Diakoninvirka. Kirkkohallituksen asettaman työryhmän mietintö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto Sarja C 2008:9

Transkriptio

1 Diakoninvirka Kirkkohallituksen asettaman työryhmän mietintö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto Sarja C 2008:9

2 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (2) Kirkkohallitus Helsinki 2008 ISSN

3 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (3) Kirkkohallitukselle Kirkkohallitus asetti täysistunnossaan työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia kirkkohallitukselle esitys virkarakenteen uudistamisesta kirkolliskokouksen ( ) antaman toimeksiannon mukaisesti mennessä. Työryhmään nimettiin puheenjohtajaksi professori Heikki Kotila, jäseniksi piispainkokouksen sihteeri, dosentti Jari Jolkkonen, diakoniasihteeri, diakonissa Ulla Kallio sekä pastori, TM Henri Lehtola. Työryhmän sihteerinä on toiminut pastori Lehtola. Työryhmä otti nimekseen diakonaattityöryhmä Työryhmä on kokoontunut 14 kertaa ja se on kuullut työnsä aikana seuraavia henkilöitä: lakimies Timo von Boehm, toiminnanjohtaja Riitta Hiedanpää (Diakoniatyöntekijöiden liitto ry.), kirkkoneuvos Seppo Häkkinen, toiminnanjohtaja Arja Lusa (Kirkon Nuorisotyöntekijät ry.), lakimiesasessori Matti Mäkinen, kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja, puheenjohtaja Kaisa Rauma (Diakoniatyöntekijöiden liitto ry.) ja lapsityönohjaaja Päivi Yli-Korpela (Kirkon lapsityönohjaajat ry.). Saatuaan tehtävänsä suoritetuksi diakonaattityöryhmä 2007 jättää mietintönsä esityksineen kirkkohallitukselle. Helsingissä 1. päivänä syyskuuta 2008 Heikki Kotila Ulla Kallio Jari Jolkkonen Henri Lehtola

4 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (4) Esityksen pääasiallinen sisältö Mietinnössä annetaan esitys diakonian, nuorisotyönohjaajan sekä lapsityönohjaajan ja - johtajan virkojen uudistamiseksi siten, että näihin virkoihin kutsuttaisiin ja vihittäisiin, ja vihityille annettaisiin hengellisiä oikeuksia ja velvollisuuksia. Esitys pohjautuu Uuden testamentin, kirkon perinteen, luterilaisen teologian ja seurakuntatyön sisällön antamiin perusteisiin. Ehdotuksen tarkoituksena on vahvistaa diakonian ja kristillisen kasvatuksen virkojen yhteyttä palvelutehtävään, jonka lähtökohta on Uuden testamentin diakonin virassa ja joka on saanut erilaisia muotoja kirkon historiassa. Tähän pyritään selkeyttämällä vihkimyskäytäntöä, vihkimyksen ja vokaation suhdetta, seurakunnan, piispan ja tuomiokapitulin toimivaltasuhteita sekä virkanimikkeitä. Uudistus toteutettaisiin säätämällä kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä pappisviran rinnalle siitä erillinen diakoninvirka. Diakoninvirkaan vihittäisiin (ordinaatio) henkilöitä, jotka on kutsuttu (vokaatio) hoitamaan diakonian tai kristillisen kasvatuksen tehtävää seurakunnan virassa tai kristillisen säätiön, järjestön tai laitoksen palveluksessa. Vokaatio olisi virkaan vihkimisen edellytys. Diakoninvirkaan vihittyä kutsuttaisiin diakoniksi. Diakoninviran tehtävänä olisi seurakunnan rakkaudenpalvelu (karitatiivinen työ) sekä kristillinen kasvatus ja opetus (katekeettinen työ). Diakoninviran yhteyteen liitettäisiin nykyiset diakonian, nuorisotyönohjaajan sekä lapsityönohjaajan ja -johtajan virat. Näiden virkojen pysyvän hoitamisen kelpoisuusehtona olisi vihkiminen diakoninvirkaan. Eroaminen diakoninvirasta johtaisi eroon myös edellä mainituista viroista. Sijaisena tai viran väliaikaisena hoitajana voisi toimia myös henkilö, jota ei ole vihitty diakoninvirkaan. Hänellä ei kuitenkaan olisi virassa toimiessaan oikeuksia, jotka annetaan diakoninvirkaan vihkimisessä. Diakoninvirkaan voitaisiin vihkiä myös muulla virkanimikkeellä toimiva henkilö, mikäli tehtävä vastaisi edellä mainittuja virkoja ja mikäli viran kelpoisuusehdoksi olisi määritelty vihkiminen diakoninvirkaan. Diakoninvirkaan voitaisiin lisäksi vihkiä henkilö, joka on saanut kutsun vastaavaan tehtävään oppilaitoksessa, kristillisessä järjestössä, laitoksessa tai säätiössä. Uudistuksen yhteydessä selkeytetään käsitteitä. Keskeiset käsitteet olisivat diakoninvirka, diakonian virka sekä uudet virkanimikkeet. Käsitteellä diakoninvirka tarkoitetaan pappisviran rinnalla olevaa erillistä virkaa, johon vihitään. Käsite diakonian virka olisi rinnasteinen käsitteelle papinvirka. Sillä tarkoitetaan yläkäsitteenä palvelussuhteen virkanimikkeitä, jotka liitetään diakoninviran yhteyteen. Virkanimikkeitä uudistettaisiin siten, että nykyinen diakonian virka muuttuisi seurakuntadiakonin viraksi, nuorisotyönohjaajan virka nuorisodiakonin viraksi, ja lapsityönohjaajan ja -johtajan virat varhaiskasvatuksen diakonin viraksi. Nimikkeiden uudistuksella osoitetaan, että kyseiset virat ovat yhteydessä diakoninvirkaan. Virkojen sisältö ja identiteetti eivät muuttuisi. Diakoninvirkaan vihityllä olisi oikeus kirkkoherran kutsusta saarnata jumalanpalveluksessa, toimittaa sanajumalanpalvelus, avustaa ehtoollisen jakamisessa ja viedä ehtoollinen messun jälkeen sairaille ja vanhuksille, jotka eivät voi osallistua jumalanpalvelukseen. Vastuu jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten hoitamisesta säilyisi pappisviralla.

5 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (5) Palvelussuhteen virkamiesoikeudellisia säännöksiä täsmennettäisiin. Seurakuntadiakonin, nuorisodiakonin ja varhaiskasvatuksen diakonin virkaan valinnasta annettaisiin keskeiset säädökset kirkkojärjestyksessä. Virkojen henkilöstöhallinto säilytettäisiin pääosin seurakunnassa. Diakoninvirkaan vihkimisestä ja eron myöntämisestä päättäisi tuomiokapituli. Virkaan valinnassa, irtisanomisessa ja eron myöntämisessä toimivaltaa keskeisissä kohdin jaettaisiin seurakunnan ja tuomiokapitulin kesken. Diakoninvirkaan vihittyjen yhteyttä kirkon hallintoon ehdotetaan vahvistettavaksi muuttamalla kirkkohallituksen kokoonpanoa siten, että kirkkohallituksessa olisi kaksi diakoninviran edustajaa.

6 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (6) Kirkkohallituksen asettama Mietintö Diakoninvirka Sisällys Esityksen pääasiallinen sisältö... 4 A. YLEISPERUSTELUT Työryhmän asettaminen Keskustelu virkarakenteen uudistamisesta 1970-luvulta 2000-luvun alkuun Asian käsittely kirkolliskokouksessa Asian valmistelu kirkkohallituksen asettamassa työryhmässä Piispainkokouksen lausunto 2/ Virkarakennetyöryhmän työn päättyminen Mietinnön keskeiset periaatteet Diakonian ja kristillisen kasvatuksen tehtävien historia Diakonia Uudessa testamentissa Diakonin viran kehitys uskonpuhdistukseen saakka Opettamisen virka Uskonpuhdistus ja diakonia Diakonin viran uudistaminen Saksassa 1800-luvulla Diakonia Suomessa 1800-luvulta lähtien Kirkollisen nuorisotyön synty Diakonian ja nuorisotyön lähentyminen Teologiset ja hallinnolliset perusteet Diakonaattiin koottavat virat ja tehtävät Käsitteet Virka Pappisvirka ja papin virka Yhteinen pappeus ja kirkon virka Diakonaatin yhteys kirkon virkaan Hengellinen työ Diakoninvirka Diakoninvirkaan sisältyvät virkanimikkeet Virkasuhdetta kuvaava kokoava käsite: diakonian virka Vihkimistoimitus Virkaan liittyvien käsitteiden taulukointi Kirkon virka Kristuksen virkana Kristus pappina, opettajana, palvelijana ja kaitsijana Apostolien virka Yhteinen pappeus Luominen ja työ Yhteisen pappeuden suhde kirkon virkaan Kirkon tunnustus... 49

7 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (7) Kirkon virka Sanan ja sakramenttien virkana Papin ja piispan virka Diakoninviran yhteys kirkon virkaan Diakoninviran pysyvät ja olennaiset tehtävät Kutsu ja vihkimys Vokaatio Vihkiminen Kolme vihkimystä Koulutus ja kelpoisuus Kelpoisuus diakoninvirkaan Kelpoisuus diakonian virkaan Kelpoisuus hoitaa virkaa sijaisena tai tilapäisesti Kelpoisuusehdoista päättävä toimielin Ordinaatiokoulutus Virka-asu ja viran tunnukset Tuomiokapitulin kaitsennalliset toimet Uudistuksen toteuttaminen Diakoninviran säätämisen tapa Uusi kirkkolain 5a-luku ja kirkkojärjestyksen 5a-luku Diakoninvirkaan vihkimisen edellytykset Vokaation edellytys ja virkojen liittäminen diakoninvirkaan Vihkiminen kelpoisuusehtona Pakollinen seurakuntadiakonin virka seurakunnassa Diakonin kuuluminen hiippakuntaan Nimikirja ja tuomiokapitulin oikeus tallettaa henkilötietoja Diakoninviran oikeudet Ehtoolliseen liittyvät oikeudet Saarna ja jumalanpalvelus Rippikoulu Diakoninviran velvollisuudet Kirkon tunnustus ja järjestysmuoto Vaitiolovelvollisuus Virkaan sopiva elämäntapa ja esikuvallisuus Seurakunnan ja tuomiokapitulin jaettu toimivalta Jaetun toimivallan perusteet Toimivallan jakamisen mallit Valinta virkaan Virkaero ja kurinpitomenettely Henkilöstöhallinto Diakoninviran hallinnollinen edustus Edustus kirkkohallituksessa Edustus kirkon työryhmissä ja ulkomaisessa edustuksessa Piispainkokouksen toimivalta antaa täydentäviä määräyksiä Lehtorinvirkaa koskevat muutokset Eläkeasiat Taloudelliset vaikutukset Siirtymäsäännökset Kirkkolain siirtymäsäännökset Kirkkojärjestyksen siirtymäsäännökset

8 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (8) Ehdotukset B. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT Kirkkolaki Kirkkojärjestys C. SÄÄNNÖSEHDOTUKSET KIRKKOLAKI KIRKKOJÄRJESTYS D. RINNAKKAISTEKSTIT Kirkkolaki Kirkkojärjestys

9 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (9) A. Yleisperustelut 1. Työryhmän asettaminen 1.1. Keskustelu virkarakenteen uudistamisesta 1970-luvulta 2000-luvun alkuun Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on keskusteltu virkarakenteen uudistamisesta ns. kolmisäikeisen viran näkökulmasta 1970 luvulta saakka. Keskustelu liittyi 70- ja 80- luvuilla lehtorin ja papin viroista käytävään keskusteluun. Järjestyksessään XX kirkolliskokous asetti virkakomitean, joka antoi kaksiosaisen mietintönsä vuonna Keskustelu on liittynyt myös ekumeenisiin suhteisiin, erityisesti Kirkkojen maailmanneuvoston BEM-asiakirjaan (kaste, ehtoollinen, virka). Kirkolliskokous antoi vastauksensa BEM-asiakirjaan Tuolloin kirkolliskokous totesi, että kirkon viran kolmijako on syytä tutkia uudelleen. Kirkolliskokous antoi vuosina piispainkokoukselle tutkittavaksi useita diakonian ja nuorisotyön virkojen kehittämistä koskevia aloitteita. Aloitteet tulivat hiippakunnilta sekä seurakunta työryhmältä ja lehtorikomitealta. Viran kolmisäikeisyyden tutkimista alettiin vähitellen kutsua diakonaatin luomiseksi tai uudistamiseksi. Piispainkokous asetti vuonna 1988 piispa Kortekankaan johtaman työryhmän laatimaan kokoavaa katsausta diakonaatista käydystä keskustelusta. Lisäksi se pyysi kirkon tutkimuskeskusta tutkimaan Suomessa ja ulkomailla asiasta käytyä keskustelua. Piispainkokouksen toimeksiannon pohjalta dosentti Risto A. Ahonen laati 1991 selvityksen Diakonaatin uudistus Diakonian viran kehittäminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja muissa luterilaisissa kirkoissa. Selvityksen saatuaan piispainkokous asetti piispa E. Vikströmin johtaman työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia piispainkokoukselle ehdotus selvityksiin perustuvaksi, teologisesti kestäväksi ja seurakuntaelämän uudistamisen kannalta käytännössä mahdolliseksi virkarakennemalliksi. Työryhmä jätti mietintönsä Kirkon virkarakenteen kehittäminen (Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto Sarja B 1993:1) vuonna Mietinnön perusteella piispainkokous teki kirkolliskokoukselle esityksen komitean asettamiseksi (esitys 1/1994). Kirkolliskokouksen perustevaliokunta antoi piispainkokouksen työryhmän selvityksestä mietinnön 1/1994, ja kirkolliskokous nimitti mietinnön pohjalta diakonaattikomitean (1994). Diakonaattikomitea jätti mietintönsä Yhdessä kirkon virassa (Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto Sarja A 1997:9) kirkolliskokoukselle Komitea päätyi kaksisäikeiseen virkamalliin, jonka yhden säikeen muodostavat papin ja piispan virat ja toisen säikeen laaja-alainen diakonaatti. Diakonaattiin kuuluisivat diakonian ja kanttorin virka sekä erityinen kasvatuksen virka, johon liitettäisiin nuorisotyönohjaajan ja nuorisotyönjohtajan, lapsityönohjaajan ja lapsityönjohtajan, lehtorin sekä lähetyssihteerin virat. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta antoi Yhdessä kirkon virassa -mietinnöstä oman mietintönsä 6/1996. Valiokunta korosti, että viran säikeitten tehtävät on syytä pitää selkeästi erillisinä niin, että säikeiden omat keskeiset tehtävät ja erityisalat säilyvät. Kolmannen säikeen nimeksi perustevaliokunta esitti käsitettä erityisen palvelun virat ja katsoi, että sen eri osia yhdistää kasvatuksen ja opetuksen muodostama ns. katekeettinen funktio. Tältä pohjalta se esitti asetettavaksi uuden komitean, jonka tehtävänä olisi koota nykyiset dia-

10 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (10) konian, musiikin ja kasvatuksen virat yhteen", ja tässä yhteydessä selvittää 11 erikseen lueteltua avointa kysymystä. Kirkolliskokous asetti perustevaliokunnan esityksen mukaisen uuden komitean tammikuussa Komitea otti nimekseen virkarakennekomitea (2000). Komitea jätti mietintönsä Palvelijoiksi vihityt kirkolliskokoukselle (Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto Sarja A 2002:1). Komitean mukaan kirkossa on yksi ministerium, kirkon hengellinen virka, jota hoitavat niin piispa, pappi kuin diakonikin. Hengelliseen virkaan on yksi vihkimys, jota ei toisteta. Siirryttäessä virasta toiseen toimitetaan vihkiminen, joka kuitenkin tulkitaan virkaan asettamiseksi. Virkojen yhteisenä alana on yhteys sanan julistamiseen ja sakramenttien jakamiseen. Komitea teki myös laajan esityksen diakonaatin virkojen hallinnollisista oikeuksista. Virkarakennekomitea ehdotti, että diakonaatin virkoihin luettaisiin diakonian ja kanttorin virka, sekä katekeetan virka, johon luettaisiin nuorisotyönojaajan, lapsityönohjaajan ja lähetyssihteerin virat. Virkarakennekomitea (2000) on esittänyt mietinnössään Palvelijoiksi vihityt kohdassa 1.2. kattavan kuvauksen diakonaatista käydystä keskustelusta piispainkokouksen asettaman virkarakennetyöryhmän (1992) perustamisesta lähtien Asian käsittely kirkolliskokouksessa Kirkolliskokouksen perustevaliokunta antoi Virkarakennekomitean (2000) mietinnöstä Palvelijoiksi vihityt kaksi erillistä mietintöä. Mietinnössä 1/2003 on koottuna mietinnöstä käyty keskustelu ja palaute. Perustevaliokunnan oma kanta on esitetty mietinnössä 3/2003. Palvelijoiksi vihityt -mietinnöstä pyydettiin lausunnot rovastikuntakokouksilta, työntekijäjärjestöiltä, yliopistojen teologisilta tiedekunnilta ja työntekijöitä kouluttavilta laitoksilta, kirkkohallitukselta, tuomiokapituleilta ja piispainkokoukselta. Perustevaliokunnan mietinnön 3/2003 taustalla näkyy piispainkokouksen antama lausunto 1/2003. Piispainkokous totesi, että kirkon viran edellytyksenä on oikea kutsu hoitaa tehtävää. Piispainkokous myös halusi pitäytyä kirkon perinteisissä virkaa kuvaavissa sanoissa piispa, pappi ja diakoni, ja ehdotti, että yksittäisiä diakonaattiin liitettäviä virkoja voisi kutsua seurakuntadiakonian tai nuorisodiakonian viroiksi. Piispainkokous katsoi edelleen, että tunnustuskirjojen mukaan Jumala on asettanut kirkon viran. Sitä kutsutaan Augsburgin tunnustuksessa evankeliumin julistamisen ja sakramenttien jakamisen viraksi (V ja VII artikla). Pappi on kutsuttu palvelemaan seurakuntaa sanalla ja sakramenteilla. Piispan tehtäviin kuuluu edellisten lisäksi paikallisseurakuntaa laajempi kaitsentavastuu ja kokonaiskirkolliset tehtävät. Tunnustuskirjat tuntevat myös diakonin viran. Raamatun, varhaiskirkon käytännön, luterilaisen tunnustuksen ja kirkon käytännön pohjalta voidaan teologisesti perustella viran kolmijakoa. Myös kirkon elämä ja käytäntö ovat pitäneet yllä viran kolmisäikeisyyttä. Tunnustuskirjoista ei voida suoraviivaisesti hahmottaa virkakäsitystä, jossa kirkon erityisen viran yhteydessä on pappisvirasta erillisenä diakonin virka. Silti tällainen näkemys ei ole tunnustuskirjojen vastainen. Piispainkokouksen mielestä virkarakennekomitean omaksuma käsitys ordinaatiosta merkitsisi kirkon viran uutta tulkintaa. Piispojen kannan mukaan piispan, papin ja diakonin virko-

11 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (11) jen ei yleensä kristikunnassa ole katsottu muodostavan komitean tarkoittamaa yhtä hengellistä virkaa. Yhden vihkimyksen malli siirtää painopistettä virkojen yhteyden suuntaan tavalla, jonka seurauksena virkojen erityislaatuisuus kärsii. Sekä luterilaisen perinteen että sitä edeltävän kirkon tradition näkemys on ollut, että vihittävä ordinoidaan konkreettiseen virkaan, joita ovat pappisvirka, diakonin virka ja piispanvirka. Ordinaatiossa kokonaiskirkko julkisesti vahvistaa paikallisseurakunnan antaman vokaation, vahvistaa vihittävää viran hoitamiseen tarvittavilla armolahjoilla ja lähettää hänet tehtäväänsä. Ordinaation perusteella vihitty saa valtuutuksen hoitaa virkaansa julkisesti. Diakonian virkaan vihitty, joka suorittaa tarvittavat lisäopinnot ja saa seurakunnan vokaation, voi siirtyä pappisvirkaan kuten nykyisin. Tällöin hänet ordinoidaan papiksi. Mikäli pappi kutsutaan piispanvirkaan, hänet ordinoidaan piispaksi. Sen sijaan siirryttäessä diakonian viran sisällä tehtävästä toiseen ei enää toimiteta ordinaatiota. Ordinaatio diakoniksi, papiksi tai piispaksi on kertakaikkinen tapahtuma, jota ei toisteta. Siinä annettava valtuutus on elinikäinen ja paikallisseurakuntaa laajempi. Piispainkokous suhtautui myös varauksellisesti diakonaattiin kuuluvien oikeuteen toimittaa sairaan ehtoollinen, avioliiton siunaaminen ja hautaan siunaaminen. Piispainkokouksen mukaan sekä käsitys yhdestä ordinaatiosta että ehtoollisen toimittamisen laajentaminen olisivat jännitteessä kirkon ekumeenisten sitoumusten kanssa. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta totesi mietinnössään 3/2003, että mietinnöstä annettujen lausuntojen perusteella näyttää siltä, ettei kirkossa haluta sellaista viran uudistusta, joka nostaisi muurin joko vihittyjen ja vihkimättömien työntekijöiden tai vihittyjen työntekijöiden ja seurakuntalaisten välille. Valiokunta kiinnitti huomiota lausuntojen erilaisuuteen ja hajanaisuuteen. Lausunnoissa esitettiin mietintöä kohtaan kritiikkiä, mutta se oli epäyhtenäistä. Myös oikeuteen suorittaa kirkollisia toimituksia suhtauduttiin palautteessa torjuvasti. Kanttorien liittämisellä diakonaattiin oli vain vähän kannatusta. Perustevakiokunta totesi, että piispainkokoukseen kanta ordinaatiosta poikkeaa mietinnössä esitetystä ratkaisusta. Perustevaliokunta totesi komiteamietinnön vastaanoton olevan siinä määrin hajanaisen, ettei uudistusta ole mahdollista sellaisenaan toteuttaa. Sen mielestä oli kuitenkin edellytyksiä edetä sellaisen ratkaisun suuntaan, joka ainakin aluksi tähtää diakonian viranhaltijoiden ja nuorisotyöntekijöiden vihkimiseen virkaan, jonka tehtävät ovat olennaisesti nykyisten työnkuvien kaltaiset. Joko tämän uudistuksen osana tai siitä riippumatta on syytä tutkia, millä tavoin keskeisten viranhaltijaryhmien vaikutusmahdollisuuksia ja hallinnollisia oikeuksia voidaan lisätä. Perustevaliokunta totesi, että komitea on osittain irtautunut keskustelusta, joka on aikaisemmin käyty virkarakenteen uudistamisesta. Aikaisempien selvitysten mukaan sanan julistaminen on teko ja tapahtuma, joka tuo varsinaisen Sanan eli itse Kristuksen todellisesti läsnä olevaksi. Jumalan sanaa palvellaan myös silloin, kun rakkauden evankeliumi toteutuu tämän maailman aistittavassa todellisuudessa. Keskeisimmässä kohdassa viran laajan ymmärtämisen teologisissa perusteissa esiin nouseva epäjatkuvuus aikaisempaan keskusteluun nähden vaikeutti valiokunnan mielestä komiteamietinnön perusratkaisun hahmottamista ja arviointia. Perustevaliokunta piti perusteltuna ja hedelmällisenä virkarakennekomitean ratkaisua, jossa missiotaan toteuttavalla kirkolla on perusteluissa keskeinen rooli. Komitean mukaan kirkolla on yksi Jumalan asettama (iure divino) hengellinen virka, ja uusien tehtävien hoitami-

12 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (12) seksi tarpeellisten virkojen perustaminen on mahdollista ymmärtämällä ne inhimillisen oikeuden (iure humanum) eli tarkoituksenmukaisuusharkinnan perusteella tehdyiksi yhden viran kehitelmiksi. Perustevaliokunta ei pitänyt mietinnössä esitettyjä diakonaatin uusia tehtäviä välttämättöminä siinäkään tapauksessa, että diakonaatin katsottaisiin olevan osa samaa todellisuutta kuin sanan ja sakramenttien virka. Nämä tehtävät kuuluvat pappisvirkaan, kun taas diakonaattiin kuuluvat virat ovat sanan palveluksessa niille ominaisella tavalla. Diakonaatin virkoihin voitaisiin liittää pysyvästi samat oikeudet, jotka kirkossa tällä hetkellä voidaan erityisin päätöksin osoittaa kaikille kastetuille yhteisen pappeuden nojalla. Perustevaliokunta totesi edelleen, että diakonian ja nuorisotyönohjaajan virkoihin olisi mahdollista vihkiä sillä perusteella, että nämä tehtävät niiden luonteen ja vakiintuneisuuden sekä elämäntehtävään viittaavan koulutuksensa vuoksi toteuttavat keskeisissä kohdin kirkon kokonaistehtävää. Vihkimys perustuisi virkojen nykyisiin tehtäviin. Sitä vastoin virkarakennekomitean tarjoama materiaali ja pohdinta eivät ole riittäviä, jotta diakonaatti voitaisiin tulkita osaksi sellaista kirkon virkaa, jonka perustelu olisi olennaisesti sama kuin pappisviran. Perustevaliokunta ei pitänyt mahdollisena toteuttaa diakonaattiuudistusta mietinnön esittämällä tavalla. Kuitenkin piispainkokouksen vuonna 1994 esityksessään osoittamaan suuntaan oli edelleen mahdollista jatkaa: Tässä vaiheessa olisi edettävä realistisesti sen olemassa olevan tilanteen pohjalta, mikä kirkossamme virkarakenteen osalta tällä hetkellä vallitsee. Uudistus on mahdollinen sikäli kuin se ainakin ensi vaiheessa rajoittuu suppeaan virkaryhmään ja se olennaisesti rakentuu näitten virkojen nykyisen identiteetin varaan, ja sitä yleisesti pidetään tarpeellisena ja hyödyllisenä. Perustevaliokunta ei nähnyt välttämätöntä tarvetta kirkolliskokouksen kokoonpanon muuttamiseen, ennen kuin diakonian ja nuorisotyön virkojen teologinen luonne on periaatteellisesti ratkaistu, koska eri viranhaltijaryhmillä on kirkolliskokouksessa jatkuvasti ollut omia edustajiaan. Kirkkohallituksen täysistunnon kokoonpanoon olisi sitä vastoin syytä lisätä näitten virkaryhmien edustaja. Erityisesti olisi syytä pitää huoli siitä, että asioita valmistelevissa työryhmissä, komiteoissa ekumeenisissa yhteyksissä on jäseniä eri viranhaltijaryhmistä. Mietinnössään esittämiensä näkökohtien perusteella perustevaliokunta piti virkauudistusta kirkossa tarpeellisena ja esitti, että kirkolliskokous antaisi kirkkohallitukselle tehtäväksi selvittää, miten diakonian ja nuorisotyönohjaajan virkoja voidaan uudistaa siten, että virkoihin kutsutaan ja vihitään ja vihityillä on oikeus käyttää hyväksyttyjä viran tunnuksia vihkimyksen perusteena on virkojen nykyinen identiteetti kirkon kokonaismission toteuttajina ja virkojen tehtävät säilyvät pääosin nykyisellään viranhaltijoiden mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ja hallinnolliset oikeudet lisääntyvät sekä selvittää, millaisia muutoksia kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen uudistus edellyttää, ja tehdä tarvittavat esitykset kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokous muutti päätöksessään perustevaliokunnan esitystä siten, että selvityksen tuli koskea myös kanttorin virkoja.

13 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (13) 1.3. Asian valmistelu kirkkohallituksen asettamassa työryhmässä Kirkkohallitus asetti työryhmän valmistelemaan esitystä diakonian ja nuorisotyönohjaajan sekä kanttorin viran uudistamiseksi kirkolliskokouksen antamien suuntaviivojen mukaisesti. Työryhmän työn tulokset on julkaistu raportissa Virkarakennetyöryhmä 2004:n esitys jatkotoimenpiteiksi (Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto Sarja C 2006:6). Julkaisu sisältää Virkarakennetyöryhmä 2004:n mietinnön ensimmäisen, virkateologiaa käsittelevän osan. Työryhmän mietinnössä on laaja käsiteanalyysi, joka tuo esille keskustelussa käytettyjen käsitteiden ongelmallisuuden ja epäjohdonmukaisuuden. Työryhmän haasteena oli kanttorin viran liittäminen selvitettävien virkojen ryhmään, mikä näkyy muistion määrittelyissä ja ratkaisussa. Työryhmä tekee käsitteellisen ratkaisunsa tekemällä erottelun ordinaatio vihkimys. Ordinaatio tarkoittaa kirkon yhteen virkaan vihkimistä, jota ei toisteta. Vihkimys puolestaan tarkoittaa vihkimistä konkreettiseen virkaan piispaksi, papiksi tai diakoniksi. Työryhmä tulkitsee vihkimyksen merkitystä seuraavasti: kun henkilö vihitään ensimmäisen kerran yhteen viran säikeistä (esimerkiksi papiksi) hänet ordinoidaan tällöin Augsburgin tunnustuksen V artiklan tarkoittamaan kirkon hengelliseen virkaan ja sen yhteydessä pappisvirkaan. Vastaavasti, kun henkilö vihitään diakonaatin alaan kuuluvaan kanttorin virkaan, hänet ordinoidaan samoin kirkon hengelliseen virkaan ja sen yhteydessä kanttorin virkaan. Mikäli jo aikaisemmin kanttorin virkaan vihitty vihitään papiksi, hänen pappisvihkimyksensä luonne ei ole teologisesti arvioiden sama kuin henkilöllä, jota ei ole aikaisemmin ordinoitu kirkon hengelliseen virkaan. Tämä johtuu siitä, että kanttori on jo ordinoitu kirkon hengelliseen virkaan eikä ordinaatiota toisteta. Kun henkilö vihitään ensimmäisen kerran joko pappisvirkaan tai diakonaatin alaan kuuluviin virkoihin, vihkimisen teologista merkitystä luonnehtiva käsite on ordinaatio. Jos ordinoitu henkilö siirtyy säikeestä toiseen, hänet vihitään. Tällöin vihkimisen teologinen merkitys on ordinaatiota suppeampi. Perusratkaisuna virkarakennetyöryhmän näkemys on sama kuin virkarakennekomitean mietinnössä Palvelijoiksi vihityt esittämä erottelu vihkimys installaatio, vaikka työryhmä irtautuu virkarakennekomitean käyttämistä käsitteistä Piispainkokouksen lausunto 2/2006 Piispainkokous käsitteli virkarakennetyöryhmä 2004:n osamietintöä istunnossaan syyskuussa 2005, jolloin se asetti työryhmän (pj. piispa Simo Peura) valmistelemaan piispainkokouksen lausuntoa. Lausunto valmistui helmikuussa 2006 (Piispainkokouksen lausunto 2/2006 kirkkohallitukselle). Piispainkokouksen lausunnon lähtökohtana on ajatus, että virkarakennetta uudistettaessa ei tule luoda liian ahdasta ja suljettua virkateologista mallia. Sen sijaan tulisi etsiä riittävän avoin ja keskusteleva teologinen ratkaisu. Tämä mahdollistaa virkarakenteen kehittämisen siten, että myös tulevaisuudessa kyetään vastaamaan kirkon toimintaympäristön muutoksiin ja ekumeenisiin haasteisiin. Piispainkokous näkee työryhmän esityksessä teologisia ongelmakohtia. Ensinnäkin virkateologia pyritään ratkaisemaan kolminaisuusopin avulla, vaikka perinteisempi ja toimivampi ratkaisu löytyisi kristologiasta. Kirkon viran lähtökohtana on se, miten Jeesus ym-

14 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (14) märsi oman tehtävänsä Isän lähettämänä ja miten hän itse lähetti opetuslapsensa. Toiseksi piispainkokous katsoo, ettei tunnustuskirjoista tule lukea enempää kuin mikä on historiallisesti uskottavaa. Tunnustuskirjojen kannalta on olennaista, ettei diakonaattia koskeva virkaratkaisu ole tunnustuskirjojen vastainen. Kolmanneksi piispainkokous kiinnittää huomiota Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tekemiin ekumeenisiin sitoumuksiin, joista merkittävin on Porvoon sopimus. Piispainkokous katsoo, että työryhmän edustama näkemys vihkimyksen luonteesta saattaisi vaikeuttaa ekumeenista vuoropuhelua. Neljänneksi piispainkokous kritisoi ajatusta yhdestä kirkon virasta, jota työryhmä painottaa voimakkaasti ja jota myös sen näkemys vihkimyksen luonteesta heijastaa. Piispainkokous korostaa, että yhdestä virasta voidaan puhua Kristuksen virkana. Sanan ja sakramenttien viran rinnalla kirkolla on ollut eri aikoina erilaisia ja eri määrä virkoja. Virkarakennetyöryhmän esittämän malli näyttäytyy lopulta yhden ordinaation mallina samaan tapaan kuin virkarakennekomitean mietinnössä. Tällaisen ordinaation ymmärtämisen tavan piispainkokous torjuu. Piispainkokous katsoo, että yhteinen pappeus antaa kirkon eri viroille niiden hengellisen lähtökohdan. Kirkon eri virat palvelevat eri tavoin yhteistä pappeutta, jotta se voisi Kristuksen tavoin antaa itsensä "pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi" (Room. 12:1). Virassa perimmäinen palvelija on Kristus, joka sitoutuu asettamaansa virkaan ja sen haltijoihin. Virka kaikissa muodoissaan tekee Kristuksen työtä. Piispainkokous katsoo, että diakonaattiin tulevia virkoja ei pidä kytkeä väkinäisesti osaksi pappisvirkaa. Tällä viitataan virkarakennetyöryhmä 2004:n ja virkarakennekomitean (2000) tapaan etsiä diakonaatin perusteita tulkitsemalla Augsburgin tunnustuksen V artiklassa mainittua evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virkaa siten, että siihen sisältyvät paitsi pappeus ja piispuus myös diakonaatti eri virkoineen. Piispainkokouksen mielestä Augsburgin tunnustus tarkoittaa artiklassa pappisvirkaa. Piispainkokous näkee kolmisäikeisen viran mahdollisena. Sen mielestä kirkossa on olemassa teologisesti kolme eri vihkimystä eli ordinaatiota. Siirryttäessä diakonaattiin sisältyvien virkojen kokonaisuuden sisällä virasta toiseen vihkimystä ei uusita. Sen sijaan diakonin virasta papiksi siirryttäessä henkilö vihitään, ja pappi vihitään piispaksi hänen siirtyessään piispan virkaan. Virkojen keskinäisestä yhteydestä puhuessaan piispainkokous korostaa ensisijaisesti Kristuksen kirkolleen antamaa tehtävää, joka ilmenee kirkon elämässä ja käytännössä. Tästä syystä sekä diakonaattiin kuuluvien virkojen että piispan ja papin virkojen hengelliselle luonteelle on merkityksellistä kristittyjen yhteinen pappeus ja siitä avautuva sanan palvelu. Tämä myös yhdistää virkoja toisiinsa. Maallikkoudesta virat erottaa vokaatio, vihkimys ja yhteisen pappeuden tehtävien julkinen hoito. Piispainkokous liittyy kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnössään 3/2003 esittämään tulkintaan ja katsoo, että sen avulla on saavutettavissa aiempaa laajempi yksimielisyys. Näin kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä oleva käsite pappisvirka tarkoittaa edelleen Augsburgin tunnustuksen V artiklassa mainittua virkaa. Sen rinnalla kirkossa voidaan ajatella olevan diakonaatti, johon kirkko oman harkintansa ja ratkaisunsa perusteella vihkii diakoneja, nuorisotyöntekijöitä sekä mahdollisesti myös lähetyssihteereitä ja kanttoreita. Diakonaattiin vihityt hoitavat kirkon elämänmuodolle olennaisia ja pysyviä tehtäviä. Tällaiset virat eivät siten ole luonteeltaan maallikkovirkoja.

15 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (15) Virkarakennetyöryhmän työn päättyminen Virkarakennetyöryhmä 2004 antoi piispainkokouksen lausunnon jälkeen raportin ( ). Siinä virkarakennetyöryhmä toteaa, että sen osamietinnössä ilmaistun käsityksen mukaan Kristus on asettanut (iure divino) kirkkoonsa sanan ja sakramenttien palveluviran, jota tarkoitetaan Augsburgin tunnustuksen V kohdassa. Tämä yksi virka voi ilmetä kirkon harkintaan perustuen (iure humano) kuhunkin historialliseen tilanteeseen parhaiten sopivassa muodossa. Jo varhain kirkon virka sai kolmisäikeisen muodon. Työryhmä katsoo edustavansa kolmisäikeistä virkanäkemystä ja sen käsityksen mukaan diakonaatti on kirkon viran yksi säie papin viran ja piispan viran rinnalla. Osamietinnön valmistumisen jälkeen työryhmä tarkisti kantaansa virkaan vihkimisen osalta. Työryhmä päätyi siihen, että käsitteet ordinaatio ja vihkimys ovat merkitykseltään identtisiä. Työryhmän lopullisen näkemyksen mukaan kuhunkin viran säikeeseen ordinoidaan eli vihitään erikseen. Virkarakennetyöryhmä 2004:n mielestä piispainkokouksen lausunto poikkesi ratkaisevissa kohdissa työryhmän osamietinnössä esitetystä teologiasta. Työryhmä esitti kuusi kysymystä, joihin se toivoi piispainkokouksen kantaa, ja katsoi, että asiaan liittyvien käytännön seikkojen selvittämiseen on mahdollista edetä vasta sitten, kun nämä virkateologiset kysymykset on ratkaistu. Kysymykset koskivat diakonaatin suhdetta Augsburgin tunnustuksen V artiklan tarkoittamaan sanan ja sakramenttien virkaan, käsitteistöä, viran ykseyden ja moneuden ymmärtämistä, vihkimyksen teologista luonnetta, virkaratkaisun ekumeenista vastuuta ja diakonaatissa yhteenkoottavia virkoja. Työryhmä katsoi, ettei se voinut jatkaa käytännöllisten kysymysten selvittämistä ennen lisäselvityksen saamista. Työryhmä totesi päätyneensä umpikujaan Virkarakennetyöryhmä 2004:n työn päättymisen jälkeen kirkkohallitus antoi valmistelun uudelle työryhmälle. Työryhmän asettamisen taustalla oli professori Heikki Kotilan kirkkohallitukselle laatima selvitys ( ), jossa ehdotettiin ratkaisua pääsemiseksi pois teologisesta umpikujasta. Professori Kotilan selvityksessä hahmotettiin virkarakennetta koskevassa keskustelussa 2000-luvulla kaksi toisistaan poikkeavaa linjaa. Virkarakennekomitean mietintö Palvelijoiksi vihityt pyrki diakonaattikysymyksen laajaan kokonaisratkaisuun. Samalla komitea painotti kirkon hengellisen viran ykseyttä siinä määrin voimakkaasti, että eri virkojen välinen ero kävi ohueksi. Ulkoisesti virkarakennekomitean esittämä ratkaisu edusti kolmisäikeistä virkamallia, sisällöllisesti kuitenkin siinä korostui virkojen ykseys niin, että virkojen ominaispiirteet ja erot olivat vaarassa hävitä. Virkarakennetyöryhmä 2004 rakensi oman virkateologiansa olennaisesti virkarakennekomitean teologisten ratkaisujen varaan. Työryhmä korosti kirkon hengellisen virkan ykseyttä samaan tapaan kuin virkarakennekomitea. Edelleen selvityksen mukaan virkarakennetyöryhmä 2004:n työn kariutumisen syynä näytti olleen se, että työryhmä ei ottanut kylliksi huomioon perustevaliokunnan mietinnössä 3/2003 esiin tuotua jännitettä, joka vallitsi perustevaliokunnan mietintöjen ja piispainkoko-

16 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (16) uksen lausuntojen sekä virkarakennekomitean (2000) mietinnön välillä. Virkarakennetyöryhmä 2004 oli omassa esityksessään vahvasti riippuvainen virkarakennekomitean (2000) mietinnöstä, mikä johti sen törmäyskurssille piispainkokouksen kanssa. Virkarakennetyöryhmä painotti virkateologisessa pohdinnassaan voimakkaasti Augsburgin tunnustuksen V artiklan mainintaa sanan ja sakramenttien virasta, ja työryhmä ikään kuin juuttui virkarakennekomitean edustamaan tulkintatapaan. Selvityksen mukaan ratkaisua umpikujasta on mahdollista etsiä seuraavasti: Virkateologia Diakonaatti ymmärretään karitatiivis-katekeettisena virkana, joka hoitaa kirkon tehtävän kannalta olennaisia ja pysyviä tehtäviä ja johon tullaan vihkimyksen kautta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko pidättäytyy antamasta senkaltaisia virkateologisia lausumia, jotka määrittävät diakonaatin ahtaasti. Virkateologisten perustelujen tulee jättää tilaa asian ekumeeniselle käsittelylle, johon Suomen evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut. Samalla ratkaisun tulee kuitenkin antaa riittävä perustelu diakonaatin ymmärtämiseksi ja perustelu kirkossa vallitsevalle vihkimyskäytännölle, joka ilmaistaan Kirkollisten toimitusten kirjassa. Virkateologiset perustelut kirjoitetaan perustevaliokunnan ja piispainkokouksen linjausten mukaisesti. Näin seurataan linjaa, joka on johdonmukainen kirkolliskokouksen kirkkohallitukselle antaman tehtävän kanssa ja jota seuraamalla on löydettävissä suurin mahdollinen yksimielisyys. Pyritään käyttämään yksinkertaista ja klassista terminologiaa. Diakonaatin tehtävät suhteessa piispan ja papin tehtäviin ilmaistaan niin, että näiden virkojen keskeiset erityisalat säilyvät. Diakonaatilla on oma paikkansa jumalanpalveluselämässä, mutta virkauudistuksen ei tule hämärtää pappisviran erityisluonnetta sananjulistuksen ja sakramenttien hoitamisen virkana. Vihkimys Vihkimyksen merkitys ja sitä seuraavat oikeudet ja velvollisuudet ilmaistaan selvästi. Diakonaattiin vihitään ainoastaan ne, joilla on vokaatio seurakuntaan. Vihityille annetaan todistukseksi vihkimyksestä vihkimyskirja ja heistä pidetään vihittyjen luetteloa hiippakunnan tuomiokapitulissa, vaikka henkilöstöhallinto hoidetaankin seurakunnissa. Diakonaattiin vihityillä on oikeus saarnata jumalanpalveluksessa, avustaa ehtoollisen jakamisessa, toimittaa itsenäisesti sananjumalanpalvelus ja viedä seurakunnan yhteisessä messussa konsekroidut ehtoollisaineet seurakunnan jäsenille, jotka vanhuuden, sairauden tai jonkin muun syyn takia eivät voi osallistua jumalanpalvelukseen. Asteittainen eteneminen Diakonaatin uudistamisessa edetään asteittain. Uudistuksessa lähdetään liikkeelle nuorisotyönohjaajista ja diakoneista, mutta muita keskustelussa mukana olleita virkaryhmiä ei rajata tulevaisuutta ajatellen ehdottomasti uudistuksen ulkopuolelle. Mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ja hallinnolliset oikeudet Diakonaattiin kuuluvien mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ja hallinnolliset oikeudet hahmotetaan yhtäältä lähtien liikkeelle siitä, mikä on kirkon nykyinen hallintomalli, toisaalta ottaen huomioon se mahdollisuus, että diakonaatti saattaa tulevaisuudessa laajentua. Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaaliin tai kokoonpanoon ei tehdä tässä vaiheessa muutoksia. Erityisesti kirkolliskokouksen kokoonpanon muuttaminen pakottaisi miettimään uudella tavalla kirkollisen päätöksenteon kokonaisuutta, mikä osaltaan mutkistaisi diakonaatin uudistamista.

17 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (17) Diakonaatin edustus kirkon yhteisessä hallinnossa voidaan toteuttaa niin, että kirkkohallituksen täysistunnon toinen pappisjäsen korvataan diakonaattiin kuuluvalla henkilöllä tai että kokoonpanoa laajennetaan niin, että mukana on kaksi pappia ja kaksi diakonaattiin kuuluvaa. Lisäksi kiinnitetään huomiota siihen, että diakonaatin edustus huomioidaan erilaisissa työryhmissä ja valmisteluelimissä. Yhteydet muihin kirkon hallintoa koskeviin uudistuksiin Selvitetään, miten kirkkolain, kirkkojärjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista koskeva esitys (Kirkkohallituksen esitys 2/2006) ja mahdollisesti muut kirkollisessa päätöksenteossa vireillä olevat asiat koskettavat suunniteltua diakonaatin uudistamista, ja koordinoidaan asioiden valmistelua. Siirtymäsäädökset Laaditaan säännökset siitä, miten uusi vihkimyskäytäntö astuu voimaan ja miten menetellään niiden viranhaltijoiden suhteen, jotka ovat tulleet nykyisiin virkoihinsa ilman vihkimystä. Diakonaattityöryhmän 2007 tehtävänä on ollut laatia kirkkohallitukselle esitys virkarakenteen uudistamiseksi kirkolliskokouksen toimeksiannon mukaisesti. Toimeksiannon esittelyssä viitataan siihen, että esitys tehdään professori Kotilan selvityksen ( ) pohjalta. Diakonaatin uudistamista ovat valmistelleet kirkolliskokouksen asettama diakonaattikomitea (1994) ja virkarakennekomitea (2000). Kirkolliskokous antoi kirkkohallitukselle tehtävän selvittää diakonaatin uudistamista. Toimeksiantoa on kirkkohallituksessa aikaisemmin valmistellut virkarakennetyöryhmä Kirkkohallitus asetti työryhmän laatimaan ehdotuksen diakonaatin uudistamiseksi professori Heikki Kotilan laatiman selvityksen pohjalta. 2. Mietinnön keskeiset periaatteet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pyritään uudistamaan diakonian virka laajaalaiseksi diakonaatiksi. Tässä yhteydessä on laadittu useita eritasoisia selvityksiä, joissa on pyritty hahmottamaan uudistuksen periaatteita. Tässä mietinnössä lähdetään siitä, että erilaisista painotuksista ja lähestymistavoista etsitään näkemykset, joista vallitsee mahdollisimman suuri yksimielisyys. Periaatteet on hahmoteltu perustevaliokunnan lausunnossa 2/2003 sekä piispainkokouksen lausunnoissa 1/2003 ja 2/2006, jotka on annettu Virkarakennekomitean (2000) mietinnöstä Palvelijoiksi vihityt. Mietinnön sisältöön vaikuttaa lisäksi professori Heikki Kotilan laatima selvitys (2007), jossa esitettyyn teologiseen ja hallinnolliseen ratkaisumalliin työryhmä liittyy.

18 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (18) Diakonaatin uudistaminen on työryhmän mielestä mahdollista seuraavien periaatteitten pohjalta: a. Kirkon tehtävä Diakonaatin virka on kristillisen palvelun ja kasvatuksen virka, joka hoitaa kirkon olennaisia ja luovuttamattomia tehtäviä. Tehtävänsä kirkko on ilmaissut kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä seuraavasti: Kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisen rakkauden toteuttamiseksi (KL 1:2). Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunnan tulee huolehtia jumalanpalvelusten pitämisestä, sakramenttien toimittamisesta ja kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristillisistä julistus- ja palvelustehtävistä (KL 4:1). b. Yhteinen pappeus Kirkon tehtävän hoitaminen on koko kirkon vastuulla. Kasteessa Kristus kutsuu yhteiseen pappeuteen osallistumaan kirkon tehtävään. Kaste luo pelastavan Kristus-yhteyden, jota mikään virkaan vihkiminen ei sellaisenaan muuta eikä vahvista. Jokaisen kastetun tehtävä on seurata Kristusta ja edistää kirkon tehtävän toteutumista. c. Erityiset virat Kirkossa on erityinen virka, jolle yhteinen pappeus on luovuttanut kirkon tehtävän julkisen hoidon. Tämä virka on yksi siinä merkityksessä, että Kristus itse on ylimmäinen pappi, palvelija ja opettaja sekä viran antaja. Virka palvelee Kristuksen antamaa tehtävää. Yhteisen tehtävän hoitamista varten on erityisiä virkoja. Virka kaikissa muodoissaan on osallinen Kristuksen antamasta tehtävästä. Niille on yhteistä osallistuminen Kristuksen pappeuteen palvelemalla seurakuntaa ja hoitamalla kirkon kannalta luovuttamattomia tehtäviä. Maallikkoudesta virat erottavat erityisesti kirkon kutsu virkaan, vihkimys ja yhteisen pappeuden tehtävien julkinen hoito. d. Erillisyys ja omaleimaisuus Diakonaattia ei kytketä väkinäisesti Augsburgin tunnustuksen viidennen artiklan yhteyteen eikä sille siirretä tässä artiklassa mainittuja pappisviran tehtäviä. Artikla on nähtävä historiallisessa yhteydessään. Sen ensisijaisena tarkoituksena oli korostaa vanhurskauttamisopin ja sakramenttien yhteenkuuluvuutta: Pyhä Henki lahjoittaa vanhurskauttavan uskon sanan ja sakramenttien kautta, ei niiden ohi. Sanan ja sakramenttien hoitamista varten kirkossa tulee olla virka. Samalla torjutaan erityisesti Thomas Müntzerin kannattajien spiritualistinen käsitys, jonka mukaan Pyhä Henki toimisi ulkoisesta sanasta ja

19 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (19) sakramenteista riippumatta ja jonka mukaan kirkossa ei tarvittaisi pappisvirkaa näiden hoitamista varten. Augsburgin tunnustuksessa halutaan korostaa luterilaisten pyrkimystä jatkuvuuteen sekä opissa että käytännöissä. Tämä koskee myös kirkon virkoja. Vaikka piispojen toimia arvostellaan kärkevästi, heitä ei vaadita luopumaan kirkollisesta hallinto- ja tuomiovallasta. Piispan, papin ja diakonin virkoja ei kumota. Augsburgin tunnustuksen V artiklaa ei siten ole pidettävä tyhjentävänä kuvauksena luterilaisesta virkateologiasta. Siinä mainitun sanan ja sakramenttien viran rinnalla luterilaisessa kirkossa voi olla myös karitatiivis-katekeettisiin tehtäviin keskittyvä diakoninvirka. Virat ovat omaleimaisia. Pappien tehtävänä on sanan julistus ja sakramenttien hoitaminen. Piispan tehtäviin kuuluu sanan ja sakramenttien hoitamisen ohella kirkon ykseyden edistäminen, seurakuntien ja pappien kaitsenta, uusien työntekijöiden vihkiminen ja kokonaiskirkolliset tehtävät. Diakoni hoitaa kristilliseen kasvatuksen ja palveluun liittyviä kirkon tehtäviä ja todistaa siten Kristuksen rakkaudesta kaikkia luotujaan kohtaan. e. Vihkimys. Piispan ja papin virkaan sekä diakoninvirkaan on kuhunkin erillinen vihkimyksensä. Diakonaattiin sisältyvään virkaan tullaan vihkimyksen kautta. Vihkimyksessä kirkko kutsuu virkaan, vahvistaa vihittävää viran hoitamiseen tarvittavilla armolahjoilla sekä valtuuttaa ja lähettää hänet tehtäväänsä. Vihkimys diakonaattiin on kertakaikkinen tapahtuma, jota ei toisteta. Siinä annettava valtuutus on elinikäinen ja paikallisseurakuntaa laajempi. Diakoniksi vihitty, joka opintojensa perusteella saa pätevyyden toiseen sellaiseen virkaan, joka myös sisältyy diakoninvirkaan, saa uuden kelpoisuuden ammattikelpoisuuden nojalla. Tällaiseen virkaan siirryttäessä toimitetaan virkaan asettaminen tai tehtävään siunaaminen. f. Kutsu virkaan Vihkimyksen edellytyksenä on kutsu (vocatio) sellaiseen seurakunnan tai kirkon virkaan tai muuhun tehtävään, joka luetaan diakonaattiin sisältyväksi. g. Perustelujen avoimuus Diakonaattia uudistettaessa pyritään sellaiseen teologiseen avoimuuteen, jossa yhtäältä löydetään uudistukselle riittävä konsensus ja perustelu, toisaalta vältetään liian ahtaita ja pitkälle määriteltyjä, suljettuja ratkaisuja. Ratkaisun tulee mahdollistaa teologinen ja ekumeeninen keskustelu, sekä diakoninviran kehittäminen tulevaisuudessa siten, että tavoitteena on diakonin viran entistä syvempi ymmärtäminen. Diakonin virka on keskustelun alainen useissa kirkoissa. Erityisesti Porvoon sopimuksessa lausuttu velvoite pyrkiä yhteiseen näkemykseen diakonian virasta on kirkolle tärkeä.

20 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (20) h. Käsitteiden yksinkertaisuus Käytetään yksinkertaista ja klassista käsitteistöä, ja vältetään uustermejä tai vanhojen käsitteiden uusia tulkintoja. i. Oikeudet Diakoniksi vihityllä on oikeus hoitaa julkisesti diakonian ja kasvatuksen tehtäviä, nauttia viran tuomia etuisuuksia ja käyttää piispainkokouksen hyväksymiä viran tunnuksia. Virkaan liitetään hengellisiä oikeuksia, jotka tällä hetkellä voidaan erityisin päätöksin osoittaa yhteisen pappeuden nojalla kaikille kastetuille. Diakonaattiin kuuluvaan virkaan vihityllä on oikeus avustaa ehtoollisen jakamisessa sekä viedä ehtoollinen seurakunnan jäsenille, jotka iän tai sairauden vuoksi eivät voi osallistua jumalanpalvelukseen ja kirkkoherran luvalla saarnata jumalanpalveluksessa ja toimittaa sanajumalanpalvelus. Vastuu jumalanpalvelusten toimittamisesta säilyy pappisviralla. Diakoniksi vihityille turvataan vapaus keskittyä arjen jumalanpalvelukseen. j. Velvollisuudet Kirkko hoitaa tehtäväänsä tunnustuksensa mukaisesti. Viran hoidossa diakonin velvollisuutena on sitoutua kirkon tunnustukseen ja järjestysmuotoon sekä edistää seurakunnan tehtävien toteutumista (KL 1:2 ). Hänen tulee olla seurakunnalle esikuvana ja noudattaa kristillistä elämäntapaa (KJ 1:5 ). Viran hoitoon liittyy erityinen vastuu, joka ilmenee luottamuksellisuuden vaatimuksessa ja ammatillisuudessa. k. Jatkuvuus Diakoninvirkaan liittyvien virkojen nykyinen identiteetti ja tehtävät säilyvät pääosin ennallaan. Virkanimikkeitä tarkistetaan maltillisesti siten, että ne heijastavat aidosti uudistetun diakonaatin luonnetta. l. Uudistuksen asteittainen eteneminen Diakonaattiin vihitään alkuvaiheessa diakonian, nuorisotyönohjaajan sekä lapsityönohjaajan ja -johtajan virkaan kutsuttuja. Diakoninvirka säilytetään avoimena myöhemmälle laajentamiselle. m. Hallinnolliset uudistukset Kirkon hallinto perustuu episkopaalisen ja synodaalisen edustuksen rinnakkaisuuteen. Diakonaatti kuuluu kirkon erityisen viran osana episkopaaliseen rakenteeseen, jolla on edustus

21 Kirkkohallituksen asettama Mietintö (21) kirkon hallinnossa. Läsnäolo hallinnossa ei perustu suoranaisesti ammattiin eikä palvelussuhteeseen kirkossa. Koska kirkon hallinto on laaja kokonaisuus, diakonin viran edustuksen liittämisessä kirkon hallintoon on tässä vaiheessa mahdollista edetä vain vähäisin askelin. Diakonaatin edustusta kirkon hallinnossa vahvistetaan. Kirkkohallitukseen täysistunnon kokoonpanoon lisätään diakonaatin edustus. Diakonaatin mukanaoloa kirkon työryhmissä ja ulkomaisissa edustustehtävissä vahvistetaan. Kirkolliskokouksen ja tuomiokapitulin rakennetta ei tässä vaiheessa muuteta eikä säädetä sellaisia hallinnollisia menettelyjä, jotka edellyttäisivät diakonaattiin kuuluvien viranhaltijoiden henkilökohtaisen äänioikeuden perustamista kirkollisissa vaaleissa sekä siitä seuraavaa äänioikeuden hallinnointia. Diakonaatin virkojen hallinto järjestetään siten, että henkilöstöhallinto on pääsääntöisesti seurakunnassa. Virkaan vihkiminen ja ordinaatiokoulutus hoidetaan tuomiokapitulissa. Myös vihkimyksestä seuraavien oikeuksien ja velvollisuuksien valvonta järjestetään hiippakunnallisesti. Virkasuhteen osalta on keskeisissä kohdin jaettua toimivaltaa. 3. Diakonian ja kristillisen kasvatuksen tehtävien historia 3.1. Diakonia Uudessa testamentissa Uudessa Testamentissa kuvataan diakonian ja palvelun tehtävää. Diakonisen palvelun alkukohtana on Kristuksen oma toiminta. Kristus itse ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän itse antoi palvelemisen tehtävän. Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Mark. 10: 42-45), Evankeliumeissa on runsaasti kuvauksia Jeesuksen karitatiivisesta toiminnasta. Jeesus ruokki ihmisiä (Mt. 14: 13-21), paransi sairaita (esim. Mt. 8-9 luvut) ja pesi opetuslasten jalat (Joh. 13: 1-11). Jeesus otti seuraansa ja aterioi yhteiskunnassa hyljeksittyjen ihmisten kanssa. Jeesusta kutsuttiin publikaanien ja syntisten ystäväksi (Matt. 11: 19, Luuk,. 7: 36-50, Luuk. 19: 1-10). Matteuksen evankeliumin kuvauksessa viimeisestä tuomiosta ihmisiltä kysytään, mitä he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle vähäisimmistä (Matt. 25: 31-46). Nälkäisten, janoisten, köyhien, alastomien, sairaiden ja vangittujen auttamista kutsutaan "diakoniaksi". Lähimmäisen auttaminen ja toisten palveleminen kuului lähtemättömästi Uuden testamentin kuvaaman seurakunnan toimintaan. Paavali keräsi rahalahjaa Jerusalemin köyhille (1 Kor. 16: 1-4), seurakunnissa oli palvelutehtäviä (Room. 12: 6-8) ja niissä pidettiin huolta