KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo"

Transkriptio

1 Kalajoen rovastikunta KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. (Mt 5: 13) Kirkon tulevaisuus askarruttaa monia, myös minua. Kirkon perustehtävä on sama, mutta toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Mitä kirkon tulevaisuuden kannalta merkitsee Jeesuksen sana, että te olette maan suola? Pohtiessani kirkon tulevaisuutta tästä näkökulmasta, mieleeni nousee viisi tienviittaa. S = Seurakunta Seurakunta on kirkon perussolu Suomen evankelis-luterilainen kirkko on määritellyt tehtäväkseen tunnustuksensa mukaisen Jumalan sanan julistamisen ja sakramenttien jakamisen sekä kristillisen sanoman leviämisen ja lähimmäisenrakkauden toteutumisen edistämisen muutenkin. (Kirkkolaki 2.) Raamatun ja kirkon järjestysmuodon mukaan seurakunta on kirkon perussolu. Kirkon elämä ja perustyö tapahtuu seurakunnissa. Hiippakuntien ja kirkkohallituksen tehtävänä on tukea seurakuntien työtä.

2 Visio seurakunnasta 2030 Kirkolliskokous hylkäsi viime viikolla seurakuntarakenteiden kehittämiseen liittyvän lakipaketin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki voisi jatkua ennallaan. Nyt tarvitaan ajatustyötä kirkon tulevaisuudesta. Millainen kirkko voisi olla parin vuosikymmenen tähtäyspisteellä. On selvää/todennäköistä, että kirkon talous kiristyy. Joudumme jatkossa pohtimaan, miten turvaamme perustyön seurakunnissa eri puolilla maata. Seurakunnat ovat parhaita asiantuntijoita kirkon työn kehittämisessä. Ehdotankin, että jokaisessa seurakunnassa tehtäisiin tulevaisuustyöskentely miettien, millaisia seurakuntia meillä parin vuosikymmenen tähtäimellä tarvitaan toimintaympäristön muutokset huomioiden.. Ratkaisut ovat seurakuntien käsissä: Jatketaanko itsenäisenä seurakuntana, lisätäänkö seurakuntien välistä yhteistyötä vai muodostetaanko vapaaehtoisia seurakuntayhtymiä. U = Usko Kaikki lähtee perustehtävästä Kirkon perustehtävä on hengellinen. Se nousee Raamatun kaste- ja lähetyskäskystä. Kirkon tehtävä on julistaa evankeliumia, kastaa ja opettaa. Kirkkolaissa kirkon tehtävä hahmottuu toisaalta evankeliumin julistamisena ja lähimmäisen rakkauden toteuttamisena. Kirkon ja jumalanpalveluselämän uudistuminen kulkevat käsi kädessä Jumalanpalveluselämä on seurakunnan sydän. Seurakunnan ja jumalanpalveluselämän uudistuminen kulkevat käsi kädessä.

3 Tämän olen nähnyt esimerkiksi Englannin anglikaanisessa kirkossa tai Tansanian ja Etiopian kirkoissa. Jotta kirkko uudistuu, messulla täytyy yhteisössämme olla se paikka, joka sille. Jumalanpalveluselämä tulee nähdä laajempana kuin vain sunnuntain messu. Siihen kuulivat kirkolliset toimitukset ja hartaudet viikolla erilaisissa kirkon toiminnoissa. Seurakunnan on oltava aktiivisesti mukana toteuttamassa messuja. Luterilaisessa teologiassa uskovien yhteinen pappeus kuvaa kaikkien yhteisön jäsenten mahdollisuutta ja kutsua osallistua jumalanpalvelukseen ja sen toimittamiseen. Kohtaamisen kirkko -strategiassa todetaan. että kirkon tehtävä on jokaisen kirkon jäsenen tehtävä. Sakramenttien jakaminen ja päävastuu saarnaamisesta kuuluvat virkaan vihittyjen pappien tehtäviin. Kaikki muu on pohjimmiltaan yhteistä työtä. Haasteiden edessä todetaan usein, että meillä ei ole tarpeeksi resursseja ja tekijöitä. Ajattelen, että meillä on vielä suurelta osalta käyttämättä iso resurssipankki omat jäsenemme. O = Osallisuus Kiihdytyskaistoja seurakuntaan Tulevaisuudessa tarvitsemme kiihdytyskaistoja, joilla on helppo päästä mukaan seurakunnan elämään. Kirkon olemusta ja asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa kuvataan usein kansankirkon käsitteellä. Se on kirkko, jolla on merkitystä laajalle kansalaisten joukolle. Ratkaiseva kysymys kirkon tulevaisuuden kannalta on, säilyykö kosketuspinta laajoihin kansalaisryhmiin vai käpertyykö kirkko kuoreensa toiminaan marginaalissa. On äärimmäisen tärkeää, että kirkolla on jatkossakin merkitystä ihmisten mielissä ja elämässä. Syvemmälle uskoon Laajan kosketuspinnan rinnalla tarvitaan syvyyssuuntaa. Silloin tällöin kuulee kommentteja, että syvällistä hengellisyyttä etsivä hakee sitä mystiikan suunnasta ja vaikkapa ortodoksisesta kirkosta tai voimakkaammin tunteisiin vetoavista vapaista suunnista. Ajattelen, että meidän täytyy jatkossa löytää tilaa ja muotoja erilaiselle hengelliselle elämälle, ettei sitä tarvitse lähteä muualta etsimään. Aineksia löytyy omasta perinteestämme ja ennen muuta Raamatusta. Monet tutkimukset, mm kirkon nelivuotiskertomus, kertovat selvästi, että tieto kristinuskon perusasioista heikkenee. Tarvitsemme seurakunnissamme suunnitelmallista raamattuopetusta. Tässä on hyvä hyödyntää jo olemassa olevia toimintamuotojamme, esimerkiksi rippikouluja. Sen

4 lisäksi tarvitaan myös muita muotoja. Kristillisen uskon perusasioiden opetukselle on tilausta tulevaisuudessa yhä enemmän. L = Lähetys Nousee kirkon identiteetistä Lähetystyön, evankeliumin viemisen kaikille kasoille ja kaikkiin kulttuureihin on luovuttamaton asia kirkolle. Lähetystyö on osa kirkon identiteettiä, lähetystyötä tekevä kirkko on elävä kirkko. Läsnä kaikkialla Asian toinen puoli on se, että myös oma maamme on yhä enemmän lähetyskenttä. Elämme jatkossa Suomessakin entistä monikulttuurisemmassa ja moniuskontoisemmassa ympäristössä. Se ei ole maailmanlaajalle kristilliselle kirkolle uusi tilanne, vaikka Suomessa se sitä onkin. Kirkko on läpi historiansa toiminut muiden uskontojen ja aatteiden keskellä. Jatkossa myös me suomalaiset kristityt kohtaamme kotimaassamme entistä useammin muiden uskontojen edustajia. Viime vuoden vaihteessa kirkon jäsenmäärä laski parissa Helsingin seurakunnassa alle 50 %:n. Mitä muuta tämä voisi merkitä kuin sitä, että lähetyskenttä alkaa kotiovelta. Täällä tilanne ei ole vielä samanlainen, mutta ei ole syytä tuudittautua siihen, että tilanne säilyy täälläkään ennallaan. Tarvitsemme luottamusta evankeliumin sanomaan ja rohkeutta ja intoa viedä sitä eteenpäin. Parhaimmillaan uusi tilanne voi herätellä meitä entistä tietoisemmiksi omista juuristamme ja kristillisestä uskostamme. Yksi Kohtaamisen kirkko -strategian painopiste on: Nostamme sanoman esiin. Se muistuttaa siitä, että kirkon ja kristittyjen tehtävä on puhua Jumalasta rohkeasti ja ymmärrettävästi. Monikulttuurinen ympäristö haastaa meidät tietoisiksi omasta uskostamme. Mutta myös enempään: todistamaan siitä. Sekä sanoin että teoin.

5 A = Aktiivisuus Dialogi ympäröivän yhteiskunnan kanssa Kristityt on lähetetty rakastamaan lähimmäistään ja tekemään toisille sitä hyvää, mitä haluaisivat itselleen tehtävän. Se kuuluu uskon ytimeen. Oikeudenmukaisuuteen, rauhaan ja luomakuntaan liittyvät kysymykset haastavat kirkkoa. On entistä tärkeämpää, että kirkko seuraa aktiivisesti yhteiskunnallista päätöksentekoa, myös EU:n tasolla ja pyrkii vaikuttamaan siihen. Kirkkohallitus on viimevuosina pyrkinyt painottamaan tätä työssään ja panostanut esimerkiksi verkostoitumiseen. Viime aikoina kirkko on ollut mukana mm arkipyhiin ja avioliittoon liittyvissä keskusteluissa. Kirkon tavoitteet vaikuttamistyössä eivät nouse sen oman asema puolustamisesta, vaan sen kaikupohja on mm diakoniatyössä ja se on toimimisesta ihmisten hyväksi. Seurakuntatyön asiantuntemuksen pohjalta kirkko käyttää myös yhteiskunnallisia puheenvuoroja. Usein kirkko antaa äänen yhteiskunnan äänettömille. Kirkon profeetallinen ääni Kirkolla on myös profeetallinen tehtävä. Sen on tarvittaessa käytettävä kriittisiä puheenvuoroja, nostettava epäkohtia esiin. Erityisesti sen on oltava ääni sellaisille ihmisille ja ihmisryhmille, jotka eivät itse voi puhua puolestaan. Ajattelenkin, että aktiivinen ja profeetallinen osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on merkittävä askel tulevaisuuden kirkon polulla. Tässä meillä jokaisella on omalla paikallamme tehtävää, mutta erityinen vastuu tästä lankeaa kirkon johdolle valtakunnallisesti ja paikallistasolla. TE OLETTE MAAN SUOLA!

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely 4.11.2013 kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajat. Tämän puheenvuoroni tarkoitus on käsillä olevan suunnitelman

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon viestintäpäivät 17.9.2008 Kimmo Kääriäinen Miksi uusi strategia? Läsnäolon kirkko suunnattu vuoteen

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ 1 (6) PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ 1. SOPIJAPUOLET Suomen evankelis-luterilainen kirkko (jäljempänä kirkko) Sopijajärjestö: Lähetysjärjestö

Lisätiedot

Seurakunnan elämän ja toiminnan perusajatus ja arvot

Seurakunnan elämän ja toiminnan perusajatus ja arvot VAHVISTAA VANHAA, LÖYTÄÄ UUTTA Siilinjärven seurakunnan toiminnan suuntaviivat vuosina 2016-2020 Lähtökohtia Asiakirja perustuu vuonna 2014 hyväksyttyyn kirkon yhteiseen strategia-asiakirjaan Kohtaamisen

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus Lähetys tänään Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén Kirkkohallitus 1 Matteus 24:3-14 3. Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

YHTEINEN TODISTUS. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen

YHTEINEN TODISTUS. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen YHTEINEN TODISTUS Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus 2018 2 Sisällys Mikä on kirkko?... 4 Jumalan lähetys... 4 Ykseys, todistus ja palvelu... 4 Kokonaisvaltainen lähetys ja evankelioiminen...

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA

Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 8.10.2016 Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Kirkon ja valtion suhteet Yhteisöveron muuttuminen valtion

Lisätiedot

Papin ydinosaaminen

Papin ydinosaaminen Papin ydinosaaminen 14.6.2010 Ammatin kuvaus Kirkon järjestysmuoto erottaa toisistaan pappisviran ja papinviran. Papinviralla tarkoitetaan seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan tai kirkkohallituksen

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020

KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020 KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020 2 Arvot Liitymme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoihin, joita ovat pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Kaikille yhteiset seurakuntavaalikonekysymykset SEURAKUNTA Valitse listalta seurakuntasi. Taustakysymykset: Nimi, ikä

Kaikille yhteiset seurakuntavaalikonekysymykset SEURAKUNTA Valitse listalta seurakuntasi. Taustakysymykset: Nimi, ikä Kaikille yhteiset seurakuntavaalikonekysymykset 2018 SEURAKUNTA Valitse listalta seurakuntasi Taustakysymykset: Nimi, ikä Mikä seuraavista on sinua lähinnä oleva hengellinen taustayhteisö? Evankelisuus

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Seurakunta ja parantamisen eetos. Kristillisen uskon mahdollisuus ja lupaus Arto Antturi

Seurakunta ja parantamisen eetos. Kristillisen uskon mahdollisuus ja lupaus Arto Antturi Seurakunta ja parantamisen eetos Kristillisen uskon mahdollisuus ja lupaus Arto Antturi 24.3.2006 2 1. Seurakunnan ihanne Ihanneseurakunta? Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta.

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu:

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu: LASTEN EHTOOLLINEN? (Ote 26.7.2016 ystävälle lähetetystä kirjeestä.) Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@ gen.fi kotisivu: www.gen.fi Lasten osallistuminen

Lisätiedot

Kohtaamisen kirkko. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja Kirkko ja toiminta

Kohtaamisen kirkko. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja Kirkko ja toiminta Kohtaamisen kirkko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020 Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja Kirkko ja toiminta 7 Kohtaamisen kirkko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Jumalan perhe, pyhien kansa Sauvossa ja Karunassa

Jumalan perhe, pyhien kansa Sauvossa ja Karunassa Jumalan perhe, pyhien kansa Sauvossa ja Karunassa Sauvo-Karunan seurakunnan strategia 2011-2020 Kirkkoneuvosto 22.3.2011 39 Kirkkovaltuusto 28.6.2011 21 Visiomme Seurakunta on jokaiselle perhe ja jokainen

Lisätiedot

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Strategia on suunnitelma, jolla yhteiset tavoitteet ja päämäärät saavutetaan. Strategiassa määritellään seurakuntien tehtävä, arvot, visio ja

Lisätiedot

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa 2019-2023 Kotka-Kymin seurakunta pähkinänkuoressa Kotka-Kymin seurakunta syntyi vuoden 2017 alussa, kun Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakunnat sekä Kotka-Kymin seurakuntayhtymä

Lisätiedot

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat 12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat luterilaisuus: Augsburgin tunnustus Puolustus Yksimielisyyden ohje muut tunnustuskirjat katolisuus: Trenton kirkolliskokous reformoidut kirkot: paikalliset tunnustukset

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina ( ) VANTAAN SEURAKUNNAT 1

Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina ( ) VANTAAN SEURAKUNNAT 1 Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina 2015 2020 (5.6.2015) VANTAAN SEURAKUNNAT 1 Ympäristökasvatussuunnitelma vuosille 2015-2020 Vantaan seurakuntien ympäristökasvatussuunnitelma vuosina

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon johtamistehtävissä tarvitaan laaja-alaista ja syvällistä teologista ammattitaitoa sekä kykyä teologiseen reflektioon ja

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

Kohtaamisen kirkko tulevaisuuden kynnyksellä. Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöpuheenjohtajien koulutuspäivä

Kohtaamisen kirkko tulevaisuuden kynnyksellä. Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöpuheenjohtajien koulutuspäivä Kohtaamisen kirkko tulevaisuuden kynnyksellä Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöpuheenjohtajien koulutuspäivä 14.2.2015 Kirkon haasteet Monimuotoistuva kulttuuri ja itseohjautuva ihminen Muuttoliike

Lisätiedot

Yhteinen todistus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja Kirkko ja toiminta

Yhteinen todistus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja Kirkko ja toiminta Yhteinen todistus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja Kirkko ja toiminta 38 Yhteinen todistus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Miksi, mitä, miten - kuka, miten, milloin Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Jyväskylä 23.9.2017 Hiippakuntasihteeri Jukka Helin Millainen on unelmaseurakuntani?

Lisätiedot

Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva. Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala

Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva. Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala Taivasten valtakunnan logiikka Jeesuksen elämänfilosofian ensimmäinen tekijä näyttää olevan ehdottoman

Lisätiedot

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Tuomiokapitulin tehtävänmäärittelyn lähtökohtia Mitä varten tuomiokapituli / me olemme olemassa? Mikä on tuomiokapitulin / meidän perustehtävä?

Lisätiedot

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta JOUKO KIISKI 17.10.2018 Taustaa Suomessa on viime vuosikymmenten aikana kiinnitetty huomiota eri vähemmistöjen oikeuksiin.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO 1 Kirkon ulkoasiain osasto Hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja niihin liittyviä teologisia asioita Vastaa ulkomailla asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala MIKSI PUHUMME OSALLISUUDESTA? Osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Missä

Lisätiedot

Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011. Keijo Toivanen

Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011. Keijo Toivanen Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011 Keijo Toivanen 2 KIRKONPALVELIJA HÄMMENNYSTEN KESKELLÄ Arvoristiriidat Erilaisuuden sietäminen 3 1. Jäsenmäärien kehitys( pako kirkosta

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN STRATEGIA

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN STRATEGIA JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN STRATEGIA 2016 2020 I MIKSI TEHDÄÄN STRATEGIA? 1. Edellinen strategia on laadittu vuosille 2010 2015. 2. Strategian tarkoitus on innostuksen ja suunnan hakeminen seurakunnan toimintaan.

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä.

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkoneuvostossa 31.3.2004 42 1 Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. KL 4:1 Toteuttaakseen kirkon

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNNAN STRATEGIA 2020

KURIKAN SEURAKUNNAN STRATEGIA 2020 KURIKAN SEURAKUNNAN STRATEGIA 2020 Hyväksytty Kurikan kirkkovaltuuston kokouksessa 29.5.2012 2 JOHDANTO Jurvan ja Kurikan seurakuntaliitos toteutui 1.1.2009. Kaksi ensimmäistä vuotta kului liitoksesta

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Tutkimus kristillisyydestä 2018 Sakari Nurmela, Kantar TNS Oy

Tutkimus kristillisyydestä 2018 Sakari Nurmela, Kantar TNS Oy 1 Tutkimus kristillisyydestä 2018 Sakari Nurmela, Kantar TNS Oy 1 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten kristillisiä käsityksiä ja uskonnolliseen

Lisätiedot

Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 KIRKON KOULUTUSKESKUS. Lähijaksojen ajankohdat PASTORAALIKOULUTUS

Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 KIRKON KOULUTUSKESKUS. Lähijaksojen ajankohdat PASTORAALIKOULUTUS Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 Kirkon koulutuskeskus on Järvenpäässä sijaitseva Kirkkohallituksen koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijayksikkö. Koulutuskeskuksen

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin KIRKKOHALLITUS 1 Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin Arkkipiispa emeritus John Vikström (2002): Kun kirkkomme ekumeenisen toiminnan alkuvaiheessa luterilaisuus nähtiin pikemmin defensiivisesti,

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Uskonnonvapaus on jokaisen perusoikeus Uskonnonvapauslaki takaa jokaiselle suomalaiselle oikeuden kuulua haluamaansa uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on oikeus

Lisätiedot

Toiminnallinen yhteistyö ratkaisu seurakuntien niukkeneviin resursseihin? Kari Ruotsalainen 2016

Toiminnallinen yhteistyö ratkaisu seurakuntien niukkeneviin resursseihin? Kari Ruotsalainen 2016 Toiminnallinen yhteistyö ratkaisu seurakuntien niukkeneviin resursseihin? Kari Ruotsalainen 2016 Verovuoden kirkollisvero 1,4 % 2,0 % 3,0 % Seurakuntien tilanteet erilaisia Seurakunnan tilanteen ja realismin

Lisätiedot

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Havaintoja Helsingin seurakunnista 1 Kyselyn toteutus Toimeksiantaja: seurakunnat ja seurakuntayhtymät 12 paikkakunnalla sekä Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon

Lisätiedot

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan?

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Esittäjän nimi 16.2.2017 1 Tunnustus on hengellinen ja opillinen Tunnustus ei ole yhdistyksen säännöstö, vaan kirkon

Lisätiedot

Miksi tämä diasarja? Svebiliuksen katekismusta opetettiin Ruotsin Lapissa ulkoa vuodesta 1793 alkaen.

Miksi tämä diasarja? Svebiliuksen katekismusta opetettiin Ruotsin Lapissa ulkoa vuodesta 1793 alkaen. Miksi tämä diasarja? Piispa Olaus Svebilius on laatinut 1700-luvulla kattavan selityksen Lutherin katekismukseen. Se on hyvää luettavaa myös tänä päivänä. Se opetettiin ulkoa kaikille koko Skandinaviassa.

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN Mikä on järjestönne visio ja toiminta-ajatus? Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tehtävä on viedä evankeliumi median

Lisätiedot

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9 Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön 12/2017 77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) perustaa 1.1.2018 alkaen 31.12.2017 päättyvän määräaikaisen

Lisätiedot

Lähetystyö & raha. Teksti. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset

Lähetystyö & raha. Teksti. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset Lähetystyö & raha Teksti Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset Järjestöjen saama budj.tuki 2012 Suomen Lähetysseura Suomen Pipliaseura 9,5 milj. 1,1 milj. Kansanlähetys

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

keskiviikkona 10.9.2014 klo 18

keskiviikkona 10.9.2014 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 10.9.2014 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon takkahuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki 635/2015 59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tiedoksi toimintakulttuurin muutoksen

Lisätiedot

Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017

Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017 Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017 Vastaajat Vastauksia oli 712. Yhteenvedosta on suodatettu pois nykyisten tai entisten työntekijöiden vastaukset (251). Yhteenveto perustuu siis 461 seurakuntalaisen

Lisätiedot

SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS

SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS OSAAMISEN YDIN PAPIN YDINOSAAMINEN PAPIN YDINOSAAMISEN PERUSTA: Kristus ja kirkko, teologia ja papin persoona SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMINEN KIRKON SAIRAALASIELUNHOITOTYÖN

Lisätiedot