Vanhuusikä muutoksessa Ikihyvä-tutkimushanke. Ilkka Haapola Vanhempi tutkija, VTT Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
|
|
- Tyyne Ritva Haavisto
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vanhuusikä muutoksessa Ikihyvä-tutkimushanke Ilkka Haapola Vanhempi tutkija, VTT Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
2
3 10 VUOTTA IKIHYVÄÄ PÄIJÄT- HÄMEESSÄ
4 Ikihyvä Päijät-Häme tutkimus- ja kehittämishanke Tavoitteena on tutkia ja edistää ikääntyvien päijäthämäläisten terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia. Kohteena sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ja käytännöt Ikääntyvät päijäthämäläiset
5 Ikihyvän toimija- ja yhteistyötahot Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Sosiaalitieteiden laitos (prof. Antti Karisto) Elintarvike- ja ympäristötieteen laitos (prof. Mikael Fogelholm) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (ent. Kansanterveyslaitos) Lahden ammattikorkeakoulu Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä ja sen jäsenkunnat
6 Ikihyvän taustalla väestön ikääntyminen Vanhushuoltosuhde kasvaa Suomessa nopeammin kuin muissa Euroopan maissa 60 Slovenia Italia Espanja Kreikka Saksa Puola Slovakia Bulgaria Tsekki Romania Portugali Latvia Liettua Unkari Malta Itävalta Viro Suomi Hollanti Ranska Belgia Ruotsi Tanska Irlanti Iso-Britannia Luxemburg Kypros
7 Syntymäikäluokkien suuruus Suuret ikäluokat
8
9
10 Ikihyvän tausta Väestön ikääntyminen tuo haasteita yhteiskunnalle ja julkiselle taloudelle Kuitenkin, Ikärakenteen muutoksen vaikutus sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen riippuu suurelta osin siitä, miten vanhojen ihmisen terveys ja toimintakyky muuttuu, joihin puolestaan vaikuttavat merkittävällä tavalla elintavat. Niinpä jo Ikihyvää käynnistettäessä nähtiin, että on olemassa selvä tilaus uudenlaiselle terveyden edistämistyölle.
11 Mitä on mielekäs ikääntyminen? Fyysinen terveys Psyykkinen vireys Sosiaalinen ympäristö, ihmissuhteet Fyysinen ympäristö
12 Ikihyvän osat: 1) seurantatutkimus 2) kehittämisinterventiot 3) aluediagnoosit (2002, 2012) K-1 K-2 K-3 K-4 Interventiot Aluediagnoosi Aluediagnoosi Aluediagnoosi Aluediagnoosi Arviointi Interventiot
13 Ikihyvän kehittämisinterventioiden kohdealueet Tyypin 2 diabeteksen (aikuisiän diabeteksen) ehkäisy (v alkaen) Toimintakyvyn tukeminen (v alkaen)
14 Ikihyvän elintapainterventio aikuisiän diabeteksen (T2D) ehkäisemiseksi ( ) Taustalla kokeellisen tutkimuksen tulokset (mm. Diabetes Prevention Study, DPS): Elintapoja muuttamalla voidaan ehkäistä diabetesta jopa tehokkaammin kuin lääkehoidolla DPS:n interventiomalli oli kuitenkin liian raskas terveydenhuollossa toteutettavaksi -> käytäntöön viemisen haaste Ikihyvän anti: Perusterveydenhuoltoon räätälöity elintapaohjausmalli, jonka toimivuus testattiin aidoissa oloissa. T2D prevention in the real world
15 Ikihyvän elintapaohjausmallin leviäminen Suomessa vuoden 2012 loppuun mennessä (Absetz 2012)
16 Ikääntyneen henkilön toimintakyvyn tukeminen (2004 ) Kohteena aluksi kotihoidon asiakkaat, sitten itsenäisesti selviytyvät ikäihmiset, joiden toimintakyky uhkaa heikentyä (2008-). Ikihyvän elintapainterventiossa kehitetty ryhmäohjausmalli sovellettiin uudelle alueelle
17 Ikihyvään kytkeytyvät terveyden edistämisen osahankkeet Päijät-Hämeessä Ikihyvä Päijät-Häme, seurantatutkimus Elintapaohjausmallin kehittäminen Ennaltaehkäisyyn keskittyvä alueellinen ravitsemusterapeutti 2003 Seutukunnallinen ennaltaehkäisy -hanke Valtit-hanke Hyve-hanke Tavoitteena pysyvä toimintatapa ja rakenteet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle Päijät-Hämeessä Ikääntyvien toimintakykyisyys -hanke , Muut alueen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hankkeet Uudet hankkeet
18 Ikihyvän seurantatutkimus ( ) Kohteena 3 syntymäkohorttia , ja syntyneet Yhteensä 4272 henkilöä (1424 hlöä/kohortti) Neljä mittauskertaa (2002, 2005, 2008 ja 2012)
19 Tietoa kerättiin kyselylomakkeiden ohella verikokeissa ja terveystarkastuksissa Kaksi kyselylomaketta taustatiedot lapsuuden elinolot asuminen sosiaaliset verkostot vapaa-aika elämän ilot ja surut terveys, toimintakyky ruokatottumukset alkoholin käyttö, tupakointi liikunta palvelujen käyttö ikääntymisen kokeminen tulevaisuus Verikokeet Veren rasvat Glukoosi Insuliini D-vitamiini Terveystarkastus Pituus, paino Vyötärönympärys Verenpaine Toimintakyky (2005 alkaen) tasapaino kävelynopeus käden puristusvoima tuolista nousu
20 Ikihyvän seurantatutkimuksen eteneminen ja osallistujat tiedonkeruuvaiheittain v 295 (35 %) v 489 (44 %) v 689 (53 %) v 883 (62 %) 681 (57 %) C v 796 (63 %) A v 886 (66 %) v 1023 (72 %) 721 (55 %) P v 717 (54 %) v 840 (61 %) v 908 (64 %) Tutkimusvuosi Huom. Vuoden 2012 osanottoluvut kuvaavat kyselylomakkeen palauttaneita. Heidän lisäkseen 37 henkilöä kävi pelkästään verikokeissa. (Heistä 17 kuului nuorimpaan, 12 keskimmäiseen ja 8 vanhimpaan kohorttiin.)
21 Ikihyvä-blogi: Seurantamittauksia Lahden Tietoportissa fysioterapiaopiskelijoiden voimin Huomasimme mittauspäivien yhteydessä, että mitattavatkin olivat erittäin tyytyväisiä - jopa haikeita, sillä olihan tämä viimeinen seurantamittauskerta. Tämä tunnelma teki meidän opiskelijoiden työstä erittäin helppoa ja nautinnollista. Mittauksien ja toimintakykytestien toteutukseenkin löytyi rutiini heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Mitattavillehan tämä oli jo tuttua, ja moni heistä oli ollut mukana kaikki neljä kertaa. He olivat tainneet myös hieman harjoitella testejä etukäteen ;) Niin mallikkaasti mittaukset sujuivat. Mittausten päätteeksi mitattavat pääsivät vielä nauttimaan kahvia ja pullaa Sibeliuksen tahdissa ja keskustelemaan keskenään. (Lue koko kirjoitus osoitteesta
22 Rinnakkaiskysely uudelle väestöotokselle keväällä 2012 Kohortti/ikä Otos Osallistui Osallistumis-% /82-86 v /72-76 v /62-66 v /52-56 v Yhteensä ,0
23 Ikihyvän kohderyhmät Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän väestörakenteessa Miehet Naiset Miehet Naiset
24 (Maa)kuntadiagnoosit 2002: Karisto A. ym. (2003) Ikääntyvä Päijät-Häme 2005 & 2008: Ikihyvän perusraportit 2012: Haapola I., Karisto, A. & Fogelholm M. toim. (2013) Vanhuusikä muutoksessa.
25 Julkaisun sisältö 1-2) Tutkimuksen esittely, yhteenveto tuloksista 3) Elinympäristö 4) Sosiaaliset suhteet 5) Harrastukset ja vapaa-aika 6) Terveys ja elintavat 7) Sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö ja kokemukset 8) Koettu hyvinvointi
26 62 66-vuotiaiden taloudelliset resurssit ja terveys vuosina 2002 ja 2012 V ( synt.) V ( synt.) Työssä (koko- tai osa-aikaisesti) 11 % 27 % Käynyt koulua vähintään 10 v 33 % 56 % Käytettävissä olevat tulot ( /kulutusyksikkö/kk, vuoden 2012 rahassa) Koettu toimeentulo: rahat riittävät päivittäisiin menoihin hyvin tai erittäin hyvin % 70 % Itse arvioitu terveys hyvä tai melko hyvä 46 % 66 % Sairaudet ja oireet (vastaajan ilmoittamat) - Sepelvaltimotauti 10 % 4 % - Niska- tai hartiavaiva 47 % 30 % - Diabetes 8 % 8 % - astma 7 % 6 % Tuntenut olevansa täynnä elinvoimaa koko ajan tai suurimman osan aikaa viimeisen kuukauden aikana 44 % 54 %
27 Etäisyys lähimpään ruokakauppaan asuinpaikan mukaan Asuinpaikka (2012) % Etäisyys ruokakauppaan (mediaani) Kaupungin keskusta 20 % 400 m Esikaupunkialue 38 % 600 m Maaseututaajama 24 % m Maaseutu tai haja-asutusalue 18 % m
28 Mobiilipalvelut ennen ja nyt Apu-lehti 1966
29 Auton käyttö 100% 80% 60% 40% 20% 0% Muutos v v v 100% 80% 60% 40% 20% 0% Vuonna 2012 asuinalueen mukaan v v v Miehet Naiset
30 Tietokoneen käyttö ikäryhmittäin 2002 ja % 80% 60% 40% Miehet Naiset 20% 0% v v v v
31
32 Uuden harrastuksen löytäneiden ja jostakin harrastuksesta tai mielenkiinnon kohteesta luopuneiden osuudet miehillä ja naisilla
33 Eri harrastuksiin säännöllisesti osallistuvien prosenttiosuudet 2002 ja 2012 Vuosi v v v v Liikunta ja ulkoilu Penkkiurheilu Puutarhanhoito Käsityöt Opiskelu Kirjojen lukeminen Teatteri, elokuvat yms Kuorolaulu yms Hengelliset tilaisuudet Vapaaehtoistoiminta Tanssi
34 Harrastusaktiivisuus ikäryhmittäin 2012 Liikunta ja ulkoilu Penkkiurheilu Puutarhanhoito Käsityöt Opiskelu Lukeminen Teatteri, elokuvat yms v v v v Kuorolaulu yms. Hengelliset tilaisuudet Vapaaehtoistyö Tanssi 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
35 62 66-vuotiaiden harrastukset vuosina 2002 ja 2012 Liikunta ja ulkoilu Penkkiurheilu Puutarhanhoito Käsityöt Opiskelu Lukeminen Teatteri, elokuvat yms Kuorolaulu yms. Hengelliset tilaisuudet Vapaaehtoistyö Tanssi 0% 20% 40% 60% 80% 100%
36 72 66-vuotiaiden harrastukset vuosina 2002 ja 2012 Liikunta ja ulkoilu Penkkiurheilu Puutarhanhoito Käsityöt Opiskelu Lukeminen Teatteri, elokuvat yms Kuorolaulu yms. Hengelliset tilaisuudet Vapaaehtoistyö Tanssi 0% 20% 40% 60% 80% 100%
37 Oman hyvinvoinnin kannalta tärkeimpinä ja vähiten tärkeinä pidetyt asiat. Merkitysarvioiden keskiarvot (1 5) sekä niiden vastaajien osuus, joiden mielestä asialla on suuri tai erittäin suuri merkitys hyvinvoinnille Keskiarvo Merkitys suuri tai erittäin suuri, % Tärkeimmät Terveys 4,6 95 Suhteet perheenjäseniin 4,5 93 Fyysinen kunto 4,3 89 Mahdollisuus elää ympäristössä jossa tuntee 4,3 89 olevansa kotonaan Luonto ja mahdollisuus liikkua luonnossa 4,1 80 Vähiten tärkeät Uskonnollisuus 2,9 29 Kulttuuriharrastukset 2,9 25 Auttaminen ja vapaaehtoistoiminta 2,7 17 Mahdollisuus vaikuttaa asuinalueen/ 2,7 15 -seudun asioihin Osallistuminen järjestö- ja asukastoimintaan 2,5 13
38 Kuvio 8.2. Omalle tilanteelle annettu kouluarvosana (4 10) ikäryhmittäin eri elämänalueilla. Terveys ja fyysinen kunto Perhe ja ihmissuhteet Tulot ja varallisuus Asunto Harrrastusmahdollisuudet Vaikuttaminen ja osallistuminen v v v Uskonto Elinympäristö Palvelujen läheisyys
39 Kiitos! Lisätietoa Ikihyvästä:
Hyvinvointia päijäthämäläisille ja vähän muillekin
Hyvinvointia päijäthämäläisille ja vähän muillekin Maakuntaohjelman 2014-2017 työpaja Lahti 5.3.2014 Ilkka Haapola, vanhempi tutkija, VTT Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Raportin
Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin
Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa
IKIHYVÄ PÄIJÄT-HÄME Ikääntyminen, sosiaaliset tekijät ja hyvinvointi
IKIHYVÄ PÄIJÄT-HÄME Ikääntyminen, sosiaaliset tekijät ja hyvinvointi Tutkimus- ja kehittämishanke 2002-2012 - HY/ Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia - HY/ Yhteiskuntapolitiikan laitos - Kansanterveyslaitos
Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
Eläkeiän kynnyksellä kahden kohortin vertailu
Eläkeiän kynnyksellä kahden kohortin vertailu Antti Karisto & Ilkka Haapola Lahden tiedepäivä 27.11.2012 www.helsinki.fi/yliopisto APC-ongelma Olisi tärkeää erottaa toisistaan ikävaikutus (Age), ajankohtavaikutus
TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi
TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20
KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100
KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus
ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä
ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä Seppo Koskinen ja työryhmä Mikä on Roosa? Roosa on Romanien hyvinvointitutkimus. Se on osa laajempaa DIAKin (Diakonia ammattikorkeakoulun)
RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008
RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!
Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?
Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista
Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys
A8-0321/78
17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653
Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen
Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin
Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät
Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä
Turvallisuus osana hyvinvointia
Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa
PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?
PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen
Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK
Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920
AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)
AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen
Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015
Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15
Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä
Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen
Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille
Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman
Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa
Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen
Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen
Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen
Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Tarkastelussa Lasten ja lapsiperheiden tulot, pienituloisuus ja koettu
Ferratum Oyj Eurooppalainen Kesäbarometri 2015
page 1 Ferratum Oyj Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 Kesälomakulutuksen osuuus kotitalouden kuukausituloista Kesäloman yleisimmät kulutuskohteet Euroopassa KULUTUS SUHTEESSA MUIHIN MAIHIN VIRO 60.2 %
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto
Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-
Turvallisuus meillä ja muualla
Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla
Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015
sivu 1 Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 Kesälomaan käytettävä kulutus suhteutettuna talouden tuloihin Kesäkulutus Euroopassa SUHTEELLINEN KULUTUS ERI MAISSA VIRO 60.2 % 17 % LATVIA BULGARIA
Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.
VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö
Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;
Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019
Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40
Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009
Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU
ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa
KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!
KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset
Alkaako taloustaivaalla seljetä?
..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden
EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net
EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna
Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)
Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille
Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot
Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008
Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö
Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014
Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia
Työolojen kehityslinjoja
Työolojen kehityslinjoja Anna-Maija Lehto anna-maija.lehto@stat.fi Työolotutkimukset! Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely, koetutkimus! Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 7500 työllistä - vastausprosentti
Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?
Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna
Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013
Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23
Vapaaehtoistyön mittarit EU:ssa ja Suomessa
Vapaaehtoistyön mittarit EU:ssa ja Suomessa Miksi vapaaehtoistyötä edistetään ja mitataan EU:ssa? EU:n politiikassa vapaaehtoistyö on nähty muutosvoimana, joka osaltaan edistää Eurooppa 2020 kasvustrategian
Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi?
Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi? Elintapaohjausprosessin jalkauttaminen 15 kuntaan Risto Kuronen Päijät-Hämeen Sosiaali- ja Terveysyhtymä Ikihyvä Päijät-Häme, seurantatutkimus
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston
Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012
Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109
Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden
Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -
Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?
Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia
Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu
Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu 21.9.2006 Tuomas Alasalmi konsernijohtaja Lähde: KEVA Lähde: KEVA 1 2 Elinajanodote vuosina 1980 ja 2000 Naiset Miehet 2000 1980 2000 1980 Ruotsi 77,4 72,8 Ranska
Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa
Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin
Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014
Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen
Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217
Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,
Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko
Kotitalouksien velkaantuneisuus Elina Salminen, Analyytikko 19.4.2017 Lähde: Macrobond Kotitalouksien velkaantumisasteen kehitys maltillista 150 % % 12,5 125 10,0 7,5 100 5,0 75 2,5 50 0,0 25-2,5 0 2000
Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät
Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,
Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti
Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi
Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen valossa Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi PIRLS 2011 Progress in International Reading Literacy Study IEA-järjestön hanke Toteutetaan viiden vuoden välein (2001
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217
ALV-yhteenvetoilmoitus
OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan
Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:
Työurien pidentäminen
Lisää tähän otsikko Työurien pidentäminen EK päivä 24. 3. 2010 Oulun Yliopisto Kari Kaukinen Ylilääkäri 2 Ikääntyneiden huoltosuhde vuosina 2010, 2025 ja 2050 nykyisissä EU-maissa 65 vuotta täyttäneiden
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus
Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten
ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA
Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media
Töihin Eurooppaan EURES
Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.
Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013
Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja
1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala
1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat
Suosituimmat kohdemaat
Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla
Julkiset hyvinvointimenot
Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot
Yksinasumisen numeroita ja tuntemuksia
Yksinasumisen numeroita ja tuntemuksia Emma Terämä @eterama Suomen ympäristökeskus (SYKE) Perustuu VN TEAS hankkeeseen YSI Yksin osana elinkaarta 2/217-5/218 2 Hankkeen kulku Taustatietoa niin yksinäisyydestä
Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta
Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto