PÖYTÄKIRJANOTE. < > Pappisvirasta erottaminen, rovasti Risto Soramies

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJANOTE Asia < > Pappisvirasta erottaminen, rovasti Risto Soramies Päättäjä Tuomiokapituli Päätöspäivä Pykälä < > Pappisvirasta erottaminen, rovasti Risto Soramies Esittelijä: Piispa Matti Repo Tuomiokapituli päätti , että rovasti Risto Soramies pidätetään pappisvirasta epäiltyyn pappisviran velvollisuuksien rikkomiseen liittyvien tutkimusten ajaksi ja että päätös pannaan täytäntöön heti. Asian vireille tulo tuomiokapitulissa Tampereen hiippakunnan papistoon kuuluva rovasti Risto Soramies on ilmoituksensa mukaan asetettu Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispan virkaan Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen rekisteröimättömän yhdistyksen organisaatiota sekä piispan asemaa ja tehtävää kuvataan lähetyshiippakunnan internet-sivuilla ( mm. seuraavasti: Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta (lhpk) on seurakuntiensa muodostama itsenäinen kirkollinen rakenne. Lähetyshiippakuntaa johtaa seurakuntien edustajien ja papiston valitsema piispa yhdessä hiippakunnan toimielimien kanssa. Sen toimintaa ohjaa hiippakuntakokouksen vahvistama hiippakuntajärjestys eli säännöt. Hiippakunnan piispan tehtävänä on valvoa, että seurakunnissa julistetaan Jumalan sanaa puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein Kristuksen asetuksen mukaisesti. Piispa vaalii hiippakunnan sisäistä yhteyttä ja hoitaa suhteita hiippakunnan ulkopuolelle. Hänen tehtävänään on vastata pappisvihkimysten toimittamisesta, seurakuntien pastoreiden asettamisesta virkaan, sekä huolehtia hiippakunnan toimielinten toiminnasta. Kirkkolain 2 luvun 1 :n mukaan kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa, ja kirkon hallinnosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä, jossa annetaan määräyksiä myös kirkon toiminnasta. Kirkkolain 3 luvun 1 :n mukaan kirkollista hallintoa varten maa on jaettu hiippakuntiin. Hiippakunnan perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää kirkolliskokous. Kirkkolain 18 luvussa säädetään piispasta ja piispan tehtävistä (1 ), vaalin ajankohdasta, äänioikeudesta ja ehdokasasettelusta (3 ) sekä vaalitoimituksesta ja viranhoitomääräyksen antamisesta (4 ). Piispan tehtävistä ja piispan virkaan vihkimisestä säädetään kirkkojärjestyksen 18 luvussa ja 19 luvun 4 :ssä. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa on pappisvirka, joka saadaan papiksi vihkimisessä. Papiksi vihittävän on annettava virkaan vihittäessä kirkkojärjestyksen 5 luvun 6 :n mukainen pappislupaus, jossa hän lupaa mm. seuraavaa: Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä

2 sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanakuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä." Risto Soramies on vannonut vuoden 1964 kirkkolain 96 :n mukaisen valan:...niin ikään tahdon uskollisesti noudattaa ja käyttää kirkon lakia ja voimassa olevia asetuksia, tunnollisesti täyttää virkatehtäväni ja osoittaa esimiehilleni velvollisuuden mukaista kuuliaisuutta, virkakumppaneilleni veljellistä hyväntahtoisuutta, sanankuulijoilleni altista palvelusta ja kaikkea kohtuutta. Kirkkolain 5 luvun 3 :n 3 momentti kuuluu seuraavasti: Papille, joka toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy papille sopimattomalla tavalla, tuomiokapituli voi asian laadun mukaan antaa kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet pappisvirasta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos papin sopimaton käyttäytyminen, laiminlyönnit pappisvirassa tai käyttäytyminen muutoin osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina, tuomiokapituli voi määrätä hänet menettämään pappisvirkansa. Kirkkolain 6 luvun 63 :n 1 momentin mukaan pappi, jonka voidaan todennäköisin perustein epäillä menetelleen velvollisuuksiensa vastaisesti, voidaan pidättää pappisviran toimittamisesta tutkimuksen ajaksi. Kirkkolain 6 luvun 65 :n 2 momentin mukaan hänelle tulee varata tilaisuus tulla kuulluksi epäillystä pappisviran velvollisuuksien rikkomisesta sekä pappisviran toimittamisesta pidättämisestä asian tutkimisen ajaksi. Tuomiokapitulilla oli perusteltua syytä epäillä Risto Soramiehen rikkoneen pappisviran velvollisuuksia ryhtymällä Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispan virkaan. Tuomiokapituli päätti , että rovasti Risto Soramiestä kuullaan epäillystä pappisviran velvollisuuksien rikkomisesta sekä hänen pidättämisestään pappisviran toimittamisesta asian tutkimisen ajaksi. Risto Soramies on toimittanut tuomiokapituliin pyydetyn kirjallisen vastineen määräaikaan mennessä. Koska tuomiokapitulilla oli myös vastine huomioon ottaen edelleen perusteltua syytä epäillä Risto Soramiehen rikkoneen pappisviran velvollisuuksia, hänet pidätettiin pappisviran toimittamisesta, kunnes asia on tuomiokapitulissa ratkaistu. Rovasti Risto Soramiehen vastine Rovasti Risto Soramies katsoo päiväämässään vastineessa, että hän ei ole rikkonut pappisvirkansa velvollisuuksia ryhtyessään Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispan virkaan, vaan on päinvastoin toiminut pappisvalansa velvoittamalla tavalla. Rovasti Soramies vetoaa siihen, että hänen antamansa pappisvala sitoo Jumalan edessä ensisijaisesti tunnustukseen ja sen konkreettisena muotona kirkkojärjestyksen ensimmäiseen, ns. tunnustuspykälään (KJ 1:1 ). Muut kirkkojärjestyksen pykälät palvelevat ensimmäistä pykälää. Siihen sitoutuminen on ehdotonta, kun taas sen jälkeisiin, menettelytapoja koskeviin kirkkojärjestyksen pykäliin sitoutuminen on ehdollista. Rovasti Soramies katsoo pappisvalan kohdistuvan kahteen osaan kirkkojärjestystä, varsinaiseen ja sekundääriseen. Hän kiinnittää huomiota siihen, että tuomiokapitulin pöytäkirjassa hänen asiansa esittelyssä viitataan vain valan siihen osaan, joka kohdistuu kirkkojärjestyksen sekundääriseen osaan. Kuuliaisuus varsinaiselle osalle eli tunnustukselle voi joskus vaatia kuuliaisuuden epäämistä esivaltaa ja esimiehiä kohtaan. Soramies katsoo

3 vannoneensa uskollisuutta Jumalan sanalle ja luterilaiselle tunnustukselle, ei kirkolle eikä esimiehille, vaikka hän jälkimmäisille kuitenkin myöntää olevansa velvollinen osoittamaan kuuliaisuutta. Sen edellytyksenä kuitenkin on, että nämä eivät itse toimi tunnustusta vastaan. Rovasti Soramiehen mielestä kirkon johto on tehnyt kaksi päätöstä, joilla se on noussut Jumalan sanaa ja tunnustusta vastaan. Se on ensinnäkin v päättänyt vihkiä pappisvirkaan naisia ja toiseksi v antanut piispainkokoukselle tehtäväksi laatia pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Piispat ovat v suostuneet tähän tehtävänantoon, vaikka heidän olisi Soramiehen mukaan pitänyt kieltäytyä siitä Jumalan sanan vastaisena tehtävänä. Näiden päätösten seurauksena ovat Soramiehen mukaan monet kristityt joutuneet kirkon suhteen kodittomiksi sekä menettäneet luottamuksensa piispoihin. Koska rovasti Soramiehen mukaan kirkon johto on tehnyt osan kirkkokansaa kodittomaksi, vaativat Jumalan sana, tunnustus ja pappisvala häntä osallistumaan näiden kristittyjen kokoamiseen armonvälineitten ääreen. Sitä tarkoitusta varten on perustettu seurakuntia, jotka pitäytyvät luterilaiseen tunnustukseen. Koska piispat hänen mukaansa kieltäytyvät vihkimästä näille seurakunnille pappeja, on tullut välttämättömäksi hoitaa asia muulla tavalla. Siihen Soramiehen mukaan luterilainen tunnustus velvoittaa häntä, sillä Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen mukaan seurakuntia johtamaan, paimentamaan ja ruokkimaan on vihittävä pappeja. Rovasti Soramies puolustautuu, ettei hän ole levittänyt harhaoppeja. Hän katsoo noudattaneensa virassaan kirkon lakia ja voimassa olevia asetuksia ja osoittaneensa esimiehilleen velvollisuuden mukaista kuuliaisuutta. Siksi hän ei näkemyksensä mukaan ole rikkonut pappisviran velvollisuuksia valan ja kirkkojärjestyksen tarkoittamassa mielessä, eikä hänen mielestään tuomiokapitulilla ole perusteltua syytä rangaista häntä, varsinkaan riistämällä häneltä pappisvirkaa. Rovasti Risto Soramiehen vastineen arviointia Risto Soramiehen vastine sisältää merkille pantavia näkökohtia, joihin tuomiokapituli voi yhtyä. Tällaisia ovat pappisvalan (nyk. pappislupauksen) velvoittavuus sekä Jumalan sanassa ja tunnustuksessa pysymisen sitovuus. Niin ikään on oikein arvioitu, että kirkon lainsäädännössä ensimmäisenä on sitoutuminen uskon sisältöön ja muu lainsäädäntö noudattaa sitä. Voidaan myös pitää joissain poikkeusolosuhteissa mahdollisena, että tunnustukseen sitoutuminen ja esivallan tai esimiesten määräykset voivat joutua ristiriitaan. Sellaisessa tilanteessa uskollisuus Jumalan tahdolle olisi tuomiokapitulinkin mukaan asetettava etusijalle. Soramiehen muistutus siitä, että tuomiokapituli ei ole arvostellut häntä tunnustuksesta poikkeamisesta, pitää myös paikkansa. Puolustaessaan tunnustukseen sitoutumistaan Soramies ei kuitenkaan kiistä irtautuneensa kirkon järjestyksestä. Asiallisesti ottaen hän päinvastoin myöntää sen, ja esittää vastineessaan tekonsa oikeutukseksi väitteen kirkon johdon luopumuksesta tunnustuksesta. Molemmat rovasti Soramiehen kirkon johdon luopumukseksi kuvaamat asiat, pappisviran avaaminen naisille sekä pastoraalisen ohjeen antaminen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan, päätettiin kirkossa säädetyssä järjestyksessä. Niiden taustalla oli pitkä teologinen työskentely, jossa selvitettiin kummankin

4 hankkeen yhteensopivuus Jumalan sanan sekä tunnustuksen kanssa. Kummassakaan ei päätöksen tekeminen merkinnyt luopumista uskollisuudesta niille. Kumpikaan ei ole kirkosta lopettanut evankeliumin puhtaasti julistamista tai sakramenttien oikein toimittamista, minkä turvaamiseksi Soramies kuitenkin katsoo oman piispanvirkansa välttämättömäksi. Kirkon seurakunnissa papit edelleen tekevät työtään Kristuksen lähettäminä, ja uusia pappeja vihitään jatkuvasti sanan ja sakramenttien palvelijoiksi. Vihittäviltä edellytetään edelleen Jumalan sanaan ja tunnustukseen sitoutumista. Väittäessään, että kirkon piispat kieltäytyvät vihkimästä luterilaiseen tunnustukseen pitäytyville seurakunnille pappeja, Soramies ei puhukaan kirkon seurakuntien pappistarpeesta saati niiden palvelukseen vihkimistä anovista papeista, vaan lähetyshiippakunnan seurakunnista sekä sen tarpeisiin vihittävistä papeista. Piispojen kieltäytyminen kohdistuu pappiskandidaatteihin, jotka etukäteen ilmoittavat, etteivät tulisi olemaan jumalanpalvelusyhteydessä hiippakunnan kaikkien muiden pappien kanssa. Tällaisen vihittävän itse asettaman ehdon noudattaminen olisi piispanviran hoitamisen kannalta epäjohdonmukaista ja kirkon ykseyttä rikkovaa, samoin kuin pappisviran kollegiaalisen luonteen kannalta kestämätöntä ja ylipäätään ristiriidassa sanan ja sakramenttien palvelemisen kanssa. Se sotisi myös itse uskon yhdistävää merkitystä ja sakramentaalisen jumalanpalveluksen olemusta vastaan. Kuitenkin juuri tällaisia pappisvihkimyksiä rovasti Soramies katsoo itse olevansa Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen velvoittama toimittamaan. Luterilainen tunnustus pitää Jumalan sanaa julistavaa ja sakramentteja toimittavaa virkaa kirkon konstituutioon kuuluvana eli kirkolle välttämättömänä (CA 5). Tästä syystä kirkon virkaa koskevia käytäntöjä ei voi pitää ainoastaan ulkonaiseen järjestykseen kuuluvana sekundäärisenä asiana, minkä seikan Soramies asiallisesti ottaen myöntääkin vedotessaan pappien vihkimisen välttämättömyyteen oman piispaksi ryhtymisensä perusteena. Tunnustus itse sisältää pappisvirkaa koskevan kirkon järjestyksen. Ryhtyessään lähetyshiippakunnan piispaksi Soramies on kuitenkin sivuuttanut sen järjestyksen, jota kirkko noudattaa piispoja kutsuessaan. Oman ilmoituksensa mukaan hänen tarkoituksensa on toimittaa pappisvihkimyksiä. Piispaksi ryhtyessään hän sivuuttaa myös sen, mitä luterilainen tunnustus sanoo julkiseen julistusvirkaan kutsumisesta kirkossa: Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista. (CA 14) Asianmukainen kutsu tarkoittaa kirkon järjestyksen noudattamista sekä kirkon tunnustamaa vihkimystä julistusvirkaan tulemiseksi. Niiden edellyttäminen on osa luterilaista tunnustusta, ei vain tunnustuksen seuraus kirkon lainsäädännössä. Vaikka voidaankin ajatella, että pappisvala kohdistuu ensisijaisesti Jumalan sanassa ja tunnustuksessa pysymiseen, on keinotekoista soveltaa tällaista eroa siten, että julistusvirkaan tulemisen edellytykset sijoitetaan toissijaisten asioiden ryhmään, joissa pappisvalaa ei tarvitsisi noudattaa. On lisäksi ristiriitaista vedota virkaan vihkimisten välttämättömyyteen Jumalan sanan ja tunnustuksen edellyttäminä ja samaan aikaan vaatia Jumalan sanan ja tunnustuksen nimissä oikeutta itse ohittaa se järjestys, jolla vihkimistä perustellaan. Lähetyshiippakunnan ja sen piispan suhde kirkkoon

5 Lahdessa järjestäytynyt Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta on rekisteröimätön yhdistys. Se ei ole järjestäytynyt uskonnonvapauslain piirissä kirkkokunnaksi vaan ilmoittaa olevansa seurakunnistansa koostuva itsenäinen kirkollinen rakenne. Peruskirjansa mukaan lähetyshiippakunta jatkaa sitä luterilaista uskoa ja seurakunnallista elämää, joka Suomessa on vaikuttanut. Peruskirjan mukaan lähetyshiippakunta on tarpeellinen, koska Suomen evankelis-luterilainen kirkko kantaa oikean kirkon tuntomerkkien sijasta [ ] yhä selvemmin väärän kirkon tuntomerkkejä. Lähetyshiippakunnan järjestäytymismuoto on valittu siten, että se mahdollistaa niin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen pitäytyville jäsenille kuin myös muille luterilaiseen uskoon tunnustautuville kristityille seurakuntayhteyden hiippakuntarakenteessa. Hiippakunnan ja sen seurakuntien tarkoitus näyttää siten olevan toimia ensisijaisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten keskuudessa. Sen suhde kirkkoon on kuitenkin epäselvä; yhtäältä se esittelee itsensä kirkon uskon ja elämän jatkajaksi uutena seurakunta- ja hiippakuntarakenteena, toisaalta se ei ole yksi kirkon hiippakunnista eikä sen piispa ole yksi kirkon piispoista. Lähetyshiippakunnan itsensä määrittely on jännitteinen; yhtäältä vakuutetaan sen seurakuntien olevan kirkon teologisten tuntomerkkien perusteella oikea kirkko, toisaalta kiistetään hiippakunnan olevan oikeasti kirkko. Myös ulkonaiset tuntomerkit puhuvat sen puolesta, että lähetyshiippakuntaa tulisi pitää itsenäisenä alueellisena kirkkona. Sillä on oma piispa, jonka tehtävänä on vihkiä omia pappeja toimittamaan omia messuja omissa seurakunnissa noudattaen omaa hiippakuntajärjestystä, josta päättää oma hiippakuntakokous, joka myös asettaa oman hiippakuntaneuvoston hoitamaan hallintoa sekä oman konsistorin piispan kaitsentatehtävien avuksi. Kutsuessaan ja vihkiessään oman piispan lähetyshiippakunta on pyrkinyt jäljittelemään yleistä kirkollista tapaa, mutta on poikennut siitä olennaisin osin. Piispaa vihittäessä tulee kanonisen käytännön mukaan olla kolme tunnustettua piispaa osallistumassa kätten päälle panemiseen ja rukoukseen, kuten päätettiin ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa v. 325 Nikaiassa (can. 4). Tähän yhtyvät myös luterilaiset tunnustuskirjat: "Nikaian kirkolliskokous päätti edelleen, että piispojen tuli olla omien seurakuntiensa valitsemia jonkun tai joidenkin naapuripiispojen läsnä ollessa. Tätä määräystä on noudatettu myös Lännen latinalaisissa kirkoissa, kuten Cyprianus 2 ja Augustinus 3 todistavat. " (Paavin valta ja johtoasema 13-14) Kolme piispaa edustavat ympäröiviä hiippakuntia ja tunnustavat uuden piispan. Vihittävä piispa tulee näin otetuksi piispojen kollegioon, jotta hän yhdessä muiden kanssa kaitsisi Jumalan sanalla omaa hiippakuntaansa osana kirkon kokonaisuutta. Yhteys muihin hiippakuntiin ja kokonaiskirkkoon tulee näkyväksi juuri piispanvirassa, kun piispa johtaa hiippakuntansa seurakuntia Jumalan sanan saarnalla sekä ehtoollismessua toimittamalla. Pelastavan uskon kokonaisuus säilytetään ja välitetään eteenpäin nimenomaan yhdessä Kristuksen kirkon kokonaisuuden kanssa. Siitä erottautuminen johtaa kaventumisiin ja korostuksiin, jotka vaikeuttavat yhteyden rakentamista muun kristikunnan kanssa. Rovasti Risto Soramiehen piispaksi vihkiminen järjestettiin Helsingissä Vihkimisen toimitti Missionsprovinsen i Sverige och Finland -nimisen yhdistyksen piispa, teologian tohtori Matti Väisänen, jonka tuomiokapituli määräsi menettämään pappisvirkansa , avustajinaan piispat Thor Henrik With ja Roland Gustafsson lähetyshiippakunnan norjalaisesta ja ruotsalaisesta sisarjärjestöstä. Kirkkojen piispoja ei vihkimiseen osallistunut, toisin kuin

6 Matti Väisäsen vihkimiseen 2010 (Walter Obare, Kenia). Kirkon pappi ei voi omavaltaisesti ryhtyä piispaksi ohi kirkon järjestyksen eikä ohi kirkon hiippakuntien. Hän ei voi sivuuttaa sitä, mitä kirkossa on säädetty piispaksi valitsemisesta, vihkimisestä ja viranhoitomääräyksen saamisesta. Niihin pappia sitoo hänen antamansa pappisvala (nyk. pappislupaus). Hän ei myöskään voi ottaa tehtäväkseen pappien vihkimistä uskonnollisen yhdistyksen seurakuntiin ohi sen, mitä kirkon järjestys ylipäätään säätää pappisvihkimyksestä. Näin toimiessaan pappi synnyttää kirkon jäsenissä sekaannusta piispanvirasta ja pappisvirasta sekä hiippakunnista ja seurakunnista. Lisätiedot: piispa Matti Repo, sähköposti: Päätösehdotus: Tuomiokapituli katsoo selvitetyksi, että Tampereen hiippakunnan papistoon kuuluva rovasti Risto Soramies on toiminut vastoin pappisvirkansa velvollisuuksia siten, että hän on antanut vihkiä itsensä kirkkoon epäselvässä suhteessa olevan Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen yhdistyksen piispaksi, vailla kirkkolain siihen suomaa oikeutusta, hiippakuntaa ja virkaa. Rovasti Soramies on yllä mainitusta päivästä alkaen ryhtynyt oikeudettomasti käyttämään piispanviran ulkoisia tunnusmerkkejä ja ilmoittanut tehtäviinsä piispana kuuluvan mainitun yhdistyksen pappien tukemisen ja sen seurakuntien kaitsennan sekä uusien pappien vihkimisen. Rovasti Risto Soramies on yllä kuvatulla tavoin menetellessään ja ryhtymällä uskonnollisen yhdyskunnan johtavaan tehtävään kirkkomme jäsenistöä harhauttavalla tavalla ilman kirkkolaista tai -järjestyksestä saatavaa oikeutusta rikkonut vannomansa pappisvalan sekä osoittautunut ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina. Tuomiokapituli määrää rovasti Risto Soramiehen menettämään pappisvirkansa. Päätös tulee heti voimaan mahdollisesta valituksesta huolimatta. Sovelletut lainkohdat: KL 2:1, KL 3:1, KL 5:3 3 mom., KL 18:1, KL 18:3, KL 18:4, KJ 5:6, KJ 18:1 ja 2 :t, KJ 19:4, KL 24:3 ja KL 25:1. Päätös: Päätösehdotuksen mukaisesti. Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimusosoitus liitteenä. Toimenpiteet: Pöytäkirjanote saantitodistuksella Risto Soramiehelle.

7