys- ja palvelualueen kaavarunkoluonnoksesta

Luontoarvojen huomioimista koskeva soveltuvuus- ja sopeuttamislausunto Poikkitien yritys- ja palvelualueen kaavarunkoluonnoksesta 1 (9) LAUSUNTO Luontoarvojen huomioimista koskeva soveltuvuus- ja sopeuttamislausunto Poikkitien yritys- ja palvelualueen kaavarunkoluonnoksesta 1. Johdanto Järvenpään Poikkitien yritys- ja palvelualueen

Lisätiedot

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja.

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja. Niittotarveselvitykset Pieksämäki Letvetlampi Letvetlampi on matala, lähes umpeenkasvanut lampi, jonka läpi laskee Törmäjoki Härkäjärvestä Siikalahteen. Vedenkorkeus oli selvitystä tehtäessä noin 20-30

Lisätiedot

Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011

Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011 Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011 Kolme kanahaukan poikasta. Kuva Olavi Kalkko Tampereen kaupunki Vuores-projekti Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pekka Rintamäki 16.8.2011 2 Saatteeksi

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue

Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue 29.10.2014 Teksti: Ari Aalto Kuvat: Markku Saarinen Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue Huom! Puhdistamoalueella liikkuminen on luvanvaraista. Vierailuja koskevista pelisäännöistä

Lisätiedot

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos KUNTAMETSO -KYSELYN TULOKSIA Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos Kaikkiin METSO kuntiin kysely, jossa kartoitettiin: 1. Metsien monimuotoisuuden turvaamista kuntien virkistys- ja ulkoilumetsissä

Lisätiedot

Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Eeva-Maria Kyheröinen: Lepakkoseurannat LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO, ELÄINMUSEO

Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Eeva-Maria Kyheröinen: Lepakkoseurannat LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO, ELÄINMUSEO Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Miksi seurantaa? Seurannan avulla saadaan arvokasta tietoa lepakoiden esiintymisestä, runsaudesta ja runsauksien muutoksista. Tällaista tietoa tarvitaan esimerkiksi

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso Espoo 11.4.2013 Nina Nygren, Tampereen yliopisto Luontodirektiivin tavoitteet Tavoite: edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla

Lisätiedot

Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava

Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava Raportti 67070391.BJ 21.1.2008 Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on tehty Leivonmäen kuntaan Niininiemen asemakaavaa varten. Selvityksen tarkoituksena

Lisätiedot

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset

Lisätiedot

Rantojen kasvillisuus

Rantojen kasvillisuus Rantojen kasvillisuus KALVOSARJA 3 Rantaniittyjen kasvillisuus Murtoveden alavat merenrantaniityt kuuluvat alkuperäisiin rannikon kasvillisuusmuotoihin. Merenrantaniittyjen muodostumiseen ja laajuuteen

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot