KIRKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖSÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN. Kirkkohallituksen täysistunnon asettaman työryhmän mietintö, Sarja C 2012:5

Transkriptio

1 Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle KIRKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖSÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN Kirkkohallitus on pyytänyt piispainkokousta antamaan lausunnon Kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksen muuttaminen -mietinnöstä (Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2012:5). Tämän johdosta piispainkokous toteaa seuraavaa. Mietinnön taustaa Työryhmän huolellisesti valmistelema mietintö pyrkii korjaamaan kirkkolain kirkolliskokousta koskevan määräenemmistösäännöksen epäselvyydet. Tämä tapahtuu siten, että tarpeettomiksi katsotut määräenemmistövaatimukset poistetaan ja tarpeellisina pidettyjä muokataan niin, ettei kirkon uskon ja opin ydin vaarannu. Tavoitteena on, että tulkinnan ongelmat poistuvat ja päätöksenteko saadaan nykyistä tehokkaammaksi. Yleinen lainsäädännön nopea muuttuminen on perusteltu syy määräenemmistösäännöksen tarkasteluun. Kirkolliskokouksen päätöksentekomenettelyä ohjaavasta määräenemmistövaatimuksesta, jota toivotaan muutettavan, säädetään kirkkolain 20 luvun 10 :ssä. Säännös on kielellisesti ja lakiteknisesti vaikeaselkoinen ja sen monitulkintaisuuteen on kiinnitetty huomiota jo pitkään. Voimassa oleva säännös kuuluu: Kun 7 :n 2 momentin 1,2,3 tai 4 kohdassa mainitussa asiassa on täysistunnossa päätetty valiokunnan ehdotuksen kustakin kohdasta, ehdotus on eri täysistunnossa otettava kokonaisuutena toiseen käsittelyyn sellaisena kuin se on ensimmäisessä käsittelyssä päätetty. Ehdotus tulee hyväksytyksi, jos sitä toisessa käsittelyssä kannattaa vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä. Työryhmän mietinnössä selvitetään määräenemmistövaatimuksen taustaa ja aiempaa keskustelua vaadittavasta määräenemmistöstä. Siinä pohjustetaan ratkaisuehdotusta luomalla katsaus kyseisen säännöksen piiriin kuuluviin asioihin ja määräenemmistövaatimukseen sisarkirkoissa sekä muussa lainsäädännössä. Nykytilan arvioinnissa kiinnitetään huomiota säännöksen soveltamisen tulkintaongelmiin. Myös hallinnollisesti katsoen kysymyksessä on työryhmän mukaan epäselvä ja päätöksentekoa hidastava säännös. Piispainkokous yhtyy mietinnön kantaan, jonka mukaan on merkittävä puute, että kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä tai kirkolliskokouksen työjärjestyksessä ei tällä hetkellä ole säännöstä siitä, miten päätös asian käsittelyjärjestyksestä tehdään eli siitä, vaatiiko päätös määräenemmistön vai voidaanko se päättää yksinkertaisella enemmistöllä. Käytännössä kirkolliskokouksen puheenjohtajalla on yksinomainen päätäntävalta määräenemmistösäännöksen noudattamisesta. Tämä on erityisen haastavaa tilanteissa, joissa on kyseenalaista, tuleeko asia käsitellä määräenemmistöllä. Näin siitä huolimatta, että puheenjohtaja voi tarvittaessa keskustella puhemiesneuvoston kanssa päätöksentekomenettelystä. Joka tapauksessa puheenjohtajalla voidaan katsoa olevan kohtuuttoman painava vastuu monitulkintaisen lain noudattamisessa. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 1

2 Teologinen arvio Piispainkokouksen arvion mukaan mietinnön teologinen osuus perustuu vahvasti luterilaiseen tunnustukseen ja on kirkon opin mukainen. Mietintö esittää, että teologiselta kannalta katsoen määräenemmistövaatimus nousee tarpeesta vaalia kirkon apostolisuutta ja ykseyttä. Se kuuluu kirkon yhteyttä varjelevien rakenteiden kokonaisuuteen yhdessä kirkon erityisen viran ja yleiselle pappeudelle kuuluvien tehtävien kanssa. Käsitys kirkon ykseydestä ja pyhyydestä ilmaistaan vanhan kirkon uskontunnustuksissa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Apostolisessa uskontunnustuksessa lausutaan usko pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhien yhteyteen. Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan (CA VII). Iso katekismus korostaa kirkon olemuksellisten merkkien, evankeliumin ja sakramenttien, lisäksi kristittyjen yksimielisyyttä ja keskinäistä rakkautta. Piispainkokous kiinnittää huomiota Raamatun opetukseen ykseydestä, sillä kirkon ykseyttä varjelevat rakenteet ovat alisteisia Jumalan sanalle. Johanneksen evankeliumissa Jeesus rukoilee jäähyväisrukouksessaan opetuslastensa puolesta, jotta he olisivat yhtä, niin kuin hän on yhtä Isän kanssa (Joh. 17:21). Myös Paavali kehottaa kristittyjä keskinäiseen yksi-mielisyyteen Kristuksen tahdon mukaisesti (Room. 15:5). Kristittyjen ei tule erotella toisiaan, vaan pukeutua sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen (Kol. 3: 11 12). Toisaalta kristittyjen pyrkimys ykseyteen ja rakkauteen on kohdannut vaikeuksia jo apostolisista ajoista lähtien. Alkuseurakunnan keskuudessa esiintyi hajaannusta, erimielisyyksiä ja riitoja, joihin Paavali joutui puuttumaan Korintin seurakunnalle lähettämässään opetuskirjeessä (1. Kor. 1:10 17; 6:1 6). Myös meidän aikanamme kristittyjen on tehtävä työtä, jotta keskinäinen yhteys säilyisi opillisista eroavaisuuksista ja ristiriidoista huolimatta. Mietinnössä hahmotetaan teologiselta pohjalta maailmanlaajan Kristuksen kirkon kaksi ykseyden tasoa. Ensiksikin kirkko on yksi, apostolinen ja ikuisesti pysyvä, kun se pitäytyy apostoliseen opetukseen. Toiseksi ykseys toteutuu kristittyjen yhteytenä toinen toisiinsa. On tärkeää, että määräenemmistövaatimus turvaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ykseyttä molemmilla tasoilla. Ensiksikin se takaa sen, ettei kirkossa tehdä uudistuksia, jotka olisivat vastoin apostolista uskoa ja kirkon tunnustusta. Toiseksi määräenemmistösäädös varjelee yhteyttä, kun se edellyttää kirkollisilta uudistuksilta laajaa yksimielisyyttä. Tämä merkitsee sitä, että kirkossa tulee etsiä yhteisymmärrystä käymällä ennakkoluulotonta ja avointa keskustelua vaikeistakin asioista. Tavoitteena on, että keskustelun kautta voisi löytyä mahdollisimman laaja yksimielisyys. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 2

3 Piispainkokous yhtyy mietinnön esitykseen, jonka mukaan kirkon jatkuvuuden ja apostolisen uskon varjelemisen kannalta on perusteltua, että määräenemmistövaatimus on suhteellisen tiukka. Toisaalta tiukka määräenemmistövaatimus voi haastaa ykseyden silloin, kun enemmistön kannattama esitys ei tule hyväksytyksi ja eri tavoin ajattelevat ryhmät voivat muun muassa turhautumisen takia ajautua entistä kauemmaksi toisistaan. Määräenemmistö ei voi siten yksinään taata kirkon ykseyttä. Mietintö kiinnittää huomiota määräenemmistön tarkastelussa episkopaalisen ja synodaalisen hallintoperiaatteen rinnakkaisuuteen. Kirkon erityiselle viralle kuuluu evankeliumin julistaminen ja sakramenttien toimittaminen. Ennen muuta vastuu apostolisen uskon varjelemisesta ja opettamisesta on uskottu piispan viralle. Piispainkokous katsoo, että nykyinen kolmen neljäsosan määräenemmistövaatimus turvaa erityisen viran mahdollisuuden vaikuttaa uskoa ja oppia koskevaan päätöksentekoon. Mietinnön ratkaisu on teologisesti ja hallinnollisesti onnistunut, kun se arviossaan määräenemmistön tarpeellisuudesta jakaa päätettävät asiat kolmeen kategoriaan. Kirkon olemusta (esse) koskevat asiat ovat teologisesti sellaisia, joita kirkolla ei ole valtuutusta sisällöllisesti muuttaa. Niitä ovat esimerkiksi Raamatun kaanon, kirkon vanhat uskontunnustukset, Kristuksen asettamat sakramentit, evankeliumi ja näiden hoitamisen virka. Kuitenkin mietintö esittää aivan oikein, että kirkon toiminnan perusteita koskevien säädösten sanamuotoja pitää voida päivittää kielellisesti, mutta silloin muutosten osalta olisi sovellettava tiukinta määräenemmistövaatimusta. Sanamuodot voivat nimittäin ajan kuluessa muuttua merkitykseltään, jolloin niiden uudistamisella on syytä olla riittävä yksimielisyys. Myös kirkon hyvinvointiin (bene esse) ja täyteyteen (plene esse) kuuluvissa asioissa määräenemmistövaatimus on perusteltu. Sen tarkoitus on turvata, että konkreettiset ratkaisut palvelevat kirkkoa ja ovat sopusoinnussa sen uskon kanssa. Tähän kategoriaan kuuluvat ainakin päätökset raamatunkäännöksestä ja muista kirkollisista kirjoista, kysymykset kirkon viran konkreettisesta järjestämisestä ja kirkon alueellisen jaon perusperiaatteista. Tässä tapauksessa määräenemmistön suuruuden arvioinnissa voidaan soveltaa mietinnön esittämää tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Ehdonvallan asioihin (adiafora) kuuluvat seikat, joilla ei ole merkitystä kirkon ykseydelle. Kyse on siitä, kuinka erilaiset toiminnalliset kysymykset ratkaistaan hyvässä järjestyksessä. Luterilaisen tunnustuksen mukaan esimerkiksi jumalanpalvelustavoissa voi vallita moninaisuus (CA VII). Piispainkokouksen arvion mukaan tällaisten säädösten kohdalla ei ole tarvetta määräenemmistövaatimukseen. Mietinnössä esitetyt muutokset mahdollistaisivat nopeamman reagoinnin kirkon tarpeiden ja työympäristön muuttuessa. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 3

4 Johtopäätökset mietinnön keskeisestä sisällöstä Piispainkokous pitää tärkeänä mietinnön esittämää kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksen muuttamista. Päätöksenteon kannalta on tarpeellista saada säännös nykyistä selkeämmäksi ja tehokkaammaksi siten, että kirkon uskon ja opin jatkuvuus on turvattu. Tarkoituksenmukaisena voidaan pitää, että säädettäisiin siitä, milloin kirkkolakia tai kirkkojärjestystä käsiteltäessä päätös on tehtävä kolmen neljäsosan määräenemmistöllä ja milloin asia voidaan hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttamista nopeuttaisi, jos muutokset voitaisiin pääsääntöisesti hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Erikseen voitaisiin puolestaan säätää niistä kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä säädetyistä uskon ja opin kannalta keskeisistä asioista, jotka olisi käsiteltävä määräenemmistöllä. Näin ollen piispainkokous kannattaa ehdotusta, että kirkkolain 20 luvun 10 muutettaisiin mietinnön esityksen mukaiseksi. Siten laissa lueteltaisiin ne asiat, jotka vaativat määräenemmistöä. Näitä ovat työryhmän ehdotuksen mukaan ensiksikin raamatunkäännöstä, kristinoppia, virsikirjaa, kirkkokäsikirjaa tai messusävelmistöä koskevat asiat. Toiseksi määräenemmistöä vaatisi kirkon uskoa ja oppia koskeva tai niihin pohjautuva periaatteellinen kannanotto. Kolmanneksi pykälässä säädettäisiin kirkkolain ja kirkkojärjestyksen asioista, joiden hyväksyminen edellyttää kirkolliskokouksen täysistunnossa kahta käsittelyä, joista jälkimmäisessä edellytetään säädettyä määräenemmistöä. Tähän kokonaisuuteen kuuluisivat kirkon uskoa, tunnustusta tai oppia, kirkon jäsenyyden edellytyksiä, jumalanpalvelusta, sakramentteja, kirkollisia toimituksia, pappis- ja piispanvirkaa sekä määräenemmistövaatimusta koskevat säännökset. Määräenemmistöä edellytettäisiin myös silloin, kun säännös pohjautuu kirkon uskoon, tunnustukseen tai oppiin, sillä edellä esitettyä luetteloa ei saada tyhjentäväksi. Lisäksi piispainkokous yhtyy mietinnön esitykseen kirkolliskokouksen työjärjestyksen muutoksesta, jonka mukaan kirkolliskokouksen uudeksi toimielimeksi tulisi laajennettu puhemiesneuvosto. Uudistuksella vastattaisiin puheenjohtajan tehtävän kohtuuttomiin vaatimuksiin määräenemmistösäännöksen noudattamisessa. Uuden toimielimen muodostaisivat nykyinen puhemiesneuvosto laajennettuna kirkolliskokouksessa läsnä olevilla piispoilla. Piispojen läsnäolo uudessa toimielimessä on tarpeellista kirkon ykseyden näkökulmasta, koska näin laajennettu puhemiesneuvosto ilmentäisi sekä kirkon synodaalista että episkopaalista hallintoperiaatetta. Samalla sillä olisi parhaat edellytykset ratkaista, pohjautuuko asia tai säännös kirkon uskoon ja oppiin eli tarvitaanko asiasta päättämiseen määräenemmistöä. On myös perusteltua, että kirkolliskokousviikolla kokoontuvan toimielimen puheenjohtajana toimisi arkkipiispa tai virassa vanhin piispa, silloin kun arkkipiispa olisi estyneenä. Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 4

5 Yhteenvetona piispainkokous katsoo, että ehdotettu kirkkolain muutos on tarkoituksenmukaista tulla voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Helsingissä 12. päivänä helmikuuta 2013 Arkkipiispa Kari Mäkinen Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle 5