KIRKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖSÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN. Kirkkohallituksen täysistunnon asettaman työryhmän mietintö, Sarja C 2012:5

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖSÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN. Kirkkohallituksen täysistunnon asettaman työryhmän mietintö, Sarja C 2012:5"

Transkriptio

1 Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle KIRKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖSÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN Kirkkohallitus on pyytänyt piispainkokousta antamaan lausunnon Kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksen muuttaminen -mietinnöstä (Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2012:5). Tämän johdosta piispainkokous toteaa seuraavaa. Mietinnön taustaa Työryhmän huolellisesti valmistelema mietintö pyrkii korjaamaan kirkkolain kirkolliskokousta koskevan määräenemmistösäännöksen epäselvyydet. Tämä tapahtuu siten, että tarpeettomiksi katsotut määräenemmistövaatimukset poistetaan ja tarpeellisina pidettyjä muokataan niin, ettei kirkon uskon ja opin ydin vaarannu. Tavoitteena on, että tulkinnan ongelmat poistuvat ja päätöksenteko saadaan nykyistä tehokkaammaksi. Yleinen lainsäädännön nopea muuttuminen on perusteltu syy määräenemmistösäännöksen tarkasteluun. Kirkolliskokouksen päätöksentekomenettelyä ohjaavasta määräenemmistövaatimuksesta, jota toivotaan muutettavan, säädetään kirkkolain 20 luvun 10 :ssä. Säännös on kielellisesti ja lakiteknisesti vaikeaselkoinen ja sen monitulkintaisuuteen on kiinnitetty huomiota jo pitkään. Voimassa oleva säännös kuuluu: Kun 7 :n 2 momentin 1,2,3 tai 4 kohdassa mainitussa asiassa on täysistunnossa päätetty valiokunnan ehdotuksen kustakin kohdasta, ehdotus on eri täysistunnossa otettava kokonaisuutena toiseen käsittelyyn sellaisena kuin se on ensimmäisessä käsittelyssä päätetty. Ehdotus tulee hyväksytyksi, jos sitä toisessa käsittelyssä kannattaa vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä. Työryhmän mietinnössä selvitetään määräenemmistövaatimuksen taustaa ja aiempaa keskustelua vaadittavasta määräenemmistöstä. Siinä pohjustetaan ratkaisuehdotusta luomalla katsaus kyseisen säännöksen piiriin kuuluviin asioihin ja määräenemmistövaatimukseen sisarkirkoissa sekä muussa lainsäädännössä. Nykytilan arvioinnissa kiinnitetään huomiota säännöksen soveltamisen tulkintaongelmiin. Myös hallinnollisesti katsoen kysymyksessä on työryhmän mukaan epäselvä ja päätöksentekoa hidastava säännös. Piispainkokous yhtyy mietinnön kantaan, jonka mukaan on merkittävä puute, että kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä tai kirkolliskokouksen työjärjestyksessä ei tällä hetkellä ole säännöstä siitä, miten päätös asian käsittelyjärjestyksestä tehdään eli siitä, vaatiiko päätös määräenemmistön vai voidaanko se päättää yksinkertaisella enemmistöllä. Käytännössä kirkolliskokouksen puheenjohtajalla on yksinomainen päätäntävalta määräenemmistösäännöksen noudattamisesta. Tämä on erityisen haastavaa tilanteissa, joissa on kyseenalaista, tuleeko asia käsitellä määräenemmistöllä. Näin siitä huolimatta, että puheenjohtaja voi tarvittaessa keskustella puhemiesneuvoston kanssa päätöksentekomenettelystä. Joka tapauksessa puheenjohtajalla voidaan katsoa olevan kohtuuttoman painava vastuu monitulkintaisen lain noudattamisessa. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 1

2 Teologinen arvio Piispainkokouksen arvion mukaan mietinnön teologinen osuus perustuu vahvasti luterilaiseen tunnustukseen ja on kirkon opin mukainen. Mietintö esittää, että teologiselta kannalta katsoen määräenemmistövaatimus nousee tarpeesta vaalia kirkon apostolisuutta ja ykseyttä. Se kuuluu kirkon yhteyttä varjelevien rakenteiden kokonaisuuteen yhdessä kirkon erityisen viran ja yleiselle pappeudelle kuuluvien tehtävien kanssa. Käsitys kirkon ykseydestä ja pyhyydestä ilmaistaan vanhan kirkon uskontunnustuksissa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Apostolisessa uskontunnustuksessa lausutaan usko pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhien yhteyteen. Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan (CA VII). Iso katekismus korostaa kirkon olemuksellisten merkkien, evankeliumin ja sakramenttien, lisäksi kristittyjen yksimielisyyttä ja keskinäistä rakkautta. Piispainkokous kiinnittää huomiota Raamatun opetukseen ykseydestä, sillä kirkon ykseyttä varjelevat rakenteet ovat alisteisia Jumalan sanalle. Johanneksen evankeliumissa Jeesus rukoilee jäähyväisrukouksessaan opetuslastensa puolesta, jotta he olisivat yhtä, niin kuin hän on yhtä Isän kanssa (Joh. 17:21). Myös Paavali kehottaa kristittyjä keskinäiseen yksi-mielisyyteen Kristuksen tahdon mukaisesti (Room. 15:5). Kristittyjen ei tule erotella toisiaan, vaan pukeutua sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen (Kol. 3: 11 12). Toisaalta kristittyjen pyrkimys ykseyteen ja rakkauteen on kohdannut vaikeuksia jo apostolisista ajoista lähtien. Alkuseurakunnan keskuudessa esiintyi hajaannusta, erimielisyyksiä ja riitoja, joihin Paavali joutui puuttumaan Korintin seurakunnalle lähettämässään opetuskirjeessä (1. Kor. 1:10 17; 6:1 6). Myös meidän aikanamme kristittyjen on tehtävä työtä, jotta keskinäinen yhteys säilyisi opillisista eroavaisuuksista ja ristiriidoista huolimatta. Mietinnössä hahmotetaan teologiselta pohjalta maailmanlaajan Kristuksen kirkon kaksi ykseyden tasoa. Ensiksikin kirkko on yksi, apostolinen ja ikuisesti pysyvä, kun se pitäytyy apostoliseen opetukseen. Toiseksi ykseys toteutuu kristittyjen yhteytenä toinen toisiinsa. On tärkeää, että määräenemmistövaatimus turvaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ykseyttä molemmilla tasoilla. Ensiksikin se takaa sen, ettei kirkossa tehdä uudistuksia, jotka olisivat vastoin apostolista uskoa ja kirkon tunnustusta. Toiseksi määräenemmistösäädös varjelee yhteyttä, kun se edellyttää kirkollisilta uudistuksilta laajaa yksimielisyyttä. Tämä merkitsee sitä, että kirkossa tulee etsiä yhteisymmärrystä käymällä ennakkoluulotonta ja avointa keskustelua vaikeistakin asioista. Tavoitteena on, että keskustelun kautta voisi löytyä mahdollisimman laaja yksimielisyys. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 2

3 Piispainkokous yhtyy mietinnön esitykseen, jonka mukaan kirkon jatkuvuuden ja apostolisen uskon varjelemisen kannalta on perusteltua, että määräenemmistövaatimus on suhteellisen tiukka. Toisaalta tiukka määräenemmistövaatimus voi haastaa ykseyden silloin, kun enemmistön kannattama esitys ei tule hyväksytyksi ja eri tavoin ajattelevat ryhmät voivat muun muassa turhautumisen takia ajautua entistä kauemmaksi toisistaan. Määräenemmistö ei voi siten yksinään taata kirkon ykseyttä. Mietintö kiinnittää huomiota määräenemmistön tarkastelussa episkopaalisen ja synodaalisen hallintoperiaatteen rinnakkaisuuteen. Kirkon erityiselle viralle kuuluu evankeliumin julistaminen ja sakramenttien toimittaminen. Ennen muuta vastuu apostolisen uskon varjelemisesta ja opettamisesta on uskottu piispan viralle. Piispainkokous katsoo, että nykyinen kolmen neljäsosan määräenemmistövaatimus turvaa erityisen viran mahdollisuuden vaikuttaa uskoa ja oppia koskevaan päätöksentekoon. Mietinnön ratkaisu on teologisesti ja hallinnollisesti onnistunut, kun se arviossaan määräenemmistön tarpeellisuudesta jakaa päätettävät asiat kolmeen kategoriaan. Kirkon olemusta (esse) koskevat asiat ovat teologisesti sellaisia, joita kirkolla ei ole valtuutusta sisällöllisesti muuttaa. Niitä ovat esimerkiksi Raamatun kaanon, kirkon vanhat uskontunnustukset, Kristuksen asettamat sakramentit, evankeliumi ja näiden hoitamisen virka. Kuitenkin mietintö esittää aivan oikein, että kirkon toiminnan perusteita koskevien säädösten sanamuotoja pitää voida päivittää kielellisesti, mutta silloin muutosten osalta olisi sovellettava tiukinta määräenemmistövaatimusta. Sanamuodot voivat nimittäin ajan kuluessa muuttua merkitykseltään, jolloin niiden uudistamisella on syytä olla riittävä yksimielisyys. Myös kirkon hyvinvointiin (bene esse) ja täyteyteen (plene esse) kuuluvissa asioissa määräenemmistövaatimus on perusteltu. Sen tarkoitus on turvata, että konkreettiset ratkaisut palvelevat kirkkoa ja ovat sopusoinnussa sen uskon kanssa. Tähän kategoriaan kuuluvat ainakin päätökset raamatunkäännöksestä ja muista kirkollisista kirjoista, kysymykset kirkon viran konkreettisesta järjestämisestä ja kirkon alueellisen jaon perusperiaatteista. Tässä tapauksessa määräenemmistön suuruuden arvioinnissa voidaan soveltaa mietinnön esittämää tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Ehdonvallan asioihin (adiafora) kuuluvat seikat, joilla ei ole merkitystä kirkon ykseydelle. Kyse on siitä, kuinka erilaiset toiminnalliset kysymykset ratkaistaan hyvässä järjestyksessä. Luterilaisen tunnustuksen mukaan esimerkiksi jumalanpalvelustavoissa voi vallita moninaisuus (CA VII). Piispainkokouksen arvion mukaan tällaisten säädösten kohdalla ei ole tarvetta määräenemmistövaatimukseen. Mietinnössä esitetyt muutokset mahdollistaisivat nopeamman reagoinnin kirkon tarpeiden ja työympäristön muuttuessa. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 3

4 Johtopäätökset mietinnön keskeisestä sisällöstä Piispainkokous pitää tärkeänä mietinnön esittämää kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksen muuttamista. Päätöksenteon kannalta on tarpeellista saada säännös nykyistä selkeämmäksi ja tehokkaammaksi siten, että kirkon uskon ja opin jatkuvuus on turvattu. Tarkoituksenmukaisena voidaan pitää, että säädettäisiin siitä, milloin kirkkolakia tai kirkkojärjestystä käsiteltäessä päätös on tehtävä kolmen neljäsosan määräenemmistöllä ja milloin asia voidaan hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttamista nopeuttaisi, jos muutokset voitaisiin pääsääntöisesti hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Erikseen voitaisiin puolestaan säätää niistä kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä säädetyistä uskon ja opin kannalta keskeisistä asioista, jotka olisi käsiteltävä määräenemmistöllä. Näin ollen piispainkokous kannattaa ehdotusta, että kirkkolain 20 luvun 10 muutettaisiin mietinnön esityksen mukaiseksi. Siten laissa lueteltaisiin ne asiat, jotka vaativat määräenemmistöä. Näitä ovat työryhmän ehdotuksen mukaan ensiksikin raamatunkäännöstä, kristinoppia, virsikirjaa, kirkkokäsikirjaa tai messusävelmistöä koskevat asiat. Toiseksi määräenemmistöä vaatisi kirkon uskoa ja oppia koskeva tai niihin pohjautuva periaatteellinen kannanotto. Kolmanneksi pykälässä säädettäisiin kirkkolain ja kirkkojärjestyksen asioista, joiden hyväksyminen edellyttää kirkolliskokouksen täysistunnossa kahta käsittelyä, joista jälkimmäisessä edellytetään säädettyä määräenemmistöä. Tähän kokonaisuuteen kuuluisivat kirkon uskoa, tunnustusta tai oppia, kirkon jäsenyyden edellytyksiä, jumalanpalvelusta, sakramentteja, kirkollisia toimituksia, pappis- ja piispanvirkaa sekä määräenemmistövaatimusta koskevat säännökset. Määräenemmistöä edellytettäisiin myös silloin, kun säännös pohjautuu kirkon uskoon, tunnustukseen tai oppiin, sillä edellä esitettyä luetteloa ei saada tyhjentäväksi. Lisäksi piispainkokous yhtyy mietinnön esitykseen kirkolliskokouksen työjärjestyksen muutoksesta, jonka mukaan kirkolliskokouksen uudeksi toimielimeksi tulisi laajennettu puhemiesneuvosto. Uudistuksella vastattaisiin puheenjohtajan tehtävän kohtuuttomiin vaatimuksiin määräenemmistösäännöksen noudattamisessa. Uuden toimielimen muodostaisivat nykyinen puhemiesneuvosto laajennettuna kirkolliskokouksessa läsnä olevilla piispoilla. Piispojen läsnäolo uudessa toimielimessä on tarpeellista kirkon ykseyden näkökulmasta, koska näin laajennettu puhemiesneuvosto ilmentäisi sekä kirkon synodaalista että episkopaalista hallintoperiaatetta. Samalla sillä olisi parhaat edellytykset ratkaista, pohjautuuko asia tai säännös kirkon uskoon ja oppiin eli tarvitaanko asiasta päättämiseen määräenemmistöä. On myös perusteltua, että kirkolliskokousviikolla kokoontuvan toimielimen puheenjohtajana toimisi arkkipiispa tai virassa vanhin piispa, silloin kun arkkipiispa olisi estyneenä. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 4

5 Yhteenvetona piispainkokous katsoo, että ehdotettu kirkkolain muutos on tarkoituksenmukaista tulla voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Helsingissä 12. päivänä helmikuuta 2013 Arkkipiispa Kari Mäkinen Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 5

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön

78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön 99/2016 78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön kodifioimiseksi Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä liitteen mukaisen lausunnon kirkkohallituksen esityksestä kirkkolain

Lisätiedot

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan?

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Esittäjän nimi 16.2.2017 1 Tunnustus on hengellinen ja opillinen Tunnustus ei ole yhdistyksen säännöstö, vaan kirkon

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen

Lisätiedot

BISKOPSMÖTETS PROTOKOLL

BISKOPSMÖTETS PROTOKOLL PIISPAINKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA BISKOPSMÖTETS 12 13.2.2013 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen istunto 12. 13.2.2013 Helsingissä PIISPAINKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA BISKOPSMÖTETS 12 13.2.2013

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin KIRKKOHALLITUS 1 Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin Arkkipiispa emeritus John Vikström (2002): Kun kirkkomme ekumeenisen toiminnan alkuvaiheessa luterilaisuus nähtiin pikemmin defensiivisesti,

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Kuka käyttää kirkon ääntä tänään? Esitelmä Kirkko myrskyn silmässä symposiumissa 25.2.2014 Joensuussa

Kuka käyttää kirkon ääntä tänään? Esitelmä Kirkko myrskyn silmässä symposiumissa 25.2.2014 Joensuussa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Kuka käyttää kirkon ääntä tänään? Esitelmä Kirkko myrskyn silmässä symposiumissa 25.2.2014 Joensuussa Viime kesän kirkollisen keskustelun kuumentuessa Iltalehdessä oli 11.7.2013

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kirkkohallitus Lausunto 21.09.2018 DKIR/896/00.05.00/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 l u- vun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi Alle kaksitoistavuotias lapsi voitaisiin liittää

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ?

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Terhi Jormakka TURKU 26.3.2015 MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymiin Tulevaisuudessa tarvitaan tehokas ja toimintaa tukeva hallinto sekä hyvää johtamista. Tavoitteena on kevytrakenteinen

Lisätiedot

ei enää nimittäisi piispaa, vaan ratkaiseva olisi vaalin tulos. Sen perusteella tuomiokapituli antaisi valtakirjan sille, joka

ei enää nimittäisi piispaa, vaan ratkaiseva olisi vaalin tulos. Sen perusteella tuomiokapituli antaisi valtakirjan sille, joka HE 167/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kirkkolakia siten, että piispanvaalissa siirryttäisiin

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta Seurakunta osa kirkon organisaatiota Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta KIRKON HALLINNON TASOT Kirkolliskokous Piispainkokous Kirkkohallitus Hiippakuntavaltuustot Piispa Hiippakuntien

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Piispainkokouksen lausunto 2/2016 kirkkohallitukselle

Piispainkokouksen lausunto 2/2016 kirkkohallitukselle 1 Piispainkokouksen lausunto 2/2016 kirkkohallitukselle Lausunto kirkkohallituksen esitysluonnoksesta kirkolliskokoukselle kirkkolainsäädännön kodifioimiseksi Kirkkohallitus on 22.3.2016 pyytänyt piispainkokoukselta

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

KIRKKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖ- SÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN

KIRKKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖ- SÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN KIRKKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖ- SÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN Kirkkohallituksen täysistunnon 17.8.2011 asettaman työryhmän mietintö Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto Sarja C 2012:5 Kirkkohallitukselle

Lisätiedot

Kirkko ja työn kehittämisen keinot Uutteen voimalla-seminaari

Kirkko ja työn kehittämisen keinot Uutteen voimalla-seminaari Kirkko ja työn kehittämisen keinot Uutteen voimalla-seminaari 23.4.2018 Seurakunnan juuret Sanan seurakunta alkuperäinen merkitys oli viitata kristittyjen joukkoon, joka kokoontui palvelemaan Jumalaa,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1983 vp. - HE n:o 186 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan kirkolliskokouksen ehdotuksen mukaisesti muutettavaksi niin,

Lisätiedot

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Papin ydinosaaminen

Papin ydinosaaminen Papin ydinosaaminen 14.6.2010 Ammatin kuvaus Kirkon järjestysmuoto erottaa toisistaan pappisviran ja papinviran. Papinviralla tarkoitetaan seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan tai kirkkohallituksen

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (9) KIRKKONEUVOSTO Kokous Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (9) KIRKKONEUVOSTO Kokous Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 1 (9) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 26.11.2014 klo 16.39-19.34, tauko klo 18.50-19.00 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 136 KOKOUKSEN

Lisätiedot

HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että seurakunnan päätöksestä tuomiokapitulille

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

PIISPA JA TUOMIOKAPITULI SEURAKUNTIEN PALVELIJOINA. Kuopion hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 3.10.

PIISPA JA TUOMIOKAPITULI SEURAKUNTIEN PALVELIJOINA. Kuopion hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 3.10. PIISPA JA TUOMIOKAPITULI SEURAKUNTIEN PALVELIJOINA Kuopion hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 3.10.2015 Siilinjärvi Uskovien yhteinen pappeus erityiset palveluvirat UT puhuu piispan (episkopos,

Lisätiedot

Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5)

Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5) Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o /995 (5) AMMATILLINEN KOULUTUS KIRKON VIRKOIHIN Kirkkohallitus käsitteli täysistunnossaan 5.2.994 kirkkoneuvos Heikki Mäkeläisen muistion pohjalta kysymystä

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? HUS kuntayhtymä Lausunto 31.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä,

Lisätiedot

Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki. Yleistä. Kirkon alat ry. Lausunto Asia: TEM/1225/00.04.

Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki. Yleistä. Kirkon alat ry. Lausunto Asia: TEM/1225/00.04. Kirkon alat ry Lausunto 29.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä, mutta

Lisätiedot

ASIANRO SEURAKUNTARAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT

ASIANRO SEURAKUNTARAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT Piispainkokouksen lausunto 2/2013 kirkkohallitukselle Kirkolliskokouksen täysistunto käsitteli 15.5.2013 hallintovaliokunnan mietintöä 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 11/2012 Seurakuntarakenteiden

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP

tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP KATOLINEN TIEDOTUSKESKUS 2016 1 Alun perin julkaistu vuonna 1984 sarjassa Missiologian ja

Lisätiedot

KIRKOLLISKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

KIRKOLLISKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS KIRKOLLISKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1.1.2016 Sisällys 1 luku Yleiset määräykset... 3 2 luku Puhemiesneuvosto ja laajennettu puhemiesneuvosto... 5 3 luku Valitsijamiehet... 6 4 luku Valiokunnat... 8 5 luku

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä

Lisätiedot

Inkerin kirkon pappien asema Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Inkerin kirkon pappien asema Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Mikkelin hiippakunnan kirkkoherroille Inkerin kirkon pappien asema Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa Piispa on saanut useita yhteydenottoja, jotka ovat koskeneet Inkerin

Lisätiedot

RINNAKKAISTEKSTIT (Eivät sisällä kokonaan muutettua 6 lukua) Kirkkolaki

RINNAKKAISTEKSTIT (Eivät sisällä kokonaan muutettua 6 lukua) Kirkkolaki 99 Liite RINNAKKAISTEKSTIT (Eivät sisällä kokonaan muutettua 6 lukua) Kirkkolaki Kirkkohallitus esittää, että kirkolliskokous ryhtyisi toimenpiteisiin sellaisen lain säätämiseksi, jolla kumotaan 26 päivänä

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 2 luvun 3 :n 2 momentti, muutetaan 2 luvun 2 :n 2 momentti ja 3 :n otsikko,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ 1 (6) PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ 1. SOPIJAPUOLET Suomen evankelis-luterilainen kirkko (jäljempänä kirkko) Sopijajärjestö: Lähetysjärjestö

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalain muuttamisesta, lausuntopyyntö , VM057:00/2016

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalain muuttamisesta, lausuntopyyntö , VM057:00/2016 1 VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE ASIA Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalain muuttamisesta, lausuntopyyntö 8.6.2016, VM057:00/2016 LAUSUNNON ANTAJA Tampereen kaupunginhallitus PL 487 33101 Tampere

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja Aika: Keskiviikko 7.11.2018 klo 18. Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja Lea Honkanen Anita Kamppi Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja Petri Reponen Anneli Ruisniemi

Lisätiedot

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu

Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu 1 Johanneksen evankeliumin selitys 49 Joh. 17:6-26 Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu Edellisellä kerralla tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä pääsimme aloitimme Jeesuksen jäähyväisrukouksen selityksen.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2. heinäkuuta 2002 PE 313.390/7-16 TARKISTUKSET 7-16 Mietintöluonnos: Hans-Peter Martin (PE 313.390) Vastuuvapausmenettelyä

Lisätiedot

Diakoninvirka. Kirkkohallituksen asettaman työryhmän mietintö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto Sarja C 2008:9

Diakoninvirka. Kirkkohallituksen asettaman työryhmän mietintö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto Sarja C 2008:9 Diakoninvirka Kirkkohallituksen 15.8.2007 asettaman työryhmän mietintö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto Sarja C 2008:9 Kirkkohallituksen asettama Mietintö 1.9.2008 2 (2) Kirkkohallitus

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1999 N:o 848 855 SISÄLLYS N:o Sivu 848 Asetus entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 1 ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan otettavaksi säännös perinteiseen

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa.

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa. Sukuseurojen keskusliitto ry Lausunto 15.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: SUKUSEUROJEN KESKUSLIITTO RY 15.6.2017 Sokerilinnantie 7 E 02600

Lisätiedot

HE 115/1995 vp PERUSTELUT

HE 115/1995 vp PERUSTELUT HE 115/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkolliskokous ehdottaa kirkkolakia muutettavaksi papinvaalin osalta. Ehdotuksen mukaan kappalaista

Lisätiedot

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS))

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS)) Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0467/2018 19.12.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/2018 2018/0811(CNS))

Lisätiedot

HE 98/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

HE 98/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ortodoksisesta kirkosta annettua lakia. Äänioikeusikärajaa

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTORAKENTEESTA 1 Asian tausta ja asetusehdotuksen

Lisätiedot

SJL:n valtuuston työjärjestys

SJL:n valtuuston työjärjestys 1 SJL:n valtuuston työjärjestys 1. Valtuuston tehtävät Valtuustolla on ylin päätösvalta liiton asioissa. Valtuuston tehtävistä säädetään yleisluontoisesti liiton säännöissä, mm. pykälissä 29 35. Tällä

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

HE 47/ / /2016 vp

HE 47/ / /2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 6 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kirkkolakia siten, että nimikirjan pitäminen tulisi työnantajalle

Lisätiedot

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. 496/2018 8 Asiakirjoista perittävät maksut Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. Käsittely Keskustelun aikana käytettiin 13

Lisätiedot

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita NEET-nuoret Nuorisolaki

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSELLE. Helsingissä Seppo Häkkinen

KIRKKOHALLITUKSELLE. Helsingissä Seppo Häkkinen KIRKKOHALLITUKSELLE Kirkkohallituksen täystunto perusti 28.9.2004 työryhmän valmistelemaan kirkkohallitukselle esitystä diakonian ja nuorisotyönohjaajan sekä kanttorin viran uudistamiseksi kirkolliskokouksen

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot