Seurakunta ja parantamisen eetos. Kristillisen uskon mahdollisuus ja lupaus Arto Antturi

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seurakunta ja parantamisen eetos. Kristillisen uskon mahdollisuus ja lupaus Arto Antturi"

Transkriptio

1 Seurakunta ja parantamisen eetos Kristillisen uskon mahdollisuus ja lupaus Arto Antturi

2 2 1. Seurakunnan ihanne Ihanneseurakunta? Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Ap.t. 2:42 Kr. κοινωνια = lat. communicatio, participatio, societas

3 3 2. Seurakunnan todellisuus Kirkkolain mukaan (evlut) kirkon jäsenet kuuluvat seurakuntiin, joilla on kullakin määrätty alueensa. Käytäntö nojautuu Martti Lutherin näkemykseen, jonka mukaan kaikkien samalla alueella asuvien kirkon jäsenten tuli kuulua kyseiseen seurakuntaan; näin vältetään teologista ja sosiaalista hajaannusta ja eriarvoisuutta seurakunnassa. (Selvitysmies Erkki Huhdan raportti Kirkko Helsingissä, 2005) Viime vuosikymmeninä on useissa yhteyksissä todettu, että seurakunta hengellisenä yhteisönä toteutuu parhaiten pienissä toimivissa yksiköissä, joissa saavutetaan laajaalaisin ja monipuolisin kosketus seurakuntalaisiin ja heidän elämäänsä. - - Sen kiteytetty idea on, että seurakunnan toimintaa tukeva taloudenhoito, hallinto ja kiinteistötoimi hoidetaan suurehkoissa yksiköissä. Samanaikaisesti on luotavat edellytykset seurakunnan perustyölle, joka keskeisiltä osiltaan edellyttää pieniä, läheisyyteen ja tuttuuteen perustuvia yhteisöjä. (emt.) [Seurakuntarakennetta tulisi kehittää] korostamalla identifioitumisen kohteena jumalanpalvelusyhteisöä ja sen kokoontumispaikkaa sekä seurakunnan muuta toimintaa eikä alueseurakuntaan identifioitumista. (emt.) Kirkon perustehtävä (missio) kiteytyy lähetyskäskyssä ja on riippumaton ajasta, paikasta ja kirkon tai yhteiskunnan järjestysmuodoista. Missiotaan toteuttava kirkko on avoin yhteisö, joka kutsuu kaikkia mukaan. (Kirkko muutosten keskellä, KT 2004)

4 4 3. Seurakunnan mahdollisuudet I Communicatio eli osalliseksi tekeminen Voi minua, jos en evankeliumia julista! (1Kr 9:16) Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin siitä itsekin osallinen. (1Kr 9:23) Jeesuksen suuri tehtävänanto (Mt 28:18-20, the Great Commission) priorisoi ja karsii eli tervehdyttää Terve yhteisö toteuttaa tehtävää. Ilman tehtävää seurakunta vajoaa pelon valtaan (vrt. 4Ms 13:32-33). Sant Egidion yhteisön esimerkki: rukous ensisijaista, evankeliumi on toiminnan ydin, ystävyys köyhien kanssa nousee evankeliumista, ystävyys ulottuu rajojen yli (ekumeenisuus ja uskontojen vuoropuhelu)

5 5 3. Seurakunnan mahdollisuudet II Participatio eli osallisena oleminen Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen (1Kr 1:9) Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni? - - Se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini. (Mk 3:33-35) = lupaus perheensä hylkäämille. Mihin yhteisön jäsenen status perustuu? Pelastava katse, 4Ms 21:4-9 pronssikäärme

6 6 3. Seurakunnan mahdollisuudet III Societas eli yhteisönä oleminen Egalitaarisen yhteisöeetoksen kaipuu ja mahdottomuus, hengellisen vallankäytön kammo. UT:n yhteisöeetos: Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija. (Mt 20:27) Sairastuva yhteisö haastaa, vrt. 4Ms 12:2; 16:3 Palveleva johtajuus haastetaan palvelemalla paremmin, ei tietämällä tai haluamalla enemmän.

7 7 Seurakunta ja parantamisen eetos - Jälkiajatus Oikeastaan etsin aina paikkaa - Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on (Matt 12:13). Joka on kerran saanut paikan, löytää sen kaikkialta. Samoin syntyy persoonallinen suhde: se, joka on elänyt persoonattomassa ilmapiirissä, tapaa kaikkialta persoonattoman maailman. Ihmisetkin ovat hänelle vain kohteita, esineitä. Sitä vastoin sellainen, joka on kokenut persoonallisen vuorovaikutuksen, kokee sen myöhemmin kaiken olemassaolevan kanssa: veli suden ja veli auringon kanssa kuten Franciscus, eläimien ja esineiden kanssa, kasvien ja kivien kanssa, jotka kaikki yhtä lailla personoituvat hänelle. (Paul Tournier, Ihmisen paikka. WSOY 1971.)

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi-

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi- 1/6 Ryttylä 04.09.2009 Matti Väisänen PASTORI HANNU PEKKA SAMUEL MIKKOSEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kajaanissa 06.09.2009 Kristuksessa rakas veljemme, Hannu Mikkonen, hänen perheensä ja läsnä oleva seurakunta,

Lisätiedot

Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso

Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

SEURAKUNTA USKON, TOIVON JA RAKKAUDEN YHTEISÖ. Raamattutunti Pekka Tuovinen

SEURAKUNTA USKON, TOIVON JA RAKKAUDEN YHTEISÖ. Raamattutunti Pekka Tuovinen SEURAKUNTA USKON, TOIVON JA RAKKAUDEN YHTEISÖ Raamattutunti 16.10.2015 Pekka Tuovinen YHTEISÖJÄ - Verisiteisiin perustuvia: perhe, suku - Kieleen ja kansallisuuteen perustuvia: kansa, heimo - Ystävyyteen

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa

PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa 1/6 Ryttylä 27.12.2008 Matti Väisänen PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa 28.12.2008 Kristuksessa rakas veljemme Esko Tapio Murto ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä Sananlaskujen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

TV7 RAAMATTUKOULU. Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) 1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen UUSI LUOMUS ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA Mutta vanhurskasten polku

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun!

Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,

Lisätiedot

AVIOLIITTO. kirkossamme tänään ja huomenna. Oulun tuomiorovastikunnan pappien kokoontuminen , POHTO-seminaari

AVIOLIITTO. kirkossamme tänään ja huomenna. Oulun tuomiorovastikunnan pappien kokoontuminen , POHTO-seminaari AVIOLIITTO kirkossamme tänään ja huomenna Oulun tuomiorovastikunnan pappien kokoontuminen 11.1.2017, POHTO-seminaari Avioliittoinstituution lyhyt historia keskiajalta nykyaikaan (Suomi osana Ruotsia, Venäjää

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 5, aihe 1 Tehtäväni perusta

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 5, aihe 1 Tehtäväni perusta Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 5, aihe 1 Tehtäväni perusta Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Lapsen osallistava opetus = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Teemu Lappalainen 2008 Osallistavan opetuksen tavoite Lapsi ymmärtää Lapsi ymmärtää kokemusten kautta Ei toiminnallisuutta

Lisätiedot

Tänään puhutaan, että "saarnan aika on ohitse". Ihmiset eivät kuuntele saarnaa ja saarnaajaa. Saarnaaminen on auttamattoman vanhanaikaista.

Tänään puhutaan, että saarnan aika on ohitse. Ihmiset eivät kuuntele saarnaa ja saarnaajaa. Saarnaaminen on auttamattoman vanhanaikaista. 1 Hammaslahti 21.6.2008 Missio Savo Väinö Hotti JOHANNES KASTAJAN HENKILÖKUVA 1. Saarnaaja Tänään puhutaan, että "saarnan aika on ohitse". Ihmiset eivät kuuntele saarnaa ja saarnaajaa. Saarnaaminen on

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5) Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Olemme päässeet Efesolaiskirjeen selityksen viimeiseen jaksoon.

Olemme päässeet Efesolaiskirjeen selityksen viimeiseen jaksoon. 1 Efesolaiskirjeen selitys 18 Ef. 6:18 24 Lopputervehdykset Olemme päässeet Efesolaiskirjeen selityksen viimeiseen jaksoon. Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun,

Lisätiedot

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito RADIKAALI ELÄMÄ =Raamatullinen elämä Viisas taloudenhoito RAHA RAAMATUSSA 38 vertausta, joista 16 kertoo rahan ja omaisuuden käyttämisestä Jeesus puhui rahasta enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Kristityt ovat Kristuksessa

Kristityt ovat Kristuksessa 1 Efesolaiskirjeen selitys 1 Ef. 1:1-3 Savonlinnan Tuomiokirkko, 11.9.2013 Kristityt ovat Kristuksessa Aloitamme nyt uuden tekstin selittämisen, ja suokoon Jumala siihen armonsa ja apunsa. Kyseessä on

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Strategia on suunnitelma, jolla yhteiset tavoitteet ja päämäärät saavutetaan. Strategiassa määritellään seurakuntien tehtävä, arvot, visio ja

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille

OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille 1. OPKOn identiteetti 2. Tavoite 3. Toiminta - opiskelijat 4. Toiminta - koululaiset 5. Lähetystyössä mukana 6. Kansainvälisyys 7. Julkaisutoiminta 8.

Lisätiedot

Parkanon kirkko MARTTA JA MARIA (Luukas 10)

Parkanon kirkko MARTTA JA MARIA (Luukas 10) 1 Parkanon kirkko MARTTA JA MARIA (Luukas 10) 24.9. 2017 Evankeliumi kertoo kahden sisaren erilaisesta tavasta suhtautua Kristukseen. Suomalaisille Marttayhdistykset ovat tuttuja. Suuri osa naisista on

Lisätiedot

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.

Lisätiedot

Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27).

Peruslähtökohta: Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta (Joh.3:27). 1 MISSIO SAVO 23.2.2008 Ylämylly Raamattutunti Väinö Hotti JUMALA VOI 1. Onko sanoma? Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27). Puhujalla pitäisi olla sanoma,

Lisätiedot

LÄHETYSKÄSKY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, vuorilla. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5)

LÄHETYSKÄSKY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, vuorilla. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LÄHETYSKÄSKY Siirrymme nyt puoleksi vuodeksi lukemaan Uutta Testamenttia. On hyvä palauttaa mieliin edellä tapahtuneita asioita. Jeesus oli tuomittu syyttömänä,

Lisätiedot

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s )

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s ) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s. 168-179) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Annie Dillard: Tapa, jolla vietämme päivämme, on tapa jolla vietämme elämämme. MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI?

Lisätiedot

V A L V O K A A Mk 13: (VLS II vk) Heinola ( )

V A L V O K A A Mk 13: (VLS II vk) Heinola ( ) 1 V A L V O K A A Mk 13: 33-37 (VLS II vk) Heinola (13.11.2011) Teksti: Jeesus sanoo: "Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. 34. Kun mies matkustaa vieraille maille

Lisätiedot

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi: ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen

Lisätiedot

Lupaus Pyhästä Hengestä

Lupaus Pyhästä Hengestä 1 Johanneksen evankeliumin selitys 42 Joh. 14:15-31 Lupaus Pyhästä Hengestä Viime kerralla käsittelimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä luvun 14 alkua ja siinä olevaa Jeesuksen jäähyväispuhetta

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 15/24 Evankeliumit Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23 4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jumalan kansan koti-ikävä

Jumalan kansan koti-ikävä Jumalan kansan koti-ikävä ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Rukoilkaamme Tämän kolmannen (3) pääsiäisen jälkeisen sunnuntain aiheena on: Jumalan kansan

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Teologisen seminaarin etäpaketti

Teologisen seminaarin etäpaketti Teologisen seminaarin etäpaketti 2016-2020 Lukuvuosi 2016-2017 MENOSSA Uusi versio 2019-2020 VT-M202 Dekalogi MS-M402 Kulttuurien välinen kommunikointi 2 KT-E601 Näkökulmia evankeliointiin KT-M602 Näkökulmia

Lisätiedot

to 1.1. su 4.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo ti 6.1.

to 1.1. su 4.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo ti 6.1. Esitys kirkkokolehdeiksi Keskustan alueseurakunnassa syysjoulukuussa 2015 Liite 2. Alueneuvoston hyväksymät kolehtikohteet merkitty vihreällä värillä (Tammi-elo) Hyväksytty 26.8. Keskutan alueneuvoston

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Helmikuu 2013 Kristinuskon ydinopit Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Ennalta määrätyt Kristukseen

Ennalta määrätyt Kristukseen 1 Efesolaiskirjeen selitys 2 Ef. 1:4 7 Ennalta määrätyt Kristukseen Olemme aloittaneet Paavalin Efesolaiskirjeen selittämisen. Pääsimme ensimmäisellä luennolla vasta ensimmäisen luvun jakeeseen kolme.

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Testamentin teko-ohjeet

Testamentin teko-ohjeet Suomen Luther-säätiö Testamentin teko-ohjeet Seurakunta seuraaville sukupolville YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin,

Lisätiedot

Satakunnan työntekijäpäivät 16.4.2011,

Satakunnan työntekijäpäivät 16.4.2011, Satakunnan työntekijäpäivät 6.4.20, Euran helluntaiseurakunta, Seurakunnan tehtävä ja sen toteuttaminen Satakunnan työntekijäpäivät 6.4.20 Päivän ohjelma klo 9.00 Ilmoittautuminen ja tervetulokahvit klo

Lisätiedot

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel Suomen Messiaaninen yhdistys www.messiaaninen.net 1 Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel KYSYMYS: Jeshua antoi uusia asioita rukoilla minun nimessäni. Onko tämä juutalaisille uusi asia? Miksi Jeshuan

Lisätiedot

11. Kastajaliike. Kastajaliike protestantismissa

11. Kastajaliike. Kastajaliike protestantismissa 11. Kastajaliike kastajat neutraalein ilmaus 1500-l lapsikastetta vastustaneista liikkeistä anabaptismi myös laajasti käytetty usein niputettu yhteen spiritualististen ja antitrinitaaristen liikkeiden

Lisätiedot

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a) S isä lly slu e tte lo : 7 1. adventtisunnuntai Kristuksesta, oikeasta kuninkaasta Matt. 21:1-9 14 2. adventtisunnuntai Varoitus, lohdutus ja kehotus Luuk. 21:25-36 21 3. adventtisunnuntai Kristuksen ylistyspuhe

Lisätiedot

Kolossalaiskirje 1:1 2:5

Kolossalaiskirje 1:1 2:5 Hannu Väliaho 20.5.2013 Kolossalaiskirje 1:1 2:5 Lyhennyksiä: VT Vanha testamentti UT Uusi testamentti KR38 Kirkkoraamattu vuosilta 1933/38 (vanha raamatunkäännös) KR92 Kirkkoraamattu vuodelta 1992 (uusi

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot